Lohta japanilaiseen tapaan
KAARINA KUUSIMAA, Ruokatorstai, HS-19990114
Japanista kotoisin oleva soijakastikepohjainen, makea
marinadi antaa lohelle mukavasti makua, kun fileepalat saavat maustua liemessä
hetkisen ennen paistamista.
Ainekset:
- 600-800 g lohi- tai kirjolohifileetä tai muuta
kalaa
- öljyä paistamiseen
Kastike:
- ½ -3/4 dl soijaa
- ½ dl kuivaa valkoviiniä
- ½ dl sokeita
Päälle:
- tillisilppua
- sitruunalohkoja
Tee näin:
- Leikkaa lohi neljäksi annospalaksi. Pane palat vuokaan.
- Sekoita kastikeainekset keskenään. Kaada kastike
lohipalojen päälle. Anna maustua tunnin verran.
- Kuumenna öljy pannulla, lisää kalapalat
ja paista kauniin ruskeaksi molemmilta puolilta.
- Lisää kastike pannulle ja anna hautua 5-10
minuuttia.
- Nosta kalapalat tarjoiluastiaan tai annoslautasille,
kaada kastike päälle ja koristele tillisilpulla ja sitruunalohkoilla.
- Tarjoa lohipalat keitetyn riisin kanssa.
Asko Korpela 19990114 (19990114) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
o AJK kotisivu