Korpela Asko 
4 Humanistinen elämänasenne

Humanisti, humanismi on jotakin vähän parempaa, tavoittelemisen arvoista, arvostettavaa. Sitä arvostavat sekä ne jotka ovat saaneet humanistisen koulutuksen että ne jotka eivät sitä ole saaneet. Hyvin hieno asia on, jos koulutukseltaan ei-humanisti onnistuu saavuttamaan sellaisen maineen, että häntä pidetään humanistina. Olisinko itse tätä tavoittelemassa? Joka tapauksessa olen viime aikoina ihmetellyt, että mikä on humanistin määritelmä. Olen ennen Ketosen kirjaa löytänyt Ketosen laajaksi määritelmäksi nimittämän: "kaikkien kielien ja kakenkielisen kirjallisuuden ja yleensä ihmisen tutkiminen kulttuuriolentona". Itse en niinkään tavoittele humanistin arvoa tämän määritelmän alkuosan perusteella, niinkuin kai voisi helposti luulla vilkaisemalla vuodesta 1965 lähtien pitämääni Luettujen kirjojen luetteloa. Siellähän nimittäin on 18 kieltä, joilla olen lukenut vähintään yhden kirjan. Paremminkin olen kiinnostunut humanistin arvonimestä pelkästään sen perusteella, että olen kiinnostunut ihmisestä kulttuuriolentona. Enkä niinkään kaipaa tätä nimitystä muiden suusta kuin koen sen tavoittelun itselleni asettamanani haasteena. Eli kysymys on joka tapauksessa Ketosen mainitsemasta käsitteeseen humanismi liittyvästä 'ajattomasta arvosisällyksestä', joka siis Ketosen mukaan on käsite sisällöltään 'tarkkaa ja yksityiskohtaista määrittelyä vailla'.
 

Renessanssin ajan näkemys 

Ketonen mainitsee kolme suurta nimeä: Dante, Petrarca ja Boccaccio. Petrarcaa en koskaan ole lukenut, tiedän vain, että rakastetulleen Lauralle runoja kirjoitti. Danten Divina Commediaa olen tosissani yrittänyt lukea: Helvetin sisulla luin (italiaksi; ei löydy nimeä luettelosta, joten kesken on sekin jäänyt), mutta siihen sisu loppui. Kyllä se oli liian vaikeata. Sellainen mahdollisuus on, että lukisin rinnakkain suomeksi ja italiaksi, mutta en oikeastaan sittenkään ole kiinnostunut. Sen sijaan Boccaccion Decameronen olen lukenut muistaakseni kaksikin kertaa ja pidän sitä todella hienona kirjana, vaikka en sittenkään ole korkeinta arvosanaa antanut. Ketosen mainitsema runouden puolustus on minulle tuntematon. Decameronea pidetään jotenkin lähes pornona tai ainakin epäsiveänä. Kieltämättä siellä jokunen tällainenkin novelli joukossa on, mutta ne eivät suinkaan ole pääasia. Italian opettajani on kertonut, että kouluissa luetaan lyhennettyä laitosta, josta nämä puuttuvat.

Mielenkiintoista on, että tästä varhaisen renessanssin humanismin 'vihollisten' joukosta puuttuu luonnontieteen ja tekniikan edustus. Eivät siis ole vihollisia, mutta eivät kuulu humanistien joukkoonkaan. Nykyään ne itse asiassa asetetaan vastakkain humanismin kanssa. Mutta vaikka arvokkaaksi koettu humanitin epiteetti jäisikin saavuttamatta, on lohtuna Ketosen, mielestäni erittäin tärkeä, lause: "Tämä ei estä sitä, että meistä itse kukin, joka tyytyy rajoituksiinsa, voi tuntea itsensä olosuhteisiinsa, voi tuntea olosuhteissaan hyvinkin vapaaksi."

Ihmisen henkisyys 

Ketosen mukaan "Eräs yleinen tosiasia, joka humanistinkin täytyy hyväksyä, on että ihminen on luonnon osa - ei sen kruunu ja sen herra muutoin kuin omissa julistuksissaan - ja kehittynyt siitä vähitellen samanlaisissa paineissa kuin muukin luomakunta siihen, mitä hän on tällä hetkellä." - Tämä lause sopii minun maailmankuvaani loistavasti. Johdatus filosofiseen ajatteluun kurssin esseessä esitän maailmankuvan perustaan kuuluvana asiana sen tosiasian tunnustamista, että 'luonto - teknologia - talous - kulttuuri' ovat tässä järjestyksessä toisilleen alistetut ja muodostavat reunaehtojen sarjan siten että luonto muodostaa teknologian, teknologia talouden ja talous kulttuurin reunaehdon.

