Airaksinen Timo  
Ihmisen, eläimen ja koneen 
väliset erot hämärtyvät

Ihmiskuva muuttuu informaatioyhteiskunnassa konekuvan suuntaiseksi, koska koneiden kehittely on niin tärkeää ja dynaamista, kirjoittaa Timo Airaksinen. 

Kun maailma ympärillä muuttuu, muuttuu ihmisen maailmankatsomuskin ja siinä samassa ihmisen käsitys itsestään. Usein puhutaan ihmiskuvasta ja sen muutoksesta. Jos muutoksen syvyyttä ja erikoislaatua ei huomata tai myönnetä, keskustelu jää pirstaleiseksi ja epätyydyttäväksi. 

Nykyihmisen filosofisen itseymmärryksen voisi olettaa riippuvan ihmisen suhteesta yhtäältä eläimiin ja toisaalta koneisiin. Voimme silloin puhua ihmiskuvan, eläinkuvan ja konekuvan suhteesta. 
 Sen sijaan jumalkuva on jäänyt sivuun, ainakin länsimaissa. Emme enää pohdi, mitä tarkoittaa, että ihminen on Jumalan kuva. Erilaisia jumalia on jo liian paljon. Myös ajatus luodusta ihmisestä kuulostaa omituiselta, samoin dualismi, jonka mukaan ruumis ja sielu ovat kaksi aivan eri asiaa. 

Eläinkuvan muutos on nyt tärkeä pohdinnan aihe. Erityisesti eläinten suojelijoiden mielestä eläimen ja ihmisen välinen ero on vain näennäinen, jolloin sellainenkin iskulause kuin "ihmisoikeudet eläimille" olisi mielekäs. 
 Eläin ei ole enää ihmiselle vieras, kommunikaatiokyvytön elukka, vaan eläimillä on tunteita, ne puhuvat, haluavat, iloitsevat ja surevat. 

Myös konekuva muuttuu. Englantilaisen Alan Turingin testin mukaan koneella on ihmisälyä silloin kun sen keskustelussa antamia vastauksia ei voi erottaa ihmisen vastauksista. Tietokoneet voisivat kehittyä tähän suuntaan. 
 Amerikkalaisen Hans Moravecin testin perusteella on mahdollista sanoa, että kone on ihminen eli ihmisen ja koneen ero katoaa kokonaan. 

Moravec kuvaa kokeen, jossa ihmisaivot imaistaan kallon sisältä ja samalla niiden koko informaatiosisältö, solu solulta, tallennetaan tietokoneen muistiin. Leikkauspotilaan herätessä ruumis kuolee, mutta tajunta on siirtynyt koneelle. Se on nyt persoona, joka kokee edelleen olevansa se sama ihminen, mutta nyt vain mekaanisessa ruumiissa. 
 Visio on huima, mutta jotkut tutkijat uskovat, ettei siihen liity mitään periaatteellista mahdottomuutta. 

Oma kulttuurimme on jo jakautunut vihreisiin ja nörtteihin, kahteen ajatusmaailmaan, jotka eivät kohtaa. Jos joku on vihreä nörtti, hänellä on kaksi arvomaailmaa, mikä ei ole mahdotonta. 
 Kahtiajako on kuitenkin muuttumassa aika erikoisella tavalla: eläimestä tulee ihmisen kaltainen ja ihmisestä koneen kaltainen, siis eläimestä tulee koneen kaltainen, jos ajatellaan älyä ja tunteita. Toisin sanoen, kun ihminen lähestyy konetta, eläinkin lähestyy konetta. Mitä tämä tarkoittaa? Tietysti sitä, että ranskalaisfilosofi René Descartesin kammoksuttu käsitys eläimestä automaattina on taas ajankohtainen. 

Eläinkuvan muutos saattaa tuntua radikaalilta, ollaanhan eläimistä tekemässä kuin väkisin ihmisen kaltaisia. Eläimen malliksi otetaan kotieläin, kuten koira ja kissa. Tämän mallin mukaan ymmärretään sutta ja karhua, apinoista puhumattakaan. Kalojen ja lintujenkin voidaan ajatella tuntevan kipua ja haluavan elää. 
 Näin ajattelevat unohtavat, että myös ihmisyys ja ihmiskuva muuttuvat koko ajan. Ajatus ikään kuin pakenee alta pois ja väistää uutta määrittelyään. 

Konekuvasta voi kysyä, tuleeko ihminen koneen kaltaiseksi vai kone ihmisen kaltaiseksi. Muutoksen suunta on tärkeä. 
 Vastausta voi hakea saksalaisen Martin Heideggerin tekniikan filosofiasta. Heideggerin mukaan tekniikan olemus on sen käytettävänä oleminen. Parkkipaikalla oleva auto rajoittaa itsensä vain käytettävyyteen; se on olemassa vain kuljettaakseen ihmisen paikasta toiseen. Tietokone on pöydällä valmiina käytettäväksi. 
 Jos ihmisestä tulee koneen kaltainen, ihmiskuva muuttuu kohtalokkaalla tavalla välineelliseen ja käytölliseen suuntaan. Ihminen on vain hyödyllisten tekojen ja tietojen varasto. 

Jos taas kone muuttuu ihmisen kaltaiseksi, silloin kone osaa aidosti rakastaa ja sitä voi rakastaa. Ehkä tämä olisi sittenkin se parempi suunta, sillä silloin ei ainakaan koskettaisi ihmisarvoon eikä ihmisyyteen. 
 On arvoitus, miten tässä käy, sillä vaikka moni jo rakastaa autoaan tai tietokonettaan, ne eivät vielä suo vastarakkautta. Informaatioteknologian yhteiskunnassa on kuitenkin olemassa lupaus siitä, että tämä on pian mahdollista. Kone saa inhimillisiä piirteitä. 
 Ihminen itse näkee mielellään oman ihmiskuvansa muuttumattomana. Ihminen on luomakunnan hallitsija, joka määrittelee itsensä kaiken olemassa olevan normiksi. Tässä ajatuksessa näkyy selvästi entinen kristillinen hapatus. Ihminen on asetettu keskelle ja muut, siis eläimet ja koneet, lähestyvät häntä. Ihmiskuva ei muutu, vain eläin- ja konekuva muuttuvat. 

Totuus lienee kuitenkin se, että ihmiskuva muuttuu informaatioyhteiskunnassa konekuvan suuntaiseksi, koska koneiden kehittely on niin tärkeää ja dynaamista. Ihminen ei voi olla vertaamatta itseään koneeseen, joka on niin monessa asiassa häntä parempi, shakinpeluusta lentämiseen asti. Kone käyttää informaatiota, kuten ihminenkin, ja koska kone määritellään informaation käsitteen avulla, sama tehdään ihmiselle. Tämä koskee nimenomaan ihmisen henkistä puolta, entistä sielua. 

Ei ole mitään syytä, miksei eläintä voisi kuvata samalla tavalla automaattina. Kun susi syö lammasta pellolla, siinä vain kaksi erinäköisiin kuoriin pakkautunutta informaatioautomaattia vaihtavat energiaa keskenään ja kolmas, ihminen, prosessoi siitä saamaansa visuaalista informaatiota. Tai ehkä tilanne on vain virtuaalinen?