Ajk kotisivu TwinBook o MainMenu

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, 1871 (project Gutenberg)
Aleksis Kivi: Seitse venda

Luku 01 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
01001
Top
Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. Jukola talu, Lõuna-Hämemaal, seisab ühe mäe põhjapoolsel rinnakul, Toukola kiila lähedal. Selle ligem ümbrus on kivine nõmm, kuid allpool algavad põllud, kus, enne kui talu lohakile jäi, lainetas terarohke vili. Põldude all on ristikuääreline niit, mida lõikab vingerdav oja; ja rikkalikult andis see heina, enne kui sai küla karjamaaks. Muidu on talul avaraid metsi, soid ja tagamaid, mis olid talu esimese rajaja hoolitsemise kaudu selle osaks langenud juba endiste! aegadel, suurel maajagamisel. Hoolitsedes rohkem järeltulijate kasu kui oma heaolu eest, võttis siis Jukola peremees oma osaks tulest põletatud metsa ning sai sel teel seitse korda enam kui tanaabrid. Kuid kõik tulekahju jäljed olid juba ammu tala piiridest kadunud ja paks mets asemele kasvanud. — Ja see on nende seitsme venna kodu, kelle elujuhtumistest tahan nüüd jutustada. 01001
Bottom
01002
Top
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Vennaste nimed vanemast nooremani on: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Neist on Tuomas ja Aapo kaksikud ning samuti Timo ja Lauri. Vanema venna Juhani iga on kakskümmend ja viis aastat, aga Eero, kõige noorem, on vaevalt kaheksateist päikese ringkäiku näinud. Keha on neil tugev ja õlgadest tüse, pikkus parajalt suur, välja arvatud Eerol, kes on veel väga lühike. Pikem neist kõigist on Aapo, kuigi sugugi mitte kõige turjakam. See viimane eesõigus ja au on Tuoina päralt, kes on õlgade laiuselt otse kuulus. Iseärasus, mis neile kõigile ühiselt omane, on nende ruske nahk ja kanged kanepikarva juuksed, mille karedus on eriti Juhanil silmatorkav. 01002
Bottom
01003
Top
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua.--Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon metsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. Nende isa, kes oli vali ja kirglik jahimees, tabas paremas elueas äkki surm, kui ta vihase karuga võitles. Mõlemad, nii metsaott kui mees, leiti siis surnuina, lamamas teineteise kõrval verisel maal. Kurjal kombel oli mees haavatud, kuid ka kiskja kurk ja külg nähti olevat pussiga lõhutud ning rind valusa püssikuuliga läbistatud. Nii lõpetas oma päevad tugev mees, kes oli enam kui viiskümmend karu surmanud. — Aga oma jahiretkede pärast jättis ta tööd ja toimetused talus hooletusse, mis ilma peremehe juhatuseta pikkamisi lohakile läks. Ei kõlvanud ka ta pojad kündma ega külvama, sest nemadki olid isalt pärinud sama põleva kire metsloomade püüdmise vastu. Nad asetasid loksusid, raudu, silmuseid ja tegid tedre-aedu lindude ning jäneste hukatuseks. Nii kulutasid nad poisikesepõlve aja, kuni hakkasid tulelukupüssi tarvitama ja usaldasid karule laanes läheneda. 01003
Bottom
01004
Top
Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ja ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaana merimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, ja vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita, kirvesvarsia, kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili sisarensa pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella hartaudella ja painoivat lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta ja kiusaa, ja sillä omaa asiaansa pahentaen. Ema püüdis neid küll noomimise ja nuhtlusega tööle ning virkusele sundida, kuid nende kangekaelsus oli kõigile neile katseile paindumatuks takistuseks. Ta oli muidu tubli naine; oli tuntud ta õige ja otsekohene, vahest pisut järsk iseloom. Tubli mees oli ka ta vend, poiste mõnus onu, kes oli noorpõlves vahva meremehena kaugetel meredel purjetanud, mõndagi rahvast ning linna näinud; kuid viimaks kaotas ta silmanägemise, jäädes kottpimedaks, ja kulutas Jukola talus oma elu pimedaid päevi. Voolides käsikaudu kulpe, lusikaid, kirve-värsi, kurikaid ja muid majariistu, vestis ta siis õepoegadele lihti muinasjutte ja imelugusid nii omalt maalt kui võõr riikidest, jutustas ka piibli imetegudest ning sündmustest, lugusid kuulasid poisid sügava hardusega ja panid kii meelde tallele. Kuid sama heameelega ei kuulanud nad paraku ema käskusid ja manitsusi, vaid olid hoopis tuimade li dega, hoolimata nii mõnestki keretäiest. Sauna lähenemist les pani vennakari tihtipeale putku, tehes sellega nii ema! loistclc muret ja meelepaha ning ainult halvendades oma asja. 01004
Bottom
01005
Top
Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta. He tiesivät kototalonsa riihen alla kananpesän, jonka omistaja oli eräs eukko, kutsuttu »Männistön muoriksi»; sillä hänen pieni mökkinsä seisoi männistössä lähellä Jukolaa. Johtui kerran veljesten mieleen paistetut munat, ja päättivät he lopulta riistää pesän ja lähteä metsään nauttimaan saaliistansa. He täyttivät myös päätöksensä, tyhjensivät pesän ja läksivät yksimielisesti metsään, kuusi veljestä; Eero pyöri silloin vielä äitinsä jalkain juurella. Mutta koska he ehtivät eräälle solisevalle ojalle pimeässä kuusistossa, rakensivat he valkean äyräälle, käärivät munat ryysyihin, kastoivat ne veteen ja panivat paistumaan kihisevään tuhkaan. Ja kun herkut olivat viimein kypsyneet, söivät he maittavan atrian ja astelivat siitä tyytyväisinä kotiansa taas. Mutta kotomäelle ehdittyä, kohtasi heitä hirmumyrsky; sillä olipa jo heidän tekonsa tullut ilmi. Männistön muori ärhenteli ja riehui, ja kiivaalla katsannolla kiirehti veljeksiä vastaan heidän äitinsä, kädessä vinkuva ruoska. Mutta eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria, vaan kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan, huolimatta äitinsä huudoista. Olgu siin jutustatud üks juhtumus vennaste lapse; N.id teadsid kodutalu rehe aü olevat kanapesa, mille i oli keegi eit, keda kutsuti «Männiku-mooriks», sest ta onn seisis mänaitukas Jukola lähedal. Kord tärkasid ki liul munad vennaste meelde ja nad otsustasid lõpuks pe j.iks teha ning metsa minna oma saaki maitsma. Nad täitsid ka ema kavatsuse, tühjendasid pesa ja läksid üksmeelselt Kuus venda; Eero keerles siis veel ema jalge ümber. Ja kui nad pimedas kuusikus ühe suliseva oja juurde jõudsid, tegid nad tule kaldale, mässisid munad räbalaisse, kastsid vette ning panid kihisevasse tuhka küpsema. Ja kui maiusroog lõpuks küps oli, sõid nad maitsva suutäie ning astusid siis rahul olles jälle kodu poole. Aga kodumäe] ootas neid tuulispask, sest nende tegu oli juba avalikuks tulnud. Männiku-moor kriiskas ja räuskas ning ema ruttas vennastele vastu vihase pilguga, käes vihisev roosk. Kuid poisid ei tahtnudki sellele tuulispeale läheneda, vaid pöördusid ümber ja põgenesid jällegi metsade varju, hoolimata ema hüüetest. 01005
Bottom
01006
Top
Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja tämä heidän viipymisensä saattoi äitin lopulta kovin levottomaksi; ja vihansa muuttui pian murheeksi ja säälin kyyneleiksi. Hän läksi heitä etsimään, etsi metsät ristiin rastiin, mutta löytämättä lapsiansa. Saipa asia yhä kamalamman muodon ja vaati viimein kruununmiehiä käymään asiaan käsiksi. Sana saatettiin jahtivoudille, joka viipymättä kokoonkutsui koko Toukolan kylän ja sen ympäristön. Ja nyt läksi joukko sekä nuoria että vanhoja, naisia niinkuin miehiäkin, jahtivoudin johtamana, pitkänä rivinä urkkimaan ympäri metsää. Ensimmäisenä päivänä etsivät he läheisimmillä tienoilla, mutta ilman toivottua seurausta; toisena päivänä siirtyivät he kauemmas, ja koska astuivat korkealle mäelle, näkivät he etäältä erään suon partaalta sinisen savupatsaan kiertoilevan ylös ilmaan. Tarkasti merkitsivät he suunnan, josta savu suitsusi, ja sitä kohden jatkoivat he retkensä taas. Viimein likemmin jouduttuansa kuulivat he äänen, joka lauloi seuraavalla tavalla: Kulus nüüd päev, kulus teinegi, kuid põgenejad ei ilmunud, ja nende viibimine tegi lõpuks ema üpris rahutuks ning ta viha muutus peatselt mureks ja kahetsuspisaraiks. Ta läks neid otsima, otsis metsad risti-rästi läbi, kuid ci leidnud lapsi. Lugu võttis järjest koledama kuju ja sundis lõpuks kroonumehi asjasse segama. Saadeti sõna jahikupjale, kes viivitamata kogu Toukola küla ja selle ümbruskonna kokku kutsus. Ja nüüd läks salk nii noori kui vanu, nii naisi kui mehi jahikupja juhatusel pikas rivis otsima mööda metsi. Esimesel päeval otsisid nad lähemas ümbruses, kuid ilma oodatud tagajärjeta; teisel päeval siirdusid nad kaugemale, ja kui nad kõrgele mäele astusid, nägid nad eemal ühe soo rannalt sinist suitsusammast õhku kerkivat. Täpipealt määrasid nad kindlaks sihi, kust suits tõusis, ja selle poole jätkasid nad jälle oma teekonda. Lähemale jõudes kuulsid nad viimaks häält, mis järgmisel kombel laulis: 01006
Bottom
01007
Top
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
Elati ju ennegi,
Kui oja taga oldi;
Ojapuid põletati
Ja ojast õlut joodi.
01007
Bottom
01013
Top
Silloinpa Jukolan emäntä, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sillä hän tunsi sen poikansa Juhanin ääneksi. Ja kumahteli usein metsä tulinuijan paukkeesta; josta kaikesta etsijät nyt varmaan havaitsivat lähestyvänsä karkulaisten leiriä. Siitä antoi jahtivouti käskyn piirittämään pojat ja sitten heitä lähenemään hiljaisuudessa, mutta pysäymään kuitenkin matkan päähän heidän majapaikastansa. Laulu kuuldes rõõmustas Jukola perenaine väga, sest ta tundis ära oma poja Juliani hääle. Ja mets rõkkas tihti süsi-püssi paukumisest, mille kõige järgi nüüd otsijad kindlasti märkasid, et lähenevad põgenejate leerile. Siis andis jahikubjas käsu poisid ümber piirata ja neile vaikselt läheneda, kuid ometi teatud kaugusel nende laagri ees peatuda. 01013
Bottom
01014
Top
Tapahtui niinkuin hän käski. Ja koska joukko, piirittäin veljekset kaikin puolin, oli heitä likeynyt noin viisikymmentä askelta, seisahtui se silloin; ja ilmestyi nyt seuraava näky: Rakettu oli kiven juurelle havuista pieni koiju, jonka ovella makasi Juhani sammaleisella sijalla, katsellen ylös pilviin ja lauleskellen. Kaksi, kolme syltää koijusta loimotti iloinen valkea, ja sen hiilistössä korventeli Simeoni ansalla pyyttyä teereä päivälliseksi. Aapo ja Timo no'etuilla kasvoilla--sillä olivatpa he äskettäin olleet tonttusilla--paistelivat nauriita kuumassa tuhassa. Pienen saviropakon partaalla istui äänetönnä Lauri, tehden savikukkoja, härkiä ja uljaita varsoja; ja oli hänellä heitä jo aika rivi kuivamassa sammaleisen hirren kyljellä. Mutta tulinuijaa paukutteli Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen, ja tämän päälle viskasi hän kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein tuima kuin tavallinen kiväärin paukaus, kajahti ympärille, ja nokinen savu kivien välistä pyörähteli ilmaan. Sündis nii, nagu ta käskis. Ja kui salk oli vennaksed igalt poolt ümber piiranud ja neile umbes viiekümne sammu peale lähenenud, siis peatus ta; ning nüüd avanes järgmine pilt: kivi kõrvale oli kuuseokstest ehitatud väike onn, mille künnisel lamas Juhani sammalasemel, üles pilvedesse vahtides ja lauldes. Kaks-kolm sülda onnist eemal lõõmas rõõmus tuli ja selle sütel küpsetas Simeoni paelaga püütud tetre lõunaks. Nõgiste nägudega Aapo ja Timo — sest nad olid äsja tonti mänginud — küpsetasid naereid kuumas tuhas. Lauri istus vaikselt väikese saviaugu ääres ning voolis savikikkaid, härgi ja toredaid varssu; ning tal oli neid juba terve rida sammaldunud palgi küljel kuivamas. Aga Tuomas paugutas süsipüssi: sülitas vahust sülge maakivile, pani sinna tulise söe, ja selle peale virutas ta kõigest jõust teise kivi, ning kärakas, tihti niisama kõva kui harilik püssipauk, kajas ümberringi ja nõgine suits keerles kivide vahelt õhku. 01014
Bottom
01015
Top
JUHANI:
Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin...
Mutta peijakas meidän kuitenkin viimein täällä perii. Se on niinkuin kädessä, te mullisaukon pojat.
JUHANI:
Elati ju ennegi,
Kui oja taga oldi...
Kuid pagan meid siin ometi lõpuks pärib. See on selge kui päev, te saarmapojad.
01015
Bottom
01021
Top
AAPO: Senhän minä kohta sanoin käydessämme jäniksen passiin. Voi meitä hulluja! Sissit ja mustalaiset tällä tavalla rähmästelkööt ilmi-taivaan alla. AAPO: Seda ütlesin ma kohe, kui hundipassi võtsime. Oh meid hulle! Sissid ja mustlased rähmaku nõnda lageda taeva all. 01022
Bottom
01022
Top
TIMO: Jumalan taivas kuitenkin. TIMO: Jumala taevas on see ometi. 01023
Bottom
01023
Top
AAPO: Asua täällä susien ja karhujen kanssa. AAPO: Elada siin ühes huntide ja karudega! 01024
Bottom
01024
Top
TUOMAS: Ja Jumalan kanssa. TUOMAS: Ning ühes jumalaga. 01025
Bottom
01025
Top
JUHANI: Oikein, Tuomas! Jumalan ja hänen enkeleinsä kanssa. Ah! jos nyt taitaisimme katsoa autuaan sielun ja ruumiin silmällä, niin selvästipä näkisimme, kuinka koko joukko suojelevia siipi-enkeliä on meidän piirittänyt ja kuinka itse Jumala harmaana äijänä istuu vallan keskellämme tässä kuin armahin isä. JUHANI: Tõsi, Tuomas! Jumala ja tema inglitega. Ah, kui võiksime nüüd oma õndsa hinge ja ihu silmadega vaadata, siis näeksime selgesti, kuis terve salk tiivulisi kaitseingleid on meid ümber piiranud ning kuis jumal ise kui armas isa halli taadi kujul otse meie keskel istub. 01026
Bottom
01026
Top
SIMEONI: Mutta mitä aattelee nyt äitiparka? SIMEONI: Kuid mis mõtleb nüüd meie vaene ema? 01027
Bottom
01027
Top
TUOMAS: Hän mielisi peitota meitä paistikkaiksi, koska vaan kynsiinsä joutuisimme. TUOMAS: Ta tahaks meid praelihaks kloppida, kui ainult ta küünte vahele satuksime. 01028
Bottom
01028
Top
JUHANI: Ai poika, saisimmepa saunan! JUHANI: Oi, poisu, saaksime sauna! 01029
Bottom
01029
Top
TUOMAS: Saunan, saunan! TUOMAS: Sauna mis sauna! 01030
Bottom
01030
Top
JUHANI: Kipinöitsevän saunan! Niin, kylläs sen tiedät. JUHANI: Tuld tuiskava sauna! Jah, küllap sa seda tead. 01031
Bottom
01031
Top
AAPO: Se viimeinkin on saatavamme. AAPO: Lõpuks peame selle ometi saama. 01032
Bottom
01032
Top
SIMEONI: Hyvin tietysti. Sentähden on parasta mennä ottamaan se sauna ja päästä kerran näistä härkäpäivistä. SIMEONI: Muidugi teada. Sellepärast oleks parem minna seda sauna vastu võtma ja kord neist koerapäevist pääseda. 01033
Bottom
01033
Top
JUHANI: Härkä ei juuri käyskelekkään vapaa-ehtoisesti teuraspenkkiin, veikkoseni. JUHANI: Ega koer lähegi just vabatahtlikult peksupaika, vennas. 01034
Bottom
01034
Top
AAPO: Mitä jaarittelet, poika? Talvi lähestyy ja meille ei annettukaan syntyissämme turkkia niskaan. AAPO: Mis sa lobad, poiss? Talv läheneb ja meile pole sündides kasukat õlale antud. 01035
Bottom
01035
Top
SIMEONI: Ei siis muuta kuin kotia mars! ja tulla löylytetyksi ja syystä kyllä, syystä kyllä. SIMEONI: Ei siis muud kui aga marss! kodu poole, et saada peksa, ja põhjusega küll, põhjusega küll. 01036
Bottom
01036
Top
JUHANI: Säästyköön, veljet, säästyköön selkämme vielä kuitenkin muutamat vuorokaudet. Emmehän tiedä mitä pelastus-keinoa Jumala meille keksii vielä mennessä parin kolmen päivän. Niin, täällä, täällä pyllyilkäämme vielä: tuossa päivämme, tuon kantosen valkean ympärillä, ja yömme havuisessa koijussa, röhötellen rinnakkain rivissä kuin emän naskit pahnoilla.--Mutta mitä sanot sinä, Lauri pokko, siellä savilaukussa? Mitä? Käymmekö koreasti pieksiäis-löylyyn? JUHANI: Puhaku, vennad, puhaku veel mõni päev meie seljad. Ega meie tea, mis pääsetee jumal meile veel paari-kolme päeva jooksul leiab, jah, siin, siin uperdagem veel: siin meie päevad, selle kännutule ümber, ja ööd oksaonnis põõnates, reas nagu emise põrsad pahnas. — Aga mis ütled sina, Lauri-poju, seal saviaugus? Mis? Kas läheme kukusti peksu-sauna ? 01037
Bottom
01037
Top
LAURI: Ollaanhan täällä vielä. LAURI: Oleme pealegi veel siin. 01038
Bottom
01038
Top
JUHANI: Senhän minäkin parhaaksi harkitsen. Juuri niin!--Mutta onpa sinulla siellä karjaa oikein aika lailla. JUHANI: Seda pean minagi paremaks. Just nii! — Kuid on aga sul seal laialt karja. 01039
Bottom
01039
Top
TUOMAS: On sekä karjaa että siipi-eläimiä sillä pojalla. TUOMAS: On sel poisil nii karja kui ka sulgloomi. 01040
Bottom
01040
Top
JUHANI: Huikea liuta. Tulispa sinusta oikein kukkomaakari. JUHANI: Vägev rodu. Sinust saaks päris kukepillimeister. 01041
Bottom
01041
Top
TUOMAS: Oikein fläätälä. TUOMAS: Otse vaabameister. 01042
Bottom
01042
Top
JUHANI: Oivallinen fläätälä.--Mikä ryssänkukla sieltä nyt taasen heltii kynsistäsi? JUHANI: Suurepärane vaabameister. — Mis harjuka pupe nüüd jälle su küünte vahel valmib? 01043
Bottom
01043
Top
LAURI: Tämä on vaan tuommoinen pikkuinen poika. LAURI:. See on ainult sihuke väike mehikene. 01044
Bottom
01044
Top
JUHANI: Kas tuota nallikkaa! JUHANI: Vaata toda jõnglast! 01045
Bottom
01045
Top
TUOMAS: Tekee poikia kuin mies. TUOMAS: Teeb poegi kui mees. 01046
Bottom
01046
Top
JUHANI: Poikia kuin tervaskannon päitä; ja ruokkii kuin mies sekä pojat että karjat.--Mutta veljet, veljet, jouduttakaa jo päivällinen pöytään; sillä mahani rupee motkottamaan. Pane mujua, pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa.--Kenenpä on vuoro lähteä nauriita varkaisin? JUHANI: Poisse kui tõrvaskännu otsi; ja toidab nii pojad kui karja nagu mees. — Kuid vennad, vennad, rutake lõunalauaga, sest mu kere hakkab juba korisema. Pane tuhka, pane tulist tuhka seal tolle naeri küpsevale küljele. — Kelle kord on nüüd naerivargile minna? 01047
Bottom
01047
Top
SIMEONI: Minunpa on taasen käyminen synnin työhön. SIMEONI: Eks ole nüüd minu kord jälle patutööle minna. 01048
Bottom
01048
Top
JUHANI: Henkemme piteiksi täytyy meidän hieman nypistellä toisen omasta. Jos tämä on syntiä, niin on se niitä pienimpiä kuin tehdään tässä matoisessa maassa. Ja katso, jos kuolen ilman muuta synninmerkkiä kirjassani, niin eihän tuo pieni variksenjalka minua juuri estäisi pääsemästä vähän parempaan elämään. Siitä oikeasta hääsalista minua piankin nääsättäisi ulos, sen mä kyllä luulen, mutta ainahan annettaisi pojalle siellä jokin ovenvartijan virka, ja sekin olisi hirmuisesti lystiä.--Niin, uskokaamme niin, ja ottakaamme suruttomasti mitä kerralla kupuumme mahtuu. JUHANI: Hinge seeshoidmiseks peame praegu pisut võõra omast näpistama. Kui see on patt, siis on see üks väiksemaist, mis selles kurjas maailmas tehakse. Ja vaata, kui ma suren ilma muu märkuseta oma paturaamatus, egas siis too väike varese-jalg mind just takista pisut paremasse paika pääsemast. Tollest päris pulmasaalist trääsitakse mind peatselt välja, seda usun ma küll, kuid ikkagi antakse seal poisile mõni uksehoidja koht, ning seegi oleks juba hirmus lõbus asi. — Jah, uskugem seda ja võtkem muretult, mis igakord meie pugusse mahub. 01049
Bottom
01049
Top
AAPO: Mutta katsonpa jo parhaaksi että heitämme Kuokkalan naurismaan ja etsimme itsellemme toisen. Vähentyminen päivä päivältä saattaa pian omistajan vartioimaan maatansa yöt ja päivät. AAPO: Kuid ometi näib mulle parem, kui Kuokkala naeri-maa rahule jätame ja enesele teise otsime. Igapäevane vähenemine sunnib omanikku peagi oma maad ööd ja päevad valvama. 01050
Bottom
01050
Top
JAHTIVOUTI. Ei yhtään surua siitä juonesta enää, poikaset, ei yhtään. No no, miksi hätäilette? Katsokaa: joukko suojelevia enkeliä on teidän piirittänyt aivan sukkelasti. JAHIKUBJAS: Selle pärast ei mingit muret enam, pojukesed, ei mingit. Nonoh, miks te nõnda ehmatate? Vaadake, kaitseinglite salk on teid üpris nobedasti ümber piiranud. 01051
Bottom
01051
Top
Niin haasteli vouti veljeksille, jotka pahoin peljästyneinä rynkäsivät ylös ja kaapasivat juoksemaan mikä minnekkin, mutta huomasivat pian kauhistuen tiensä teljetyksi kaikkialta. Silloin lausui taasen vouti: »apajassahan olette, luikkarit, koreasti apajassa, josta ette pääse ennenkuin on teitä hieman suomustettu muistoksi, pieneksi muistoksi teille, mitkä jalkajuonet olette meille saattaneet, luikkarit. Tänne, muori, koivun-oksallanne, ja antakaat heille oikein lämpöisestä kourasta. Jos niin, että kohtaisitte vastakynttä, niin onpa tässä teille apumuijia». Seurasi nyt kuritus äitin kädestä, käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven; ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori, mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian liepeän saunan. Nõnda kõneles kubjas vennastele, kes hirmsa ehmatusega üles kargasid ja igaüks isesihis jooksma pistsid, kuid peagi kohkunult nägid, et tee on igalt poolt suletud. Siis lausus jälle jahtikubjas «Mõrras olete, sulid, ilusti mõrras, kust te ei pääse, enne kui teid on mälestuseks veidi nahutatud, pisikeseks mälestuseks tei’e selle eest, mis jalavaeva olete meile teinud, sulid. Tulge siia, eit, oma kasekimbuga, ja andke neile õige helde käega. Ja kui peaks vastuajamist olema, siis on teil siin abi-naisi küllalt.» Järgnes nüüd nuhtlus ema käest, mehest meheni, läbi kogu poisiparve; ja suur oli kisa Kuokkala laanes. Ägedalt tarvitas eit vitsa, kuid jahikubjas kinnitas ometi, et nad veel liiga kerge sauna said. 01052
Bottom
01052
Top
Mutta koska tämä viimeinen toimi oli tehty, läksivät he kukin kotiansa, niin myös äiti poikinensa. Kaiken tien hän pauhasi ja toreli karkulaisia; eikä vielä heidän kotia tultuansakaan lakannut myrsky. Vieläpä rakentaessaan pojillensa atriaa laukkutuolille metelöitsi eukko, uhaten heitä uudella pieksiäis-saunalla. Mutta nähtyään, millä nälän ahneudella he iskivät hampain leipään ja silakkaan, käänsi hän kasvonsa heistä, pyhkäisten salaa kyyneleen ruskealta, karhealta poskeltansa. Aga kui see viimane toimetus oli tehtud, läksid nad igaüks koju, nii ka ema oma poegadega. Kogu tee kärkis ja tõreles la põgenejatega; ega kojugi jõudes lõppenud veel torm. Veel poegadele õhtusööki lauale tõstes pragas eit, neid uue peksu-saunaga ähvardades. Kuid nähes, mihukese nälja-aplusega nad hambad leivasse ja silku lõid, pööras ta oma näo neist ja pühkis salaja pisara ruskelt, karedalt põselt. 01053
Bottom
01053
Top
Niin päättyi poikien karkuretki. Ja tämä oli tapaus heidän lapsuutensa ajasta, johon kertomuksestani poikkesin. Nii lõppes poiste paguteekond. Ja see oli juhtumus nende lapsepõlve aegadelt, kuhu oma jutustusest põikasin. 01054
Bottom
01054
Top
Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekonlyöminen, jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. He silloin, jaettuina kahteen joukkoon, taistelivat kiivaasti, kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. Kova oli silloin huuto, juoksu ja temmellys, ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä, ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja, niin että kun he palasivat leikistä, oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella, tai poski ajettuneena simpulaksi. Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maantiellä kiekkoa heittäessä, talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa. Vennaste paremate lõbude hulka käis ka kettaheitmine, millist mängu nad veel mehecaski armastasid harrastada. Jaga-tuina kahte salka võitlesid nad ägedalt, sest kumbki pool püüdis määratud eesmärgi poole. Kõva oli siis kisa, jooks ja rüsclus, ning jõena voolas siis higi nende nägudelt. Vuhinal lendas ketas mööda teed ja viskus tihti kaikalt mehele vastu nägu, nii et kui nad mängult tagasi tulid, oli ühe või teise otsaesine varustatud tüseda sarvega või põsk paistetanud nagu saiapäts. Nõnda kulusid nende nooruspäevad: suvel metsades või maanteel ketast heites, talvel kodus ahju peal higistavas kuumuses. 01055
Bottom
01055
Top
Mutta huomasivatpa veljetkin aikojen muuttuvan. Tapahtuipa asioita, jotka saattoivat heitä enemmän kuin ennen muistelemaan huomis-päivää ja siirtymään vähän entisistä menoistansa.--Heidän äitinsä oli kuollut, ja tuli nyt yhden heistä astua isännyyteen, hillitsemään taloa pääsemästä perin kumoukseen ja huolta pitämään kruununveron maksosta, joka Jukolan avarien maiden ja metsien suhteen ei kuitenkaan ollut suuri. Mutta puuhaa ja tekemistä on ainakin hävinneessä talossa. Tuli vielä harjaksi kaikelle tälle, että pitäjän uusi rovasti oli kaikessa virkansa toimessa peloittavan ankara mies. Liioinkin laiskalukijoille oli hän armoton, käytellen heitä kohtaan kaikkia keinoja, myös jalkapuun rangaistusta. Niinpä oli hän Jukolan poikihinkin teroittanut tarkan silmänsä. Oikeinpa lautamiehen kautta oli hän antanut heille kiivaan käskyn, että he tavallista vikkelämmin saattaisivat itsensä lukkarin luoksi oppiaksensa lukemaan.--Muistellen näitä seikkoja, istuessaan kotona avarassa tuvassa eräänä iltana syksykesällä, haastelivat veljekset keskenänsä seuraavalla tavalla: Kuid märkasid poisidki aegade muutumist. Sündis asju, mis sundisid neid enam kui enne homsele päevale mõtlema ja endisi elukombeid pisut muutma. — Nende ema oli surnud, ja nüüd pidi üks neist peremeheks hakkama, takistama talu päriselt alla käimast ja hoolitsema kroonumaksu tasumise eest, mis Jukola avarate maade ning metsade kohta polnud küll suur. Kuid askeldusi ja tegemist oli lohakil talus igatahes. Sellele kõigele harjaks peale tuli veel see, et kihelkonna uus praost oli igas ametitalituses kokutavalt vali mees. Eriti di ta armutu laiskadele lugejatele, tarvitades nende vastu kõiki abinõusid, ka jalg-puu-nuhtlust. Nii oli ta Jukolagi poegadesse löönud oma terava pilgu. Päris kohtumehe kaudu oli ta neile valju käsu andnud, et nad rutem kui muidu köstri juurde kirjaõppusele ilmuksid. — Istudes ühel sügissuve õhtul kodu avaras toas ja mõtiskledes neid asju, pajatasid vennaksed omavahel järgmisel viisil. 01056
Bottom
01056
Top
AAPO: Sanonpa: tämä hurja elämä ei käy päisin, vaan on sen loppu viimein hävitys ja turmio. Veljet! toiset tavat ja toimet, jos toivomme onnea ja rauhaa. AAPO: Ma ütlen: see pöörane elu ei lähe enam, vaid selle lõpp on kord hävitus ja hukatus. Vennad! teised kombed ja toimetused, kui me õnne ning rahu soovime. 01057
Bottom
01057
Top
JUHANI: Haasteletpa oikein, sitä ei taida kieltää. JUHANI: Kõneled õieti, seda ei või salata. 01058
Bottom
01058
Top
SIMEONI: Jumala paratkoon! hillitön, villitty on elämämme ollut aina tähän päivään asti. SIMEONI: Jumal paraku! meeletu ja metsik on meie elu olnud tänase päevani. 01059
Bottom
01059
Top
TIMO: Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa. Kyllä kelpaa, jos käskeekin. Ohhoo! TIMO: Kuid on ju ses elus üks elu ja maailmas üks maailm. Küll see kõlbab, kui aga sinnapoole läheb. Ohhoo! 01060
Bottom
01060
Top
JUHANI: Liian hurjasti, tai oikeammin sanottu, liian huolimattomasti olemme eläneet, sitä ei taida kieltää. Muistakaamme toki: »nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus». JUHANI: Liiga pööraselt või, õigemini öeldud, liiga hoolimatult oleme elanud, seda ei või salata. Pidage siiski meeles: «Noorus ja nõrkus, vanadus ja tarkus». 01061
Bottom
01061
Top
AAPO: Mutta jo on aika viisastua, aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas! AAPO: Kuid on juba aeg targemaks saada, on aeg kõik ihad ja himud mõistuse ikkesse panna ja kõigepealt seda teha, millest on kasu, ega mitte seda, mis magusamalt maitseb. Nüüd viibimata meie talu jälle väärilisse korda seadma! 01062
Bottom
01062
Top
JUHANI: Oikein haasteltu! Ensiksi käykäämme lannan kimppuun niinkuin sontiaiset, ja paukahtelkoon havutukki Jukolan nurkissa aamusta iltaan; karja, uhkea karja antakoon moskaa puolestansa korotteeksi myös; ja nouskoon tarhaamme kasat korkeat kuin kuninkaan linnan kultaiset muurit. Niin teemme. Ensi maanantaina aloitamme ja juuresta jaksain. JUHANI: õieti öeldud! Kõigepealt läki kui sitikad sõnniku kallale ja hommikust õhtuni paukugu Jukola nurkades sõnniku-hagude raiumise pakk; kari, tore kari andku lobi omalt poolt lisaks; ning tõusku meie taras sõnnikuvirnad, kõrged kui kuningalossi kuldsed müürid. Nõnda tuleb meil teha. Tuleval esmaspäeval hakkame peale, ja põhjalikult. 01063
Bottom
01063
Top
AAPO: Miksi ei jo huomenna? AAPO: Miks mitte juba homme? 01064
Bottom
01064
Top
JUHANI: Vasta ensi maanantaina. Eihän ole vahinko harkita asiaa vielä kypsemmäksi. Niin, olkoon sanottu: ensi maanantaina. JUHANI: Alles tuleval esmaspäeval. Ei tee viga, kui asja küpsemalt kaaluda. Nii olgu see öeldud: tuleval esmaspäeval. 01065
Bottom
01065
Top
AAPO: Mutta yksi pykälä on meillä kohta suoritettavana. Tämä on laita: Jos talonpitoomme toivomme järjestystä ja pysyväisyyttä, niin yksi olkoon esimies ja isäntä. Me tiedämme, että tämä oikeus ja velvollisuus on Juhanin sekä hänen esikoisuutensa että äitimme määräyksen kautta. AAPO: Kuid üks asi on meil kohe otsustada. Lugu on järgmine. Kui soovime majapidamisse korda ja kindlust, siis olgu üks eesseisja ning peremees. Me teame, see õigus ja kohus kuulub Juhanile, nii esisünni kui ka ema määruse järgi. 01066
Bottom
01066
Top
JUHANI: Niin, niin se oikeus, valta ja voima on minun! JUHANI: Jah, seesinane õigus, voli ning võim on minu päralt! 01067
Bottom
01067
Top
AAPO: Mutta katso, että sitä sopuisasti käyttelet ja yhteiseksi hyödyksi. AAPO: Kuid vaata, et sa seda leplikult ja üldiseks kasuks tarvitad. 01068
Bottom
01068
Top
JUHANI: Parastani tahdon koettaa. Mutta kun vaan tottelisitte ilman könistämistä ja ruoskaa! Mutta parastani tahdon koettaa. JUHANI: Tahan katsuda, mis võin. Kui te aga ilma võmmi ja piitsata kuulaksite! Kuid tahan katsuda, mis võin. 01069
Bottom
01069
Top
AAPO: Ruoskaa? AAPO: Piitsata? 01070
Bottom
01070
Top
JUHANI: Jos niin tarvitaan, näetkös. JUHANI: Kui nii tarvis tuleb, pane tähele. 01071
Bottom
01071
Top
TUOMAS: Puhu koirillesi ruoskasta. TUOMAS: Kõnele oma koertele piitsast. 01072
Bottom
01072
Top
TIMO: Et pehmitä kruununmaatani sinä, et koskaan; sen tehköön lain ja oikeuden hulja, jos selkäni syystä syhyy. TIMO: Ei pehmita sina minu kroonukohta piitsaga, ei iialgi; tehku seda seaduse ja kohtu uuut, kui mu selg asja pärast sügeleb. 01073
Bottom
01073
Top
JUHANI: Miksi iskette kiinni löysään sanaan? Onhan meillä tässä onnemme sijaa, jos vaan sovinto vallitsee ja sarvet pannaan syrjään. JUHANI: Miks haarate kinni lõdvast sõnast? On ju siin meie õnnemaa, kui ainult leplik meel valitseb ja sarvi kokku ei aeta. 01074
Bottom
01074
Top
EERO: Tarkasti kuitenkin määrättäköön keskinäiset suhteemme. EERO: Määratagu siiski punktipealt meie omavahelised suhted. 01075
Bottom
01075
Top
AAPO: Ja kuulkaamme jokaisen mieli. AAPO: Ja kuuldagu igaühe arvamist. 01076
Bottom
01076
Top
JUHANI: Mitä sanot, Lauri, harvasanainen aina? JUHANI: Mis ütled sina, Lauri, kes ikka vähese jutuga? 01077
Bottom
01077
Top
LAURI: Sanoisinpa jotain. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. LAURI: Ütleksin minagi midagi. Kolime metsa ja jätame kus pagan selle maailma kära. 01078
Bottom
01078
Top
JUHANI: Häh? JUHANI: Häh? 01079
Bottom
01079
Top
AAPO: Mies hourii taas. AAPO: Poiss sonib jälle. 01080
Bottom
01080
Top
JUHANI: Muuttaisimme metsään? Mitä hulluuksia! JUHANI: Et koliksime metsa? Mihuke hullus! 01081
Bottom
01081
Top
AAPO: Ole huolimatta.--Katso näin olen tuumaillut. Sinulla, Juhani, on ensiksi valta astua isännyyteen, jos niin tahdot. AAPO: Ara pane tähele. — Vaata, nii olen mõelnud. Sinul, Juhani, on kõigepealt õigus peremeheks hakata, kui nii tahad. 01082
Bottom
01082
Top
JUHANI: Minä kun tahdon. JUHANI: Ja mina kui tahan. 01083
Bottom
01083
Top
AAPO: Me toiset, niin kauan kuin viivymme kotomme rakkaissa nurkissa ja olemme naimattomia miehiä, teemme talon työtä, syömme talon ruokaa ja saamme talosta vaatteet. Kuun ensimmäinen maanantai, paitsi kylvö- ja leikkuu-aikana, olkoon aina oma päivämme, mutta tulkoon meille silloinkin talosta ruoka. Vuosittain antakoon talo meille kullekin puolen tynnyrin kauroja kylvöön, ja vuosittain olkoon meillä valta raketa yhteishuhta, jonka suuruus on vähintäkin kolmen tynnyrin ala. Näin ovat tuumani kotomme ja naimattomuuden kannalta. Mutta minä tiedän, ettei yksikään meistä kernaasti siirry Jukolan armaitten alojen vaiheilta pois, ja eihän pakoita siihen tilamme ahtaus, vaan onpa väljyyttä seitsemälle veljelle näillä mantereilla. Mutta hän, joka aikaa voittain tuntisi halun perustamaan itsellensä oman asunnon ja perheen eikä kuitenkaan mieli tässä lain voimalla ja maamittarikustannuksilla käydä pirstoilemaan taloa, eikö taitaisi hän tyytyä seuraavaan etuun? Periköön hän talosta kappaleen maata, johon hän rakentaa huoneensa ja pellot sen ympärille. Saakoon hän myös osaksensa jonkunmoisen niittulohon, ja olkoon hänellä valta raivata itsellensä metsästä heinämaata lisäksi, niin että voi elättää pari hevosta ja neljä, viisi nautaa. Ja ilman yhtään veroa ja ulostekoa viljelköön tilaansa ja nauttikoon sen tuotteita niin hän kuin hänen lapsensa, eleskellen rauhassa omalla pohjallansa.--Niin olen minä asiaa aprikoinut. Mitä sanotte. AAPO: Meie teised, nii kaua kui viibime kodu armsates kolgastes ja oleme vallalised mehed, teeme talu tööd, sööme talu toitu ning saame talust riided. Iga kuu esimene esmaspäev, välja arvatud külvi' ja lõikuseajad, olgu alati meie oma päev, kuid olgu meile ka siis talust roog. Iga aasta andku talu meile igaühele pool tündrit kaeru külviks, ja iga aasta olgu meil õigus alemaa peale, mis vähemalt kolm tündriala suur. Nii on mu mõtted kodu ja poissmehepõlve seisukohalt. Kuid mina tean, et ükski meist heameelega Jukola armsatelt väljadelt ei lahku, ega sunni meid selleks ka koha kitsus, vaid seitsmele vennale on ruumi neil mail. Kuid see, kes ajapiku tunneks isu enesele oma maja ja perekonda asutada ning ometi ei taha seaduse teel ega maamõõtja kuludega talumaid poolitama hakata, kas poleks ta rahul järgmise ettepanekuga? Ta saab talust tüki maad, kuhu ehitab hooned ja teeb põllud sinna ümber. Saab ta oma osaks ka mõne niidusiilu, ja olgu tal voli enesele metsast uut heinamaad lisaks rookida, nii et võib pidada paar hobust ja neli-viis sarvlooma. Ja ilma mingi maksuta ning teopäevata harigu ta oma kohta ja tarvitagu selle saadusi, nii tema kui ta lapsedki, elutsedes rahulikult omal krundil. — Nii olen mina mõelnud. Mis ütlete selle kohta? 01084
Bottom
01084
Top
JUHANI: Jotenkin järkevästi aprikoittu. Ottakaamme punnittaviksi ne pykälät. JUHANI: Kaunis mõistlikult mõeldud. Võtame kaalumisele need parakrahvid. 01085
Bottom
01085
Top
LAURI: Mutta toisin tehty vielä järkevämmin tehty. Muuttakaamme metsien kohtuun ja myykäämme viheliäinen Jukola, tai pankaamme se vuokralle Rajaportin nahkapeitturille. Hän on meille ilmoittanut halunsa siihen kauppaan; mutta vähintäkin kymmeneksi vuodeksi tahtoo hän haltuunsa talon. Tehkäämme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme, koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrkän Impivaaran vuoren. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle päivänkaltevalle aholle, ja siellä, pyydellen salojen otuksia, elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä.--Näinpä olen itsekseni tuumiskellut yöt ja päivät vuosien kuluessa. LAURI: Kuid teisiti oleks veelgi mõistlikumalt tehtud. Lähme metsade põue ja müüme ära selle armetu Jukola, või anname ta Rajaportti nahaparkijale rendile. Ta on meile selle kauba kohta oma soovi avaldanud; kuid vähemalt kümneks aastaks tahab ta talu enda kätte. Teeme nii, nagu ütlesin, ja lähme oma hobuse, koerte ja püssidega järsu Impivaara mäe alla. Seal ehitame enestele rõõmsa onni rõõmsale, päevapool-sele nurmele, ja püüdes seal salude saaki, elame rahus eemal maailmakärast ning tigedatest inimestest. — Nii olen omaette mõlgutanud ööd ja päevad, aastate viisi. 01086
Bottom
01086
Top
JUHANI: Onko peeveli riivannut sun aivos, poika? JUHANI: Kas on vanapagan su pea segi ajanud, poiss? 01087
Bottom
01087
Top
EERO: Ellei peeveli, niin metsäneito. EERO: Kui mitte vanapagan, siis murueide tütar. 01088
Bottom
01088
Top
LAURI: Niin tuumailen ja kerran teen. Siellä eläisimme vasta herroina, pyydellen lintuja, oravia, jäniksiä, kettuja, susia, mäyriä ja pöyrykarvaisia karhuja. LAURI: Nii mõtlen ja nõnda kord teen. Seal alles elaksime härra elu, püüdes linde, oravaid, jäneseid, rebaseid, hunte, mäkri ja sasikarvaseid karusid. 01089
Bottom
01089
Top
JUHANI: No peijakas! annapas mennä koko Noakin arkki aina hiirestä hirveen asti. JUHANI: No tohoo tont! Lase aga tulla terve Noa laeva täis, hiirest hirveni. 01090
Bottom
01090
Top
EERO: Siinä vasta neuvo: sanoa jäähyväiset suolalle ja leivälle ja imeä verta, hilloa lihaa kuin hyttyset ja Lapin noidat. Ja söisimmekö vielä kettua ja suttakin Impivaaran komeroissa kuin karvaiset vuoripeikot? EERO: See on alles plaan: öelda hüvasti soolale ja leivale ning imeda verd, parkida liha nagu sääsed ning Lapi nõiad. Ja kas sööksime isegi rebast ja hunti Impivaara koobastes, nagu karvased mäekollid? 01091
Bottom
01091
Top
LAURI: Ketuista ja susista saamme nahkoja, nahoista rahaa, rahalla suolaa ja leipää. LAURI: Rebastest ja huntidest saame nähku, nahkades! raha, rahaga soola ning leiba. 01092
Bottom
01092
Top
EERO: Nahoista saamme vaatteet, mutta liha, verinen, höyryävä liha olkoon ainoa ruokamme; suolaa ja leipää eivät tarvitse apinat ja papiaanit metsässä. EERO: Nahkadest saame rõivaid, aga liha, verine, aurav liha olgu meie ainus toit; soola ja leiba ei vaja pärdikud ning paavianid metsas. 01093
Bottom
01093
Top
LAURI: Niin tuumailen ja kerran teen. LAURI: Nii mõden ja nõnda kord teen. 01094
Bottom
01094
Top
TIMO: Ottakaamme asia harkittavaksi juuresta jaksain. Miksi emme taitaisi pureskella metsässäkin suolaa ja leipää? Miks' emme? Mutta Eero on irvihammas, aina tiellämme, aina pitkänä kantona kaskessamme. Ken voi kieltää metsän asukasta tuolloin tällöin lähestymästä kylienkin nurkkia, tuolloin tällöin, aina kuinka tarpeet vaativat? Vai isketkö minua silloin puulla päähän, Eero? TIMO: Võtame asja põhjalikult kaalumise alla. Miks ei võiks me metsaski soola ja leiba närida? Miks mitte? Aga Eero on irvhammas, ikka meie teel ees, ikka pikaks kännuks meie kütismaal. Kes võib metsaelanikku keelda aeg-ajalt ka külanurkadele lähenemast, aeg-ajalt, ikka kui tarvidus nõuab? Või kas põrutad mulle siis puuga pähe, Eero? 01095
Bottom
01095
Top
EERO: En, veljeni, vaan vieläpä »suolojakin saat jos marjoja tuot».--Muuttakaa, pojat, muuttakaa, minä en kiellä, vaan tulenpa teitä vielä kyytiinkin, vien teitä tästä oikein suden travia. EERO: Ei, mu vend, vaid koguni «soolagi saad, kui marju tood». — Kolige, poisid, kolige, mina ei keela, vaid tulen veel küüditamagi, viin teid süt otse hunditraaviga. 01096
Bottom
01096
Top
JUHANI: Mutta pianpa kyydittäisivät metsänhaltijat heidän sieltä takaisin, minä takaan sen. JUHANI: Kuid peatselt küüditavad neid sealt metshaldjad tagasi, o!en selles kindej. 01097
Bottom
01097
Top
LAURI: »Toisen kerran tullessa on kotoinen kynnys korkee», minä tiedän sen, ja älä luule, että kolkutan ovellesi enää, koska sen kerran heitin.--Vappuna muutan. LAURI: «Ja teine kord kui tuled sa, on kodukünnis kõrgena», ma !ean seda, ja ära arva, et veel su uksele koputan, kui kord selle juba maha jätsin. — Esimesel lehekuu päeva! lähen. 01098
Bottom
01098
Top
TIMO: Kukatiesi tulen minä kanssas. TIMO: Võib-olla tulen mina kaasa. 01099
Bottom
01099
Top
LAURI: Minä en kiellä, en käske; tee niinkuin sydämesi parhaaksi katsoo.--Minä muutan tulevana Vappuna Impivaaran aholle. Ensiksihän siellä, kunnes pieni, lämmin pirttini on valmis, asun isoisämme turpeentuneessa sysikoijussa. No, silloinpa, tehtyäni oman päivätyöni, lepään vasta rauhan majassa, kuullellen kuinka kontio korvessa viheltää ja teeri puhaltelee Sompiossa. LAURI: Mina ei keela ega käsi; tee, kuidas su süda maks peab. — Mina kolin esimesel mail Impivaara raiesi Kuni väike, soe hurtsik valmis saab, elan seal vanaisa sa: dunud süsionnis. No siis, kui oma päevatöö olen teinuc alles puhkan rahumajas, kuulates, kuidas karu metsas m ja teder Sompio soos kudrutab. 01100
Bottom
01100
Top
TIMO: Minä tulen, Lauri; olkoon sanottu, Lauri. TIMO: Mina tulen, Lauri; olgu see öeldud, Lauri. 01101
Bottom
01101
Top
TUOMAS: Elleivät parane tässä ajat, niin seuraan teitä minäkin. TUOMAS: Kui siin ajad ei parane, siis järgnen minag 01102
Bottom
01102
Top
JUHANI: Tuomaskin! Sinäkö muuttaisit myös? JUHANI: Isegi Tuomas! Ka sina läheksid? 01103
Bottom
01103
Top
TUOMAS: Elleivät ajat parane. TUOMAS: Kui ajad ei parane. 01104
Bottom
01104
Top
LAURI: Minä muutan Vappuna vaikka lähestyisi Jukolan taloa makean leivän päivät. LAURI: Mina lähen esimesel mail, tulgu ka Jukola millised magusa leiva päevad tahes. 01105
Bottom
01105
Top
TIMO: Sinä ja minä, me kaksi, me muutamme tästä Sompion suolle kuin keväiset kurjet; ja ilma ja tuulet soi! TIMO: Sina ja mina, me kahekesi, me läheme siit S soole kui kevadised kured; ja õhk ning tuuled helisevad! 01106
Bottom
01106
Top
JUHANI: Haidjai! Mutta kas jos totuuden tunnustan, niin Laurin aikeessa on salaista vetoa. Metsä houkuttelee. Voi peeveli! tuntuupa kuin näkisin sen metsän takana ilman ihanan lakeuden. JUHANI: Oi-oi-oi! Kuid vaata, kui õieti tõtt tunnista on Lauri plaanil sisemist tõmbejõudu. Mets meelitab pagan! tundub, nagu näeksin selle metsa taga taeva im* laotust. 01107
Bottom
01107
Top
AAPO: Te hullut, mitä aattelette?--Muuttaa metsään! Miksi? Onhan meillä talo ja huoneet; katto kultainen päämme päällä! AAPO: Te pöörased, mis te mõtlete? — Minna i Misjaoks? On ju meil talu ja hooned, katus kuldne pea I 01108
Bottom
01108
Top
JUHANI: Tosi, meillä on talo, jossa riipumme kynsin ja hampain, niin kauan kuin se vähänkin suurukselle hajahtaa. Mutta katsos, jos nyt kova onni kiertäisi tässä kaikki nurin niskoin, vastoin miehen parhaita tuumia, niin olkoon metsä takataloni, jonne piankin tästä vilkaisen, koska viimeiset tuutissa kolisee.--Niin, talonpidon toimeen ja raatamiseen nyt iskemme peloittavalla vauhdilla; ja käykäämme taasen pykälään, joka tässä oikeammiten olikin kysymyksenä.--Minun tyhmän pääkalloni mukaan on Aapo ylimalkaan harkinnut asiat jotenkin järkevästi; ja kaikki käy hyvin, jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. Mutta kas jos riitaa etsimme, niin kylläpä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi. JUHANI: Tõsi, meil on talu, mille küljes me küünte ja mastega kinni ripume, nii kaua kui see vähegi leiva järg nab. Kuid vaata, kui sant õnn siin nüüd kõik uperkuuti raks, meie kõige paremate kavatsuste kiuste, siis olgu mc tagatalu, kuhu peagi siit punun, kui viimased terad kolus sevad! — Nõnda siis, haarame nüüd majapidamishoolt töödest hirmsa hooga kinni; ning võtame jällegi esile asj siin õieti oligi küsimuses. — Minu rumala peakolu jär Aapo asja üldiselt õige mõistlikult kaalunud; ja kõik hästi, kui me igaüks omalt poolt üksmeelest ning leplik kinni peame. Kuid vaata, kui me tüli otsime, siis leiame ! harjaste püstiajamiseks ikka põhjust. 01109
Bottom
01109
Top
SIMEONI: Missä emme löydä sitä niinkauan kuin tuo vanha Aatami kutittelee ja kutkuttaa meissä täällä luun ja nahan välissä? SIMEONI: Kus ei leiaks me seda, nii kaua kui too Aadam meil siin luu ja naha vahel kõditab ning kratsib! 01110
Bottom
01110
Top
TIMO: Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi, vakavaksi taatoksi vilttihatussa, mustassa pitkätakissa, polvihousuissa ja punaisissa liiveissä, jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Sellaisena ukkona astelee hän aatoksissaan ja ajelee härkäparia. TIMO: Vana Aadamat olen mõelnud ikka vanaks tõ taadiks viltkübara, musta saterkuue, põlvpükste ja punas tiga, mis ulatub allapoole mehe naba. Säärasena sammi mõtiskledes ja ajab härjapaari ees. 01111
Bottom
01111
Top
SIMEONI: Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta, perisyntiä. SIMEONI: Vana Aadama all mõeldakse patu juurt, pattu. 01112
Bottom
01112
Top
TIMO: Minä tiedän, että hän on perisynnin tunnusmerkki ja esikuva, se sarvipää saatana helvetistä, mutta sellaisena pokkona, kuin sanoin, hän astelee edessäni, ajellen härkäparia. Sitä en voi auttaa. TIMO: Mina tean, et ta on pärispatu tundemärk ja võrdkuju, see sarviline saatan põrgust, kuid säärase isandana, nagu ütlesin, astub ta mu ees, ajades härjapaari. Selle vastu ei või ma midagi.^ 01113
Bottom
01113
Top
JUHANI: Tämä uskon-pykälä jääköön, ja pysykäämme asiassa.--Aapo, mitä tuumiskelemme noista kahdesta meidän torpistamme: Vuohenkalmasta ja Kekkurista? JUHANI: See usu parakrahv jäägu kõrvale, ja püsige asja juures. — Aapo, mis meie kahe popsikoha, Vuohenkalma ja Kekkuriga, ette võtta? 01114
Bottom
01114
Top
AAPO: Muistettava on, että niiden molempain hallitsijat möyrivät kerran maansa raa'asta, kolkosta korvesta, ja heitä ei siis karkoiteta turpeiltansa pois--joka oliskin väärin--niinkauan kuin on heillä mahtia pitää sarkojansa ruokossa, ja sittenkin määrää laki heille tilasta jonkun vanhuuden turvan. Niin on laita siinä kohdassa.--Mutta katsellaanpas erästä toista seikkaa, joka luullakseni on jotenkin napakassa. Sillä se on täällä meidän tärkein askelemme, se joko saattaa pään harmaaksi ennen aikoja tai tuo meille elämän poudan ja päättää viimein päivämme illan kultaruskoon. Ja sinuunpa, Juhani, se ensiksi nyt koskee. Huomaa siis mitä sanon: Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa; talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää... AAPO: Peab meeles hoidma, et nende mõlemate pidajad kord oma krundi metsikust, tühjast laanest üles harisid, ja neid ei aeta nende maalapilt ära — mis olekski ülekohus —, senikaua kui neil jõudu on oma põldu korras hoida, ning ka siis määrab seadus neile talust mingi vanadustoctuse. Nii on sellega lugu. — Kuid vaatame nüüd üht teist asjaolu, mis minu arvates on küllalt keeruline. Sest see on meie kõige tähtsam samm, see kas ajab pea enneaegselt halliks või teeb meie elust kauni suvepäeva ning lõpetab ta õhtu kuldse ehaga. Ja sind, Juhani, puudutab see nüüd kõigepealt. Pane siis tähele, mis ma ütlen: perenaiseta majapidamine on poolik ja lonkav; talu ilma aida-teel astuva perenaiseta ... 01115
Bottom
01115
Top
TIMO: On niinkuin suden pesä ilman naarassutta, tai niinkuin saapas ilman toista saapasta; totisesti ontuupa se, niinkuin Aapo sanoi. TIMO: On nagu hundipesa ilma emahundita või nagu saabas ilma teise saapata; tõesti, see lonkab, nagu üdes Aapo. 01116
Bottom
01116
Top
AAPO: Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.--Katso: ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa. Nyt hän leipoo, hyörii ja pyörii; nyt on hän pöydän ääressä, nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä, ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Nyt hän, leipäin noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, syö kimpaleen leipää, paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. Mutta eipä unohda hän halliakaan, talon uskollista vartijaa portaalla, eikä kissaa, joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee.--Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii, kääntyy ja keikkuu, sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiväksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa, varras ladottuna vartaasen, joista raitis elämä liehahtaa alas. Ja silloinpa, miesten tullessa metsästä, vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vahtoinen harja.--Niin hän hyörii ja pyörii, niin hän kääntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa, kallistuu hän siunaten vuoteellensa. Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin, tunnittaisin, nousee viihdyttämään pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa.--Tämä, veljet, on oivallinen emäntä. AAPO: Talu ilma aidateel astuva perenaiseta on nagu pilvine päev ja selle perelaua otsas asub igavus kui kustuv sügisõhtu. Aga hea perenaine on maja hele päike, mis valgustab ja soojendab. — Vaata: esimesena jätab ta hommikul voodi maha, kastab taina, tõstab mehele eine lauale ja paneb talle moona metsa kaasa ning siis ruttab ta tarasse oma kirjut karja lüpsma, kibu pihus. Nüüd sõtkub ta tainast, aspeldab ja ras-peidab; nüüd on ta laua ääres, nüüd müttab ta seal pärapingi otsas pihkudega leiba, ja nüüd kohendab ta tuisuna ahju, mis oma hõõguvast lõustast tuld ning suitsu välja purskab. Nüüd, kui leib kerkib, einetab ta viimaks isegi, laps rinna otsas, sööb kiilu leiba, küpsetatud silgu ja rüüpab kirnust haput piima peale. Kuid ei ta unusta krantsigi, maja truud vahti trepil, ega kassi, kes unisena ahju pealt piilub. — Ja nüüd aspeldab ja raspeldab, pöörleb ning piirleb ta jälle, sõtkub mõhes veel teisegi taina tõusma, paneb selle ahju ja küpsetab, ning ojana voolab higi ta otsaesiselt. Kuid vaata: päikese laskudes on tal leivad lae all, varras varda kõrval täis laotud leibu, kust värsket hõngu alla hoovab. Ja siis, kui mehed metsast tulevad, ootab neid aurav õhturoog pestud laual. Kuid kus on perenaine ise? Seal õues lüpsab ta jälle oma kõverasarviseid elajaid liibu kohal õõtsub kihisev, vahune hari. — Nii ta aspeld; ju raspeldab, nii ta pöörleb ja piirleb; ja alles siis, kui teisi juba kõige sügavamas unes põrisevad, vajub ta voodi, pah nonad huulil. Kuid ta töö ning toimetus pole veelgi ots: I lädaldamata tõuseb ta öö jooksul oma asemelt iga tunni, i: xilmapilgu järel, tõuseb oma lapsukest äiutama, kes seal kätl nutta häälitseb. — Niisugune on, vennad, üks hea perenaine. 01117
Bottom
01117
Top
JUHANI: Hyvin puhuttu, Aapo, ja käsitänpä puheesi tarkoituksen. Se, nimittäin, pyrkii taivuttamaan minua naimiseen. Niin, minä ymmärrän. Vaimo, sanoit sinä, on tarpeellinen kappale huoneenhallituksessa. Tosi! Mutta äläppäs huoli. Toivos, luullakseni, täyttyy piankin. No noh; niin! Tunnustanpa, että mieleni täyttä päätä on jo iskenyt tyttöön, josta toivon saavani avion ja hyvän, elleivät petä minua vanhat merkit.--Niin, veljet, toiset päivät ja toiset konstit meitä lähestyy, ja päälleni otettava isännyys minua ankarasti huolettaa. Isännän, isännän hartioita painaa täällä hirmuinen taakka, ja suuri on kerran tilinsä tuomiolla. Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan; muistakaa se. JUHANI: Hästi öeldud, Aapo, ja ma mõistan su kõne oi tarvet. See püüab mind nimelt naisevõtmisele meelitada, Ja ma mõistan. Naine, ütled sina, on tarviline riist majapidamisi Põsi! Kuid ole mureta. Su soov läheb arvatavasti peagi täie Nonoh; jaa! Ma tunnistan, et mu mõte täie tõega on hakam tüdrukusse, kellest loodan saavat naise, ning hea naise, 1 mind vanad märgid ei peta. — Jah, vennad, nüüd algav meil teised päevad ja teised tembud, ning kanda võetav pei mchekohus koormab mind rängalt. Peremehe, peremehe õl rusub siin hirmus koorem, ja suur on kord mu vastutuse au mine viimsel kohtupäeval. Minu vastutada olete nüüd kõik üheskoos, pidage seda meeles. 01118
Bottom
01118
Top
TUOMAS: Sinun? Mitä vasten? TUOMAS: Sinu? Mispärast? 01119
Bottom
01119
Top
JUHANI: Minä olen isäntänne; minunpa kämmenpäistäni imetään kerran vereni teidän tähtenne. JUHANI: Mina olen teie peremees; minu pöidlaotsast in takse kord teie pärast verd. 01120
Bottom
01120
Top
TUOMAS: Itse vastaan minä sekä ruumiini että sieluni edestä. TUOMAS: Ise vastutan ma nii oma ihu kui hinge eest. 01121
Bottom
01121
Top
TIMO: Itse minäkin vastaan; heh! TIMO: Ise minagi vastutan; eheh! 01122
Bottom
01122
Top
AAPO: Veli Juhani, huomaa, että sellaiset lauseet synnyttävät pahaa verta. AAPO: Veli Juhani, pane tähele, et säärased laused pa verd sünnitavad. 01123
Bottom
01123
Top
JUHANI: En tarkoittanut pahaa verta enemmin kuin pahaa lihaakaan, mutta niinkuin terva, niinkuin karriainen kuumana kesänä takerrutte vimmatusti turhaan, merkittömään sanaan, vaikka tunnette sydämmeni perin pohjin. Minä närkästyn! JUHANI: Ma ei mõelnud paha verd, niisama vähe kui pa lihagi, kuid nagu tõrv, nagu takjad kuumal suvel hakkate vihaselt asjatust, tühjast sõnast kinni, kuigi mu südant põhj; tunnete. Ma pean kurvastama! 01124
Bottom
01124
Top
AAPO: Tämä jääköön, ja sano meille nyt, jos mielit, ken on tyttö, joka sydämmesi on puoleensa vetänyt. AAPO: Jätame selle, ja üde meile nüüd, kui võid, kes see tüdruk, kes on su südame enese poole tõmmanud. 01125
Bottom
01125
Top
JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on »Männistön muorin» Venla. JUHANI: Tahan seda põiklemata öelda. Plika, keda arme kombel armastan, on Männiku-moori Venla. 01126
Bottom
01126
Top
AAPO: Hm. AAPO: Hm. 01127
Bottom
01127
Top
JUHANI: Mitä sanot? JUHANI: Mis sa ütlesid? 01128
Bottom
01128
Top
AAPO: Hm, minä vaan sanon. AAPO: Hm, ütlesin mina ainult. 01129
Bottom
01129
Top
TUOMAS: Kiusallinen asia. TUOMAS: See on üks piinlik lugu. 01130
Bottom
01130
Top
SIMEONI: Venla. Kas, kas! Mutta olkoon kaikki taivaan isän huomassa. SIMEONI: Venla. Vaata, vaata! Kuid sündigu kõik tae' isa tahtmise järgi. 01131
Bottom
01131
Top
AAPO: Hm, vai Venla. AAPO: Hm, või Venla! 01132
Bottom
01132
Top
JUHANI: Mitä te mörisette? Mutta ah! minä aavistan jotakin; ja varjelkoon meitä Herran poika! Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi! JUHANI: Mis te urisete? Kuid, ah! ma aiman midagi; ja hoidku meid jumala poeg! Mis? öelge suu puhtaks! 01133
Bottom
01133
Top
AAPO: Kuule: jo vuosia on aatokseni tytössä hartaasti askaroinut. AAPO: Kuule: juba aastate kaupa on mu mõtted kõvasti selle tüdruku küljes kinni olnud. 01134
Bottom
01134
Top
SIMEONI: Jos hänen on Luoja minulle suonut, niin miksi murehtisin? SIMEONI: Kui looja ta minule on määranud, miks peaksin siis muretsema? 01135
Bottom
01135
Top
EERO: Älä yhtään. Hän on sinulle suotu ja minä otan hänen. EERO: Ole mureta. Sulle on ta määratud ja mina tema võtan. 01136
Bottom
01136
Top
JUHANI: Mitä sanoo Tuomas? JUHANI: Mis ütleb Tuomas? 01137
Bottom
01137
Top
TUOMAS: Kiusallinen asia; tyttö miellyttää minua kovin, sen tunnustan. TUOMAS: See on piinlik asi; tüdruk meeldib mulle väga, seda pean tunnistama. 01138
Bottom
01138
Top
JUHANI: Vai niin, vai niin. Hyvä! Entäs Timo? JUHANI: Või nii, või nii. Hüva! Aga Timo? 01139
Bottom
01139
Top
TIMO: Minä teen saman tunnustuksen. TIMO: Mina tunnistan sedasama. 01140
Bottom
01140
Top
JUHANI: »Herran poika ja Kaitarannan Kusta!» Mutta Eero? JUHANI: «Issanda poeg ja Kaitaranna Kusta!» Kuid Eero? 01141
Bottom
01141
Top
EERO: Teen saman vilpittömän tunnustuksen, saman vilpittömän tunnustuksen. EERO: Tunnistan otsekoheselt sedasama, ikka otsekoheselt sedasama. 01142
Bottom
01142
Top
JUHANI: Hyvä, hyvin hyvä! Hahaa!--Ja Timokin, Timokin! JUHANI: Hea, väga hea! Hahaa! — Ja Timo niisama, Timo niisama! 01143
Bottom
01143
Top
TIMO: Tyttö on minulle vahvasti rakas, sen tunnustan. Tosin pieksi hän minua kerran aika lailla, huhtoi minua tiitistä silloin oikein vahvasti ja muistanpa sen löylytyksen; no noh! TIMO: Tüdruk on mulle üpris armas, seda tunnistan. Tõsi küll, ta peksis mind kord hullul kombel, lahmis mind lapsukest siis tublisti, ja seda leili ma juba mäletan; nonoh! 01144
Bottom
01144
Top
JUHANI: Vaiti, vaiti! sillä nyt on kysymys tokko häntä rakastat. JUHANI: Vait, vait! sest nüüd on küsimus sellest, kas sa teda armastad. 01145
Bottom
01145
Top
TIMO: Jaa-a, jaa-a, sen teen, ja vahvasti, jos nimittäin hän rakastaa minua takaisin. TIMO: Jaa-a, jaa-a, seda teen, ja kõvasti, kui ta nimelt mind vastu armastab. 01146
Bottom
01146
Top
JUHANI: Niin, niin! Astut siis tielleni myös? JUHANI: Nii, nii! Astud siis sinagi mu teele ette? 01147
Bottom
01147
Top
TIMO: En suinkaan, en suinkaan, ellet todenteolla voi mieltäs hillitä, mieltäs ja kieltäs. Kuitenkin pidän tuosta luntusta paljon ja tahdon myös parastani koettaa saada häntä vaimokseni. TIMO: Mitte sugugi, mitte sugugi, kui sa tõesti oma meelt ei suuda taltsutada, meelt ja keelt. Pean ometi tollest plika-klutist palju ja tahan ka kõigest oma jõust püüda, et ta mu naiseks saaks. 01148
Bottom
01148
Top
JUHANI: Hyvä, hyvä! Mutta mitä sanoo Lauri? JUHANI: Hüva, hüva! Kuid mis ütleb Lauri? 01149
Bottom
01149
Top
LAURI: Mitä on minun tytön kanssa tekemistä? LAURI: Mis on minul tüdrukuga tegemist? 01150
Bottom
01150
Top
JUHANI: Kenen puolta pidät? JUHANI: Kelle poole siis kaldud? 01151
Bottom
01151
Top
LAURI: En takerru asiaan, en tuolta enkä täältä. LAURI: Ei sega asjasse, ei sellelt ega teiselt poolt. 01152
Bottom
01152
Top
JUHANI: Tuleepa tästä kuitenkin soppa. JUHANI: No sellest tuleb alles supp. 01153
Bottom
01153
Top
LAURI: Siihen en pistä lusikkaani minä. LAURI: Millesse mina oma lusikat ei pista. 01154
Bottom
01154
Top
JUHANI: Kaikki siis, paitsi Lauri. Pojat, pojat, Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isketään, ja maa ja taivas täräjää! Nyt, kultaiset veljet, veitsi, kirves tai halko, ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yhtä vastaan kuin seitsemän sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni; tuohon visapäiseen tartun minä, ja syyttäköön hän itseänsä, jonka pääkuori saa siitä päreen.--Ottakaa halkonne, pojat, ja astukaa esiin, jos on teissä miehen vastusta. JUHANI: Nõnda siis kõik peale Lauri. Poisid, poisid, Jukola vennaskond ja mu suur suguvõsa! Nüüd lüüakse, ja maa ning taevas väriseb! Nüüd, kulla vennad, nuga, kirves või puuhalg, ja üks kõigi vastu ning kõik ühe vastu kui sõnni! Olgu siis nii! Puuhalg on minu sõjariist; selle i haaran mina, ja süüdistagu see iseennast, kelle kolp pirru kisub. — Võtke halud, poisid, ja astuge ette, kui t meheväärilist vastast. 01155
Bottom
01155
Top
EERO: Tässä seison aseissa, vaikka vähän matalampi muita. EERO: Siin seisan sõjariistus, kuigi muist pisut madalam. 01156
Bottom
01156
Top
JUHANI: Sinä, kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen, tuon salaisen, tuon förpiiskatun irvistyksen naamassasi, ja näkyypä kuin tekisit vaan leikkiä koko asiasta. Mutta kyllä sinun opetan. JUHANI: Sina vurriluu! Aga vaata, ma näen su näol jälle toda pilkavat, toda salalikku, toda neetud irvitust, ja näib nii nagu teeksid sa nalja kogu selle asjaga. Kuid küll ma sind õpetan. 01157
Bottom
01157
Top
EERO: Mitä huolit siitä, kun vaan halkoni tekee totta? EERO: Mis sa sellest hoolid, kui aga mu halul on tõsi taga! 01158
Bottom
01158
Top
JUHANI: Kyllä sinun opetan kohta. Ottakaa halkonne, ottakaa halkonne, pojat! JUHANI: Kill ma sind varsti õpetan. Võtke halud, poisid, võtke halud! 01159
Bottom
01159
Top
TIMO: Tässä olen minä ja minun halkoni, jos niin tarvitaan. Minä en tahdokkaan vihaa ja riitaa, mutta jos niin tarvitaan. TIMO: Siin olen mina ja siin minu halg, kui nii soovitakse. Mina ei tahagi viha ja riidu, kuid kui nii soovitakse, 01160
Bottom
01160
Top
JUHANI: Halkos', Tuomas! JUHANI: Võta halg, Tuomas! 01161
Bottom
01161
Top
TUOMAS: Mene hiiteen halkoinesi, pöllö! TUOMAS: Mine põrgusse oma haluga, hull! 01162
Bottom
01162
Top
JUHANI: Istu ja pala! JUHANI: Surm ja needus! 01163
Bottom
01163
Top
SIMEONI: Hirveä, pakanallinen ja turkkilainen on tämä meteli; mutta leikistä luovun minä ja heitän naima-asiani Herran huomaan. SIMEONI: jõle, paganlik ja türgimaaline on seesinane kisa; kuid ma loobun sest mängust ja jätan oma kosjaasjad issanda hoolde. 01164
Bottom
01164
Top
LAURI: Pois luovun minä. LAURI: Loobun ka mina. 01165
Bottom
01165
Top
JUHANI: Sentähden siirtykää te sivulle, siirtykää sivulle jaloista pois!--Käy halkoos, Aapo, ja kajahdelkoot Jukolan seinät pääkallojen haljetessa. Tulta ja sarvipäitä! JUHANI: Seepärast minge kõrvale, minge jalust eest kõrvale! — Võta oma halg, Aapo, ning kõmagu Jukola seinad pealuude lõhkemisest. Tuli ja kuradid! 01166
Bottom
01166
Top
AAPO: Kurja on ihmis-lapsi. Kauhistunpa, Juhani, katsellessani muotoasi nyt, nähdessäni, kuinka silmäs pyörähtelee ja tukkas seisoo pystyssä kuin takkuheinä. AAPO: On jõle inimlaps. Ma kohkun, Juhani, kui vaatan nüüd su nägu ja näen, kuidas su silmad pöörlevad ja juuksed seisavad püsti nagu juudihabe. 01167
Bottom
01167
Top
JUHANI: Anna seista, anna seista; se on juuri se tavallinen ja oikea jussin-tukka. JUHANI: Las seista, las seista; need on just need harilikud ja õiged jussi-juuksed. 01168
Bottom
01168
Top
EERO: Mielinpä sitä pöllyttää hieman. EERO: Ma tahaksin neid pisut sagida. 01169
Bottom
01169
Top
JUHANI: Sinä peukalo! Parasta, ettäs pysyt koreasti nurkassa. Pois! minun tulee sinua armo. JUHANI: Sina pöial! On parem, kui sa ilusti nurgas püsid. Mine! mul on sust hale meel. 01170
Bottom
01170
Top
EERO: Vie ajoissa nurkkaan tuo hirveä leukas. Sitähän minun tulee armo; sillä se jo tutisee ja tärisee kuin kerjäläinen. EERO: Vii õigel ajal nurka oma kole lõuavärk. Selles kah mu! hale meel; sest see tudiseb ja vabiseb juba kui sant. 01171
Bottom
01171
Top
JUHANI: Katsos, kuinka tämä halko tutisee, katsos. JUHANI: Vaata, kuidas see halg tudiseb, vaata. 01172
Bottom
01172
Top
AAPO: Juhani! AAPO: Juhani! 01173
Bottom
01173
Top
EERO: Lyö! Luulenpa, että sataa täältä takaisin ja ehkä sataa oikein rakeita suuria kuin halkoja. Lyö tänne! EERO: Löö! Usun, et siit sajab tagasi ja ehk sajab otsa raheteri, suuri kui halgusid. Löö sina! 01174
Bottom
01174
Top
JUHANI: Kyllä. JUHANI: Küllap löön. 01175
Bottom
01175
Top
AAPO: Et lyö, Juhani! AAPO: Sa ei löö, Juhani! 01176
Bottom
01176
Top
JUHANI: Mene tunkiolle sinä, tai ota halkos ja puolusta itseäs, pehmitänpä muutoin pääsi. Ota halkos! JUHANI: Käi hunnikule sina, või võta oma halg ja kaitse ennast, muidu pehmitan su pea. Võta oma halg! 01177
Bottom
01177
Top
AAPO: Missä on järkes? AAPO: Kus on su mõistus? 01178
Bottom
01178
Top
JUHANI: Tässä visapäisessä halossa; katsos, nytpä se hiiskuu sanasen. JUHANI: Ses pahkjas halus; vaata, nüüd lausub see oma sõnakese. 01179
Bottom
01179
Top
AAPO: Varro, veli, varro, kunnes minäkin tempaisen kouraani aseen.--Kas niin; tässä nyt seison makkarahalko kädessä. Mutta ensin pari sanaa, sinä Jukolan kristillinen veliparvi, ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet.--Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta-janoova peto, vaan ei ihminen; hän on umpisokea näkemään, mikä on oikeus ja kohtuus; ja kaikkein vähimmin voi hän vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita. Mutta jos nyt kuitenkin koettaisimme järjen kannalta katsella tätä seikkaa, joka saattoi veljet halkosilleen, niin luulen, että laita on näin. Tyttö ei taida meitä kaikkia rakastaa, yhtä ainoata vaan, jos hän kehenkään meistä suostuu, jonka seurassa käsi kädessä hän mielisi vaeltaa yli elon ohdakkeisen mäen. Näenpä siis parhaaksi, että käymme kaikki miehissä ja yht'aikaa hänen luoksensa ilmoittamaan vakaasti asiamme, kysyen hartaalla mielellä ja kielellä, taitaisko hän kellenkään meistä sydämmensä lahjoittaa. Jos nyt tyttö on myöntyvä, niin se meistä, jolle lankesi toivottu arpa, kiittäköön onnensa päivää, mutta toiset tyytykööt napisematta kohtaloonsa. Hän, joka jäi osattomaksi, nielköön kiusansa, toivoen, että hänkin vielä kohtaa määrätyn siippansa täällä. Jos teemme niin, niin teemme kuin miehet ja oikeat veljet. Ja silloinpa isämme ja äitimme kirkastetut haamut astuvat ulos taivaan hehkuvasta portista ja, seisten reunalla kiiltävän pilven, katselevat alas päällemme, huutain meille korkealla äänellä: »Kas niin, Juhani, kas niin, Tuomas ja Aapo, kas niin, Simeoni, Timo ja Lauri, juuri niin, minun pikku-Eeroni! Olettepa poikia, joihin mielistymme!» AAPO: Oota, vennas, oota, kuni minagi sõjariista kätte kahman. — Vaat nii, siin seisan nüüd, puu kui vorst pihus. Kuid enne veel paar sõna, sina Jukola kristlik vennasalk, ja siis tapleme kui hullud hundid. — Pange tähele: vihavimmas on mees verejanuline kiskja ega mitte inimene; ta on kottpime nägema, mis on õigus ja mõõt; ning kõige vähem võib ta viha võimuses oma armuasju korraldada. Kui nüüd aga ometi mõistuse seisukohalt katsuksime asjaolu vaadelda, mis on sundinud vendi halgusid haarama, siis usun ma, et as jalugu on järgmine. Tüdruk ei või meid kõiki armastada, vaid ainult ühte, kui ta üldse ühestki meist hoolib, kelle seltsis tahaks käsikäes rännata üle elu ohakalise mäe. Mulle näib seepärast kõige parem olevat, et läheme kõik üheskoos ja ühekorraga tema juurde tõsiselt oma asja avaldama, küsides pühalikul meelel ja keele!, kas ta võiks ühele meie hulgast oma sildame kinkida. Kui nüüd tüdruk päri on, siis kiitku see, kellele igatsetud loos langeb, oma õnnepäeva, teised aga heitku nurisemata saatusele alla. Kes ilma jääb, see neelaku oma meelehärm põue põhja, lootes, et ta siin maailmas veel temale määratud abikaasa leiab. Kui nii teeme, siis teeme nagu mehed ja õiged vennad. Ja siis astuvad meie isa ja ema äraseletatud hinged välja taeva hõõguvast väravast ja vaatavad sätendava pilve serval seistes meie peale al!a ning hüüavad kõrge häälega: «Vaat nii, Juhani, vaat nii, Tuomas ja Aapo, vaat nii, Simeoni, Timo ja Lauri, just nii, mu pisuke Eero! Te olete pojad, kellest meil on hea meel!» 01180
Bottom
01180
Top
JUHANI: Mies, haasteletpa, saakeli vie, kuin taivaan enkeli, eikä paljon puutu, ettet saata minua itkemään. JUHANI: Kurat võtku, sa, vennas, kõneled kui taeva ingel, ning ei puudu palju, et mind nutma ei paneks. 01181
Bottom
01181
Top
SIMEONI: Me kiitämme sinua, Aapo. SIMEONI: Me täname sind, Aapo. 01182
Bottom
01182
Top
JUHANI: Kiitoksia vaan. Tuonne paiskaan halkoni. JUHANI: Palju tänu! Sinna virutan ma oma halu. 01183
Bottom
01183
Top
TIMO: Sinne minäkin. Ja tämä riita loppui niin kuin jo alusta tahdoinkin. TIMO: Sinna minagi. Ja see riid lõppes nõnda, nagu ma juba algusest peale tahtsingi. 01184
Bottom
01184
Top
SIMEONI: Aapo pitää peilin edessämme, ja siitä häntä kiittäkäämme. SIMEONI: Aapo peab peeglit meie ees, ja seepärast tänagem teda. 01185
Bottom
01185
Top
EERO: Häntä kiittäkäämme, veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». EERO: Teda tänagem, laulgem otse «Simeoni tänulaulu». 01186
Bottom
01186
Top
SIMEONI: Pilkkaa, pilkkaa ja virnistystä taas! SIMEONI: Pilkamine, pilkamine ja irvitus jällegi. 01187
Bottom
01187
Top
TIMO: Ole tekemättä pilkkaa, Eero, Jumalan sanasta, Simeonin kiitosvirrestä. TIMO: Ära pilka, Eero, jumalasõna, Simeoni tänulaulu. 01188
Bottom
01188
Top
AAPO: Ah, niin nuori ja niin paatunut! AAPO: Ah, nii noor ja nii paadunud! 01189
Bottom
01189
Top
SIMEONI: Niin nuori ja niin paatunut! Eero, Eero! Niin, nyt en sano muuta, vaan huokaan sinun tähtes. SIMEONI: Nii noor ja nii paadunud! Eero, Eero! Jah, nüüd ei ütle ma rohkem, vaid ohkan ainult sinu pärast. 01190
Bottom
01190
Top
JUHANI: Ennustanpa, Eero, meidän kerran tai kaksi täytyvämme antaa sinulle oikein isän kädestä. Sillä äiti kasvatti sinua liian hempeästi. JUHANI: Ma ennustan sulle, Eero, et me veel kord või paar sulle üsna isa käega peame andma. Sest ema kasvatas sind liiga hellitades. 01191
Bottom
01191
Top
SIMEONI: Meidän tulee häntä kurittaa, niin kauan kuin sydämensä vielä on nuoruuden norja ja taipuvainen; mutta tehkäämme se rakkaalla kädellä eikä vihan kiukussa. Vihan kuritus ajaa perkeleitä sisään, vaan ei ulos. SIMEONI: Me peame teda karistama, niikaua kui ta süda on veel noor ja nõtke; kuid seda tuleb teha armastava käega mitte vihavimmas. Viha karistus ajab kuradeid sisse ning mitte välja. 01192
Bottom
01192
Top
EERO: Kas tuossa, ja oikein rakkaasta kädestä. EERO: Säh sulle, ja päris armastava käega. 01193
Bottom
01193
Top
SIMEONI: No tuota jumalatonta, kun nyt löi minua! SIMEONI: No näe seda jumalavallatut, kui lõi mind! 01194
Bottom
01194
Top
EERO: Ja vasten kuonoa. Vähemmästäkin on sappi haljennut. EERO: Ning vastu koonu. Vähemastki on mu sapp üle keenud. 01195
Bottom
01195
Top
JUHANI: Tuleppas tänne, poikaseni. Timo, anna tuo keppi tuolta nurkasta. JUHANI: Tule siia, pojuke. Timo, ulata too kepp sealt nurgast. 01196
Bottom
01196
Top
SIMEONI: Kas niin, Juhani, pidä häntä koreasti polvillasi, minä lasken housunsa alas. SIMEONI: Vaat nii, Juhani, pea sina teda ilusti põlvil, mina lasen tal püksid alla. 01197
Bottom
01197
Top
EERO: Älkää helvetissä! EERO: Ärge põrgu päralt! 01198
Bottom
01198
Top
JUHANI: Turhaan pyristät, knääkkä. JUHANI: Asjata sipled sa, klutt. 01199
Bottom
01199
Top
SIMEONI: Äläppäs häntä hellitä. SIMEONI: Ära lase teda lahti. 01200
Bottom
01200
Top
JUHANI: Kas tuota kiiskiä. Mutta ethän pääse, et. JUHANI: Vaata seda kiisapoega. Kuid ega sa pääse, ei. 01201
Bottom
01201
Top
EERO: Lyökääs, te sen vietävät, niin tulen pistän nurkan alle. Teenpä totisesti tulta ja savua, tulta ja savua teen! EERO: Lööge ainult, te neetud, nii pistan tule nurga alla. Teen jumala eest tuld ja suitsu, tuld ja suitsu teen! 01202
Bottom
01202
Top
JUHANI: Sitä sappea! Vai pistät tulen nurkan alle? Ah sitä sappea! JUHANI: Seda sappi! Või pistad tule nurga alla? Ah seda sappi! 01203
Bottom
01203
Top
SIMEONI: Herra varjele sitä sappea! SIMEONI: Issand hoidku, seda sappi! 01204
Bottom
01204
Top
JUHANI: Keppi tänne, Timo! JUHANI: Kepp siia, Timo! 01205
Bottom
01205
Top
TIMO: Enhän sitä löydä. TIMO: Ei leia ju seda. 01206
Bottom
01206
Top
JUHANI: Sinä sokko, etkö näe sitä nurkassa tuolla? JUHANI: Sa pimesikk, eks sa näe seda seal nurgas? 01207
Bottom
01207
Top
TIMO: Ja tämäkö? koivuinen? TIMO: Jah et see või? see kõivune? 01208
Bottom
01208
Top
JUHANI: Sama juuri; saatappas se tänne. JUHANI: Seesama just; anna siia. 01209
Bottom
01209
Top
SIMEONI: Lyö, mutta järkevästi eikä vallan voimia mukaan. SIMEONI: Löö, kuid mõistlikult ja miite kõigest jõust. 01210
Bottom
01210
Top
JUHANI: Kyllä minä tiedän. JUHANI: Küll ma tean. 01211
Bottom
01211
Top
LAURI: Ei yhtään iskua, sanon minä! LAURI: Mitte üht hoopi, ütlen mina! 01212
Bottom
01212
Top
TUOMAS: Antakaa pojan olla! TUOMAS: Jätke poiss rahule! 01213
Bottom
01213
Top
JUHANI: Hän tarvitsee vähän saparollensa. JUHANI: Ta vajab pisut hänna alla. 01214
Bottom
01214
Top
LAURI: Et nyt koske häneen sormellaskaan. LAURI: Sa ei puuduta teda nüüd sõrmegagi. 01215
Bottom
01215
Top
TUOMAS: Laske poika irti! Paikalla! TUOMAS: Lase poiss lahti! Silmapilk! 01216
Bottom
01216
Top
TIMO: Saakoon hän anteeksi, se Eero-poika, tämän kerran kumminkin vielä. TIMO: Saage ta andeks, see Eero-pojuke, saagu seekord siiski veel. 01217
Bottom
01217
Top
SIMEONI: Anteeksi, anteeksi, kunnes ohdake ja rikkaruoho voittaa nisun. SIMEONI: Andeks, andeks, seni kui ohakas ja umbrohi nisu võidavad. 01218
Bottom
01218
Top
LAURI: Älä koske häneen. LAURI: Ära puuduta teda. 01219
Bottom
01219
Top
AAPO: Antakaamme hänelle anteeksi; ja niin koetamme koota tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. AAPO: Andke talle andeks; ja nii püüame ta pealaele tuliseid süsi koguda. 01220
Bottom
01220
Top
JUHANI: Mene nyt ja kiitä onneas. JUHANI: Mine siis ja täna õnne. 01221
Bottom
01221
Top
SIMEONI: Ja rukoile Jumalata lahjoittamaan sinulle uuden sydämmen, mielen ja kielen. SIMEONI: Ning palu jumalat, et ta annaks sulle uue südame, meele ja keele. 01222
Bottom
01222
Top
TIMO: Mutta minä menen ma'ata. TIMO: Aga mina lähen magama. 01223
Bottom
01223
Top
AAPO: Katselkaamme vielä yhtä pykälää. AAPO: Kaalume veel üht punkti. 01224
Bottom
01224
Top
TIMO: Ma'ata menen. Tule kanssani, Eero; mennään ma'ata ja unohdetaan tämä maailman viholaispesä, se kurja kekonen, joka sateessa höyryy ja ryöhää. Tule, Eero! TIMO: Mina lähen magama. Tule ühes, Eero; lähme magama ja unustame selle maailma sipelgapesa, selle jõleda kääpa, mis vihmaga aurab ning suitseb. Tule, Eero! 01225
Bottom
01225
Top
JUHANI: Mutta mikä on pykälä, jonka suoritusta tahdot? JUHANI: Kuid mis punkt see on, mille lahendust sa tahad? 01226
Bottom
01226
Top
AAPO: Jumala paratkoon! onhan laita, ettemme tunne A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla, kirkkolain mahdilla. Ja te tiedätte, mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisinsa, ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. Jalkapuuhan meitä vartoo, veljet, musta jalkapuu, joka, ammoittaen jynkästi ympyriäisillä lävillänsä, maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut, ja saattaapa hän uhkauksensa toteen, ellei hän näe meiltä jokapäiväistä ahkeruutta ja harjoitusta, se on varma asia. AAPO: Jumal paraku! lugu on ju nii, et meie ei tunne A-dki, aabitsa esimest tähte, ja ometi on kirjamõistmine kristliku kodaniku tingimatu kohus. Kuid selleks võidakse meid sundida seaduse jõuga, kirikuseaduse jõuga. Ja te teate, mihuke kroonumasin meid ootab ning tahab hammaste vahele tõmmata, kui me viisakalt lugema ei õpi. Jalgpuu ju meid ootab, vennad, must jalgpuu, mis seal kiriku võõruses põõnab kui must kult, jõllitades süngelt oma ümarate aukudega. Just nende põrgupihtidega on praost meid ähvardanud, ja küllap ta oma ähvarduse täide saadab, kui meie igapäevast usinust ning harjutust ei näe, see on kindel asi. 01227
Bottom
01227
Top
JUHANI: Mahdotonta oppia lukemaan. JUHANI: On võimatu lugema õppida. 01228
Bottom
01228
Top
AAPO: Ihmisten tekemänä on tämä konsti ollut ennenkin. AAPO: Inimesed on selle kunsti ennegi läbi teinud. 01229
Bottom
01229
Top
TUOMAS: Saispa siinä hikoilla mies. TUOMAS: Tuleks selle kallal alles higistada. 01230
Bottom
01230
Top
JUHANI: Ja puhkailla. Minulla on niin kova pää! JUHANI: Ja ähkida. Mul on nii kõva pea! 01231
Bottom
01231
Top
AAPO: Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. Käykäämme juoneen, tuottakaamme itsellemme aapiskirjat Hämeenlinnasta ja lähtekäämme lukkarille kouluun, niinkuin on rovastimme käsky. Se tehkäämme, ennen kuin viedään meitä kruunun vauhdilla. AAPO: Kuid kõva tahtmine viib mehe ka läbi halli kivi. Hakkame peale, muretseme enesele Hämeenlinnast aabitsad ja lähme köstri juurde kooli, nagu praost on käskinud. Teeme nii, enne kui meid kroonu küüdiga viiakse. 01232
Bottom
01232
Top
JUHANI: Minä pelkään, että niin on tässä tehtävä, minä pelkään. Jumala armahtakoon meitä! Mutta olkoon jo huomiseksi tämä tuuma ja menkäämme levolle. JUHANI: Ma kardan, et nii tuleb siin teha, ma kardan. Jumal halastagu meie peale! Kuid jäägu see mõte homseks ja lähme puhkama. 01233
Bottom

