|
Yksilöpsykologisesta mallista Ketonen sanoo: "Skitsofrenia on
psykologisesti ymmärrettävissä ja lähestyttävissä oleva elämän tapa tai
tilanne." Näin ollen skitsofrenia ei tuntuisikaan sairaudelta vaan tavalta elää.
Biolääketieteellisesti skitsofrenia on sairaus - biokemiallinen epätasapaino,
joka korjaantuu poistamalla epätasapaino tai puuttuva ainesosa, jota
tarvitaan esim. aivotoiminnassa. Yksilöpsykologisessa mallissa skitsofrenia
syntyy ihmisen synnynnäisen herkkyyden ja ympäristön välisessä
vuorovaikutuksessa ajan kanssa - sillä ei siis ole biokemiallista pohjaa.
Kysymys olisi yksilön normaalia herkemmästä kyvystä tai taipumuksesta
reagoida ympäristöönsä ... tai sitten ympäristö kohdistaa tähän yksilöön
tavallista kovemmat paineet. Herää siten kysymys, voiko ympäristö
aiheuttaa skitsofreniaa? Onko ympäristö hanakampi painostamaan,
ahdistamaan herkempiä yksilöitä kuin vahvoja?
Terapian tarkoitus yksilöpsykologisessa mallissa on vahvistaa yksilön
suhdetta ympäristöönsä, kun ympäristöä ei kuitenkaan voi muuttaa.
Vuorovaikutusmallissa Ketonen ottaakin sitten ympäristön vaikuttavana
tekijänä mukaan eli myös ympäristö on sairautta aiheuttava eikä yksilö
yksin ole "syypää" sairauteensa. Tässä mallissa terapian tarkoitus on
muuttaa myös ympäristöä eikä vain pelkästään vahvistaa yksilöä itseään.
Jään nyt miettimään, miten terapeutti voi muuttaa sairasta ympäristöä. Voi
olla terapeutille mahdoton tehtävä muuttaa esim. sairasta työyhteisöä, joka
on aiheuttanut siellä työskennelleen yksilön sairauden.
Mekaanisemmalta kuulostava biolääketieteellinen malli lienee käytetympi
vaihtoehto. Myös Ketonen kirjoittaa näin - koska lääkityksellä on kuitenkin
saatu skitsofreenikkoja kuntoutetuksi yhteiskuntaan takaisin, mallin käytölle
on perusteluja. Mutta on myös totta, että lääkityksellä ei ympäristön
haittoja korjata, vaan tarvitaan myös terapiapuoli. Vahvistaako terapian
onnistuminen sitten myös myönteisiä biokemiallisia tapahtumia ja parantaa
sairautta siten terapian avulla tuplasti?
Yksilön ja yhteisön sairaus
Todella mielenkiintoisia ovat Ketosen havainnot yksilön ja yhteisön
sairaudesta, yksilön ja yhteisön vuorovaikutuksesta ja kehittymisestä
vuorovaikutuksessa. Takavuosina keskusteltiin yleisönosastoilla tosissaan
kahdesta asiasta. Toinen oli kansalaispalkka. Nyt meillä on tilanne, että osa
kansasta "nauttii kansalaispalkkaa", mutta ei välttämättä vapaaehtoisen
järjestelmän puitteissa, vaan suurin osa on työttömänä vastoin omaa
tahtoaan. Toinen takavuosien keskusteluun tunkeva näkemys oli sallia
lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja perusteluna sallivalle kannalle esitettiin,
että jos lapsi itse haluaa, on se sallittua aikuiselle. Siis perusteltiin "lapsen
vapaalla tahdolla" tällaisen sairauden sallimista yhteiskunnassa. Minulle jäi
mielikuva, että näiden mielipiteiden esittäjät olivat ihan tosissaan. Sittemmin
esille tulleiden pedofiilijuttujen jälkeen moisten kantojen esittäjät ovat
hiljentyneet. Kannattaa kysyä, millainen olisi yksilön ja ympäristön suhde
sellaisessa yhteisössä, jossa tällainen "lapsen vapaaseen tahtoon" perustuva
hyväksi- käyttö olisi sallittua. Kumpi siinä olisi lopultakin sairaampi - yksilö
vai yhteisö?
Aine ja henki
Ketonen havainnollistaa taas kerran esimerkin avulla asiansa tarkoituksen.
Hän selvittää aineen ja hengen olemukset biolääketieteellisen ja
yksilöpsykologisen mallin avulla. Ainetta ja henkeä ei voida erottaa
toisistaan: "Henkisyys on samalla ruumiillisuutta ja kääntäen."
Semmelweisin tapaus on myös hyvä esimerkki yhteisön ja yksilön
vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutuksen aiheuttamasta "sairastumisesta".
Tässä tulee mieleen yksilön vastuu yhteisössä mielipiteen muodostajana.
Eikö Semmelweisella ollut yhtään lääkärikollegaa, joka olisi uskaltanut olla
eri mieltä kuin massa? Olivatko lääkärikollegat OIKEASTI sitä mieltä, että
Semmelweis puhui turhia vai piiloutuivatko he vain mielipidejohtajan
taakse? Jokaisen pitäisi uskaltaa ajatella omalla aivokapasiteetillaan eikä
vähätellä sitä.
Mallit asenteina
Tämän päivän keskeinen sana tuntuu olevan geeniteknologia, jonka
ympärillä kaikki pyörii. Onko yhteiskunnassamme enemmän vallalla asenne,
joka katsoo ihmistä paremminkin mekaanisesti toimivaksi - siis aineelliseksi
yhdistelmäksi - vai jääkö tilaa myös henkisen puolen tutkimiselle,
kehittämiselle. Ketosen mielestä biolääketieteellinen malli olisi enemmän
vallalla ja perustelee kantaansa ihan toden tuntuisesti.
|
o AJK kotisivu
o AjkFilo