Irmeli Huttunen 
Kasvatustieteen tenttikirjat


  Irmeli Huttunen  30.10.2000 22:28:32

Aloitin kasvatustieteen perusopinnot avoimessa tänä syksynä ja toistaiseksi olen onnistunutsaamaan kaikki tarvitsemani kirjat lainaksi sopivaan aikaan. Melko paljon työtä se tosin onvaatinut.

Asun Tuusulassa ja olen saanut lainattua suurimman osan kirjoista Kirkes-järjestelmän kautta(johon kuuluvat Tuusulan, Keravan ja Järvenpään kirjastot). Toistaiseksi minun on tarvinnutkäydä vain kerran Helsingin yliopiston kurssikirjalainaamossa, mutta ovathan opinnot vastaalussa. Kerran, pari olen joutunut hätyyttelemään "maakunnissa" asuvia vanhmepianimetsästämään kirjoja sieltä, mutta viime tingassa omaan kirjastoon tekemäni varaus onkin sittenollut sopivasti noudettavissa.

Alkukuulustelukirja oli melko lailla kiven alla, ja ehdinkin ostaa sen, mutta jos olisin malttanutpari päivää, olisin kyllä saanut sen vanhempieni kirjastostakin. Turhaakin työtä tulee tehtyä kutensilloin kun kopioin erään kirjan, jonka uusimismahdollisuudet näyttivät aluksi heikoilta. Onneksikopiointi tuli kuitenkin huomattavasti halvemmaksi kuin kirjan ostaminen.

Valppaana kirjojen kanssa saa kyllä olla, ja niiden hankinta vaikuttaakin olevan yksi hyvinolennainen osa tätä työtä = opiskelua. Siihen saa myös varata paljon aikaa. Kovasti hyötyä on,jos on mahdollista etsiä ja varata kirjoja netin kautta, se säästää paljon turhaa ravaamisaikaa.Mutta ainakin minä käväisen netissä opiskeluopusten takia lähes päivittäin katsomassa mitentilanteet muuttuvat eri kirjastoissa. Yhtä kurssia kohden kun on useampia kirjoja ja kurssitkinosittain hiukan limittäin ja lomittain.

Hyvää alkavaa talvea ja kirjanmetsästystä toivottaen Irmeli Huttunen

| Palaa luetteloon | Vastaa | | |

korpela

Lähetä palautetta! 


Kirjoita tähän tai lähetä tavallinen sähköpostiviesti o

Kirjoita tähänn nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:
nput type="hidden" name="RECIPIENT" checked="" value="Asko.Korpela@kolumbus.fi">
tai   viesti.

Asko Korpela 20010125 (20010125)o o AJK kotisivu o AJK-Filo