Kala- ja kasvisvartaita grilliinUutislehti 100 TORSTAI 20. TOUKOKUUTA 1999
|
|
|
HELSINKI Suomalainen grillikansa valmistautuu tekemään
ruokaa ulkosalla. Makkaroiden ja pihvien grillaamisessa olemme jo "mestareita".
Vaihtelun ja keveyden vuoksi kannattaa tänä kesänä
grillata myös kalaa ja kasviksia.
Kaikki kotimaiset kalalajit sopivat grillattaviksi. Kasviksista käyvät erinomaisesti grilliin mm. pikkusipulit, paprikat, tomaatit, kesäkurpitsat ja maissin tähkät. Grillin hiilloksista pitävät myös herkkusienet ja keitetyt perunat. - Kala ja kasvikset kuuluvat olennaisena osana terveyttä edistävään ruokavalioon, sanoo Kotimainen Kala ry:n toiminnanjohtaja Raija Kara. Kalan ja kasvisten kulutusta tulisi viimeisten ravitsemussuositusten mukaan lisätä edelleen. Kalaa suositetaan syötäväksi vähintään kaksi kertaa viikossa. Kotimaiset Kasvikset ry:n markkinointipäällikkö Anne Vuori on iloinen siitä, että kasvisten kulutus kasvaa entisestään. Selkeä trendi on myös lisääntynyt kiinnostus puutarhanhoitoon. |
Asko Korpela 19990520 (19990520) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu