Korpela Asko 
3 Elintasosta elämänlaatuun

Tuntuu aika hurjalta tämä kertomus Cherokee-intiaaneista ja senaattori Dawesista. Mutta aika oli silloin toinen. Nyt kun jokaisessa olohuoneessa on ikkuna, josta näkyy kaikkialle maapallolla, on mahdoton kuvitella noin yksisilmäistä kuvaa edistyksestä, vaikka periaatteessa sama vastakkainasettelu on yhä voimassa: voittajat ja enemmistö ovat oikeassa, voitetut ja vähemmistö väärässä. Voittajien ja enemmistön mielen mukaan toimitaan yhteisissä asoissa. On oikeastaan vaikeata kuvitella yhteisiä asoita, jotka eivät jakautuisi näin. On olemassa enemmistö ja vähemmistö Vuotoksen allasasiassa, ydinvoima-asiassa, monessa muussa. Jotkut asiat jakautuvat niin karkeasti, että on vain kaksi mahdollisuutta: kyllä tai ei. Sellaisia ovat nämäkin Vuotos ja ydinvoima. Ei voida toteuttaa yhteistä hanketta esim suhteessa enemmistön ja vähemmistön suuruuteen. Niin että meidän on nyt helppo olla suopeita 1890-luvun intiaanien pyrkimyksille, mutta kuinka olisi, jos meidät siirrettäisiin ajassa toista sataa vuotta taaksepäin?
 

Kaksi ihmiskuvaa 

... sillä mehän olemme, tahdomme tai emme, tämän toisen, teknologisen ihmiskuvan mukaisia, ainakin ememmistö meistä on. Ja luulen, että hyvin nopeasti tulisi raja vastaan tiukimmillekin vähemmistön edustajille, 'teknisen ihmiskuvan kieltäjille', kun alkaisi 'iso reduktio' eli saavutettujen 'edistysaskelien' peruuttaminen. Ketonen nostaa valtaintressin hyvin keskeiseksi tekijäksi, vaikka myöntääkin, että on paljon ihmisiä, joille vallankäyttö ei merkitse mitään, on suorastaan vastenmielistä. Itse kuvittelen kuuluvani jälkimmäisiin, mutta joka tapauksessa mekin vallankäytöstä kiinnostumattomat olemme valtakoneiston välttämättömiä jäseniä, 'tykinruokaa' vallankäyttäjille, samassa veneessä kaikki. Ei ole paluuta siihen elämänmenoon ja siihen ihmiskuvaan, joka lähti vyörymään ylitsemme kutakuinkin tarkalleen 50 vuotta sitten. Ennätin sen juuri nähdä ja kokea, vapaaehtoisesti siitä luovuttiin.
 

Tekninen kulttuuri 

Tässä taas joudun ihastelemaan Ketosen aistien herkkyyttä ja kykyä pukea sanoiksi itsestäänselvyyksiä, joita ei tule ajatelleeksi: "Teknisen kulttuurin ihmiskuvan mukana on syntynyt elämänmuoto, joka sinänsä ei ihmistä viehätä. Meille ei tuota erityistä onnea taikka iloa se, että olemme työntekijöitä, veronmaksajia, äänestäjiä jne. Teknisessä kulttuurissa nämä ovat meidän tärkeimmät olemisen muotomme." Teknistä kulttuuria itse asiassa siedetään vain siksi, että se lupaa meille joitakin hedelmiä ja valinnan mahdollisuuksia, vapaata pelivaraa.

Ketonen tekee pari mojovaa laskelmaa taloudellisesta kasvusta. Kuuden prosentin taloudellisella kasvulla meidän pikku Ainon ja hänen vielä pienemmän vielä nimettömän sisarensa pitäisi elämänsä ehtoolla kuluttajina selviytyä 300 kertaisesta rojumäärästä nykyvanhuksiin verrattuna. No, kuuden prosentin kasvu on käytännössä mahdoton, mutta pitkälle päästäisiin 4 prosentin kasvullakin, sadassa vuodessa 1.04100 = 50 eli sekin 50-kertainen nykyiseen verrattuna, turhaltaa tuntuu. Samoin tuntuu rajulta laskelma väestönkasvusta niinkin vaatimattomalla nopeudella kuin 0,7 prosenttia. Olisi Euroopan väestö 50 miljardia eli seitsenkertainen koko maapallon nykyiseen väestöön verrattuna. Elättäisikö vai eikö elättäisi Eurooppa sellaista väestömäärää? Tuntuu tietysti mahdottomalta, mutta miten tuo olisi. Oletko tullut ajatelleeksi, että kaikki kiinalaiset mahtuisivat kerralla Inarinjärven jäälle? Eikä tekisi tiukkaakaan. Itse asiassa koko maapallon nykyinen väestö luultavasti mahtuisi.
 