Luku 02 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
02001
Top
On tyyni syyskuun aamu. Kaste kiiltää kedolla, sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen. Tänä aamuna ovat veljet nousneet ylös kovin äkeinä ja äänettöminä, pesneet kasvonsa, harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyhävaatteisinsa. Sillä tänäpänä olivat he päättäneet lähteä lukkarin luoksi kouluun. On vaikne mihklikuu hommik. Kaste särab nurmel, udu aeleb koltunud lehestiku tipul ja hääbub viimaks kõrgusse. Sel hommikul on vennad tõusnud väga sapistena ja vaiksetena, näod pesnud, juuksed harjanud ning pühapäeva-rõivad selga ajanud. Sest täna on nad otsustanud köstri juurde kooli minna. 02001
Bottom
02002
Top
Syövät he nyt aamuistansa Jukolan pitkän, honkaisen pöydän ääressä, ja näkyy heille maittavan ruskeat herneet, ehkei ollut heidän muotonsa iloinen, vaan kiusan karmeus väikkyi heidän kulmakarvoillansa; aatos kouluretkestä, johon heidän kohta tulee lähteä, on matkaan-saattanut tämän. Mutta atrioittuansa, eivät he kuitenkaan rientäneet heti matkaan, vaan istuivat vielä hetkeksi levähtämään. Vaiti he istuivat, ja mikä heistä alakuloisesti tuijotteli alas permantoon, mikä taasen katseli punakansista aapiskirjaansa, käännellen sen tukevia lehtiä. Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani, katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön, josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa. Nüüd söövad nad jukoia pika männipuust laua ääres hommikust ja neile näivad maitsvat rusked herned, olgugi et nende näod polnud rõõmsad, vaid paha tuju kibedus paistis nende kulmukarvult; mõte kooliteest, mida mööda nad peatselt peavad astuma, on seda teinud. Kuid pärast söömist ei rutanud nad ometi kohe teele, vaid istusid veel hetkeks puhkama. Vaikides nad istusid, ja mõni neist vahtis murelikult alla põrandale, mõni jälle vaatles oma punakaanelist aabitsat, pöörates selle tugevaid lehti. Toa lõunapoolse akna ääres istub Juhani, vaadates aeg-ajalt üles kivise mäe ja tiheda männiku poole, kust paistis moori onn oma punapiidalise uksega. 02002
Bottom
02003
Top
JUHANI: Venla tuolla astelee pitkin polkua, ja onpa hänen käymisensä nopsa. JUHANI: Venla astub seal mööda jalgrada, ja käbe on ta kõnnak. 02004
Bottom
02004
Top
AAPO: Ja eilen piti niin äitin kuin tyttärenkin lähtemän sukulaistensa luoksi Tikkalaan nauriita liistimään ja puolaimia poimiskelemaan, viipyäkseen siellä aina myöhään syksyyn. AAPO: Ja eile pidid nii ema kui ka tütar Tikkalasse sugulaste poole minema, naereid listima ning paluksid korjama, et olla sea! hilissügiseni. 02005
Bottom
02005
Top
JUHANI: Aina myöhään syksyyn? Minä tulen kovin levottomaksi. Kaiketi lähtevät he; mutta Tikkalassa on tänä vuonna renki, joka on pulski poika ja suuri vekkuli, ja sinne menisi pian meidän kaikkein toivo. Parastahan siis tehdä tuossa tiimassa se merkillinen temppu, tehdä kysymys, kaikkein kysymysten kysymys. Mennään siis likalta kysymään, tahtoisiko mielensä taipua ja sydämmensä syttyä. JUHANI: Hilissügiseni? See teeb mu üpris rahutuks. Arvatavasti nad lähevad; kuid Tikkalas on tänavu sulane, kes on priske poiss ja suur suli, ning sinna läheks peatselt meie kõigi lootus. Seepärast oleks kõige parem otsekohe teha see viimane temp, esitada küsimus, see kõigi küsimuste küsimus. Läki siis plikalt pärima, kas tahab ta meel meie poole painduda ning süda süttida. 02006
Bottom
02006
Top
TUOMAS: Sen katson parhaaksi minäkin. TUOMAS: Seda pean minagi kõige paremaks. 02007
Bottom
02007
Top
TIMO: Niin minäkin. TIMO: Niisama mina. 02008
Bottom
02008
Top
JUHANI: Niin, niin! ei nyt muuta tällä erällä kuin naimaan kaikki ja yht'aikaa niinkuin pojat. Niin, niin! Herra varjele meitä! Mutta ei auta, vaan naimaan, naimaan! Nyt olemme puvussa parhaassa, pestyinä ja harjattuina; koko ulkomuotomme on kristityn ihmisen kaltainen: siisti ja niinkuin uudesta syntynyt.--Minä tulen kovin levottomaksi.--Mutta Venlan luoksi! Nyt on otollinen aika. JUHANI: Ja-jaa! ega nüüd muud kui kõik kosja ning kõik ühekorraga nagu mehed. Ja-jaa! Issand hoidku meid! Kuid ei aita muu, vaid kosja, kosja! Nüüd oleme paremais rõivais, pestud ja harjatud; kogu meie väljanägemine on ristiinimese moodi: puhas ja otsekui uuesti sündinud. — See teeb mu rahutuks. — Kuid Venla poole! Nüüd on kohane aeg. 02009
Bottom
02009
Top
EERO: Ja olkoon se myös autuuden päivä. EERO: ja olgu see ka meie õnnepäev. 02010
Bottom
02010
Top
JUHANI: Kenen autuuden päivä, kenen? Ahaa! kuinka luulet, poika? JUHANI: Kelle õnnepäev, kelle? Ahaa! kuis arvad, poiss? 02011
Bottom
02011
Top
EERO: Vaikka meidän kaikkein. EERO: Kas või meie kõigi. 02012
Bottom
02012
Top
JUHANI: Toisin sanottu, että hän tulis meidän kaikkein vaimoksi. JUHANI: Teisiti öeldes, et ta meie kõigi naiseks teleks? 02013
Bottom
02013
Top
EERO: Olkoon menneeksi. EERO: Kas või ka nii. 02014
Bottom
02014
Top
JUHANI: Äläst. JUHANI: Ära, hull! 02015
Bottom
02015
Top
SIMEONI: Kuinka Jumalan nimessä se olisi mahdollista? SIMEONI: Kuidas see, jumala pärast, oleks võimalik? 02016
Bottom
02016
Top
EERO: Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. Uskotaan, toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti. EERO: jumala ees pole miski võimatu. Uskugem, lootkem ja armastagem kõik üksmeelselt. 02017
Bottom
02017
Top
JUHANI: Vaiti, Eero! sillä nyt mennään naimaan ja samaa tietä kouluun, haarapussit olalla. JUHANI: Vait, Eero! sest nüüd läheme kosja ja iihes sellega kooli, vöörkotid õlal. 02018
Bottom
02018
Top
AAPO: Mutta käyttääksemme tointa kunnollisesti, olkoon meistä yksi niinkuin puheen-kannattaja tuolla mökissä. AAPO: Kuid et asja korralikult ajada, siis oiga üks meist seal onnis niikui isameheks. 02019
Bottom
02019
Top
JUHANI: Tärkeä pykälä. Mutta sinäpä juuri oletkin tähän toimeen niinkuin valettu. Sinulla on hyvät lahjat: puhees on aina herättävä tulta ja leimausta miehen povessa. Totisesti! oletpa syntynyt papiksi. JUHANI: See on tähtis punkt. Kuid sina ju oledki selle ameti peale otsekui loodud. Su! on hea anne; su kõae äratab ikka põues tuld ja välku. Tõesti! sa oled pastoriks sündinud. 02020
Bottom
02020
Top
AAPO: Mitä tiedän minä? ja miksi haastelemme lahjoista? Täällä metsissä ne katoovat tietämättömyyden sumuun, haihtuvat pois kuin lirisevä puronen santaan. AAPO: Mis tean mina? ja miks kõneleme annetest? Siin metsas kaovad nad teadmatuse uttu, hääbuvad nagu sulisev ojake liiva. 02021
Bottom
02021
Top
JUHANI: Kova onni ei päästänyt sinua kouluun. JUHANI: Vali saatus ei lasknud sind kooli. 02022
Bottom
02022
Top
AAPO: Mistä olis tullut varat meidän talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siinä yksikin pussi kodon ja koulun välillä, ennenkuin saadaan poika puusäkkiin.--Mutta asiaan taasen, naima-asiaan. Olkoon niinkuin tahdotte. Minä astun esiin yhteiseksi puheenjohtajaksi ja koen haastella kuin viisas mies. AAPO: Kust oleks meie talu minu koolitamiseks vara saanud? Pidage meeles: mõnigi moonakott peab kodu ja kooli vahet rändama, enne kui poiss räästooli pääseb. — Kuid püsime asja juures, kosjaasja juures. Olgu, nagu tahate. Mina .isur teie ühiseks kõisemeheks ja püüan rääkida nagu mõistlik mees. 02023
Bottom
02023
Top
JUHANI: Käykäämme juoneen.--Herrajesta! Mutta eihän auta, vaan käykäämme juoneen täyttä päätä. Pussimme jätämme ulkopuolelle muorin mökkiä, ja Lauri, jolla ei ole tässä lähteessä yhtään nautaa, vartioitkoon niitä sioilta. Mennään nyt! ja astukaamme morsiushuoneesen aapiskirja kourassa; se antaa meille vähän niinkuin juhlallisuutta. JUHANI: Asume siis teele. — Jumala eest! Ei aita muu, kui aga teele täie hooga. Moonakotid jätame välja moori onni elle, ja Lauri, kel pole se! allikal hobuse jootmist, hoidku neid «igade eest. Läki nüüd! Ja astume mõrsjamajja, aabits pihus; see annab meile pisut nagu pidulikkust. 02024
Bottom
02024
Top
EERO: Liioinkin jos kukkolehden näkyviin käännämme. EERO: Eriti kui kukega kaane väljapoole pöörame. 02025
Bottom
02025
Top
JUHANI: Joko taas? Mutta kukostapa muistan sen kamoittavan unen, joka raivosi minua menneenä yönä. JUHANI: Kas jälle? Kuid kukest tuleb meelde see kohutav uni, mis painas mind läinud ööl. 02026
Bottom
02026
Top
SIMEONI: Kerro se; ehkä on se meille terveellinen varoitus. SIMEONI: Jutusta seda; ehk on see meile kasulikuks hoiatuseks. 02027
Bottom
02027
Top
JUHANI: Uneksuinpa, että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa. JUHANI: Nägin und, et seal ahju peal oli kanapesa ja selles seitse muna. 02028
Bottom
02028
Top
SIMEONI: Jukolan seitsemän poikaa! SIMEONI: Jukola seitse poega! 02029
Bottom
02029
Top
JUHANI: Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen. JUHANI: Kuid üks munadest oli naeruväärt väike. 02030
Bottom
02030
Top
SIMEONI: Eero! SIMEONI: Eero! 02031
Bottom
02031
Top
JUHANI: Kukko kuoli! JUHANI: Kukk suri! 02032
Bottom
02032
Top
SIMEONI: Isämme! SIMEONI: Meie isa! 02033
Bottom
02033
Top
JUHANI: Kana kuoli! JUHANI: Kana suri! 02034
Bottom
02034
Top
SIMEONI: Äitimme! SIMEONI: Meie ema! 02035
Bottom
02035
Top
JUHANI: Sittenpä kohta kaiken maailman hiiret, rotat ja kärpät pesän kimppuun.--Mitäpä nämät elävät tarkoittaa? JUHANI: Ja siis kohe kogu maailma hiired, rotid ja nirgid pesa kallale. — Mis need loomad peaksid tähendama? 02036
Bottom
02036
Top
SIMEONI: Syntisiä himojamme ja maailman hekumaa. SIMEONI: Meie patuseid himusid ning maailma rõõmusid. 02037
Bottom
02037
Top
JUHANI: Kaiketi niin.--Tulivat kärpät, rotat ja hiiret ja kierittelivät ja vierittelivät, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian särkyivät, ja siitä pikkuisesta munasta leimahti kovin karvas haisu. JUHANI: Küllap vist. — Tulid nirgid, rotid ja hiired ning l> (a rutasid ja veeretasid, tiksisid ja taksisid muae, mis peagi katki läksid, niüg sest väikesest munast tõusis väga paha hais. 02038
Bottom
02038
Top
SIMEONI: Huomaa tämä, Eero. SIMEONI: Pane tähele, Eero. 02039
Bottom
02039
Top
JUHANI: Munat rikottiin ja hirmuinen ääni, kuin monen kosken pauhu, nyt huusi mun korvaani uunin päältä: »kaikki on rikottu, ja se rikkomus oli suuri!» Niin huudettiin, mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa, ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia; ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme. JUHANI: Munad löödi katki ja kohutav hääl, nagu paljude lioxkcde kohin, hüüdis nüüd ahju pealt mu kõrva: «Kõik on ära rikutud, ja see ärarikkumine on suur!» Nii hüüti, kuid siis hakkasime ometi koguma ja keetma toda sodi, ja saime sellest lõpuks niinimetatud munaroa ehk munapudru; ning me sõime seda üpris hea meelega ja andsime naabritelegi. 02040
Bottom
02040
Top
EERO: Hyvää unta. EERO: Uks hea uni. 02041
Bottom
02041
Top
JUHANI: Katkeraa, katkeraa: sinä haisit siinä kuin helvetti. Kovin katkeraa unta näin minä sinusta, poika. JUHANI: Kibe, kibe sini: sa haisesid seal kui põrgu. Väga kibedat und nägin mina sinust, poiss. 02042
Bottom
02042
Top
EERO: Mutta minä näin sinusta oikein makeata unta; näinpä että aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika läjän karamellia ja sokerin paloja. Sinä iloitsit kovin, maiskuttelit makeisias; annoitpa vielä minullekin. EERO: Aga mina nägin sinust üsna magusat und; nägin, et aabitsa kukk munes suile virkuse ja tarkuse palgaks suure hunniku komhut ning suhkrutükke. Sina rõõmustasid väga ja mekkisid oma maiustusi; andsid veel mullegi. 02043
Bottom
02043
Top
JUHANI: Vai annoin sinullekin. Olihan se hyvinkin tehty. JUHANI: Või andsin sullegi. No see oli ju hästi tehtud. 02044
Bottom
02044
Top
EERO: »Koskas anti pahaa tekee?» EERO: Kunas and paha teeb? 02045
Bottom
02045
Top
JUHANI: Ei koskaan; liioinkin jos antaisin sinulle vähän kepistä. JUHANI: Ei iialgi; eriti kui sulle pisut vembla otsast annaksin. 02046
Bottom
02046
Top
EERO: Miksi vaan vähän? EERO: Miks ainult pisut? 02047
Bottom
02047
Top
JUHANI: Kitas kiinni, mullikka! JUHANI: Suu kinni, mullikas! 02048
Bottom
02048
Top
TUOMAS: Tehkäät se molemmat ja lähtekäämme matkaan. TUOMAS: Tehke seda mõlemad ja asume teele. 02049
Bottom
02049
Top
AAPO: Ottakoon kukin pussinsa ja aapisensa. AAPO: Võtku igaüks oma kott ja aabits. 02050
Bottom
02050
Top
Niin läksivät he kosimaan naapurin tytärtä. Perätysten, äänettöminä he astelivat yli perunakuoppatöyrään, astelivat kivistä mäkeä ylös ja seisoivat lopulta ulkopuolella Männistön muorin mökkiä. Nii läksid nad naabri tütart kosima. Üksteise järel, vaikides sammusid nad üle kartulikoopa-künka, astusid üles mööda kivist mäge ning seisid lõpuks Männiku-moori onni ees. 02051
Bottom
02051
Top
JUHANI: Tässä ollaan, tähän jätämme pussit; ja sinä, Lauri, istu uskollisena vartijana, kunnes palaamme morsiushuoneesta takaisin. JUHANI: Siin oleme, siia jätame oma kotid; ja sina, Lauri, istu truu vahina, kuni me mõrsjamajast tagasi tuleme. 02052
Bottom
02052
Top
LAURI: Viivyttekö siellä kauankin? LAURI: Kas te seal kaua olete? 02053
Bottom
02053
Top
JUHANI: Aina kuinka asiamme luonnistuminen vaatii.--Onko kellään sormusta? JUHANI: Sedamööda, kuis asjaajamine nõuab. — Kas kellelgi on sõrmust taskus? 02054
Bottom
02054
Top
EERO: Sitä et tarvitse. EERO: Seda ei tule sul tarvis. 02055
Bottom
02055
Top
JUHANI: Onko kellään sormusta taskussa? JUHANI: Kas kellelgi on sõrmust taskus? 02056
Bottom
02056
Top
TIMO: Ei minulla eikä, tietääkseni, muillakaan. Siinäpä se on: nuorenmiehen pitäisi aina käydä kiiltävä sormus plakkarissa. TIMO: Pole minul ega minu teada ka kellelgi teisel. Seal see asi on: noormees peaks ikka kõndima, särav sõrmus karmanis. 02057
Bottom
02057
Top
JUHANI: No peijakas! Tässäpä seistään nyt. Ja eilen oli meillä reppuryssä Iisakki, jolta olisin tainnut ostaa sekä sormuksen että kaulaliinan, mutta minä sika en tuota hoksannut. JUHANI: No pagan! Siin me siis nüüd seisame. Ja eile oli meil harjukas Iisakki, kellelt oleks võinud osta nii sõrmuse kui kaelaräti, kuid mul ei tulnud pähegi. 02058
Bottom
02058
Top
AAPO: Ne välikappaleet taidamme ostaa itsellemme jälestäpäin. Ja parasta onkin saadaksemme ensin varma tieto, tuleeko meistä kenkään ja ken meistä tulee tekemään tämän iloisen ostoksen. AAPO: Need riistad võime enesele ka tagantjärele osta. Ja ongi parem, kui kindlasti teada saame, kas meist keegi ja kes nimelt peab need õnnelikud ostud tegema. 02059
Bottom
02059
Top
JUHANI: Ken aukaisi ovea? Venlako? JUHANI: Kes avas ust? Kas Venla? 02060
Bottom
02060
Top
TIMO: Ämmähän se oli, se kämä-leuka. TIMO: See oli vanamoor, see kõverlõug. 02061
Bottom
02061
Top
JUHANI: Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesä-iltana, ennustaen poutaa. Mennään nyt! Missä on aapiseni? JUHANI: Venla vokk vuriseb sea! kui rõõmus sitasitikas suveõhtul, ennustades ilusat ilma. Läki nüüd! Kus on mu aabits? 02062
Bottom
02062
Top
AAPO: Kourassasi, veljeni. Olethan, Jumalan luoma, niinkuin vähän pyörässä päästäs. AAPO: See on su pihus, vennas. Sa, jumala loom, oled peast nagu pisut segi. 02063
Bottom
02063
Top
JUHANI: Ei juuri hätää, veljeni. Mutta enhän ole vaan no'essa kasvoiltani? JUHANI: Pole viga, vennakene. Kuid ega mu nägu ometi nõtfinc ole? 02064
Bottom
02064
Top
EERO: Et suinkaan, vaan oletpa puhdas ja lämmin kuin vasta munittu muna. EERO: Mitte põrmugi, vaid oled puhas ja soe kui äsjamunetud muna. 02065
Bottom
02065
Top
JUHANI: Mennään nyt! JUHANI: Läki nüüd! 02066
Bottom
02066
Top
EERO: Vartokaa! Minä olen nuorin ja mahdan aukaista teille oven ja tulla itse viimeisenä. Astukaa sisään. EERO: Oodake! Mina oien kõige noorem ja võin teile ukse nvada ning ise viimasena tulla. Astuge sisse. 02067
Bottom
02067
Top
Astuivat he muorin matalaan mökkiin, Juhani edellä, silmät pöllöllään ja tukka pystyssä kuin piikkisian harjakset, ja toiset seurasivat häntä uskollisesti, vakaasti kantapäissä. Niin astuivat he sisään, ja Eero kimmautti oven heidän jälkeensä kiinni, mutta itse jäi hän ulkopuolelle, istui alas kedolle, huulilla sukkela myhäilys. Nad astusid moori madalasse onni, Juhani kõige ees, silmad tüllis ja juuksed püsti nagu okassea harjased, ning teised järgnesid truult ja tõsiselt ta kannul. Nii astusid nad sisse ja Eero virutas ukse nende taga kinni, jäi aga ise välja, istus murule, huulil peiar muhelus. 02068
Bottom
02068
Top
Mutta eukko, jonka huoneessa viisi veljestä nyt seisoo kosiomiehinä, on riepas ja vireä eukko; hän käyttelee elinkeinoksensa kananhoitoa ja marjannoukkimista. Suvin ja syksyin keikkuu hän ahkerasti kantoisilla ahoilla, mansikka- ja puolain-töyräillä, keikkuu ja hikoilee tyttärensä Venlan kanssa. Kauniiksi kutsuttiin neitoa. Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja terävä, suu myös sulava, ehkä melkein liian leveä. Varreltansa oli hän lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi sanottiin häntä myös. Tämän kaltainen oli veljesten lempilintu männistön suojassa. Kuid moor, kelle toas nüüd viis venda kosilastena seisavad, on käbe ja kärme eit; ta teenib endale ülalpidamist kanakasva- lusc ning marjakorjamisega. Suved ja sügised kookab ta usinalt käänulisi! raiesmail, maasika- ja palukakinkudel, kookab ning higistab ühes tütre Venlaga. Kauniks peeti neitsit. Ta juuksed olid roostekarva, vaade kaval ja terav, suugi sulav, pisut ehk liiga lai. Kehalt oli ta lühike, kuid tüse ja matsakas, ning tugev öeldi ta ka olevat. Säärane oli vennaste armuünd männiku varjul. 02069
Bottom
02069
Top
Mutta mökin ovi kirahti, ja Juhani astui kiivaudella ulos, vihaisesti lausuen toisille, jotka vielä viipyivät sisällä: »tulkaa pois, pojat!» Ulos kävivät he viimein kaikki närkästyksen muodolla ja läksivät käyskelemään kohden kirkonkylää. Mutta koska he olivat ehtineet huoneesta noin viisikymmentä askelta, noukkasi Juhani maasta nyrkin-kokoisen kiven ja, puhisten vihasta, nakkasi hän sen vasten huoneen ovea; jyskähti mökki ja kiljahti mökissä muija, avasi oven, kiroili ja ärhenteli, heristellen nyrkkiänsä pakeneville veljille. Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat perätysten pitkin kirkkotietä, sanaakaan vaihettamatta keskenänsä. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui; eivätkä he huomanneet, kuinka joutui tie. Äänettöminä kulkivat he kauan, kunnes Eero viimein avasi suunsa ja lausui: Kuid onni uks kriiksatas ja Juhani astus ägedalt välja, lausudes vihaselt teistele, kes veel sees viibisid: «Tulge ära, poi- nid!» Sapise näoga astusid nad viimaks kõik välja ja hakkasid kirikuküla poole kõndima. Kuid kui nad majast viiekümne nämmu kaugusele olid jõudnud, kahmas Juhani maast rusika- nuurusc kivi ja virutas selle vihast ähkides vastu onni ust; rak- xatas onn ja kiljatas onnis moor, avas ukse, vandus ning räuskas, raputades rusikat põgenevate vendade poole. Aabitsad pihus ja vöörkotid õlal, astusid vennaksed üksteise järel mööda kirikuteed, sõnagi omavahel vahetamata. Viha ägeda vimmaga rändasid nad; liiv sahises ja kotid kõikusid; ega pannud nad lälicle, kuidas tee kulus. Kaua kõndisid nad hääletult, kuni Eero viimaks suu avas ja küsis: 02070
Bottom
02070
Top
EERO: Kuinka luonnistui asia? EERO: Kuidas asi õnnestus? 02071
Bottom
02071
Top
JUHANI: Jaa-ah! kuinkahan tuo luonnistui? Tulitkos sisään kanssamme, sinä harakka, sinä variksen poikanen? Mutta etpä uskaltanut, et totisesti uskaltanutkaan. Mitä tuommoisesta variksen poikasesta? Hänen peittäisi Venla huppuun. Mutta kas, kas, kuinka paljon olenkin sinusta uneksinut. Näinhän, niinkuin nyt muistan, menneenä yönä sinusta vielä toisenkin unen. Merkillistä! Tuollahan istuit männistössä Venlan vieressä rakkaassa kiemailuksessa, koska minä teitä lähenin noin hiipistellen hiljaa. Mutta kas, kun huomasitte minun, noin mitäspä teki silloin Venla? Kätki peijakas sinun hameensa liepeisin. »Mitä olet hameeses käärinyt», kysyin minä. »Ainoastaan pienen variksen poikasen», vastasi tyttö heilakka. Hi, hi, hi! Ja eipä ollutkaan tämä unta, ei koira vieköön ollutkaan! vaan itsestänsä, omasta päästänsä tämän sepitti Juhani poika. Jaa-ah! hän ei ole juuri niin tyhmä kuin luullaan. JUHANI: Jaa-ah! et kuidas ta õnnestus? Kas sa meiega uisse tulid, sina harakas, sina varesepoeg? Kuid ei usaldanud, toepoolest ei usaldanudki. Mis sihukesest varesepojast? Venla pistaks ta seeliku alla. Aga vaata, vaata, kui palju olen ma ninust und näinud. Nägin ju, nagu nüüd mäletan, mineval ööl linust veel teisegi une. Imelik küll! Seal sa istusid männikus Venla kõrva], armsalt mehkeldades, kui mina teile sala lähedale hiilisin. Kuid vaata, kui mind nägite, mis tegi siis Venla? Peitis, pagan, su oma undruku ääre alla. «Mis oled sa seelikusse mässinud?» küsisin mina. «Ainult väikese varese-poja,» vastas tüdrukulõkats. Hi-hi-hii! Ja ega olnudki see uni, ei, tont võtku! vaid iseenesest, omast peast mõtles juhani-poju selle välja. Jaa-ah! ei ta olegi nii rumal, kui arvatakse. 02072
Bottom
02072
Top
EERO: Merkillistä kuinka olemmekin unta uneksuneet toinen toisestamme. Minä taasen tällä lailla sinusta: Tuolla männistössä ikään seisoitte sinä ja Venla, armiaasti halaillen ja katsellen totisina ylös pilviin. Sieltähän, taivaan korkeudesta, anoitte jotakin merkkiä, niinkuin rakkautenne otollisuuden osoitteeksi. Taivas kuulteli, kuultelivat metsä, maa ja pienet lintusetkin, ja te itse syvimmässä äänettömyydessä varroitte, mitä tuosta piti tuleman. Tulipas myös lopulta eräs vanha varis, lentää kahnustaen halki tyynen ilman, ja ehdittyänsä ihan kohdallenne katsoa mulautti hän kerran alas teidän päällenne, mutta käänsi taasen pian silmänsä toisialle, levitti koipensa ja laski jotakin valkoista, joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tyttöä vasten otsaa, pläiskähti vasten pläsiä vallan.--Tämä älköön suinkaan pahentako mieltäs; sillä uneksinpa niin, enkä mitään ole sepittänyt omasta päästäni. EERO: Imelik, kuidas oleme teineteisest und näinud. Mina nägin sinust jälle niiviisi: Seisite otsekui seal männikus, sina ja Venla, armsalt kaisutades ja tõsiselt üles pilvedesse vahtides. Sest sealt, taeva kõrgusest, ootasite mingit märki, otsekui teie armastuse heakskiitmise täheks. Taevas kuulas, kuulasid mets, ösaa ja väikesed sirgukesedki, ning te ise ootasite kõige sügavamas vaikuses, mis peab tulema. Tuligi lõpuks üks vana vares, lendas kohmates läbi vaikse õhu, ja kui jõudis otse teie kohale, heitis kord jõllitava pilgu alla teie peale, kuid pööras siis peagi silmad jälle teisale, laiutas koibi ja laskis midagi valget, mis langes alla ja laksatas poisile ning plikale vastu otsaesist, plärtsatas vastu sihverplaati. — See ärgu pahandagu sugugi su meelt, sest nägin nii unes ega ole sepitsenud midagi omast peast. 02073
Bottom
02073
Top
JUHANI: Minä sinun riivatun... JUHANI: Ma sind riivatut... 02074
Bottom
02074
Top
Silloin karkasi hän julmistuneena kohden Eeroa, joka nopeasti pakeni vihaisen veljensä edestä. Loiskaten poikkesi hän tieltä, vilkaisi jäniksenä pitkin ahoa, mutta Juhani pötki villittynä karhuna hänen jälessänsä. Keikahtelivat pussit, tömisi heidän allansa kuiva tanner; ja kuului toisten veljesten huuto, manaten riitamiehiä malttiin ja sopuun. Mutta tielle takaisin kiirehti taasen Eero, ja riensivät toiset häntä pelastamaan hirmuisen Juhanin kynsistä, joka juoksi jo nuorimman veljensä kantapäissä. Siis tormas ta kohutavana Eero poole, kes väledalt vihase venna eest põgenes. Ühe hüppega põikas ta teelt, laskis jänesena piki põldu, kuid Juhani kohmas metsiku karuna ta järel. Karglesid kotid, kõmises kuiv nõmm nende all ja kostis teiste vennaste kisa, kes riiumehi rahule ning leplikkusele manitsesid. Kaid Eero kiirustas jälle teele tagasi, ja teised ruttasid teda päästma kohutava Juhani küüsist, kes juba otse noorema venna kannul jooksis. 02075
Bottom
02075
Top
TUOMAS: Seisahdappas koreasti, Juhani. TUOMAS: Seisa ilusti paigal, Juhani. 02076
Bottom
02076
Top
JUHANI: Minä hänen nykistän! JUHANI: Ma teda pigistan! 02077
Bottom
02077
Top
TUOMAS: Koreasti, poikaseni. TUOMAS: Korralikult, mu poiss. 02078
Bottom
02078
Top
JUHANI: Istu ja pala! JUHANI: Surm ja needus! 02079
Bottom
02079
Top
AAPO: Hän palkitsi vaan kunnian kunnialla. AAPO: Ta tasus ainult sama mõõduga. 02080
Bottom
02080
Top
JUHANI: Kirottu olkoon hänen kielensä, kirottu olkoon tämä päivä! Saimmehan, Jumalan nimessä! rukkaset Venlalta. Vankosarviset kyöpelit ja korkeuden sotajoukko suuri! Eihän näe nyt silmäni syltääkään eteensä, niin on musta maa ja taivas, musta sydämmeni tähden. Istu ja pala! JUHANI: Neetud olgu ta keel, neetud olgu see päev! Saime ju, jumala eest, Venlalt korvi! Haaksarvised saatanad ja suur taevane sõjasalk! Ei näe mu silmad enam süllavõrdki enese ette; nii must on maa ja taevas, kõik on must mu südame pärast. Surm ja needus! 02081
Bottom
02081
Top
SIMEONI: Älä kiroo, mies. SIMEONI: Ära nea, mees. 02082
Bottom
02082
Top
JUHANI: Kiroon että maailma pyörii, hajoo kuin vanha pakkoreki mastohirren alle! JUHANI: Nean nii, et maailm ringi käib ja laiali vajub nagu pehastanud palgikelk mastipuu all! 02083
Bottom
02083
Top
SIMEONI: Mitäs tahdomme tehdä? SIMEONI: Mis me siis teha võime? 02084
Bottom
02084
Top
JUHANI: Tehdä? Ellei tämä aapiskirja olisi Jumalan sanaa, Jumalan oma kirja, niin säpäleiksi, säpäleiksi paikalla tämä kirja! Mutta kas tässä: ruokapussini mätkin mäskiksi mäkeen! Tahdotteko nähdä? JUHANI: Teha? Kui see aabits poleks jumala sõna, jumala enese kiri, siis lendaks räbalaiks, räbalaiks silmapilk see raamat! Kuid vaata siia: oma moonakoti peksan ma pudruks vastu maad! Kas tahate näha? 02085
Bottom
02085
Top
SIMEONI: Älä Herran tähden Herran lahjaa. Muisteleppas »Paimion piikaa». SIMEONI: Ära jumala pärast jumala andi. Tuleta meelde «Paimio neitsit». 02086
Bottom
02086
Top
JUHANI: Sydämmeni vaivassa! JUHANI: Mu siida on vaevas! 02087
Bottom
02087
Top
SIMEONI: »Kärsimys vaivass', manna taivaass'». SIMEONI: «Kannatus vaevas, manna taevas.» 02088
Bottom
02088
Top
JUHANI: Minä annan palttua taivaan mannalle, koska en saanut Männistön muorin Venlaa. Voi veikkoset ja sukuni suuri! Jos tietäisitte, niin tulisittepa ymmärtämään, että aatokseni jo lähes kymmenen vuotta on pyöriskellyt tässä luntussa oikein hassusti. Mutta menihän toivoni nyt, meni kuin tuhka tuuleen. JUHANI: Ma vilistan taevamanna peale, kui ei saanud Männiku-moori Venlat. Oi vennad ja mu suguvõsa suur! Kui te teaksite, siis mõistaksite, et mu mõtted on juba ligi kümme aastat selle tüdrukulõkatsi ümber meeletult pöörelnud. Kuid nüüd läks mu lootus, läks nagu tuhk tuulde. 02089
Bottom
02089
Top
TIMO: Rukkaset saimme aamuhetkenä. TIMO: Varasel hommikutunnil saime korvi. 02090
Bottom
02090
Top
JUHANI: Joka mies! JUHANI: Viimane kui üks! 02091
Bottom
02091
Top
TIMO: Ei armahdettu ketäkään, ei pienintäkään meistä. Kaikki saimme vaan. TIMO: Ei leidnud keegi armu, ei väiksemgi meist Kõik saime. 02092
Bottom
02092
Top
JUHANI: Kaikki, kaikki! Mutta parempi kuitenkin niin, kuin että joku teistä toisista olis saanut hänen siipaksensa. Panisinpa, peeveli vie! nyt selkään poikaa, jolle se temppu olis tapahtunut, sen minä tekisin. JUHANI: Kõik, kõik! Kuid parem ometi nii, kui et mõni teist oleks ta enesele naiseks saanud. Annaksin nüüd, kurat võtku! sellele poisile kitli peale, kellega see temp oleks juhtunud, seda mina teeksin. 02093
Bottom
02093
Top
TUOMAS: Me olimme kovin mahdottomia. Sen näytti likan pilkallinen irvistys koska Aapo oli maininnut yhteisen asiamme. TUOMAS: Me olime kõik liiga sündmatud. Seda avaldas plika pilkav naer, kui Aapo oli meie ühise asja esitanud. 02094
Bottom
02094
Top
JUHANI: Selkään hän tarvitsis, koko lunttu. Tehdä pilkkaa meistä! Varro, naasikka.--Parastansa koetti Aapo, sitä ei taida kieltää, mutta eihän olisi tässä auttanut itse keruupin kieli. JUHANI: Naha peale peaks ta saama, see lõkats. Meid narriks teha! Oota, sa nokats! — Aapo tegi kõik, mis võis, seda ei saa salata; kuid siin poleks aidanud isegi keerubi keel. 02095
Bottom
02095
Top
TIMO: Mutta jos olisimme astuneet likan eteen mustassa verka-takissa ja olisi kello pullistanut liivimme taskua kuin pulski huhta-nauris, avain vielä kilkahdellut ketjuissa ja hopeahelainen piippu ryöhännyt hampaissamme, niin olisipa, koira vie! tullut asiastamme sekä munia että poikasia. TIMO: Kui oleksime aga plika ette astussud mustas kalevi- kuues ja kell oleks paisutanud vestitaskut nagu priske sõrru- naeris, võti veel koksatanud keti küljes ja hõberipatsiga piip hambus auranud, siis oleks, susi söögu! meie ettevõttest tulnud nii mune kui poegi. 02096
Bottom
02096
Top
JUHANI: Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisin.--Mutta Aapo on vaiti kuin jäätynyt järvi. JUHANI: Naisel ja harakal on ühesugune himu säravate asjade järele. — Kuid Aapo on vait nagu jäätanud järv. 02097
Bottom
02097
Top
AAPO: Äänellämme ei ole kaikua myrskyssä. Tai rupesko jo mielesi hurjat tuulen-kierrokset asettumaan povessasi? AAPO: Minu hääl ei kosta marus. Või hakkavad südame metsikud tuulispead su põues juba laskuma? 02098
Bottom
02098
Top
JUHANI: Sydämmeni hurmeinen lammikko lainehtii vielä, lainehtii kauan. Mutta sano kuitenkin sana. JUHANI: Veel lainetab mu südame verine tiik, lainetab veel kaua. Kuid lausu ometi üks sõnagi. 02099
Bottom
02099
Top
AAPO: Kaksikin. Siis kuule nyt. Ota sydämmesi kouraan ja kuiskaa sen korvaan järjen kielellä näin: Venla ei sinusta huolinut, koska ei hän sinua rakasta, ja ettei hän sitä tee, se älköön sinua närkästyttäkö; sillä rakkauden liekin virittää taivas, vaan ei ihmisen tuumat. Kerjuutyttö rakastuu kuninkaasen, ruhtinatar rakastuu nokipoikaan aivan vimmatusti. Niin lentelee täällä ristiin rastiin rakkauden henki, ja sinä et tiedä kusta hän tulee. AAPO: Kas või kakski. Kuula siis nüüd. Võta oma süda pihku ja sosista ta kõrva mõistuse keeli nõnda: Venla ei hoolinud sinust, sest et ta sind ei armasta, ja et ta seda ei tee, see ärgu sind kurvastagu; sest armastuse leegi süütab taevas, mitte aga inimese mõtted. Kerjustüdruk armub kuningasse, vürstinna armub korstnapühkijasse nii mis hull. Nii lendleb siin armastuse vaim risti ja rästi ning sina ei tea, kust ta tuleb. 02100
Bottom
02100
Top
TIMO: Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo, sinä kuulet hänen humunsa, mutta etpä tiedä kusta hän tulee ja kuhunka hän menee. Niin kuulin usein entisen ruotumummon lauseilevan. Mutta Jumalan rakkauttapa hän silloin tarkoittikin, luulen minä. TIMO: Armastus puhub, kust tema tahab, sina kuuled ta kuminat, kuid ei tea, kust ta tuleb ja kuhu ta läheb. Nii kuulsin tihti endist vaestemaja eite ütlevat. Kuid ta mõtles sellega vist jumala armastust, arvan mina. 02101
Bottom
02101
Top
AAPO: Sano vielä, Juhani, sydämellesi näin: ole potkittelematta! Venla teki oikein antaessaan sinulle kiellon; sillä avioliittohon ruveta ilman rakkauden ponnistusta, ei tahdo käydä päisin, vaan se mutkistelee ja tekee monasti ikuisen kiusan töitä, niinkuin, sen pahempi, nyt usein nähdään ja kuullaan. Niin, veljet, Venla ottakoon sen, joka on hänelle määrätty, me teemme samoin. AAPO: ütle, Juhani, oma südamele veel nõndagi: ära löö astla vastu takka üles! Venla tegi õieti, kui korvi andis, sest astuda abiellu armastuse sunduseta — see ei lähe; see teeb asja keeruliseks ja toob sagedasti igavest õnnetust, nagu seda paraku nüüd tihti nähakse ja kuuldakse. Nõnda, vennad, Venla võtku enesele see, kes on talle määratud; meie teeme niisama. 02102
Bottom
02102
Top
TIMO: Sen tytön, joka on tehty minun kylkiluustani, saan minä viimein, vaikka peijakas kiljuisi. Tiedänpä vielä yhden asian: miehen sydän istuu vasemmalla, mutta naisen oikealla puolella rinnassa. TIMO: Selle tüdruku, kes tehtud mu küljeluust, saan mina lõpuks, kas või pagan uluks. Tean veel üht asja: mehe süda seisab pahema!, aga naise oma paremal poo! rinnas. 02103
Bottom
02103
Top
JUHANI: Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana.--Oi sinä hälläkkä, sinä mustalaislunttu! miksi hylkäsit minun talonpojan, oikein savitalon pojan, vanhimman pojan? JUHANI: Kuid minu süda ei seisa, vaid hüpleb ja mässab nagu pagan. — Oh sina pläralära, sina mustlaselõkats! Miks pidasid halvaks mind talupoega, päris savimaa talupoega, vanemat poega! 02104
Bottom
02104
Top
AAPO: Siinä ei mitään ihmeteltävää. Talomme on huutavassa hukassa, ja tuo neitonen toivoo, vaikka luullakseni turhaan, pääsevänsä emännäksi paljoa parempaan taloon. Olenpa kuullut, että hyväilee häntä tuo hyväkäs Sorvarin Juhani. AAPO: Siin pole midagi imestamisväärt. Meie talu on kisendavalt lohakil, ja see neitsike loodab, kuigi minu arvates asjata, et palju paremasse tallu perenaiseks saab. Olen kuulnud, et teda meelitab too Sorvari Juhani. 02105
Bottom
02105
Top
JUHANI: Sinä piikkileuka Jussi! olisit nyt kintaissani, pyhkeilisinpä sinua vähän. Narrata likkaa ikuiseen häpeään! JUHANI: Too kikklõua-Jussi! oleks sa nüüd mu kinnaste vahe!, ma paitaksin sind pisut. Narrida plikat igavesse häbisse! 02106
Bottom
02106
Top
AAPO: Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen. Venlalta ei puutu muotoa eikä Jussilta juonia. Sorvari on julkinen talo, se houkuttelee, mutta Jukola, tämä vaivaisten pesä, on perin surkeassa tilassa, ja me itse, talon seitsemän perillistä, vieläkin surkeammassa tilassa, niin ainakin maailman edessä. Ihmiset, muistellen nuoruutemme laiskaa ja usein hurjapäistäkin elämäämme, eivät taida meistä vartoa enää juuri mitään kunnollista. Ja tiedänpä, että tuskin kymmenen-vuotinen siivo ja kaikin tavoin kunniallinen käytös voisi saattaa meitä kansalaistemme silmissä täyteen ihmisarvoon taas. Niin tukala on pääseminen pahan nimen liasta, koska se kerran on tarttunut mieheen. Mutta parempihan viimeinkin nousta, kuin ijankaikkiseksi uupua viheliäisyytemme ropakkoon. Sentähden, parannusta, parannusta harrastelkaamme kaikin voimin! AAPO: Ja-jaa, maailm on ühel hoobil hull ning petlik. Venlal ei puudu nägu ega Jussil tegu. Sorvari on tore talu, ja see meelitab, kuid Jukola, see armetute pesa, on väga viletsas seisukorras, ja meie ise, talu seitse pärijat, veelgi viletsamas seisukorras, vähemalt maailma silmis. Meeles pidades meie nooruse laiska ja tihtipeale metsikut elu, ei või inimesed meist enam midagi korralikku loota. Ja ma tean, et vaevalt võib isegi kümme aastat korralikku ja kõigipidi auväärt elu meid kaasinimeste silmis uuesti täielikku inimväärtusse tõsta. Nii raske on vabanemine paha nime kõntsast, kui see kord mehe külge on hakanud. Kuid parem hilja tõusta kui igaveseks armetuse porilompi vajuda. Sellepärast olgu meie sihiks m parandus, meeleparandus kõigest jõust! 02107
Bottom
02107
Top
JUHANI: Parannuksen tiellähän nyt ollaan. Mut tämä onneton naimaretki antoi sydämelleni iskun, josta se potee hirveästi päiviä ja viikkoja; antoi haavan. JUHANI: Meeleparanduse teel me nüüd ju olemegi. Kuid see õnnetu kosjakäik andis mu südamele hoobi, mida see päevade ja nädalate kaupa hirmsalt põeb; see lõi haava. 02108
Bottom
02108
Top
AAPO: Haavan, haavan, totisesti; mutta aika, tiedän minä, saattaa sen haavan unohduksen rupeen ja nahkaan.--Mikä meno tuolla tiellä. AAPO: Haava, haava, tõepoolest; kuid ma tean, aeg viib sellegi haava unustuse kärna ning naha alla. — Mis kära sea! teel on? 02109
Bottom
02109
Top
TIMO: Toukolan poikia iloinen joukko. TIMO: Toukola poiste rõõmus parv. 02110
Bottom
02110
Top
AAPO: Viettävätpä joutomaanantaita vallattomassa hummauksessa, suuri-kelmit. AAPO: Kulutavad oma vaba esmaspäeva vallatuse pöörises, suursulid. 02111
Bottom
02111
Top
TIMO: Ja tahtovat vahvasti meitäkin seuraansa. TIMO: Ja tahavad kangesti meidki oma seltsi. 02112
Bottom
02112
Top
JUHANI: Kiusaus lähestyy. JUHANI: Kiusatus läheneb. 02113
Bottom
02113
Top
TIMO: Heidän on niin lysti. TIMO: Neil on nii lõbus olla. 02114
Bottom
02114
Top
JUHANI: Mutta meidän? Mikä seisoo edessä meillä? Tuhannen sarvipäätä! vartoohan meitä vaivaisia tulinen tukkajuhla. JUHANI: Aga meil? Mis ootab meid ees? Tuhat sarvilist ootab meid vaeseid ja tuline juuksesakutus. 02115
Bottom
02115
Top
EERO: Mikä eroitus: jänkkäillä aapistoa lukkarin ovinurkassa, tai hurraten ja laulellen viettää iloista joutomaanantaita iloisten kumppanien kanssa. EERO: Mihuke vahe: purra köstri ukse kõrval aabitsat, või kulutada hõisates ja lauldes rõõmsat vaba esmaspäeva lõbusate seltsimeestega. 02116
Bottom
02116
Top
JUHANI: Eroitus on hirmuisen suuri, suuri kuin syvyyden kaivon ja taivaan välillä. Veljet, mihin astumme? JUHANI: Vahe on kohutavalt suur, suur kui kaevupõhj» ning taeva vahel. Vennad, kuhu peame astuma? 02117
Bottom
02117
Top
EERO: Astukaamme taivaasen vaan. EERO: Astume aga taevasse. 02118
Bottom
02118
Top
AAPO: Kaivoon, kaivoon! yltäkyllin horimaan elämän vettä. Opin, taidon ja viisauden aarnioihin tahdomme syventyä. AAPO: Kaevu, kaevu! lõmpsima rikkalikku eluvett, õpi, tarkuse ja teaduse ürgmetsadesse tahame süveneda. 02119
Bottom
02119
Top
TUOMAS: Lukkarille, lukkarille! TUOMAS: Köstri juurde, köstri juurde! 02120
Bottom
02120
Top
JUHANI: No tallustellaan! JUHANI: Noh, marsime siis! 02121
Bottom
02121
Top
EERO: Kuulkaas Kissalan Aapelin klaneettia. EERO: Kuulake Kissala Aapeli klarneti häält. 02122
Bottom
02122
Top
JUHANI: Ihanata! JUHANI: Imeilus! 02123
Bottom
02123
Top
TIMO: Soi kuin pää-enkelin pasuuna. TIMO: Kajab nagu peaingli pasun. 02124
Bottom
02124
Top
JUHANI: Koska taivaan sotajoukko ekseeraa ja marssii että poro priiskuu. Ihanata! JUHANI: Kui taeva sõjasalk ekseerib ja marsib, nii et pori plärtsub. Imeilus! 02125
Bottom
02125
Top
TIMO: He tahtovat meitä vahvasti kanssansa. TIMO: Nad tahavad meid kangesti eneste seltsi. 02126
Bottom
02126
Top
JUHANI: Hyvin tietty. Kiusaus lähestyy meitä, lähestyy totisesti. JUHANI: Muidugi teada. Kiusatus läheneb, läheneb tõesti. 02127
Bottom
02127
Top
Veljesten näin haastellessa, läheni heitä joukko Toukolan poikia, mutta eipä juuri niin kohteliaasti ja hyväntahtoisesti kuin Jukolaiset vartoivat. Olivatpa jotenkin päissään, ja miellytti heitä nyt hieman ilvehtiä veljesten kanssa ja lauloivat heidän edessään nykyään sepitetyn laulun, jonka olivat nimittäneet: »Seitsemän miehen voima». Niinpä he, Kissalan Aapelin puhaltaissa, likenivät koulumiehiä, laulain seuraavalla tavalla: Kui vennaksed nõnda vestsid, lähenes neile Toukola poiste parv, kuid kaugeltki mitte nii viisakalt ja heatahtlikult, nagu jukolased ootasid. Nad olid võrdlemisi vintis ja neil tuli nüüd tuju vennaste kulul pisut nalja heita ning nad laulsid neile laulu, mis äsja sepitsetud ja mida nad kutsusid «Seitsme mehe jõuks». Nõnda lähenesid nad siis koolimeestele, lauldes järgmisel viisil, kuna Kissala Aapeli klarnetit puhus: 02128
Bottom
02128
Top
Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
Koska mielin virren laulaa
Voimasta seitsemän miehen.

Tähtiä kuin otavassa,
Poikia on Jukolassa,
Laiskanpulskeja jallii.

Juho pauhaa, pirtti roikkaa;
Hän on talon aika poika,
Ankara »Poika-Jussi».

Tuomas seisoo niinkuin tammi,
Koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.

Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se »ihmisparka,
Syntinen, saatana, kurja».

Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
Patahan kuohuvaan sylkee.

Lauri-poika metsäss' häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.

Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.

Siinä onpi velisarja,
Jalo niinkuin sonnikarja,
Voimalla seitsemän miehen.
Kõmaga nüüd kõigi kaelad,
Lahti löön kui laulu paelad,
Lauldes seitsme venna võimast.

Nagu Suures Vankris tähti,
Nii ses talus poegi nähti —
Seitse laiska venivorsti.

Juho manab, maja kajab,
Tuld ja tõrva välja ajab,
Juhani, see parem poju.

Tuomas seisab nagu sammas,
Kuulab vait kui vaga lammas
Aapo Saalomoni-tarkast.

Simeon, see vaga nägu,
Ohkab, õhkab: «Kuritegu,
Patt ja pärgel ilmaelu.»

Simeoni herneid keedab,
Timo rasva sekka heidab:
Sülgab patta täie suuga.

Lauri-poju metsas sammub,
Puude išmber ringi tammub,
Tongib nõmmi nagu mäger.

Tn-eb viimne sabalüli,
Väike Eero, kius ja tiili,
Talu klähviv karjapeisi.

Seal siis on see vennasari,
Uhke nagu sõnnikari
Oma seitsme mehe jõuga.
02129
Bottom
02165
Top
Äänettöminä, vaikka purren hammasta, kuultelivat veljet tätä laulua. Mutta kun kiusaajien pilkka ei päättynyt vielä siihen, vaan sateli ivasanoja lakkaamatta, varsinkin aapiskukosta ja sen munimisesta, niin rupesi veljesten sappi paisumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi, supistuivat pieniksi kuin tihkurin silmät, koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen. Mutta nyt tapahtui että Toukolaisista eräs luikkari, mennessään Juhanin ohitse, tempasi äkisti aapiskirjan hänen kädestänsä ja läksi juoksemaan kaikin voimin, mutta julmistuneena kaappasi Juhani hänen perässään. Silloin karkasivat myös toiset veljet tulisella vauhdilla pilkkaajiensa päälle, ja tappelu oli yleinen. Ensiksi moiskahtelivat korvapuustit, moiskahtelivat kahdenpuolen, mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupesivat--sokeasti, äheltäen--repimään, riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. Tuimasti iskivät vastaan Toukolaiset, mutta tuimemmin vielä läimäyttelivät Jukolan miehet; ja raskaasti kuin rautanuijat putosivat veljesten rusikat heidän vihamiestensä päitä vasten. Kiiriskeltiin tomussa ja pölyssä, joka kuivalta tieltä nousi palloellen ilmaan, ja santa ja somero kahisi heidän ympärillänsä lehdistössä. Näin kesti hetken rähisevä ottelu, ja veljet, melkein jo voittajina, huusivat korkealla äänellä: »rukoiletteko, sen vietävät, armoa?»; ja kaiku pilvistä vastasi: »armoa!» Mutta kauan pinnistelivät Toukolaiset vastaan, kunnes he viimein voimattomina vaipuivat maahan. Siinä he makasivat revityillä takinliepeillä ja turpuneilla kasvoilla, niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan, huokuvaan sisustaansa. Voiton miehinä seisoivat veljet, mutta näytti heidän muotonsakin että oli heille tarpeeksi taistelossa ja mieluisa heillekin nyt hetken levähdys. Varsinkin oli Eeron kanssa melskeessä pahoin menetelty; sillä vartalonsa lyhyys saattoi riitakumppanillensa suuren edun. Useinpa hän tappeluksen kestäessä pyöriskeli pienenä mäyräkoirana toisten urosten jaloissa, ja ainoastaan kerkeä apu toisilta veljiltänsä esti hänen perin runtoutumasta. Pöyrytetyllä tukalla istui hän nyt ojan äyräällä ja kokoili uusia voimia, puuskuttaen kovin. Hääletuma, kuigi hambaid kiristades, kuulasid vennaksed seda laulu. Kuid kui narrijate mõnitus sellega ei lõppenud, vaid pilkesõnu peatamatult langes, eriti aabitsa kukest ja selle munemisest, siis hakkas vennaste sapp paisuma ja nende silmad läksid teravaks, tõmbusid kitsaks nagu tuhkrul, kui ta mustas laanes kännu alt välja päevavalgusse vaatab. Kuid nüüd juhtus, et üks võllaroog toukolaste hulgast Juhanist mööda minnes äkki aabitsa ta käest tõmbas ja kõigest jõust jooksu pistis, aga Juhani viskas talle metsikuna järele. Siis tormasid ka teised vennad tulise hooga pilkajate kallale ja kaklus läks üldiseks. Esiti plaksusid kõrvakiilud, plaksusid mõlemalt poolt, kuid selle järel kargasid nad üksteise kõrisse kinni ja hakkasid — sõgedalt, ähkides — üksteist rebima, kiskuma ning rusikaga lahmima. Vägevalt lõid vastu toukolased, aga veel vägevamalt virutasid Jukola poisid, ja raskelt nagu raudnuiad langesid vennaste rusikad vastu vaenlaste päid. Pööreldi tolmus, mis tõusis pilvena kuivalt teelt, ja liiv ning sõmer rabise- sid nende ümber lehestikus. Nii kestis märatsev taplus, ja vennaksed, kes pea juba võidul, kisendasid kõrge häälega: «Neetud, kas palute armu?» ning kaja pilvist vastas: «armu!» Kuid kaua panid toukolased vastu, kuni viimaks võimetuina maha vajusid. Seal lamasid nad rebitud kuuesiilude ja tursunud nägudega, neelates ahnelt värsket õhku kuuma, lõõtsutavasse sisikonda. Võidumeestena seisid vennad, kuid nende näolt paistis, et neilegi taplusest küllalt sai ja et neilegi oli meeltmööda puhke-silmapilk. Eriti oli möllus Eeroga pahasti ümber käidud, sest ta lühike kehakasv andis vastastele suure paremuse. Tihti keerles ta kakluse kestel nagu väike mägrakoer teiste meeste jalus ja ainult rutuline abi teiste vendade poolt päästis teda põhjaliku purustamise eest. Rebitud juustega istus ta nüüd kraavikaldal ja kogus uut jõudu, kõvasti lõõtsutades. 02166
Bottom
02166
Top
Mutta toisten juuri lakatessa tappelemasta, lähestyi Juhani miehensä kanssa, kiskoen häntä kauluksesta ja välimmiten kiristäen häntä kurkusta. Peloittava, hirmuinen oli nyt muoto Jukolan vanhimman veljen. Viha tuiskahteli tulena hänen ainakin jotenkin pienistä silmistänsä, jotka, nyt kiukusta veripunaisina, pyörähtelivät vimmatusti hänen päässänsä; karvas hiki virtasi alas hänen poskiltansa, ja niinkuin sotaorhi hän puhalteli ja huohotteli. Kuid kuna teised just tapluse lõpetasid, lähenes Juhani oma vastasega, kiskudes teda kaelusest ja kägistades aeg-ajalt kõrist. Kohutav, hirmus oli nüüd Jukola vanema venna nägu. Viha tuisatas tulena ta muidugi väikestest silmadest, mis nüüd vimmast veripunastena metsikult ta peas pöörlesid; kibe higi voolas ojana ta põsilt ja nagu sõjatäkk ta lõõtsutas ning ähkis. 02167
Bottom
02167
Top
JUHANI: Ha'e aapiseni, ha'e a-p-c-kirjani, paikalla! Katsos, likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. Ha'e Herran tähden se punakansinen aapiseni, sinä junkkari. Katsos näin minä sinulle annan, katsos näin! JUHANI: Otsi mu aabits, otsi mu a-pe-tse-raamat, silmapilk! Vaata, ma pigistan sind muidu nii, et su raba lendab. Otsi jumala nimel see punakaaneline aabits, sina vurle. Vaat nii mina sulle annan, vaat nii! 02168
Bottom
02168
Top
TOUKOLAINEN. Älä lyö! TOUKOLANE: Ära löö! 02169
Bottom
02169
Top
JUHANI: A-p-c-kirja! JUHANI: A-pe-tse-raamat! 02170
Bottom
02170
Top
TOUKOLAINEN. Tuonnehan sen viskasin pensaasen. TOUKOLANE: Sinna põõsasse ma ta viskasin. 02171
Bottom
02171
Top
JUHANI: Anna se kouraani oikein korealla kädellä, lilli-hankulla, sinä junkkari. Luuletko tässä näin vaan tanssielevasi, junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aapelusta kouraani? JUHANI: Pane ta kaunilt mu pihu peale, oma käekesega, sina vurle. Kas sa arvad niisama siin tantsu löövat, vurle? Kas sa, neetud, ei anna seda punakaanelist aabitsat mu kätte? 02172
Bottom
02172
Top
TOUKOLAINEN. Muserrathan kurkkuni, kurkkuni! TOUKOLANE: Sa lömastad ju mu kurgu, mu kurgu! 02173
Bottom
02173
Top
JUHANI: A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja! JUHANI: A-pe-tse-raamat! Issand hoidku meid! A-pe-tse-raamat! 02174
Bottom
02174
Top
TOUKOLAINEN. Tässä, sinä hirveä mies. TOUKOLANE: Siin on, sina hirmus mees. 02175
Bottom
02175
Top
JUHANI: Annappa sille pieni suukkonen. Niin, suutele sitä koreasti. JUHANI: Anna talle üks väike musu. Nii, suudle teda ilusti. 02176
Bottom
02176
Top
TOUKOLAINEN. Mitä? Suudella? TOUKOLANE: Mis? Suudelda? 02177
Bottom
02177
Top
JUHANI: Oikein nätisti. Ja tee se Herran tähden, mun veljeni, jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. Tee se, tee se, muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni, kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Sillä sinä näet, että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu. Sentähden suutele aapistani. Minä rukoilen sinua meidän molempain puolesta!--Kas niin. JUHANI: Ja õige netilt. Ning tee seda jumala pärast, mu vend, kui su selg ei sügele ning hing sulle armas on. Tee seda, tee seda, muidu kisendab su veri juba selsamal silmapilgul kättemaksmist mu peale, nagu kord vaga Aabeli veri. Sest sa näed, et ma olen näost viha pärast must nagu sauna tont. Sellepärast suudle mu aabitsat. Ma palun sind meie mõlema pärast! — Vaat nii. 02178
Bottom
02178
Top
TOUKOLAINEN. Oletko tyytyväinen? TOUKOLANE: Kas oled nüüd rahul? 02179
Bottom
02179
Top
JUHANI: Vallan tyytyväinen. Mene nyt ja kiitä Luojaasi, että pääsit tällä. Ja jos tuossa välimaassa, hartioittesi ja tuon päänuijas välillä, olet havaitseva joitakin jälkiä, ikäänkuin kruuvipenkin hampaista, ja varsinkin jos huomenna tunnet siellä vielä niinkuin siantaudin tapaista kankeutta, niin äläppäs juuri kovin tuota ihmettele. Niin, mene nyt. Mutta yksi sana vielä, yksi sana, veikkoseni. Kenen sepittämä on veisu, jota meidän äsken täytyi kuullella korvat pystyssä? JUHANI: Täitsa rahul. Mine nüüd ja täna loojat, et sa sellega pääsed. Ja kui seal vahemaal, seal õlgade ja peanupu vahe!, mingeid jälgi leiad otsekui kruupingi hambaist, ja eriti kui veel homme seal nagu seatõve kangust tunned, siis ära selle üle iseäranis imesta. Nii, mine nüüd. Kuid veel üks sõna, vennas, veel üks sõna. Kelle tehtud on see laul, mida me äsja kikkis kõrvadega pidime kuulama? 02180
Bottom
02180
Top
TOUKOLAINEN. Sitä en tiedä. TOUKOLANE: Seda ma ei tea. 02181
Bottom
02181
Top
JUHANI: Sano kidastasi! JUHANI: Ütle välja! 02182
Bottom
02182
Top
TOUKOLAINEN. Minä en tiedä. TOUKOLANE: Mina ei tea. 02183
Bottom
02183
Top
JUHANI: No, no, kyllähän siitä aina tiedon saan. Mutta vie minulta terveisiä Kissalan Aapelille ja sano hänelle, että koska hänen kohtaan, niin soipa hänen kurkkunsa vielä kileämmin kuin äsken hänen klaneettinsa. Mene nyt; sillä minun läsnäoloni ei ole sinulle juuri terveellistä.--Ole mököttelemättä kostosta. Varo etten saa sitä pistosta päähäni että kaapaisen perässäsi, antamaan sinulle hieman kaupan päälle. JUHANI: Nonoh, küllap ma seda ikkagi teada saan. Kuid vii minult tervisi Kissala Aapelile ja ütle talle, et kui ma temaga kokku saan, siis ta kurk veel heledamalt kajab kui äsja ta klarnet. Mine nüüd; sest minu juuresolek pole sulle just tervislik. — Ära mõmise kättemaksust. Hoia, et mul äkki tuju ei tule sulle järele hüpata, et veel pisut pealekauba anda. 02184
Bottom
02184
Top
TUOMAS: Olkoon hän jo rauhassa, kurja mies. TUOMAS: Jäta see armetu juba rahule. 02185
Bottom
02185
Top
JUHANI: Hän on saanut köniinsä, minä takaan sen.--Mutta jättäkäämme tämä hirveästi kynnetty, tuhanteen ristiin viilletty maantiensarka. Tässä ei ole nyt hyvä viipyä: sillä tappelu maantiellä on, lain kannalta katsoen, kovin vaikea asia ja taitaa saattaa miehensä koviin kiipaleisin. JUHANI: Ta on koonu pihta saanud, ma vannun seda. — Kuid jätame nüüd selle koledalt üles küntud, tuhandeks läbi tongitud maantee kus seda ja teist. Siin pole nüüd hea viibida, sest taplus maanteel on seaduse seisukohalt vaadates üpris sant lngu ja võib pista mehe väga kõvasti pinni. 02186
Bottom
02186
Top
AAPO: Rientäkäämme!--Mutta sepä vasta leivotus; ja olisinpa tullut siinä höyhennetyksi ilman Simeonia; hän levitti vähän kasaa päältäni. AAPO: Rutake! — Kuid see oli alles leil; ja ilma Simeoni abita oleks mind hästi klopitud; ta vähendas pisut poistevirna mu kohal. 02187
Bottom
02187
Top
SIMEONI: Miksi koskimme heihin? Mutta ihminen on heikko, eikä voi hillitä vihansa ja synnin voimaa. Ah! katsellessani kuinka Tuomaan nyrkki kumoili miehiä, aattelinpa: nyt ei ole miesmurha kaukana. SIMEONI: Miks me neisse puutusime? Kuid inimene on nõrk ega või oma viha ning patu jõudu taltsutada. Ah! kui ma vaatasin, kuis Tuoma rusikas mehi maha pani, siis mõtlesin: nüüd pole inimesetapp enam kaugel. 02188
Bottom
02188
Top
TUOMAS: Löinpä kenties liian varomatta, mutta onhan jo vähemmästäkin lyöty.--Astukaamme huikeammin; päivä joutuu. TUOMAS: Lõin vahest liiga ettevaatamatult, kuid on ju vähemagi eest löödud. — Astume rutemini; päev kulub. 02189
Bottom
02189
Top
Kiivaasti he astelivat, mutta närkästys ja harmi ei tahtonut haihtua heidän kasvoiltansa, vaan kipeästi pisteli heidän sydäntänsä, koska he muistelivat Toukolan poikain herjaus-veisua. Äänetönnä asteli Juhani edellä, asteli kiukun tuimuudella, syljeskellen ja välimmiten ravistaen päätänsä. Viimein kuitenkin, kääntyen toisten puoleen, avasi hän suunsa. Nad astusid ägedalt; kuid viha ja vimm ei tahtnud nende nägudelt kaduda, vaid kibedalt torkas nende südant, kui nad Toukola poiste pilkelaulu meelde tuletasid. Hääletult astus Juhani ees, astus vimmaga, sülitades ja aeg-ajalt pead raputades. Lõpuks pöördus ta siiski teiste poole ja avas suu. 02190
Bottom
02190
Top
JUHANI: Kenen riivatun sepittämä on tämä laulu? JUHANI: Kes riivatu on selle laulu teinud? 02191
Bottom
02191
Top
EERO: Kissalan Aapelin. EERO: Kissala Aapeli. 02192
Bottom
02192
Top
AAPO: Sitä kohden uumoon minäkin; sillä hän on kiukkuinen pilkkakirves. Tekipä hän kylläkin häijynaikaisen pilkkarunon tuosta kappalaisukostamme, joka--Jumala paratkoon!--sattui hieman tahrimaan nenänsä lukukinkerillä. AAPO: Sinnapoole kaldun minagi, sest ta on õel lõuamees. Tegi ta ju nii tigeda pilkelaulu meie vanast pastorist, kes — jumal paraku! — juhtus loetusel pisut oma nina ära määrima. 02193
Bottom
02193
Top
TIMO: Mutta olisi minulla kortteli viinaa ja pari sanaa kuiskata Nikulan Ananian korvaan, niin kuulisimmepa piankin vaikka syllän pituisen veisun, jossa kyllä näytettäisiin mikä mies hän on tämä Aapeli. Suuri lurjus ja hunsvotti hän on; kävelee pitkin kyliä klaneetti kädessä, tekee pii'oille lapsia ja elää vanhan äitinsä niskoilla. Uuspeili koko mies. TIMO: Kuid oleks mul kortel viina ja sosistada paar sõna Nikula Anania kõrva, siis kuuleksime peagi kas või sülla-pikkuse laulu, milles täpipealt ära näidatakse, mis mees ta õieti on, see Aapeli. Suur lurjus ja logard on ta; käib küla-pidi, klarnet käes, teeb tüdrukutele lapsi ja elab oma vana ema kaelas. Suur suli läbi ja läbi. 02194
Bottom
02194
Top
JUHANI: Olisi lorulaulu, jonka he kutsuivat seitsemän miehen voimaksi, kotoisin hänen pääkallostansa, niin katso, koska ensiksi hänen kohtaan, vaikka kirkon-mäellä, niin pää-nahkansa nyljen tuppeen niskasta aina silmäkarvoihin asti, se olkoon sanottu.--Mutta emmekö taitaisi iskeä mieheen lain voimalla. JUHANI: Kui see lorilaul, mida nad «Seitsme mehe jõuks» kutsusid, tema peakolust pärit on, vaat siis, kui ma teda esimest korda kohtan, olgu see kas või kirikumäel, nii tõmban tal peanaha kuklast kulmudeni tuppe, see on kindel. — Kuid kas mc ei võiks ta kallale seadusega minna? 02195
Bottom
02195
Top
AAPO: Laki ei tuomitse ketään ilman ankaria todistusmiehiä. AAPO: Seadus ei mõista kedagi süüdi ilma kindlate tunnistajateta. 02196
Bottom
02196
Top
JUHANI: Astukoon hän sitten puhdistus-valalle; ja luulenpa hänen ensin vähän arvelevan, ennen kuin viskaa sielunsa pimeyden alhoon. Mutta jos hän sen surkean tempun tekis, niin--hyvää yötä sitten, naapurini, makaa rauhassa minun puolestani. Juhani. Las astub siis vandele; ja ma arvan, et ta pisut kohmetab, enne kui heidab oma hinge pimeduse kuristikku. Kui ta aga selle armetu tembu teeks, noh — head ööd siis, naab-rike, maga rahus minu poolest. 02197
Bottom
02197
Top
AAPO: Mutta luulenpa, ettei laki tämänkaltaisessa seikassa päästäkkään valantekoon kannustettua miestä. AAPO: Kuid ma arvan, et seadus säärastes asjades süüalust vandele ei lasegi. 02198
Bottom
02198
Top
JUHANI: Hän saakoon sitten omasta nyrkistäni, ja onpa hänelle siitä, luulen minä, sama terveellinen karvastus kuin lain ja oikeudenkin suolasta. JUHANI: Siis saagu ta mu oma rusikaga, ja talle maitseb selle tervislik kipitus, ma usun, niisama nagu seaduse ja kohtu sool. 02199
Bottom
02199
Top
SIMEONI: Mutta heittäkäämme jo tällä erällä sikseen sekä laulu että tuo pedollinen tuiskaus tiellä.--Tuossa on se tervaskanto, jonka juurella kerran karjassa käydessäni nukuin ihmeelliseen unennäköön, vaikka naukuilikin vatsassani nälkä. Olinhan olevanani taivaassa, istuin pehmeällä, helluvalla sohvallani ja edessäni höyrysi harjallinen ruokapöytä. Maittavia, kovin maittavia olivatkin ne ruuat ja niin rasvaisia. Minä söin ja join, ja pienet keruupi-pojat passasivat minua kuin mahtavata persoonaa. Kaikki oli verrattoman kaunista ja juhlallista: siinä lähellä, kultaisessa salissa, kaikui enkelien kuori, ja minä kuulin veisattavan sen uuden ja suuren virren. Niin uneksuin, ja silloinpa sain tämän kipinän rintaani, joka älköön siitä enää koskaan sammuko! SIMEONI: Kuid jätame juba sedapuhku sinnapaika nii selle laulu kui tolle metsiku tuuselduse maanteel. — Seal on see tõrvaskänd, mille kõrval kord karjas käies magama jäin ja imelikku und nägin, kuigi nälg vatsas näugus. Olin nagu taevas, istusin pehmel, õõtsuval sohval ja mu ees auras kuhjaga täis söömalaud. Maitsvad, nii hirmus maitsvad olid need road ja nii rasvased. Mina sõin ja jõin, ning pisukesed keerubi-poisid passisid mind nagu suurt saksa. Kõik oli võrratult kaunis ja pidulik: seal lähedal, kuldses saalis, kajas inglite koor, ja mina kuulsin lauldavat seda uut ja suurt koraali. Nii nägin und ja siis sain rinda selle tulesädemc, mis seal iial ärgu enam kustugu! 02200
Bottom
02200
Top
JUHANI: Se isolukija paimen-ukko, se puna-silmä, liuhaparta Tervakosken Tuomas, silloinen kumppanisi karjassa, saattoi sinun vähän kaistapäiseksi; ja siinäpä se kipinä. JUHANI: See raamatukoi-karjusetaat, see punasilm ja kitse-habe Tõrvakose Tuomas, su kaaslane karjas, ajas su pea pisut segi; ja sellest siis see säde. 02201
Bottom
02201
Top
SIMEONI: Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään! SIMEONI: Jä-jah, küllap viimselpäeval nähakse! 02202
Bottom
02202
Top
TUOMAS: Mutta tuossahan on kuusi, josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen; ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä. TUOMAS: Kuid seal on kuusk, mille otsast isa kord hiigla-ilvese laskis; ja see oligi ta viimne ilves. 02203
Bottom
02203
Top
TIMO: Niinpä, sen kerran perästä ei hän enää taaputtanut kotiansa takaisin, vaan kylmänä kiskottiin metsästä. TIMO: Jah, selle korra järel ei tulnudki ta enam koju tagasi, vaid kanti külmana metsast. 02204
Bottom
02204
Top
JUHANI: Potra ja huikea mies, mutta kova ja kiinteä kuin kallio poikiansa kohtaan. Harvoinpa hän kuitenkin asteli Jukolan pihoilla, vaan metsissä hän asui, ja kotona oli hiirillä elämä. JUHANI: Tubli ja tugev mees, kuid poegade vastu kõva ning kindel kui kalju. Harva astus ta ometi Jukola õues, vaid elas metsades, ning kodus oli hiirte] pidu. 02205
Bottom
02205
Top
AAPO: Tosin unohti hän paljon kotonsa tuon ehkä noidutun pyyntihimonsa tähden, mutta olipa hän kuitenkin kelpo isä, ja kunnian miehenä hän kuoli. Levätköön hän rauhassa! AAPO: Tõepoolest, ta unustas tolle vahest külgenõiutud kütikire pärast küll liiga oma kodu, kuid ometi oli ta hea isa ja suri tubli mehena. Puhaku ta rahus! 02206
Bottom
02206
Top
TIMO: Ja kaksinkerroin äitimme. TIMO: Ja kahekordselt meie ema. 02207
Bottom
02207
Top
JUHANI: Siinä oli kunnon emäntä ja hurskas ihminen, vaikka ei hän lukeakkaan osannut. JUHANI: See alles oli auväärt perenaine ja jumalakartlik inimene, kuigi ta lugeda ei osanud. 02208
Bottom
02208
Top
SIMEONI: Kuitenkin rukoili hän polvillansa illoin ja aamuin. SIMEONI: Ometi palvetas ta iga õhtu ja hommiku põlvili. 02209
Bottom
02209
Top
JUHANI: Sen hän teki. Verraton äiti ja emäntä! Muistelenpa aina, koska asteli hän sahrojen sarvissa, jykevänä kuin jättiläis-eukko. JUHANI: Seda ta tegi. Võrratu ema ja PERENAINE: Mäletan ikka, kuis ta adra taga astus, tugev kui hiigla-eit. 02210
Bottom
02210
Top
EERO: Oli hän oiva äiti, mutta miksi emme olleet tottelevia lapsia me, miks' emme raataneet silloin pellolla kuin seitsemän karhua? Olisipa Jukola nyt toisenmoinen. Mutta mitä ymmärsin minä silloin, pieni paita-ressu? EERO: Ta oli suurepärane ema; kuid miks polnud meie sõnakuulelikud lapsed, miks ei murdnud me põllul tööd nagu seitse karu? Nüüd oleks Jukola teistsugune. Kuid mis mõistsin mina siis, pisuke paljassäär? 02211
Bottom
02211
Top
JUHANI: Kitas kiinni siinä! Muistanpa vielä tuon häijyn ja tiuskean käytöksesi äiti parkaa kohtaan. Mutta ainapa hän sinua armahteli, niinkuin tavallisesti sekä isä että äiti nuorimpaa lastansa; mutta kas vanhimman turkki on lakkaamatta pöllytyksessä, niinkuin tuon itsestäni parhain tiedän. Onhan, peevelissä, minua aikanani peitottu kuin hallia vaan, mutta toivonpa kaiken olleen hyväksi, Jumalan avulla. JUHANI: Suu kinni, sina seal! Ma mäletan veel, kui halb ja tige sa vaese ema vastu olid. Aga ikka hellitas ta sind, nagu harilikult nii isa kui ema kõige nooremat last hellitavad; kuid vaata, kuis vanema kasukas on lõpmata leilis, nagu seda kõige paremini enesest tean. On mind, pagana pihta, oma] ajal vihutud kui karjakrantsi, kuid loodan ometi, et see kasuks oli, jumala abiga. 02212
Bottom
02212
Top
SIMEONI: Totisesti tekee kuritus hyvää, varsinkin, jos siunaat ruoskan ja kuritat Herran nimessä. SIMEONI: Karistus teeb tõesti head, eriti kui õnnistad rooska ja nuhtled jumala nimel. 02213
Bottom
02213
Top
EERO: Varsinkin jos vielä lämmität ruoskan. EERO: Ja iseäranis kui veel rooska soojendad. 02214
Bottom
02214
Top
SIMEONI: Minä en kuule sinun viheliäisiä kompasanojas, sinä umpisokea, sinä hempeästi kuritettu lapsi. SIMEONI: Ma ei kuule su nurjatuid pilkesõnu, sa kottpime, sa hellitades kasvatatud laps. 02215
Bottom
02215
Top
TIMO: »Hyvä lapsi kurittaa itse itsensä», mutta tämän tempun tahtoisin nähdä. TIMO: «Hea laps karistab end ise» — kuid sihukest tempu tahaksin ma näha. 02216
Bottom
02216
Top
SIMEONI: Tässä on Sonnimäen tien-risti, tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä, joka kulkeissansa yöllä ohi kirkon, laski, jumalaton, huikean kirouksen suustansa. Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kirous-syntiä. SIMEONI: Siin on Sõnnimäe risttee, surnuaiast siiamaani ajas kodukäija taga toda jõledat Kiikala klaasikaupmeest, kes öösel kirikust mööda minnes jumalavallatult vänge vandesõna suust laskis. See hoiatagu teid vandumispatu eest. 02217
Bottom
02217
Top
JUHANI: Mutta Sonnimäen harjulla seisomme, kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkelten pesä! Hih! tuossahan koko helvetin herraus, tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. Nyt kaikki jäseneni puutuvat ja jalkani iskevät armottomasti vastakynttä. Ah! mitä teen tällä pyövelin hetkellä, mitä teen, minä teidän kurja vanhin veljenne? JUHANI: Kuid me seisame Sõnnimäe harjal, kirik on näha, ja seal lõõmab köstri punane häärber nagu Iõkendav pärgli- pesa! Hih! seal on kogu see põrgu härraslik toredus, seal see kohutav kirjatarkus ning hirmuäratav auväärsus. Nüüd kan-gestuvad kõik mu liikmed ja mu jalad panevad armuheitmatult vastu. Ah! mis pean ma tegema sel timuka-tunnil, mis pean ma tegema, teie õnnetu vanem vend? 02218
Bottom
02218
Top
EERO: Koska olet vanhin veljemme, astele edellämme hyvillä esimerkeillä ja käänny takaisin helvetin tieltä. Minä olen valmis käymään seuraasi. EERO: Kui sa kord meie vanem vend oled, siis astu head eeskuju andes ees ja pööra tagasi põrguteelt. Mina olen valmis sinuga tulema. 02219
Bottom
02219
Top
TUOMAS: Vaiti, Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin. TUOMAS: Vait, Eero! Nüüd mitte sammugi tagasi. 02220
Bottom
02220
Top
JUHANI: Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita. JUHANI: Oi sarvpea-saatanad! Köstri uks on mu meelest kui surmakurk. 02221
Bottom
02221
Top
AAPO: Juuri siinä on ihmis-arvomme ja kunniamme alku. AAPO: Just seal on meie inimväärsuse ja au algus. 02222
Bottom
02222
Top
JUHANI: Kuuma kunnia, kuuma kunnia! Voi meitä! Tuollahan näen koko lukkarin komeuden, pappilan peloittavan prameuden, ja luontoni iskee vastaan--Jumala auta meitä!--iskee vastaan. Mitä sanot, Timo? Juhani. Palav au, tuline au! Oi meid õnnetuid! Seal näen köstri kogu toredust, kirikumõisa kohutavat kõrkust, ja mu süda paneb vastu — jumal aidaku meid! — paneb vastu. Mis ütled sina, Timo? 02223
Bottom
02223
Top
TIMO: Vahvastihan se iskee. TIMO: Tõepoolest, kõvasti paneb vastu. 02224
Bottom
02224
Top
AAPO: Sen uskon, mutta täällä ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla. AAPO: Usun seda, kuid siin maailmas ei tantsitagi alati roosidel ja lillekestel. 02225
Bottom
02225
Top
JUHANI: Ruusuilla ja kukkasilla? Olemmeko tanssineet ruusuilla ja kukkasilla? JUHANI: Rooside] ja lillekestel? Kas oleme meie roosidel ning lillekestel tantsinud? 02226
Bottom
02226
Top
AAPO: Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa, veikkoseni. AAPO: Peame siin mõnegi kibeda marja alla neelama. 02227
Bottom
02227
Top
JUHANI: Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt, monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa, vaan ei muuta. Hiiteen lukkarit ja papit, lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat, mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa, virsikirjaa, katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. Mutta miksi synnyin tänne? JUHANI: Kibeda marja? Kas pole mc veel küllalt neelanud kibedaid marju? Oi, vaene Aapo! mõneski leemes on meid juba keedetud, nii mõneski tuules meie juukseid tuuseldatud. Ja mispärast? Mis oleme sellest saanud? See maailm on suur sõnnikuhunnik, ei midagi muud. Mingu kus kurat köstrid ja papid, Ioetused ja raamatud ning nimismehed oma paberipun- dardega! Kõik ühesugused maailma kiusuhinged! Ma nimetasin raamatuid, kuid ei mõelnud siis ometi mitte piiblit, lauluraa-matut, katekismust ja aabitsat ega ka «Hüüdja häält kõrbes» — toda kohutavat raamatut —, neid ma nüüd just ei mõelnud. Kuid miks olen siia maailma sündinud? 02228
Bottom
02228
Top
SIMEONI: Älä sadattele päiviäsi, armon-aikasi päiviä. SIMEONI: Ära nea oma elupäevi, oma armuaja päevi. 02229
Bottom
02229
Top
JUHANI: Miksi synnyin tänne, miksi synnyin? JUHANI: Miks sündisin siia, miks sündisin? 02230
Bottom
02230
Top
TIMO: Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa? TIMO: Sündisin siia vaeseks teekäijaks. Miks ei avanud ma oma silmi parem lõhkihuulise jänesepojukesena seal tolle kuusiku all? 02231
Bottom
02231
Top
JUHANI: Tai minä tuona oravana, joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa. JUHANI: Või mina tolle orava kujul, kes männi harul kädistab, händ püsti? Käbi on ta muretu leib ja kuusehabc tema soe vaip ta sammaltoas. 02232
Bottom
02232
Top
TIMO: Eikä tarvitse hänen lukea. TIMO: Ning ta ei tarvitse lugeda. 02233
Bottom
02233
Top
JUHANI: Ei tarvitse hänen lukea! JUHANI: Ei tema tarvitse lugeda! 02234
Bottom
02234
Top
AAPO: Jokaiselle on osansa annettu, ja ainapa »miekka miestä mukaan». Ja täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi. Eteenpäin nyt vaan, mun veljeni! AAPO: Igaühele on ta osa antud, ja ikka on «mõõk meest mööda». Ning siin ei aita hädaldus ega mure, vaid töö ning usinus. Nüüd aga edasi, mu vennad! 02235
Bottom
02235
Top
TUOMAS: Eteenpäin, lukkarille, vaikka yli meren kuohuvan kurkun! TUOMAS: Edasi, köstri poole, kas või üle mere kohiseva • kargu! 02236
Bottom
02236
Top
JUHANI: Mitä mietit, Eero-poika? JUHANI: Mis sa mõtled, Eero-poju? 02237
Bottom
02237
Top
EERO: Mietin mennä lukkarille kouluun. EERO: Mõden köstri poole kooli minna. 02238
Bottom
02238
Top
JUHANI: Hm! Mennään sitten, astutaan sitten. Ah Herran poika! Mutta laula, Timo-veljeni, laula! JUHANI: Hm! Lähme siis, astume siis. Oh jumala poeg! Kuid laula, veli Timo, laula midagi! 02239
Bottom
02239
Top
TIMO: Laulanpa oravasta sammaleisessa kammiossaan. TIMO: Laulan oravast ta sammalsaalis. 02240
Bottom
02240
Top
JUHANI: Niin, niin! JUHANI: Jah, jah! 02241
Bottom
02241
Top
TIMO: TIMO: 02243
Bottom
02242
Top
Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans' monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.
Magusasti orav magab
Oma sammalsaalikeses;
Sinna jahikoera hammas
Ega metsamehe püünis
Pole iial ulatand.

Oma kõrgest kambrist vaatab,
Näeb maailma kaugeid tippe,
Näeb võitlust käivat ringi;
Kuid ta kohal rahulippe
Männioks see õõtsutab.

Üles-alla õõtsub orav
Armsa kuuse emarinnal;
On ta elu õnnerikas
Selles kiikvas kätkilinnas;
Metsakannel heliseb!

Tukub orav-ruskesaba
Oma väikse akna najal,
Kuni taevas linnulaulud
Saatvad teda õhtu ajal
Une kullamaile.
02244
Bottom

Luku 03 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
03001
Top
Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. Niin he, aapiskirjat avattuina kourissa, harjoittelevat lukua hartaasti, hikisillä otsilla. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat, ja heidän tukkansa, jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura, töröttää vielä korkeassa pörrössä. Kaks päeva on kulunud. Vennaksed istuvad köstri peretoas laua ümber, kangutades aabitsa kallal, nõnda kuidas juhatab kord köster ise ja kord ta väike kaheksaaastane tütreke. Nii harjutavad nad usinalt lugemist, aabitsad käes lahti, otsaesised higised. Kuid ainult viis Jukola poissi on näha istumas laua taga. Kus on Juhani ja Timo? Nad seisavad seal häbinurgas ukse Iähe-dal ja nende juuksed, mida köstri kange käsi on äsja tuuseldanud, turritavad praegu kõrgel püsti. 03001
Bottom
03002
Top
Vallan vitkaa edistyi veljesten oppi, jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys, vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin kuin A:n; toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero, joka jo oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi. Üpris aeglaselt edeneb vennaste õppimine, mida nende õpetaja kohutav valjus ei kiirendanud, vaid seevastu ikka enam ja enam nende tahtmist ning tuju masendas. Juhani ja Timo tundsid vaevalt rohkem kui A-d, teiste oskus oli ometi mõne tähe võrra kaugemale jõudnud. Kuid suure hüppe neist kõigist ette tegi veli Eero, kes oli tähestiku juba kõrvale jätnud ja üsna väledalt veerimist harjutas. 03002
Bottom
03003
Top
Ilta läheni, mutta tämän päivän kuluessa eivät olleet veljet vielä maistaneet ruuan einettä. Sillä lukkari, joka oli pannut heidän eväänsä takavarikkoon, koetti nälänkin piinalla kiihoittaa heidän haluansa lukuun. Niinpä, kiukkuisen nälän likistämänä, seisoi Juhani loukossansa, ravistellen pyöreätä päätänsä, syljeskellen ja heitellen opettajansa puoleen mulkoilevia häränsilmiä. Mutta torkkuen seisoi hänen rinnallansa Timo, huolimatta maailman menosta.--Vihdoin kuitenkin pysäytti lukkari lukemisen ja lausui: »Pidättäkää nyt ja syökää, te puuhevoset, möykyttäkää kuin märehtivät pukit tarhassa. Mutta muistakaa, tämän atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenata ennen kuin aapisto on päässänne, te visa-kalloiset sonnit. Tunnin annan teille atrian-ajaksi, mutta ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos. Katsonpa terveelliseksi pidentää arestianne aina iltaan asti, hyvin terveelliseksi. Mutta avatkaa nyt kitanne, sillä paikalla saatte eväs-laukkunne kynsiinne.» Niin hän haasteli, poistui ja lähetti piian kautta veljeksille heidän eväänsä, mutta ovi teljettiin tuikeasti. Õhtu lähenes, kuid selle päeva jooksul polnud vennaksed veel toiduiva maitsnud. Sest köster, kes oli nende moonakotid aresti alla pannud, piiüdis näljapiinaga nende õpihimu tõsta. Vihasest näljast vaevatuna seisis Juhani nõnda siis oma nurgas, raputades ümarat pead, sülitades ja heites õpetaja poole põrnitsevaid härjapilkusid. Kuid tukkudes seisis tema kõrval Timo, hoolimata maailma asjust. — Viimaks katkestas köster ometi lugemise ja lausus: «Pidage nüüd vahet ja sööge, te puuhobused, mogige kui mäletsevad sikud taras. Kuid pidage meeles, selle sööma järel ei tule teie huulile toldu-äva, enne kui aabits on peas, te pahkpäised sõnnid. Tunni aega annan teile söömiseks, kuid uksest ei pääse te ometi sammugi välja. Leian tervisliku olevat teie aresti kuni õhtuni pikendada, üpris tervisliku. Kuid avage nüüd suuvärgid, sest kohe saate moonakotid käppade vahele.» Nii ta ütles, läks minema ja saatis tüdrukuga vennastele nende moona, kuid uksele pandi kõva taba taha. 03003
Bottom
03004
Top
TIMO: Missä on pussini? TIMO: Kus on minu kott? 03004
Bottom
03005
Top
LAURI: Tuossa sinun, tässä minun. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt. LAURI: Seal on sinu, siin minu oma. Sööksin nüüd kas või väikesi kive. 03005
Bottom
03006
Top
JUHANI: Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä! JUHANI: Nüüd ei sööda ühtainust ivagi! 03006
Bottom
03007
Top
LAURI: Mitä? Eikö syötäisi nyt? LAURI: Mis? Et ei söödagi nüüd? 03007
Bottom
03008
Top
JUHANI: Ei einettäkään! JUHANI: Ei ainustki iva! 03008
Bottom
03009
Top
LAURI: Sulje ennen kämmenelläsi meren kurkku. LAURI: Topi enne merekurk oma kämblaga kinni. 03009
Bottom
03010
Top
JUHANI: Olkoot pussit koreasti rauhassa. JUHANI: Olgu kotid ilusti puutumata. 03010
Bottom
03011
Top
AAPO: Mikä on tarkoitukses? AAPO: Mis sa siis mõtled? 03011
Bottom
03012
Top
JUHANI: Tehdä lukkarille kiusaa. Ei nyt syödä ennen kuin on nousnut huomispäivä. Vereni kiehuu, pojat, ja Keitulan tuulimyllynä pyörii pääni. Mutta kiusa vasten kiusaa! JUHANI: Köstrile pisut kiusu teha. Ei nüüd sööda, enne kui homne päev on tõusnud. Mu veri keeb, poisid, ja Keitula tuulikuna pöörleb mu pea. Kuid kiusu vastu kius! 03012
Bottom
03013
Top
AAPO: Sille kiusalle nauraisi ukkomme aivan sulavasti. AAPO: Selle kiusu peale naeraks vanamees üpris magusalt. 03013
Bottom
03014
Top
JUHANI: Anna hänen nauraa! Minä en syö.--Eero tavailee jo, kas, kas.--Minä en syö. JUHANI: Las ta naerab! Mina ei söö. — Eero veerib juba, näe, näe. — Mina ei söö. 03014
Bottom
03015
Top
TUOMAS: En minäkään tässä, mutta Sonnimäen nummella tuolla. Siellä istun kohta kanervaisella polstarilla. TUOMAS: Ega minagi siin, küll aga seal Sõnnimäe nõmmel. Seal istun varsti kanarbikupolstril. 03015
Bottom
03016
Top
JUHANI: Oikein! Siellä, siellä kohta pyllyilemme. JUHANI: Tõsi! Seal, seal uperdame varsti. 03016
Bottom
03017
Top
EERO: Minä suostun tuumaan, pojat. EERO: Mina olen asjaga päri, poisid. 03017
Bottom
03018
Top
AAPO: Mitä hulluuksia taas? AAPO: Mis hullused jälle?! 03018
Bottom
03019
Top
JUHANI: Vankeudesta pois! JUHANI: Välja vangikongist! 03019
Bottom
03020
Top
AAPO: Ymmärrys hoi! AAPO: Meelemõistus, hei! 03020
Bottom
03021
Top
JUHANI: Sonnimäen hongisto hoi! JUHANI: Sõnnimäe männik, hei! 03021
Bottom
03022
Top
EERO: Niin juuri! Ja ymmärrys vastasi: hoi. EERO: Just nõnda! Ja meelemõistus vastas: hei! 03022
Bottom
03023
Top
JUHANI: Vastasi kuin poika. JUHANI: Vastas kui mehine mees. 03023
Bottom
03024
Top
AAPO: Simeoni, koeta parastas. AAPO: Simeoni, katsu ometi sinagi. 03024
Bottom
03025
Top
SIMEONI: Siivosti, veljet! Mutta sanonpa, ettei ole meistä lukumiehiksi, ja sentähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat. Olkoon toki elämämme nuhteeton ja siivo; sillä me taidamme elää kristittyinä ihmisinä ilman luvun-taitoakin, kun vaan uskomme. SIMEONI: Korralikult, vennad! Kuid ma ütlen ometi, et meist ei saa kirjamehi, ja sellepärast jäägu hüvasti kõik katsed selles sihis. Olgu ainult meie elu eeskujulik ja korralik, sest me võime ka ilma kirja oskamata elada nagu ristiinimesed, kui ainult usume. 03025
Bottom
03026
Top
AAPO: Kaadathan sinä riivattu, vaan et nosta. AAPO: Sa pöörane lükkad ju ümber, selle asemel et tõsta. 03027
Bottom
03027
Top
JUHANI: Simeoni haastelee oikeuden ja kohtuuden kieltä. Pois tästä, pojat; luontoni ei kestä kauemmin. JUHANI: Simeoni kõneleb, mis kord ja kohus. Minema siit, poisid; mu meel ei kannata kauem. 03028
Bottom
03028
Top
TUOMAS: Sydäntäni niristelee nähdessäni kuinka Juhania jauhetaan. Pois, pojat! TUOMAS: Mu südant sööb, kui näen, kuis Juhanit jahvatatakse. Minema, poisid! 03029
Bottom
03029
Top
JUHANI: Päätetty asia. Mutta älä surkuttele minua, Tuomas; sillä kosto on kädessäni. Onhan minua kuranssattu, revitty kuin kravunsyöttiä, totisesti! Ja onpa taskussani aika hamppu-pivo, lukkarin rohtima hamppu-pivo. Mutta ellei se vihko kerran tukkee lukkarin kitaa, niin tapahtuu se siitä syystä, että teen tavarastani jonkunlaisen koneen ja kappaleen. Lukkarilla on kaula, jaa, hänellä on kaula; mutta enpä hiiskahdakkaan enemmin nyt. JUHANI: See on otsustatud asi. Kuid ära haletse mind, Tuomas, sest kättemaksmine on minu käes. Mind on ju trääsitud ja rebitud nagu vähisööta, on tõepoolest! Ja mu taskus on päris suur kanepipeo, köstri kistud kanepipeo. Kuid kui see peo kord köstri kurku kinni ei topi, siis sünnib see ainult sellepärast, et tollest kraamist erilise värgi ja asjanduse teen. Köstril on kael, jah, tal on kael; kuid ei ma nüüd piiksatagi rohkem. 03030
Bottom
03030
Top
EERO: Minä ehkä tiedän toisen ja paremman neuvon. Hius-kiemurasta, jota säilyttelet plakkarissas, kierrämme oivan ongen-siiman lukkarille lahjaksi hyvän opetuksen edestä. Mutta miksi yllytän syntiin, koska tiedän ja kaikki yksimielisesti myönnämme, että kuritus tekee sanomattoman hyvää, niinkuin veljellisesti juttelimme tiellä. EERO: Mina vahest tean teist ja paremat nõu. Juuksepulstist, mis sa karmanis kannad, keerutame köstrile kingituseks hea õppuse eest kauni õngenööri. Kuid miks ässitan teid patutööle, kui ometi kõik teame ja üksmeelselt heaks kiidame, et karistus sõnulseletamatult head teeb. nagu teel vennalikult vestsime. 03031
Bottom
03031
Top
JUHANI: Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan. JUHANI: Eero veerib juba. Vaata ometi toda pai-poju. 03032
Bottom
03032
Top
EERO: Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella. EERO: On häbi küll alles nii vanalt veerimist õppida. 03033
Bottom
03033
Top
JUHANI: Vanhan? Entäs meidän toisten ikä? JUHANI: Nii vanalt? Kuid meie teiste iga? 03034
Bottom
03034
Top
SIMEONI: Hän pistelee. SIMEONI: Ta torgib jälle. 03035
Bottom
03035
Top
JUHANI: Niin, pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä veli-taikinassa, sinä piikki-sika, piikki-porsas, sinä sammakko! JUHANI: Jah, torgid jälle, sina ohakas meie nisupõllus, sina kibe juuretis Jukola kristlikus veljetaignas, sina okassiga, okaspõrsas, sina konn! 03036
Bottom
03036
Top
SIMEONI: Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa! SIMEONI: Tasa, köstri pärast tasa! 03037
Bottom
03037
Top
JUHANI: Korttikaalista ulos kaikki yksimielisesti! Joka nyt vastaan pinnistää, köniinsä saa. JUHANI: Kõik üksmeelselt piinakongist välja! Kes nüüd vastu punnib, saab koonu pihta. 03038
Bottom
03038
Top
TUOMAS: Kaikki liriin, kaikki! TUOMAS: Kõik vehkat, kõik! 03039
Bottom
03039
Top
AAPO: Timo, lujamielinen veljeni, mitä sanot? AAPO: Timo, sa kindlameelne mees, mis sina üded? 03040
Bottom
03040
Top
TIMO: »Ettei tule tuohesta takkia, eikä vanhasta pappia», sentähden »pillit pussiin ja pois» ja kaikki yhdestä päästä. Taidanpa kiinnittää asiani vielä yhdellä sanalla: »kahden puolen kirves hiotaan». TIMO: «Ei saa kuube tohikust ega pappi võhikust», sellepärast «pillid kotti ja minema» ning kõik üheskoos. Tahan kinnitada oma mõtet veel ühe sõnaga: «Kahelt poolt kirvest ihutakse». 03041
Bottom
03041
Top
AAPO: Lauri, kuinka teet? AAPO: Lauri, mis sina teed? 03042
Bottom
03042
Top
LAURI: Käyn tästä Sonnimäelle. LAURI: Lähen siit Sõnnimäele. 03043
Bottom
03043
Top
AAPO: Ah! vaikka kuolleet haudoistansa huutaisivat: te niskurit, te hullut miehet! AAPO: Ah! kas või surnud haudadest hüüaksid: te kangekaelsed, te meeletud mehed! 03044
Bottom
03044
Top
JUHANI: Ei auttais sittenkään, vaan mars, poika! Tuletko? Muutoin--Herra Kiesus!--tästä leimahtaa ja läimähtää. Tuletko? JUHANI: Ei aitaks siiski, vaid marss minema, poiss! Kas tuled? Muidu — issand jumal! — siit mu pihust vilgub ja välgub. Kas tuled? 03045
Bottom
03045
Top
AAPO: Minä tulen. Mutta vielä yksi sana. AAPO: Ma tulen. Kuid veel üks sõna. 03046
Bottom
03046
Top
TUOMAS: Ei auttaisi nyt tässä tuhannenkaan sanaa. TUOMAS: Ei aitaks siin nüüd tuhatki sõna. 03047
Bottom
03047
Top
JUHANI: Ei vaikka jokaisella sanalla olisi tuhannen miekkaa. JUHANI: Ei, kas või igas sõnas oleks tuhat mõõka. 03048
Bottom
03048
Top
EERO: Ja jokaisella miekalla tuhannen terää. EERO: Ja igal mõõgal tuhat tera. 03049
Bottom
03049
Top
JUHANI: Tuhannen tulta-iskevää terää. Niin juuri; ei auttais sittenkään. Maarstrannista pois, Sipirjasta pois, pois hirmuisesta aarniosta kuin seitsemän luotia kanuunan kidasta! Tässäpä on sekä luoti että kanuuna, ladattu kanuuna, joka kuumenee kuumenemistaan, nyt se on tulipunainen, ja kohta paukahtaa. Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri, kahmasi sitten kaikella kourallansa näin, kas tällä tavalla, ja sitten ravisti hän, että hampaat helähti. Hm! JUHANI: Tuhat tuldraiuvat tera. Nii just; ka siis ei aitaks. Minema kindlusvangitomist, minema Sibemast, minema kohutavast kaevandusest nagu seitse kuuli suurtüki suust! Siin on nii kuul kui ka suurtükk, laetud suurtükk, mis ühtesoodu kuumeneb; nüüd on see tulipunane ja plahvatab silmapilk. Oi armsad vennad ja sugulased ning sama ema lapsed! Te nägite, kuidas ta selle mu otsatuti oma esimese sõrme ümber keerutas, siis kogu pihuga nõnda kahmas ja siis raputas nii, et mu hambad plaksusid. Hm! 03050
Bottom
03050
Top
TUOMAS: Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta. TUOMAS: Mina nägin seda ja mu põselihased paisusid vihast. 03051
Bottom
03051
Top
EERO: Minä kuulin kuinka Juhanin hampaat helähti, näin kuinka Tuomaan poski-lihat pullistuivat, ja minä kauhistuin, mutta kiitinpä sentähden Jumalaa teidän puolestanne, muistaissani kuinka hyvää kuri kuitenkin tekee. EERO: Mina kuulsin, kuidas Juhani hambad plaksusid, ma nägin, kuidas Tuoma põselihased paisusid, ja mind haaras hirm, kuid siiski tänasin ma teie pärast jumalat, tuletades meelde, kui kasulik on ometi karistus. 03052
Bottom
03052
Top
JUHANI: Älä, rakas veljeni, saata tuli-lunttua kanuunan vänkypannuihin, nimittäin näihin kahteen korvaani, sitä älä tee. JUHANI: Ära juhi, armas vend, tulilonte suurtüki pannule, nimelt mu kahte kõrva, ära tee seda. 03053
Bottom
03053
Top
TUOMAS: Miksi häntä äköittelet, Eero? TUOMAS: Miks sa õrritad teda, Eero? 03054
Bottom
03054
Top
JUHANI: Eero onkin lukkarin lillipoika. No hyvähän sekin, vallan hyvä. Mutta mitä pahaa olen minä tehnyt, että lukkari minua näin rääkkää? Onko se rikos, että on minulla niin kova pää? Eihän paljon puutu etten itke. JUHANI: Eero ongi köstri pailaps. Noh, hea seegi, väga hea. Kuid mis kurja olen mina teinud, et köster mind nõnda piinab? Kas on see kuritegu, et mul on nii kõva pea? Ei puudu palju, et ma nutaksin. 03055
Bottom
03055
Top
TIMO: Mitä olen minä tehnyt, koska näin riivatusti tukkaani vanutetaan? Siitäkö syystä, että on minulla se järki, jonka Jumala minulle kerran viisaudessansa antoi? TIMO: Mis olen mina teinud, et mu juukseid hullupööra vanutatakse? Kas sellepärast, et mul on see mõistus, mille jumal kord mulle oma tarkuses andis? 03056
Bottom
03056
Top
LAURI: Kolme tukkapöllyä olen minä saanut. LAURI: Kolm sakutust olen mina saanud. 03057
Bottom
03057
Top
JUHANI: Kaikilla meillä on täältä makeita muistoja.--Ovi auki! JUHANI: Kõigil meil on siit magusad mälestused. — Uks lahti! 03058
Bottom
03058
Top
AAPO: Huomaa, että olemme telkien takana. AAPO: Pea meeles, et oleme riivi taga. 03059
Bottom
03059
Top
TIMO: Puskuri on päällä, vahva puskuri. TIMO: Kang on ees, tugev kang. 03060
Bottom
03060
Top
JUHANI: Katkee kuin korsi; mutta toiseksi: onhan tuossa akkuna. Yksi huhmaus pussillani, ja kuuluupa korea helinä ja kilinä. JUHANI: Katkeb kui kõrs, kuid peale selle: seal on ju aken. Üks keerutus mu kotiga, ja siis kuuldub ilusat helinat ning kõlinat. 03061
Bottom
03061
Top
AAPO: Onhan pääsi jo perin pyörässä. AAPO: Su pea on juba hoopis pöörane. 03062
Bottom
03062
Top
JUHANI: Kahden päivän pyörittämisestä, kahden päivän pyörittämisestä, veikkoni! JUHANI: Kahepäevasest pööritamisest, kahepäevasest poolitamisest, vennas. 03063
Bottom
03063
Top
SIMEONI: Ei akkunaa sentähden särjetä, vaan keskustelkaamme koreasti lukkarin kanssa. SIMEONI: Akent ei maksa siiski lõhkuda, kõneleme parem ilusti köstriga. 03064
Bottom
03064
Top
JUHANI: Mene helvettiin keskustelemaan perkeleen kanssa!--Akkuna säpäleiksi ja vankeudesta pois! »Ulos koko pataljoona!» huusi kapteeni vihoissansa. JUHANI: Mine kõnele vanapaganaga põrgus! — Aken kildudeks ja vangist välja! «Välja terve pataljon!» karjus kapten vihaselt. 03065
Bottom
03065
Top
TUOMAS: Ovi hakaan, Eero! TUOMAS: Uks haaki, Eero! 03066
Bottom
03066
Top
EERO: Niin juuri; linnan isoportti kiini pataljonan marssiessa västingin takaportista ulos.--Ha'assa on ovi. EERO: Just nii; lossi suurvärav kinni, kui pataljon kantsi tagauksest välja marsib. — Uks on haagis. 03067
Bottom
03067
Top
AAPO: Minä varoitan teitä! AAPO: Mina hoiatan teid. 03068
Bottom
03068
Top
JUHANI: Tehty on tehty. Katsos tuossa! JUHANI: Mis tehtud, on tehtud. Vaat nii! 03069
Bottom
03069
Top
AAPO: Sinä hirmuinen, julkijumalaton! AAPO: Sina peletis, piisti-pagan! 03070
Bottom
03070
Top
SIMEONI: Kas niin! Se on tehty! Siinähän akkuna sälähti! SIMEONI: Vaat mi! Scc on tehtud! Nõnda see aken kli-rises! 03071
Bottom
03071
Top
JUHANI: Akkuna sälähti ja taivas välähti, kun kerran vaan keikahti Jussin pussi! Se oli Laiska-Jaakon mälli. JUHANI: Aken klirises ja taevas porises, kui kord ainult Jussi kott värises! See oli Laisk-Jaagu maailmakärakas. 03072
Bottom
03072
Top
SIMEONI: Meitä poloisia! SIMEONI: Oh meid õnnetuid! 03073
Bottom
03073
Top
JUHANI: Tie on auki, lähdetkö liikkeille? JUHANI: Tee on lahti, kas tuled nüüd? 03074
Bottom
03074
Top
SIMEONI: Minä seuraan teitä, velikulta! SIMEONI: Ma järgnen teile, kulla veljed! 03075
Bottom
03075
Top
JUHANI: Aapo, tie on auki, lähdetkö liikkeille? JUHANI: Aapo, tee on lahti, kas tvled nüüd? 03076
Bottom
03076
Top
AAPO: Miksi nyrkki pystyssä, sinä hullu? Minä seuraan, seuraan! Mitähän tässä enää muuta, koska kerran on palanen kelkassamme. AAPO: Miks on sul rusikas püsti, sa meeletu? Ma tulen, tulen! Mis siin nüüd enam, kui juba kord tegu on tehtud. 03077
Bottom
03077
Top
JUHANI: Istu ja pala! JUHANI: Surm ja needus! 03078
Bottom
03078
Top
TUOMAS: Kaikki pussit selkään ja akkunasta ulos! Porstua tömisee. TUOMAS: Kõik kotid selga ja aknast välja! Eeskojas müdiseb. 03079
Bottom
03079
Top
JUHANI: Onko se lukkari? Minä sivuun häntä. JUHANI: Ons see köster? Ma paitan teda pisut. 03080
Bottom
03080
Top
TUOMAS: Tule! Tuonas. Tule! 03081
Bottom
03081
Top
JUHANI: Se on lukkari. Minä sivuun häntä hieman. JUHANI: See on köster. Ma paitan teda pisut. 03082
Bottom
03082
Top
TUOMAS: Pois! sanon minä. TUOMAS: Minema! ütlen mina. 03083
Bottom
03083
Top
JUHANI: Älä astu tielleni nyt. Minä rakastan sinua, Tuomas veljeni. JUHANI: Ära astu nüüd mu teele. Ma armastan sind, veli Tuomas. 03084
Bottom
03084
Top
TUOMAS: En päästä sinua tekemään hirmutöitä. Riennä nyt vaan kanssani akkunasta ulos; tuollahan jo pelto-murulla kaapaisevat toiset. Tule! TUOMAS: Ma ei lase sul kuritööd teha. Kiirusta nüüd aga ühes minuga aknast välja; teised lasevad juba seal nurme mööda. Tule! 03085
Bottom
03085
Top
JUHANI: Hellitä! Mitä pelkäät sinä hirmutöitä? Hänen otan vaan koreasti polvilleni, nostan ylös takkinsa pitkät liepeet ja nassielen häntä paljaalla kämmenelläni, ja totta on tekevä tämä kämmen. Hellitä, armas veljeni, muutoin sydämmeni halkee kuin Korkin säkkipilli. Hellitä! sinä näet kuinka pääni höyryy. JUHANI: Lase lahti! Miks kardad sa kuritööd? Võtan ta ainult ilusti põlvele, tõstan ta pikad kuuesiilud üles ja laksan palja pihuga, ning tõsist tööd teeb see peo. Lase lahti, armas veli, muidu lõhkeb mu süda kui Korgi torupill. Lase! sa näed, kuis mu pea aurab. 03086
Bottom
03086
Top
TUOMAS: Olemmepa ikuiset vihamiehet, ellet tottele minua nyt. Huomaa mitä sanoin. TUOMAS: Oleme siis igavesed vihamehed, kui sa mind nüüd ei kuula. Pane tähele, mis ma ütlen. 03087
Bottom
03087
Top
JUHANI: Mennään sitten. Mutta enpä suostuisi tähän, jos en sydämestäni sinua rakastaisi. JUHANI: Lähme siis. Kuid ma ei lepiks sellega, kui sind südamest ei armastaks. 03088
Bottom
03088
Top
He vaikenivat, viskasivat itsensä akkunasta mäelle ja juoksivat nopeasti yli lukkarin perunapellon. Saralla kilkahtelivat pienet kivet, multa-kokkareet lentelivät korkealle ilmaan, ja pian he katosivat tiheään lepistöön toisten jäljessä. Silloin lukkari vihan hirmuisella muodolla rynkäs sisään, heiluttaen kourassansa meren-ruokoista, jykevätä sauvaa. Korkealla, kiljuvalla äänellä huuteli hän karkureita, mutta turhaan. Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset, juoksivat yli kivisen, kallionkieluisen tienoon, siitä halki ahtaan katajiston, siitä yli pappilan avaran, kaisla-rantaisen Neulaniemen niitun, viimein poikki lakean, kumisevan ahon, ja seisoivat santaisella tiellä, Sonnimäen kaltevan nummen alla. Ylös pitkin mukulakivistä rinnettä he astuivat ja ehdittyänsä nummen harjulle, päättivät he rakentaa itsellensä leiriä honkien juurille, kanervaiselle maalle; ja pian suitsuili heidän tuleltansa savu ylös puitten latvoille. Nad jäid vait, heitsid end aknast välja mäele ja jooksid nobedalt üle köstri kartulipõllu. Maas klõbisesid väikesed kivid, mullatükid lendasid kõrgele õhku ja peagi kadusid mõlemad poisid teiste järel tihedasse lepikusse. Köster tormas siis vihast virila näoga sisse, vibutades tugevat meriroost vem-malt. Kõva, möirgava häälega hüüdis ta põgenejaid, kuid asjata. Välja lepikust kihutasid vennaksed, jooksid üle kivise, kaljusoonise maa, sealt läbi kitsa kadariku, sealt üle kirikumõisa avara, kõrkjarannase Nõelaneeme niidu, lõpuks üle lageda, kõmiseva välja, ning seisid liivasel teel, Sõnnimäe kal-laku nõmme all. Üles mööda kerisekivilist rinnakut astusid nad ja otsustasid harjale jõudes siin mändide alla leeri lüüa, kanarbikumaale; ning peagi pöörles suits nende tulest üles punde ladvuni. 03089
Bottom
03089
Top
Korkea oli seutu, jossa veljekset majailivat. Näkyi sinne mäen takaa pappilan murros-katto, mutta mäen huipulla lukkarin punainen talo, suuri kirkonkylä, ja tuolla kuusien helmassa pitäjän kivi-kirkko, juhlallinen, komea. Näkyi vielä moniluotoinen järvi, jota viivaili itäpohjoinen, vaisusti ja liepeästi liehtoen kirkkaan taivaan alla, liehtoen yli järven, yli niittuin ja metsien, yli Sonnimäen hongiston, jonka juurilla veljekset nyt lepäsivät ja paistelivat nauriita loimottavalla nuotiolla. Kõrge oli koht, kus vennaksed laagrit pidasid. Paistis sinna mäe tagant kirikumõisa murdkatus, mäetipul aga köstri punane maja, suur kirikuküla, ning seal kuuskede hõlmas kihelkonna kivikirik, pidulik, uhke. Paistis veel saarterohke järv, mida kirdetuul kobrutas, õõtsudes pehmelt ja paitavalt heleda taeva all, õõtsudes üle järve, üle niitude ja metsade, iile Sõnnimäe männiku, mille all vennaksed nüüd lamasid ning leegitseva! tulel naereid küpsetasid. 03090
Bottom
03090
Top
JUHANI: Nyt syömme oikein kuninkaallisen atrian. JUHANI: Nüüd sööme otse kuningliku eine. 03091
Bottom
03091
Top
TIMO: Oikein herran-päiväisen. TIMO: Päris parlamentliku lõuna. 03092
Bottom
03092
Top
JUHANI: Naudan-lihaa pussista ja nauris-hillukkoja mujusta. Ne ovat kypsiä tuossa paikassa. JUHANI: Tõpraliha kotist ja mahlanaerid tuhast. Need on silmapilk küpsed. 03093
Bottom
03093
Top
Tuuli se puhaltaa ja puun-latvat taipuu,
Kultani ääni se kaukana kaikuu...
Tuul aga puhub ja puulatvu ajab,
Kallima hääl seal kaugusest kajab...
03094
Bottom
03096
Top
Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istua kaksi peevelillistä päivää. Mihuke härjarumalus meist, istuda köstri pingil, aabits pihus, istuda kaks kuratlikku päeva! 03098
Bottom
03097
Top
EERO: Mutta kas seista sen ovi-nurkassa, sehän vasta toista. EERO: Aga vaata, seal ukse kõrval nurgas seista, see on hoopis teine asi. 03099
Bottom
03098
Top
JUHANI: Hyvä, Eeroseni, sinä viisas Eeroseni, sinä kuus-tuumainen Eeroseni, sinä napa-taatta.--Lukkarin ovi-nurkassa! Minä sinun saakelin opetan. JUHANI: Armas Eerokene, sina tark Eerokene, sina kuue-tolliline Eerokene, sina nabataadikene. — Köstri uksenurgas! Ma sind sarvilist õpetan. 03100
Bottom
03099
Top
AAPO: Hiljaa, hiljaa, te pakanat! AAPO: Tasa, tasa, te paganad! 03101
Bottom
03100
Top
TUOMAS: Istu rauhassa, Juhani, ja ole huolimatta hänen puheistansa. TUOMAS: Istu rahulikult, juhani, ja ära hooli ta jutust. 03102
Bottom
03101
Top
JUHANI: Lakki päästäs kun syöt, sinä kokkare. JUHANI: Müts maha, kui sööd, sina käkk! 03103
Bottom
03102
Top
TUOMAS: Lakki päästäs, sanon minäkin. TUOMAS: Müts maha, ütlen minagi. 03104
Bottom
03103
Top
JUHANI: Kas niin. Totella täytyy sinun; ei auta. JUHANI: Vaat nii. Pead sõna kuulma; ei aita miski. 03105
Bottom
03104
Top
SIMEONI: Aina vaan nalkutusta, paljasta nalkutusta. Jumala teidän sielunne ja mielenne kerran valaiskoon! SIMEONI: Ikka ainult purelemine, paljas purelemine. Jumal valgustagu kord teie hinge ja meelt! 03106
Bottom
03105
Top
JUHANI: Ainapa hän on kiusan kapula. JUHANI: Tema on ikka see kiusupunn. 03107
Bottom
03106
Top
EERO: Ainapa olen kirotuissa hampaissanne »se turvikko ja peukalo, se pikkunappula Eero». Mutta senpä tähden olen sitkeä. EERO: Ikka olen ma teie neetud hambais «see jupike ja päkapikk, see pisipunn Eero». Kuid sellepärast olengi sitke. 03108
Bottom
03107
Top
JUHANI: Sinä olet vihainen rakkikoira, niinkuin kuului veisussa »seitsemän miehen voima». JUHANI: Sina oled vihane karjapeni, nagu öeldi laulus «Seitsme mehe jõust». 03109
Bottom
03108
Top
EERO: Purenpa takaisin ja terävästi. EERO: Puren aga vastu ja teravalt. 03110
Bottom
03109
Top
JUHANI: Sinä olet karvautta täys. JUHANI: Sa oled sappi täis. 03111
Bottom
03110
Top
AAPO: Sallipas minullekin sananen. Eero lausui jotakin, jossa luullakseni löytyi hieman totuutta. Katso: sitä karvautta, jota hän välimmiten jakelee ympärillensä, olemme kenties itse paljon keitelleet. Muistakaamme toki: kaikki olemme saman Luojan luontokappaleita. AAPO: Luba mullegi sõnake. Eero ütles midagi, milles minu arvates leidub tera tõtt. Vaata: seda sappi, mida ta aegajalt enese ümber kallab, oleme vahest isegi palju keetnud. Pidage ometi meeles: oleme kõik sama looja loodud. 03112
Bottom
03111
Top
TIMO: Vallan niin. Jos minulla on kaksi »nokkaa, toinen kuin lesti ja toinen kuin leivän puolikas», niin mitäs muiden siihen tulee? Itse mä niitä kannan. Mutta heittäkäämme jo nokat ja nakat, Luojat ja luomiset tuperin tuhkaan. Kas täältä, Juhani, saat nauriin, pehmeän kuin tuhkulaisen. Iskeppäs sen niskaan ja älä ole milläskään tuon joutavan puheista. Hän on nuori ja ymmärtämätön.--Syö, veljeni. TIMO: Täitsa nii. Kui mul on kaks nokka, «üks kui saapa-liist, teine kui leivakannikas», mis puutub see teistesse? Ise kannan ma neid. Kuid visake kus tuhat nokad ja nukad, loojad ning loomised. Vaat siit, Juhani, saad naeri, pehme kui murumuna. Hakka hammastega selle kuklasse ja ära hooli tolle tühja jutust. Ta on noor ja mõistmatu. — Söö, vennas. 03113
Bottom
03112
Top
JUHANI: Syön kyllä. JUHANI: Küllap söön. 03114
Bottom
03113
Top
TIMO: Nyt elämme kuin häissä vaan täällä korkealla, kaikuvalla mäellä. TIMO: Nüüd elame siin kõrgel, kõmaval mäel kui saajas. 03115
Bottom
03114
Top
JUHANI: Kuin taivaan häissä. Mutta rääkättiinpä meitä äsken vielä oikein surkeasti helvetissä tuolla alhaalla. JUHANI: Kui taeva saajas. Kuid alles äsja vaevati meid veel seal all põrgus nii haledalt. 03116
Bottom
03115
Top
TIMO: »Toisinaan alaslasketaan, toisinaan ylösnostetaan» tässä maailmassa. TIMO: «Kord alandatakse, kord ülendatakse» siin maailmas. 03117
Bottom
03116
Top
JUHANI: Niin on laita. Mitä sanot, veli Aapo? JUHANI: Nõndaks on lugu. Mis ütled sina, veli Aapo? 03118
Bottom
03117
Top
AAPO: Olenpa koettanut parastani, mutta turhaan. Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Tässä istun. AAPO: Olen püüdnud, nagu jõud jaksas, kuid asjata. Nüüd vihastan ometi kord ja viskan meie elulaeva tüüri saatuse pihku. Ning siin ma istun. 03119
Bottom
03118
Top
JUHANI: Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni. JUHANI: Siin me istume ja seal all lamab meie jalgade ees kogu maailm. Seal veretab köstri maja nagu punane kukk ja seal kerkib issanda templi torn taeva poole. 03120
Bottom
03119
Top
AAPO: Senpä temppelin juurella kerran istumme häpeän mustassa puussa, istumme niskat kyyryssä, kuin seitsemän variksen-poikasta aidalla, ja kuulemme ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. AAPO: Selle templi juures istume kord mustas häbipuus, istume, kaelad kõveras, kui seitse varesepoega aiaroikal, ja kuuleme, kuis inimesed näpuga näidates ütlevad: seal istuvad Jukola laisad vennad. 03121
Bottom
03120
Top
JUHANI: Ei koita se päivä, jona Jukolan pojat, niskat kyyryssä kuin variksen-poikaset istuvat häpeän mustassa puussa ja kuulevat ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. Tämä päivä ei koita, ennen menen hirteen, tai marssin aina maailman-loppuun, Heinolan pataljoonaan kivääriä keikuttelemaan. »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Nyt, veljet, koska olemme syöneet, niin laulamme, heläytämme että nummi tärisee. JUHANI: Ei köida see päev, kus Jukola poisid nagu kõverate kaeltega varesepojad mustas häbipuus istuvad ja kuulevad inimesi näpuga näidates lausuvat: seal istuvad Jukola laisad vennad. See päev ei köida: ennem poon enese oksa või marsin maailma lõppu, Heinola pataljoni püssi kandma. «Mis mina hooliksin, peiari-poju?» Nüüd, vennad, kui oleme söönud, siis laulame, laseme lahti nii, et nõmm kõmiseb. 03122
Bottom
03121
Top
SIMEONI: Siunataan itsemme ja nukutaan. SIMEONI: Palvetame ja heidame magama. 03123
Bottom
03122
Top
JUHANI: Ensin lauletaan: »Mitä minä huolin». Karastappas kurkkuas, Timo. JUHANI: Kõigepealt laulame: «Mis mina hooliksin». Köhata oma kurk puhtaks, Timo. 03124
Bottom
03123
Top
TIMO: Minä olen valmis. TIMO: Mina olen valmis. 03126
Bottom
03124
Top
JUHANI: Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas? JUHANI: Kuid Eero-poju? Oleme ju jällegi sõbrad? 03127
Bottom
03125
Top
EERO: Ystävät ja veljekset. EERO: Sõbrad ja vennad. 03128
Bottom
03126
Top
JUHANI: Kaikki hyvin. Mutta kruuvaappas kurkkuas. JUHANI: Kõik on hästi. Kuid kruvi oma kurk korda. 03129
Bottom
03127
Top
EERO: Se on jo täydessä tämmingissä. EERO: See on juba täies timmis. 03130
Bottom
03128
Top
JUHANI: Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa.--Nyt pojat! JUHANI: Hüva! Ja kuulaku nüüd teised, kuidas männik rõkkab, — nüüd, poisid! 03131
Bottom
03129
Top
Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturi-vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon
Pois minä lähden, tyttöjen houkko;
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Eipä mua peljätä piispa, ei pappi;
Kohta on ylläni sankarin takki.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Juokseppas, Rusko, ja pyöritä pyörää;
Keisarin knalleja karsitaan syömään.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturin vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Mis mina hooliksin, peiari-poju,
Kellel on kere kui kaljune kuju?
Rallaralla rallaralla rallarallalaa!

Olen mina peatselt sõduriketis
Heinola kasarmus, tüdrukupetis.
Rallaralla rallaralla rallarallalaa!

Pelgan siis pappi või poppi mina muud,
Kui minul seljas juba kuninga kuub?
Rallaralla rallaralla rallarallalaa!

Jookse siis, Kimmel, et vuravad rattad,
Ootamas poissi on kasarmu katlad.
Rallaralla rallaralla rallarallalaa!