Ketosen mukaan ihminen voi olla olemassa tietoisena järjellisenä olentona vain jos hänen tietoisuutensa maailmassa vallitsee järjestys, johon sisältyy tyydyttävät vastaukset häntä itseään koskeviin perustaviin kysymyksiin. Tällainen järjestys syntyy, jos tietoisuutta hallitsee jokin periaate, symboli tai olento, jonka ympärille ajatukset voivat keskittyä mielekkääksi kokonaisuudeksi. 

Ihmisen perustarve järjestää tietoisuutensa jonkin idean tai aatteen varaan on tehnyt hänet alttiiksi ideologiselle manipulaatiolle. Vaikeuksia lisää ihmisen vähäinen kyky erottaa totuutta tahallisesta valheesta. 
 

Keskustelu antiikin aikana 

Vanhan Kreikan ajattelijat olivat länsimaisessa perinteessä ensimmäiset, jotka asettivat ihmisen peruskysymykset avoimen rationaalisen pohdinnan alaisiksi. Kreikkalainen filosofia oli voittopuolisesti eettistä pohdiskelua, ei niinkään filosofian teknisiä yksityiskohtia. Platonin merkitys on niin suuri, että kaiken hänen jälkeensä tulevan filosofian sanotaan olevan Platonin alaviitteitä. Muistaakseni Platon ei jättänyt taakseen mitään kirjallista dokumenttia. Hänen oppilaansa ovat kirjoittaneet muistiin hänen ajatuksensa. 

Antiikin korkeata ja hienoa sivistystä ja kulttuuri-ihmisten henkistä vapautta ihailtiin renessanssin syntyessä, sillä silloin kirkko kahlitsi ajatuksia. Kirkko kehitti tekniikan (inkvisition), jolla huolehdittiin siitä, että ihminen ajattelussaan pysyy kirkon määrittelemällä uralla.
 

Ihmisen jakaminen intressien kesken 

Ketonen esittää mielenkiintoisen alun luonnontieteen voittokululle. Koskan ihmisen olemuksen pohdiskelu kiellettiin turhana, jäljelle jäi huomion suuntaaminen ihmisen ulkopuolelle, luontoon. 'Säädettyjen uskonnollisten ja eettisten periaatteiden kunnioittamisen pakkoa voi luonnontieteiden näkökulmasta asioita katsottaessa siis pitää myönteisenä seikkana(!)' Tietysti luonnontieteet olisivat voineet kehittyä muunkinlaisesta perustasta. Niiden kehitys olisi silloin saattanut olla toisenlaista. Ehkä ne olisivat saattaneet pysyä lähempänä ihmistä. Näin päättelee Ketonen. 

Vapaan tieteellisen ajattelun lähtökohdaksi tuli ihmisen jakaminen kahtia, henkeen ja aineeseen. Niiden vastakohta heijastuu humanististen tieteiden ja luonnontieteiden nykyisessä vastakohdassa. Mutta myös ihmisen henkinen olemus jaettiin edelleen kahtia: hengelliseen ja maalliseen. Hengellisessä elämässä totuus perustuu ilmoitukseen. Vain maallisessa elämässä totuus voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Uskon ja tiedon raja on siitä lähtien ollut pysyvä. Niiden katsotaan yleisesti olevan toistensa pois sulkevia. Näin ei Ketosen mukaan kuitenkaan pitäisi olla, sillä myös uskonnollinen tieto tai vakaumus on lopulta inhimillistä ja sanoo jotakin oleellista ihmisestä. 

Joka tapauksessa tutkijan niinkuin muunkin ihmisen perususko tai maailmankatsomus, se ydin, joka pitää hänen tietoisuutensa koossa on eri asia kuin ne tulokset eli se tiede, jota hän tuottaa.
 

Teknistyminen 

Totuuden kahtiajako on Ketosen mukaan estänyt uskonnolliseen perinteeseensisältyvän ihmisen sisäistä olemusta koskevan tiedon tulemista korkeamman maallisen kulttuurin tietoisuuteen ja sen tasavertaiseksi osaksi. Ihmisen sisäistä olemusta koskeva tieto on joutunut 'aluskasvullisuuden asemaan' kuten Ketonen asian ilmaisee. Sitä tietoa kuitenkin jatkuvasti sovelletaan kaikilla elämänalueilla. Tämän alan tietouden perusteella johdetaan ihmisiä sekä yksilöinä että joukkoina, vaikkei luonnontiede voi näitä asioita hallita niinkuin se voi 'hallita ryhmän hiiriä laboratoriossa'.

Luonnontieteiden ylivallan takia ihminen jatkuvasti teknistää elämäänsä. Tästä Ketonen kärjistää: "Ajan luonne näkyy sen sankareissa ja heidän teoissaan. Meidän aikamme suurimmat sankarit ovat ne, jotka olivat siinä paketissa, jonka tietokone saatteli kuuhun ja toi sieltä takaisin. Heidän sankaruutensa oli hengissä pysymisessä ja lujassa luottamuksessa nykyajan tekniikkaan."
 