Yksilölliset odotukset 

Ketonen kertoo esimerkin avulla miten tietty elämänmuoto muovaa ihmisen sellaiseksi ja tuottaa sellaisen ihmiskuvan, joka pitää yllä tätä elämänmuotoa, ihmisen ympärille kehittyy ikäänkuin rajoitettu ekosysteemi, joka voi poiketa ympäröivästä systeemistä ja joutua pahaankin ristiriitaan jonkun toisen ihmisen 'ekosysteemin' kanssa, kuten puolisot Ketosen esimerkissä. - Hän panee meidät myös miettimään onko ihmiskuvamme lähimmäisestämme 'oikea'. Se on ehkä hyvinkin 'väärä' vaikka täysin hallitsee suhtautumistamme tähän lähimmäiseen.
 

Elämisen aitous 

"Eikö sitten ole mahdollista osoittaa sellaisia arvoja ja päämääriä, joiden varaan voitaisiin rakentaa henkisesti turvallinen tulevaisuus?" - Kas siinä tuhannen taalan kysymys kodille ja koululle! Tässä Ketonen sitten muistuttaa, että on siirrytty elämän laadusta elintasoon - ja menetetty 'lapsi pesuveden mukana' - karmea kielikuva sinänsä! Mutta tästähän on kysymys. Elintasoa tavoitellaan elämän laadun parantamiseksi niinkuin lasta pestään. Pesuvesi tarkoitetaan heittää pois, mutta samalla lipsahtaa lapsi! - elämän laatu.

Elämän laatua muka voidaan säädellä taloudellisin ja poliittisin päätöksin. Sitä varten on kehitetty hyvinvoinnin mittareita, joiden perusteella ihmisiä ja yhteiskuntia asetellaan 'paremmuusjärjestykseen' ja etsitään keinoja, joilla mittarinlukemia pystyttäisiin parantelemaan. Mutta hyvien mittarinlukemien tavoittelussa saatetaan turhautua perin juurin. Mittarit näyttävät tietonsa selvästi, mutta olo ei silti parane, kun paremmat lukemat saadaan vain uupumuksen kustannuksella. [ Näin ei Ketonen sano, mutta mielestäni tästä on kysymys ].

Kuten Ketonenkin sanoo, tuskin olisi erityisen vaikea tehtävä luetella sopivaa joukkoa arvoja ja päämääriä, joiden varaan henkisesti turvallinen tulevaisuus voitaisiin rakentaa. Lyhyesti niiden sisältö on, että ihmisen tulee olla niin ja niin hyvä siinä ja siinä suhteessa ja asiassa. Hyvyyttä tavoitteena ei kukaan voi kieltää. Jatkuvaan hyvään ihminen kykenee vain, jos hyvyys on jotenkin sidotty hänen elämänmuotoonsa. Se taas 'tuntuu edellyttävän, että elämänmuoto ulottuu yli koko luonnon ja luomakunnan' ja vielä aikaulottuvuudessakin hamaan kaukaiseen tulevaisuuteen. Mitä muuta kuin tätä on Ketosen kirjan ilmestymisen jälkeen muotiin tullut kestävän kehityksen tavoittelu? 
 