Mis mina hooliksin, peiari-poju,
Kellel on kere kui kaljune kuju?
Rallaralla rallaralla rallarallalaa!
03132
Bottom
03150
Top
JUHANI: Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla. JUHANI: Just nii! Vaat siin on meil hea olla. 03153
Bottom
03151
Top
SIMEONI: Vähemmin ääntä, vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja.--Mutta hiljaa, hiljaa! täällä tulee ihmisiä. SIMEONI: Vähem kisa, vähem kisa! Te räuskate ju nagu leegionid tonte. — Kuid vait, vait! sealt tulevad inimesed. 03154
Bottom
03152
Top
JUHANI: Ihmisiä? Katso tarkemmin, niin näet suljun Mustalaisia, näet »Rajamäen rykmentin». JUHANI: Inimesed? Vaata terasemalt, siis näed portsu mustlasi, näed «Rajamäe rügementi». 03155
Bottom
03153
Top
Matkue, joka lähestyi, oli eräs ympärikulkeva perhe, kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla, josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko, lyhyt, mutta käpeä mies, musta vilttihattu päässä. Hän kauppailee retkillänsä pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. Harjoittelee hän myös viuluniekan virkaa, vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa, kastellen kaulaansa aina tarjomusta mukaan.--Mutta kiltti kuppari on hänen akkansa, Kaisa, nuuskanaamainen, tuikea eukko. Harvapa on sauna, jota hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen paikkakunnan eukoille. Silloin hyppii Kaisan kirves, suunsa massahtelee ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi, mutta paisuu myöskin tuliaispussi.--On heillä joukko lapsiakin, joka seuraa heitä heidän matkoillansa kylästä kylään, talosta taloon. Kaksi niistä käyvät jo retkensä itse, hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä, milloin edellä, milloin jäljessä, mutta niitä kolmea nuorempata kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa; ja Kaisa aina aisoissa vetää, Mikko lykkää sauvallansa perään. Kova on siinä meteli, missä Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä. Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat, viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla. Salk, kes nüüd lähenes, oli üks hulkuv perekond, pärit väikesest hurtsikust Rajamäe raiesmaal, mispärast maailm seda Rajamäe rügemendiks kutsus. Selle juht ja pea oli too kõigile tuntud Mikko, lühike, kuid käbe mees, must viltkübar peas. Ta müüb oma rännakud pigi ja välgutab väledalt kohi väist. Ta peab ka viiulnikuametit, vingutab tihti simmaneil ja taigu-õhtute tantsul oma rusket rõõmuriista, kastes sedamööda kurku, kuidas pakutakse. — Kuid mõnus kupulaskja on ta moor, Kaisa, nina tubakast must, äge eit. Haruldane see saun, mida ta mööda minnes selle nurga eitedele kupulaskmiseks küdema ei paneks. Siis kargleb Kaisa kirves, suu matsub ja tubakane nägu higistab hirmsasti, kuid paisub ka teepaun. — On neil hulk lapsigi, kes neile reiside! külast külla, talust tallu järgnevad. Kaks neist käivad juba ise kaasas, hüpeldes rõõmsalt vanemate ümber mööda teed, kord ees, kord taga, kuid kolme nooremat veavad isa ja ema vankril ühes; ning Kaisa tõmbab ikka aisadest, Mikko lükkab kepiga tagant. Kõva on seal kisa, kus Rajamäe seltskond liigub; ja üks irvhammas oli sest perekonnast pika pilkelau!u sepitsenud, pealkirjaks rügemendi nimi. See siis oli see käratsev salk, kes nüüd mööda maanteed Sõnnimäe nõmme alt kirikuküla poole rändas, kui vennaksed nõmme kõrgel lael oma vabadushetke veetsid, rõõmsad nagu oinad. 03156
Bottom
03154
Top
JUHANI: Heisaa! terve, sinä ennenmainittu rykmentti, terve! JUHANI: Hõissa! Tere, sina ennemainitud rügement, tere! 03157
Bottom
03155
Top
TIMO: »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen. TIMO: «Hustote till?» rääkis rootslane. 03158
Bottom
03156
Top
EERO: »Kappusivai!» sanoi Ryssä. EERO: «Kappusivai!» vastas venelane. 03159
Bottom
03157
Top
KAISA. Mitä tahdotte, te siellä ylhäällä? KAISA: Mis te tahate, teie seal üleval? 03160
Bottom
03158
Top
EERO: Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin ruskeaan reisi-pakaraan. EERO: Et moor tuleks ja imeks tubli sarvetäie selle mu vennakese Juhani ruskest reiekannikast. 03161
Bottom
03159
Top
JUHANI: Muori imee ja napsuttelee, koska faari pelaa, sehän vasta yhteen-mallaa. JUHANI: Eit see imeb ja pingutab, taat aga viiulit vingutab, see alles klapib kokku. 03162
Bottom
03160
Top
MIKKO. Minä annan teille peevelin, te Jukolan sissit! MIKKO: Ma teile näitan, te Jukola sissid! 03163
Bottom
03161
Top
EERO: Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea marssi. EERO: Taat ei taha mängida. Noh, laulame siis meie, laulame ühe vägeva marsi. 03164
Bottom
03162
Top
JUHANI: Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No, pojat Timo ja Eero! JUHANI: Vägev marss, kui Rajamäe rügement meist mööda sammub. Noh, poisid, Timo ja Eero! 03165
Bottom
03163
Top
Karsitaan nyt kulkemahan
Ylös, alas mäkii,
Kuohintahan, kuppaamahan,
Kauppoilemaan pikii.

Aisoiss' Kaisa nuuska-naama
Itse olla tykkää,
Mikko, purren mälliänsä,
sauvall perään lykkää.
Mingem nüüd siis küladesse
Mööda soid ja mägi,
Kohitsema, kuppu laskma,
Kaubitsema pigi.

Aistes Kaisa-nuusanina
Kaadervärk! veab,
Mikko, pistes plotskit põske,
Ise pära peab.
03166
Bottom
03174
Top
JUHANI: Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus. JUHANI: Just nii! On see alles lustiline lugu. 03176
Bottom
03175
Top
KAISA. Tietäkää, te sen vietävät siellä, että me kuljemme aina kunnialla, mutta te, te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit ja raatelevat pedot. Minä kuppaan, minä, ja teen terveyttä; Mikko kuohii, hän, ja tekee lihavia kaltteja, muhkeita härkiä ja komeoita ruunia, joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat; se tietäkäät, te perkeleet. KAISA: Teadke, teie neetud seal, et meie ikka ausal teel astume, kuid teie, teie luusite mööda metsi nagu röövlid ja kiskelajad. Ma lasen kuppu, mina, ja teen tervist; Mikko kohitseb, tema, ja teeb rammusaid orikaid, lihavaid härgi ning toredaid ruunasid, kellega ratsutavad kuningate kuningad; teadke seda, teie saatanad. 03177
Bottom
03176
Top
JUHANI: Pari värssyä sen saarnan päälle, pojat! Timo ja Eero, reippaat pojat! Yht'aikaa! JUHANI: Paar värssi selle jutluse peale, poisid! Timo ja Eero, vahvad poisid! Ühekorraga! 03178
Bottom
03177
Top
Kaisan huulet massahtelee,
Napsuttelee kirves;
Kreeta-muori Kaisan kynsiss'
Juttuu hampaat irviss'.

Mutta tuolla tarhan puoless'
Mikä pauhu? Heisaa!
Kyltät, kaltit saarnailevat,
Pikku-porsaat veisaa.

Miksi kyltät hälisevät?
Miksi naskit kirkuu?
Katsos: läätin oven alla
Mikon veitsi vilkkuu.
Kaisa huuled matsutavad,
Kui ta kahmab kirve,
Kreeta-moor see Kaisa küüsis
Lõugab, hambad irvi.

Aga miks seal seapahnas
Kostab kole kisa?
Kuldid hirmsalt hädaldavad,
Põrsad teevad lisa.

Miks need kuldid hädaldavad,
Põrsad nagu võllas?
Vaata: Mikko läve kohal,
Nuga tupest vällas.
03179
Bottom
03193
Top
JUHANI: Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää, Mikko? JUHANI: Tõepoolest, üks lõbus lugu; selle vastu ei või vaielda, Mikko. 03195
Bottom
03194
Top
MIKKO. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä, että tässä on itse Mestari-Mikko, joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä, vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. Ja siitäpä tempusta sai hän valtuus-kirjan, jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan. Sellainen Mikko minä olen. MIKKO: Pea oma leivaauk silmapilk kinni ja tea, et siin on Meistri-Mikko ise, kes näpistas kuberneri täku puhtal linal, ilma pisaratki verd valamata. Ja selle kunsttüki eest sai ta tunnistuspaberi, mida ka Rooma keiser ise ei või ümber lükata. Sihuke Mikko olen mina. 03196
Bottom
03195
Top
EERO: Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa! EERO: Oh sina kahekordne Kohi-Miku ühes oma nõiamoo-r‘ga! 03197
Bottom
03196
Top
KAISA. Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän hääjoukon. KAISA: Vaata, et ma ei nõiu teid hundikarjaks, nagu taat muiste upsaka pulmaseltsi. 03198
Bottom
03197
Top
JUHANI: Tässäpä seison vielä vanhana Jukolan-Jussina omissa housuissani, ja niinpä toivon Jumalan avulla seisovani myöskin tästälähin. Eihän siitä noita-konstistasi, muija-parka, tule enemmän kuin koska toisvuonna ennustit meille maailman loppua ja saatoit monen akan pyytämään turhaan anteeksi entistä häijyyttänsä ukoltaan. JUHANI: Seisan siin veel endise Jukola jussi pükstes, ja nõnda loodan jumala abiga ka edaspidi seista. Ei su nõiakunstist, õnnetu moor, tule rohkem kui tunamullu, kui sa meile maailma lõppu ennustasid ja mõnegi eide sundisid oma vanamehelt senist kurjust andeks paluma. 03199
Bottom
03198
Top
KAISA. Kuule mitä nyt ennustan. KAISA: Kuule, mida ma nüüd ennustan. 03200
Bottom
03199
Top
EERO: Ennustatpa ja toivot meille lämpöisen saunan ja sinun itsesi meitä kuppailemaan niskaan. EERO: Ennustad ja soovid meile sooja sauna ja sind ennast meile kuklasse kuppu laskma. 03201
Bottom
03200
Top
JUHANI: Mutta se on hullu ennustus ja toivo. Tosin ai'on kotia tullessani lämmittää saunan ja kylpeä oikein herttaisesti, mutta Aatamin-frakkia niskassani en ensinkään mieli rikkoa. JUHANI: Kuid see oleks hull ennustus ja soov. Möt'en küll koju jõudes sauna kütta ning õige mõnusalt vihelda, kuid oma Aadama praki-kuube kuklas ei taha ma kaugeltki rikkuda. 03202
Bottom
03201
Top
KAISA. Kuule, kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös, ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä, rämeitä ja soita, etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. Ah! verisesti täytyy sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä, puuskuttaen kuin kuoleva jänis, kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi. Tämä kuulkaa ja muistakaa. KAISA: Kuule, kuule! Tuhaks saab su saun ja tuhaks su tuba, ning armetu! kombel lähed sa metsadesse hulkuma, laugaste peale, soodesse, otsides sooja külmavale kehale. Ah! veriselt pead sa veel heitlema nii inimeste kui metsakiskjate vastu ja sellest lõõtsutades nagu surev jänes oma neetud pea põõsasse laskma. Seda kuulge ja pidage meeles! 03203
Bottom
03202
Top
JUHANI: Mene helvettiin... JUHANI: Mine põrgusse... 03204
Bottom
03203
Top
TUOMAS: Vaikene jo, vaikene! TUOMAS: Vaiki juba, vaiki! 03205
Bottom
03204
Top
SIMEONI: Sinä jumalaton, villitty! SIMEONI: Sina jumalavallatu, meeletu! 03206
Bottom
03205
Top
JUHANI: Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu lukkarin kurkkuun ijankaikkinen sian-tauti. JUHANI: Mine tulipunasesse põrgusse! Mine köstri manu ja nõiu köstri kurku igavene seatõbi. 03207
Bottom
03206
Top
EERO: Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju. EERO: Et ta laulaks nagu vana kihvadega kult Mikko küünte vahel. 03208
Bottom
03207
Top
JUHANI: Niin! ja rovastille, sille ulkokullatulle, tekopyhälle, ja rikkaalle rasva- ja makkara-rovastille... Mitä määräisimme hänelle? Sanoppas, Eero. JUHANI: Nii! ja praostile, tollele väljast võõbatud variserile ning rikka’e rasva- ja vorstipraostile... Mis me temale määraksime? Ütle, EERO: 03209
Bottom
03208
Top
EERO: Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika kissapiirakka. EERO: Sündigu temale toetusel, nagu sündis tollimehele Ou’u väravas: tulgu ta kotti mehine kassipiirak. 03210
Bottom
03209
Top
JUHANI: Niin! Paltamon kalakukko, näetkös, jossa kissa, karvainen kissa on moskana sisällä. JUHANI: Nii! Otse Paltamo kalapiirak, kus, kas tead, karvane kass on lobiks sees. 03211
Bottom
03210
Top
EERO: Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa, repee kerran remahtaen vaan. EERO: Ja sel'est tehku ta järgmiseks pühapäevaks nii vägev ning vihane manitsusjutlus, et rebeneb ta rasvane vats, rebeneb robinal ühekorraga. 03212
Bottom
03211
Top
JUHANI: Niin! ja sitten peijakas hänen periköön, ottakoon hänen niskaansa ja lennättäköön häntä niinkuin pirun on tapana pappia lennättää. JUHANI: Nii! Ja siis pärigu teda pagan, kahmaku tal kuklast kinni ja virutagu teda nõnda, nagu kuradil on kombeks pappi virutada. 03213
Bottom
03212
Top
EERO: Vieköön rikkaan miehen toveriksi sen mahtavan ja rikkaan rovastin. EERO: Ja las ta viib rikka mehe seltsiliseks selle vägeva ning rikka praosti. 03214
Bottom
03213
Top
JUHANI: Siinähän ovat terveiset, joita pyydämme sinun saattamaan koreasti esiin sekä lukkarille että rovastille. Ja jos kaiken tämän teet, niin saatpa sitten noitua minun itseni vaikka sudeksi, niinkuin uhkasit. JUHANI: Need on tervised, mida palume nii köstrile kui ka praostile kenasti edasi anda. Ja kui kõik selle teed, siis võid mind kas või hundiks nõiduda, nagu ähvardasid. 03215
Bottom
03214
Top
EERO: Sudeksi niin ahneeksi, että hän kerralla nielee kitaansa koko Rajamäen rykmentin. EERO: Nii ahneks hundiks, et see ühekorraga neelab nahka kogu Rajamäe rügemendi. 03216
Bottom
03215
Top
JUHANI: Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle. JUHANI: Nii! ja veel kupusarvekoti pealekauba. 03217
Bottom
03216
Top
EERO: Vielä pikipussinkin paakelssina. EERO: Ning vee! pigikoti maguskoogiks. 03218
Bottom
03217
Top
JUHANI: Niin juuri, sinä vasaran-poika! JUHANI: Just nii, sina naaskel! 03219
Bottom
03218
Top
KAISA. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä terveisenne, ja se keitto on kupissanne kerran vielä, te kirotut! Anna heille kivestä läksiäisiksi, Mikko, anna että pääkuori aukenee. KAISA: Üsna hüva! Praost ja köster peavad teie tervised kätte saama, ning see supp seisab kord veel teie kausis, te neetud! Anna neile kiviga jumalagajätuks, Mikko, anna nii, et pcakoor lõhkeb. 03220
Bottom
03219
Top
MIKKO. Tässäpä on mukava harakan-kivi, juuri kuin käsketty.--Tuossa, te Pelttarin pukit!--Mars, Kaisa! Nyt mennään. MIKKO: Siin on just paras kaarnakivi, otsekui tellitud. — Seal on, teie Pelttari sikud! — Marss, Kaisa! Nüüd läheme. 03221
Bottom
03220
Top
JUHANI: Tuota riivattua! Nakkasi kiven, ja liki liippasi, ettei iskenyt minua otsikkoon. JUHANI: Seda hullu! Virutas kiviga, ja nii lähedalt läks. ct oleks peaaegu mu otsmikule käinud. 03222
Bottom
03221
Top
EERO: Lähetetään polla takaisin. EERO: Saadame palli tagasi. 03223
Bottom
03222
Top
JUHANI: Sinkauta se ukolle takaisin, että hattu kömähtää. JUHANI: Linguta taadile tagasi, nii et müts mürtsub. 03224
Bottom
03223
Top
TUOMAS: Oleppas heittämättä, poika, jos tahdot säästää saivaristoas. TUOMAS: Ära viska, poiss, kui tahad oma täikongi hoida. 03225
Bottom
03224
Top
AAPO: Näethän, sinä konna, että siellä on lapsia. AAPO: Näed sa, lurjus, seal on ju lapsed. 03226
Bottom
03225
Top
JUHANI: Pidätä kives; he jo mennä kaapaisevat että nummi jymisee. JUHANI: Pea oma kivi kinni; nad liduvad juba, nii et nõmm müdiseb. 03227
Bottom
03226
Top
SIMEONI: Voi te ilkeen-aikaiset, te kalmukit ja koiran-kuonolaiset! Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme tiellä. Voi te rosvot! SIMEONI: Oi teid jõledaid, teid kalmukaid ja koerakoon-lasi! Ega pääse teist enam rahulik teekäijagi viisakalt mööda. Oi teid röövleid! 03228
Bottom
03227
Top
JUHANI: Minäkö, joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen potran ruumiinsa, niin--kylläs sen tiedät. Kaksi yötä ja päivää on poika istunut tornissa. Mutta lähetinpä lukkarille vallan uhkeita terveisiä sappeni lievitteeksi. JUHANI: Jah et mina või, kes neil juuksekarvagi ei painutaks? Kuid vaata, kui mees on õige vimmas ja vägevad tõmbed läbi ta tugeva keha käivad, siis — noh, sa tead isegi. Kaks ööd ja päeva on poiss tornis istunud. Kuid ma saatsin ka oma viha vaigistuseks köstrile õige toredad tervised. 03229
Bottom
03228
Top
AAPO: Ja vielä hullumpia rovastille. Niitä terveisiä taidamme vielä katkerasti katua. AAPO: Ja veel pöörasemad praostile. Neid terviseid peame vahest vee! kibedasti kahetsema. 03230
Bottom
03229
Top
JUHANI: »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Elämä, nuoren miehen elämä on juuri niinkuin tämä kaikuva, kohiseva nummi. Ja tuollahan koillisessa longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä, tuolla ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. Kolistimen kolme järveä siellä silmäni näkee. JUHANI: «Mis mina hooliksin, peiari-poju?» Elu, noore mehe elu on just nagu see kõmav, kohisev nõmm. Ja seal kirdes kummub karm Impivaara mägi ja seal loodes välgub jälle kirikuküla järv ning paistab veel muidki järvi, seal taevarannal nagu igaveses ääretuses. Kolme Kõlisti järve seletavad seal mu silmad. 03231
Bottom
03230
Top
»Ei mun auta, ei mun auta,
Täytyy mennä järveen;
Kultani on niin vihainen
Ja puhisee kuin kärme».
«Ei nüüd aita, ei nüüd aita
Mulle muu kui uputus;
Minu armsam on nii paha,
Sihiseb kui mürgiuss.»
03232
Bottom
03236
Top
Tuon järven pinnallapa tuossa istuu usein lukkari-ukkomme ongen-pahla kourassa. Ah! könöttäisi hän siellä nyt ja minä olisin tuima tuulenpuuska, äkeä hirmu-myrsky kaakosta, niin tietäisinpä mitä kohden rynkäisin pauhinalla, ja pianpa puljahtelis kumossa lukkarin ruuhi. Seal järve pinnal istub tihtipeale meie köstritaat, õngevabe pihus. Ah! kükitaks ta nüüdki seal ja oleksin mina vali tuulehoog, tormine tuulispea kagust, siis teaksin, kuhupoole mühinal kihutaksin, ning peagi loksuks köstri küna kummuli. 03238
Bottom
03237
Top
SIMEONI: Mikä synnillinen toivotus! SIMEONI: Mihuke patune soov! 03239
Bottom
03238
Top
JUHANI: Sen minä tekisin, ruuhen minä kumoisin että kiehuisi vellinä järven vesi. JUHANI: Seda mina teeksin, küna mina kummuli käänak-sin, nii et järve vesi kördina keeks. 03240
Bottom
03239
Top
TIMO: Suden paistiksi koko mies. TIMO: Hundiroog on too mees. 03241
Bottom
03240
Top
JUHANI: Suden-kuoppaan hänen syöksisin ja itse paseerailisin riemuiten reunalla. JUHANI: Hundiauku ma ta virutaksin ja ise patseeriksin rõõmuga äärel. 03242
Bottom
03241
Top
AAPO: Kettu, kerran karhun pahan-suopa, narrasi kuoppaan kontio-kurjan. Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan kuopan, haastellen pilkallisesti. Siitä astui hän ilveksen selkään, ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen, joka seisoi siinä lähellä. Rupesi laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta neljästä ilmasta; käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen laulunsa mukaan. Tulivat pian itä, läntinen ja etelä, ja ankarasti kaikkui ja kohisi kuusi. Tuli myös voimallinen pohja, rynkäsi halki partaisen, pimeän korven, humisten ja ryskyin. Silloin kuusi pauhasi, vapisi ja kumartui syvään, murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa, viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä kuopassa. AAPO: Kord narris rebane, karu vaenlane, õnnetu mesikäpa auku. Kangesti ta siis naeris ja kõndis seal üleval ümber mustava koopa pilke jutte pajatades. Siis istus ta ilvese selga; ilves viis ta üles kõrge kuuse otsa, mis seal lähedal seisis. Rebane hakkas rõõmsalt laulma ja igast ilmakaarest tuuli kutsuma; käskis neil ta laulu saateks kuusekannelt mängida. Tulid varsti tuuled idast, läänest ja lõunast ning valjusti kajas ja kohas kuusk. Tuli ka vägev põhjatuul, tormas läbi sammalhabemes sünge laane, mühinal ning raginal. Kohises siis kuusk, vabises ja kummardas sügavalt, murdus viimaks ning langes koopa poole ja virutas kukkudes rebase oma ladvast alla karu sülle sügavasse koopasse. 03243
Bottom
03242
Top
TIMO: No peijakas! Mutta nyt? TIMO: No pagan võtku! Aga edasi? 03244
Bottom
03243
Top
JUHANI: Kylläs tuon arvaat, kuinka nyt tapahtui. Kieppasi mar' karhu oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti, niinkuin teki hyvä lukkari minulle.--Mutta ymmärränpä Aapon tarkoituksen. Hän tahtoi minua muistuttaa, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän putoo siihen itse. Olkoon niinkin, mutta suden-kuopan saaliiksi lukkarin soisin vaan. JUHANI: Küllap sa seda isegi mõistad, mis nüüd sündis. Kahmas nüüd karu rebase kasukast kõvasti kinni ja raputas nii, et hambad plaksusid, nagu tegi armas köster minuga. — Kuid ma mõistan Aapo tagamõtteid. Ta tahtis mulle meelde tuletada, et kes teisele auku kaevab, see ise sisse langeb. Olgu kas või nii, kuid hundiauku sooviksin ma köstrit ometi. 03245
Bottom
03244
Top
TIMO: Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän, sitähän ei juuri minunkaan sydämeni vastaanlöis. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Kaksi tuntia, kaksi tuntia vaan. Ja jääköön tämä tähän. Eläköön lukkari rauhassa, putoomatta edes närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Mutta yhtä ihmettelen. Kuinka taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. Voi veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella, sitä vähemmin kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. Te uskotte tämän, mutta minä päätän asian puhtaaksi valheeksi. TIMO: Näha, kuis köster auku komberdab, selle vastu ei paneks minugi süda. Kuid ega ma toda taadiraiska siiski kaua läpases kongis piinaks. Kaks tundi, ainult kaks tundi. Kuid jäägu see jutt. Elagu köster rahus, kukkumata isegi mu sapise südame koopasse. Ainult ühte mina imestan. Kuidas võite uskuda sääraseid Iobajutte nagu see rebasest ja karust? Oi vennakesed! Ei või ju rebane tühjagi lobiseda, saati siis veel maailma tuuli enese juurde kutsuda. Te usute seda, kuid mina pean asja puhta võltsiks. 03246
Bottom
03245
Top
JUHANI: Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa. JUHANI: Seda juba teatakse, et Timo pea pole just teravamate hulgast siin maailmas. 03247
Bottom
03246
Top
TIMO: Vaikk'ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo. TIMO: Olgugi et ei. Kuid selle peaga rändan ma läbi selle maailma niisama ausalt kui sina või mõni muu, mees või naine. 03248
Bottom
03247
Top
AAPO: Timo ei käsitä kuvausta. AAPO: Timo ei saa mõistukõnest aru. 03249
Bottom
03248
Top
JUHANI: Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua, niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme. JUHANI: Ei mõista see vaene poiss nüüd põrmugi. Kuid vaata, kui ma nüüd sulle asja seletan. Lugu rebasest ja karust on arvatavasti pärit nendelt aegadelt, kus kõik loomad ning isegi puud vee! kõnelda võisid, nagu jutustatakse «Vanas testamendis»; ja seda olen kuulnud meie kadunud pimedalt onult. 03250
Bottom
03249
Top
AAPO: Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta. AAPO: Nüüd ei mõista sinagi muinasjuttu ega selle otstarvet. 03251
Bottom
03250
Top
TIMO: Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa; musta kylki molemmilla». TIMO: Kuid ometi «pada sõimab katelt, ühed mustad mõlemad». 03252
Bottom
03251
Top
JUHANI: Mielitkö viisastella, mies? Mutta usko minua, niin kiitänpä Jumalaa siitä, etten ole niin tyhmä kuin sinä, Timo-poloinen. JUHANI: Ah sa tahad veel targutada, poiss? Kuid usu mind, ma tänan jumalat, et ma nii rumal pole kui sina, vaene TIMO: 03253
Bottom
03252
Top
TIMO: Vaikka et ole; enpä siinä mitään vaaraa näekkään. TIMO: No kui sa ei olegi, ma ei näe selles ka mingit hädaohtu. 03254
Bottom
03253
Top
EERO: Tee sinä, Timo, niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten rintaasi, ja saadaanpa nähdä, kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia marssii. EERO: Tee sina, Timo, nii kui tölner ennemuiste: löö ainult vastu rinda, ja küllap siis näeme, kumb teist siit parema inehena koju marsib. 03255
Bottom
03254
Top
JUHANI: Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin, sinä puplikaani itse? JUHANI: Võeh, või torkas juba väikest Eerotki, sina tölner ise? 03256
Bottom
03255
Top
EERO: Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen, tuohon pikku-Zakeukseen. EERO: Torkas õige magusasti tölnerite ülemat, toda väikest Sakkeust. 03257
Bottom
03256
Top
JUHANI: Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas, vaan panen itseni makeasti nukkumaan. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin viholais-pesä kinoksen alla.--Mutta Jumala auta meitä! olemmehan asettuneet kamalaan paikkaan. JUHANI: Mina ei hooli sinu Sakkeustest ega magedustest, vaid heidan ise magusasti magama. Selja tahan teie poole pöörata ja lamada nagu sipelgapesa hange all. — Kuid jumal hoidku meid! Me oleme ju kohutavas kohas peatunud. 03258
Bottom
03257
Top
AAPO: Miksi niin? AAPO: Miks nii? 03259
Bottom
03258
Top
JUHANI: Tuossahan tuo merkillinen, kamoittava kivi, joka antaa aina niin murheellisen vastauksen kirkonkelloin pauhinalle. Ja katsokaapas noita silmiä sitten, jotka tuijottelevat tuolta päällemme lakkaamatta. Minä kauhistun. Mennään tästä Herran nimeen! JUHANI: Seal on ju see iseäralik, kohutav kivi, mis kirikukellade paukudele ikka kurbliku kajaga vastab. Ja vaadake siis noid silmi, mis meid sealt järelejätmata vahivad. Mul on kole. Lähme jumala pärast siit minema. 03260
Bottom
03259
Top
TUOMAS: Istukaamme rauhassa. Tnomas. Istume rahulikult. 03261
Bottom
03260
Top
JUHANI: Mutta metsänhaltija on tässä kova ja kiukkuinen. JUHANI: Kuid metshaldjas on siin vihane ning tige. 03262
Bottom
03261
Top
AAPO: Ainoastaan heitä kohtaan, jotka kiroilevat tai osoittelevat muuta jumalattomuutta. Sentähden kavahda itses siitä. Mutta tarina noista kuvista tuolla kiven kyljessä on tapaus kaukaisista ajoista. AAPO: Ainult nende vastu, kes vannuvad või muud jumalavallatust teevad. Sellepärast hoia ennast ise selle eest. Koid lugu noist märkidest seal kivi küljes on sündmus kaugeilt aegadelt. 03263
Bottom
03262
Top
LAURI: Tahdotko sen kertoa meille? LAURI: Tahad sa meile seda jutustada? 03264
Bottom
03263
Top
AAPO: Mutta katselkaa ensin tarkemmin tuota kiveä. Siellä nä'ette niinkuin neljä kultaista, säteilevää pistettä. Ne ovat kahden rakastajan sulavat silmät, korean neidon ja uljaan nuorukaisen; ja heidän kuvansa nä'ette myös piirrettyinä kiveen. Katselkaa heitä, silmät vähän rakosilla. Siinä he istuvat yhdistettyinä hellimpään syleilykseen. Mutta alempana, nuorten jalkain juuressa makaa kymeröissään ja miekalla lävistettynä eräs vanha uros. AAPO: Kuid vaadake enne terasemalt toda kivi. Sea! näete otsekui nelja kuldset, sätendavat punkti. Need on kahe armastaja hellad silmad, kauni neitsi ja uhke noormehe silmad; ning nende kujud, näete, on niisama kivi sisse joonistatud. Vaadelge neid, silmad pisut praokil. Seal nad istuvad, ühinenud kõige hellemas kaisutuses. Kuid alamal, noorte jalgade ees, lamab küürus üks vanamees, mõõgaga läbi torgatud. 03265
Bottom
03264
Top
TIMO: Juuri niinkuin sanot. TIMO: Just nagu sa ütled. 03266
Bottom
03265
Top
LAURI: Jotakin sellaista luulen minäkin siellä näkeväni. Mutta kerro asia. LAURI: Midagi säärast arvan minagi seal nägevat. Kuid jutusta see lugu. 03267
Bottom
03266
Top
Seuraavan tarinan kertoi heille Aapo. Ja järgmise muinasjutu vestis neile Aapo: 03268
Bottom
03267
Top
Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna, ja tämän linnan herra oli rikas ja mahtava mies. Hänellä oli tytärpuoli, äititön, mutta suloinen ja kaunis kuin aamu. Neitoa rakasti eräs nuorukainen, mutta sekä nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä, jonka sydämessä ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. Mutta tytär rakasti myös ylevätä nuorukaista; ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella, ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. Mutta saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen korviin hirmuisen valan. »Tyttäreni», sanoi hän, »katso etten saavuta teitä syleilyksessä metsien yössä. Tiedä, että miekkani teidät kohta silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan. Sen lupaan ja pyhästi vannon». Niin hän lausui, ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. Ei hän kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää, vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi hänen lempensä. Seisis ennemuiste siin lähedal uhke loss ja selle lossi peremees oli rikas ning vägev härra. Tal oli võõrastiitar, ematu, kuid armas ja kaunis kui hommikukoit. Neitsit armastas üks noormees, kuid nii noormeest kui tüdrukut vihkas kole lossi-isand, kelle südames ei leidunud iial ruumi armastusele. Aga tütar armastas ka suurtsugu noormeest ja nad kohtasid tihti teineteist siin kumiseval nõmmel ja just selle kivi kõrval oli nende kokkusaamise koht. Kuid siis sai isa nende salajasest ühendusest teada ja karjus kord neitsi kõrva hirmsa vande. «Mu tütar,» ütles ta, «vaata, et ma ei taba teid teineteise kaisus metsade öös. Tea, et mu mõõk laulatab teid sealsamas paigas ühte verises surmas. Seda ma tõotan ja vannun.» Nii ta ütles, ja neitsi kohkus vannet kuuldes. Kuid ei ta unustanud ometi oma südamesõpra, vaid veel kangemaks kasvas teina armastus. 03269
Bottom
03268
Top
Oli tyyni kesä-yö; tuli aavistus immen poveen, että nuorukainen käyskeli nummella, vartoen kultastansa. Viimein, koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa, läksi hän, käärittynä avaraan, hienoiseen huiviinsa, lemmenretkellensä, hiipi varjona ulos, katosi pian metsän kohtuun, ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina. Mutta kaikki eivät linnassa maanneetkaan, vaan seisoipa akkunan ääressä itse linnan herra, tähtäillen neitoa, joka öisenä haamuna siirtyi pois. Silloin vyötti hän miekkansa miehustalle, tempasi käteensä keihään ja kiirehti ulos, katosi metsään neitosen jäljestä. Verta-janoova peto silloin vainosi lempeä-silmäistä karitsaa. Oli vaikne suveöö; lõi aimus neitsi põue, et noormees nõmme] kõndis ja armsamat ootas. Viimaks, kui ta arvas, et lossis kõik juba sügavat und magavad, mähkis ta laia peene loori endale ümber ja läks oma armuteele, hiilis välja vaikselt kui vari, kadus peagi metsade põue, ning hõljus kord veel kasteses hiies sinine linik. Kuid kõik siiski ei maganud lossis, vaid Iossihärra ise seisis akna ees ja luuras neitsit, kes öise varjuna kadus. Siis sidus ta mõõga vööle, kahmas piigi kätte ja tõttas välja, kadus neitsi järel metsa. Verejanuline kiskja jälgis siis mahedasilmalist talle. 03270
Bottom
03269
Top
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla.--Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät, heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi, kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget. Ääretön vimma saavutti hänen sielunsa. Aga üles nőmmc'e tõttas lõõtsutav tüdruk ja kohtas oma kallimat sea] halli kivi kõrval. Seal nad seisid teineteist armsalt kaisutades, sosistades armukeelt õndsuse hetkel. Ei seisnud nad enam siin maapinnal, nende hinged kõndisid taeva lilleniitudel. — Kulus nõnda mõni silmapilk, siis tormas äkki nende juurde lossi hirmus isand, torkas terava piigi neitsi vasakusse külge, nii et piigi ots noormehe paremast küljest välja tungis, ning ühendas nõnda nad surmas. Nad vajusid vastu kivi ja ühise ojana voolas nõmmel nende veri, värvides punaseks kanarbikulillede põski. Terassidemega ühendatult istusid nad seal kivisel toolil hääletuina, kuid veelgi armsalt teineteist kallistades. Ja kaunilt nagu neli kuldset tähte sätendasid nende silmad lossi vägeva isanda poole, kes imestades vaatles imelikku, vaikset pilti surmasuus. Tõusis äkki äikeseilm, lõi välku, müristas taevas, kuid välkude sinakas valguses särasid noorte silmad õndsalikult, nagu sätendavad neli küünalt taeva saalis, pühas laotuses. Seda vaatles mõrtsukas, kui kõrguse viha tema üle ning ümber mässas. Vägevalt vestsid ta hingele noorte kaunilt kustuvad silmad, nende kosena voolav veri, kõneles mürisev taevas. Tema süda nõtkus, nõtkus esimest korda, kui ta, hinges külm ja must kahetsus, vaatles surijate imelikke silmi, mis järelejätmata talle vastu naeratasid. Ta süda kohkus ja vabises, kui välgud sähvisid ning laotus kärkis, ja igalt poolt tungisid ta kallale hirmuvaimud. Ääretu vihahoog valdas ta hinge. 03270
Bottom
03270
Top
Katsoi hän vielä kerran nuoria kohden: mutta sieltäpä aina samat hohtavat silmät, vaikka jo sammuvina, katselivat hymyten häntä vastaan. Silloin löi hän käsivartensa ristiin ja rupesi, kuin jäätyneellä katseella, tuijottamaan itään päin, ja niin hän seisoi kauan mykkänä synkeässä yössä. Mutta viimein ja äkisti kohoitti hän povensa korkealle ja huusi pitkän huudon, pitkän ja peloittavan kovan, joka jylisten kiiriskeli ympäri tienoota. Seisoi hän taasen äänetönnä hetken, jona hän kuulteli tarkasti ja kauan, kunnes viimeinen kaiku hänen huudostansa oli vaiennut etäisimmän kunnaan povehen. Ja koska tämä oli tapahtunut silloin hän taasen, yhä tuijoittaen kohden itää, huusi hirmuisesti, ja kauan seuduissa kiiriskeli kaiku, jonka juoksua vuoresta vuoreen hän kuulteli tarkasti. Mutta viimein kuoli kaukainen, vapiseva ääni, leimaus lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät; ainoastaan raskas sade huokaili metsässä. Silloin, äkisti kuin unesta heräten, tempasi linnan herra miekkansa huotrasta, lävisti rintansa ja kaatui nuorten jalkain juureen. Ja leimahti taivas kerran vielä, leimahti ja jyrisi; mutta pian vallitsi taasen kaikkialla hiljaisuus. Veel kord heitis ta pilgu noorte poole: sealt vaatasid talle naeratades vastu ikka samad säravad silmad, kuigi juba kustudes. Siis viskas ta oma käsivarred risti ja hakkas nagu jäätunud pilguga ida poole vahtima, ning nii seisis ta kaua tummalt sünges öös. Kuid viimaks kergitas ta äkki rinna kõrgele ja hüüdis pika hüüu, pika ning kohutavalt valju, mis ringles mürisedes ümber taevaranna. Seisis siis jälle hääletult mõne aja, kuulas teraselt ja kaua, kuni ta hääle viimane kaja oli vaikinud kauge mäekingu põue. Ja kui see oli sündinud, hüüdis ta jällegi kohutavalt, ikka veel ida poole vahtides, ning kaua käis taevarannal ringi kaja, mille jooksu ühelt mäelt teisele ta teravalt jälgis. Aga lõpuks suri kauge, vabisev hääl, välk vaibus ning kustunud olid noorte sätendavad silmad; ainu't raske vihm ohkas metsas. Siis, otsekui unest ärgates, tõmbas lossi-härra mõõga tupest, torkas läbi oma rinna ja langes noorte jalgade ette. Ja lõi taevas veel kord välku, lõi välku ning müristas: kuid peagi valitses jälle kõikjal vaikus. 03271
Bottom
03271
Top
Aamu tuli, ja nummella löydettiin kuolleet harmaan kiven juurelta; pois he kannettiin ja sija heille rinnakkain rakettiin hautaan. Mutta kivessä nähtiin sen jälkeen heidän kuvansa; ja näkyi siinä kaksi nuorta, syleillen toinen toistaan, ja heidän allansa polvillaan eräs ankara, partainen uros. Ja neljä ihmeellistä nastaa, kuin neljä kultaista tähteä, kiven kyljessä säteilee sekä yöllä että päivällä, muistuttaen rakastavain ihanasti raukenevia silmiä. Ja pitkäsen nuoli, niinkuin tarina kertoilee, piirsi, leimahtaessaan, kiveen nämät kuvat. Ja niinkuin tässä kuvauksessa, niin istuvat nuorukainen ja impi onnellisina korkeuden istuimilla; ja niinkuin uros tuossa matelee, niin entinen linnan herra paahteisessa ilmassa rangaistuksen vuoteella. Ja koska soivat tornin kellot, teroittaa hän aina tarkasti korvansa, kuullellen kaikua kivestä; mutta yhä murheellinen on helinä. Kerran toki on kivestä kuuluva ihmeellisen lempeä ja iloinen ääni, ja silloin on tullut miehen sovinnon ja pelastuksen hetki, mutta lähellä on myös kaiken maailman hetki. Ja sentähden kuultelee aina kansa erinomaisella levottomuudella kaikua kivessä, koska kellot soi. He soisivat miehen sovinnon päivän valkenevan, mutta muistelevat kauhistuen maailman tuomiohetkeä. Tuli hommik, ja nõmmelt halli kivi kõrvalt leiti surnud; nad kanti ära ja pandi üksteise kõrvale hauda. Kuid kivi peal nähti selle järel nende kujusid; ja paistis sea] kaks teineteist kallistavat noort ning nende all põlvili karm habemik mees. Ja neli imelikku kühmu nagu neli kuldset tähte sätendavad kivi küljes nii ööl kui päeval, meenutades armastajate kaunilt kustuvaid silmi. Ja pikri nool, nagu vestab muinasjutt, joonistas välgatades kivisse need kujud. Ning nõnda kui ses kujutuses, nii istuvad noormees ja neitsi õnnelikena kõrgel aujärjel; ja nagu vingerdab vanamees siin maas, nõnda endine lossihärra tulikuumal piinavoodil. Ja kui torni kellad löövad, teritab ta ikka kuulmist, püüdes kaja kivist; kuid ikka on kelin kurblik. Kord peab kivist siiski kostma imepehme ja rõõmus Hääl, ja siis on mehe lepituse ning lunastuse silmapilk tulnud, kuid lähedal on siis ka kõige maailma viimne tund. Ja sellepärast kuulab rahvas ikka erilise rahutusega kaja kivist, kui kellad helisevad. Ta sooviks, et mehe lepituspäev köidaks, kuid mõtleb hirmuga viimsele kohtupäevale. 03272
Bottom
03272
Top
Tämä oli tarina, jonka Aapo kertoi veljillensä Sonnimäen nummella. See oli muinasjutt, mille vestis Aapo vennastele Sõnnimäe nõmmel. 03273
Bottom
03273
Top
TIMO: Mutta saapa ukko hikoilla. Aina tuomiopäivään asti! Ohhoo! TIMO: Saab aga vanamees higistada. Päris vümsepäevani välja! Ohhoo! 03274
Bottom
03274
Top
SIMEONI: Sinä tomppeli, katso ettei juuri tällä hetkellä möräise tuomion torvi. SIMEONI: Sina tobu, vaata, et just selsamal silmapilgul viimsepäeva pasun huugama ei pista. 03275
Bottom
03275
Top
EERO: Maailman lopusta ei ole yhtään pelkoa niin kauan kuin pakanoita maan päällä löytyy. No Jumala paratkoon! tässähän on seitsemän villittyä pakanaa vallan kristikunnan helmassa. Mutta eihän niin pahaa, ettei siinä aina jotakuta hyvääkin. Olemmehan maailman pylväitä me. EERO: Pole vähimatki põhjust karta maailma lõppu, seni kui maa peal veel paganaid leidub. Noh, jumal paraku! Siin on ju seitse metspaganat otse ristirahva keskel. Kuid ei ole halba ilma heata. Nõnda oleme meie ju maailma sambad. 03276
Bottom
03276
Top
JUHANI: Sinäkö maailman pylväs? Kuustuumainen. JUHANI: Sina oled maailma sammas? Kuuetolliline. 03277
Bottom
03277
Top
SIMEONI: Vapisetpa, Eero, vapiset kuin perkele, kun lähestyy päivä, jota pilkkaat nyt. SIMEONI: Vabised, Eero, vabised nagu kurat, kui läheneb päev, mida praegu pilkad. 03278
Bottom
03278
Top
TIMO: Sitä ei hän tee, sen takaan minä. Ohhoo! silloinpa on meteliä ja mullerrusta. Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta; ja silloin tapahtuu se suuri autuuden merkki; silloin maailma on menevä tuhaksi ja tomuksi kuin kuiva virsu. Silloinpa karja aholla mörää ja siat kujalla kauheasti vinkuu, jos nimittäin tämä tuho on tapahtuva kesäiseen aikaan, mutta jos se talvella tapahtuu, niin karjapa silloin ometassa teiskaa ja mörää ja läätin pahnoissa sika-parat vinkuu. Silloinpa on melskettä, pojat. Ohhoo! Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta, niinkuin sokea-eno sanoi. TIMO: Seda ta ei tee, võin omalt poolt kinnitada. Ohhoo! siis alles on mürglit ja madinat. Kaks vassingut on juba olnud, kolmas on veel tulemata; ja siis sünnib see suur õndsuse märk; siis läheb maailm tuhaks ja tolmuks kui kuivanud viisk. Siis alles röögib kari ja sead vinguvad hirmsasti tanumal, kui see hukatus nimelt suvisel ajal juhtub; kuid kui see talvel sünnib, siis rabe'eb ja möirgab kari laudas ning pahnas vinduvad vaesed sead. Siis alles on mürglit, poisid. Ohhoo! Kaks suurt segadust on juba olnud, kolmas on veel tulemata, nagu ütles pime onu. 03279
Bottom
03279
Top
SIMEONI: Niin, niin, muistelkaamme tätä päivää. SIMEONI: Ja-jah, mõtelge selle päeva peale. 03280
Bottom
03280
Top
JUHANI: Vai'etkaa jo, veljet. Varjele Jumala! käännättehän perin nurinniskoin tässä miehen sydämmen. Nukkukaamme, nukkukaamme! JUHANI: Jääge kord juba vait, vennad. Hoidku jumal! Te käänate inimese südame siin päris käkaskaela. Magame parem, magame. 03281
Bottom
03281
Top
Niin he haastelivat, mutta kanssapuheensa vaikeni viimein ja uni kallisti heidät alas toisen toisensa perästä. Heistä viimeisenä istui valveillansa Simeoni, nojaten itseänsä vasten hongan pulloista juurta. Hän istui ja mietiskeli hartaasti näitä maailman viimeisiä aikoja ja tuomion suurta päivää. Ja punaisina, kosteina, liepeinä paloivat hänen silmänsä, mutta ruskea punerrus hänen karheista poskistansa paistoi kauas. Lopulta nukkui myöskin hän; ja niin he kaikki makeasti uneksuivat nuotion ääressä, joka loimotti vielä hetken, mutta vähitellen raukeni ja sammui. Nõnda nad vestsid, kuid viimaks vaikis jutt ja uni pani nad üksteise järel pikali. Viimasena istus valvel Simeoni, najatudes vastu pedaja krobelist tüve. Ta istus ja mõtiskles hardalt noist maailma viimseist aegadest ning suurest kohtupäevast. Ja punastena, niisketena, pehmetena põlesid ta silmad, aga ruske öhetus ta karedatel põskede] paistis kaugele. Lõpuks uinus temagi; ja nõnda magasid nad kõik magusasti tule ääres, mis mõne aja veel lõkendas, kuid aegamööda rauges ning kustus. 03282
Bottom
03282
Top
Päivä hämärtyi ja hämärä sakeni yöksi; ilma oli lenseä ja paahteinen; välähteli tuolloin tällöin koillisessa taivaan alla, koska ylös kohosi tuima ukkosilma. Kotkan vauhdilla läheni se kirkonkylää, viskeli kohdustansa tulta ja sytytti äkisti pappilan riihen, joka, kuivaa olkea täynnä, leimahti pian valtaiseen tuleen. Rupesivat kellot pauhaamaan ja tuli liikettä kylään, kaikkialta kiirehti väkeä hurjalle tulelle, virtasi miestä ja naista, mutta turhaan. Peloittavasti loimotti riihi, ja veripunaiseksi muuttui taivaan kansi. Mutta ilma nyt rynkäsi kohden Sonnimäkeä, jossa veljekset makasivat sikeässä unessa; ja heidän kuorsauksistaan remahteli nummi. Nytpä hirmuinen jyräys on heidät herättävä ja silloin he säikähtävät pahemmin kuin koskaan eläissänsä. Heidän unihouriva mielensä kauhistuu, koska viipymättä pujahtaa muistoonsa synkeä tarina, kuvailukset maailman lopusta, luonnon riehuessa heidän ympärillään kolkossa yössä. Ja mikä on valoa tässä yössä, on ukkospilven salamista ja kamala haame aaltoilevasta palosta kylässä.--Nyt välähti ja vilauksessa seurasi verraton jyräys, joka paikalla herätti veljekset. Huutaen kovasti ja kirkuvalla äänellä, loiskasivat he yhtaikaa ylös maasta, ja hiukset narreillaan pystyssä kuin kahiseva kahila, ja silmät renkaina päässä, tuijottelivat he kohden toinen toistansa muutaman silmänräpäyksen. Päev hämardus ja hämarus tihenes ööks; õhk oli mahe ning leitsakuline; aeg-ajalt sähvatas kirdes taeva serval välk, sest et ränk äikesepilv kerkis üles. Kotkakiiruse! lähenes ta kirikukülale, pildus oma põuest tuld ja süütas äkki kirikumõisa rehe, mis lõi peagi vägeva leegiga lõõmama, sest oli täis kuivi õlgi. Kellad hakkasid paukuma ja algas jooksmine külas, kõikjalt ruttas rahvas metsiku tule poole, voolas mehi ja naisi, kuid asjata. Kohutavalt lõõmas rehi ja veripunaseks muutus taeva-lagi. Kuid nüüd kihutas äikesepilv Sõnnimäe poole, kus vennaksed rasket und magasid; ja nende norskamisest porises nõmm. Nüüd peab kole kärgatus neid äratama ja siis ehmuvad nad nii, nagu ei iialgi elus. Nende unest segane meel kohkub, sest nende meelde tärkab sedamaid sünge muinasjutt, pildid maailma lõpust, kui loodus mässab nende ümber õudses öös. Ja niipalju kui on valgust ses öös, tuleb see äikesepilve välkudest ning külas lainetava tulekahju jubedast kumast. — Nüiid lõi välku ja silmapilkselt järgnes hirmus mürin, mis põrutas vennaksed ärkvele. Kõva häälega kisendades ja karjudes kargasid nad ühekorraga maast üles, ja juuksed kohevil püsti nagu kähisev kõrkjatihnik ning silmad peas kui sõõrid, vahtisid nad mõne hetke üksteisele otsa. 03283
Bottom
03283
Top
SIMEONI: Tuomiopäivä! SIMEONI: Viimnepäev! 03284
Bottom
03284
Top
JUHANI: Missä ollaan, missä ollaan? JUHANI: Kus me oleme, kus me oleme? 03285
Bottom
03285
Top
SIMEONI: Jokos mennään? SIMEONI: Kas juba läheme? 03286
Bottom
03286
Top
JUHANI: Auta meitä, armo! JUHANI: Halasta meie peale, taevane heldus! 03287
Bottom
03287
Top
AAPO: Hirveätä, hirveätä! AAPO: Kole, kole! 03288
Bottom
03288
Top
TUOMAS: Hirveätä kyllä. TUOMAS: Tõesti kole. 03289
Bottom
03289
Top
TIMO: Herra varjele meitä poika parkoja! TIMO: Issand, kaitse meid, vaeseid pojukesi! 03290
Bottom
03290
Top
SIMEONI: Jopa kellot soivat! SIMEONI: Juba kellad kajavad! 03291
Bottom
03291
Top
JUHANI: Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii, haa! JUHANI: Ja kivi kõliseb ning tantsib. Oi-haa! 03292
Bottom
03292
Top
SIMEONI: »Taivaan kellot soivat!» SIMEONI: «Ju taevakell see paugub!» 03293
Bottom
03293
Top
JUHANI: »Ja vaipuvat mun voiman'!» JUHANI: «Mu vaene keha raugeb!» 03294
Bottom
03294
Top
SIMEONI: Ja näinkös nyt vaan mennään? SIMEONI: Ja nii siis nüüd lähemegi? 03295
Bottom
03295
Top
JUHANI: Auta meitä, laupeus ja armo! JUHANI: Aita meid, arm ja heldus! 03296
Bottom
03296
Top
AAPO: Voi kauheutta! AAPO: Oi õudust! 03297
Bottom
03297
Top
JUHANI: Tuomas, Tuomas, tempaise tuosta takinhännästäni kiinni! Hii, haa! JUHANI: Tuomas, Tuomas, haara mu kuuesabast kinni! Oi-haa! 03298
Bottom
03298
Top
SIMEONI: Hii, haa! nyt mennään, mennään! SIMEONI: Oi-haa! Nüüd läheme, nüüd läheme! 03299
Bottom
03299
Top
JUHANI: Tuomas, minun veljeni Kristuksessa! JUHANI: Tuomas, mu vend Kristuses! 03300
Bottom
03300
Top
TUOMAS: Tässä olen; mitä tahdot? TUOMAS: Siin ma olen; mis sa tahad? 03301
Bottom
03301
Top
JUHANI: Rukoile! JUHANI: Palveta! 03302
Bottom
03302
Top
TUOMAS: Niin, rukoile tässä. TUOMAS: Jah, palveta siin nüüd veel. 03303
Bottom
03303
Top
JUHANI: Rukoile, Timo, jos taidat! JUHANI: Palveta, Timo, kui sa võid! 03304
Bottom
03304
Top
TIMO: Tahdon koettaa. TIMO: IVla tahan katsuda. 03305
Bottom
03305
Top
JUHANI: Tee se pian! JUHANI: Tee seda ruttu! 03306
Bottom
03306
Top
TIMO: O Herra, suru suuri, o Bethlehemin armoistuin! TIMO: Oh issand, kurbus suur, oh Petlehemma armujärg! 03307
Bottom
03307
Top
JUHANI: Mitä sanoo Lauri? JUHANI: Mis üdeb Lauri? 03308
Bottom
03308
Top
LAURI: Enhän tiedä mitä sanon tässä kurjuudessa. LAURI: Ei oska selles viletsuses enam midagi öelda. 03309
Bottom
03309
Top
JUHANI: Kurjuus, ääretön kurjuus! Mutta luulenpa kuitenkin, ettei ole loppu juuri vielä. JUHANI: Viletsus, ääretu viletsus! Kuid ma arvan ometi, et pole veel päris lõpp. 03310
Bottom
03310
Top
SIMEONI: Oi jos annettaisiin meille armonaikaa vielä yksi päiväkin! SIMEONI: Oh, kui meile veel üks päevgi armuaega antaks! 03311
Bottom
03311
Top
JUHANI: Tai yksi viikko, kallis viikko!--Mutta mitä aattelemme tästä kamoittavasta valosta ja kelloin sekavasta kaikunnasta? JUHANI: Või üks nädal, kallis nädal! — Kuid mis peab mõdcma sellest jubedast valgusest ja kellade segasest paukumisest? 03312
Bottom
03312
Top
AAPO: Onhan tulipalo kylässä, hyvät ihmiset. AAPO: Külas on ju tulekahju, head inimesed. 03313
Bottom
03313
Top
JUHANI: Niin, Aapo, ja hätäkello moikaa. JUHANI: Jah, Aapo, ning hädakell undab. 03314
Bottom
03314
Top
EERO: Tulessa on pappilan riihi. EERO: Kirikumõisa rehi põleb. 03315
Bottom
03315
Top
JUHANI: Menköön tuhannen riihtä kun vaan seisoo tämä matoinen maailma ja me sen seitsemän syntistä lasta. Herra auta! Uihan koko ruumiini kylmän hien virrassa. JUHANI: Mingu kas või tuhat reht, kui ainult seisab see tõugupesa-maailm ja meie, ta seitse patust last. Issand avita! Kogu mu keha ujus juba külmas higis. 03316
Bottom
03316
Top
TIMO: Eipä ilman ettei minunkin housuni vapise. TIMO: Tõtt-öelda minugi püksid vabisesid. 03317
Bottom
03317
Top
JUHANI: Verraton hetki! JUHANI: Hirmus silmapilk! 03318
Bottom
03318
Top
SIMEONI: Näin meitä Jumala rankaisee syntiemme tähden. SIMEONI: Nõnda nuhtleb meid jumal meie pattude pärast. 03319
Bottom
03319
Top
JUHANI: Totta! Miksipä lauloimme tuon ilkeenaikaisen veisun Rajamäen rykmentistä? JUHANI: Tõsi! Miks me küll laulsime toda jõledat laulu Rajamäe rügemendist? 03320
Bottom
03320
Top
SIMEONI: Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! SIMEONI: Te pilkasite häbematult Mikkot ja Kaisat! 03321
Bottom
03321
Top
JUHANI: Ettäs sanot! Mutta Jumala siunatkoon heitä! Hän siunatkoon meitä kaikkia, kaikkia, lukkariakin! JUHANI: Vaja sul veel meelde tuletada! Kuid jumal õnnistagu neid! Ta õnnistagu meid kõiki, kõiki, isegi köstrit! 03322
Bottom
03322
Top
SIMEONI: Se rukous on taivaalle otollinen. SIMEONI: See palve on taevale meelepärast. 03323
Bottom
03323
Top
JUHANI: Lähtekäämme tästä hirmuisesta paikasta. Tuoltahan leimuaa tänne palo kuin kadotuksen pätsi, ja tuolta kalustaa kiven kyljestä nuo silmätkin niin surkeasti päällemme. Tietäkää, että juuri Aapon kertomus niistä kissan-silmistä saattoi matkaan tämän ravistuksen selkäluissamme. Mutta lähtekäämme liesuun, ja älköön kukaan meistä unohtako pussiansa ja aapistoansa. Pois veljet! Tammistoon marssitaan Kyöstin luokse, Kyöstin luokse Herran avulla, ja siitä huomenna kotia, jos eletään. Mennään nyt! JUHANI: Läki minema siit koledast kohast. Sealt lõõmab siiapoole tulekahi nagu põrgu ahi, ja sealt kivilt vilguvad need silmadki nii haledalt meie poole. Teadke, et just Aapo jutustus neist kassi-silmadest tõi meie selgrootsu selle hirmsivõbina. Kuid laseme jalga, ja ärgu keegi oma kotti ning aabitsat maha unustagu. Minema, vennad! Kiiösti juurde Tammikule marsitakse nüüd, Kiiösti juurde jumala abiga, ja sealt siis homme koju, kui elame! Teele nüüd! 03324
Bottom
03324
Top
LAURI: Mutta kohta on niskassamme roima sade ja kastummepa kuin rotat. LAURI: Kuid peagi on meil vihmavaling kaelas ja me saame märjaks nagu rotid! 03325
Bottom
03325
Top
JUHANI: Anna kastua, anna kastua! Saatiinhan vielä armo. Mennään nyt! JUHANI: Las saada, las saada! Heideti ju ometi veel armu. Läki nüüd! 03326
Bottom
03326
Top
He riensivät pois, astellen kiivaasti toinen-toisensa jäljestä, joutuivat pian santaiselle tielle ja teroittivat suuntansa kohden Tammiston taloa. Tulen iskussa ja jyrinässä, joka monialle kiiriskeli taivaan alla, he käyskelivät hetken, kunnes rupesi heitä valelemaan rankka sade. Silloin tuimensivat he käymisensä juoksuksi ja lähenivät »Kulomäen kuusta», joka, korkeutensa ja tuuheutensa tähden kuuluisa, seisoi juuri maantien varrella suojana monelle sateessa kulkevalle. Tämän juurelle veljekset istuivat kuuron kestäessä ja pauhatessa valtaisen kuusen; mutta koska ilma yleni, jatkoivat he kulkunsa taas. Asettuipa luonto, tuuli taukosi, pilvet pakenivat ja kelmeänä kohosi kuu metsän latvoisa ylös. Ilman kiirettä ja huolta astelivat jo veljeksetkin läiskyvällä tiellä. Nad ruttasid minema, astudes kiiresti üksteise järel» jõudsid peagi liivasele teele ja sihtisid nüüd Tammiku talu poole. Tuleväigatustes ja mürinas, mis kõikjal taeva all piirles, käisid nad natuke aega, kuni vihmavaling neid tabas. Siis kiirendasid nad käigu jooksuks ja lähenesid «Ku'omae kuusele», mis seisis just maantee ääres, varjuks nii mõnelegi vihma all käijale, kuulus oma kõrguse ning tiheduse pooiest. Selle a'Ia istusid nüüd vennaksed, kuna valing kestis ja vägev kuusk kohises; aga kui vihm üle läks, jätkasid nad jälle oma teed. Raugesid lõpuks loodusjõud, tuul vaikis, pilved põgenesid ja kahvatu kuu kerkis metsalatvade tagant. Ilma rutu ja hooleta astusid juba vennaksedki lirtsuval teel. 03327
Bottom
03327
Top
TUOMAS: Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen, tuo leimaus ja jyrinä. TUOMAS: Olen tihti mõtelnud, kust ja mis on pikne, see välgulöömine ning mürin. 03328
Bottom
03328
Top
AAPO: Siitähän sanoi sokea-eno syntyvän taivaalle tämän kapinan, koska pilvilohkareitten väliin on sijoittunut kuivaa hietaa, tuulenkierrosten nostamana ylös ilmaan. AAPO: Pime-onu ütles tolle mäsu taevas sellest sündivat, et pilvelahmakate vahele on sattunud kuiva liiva, mida tuulekee-rised õhku tõstavad. 03329
Bottom
03329
Top
TUOMAS: Kuinkahan ollee. TUOMAS: Kes seda teab. 03330
Bottom
03330
Top
JUHANI: Mutta lapsenpa mieli yhtäkin kuvailee. Kuinkaspa ennen tuonpäiväisenä paitaressuna aattelin ukkosesta minä? Jumalahan, näetkös, silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja, ja tulta iski kivinen tie ja pyörän rautainen kenkä. Hähhäh! Lapsella on lapsen mieli. JUHANI: Kuid lapse meel kujutleb ühte ja teist. Kuis mõtlesin piksest mina püksata poisipõnnina? Jumal kihutas siis põrinal mööda taeva tänavaid ja tuld lõi kivine tee ning ratta raudrehv. Hähhähh! Lapsel lapse aru. 03331
Bottom
03331
Top
TIMO: Entäs minä? Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin, koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä, tapsuttelin, tapsuttelin paitatilkku päällä. Jumala jyrää peltoansa, aattelin minä, jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa, ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee pulskin ruunan pullea reisi, niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän, koska sitä pyhkeilemme. Niin, olivatpa nämät mietteitä. TIMO: Aga mina? Samas sihis mõtisklesin minagi, kui sihukese päkapikku-poisinatina tipsisin äikese põrinas tanumail, tippasin ja lippasin, särginatuke seljas. Jumal ru'lib oma põldu, mõtlesin mina, rullib ja keerutab õige magusaid matsu-sid oma härjakaraga, ning hoobist annab nüüd uhke ruuna paks kints sädemeid, nagu näeme sädemeid lendavat toreda hobuse turjalt, kui seda pühime, jah, need olid alles arvamised. 03332
Bottom
03332
Top
SIMEONI: Aattelinpa lapsena ja aattelen vielä: taivaan leimaus ja jyrinä on ilmoittava Jumalan vihaa syntisiä kohtaan maan päällä; sillä ihmisten synnit ovat suuret, lukemattomat kuin santa meressä. SIMEONI: Mõtlesin lapsena ja mõtlen veel nüüdki: taeva välk ja mürin kuulutavad jumala viha patustele maa peal; sest inimeste patud on suured, iilesarvamatud nagu liiv mere ääres. 03333
Bottom
03333
Top
JUHANI: Tosin tehdään täällä syntiä, sitä ei taida kieltää, mutta kylläpä täällä syntistäkin oikein suolassa ja pippurissa keitetään. Poikani, muisteleppas kouluretkeämme ja mitä sen kestäessä koimme. Lukkarihan meitä kynsi ja pöllytti kuin haukka; sen tunnen vielä ja puren hammasta, mun poikaseni. JUHANI: Tõsi kiili, pattu siin tehakse, seda ei saa salata, kuid küllap siin patustki päris soola ja pipraga keedetakse. Tuleta meelde, poiss, meie kooliteed ja mis sel ajal tunda saime. Köster küünistas ja sakutas meid kui kull; seda tunnen veelgi ja kiristan hambaid, mu pojuke. 03334
Bottom
03334
Top
Mutta kului öinen tie ja läheni Tammiston talo, johon veljekset astuivat vakaasti sisään, ja Kyösti rakensi heille oivalliset sijat. Tämä Kyösti, mies jykevä kuin hirsi, oli talon ainoa poika, mutta ei mielinyt koskaan astua isännyytensä valtaan, vaan tahtoipa hän aina oleskella oloillansa, itseksensä. Oli hän myös kerran käyskellyt kuin riiviössä pitkin kyliä, saarnaten ja huutain; ja tähän tilaan, niinkuin kerrotaan, saattoi hänen tuumaukset uskon asioissa. Ja koska hän viimein tuosta selkeni, oli hän taasen muutoin sama kuin ennenkin, mutta ei nauranut hän milloinkaan enään. Ja se kummallinen kohta myös tapahtui, että hän piti tästälähin parhaina ystävinänsä Jukolan veljeksiä, joita hän tuskin oli tuntenutkaan ennen. Tämänpä miehen luoksi nyt astuivat veljekset ottamaan kortteeriansa yöksi. Kuid öine tee kulus ja lähenes Tammiku talu, kuhu vennaksed kindlal sammul sisse astusid, ja Küösti korraldas neile mõnusad magamisasemed. See Küösti, tugev mees kui tala, oli talu ainus poeg, kuid ei tahtnud iia! peremeheks hakata, vaid soovis ikka endiselt omaette olla. Kord oli ta justkui kurjast vaimust vaevatud jutlustades ja kisendades mööda külasid käinud; ning sellesse seisukorda olid teda viinud mõtisklemised usu asjus, nagu jutustati. Kui ta aga sellest lõpuks selgis, oli ta muidu jälle nagu ennegi, kuid ei naernud enam kunagi. Ja juhtus ka see imelik asi, et ta siitpeale pidas oma parimateks sõpradeks Jukola vennakseid, keda varem oli vaevalt tundnudki. Selle mehe juurde asusid vennaksed nüüd öökorterisse. 03335
Bottom

