Ihmisen pitkä biologinen ja kulttuurillinen historia on mahdollisuus
ja samalla rajoite. Kun pieni lapsi syntyy tähän maailmaan, sillä
tuntuu olevan rajattomat mahdollisuudet toteuttaa itseään. Kuitenkin
lapsen taakkana tai mahdollisuutena on hänen oma biologinen menneisyys
esivanhempiensa kautta. Myös se yhteisö, johon lapsi syntyy rajoittaa
tai mahdollistaa lapsen omia valintoja tulevaisuudestaan. Ja lopulta aika
- päivä päivältä tekee omia karsintojaan ihmisen
puolesta.
Kulttuurin kuorma
Mielestäni nuorten kuuluukin kapinoida vanhempiensa arvoja ja ohjeita
vastaan. Sitenhän arvot vasta koetellaan sukupolvi kerrallaan. Jos
ne ovat kestäviä arvoja tässäkin ajassa, ne säilyvät
myöskin kapinoinnin jälkeen ja nuoret omaksuvat ne. Ja itse asiassa
miten muuten nuoret voisivat itsenäistyä, riuhtaista itsensä
irti vanhemmistaan, ellei edes jossain määrin kapinoimalla?
Yksilön vahvuus
Mielenkiintoista huomata, että sijaisuuden luovuttaja onkin itse se,
joka on riippuvainen sijaisuuden hoitajasta. Ylivaativat vanhemmat on jonkinlainen
esimerkki tästä riippuvuussuhteesta. He tekevät lapsistaan
omien haaveittensa toteuttajia; lapset harrastavat "vanhempien harrastuksia",
toteuttavat heidän unelmia, tai ehkä paikkaavat niitä riittämättömyyden
tunteita, joita itse eivät pystyneet täyttämään
omiin vanhempiinsa nähden. Siinäpä sitä nuoren kapinaa
sitten tarvitaankin, että on kyllin vahva sanomaan irti vanhempiensa
sälyttämän sijaisuuden hoidon.
|
o AJK kotisivu o AjkFilo