Tulevaisuuden toivo 

Kahdenlaista toivoa Ketonen meille lupaa: 
  • Ehkä olemme tämän päivän ihminen entistä paremmin tiedostaa luonnollisen taustansa ja elämisen ehdoista ja kohtalonsa vaihteluista ja sen vuoksi voi paremmin kuin esivanhempansa sopeutua ympäristöönsä. 
  • Ehkä hän voi 'myös vähemmän käsittämättömästi' olla sidottu häntä kahlitseviin valtakoneistoihin. 
Ketonen nostaa vaihtoehtona esiin 'paluun tuohikulttuuriin' mainiten Lönnrotin matkakertomukset ihmisistä, joilla ei ollut autoja eikä traktoreita, mutta joiden elämänkokemuksista jää perimmäiseksi vaikutelmaksi elämän kovuus. Me olemme saaneet maistaa Sammon pirstaleista syntynyttä hyvinvointia, he siitä vain haaveilivat. "Meille on avoinna mahdollisuus luoda nykyistä enemmän omaehtoiseen ja omavastuiseen olemiseen pohjautuva kulttuuri, jossa elämä on sen itsensä takia, ei sen takia mitä yksittäisille ihmisille muualta käsin jaetaan, elämisen arvoista."

Mielestäni Ketonen melkein kiroaa koko teknisen kehityksen ja sen mukana taloudellisen kasvun. Minä en niin tekisi. Jossakin 'Johdatus filosofiseen ajatteluun' -kurssin keskustelussa yritin selittää teknistä kehitystä ja taloudellista kasvua 'parhain päin' toteamalla, että taloudellisen kasvun ei suinkaan tarvitse toteutua niin kuin me sen yleensä miellämme: turhan roinan lisääntymisenä. Ehdottomasti yhtä pätevää taloudellista kasvua on se, että tietty tuotanto saadaan aikaan entistä säästeliäämmällä luonnon varojen, työpanoksen, pääoman käytöllä siten vapautetaan resursseja johonkin muuhun tavoittelemisen arvoiseen. Esimerkki ihan karkeimmasta päästä: kyllä nykyinen auto kulkee sata kilometria huomattavasti pienemmällä polttoainemäärällä kuin 20 vuotta sitten. Päivittäiseen ravintoon tarvitaan tuskin puolta niistä ponnistuksista, jotka minun lapsuudessani tarvittiin. Eikö tämä ole edistystä? On selvää, että se ei ole kaikki 'nettoa'. Lisääntyneet valinnan mahdollisuudet ja lisääntynyt vapaa aika ovat tuoneet tullessaan myös lieveilmiöitä, pahojakin. Ne on otettava huomioon arvioitaessa teknisen kehityksen merkitystä.
 

Palautetta:

Anna Lehtovaara: Ärhäköintiä 1, 2, 3

Anna:  Jos siirryttäisiin ajassa Dawesin aikaan, meitä tietysti sitoisi meidän omat lähtökohdat. Jos olisin intiaani, tuntisin intiaanien asiat ja kannat omakseni. Jos olisin valkoinen uudisraivaaja, olisi ristiriita intiaanien kanssa valmis. Kaukaa on helppo katsella. Nythän sama tilanne on Israelin ja Palestiinan välillä kuin aikanaan intiaanien ja uudisraivaajien. Hitto, että eivät osaa jakaa maata sovussa! 

*

Jos ei tekisi tiukkaakaan, että koko pallon väki mahtuisi Inarin jäälle, kulutusta olisi varaa lisätä, mutta se olisi mieletöntä ihminen ei tarvitse sellaista määrää tavaraa ei edes markkinatalouden ylläpitämiseksi. Ja jos markkinataloutta pitää pitää yllä jatkuvasti kasvavalla kulutuksella (kulutuksella mielettömyyteen asti), joutaa koko markkinatalous mennä menojaan. Silloinhan markkinataloudesta itsestään on tullut itsetarkoitus, jota varten ihmiset ovat olemassa.

*

Ihmisellä on kuitenkin kaikesta huolimatta hyviä pyrkimyksiä. Vieläpä kuluttajana hänellä on hyviä pyrkimyksiä. Kestävän kehityksen tavoittelu ja muut yritysten arvoja muokkaavat mielipiteet ja toiminnat lähtevät kuitenkin kuluttajan arvomaailmasta ja sen hyvän ja huonon tasapainosta. Tänä päivänä kuluttaja ottaa entistä enemmän huomioon luonnon. Tällä hetkellä lanseerataan uutta arvotermiä yrityksille yhteiskuntavastuu. Kuluttaja on varsinainen vallankäyttäjä, jos niin haluaa.
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita tähänn nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela 


Asko Korpela 20010215 (20010215) o o AJK kotisivu o AjkFilo