Luku 04 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
04001
Top
Seuraavana päivänä lähenivät Jukolaiset kotoansa taas, astellen toinen toisensa jäljestä. Mutta viheliäinen oli heidän muotonsa: vaatteensa pahoin revityt, kasvonsa kirjavat mustelmista ja haavoista. Juhanilta, joka vaelsi edellä, oli vasen silmä isketty melkein umpeen, kovin olivat turpuneet Aapon huulet, Timon otsasta oli puhjennut ulos ankara sarvi, ja ontuen käyskeli Simeoni toisten perässä. Pää heiltä kaikilta oli pahoin pehmitetty; ja mikä oli käärinyt sen ympäri tyhjennetyn eväspussinsa, mikä temmaisnut mekostansa ryysyjä haavoillensa. Tällaisessa tilassa palasivat kouluretkeltänsä; ja riensivät heitä vastaan koiransa Killi ja Kiiski, iloisesti liehakoiten. Mutta veljekset eivät juuri jaksaneet osoitella hyväilystä takaisin uskollisia vartijoitansa kohtaan. Järgmisel päeval lähenesid jukolased jälle oma kodule, astudes üksteise järel. Kuid vilets oli nende välimus: rõivad armetult katki rebitud, näod sinistest muhkudest ja haavadest kirjud. Juhanil, kes ees astus, oli vasak silm peaaegu kinni löödud, Aapo huuled olid üpris paistetanud, Timo laubast oli vägev sarv välja ajanud ja longates käis Simeoni teiste taga. Pead olid neil kõigil armetul kombel kloppida saanud; ja mõni oli mässinud selle ümber tiihja leivakoti, teine jälle käristanud haavamähkmeks vammusest räbalaid. Säärases seisukorras tulid nad oma kooliteelt tagasi ja rõõmsalt saba liputades ruttasid neile vastu koerad Killi ning Kiiski. Kuid vennaksed ei suutnud truudele vahtidele oma heameelt vastu avaldada. 04001
Bottom
04002
Top
Mutta ken oli heidän kanssaan näin pahoin menetellyt? Ken oli voinut näin masentaa Jukolan vahvat veljekset? Olihan tämä Toukolaisten kostotyö. He, saatuansa tiedon Jukolaisten viipyvän Tammistossa, yhtyivät liittoon kahdenkymmenen miehen voimalla ja kätkivät itsensä tien varrelle pensastoon vartomaan vihamiehiänsä. Siinä he kauan torkkuivat ja vartoivat, kourissa jykevät aseet. Mutta viimein, koulumiesten lähetessä, karkasivat liittolaiset heidän päällensä tulisella vauhdilla, tien molemmilta puolilta he rynkäsivät päin, ja nousi hirveä seiväsleikki, jossa veljekset piestiin pahoin. Mutta ilmaiseksi eivät Toukolaisetkaan taistelosta seljinneet, vaan tunsipa monikin huimauksella veljesten nyrkkien vaikutuksen. Kaksi heistä kannettiin pyörtyneinä kotiansa: Kuninkalan Eenokki ja Kissalan Aapeli. Ja paistoi silloin Aapelin pääkallo niskasta aina otsaan asti, paistoi kuin tinakannun pohja. Julianin koura oli tehnyt tämän töykeän raivaustyön. Kes oli aga neid nii armetult kohelnud? Kes oli võinud nõnda masendada Jukola vahvaid vennakseid? See oli toukolaste kättemaksutöö. Kui nad kuulsid, et jukolased on Tammiku], ühinesid nad kahekümnemeheliseks jõuguks ja peitsid endid tee äärde põõsastikku vihamehi ootama. Seal tukkusid ja ootasid nad kaua, pihus tugevad sõjariistad. Kuid lõpuks, kui koolimehed lähenesid, kargasid liitlased tulise hooga nende kallale, nad ründasid mõlemalt poolt teed ja algas nüüd kohutav teibamäng, kus vennaksed armetul kombel läbi peksti. Kuid ilma ei jäänud tapluses ka toukolased, vaid mõnigi sai tunda vennaste rusika pööritavat mõju. Kaks neist kanti koju meelemärkuseta: Kuninkala Eenokki ja Kissala Aapeli. Ja läikis siis Aapeli pealuu kuklast laubani, läikis nagu tinakruusi põhi. Juhani käsi oli teinud sel!e karmi puhastustöö. 04002
Bottom
04003
Top
Mutta viimeinpä toki istuivat veljekset kotonsa avarassa tuvassa, väsyneinä kovin. Kuid viimaks ometi istusid vennaksed üpris väsinult oma kodu avaras toas. 04004
Bottom
04004
Top
JUHANI: Kenen vuoro on lämmittää sauna? JUHANI: Kelle kord on sauna kütta? 04005
Bottom
04005
Top
TIMO: Onhan se minun. TIMO: Eks ole see minu kord. 04006
Bottom
04006
Top
JUHANI: Lämmitä se sitten että kiukaat rymisee. JUHANI: Küta siis nii, et keris koriseb. 04007
Bottom
04007
Top
TIMO: Parastani tahdon koettaa. TIMO: Teen, mis võin. 04008
Bottom
04008
Top
JUHANI: Tee se aika-mekosta, sillä haavamme tarvitsevat löylyä; totisesti! Mutta sinä, Eero, käyppäs Routiosta tuoppi viinaa, jonka hinnaksi määrään korvestamme parhaan hirren. Tuoppi viinaa! JUHANI: Pane mehiselt, sest meie haavad tahavad leili, tõepoolest! Kuid sina, Eero, muretse Routiost toop viina, mille hinnaks olgu kõige parem palk meie metsast. Toop viina! 04009
Bottom
04009
Top
SIMEONI: Siinähän ehkä liiaksikin. SIMEONI: Seda on vahest paljugi. 04010
Bottom
04010
Top
JUHANI: Se tuskin riittää rasvoiksi seitsemälle miehelle. Onhan tässä, Herran tieten, haavoja kuin tähtiä taivaalla; ja kovin kivistää ja potkii tämä silmä, mutta kovemmin vielä sappi ja sydän täällä sisussa. Mutta kaikki hyvin, kaikki hyvin! Jukolan Jussi ei ole kuollut vielä. JUHANI: Sellest vaevalt piisab seitsme mehe võideks. On ju siin, jumal teab, haavu nagu tähti taevas; ja üpris valutab ning tuikab seesinane silm, kuid veel kõvemini sapp ning süda siin mu sees. Kuid ükskõik, ükskõik! Jukola Jussi pole veel surnud. 04011
Bottom
04011
Top
Ilta tuli, alakuloinen syyskuun ilta, Eero toi Routiosta viinan ja Timo saattoi sanoman, että sauna oli valmis; ja muuttui hieman leppeämmäksi veljesten äkeä mieli. Läksivät he kylpemään ja löylyä heitti Timo, paukahtelivat kiukaan mustettuneet kivet ja pilvenä kiiriskeli kuuma höyry ympäri saunaa. Kaikin voimin käytteli nyt kukin mäihäpehmeätä, ihanata lehtivihkoansa, he kylpivät ja hautelivat haavojaan, ja kauas kuului saunasta vihtain vinha mätkinä. Tuli õhtu, nukker mihklikuu õhtu. Eero tõi Routiost viina ja Timo teatas, et saun on valmis; ning pisut pehmemaks muutus vennaste vihane tuju. Nad läksid sauna ja Timo heitis leili, paukusid kerise mustunud kivid ning pilvena laius kuum aur mööda saunatuba. Kõige jõuga tarvitas nüüd igaüks meiu-pehmet, magusat vihta; nad vihtlesid ja hautasid oma haavu, ning kaugele kostis saunast vihtade äge madin. 04012
Bottom
04012
Top
JUHANI: Saavatpa nyt haavamme sen turkin-polskan. Saunanlöyly, sehän sairaan ruumiin ja sielun paras lääke täällä. Mutta kirveleepä silmä kuin peeveli! No kirvele ja karvele, sitä tuimemmin annan sinulle kuumuutta niskaan. Kuinka on turpas laita, Aapo? JUHANI: Nüüd alles saavad meie haavad türgi polkat. Saunaleil, see on siin maailmas tõbise keha ja hinge kõige parem rohi. Kuid silm kipitab kui kurat! Noh, kipita, kipita, seda vihasemalt annan sulle kuumust kaela. Kuidas on lugu su lõua värgiga, Aapo? 04013
Bottom
04013
Top
AAPO: Sulaapa tuo vähitellen. AAPO: Tasahilju ikka sulab. 04014
Bottom
04014
Top
JUHANI: Hutkiele ja nuiji sitä kuin Ryssä koniansa, niin kyllähän pehmiää. Mutta uutta löylyä, Timo, koska on virkas tänä iltana meitä palvella.--Kas niin, poikaseni! Annappas tulla vaan. Onpas siellä kuumaa, onpas siellä kuumaa! Sillä lailla, sinä vekama-veljeni! JUHANI: Nüpelda ja vipelda seda nagu harjutas oma hobusekronu, küllap ta siis pehmeneb. Kuid uut leili, Timo, sest sinu kohus on täna õhtul meid teenida. — Vaat nii, pojukene! Lase aga tulla. On seal kuumust, on seal kuumust. Sedasi, sina vennikene! 04015
Bottom
04015
Top
LAURI: Ottaa kynsiin. LAURI: Juba küüntesse hakkab. 04016
Bottom
04016
Top
JUHANI: Saakootpa kynnet kyytinsä myös. JUHANI: Saagu ka küüned oma osa. 04017
Bottom
04017
Top
AAPO: Herkene jo heittämästä, poika; onpa muutoin tiemme täältä ulos joka miehen. AAPO: Jäta juba järele, poiss; muidu peame siit kõik välja jooksma. 04018
Bottom
04018
Top
EERO: Kiittäkäämme häntä vähän vielä, ja olemmepa kartena pian. EERO: Tänage teda veel pisut, ja siis oleme peagi kõrbenud. 04019
Bottom
04019
Top
JUHANI: Olkoon jo kylliksi, Timo. Äläppäs heitä enään. Älä helvetissä heitä enään!--Lähdetkö alas, Simeoni? JUHANI: Saab juba küllalt, TIMO: Ära viska enam. Ära põrgu päralt enam viska! — Kas lähed alla, Simeoni? 04020
Bottom
04020
Top
SIMEONI: Lähdenpä minä poloinen poika. Ja ah, jos tietäisitte miksi! SIMEONI: Lähen mina, armetukene. Ja oh, kui te teaksite, mispärast! 04021
Bottom
04021
Top
JUHANI: Sanoppas. JUHANI: No ütle siis. 04022
Bottom
04022
Top
SIMEONI: Muistele, ihminen, kadotuksen pätsiä ja rukoile yöt ja päivät. SIMEONI: Mõtle, inimene, põrguahju peale ja palveta ööd ning päevad. 04023
Bottom
04023
Top
JUHANI: Mitä hulluja! Salli ruumiis saada jos se niin tahtoo; sillä jota kuumempi löyly, sitä parempi sen parantava vaikutus ja voima. Kylläs sen tiedät. JUHANI: Rumalus! Lase kehal saada, mis ta tahab; sest mida kuumem leil, seda suurem ta parandav mõju ja jõud. Küllap sa seda tead. 04024
Bottom
04024
Top
SIMEONI: Kenen tämä lämmin vesi tässä ämpärissä kiukaan juurella? SIMEONI: Kelle oma on see soe vesi siin kerise kõrval ämbris? 04025
Bottom
04025
Top
JUHANI: Se on minun, sanoi seppä tupaansa. Älä koske siihen. JUHANI: See on minu oma, ütles sepp oma onni kohta. Ära puutu seda. 04026
Bottom
04026
Top
SIMEONI: Otanpa siitä pienen lirauksen. SIMEONI: Ma võtaksin siit väikese Iirtsu. 04027
Bottom
04027
Top
JUHANI: Älä, veikkonen veli-kulta, muutoin on paha. Miksi et lämmittänyt itsellesi? JUHANI: Ära, kulla vennas, muidu läheb halvasti. Miks ei soojendanud sa enesele ise? 04028
Bottom
04028
Top
TUOMAS: Mitä tuossa turhia ärhentelet? Otahan minun sangostani, Simeoni. TUOMAS: Mis sa tühja pärast räuskad? Võta minu pangest, SIMEONI: 04029
Bottom
04029
Top
TIMO: Taikka minun, tuossa parven rappusen alla. TIMO: Või minu omast, sealt lava trepi alt. 04030
Bottom
04030
Top
JUHANI: Ota sitten vaikka minunkin ämpäristäni, mutta jätäppäs ainakin puolet jäljelle. JUHANI: Võta siis kas või minugi ämbrist, kuid jäta vähemalt pool järele. 04031
Bottom
04031
Top
LAURI: Eero! Sinä riivattu, katso etten viskaise sinua parvelta alas. LAURI: Eero! Sa nurjatu, vaata et ma ei viska sind lavalt alla. 04032
Bottom
04032
Top
AAPO: Mitä konsteja ja koukkuja on teillä siellä nurkassa, te kaksi? AAPO: Mis kunstid ja tembud teil seal nurgas on, teie kahekesi? 04033
Bottom
04033
Top
JUHANI: Mitä närinää siellä? Häh? JUHANI: Mis Iõrin seal on? Häh? 04034
Bottom
04034
Top
LAURI: Toista selkään puhaltelee. LAURI: Ta puhub teisele selga. 04035
Bottom
04035
Top
AAPO: Siivosti vaan, Eero! AAPO: Korralikult, Eero! 04036
Bottom
04036
Top
JUHANI: Heh, vihakiiski. JUHANI: Heh, sa raudkiisk. 04037
Bottom
04037
Top
SIMEONI: Eero, Eero, eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta. Muistele Hemmolan Juhoa, muistele Hemmolan Juhoa! SIMEONI: Eero, Eero, kas siis leili kõrvetav kuumusid sulle põrgutuld meelde ei tuleta? Mõtle Hemmola juho, mõtle Hemmola Juho peale! 04038
Bottom
04038
Top
JUHANI: Hänpä tautivuoteellansa näki sen tulisen järven, josta hän kerran vielä pelastettiin, ja siitä syystä, niinkuin hänelle sanottiin, että hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä.--Mutta päivänkö valo tuolta kiiltää läpi nurkan? JUHANI: Ta nägi tõvevoodil seda tulist järve, kust ta seekord veel päästeti, ja sellepärast, nagu talle öeldi, et ta saunalaval ikka põrgu peale oli mõelnud. — Kuid kas päevavalgus sealt läbi nurga paistab? 04039
Bottom
04039
Top
LAURI: Kirkkaan päivän. LAURI: Hele päevavalgus. 04040
Bottom
04040
Top
JUHANI: O peto! sauna veisaa viimeistä värssyänsä. Sentähden olkoon isännyyteni ensimmäinen pyrkimys uusi sauna. JUHANI: Oh sa pagan! Saun laulab viimast salmi. Sellepärast olgu meie esimene peremehe-hool — uus saun. 04041
Bottom
04041
Top
AAPO: Uusihan tässä kyllä tarvitaan. AAPO: Küllap siin uut vajatakse. 04042
Bottom
04042
Top
JUHANI: Uusi, uusi ilman kieltoa. Saunaton talo ei käy laatuun sekä kylpemisen että emännän ja muonamiesten muijien lasten-saamisen tähden. Niin, ryöhäävä sauna, haukkuva halli, kiekuva kukko ja naukuva kissa, nehän oivan talon tunnusmerkkejä ovat. Niin, onpa sillä tekemistä ja puuhaa, joka meidän talon vastaanottaa.--Tarvittaisiinpa hieman taasen löylyä, Timo. JUHANI: Uut, uut, ilma vastu rääkimata. Saunata talu ei lähe, nii vihtlemise kui ka perenaise ja popsimooride lastesaamise pärast. Jah, tossav saun, haukuv peni, kirev kikas ja näu-guv kass, need on korraliku talu tundemärgid. Jah, on sellel alles tegemist ja tööd, kes meie talu vastu võtab. — Jälle oleks pisut leili vaja, Timo. 04043
Bottom
04043
Top
TIMO: Saaman pitää. TIMO: Seda peab saama. 04044
Bottom
04044
Top
SIMEONI: Mutta muistelkaamme, että on lauvantai-ilta. SIMEONI: Kuid pidage seda meeles, et on laupäeva õhtu. 04045
Bottom
04045
Top
JUHANI: Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Hirvittävä tapaus! JUHANI: Ja vaadake ette, et meie nahk õrrel ei ripu nagu ennemuistse piiga oma. See oli hirmus lugu! 04046
Bottom
04046
Top
SIMEONI: Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa, vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Käytiinpä häntä etsimään; mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty, olivatpa siinä hiukset, silmät, korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä. SIMEONI: Tüdruk ei jõudnud kunagi ühes teistega sauna, vaid kolistas ja solistas seal, ktü teised juba magasid. Kuid ühel laupäeva õhtul jäi ta sinna kauemaks kui harilikult. Mindi teda otsima — kuid mis temast leiti? Ainult nahk õrrel. Ja otse meistri moe! oli see nahk nülitud, olid selle küljes alles veel juuksed, silmad, kõrvad, suu ja isegi küüned. 04047
Bottom
04047
Top
JUHANI: Olkoon se tapaus meille... Kas, kas, kuinka vihaisesti tuo selkäni ottaa löylyä! Niinkuin et olis saanut maistaa vihtaa sitten uuttavuotta. JUHANI: Olgu see sündmus meile... Vaata, vaata, kui vihaselt mu selg seda leili tahab! Otsekui poleks uuest aastas! peale vihta maitsta saanud. 04048
Bottom
04048
Top
LAURI: Mutta kuka oli hänen nylkenyt? LAURI: Aga kes oli ta nülginud? 04049
Bottom
04049
Top
TIMO: Kuka; kysy sitä. Kukas muu kuin se... TIMO: Kes! Küsi seda! Kes muu kui see... 04050
Bottom
04050
Top
JUHANI: Pää-ukko. JUHANI: Peameister ise. 04051
Bottom
04051
Top
TIMO: Niin. Hän, joka käy ympäri kuin kiljuva peura.--Kauhea tapaus! TIMO: jah. See, kes käib ümber kui möirgav lõukoer. — Hirmus lugu! 04052
Bottom
04052
Top
JUHANI: Pistäppäs, Timo-poika, tuo paitani tuolta orrelta kouraani. JUHANI: Ulata, Timo-poju, too minu särk sealt õrrelt mu pihku. 04053
Bottom
04053
Top
TIMO: Ja tämäkö? TIMO: Jah et see või? 04054
Bottom
04054
Top
JUHANI: Noh! Eeron tilkkusta hän tarjoo tässä miehelle. Voi sinua!--Tuo keskimmäinen tuossa. JUHANI: Noh! Eero pisitillukest pakub ta mehele! Oh sind küll! — Too keskmine seal. 04055
Bottom
04055
Top
TIMO: Ja tämäkö? TIMO: Jah et see või? 04056
Bottom
04056
Top
JUHANI: Siinähän aikamiehen mekko. Tattis vaan.--Kauhea tapaus, sanon minäkin, mentyäni vielä äskeiseen. Mutta olkoon se meille muistimeksi, että »aatosta juhla korkein».--Nyt peskäämme itsemme puhtaiksi kuin olisimme lähteneet napamuijan nopsista kourista; ja sitten tupaan paita kainalossa, ja tulehtunut ruumis saakoon niskaansa oikein raikasta ilmaa.--Mutta luulenpa, tuo silmä-kulta kuultelee hieman. JUHANI: See on täismehe mantel. Passiiba. — Hirmus lugu, ütlen minagi, et veel endisest asjast kõnelda. Kuid olgu see meile õpetuseks, et «puulba poolt on püha kõrgem». — Nüüd peseme ennast puhtaks, nagu oleksime otse ämmamoori väledast pihust tulnud; ja siis tuppa, särk kaenlas, ning hautatud ihu saagu värsket õhku kaela. — Kuid ma arvan, et mu armas si!makene juba pisut võtab. 04057
Bottom
04057
Top
SIMEONI: Mutta eipä kuultele tuo jalkani, vaan särkee ja mojoo kuin kiehuvassa mujussa. Mihin joudun sen kanssa, minä kurja? SIMEONI: Kuid ei võta mu jalg, vaid valutab ja hõõgub kui tulises tuhas. Mis pean ma õnnetu sellega peale hakkama? 04058
Bottom
04058
Top
EERO: Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta, ja sitten kiitä Luojaas, joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut», niinkuin luemme ehtoorukouksessa. EERO: Heida tarre jõudes ilusti magama ja palu jalasalvi, ning täna siis loojat, kes sind selgi päeval on kaitsnud, «et sa oma jalga vastu kivi pole tõuganud», nagu loeme õhtupalvest. 04059
Bottom
04059
Top
SIMEONI: Minä en kuule sinua, minä en kuule. SIMEONI: Ma ei kuule sind, ma ei kuule. 04060
Bottom
04060
Top
EERO: Rukoile sitten korvarasvaa myös. Mutta astuppas jo liikkeille, jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi. EERO: No palu siis kõrvasalvi ka. Kuid hakka nüüd liikuma, muidu jääd siia vanapagana saagiks. 04061
Bottom
04061
Top
SIMEONI: Korvani ovat sinua kohtaan ummessa, ummessa hengellisellä tavalla. Ymmärrä, ihminen! SIMEONI: Mu kõrvad on sinu jaoks lukus, lukus vaimses mõttes. Saad aru, inimene! 04062
Bottom
04062
Top
EERO: Tule nyt, onpa muutoin pian nahkasi orressa, ja oikein ruumiillisella tavalla. EERO: Tule nüüd, muidu on su nahk varsti õrrel, ja päris kehalises mõttes. 04063
Bottom
04063
Top
Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tupaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivun-kuori. Tultuaan sisään, istuivat he levähtämään hetkeksi, hellittäen hikeä runsaasti; ja siitä pueskelivat he vähitellen päällensä. Mutta Juhani rupesi nyt keittämään rasvoja koko haavoitetulle veljeskunnalle. Hän asetti tulelle vanhan, malmisen ja varrettoman pannun, kaatoi siihen tuopin viinaa ja viinaan sekoitti hän kaksi korttelia kruutia, korttelin tulikivi-jauhoja ja suoloja saman verran. Ja koska tämä oli kiehunut noin tunnin, nosti hän keitoksen jähtymään, ja rasva, pikimustan vellin kaltaisna, oli valmis. Haavojansa, varsinkin niitä, jotka löytyi heidän päissään, voitelivat he tällä voiteella ja pyhkäisivät uutta, keltaruskeata tervaa päälle. Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi; niin karvasteli haavoissa ankara lääke. Mutta Simeoni rakensi ehtoollisen, kantoi pöytään seitsemän reikäleipää, kuivan naudan-kontan ja harjallisen pöytyrin naurishautaa. Mutta ruoka tänä iltana ei kovin heille maistanut, vaan pianpa siirtyivät he pöydästä, riisuivat päältänsä ja painuivat alas vuoteillensa. Alasti ja tulikuumadena astusid nad saunast tuppa: ning nende kehad õhetasid nagu päikese põletatud kasekoor. Tuppa jõudes istusid nad silmapilguks puhkama, kangesti higistades; ja siis panid nad pikkamisi endid riidesse. Kuid Juhani hakkas nüüd kogu vennaskonnale salvi keetma. Ta pani vana malmist ilma sangata katla tulele, kallas sinna toobi viina ja segas viina hulka kaks kortlit püssirohtu, kortli väävlijahu ning soola niisama palju. Ja kui see kõik oli umbes tund aega keenud, tõstis ta keeduse jahtuma ning pigimusta kördi sarnane salv oli valmis. Nad võidsid selle salviga haavu, eriti neid, mis olid peas, ja tõmbasid värsket kollakas-rusket tõrva peale. Ja siis pigistasid nad hambad kõvasti kokku ning nende näod kiskusid ko'edal kombel mustaks; nõnda kõrvetas vägev rohi haavades. Aga Simeoni hoolitses õhtusööma eest, tõi lauale seitse auguga karaskit, kuiva elajareie ia kuhjaga täis puukausi küpsenaereid. Kuid roog ei maitsnud neile sel õhtul eriti, peagi tõusid nad lauast, võtsid rõivad seljast ja vajusid voodisse. 04064
Bottom
04064
Top
Yö oli pimeä ja kaikkialla vallitsi äänettömyys ja hiljaisuus. Mutta äkisti valkeni avaruus Jukolan ympärillä; sen sauna oli syttynyt tuleen. Sillä kuumaksi oli Timo lämmittänyt harmaakivisen uunin, josta seinä rupesi kytemään ja lomahti viimein liekkiin. Ja niinpä ihanassa rauhassa paloi rakennus tuhaksi, yhdenkään silmän näkemättä. Ja koska aamu koitti, löytyi Jukolan saunasta jäljellä ainoastaan muutama kytevä kekäle ja uunin hohtava raunio. Viimein, puolipäivän aikana heräsivät myös veljekset, nousivat jotenkin raittiimpina kuin menneenä iltana, pukivat päällensä ja rupesivat murkinalle, joka nyt tuntui heille makuisaksi. Kauan he atrioitsivat sanaakaan lausumatta, mutta lopulta nousi juttu tuosta jyrkeästä tapauksesta tiellä Tammiston ja Toukolan välillä. Öö oli pime ja kõikjal valitses hääletus ning vaikus. Kuid .ikki valgenes lagendik Jukola ümber: saun oli süttinud põlema. Sest kuumaks oli Timo kütnud hallikivise ahju, millest sein hakkas hõõguma ja lõpuks lõi leegitsema. Ja nõnda põles ehitus kaunis rahus tuhaks, ühegi silma nägemata. Kui hommik koitis, oli Jukola saunast järel ainult mõni lõkendav tukk ning hõõguv ahjuvare. Viimaks, keskpäeva paiku, ärkasid ka vennaksed, tõusid pisut värskematena, kui olid eelmisel õhtul, panid riidesse ja asusid pruukosti manu, mis nüüd hästi maitses. Kaua sõid nad sõnalausumata, kuid viimaks tõusis jutt tollest äkilisest heitlusest seal maanteel Tammiku ja Toukola vahel. 04065
Bottom
04065
Top
JUHANI: Aika saunan saimme totisesti; mutta ryöväreinä he karkasivat päällemme seipäillä ja karangoilla. Mutta ah! olisi meillä myös ollut aseet kourissa ja vaara silmissämme varoilla, niin sahattaisiinpa tänäpänä Toukolan kylässä arkunlautoja, ja haudankaivajalla olis työtä. Kissalan Aapelille annoin kuitenkin osansa. JUHANI: Hea sauna saime tõepoolest; kuid röövli kombel tungisid nad teivaste ja malakatega meie kallale. Kuid oh! oleksid meilgi sõjariistad pihus olnud ja hädaoht silma ees näha, siis saetaks täna Toukola külas kirstulaudu ning hauakaevajal oleks tööd. Kissala Aapelile andsin ometi ta osa kätte. 04067
Bottom
04066
Top
TUOMAS: Valkea, hiukseton linja juoksi hänen otsaltansa niskaan alas kuin linnunrata syksytaivaalla. TUOMAS: Valge juusteta liin jooksis ta otsmikult kuklani alla nagu Linnutee sügistaevas. 04068
Bottom
04067
Top
JUHANI: Sinä näit sen? JUHANI: Sa nägid seda? 04069
Bottom
04068
Top
TUOMAS: Minä näin sen. TUOMAS: Mina nägin seda. 04070
Bottom
04069
Top
JUHANI: Hän on saanut. Mutta muut, muut, Herran Kiesus! JUHANI: Ta on saanud. Kuid teised, teised, issand Jeesus! 04071
Bottom
04070
Top
EERO: Heitä kostamme aina ytimiin asti. EERO: Neile maksame veriselt kätte. 04072
Bottom
04071
Top
JUHANI: Lyökäämme kaikki yksimielisesti päämme yhteen ja nouskoon siitä tuuma verrattomaan kostoon. JUHANI: Lööme kõik üksmeelselt oma pead ühte ja tõusku sellest hirmus kättemaksuplaan. 04073
Bottom
04072
Top
AAPO: Miksi tekisimme ijankaikkiset tuhot? Käykäämme lakiin ja oikeuteen, vaan ei omankäden työhön. AAPO: Kuhu me jõuame selle igavese vaenuga? Kasutame seadust ja kohut, mitte rusikaõigust. 04074
Bottom
04073
Top
JUHANI: Ensimmäisen Toukolaisen, jonka saan kynsiini, syön kitaani elävältä nahkoineen ja karvoineen; siinä on laki ja oikeus. JUHANI: Esimese toukolase, kelle oma küüsi saan, pistan elavalt kinni kõige naha ja karvadega; seal on õigus ja kohus. 04075
Bottom
04074
Top
SIMEONI: Kurja veljeni! aiotko sinä koskaan joutua taivaan perilliseksi? SIMEONI: Mu vaene vend! Kas sa kunagi ka taeva päri-Iiseks loodad saada? 04076
Bottom
04075
Top
JUHANI: Mitä huolin taivaasta, ellen saa nähdä Tuhkalan Matin verta ja rapaa! JUHANI: Mis hoolin mina taevast, kui ei saa näha Tuhkala Matti verd ning raba! 04077
Bottom
04076
Top
SIMEONI: Voi hirmu itseäs, voi hirmu! Täytyy itkeä. SIMEONI: Oi peletist, oi pelctist! Ma pean nutma. 04078
Bottom
04077
Top
JUHANI: Itke sinä kissan kuolemasta, vaan älä minun tähteni. Hmmh! Minäpä teen makkaroita. JUHANI: Nuta sina koolnud kassi, kuid mitte minu pärast. Hmmh! Mina aga teen verivorste. 04079
Bottom
04078
Top
TUOMAS: Tämän raatelemisen kostan minä kerran, sen lupaan ja vannon. Susihan miestä näin menettää. TUOMAS: Selle rebimise maksan mina kord kätte, seda ma tõotan ja vannun. Nii käib hunt inimesega ümber. 04080
Bottom
04079
Top
JUHANI: Villisusi. Minä vannon saman valan. JUHANI: Maruhunt. Mina vannun sama vande. 04081
Bottom
04080
Top
AAPO: Se kosto lankee takaisin omalle niskallemme; mutta lain tuomio rankaisee heidät ja palkitsee meidät. AAPO: See kättemaksmine langeb meie eneste kaela tagasi; kuid seaduse otsus nuhtleb neid ja tasub meile. 04082
Bottom
04081
Top
JUHANI: Mutta lain kautta ei tule kärsimään heidän selkänsä näistä haavoista, joita kannamme. JUHANI: Kuid seaduse läbi ei kannata nende selg haavade pärast, mis meie oleme saanud. 04083
Bottom
04082
Top
AAPO: Sitä hullummin heidän kukkaronsa ja kunniansa. AAPO: Seda enam nende rahakukkur ja au. 04084
Bottom
04083
Top
SIMEONI: Pois mielestämme verinen kosto, ja turvatkaamme lakiin. Niin tahdon, vaikka mieleni kovin kamookin keräjätalon menoa ja hälinää. SIMEONI: Visake verine kättemaks peast ja otsime seaduselt abi. Nii tahan mina, kuigi mu meel kohtukoja kombeid ja kära kangesti kardab. 04085
Bottom
04084
Top
JUHANI: Jos siihen tulee, niin eipä juuri kömmähdy tämä poika siinäkään paikassa. Tosin pamppailee sydän hieman, koska ensi kerran seisomme korkean-oikeuden pöydän edessä, mutta pianpa itsensä röyhistää aika-mies. Muistanpa vielä, oltuani vierasmiehenä Koivulan Kaisa-rukalle, joka etsi elatusta lapsellensa, muistanpa koska komsarjus huusi: »Juhani Juhanin-poika Jukola, Toukolan kylästä!» JUHANI: Kui lugu nii läheb, siis ei kohku see poiss ka selle ees. Tõsi küll, süda puperdab pisut, kui esimest korda kõrge kohtulaua ees seisame, kuid varsti ajab täismees oma pea püsti. Mäletan veelgi, kui olin tunnistajaks vaesele Koivula Kaisale, kes oma lapsele elatusraha nõudis, mäletan, kuidas jahikubjas karjus: «Juhani Juhani poeg Jukola, Toukola külast!» 04086
Bottom
04085
Top
TIMO: »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Minähän olin siellä myös; ja saipa Kaisa lapsellensa isän että paukahti. Minähän olin vierasmiehenä myös, Juhani. TIMO: «Ja tema noorem vend Timoteus!» Ka mina olin ju seal; ja saigi Kaisa oma lapsele papa nii et paukus. Ka mina olin ju tunnistaja, JUHANI: 04087
Bottom
04086
Top
JUHANI: Olit, olit. Mutta sielläpä vasta väkeä porstua, porras ja piha täys. Porstuassapa istuin minä ja juttelin Tammiston Kyöstin kanssa, mitä ja kuinka pojan piti la'in edessä lausuman. Hartaasti juuri haastelinkin hänelle, nyppien takkinsa nappia noin, tuolla tavalla, koska komsarjus eli sudenkutsija huusi korkealla äänellä, että kyllä monen silmät ja korvat pöllähtivät pystyyn: »Juhani Juhanin poika Jukola, Toukolan kylästä!» JUHANI: Olid, olid. Aga vaat seal oli alles rahvast, eeskoda, trepp ja õu täis. Mina istusin eeskojas ja vestsin Tammiku Küöstiga, mis ja kuidas peab üks mees kohtu ees kõnelema. Tõsiselt just vestsingi temaga, näppides kuuenööpi, näe sel kombel, kui kasak ehk hundikubjas kõva häälega hüüdis, nii et küll mõnegi silmad pärani ja kõrvad püsti kargasid: «Juhani Juhani poeg Jukola, Toukola külast!» 04088
Bottom
04087
Top
TIMO: »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Ja saipa, koira vieköön! Kaisa lapsellensa isän. TIMO: «Ja tema noorem vend Timoteus!» Ja saigi, susi söögu! Kaisa oma lapsele isa. 04089
Bottom
04088
Top
JUHANI: Sai kyllä. JUHANI: Sai küll. 04089
Bottom
04089
Top
TIMO: Vaikka ei meitä valallekaan laskettu. TIMO: Olgu, et meid vandelegi ei lastud. 04090
Bottom
04090
Top
JUHANI: Ei laskettu; tosi; mutta vakava ja vilpitön puheemme vaikutti paljon. JUHANI: Ei lastud, see on tõsi; kuid meie tõsine, kavaluseta kõne mõjus palju. 04091
Bottom
04091
Top
TIMO: Ja nimemme on kulkenut protokollissa ja suplikaaneissa aina keisariin asti, heh! TIMO: Ja meie nimed on käinud protokollides ja suplikaa-tides kuni keisrini, heh! 04092
Bottom
04092
Top
JUHANI: Hyvin tietty.--Niin huusi komsarjus, ja silloinpa vähän hetkautti pojan sydänketoissa, mutta pianpa hän perehtyi ja lasketteli suustansa totuuden järkähtämätöntä kieltä kuin apostoli itse, huolimatta koko keräjäkunnan naurusta ja tirskunnasta. JUHANI: Muidugi mõista. — Nõnda hüüdis jahikubjas, ja väike nõksatus käis läbi poisi südamekoti, kuid peagi Logus ta ennast ja laskis suust tõe järeleandmatut keelt nagu apostel ise, hoolimata kogu kohturahva naerust ning turtsu-misest. 04093
Bottom
04093
Top
TIMO: Niinhän keräjissä leivotetaan; ja kaikki käy hyvin. Mutta vedetäänpä siellä kuitenkin yhtäkin vetonuoraa ja yksikin vikkelä kampurajalka heitetään. TIMO: Nõnda kohtus seda tainast sõtkutakse; ja kõik läheb hästi. Kuid veetakse seal mõnestki tõmbenöörist ja visatakse nii mõnigi krapsakas haakjalg taha. 04094
Bottom
04094
Top
JUHANI: Tosi; mutta oikeus ja totuus kieppaisee itsellensä lopulta väkistenkin voiton monen konstin päästä. JUHANI: Tõsi küll; kuid õigus ja tõde kisuvad enesele lõpuks ka vägisi võidu nii mõnegi konksu järele. 04095
Bottom
04095
Top
TIMO: Monen konstin ja koukun päästä; niin kyllä, ellei itse ilminen peijakas ole asiamiehenä, joka tekee yön päiväksi ja päivän yöksi ja piimäksi mustan tervan.--Mutta yksi asia on yhtä hyvä kuin kaksikin. Miksi ei Jumala asettanut oikeuden ratkaisemista lujemmalle, ja perin pohjin lujalle perustalle täällä? Miksi vierasmiehet, vaikeat tutkinnot ja lainoppineitten koukut? Tämähän mielestäni olis suorin tie oikeuteen ja totuuteen, koska asia näkyy hämäräksi, eikä saata sitä pohtia. Koko keräjäkunta, ja itse tuomari etunenässä, astuu ulos pihalle, jossa komsarjus eli jahtivouti soittaa ankaran suurta koivutorvea, jota kutsuttaisiin keräjätorveksi; sitä hän soittaisi toitottaen muutaman kerran ja pitäen sen kitaa kohden Herran korkeutta. Mutta silloin aukenis taivas ja oikeuden enkeli ilmestyisi kaikelle kansalle, kysyen korkealla äänellä: »mitä komsarjus tahtoo», mutta häneltä kysyisi komsarjus takaisin korkealla, huutavalla äänellä: »onko kannustettu miesi viaton vai syyllinen?» Nytpä kirkastettu enkeli antaisi vastauksen, jonka oikeutta ei kenenkään tarvitsis epäillä ja jonka mukaan tulisi miestä joko päästää Herran huomaan tai sukia oikein aika lailla. Niinpä, luulen minä, kävisi hyvin kuntoon kaikki. TIMO: Nii mõnegi kunsti ja konksu järele; seda küll, kui pagan ise pole ahukaadiks, kes teeb öö päevaks ja päeva ööks ning musta tõrva piimaks. — Kuid üks asi on tihti niisama hea kui kakski. Miks pole jumal kohtumõistmist rajanud kindlamale põhjale ja täiesti kõvale alusele? Misjaoks tunnistajad, keerulised uurimised ja kohtumeeste konksud? Seesugune oleks minu meelest kõige otsekohesem tee õiguse ja tõe poole, kui asi näib tume ega või seda otsustada. Terve kohturahvas, ja kohtunik ise eesotsas, astub õue, kus kasak või jahikubjas puhub päratu suurt kõivupasunat, mida kutsutakse kohtupasunaks; seda puhuks ta mõne korra tuututada, otsa issanda taeva poole hoides. Aga siis avaneks taevas ja õiguse-ingel ilmuks kogu rahvale ja küsiks valju häälega: «Mis jahikubjas tahab?», aga temalt küsiks jahikubjas omakorda kõrge kisendava häälega: «Kas kohtualune on süütu või süüdlane?» Nüüd annaks siis seletatud näoga ingel vastuse, mille õiguses keegi ei tarvitse kahelda ja mille järel tuleks mees kas lahti lasta või teda sugeda, nii et küll saab. Nõnda, arvan mina, läheks kõik hästi. 04096
Bottom
04096
Top
JUHANI: Miksi niinkään paljon komentoa ja hunööriä? Katsokaapas kuinka minä olen tuumiskellut asiaa. Olisinpa Luojana asettanut näin: Syytetty mies vahvistakoon sanansa valalla, pyhällä valalla, ja jos hän oikein vannoo, niin lähteköön vapaana miehenä marssimaan kotiansa taas, mutta jos häntä miellyttäisi pistää suustansa valheen, niin auetkoon allansa matoinen maa ja nielköön hänen helvettiin alas. Siinähän totuuden suorin tie. JUHANI: Misjaoks veel niigi palju kamandamist ja tembutamist? Vaadake, kuidas mina olen asja mõelnud. Kui looja oleks nõnda seadnud: kahtlustatu kinnitagu oma sõna vandega, ja kui ta õigust vannub, siis mingu nagu vaba mees jälle koju marssima, kuid kui talle teeb lõbu valet suust lasta, siis avanegu ta all seesinane maa ning neelaku ta alla põrgusse. See oleks kõige õigem tõetee. 04097
Bottom
04097
Top
AAPO: Se keino voisi käydä päisin, mutta ehkäpä kuitenkin parhain kaikki niinkuin sen kerran asetti itse viisauden Isä. AAPO: See abinõu läheks; kuid ehk on ometi nii kõige parem, nagu on selle kord seadnud tarkuse isa ise. 04098
Bottom
04098
Top
JUHANI: Parhain. Tässä istumme revittyinä, rupisina, silmäpuolina kuin kollikissat maaliskuussa. Onko tämä herttaista? Peeveli! tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alla. JUHANI: Jah, kõige parem. Siin me istume nüüd rebitult, kärnastena, ühe silmaga nagu isakassid paastukuul. Kas see on armas? Kurat! see maailm on kõige suurem hullus, mis leidub päikese all. 04099
Bottom
04099
Top
SIMEONI: Niin on hän asettanut, Herra, sillä hän tahtoo koetella ihmislapsen voimaa uskossa. SIMEONI: Nii on issand seadnud, sest ta tahab katsuda inimlapse usu jõudu. 04100
Bottom
04100
Top
JUHANI: Voimaa uskossa. Hän koettelee ja kokee, mutta hänen koetustensa kautta menee sieluja siihen ijankaikkiseen saunaan niinkuin sääksiä vaan; sinne, johon en soisi kannettakaan minä, vaikka syntinen ihminen. JUHANI: Usu jõudu. Ta kaeb ja katsub, aga tema katsu-miste kaudu läheb hingesid sinna igavesse sauna otsekui sääski; sinna, kuhu ma ei sooviks ussigi, mina — olgugi patune inimene. 04101
Bottom
04101
Top
TUOMAS: Kova leikki on tämä elämä ja maailma. Vähänpä on kunkin toivoa niin pienestä osasta kuin Josua ja Kaaleppi kuuden sadan tuhannen miehen seassa. TUOMAS: See ilmaelu on raske lugu. Vähe on lootust igaühel niigi väikese osa peale, kui oli Joosual ja Kaalebil kuuesaja tuhande mehe hulgas. 04102
Bottom
04102
Top
JUHANI: Oikein! Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua. JUHANI: Tõsi! Mis on siis see elu? Põrgu eeskoda. 04103
Bottom
04103
Top
SIMEONI: Juhani, Juhani, malta mieles ja kieles! SIMEONI: Juhani, Juhani, talitse oma meelt ja keelt! 04104
Bottom
04104
Top
JUHANI: Helvetti valmis, sanon minä, jos oikein pahan pääni päälleni otan. Minäpä täällä olen kärsivä sielu ja Toukolan pojat perkeleitä, haarut kourissa. Häijyjä henkiä ovat ihmiset meitä kohtaan. JUHANI: Valmis põrgu, ütlen mina, kui õige vihaseks saan. Mina olen siin kannataja hing ja Toukola poisid on kuradid, hangud pihus. Kurivaimud on inimesed meie vastu. 04105
Bottom
04105
Top
AAPO: Astukaammepas hieman omaan poveemme. Ihmisten vihan olemme kenties suureksi osaksi itse virittäneet ja voimassa pitäneet. Muistakaamme kuinka olemme heidän naurismaissaan ja hernehuhdissaan peuhailleet, sotkeneet onkiretkillämme heidän jokirantojensa heinän, ampuneet usein heidän piirittämänsä karhut ja monta muuta sellaista temppua tehneet, huolimatta lain uhkauksista ja omantunnon äänestä. AAPO: Astume pisut omaenesegi põue. Vahest oleme inimeste viha suurelt osalt ise äratanud ja jõus pidanud. Tuletage meelde, kuidas oleme nende naerimail ja hernepõldudel mässanud, tallanud õngele minnes nende jõeäärset heina, nende poolt ümberpiiratud karud tihti maha lasknud ja nii mõne muugi säärase tembu teinud, hoolimata seaduse ähvardustest ning südametunnistuse häälest. 04106
Bottom
04106
Top
SIMEONI: Olemmehan vihoittaneet taivaan ja maan. Useinpa ma'ata pannessani ja muistellessani nuoruutemme ilkivaltaisia töitä, pistelee aivan kipeästi kurjaa rintaani tuo omantunnon tulinen miekka, ja tuntuupa kuin kuulisin eriskummallisen kohinan kuin kaukaisen, huokailevan sateen, ja kuin synkeä ääni vielä kuiskaisi minua korvaan: »Jumalan ja ihmisten huokaus Jukolan seitsemän pojan tähden». Tuho uhkaa meitä, veljet, eikä kiillä meille onnen tähti ennen kuin on meidän ja ihmisten väli paremmalla kannalla. Miksi emme siis kävisi pyytämään anteeksi, luvaten tästälähin toisin eleskellä? SIMEONI: Oleme ära vihastanud taeva ja maa. Tihtipeale pistab too südametunnistuse tuline mõõk valusalt mu viletsasse rinda, kui meenutan magama heites meie noorpõlve meelevalla-tuid tegusid; ja tundub nii, nagu kuuleksin imelikku kohinat, otsekui kauget, ohkavat vihmavalingut, ning sünge hääl nagu sosistaks veel minu kõrva: «Jumala ja inimeste õhkamine Jukola seitsme poja pärast.» Hukatus ähvardab meid, vennad, ja enne ei sära meile õnnetäht, kui meie ning inimeste vahekord pole paranenud. Miks ei lähe me siis andeks paluma, lubades siitpeale teisiti elada? 04107
Bottom
04107
Top
EERO: Minä itkisin, jos taitaisin. Simeoni, Simeoni! »ei paljon puutu ettet» ... jaa, ei paljon puutu. »Mutta mene tällä haavalla matkaas». EERO: Ma nutaksin, kui võiksin. Simeoni, Simeoni! «ei puudu palju, et...», jah, ei puudu palju. «Kuid mine seks puhuks ära.» 04108
Bottom
04108
Top
SIMEONI: Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään. SIMEONI: Ja-jah, küllap viimselpäeval nähakse. 04109
Bottom
04109
Top
TIMO: Kääntyisikö minun pääni anteekspyyntöön? En usko sitä. TIMO: Et minu pea painduks andeks paluma? Ei usu seda. 04110
Bottom
04110
Top
TUOMAS: Ei niinkauan kuin korppi on musta. TUOMAS: Ei nii kaua, kui ronk on must. 04111
Bottom
04111
Top
EERO: »Tuomiolle tullessamme» siis tapahtuu se toimi. Silloinhan on korppi valkea kuin lumi, niinkuin lauletaan iloisen pojan ja kultamuorin veisussa. Kernaasti minun puolestani olkoot viimeiset tuutissa, ennen kuin tässä rukoukseen rupeemme. EERO: See asi sünnib siis, kui «viimse kohtu ette tu’eme». Siis on ju ronk valge kui lumi, nagu lauldakse rõõmsa poisi ja armsa emakese laulus. Minu poolest olgu küll viimne lugu lahti, enne kui hakkan siin andeks paluma. 04112
Bottom
04112
Top
JUHANI: Usko minua, Simeoni, täällä ei käy kuntoon lakkaamatta katsella kuinka on sielumme laita, alati muistella tuota tulista uumentoa, perkelettä ja pieniä perkeleitä. Sellaiset aatokset joko myllertävät sekaisin miehen pään tai kietovat nuoran hänen kaulaansa.--Noita entisiä hurjapäisyyksiämme on enemmin pidettävä nuoruuden hulluutena kuin synteinä ankarimmassa tarkoituksessa. Ja toiseksi, olenpa tullut siihen uskoon ja vakuutukseen, että täytyy täällä välimmiten ummistaa silmänsä, eikä olla näkevänänsä mitä näkee ja tietävänänsä mitä tietää. Niinpä täytyy täällä miehen, jos hän tahtoo päästä eheällä turkilla elämän huhmaresta ulos.--Olkaa pöllistelemättä; tässä ei tarvita yhtään pöllistystä.--Tarkoitanpa noita pienempiä syntejä Jumalaa kohtaan, vaan ei naapuriani. Naapuri ja lähimmäinen on keikkanokka, näpäkärsä ja tarvitsee oman parhaansa yhtä hyvin kuin minäkin; mutta Jumala on pitkämielinen ja laupias mies, ja antaa viimein aina anteeksi, jos vilpittömästä sydämmestä rukoilemme. Jaa, jaa, minä tarkoitan: ei käy kuntoon aina ja joka paikassa hiuskarvan tarkkuudella vertoa omia töitämme ja pieniä tuommoisia kanaljavikkelyyksiämme Jumalan sanan ja käskyjen rinnalla, vaan parasta pysyä siinä keskivälissä. Törkeitä syntejä tulee meidän karttaa, kaikella muotoa, sanon minä, ja rukoilla silmäin voidetta, mutta niitä pienempiä, nimittäin pienempiä Jumalata kohtaan, ei aina laskea omantunnon ongennokkaan, vaan seistä siinä keskivälissä, keskivälissä. JUHANI: Usu mind, Simeoni, ses maailmas ei kõlba ühtesoodu vaadata, kuis on lugu meie hingekesega, mõte!da alati lolle tulise sügaviku, kuradi ja pisikeste paharettide peale. Seesugused mõtted ajavad kas mehe pea segi või seovad nööri ta kaela. — Noid meie endisi meelevallatusi tuleb pidada rohkem nooruse rumalusteks kui pattudeks valjemas mõttes. Ja leiselt poolt, ma olen jõudnud sellele mõttele ja kindlale arvamisele, et siin peab vahetevahel silma kinni pigistama ega mitte nägema, mida näed, ning mitte teadma, mis tead. Nii peab siin tegema mees, kui tahab terve nahaga pääseda elu-uhmrist. — Arge vahtige midagi pärani silmadega; siin pole pärani silmi tarvis. — Ma mõtlen noid väiksemaid pattusid jumala, ja mitte naabrite vastu. Naaber ja ligimene on ninakas, lõuamees ja vajab oma varandust just niisama hästi kui minagi; kuid jumal on pika meelega ja armuline mees ning annab lõpuks ikka andeks, kui otsekohesest südamest palume. Jaa, jaa, ma mõtlen: ei sünni igakord oma töid ja sihukesi pisukesi sulitembu-kesi juuksekarva pealt võrrelda jumala sõna ja käskudega, vaid parem on püsida seal keskteel. Raskete pattude eest peame ennast hoidma igat viisi, kuid neid väiksemaid, nimelt väiksemaid jumala vastu, ei pea mitte südametunnistuse õnge otsa panema, vaid tuleb seista seal keskkohal, keskkohal. 04113
Bottom
04113
Top
SIMEONI: Suuri Jumala! noinhan saatana ihmistä korvaan kuiskuttelee. SIMEONI: Suur jumal! Nõnda sosistab ju saatan inimese kõrva. 04114
Bottom
04114
Top
TIMO: Juuri niinkuin Ollin muori viinahimossa pistää tuiskujuttuja Mäkelän emännälle. TIMO: Otse nii, nagu puhuks Olli eit Mäkelä perenaisele viinahimus lobajutte. 04115
Bottom
04115
Top
AAPO: Juhani lausui muutaman sanan, joita ihmeellä ja närkästyksellä kuultelin. Veli, niinkö opettaa meitä Jumalan käskyt? Niinkö opetti meitä äitimme? Ei suinkaan! Yksi seisoo Jumalan edessä tuhantena ja tuhannen yhtenä. Mitä siis leksottelet pienemmistä synneistä, mitä keskivälistä, puolustaen kahden herran palvelusta? Sanoppas, Juhani: mikä on synti? AAPO: Juhani lausus mõne mõtte, mida ma imestuse ja pahameelega kuulasin. Veli, kas nõnda õpetab meid jumala käsk? Kas nii õpetas meid ema? Ei sugugi! Uks patt kaalub jumala ees nagu tuhat ja tuhat nagu üks. Mis sa lobised siis väiksemaist pattudest ja keskteest, kaitstes kahe isanda teeni-mist? Ütle, Juhani: mis on patt? 04116
Bottom
04116
Top
JUHANI: Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni, herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta? »Mikä on synti?» Aih! »Mikä on synti?» Kas kuinka viisaasti kysytty, merkillisen viisaasti. »Onpas siinä päätä, siinä meidän pojassa», onpa tottakin. Niin, kuka enää puhuukaan? »Mikä on synti?» Ahhah! Mikä on totuus? kysyn minä. JUHANI: Mis on tõde, sina Jukola Saalomon, isand Jupiter ja prohvet Paavo Sávost? «Mis on patt?» Oeh! «Mis on patt?» Näe, kui targasti küsitud, imetargalt. «On sel nutti, sel meie pojul», on tõepoolest. Nii, mis seal veel rääkidagi? «Mis on patt?» Ahhah! Mis on tõde? küsin mina. 04117
Bottom
04117
Top
TUOMAS: Mitä venailet ja koukistelet, poika? Tiedä että oppi, jonka ilmoitit, on pahanhengen oppia. TUOMAS: Mis sa käänled ja keerutad, poiss? Tea, et õpetus, mida kuulutasid, on kurivaimu õpetus. 04118
Bottom
04118
Top
JUHANI: Tahdonpa teille kertoa elävän esimerkin, joka puolustaa uskoani lujasti. Muistelkaapas entistä Kirkon-kylän nahkuria. Mies tuli kummiin aatoksiin sielustansa, synnistä ja maailman mammonasta ja rupesi paljon muuttelemaan entistä elämäänsä. Niinpä lakkasi hän äkisti ottamasta vastaan ja antamasta nahkoja sunnuntai- ja juhla-päivinä, huolimatta siitä kuinka tärkeäksi talonpoika katsoi yhden tien ja kaksi asiaa. Turhaanpa varoittelivat häntä ystävänsä, koska huomasivat työn häneltä vähenevän päivä päivältä, mutta hänen virkaveljellensä naapuritalossa ehtimiseen enenevän. Ainapa vaan vastasi hullu mies: »minun kätteni työn Jumala kylläkin siunaa, vaikka oliskin sitä vähemmin, mutta hänen, joka luulee nyt tempaavansa leivänpalan suustani, hänen pitää viimein niittämän kirousta otsansa hiestä, koska ei hän Herran sapattia kunnioita». Niin hän lausuili, kävellen töllötellen pyhäpäivinä virsikirja kourassa, silmät ympyrjäisinä päässä ja tukka pystyssä kuin Pommin Pietarin tukka. Mutta mitenkäs tuossa kävi miehen lopulta? Sen tiedämme. Tulipas piankin hänen käteensä raskain puu, kerjuusauva tuli hänen käteensä, ja hänen tieksensä kruunun pitkä sarka. Nytpä hän käyskelee kylästä kylään, kallistellen lasia, koska vaan taitaa. Kerranpa kohtasin hänen tuolla Kanamäen harjulla tien vieressä; siinä hän istui kelkkansa kaustalla, ja kovin oli päissään kurja mies. Kuinkas on laitanne, karvari? kysyin minä; »on niinkuin on», vastasi hän, kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa?--»Jaksan niinkuin jaksan», lausui hän taasen ja läksi tiehensä, lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. Siinä oli hänen loppunsa. Mutta toinen karvari? Hänpä oikein vasta rikastui ja rikkaana ja onnellisena miehenä kuolikin. JUHANI: Tahan teile jutustada elava näite, mis minu usku kindlasti toetab. Tuletage meelde kirikuküla endist parkalit. Mehel tulid pähe imelikud mõtted oma hingest, patust ja maailma mammonast ning ta hakkas põhjalikult oma endist eluviisi muutma. Nii lõpetas ta äkki pühapäevadel ja suurtel pühadel nahkade vastuvõtmise ja väljaandmise, hoolimata sellest, kui tähtsaks peab talumees üht teed ja kaht asja. Asjata hoiatasid teda sõbrad, sest nad panid tähele, et temal töö päevpäevalt väheneb, aga ta ametivennal kõrvalmajas ühtesoodu kasvab. Ikka vastas hull mees: «Küllap jumal minu kätetööd õnnistab, kuigi mul seda vähem oleks; kuid tema, kes arvab Ieivapala mu suust tõmbavat, tema peab kord oma otsaesise higist needust lõikama, sest et ta issanda hingamispäeva ei pühitse.» Nii tema ütles, kõndis põrnitsedes pühapäeviti, lauluraamat pihus, silmad kui rõngad peas ja juuksed püsti nagu Pommi-Peetril. Kuid kuis läks mehega lõpuks lugu? Seda me teame. Tuli peagi ta pihku kõige raskem puu, kerjusekepp tuli ta kätte, ja tema teeks sai pikk kroonu maantee. Nüüd käib ta kiilast külla, kummutades klaasi, kui aga saab. Kord kohtasin teda seal Kanamäc harjal maantee ääres; seal istus ta oma kelgu serval, ja üsna pommis oli õnnetu mees. Kuis on teiega lugu, parkal? küsisin mina; «On nagu on,» vastas tema, korraks kangelt minu poole jõllitades. Kuid mina küsisin veel: kuis meister nüüd õieti elab? — «Elan nagu elan,» lausus ta jälle ja läks oma teed, kelku ees lükates ja mingit hullu laulu jorutades. Niisugune oli tema lõpp. Aga teine parkal? Tema alles läks rikkaks ja rikka ning õnneliku mehena surigi. 04119
Bottom
04119
Top
AAPO: Ahdaspäinen usko ja hengellinen ylpeys hävitti nahkurin, ja niinpä käy kaikille hänen kaimoillensa. Kuinka hyväänsä, mutta sun oppis on väärää oppia ja uskoa. AAPO: Kitsameelne usk ja vaimukõrkus hävitasid parkali ja nii läheb kõigi temasamastega. Olgu kuis on, kuid sinu õpetus on vale õpetus ning usk. 04120
Bottom
04120
Top
SIMEONI: Väärät profeetat ja viimeiset maailman ajat. SIMEONI: Valeprohvetid ja viimsepäeva ajad. 04121
Bottom
04121
Top
TIMO: Hän tahtoisi kiusata meitä Turkkilaisten uskoon. Mutta etpä järkähdytä minua; sillä minä olen vissi ja luja, vissi ja luja kuin kirveen silmä. TIMO: Ta tahab meid türgi usku meelitada. Kuid mind sa <‘i kõiguta; sest mina olen varmas ja kindel, varmas ja kindel hui kirvesilm. 04122
Bottom
04122
Top
JUHANI: Annappas, Tuomas, tuo leivänpuolikas tuolta pöydän päästä.--»Väärät profeetat». En kiusaa ketään syntiin ja vääryyteen, ja itse en varastaisi naskaliakaan suutarilta enkä neulan silmää kraatalilta. Mutta sydämeni kipenöitsee, koska tarkoitukseni aina kierretään pahimmaksi, tehdään pikimustaksi, vaikka mustanruskea karva olisi jo kylliksi. JUHANI: Ulata, Tuomas, too leivakannikas sealt laua otsast. — «Valeprohvetid». Ma ei meelita kedagi patu ja ülekohtu poole, ja ise ei varastaks ma ka naasklit kingsepalt ega nõelasilma rätsepalt. Kuid mu süda kihvatab, kui mu mõte «hka pahupidi pööratakse, pigimustaks tehakse, kuigi mustjaspruunist värvist oleks juba küllalt. 04123
Bottom
04123
Top
AAPO: Haastelitpa niin selvästi, harkitsit asian niin pykälästä pykälään ja haarasta haaraan, ettei tainnut sitä väärin ymmärtää. AAPO: Kõnelesid ju nii selgesti, arutasid asja punktist punktini ja tükist tükini, et sind valesti ei võinud mõista. 04124
Bottom
04124
Top
TIMO: Pääni panen pantiksi, että hän tahtoi saattaa meitä Turkkilaisten uskoon. TIMO: Oma pea panen pandiks, et ta tahab meid türgi ushu viia. 04125
Bottom
04125
Top
SIMEONI: Jumala armahtakoon häntä! SIMEONI: Jumal olgu talle armuline! 04126
Bottom
04126
Top
JUHANI: Kitanne kiinni, ja paikalla! Jumalaa minun tähteni rukoilla, nuhdella minua kuin laimeasilmäinen pappi, se ei käy kuntoon. Sillä minulla on juuri tarpeeksi järkeä, vaikken olekkaan vallan paljasta viisautta kuin esimerkiksi tuo meidän Aapomme. JUHANI: Lõuad kinni, ja silmapilk! Minu pärast jumalat p.iluda, noomida mind nagu vesiste silmadega papp — see ei liihc. Sest minul on just paras jagu mõistust, kuigi ma pole tiii.s paljast tarkust, nagu näiteks see meie AAPO: 04127
Bottom
04127
Top
AAPO: Jumala paratkoon! enhän ole tarpeeksikaan viisas. AAPO: Jumal paraku! ei ole ma niigi tark kui tarvis. 04128
Bottom
04128
Top
JUHANI: Paljasta viisautta, paljasta viisautta! Ja pidä leipäläpes kiinni, saatpa muutoin tästä konttaluusta vasten kuonoas ja vähän paremmin kuin eilen. Sen sanon ja taukoon syömästä, koska säkkini on täys. JUHANI: Puhas tarkus, puhas tarkus! ja pea nüüd leiva-nuh kinni, või muidu saad selle sääreluuga vastu koonu ning piitut paremini kui eile. Seda ma ütlen ja lõpetan söömise, sest minu pugu on täis. 04129
Bottom
04129
Top
TIMO: Takaanpa, että olemme jo kuin kiiliäinen joka mies. TIMO: Olen kindel, et igaüks meist on juba täis nagu puutäi. 04130
Bottom
04130
Top
EERO: Mutta miksi en näe saunaa? EERO: Kuid miks ei näe ma sauna? 04131
Bottom
04131
Top
JUHANI: Mitä tuommoinen lyhyt aidantakuinen?--Mutta--onhan sauna mennyt helvettiin! JUHANI: Mis too risuhunnik tähendab? — Kuid — meie saun on ju põrgusse sõitnud! 04132
Bottom
04132
Top
EERO: Ei, vaan taivaan korkeuteen tulisissa vaunuissa. EERO: Ei, vaid taevalaotusse tulises vankris. 04133
Bottom
04133
Top
JUHANI: Olisiko se palanut? JUHANI: On see siis põlenud või? 04134
Bottom
04134
Top
EERO: Mistä minä tiedän, ja mitä on minun sen kanssa tekemistä? Se on Jukolan isännän sauna, vaan ei minun. EERO: Kust mina tean, ja mis on minul sellega tegemist? See on Jukola peremehe saun, mitte minu. 04135
Bottom
04135
Top
JUHANI: Ottipa Eeronkin ruumis löylyä eilen illalla, ellen väärin muista. Niin, niin, kaikki aina vaan isännän hartioille, sen mä luulen. Mutta käykäämme katsomaan. Missä on lakkini? Käykäämme katsomaan, veljet. Minä tiedän että saunamme on tuhkana. JUHANI: Sai ju Eerogi keha eile leili, kui ma õieti mäletan. Ja-jah, kõik ikka ainult peremehe õlgadele, seda ma usun. Kuid lähme vaatama. Kus on mu müts? Lähme vaatama, vennad. Ma tean, et meie saun on tuhas. 04136
Bottom
04136
Top
Läksivät katsomaan kuinka oli saunan laita. Siitä näkyi enään jäljellä ainoastaan musta kiuvas ja savuava aherrus. Ja hävityksen kuvausta katselivat veljekset hetken kiusallisella mielellä, ja palasivat viimein pirttiinsä takaisin. Viimeisenä asteli Juhani, kourassa kaksi rauta-sarantoa, jotka hän vihaisesti viskasi pöydälle. Läksid vaatama, kuidas on lugu saunaga. Sellest näis järel olevat ainult must keris ja suitsev ahervare. Ja kibeda meelega vaatasid vennaksed mõne aja hävituspilti ning tulid lõpuks tuppa tagasi. Viimasena astus Juhani, pihus kaks uksehinge, mis ta vihaselt lauale virutas. 04137
Bottom
04137
Top
JUHANI: Niin, Jukolan talo on nyt saunaton. JUHANI: Nõnda, Jukola talu on nüüd ilma saunata. 04138
Bottom
04138
Top
EERO: »Ja saunaton talo ei käy laatuun», sanoi Juhani. EERO: «Ja saunata talu ei lähe,» ütles JUHANI: 04139
Bottom
04139
Top
JUHANI: Kuumaksi lämmitti Timo sen rakkaan uunin ja tuhaksi meni armaat, nokiset orret ja seinät, joiden suojassa kaikki olimme astuneet maailman valkeuteen. Timo kuumensi uunin ankarasti, sanon minä. JUHANI: Kuumaks küttis Timo selle armsa ahjukese ja tuhaks põlesid armsad nõgised õrred ning seinad, mille vahel me kõik oleme kord ilmavalgele tulnud. Timo küttis ahju liiga tugevasti, ütlen mina. 04140
Bottom
04140
Top
TIMO: Käskysi mukaan, käskysi mukaan; kyllä sen tiedät. TIMO: Sinu käsku mööda, sinu käsku mööda; küllap sa seda tead. 04141
Bottom
04141
Top
JUHANI: Minä annan peeveliä käskyillesi, vaan että olemme saunattomia miehiä, ja tämä on kiusattava asia; huoneenrakennus ei lisää leipää. JUHANI: Käi kus kurat oma käskudega, ainult et nüüd oleme ilma saunata, ja see on paha lugu; hoonete ehitamine ei lisa leiba. 04142
Bottom
04142
Top
AAPO: Kiusattava asia; mutta sauna oli kuitenkin vanha, nurkat reikiä täynnä; ja itsehän päätit eilen piankin rakentaa uuden. AAPO: Paha lugu; kuid saun oli ometi vana, nurgad auke täis; ja eile otsustasid sa ju ise varsti uut ehitada. 04143
Bottom
04143
Top
JUHANI: Tosin oli se vanha ja sen hirret haudotut aina ytimeen asti, mutta olishan tuo vielä ritkunut tuossa vuoden tai kaksi. Talolla ei ole vielä voimia menettää saunojen rakennukseen; pellot, pellot ovat tässä ensiksi kynsiin otettavat. JUHANI: Tõsi, ta oli vana ja seinapalgid südameni läbi pehkinud, kuid ta oleks ometi aasta või paar vastu löönud. Talul pole vee] jõudu saunu ehitada; põllud, põllud peab siin kõigepealt käsile võtma. 04144
Bottom
04144
Top
TUOMAS: Jääpä sinulta pellot niinkuin mennä kesänä huikea Aroniittu, jonka muhkean heinän annoimme lakastua ilman yhtään ainoata viikatteen sivallusta. Mutta oma tahtos. Ainapa, koska muistuttelin sinua sen niittämisestä, vastasit tuohon: »emmehän lähde juuri vielä; heinä kasvaa vielä että rotisee». TUOMAS: Jäävad sinul põllud niisama nagu möödunud suve] uhke Aruniit, mille toredal heina] lasksime ilma ühegi vikatilöögita ära närtsida. Kuid see oli su oma soov. Kui sulle selle niitmist meelde tuletasin, ikka vastasid sa selle peale: «Ootame vee] pisut; hein kasvab nii et kahiseb.» 04145
Bottom
04145
Top
JUHANI: Se on mennyt asia eikä parane siitä että sitä leksottelet. Aroniittu kasvaa sitä uhkeammin tulevana kesänä.--Mutta kuka on mies, joka astelee kohden taloamme tuolla pellolla? JUHANI: See on vana lugu ega parane sellest, et seda nürid. Aruniit kasvab tuleval suvel seda uhkemini. — Kiid kes on see, kes seal mööda nurme meie talu poole astub? 04146
Bottom
04146
Top
TUOMAS: Lautamies Mäkelä. Mitä tahtoo mies? TUOMAS: Kohtumees Mäkelä. Mis tema tahab? 04147
Bottom
04147
Top
JUHANI: Nyt peijakas on irti. Kruunun nimessä hän tulee, ja tuon kirotun tappeluksen tähden Toukolaisten kanssa. JUHANI: Nüüd on pagan lahti. Kohtu nimel tuleb ta ja tolle neetud kakluse pärast toukolastega. 04148
Bottom
04148
Top
AAPO: Jälkimmäisessä ottelossa on laki puolellamme, mutta edellisessä katsokaamme eteemme. Sallikaat minun tehdä hänelle asiasta selko. AAPO: Viimases kakluses on seadus meie poolt, kuid telmise puhul vaadake ette. Laske mul talle asja seletada. 04149
Bottom
04149
Top
JUHANI: Mutta minä, veljeksistä vanhin, tahdon myöskin sanavaltaa, koska yhteinen etu on puheena. JUHANI: Kuid mina, vanem vennaste hulgas, tahan ka sõia-uigust, kui ühine asi on kõne all. 04150
Bottom
04150
Top
AAPO: Mutta katso, ettet haastele itsiämme säkkiin, jos täytyisi meidän niinkuin vähän mutkistella. AAPO: Vaata aga ette, et sa ennast kotti ei kõnele, kui me pisut nii-öelda kriukaid peame tegema. 04151
Bottom
04151
Top
JUHANI: Kyllä minä tiedän. JUHANI: Küll ma tean. 04152
Bottom
04152
Top
Sisään astui Mäkelä, oiva ja suopeamielinen lautamies. Kuitenkin tuli hän ajaen toista asiaa, kuin sitä, jota veljekset arvelivat. Sisse astus Mäkelä, tubli ja heatahtlik kohtumees. Ometi tuli la teise asja pärast kui see, mida vennaksed arvasid. 04153
Bottom
04153
Top
MÄKELÄ. Päivää! MÄKELÄ: Tere. 04154
Bottom
04154
Top
VELJEKSET. Päivää! VENNAKSED: Tere! 04155
Bottom
04155
Top
MÄKELÄ. Mitä hirveyksiä näen minä? Pojat, kuinka on laitanne? Revittyinä, sinimarjoissa, ruvessa ja ryysyt päässä! Voi teitä viheliäisiä! MÄKELÄ: Mis koledust ma näen? Poisid, kuidas on teiega lugu? Rebitud, muhkudes, kärnades ja pead kinni mähitud! Oh teid armetuid! 04156
Bottom
04156
Top
JUHANI: »Kyllä koira haavansa nuolee», mutta katsokoot sudet itsensä. Tästäkö syystä seisotte huoneessamme nyt? JUHANI: «Küll koer oma haavad lakub,» kuid hoolitsegu liundid endi eest. Kas selle asja pärast nüüd meie toas seisale? 04157
Bottom
04157
Top
MÄKELÄ. Mitäpä tiesin minä tästä? Mutta veljeksetkö raatelevat toinen toistansa tällä tavalla! Hävetkäät! MÄKELÄ: Mis tean mina sellest? Kuid kas vennaksed sel Kombel üksteist veristavad? Häbenege! 04158
Bottom
04158
Top
JUHANI: Te erehdytte, Mäkelä. Veljekset ovat kohdelleet toinen toistansa kuin enkelit; tämä on naapurien työ. JUHANI: Te eksite, Mäkelä? Vennaksed on üksteisega umber käinud kui inglid; see on naabrite töö. 04159
Bottom
04159
Top
MÄKELÄ. Kuka on sitten tämän tehnyt? MÄKELÄ: Kes on seda siis teinud? 04160
Bottom
04160
Top
JUHANI: Hyvät naapurit. Mutta saanko kysyä mistä syystä olette käynyt meitä tervehtimään? JUHANI: Head naabrid. Kuid kas tohin küsida, mis pukul olete meid tervitama tulnud? 04161
Bottom
04161
Top
MÄKELÄ. Tuikeasta syystä. Pojat, pojat! onpa nyt edessänne tuhon päivä. MÄKELÄ: Üpris sandi põhjuse pärast. Poisid, poisid! nüid ootab teid hukatuse päev. 04162
Bottom
04162
Top
JUHANI: Millinen on tämä päivä? JUHANI: Mihuke on see päev? 04163
Bottom
04163
Top
MÄKELÄ. Häpeän päivä. MÄKELÄ: Häbipäev. 04164
Bottom
04164
Top
JUHANI: Koska se nousee? JUHANI: Ja kunas see koidab? 04165
Bottom
04165
Top
MÄKELÄ. Provastilta olen saanut tuiman käskyn, saattaakseni teitä tulevana sunnuntaina kirkolle. MÄKELÄ: Olen praostilt kõva käsu saanud teid tulejal pühapäeval kiriku juurde tuua. 04166
Bottom
04166
Top
JUHANI: Mitä tahtoo hän meistä kirkolla? JUHANI: Mis ta meist kiriku man tahab? 04167
Bottom
04167
Top
MÄKELÄ. Istuttaa teitä jalkapuuhun; suoraan sanottu. MÄKELÄ: Teid jalgpuusse pista, otsekoheselt öeldes. 04168
Bottom
04168
Top
JUHANI: Mistä syystä? JUHANI: Mis põhjusel ? 04169
Bottom
04169
Top
MÄKELÄ. Hänellä on monta syytä.--Te hurjat ja hullut! särjitte lukkarin akkunan ja karkasitte häneltä kuin sudet! MÄKELÄ: Tal on mitu põhjust. — Te meeletud ja hullad loite köstri akna katki ja põgenesite tema juurest nagu hundid! 04170
Bottom
04170
Top
JUHANI: Meitä lukkari raateli kuin villisusi. JUHANI: Köster kiskus meid kui marususi. 04171
Bottom
04171
Top
MÄKELÄ. Mutta mitä on provasti teille tehnyt? MÄKELÄ: Kuid mis on praost teile teinud? 04172
Bottom
04172
Top
JUHANI: Ei kirpun kipeätä. JUHANI: Mitte kirbuvõrra. 04173
Bottom
04173
Top
MÄKELÄ. Ja kuitenkin olette häntä pilkanneet ja häväisneet tuon avosuisen, hävyttömän Kuppa-Kaisan kautta. Lähetitte Rajamäen kauheata rykmenttiä myöten sikamaisimpia, oikein konnan lauseita terveisinä ylhäiselle miehelle ja seurakuntamme paimenelle, sepä verrattoman julkea rohkeus! MÄKELÄ: Ja ometi olete teda mõnitanud ja teotanud tolle ropu suuga, häbemata Kupu-Kaisa kaudu. Saatsite Rajamäe hirmsa rügemendiga kõige räpasemaid, otse lurjuse sõimusõnu tervituseks kõrgele mehele ning meie koguduse hingekarjasele; see on otse häbematu julgus! 04174
Bottom
04174
Top
JUHANI: »Kyllä se on totta, mutta se todistettakoon», sanoi Kakkisten Jaakko, mutta niin en sano minä. JUHANI: «See on küll tõsi, kuid kus on tunnistajad,» ütles Kakkiste Jaakko, kuid nii ei ütle mina. 04176
Bottom
04175
Top
MÄKELÄ. Mutta nyt, tietäkäät, että teitä provastimme ankarin kosto kohtaa. Nyt on hän teille armoton mies. MÄKELÄ: Aga nüüd teadke, et teid kõige valjem praosti nuhdus tabab. Nüüd on ta teie vastu armuheitmatu. 04175
Bottom
04176
Top
AAPO: Istukaat, Mäkelä, niin keskustelemme asiaa vähän laveammalta ja syvemmältä.--Katsokaapas tätä paikkaa: taitaisko provasti kruuvata meitä jalkapuuhun Rajamäen Kaisan valheista? Ei suinkaan! Näytettäköön asia laillisesti toteen mitä olemme lausuneet ja millä tavalla hänen kunniaansa leikanneet. AAPO: Istuge, Mäkelä, ja siis kõneleme asjast pisut laiemalt ja sügavamalt. — Vaadake seda asjaolu: kas võiks praost meid Rajamäe Kaisa valede pärast jalgpuusse kruvida? Ometi mitte! Tehtagu seaduslikult selgeks, mis me oleme öelnud ja mis kombel tema au haavanud. 04176
Bottom
04177
Top
JUHANI: »Ensin asia tutkitaan, ennen kuin miestä hutkitaan», se on tietty se. JUHANI: «Enne asja uuritakse, siis vast selga puuritakse,» see on endastki mõista. 04177
Bottom
04178
Top
MÄKELÄ. Mutta toinen kysymys, tuo lukemisen seikka, sepä kuitenkin antaa hänelle joltisen vallan kirkkolain kautta, jota hän nyt varmaan on vihoissansa käyttävä teitä kohtaan. MÄKELÄ: Kuid teine küsimus, see lugemise asi, see annab talle kirikuseaduse põhjal ometi mingi voli, mida ta nüüd oma vihas kindlasti teie vastu tarvitab. 04178
Bottom
04179
Top
JUHANI: Lukupuuhassa on puolellamme Jumalan asetus ja laki, joka lyö sitä yritystä vastaan. Katsokaas, hän on jo äitimme kohdussa antanut meille niin kovat päät, että lukemaan oppiminen on meiltä mahdoton asia. Mitäs tehdään, Mäkelä? Kovin epätasaisesti lankeevat täällä hengenlahjat päämme päälle. JUHANI: Lugemise asjas on meie poolt jumala seadus ja kord, mis selle katse vastu raiub. Vaadake, ta on meile juba emaihus andnud nii kõvad pead, et lugemaõppimine on meile ilmvõimatu asi. Mis teha, Mäkelä? Väga ebaühtlaselt langevad vaimuanded meie peade peale. 04179
Bottom
04180
Top
MÄKELÄ. Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus. Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki.--Isänne oli parhaita lukijoita. MÄKELÄ: Teie peade kõvadus on teil ainult tühi ettekujutus. Usinus ja igapäevane harjutus võidab lõpuks kõik. — Teie isa oli üks paremaid lugejaid. 04180
Bottom
04181
Top
AAPO: Mutta äitimme ei tuntenut yhtään ainoata kirjaintakaan, ja kuitenkin oli hän totinen kristitty. AAPO: Kuid ema ei tundnud ainustki tähte, ja ometi oli ta tõeline ristiinimene. 04181
Bottom
04182
Top
JUHANI: Ja kasvatti ja kuritti poikiansa Jumalan pelossa. Jumala siunatkoon muijaa! JUHANI: Ja kasvatas ning karistas poegi jumalakartuses. Jumal õnnistagu eidekest! 04182
Bottom
04183
Top
MÄKELÄ. Eikö koettanut hän teitä kohtaan apua muiden taidosta. MÄKELÄ: Kas ta teiste oskust teie kallal ei katsunud? 04183
Bottom
04184
Top
JUHANI: Koetti kyllä parastansa; hän koettikin Männistön-muorin kautta. Mutta äkeä ämmä rupesi kohta löylyttelemään selkäämme, ja tupansa muuttui silmissämme hirveämmäksi peikkoin luolaa; emmekä lopulta astuneetkaan mökkiin sisään, vaikka he meitä pieksivät kuin tulta pohtaen. JUHANI: Katsus, mis võis; katsus Männiku-moori abi. Kuid tige vanamoor hakkas kohe meie selga sugema ja ta tuba muutus meie meelest hirmsamaks kui vanapagana koobas; ning meie ei astunud lõpuks enam ta onnigi, kuigi nad meid peksid nagu tuld raiudes. 04184
Bottom
04185
Top
MÄKELÄ. Olittepa silloin ymmärtämättöminä, mutta nyt seisotte miehinä kannallanne; ja järkevä, terve mies voi mitä hän tahtoo; sentähden osoittakaat sekä provastille että koko maailmalle mitä miehuus voi.--Sinua, Aapo, jolla on niin järkevä mieli ja jolta ei puutu yhtä ja toista tietoakaan, vaan jonka tarkka muisto säilyttää kaiken nähdyn ja kuullun, sinua minun täytyy ihmetellä ettet jo ole tehnyt toisin. MÄKELÄ: Siis olite alles meelemõistmatud, kuid nüüd seisate täismeestena eneste eest; ja mõistlik, terve mees võib, mis ta tahab; sellepärast näidake nii praostile kui ka kogu maailmale, mis mehisus võib. — Sina, Aapo, kellel on nii mõistlik meel ja kel ci puudu ka ühte ning teist teadmist, vaid kelle hea mälu kõik alal hoiab, mis nähtud ja kuuldud, sina paned mind imestama, et sa juba teisiti pole teinud. 04185
Bottom
04186
Top
AAPO: Vähänpä tiedän minä; noh tiedän toki yhtä ja toista. Vainaa sokea-enommehan kertoili meille monta asiaa, kertoili raamatusta, merimatkoiltansa ja maailman rakennosta, ja silloinpa aina häntä kuultelimme hartaalla mielellä. AAPO: Pisut, mis mina tean; noh, tean ühte ja teist. Kadunud pime onu jutustas ju meile mõndagi asja, jutustas piiblist, oma meresõitudest ja maailma ehitusest, ning siis kuulasime teda ikka tähelepaneliku meelega. 04187
Bottom
04187
Top
JUHANI: Kuultelimme korvat pystyssä kuin jänikset, koska ukko meille jutteli Mooseksesta, Israelin lapsista, tapauksista kuningasten kirjassa ja ilmestysraamatun ihmeistä. »Ja heidän siipeinsä havina oli kuin ratasten kituna, koska he sotaan juoksevat». Herrajesta! me tunnemme paljon ihmeitä ja asioita, emmekä olekkaan juuri niin villittyjä pakanoita kuin luullaan. JUHANI: Kuulasime, kõrvad kikkis nagu jänestel, kui vanamees meile pajatas Moosesest, Iisraeli lastest, sündmustest «Kuningate raamatus» ja «Ilmutamisraamatu» imedest. «Ja nende tiibade kahisemine oli otsegu vankrite kärin, kui palju hobuseid sõtta jooksevad.» Jessuke! n?e tunneme palju imesid ja asju ega olegi just nii metsikud paganad, nagu arvatakse. 04188
Bottom
04188
Top
MÄKELÄ. Mutta aapiskirjasta täytyy teidän alkaa, päästäksenne kristillisen seurakunnan oikeiksi jäseniksi. MÄKELÄ: Kuid aabitsast peate alustama, et kristliku koguduse liikmeteks saada. 04189
Bottom
04189
Top
AAPO: Mäkelä, tuolla laudalla näette seitsemän aapiaista, jotka ovat ostetut Linnasta, ja tämä ilmestys todistakoon meidän pyrkivän oppia kohden. Provastimme osoittakoon meitä kohtaan hieman vielä kärsimystä, ja minä luulen, että asiastamme sikiää, syntyy ja kasvaa jotain. AAPO: Mäkelä, seal riiulil näete seitset aabitsat, mis on Hämeenlinnast ostetud, ja see nähtus tõendagu meie püüdu õppimise poole. Praost näidaku meie vastu üles veel pisut kannatust ja mina usun, ct meie asjast midagi sigib, sünnib ning kasvab. 04190
Bottom
04190
Top
JUHANI: Hän osoittakoon kärsimystä, ja tahdonpa maksaa hänelle kymmenykset kahdenkertaisesta ja nuoren linnun lihaa ei pidä hänen kupistansa puuttuman lailliseen aikaan. JUHANI: Ta näidaku üles kannatust, ja ma tahan talle kahekordset kümnist maksa ning noore linnu liha ei pea määratud ajal ta liual puuduma. 04191
Bottom
04191
Top
MÄKELÄ. Eipä auta tässä, luulen minä, rukoukset ja koreat lupaukset, koska muistelen hänen kiivasta ja oikeata vihaansa teitä kohtaan. MÄKELÄ: Ei aita siin palved ega ilusad lubadused, arvan ma, kai meenutan ta äkilist ja õigustatud viha teie vastu. 04192
Bottom
04192
Top
JUHANI: Mitä tahtoo hän sitten meistä ja mitä tahdotte te? Hyvä! Tulkaapas seitsemänkymmenen miehen kanssa, ja verta pitää sittenkin ruiskuaman. JUHANI: Mis tahab ta siis meist ja mis tahate teie? Hüva! Tulge seitsmekümne mehega, ning verd peab siiski voolama. 04193
Bottom
04193
Top
MÄKELÄ. Mutta sanokaat kuinka aiotte käydä käsiin, oppiaksenne aapiaista ja vähääkatkismusta, joka on provastimme tärkein määräys. MÄKELÄ: Kuid öelge, kuis tahate alustada, ct aabitsat ja väikest katekismust õppida, mis on praosti kõige tähtsam nõue? 04194
Bottom
04194
Top
JUHANI: Kokea tässä kotona Männistönmuorin tai hänen tyttärensä Venlan opetusta. Hyvälukijoita naisia molemmat. JUHANI: Proovida siin kodus Männiku-eide või tema tütre Venla õpetust. Mõlemad on head lugejad. 04195
Bottom
04195
Top
MÄKELÄ. Tahdonpa ilmoittaa aikeenne provastille. Mutta oman rauhanne tähden käykäät pyytämään häneltä anteeksi hävytöntä elkeänne. MÄKELÄ: Tahan teie plaanist praostile teatada. Kuid teie eneste rahu pärast minge talt oma häbemata tempu andeks paluma. 04196
Bottom
04196
Top
JUHANI: Sitä pykälää tahdomme harkita. JUHANI: Seda punkti tahame kaaluda. 04197
Bottom
04197
Top
MÄKELÄ. Tehkäät niinkuin sanon; ja tietäkäät, ellei hän teissä huomaa vilpitöntä, ahkerata harrastusta, niin jalkapuussa, jalkapuussa istutte koreasti joku sunnuntaipäivä kirkon kivijalan juurella. Sen sanon; ja jääkäät hyvästi! MÄKELÄ: Tehke, nagu ütlesin; ja teadke: kui ta teie otsekohest ja usinat hoolt ei näe, siis istute jalgpuus, istute igal pühapäeval ilusti kiriku müüri ääres jalgpuus. Seda ütlen; j» nüüd elage hästi! 04198
Bottom
04198
Top
JUHANI: Hyvästi, hyvästi! JUHANI: Hüvasti, hüvasti! 04199
Bottom
04199
Top
TUOMAS: Täyttä päätäkö sinä haastelit hänelle Männistön-muorista ja hänen tyttärestään? Täyttä päätäkö sinä puoleksi melkein lupasit käydä konttimaan provastin edessä? TUOMAS: Kas sa talle täie tõega Männiku-moorist ja tema tütrest kõnelesid? Kas sa täie tõega peaaegu juba lubasid praosti ette kummardama minna? 04200
Bottom
04200
Top
JUHANI: Ei ollut siinä merkiksikään täyttä päätä, ja todentekoa ei merkiksikään. Ajan voittamisen tähden poika lörpötteli näin. Männistönmuori tai Venla johdattamaan tässä kirja-tikkuamme! Sitähän jo naurelisivat kaikki Toukolan siatkin. Te kuulitte, meitä uhattiin varmaan jalkapuulla, häpeän hirsipuulla. Tuhannen tulimmaista! eikö ole miehellä valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa, koska ei hän seiso kenenkään tiellä, ei loukkaa kenenkään oikeutta? Kuka voi sen kieltää? Mutta sanonpa kerran vielä: papit ja virkamiehet kirjoinensa ja protokollinensa ovat ihmisten häijyt henget.--Oh sinä musta sika! Voi päivää kirottua täällä! Niinpä nyt ylisniskoin meitä kohtaa kovan onnen nuijaukset ja ihmisten kiusanteot, että olen valmis juoksemaan pääni seinään. Oh sinä musta sonni! Venla meille antoi rukkaset; tehneet ovat he meistä myrkyllisen pilkkaveisun; lukkari meitä rääkkäsi kuin pahalainen itse; Toukolan pojat meitä hakkasivat kuin nummea vaan, selkäämme saimme kuin jouluporsaat ja oikeinhan joulupukkeina käyskelemme tässä ykssilmäisinä tonttuina, ryysyt päässä. Mitä vielä? Onhan kotomme nyt ilman köyhän ainoata kestiä, ilman kiukaan kohisevaa löylyä. Tuollahan kytee ja savuaa entisen armaan saunamme aherrus. Ja sittenhän on jäljellä vielä perkeleistä pahin. Hmh! Kymmenellä lävellä irvistelee meitä vastaan kirkonporstuasta jalkatukki. Kirkas tuli! Ellei tämänkaltainen kiusantemppujen rykelmä vie partaveistä miehen kurkkuun, mikä sitten? Oh sinä sarvipää sonni! JUHANI: Polnud seal märkigi täiest tõest ega tegu nimepoo-lestki. Aja võitmiseks ainult poiss nõnda lobises. Männiku-moor või Venla peaks meie lugemise-tikku juhtima! Seda naeraksid kõik Toukola seadki. Te kuulsite, meid ähvardati kindlasti jalgpuuga, häbisambaga. Tuhat ja tuline! kas pole mehel voli elada rahulikult ja oma tahtmise järgi omal kohal, kui ta ei seisa kellegi tee! ega haava kellegi õigust? Kes võib seda takistada? Kuid ma ütlen veel kord: papid ja ametnikud oma raamatute ning protokollidega on inimeste kurivaimud. — Oh sina must siga! Oi seda neetud päeva! Nõnda langevad nüüd meie kaela õnnetuse hoobid ja inimeste kiusuteod, et olen valmis peaga vastu seina jooksma. Oh sina must sõnn! Venla andis meile korvi; nad on meist teinud mürgise pilkelaulu; köster vaevas meid kui vanakurat ise; Toukola poisid tampi-sid meid nagu nõmme, saime vatti justkui külahulgused jõulupühal ja otsekui jõuluvanad käime siin ühesilmaliste kodukäijate kombel, räbalad pea ümber. Mis veel? Meie kodu on nüüd kehva inimese ainsa rõõmuta, ilma kerise kohiseva leilita. Seal ju hõõgub ja suitseb meie endise armsa sauna ahervare. Ning ootamas on veel paharettidest kõige pahem. Hmh! Kümne auguga irvitab meile vastu jalgpuu kiriku eeskojas* Tuli ja põrgu! Kui selline kiusutempude virn habemenuga mehe kurgu külge ei vea, mis siis veel? Oh sina sarviline sõnn! 04201
Bottom
04201
Top
EERO: Nyt muistat hieman väärin; jalkapuussa ei olekkaan kymmentä läpeä. EERO: Nüüd mäletad pisut valesti; jalgpuus ei olegi kümmet auku. 04202
Bottom
04202
Top
JUHANI: Kuinka monta sitten? JUHANI: No mitu siis? 04203
Bottom
04203
Top
EERO: Kuinka monta tähteä otavassa, kuinka monta poikaa Jukolassa? EERO: Mitu tähte Suures Vankris, mitu poega Jukolas? 04204
Bottom
04204
Top
JUHANI: Seitsemän poikaa meitä on. Siis seitsemän läpeä ja seitsemän poikaa. No sitä hullumpi. Seitsemän läpeä! Aina sitä hullumpi vaan. Kas kuinka ihmiset ja kova sallimus ovat yhdessä juonessa meitä vastaan. Seitsemän läpeä kuin myllynkiven silmää! Mikä pilkka kovalta onnelta! Mutta ampukoot he päällemme kaikki kiukkunsa nuolet, mehän puremme läpikiusatut sydämemme kovaksi kuin kipenöitsevä teräs. Puhaltakoot meitä kohtaan joka haaralta myrkkyä kuin kärmeet, ja taivas satakoon päällemme paljasta sappea, me kuitenkin, silmät ummessa, kiristäen hammasta ja myristen kuin villit härjät, rynkäämme päisin. Ja jos viimein kiskottaisiin meitä jalka-pihtiin kruunun voimalla, niin ihanalla ilollapa istuisin kontti-puussa minä. JUHANI: Seitse poega on meid. Siis seitse auku ja seitse poissi. Noh, seda hullem. Seitse auku! Ikka taga hullemaks läheb. Näe, kuidas inimesed ja vali saatus on meie vastu ühel nõul. Seitse auku nagu veskikivi silma! Milline paha saatuse-pilge! Kuid lasku nad meisse kõik oma vihanooled, me teeme oma kiusatud südamed kõvaks nagu sädemeid pilduv teras. Lõõtsugu nad meie vastu igalt poolt mürki kui ussid ja varis-tagu taevas meie peale paljast sappi, meie aga tormame otse edasi, silmad kinni, kiristades hambaid ning möirates nagu metsikud härjad. Ja kui meid lõpuks kroonu jõuga jalapihti-desse kistakse, siis istuksin mina suure rõõmuga häbipuus. 04205
Bottom
04205
Top
AAPO: Miksi ilolla? AAPO: Miks rõõmuga? 04206
Bottom
04206
Top
JUHANI: Ethän sinä käsitä, mun veljeni, vihan tuomiovoimaa. Koston tuuma saattaisi pojan unohtamaan kaiken häpeän; ja häpeähän on heidän tarkoituksensa. Aatos, veristää tuota herra provastiamme, sehän maistuisi vihaiselle mielelleni kuin hunajakaste. Enkä tuossa veistä, en pyssyä käyttelis, kuin entinen Karjan mies, en, vaan kynsillä ja hampailla iskisin hänen kurkkuunsa kuin susi-ilves. Kappaleiksi, tuhanneksi kappaleeksi repisin miehen, ja niinpä saisin oikein maiskutella kostoni herkkua. Tekisinpä niin, vaikka olisin kymmenen hengen omistaja ja jokaista henkeä kymmenen vuotta rääkättäisiin piikki-tynnörissä. Eihän tuo mitään olis koston hekuman suhteen. JUHANI: Ega sina, mu vennas, mõista viha üliõigust. Kätte-maksumõte laseks mehel kõik häbistuse unustada; ja häbistus on ju nende eesmärgiks. Mõte — toda härra praostit veristada, see maitseks mu vihasele meelele nagu mesikaste. Ja ma ei tarvitaks seal ei nuga, ei püssi, nagu muistne Karja mees, ei, vaid küünte ning hammastega kargaksin ta kurku kinni nagu susi-ilves. Tükkideks, tuhandeks tükiks rebiksin mehe, ja nõnda saaksin maitsta oma kättemaksu magusust. Teeksin nii, kui oleksin kas või kümne hinge omanik ja igat hinge piinataks kümme aastat naaskelvaadis. Ei see oleks midagi, võrreldes kättemaksu õnnega. 04207
Bottom
04207
Top
AAPO: Sinä myllerrät ylös kaiken olentosi perin pohjin. Valeleppas, kurja veli, sydämesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta, joka halki niitun vaeltaa eteenpäin, koukistellen hiljaa. AAPO: Sa kihutad kogu oma olemuse segamini. Kasta, mu õnnetu vend, oma südame tuldkeevat katelt jaheda veega kannatlikkuse sulisevast ojast, mis rändab edasi läbi niidu, tasa loogeldes. 04208
Bottom
04208
Top
SIMEONI: Onhan muotos pikimusta, ja veripunaisina, pistävinä pyörähtelee silmäs. Armahda itseäs. SIMEONI: Su nägu on ja pigimust, ja veripunastena, pist-vatena pöörlevad su silmad. Ole armuline enese vastu. 04209
Bottom
04209
Top
TUOMAS: Tosin kostaisimme, jos pantaisiin meidät istumaan häpeän istuimelle, mutta olkoon sydämemme rauhassa kunnes tämä on tapahtuva. Eihän ole vielä kaikki toivo mennyt. TUOMAS: Tõsi, me maksaksime kätte, kui meid häbi pingile istuma pandaks, kuid olgu meie süda seni rahul, kui see on sündinud. Kõik lootus pole veel kadunud. 04210
Bottom
04210
Top
JUHANI: Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama, jonne purjehdimme myrskyistä pois. Nyt olen päättänyt. JUHANI: Ühest maailma nurgast kumab meile veel rahu päev. Ilvesjärv seal Impivaara all on see sadam, kuhu tormi käest ära purjetame. Nüüd olen otsustanud. 04211
Bottom
04211
Top
LAURI: Sen tein minä jo menneenä vuonna. LAURI: Seda tegin mina juba möödunud aastal. 04212
Bottom
04212
Top
EERO: Minä seuraan teitä vaikka Impivaaran syvimpään luolaan, jossa, niinkuin sanotaan, vanha vuoren-ukko keittelee pikiä, päässä kypärä sadasta lammasnahasta. EERO: Mina järgnen teile kas või Impivaara kõige sügavamasse koopasse, kus, nagu kõneldakse, vana mäetaat pigi keedab, peas müts sajast lambanahast. 04213
Bottom
04213
Top
TUOMAS: Sinne tästä siirrymme kaikki. TUOMAS: Sinna läheme siit kõik. 04214
Bottom
04214
Top
JUHANI: Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman. JUHANI: Sinna läheme ja ehitame uue maailma. 04215
Bottom
04215
Top
AAPO: Eikö käsittäisi meitä sielläkin esivallan koura? AAPO: Kas ei saa ülemuse käsi meid sealtki kätte? 04216
Bottom
04216
Top
JUHANI: Metsä penikoitansa suojelee. Siellä vasta kannallamme seistään; syvälle kuin tirisilmäiset myyrät siellä itsemme kaivamme aina maan ytimeen asti. Ja miellyttäiskö heitä sielläkin ahdistella poikia, niin pitää heidän havaitseman miltä tuntuu häiritä seitsemää karhua konnossansa.--Nyt nahkapeitturille kaupat kirjallisesti vahvistamaan. Kymmeneksi vuodeksi menköön talomme toisen kouriin. JUHANI: Mets kaitseb oma kutsikaid. Seal seisame alles kindlal pinnal; sügavale nagu pilusilmased mutid kaevame endid seal, otse maa südameni. Ja kui neil veel sealgi tuju (ulcks poisse taga kiusata, siis peavad nad nägema, kuidas lundub seitsme karu õrritamine nende pesas. — Nüüd parkali juurde, et kaupa kirjalikult kindlaks teha. Kümneks aastaks mingu meie talu teise kätte. 04217
Bottom
04217
Top
SIMEONI: Halaanpa minäkin rauhan kammioon. Veljet, uusi koto ja uusi sydän luokaamme itsellemme metsien kohdussa. SIMEONI: Ka mina igatsen rahukambrisse. Vennad, loome enestele metsade põues uue kodu ning uue südame. 04218
Bottom
04218
Top
JUHANI: Kaikki yksimielisesti! JUHANI: Kõik üksmeelselt! 04219
Bottom
04219
Top
AAPO: Kuinka päätät, Timo? AAPO: Kuis sina otsustad, Timo? 04220
Bottom
04220
Top
TIMO: »Siinä minä, missä muutkin», sanoo sananlasku. TIMO: «Seal mina, kus muud,» ütleb vanasõna. 04221
Bottom
04221
Top
AAPO: Te muutatte, ja minäkö jäisin tähän yksinäiseksi hongaksi Jukolan pihalle? Ah! kovin lujasti ovat olentoni kaikki juuret ja oksat yhtyneet teidän piiriinne. Olkoon menneeksi, ja toivokaamme parasta tästä retkestämme. Minä seuraan. AAPO: Teie lähete, ja mina peaksin kui üksik puu jääma siia Jukola õue? Ah! liiga kõvasti on kõik mu olemuse juured ja oksad teiega ühte kasvanud. Olgu siis nii, ja loodame kõige paremat sellest teekonnast. Mina tulen kaasa. 04222
Bottom
04222
Top
JUHANI: Oivallista! Nyt nahkapeitturille joka mies, laillista välikirjaa tekemään. Kaikki yksimielisesti! JUHANI: Suurepärane! Nüüd kõik nahkuri manu lepingut tegema. Kõik üksmeelselt! 04223
Bottom
04223
Top
Läksivät he miehissä välikirjan tekoon, vourasivat talonsa nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi; ja kirjallisesti määrättiin seuraavat pykälät. Nahkapeitturi hallitsee ja viljelee taloa kymmenen vuotta, kolme ensimmäistä vuotta ilman yhtään vouraa, mutta siitälähin maksakoon hän veljeksille seitsemän tynnöriä rukiita vuodelta ja rakentakoon uuden saunan ennen voura-ajan loputtua. Vapaasti ja joka paikassa Jukolan metsissä pyydystelkööt veljekset, ja mitä otuksia hyväänsä, joihin vaan on laillinen lupa. Talon piirin pohjoisessa osassa, Impivaaran seudussa, olkoon heillä valta tehdä ja elää tahtonsa mukaan sekä maalla että metsissä. Pyhäinmiesten päivänä ottaa nahkapeitturi haltuunsa talon, mutta veljeksillä, jos heitä niin miellyttää, olkoon syntymäkodossaan vielä tulevan talven suoja. Nämät olivat pää-ehdot välikirjassa. Üheskoos läksid nad parkali poole lepingut tegema, rentisid talu kümneks aastaks parkalile; ja kirjalikult määrati kindlaks järgmised punktid. Parkal valitseb ja harib talu kümme aastat, kolm esimest ilma mingi rendita, kuid selle järel peab ta maksma vennastele seitse tündrit rukkeid aastas ja ehitama uue sauna enne rendiaja lõppu. Vabalt ja igal pool võivad vennaksed Jukola metsades küttida, ja mistahes looma, kelle kohta on ainult seaduse luba. Talu maade põhjapoolses osas, Impivaara ümbruses, on neil vabadus teha ja elada oma voli järgi, nii maal kui metsades. Pühameestepäeval võtab parkal talu enda kätte; kuid vennastel olgu, kui nad tahavad, tuleval talvel veel peavari oma sünnikodus. Need olid lepingu peapunktid. 04224
Bottom
04224
Top
Tuli Marraskuu, ja nahkapeitturi oli kuorminensa Jukolan pihalla ja vastaan-otti talon hallituksen määrätyksi ajaksi. Mutta veljekset, karttaaksensa provastia ja hänen käskyläisiänsä, elelivät tämän talven enimmin metsissä, hiihdellen ympäri ja pyydystellen; ja majailivat sysikoijussa Impivaaran aholla. Muutto ei kuitenkaan ollut vielä oikeammiten tehty hevosella ja muilla välttämättömillä kappaleilla. Tämä oli määrätty tapahtumaan koska suvi oli tullut. Kuitenkin pitivät he jo tulevasta pirtistänsä huolta: hakkasivat hirret kevääksi kuivamaan ja vierittelivät perustuskiviä kantoiselle aholle, jyrkän vuoren alle. Tuli talvekuu, ja parkal oli oma koormatega Jukola õues ning võttis talu valitsuse määratud ajaks vastu. Aga vennaksed elasid selle talve peamiselt metsades, et hoiduda praosti ja ta käsilaste eest, suusatasid ümberringi ja küttisid ning pidasid laagrit süsionnis Impivaara raiesmaal. ümberkolimine hobuse ja muude tarviliste asjadega polnud veel täielikult tehtud. See oli otsustatud siis läbi viia, kui suvi on tulnud. Ometi hooTise-sid nad juba tulevase maja eest; raiusid palgid kevadeks kuivama ja veeretasid vundamendikivid käänulisele raiesmaale, järsu mäe alla. 04225
Bottom
04225
Top
Niin meni talvi, ja sen kuluessa ei joutunut veljeksille provastilta minkäänlaista käskyä, ei muistutusta. Odottiko hän, vai oliko hän heittänyt heidät kohtalon huomaan? Nõnda kulus talv, ja selle kestes ei tulnud vennastele praostilt mingit käsku ega meeldetuletust. Kas ta ootas, või oli ta nad saatuse hoolde heitnud? 04226
Bottom

