| Olen moraaliton. Oiva Ketonen
kirjoittaa, että vaikka ihmiset paheksuvat ajattelun urautumista,
se on kuitenkin normaalia ja jopa tavallaan odotettua käytöstä,
sillä: "Mielipiteen muuttaminen, olivat perustelut kuinka hyviä
tahansa, saattaa ao. ihmisen moraalin aina kyseenalaiseen valaistukseen."
Olen monasti kuitenkin määritellyt itseni sanalla muutos. Se,
miksi muuttumattomuutta pidetään jonkinlaisena hyveenä,
on aina kummastuttanut ja jopa inhottanut minua. Iltapäivälehdissä
pengotaan julkkisten ja kansanedustajien menneisyyttä, eikä aina
tyydytä edes tähän, vaan usein heidät menneisyytensä
vielä julkisesti tuomitaan. Esimerkiksi viime talven aikana 100-lehdessä
oli Susanna Päivärinnan kirjoittama pakina, jossa hän moitti
pääministeri Paavi Lipposta siitä, että toisin kuin
nykyään, hän vielä joitakin vuosia sitten vastusti
lisäydinvoimaa. Poliitikon
suurin pahe on mielipiteen vaihtaminen.
Rationaalinen subjektivismi. Onpa
olemassa sellainen metaeettinen teoriakin kuin rationaalinen subjektivismi.
Subjektivismin mukaan normatiiviset lauseet (eli miten asioiden pitäisi
olla) kuvaavat vain yksilön subjektiivisia arvostuksia, eikä
mitään objektiivista, kaikkipätevää moraalista
hyvyyttä siis ole. Rationaalinen subjektivismi lisää tähän,
että vain ne arvostukset, joista ollaan valmiit pitämään
kiinni myöhemminkin tai joita ollaan valmiit keskusteltaessa puolustamaan,
ovat moraalisesti perusteltavia. (J.
Kotkavirta, S. Nyyssönen: Ajatus -etiikka)
Jo Platon jakoi maailman kahteen osaan: muuttuvaan, epävarmaan
havaintotasoon ja muuttumattomaan ideaaliseen tasoon. Platonin mukaan totuus,
jota filosofitkin järkensä keinoin tavoittelivat, oli nimenomaan
ideoiden maailmassa, ja tätä taustaa vasten edellä mainitut
vaatimukset moraalisuudelle ovat ymmärrettäviä. Mutta
onko totuus muuttumaton?
Totuutta etsimässä. Esimerkiksi
tieteiden piirissä ajatellaan yhä, että totuus on löydettävissä,
ja että tämä totuus on nimenomaan jotain pysyvää.
Fyysikot etsivät niin sanottua kaiken teoriaa, eheätä kaavaa,
joka selittäisi koko maailmankaikkeuden. Jopa Oiva Ketonen kirjoittaa,
että ihmisen tietoisuus on vieläkin samankaltainen kuin megaliittisten
muistomerkkien ollessa vallitseva ideologia; se tarvitsee itselleen navan,
jonka ympärille rakentua.Totuus ihmisestä onkin se, mikä
historian kulussa näyttäisi olevan muuttumatonta, ja viisautta
on kyky nähdä tämä samankaltaisuus: miten menhiirit
muuttuvat fasitiseksi aatteeksi. Platonin jaottelu näkyy yhä
taustalla, kun puhutaan 2000-luvun asenteista, vaikka tuskin kukaan enää
ideoiden maailmaa allekirjoittaisikaan ja vaikka ei
vaadi suurtakaan oppineisuutta huomata, että totuus vaihtelee eri
aikoina eri kulttuureissa.
Totuuden muuttumattomuus.
Eräs
totuus näiden induktiivisten, historiassa toistuvien kriteerien valossa
siis näyttäisi olevan se, että menhiirit
vastaavat todellisuutta vain valta-aikanaan. Oiva Ketonenkin
sanoo, että tutkijan omaksuma teoria on yleensä paljon enemmän
kuin puhdas käsitys tarkasteltavan asian laadusta. Näin meidän
nykyinen tieteemmekin näyttäisi erehtyväiseltä, tai
sitten tällainen ajatuskulku on vain yksi harvoista keinoista yrittää
kyseenlaistaa se. Lisäksi tämä kertoo siitä, että
todellisuus tai totuus on aina osittain tietoisuuden rakentama ts. se on
ulkoisen todellisuuden ja inhimillisen todellisuuden tulo. Onko sittenkään
olemassa muuttumatonta totuutta, jonka ihminen voi saavuttaa, vai onko
juuri muuttumattomuus totuuden kriteerinä jonkinlainen harhapolku?
