Mussaka

(n. 6 hengelle)

Mussakaa, munakoisovuokaa, syödään Kreikan lisäksi ympäri Lähi-itää. Siihen saatetaan käyttää osaksi perunaa, osaksi munakoisoa tai pelkkää perunaa. Valkokastike voidaan jättää pois ja sen sijasta pinnalle kaadetaan jogunista ja munista sekoitettu kastike noin puolen tunnin paistamisen jälkeen.

valkokastike:

Tee näin

  1. Kuori munakoisot, leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleille suolaa ja anna vetäytyä tunnin verran. Kuivaa sitten huolellisesti ja paista öljyssä lähes kypsiksi.
  2. Silppua sipulit. Ruskista jauheliha öljyssä yhdessä sipulisilpun kanssa. Lisää viini ja mausteet ja tomaatit. Hauduta, kunnes neste on haihtunut ja sekoita lihaan korppujauhot.
  3. Voitele uunivuoka ja lado siihen kerros munakoisoviipaleita, levitä niiden päälle kerros jauhelihaseosta, sitten taas munakoisoviipaleita ja lihaseosta, päällimmäiseksi munakoisoja.
  4. Tee voista, maidosta ja jauhoista valkokastike, lisää siihen miina, mausta suolalla, pippurilla ja muskotilla. Kaada vuokaan 'a peitä juustoraasteella. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunti.
  5. Maailman keittiöt


Asko Korpela 19990206 (19990206) Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu o Herkkusivu