Luku 05 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
05001
Top
Kevät oli tullut, kinokset olivat sulaneet, suojasti puhalteli tuuli, maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen. Kévad o!i tulnud, hanged olid sulanud, soojalt õõtsus tuul, maa hakkas haljendama ja kaasik läks lehte. 05001
Bottom
05002
Top
Veljekset nyt retkeilevät muuttomatkallansa Jukolan ja Impivaaran välillä. Kulkevat pitkin kivistä, polvellista metsätietä, pyssyt olalla ja tuohikontit seljässä, joissa on heidän ampuma-varansa. Edellä astuu Juhani ja hänen rinnallansa Jukolan suuret, äkeät koirat, Killi ja Kiiski. Heidän jäljessään, vetäen reteliä, kulkee, Timon ajamana, veljesten silmäpuoli hevonen, vanha Valko. Mutta kuormaa seuraavat muut veljekset, pyssyt olalla ja kontit seljässä, autellen Valkoa tien pahimmissa paikoissa. Viimeisenä käyskelee Eero, kantaen sylissään Jukolan uljasta kukkoa, josta eivät veljekset mielineet erota, vaan ottivat sen myötänsä päiväntiedon antajaksi Impivaaran erämaassa. Rattailla näit arkun, suden- ja ketun-rautoja, padan ja padassa kaksi tammipöytyriä, kauhan, seitsemän lusikkaa ja muita keittokonstiin kuuluvia kappaleita. Padalle peitteeksi oli pantu karkea, herneillä täytetty säkki; ja ylimmäisenä tämän päällä putkisteli ja naukui pienessä pussissa Jukolan vanha kissa.--Niin läksivät veljekset entisestä kodostansa, vaelsivat alakuloisina, äänettöminä pitkin vaikeata, kivistä metsätietä. Taivas oli kirkas, ilma tyyni ja alasmäkeä länteen juoksi jo auringon pyörä. Vennaksed on nüüd kolimisretkel jukola ja Impivaara vahel. Liiguvad mööda kivist, vingerdavat metsateed, püssid õlal ja seljas tohikpaunad, kus on nende laskemoon. Ees astub Juhani ja tema kõrval Jukola suured vihased koerad, Killi ja Kiiski. Nende taga käib vankrit vedades vennaste ühe silmaga hobune, vana Valge, keda ajab Timo. Aga koormale järgnevad teised vennaksed, püssid õlal ja paunad seljas, aidates Valget tee pahcmais paigus. Viimasena käib Eero, süles Jukola tore kukk, kellest vennaksed ei raatsinud lahkuda, vaid võtsid ta endaga kaasa ajateatajaks Impivaara laande. Vankrilt paistavad kirst, hundi- ja rebaserauad, pada ja pajas kaks tammepuust kaussi, kulp, seitse lusikat ja muud keedukunstis tarvilikud riistad. Paja katteks oli pandud kare hernestega täidetud kott; ja kõige selle peal viskles ning näugus väikeses kotis Jukola vana kass. — Nii läksid vennaksed endisest kodust, rändasid nukralt, vaikselt mööda rasket, kivist metsateed. Taevas oli selge, ilm vaikne ja lääne poole alla veeres juba päikeseketas. 05002
Bottom
05003
Top
JUHANI: Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Niinhän mekin nyt purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois, purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden. Ah! JUHANI: Inimene on purjetaja elu tormisel merel. Nõnda meiegi nüüd purjetame välja oma armsaist sünnikodu nurkadest, purjetamc oma vaakerlaevaga läbi eksitavate metsade Impivaara järsu saare poole. Ah! 05004
Bottom
05004
Top
TIMO: Eihän paljon puutu, etten tuhri kyyneleitä poskiltani, minä sammakko kanssa. TIMO: Ei puudu palju, et ma ei nuhiks pisaraid põsilt, ka mina konn. 05005
Bottom
05005
Top
JUHANI: Sitä en ihmettele, katsottuani omaan poveeni tällä murheen hetkellä. Mutta ei auta tässä maailmassa, vaan olkoon miehen sydän aina kova kuin valkoinen harakankivi. Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne, täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa. JUHANI: Seda ma ei imesta, kui vaatan oma põue seisi-natsel mure silmapilgul. Kuid ei see aita siin maailmas, vaid olgu mehe süda ikka kõva nagu valge harakakivi. Teekäijaks on inimlaps siia sündinud, pole tal siin ühtki püsivat peatuspaika. 05006
Bottom
05006
Top
TIMO: Täällä käyskelee hän vähän ajan, keikkuu ja kiikkuu kunnes hän vihdoin kännistyy ja nääntyy kuin rotta seinän-juureen. TIMO: Üürikese aja käib ta siin, kiigub ja kõigub, kuni viimaks vajub kokku ning kõngeb kui rott seina äärde. 05007
Bottom
05007
Top
JUHANI: Oikein sanottu, viisaasti juteltu! JUHANI: Õieti öeldud, targasti lausutud! 05008
Bottom
05008
Top
SIMEONI: Ja jos olis siinä sitten kaikki; mutta silloinpa vasta. SIMEONI: Ja kui siis sellega kõik oleks; kuid siis alles! 05009
Bottom
05009
Top
JUHANI: Tulee leivisköistämme kysymys, tahdoit sinä sanoa. Totta! JUHANI: Tuleb meie naelte küsimus, tahad sa öelda. Tõsi. 05010
Bottom
05010
Top
TIMO: Silloin tulee sanottavaksi ilman yhtään vilppiä ja viekastusta: tässä olen minä ja tässä on, Herra, leiviskäs. TIMO: Siis tuleb öelda ilma mingi pettuse ja kavaluseta: siin olen mina ja siin on, issand, nael, mis sa oled andnud. 05011
Bottom
05011
Top
SIMEONI: Aina pitäisi ihmisen muisteleman loppuansa; mutta hän on paatunut. SIMEONI: Inimene peaks ikka oma lõpu peale mõtlema; kuid ta on paadunud. 05012
Bottom
05012
Top
JUHANI: Paatunut, paatunut, sitä ei taida kieltää. Mutta sellaisiahan, Jumala nähköön, olemme kaikki tämän taivaan alla. Kuitenkin koetamme täyttä päätä elää tästälähin niinkuin hurskasten urosten tulee, kun kerran olemme tänne oikein ehtineet sijoittua ja saaneet itsellemme lämpöisen rauhanmajan. Tehkäämme, veljet, ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki synnin eljet, kaikki viha, riita ja vaino täällä lintukodossa. Pois viha, vaino ja ylpeys. JUHANI: Paadunud, paadunud, selle vastu ei saa vaielda. Kuid säärased me oleme, jumal paraku, kõik selle taeva all. Ometi katsugem siitpeale elada täies tões, nagu sünnis jumala-karüikele meestele, kui kord oleme võinud lõplikult siin aset võtta ja saanud enesele sooja rahumaja. Teeme, vennad, kõva liidu ja heidame kõrvale kõik patutembud, kõik viha, riiu ja vaenu siin härjapõlvikute õnnemaal. Eemale viha, vaen ja kõrkus! 05013
Bottom
05013
Top
EERO: Ja prameus. EERO: Ja silmahimu. 05014
Bottom
05014
Top
JUHANI: Niin! JUHANI: Jah! 05015
Bottom
05015
Top
EERO: Ja koreat, synnilliset vaatteet. EERO: Ja toredad, patused rõivad. 05016
Bottom
05016
Top
JUHANI: Niin! Juhani, jah! 05017
Bottom
05017
Top
EERO: Letkuvat kirkkokäässyt ja kaikki koreat kirkon kemputtimet. EERO: õõtsuvad kirikukaarikud ning kõik uhked kiriku-ehted. 05018
Bottom
05018
Top
JUHANI: Mitä? Mitä sinä puhut? JUHANI: Mis? Mis sa kõneled? 05019
Bottom
05019
Top
SIMEONI: Hän veistelee taas. SIMEONI: Ta torkab jälle. 05020
Bottom
05020
Top
JUHANI: Minä huomaan sen. Katso etten tempaa niskastasi kiinni, jos nimittäin huolisin houkon puheista, mutta enhän sitten oliskaan mies, en totisesti oliskaan.--Kuinka pitelet, sinä peevelin kirottu nallikka, sitä kukkoa? Miksi porahtelee elikkoparka? JUHANI: Ma näen seda. Vaata et ma ei tõmba sul kuklast kinni, kui nimelt hooliksin rumala jutust, kuid ma poleks siis mees, ei, tõepoolest mitte. — Kuidas sa, kuradi klutt, hoiad seda kukke? Miks vaene loom röögib? 05021
Bottom
05021
Top
EERO: Korjasin vaan sen siipeä, joka riippui. EERO: Ma õiendasin ainult ta tiiba, see oli ripakil. 05022
Bottom
05022
Top
JUHANI: Kyllä minä sinun korjaan kohta. Katso etten ota niskastas. Tietäkäät, että on siinä paras kukko koko kihlakunnassamme virkansa toimessa; aina tarkka ja luotettava. Ensi kerran kiekuu hän kello kahdelta, toisen kerran neljältä, joka on paras nousun aika. Siitä kukosta on meille paljon hausketta täällä sydänmaassa.--Ja kissa sitten tuolla kuorman harjalla! Voi sinua Matti-poikaa! Siellähän keikut ja heilut ja katselet pussin lävestä ulos, naukuen aivan surkeasti. »Voi äijä-rukka, vanha sukka!» eihän ole sinulla enää juuri monta päivää täällä tassuteltavana. Silmäs käyvät jo kovin tummiksi ja karhealta kuuluu naukumises. Mutta ehkäpä kuitenkin kostut vielä, päästyäsi lihavien metsähiirien niskaan. Toivonpa niin. Mutta teitä, Killi ja Kiiski, armoittelen kuitenkin enimmin kaikista. Niinkuin me itse, olette tekin siinneet, syntyneet ja kasvaneet Jukolassa, kasvaneet omina veljinämme. Ah kuinka palavasti katselette minua silmiin! Niin, Killi, niin, minun Kiiski-poikani, niin! Ja heittelette häntäänne noin iloisesti! No ettehän tiedä, että nyt jätämme ihanaisen kotomme. Voi teitä kurjia! Minun täytyy itkeä, täytyy. JUHANI: Kiili ma sind varsti õiendan. Vaata et ma sn kuklast kinni ei tõmba. Teadke, et see on ameti talituses kõige parem kukk terves kihelkonnas; ikka punktipealne ja usaldusväärne. Esimest korda laulab ta kell kaks, teist korda kell neli, mis on paras ülestõusu-aeg. Sellest kukest on meil siin laanes palju rõõmu. — Ja siis kass seal koorma harja!! Oh sind Matti-pojukest! Seal sa kõigud ja õõtsud ning vaatad koti-suust välja, näugudes üpris haledalt. «Oi vanamees suka sees!», pole sul enam palju päevi siin maailmas tatsutamiseks. Su silmad on läinud juba väga tuhmiks ja kähedalt kostab su näugu-niiise. Kuid vahest kosud veel, kui pääsed rammusate metshiirte kallale. Loodan seda. Kuid teist, Killi ja Küski, on mul meel ometi kõige haledam. Nagu meie ise, nii olete teiegi siginud, sündinud ja kasvanud Jukolas, kasvanud meie vendadena. Oi, kui palavalt vaatate mu silma! Nii, Killi, nii, mu Kiisk:-poju, nii! Ja liputate hända nõnda rõõmsalt! No ega teie tea, ct me nüüd oma kalli kodu maha jätsime. Oh teid õnnetuid! Ma pean nutma, pean. 05023
Bottom
05023
Top
TIMO: Katsos kuinka neuvoit äsken itse. Pidä sydämesi jykevänä, sydämesi jykevänä. TIMO: Vaata, kuidas sa ise enne nõu andsid. Hoia oma süda kõva, süda kõva. 05024
Bottom
05024
Top
JUHANI: En voi, en voi, heittäissäni kultaisen kodon. JUHANI: Ei või, ei või, kui tuleb kuldsest kodust lahkuda. 05025
Bottom
05025
Top
TUOMAS: Painaahan tämä päivä miehen mieltä; mutta Impivaarassa on meillä pian toinen koto ja kohta ehkä yhtä rakas. TUOMAS: Rõhub ju see päev mehe meelt; kuid Impivaa-ras on meil peagi teine kodu ja vahest varsti niisama armas. 05026
Bottom
05026
Top
JUHANI: Mitä sanoit, veljeni? Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tantereilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitselimme. JUHANI: Mis sa ütlesid, mu vend? Ei maa peal ega taevas ole teist nii armast kohta kui see, kus me sündisime ja kasvasime ning mille murul pisukeste piimanokkadena püherdasime. 05027
Bottom
05027
Top
AAPO: Tosin musertaa sydäntämme jäähyväishetki; sillä kotopensas on jänöllekin rakas. AAPO: Tõsi, lahkumistund surub südant, sest kodupõõsas on jäneselegi armas. 05028
Bottom
05028
Top
JUHANI: Kuinka sanoi emojänis ennen, koska hän, huomaten itsensä uudestaan tiineeksi, käski pienen poikansa luotansa pois, pois tulevien tieltä? JUHANI: Kuis ütles kord emajänes, kui tundis enese jälle tiine olevat ja käskis väikesel pojal enese juurest ära minna, tulejate teelt kõrvale? 05029
Bottom
05029
Top
TIMO: »Lähdeppäs jo matkahasi, poikaseni, pienoiseni, ja muista aina mitä sanon: missä risu, siinä vipu, missä laukku, siinä loukku». TIMO: «Mine juba minema, pojukene, väiksekene, ja pea ikka meeles, mis ma ütlen: kus puu, seal pael, kus lohk, seal lõks.» 05030
Bottom
05030
Top
JUHANI: Niin hän sanoi pojallensa, ja läksi poika taaputtamaan pois; hän taaputteli, töllitteli pitkin ahoa ja nummen syrjää, töllötteli, halkinen huuli vilpittömässä irvissä. Niin asteli hän kodostansa, ja murheellisesti paistoi ilta. JUHANI: Nii ütles ta pojale, ja siis läks poju puperdama eemale; puperdas ja töllerdas mööda põldu ning nõmme äärt, töllerdas, lõhkine huul avameelselt irvi. Nii läks ta kodunt, ja kurvalt paistis õhtu. 05031
Bottom
05031
Top
EERO: Se oli Jänis-Jussi. EERO: See oli Jänese-Jussi. 05032
Bottom
05032
Top
JUHANI: Anna olla vaan.--Niin hän läksi kodostansa ja niinpä lähdemme myöskin me. Jää hyvästi, koto! Porrastasi, tunkiotasi tahtoisin suudella nyt. JUHANI: Las olla pealegi. Nii läks ta kodunt ja nii läheme meiegi. Jää hüvasti, kodu! Su läve, su pühkmehunnikut tahaksin nüüd suudelda. 05033
Bottom
05033
Top
AAPO: Niin, veljeni. Mutta koettakaamme karkoittaa tämä mielen synkeys pois. Kohta on meillä tekeillä tuima toimi ja työ, kohta jumisevat hirret, kirveet paukkuu, ja ylös kohden taivasta kohoopi huikea pirtti Impivaaran aholla, keskellä jylhiä metsiä. Katsokaat: johan ankarassa korvessa, kuusien kohinassa retkeilemme. AAPO: Nii, mu vend. Kuid katsume peletada selle meele-sünguse. Varsti on meil ees vali toimetus ja töö, varsti pauguvad palgid, kaiguvad kirved, ja üles taeva poole tõuseb tore maja Impivaara raiesmaal, keset põliseid metsi. Vaadake: juba rändame vägevas laanes, kuuskede kohinas. 05034
Bottom
05034
Top
Niin he haastelivat keskenänsä, matkustaen halki synkeän salon. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle, joka Teerimäeksi kutsuttiin. Tuolla ja täällä näkyi sammaltuneita kallion-kieluja, muodoltaan jättiläisten hautakumpujen näköisiä, joiden ympärillä matalat, juurevat männyt humisivat. Kovin ravisteli rattaita ja vanhan Valkon lapoja kallioinen tie, jossa silmä paikoin tuskin taisi eroittaa entistä raition rataa. Yli mäen kulki tie; sillä pohjattomia rämeitä levisi sen molemmilla puolilla. Mutta veljekset itse tekivät myös parastansa, keventääkseen vanhan ykssilmäisen vetäjän kuormaa. Viimein ehtivät he mäen harjulle, sallivat Valkon siinä hetken puhallella, ja katsahtivat maailman lakeuksiin alas. Heidän silmänsä näki kaukaisia kyliä, niittuja, peltoja, sinertäviä järviä ja lännen metsien reunalla kirkon korkean tornin. Mutta etelässä erään kunnaan rinteellä kuumoitti Jukolan talo kuin kadotettu onnen maa; ja riutuvat aatokset täyttivät taas veljesten rinnat. Mutta he käänsivät siitä vihdoin silmänsä Pohjaan päin, ja siellä näkyi korkea Impivaara, sen jyrkästi kaltuva viete, pimeät luolat ja partaiset, myrskyjen repimät kuuset, jotka seisoivat vuoren kyljillä. Mutta vuoren alustalla näkivät he hauskan, kantoisen ahon, vastaisen asuinpaikkansa, ja ahon alla korven, joka heille oli antava salskeita hirsiä huoneitten rakentamiseen. Tämän kaiken he näkivät, näkivät mäntyin välistä kirkkaan Ilvesjärven ja heleän auringon lähellä laskuansa loistavan vuoren luoteiselta jyrkältä; ja toivon ihana leimaus välähti heidän silmistänsä ja kohotti heidän rintansa taas. Nii vestsid nad omavahel, liikudes läbi sünge salu. Kuid aegamööda tõusis maapind ja nende tee vingerdas üles kõrgele metsasele maale, mida kutsuti Teerimäeks. Siit ja sealt paistis sammaldunud kaljumürakaid, väliselt hiiglaste hauakääbaste sarnaseid, mille ümber kumisesid madalad, tugevajuurikalised männid. Väga põrutas vankrit ja vana Valge turja kaljune tee, kus silm paiguti vaevalt võis eraldada endist ratta rada. Ule mäe läks tee, sest põhjatud rabasood laiusid kahel pool kõrval. Kuid ka vennad tegid kõik, mis võisid, et vana ühe silmaga vedaja koormat kergendada. Viimaks jõudsid nad mäeharjale, lasksid Valgel seal hetke puhata ja vaatasid maailma avarustele alla. Nende silmad nägid kaugeid külasid, niitusid, põlde, sinetavaid järvi ja läänes metsade rannal kiriku kõrget torni. Ent lõunas ühe kõrgustiku rinnakul kumas Jukola talu kui kaotatud õnnemaa; ja nukrad mõtted täitsid taas vennaste rinda. Kuid viimaks pöörasid nad silmad põhja poole, ja sealt paistis kõrge Impivaara, selle järsult langev sein, pimedad kuristikud ja habetunud, tormidest rebitud kuused, mis seisid mäe külgedel. Kuid mäe all nägid nad mõnusat kännulist lagendikku, oma tulevast elukohta, ja lagendiku all laant, mis pidi neile hoonete ehitamiseks sirgeid palke andma. Seda kõike nägid nad, nägid mändide vahelt sätendavat Ilvesjärve ja silmapiirile vajunud heledat päikest säramas mäe loodepoolsel tipul; ja lootuse kaunis lõke välgatas nende silmist ning kergendas uuesti nende rinda. 05035
Bottom
05035
Top
Siitä läksivät he taas eteenpäin ja yhä uljaammalla vauhdilla rupesivat he kiirehtimään kohden uutta kotoansa. Mäki aleni, ja he tulivat nummelle honkien pylvästöön, jossa kanerva, puolaimen varret ja kuihtuvat ruohonpiipat vaihetellen peittivät kumisevan maan. Tuli hietainen, rakettu tie, joka johdatti Viertolan kartanosta kirkkoon; he astuivat sen poikki, pitäen omaa metsätietänsä, joka kulki pitkin nummen selkää. Siis läksid nad jälle edasi ja ikka tulisema hooga hakkasid nad tõttama uue kodu poole. Mägi alanes ja nad jõudsid nõmmele mändide sammastikku, kus kanarbik, palukavarred ja närtsinud heinakõrred vaheldumisi katsid kumisevat maad. Tuli liivane, roogitud tee, mis viis Viertola mõisast kirikusse; nad astusid iile selle, jälgides oma metsateed, mis läks mööda nõmme selga. 05036
Bottom
05036
Top
AAPO: Tässä on nummi, jossa, niinkuin vanhat ihmiset juttelee, ennen muinoin oli kärmeitten keräjäsali. Tuomarina siinä istui heidän kuninkaansa, tuo ankaran harvoin näkyvä valkea kärme, päässä verrattoman kallis kruunu. Mutta ryöväsipä tämän kruunun heiltä eräs rohkea ratsastaja, niinkuin tarina kertoilee. AAPO: Siin on nõmm, kus ennemuiste oli usside kohtusaal, nagu räägib vanarahvas. Kohtunikuna istus siin nende kuningas, too vägev valge uss, keda harva nähakse, peas kole kallis kroon. Kuid kord röövis temalt selle krooni julge ratsanik, nagu vestab muinasjutt. 05037
Bottom
05037
Top
Ja kertoi heille Aapo seuraavan tarinan, heidän kulkeissansa pitkin nummen harjua alas kohden autiota Sompiosuota. Tuli eräs ratsastaja ja näki nummella kärmeitten kuninkaan, jolla oli kimmeltävä kruunu päässä. Hän ratsasti häntä kohden, noukkasi miekkansa kärjellä kruunun kuninkaan päästä, kannusti hevostansa ja kirmasi kalleuksinensa pois kuin tuulissa ja pilvissä. Mutta eivät olleet kärmeetkään myöhäisiä, vaan läksivät kohta kiukkuisesti vainoomaan julkeata ryöväriä. He kiitivät suhinalla päin, kierrettyinä rengoiksi, ja tuhannen kurraa pyöri silloin ratsastajan jäljissä kuin kiekko maantiellä poikien heittämänä pyörii. Pian saavuttivat he ratsastajan, parveilivat jo tiuhasti hevosen jaloissa, loiskeilivat sen lautasille ylös, ja suuri oli miehen vaara. Ja hädissään viskasi hän heille hattunsakin syötiksi alas, jonka he paikalla repivät kappaleiksi ja söivät vihansa vimmassa. Mutta miestä ei auttanut kauan tämä keino, pianpa kärmeet kiiriskelee hänen jäljissänsä taas ja santa kiertoilee korkealle tieltä. Ja yhä kiivaammin kannusti uros huohoittavaa hevostansa; virtana juoksi veri uhkean orhin rikkiviilletyistä kyljistä, ja suusta roiskahteli sohiseva vahto. Ratsastaja pakeni metsään, mutta metsä ei estänyt hänen vihollistensa juoksua. Tuli virta vastaan, ja kohahtaen ratsasti hän sen kierroksiin ja veipä orhi hänen nopeasti sen ylitse. Tuli virta kärmeillekin vastaan, ja monen kosken pauhinalla he syöksivät itsensä lainetten kohtuun, uivat myrskyn vauhdilla sen ylitse: ja korkealle nousi valkea kuohu. Mies ratsasti yhä eteenpäin, ja yhä vainosi häntä kärmetten villitty joukko. Näki hän matkan päässä hurjasti palavan kasken, ja kohden tulta hän nyt kannusti hevosensa, ja, kietoen itsensä virran kylvyssä läpikastettuun kauhtanaansa, rynkäsi hän liekkien helmaan, vaan kärmeet eivät vilaustakaan viipyneet häntä seuraamasta. Niinpä taivaan ratsastava sankari kultapilvien halki kiitää. Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin, sitten kaatui pyrskivä orhi, unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies, pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä; tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla, kädessä ihmeellinen kalleus. Ja järgmise muisteloo jutustas neile Aapo, kui nad mööda nõmme harja lageda Sompio soo poole astusid. Tuli üks ratsanik ja nägi nõmmel usside kuningat, kellel oli peas sätendav kroon. Ta ratsutas tema juurde, tõmbas mõõga otsaga krooni kuninga peast, kannustas hobust ja kihutas oma varandusega tuule tiivul ning pilve piiril. Kuid polnud ka ussid pikaldased, vaid kohe häbemata röövlit vihaselt taga ajama. Kihinal kihutasid nad kannul, kehad rõngas, ja tuhat ratast veeres siis ratsaniku taga, nagu veerevad poiste visatud kettad maanteel. Peagi jõudsid nad ratsanikule järele, parvlesid juba tihedalt hobuse jalus, viskusid selle laudjani üles, ja suures hädaohus oli mees. Ja hädaga viskas ta neile oma küba-ragi söödaks alla, mille nad silmapilk puruks rebisid ning vihavimmas nahka panid. Aga meest ei aidanud kaua see abinõu, peagi veerlevad ussid jälle tema taga ja liiv tuiskab kõrgele teelt. Ja ikka ägedamalt kannustas mees oma lõõtsutavat hobust; ojana voolas veri toreda täku haavatud külgedelt ning suust purskas kohisev vaht. Ratsanik põgenes metsa, kuid mets ei takistanud tema vaenlaste jooksu. Tuli vastu jõgi, ja kohinal kihutas mees selle pööristesse ning nobedalt viis hobune ta jõest üle. Tuli jõgi ussidelegi vastu, ja paljude koskede kohina] viskusid nad lainete sülle, ujusid maruhool jõest üle, ning kõrgele tõusis valge vaht. Mees ratsutas ikka edasi, ja ikka järgnes talle siugude metsik salk. Nägi ta eespool ägedasti leegitsevat kütismaad, ja tule poole kannustas ta nüüd hobust, ning mässides enese jõe voogudes Iäbikastunud mantlisse, kihutas ta leekide sülle; kuid ussid ei viivitanud silmapilkugi talle järgnemast. Nõnda kihutab taeva ratsutav kangelane üle kuld-pilvede. Kord lõi ta veel kannused täku kubemesse ja kord veel kargas see edasi, siis langes tümav täkk maha, unustades igaveseks elu tulise mängu. Kuid vaba taeva all seisis mees, pääsenud tulest ja hirmsatest vaenlastest; tuli oli ju põletanud usside lugematu karja. Seisis seal kangelane rõõmutseva pilguga, käes imeväärne varandus. 05038
Bottom
05038
Top
AAPO: Se oli tarina valkean kärmeen kruunusta Teerimäen nummella tässä. AAPO: See oli muistelugu valge ussi kroonist siin Teeri-mäe nõmmel. 05040
Bottom
05039
Top
JUHANI: Uhkea tarina ja vielä uhkeampi mies, joka tempasi kruunun kärmeen päästä ja kilvoitti sen viimein omaksensa. Potra mies! JUHANI: Tore lugu ja veel toredam mees, fees ussi peast krooni tõmbas ning selle viimaks enesele võitis. Vahva mees. 05041
Bottom
05040
Top
TIMO: Harvapas mies täällä näkee tämän kärmeen, mutta se, joka hänen näkee, tulee verrattoman viisaaksi, niinkuin vanhat ihmiset sanoo. TIMO: Harva võib inimene seda assi näha, koid see, kes teda näeb, saab ääretult targaks, nagu iidevad vanad inimesed. 05042
Bottom
05041
Top
JUHANI: Sanotaanpa myöskin: joka keväällä ennen käen kukkumista tämän tuomarikärmeen käsittää, sen keittää ja syö, hän ymmärtää korpin puheen, josta hän saa tiedon mitä hänelle siitälähin on tapahtuva. JUHANI: Öeldakse ka: kes kevadel enne käo kukkumist selle ussikohtuniku kinni saab, selle keedab ja ära sööb, see mõistab ronga kõnet, millest saab teada, mis temaga tulevikus sünnib. 05043
Bottom
05042
Top
EERO: Sanotaanpa vielä niinkin: joka keväällä jälkeen käen kukkumisen tekee kaiken tämän, se mies ymmärtää korpin puheen, josta hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut. EERO: öeldakse veel niigi: kes seda kõike kevadel peale käo kukkumist teeb, see mõistab ronga kõnet, millest saab teada, mis temaga enne seda on sündinud. 05044
Bottom
05043
Top
JUHANI: Voi, veikkoseni, kuinka tyhmästi nyt haastelit! Eikö tiedä sitä joka mies syömättä murenaakaan kärmeen lihaa? Kas nytpä Eero vasta näytti minä miehenä hän järkensä puolesta oikeammiten käy, tyhmänä pässinä. »Hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut». Onko tämä aatos kotoisin miehen päästä? Voi sinua poika-parkaa! JUHANI: Oi, vennas, kui rumalasti sa nüüd rääkisid! Kas ei tea seda igaüks, ilma et oleks kübetki ussiliha söönud? Vaat nüüd alles Eero näitas, mis mees ta mõistuse poolest õieti on, nimest rumal oinas. «Ta saab teada, mis temaga enne seda on sündinud.» Kas sihuke mõte on pärit mehe peast? Oh sa vaene poiss! 05045
Bottom
05044
Top
AAPO: Äläs mitään, Juho. Hän joko haasteli tyhmyydestä tai konstaili ja koukisteli hän taas; kuinka hyväänsä, mutta kummassakin kohdassa viskasi hän eteemme merkittävän aatoksen. Koettakaamme tarkastella hänen lausettansa, ja luulenpa taitavamme onkia siitä jotakin viisautta. Tietää mitä on tapahtunut, sehän on, eräältä kannalta katsoen, viisaus suuri. Jos visusti harkitset mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies. Jospa meidänkin silmämme ennemmin olisivat auenneet, niin luulenpa ettemme näin nyt kahnusteliskaan siirtolaisina tässä. AAPO: Ära midagi, Juho. Emba-kumba, kas kõneles ta rumalusest või viskas jälle vempusid ja konksusid; nii või teisiti, kuid mõlemal juhul heitis ta meie ette tähelepandava mõtte. Katsume uurida tema udust, ja ma usun, et sellest midagi tarka võime välja õngitseda. Teada, mis on sündinud, see on mõnest seisukohast vaadates suur tarkus. Kui teraselt kaalud, mihuke möödaläinud päevade külv kasulikku, misuke kahjulikku vilja on kandnud, ja selle järgi oma elu, töö ning tegevuse sead, siis oled tark mees. Kui meiegi silmad oleksid varem lahti läinud, siis, arvan ma, ei lohistaks me siin mitte kolijatena. 05046
Bottom
05045
Top
JUHANI: Tässä kuin sudenpoikaset ilmi-taivaan alla. Mutta tehty on tehty. JUHANI: Nagu hundipojad lageda taeva all. Kuid mis tehtud, see tehtud. 05047
Bottom
05046
Top
TUOMAS: Mitä Jukolassa kadotimme, sen kieppaamme takaisin Impivaaran aholla.--Tänne koko velisarja, ja iskeköön kyntensä kuormaan joka mies, auttaen Valkoamme niinkauan kuin suota kestää. Tänne kaikki! Vaipuuhan vankkurien pyörä vaaksan syvältä mutaiseen maahan. TUOMAS: Mis Jukolas kaotasime, selle võidame Impivaara raiesmaal tagasi. — Siia, kogu vennaparv, ja löögu igaüks käed koorma külge, et aidata Valget, seni kui sõit läheb mööda sood. Siia kõik! Vankriratas vajub ju vaksa võrra mudasesse maasse. 05048
Bottom
05047
Top
Näin haastellen keskenään olivat he vaeltaneet nummelta alas, kulkeneet poikki Seunalan Matin lakean ahon, siitä halki tiuhan näreistön, ja seisoivat nyt Sompiosuon partaalla. Synkeäksi näytti tämä suo, jonka pinnalla vaihetteli mutaisia, rämeisiä aukkoja, sammaleisia mättäitä, karpalon kotoja, ja siellä ja täällä seisoi matala, kuihtuva koivu, alakuloisesti nyökytellen päätänsä iltatuulessa. Mutta keskeltä oli suo kaitaisin ja siinä maa myös naveampi ja kiinteämpi. Seisoi siinä lyhykäisiä mäntyjä sammaleisessa puvussa ja mättäillä tummanviheriäisiä, väkevästi hajahtavia juovuke-pensaita. Ja yli tämän taipaleen juoksi vaivaloinen tie suon toiselle rannalle, jossa taasen alkoi pimeä korpi. Pitkin tätä tietä retkeilivät nyt veljekset yli suon. Mikä heistä veti aisoista Valkon rinnalla, mikä taasen lykkäsi vankkureita. Vihdoin, vaikka työläästi, ehtivät he suon ranteesen ja matkustivat taasen kuivalla maalla korven monijuurista tietä, jota kesti noin viisi sataa askelta. Mutta viimein välkähti heidän eteensä kantoisen ahon lakeus, ja seisoivat he määrätyssä paikassa, komeroisen vuoren alla. Nõnda omavahe! vestes olid nad nõmmelt alla läinud, astunud üle Seunala Matti lageda välja, siis läbi tiheda kuusiku ja seisid nüüd Sompio soo rannal. Sünge näis see soo, mille pinnal vaheldusid mudased, rabased laukad, sammalmättad, kuremarjakohad, ja seal ning teal seisis madal, kuivav kask, karvalt õhtutuules pead kummardades. Kuid keskelt oli soo kitsam ja seal ka maa kõvem ning kindlam. Seal seisis madalaid mände samtnaliilikondades ja mättad tumerohelist, imalalt lõhnavaid joovikapõõsaid. Ja üle selle maa jooksis vaevaline tee soo teisele rannale, kus algas jällegi pime laas. Seda teed mööda rändasid nüüd vennaksed üle soo. Mõni neist sikutas aisast Valge kõrval, mõni jälle lükkas vankrit. Lõpuks, kuigi suure vaevaga, jõudsid nad soo randa ja rändasid jälle kuival maal mööda laane juurikarohket teed, mis jätkas umbes viissada sammu. Kuid viimaks valgenes nende ees kännulise raiesmaa lagedus ning nad seisid oma sihtkohal, koopalise mäe jalal. 05049
Bottom
05048
Top
Tässäpä muinoin veljesten iso-isä, mainio raataja, oli viljellyt huhtia ja suitsutellut ankaria sysihautoja. Monta kaskea oli hän tämän vuoren ympärillä kaatanut ja polttanut, risu-äkeellänsä karhinut monen mustan, kylvetyn maan, ja viimein korjannut riiheensä satoisat oljet. Aherrus ahon syrjässä tuolla osoitti vielä paikan, missä oli hänen metsäriihensä seisonut, josta hän kohta kotiansa saattoi valmiin viljan, heittäen talvikeliksi oljet ja pahnat. Mutta riihen aherruksesta kappale matkaa, tuolla ahon ja metsän rajalla näkyi musta sysihaudan pohja, valtaisen suuri, jossa hän oli poltellut kiliseviä sysiä huhtamaan teloista. Niin oli tässä entinen Jukolan uhkea isäntä hyörinyt ja puuhaillut monen polttavan auringon alla, pyhkien otsaltansa monen helmeilevän hien. Mutta yönsä lepäsi hän turvekattoisessa koijussa miilunsa vartijana: ja saman koijun olivat nyt veljekset määränneet itsellensä väliaikaiseksi asuntomajaksi. Siin oli muiste vennaste vanaisa, tugev töömees, harinud sõõrumaid ja põletanud vägevaid miiiihaudu. Palju sõõrumetsi oli ta mäe ümber maha võtnud ja põletanud, karuäkkega äestanud mõndagi musta, täiskülvatud maatükki, ja viimaks kogunud rehte viljarikkad kõrred. Ahervare välja ääres näitas seal veelgi kohta, kus oli seisnud ta metsarehi, kust ta valmi vilja kohe koju toimetas, õled ning kõlkad talitee ajaks jättes. Kuid rchevarest tükk maad eemal, seal välja ja metsa piiril, paistis miilihaua põhi, pärata suur, kus ta oli põletanud kö'isevaíd süsi oma kütismaa palkidest. Nõnda oli siin endine jukola tüse peremees töötanud ja teotsenud mõnegi põletava päikese all, pühkides laubalt mõnegi higipisara. Aga öösel lamas ta oma lurhakatusega onnis, valvates miilihauda; ja sama onni olid nüüd vennaksed valinud enesele ajutiseks eluasemeks. 05050
Bottom
05049
Top
Avara on kantoinen aho, mutta kauemmas sen reunoja ei kuitenkaan näe sun silmäs; sillä idässä, etelässä, lännessä sulkevat metsät sun silmäsi alan ja pohjoisessa korkea vuori. Mutta jos astut tämän vuoren harvoilla kuusilla kruunatulle harjanteelle, niin kantaapa silmäsi etäälle kohden kaikkia ilmoja. Sen eteläisellä puolella näet ensiksi ihan jalkas alla tuon mainitun, juohevasti kaltevan ahon, kauempana synkeän korven, sen takana taasen Sompiosuon, ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki. Pohjaa kohden alenee vähitellen vuori, ja sen loivalla kamaralla, jota ennen myös oli huhtina käytetty, seisoo koivisto nuori ja tiuha, jonka ruohottomilla poluilla teeret hyppelevät ja pyyt alakuloisesti viheltelee. Idässä näkyy tasainen nummi hongistonensa, lännessä ryhmyinen, sammalkallioinen maa, tuolla ja täällä, sammaleisella harjulla matala, mutta ko'okas ja tuuhea mänty. Mäntyjen takana kiiltää tuolla kirkkaana ja kalaisena Ilvesjärvi, noin tuhannen askelta ahosta pois. Mutta näetpä tuskin muuta, vaikka kauaskin katsot. Saloin tumma meri haamoittaa sun ympärilläs kaikkialla. Näet toki himmeän siinnon Viertolan kartanosta koillisessa ja kaukana tuolla luoteisen ilman rannalla kirkon harmaan tornin. Tämänkaltainen oli seutu ja sen ympäristö, jonka Jukolaiset olivat määränneet asumapaikaksensa. Avar on kännuline raiesmaa, kuid selle äärtest kaugemale ei näe ometi su silm; sest idas, lõunas ja läänes sulevad metsad »u vaateala ning põhjas kõrge mägi. Kui aga selle mäe harvade kuuskedega kroonitud harjale astud, siis kannab su silm kaugeie kõigisse taevakaartesse. Lõuna pool näed kõigepealt otse oma jalgade all toda eespool mainitud tasaselt lauget raies-maad, kaugemal sünget laant, selle taga jälle Sompio sood, ning seal taevarannal kerkib hämuselt sinerdav Teerimägi. Põhja pool alaneb aeglaselt Impivaara, ja ta lüngi kamaral, mida enne ka kiitispõlluks on tarvitatud, seisab noor ning tihe kaasik, mille rohuta teedel hüplevad tedred ja vilistavad nukralt põldpüüd. Idast paistab tasane nõmm oma männikuga, läänest kühmuline sammalkaljune maa, siin-seal sammaldunud harjal madal, kuid tüse ning tihe mänd. Mändide taga sätendab seal hele ja kalarikas Ilvesjärv, umbes tuhat sammu raies-maast eemal. Kuid vaevalt näed midagi muud, kui kaugele ka kaeksid. Salude tõmmu meri ähmatab su ümber igal pool. Näed siiski veel kirdes hämust sinerdust Viertola mõisast ja seal kaugel loodetaeva rannal kiriku halli torni. Säärane oli koht ja selle ümbrus, mille jukolased olid oma elupaigaks valinud. 05051
Bottom
05050
Top
Mutta sysikoijun vaiheille olivat veljekset tänä iltana asettuneet alas, laskeneet aisoista väsyneen Valkon, kello kaulassa, laitumelle ja tehneet kannoista ja karangoista iloisen valkean aholle. Siinä paistoi Simeoni silakoita, nauriita ja naudan lihaa yhteiseksi illalliseksi, ja muut hyöriskelivät vankkurien ympärillä, purkaen kuormaa ja kantain kutakin kalua ja kapinetta paikallensa. Mutta koska tämä oli tehty ja ruoka rakettu valmiiksi, istuivat he atrioitsemaan iltaiselle aholle; ja aurinko oli vaipunut vuoren taakse. Ent süsionni lähedale olid vennaksed sel õhtul laagri üles löönud, päästnud aisadest väsinud Valge, kell kaelas, karjamaale, ja teinud kändudest ning teivastest rõõmsa tule murule. Seal küpsetas Simeoni silke, naereid ja loomaliha ühiseks õhtu-söömaks, teised askeldasid vankri ümber, lammutades koormat ning kandes asju ja riistu oma kohale. Aga kui see oli tehtud ja roog valmis, istusid nad õhtusele murule sööma; ning päike oli vajunud mäe taha. 05052
Bottom
05051
Top
SIMEONI: Tämä on siis ensimmäinen atriamme tässä uudessa kodossa; ja tuokoon se onnen ja Jumalan rauhan kaikille muillekin atrioillemme täällä. SIMEONI: See on siis meie esimene söömaaeg siin uues kodus; ja toogu ta õnne ning jumala rahu kõigile meie teistelegi söömaaegadele siin. 05053
Bottom
05052
Top
JUHANI: Onni, muhkea onni olkoon ainoa toverimme täällä kaikissa toimissa ja töissä, joihin vaan kyntemme pystyy. JUHANI: õnn, priske õnn olgu siin meie ainus kaaslane igas töös ja toimetuses, kuhu ainult meie jõud küünib. 05054
Bottom
05053
Top
AAPO: Tahtoisinpa lausua tärkeän aatoksen. AAPO: Ma tahaksin väljendada ühe tähtsa mõtte. 05055
Bottom
05054
Top
JUHANI: No puhkaise se sydänkarsinastas ulos. JUHANI: No puhu ta siis oma südamesopist välja. 05056
Bottom
05055
Top
AAPO: Päätön ruumis ei käy päisin, sanon minä. AAPO: Ilma peata keha ei kõlba, ütlen mina. 05057
Bottom
05056
Top
JUHANI: Vaan nuijailee seiniä kuin päätön kana. JUHANI: Vaid peksleb vastu seina nagu peata kana. 05058
Bottom
05057
Top
TIMO: Vaikkei päätönkään, kun se vaan tulee riiviöön, niin pöllähtelee se noin, noin, sinne ja tänne, sinne ja tänne. Niinhän tekevät usein Männistön-muorin kanat, ja silloin sanoo muija noidan-nuolten lentelevän ilmassa. TIMO: Kas või ka mitte ilma peata, kuid kui ta ainult pööraseks läheb, siis rabeleb vaat nii, sinna ja tänna, sinna ja tänna. Nii teevad ju Männiku-moori kanad tihti, ja siis ütleb eit, et nõianooled lendlevad õhus. 05059
Bottom
05058
Top
JUHANI: Mutta puhdistappas suus, veli Aapo. JUHANI: Kuid pajata oma suu puhtaks, veli AAPO: 05060
Bottom
05059
Top
AAPO: Tämä on tuuma aivossani: Jos tahdomme täällä jotain ja kunnokkaasti matkaansaattaa, niin yksi meistä olkoon aina ensimmäisenä miehenä, keskustelemisten johtajana, ratkaisijana riitaisissa asioissa. Sanalla sanoen, yksi olkoon, jonka ääni käy etunenässä järjestyksen tähden. AAPO: Sihuke on mõte minu peas: kui tahame siin midagi ja korralikult korda saata, siis olgu ikka üks meist esimeheks, nõupidamiste juhatajaks, vaidlusasjade otsustajaks. Lühidalt, üks peab olema, kelle hääl käib korra asjus ü!e kõige. 05061
Bottom
05060
Top
JUHANI: Minä olen tässä vanhin. JUHANI: Mina olen siin kõige vanem. 05062
Bottom
05061
Top
AAPO: Sinä olet Jukolan sarjan esikoinen, ja olkoon sinulla sen oikeus myös. AAPO: Sina oled Jukola vennaste hulgas esimene ja sinul olgu ka see õigus. 05063
Bottom
05062
Top
JUHANI: Olenpa rivin ensimmäinen mies, ja tiedän myös vaatia teiltä kuuliaisuutta. Mutta kun vaan tottelisitte. JUHANI: Olen esimene mees rivis, ja ma tahan teilt ka sõnakuulmist nõuda. Kui aga teie ainult kuulaksite. 05064
Bottom
05063
Top
AAPO: Se on oikeus ja kohtuus. Mutta jokaisen sana ottakaamme kuitenkin aina kuullaksemme yhteisissä kysymyksissä. AAPO: See on õigus ja kohus. Kuid üldistes küsimustes võetagu ometi igaühe sõna kuulda. 05065
Bottom
05064
Top
JUHANI: Sinun neuvoillesi varsinkin tahdon aina ja kernaasti korvani kallistaa. Mutta minä olen ensimmäinen. JUHANI: Eriti sinu nõu järgi tahan ikka ja heameelega oma kõrva pöörata. Kuid mina olen esimene. 05066
Bottom
05065
Top
AAPO: Tosi! Mutta mikä rangaistus määrätään hänelle, joka uppiniskaisuutta, auttamatonta vastakynttä osoittelee? AAPO: Tõsi! Kuid mis karistus määratakse sellele, kes kangekaelsust, parandamatut vastupanu avaldab? 05067
Bottom
05066
Top
JUHANI: Hänen pistän tuonne vuoren komeroon ja kannan kasan kymmenleiviskäisiä kiviä teljeksi luolan kitaan. Siellä hän istukoon päivän tai kaksi, aina kuinka asiat ja asian haarat vaativat. Niin, niin, siellä imeköön hän kynsiänsä, muistellen mitä rauhaansa kuuluu. JUHANI: Tolle pistan sinna mäekoopasse ja kannan virna kiimneleisikalisi kive kaitsevalliks koopa suhu; seal istuga ta päev või paar, ikka sedamööda, kuis asjad ning asjaolud nõuavad. Jaa-jaa, seal imegu ta käppa, mõeldes järele, mis ta rahule tarvis läheb. 05068
Bottom
05067
Top
LAURI: En suostu päätökseen minä. LAURI: Mina ei ole selle otsusega päri. 05069
Bottom
05068
Top
TUOMAS: Enkä minä. TUOMAS: Ka mina mitte. 05070
Bottom
05069
Top
TIMO: Olenko minä piirtoposkinen metsäsika, jonka asunto on vuoren tunkkainen luola? Pois se. TIMO: Kas olen ma triibuliste põskedega mäger, kelle eluasemeks on läpane kaljukoobas? Eemale sellega. 05071
Bottom
05070
Top
JUHANI: Te rupeette kapinoitsemaan. JUHANI: Te hakkate mässama. 05072
Bottom
05071
Top
TUOMAS: Se rangaistuksen pykälä ei käy päisin, ei käy. TUOMAS: See karistusparakrahv ei lähe, ei lähe. 05073
Bottom
05072
Top
TIMO: »Ei käy kontoon», sanoo sananlasku. Minä en ole metsäsika, mäyrä. TIMO: «Ei lähe läbi,» ütleb rahvasuu. Mina pole mäger ega mõtsik. 05074
Bottom
05073
Top
JUHANI: Sentähden käytä itses aina kiltisti ja siivosti, välttääksesi vihani rankaisevaa kauhistusta. JUHANI: Seepärast pea end alati hästi ja korralikult üleval, et hoiduda mu viha kohutava karistuse eest. 05075
Bottom
05074
Top
TIMO: Mutta minä en ole mäyrä, enkä susi. Hei, hei! En ole karhukaan enkä mikään rotta! Tiedä huutia vähän. »Tiedä huutia, sanoi Jaakkolan Juuti»; Hehheh! TIMO: Kuid mina pole mäger ega susi. Heh-hei! Ei ole ka karu ega mingi rott! Häbene pisut. «Hoia endale, ütles Jaakko Amandale.» Heh-heh! 05076
Bottom
05075
Top
AAPO: Sallitaanko minulle sananvuoro? AAPO: Kas mullegi sõnaõigust antakse? 05077
Bottom
05076
Top
JUHANI: Kernaasti. Mitä mielit sanoa? JUHANI: Heameelega. Mis tahad sa öelda? 05078
Bottom
05077
Top
AAPO: Etten kiltaa minäkään tuota rangaistus-parakraaffia, jonka tahtoisit käytettäväksi välillemme asettaa, vaan katsonpa sen veljesten keskenä liian törkeäksi, pedolliseksi. AAPO: Et minagi pole tolle karistusparakrahvi poolt, mida tahad meie jaoks tarvitusele võtta, vaid leian ta olevat ven-dade vahel liiga karmi, metsiku. 05079
Bottom
05078
Top
JUHANI: Vai et kiltaa? Etkö kiltaa? Etkö totisesti kiltaa? Sanoppas sitten viisaampi parakraaffi, koska minä en milloinkaan käsitä mikä on oikein, mikä väärin. JUHANI: Või ei ole poolt? Ei ole poolt? Või tõepoolest ci ole poolt? ütle siis targem parakrahv, kui mina kunagi ei mõista, mis on õige, mis võlts. 05080
Bottom
05079
Top
AAPO: Sitä en sano. AAPO: Seda ma ei öelnud. 05081
Bottom
05080
Top
JUHANI: Sanoppas se uusi, kiilattava parakraaffi, sinä Jukolan tietäjä. JUHANI: Ütle siis see uus, see sünnis parakrahv, sina Jukola prohvet. 05082
Bottom
05081
Top
AAPO: Kaukana tietäjän arvosta. Mutta tämä... AAPO: Olen kaugel prohveti aust. Kuid see... 05083
Bottom
05082
Top
JUHANI: Parakraaffi, parakraaffi! JUHANI: Parakrahv, parakrahv! 05084
Bottom
05083
Top
AAPO: Tämähän on... AAPO: See on ju... 05085
Bottom
05084
Top
JUHANI: Parakraaffi, parakraaffi! Sanoppas se viisas parakraaffi! JUHANI: Parakrahv, parakrahv! Ütle see tark para-liruhv! 05086
Bottom
05085
Top
AAPO: Oletko hullu? Huutelethan tuossa kuin istuisit tulisissa housuissa. Miksi kirkut ja keikuttelet päätäs kuin tarhapöllö? AAPO: Kas sa hull oled? Sa kisad, nagu istuksid tulistes pükstes. Mis sa karjud ja keerutad pead nagu öökull? 05087
Bottom
05086
Top
JUHANI: Parakraaffi! huudan minä huikeasti. Se ihka uusi ja vanha, viisas parakraaffi! Sanoppas se, ja minä kuultelen äänetönnä kuin särki sammakon motkotusta. JUHANI: Parakrahv! hüüan mina vägevalt. See tuliuus ja viina, tark parakrahv! Ütle see, ja ma kuulan hääletult kui särg lutuna krookumist. 05088
Bottom
05087
Top
AAPO: Tämä on tuumani asiasta: Hän, joka ylen katsoo neuvot ja varoitukset, aina vaan ilkivaltaisuutta osoittelee, kylvellen välillemme eripuraisuuden siementä, hän siirrettäköön liitostamme, karkoitettakoon kauas pois. AAPO: Seesugune on minu arvamine asja kohta: See, kes nõuandmistest ja hoiatustest ei hooli, vaid ikka meelevallatust üles näitab, meie vahele riiuseemet kiilvates, see tõugatakse välja meie liidust, aetakse kaugele ära. 05089
Bottom
05088
Top
TUOMAS: Tämä olkoon asetus. TUOMAS: See olgu seadus. 05090
Bottom
05089
Top
LAURI: Siihen suostun. LAURI: Sellega olen päri. 05091
Bottom
05090
Top
TIMO: Niin minäkin. TIMO: Mina niisama. 05092
Bottom
05091
Top
SIMEONI: Siihen suostumme kaikki yhteisesti. SIMEONI: Sellega lepime kõik üheskoos. 05093
Bottom
05092
Top
JUHANI: Hm! Olkoon päätetty. Ja muistakaat: joka tästälähin mielii vikuroita, hänellä on jäniksen passi kourassa, potkua pyllyssä ja käpälämäki edessä.--Mihin työhön iskemme huomenna kiinni, te murjaanit? Kyllä minä teidät opetan. JUHANI: Hm! Olgu siis otsustatud. Ja pidage meeles: kellel siitpeale tuju tuleb tagant üles lüüa, sellel on hundipass pihus, vops tagumikus ning lasku jalga. — Misukese töö kallale asume homme, teie murjanid? Küll ma teid veel õpetan. 05094
Bottom
05093
Top
AAPO: Hieman harmin vallassa; mutta eihän tuo nyt samenna meidän tyynettä ja kirkasta mieltämme tänä iltahetkenä. AAPO: Pisut sapine; kuid see ei tarvitse veel segada meie rahulikku ja helget meeleolu sel õhtutunnil. 05095
Bottom
05094
Top
JUHANI: Mihin raatamiseen rupeemme koska päivä koittaa? JUHANI: Mis tööle hakkame, kui päev koidab? 05096
Bottom
05095
Top
AAPO: Tietysti on tässä pirttimme rakennus ensimmäinen. AAPO: Muidugi on meil siin maja ehitamine esimeseks tööks. 05097
Bottom
05096
Top
JUHANI: Niin onkin. Huomenna varhain käyköön neljä miestä, jokainen kirveskynä kourassa, nurkallensa, ja olkoot nämät neljä miestä: minä itse, Tuomas, Simeoni ja Aapo. Muut palhikoot ja kiiritelkööt meille hirsiä ylös. Ja koska pirtti ja pieni aitta-koppa ovat valmiit, niin kohta pojat kaasinsa haalimiseen, metsästys- ja kalastus-retkille. Se muistakaat! JUHANI: Nii ongi. Homme vara lähevad neli meest, kirved pihus, maja raiuma, ja need neli meest on: mina ise, Tuo-mas, Simeoni ning AAPO: Teised tahuvad palke ja veeretavad meile üles. Ja kui maja ning väike aidakong on valmis, siis poisid kohe moona muretsema, jahi- ja kalastusteele. Pidage seda meeles! 05098
Bottom
05097
Top
Näin päättivät he viimein atriansa ja kävivät lepoon sysikoijun suojaan. Tuli yö, pilvinen, mutta tyyni toukokuun yö. Korvessa huuteli huhkain käheällä äänellänsä, Ilvesjärvellä narisivat sorsat, ja tuolloin, tällöin kuului kaukaa kontion terävä vihellys. Muutoin vallitsi luonnossa rauha ja syvä hiljaisuus. Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen. Äänettöminä, mutta kierrellen itsiänsä kyljeltä kyljelle, mietiskelivät he tämän maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta. Nii lõpetasid nad viimaks õhtusööma ja läksid süsionni puhkusele. Tuli öö, pilvine, kuid vaikne lehekuu öö. Laanes huikas öökull käheda häälega, Ilvesjärvel parisesid pardid ja aeg-ajalt kuuldus kaugelt karu mõmin. Muidu valitses looduses rahu ja sügav vaikus. Kuid õrnatiivane Uncneitsi ei tahtnud vennakseid süsionnis tervitama tulla. Hääletult, kuid ühelt küljelt teisele pööreldes mõtisklesid nad selle maailma asjade ning meie elu muutlikkuse üle. 05099
Bottom
05098
Top
AAPO: Eihän ole luullakseni vielä ummistunut yhdenkään silmä. AAPO: Ma arvan, kellegi silmad pole veel kinni. 05100
Bottom
05099
Top
JUHANI: Makeasti makaa jo Timo, mutta me muut itsiämme tässä vääntelemme ja kääntelemme kuin makkarat kiehuvassa kattilassa. Miksi olemme näin virkkuja? JUHANI: Timo magab juba magusasti, kuid meie teised väänieme ja käänleme nagu vorstid keevas katlas. Miks oleme nii virged? 05101
Bottom
05100
Top
AAPO: Elomme tie on tänäpänä tehnyt töykeän käännöksen. AAPO: Meie elutee on teinud täna järsu käänaku. 05102
Bottom
05101
Top
JUHANI: Siitäpä mieleni levoton, kovin levoton. JUHANI: Sellest ongi mu meel nii rahutu, väga rahutu. 05103
Bottom
05102
Top
SIMEONI: Synkeä on sydämeni tila. Mikä olen minä? Tuhlaajapoika. SIMEONI: Sünge on mu südame seisukord. Kes olen mina? Ärakadunud poeg. 05104
Bottom
05103
Top
JUHANI: Hm! Korpeen kadonnut lammas. JUHANI: Hm! Laande eksinud lammas. 05105
Bottom
05104
Top
SIMEONI: Niin heitimme naapurit ja kristilliset lähimmäiset. SIMEONI: Nii jätsime maha naabrid ja kristlikud ligimesed. 05106
Bottom
05105
Top
TUOMAS: Tässä ollaan ja täällä pysytään niin kauan kuin metsässä tuoretta lihaa löytyy. TUOMAS: Siin oleme ja siia jääme, niikaua kui metsas värsket liha leidub. 05107
Bottom
05106
Top
AAPO: Kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä. AAPO: Kõik läheb hästi, kui ainult mõistliku meelega peale hakkame. 05108
Bottom
05107
Top
SIMEONI: Huhkain tuolla korvessa huutelee, ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. Ennustaapa tulipaloa, tappeluksia ja murhia niinkuin vanhat ihmiset sanoo. SIMEONI: Öökull huikab seal laanes ja tema hüüd ei ennusta kunagi head. Ennustab tulekahjusid, veristid võitlusi ja mõrtsukatöid, nagu ütlevad vanad inimesed. 05109
Bottom
05108
Top
TUOMAS: Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä. TUOMAS: Metsas hüüdmine on tema amet ja ilma mingi tähenduseta. 05110
Bottom
05109
Top
EERO: Tässä on kylä, Impivaaran turvekattoinen talo. EERO: Siin on küla, Impivaara mättaist katusega maja. 05111
Bottom
05110
Top
SIMEONI: Mutta nyt on ennustaja muuttanut sijaa, huutelee tuolla vuoren harjulla. Siellä ennen, niinkuin tarina kertoilee, rukoili »Kalvea impi» syntejänsä anteeksi, rukoili kaikki yöt niin talvella kuin kesällä. SIMEONI: Kuid nüüd on ennustaja kohta muutnud, hüüab seal mäeharjal. Seal, nagu pajatab muinasjutt, palus «kahvatu neitsi» ennemuiste oma pattusid andeks, palus kõik ööd läbi nii talvel kui suvel. 05112
Bottom
05111
Top
JUHANI: Hänestäpä on tämä vuori saanut nimensä Impivaara. Kuulin kerran lapsena tuon tarinan, mutta onpa se jo enimmäksi haihtunut mielestäni. Veli Aapo, sinä juttele se meille tässä ikävän yömme vietteeksi. JUHANI: Tema järgi on ka see mägi Impivaaia—Neitsi-mäe nime saanud. Kuulsin kord lapsena toda muinasjuttu, kuid nüüd on ta juba suurelt jaolt mu meelest kadunud. Veli Aapo, jutusta meile seda siin igava öö viiteks. 05113
Bottom
05112
Top
AAPO: Timo kuorsaa kuin mies; mutta maatkoon hän rauhassa; minä mielin teille kertoa tarinan. AAPO: Timo norskab nagu mees; kuid magagu ta rahus; tahan teile vesta selle muinasjutu. 05114
Bottom
05113
Top
Seuraavan tarinan kalveasta immestä kertoi nyt Aapo veljillensä: Järgmise muinasjutu kahvatust neitsist vestis niüd Aapo vendadele. 05115
Bottom
05114
Top
Asui muinoin tämän vuoren luolissa eräs hirmuinen peikko, ihmisten kauhistus ja surma. Kaksi oli hänellä elämän himoa ja hekumaa: katsella ja pidellä aarteitansa luolien syvissä kätköissä ja juoda ihmisen-verta, jota hän ankarasti janosi. Mutta ainoastaan yhdeksän askelta vuoresta oli hänellä voima väkivaltaiseen käytökseen, ja sentähden täytyi hänen harjoitella kavaluutta retkillänsä. Hän taisi muuttaa haamunsa miksi tahtoi; ja ympäri tienoita nähtiin hänen kuljeksivan milloin kauniina nuorukaisena, milloin ihanaisena impenä, aina sitä myöten kuin hän miehen tai naisen verta janosi. Monen voitti hänen katsantonsa helvetillinen ihanuus, moni sai henkensä heittää peikon kamoittavissa luolissa. Niin tämä hirviö vietteli luokseen onnettomat uhrinsa. Elas muiste selle mäe koopas hirmus vanapagan, inimeste hukatus ning surm. Kaks oli tal eluhimu ja kirge: vaadelda ja hoida oma varandusi sügavais koopaurkais ning juua inimverd, mille järele ta kangesti janunes. Kuid ainult üheksa sammu kaugusele mäest ulatus ta võim vägivallategudeks, ja sellepärast pidi ta oma teekondadel kavalust tarvitama. Ta võis muuta oma välimust, nagu tahtis; ja teda nähti ümbruses rändavat kord kauni noormehena, kord õrna neitsina, ikka sedamööda, kas ta mehe või naise verd janunes. Mõnegi võitis ta pilgu põrgulik magusus, mõnigi pidi jätma oma elu vanapagana kohutavais koopais. Nõnda avatles see koletis õnnetud ohvrid enda juurde. 05116
Bottom
05115
Top
Oli lempeä kesä-yö. Viherjällä nurmella istui eräs nuorukainen, syleillen lemmittyänsä, nuorta neitoa, joka hohtavana ruusuna lepäsi hänen rinnoillansa. Tämä oli heidän jäähyväis-syleilyksensä; sillä pois tuli pojan matkustaa ja erota ajaksi sydämensä ystävästä.--»Impeni», niin haasteli nuorukainen, »nyt lähden sinulta pois, mutta tuskin ehtii sata aurinkoa nousta ja laskea ennenkuin sun kohtaan taas».--Lausui neito: »eikä aurinko läskeissänsä heitä niin armasta jäähyväis-silmäystä maailmallensa, kuin minä mun kultaselleni koska hän poistuu, eikä noustessansa säteile niin ihanasti taivaan loimo, kuin säteilee mun silmäni, koska taasen kiirehdin sua vastaan. Ja mitä kirkkaan päivän pituuteen sielustani mahtuu, se on aatos sinusta, ja unieni himmeässä maailmassa käyskelen sun kanssas».--Niinpä neito; mutta taasen nuorukainen lausui: »Ihanasti haastelit; mutta miksi aavistaa mun sieluni pahaa? Impeni, nyt vannokaamme toinentoisellemme ijäinen uskollisuus tässä taivaan kasvoin alla». Ja he vannoivat pyhän valan, vannoivat Jumalan ja taivaan edessä, ja hengähtämättä kuultelivat heidän sanojansa metsät ja vuoret. Mutta viimein aamun koittaessa syleilivät he viimeisen kerran ja erosivat toinentoisestansa. Pois riensi nuorukainen, mutta kauan käyskeli neito yksin metsän hämärässä, muistellen kaunista kultastansa. Oli pehme suveöö. Rohelisel murul istus nooruk, kaisutades armsamat, noort neitsit, kes puhkas kui õhkuv roos tema rinnal. See oli nende lahkumiskaisutus, sest noormees pidi ära rei-xima ja mõneks ajaks oma südamesõbrast lahkuma. — «Mu armsam,» nii kõneles nooruk, «nüüd lahkun ma sinu juurest, kuid vaevalt saab sada päikest tõusta ja laskuda, kui sind jälle kohtan.» — Lausus neitsi: «Ei heida päike loojudes nii armast lahkumispilku maailmale nagu mina oma armsamale, kui ta läheb, ega sära taevapuna päikesetõusul nii kaunilt, nagu säde* levad minu silmad, kui jälle sulle vastu ruttan. Ja mis heleda päeva pikkusse mu hingest mahub, see on mõte sinule, ning unede ähmjas maailmas kõnnin ma sinuga.» — Nõnda neitsi; kuid jälle lausus nooruk: «Kaunilt sa kõnelesid, kuid miks aimab mu hing paha? Mu armsam, tõotame nüüd teineteisele igavest truudust siin taeva palge all.» Ja nad vandusid püha vande, vandusid jumala ning taeva ees, ja hinge kinni pidades kuulasid nende sõnu metsad ning mäed. Kuid hommiku koidiku] kaisutasid nad lõpuks viimast korda ja lahkusid teineteisest. Eemale tõttas nooruk, kuid kaua kõndis neitsi üksinda metsa hämaruses, mõeldes oma kauni kallima peale. 05117
Bottom
05116
Top
Koska näin hän käyskelee tuuhean männistön kohdussa, mikä ihmeellinen haamu käy häntä vastaan? Hän näkee nuoren miehen, jalon kuin ruhtinas ja ihanan kuin tämä kultainen aamu. Kuin tulen liekki väikkyy ja kimmeltää hänen hattunsa höyhen-töyhtö. Hänen hartioillansa riippuu kauhtana, sinertävä kuin taivas ja kuin taivas kirjava kiiltävistä tähdistä. Hänen ihotakkinsa on valkea kuin lumi, ja miehustalla on hänellä purppuranpunainen vyö. Impeen hän katsahtaa ja katsannosta virtaa liekehtivä rakkaus, ja autuaasti kaikuu hänen äänensä, koska hän neidolle haastelee: »Älä mua pelkää, suloinen impi, olenpa sun ystäväs ja saatan sulle äärettömän onnen, jos vaan kerran saan sinua syleillä. Minä olen voimallinen mies, on minulla aarteita ja kalleita kiviä ilman lukua ja määrää, ja taitaisinpa ostaa vaikka kaiken tämän maailman. Tule mun kullakseni, minä tahdon viedä sun komeaan linnaan ja asettaa sinun viereeni loistavalle istuimelle». Niin hän haasteli viehättävällä äänellä ja hämmästyneenä seisoi neito. Hän muisteli äsken vannottua valaansa, ja poispäin hän kallistui, mutta kallistui taasen mieheen päin ja eriskummallinen häiriö käsitti hänen mielensä. Miestä kohden hän kääntyi, peittäen kädellään kasvonsa kuin paistavan auringon edessä; pois hän taasen kääntyi, mutta katsahti kerran vielä ihmeelliseen haamuun. Voimallinen ihastus säteili sieltä häntä vastaan, ja äkisti vaipui neito kauniin ruhtinaan syliin. Mutta pois riensi ruhtinas saaliinensa, joka niinkuin houreessa lepäsi hänen käsivarsillansa. Yli jyrkkien mäkien, halki syvien laaksojen he lakkaamatta kulkivat, ja yhä pimeämmäksi muuttui metsä heidän ympärillään. Levottomasti tytkyi immen sydän ja tuskan hiki juoksi hänen otsaltansa alas; sillä viimein hän huomasi niinkuin jotain pedollista, hirveätä haamun silmien lumoovassa liekissä. Hän katsahteli ympärillensä, ja nopeasti sinkoilivat ohitse synkeät kuuset, hänen kantajansa vinhasti juostessa; hän katsahteli nuorukaisen kasvoihin, ja kamoittavat väristykset karsivat hänen ruumistansa, mutta kummallinen ihastus vallitsi kuitenkin hänen sydämessään. Kui ta nii kõnnib tiheda männiku põues, mis imeline nägemus astub talle vastu? Ta näeb noormeest, ülevat kui vürsti ja imekaunist kui see kuldne hommik. Justkui tuleleek välgub ja särab ta kübaral suletutt. Ta õlgadel ripub mantel, sinine kui taevas ja nagu taevas kirju säravaist tähtedest. Ta kuub on valge kui lumi, ja puusadel on tal purpurpunane vöö. Ta vaatab neitsile otsa ja ta pilgust voolab leegitsev armastus, ning õndsalikult kostab ka hääl, kui ta neitsile räägib: «Ära karda mind, õrn neitsi, olen su sõber ja toon sulle ääretut õnne, kui ainult kord võin sind kaisutada. Olen vägev mees, mul on aardeid ja kalliskive ilma aru ning otsata ning ma võiksin osta kas või kogu maailma. Tule minu armsamaks, ma tahan su viia toredasse lossi ning panna istuma enda kõrvale säravale troonile.» Nii kõneles ta võluval häälel ja üilatatult seisis neitsi. Ta mõtles äsja vannutud vandele ja kaldus eemale, kuid kaldus siis jälle mehe poole, ning kummaline segadus täitis ta meelt. Mehe poole pöördus ta, varjates nägu kätega nagu särava päikese eest; pöördus jällegi ära, kuid vaatas veel kord imeliku viirastuse näkku. Võimas iha sädeles talle sealt vastu, ja äkki vajus neitsi kauni vürsti rinnale. Kuid eemale ruttas vürst oma saagiga, kes nagu palaviku-uimas puhkas ta käsivartel. Üle järskude mägede, Iübi sügavate orgude rändasid nad järelejätmata, ja ikka pimedamaks muutus mets nende ümber. Rahutult tuksus neitsi süda ja ahastushigi voolas ta otsaesiselt; sest viimaks märkas ta nagu midagi metsikut, kohutavat viirastuse silmade lummutavas leegis. Ta vaatas ümber, ja väledalt vilkusid mööda niinged kuused, kui ta kandja ägedasti jooksis; ta vaatas nöörini-liele palgesse, ning kohutavad värinad jooksid läbi ta keha, kuid imelik iha valitses ometi südames. 05118
Bottom
05117
Top
Kulkivat he alati eteenpäin halki metsien, ja näkyi viimein korkea vuori ja sen pimeät luolat. Ja nyt, koska he olivat ainoastaan muutaman askeleen vuoresta, tapahtui hirveätä. Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeusivat ulos hänen päästään, niskassansa kahisivat kankeat harjakset, ja kurja tyttö nyt tunsi kipeästi povessaan hänen terävät kyntensä. Ja siinä onneton impi huusi, reutoili ja tempaili tuskissansa, mutta turhaan. Ilkeällä kiljunalla raahasi hänen peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti. Mutta tapahtui ihme: henki ei lähtenytkään neitosen jäsenistä, vaan hän jäi elämään verettömänä, lumivalkeana; murheellisena kuoleman haamuna Kalman maasta. Kummastuen huomasi tämän peikko, käytti uhriansa kohtaan kynsiään ja hampaitansa kaikin voimin, mutta eipä voinutkaan häntä kuolettaa. Viimein päätti hän pitää häntä ainiaan luonansa uumentojen yössä. Mutta mitä palvelusta taisi hän tehdä, mitä hyötyä matkaansaattaa peikolle? Tämä määräsi immen puhdistamaan aarteitansa ja kalleita kiviänsä, niitä hänen eteensä lakkaamatta pinoilemaan, sillä eipä hän väsynyt niitä ihaellen katselemasta. ühtesoodu rändasid nad läbi metsade edasi ja lõpuks hakkas paistma kõrge mägi ning selle pimedad koopad. Ja nüüd, kui nad olid ainult mõne sammu kaugusel mäest, sündis midagi hirmsat. Mees kuninglikus kuues muutus äkki koledaks vana-Paganaks: sarved tungisid välja ta peast, ta kuklas kahisesid anged harjased ja õnnetu tüdruk tundis valusalt oma põuel la teravaid küüsi. Ja siis kisendas õnnetu neitsi, rabeles ning viskles ahastuses, kuid asjata. Vastiku möirgamisega lohistas vanapagan ta oma sügavamasse koopasse ja imes temast vere viimse pisarani. Kuid sündis ime: ei lahkunudki hing neitsi liikmeist, vaid ta jäi elama veretuna, lumivalgena, haleda surmavarjuna Toonela maalt. Imestades nägi seda vanapagan, tarvitas ohvri kallal oma küüsi ja hambaid kõigest väest, kuid ei suutnud teda surmata. Viimaks otsustas ta hoida teda igavesti enese juures sügaviku öös. Kuid mis tööd võis ta teha, mil ist kasu tuua vanapaganale? See pani neitsi oma aardeid ja kalliskive puhastama, neid järelejätmata tema ette laduma; sest iial ei väsinud ta neid vaimustusega vaatamast. 05119
Bottom
05118
Top
Näin vuosia elelee kelmeä, veretön impi vangittuna vuoren kohtuun. Mutta yöllä toki nähdään hänen seisovan äänettömänä rukoilijana vuoren harjulla. Ken antoi hänelle tämän vapauden? Taivaanko voima?--Mutta yöt kaikki, myrskyssä, sateessa ja kireässä pakkasessa hän seisoo vuoren kiireellä, rukoillen syntejänsä anteeksi. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo, kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille alas. Ei rohkene kurja nostaa otsaansa kohden taivasta yhtään ainoata kertaa, vaan päin kirkon torniin, metsien etäiselle reunalle on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Sillä ainapa toki salainen ääni hänen korvaansa toivosta kuiskaa; vaikka kaukaisena kipenänä, kuin tuhansien peninkulmien päästä, pilkoittaa hänelle tämä toivo. Niin hän yönsä vuorella viettää, eikä kuulu hänen huuliltansa valitusta milloinkaan; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Niin kuluu synkeä yö, mutta aamun koittaessa tempaisee hänen taasen luoliinsa armoton peikko. Nõnda elab kahvatu, veretu neitsi aastate kaupa vangina mäe põues. Kuid öösiti nähakse teda ometi hääletu palvetajana mäeharjal seisvat. Kes andis talle selle vabaduse? Kas taeva jõud? — Kuid kõik ööd, tormis, vihmavalingus ja paukuvas pakases seisab ta mäetipul, paludes oma pattusid andeks. Veretuna, lumivalgena ja kui kuju — nii liikumatult, häälelult seisab ta, käed risti rinnal ning pea alla langenud. Ei julge ta õnnetu kordki pead taeva poole tõsta, vaid kirikutorni poole kaugel metsade rannal on pööratud ta silmad järelejätmata. Sest vähemalt salajane hääl sosistab ta kõrva ikka lootust; olgugi kauge sädemena, nagu tuhandete penikoormate tagant, tuikab talle see lootus. Nii veedab ta ööd mäel ega kuuldu iial ta huulilt kaebust; ei tõuse ega vaju ohkest ta palvetav põu. Nii kulub sünge öö, kuid hommiku koites lohistab armu-heitmata vanapagan ta jälle oma koopasse. 05120
Bottom
05119
Top
Tuskinpa oli sata aurinkoa ehtinyt valkaista maata, ennen kuin nuorukainen, neidon lemmitty, palasi iloisena kotiinsa matkaltaan. Mutta ihana impensä ei rientänytkään häntä vastaan tervetuloa toivottamaan. Hän kyseli missä kaunoinen viipyi, vaan ei saanut tietoa keltään. Kaikkialta hän etsiskeli häntä yöt ja päivät, väsymättä, mutta aina turhaan; impi oli kadonnut ilman jälkeä kuin aamun kaste. Viimein heitti hän kaiken toivon, unohti kaiken elämän ilon ja käyskeli täällä vielä ajan mykkänä varjona. Kerran viimein, koska hohtava päivä oli nousnut, pimitti kuoleman yö hänen silmänsä valon. Vaevalt oli sada päikest jõudnud maad valgustada, kui juba nooruk, neitsi armsam, teekonnalt rõõmsana tagasi tuli. Kuid kaunis neitsi ei ruttagi talle vastu tere tulemast ütlema. Ta päris, kus viibib ta kaunike, kuid ei saanud kelleltki teadust. Kõikjalt otsis ta teda, väsimata, ööd ja päevad, kuid ikka asjata; jäljetult nagu hommikukaste oli neitsi kadunud. Lõpuks jättis noormees kõik lootuse, unustas viimse elurõõmu ja liikus siin maailmas veel mõne aja tumma varjuna. Ja viimaks ükskord, kui sätendav päev oli tõusnud, pimestas surmaöö ta silmade valguse. 05121
Bottom
05120
Top
Mutta vuosia hirmuisen pitkiä viettää kalvea impi: päivät peikon luolissa lakkaamatta puhdistellen ja latoen aarteita julman kiusaajansa silmäin alla; mutta yöt hän vuoren harjanteella kuluttaa. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille asti. Ei rohkene hän nostaa otsaansa kohden taivasta, vaan päin kirkon tornia, metsien etäiselle reunalle, on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Ei hän valita; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Kuid kohutavalt pikki aastaid veedab kahvatu neitsi: päevad läbi puhastab ta vanapagana koopais järelejätmata aardeid ja laob neid oma julma piinaja silmade ette; aga ööd veedab ta mäeharjal. Veretuna, lumivalgena ja justkui kuju, nii liikumatult, hääletult seisab ta, käed risti rinnal ning pea alla langenud. Ei julge ta tõsta pead taeva poole, vaid kirikutorni poole kaugel metsade rannal on ta silmad järelejätmata pööratud. Ei ta kaeba; ei tõuse ega vaju ohetest ta palvetav põu. 05122
Bottom
05121
Top
On vaalea kesä-yö. Vuorella seisoo taasen neito, muistelee aikaa, jonka hän on viettänyt tuskallisessa vankeudessansa; ja vuosia sata on mennyt siitä päivästä, jona hän erosi sydämensä ystävästä. Hän kauhistuu, aatoksensa pyörtyy ja kylmiä hikihelmiä kiirahtelee hänen otsaltansa alas vuoren sammaleiselle kamaralle, koska hän kuvailee menneitten vuoskymmenien pituutta. Silloin rohkeni hän ensimmäisen kerran katsahtaa korkeuteen ylös, ja hetken päästä huomasi hän ihmeellisen valon, joka lentävänä tähtenä näkyi häntä lähestyvän kaukaisista avaruuksista. Mutta jota lähemmäs tämä valo häntä ehti, sitä enemmin muutti se muotoansa. Eikä ollutkaan se mikään lentävä tähti; vaan kirkastettu nuorukainen, välähtelevä miekka kädessä. Kajastipa niistä kasvoista ihana tuttavuus, ja kiivaasti rupesi lyömään neidon sydän; sillä nyt hän tunsi entisen ylkänsä. Mutta miksi lähestyi hän miekka kädessä? Tämä neitoa arvelutti, ja hän lausui heikeällä äänellä: »Tämäkö miekka mun tuskani viimein lopettaa? Tässä on poveni, nuori sankari, iske sun kirkkaalla teräkselläs tänne, ja, jos taidat, lahjoita mulle kuolema, jota jo kauan, kauan olen ikävöinnyt». Niin haasteli hän vuorella, mutta eipä tuonut hänelle nuorukainen kuolemaa, vaan elämän suloisen liehauksen, joka jo tuoksuavana aamutuulena hymisten kierteli ympäri kalvean immen. Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä, suuteli häntä, ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa, hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi, ja ilosta läikkyi heleä otsa. Ja hän heitti kiharaisen päänsä yli ylkänsä käsivarren, katsahti ylös kirkkaasen korkeuteen, huoaten povestansa ulos vuoskymmenien tuskat; ja nuorukaisen sormet harhailivat hänen kiharissaan, jotka somasti liehahtelivat hiljaisessa tuulessa. Ihana oli pelastuksen hetki ja pääsinpäivän aamu. Linnut visertelivät kuusissa tuon jylhän vuoren reunoilla ja koillisesta nousi auringon hohtava viilu. Oli tämä aamu sen aamun kaltainen koska ystävykset kerran viherjällä nurmella erosivat pitkäksi ajaksi. On valge suveöö. Mäel seisab jälle neitsi, mõtleb aja peale, mis ta piinalises vangipõlves veetnud; ja sada aastat on kulunud sest päevast, kui ta oma südamesõbrast lahkus. Ta kohkub, ta mõtted tumenevad ja külmi higihelmeid veereb ta otsaesiselt mäe sammalkamarale, kui ta kujutleb kulunud aastakümnete pikkust. Siis usaldas ta esimest korda üles kõrgusse vaadata, ja silmapilgu pärast nägi ta imelist valgust, mis kaugeist avarustest lendtähena näis talle lähenevat. Kuid mida lähemale see valgus talle jõudis, seda enam muutis ta oma kuju. Ega olnudki see mingi lendav täht, vaid seletatud näoga nooruk, käes välkuv mõõk. Paistis ta näost võluv tuttavlikkus ja ägedalt hakkas tuksuma neitsi süda, sest nüüd tundis ta ära oma endise peigmehe. Kuid miks ta lähenes, mõõk käes? See pani neitsi imestama ja ta lausus nõrga häälega: «Kas see mõõk minu vaevad viimaks lõpetab? Siin on minu rind, noor kangelane, löö siia oma heleda terasega, ja kui võid, kingi mulle surm, mida juba nii kaua, nii kaua olen igatsenud.» Nõnda kõneles ta mäel; kuid ei toonud nooruk talle surma, vaid elu magusat hingust, mis juba lõhnava hommikutuulena hõljus kahvatu neitsi ümber. Armurikka pilguga vaatav noormees võttis ta sülle, suudles teda, ja kohe tundis veretu neitsi õrna verevoolu magusat koske jooksvat oma soontes, ta põsk õhetas kui koidupilv ning rõõmust sätendas hele otsaesine. Ja ta heitis oma kähara pea üle peiu käsivarre, vaatas üles heledasse taevalaotusse, õhates põuest välja aastakümnete valud; ning nooruki sõrmed ekslesid ta käharjuustes, mis kaunilt õõtsusid vaikses tuules. Kaunis oli vabanemishetk ja pääsemis-päeva hommik. Linnud sädistasid kuuskedes seal mäeveerul ja kirdest kerkis päikese tuline viir. Oli see hommik selle hommiku sarnane, kui sõbrad kord haljal murul lahkusid pikaks ajaks. 05123
Bottom
05122
Top
Mutta nytpä äkeä peikko, vihan pyrstöt pystyssä, kiipesi vuorelle ylös, temmataksensa impeä komeroihinsa taas. Vaan tuskin oli hän kuroittanut kyntensä neitoa kohden, niin nuorukaisen miekka, nopea kuin salama, hänen rintansa lävisti; ja vuorelle roiskahti musta verensä. Pois käänsi impi kasvonsa tästä nä'ystä, painaen otsansa vasten ystävänsä povea, koska peikko, pahasti kiljahtaen, heitti henkensä ja putosi vuoren rinteeltä alas. Niin pelastui maailma kamoittavasta hirviöstä. Mutta hopeaisen pilven kirkkaassa helmassa väikkyivät nuorukainen ja impi ylös korkeuden tienoihin. Ylkänsä polvilla lepäsi morsian ja, painain otsansa vasten hänen poveansa, hymyili onnellisna. Halki avaruuksien he kiitivät, ja alas kaukaiseen syvyyteen jäi heistä metsät, vuoret ja laaksoin monipolviset haarat. Ja kaikkipa viimein heidän silmistänsä katosi kuin sinertävään savuun. Kuid nüüd roomas õel vanapagan üles mäele, vihaharjased püsti, et neitsit jälle oma urgastesse lohistada. Vaevalt oli ta aga oma küüned neitsi poole sirutanud, kui nooruki mõõk, nobe nagu välk, ta rinna läbistas; ja mäele purskus tema must veri. Pööras neitsi näo kõrvale sellest pildist, surus otsaesise vastu sõbra rinda, kui vanapagan hirmsalt röögatades hinge heitis ning mäerinnakult alla langes. Nii pääses maailm kohutavast koletisest. Kuid hõbedase pilve heledas hõlmas lehvisid noormees ja neitsi üles kõrguse maile. Peigmehe põlvil lamas mõrsja ja naeratas õnnelikult, surudes otsmiku vastu ta rinda. Läbi avaruste nad lennutasid ja kaugele alla sügavale jäid neist metsad, mäed ning orgude looklevad harud. Ja lõpuks kadus kõik nende silmist otsekui sinisesse suitsu. 05125
Bottom
05123
Top
Tämä oli tarina kalveasta immestä, jonka Aapo kertoi veljillensä turpeisessa koijussa sinä unettomana yönä Impivaaran aholla. See oli muinasjutt kahvatust neitsist, mille jutustas Aapo sel unetul ööl oma vendadele turbakatusega onnis Impivaara raies-maal. 05126
Bottom
05124
Top
JUHANI: Mutta heräyypä Timo juuri tarinamme päättyessä. JUHANI: Kuid ärkas ometi Timo just muinasjutu lõpuks. 05127
Bottom
05125
Top
TIMO: Miksi ette makaa rauhassa, pojat? TIMO: Miks ei maga te rahus, poisid? 05128
Bottom
05126
Top
JUHANI: Tässä tarinoitaan vahvasti.--Niin, siinähän oli tarina entisestä tytöstä ja peikosta. JUHANI: Siin vestetakse vahvalt muinasjutte. — Nii, see oli lugu muistsest neitsist ja vanapaganast. 05129
Bottom
05127
Top
SIMEONI: Mutta sanotaanpa tuon hirveän peikon eleskelevän vieläkin. Metsämiehet ovat hänen nähneet; ja hänellä onkin vaan yksi silmä, joka yön pimeydessä loistaa kuin hehkuva hiili. SIMEONI: Kuid kõneldakse, et too kole vanapagan veelgi elab. Metsamehed on teda näinud; ja tal ongi ainult üks silm, mis ööpimeduses välgub nagu hõõguv süsi. 05130
Bottom
05128
Top
JUHANI: Mitästäpä tapahtui muutama vuosi takaperin Kuokkalan vanhalle ukolle, joka nyt Herran huomassa lepää. Yhtenä keväänä, ollessansa metson-soitimella ja vartoessaan puolyönhetken kulumista nuotionsa vieressä tässä aholla, näki hän tuolla vuoren-juurella saman loistavan hohteen ja kuuli äänen, joka lakkaamatta kyseli: »nakkaanko ma, nakkaanko ma?» Niin hän kyseli monet tuhannet kerrat, että ukko, joka olikin sitä vanhaa juurta ja jonka sydän ei pamppaillut juuri turhasta, lopulta vihastui ja vastasi häntä tiuskealla äänellä: »nakkaa, sen tulla ja viedä!» JUHANI: Mis juhtuski mõne aasta eest Kuokkala vanataa-diga, kes puhkab nüüd juba issanda rahus. Uhel kevadel, kui ta oli meisisejahil ja ootas siin raiesmaal tule ääres kesköö kulumist, nägi ta seal mäe all sedasama hiilgavat läiget ja kuulis häält, mis järelejätmata küsis: «A’ ku’ ma virutan, a’ ku’ ma virutan?» Nii küsis ta mitu tuhat korda, nõnda et vanamees, kes oli küll tollest vanast juurest ja kelle süda ei jahmatanud just vähesest, viimaks vihastas ning kurja häälega vastu käratas: «No viruta siis, pagan võtaks!» 05131
Bottom
05129
Top
TIMO: Mutta kas silloin ei muuta tarvinnut. TIMO: Vaata, siis polnud rohkem tarviski. 05132
Bottom
05130
Top
JUHANI: Niin, jutteleppas Timo, kuinka kävi. JUHANI: Nii, pajata sina, Timo, kuidas siis läks. 05133
Bottom
05131
Top
TIMO: Kas kun tuli hetken päästä irvistävä luuranko ukon nuotiolle, että ropsahti, tuli kuin kymmenen miehen kourasta ja sammutti tulen aina viimeiseen kipenään asti. Mutta ukkopas nyt sieppasi kiväärin kouraansa ja tapsutti koreasti pois koko vuoren näkyvistä, vaikka, niinkuin Juhani sanoi, hän olikin sitä vanhaa juurta eikä sydämensä juuri turhasta pamppaillut. TIMO: Vaat tuli siis silmapilgu pärast vanataadi tule peale irvilõugadega luukere, tuli nii et ragises, tuli nagu kümne mehe pihust ja kustutas tule viimse kübemeni. Kuid taat haaras nüüd püssi pihku ja tegi sääred mäe lähedalt, olgugi et oli, nagu Juhani ütles, sellest vanast juurest ja ta süda just vähesest asjast ei puperdanud. 05134
Bottom
05132
Top
SIMEONI: Olemme siis muuttaneet tänne peikkojen ja paholaisten kaupunkiin. SIMEONI: Nõnda oleme siis siia vanapaganate ja kurivaimude linna kolinud. 05135
Bottom
05133
Top
AAPO: Tänne muutimme ja täällä asumme ilman pelkoa. Peikko, jos hän oliskin hengissä vielä, on jo perin voimaton; senpä juuri osoitti hänen käytöksensä Kuokkalan ukkoa kohtaan. Vihoissaan taisi hän ainoastaan sammuttaa tulen, senkin vasta miehen omalla luvalla. Hänen mahtinsa masensi ainiaaksi pyhän nuorukaisen miekka. AAPO: Siia me kolisime ja elame siin ilma kartuseta. Vanapagan, kui tal olekski veel hing sees, on juba väga võimetu; seda just näitas tema teguviis Kuokkala vanamehe vastu. Viha-tujus võis ta ainult tule kustutada, sedagi ainult mehe enda loaga. Tema võimu on igaveseks murdnud püha noormehe mõõk. 05136
Bottom
05134
Top
JUHANI: Mutta tyttöä uumentojen pimeydessä täytyy minun armoitella, tyttöä tuon riivatun harjasniskan kanssa. JUHANI: Kuid tüdrukut urgaste pimeduses pean ma haletsema, tüdrukut tolle neetud harjaskaelaga. 05137
Bottom
05135
Top
SIMEONI: Miksi ei hän seisnut kiusausta vastaan. SIMEONI: Miks ei pannud ta kiusatusele vastu. 05138
Bottom
05136
Top
JUHANI: Ai, poika, älä sano niin! Kuinkahan kävis, jos esimerkiksi jossain kukoistavassa rauhanlaaksossa sinua vastaan astelisi kuninkaantytär, kaunis kuin ruusu ja kukkanen, kepsauttelis luokses silkissä, saaleissa ja pumaatan hajussa, hehkuvassa kultahepenessä kuin riikinkukko, ja tällainen epeli astuis sinua vastaan ja tahtoisi halailla ja suudella sinua, niin kuinkahan kurjan sydämes kävisi? Minä kysyn, Simeoni. JUHANI: Oi, poju, ära ütle nii! Kuidas läheks sinuga, kui näiteks kuskil õitsvas õnnelaanes astuks sulle vastu kuningatütar, kaunis kui roos ja lilleke, kcpsutaks su juurde siidis, salides ja pumati lõhnas, õhkuvais kuldebelites nagu paabulind, ja kui sihuke ebel astuks sulle vastu ja tahaks sind kaelustada ning suudelda, kuidas käiks siis su vaese südame käsi? Ma küsin, Simeoni? 05139
Bottom
05137
Top
SIMEONI: Minä rukoilisin voimaa uskossa. SIMEONI: Ma paluksin usult abi. 05140
Bottom
05138
Top
JUHANI: Hm. JUHANI: Hm. 05141
Bottom
05139
Top
TIMO: Minä en päästäisi häntä halailemaan itseäni ja vielä vähemmin suuta muiskuttelemaan. Pysy minusta pois, sanoisin minä, pysy peijooni, matkan päässä, otanpa muutoin karahkan tuolta viidasta ja roitelen että selkäsi huomenna loistaa kirjavammalta leppätertun siipiä. Niin minä tekisin ilman yhtään armoa. Kyllähän sitten kelpais. TIMO: Ma ei laseks teda ennast kaelustama ja veel vähem suud plaksutama. Hoia minust eemale, ütleksin mina, hoia ennast aupaklikus kauguses, põrguline, muidu võtan sealt puhmast tüpaku ja vuhin su läbi, nii et su selg homme särab kirjumalt kui lepatriinu tiib. Nii teeksin ma ilma armuta. Küllap sellest aitaks. 05142
Bottom
05140
Top
JUHANI: Voi, veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin, jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa. Sen olen minä tehnyt, koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist...--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt...--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poika-nalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä. JUHANI: Oi, vennas! ma usun, et kõneleksid veidi teisiti, kui oleksid pisut rohkem siin maailmas enese ümber vaadanud, kui oleksid näiteks Turu linnas käinud. Seda olen mina teinud, kui sinna Viertola mõisast härgi ajasin. Nägin seal mõndagi oma imestuseks, nägin, kuis toredus ja silmahimu võib inimlaste pea segi ajada. Oi teid, oi seda lärmilinna, oi seda kergemeelset elu! Seal põrisevad vankrid, siin põrisevad vankrid, ja vankrites istuvad nood pagana vurrunäolised narrid, istuvad plikad nagu portselan-puped, lastes kaugele eneste ümber kalliste õüde ning rasvade paksu lõhna. Kuid vaata sinna! Jessuke hoia! sealt tipsutab nüüd tulla õige uhke mamsel või reili, võta kinni, mis ta on. Vaata ta kaela! Valge kui rõõsk piim, põsk katkupunane, ja silmad põlevad tal peas nagu kaks õitsituld päevapaistel, kui talle vastu astub sihuke keigar, kübara ja Iakkmusta prakiga, ning põrnit... — no võtku sind pagan ise! — põrnitseb läbi neljakandilise klaasi, mis välgub noljuse pahemas silmas. Kuid vaata nüüd... — no seitse seppa küll! — nüüd niksutatakse mõlemalt poolt, ja vaata, kuis emane pigistab nüüd suu päris maasikasuuks ja sidistab otsekui pääsuke päikesepaistes katusel, ja keigar tema ees vehib käe ja hännaga, hõljutab kübarat ning kraabib jalaga, nii et uulitsakivid pilluvad sädemeid, vaat see oli alles mäng. Oi teid harakaid seal! mõtlesin mina, poisiklutt, seistes uulitsa nurgal, pundar tooreid härjanahku õlal ning suu naerul, vaadates toda tedremängu. 05143
Bottom
05141
Top
TUOMAS: Herrat ovat narreja. TUOMAS: Saksad on narrid. 05145
Bottom
05142
Top
TIMO: Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. Niinpä syövätkin, ryysyt rinnoilla, ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla, koska pöydästä nousevat; sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni. TIMO: Ja lapsikud nagu piimaninased tited. Nad söö-vadki, lapid rinna peal, ega oska — susi võtku — lusikatki puhtaks lakkuda, kui lauast tõusevad; seda olen näinud enese imestuseks oma silmaga. 05146
Bottom
05143
Top
SIMEONI: Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa, siihen kyllä ovat miehiä. SIMEONI: Kuid talupoega tüssata ja nülgida, selle peale on nad küll mehed. 05147
Bottom
05144
Top
JUHANI: Tosi, että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa, sen huomasin Turku-retkelläni. Mutta kas kun meitä lähenee oikein rasvojen hajussa ja liehuvissa krooseissa tuollainen liehakoitseva lunttu, niin eipä ilman ettei hemmahtele ihmislapsen sydän. Jaa, jaa, pojat! maailman hekuma houkuttelee vahvasti; sen huomasin Turku-retkelläni. Ja sanonpa kerran vielä, että sydämeni surkuttelee tyttöä tuolla vuorella. Ja oli hänellä jo aika pelastua helvetistä ja seilata ystävänsä kanssa rauhan satamaan, jonne Jumala meitäkin viimein auttakoon. Siinä toivossa koetamme nukkua nyt. Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina, mutta jääköön se toistaiseksi, ja koettakaamme nukkua nyt.--Meneppäs kuitenkin, Simeoni, peittämään hiilustaa tuhalla, ettei minun tarvitse huomen-aamulla karkkua kilkuttaa ja heinävihkoa heilutella, vaan pääsen kohta nakuttelemaan hirren päätä kuin punaharjainen tikka. Meneppäs. JUHANI: Tõsi, sakste elus võib leida palju naiselist ja naeruväärset, seda panin tähele oma Turu-reisil. Kuid vaata, kui läheneb sihuke salvide lõhnas ja lehvivate hõlstidega avatlev naiseollus, siis pole ime, et puperdab inimlapse süda. Ja-jaa, poisid! maailma rõõm avatleb üpris kõvasti; seda panin tähele oma Turu-reisil. Ja ma ütlen veel kord, et mu süda haletseb toda tüdrukut seal mäel. Ning oli tal küll juba aeg pääseda põrgust ja purjetada oma sõbraga rahusadamasse, kuhu ka meid jumal viimaks aidaku. Ses lootuses katsume nüüd magada. Tõsi küll, sellest mäest on veel üks imelik muinasjutt, kuid jäägu see teiseks korraks, ja katsume nüüd magada. — Simeoni, mine siiski ja peida söed tuha alla, nii et ma homme liommikul ei tarvitseks tulerauda taguda ja heinatuusti hõi juuda, vaid pääsen kohe palgiotsa täksima nagu punatutiga rähn. Mine õige. 05148
Bottom
05145
Top
Lähti Simeoni tekemään Juhanin käskyä, mutta astui pian takaisin, tukka pystyssä ja silmät selällään päässä. Mököttäen haasteli hän jotain eräästä kummallisesta, palavasta silmästä siellä ulkona vankkurien ääressä. Tästäpä muutkin pöllähtivät, siunasivat sieluansa ja ruumistansa, ja astuivat miehissä ulos koijustansa; ja muistutti heidän tukkansa tuulenpesää koivussa. Liikkumattomina, mykkinä patsaina he seisoivat, tuijotellen suuntaan, jonne Simeonin sormi osoitti. He katsoivat rävähtämättä ja näkivätkin varmaan ratasten takana kummallisen kiillon, joka välimmiten katosi, mutta pian taas näytti hohtavan valonsa. Tämän olisivat he kenties pitäneet hevosensa Valkon ainoana silmänä, mutta eihän sieltä haamoittanut mitään valkeata, vaan päin vastoin jotakin mustaa, eikä kuulunut kellon kilausta. Näin arvellen seisoivat veljekset järkähtämättä; mutta viimein toki lausui Tuomas jotenkin tuikealla äänellä: Läks Simeoni Juhani käsku täitma, kuid tuli peagi tagasi, juuksed püsti ja silmad pärani peas. Kokutades kõne*es ta mingist kummalisest põlevast silmast seal väljas vankri juures. Sellest hüppasid teisedki üles, pomisesid paar palvesõna j.i astusid üheskoos onnist välja; ning nende juuksed meenu-lasid tuulepesa kase otsas. Liikumata, tummade sammastena «•isid nad, vahtides Simeoni sõrme juhatuse järgi. Nad vaata-•id silmi pilgutamata ja nägidki vankri taga imelikku välget, mis aeg-ajalt kadas, kaid peagi jälle oma hõõguvat valgust uäitas. Seda oleksid nad vahest oma hobuse Valge ainsaks silmaks pidanud, kuid sealt ei paistnud midagi valget, vaid seevastu midagi musta, ega kuuldunud ka kella kolksatust. Nõnda mõeldes seisid vennad liikumata; kuid viimaks lausus Tuomas ometi võrdlemisi vihase häälega: 05149
Bottom
05146
Top
TUOMAS: Mitä puuttuu? TUOMAS: Mis vaja? 05150
Bottom
05147
Top
JUHANI: Älä Herran tähden rupea praakailemaan hänen kanssansa niin turskisti.--Se on hän! Mitäs nyt teemme, veljet? Se on hän! Mitä sanoisimme hänelle? JUHANI: Ära jumala pärast hakka temaga nii krookult praalima. — See on tema! Mis me nüüd teeme, vennad? See on tema! Mis me talle ütleme? 05151
Bottom
05148
Top
AAPO: Enhän totisesti tiedä. AAPO: Ma ei tea tõesti mitte. 05152
Bottom
05149
Top
TIMO: Nytpä virrenvärssy hyvää tekis. TIMO: Nüüd teeks Iaulusalmike head. 05153
Bottom
05150
Top
JUHANI: Eikö kenkään meistä osaa ulkoa yhtään ainoata rukousta. Lukekaat, armaat veljet, hellittäkäät Herran nimessä mitä vaan muistatte, mitä vaan päähän pistää, ilman yhtään sovittelemista raamatunkappaletta ainetta myöten. Lukekaat vaikka hätäkasteesta, veljet armaat. JUHANI: Kas meist keegi ei tea peast ühtainustki palvet? Lugege, armsad vennad, laske lahti jumala nimel, mis aga meeles on, mis ainult pähe tuleb, ilma vähimalgi määral piib'i-tükki aine järgi valimata. Lugege kas või hädaristimisest, armsad vennad. 05154
Bottom
05151
Top
TIMO: Olenpa tainnut yhden ja toisen jakson virsikirjasta, mutta nyt on niinkuin hirveä puskuri pääni ovella. TIMO: Olen ühte ja teist tükki lauluraamatust osanud, kuid nüüd on nagu hirmus pärss mu suu peal. 05155
Bottom
05152
Top
SIMEONI: Henki ei salli sinun puhua enemmin kuin minunkaan. SIMEONI: Vaim ei lase sul nagu minulgi rääkida. 05156
Bottom
05153
Top
TIMO: Eipä hän salli. TIMO: Ei lase. 05157
Bottom
05154
Top
JUHANI: Tämä on hirmuista! JUHANI: See on kole! 05158
Bottom
05155
Top
AAPO: Hirmuista! AAPO: Kole! 05159
Bottom
05156
Top
TIMO: Totisesti hirmuista. TIMO: Tõepoolest kole. 05160
Bottom
05157
Top
JUHANI: Mitä tehdä? JUHANI: Mis teha? 05161
Bottom
05158
Top
TUOMAS: Luja käytös häntä kohtaan on luullakseni paras. Kysykäämme kuka hän on ja mitä hän tahtoo. TUOMAS: Julgus on tema vastu minu arvates kõige parem. Küsime, kes ta on ja mis ta tahab. 05162
Bottom
05159
Top
JUHANI: Annas kun minä kysyn. Kukas olet? Kukas olet? Kukas olet ja mitä tahdot meistä?--Ei sanaakaan vastimeksi. JUHANI: Las kui mina küsin. Kes sa oled? Kes sa oled? Kes sa oled ja mis sa tahad meist? — Mitte sõnagi vastuseks. 05163
Bottom
05160
Top
LAURI: Otamme tuliskekäleet. LAURI: Võtame tuletukid. 05164
Bottom
05161
Top
JUHANI: Otamme tuliskekäleet ja peittoomme sinun paistiksi, ellet sano nimeäs, sukuas ja asiaas. JUHANI: Me võtame tuletukid ja klopime su praelihaks, k«i sa ei ütle oma nime, suga ja asja. 05165
Bottom
05162
Top
LAURI: Ei, mutta tarkoitinpa iskeä kekäleisin kohta. LAURI: Ei, ma mõtlesin, et viskame tukkidega tema poole. 05166
Bottom
05163
Top
JUHANI: Kun uskaltais. JUHANI: Kui usaldaks. 05167
Bottom
05164
Top
TUOMAS: Yksi kuolema Herralle velkaa. [TUOMAS: Yksi kuolema Herralle velkaa. 05164
Bottom
05165
Top
JUHANI: Niin, yksi kuolema Herralle velkaa! Kekäleet kouraamme, pojat! JUHANI] TUOMAS: Ükskord tuleb niikuinii surra! Tukid pihku, poisid! 05168
Bottom
05166
Top
Seisoivat he pian rivissä, tuliset kekäleet aseina käsissä. Etunenässä seisoi Juhani, silmät ympyrjäisinä kuin huhkaimen, ja katsellen silmää vankkurien takana, joka erinomaisella hohteella katseli häntä vastaan. Niin seisoivat veljekset säkenöitsevissä aseissa öisellä aholla; ja hyypiö huuteli vuoren kuusilta, kolkko korpi heidän allansa hohisi raskaasti, ja pimeät pilvet peittivät taivaan kannen. Peagi seisid nad reas, tulised tukid sõjariistadeks pihus. Eesotsas seisis Juhani, silmad rõngas nagu öökullil, vaadates silma vankri taga, mis erilise hiilgega talle vastu vahtis. Nii seisid vennaksed lõõmavate relvadega öisel raiesmaal; ja öökull huikas mäe kuuskedes, sünge laas nende all kohises raskelt ning pimedad pilved peitsid taevakaane. 05169
Bottom
05167
Top
JUHANI: Kun minä sanon: nyt, pojat! niin silloin lentäkööt kekäleet kouristamme perkeleen niskaan. JUHANI: Kui ma ütlen: nüüd, poisid! siis lennaku tukid meie pihust kuradi pihta. 05171
Bottom
05168
Top
SIMEONI: Mutta koettakaamme vielä vähän manausta. SIMEONI: Kuid katsume pisut veel õnne manamisega. 05172
Bottom
05169
Top
JUHANI: Oikein harkittu! Vähän manausta ensin. Mutta mitä sanoisin hänelle? Kuiskaa minulle, Simeoni; sillä itse olen tällä hetkellä merkillisen typerä. Mutta kuiskaa sinä minulle sanat, ja heitänpä ne hänelle vasten naamaa että korpi kaikuu. JUHANI: Hästi mõeldud! Pisut manamist kõigepealt. Kuid mis ma ütleksin taile? Sosista mulle, Simeoni, sest ise olen ma sel silmapilgul haruldaselt tömp. Sosista sina aga mulle sõnad, ja ma virutan need talle vastu vahtimist, nii et laas kajab. 05173
Bottom
05170
Top
SIMEONI: Huomaa sitten kuinka sanelen.--Tässä seisomme. SIMEONI: Pane siis tähele, mis ma ütlen. — Siin me seisame. 05174
Bottom
05171
Top
JUHANI: Tässä seisomme! JUHANI: Siin me seisame! 05175
Bottom
05172
Top
SIMEONI: Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa. SIMEONI: Kui usukangelased, tulised mõõgad pihus. 05176
Bottom
05173
Top
JUHANI: Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa! JUHANI: Kui usukangelased, tulised mõõgad pihus! 05177
Bottom
05174
Top
SIMEONI: Mene tiehes. SIMEONI: Mine oma teed. 05178
Bottom
05175
Top
JUHANI: Mene helvettiis! JUHANI: Käi põrgu! 05179
Bottom
05176
Top
SIMEONI: Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä. SIMEONI: Me oleme ristiinimesed, jumala sõjamehed. 05180
Bottom
05177
Top
JUHANI: Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä, Kristuksen soltaatteja. JUHANI: Me oleme ristiinimesed, jumala sõdurid, Kristuse soldatid. 05181
Bottom
05178
Top
SIMEONI: Vaikka emme lukeakkaan osaa. SIMEONI: Kuigi me lugeda ei oska. 05182
Bottom
05179
Top
JUHANI: Vaikka emme lukeakkaan osaa. JUHANI: Kuigi me lugeda ei oska. 05183
Bottom
05180
Top
SIMEONI: Mutta uskomme kuitenkin. SIMEONI: Kuid usume ometi. 05184
Bottom
05181
Top
JUHANI: Mutta uskomme kuitenkin ja luotamme lujasti siihen. JUHANI: Kuid usume ometi ja loodame kindlasti selle peale. 05185
Bottom
05182
Top
SIMEONI: Mene nyt. SIMEONI: Mine nüüd. 05186
Bottom
05183
Top
JUHANI: Mene nyt! JUHANI: Mine nüüd! 05187
Bottom
05184
Top
SIMEONI: Kohta kukko kiekuu. SIMEONI: Varsti laulab kukk. 05188
Bottom
05185
Top
JUHANI: Kohta kukko kiekuu! JUHANI: Varsti laulab kukk! 05189
Bottom
05186
Top
SIMEONI: Ja Herran valkeutta huutaa. SIMEONI: Ja kuulutab issanda päeva. 05190
Bottom
05187
Top
JUHANI: Ja Herran Zebaothin valkeutta huutaa! JUHANI: Ja kuulutab issand Seebaoti päeva! 05191
Bottom
05188
Top
SIMEONI: Mutta hän ei ole huomaavinansa. SIMEONI: Kuid ta ei näi tähelegi panevat. 05192
Bottom
05189
Top
JUHANI: Mutta hän ei huom... Niin, hän ei huoli vaikka kirkkuisin hänelle enkelin kielellä. Herra siunatkoon meitä, veljet! sillä ei nyt muuta tällä erällä kuin--nyt pojat! JUHANI: Kuid ta ei näi tähelegi... Jah, ta ei tee väljagi, kas või ingli keeli talle karjuksin. Issand õnnistagu meid, vennad! sest nüüd pole muud kui — nüüd, poisid! 05193
Bottom
05190
Top
Silloin he kaikki viskasivat kekäleensä kohden kummitusta, joka vasaman vauhdilla läksi juoksemaan pois neljän jalan jytinällä, ja kauan vilahtivat hohtavat hiilet hänen seljässänsä halki öisen pimeyden. Niin hän pakeni tulisesta kahakasta, ja ehdittyään ahon reunalle alas, rohkeni hän lopulta seisahtua, puhaltaen kerran, kaksi kaikuvasti. Ja veljesten aave, kamoittava körri oli kuitenkin heidän ykssilmäinen hevosensa, joka hetkeksi oli kadottanut valkean värinsä suon mustissa mutarapakoissa, joihin kaiketi oli vaipunut ja kauan niissä kiiriskellyt ennenkuin pääsi kuivalle jälleen. Siinäpä piehtaroimisessa oli hän myös temmaisnut kellon kaulastaan, joka seikka tällä hetkellä paljon saattoi veljesten luulon harhateille. Tämä oli silmä, joka vankkurien takaa yön hämärässä loisti, niinkuin monen elikon silmä loistaa pimeydessä.--Mutta vasta hetken mentyä, ja silloinkin varoten, rohkenivat veljekset lähestyä Valkoansa, ja huomasivat erhetyksen vihdoin. Tästä he äkeillä kasvoilla palasivat koijuunsa takaisin; ja viimein aamun valjetessa lepäsivät he jokainen sikeässä unessa. Siis virutasid nad kõik oma tukid viirastuse poole, kes välgu nobedusega nelja jala müdinal jooksma pistis, ja kaua vilkusid hõõguvad söed ta seljas läbi öise pimeduse. Nii põgenes ta tulisest taplusest, ja kui jõudis alla raiesmiku servale, usaldas ta viimaks peatuda, turnates kord või kaks kõvasti. Ja vennaste viirastus, kole kurivaim oli ometi nende ühe silmaga hobune, kes oli ajutiseks oma valge värvi kaotanud soo mustades mudaloikudes, kuhu ta nähtavasti oli langenud ja seal kaua püherdanud, enne kui jälle kuivale pääses. Selle püherdamisega oli ta ka kella kaelast tõmmanud, mis asjaolu seekord eriti vennaste arvamist valeteile juhtis. Selline oli see silm, mis vankri taga ööhämaruses säras, nagu särab mõne tooma silm pimedas. — Kuid alles mõne aja pärast, ja ka siis ettevaatlikult, usaldasid vennaksed Valgele läheneda ning mõistsid lõpuks oma eksitust. Siis läksid nad vihaste nägudega oma onni tagasi; ja viimaks, kui hommik koitis, magasid nad igamees raskes unes. 05194
Bottom