Kehityksen ristiriita 

Kehityksen eteenpäin meneminen merkitsee myös jostakin luopumista, siis samalla sekä saadaan että menetetään. Tämä on ristiriita, josta Ketonen esittää esimerkin Antiikista. Karneades piti kaksi puhetta oikeudenmukaisuudesta: ensimmäisessä hän ylisti oikeudenmukaisuutta toisessa osoitti oikeudenmukaisuuden hullujen houreeksi. Valtakunnat kasvavat ja tulevat mahtaviksi valtaamalla toistensa alueita ja hävittämällä toisiaan. Suurimman kunnian saa sotapäällikkö, joka tuo eniten saalista. Ollakseen oikeudenmukaisia roomalaisten tulisi antaa takaisin kaiken, minkä ovat muilta kansoilta valloittaneet.

Tämän ristiriidan taustassa on Ketosen mukaan kaksi seikkaa: 

  • Ihminen on ihminen myös yhteisön jäsenenä, ei vain yksilönä. 
  • Maailman muuttuu koko ajan eikä ihminen voi pysyä paikallaan. 
Ihmisen aikaansaamaa muutosta nimitetään tavallisesti edistykseksi. Perusteellinen hävityskin on sen aikaansaajan mielestä edistystä. Vuorovaikutus muuttuvan ympäristön kanssa ja mukautuminen siihen kuuluu myös ihmisen luontoon. Tärkeätä on, että muutos tapahtuu ilman väkivaltaa.
 

Yleisiä huomioita 

Humanismin ydin on ihmisen hyvinvoinnin edistäminen. Ihmisten asioita harrastetaan olematta silti humanisteja. Kaikkea kehitystä perustellaan viitaten jonkun ihmisryhmän etuihin, tarpeisiin ja hyvään. Ihmisen ja kansalaisen velvollisuus edistää ihmisen hyvää on humanismista riippumaton perustavaa laatua oleva yhteiselämän velvoitus. Humanismi erityisenä näkemyksenä ei ole poliittisen tai sosiaalisen edistyksen ohjelma, vaikka sen ei toisaalta pidä olla ristiriidassa minkään aitoa edistystä tarkoittavan ohjelman kanssa. Humanismia ei voida määritellä lähtien aineellisista lähtökohdista. Se on kannanotto ihmisen kehitykseen ja kehityksen mahdollisuuksiin.

Palautetta

Annan Lehtovaara: Talouden reunaehto 

Anna:  "Johdatus filosofiseen ajatteluun kurssin ...., että 'luonto - teknologia - talous - kulttuuri' ovat tässä järjestyksessä toisilleen alistetut ja muodostavat reunaehtojen sarjan siten, että luonto muodostaa teknologian, teknologia talouden ja talous kulttuurin reunaehdon." 

Taloudellisessa mielessä ehkä näin on nykyään, mutta jos kulttuuri olisi ollut alisteinen teknologialle tai taloudelle, ei sitä olisi syntynyt esim. alkuperäisten kansojen joukossa. Minusta kulttuuria on myös kehitysmaiden oma kulttuuri, inka-kulttuuri jne. Mutta teknologia ja talous ovat kyllä käsikädessä joko säilyttäneet tai tuhonneet kulttuuria. Olisiko esim. Eremitaasia olemassa nykymuodossa, jos tsaarit eivät olisi aikanaan keränneet valtavia rikkauksia ja sitten yksi Katariina Suuri sijoittanut niitä taiteisiin. Mielenkiintoinen kysymys on mielestäni se, tuleeko kansan voimavaroja uhrata, ja jos tulee, niin missä määrin, kulttuurimonumenttien rakentamiseksi jälkipolvienkin nähtäväksi. Katariina Suuren teko on aika suuri, mutta niin oli kansan osuuskin sen rakentamisessa. ... tämä yhtenä esimerkkinä talouden reunaehtojen unohtamisesta kulttuurin hyväksi.

"Joka tapauksessa tutkijan niin kuin muunkin ihmisen perususko tai maailmankatsomus, se ydin, joka pitää hänen tietoisuutensa koossa, on eri asia kuin
ne tulokset eli se tiede, jota hän tuottaa."

Mielestäni ihminen ei voi ohittaa omaa maailmankatsomustaan, vaan kyllä se jossain määrin värittää myös hänen työtään oli työ sitten vaikkapa tutkijan työtä. Hän voi tutkimuksen lähtötilanteen asettaa (ei välttämättä tietoisesti) maailmankatsomukseensa sopivaksi, jolloin se on jo tavallaan myös lopputuloksen osalta jossain määrin rajoittunut. Hyviä esimerkkejä ovat historiaan liittyvät tutkimukset; samasta asiasta saadaan yhtä monta näkemystä kuin on tutkijoita ja aina eri aikakaudella erilaisia näkemyksiä.
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita tähänn nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela 


Asko Korpela 20010215 (20010215) o o AJK kotisivu