Possua ja porkkanoita limittäin
Mysi Lahtinen, HeSa kuukausiliite 93-09-18
Syyskypsät porkkanat ja riihi-kuivatut sipulit hautuvat possurul-lien
seurassa meheviksi. Ryyti-maan viimeiset persilja ja rakuuna antavat paistokselle
vienon aromin.
Syyssateen ropistessa on mukava nauttia tuhtia ruokaa. Ryytimaan viimeisellä
persiljalla ja rakuunalla höystetyt possurullat kiehautetaan ensin
viinissä ja haudutetaan sitten uunissa miehuusikään ehtineiden
porkkanoiden ja riihikuivattujen sipuleitten seurassa.
Porsasta ja juureksia limittäin kuudelle
1 kg possun ulkofilettä
1 tl suolaa
1 1/2 tl valkopippuria
1 dl tuoretta persiliasilppua
3 rkl tuoretta rakuunasilppua
tai 1 rkl kuivattua rakuunaa
voita paistamiseen
1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
keittämiseen:
8 porkkanaa
8-10 pienehköä sipulia
4 rkl voita ja
2 rkl hunajaa sipulien
paistamiseen:
7-9 dl lihalientä
- Leikkaa filee viipaleiksi. Kun leikkaat ohuita viipaleita, niitä
tulee kahdeksantoista. Asettele lihat laudalle vieri viereen ja painele
viipaleet kämmenellä litteiksi. Mausta suolalla ja val kopippurilla
sekä persilja- ja rakuunasilpulla. Kierrä viipaleet rullalle
ja kiinnitä hammastikuilla.
- Sulata voi paistinpannulla ja paista rullat kauniin ruskeiksi muutama
rulla kerrallaan. Pane sitten kaikki rullat pannulle ja kaada viini päälle.
Kiehuttele hissukseen, kunnes viini haihtuu.
- Pese porkkanat, mutta älä kuori niitä. Halkaise ne pitkittäin
kahtia.
- Kuori sipulit. Sulata pannulla voi ja siinä hunaja. Paista sipuleita
pannulla kieritellen niin kauan, että sipulit saavat kauniin värin.
- Asettele lihakääröt ja porkkanat sekä sipulit paistoliemineen
uunivuokaan kauniisti limittäin ja kaada lihaliemi päälle.
- Pane peitelty vuoka 200-asteiseksi lämmitettyyn uuniin puoleksi
tunniksi. Alenna sitten lämpö 150 asteeseen ja ota kansi pois.
Kypsennä ruokaa vielä vajaa tunti. Pidä huoli, ettei liemi
pääse kokonaan haihtumaan. Lisää tarvittaessa laimeaa
lihalientä tai vettä. Lopuksi lientä pitää olla
jäljellä sen verran, että ainekset ovat mehevän kosteita.
- Tarjoile ruoka keitettyjen perunoiden ja rukiisen voileivän kanssa.
Mysi Lahtinen
Asko Korpela 19981214 (19971121) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
o AJK kotisivu