Luku 06 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
06001
Top
Oli vihdoin valmis veljesten pirtti. Viisi syltää oli sen pituus ja kolme sen leveys; itään päin antoi sen toinen, länteen toinen pää. Tultuas sisään ovesta, joka oli huoneen itäisessä päässä, seisoi oikealla suuri kiuvas-uuni, vasemmalla hinkalo, rakettu Valkoa varten talveksi. Kynnyksestä eteenpäin, lähes keskelle huonetta, oli allasi havutettu maa, mutta peripuolella oli uhkea permanto leveistä palkeista rakettu ja ylös tämän kohdalle väljä parvi. Sillä sekä asuintupana että saunana käyttelivät veljekset uutta pirttiänsä. Asuntohuoneesta noin kaksikymmentä askelta seisoi heidän aittansa, liitetty yhteen pienistä, ympyrjäisistä kuusista. Oli viimaks valmis vennaste maja. Viis sülda oli selle pikkus ja kolm laius; ida poole oli üks ta ots ja lääne poole teine. Kui astusid sisse uksest, mis oli hoone idapoolses otsas, seisis paremat kätt suur kerisahi, pahemat kätt latter, mis Valge jaoks talviseks ajaks ehitatud. Künnisest edasi, peaaegu kesk-toani, oli kuuseokstega kaetud muld-alus, kuid tagapool oli laiadest palkidest löödud tore põrand ja selle kohal üleval lai lava. Sest nii elutoaks kui saunaks tarvitasid vennaksed uut maja. Elumajast arvata kakskümmend sammu eemal seisis nende ait, mis ehitatud peenikestest ümaraist kuusetümi-kaist. 06001
Bottom
06002
Top
Oli siis veljeksillä oivallinen suoja sadetta, myrskyä ja talvipakkasta vastaan, oli myös varahuone heidän ruoka-aineitansa varten. Ja nytpä taisivat he täyttä tointa käydä käsin metsästämiseen ja kaikellaiseen pyydystykseen. Ja lähestyi silloin surma metsoille, teereille ja pyille, jäniksille, oraville ja jynkkämielisille mäyrille, niinmyös Ilvesjärven sorsille ja kaloille. Silloin kiivaan Killin ja Kiiskin haukkinasta ja pyssyjen jyskeestä kajahtelivat mäet ja äärettömät kuusiset salot. Kaatoi myös veljesten luoti tuolloin, tällöin pyöreäkarvaisen kontion; mutta ei kuitenkaan ollut vielä mesikämmenen pyyntiin oikea aika. Oli niisiis vennastel mõnus peavari vihma, tormi ja talvepakase vastu, oli ka panikamber nende toidutagavara jaoks. Ja nüüd võisid nad täie hooga küttimise ning igasuguste püüniste panemisega peale hakata. Ning siis lähenes surm metsistele, tetredele ja püüdele, jänestele, oravatele ja säni-meelsetele mäkradele, nagu ka Ilves-järve partidele ja kaladele. Siis kaikusid mäed ja ääretud kuusemetsad Killi ja Kiiski ägedast haukumisest ning püsside paukumisest. Pani vennaste kuul aeg-ajalt maha ka kahukarvase karu; kuid ometi polnud veel mesikäpa õige püiigiaeg. 06002
Bottom
06003
Top
Tuli halla-öinen syksy, ja kuolivat tai pakenivat syviin kätköihinsä heinäsirkat, sisiliskot ja sammakot, ja olipa aika pyydystellä kettuja kiiltävillä sangoilla; tämän konstin olivat veljekset oppineet isältänsä. Saipa nyt moni vikkeläjalkainen Mikko maksaa hienolla nahallansa muutaman makean palan.--Jänisten tiedetään metsässä polkeilevan teitä pehmeään lumeen, ja näillepä teille virittelivät veljekset sadoittaisin messinkipauloja monen valkeaturkkisen surmaksi. Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoiseen ojankoon ahon itäiselle reunalle. Ja paitsi tätä olivat he, suden pyyntiä varten myös, kaivaneet kuopan, valtaisen syvän, kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereesen päin. Paisti vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden; ja silloin, koska veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa, nousi tarhassa pauhua ja ryskettä pimeänä syksy-yönä. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan nojalla, pyssy kädessä, kiehtoen luodilla kaataaksensa karheakarvaista petoa; toinen hänen rinnallansa, pitäen tulta, tervaskalikallista, loimottavaa soittoa. Mikä taasen heistä autteli Killiä ja Kiiskiä ajelemaan pensastosta ulos synkeänaamaisia, irvisteleviä petoja, väikkyen tervasloimoinensa tuonne, tänne. Kova oli meteli miesten huudoista, koirien reuhusta ja pyssyjen paukkinasta ja väsymättä remahteli korpi ja Impivaaran komeroinen seinä. Niin temmellettiin, lumi tahraantui, punertui yhä enemmin ja enemmin, sotkettiin tuhanteen suuntaan, kunnes viimein kaikki häntyrit makasivat veressänsä. Ja siitä saattoi taasen saaliin nylkeminen veljeksille työtä ja tointa, mutta olipa heille kuitenkin tämä toimi vallan hauskaa.--Myös kuoppaan, ahon läntisellä partaalla, kiiruhti yksi ja toinen metsän viistosilmä. Tuli hallaöine sügis ja surid või põgenesid sügavatesse peidupaikadesse rohutirtsud, sisalikud ja konnad, ning oli nüüd aeg püüda rebaseid välkuvate raudadega; seda kunsti olid vennaksed õppinud oma isalt. Tuli nüüd mõnelgi väledajalgsel reinuvaderil mõne magusa suutäie eest maksta oma peene nahaga. — Jänesed teatavasti tallavad metsas teid pehmesse lumme, ja neile teedele asetasid nüüd vennaksed sadade kaupa vaskpadu mõnegi valgekasuka surmaks. Niisama olid nad enestele ehitanud tubli sissepoole lüngi hundiaia puhmalisse nõkku raies-maa idaserval. Ja peale selle olid nad, samuti hundipüüdmise jaoks, kaevanud haua, hiiglasügava, tükk maad majast eemale kuiva, liivase nõmme poole. Praad veetles tugevasse tarasse mõnegi näljase hundi; ja kui vennaksed nägid saagi lõksus olevat, siis algas aias möll ning mürgel pimedal sügisööl. Siis seisis üks vennastest aia ääres, püss pihus, et karedakarvalist kiskjat kuuliga pikali panna; teine ta kõrval pidas tuld, lõõmavat tõrvastungalt. Mõni jälle aitas Killil ja Kiiskil põõsastest süngenäolisi, irvhambaseid kiskjaid välja ajada, vehkides tõrvikuga sinna ja tänna. Suur oli kära meeste kisast, koerte haukumisest ja püsside paukumisest, ja väsimata kaikus laas ning Impivaara koopaline sein. Nii rähmeldati, lumi määrdus, muutus ikka punasemaks ja punasemaks, kuni viimaks kõik kriimsilmad oma veres lamasid. Ja siis tõi jälle saagi nülgimine vennastele tööd ning tegevust, kuid see tegevus oli neile ometi üpris meeltmööda. — Ka koopasse raiesmaa lääneserval sattus üks või teine metsa kõõrdsiim. 06003
Bottom
06005
Top
Tapahtui kerran, että varhain eräänä aamuna, muiden vielä maatessa, Timo läksi katsomaan viritettyä kuoppaa, jonka puoleksi vajonnut peite jo matkan päästä antoi miehelle hyvän toivon. Ja ehdittyänsä kuopan reunalle, näkikin hänen iloinen silmänsä syvyydessä hallavan esineen, näki aika suden, joka, kuono painettuna vasten maata, makasi liikkumatta, kyräten silmillään ylös kohden miestä.--Mitä päätti nyt Timo? Yksin nykistää sudelta hengen ja muiden suureksi huviksi astua pirttiin, karvainen taakka olalla. Kävi hän juoneen, kantoi esiin tikapuut pirtin seinykseltä, asetti ne varoten kuoppaan, ja itse, raskas halkonuija kädessä, astui hän alas pitkin pykäliä, aikoen rouhaista myrskäksi pedon pään. Kauan huhtoili hän nuijallansa, hampaat irvissä, mutta ainapa vaan tyhjää ilmaa. Suden pää pujahteli aivan vikkelästi, pujahteli oikealle, vasemmalle, koska mies läimäytteli hankalalla aseellansa. Viimein pudotti hän nuijansa sudelle, eikä keksinyt silloin muuta neuvoa kuin astua ylös ja rientää pirttiin ilmoittamaan mitä oli tapahtunut. Juhtus kord, et Timo vara ühel hommikul, kui teised alles magasid, läks hundihauda vaatama, mille poolenisti sisse langenud lagi mehele juba eemalt head lootust andis. Ja kui ta haua servale jõudis, nägigi ta rõõmus silm sügavuses midagi halli, nägi mehist hunti, kes liikumata lamas, koon vastu maad surutud, põrnitsedes silmadega üles mehe poole. — Mis otsustas nüüd Timo teha? üksi hundilt elu võtta ja teiste suureks lõbuks onni astuda, karvane kandam õlal. Hakkas ta siis tööle, tõi onni räästa alt redeli, asetas ettevaatlikult koopasse, astus ise pulki mööda alla, raske puunui pihus, kavatsedes kiskja pead lömaks põrutada. Kaua vehkis ta nuiaga, hambad irvi, kuid ikka ainult tühja õhku. Hundi pea põikles üpris väledalt, põikas paremale, põikas pahemale, kui mees teda oma kohmaka riistaga äigas. Viimaks viskas ta nuia hundi ette ega leidnud siis enam muud nõu kui välja tulla ja tuppa teatama tõtata, mis oli juhtunud. 06005
Bottom
06006
Top
Siitä, hetken päästä läksivät veljekset, varustettuna seipäillä, köysillä ja kuristimilla, saavuttamaan saalistansa. Mutta tyhjä oli kuoppa heidän ehdittyänsä esiin. Pitkin tikapuita, jotka Timo oli jättänyt jälkeensä kuoppaan, oli heidän sutensa koreasti astunut ylös ja vilkaisnut tiehensä, kiittäen onneansa. Sen huomasivat veljekset paikalla, ja, kiroten ja kiristellen hampaita, nyt etsi heidän julmistunut silmänsä Timoa; mutta hän ei ollutkaan enään saapuvilla. Hän juoksi jo paeten tuolla metsän reunalla, jossa pian peittyi männistön suojaan. Hän ymmärsi, ettei ollut hyvä jäädä asiasta enemmän keskustelemaan. Mutta muut kiljuivat hänen peräänsä, nyrkit pystyssä, luvaten peitota hänen hillukaksi aina päästä kantapäihin asti, jos hän vielä uskaltaisi pirtin ovea raoittaa. Niin he uhkailivat, jättivät kuopan äkeinä ja vihaisina, ja astuivat pirttiinsä takaisin. Mutta pakolaisena käyskeli metsässä Timo, ja pian rupesivat veljekset katumaan käytöstänsä häntä kohtaan, huomaten vahingon tapahtuneen hänen ymmärtämättömyytensä kautta, vaan ei häijystä koiranjuonesta. Sentähden astui Juhani jo ennen iltaa Impivaaran harjulle ylös, huuteli sieltä vahvalla äänellänsä kohden kaikkia ilmoja, ja kutsui Timoa, vakuuttain ja vannoin hänen ei tarvitsevan pelätä palatakseen paikalla takaisin. Niin hän huuteli, ja hetken mentyä palasi Timo, kyräten pahasti ja mulkoillen silmiänsä. Lausumatta sanaakaan riisui hän päältänsä, kallistui vuoteellensa alas, ja pian kuorsasi hän syvässä unessa. Varsti läksid vennaksed saaki kinni püüdma, varustatud teivaste, köite ja lingudega. Kuid tühi oli haud nende pärale jõudes. Mööda redelit, mis Timo oli koopasse jätnud, oli nende hunt kaunisti üles astunud ja jalga lasknud, tänajes õnne. Seda mõistsid vennaksed kohe, ja vandudes tiing hambaid kiristades otsisid nüüd nende vihased silmad Timot; kuid teda polnud enam ligilähedal. Ta putkas põgenedes juba seal metsa serval, kus kadus peagi männiku varju. Ta mõistis, et polnud enam hea jääda sellest asjast pikemalt juttu vestma. Aga teised tormasid möirates talle järele, rusikad püsti, lubades ta peast jalatallani moosiks tampida, kui ta veel maja ust usaUaks prao-lada. Nii nad ähvardasid, jätsid koopa vihas ja vimtias sinnapaika ning astusid tuppa. Kuid pagulasena kõndis Timo metsas ja peagi hakkasid vennaksed oma käitumist kahetsema, nähes, et kahju oli juhtunud ta rumaluse, mitte ara koeruse tõttu. Sellepärast tõusis Juhani juba enne õhtut Impi/aara harjale, hõikas seal vägeva häälega iga taevakaare poo!< ja kutsus Timot, kinnitades ning tõotades, et tal ei tarvitse midagi karta, kui kohe tagasi tuleb. Nii ta hõikas, ja peatselt tuigi Timo, vihaselt urisedes ning silmi pööritades. Sõnagi lausunata võttis ta rõivad seljast, vajus voodisse ja norskas varsti sügavas unes. 06007
Bottom
06007
Top
Tullut oli myös karhunpyynnin otollisin aika. Silloin ottivat veljekset keihäänsä, painoivat kivääreihinsä tuikeat luodit ja läksivät herättämään salon ruhtinasta, joka jo pimeässä konnossaan uneksui syvällä lumisten kuusien alla. Ja kaatoi heidän luikkunsa monen turpaisen kontion, koska hän vihaisena rynkäsi rauhankammiostaan ulos. Silloin nousi usein tuima taistelo, lumi suoksahteli kauas ympärille ja punertui vuotavasta verestä, kun haavoja annettiin kahden-puolen. Niinpä taisteltiin kunnes viimein karheanaamainen otso makasi rauhallisna. Mutta veljekset, ehdittyään iloisesti kotiansa taakkanensa, voitelivat haavojansa lääkkeellä, joka oli rakennettu viinasta, suolasta, kruudista ja tulikivijauhoista. Sillä he voitelivat haavojansa ja pyhkäisivät keltaruskeata tervaa päälle. Jõudis kätte ka kõige parem karupüügš aeg. Siis võtsid vennaksed pahlad, lõid püssidesse tugevad kuulid ja liksid äratama metsavürsti, kes nägi juba und oma pimedas okas sügaval lumiste kuuskede all. Ja nende tuleluku-püss ptni pikali mõnegi paksukoonulise mesikäpa, kui ta vihaselt ema rahu-kambrist välja kargas. Siis tõusis tihti vihane võitlus, lumi tuiskas kaugele ümberringi ja punetas voolavast verest, kui haavu löödi mõlemalt poolt. Nii heideldi, kuni karminäoliit metsaott lõpuks rahuliku’t maas lamas. Aga rõõmsalt koormaga jälle koju jõudnud, võidsid vennaksed oma haavu rchuga, mis oli segatud viinast, soolast, püssirohust ja väävlijahust. Sellega salvisid nad haavu ja tõmbasid kollakaspruuni tõrv< peale. 06008
Bottom
06008
Top
Niin haalivat he elantoansa korvesta ja mäkien viidoista, täyttäin varahuoneensa monellaisella otuksella: linnuilla, jäniksillä, mäyrillä ja karhun-lihalla. Olivat he myös pitäneet huolta vanhan uskollisen Valkonsa talvisesta muonasta. Nähtiin suon rannalla tuolla valtainen, sirpillä niitetty ja sileäksi harjattu heinäsuova, kylliksi riittävä talven kestäessä. Ei ollut myös unohdettu heidän pirttinsä talvilämpymän varoja. Seisoi huikea halkopino lähellä aittaa ja vielä tervaskantoja korkea kasa, kuin aika röykkiö Hiiden hirven sarvia, pirtin seinyksellä, ulettuen maasta ylös katon räystääsen asti.--Niin varustettuna taisivat he vakaasti katsoa talvea vasten hyyrteistä partaa. Nii hankisid nad oma peatoidust laanest ja mäsede tihni-kuist, täites taga varakambri mitmesuguse metsasaa;iga: lindude, jäneste, mäkrade ja karulihaga. Nad olid hooStsenud ka vana truu Valge talvemoona eest. Sealt soorannalt pastis vägev sirbiga lõigatud ja pealt silutud heinakuhi, millest kogu talveks jätkas. Polnud unustatud ka nende maja talvekütte tagavara. Hiigla-puuriit seisis aida lähedal ja lisaks veel kõrge tõrvaskändude hunnik maja seina ääres nagu Hiiu hirve sarvede virn, mis ulatus maast räästani. — Nõnda varustatult võisid nad rahulikult talve härmatanud habemele vastu vaadata. 06009
Bottom
06009
Top
On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niinmyös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista. On jõuluõhtu. Ilm on pehme, hallid pilved peidavad taevast ja äsja tulnud lumi katab mägesid ning orge. Metsast kostab vaikne kohin, teder peab õhtust söömaaega urvalise kase otsas, parv siidisabu punetaval pihlakal ja männiku edev neitsi harakas kannab risu tulevase pesa jaoks. Nii onnis kui uhkes mõisas valitseb rõõm ja rahu, nõnda ka vennaste majas Impi-vaara raiesmaal. Selle ukse ees on näha õlekoorem, mille Valge on Viertola mõisast jõulu auks põrandale laotamiseks vedanud. Ei võinud vennad siingi unustada jõuluõlgede kahinat, mis oli kauneim mälestus nende lapsepõlve aegadelt. 06011
Bottom
06010
Top
Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leu'at käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa. Kuid toast kostab leili kohin kerise kuumadelt kividelt ja pehmete vihtade vihin. Vennaksed võtavad nüüd tublit jõululeib. Ja kui viimaks kõrvetavalt kuum vihtlemine oli lõppenud, astusid nad alla, panid riided selga ja istusid lavitsaile puhkama, mis olid pandud pinkide asemel piki seinu. Seal nad istusid, ähkides ja higistades. Leegitsev pird valgustas tuba, Valge krompsutas latris kaeru, sest temagi jõulusid oli meeles peetud; tukkudes ja haigutades istus kukk õrrel; Killi ja Kiiski lamasid ahju lähedal, koonud käppadel, ning Juhani põlvedel lõi nurru endine Jukola vana vesihall kass. 06012
Bottom
06011
Top
Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut nostelivat lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet permannolle noin korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä, jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä.--Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas.--Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta. Viimaks hakkasid Timo ja Simeoni õhtulauda seadma, teised jälle kandsid õlekubusid sisse. Nad päästsid koo-vitsad lahti, laotasid õled umbes veerand küünra paksuselt põrandale, kuid vee! paksemalt lavale, kus nad harilikult oma õhtud ning ööd mööda saatsid. — Viimaks oli õhtusöök valmis: seitse auguga karaskit, kaks tammekausitäit auravat karuliha ja õlle-kibu seisid laual. Ise olid nad õlle keetnud, teraselt meeles pidades, mis viisil ema seda jooki valmistas. Kuid nad olid ta harilikust taluõllest kangema teinud. Mustjaspunasena vahutas ta kibus ja kui seda kannutäie neelasid, siis tundsid peas juba pisut mühinat. — Ent kõik nad istusid juba lauas, lastes leival ja lihal ning vahutaval õllel kibust hea maitsta. 06013
Bottom
06012
Top
AAPO: Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä. AAPO: On siin aga rohkesti toidupoolist meie ette laotud. 06014
Bottom
06013
Top
JUHANI: Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa.--Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki saakoot, niin hepo, koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja Kiiski, huikea kimpale karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka. Mutta ensin kättä, sinä killisilmä!--Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat, että minäkin olen hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja pistää, veitikka, kumpaisetkin etu-tallukkansa kouraani. Noin! JUHANI: Sööge ja jooge, poisid, sest nüüd on meil jõulud, jõulud kõigil, nii loomadel kui inimestel. Kasta, Timo-vennas, õllega ka vaese Valge kaerahunnikut seal sõimes. — Vaat nii! mingu selleks vähemalt kannutäis. Sel õhtul ei mingit kitsidust, vaid saagu kõik, nii hobune, koer ja kass kui ka Jukola rõõmsad vennaksed. Las kukk magab rahulikult ja pärib oma osa homme. Seal teile, Killi ja Kiiski, vägev kahmak karu koivast, ning seal sulle, kassiroju. Kuid löö enne kätt, sa pilu-silm! — Vaat nii! Ja siis mõlema käega. Vaadake meie kassi tempusid ja öelge, et minagi kõlban pisut õpimeistriks. Käppa annab ta Juba mõlema tassuga ühel ajal, asetab enese nagu tõsine taat istuma ning pistab, sihuke peiar, kummagi esimese talluka minu pihku. Nõndaviisi! 06015
Bottom
06014
Top
AAPO: Voi tuota pilaa! AAPO: OH seda nalja! 06017
Bottom
06015
Top
TUOMAS: Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman. TUOMAS: Mis mees veel vanu! päevil peab õppima. 06018
Bottom
06016
Top
JUHANI: On mar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen tekee kuin mies, ja maisteri on maksettu.--Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin! »Visko miestä, mutta älä hänen koiraansa». Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan Jussia, mutta älä hänen kissaansa. JUHANI: On aga see õpetus aegagi võtnud. Kuid ei ma jätnud poissi enne rahule, kuni ta mõlema käpaga õpetajat tänas. Nüüd teeb ta seda kui mees, ja õpimeister on saanud oma tasu. — See alles on kass! Vaat seal! pista täkk karuliha põske, ja siis Killi ning Kiiski. Nii, nii! «Löö meest, kuid ära löö mehe keera.» Õige! Kuid selle juurde tahan lisada: «Löö Jukola jussi, kuid ära löö tema kassi.» 06019
Bottom
06017
Top
EERO: Noudatappas tänne sitä olut-kiulua, Juhani. EERO: Juhani, ulata see õllekibu siia. 06020
Bottom
06018
Top
JUHANI: Saaman pitää. Juo, veikkonen, Jumalan luoma, juo, sillä nyt on joulu, ja varoja ei puutu aitasta. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Täällä on meidän hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme, myllymme ja pesämme ijankaikkinen. JUHANI: Seda pead sa saama. Joo, vennas, jemala loom, joo, sest nüüd on jõuJud, ja aidas ci ole puudus moonast. Mis meil siin viga olla? Mis meil hoolida, kui kõik see maailm põleks tahaks ja tolmuks, välja arvatud Impivaara ning selle ümbrus. Elame siin nagu jumala selja taga, oma! jalal, ja võime vilistada tigedate inimeste peale. Siin on meil hea olla. Mets on meie niit, meie põld, meie veski ja meie pesa igaveseks ajaks. 06021
Bottom
06019
Top
TIMO: Ja liha-aittamme. TIMO: Ning meie lihaait. 06022
Bottom
06020
Top
JUHANI: Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas, jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Täällä on vapaus ja rauha. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa? JUHANI: Just nii! Siin on hea olla! Tänu sulle, Lauri, *c!Ie nõu eest, mis sa leidsid, et me maailma turult pääseksime. Siin on vabadus ja rahu. Ma küsin veel: mis me hooliksime, kui kuldne tuli kas või kogu selle maailma maha põletaks, kui iiga jääks alles põhjapoolne osa Jukola talust ja selle seitse poesra? 06023
Bottom
06021
Top
TIMO: Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle. TIMO: Läheks kord kulutuli kogu maailma laastama, siis põleks tuhaks ja põrmuks ka Jukola põhjapool ning veel ta M-itse poegagi pealekauba. 06024
Bottom
06022
Top
JUHANI: Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvun ja elikot maassa, meressä ja ilmassa, aatella maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikänä ei Herran valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille? JUHANI: Seda tean ma väga hästi. Kuid vaata, mees võib moeMa, mis ta tahab, mõelda enese kogu maailma isandaks voi tongivaks sitasitikaks. Vaata, ta võib mõelda surnuks jumala, kuradid, inglid ja kogu inimsoo ja elajad maa peal, meres ning õhus, mõelda maa, põrgu ja taeva kaduvat kui takutuusti tules ning pimeduse astuvat asemele, kus kõverkael kukk eluilmas enam issanda koitu ei kuuluta. Nii lendleb siin mehe mõte, ja kes võib visata võrkusid selle teele? 06025
Bottom
06023
Top
TIMO: Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan. TIMO: Kes võib mõista selle maailma ehitust? Ei inimlaps, kes on tömp ja rumal kui määgiv jäär. Kuid parem on võtta päevi nii, nagu nad tulevad, lasta neil minna, nagu nad lähevad, mingu siis mäele või rappa. Siin ainult oleme. 06026
Bottom
06024
Top
JUHANI: Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä puuttuu? JUHANI: Mis meil siin viga olla? Mis puudub? 06027
Bottom
06025
Top
TIMO: »Ei Jumalan armoa eikä linnunkaan piimää». Aitta on ruokaa täys ja pirttimme lämmin. Täälläkin kiiriskelemme oljilla. TIMO: «Ei jumala arm ega linnupiim.» Ait on moona täis ja tuba soe. Ise püherdame siin õlgedel. 06028
Bottom
06026
Top
JUHANI: Täällä kiiriskelemme kuin mullikat kahisevilla oljilla. Kylpeä taidamme koska miellyttää, koska vaan päähämme pistää, ja syödä koska maistaa.--Mutta olemmehan jo ravitut miehet. Ei siis muuta kuin siunaamme säkkiämme ja korjaamme pöydän. JUHANI: Püherdame siin nagu mullikad kahisevail õlgedel. Võime saunas käia, kui tahame, kui aga tuju tuleb, ja süüa, kui maitseb. — Kuid nüüd oleme juba täis. Ei siis muud kui aitäh toidu eest ja koristame laua. 06029
Bottom
06027
Top
SIMEONI: Odottakaas siks kun olen lukenut lyhykäisen ruokaluvun ja laulanut värssyn päälle. SIMEONI: Oodake, kuni olen lugenud lühikese söögipalve ja värsikese peale laulnud. 06030
Bottom
06028
Top
JUHANI: Se jääköön tällä kerralla. Miksi et tehnyt sitä ennen atriaa?--Käyppäs, Eero-poika, nuorimmakses laskemaan tynnöristä olutta. JUHANI: Jäägu seekord. Miks ci teinud sa seda enne söömist? — Mine, Eero-poju, kui oled noorem, lase vaadist õlut. 06031
Bottom
06029
Top
SIMEONI: Et salli siis laulettavan virrenvärssyä joulu-illan kunnioiksi? SIMEONI: Sa ei luba siis jõuluõhtu auks laulusalmikest laulda? 06032
Bottom
06030
Top
JUHANI: Eihän meistä laulajiksi, velikulta. Lauletaan ja luetaan sydämmissämme, joka onkin Jumalalle otollisin uhri.--Mutta tuossa taasen olutkiulu, kuohuva ja vahtoova kuin Kyrön koski. Tattis, poika, vaan! Saadaanpas tästä! Kimauta tuosta, veli Tuomas, ja oikein aika mekosta. JUHANI: Ei ole meist ju laulumehi, kulla veli. Laulame ja loeme parem oma südames, see ongi jumalale kõige meelepärasem ohver. — Kuid seal ongi jälle õllekibu, kobrutav ja vahutav kui Kyrö kosk. Passiiba, poju! Laskem siit maitseda! Viska, veli Tuomas, ja õieti mehe moodi. 06033
Bottom
06031
Top
TUOMAS: Enhän tuossa kauankaan huikaile. TUOMAS: Selle asjaga ei viivita ma kaua. 06034
Bottom
06032
Top
JUHANI: Niinhän mies kulauttaa. Sellaiset siemaukset saattaa kurkuistamme oikein lukkarin-kurkut. JUHANI: Nõndap mees rüüpab. Sihukesed lonksud teevad meie kurkudest otse köstrikõrid. 06035
Bottom
06033
Top
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin;
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
«Elati ju ennegi,
Kui oja taga oldi,
Ojapuid põletati
Ja ojast õlut joodi.»
06036
Bottom
06039
Top
Juuri niin. Mutta onhan juomanamme ohran ruskea neste, polttopuunamme halko ja tervaskanto, ja allamme on pehmeä, olkinen polstari, oiva painitanner vaikka kuninkaille ja suuriruhtinaille.--Yksi sana, Tuomas. Takasihan kerran veli Aapo sinun väkes ja voimas käyvän jo huikeasti yli Juhon, mutta sitä en juuri mielisi uskoa. Kuinkahan tuossa pyörähtelisimme? Koetetaan! Just nii. Kuid meie joomaks ongi ruske kesvamärjuke, põle-tuspuuks halg ja tõrvaskand, ja meie all on pehme õlgpolster, mõnus maadlusmatt kas või kuningaile ning suurvürstidele. — üks sõna, Tuomas. Kord kinnitas veli Aapo, et sinu vägi ja võim käib juba vahvalt Juho omast iile, kuid ma ei tahaks seda uskuda. Kuis oleks, kui siin pisut rabeleksime? Katsume! 06041
Bottom
06040
Top
SIMEONI: Alallamme! ja armahtakaat noita kiiltäviä olkia edes huomispäivään. SIMEONI: Püsige paigal! ja hoidke neid läikivaid õlgi vähemalt homsenigi. 06042
Bottom
06041
Top
JUHANI: Nythän ilo parhaimmallansa, »aatosta juhla korkein»; ja pahnoiksihan on olkien mentävä.--Miellyttääkö Tuomasta? JUHANI: Nüüd on rõõm tipul, «puulba poolt on püha parem»; ja pahnaks peavadki õled minema. — Kas tahad, Tuomas? 06043
Bottom
06042
Top
TUOMAS: Käyhän tuota koettaa. TUOMAS: Võib ju toda katsuda. 06044
Bottom
06043
Top
JUHANI: Ristipainia! JUHANI: Sülipätsi! 06045
Bottom
06044
Top
TUOMAS: Olkoon menneeksi! TUOMAS: Olgu minugi poolest! 06046
Bottom
06045
Top
JUHANI: Isketäänpäs, isketäänpäs! JUHANI: Lööme rinnad kokku, lööme kokku! 06047
Bottom
06046
Top
AAPO: Varro, poika! Saakoon Tuomaskin lujan kahmauksen housusi kaulureista. AAPO: Oota, poiss! Las Tuomas saab ka su püksivärvlist kõvasti kinni kahmata. 06048
Bottom
06047
Top
JUHANI: Hän saakoon, hän saakoon! JUNANI: Las ta võtab, las ta võtab! 06049
Bottom
06048
Top
EERO: Juho, miksi irvistät ja väännät silmiäs kuin härkä penkissä? Voi veljeäni! Mutta katso, ettet itseäsi häväise nyt. EERO: Juho, miks sa hambad irvi ajad ja silmi pööritad nagu härg tapatallis? Oi mu vennakene! Kuid vaata, et sa nüüd häbisse ei jää. 06050
Bottom
06049
Top
AAPO: Kaikki hyvin. Kenen on ensimmäinen heitto? AAPO: Kõik on hästi! Kes teeb esimese tõmbe? 06051
Bottom
06050
Top
JUHANI: Olkoon se Tuomaan. JUHANI: Olgu see Tuoma päralt. 06052
Bottom
06051
Top
TUOMAS: Olkoon se vanhimman veljen. TUOMAS: Olgu see vanema venna päralt. 06053
Bottom
06052
Top
JUHANI: Seiso sitten kannallas. JUHANI: Seisa siis jalul. 06054
Bottom
06053
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. TUOMAS: Tahan katsuda. 06055
Bottom
06054
Top
JUHANI: Seisotko, seisotko? JUHANI: Kas seisad, kas seisad? 06056
Bottom
06055
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. TUOMAS: Tahan katsuda. 06057
Bottom
06056
Top
AAPO: Heleijaa, pojat! Sillä lailla, juuri niin! Taistelettepa kuin uskon sankarit. Juho kimpustaa ja vääntää kuin Israeli itse ja »Tuomas seisoo niinkuin tammi». AAPO: Hõissa, poisid! Sedaviisi, just nii! Maadlete otsekui usukangclased. Juho kimpleb ja kangutab kui Iisrael ise ja «Tuomas seisab nagu sammas». 06058
Bottom
06057
Top
EERO: »Koska saarnaa Aaprahammi». Mutta katso Juhon suuta ja kauhistu. Ah! pistäisin nyt vaikka teräspuikon hänen hampaittensa väliin--roiskis! ja olispa se kohta kahtena kappaleena. Kauhistunpa, kauhistunpa! EERO: «Kuulab vait kui vaga lammas Aapo Saalomoni tarkust.» Kuid vaata Juho suud ja kohku. Ah! pistaksin nüüd kas või teraspulga ta hammaste vahele — praks! ja kohe oleks »ce pooleks. Mul on hirm, mul on hirm! 06059
Bottom
06058
Top
AAPO: Miesten otteloa vaan. Nousee ja vaipuuhan allamme palkit. AAPO: Meeste maadlus, muud midagi. Palgid tõusevad ja vajuvad meie all. 06060
Bottom
06059
Top
EERO: Kuin urkujen polkimet; ja Tuomaan töppöset kyntää laattiata kuin järeät metsä-sahrat. EERO: Nagu orelipedaalid; ja Tuoma käpad künnavad maad nagu rasked söödisahad. 06061
Bottom
06060
Top
AAPO: Ei siinä juuri sivelläkkään maitosormilla. Peijakas! olis tämä pinnistys tuolla vuorella, niin iskisivätpä korkkoraudat säkeniä kalliosta. AAPO: Ega siin just piimasõrmega paitata. Pagan! oleks »«■ sikutus seal mäel, siis lööksid saaparauad sädemeid kaljust. 06062
Bottom
06061
Top
EERO: Oikein kultaisia tähtiä lentelis metsään, ja nousispa tuosta iloinen kulovalkia.--Mutta aina seisoo Tuomas. EERO: Otse kuldseid tähti lendleks metsa, ja tõuseks sest kaunis metsakahi. — Aga Tuomas seisab ikka veel. 06063
Bottom
06062
Top
TUOMAS: Oletko jo nytkinyt tarpeekses? TUOMAS: Kas oled nüüd küllalt näkkinud? 06064
Bottom
06063
Top
JUHANI: Heitäs sinä. JUHANI: No tõmba sina. 06065
Bottom
06064
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. Mutta katso nyt, niin laattia pyörii. TUOMAS: Tahan katsuda. Kuid vaata nüüd, kuidas põrand ringi käib. 06066
Bottom
06065
Top
EERO: Muista, muista, Juho!-- EERO: Pea meeles, pea meeles, Juho! 06067
Bottom
06066
Top
AAPO: Se oli heitto. AAPO: See oli alles tõmme. 06068
Bottom
06067
Top
EERO: Se oli jumaus kuin »Haamaan halkonuijasta» kuin isku »taivaan tulivasarasta». EERO: See oli pamak kai puunuiaga, nagu hoop taeva tuli-vasarast. 06069
Bottom
06068
Top
TIMO: Ja tuossa makaa Juhani kuin mallassäkki. TIMO: Ja sea! lamab Juhani nagu linnasekott. 06070
Bottom
06069
Top
EERO: Voi »Poika-Jussia»! EERO: Oi, «Jussi-poju»! 06071
Bottom
06070
Top
TIMO: Niin kutsui hän itseänsä pikku-poikana. TIMO: Nii kutsus ta ennast ise pisikese poisina. 06072
Bottom
06071
Top
AAPO: Pitää kuitenkin tietämän kuinka miestä heittää. Muista, Tuomas: eihän ole ihmisen ruumis raudasta, vaan lihasta ja luusta. AAPO: Peab ometi teadma, kuidas meest pikali paisata. Pea meeles, Tuomas: inimese keha pole rauast, vaid lihast ja luust. 06073
Bottom
06072
Top
TIMO: Niin, vaikka hän housujakin kantaa. TIMO: Jah, kuigi ta pükse kannab. 06074
Bottom
06073
Top
TUOMAS: Turmelinko sinua? TUOMAS: Kas ma sulle viga tegin? 06075
Bottom
06074
Top
JUHANI: Katso itses. JUHANI: Hoolitse enese eest. 06076
Bottom
06075
Top
TUOMAS: Nouse ylös. TUOMAS: Tõuse üles. 06077
Bottom
06076
Top
JUHANI: Nousen kyllä ja näytän sinulle miesvoiman käsikapulassa. Siinä leikissä voimat punnitaan. JUHANI: Küllap tõusen ja näitan sulle mehejõudu vägi-pulgas. Tolles mängus alles jõud proovitakse. 06078
Bottom
06077
Top
TUOMAS: Tuoppas, Eero, haara tuolta nurkasta.--Kas tässä, Juhani. TUOMAS: Eero, too sealt nurgast see tulehark. — Vaat siin, JUHANI: 06079
Bottom
06078
Top
JUHANI: Tässä olen. Ja nyt takatassu vasten takatassua ja ympäri haarua kynnet! JUHANI: Siin ma o!en. Ja nüüd tagakäpad vastu taga-käppi ning küüned rõika ümber! 06080
Bottom
06079
Top
AAPO: Ja koska luihkaan, silloin vetäkäät, mutta ilman yhtään tempausta. Haara varpaitten kohdalle, juuri varpaitten kohdalle, ei tuumaa kummallekaan puolelle.--Nyt, pojat! AAPO: Ja kui mina hüüan, siis vedage, kuid ilma ühegi nõksakuta. Teivas varvaste kohade, just varvaste kohale, mitte tolli võrd kummalegi poole. — Nüüd, poisid! 06081
Bottom
06080
Top
TIMO: Juho nousee ylös että kääkähtää vaan. TIMO: Juho kerkib, nii et kägiseb. 06082
Bottom
06081
Top
AAPO: Eihän siinä armotkaan auta. AAPO: Seal pole mingit armu. 06083
Bottom
06082
Top
JUHANI: Mene laskemaan olutta, Timo. JUHANI: Mine lase õlut, TIMO: 06084
Bottom
06083
Top
TIMO: Onnuthan, veli. TIMO: Sa ju iompad, vennas. 06085
Bottom
06084
Top
JUHANI: Olutta laskemaan, sinä riivatun nallikka! Kuulitko? Vai tahdotko korvilles? JUHANI: õlut laskma, sa neetud kluit! Kas kuulsid? Või tahad mööda kõrvu? 06086
Bottom
06085
Top
TUOMAS: Vioitinko jalkas? TUOMAS: Kas ma su jalale häda tegin? 06087
Bottom
06086
Top
JUHANI: Mitä huolit siitä? Katso oma käpäläs. Mitä koskee se minuun, jos korkkoni heltikin saappaastani? Heltihän se painissa kuin nauriin liuska. Mutta katso itses, sinä. Näkyy, että voitat minun painissa ja käsikapulassa; mutta tules tappelemaan. JUHANI: Mis sa selle eest muretsed? Hoolitse oma käppade eest. Mis vala see muile teeb, kui kand saapa küljest lahti tuli? Rebeneb see iu maadluses kui naeriUble. Kuid hoolitse sina enese eest. Näib, et sa mind maadluses ja vägi-pulgas võidad; kuid tule kaklema. 06088
Bottom
06087
Top
AAPO: Tappelus ei kuulu asiaan nyt. AAPO: Kaklus ei lähe nüüd. 06089
Bottom
06088
Top
JUHANI: Kyllä, jos vaan tahdomme. JUHANI: Küllap läheb, kui aga tahame. 06090
Bottom
06089
Top
TUOMAS: Minä en tahdo. TUOMAS: Mina ei taha. 06091
Bottom
06090
Top
JUHANI: Et uskalla. JUHANI: Sa ei julge. 06092
Bottom
06091
Top
AAPO: Tiedä paini leikiksi. AAPO: Pea meeles, et maadlus on mäng. 06093
Bottom
06092
Top
SIMEONI: Minä tiedän sen leikiksi, josta syntyy usein tappelus ja murha. SIMEONI: See on mäng, millest tihti tuleb taplus ning mõrtsukatöö. 06094
Bottom
06093
Top
JUHANI: Tuomas voittakoon, mutta ei notkista Juhania tässä kukaan muu. Sen vannon ja näytän miehestä mieheen yli kaiken komppanian.--Yksi nappaus, Aapo! Pitääkös kaulukses? Pitääkös? JUHANI: Tuomas võib võita, kuid ei painuta siin Juhanit keegi muu. Seda ma vannun ja näitan kordamööda iga mehe kallal läbi terve kompanii. — Uks ropsak, Aapo! Kas su kaelus peab vastu? Kas peab? 06095
Bottom
06094
Top
AAPO: Hurjapää ilman pienintäkään syytä! Malta, malta, ja painikaamme kunnon tavalla. AAPO: Hull ilma vähemagi põhjuseta! Oota, oota, ja maadleme korraliku] kombel. 06096
Bottom
06095
Top
JUHANI: Kirkas leimaus! JUHANI: Välk ja pank! 06097
Bottom
06096
Top
AAPO: Malta, sanon minä.--Kas niin, nyt heitä. AAPO: Oota, ütlen mina. — Vaat nii, nüüd sikuta. 06098
Bottom
06097
Top
EERO: Juho tanssii polskaa niinkuin poika, vaikka ontuenkin. EERO: Juha tantsib nagu mehine mees polkat, olgugi lomba tcs. 06099
Bottom
06098
Top
JUHANI: Mitä lausut nyt, veli Aapo? JUHANI: Mis sa nüüd ütled, veli Aapo? 06100
Bottom
06099
Top
AAPO: Että makaan sun allas. AAPO: Et laman su all. 06101
Bottom
06100
Top
JUHANI: Astuppas numeroon, Simeoni. JUHANI: Astu järjekorda, SIMEONI: 06102
Bottom
06101
Top
SIMEONI: En tuhannen riksin edestä rikkomaan korkeata juhlaa. SIMEONI: Ei ka tuhande taalri eest kallist püha rikkuma. 06103
Bottom
06102
Top
JUHANI: Kunnioitettu olkoon joulu-juhla! Eihän sitä viattomassa painissa rikota, jossa mielemme on iloinen ja sydämemme puhdas. Yksi koetus, Simeoni! JUHANI: Olgu pühitsetud jõulupüha! Kuid ega seda süütu maadlusega rikuta, kui meel on rõõmus ja süda puhas. CJks katse, Simeoni! 06104
Bottom
06103
Top
SIMEONI: Miksi kiusaat minua? SIMEONI: Miks sa mind kiusad? 06105
Bottom
06104
Top
JUHANI: Yksi rynnistys! Juhani, üks pingutus! 06106
Bottom
06105
Top
SIMEONI: Sinä saatana! SIMEONI: Sina saatan! 06107
Bottom
06106
Top
AAPO: Rauhaa hänelle, Juhani, rauhaa! AAPO: Jäta ta rahule, Juhani, jäta rahule. 06108
Bottom
06107
Top
JUHANI: Sopiihan meidän koettaa. Kas niin, yksi ainoa kiekaus kauluksesta! JUHANI: Võiksime ometi katsuda. Vaat nii, üksainus rikutus kaelusest! 06109
Bottom
06108
Top
SIMEONI: Mene helvettiin, häijy henki! Minä myönnän, että voitat. SIMEONI: Mine põrgusse, kurivaim! Ma olen nõus, et sa võidad. 06110
Bottom
06109
Top
TUOMAS: Sen uskon vasta koska näen. En luule Simeoninkaan jänteitä juuri vasikanlihaksi. TUOMAS: Seda usun alles siis, kui näen. Ma ei arva, et ka Simeoni lihased oleksid just vasikalihast. 06111
Bottom
06110
Top
JUHANI: Sentähden tulkoon hän koettamaan. Siinähän nähdään, ovatko vasikkaa vai mustaa, saartuvallista karhua. JUHANI: Sellepärast tulgu ta katsuma. Siis nähakse, kas on vasika, või on mustast, kiulisest karulihast. 06112
Bottom
06111
Top
AAPO: Olkoon hän oloillansa ja astukoon esiin toinen uros, mieluisampi rinnustukseen. Veli Timo, aina uljas mies! AAPO: Oigu ta rahus ja astugu teine mees ette, kelle mee! kaldub rohkem maadluse poole. Veli Timo, ikka vahva mees? 06113
Bottom
06112
Top
JUHANI: Haluttaisko? JUHANI: Kas tahad? 06114
Bottom
06113
Top
AAPO: Päin tuuleen, Timo! Ethän ole koskaan nurru-poika. AAPO: Asu platsi, Timo! Pole sa kunagi mammapoju. 06115
Bottom
06114
Top
TUOMAS: Ei koskaan, vaan aina reipas, aina niinkuin omassa talossansa. Enhän unohda tempausta, jonka hän teki tuossa ainoisessa melakassa Toukolaisten kanssa. Saipa hän ensin huomaamatta nupillensa aika nassauksen, mutta, siitä suuriakaan huolimatta, kääntyi hän vakaasti ympäri, sieppasi seipään miehensä kourasta ja nytpä iski hän takaisin vasten pääkuorta--ja seiväs poikki. Seiväs poikki että sälähti, ja alas maahan lotkahti mies kuin tyhjä säkki. Niin teki Jukolan Timo. Ja minä tiedän, että löytyy hänessä miehen-vastusta vieläkin. TUOMAS: Ei iial, vaid ikka hakkaja, ikka otsekui omas laius. Ma ei unusta iial seda hoopi, mis ta andis tolles imeväärses löömingus toukolastega. Esiti sai ta tähele panemata lubli obaduse oma nupu pihta, ku>d sellest suurt hoolimata pööras ta rahulikult ümber, tõmbas teiba lööja pihust ja nüüd virulna ta tagasi vastu peakoort— ning teivas pooleks. Teivas pooleks nii et praksus, ja maka potsatas mees nagu tühi kott. Nii tegi Jukola Timo. Ja ma tean, et temast on veel nüüdki mehele vastane. 06116
Bottom
06115
Top
TIMO: Tuleppas, poika. TIMO: Tule, poiss. 06117
Bottom
06116
Top
JUHANI: Sitähän juuri mielin. Mutta annas kun kieppaisen pielistäsi kiinni minä myös. Nyt olen valmis. JUHANI: Seda ma just tahan. Kuid lase, kui minagi korralikult kinni saan. Nüüd olen valmis. 06118
Bottom
06117
Top
AAPO: Ensimmäinen olkoon Timon. AAPO: Esimeseks olgu Timo sikutas. 06119
Bottom
06118
Top
JUHANI: Olkoon niin. Ehdinpä vähän puuskuttamaan. JUHANI: Olgu nii. Saangi pisut hinge tõmmata. 06120
Bottom
06119
Top
TIMO: Kas tuossa! TIMO: Vaat nii! 06121
Bottom
06120
Top
JUHANI: Ei, poikaseni! JUHANI: Ei, pojuke! 06121
Bottom
06121
Top
TUOMAS: Jotenkin tuima tempaus, Timo, sinä urhoollinen Timo! Mutta onkos varaa parantaa? TUOMAS: üpris kange tõmme, Timo, sina vahva Timo! Kuid kas sa veel paremini ei saa? 06122
Bottom
06122
Top
JUHANI: Ei tästä näin vaan mennä. JUHANI: Ega siin nii kergesti liiguta. 06123
Bottom
06123
Top
TUOMAS: Timo, onkos varaa parantaa? TUOMAS: Timo, kas sa paremini ei saa? 06124
Bottom
06124
Top
TIMO: Pitäis olla.--Mitä tämä sanoo? TIMO: Peaks saama. — Aga mis see ütleb? 06125
Bottom
06125
Top
JUHANI: »Ei tästä näin vaan mennä, sanoi Hyvänmäen kerjäläinen.» JUHANI: «Ei siit nii kergesti veel minema minda, ütles Hiivamäe kerjus.» 06126
Bottom
06126
Top
AAPO: Kerran vielä, Timo. AAPO: Kord veel, Timo. 06127
Bottom
06127
Top
TUOMAS: Onkos varaa parantaa? TUOMAS: Kas paremini ei saa? 06128
Bottom
06128
Top
TIMO: Pitäis olla.--Entäs tämä? TIMO: Peaks saama. — Aga see? 06129
Bottom
06129
Top
JUHANI: »Ei tästä näin vaan mennä, sanoi Hyvänmäen kerjäläinen.» JUHANI: «Ei siit nii kergesti veel minema minda, ütles Hüvamäe kerjus.» 06130
Bottom
06130
Top
TUOMAS: Mutta se oli nykäys, joka tuntui. TUOMAS: Kuid see oli tõmme, mis tundus. 06131
Bottom
06131
Top
EERO: Ei vaaraa, ainoastaan hieman ja juuri viattomasti tärähti Juhanin ääni. EERO: Pole häda, ainult pisut ja hoopis süütult võbises Juhani hääl. 06132
Bottom
06132
Top
JUHANI: Pystyssä seison. JUHANI: Püsti ma seisan. 06133
Bottom
06133
Top
TUOMAS: Kerran vielä, Timo. TUOMAS: Kord vee!, Timo. 06134
Bottom
06134
Top
TIMO: Koetetaan, koetetaan. TIMO: Katsume, katsume. 06135
Bottom
06135
Top
JUHANI: »Ventta-holl!» Housuni putoo! JUHANI: Pastoi! Mu püksid kukuvad! 06136
Bottom
06136
Top
TIMO: »Mutta nyt, sanoi Kaitaranta». TIMO: «Kuid nüüd, ütles Kaitaranta.» 06137
Bottom
06137
Top
JUHANI: Housuni putoo! Kuuletko sinä? JUHANI: Mu püksid kukuvad! Kas sa kuuled? 06138
Bottom
06138
Top
TIMO: Kas noin, veljeni! TIMO: Vaat nii, vennike! 06138
Bottom
06139
Top
AAPO: Tuossako makaa Juhani taas, suudellen permantoa? AAPO: Sea! lamab Juhani jälle ja suudleb põrandat. 06139
Bottom
06140
Top
EERO: Ja puhaltaen niinkuin sonni-härkä. Mutta hyvä että »ehtii hän vähän puuskuttamaan». EERO: ja puhib nagu pull. Kuid hea, et «saab pisut hinge tõmmata». 06139
Bottom
06141
Top
TIMO: Allani makaa poika kuin märkä tallukka vaan. TIMO: Lamab minu ai! poiss nagu märg tallukas. 06141
Bottom
06142
Top
TUOMAS: Mutta housunsa tekivät hänelle teposet. TUOMAS: Kuid püksid mängisid talle pussi. 06142
Bottom
06143
Top
AAPO: Olkoon se sanottu totuuden nimessä. Juhanin omat housut olivat tässä herraansa vastaan ja rupesivat liittolaisiksi Timolle. AAPO: Õigluse nime! peab seda ütlema. Juhaai enese püksid olid siin peremehe vastu ja lõid Timo liitlaseks. 06143
Bottom
06144
Top
EERO: Niin on asia. Sentähden kaikki housut pois ja uudistukoon leikki. EERO: Nii on lugu. Sellepärast kõik piiksid maha ja mäng uuesti lahti. 06144
Bottom
06145
Top
SIMEONI: Pidä nyt kitas, sinä rääkkä! Annanpa muutoin vasten nokkaas. Eikö ole sinulle jo kylliksi tätä helvetin leikkiä? SIMEONI: Pea suu, sina rääk! Muidu annan sulle mööda nokka. Kas ei aita sulle juba sellestki põrgumängust? 06145
Bottom
06146
Top
EERO: No muuttukoon se taivaan leikiksi. Housut ja paidat pois, ja painikaat kuin kaksi enkeliä Paratiisin pelloilla. EERO: Noh, muutugu see siis taevamänguks. Püksid ja särgid seljast ning maadelge nagu kaks inglit paradiisi väljal. 06146
Bottom
06147
Top
TUOMAS: Miksi istut hänen niskoillansa, Timo? TUOMAS: Miks sa ta kaela peal istud, Timo? 06147
Bottom
06148
Top
TIMO: Olis nyt halko, niin panis niin pitkin pakaroja että pläikkyis. TIMO: Oleks nüüd halg pihus, siis paneksin mööda kannikaid nii et plaksuks. 06148
Bottom
06149
Top
AAPO: Miksi niin? Tämä on painia, vaan ei tappelusta. AAPO: Miks nõnda? See on ju maadlus, aga mitte kaklus. 06149
Bottom
06150
Top
EERO: Onko Timo suutuksissaan? EERO: Kas Timo on vihane? 06150
Bottom
06151
Top
TIMO: Ei suinkaan, ei suinkaan, mutta sanonpa: olis nyt halko tai ympyriäinen tela, niin panis niin pitkin pakaroja, että pläikkyis. T i m o. Ei sugugi, ei sugugi, kuid ütlen niisama: oleks nüüd halg või ümarik nui, siis paneksin mööda kannikaid nii et plaksuks. 06151
Bottom
06152
Top
TUOMAS: Laske hän ylös. TUOMAS: Lase ta üles. 06152
Bottom
06153
Top
TIMO: Nouse, Jumalan luoma. TIMO: Tõuse, jumala loom. 06153
Bottom
06154
Top
JUHANI: Minä nousen, ja tiedä, saatuani housut kiinni taas, on vuoro sinun taas painua alas, ja toisin kuin äsken minä. Minähän, poloinen poika, kämärryin alles onnettomuuden kautta, jonka sinä niin vikkelästi käytit hyödyksesi, hunsvotti, saapasvedin! JUHANI: Mina tõusen, ja tea, et kui olen püksid jälle kinni pannud, siis on sinu kord pikali lennata, ning teisiti kui mina äsja. Mina, õnnetu poiss, langesin viperuse läbi su alla, mida sina väledasti enese kasuks tarvitasid, sa koeranägu, sa saapa-pink! 06154
Bottom
06155
Top
AAPO: Vihastuminen kauas! Minä tiedän että hän tuskin huomasi housuvahinkoas, ennen kuin heitto oli tehty. Sen teki hän tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka. AAPO: Jäägu eemale vihastumine! Ma tean, et ta su püksi-iipardust vaevalt nägigi, enne kui mahapanek oli tehtud. Seda tegi ta rüseluse hoos, vaene poiss. 06155
Bottom
06156
Top
JUHANI: Sen hän kyllä tiesi, se mullisaukko. Mutta olettepa kaikki niinkuin korpit niskoillani. Vai ei hän tiennyt. Enkö huutanut kuin rajamies huikealla äänellä: ventta-holl, housut putoo? Mutta hän ei siitä huolinut, vaan tempaili kynsineen ja hampaineen kuin kissa. Mutta istu ja pala! Kyllä sinun opetan tästedes käyttelemään onneksesi toisen sylttyhousuja, kyllä sinun opetan. JUHANI: Küllap ta saarmapoeg seda teadis. Kuid te olete kõik nagu kaarnad mu kaelas. Või ta ei teadnud. Kas ma ei karjunud nagu piirivalvur valju häälega: pastoi, püksid kukuvad? Kuid ta ei hoolinud sellest, vaid rebis küünte ja hammastega nagu kass. Kuid surm ja needus! Küll ma sind õpetan tulevikus teise harmoonika-pükse oma kasuks tarvitama, küll ina sind õpetan. 06156
Bottom
06157
Top
TIMO: Sen tein minä tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka. TIMO: Ma tegin seda rüseluse hoos, vaene poiss. 06157
Bottom
06158
Top
JUHANI: Minä sinun opetan, saatuani housut ylös ja nälkävyön kiinni kuin nalkitun vanteen. JUHANI: Ma sind õpetan, kui saan püksid üles ja nälja-vöö kinni nagu kiilutud vaadivitsa. 06158
Bottom
06159
Top
TIMO: Minä annan palttua koko painille; koska kerran voitin, niin voitin, eihän siinä mitään muuta mutinata. Mitä kuuluu housut tänne? Painissa painii mies, vaan ei housut ja säärykset tai muut lumisukat. TIMO: Ma vilistan edaspidise maadluse peale; kui kord võitsin, siis võitsin, pole seal enam midagi mõmiseda. Mis puutuvad püksid asjasse? Maadluses maadleb mees, aga mitte püksid ja säärikud või lumesokid. 06159
Bottom
06160
Top
JUHANI: Kourat kaulukseen taas ja rinta vasten rintaa! Istu ja pala! JUHANI: Pihud jälle värvlisse ja rind rinna vastu! Surm ja needus! 06160
Bottom
06161
Top
TIMO: Menenkö ma hänen kanssansa tuohon lapsekkaasen työhön? TIMO: Kas peaksin temaga veel tolle lapsiku mängu peale minema? 06161
Bottom
06162
Top
EERO: Mitä hän kysyy vielä. Mene, Jumalan luoma, mene koska pääset. EERO: Mis ta veel küsib! Mine, jumala loom, mine, kui pääsed. 06162
Bottom
06163
Top
SIMEONI: Älä mene, sanon minä. SIMEONI: Ära mine, ütlen mina. 06163
Bottom
06164
Top
EERO: Älä mene, jos pelkäät ja vapiset. EERO: Ära mine, kui kardad ja vabised. 06164
Bottom
06165
Top
JUHANI: Nyt ei auta pelko eikä vapistus, vaan täytyy hänen käydä uuteen kilvoitukseen ja juuri tällä Jumalan hetkellä. JUHANI: Nüüd ei aita kartus ning vabin, vaid peab uuesti võitlema, ja just selsinatsel jumala silmapilgul. 06165
Bottom
06166
Top
EERO: Armahda häntä, Juhani, armahda! EERO: Heida armu ta peale, Juhani, heida armu! 06166
Bottom
06167
Top
TIMO: Minkätähden? Eero, minkätähden? Olkoon menneeksi yksi pinnistys vielä, yksi tai kaksi. Tersii vaan! TIMO: Mispärast? Eero, mispärast? Olgu minugi poolt veel üks sikutus, üks või kaks. Tersii ainult! 06167
Bottom
06168
Top
JUHANI: Tässä, poika! JUHANI: Siin saad, poiss! 06168
Bottom
06169
Top
TUOMAS: Koreasti, Juho! TUOMAS: Korralikult, Juho! 06169
Bottom
06170
Top
AAPO: Koreasti! Noinhan tappelee kaksi nälkäistä haukkaa. AAPO: Korralikult! Nii kisklevad ju kaks näljast kulli. 06170
Bottom
06171
Top
SIMEONI: Tappelua, sulaa tappelua! SIMEONI: Kaklus, sula kaklus! 06171
Bottom
06172
Top
AAPO: Järkevästi, Juhani! AAPO: Mõistlikult, Juhani! 06172
Bottom
06173
Top
SIMEONI: Voi teitä hirmuja, voi teitä hirmuja! SIMEONI: Oi teid jõledaid, oi teid jõledaid! 06173
Bottom
06174
Top
EERO: Älähän veljeäsi runno! EERO: Ära ometi venda sandiks tee! 06174
Bottom
06175
Top
SIMEONI: Aha, aha! johan kelmenee Eerokin. Siinä ovat kalas, joita onkeilit. SIMEONI: Ahaa, ahaa! või juba Eerogi kahvatab. Sea! on su kalad, mida õngitsesid. 06175
Bottom
06176
Top
TUOMAS: Juhani! TUOMAS: Juhani! 06176
Bottom
06177
Top
SIMEONI: Hajoohan jo pirttikin, te pedot ja perkeleet! SIMEONI: Juba maja läheb lõhki, te kiskjad ja kuradid! 06177
Bottom
06178
Top
JUHANI: »Votti, poika, sanoi Ryssä!» No miksi makaat siinä, ja killistelet ylös kattoon? JUHANI: «Vot, poju, ütles venelane!» No mis sa seal siis lamad ja lakke põrnitsed? 06178
Bottom
06179
Top
TIMO: Sinä voitat minun nyt, mutta annappas ajan vähän muokata vielä: sinä vanhenet ja kasvat pikkuiseksi, mutta minä vartun ja voimistun. TIMO: Sa võidad mind praegu, kuid las aeg teeb veel pisut tööd: sina vananed ja jääd väikeseks, aga mina kasvan ning kosun. 06179
Bottom
06180
Top
JUHANI: Kerran ransistuu ja loppuu tämä maailmakin, saati syntinen ihmis-parka. Aika tasii meitä kaikkia, veljeni. Mutta nouse ylös ja kulauta naamaas siemaus olutta ja tunnusta että on sinussa pari luotia vähemmin voimaa kuin minussa. JUHANI: Kord kulub ja lõpeb ka see maailm, saati siis patune inimloom. Aeg lööb meid kõiki, vennas. Kuid tõuse üles ja kummuta näkku lonks õlut ning tunnista, et sinus 00 jõudu paari loe võrra vähem kui minus. 06180
Bottom
06181
Top
TIMO: Se nähtiin. Tuossahan makasin rähmäkkäänä allas ja sinä päälläni kuin röyheä karhu. TIMO: Seda oleme näinud. Lamasin ju seal röötsakil su all ja sina mu peal nagu karvane karu. 06181
Bottom
06182
Top
JUHANI: »Saappas tästä, Saparamatti, Kiikka-Heikin kannusta!»--Olen siis Jukolan laumassa toinen mies mitä voimaan kosee. Lauri ja Eero ovat tosin koettamatta vielä, mutta he tietäkööt että mesiäisiä he kuultelisivat koetuksessa; ja Simeoni on itsensä tunnustanut heikommaksi minua. Mutta pikkusormen mies ei ole Jukolan veljeksistä yksikään, sen takaan minä. Tulkoon tänne vaikka viisikymmentä Toukolaista, nyrkki vasten nyrkkiä. Viisi tynnöriähän minä niskallani kannan, ja Tuomas vähän enemmin; viisi tynnyriä, kun toinen vaan painon selkääni pinoo. JUHANI: «Võta siit, kulla vennas, olgu tröösti õllekannus.» — Nii olen mina siis Jukola karjas teine mees, mis jõusse puutub. Lauri ja Eero on küll veel katsumata, kuid nad peaksid teadma, et katsumisel maailm nende ees pimeneb; ja Simeoni on enese ise minust nõrgemaks tunnistanud. Kuid nõrganäpumees pole Jukola vennastest ükski, seda ma kinnitan. Tulgu siis kas või viiskümmend toukolast, rusikas rusika vastu. Viis tündrit kannan mina seljas, ja Tuomas pisut enam; viis tündrit, kui teine ainult kandami selga laob. 06182
Bottom
06183
Top
TUOMAS: Mutta mielisinpä nähdä Laurin ja Eeron lyövän painia oikein tiukasti. TUOMAS: Kuid ma tahaksin näha, kuis Lauri ja Eero täie jõuga maadleksid. 06183
Bottom
06184
Top
AAPO: Totisesti jotain nähtävää. Toinen vakava ja tyyni kuin talven suoja, toinen pikkuinen kuin keri, mutta niinkuin leimaus vilkas ja terävä. Päin tuuleen, ja siinäpä ottelevat kärppä ja koiras-jänis. En vertaa sinua jänikseen arkuudesta, siihen ei ole syytä, en liikuntoskaan tähden, sillä Lauri astelee kuin seppä Könnin kuokkamies,--jonka jalkoja ja kuokkaa käytteli sukkela kellovärkki mahassa--mutta näyttäispä mielestäni ottelo kuin kärpän ja uhkean koiras-jäniksen paini. AAPO: Tõepoolest, see oleks vaatamisväärt. Üks tõsine ja vaikne kui talvine sula ilm, teine pisike kui päkapikk, kaid väle ja terane nagu välk. Laske lahti, ja seal võitlevad kärp ning isajänes. Ma ei võrdle sind arguse pärast jänesega, selleks pole põhjust, ega su liigutuste pärast, sest Lauri astub nagu Könni-sepa koogumees, mille jalad ja labidad pani liikuma osav kellavärk ta kõhus, — kuid minu meelest näikse võitlus nagu kärbi ning toreda isajänese maad!us. 06184
Bottom
06185
Top
JUHANI: Yksi rinnustus, pojat, yksi rinnustus tai ristipaini! JUHANI: Oks rinnutsimaadlus, poisid, üks rinnutsimaad-lus või siilipäts! 06185
Bottom
06186
Top
LAURI: Mitä tiimellyksestä Eeron kanssa? Hänestä et saa kunnon nappausta koskaan, vaan tuolla hän teiskaa haaroissa kuin kissa, kynsii ja likistelee toisen ohimia sen riivatun tavalla, että tuskin voit vetää hengen pihausta rintaas. Niinpä hän teki koska menneenä syksynä painiskelimme Aroniitulla. Ja kuka siinä voitti, kuka alle meni, sitä »ei ymmärtänyt Iivarikaan». Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? LAURI: Mis selle Eeroga rabelda? Temast ei saa kanagi korralikult kinni, tema aga sipleb teise jalus nagu kass, küünistab ja pigistab teise külgi riivatu! kombel, nii et vaevalt saad õhku neelata. Nii tegi ta möödunud sügisel, kui Arunišdu! maadlesime. Ja kes seal võitis, kes alla jäi, seda ei mõistnud pagangi. Mis ma temaga enam läheksin? 06186
Bottom
06187
Top
EERO: En ollut vahvempi sinua hiuskarvankaan vertaa. Usko jos tahdot. EERO: Ma polnud sinust juuksekarva võrragi kangem. Usu, kui tahad. 06187
Bottom
06188
Top
LAURI: Sen uskon, koska tiedän sinun heikommaksi. LAURI: Usun seda, sest ma tean, et sa nõrgem oled. 06188
Bottom
06189
Top
JUHANI: Sen näyttäköön rehellinen paini. JUHANI: Seda näidaku korralik maadlus. 06189
Bottom
06190
Top
LAURI: Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? LAURI: Mis ma temaga enam läheksin? 06190
Bottom
06191
Top
SIMEONI: Pankaamme jo ma'ata, te villityt. SIMEONI: Heitke juba magama, te metslased. 06191
Bottom
06192
Top
JUHANI: Öitä on monta, mutta joulu on vaan kerran vuodessa, ja sentähden iloitkaamme nyt. Iloitse, sinä jouluhuone, iloitse koko Israelin maa! Tänä yönä, tällä hetkellä on tapahtunut suuri ihme Babylonin kaupungissa. Iloitkaamme!--Mitä leikkiä löisimme? Syömmekö joulupaistia? pistämmekö sikaa, vai sohimmeko suutaria? JUHANI: Öid on palju, kuid jöulud on ainult kord aastas, ja sellepärast pidutsegem nüüd. Rõõmutse, sina jõulumaja, rõõmutse, kogu Iisraeli maal Sel ööl, just selsiaatsel silmapilgu! on sündinud suur ime Paabeloni linnas. Rõõmnisegem! — Mis peaksime mängima? Kas teeme pimesikku? tapame siga, või mängime kingseppa? 06192
Bottom
06193
Top
SIMEONI: Kas niin! Tässäkö vielä uisakoittelisimme kuin vallattomat kakarat? Mene pois! SIMEONI: Või nii! Või peaksime veel mässama nagu vallatud jõnglased! Jäta rahu! 06193
Bottom
06194
Top
JUHANI: Nuoren miehen naimattoman elämä on tanssia. Eikös niin, Timo? JUHANI: Poissmehe-põlv pole muud kui tants. Eks ole nii, Timo? 06194
Bottom
06195
Top
TIMO: Hi, hi, hi! TIMO: Hi-hi-hi! 06195
Bottom
06196
Top
JUHANI: Eikös niin? JUHANI: Eks ole nii? 06196
Bottom
06197
Top
TIMO: Kyllähän se semmoista on. TIMO: Küllap ta nii on. 06197
Bottom
06198
Top
EERO: Juuri niin, »Jussi-kulta». EERO: Just nii, kulla Jussi. 06198
Bottom
06199
Top
JUHANI: Sanoi kettu jänikselle. Oikein! Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä.--Tanssikaamme ryssää; siinä olen minä juuri mekkari. Katsokaas! JUHANI: ütles rebane jänesele. Õigus! Seda elu maksab elada; on vahel lõbuski ja paneb kannad pisut kerkima. — I antsime kasakat; selles asjas olen mina meister. Vaadake! 06199
Bottom
06200
Top
AAPO: Antaisko oluemme huimausta? AAPO: Tea, kas meie õlu annabki hoogu? 06200
Bottom
06201
Top
JUHANI: Kumauta naamaas kannua kolme, niin etköhän huomaa pientä leiskausta tuolla yli-kerrassa?--Mutta laula, Eero, koska Poika-Jussi tanssii. Hellitäppäs! JUHANI: Kummuta kolm kannu kurku, kas ei tunne siis väikest vinti seal ärklitoas? — Kuid laula, Eero, kui Jussi-poju tantsib. Lase lahti! 06201
Bottom
06202
Top
EERO: Mitä sorttia tahdotaan? EERO: Mis sorti tahetakse? 06202
Bottom
06203
Top
JUHANI: Mitä hyväänsä, kun se vaan raikkuu ja remuu. Hellitä, poika, kirkaise että multahirret nousee! Laula, sinä mulli-saukon poika, laula koska minä tanssin, loiskin niinkuin pässi, loiskin aina kattoon asti. Laula! JUHANI: Ükstapuha, kui see ainult kajab ja kõmab. Lase tulla, poju, tõmba, nii et põrandapalgid tõusevad! Laula, sina saarmapoeg, laula, kui mina tantsin, hüppan nagu oinas, kargan üles laeni. Laula! 06203
Bottom
06204
Top
EERO:Tahdonpa koettaa: EERO: Tahan katsuda. 06204
Bottom
06205
Top
»Iloitkaat ja riemuitkaat,
Nyt on meillä joulu;
Nyt on oltta ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut;
Ammeet täynnä, ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut!»

