Kauppinen Kaija 
Onko ihminen koneen isäntä vai renki

"Toivottavasti muutos tapahtuu ihmisenä kasvamisen eikä koneenkaltaistumisen suuntaan." 

Professori Timo Airaksisen mukaan (HS 30.12.) ihmisen, eläimen ja koneen erot hämärtyvät informaatioyhteiskunnassa. Totta on, että saatamme kadottaa minuutemme markkinahumuun tai virtuaalitodellisuuksiin, konemaailmoihin.

Airaksisen mielestä voidaan mennä jopa niin pitkälle, että ihmiskuva muuttuu informaatioyhteiskunnassa konekuvan suuntaiseksi, koska koneiden kehittely on niin tärkeää ja dynaamista.

Väite on perusteluksi heppoinen näin suurelle asialle kuin ihmiskuvan muutos. Sitä paitsi pitäisi kai puhua ihmiskäsityksen muuttumisesta. Ihmiskuvahan on empiirisen tutkimuksen tuottama kuvaus ihmisestä. Lieneekö vielä tutkimusta ihmisen koneenkaltais tumisesta? Ja haluaako ihminen identifioitua koneeseen, vaikka sen toiminnat olisivat kuinka erinomaisia? Konefanit ja -eufoorikot ehkä, mutta eivät kaikki.

Koneriippuvaiseksi ihminen sen sijaan saattaa kehittyä samoin kuin hän voi tulla riippuvaiseksi alkoholista, tupakasta ja huumeista tai pinta- muodista ja ajan trendeistä. Ja sitä paitsi riippuvuus - olkoon se mikä tahansa - ei ole kaikkia ihmisiä koskeva, joten yleisestä muutoksesta ei voitane puhua.

Hilkka Pietilällä (HS 9.1.) sen sijaan on vankemmat perustelut kuin Airaksisella ihmisen ja koneen perustavan laatuisesta erosta. Hän erottaa yleisen ja yksityisen. Kaikilla ihmisillä on ihmislajia koskeva itseymmärrys, käsitys siitä mikä ihmisessä on olennaista, mihin ihmisellä on mahdollisuuksia. Se tieto on jossain takaraivossa, vaikka sitä ei osaisi sanoiksi pukea. Se on tietoi suutta ihmisenä olemisesta.

Psykologisesta näkökulmasta itsetietoisuus on tajunnallinen erikoispiirre, jonka avulla ihminen pystyy tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan ja aikomuksiaan. Tätä piirrettä nimitetään henkiseksi. Tässä on ihmisen ja eläi men, saati sitten koneen väli nen ratkaiseva ero.

Itsetietoisuus, henkisyys on meitä kaikkia ihmisiä koskeva yleinen taso. Ihminen pysyy aina ihmisenä. Ihmisellä on ihmisen identiteetti. Siis ihminen on tältä osaltaan muuttumaton.

Ihminen on tietoinen siitä, mitä ihmisarvo tarkoittaa ja miten perustavilla tavoilla ihminen poikkeaa muista luontokappaleista puhumattakaan koneista. Hän voi pohtia ja kehittää suhdettaan niin eläimiin, koneisiin kuin myös itseensä ja Jumalaan. Näissä suhteissa ihminen ja ihmiskäsitys voi muuttua. Toivotta vasti muutos tapahtuu ihmisenä kasvamisen eikä koneen kaltaistumisen suuntaan.

Airaksisen mukaan ihmisen muuttumattomuus sen sijaan pohjaa "kristilliseen hapatukseen", jonka mukaan ihminen määrittelee itsensä kaiken olemassa olevan normiksi. "Ihminen on asetettu keskelle ja muut, siis eläimet ja koneet, lähestyvät häntä."

Inhimillisesti ajatellen näin tuleekin olla. Kristillisesti ajatellen näin onkin. Aikojen alussa ihmiselle annettiin tehtäväksi hallita ja vaalia kaikkea luomakuntaa. Sudella on suden luonto, vaikka sille annettaisiin ihmisoikeudet ja koneella on koneen luonto vailla henkisyyttä. Haluammeko muuttua toistemme kaltaisiksi? Vai tapahtuuko muutos tahtomattamme?

Jos ihmisen käsitys itsestään muuttuu konemaiseen suuntaan, tuleeko hänestäkin vain väline, hyödyllisten tekojen ja tietojen varasto, alisteinen koneille - siis renki? Miten käy ihmisen henkisyyden, "enti sen" sielun? Haluammeko kehittyä pelkäksi konemaiseksi informaation käsittelijäksi, välineeksi vailla henkisyyttä?

Käykö teknologiauskoisille samoin kuin Faustille, joka möi sielunsa paholaiselle saadakseen omakseen kaiken tiedon ja ikuisen nuoruuden? Mikään ei ollut kyllin. Faust oli tuhoon tuomittu.

Kyynisiä uhkakuvia, saattaa todeta ylioptimistinen tulevaisuuden näkijä tai teoreettisissa virtuaalitodellisuuksissa leijuva filosofi. Joka tapauksessa kolikossa on aina kaksi puolta. Ihmisen kuva itsestään, eläimistä ja koneista on muuttumassa informaatioyh teiskunnassa.

Toisella puolen on inhimillinen ihminen, toisella puolen kone. Ihmisen koneenkaltaistuminen on äärimmäisen vastenmielinen tulevaisuuden näkymä jo ajatusleikkinä, suoranainen uhkakuva.

Tekniikan ja koneitten tehtävä on helpottaa elärnäämme, olla käytettävissä. Auton tehtävä esimerkiksi on ihmisen kuljettaminen paikasta toiseen. Sen ajaja ei suinkaan ole autonsa koneenosa, joskin auto saattaa olla monelle ajajansa persoonallisuuden jatke, identiteetin rakennuspuu.

Auto on yksinkertaisesti tekninen väline. Samoin tietotekniikka on vain väline siinä missä muukin inftasttuktuuri. Se on arkipäivää kuten sähkölampun sytyttäminen tai wc:n vetäminen.

Ihmisinä olemme eräänlaisessa identiteettikriisissä. Haluammeko olla isäntiä vai renkejä suhteessa tekniikkaan? Sen päätöksen me pystymme ihmisinä tekemään, sitä ei voi eläin eikä kone tehdä. On vain pidettävä varansa, etteivät virtuaalitodellisuudet ja elävä elämä sekoittuisi. Osalla ihmisiä se vaara on tietysti olemassa. Susikursseja jo pidetään, ja moni on eksynyt lopullisesti tiedon valtateille, muuttunut ns. koneen osaksi.

Asko Korpela: Tervapöpöön tähdättyjä hutilaakeja 

Lähetä palautetta! 

Kirjoita tähän tai lähetä tavallinen sähköpostiviesti o

Kirjoita tähän nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:
:
tai  viesti.