Platon on yhä vieläkin
elossa. Ihmisen tapa ajatella, käsitteellistäminen, edellyyttää
joidenkin muuttumattomien perusrakenteiden olemassaoloa -niitä on
jopa tämän tekstin taustalla. Ilman näitä ideaalisia
totuuksi ajattelu ja kommunikointi olisi mahdotonta. Mielipiteen vaihtaminen
onkin oire jostain paljon syvemmästä: käsitteellinen/ideaalinen/menhiirien
todellisuus ei olekaan muuttumaton. Edes järki ei osoita muuttumatonta.
Onko asia näin, sitä jään miettimään.
Minun ihanteeni on nähdä maailman monesta kulmasta samanaikaisesti,
kaivautua syvemmälle ja oppia vanhoista ajatuksistaan, mikä edellyttää
aina entisen kyseenalaistamista. Mikä on idealistisen moraalisen yksikantaisuuden
suhde todellisuuteen? Platonin ajoista on huomattu, että todellisuus
muuttuu. Eikö muuttumattomuus juuri silloin ole moraalitonta, koska
se vastaa todellisuuden sijasta yhden tietoisuuden menhiiriä?
|
Palautetta:
Anna Lehtovaara: Totuus
ja muutos
| Anna: |
Minusta muuttumattomuus on moraalitonta, jos ihmiskunnalta edellytetään
henkistä kasvua, sitä ei voi tapahtua
ilman muutosta. Tietysti liike voi olla huonoonkin suuntaan,
kasvu voi olla taantumaa ja siten entisten ajatusten kyseenalaistaminen
olisikin moraalitonta. Se onko muuttumattomuus moraalitonta vai ei, olisikin
katsottava lopputulemasta; onko idea, ajatus itsestään moraalisesti
kestävä. Ihmiskunnalla on jo moraalisesti koeteltuja totuuksia,
joiden varassa on hyvä jatkaa sukupolvesta toiseen. Tällainen
yksi totuus on eräs kymmenestä käskystä: älä
tapa. Voi tietysti olla tilanteita, joissa yksittäisesti
tuokin totuus koeteltaisiin uusiksi. |
Asko Korpela: Totuus
ja opportunismi
| AJK: |
Poliitikon suurin pahe on mielipiteen vaihtaminen.
Lienenkö
jo tässä yhteydessä kertonut, että kauan sitten liityin
ystävyyden nimissä nyt jo kuolleen Liberaalisen kansanpuolueen
jäseneksi, mutta erosin 'suurieleisesti', koska 'liberaali linja'
oli kaikkea muuta kuin liberaali. Mielestäni puolueen säännöissä
olisi kuulunut olla vain yksi pykälä: 'Ole liberaali'. Näin
ei tietenkään ollut, vaan sen sun tämän suuntaisia
linjauksia oli lyöty lukkoon ohjenuoraksi sekä jäsenille
että kansanedustajille. Tätä en voinut enkä voi vieläkään
hyväksyä, vaan päin vastoin aina on oltava valmis muuttamaan
mielipidettään. Suhtaudun karsaasti esim eduskunnassa noudatettavaan
'ryhmälkuriin'. Itse asiassa sen voidaan tulkita olevankin perustuslain
vastaista, sillä toimessaan edustaja on vastuussa vain äänestäjilleen.
Tällaisesta tietenkin saa helposti opportunistin leiman, mutta
hiis hänestä! Eikö eräs oppimisen ja 'kehityksen' perusedellytyksistä
ole avoimmuus muutoksille? Vai onko sittenkin olemassa eräitä
niin kestäviä ja pysyviä arvoja, perususkomuksia, että
ne pysyvät kunniassaan koko elämän kaaren ajan? Taitaa sittenkin
olla. Jos ei totuus, niin totuudellisuus, oikeudenmukaisuus, hyvyys...
Mutta niidenkin sisältö taitaa olla ajan funktio.
|
Annikki Pyykönen: Henkinen
kasvu
| Annikki: |
Mielipidemuutokset ja asennemuutokset ovat mielestäni henkistä
kasvua, joka on meille ihmisille rikkaus. Aika, tapahtumat, uudet ihmiskontaktit,
koulutus, työt, ym. vastaan tulevat haasteet kasvattavat. Joku viisas
on keksinyt lauseen: vastoinkäyminen, mikä ei tapa - se kasvattaa
(tai jotenkin siihen suuntaan) |
|
o AJK kotisivu