»Anjanpellon markkinoilla
Oltta, viinaa juotiin,
Mustan härjän hinnalla,
Nuot kihlakalut tuotiin,
Tuotiin, tuotiin;
Mustan härjän hinnalla
Nuot kihlakalut tuotiin».

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
«Lajagu mu lauluviis,
Nüüd on meil ju jõulud;
Nüüd on õlut aamid täis,
Kibud täis ja kruusid;
Aamid täis, aamid täis,
Kibud täis ja kruusid!»

«Anjapõllu laada peal
Õlut, viina joodi,
Musta härja hinna eest
Nood pulmakingid toodi,
Toodi, toodi;
Musta härja hinna eest
Nood pulmakingid toodi.»

Jussi, pussi, Jukola Jussi!
06205
Bottom
06223
Top
AAPO: Vaiti, Eero, ja äläppäs suututa häntä. AAPO: Vait, Eero, ära vihasta teda. 06223
Bottom
06224
Top
JUHANI: Laula päälle vaan; en minä suutu; laula päälle, ettei mun tarvitse tanssia ilman musiikkia. JUHANI: Laula pealegi; ei ma vihasta; laula pealegi, et mul poleks tarvis ilma muusikata tantsida. 06224
Bottom
06225
Top
EERO: EERO: 06225
Bottom
06226
Top
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
»Jussi, Jassi, jauhokuono,
Porsaan pahnan pöllyttäjä...»
Jussi, pussi, Jukola Jussi!
«Jussi, Jassi, jahukoonn,
Põrsa pahna peesitaja...»
06226
Bottom
06231
Top
TIMO: Hi, hi, hi! Voi mitä hulluja lauleletkin. TIMO: Hi-hi-hi! Oh mis hullu sa laulad! 06228
Bottom
06232
Top
JUHANI: Laula päälle vaan, laula päälle. En minä suutu. JUHANI: Laula pealegi, laula pealegi. Ega ma vihasta. 06228
Bottom
06233
Top
EERO: EERO: 06229
Bottom
06234
Top
»Jussi, Jassi, jauhokuono»,
«Jussi, Jassi, jahukoonu.»
06234
Bottom
06237
Top
Minä laulan ja napsaan vielä sormianikin. Ma laulan ja nipsutan veel sõrmigi juurde. 06230
Bottom
06238
Top
»Porsaan pahnan pöllyttäjä,
Sikoläätin lämmittäjä!»
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Iita meni rantaan,
Kirjoitteli santaan
Nimen kultansa,
Nimen kultansa».

»Kun mä kultani äänen kuulin,
Ensi kerran nähdessäin,
Niin taivaan iloss' olevain luulin,
Serafiimein seassa;
Niin taivaan iloss' olevain luulin,
Serafiimein seassa».

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Muistatkos, Maija,
Kun mansikka syötiin
Ja iloleikki lyötiin?
Fralla ralla laa!
Mansikka syötiin
Ja iloleikki lyötiin».
Fralla ralla laa!

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Älä, sinä Aato-parka
Jussia soimaa;
Sen sinä tiedät että
Jussill' on voimaa
Jussi istuu linnass',
Pukin lapa rinnass';
Kaikki me olemme
Yhdessä hinnass'».
Fralla ralla laa!

»Vilukselan Vitka
Ja Viuvalan Pispa,
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!
Ralla ralla laa!
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!»
Ralla ralla laa!

»Voi minua, hurjaa poikaa,
Miks mä itsein laitoin!
Talo mull' on kotona,
Ja itse kannan rautoi,
Talo mull' on kotona,
Ja itse kannan rautoi».
«Põrsa pahna peesitaja,
Seasulu soojendaja!»
Jussi, pussi, jukola Jussi!

«Iida astus aeda,
Tahtis järgi kaeda,
Kuhu kallim jäänd.
Kuhu kallim jäänd.»

«Kui mulle kostis mu kulla hääl.
Esimest kord teda trehvates.
Arvasin olevat pilve peal,
Seraviimide salga sees;
Arvasin olevat pilve pea!,
Seraviimide salga sees.»

Jussi, pussi, Jukola Jussi!

«Mäletad kas, Maie,
Kuis maasikaid söödi
Ja lustimängu löödi?
Tralla ralla laa!
Maasikaid söödi
Ja lustimängu löödi.
Tralla ralla laa!»

Jussi, pussi, Jukola Jussi!

«Hoia sina, Aadu armas.
Jussi kohta sõimu,
Seda tead sa väga hästi,
Et on Jussil võimu.
Jussi astub linnas.
Lamba laba rinnas;
Ühtekokku oleme
Kõik me samas hinnas.»
Tralla ralla laa!

«Viluoja Viidik
Ja Palupära Priidik
A’asid Peedu pulli
Teistre Tooma talli.
Ralla ralla laa!
A’asid Peedu pulli
Teistre Tooma talli!»
Ralla ralla laa!

«Oi mind meest meeletumat.
Mis ma võtsin ette!
Talu mul on kodukülas,
Ja ise kannan kette;
Talu on mul kodukülas,
Ja ise kannan kette.»
06231
Bottom
06293
Top
JUHANI: Noin vaan! Noin! Eihän tässä raudat paina. Laula päälle! JUHANI: Nõndaks aga! Niiviisi! Ega siin ketid koorma. Laula edasi! 06286
Bottom
06294
Top
EERO: EERO: 06287
Bottom
06295
Top
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Jussi, Jassi, jauhokuono,
Porsaan pahnan pöllyttäjä,
Sikoläätin lämmittäjä!
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Jussi, pussi, Jukola Jussi!
Jussi, Jassi, jahukoonu,
Põrsa pahna peesitaja,
Seasulu soojendaja!
Jussi, pussi, Jukola Jussi!
06288
Bottom
06302
Top
Eikö ole jo tarpeeksi? Kas ei aita juba? 06295
Bottom
06303
Top
JUHANI: Enemmin! Karja-Matin häitä tanssitaan. Enemmin! Enemmin!--Karja-Matin häitä! JUHANI: Veel! Tantsime kui Karja-Matti pulmas. Veel! Veel! — Karja-Matti pulmad! 06296
Bottom
06304
Top
SIMEONI: Kukkokin jo hirmustuen kirkaisee tälle jumalattomalle menolle ja jyskinälle. SIMEONI: Isegi kukk kiljatab selle jumalavallatu jandi ja mürgli pärast. 06297
Bottom
06305
Top
JUHANI: Kitas kiinni, kukko, ja älä siinä kotkottele! JUHANI: Suu kinni, kukk, ja ära seal kokuta! 06298
Bottom
06306
Top
TUOMAS: Onhan tuota jo tuossa, Juhani. TUOMAS: Saab juba sellest, JUHANI: 06299
Bottom
06307
Top
AAPO: Viehän sinusta hengen tuo turkkilaistanssi. AAPO: See türgi tants võtab sul hinge välja. 06300
Bottom
06308
Top
JUHANI: Tämä on ryssää. Eikös niin, Eero? JUHANI: See on ruskitants. Eks ole nii, Eero? 06301
Bottom
06309
Top
EERO: Tämä on jussia. EERO: See on juskitants. 06302
Bottom
06310
Top
JUHANI: Olkoon niin, ja olkoon sitten menneeksi jussintanssia pari kymmentä loiskausta kerran vielä. JUHANI: Olgu nii, ja tulgu siis veel paarkümmend hüpe! seda juskitantsu. 06303
Bottom
06311
Top
SIMEONI: Sinä hurja mies! SIMEONI: Sina meeletu mees! 06304
Bottom
06312
Top
TIMO: Kas noin, kas noin! Hi, hi, hi! No vie sinun riivattu! TIMO: Vaat nii, vaat nii! Hi-hi-hi! No võtku sind pagan! 06305
Bottom
06313
Top
JUHANI: Pois tieltä! Muutoin sotken sinun liiskaksi kuin kasakan-hevonen juopuneen markkinapokon. Hih! JUHANI: Eest ära! Muidu trambin su pudruks nagu kasaka hobune purjus laadamehe. Hih! 06306
Bottom
06314
Top
AAPO: Onpa nahkahihnansa löylyssä tuolla takana. Pompahteleepa se; pompahtelee ylös, pompahtelee alas, piesten vuoroon hänen selkäänsä ja pakaroitansa. O sinä! AAPO: On aga see rihmaots seal su taga leilis. Küll see kimmub, kimmub üles, kimmub alla, pekstes meest kord vastu selga, kord vastu kannikaid. Oh sind! 06307
Bottom
06315
Top
JUHANI: Laila, laa, laa! Sepä vasta pöllytystä oli. Hehheh!--Toisen kerran ijässäni tanssahtelin. Ensimmäinen tapahtui Karja-Matin häissä, joissa ei löytynyt naisen-puolta kuin kolme vanhaa ämmää, mutta miehiä aika liuta. Mutta kas kun Matti prykäsi meille pari kupillista muikeaa kahvipunssia, niin ei sitten yhtäkään muuta kuin löylyttämään permantopalkkia, me ukot keskenämme; ja huokailipa allamme syntinen maa. Ämmä-rukat kiittivät päästyänsä koko leivotuksesta; mehän olisimme tanssittaneet heitä ryysyiksi. Voi sinun peijakas kumminkin!--Mutta nyt päältämme vaatteet aina paitaan asti, ja ylös parvelle. Emmehän kuitenkaan ummista silmiämme juuri vielä, vaan kuohuvan olutkiulun ääressä ja tervaisen päreen loimottaessa, kertoilemme iloisia satuja ja tarinoita tuolla parven lämpymässä. JUHANI: Lalla-laa-laa! See oli alles tuuseldus. Heh-heh! — Teist korda oma elus tantsisin. Esimest korda juhtus see Karja-Matti pulmas, kus polnud rohkem naisepoolist kui kolm eidetudi, kuid mehi suur kari. Kui aga Matti meile paar tassi kibedat kohvipunssi nina alla pistis, vaat siis polnud muud, kui läksime põrandapalke vihtuma, meie mehed omavahel; ja siis alles oigas patune maa meie all. Vaesed vanamoorid tänasid õnne, et sellest saunast pääsesid; me oleksime nad ju räbalaiks tantsinud. Oh sind paganat küll ometi! — Nüüd aga rõivad särgini seljast maha, ja üles lavale. Kuid ega me kohe veel silma kinni pane, vaid vestame seal lava soojuses vahutava õllekibu ääres ja tõrvase pirru lõkendaval valgel lõbusaid lugusid ning muinasjutte. 06308
Bottom
06316
Top
Riisuivat he päältänsä, täyttivät kiulun oluella kerran vielä ja astuivat miehissä parvelle. Siellä he, mekkosillaan kaikki, istuivat olkisella sijalla hautovassa kuumuudessa. Ahkerasti kierteli ympäri miehestä mieheen vaahtoova kiulu ja seinähirren raossa loimotti honkaisen päreen kultainen liekki. Mutta läimähti Juhanin päähän aate ja valahti suustansa lause, jonka seuraus oli viimein kova onni. Nad tõmbasid rõivad seljast, täitsid veel kord kibu õllega ja asusid üheskoos lavale. Seal istusid nad kõik särgiväel õlg-asemel hauduvas kuumuses. Usinalt käis vahutav kibu ühe mehe käest teise kätte ringi ja palgipraos lõõmas männipirru kuldne leek. Kuid siis torkas Juhani pähe mõte ja langes ta suust lause, mille tagatipuks oli raske õnnetus. 06309
Bottom
06317
Top
JUHANI: Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin oljilla, ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet. Eero, valeleppas uunille kannullinen olutta, niin tiedämmehän mille maistuu ohranesteen löyly. JUHANI: Siin nüüd peesitame nagu päravorstid ahju õlgedel ja soojust annavad meile kuumad kerisekivid. Eero, viska õige kerisele kannutäis õlut, et teaksime, kuis ka odramärjukese leil maitseb. 06310
Bottom
06318
Top
TUOMAS: Mikä hullu juoni olis tämä? TUOMAS: Mis hull mõte see olgu? 06311
Bottom
06319
Top
JUHANI: Uljas juoni. Valeleppas. JUHANI: Tore mõte. Viska. 06312
Bottom
06320
Top
EERO: Minä tahdon totella esimiestäni. EERO: Ma tahan vanema sõna kuulda. 06313
Bottom
06321
Top
JUHANI: Pari kannullista olutta kiukaalle! JUHANI: Paar kannu õlut kerisele! 06314
Bottom
06322
Top
TUOMAS: Ei pisaraakaan! Jos kuulen sieltä pienenkin pihauksen, niin onneton hän, joka saattoi sen matkaan. TUOMAS: Mitte tilkagi! Kui ma sealt vähematki susinat kuulen, siis õnnetu see, kes on seda teinud. 06315
Bottom
06323
Top
AAPO: Olkaamme tuhlaamatta oivallista juomaa. AAPO: Ei maksa raisata head jooki. 06316
Bottom
06324
Top
TIMO: Eihän ole meillä varoja olutlöylyssä elää, ei suinkaan, ei suinkaan. TIMO: Pole meil rikkust, et õlieleilis elada, kaugeltki mitte, kaugeltki mitte. 06317
Bottom
06325
Top
JUHANI: Lystipä olis tuota maistaa. JUHANI: Oleks aga lust seda maitseda. 06318
Bottom
06326
Top
TUOMAS: Minä kiellän sen lujasti. TUOMAS: Mina keelan seda kindlasti. 06319
Bottom
06327
Top
JUHANI: Lystipä olis tuota maistaa.--Voitto äsköisessä painissa on aika lailla kohottanut Tuomaan niskapyrstöjä, ja luuleepa hän nyt hallitsevansa tässä huoneessa mielensä mukaan. Muistappas kuitenkin, että karvas sappi, koska se oikein paisuu, antaa pojallensa tappeluksessa seitsemän miehen voiman. Kuinka hyväänsä, mutta minun silmäni eivät vielä suinkaan mieli vartioita sinua. JUHANI: Oleks aga lust seda maitseda. — Võit äsjases maadluses on Tuoma kuklakarvu suurel viisil kergitanud ja nüüd mõtleb ta oma heaksarvamise järgi siin majas valitseda. Pea siiski meeles, et mõru sapp, kui ta kord paisub, poisile kakluses seitsme mehe jõu annab. Nii või teisiti, kuid minu "ilmad ei mõtlegi veel sinu viibet oodata. 06320
Bottom
06328
Top
SIMEONI: Painin hedelmiä, painin hedelmiä kaikki! SIMEONI: See on maadluse vili, puha maadluse vili! 06321
Bottom
06329
Top
JUHANI: Annappas molskahtaa, Eero. Minä vastaan asian ja puolustan miestä. JUHANI: Anna üks kähvak, EERO: Mina vastutan asja eest ja kaitsen sind. 06322
Bottom
06330
Top
EERO: Se on esimiehen käsky, ja minun täytyy totella; muutoin on jäniksen-passi kourassani vallan joulu-yönä. EERO: See on vanema käsk, ja mina pean kuulama; muidu »n mul otse jõuluööl hundipass pihus. 06323
Bottom
06331
Top
Silloin Eero, purren hammasta ja mytistäen huulensa vikkelään myhäilykseen, täytti kerkeästi Juhanin tahdon, ja pian kuului kiukaalta pläiskäys ja kohta sen jälkeen tuima kohaus. Rynkäisi nyt Tuomas julmistuen ylös ja karkasi kotkana kohden Eeroa, mutta Juhanikin kiirehti puolustamaan nuorinta veljeänsä. Siitäpä nousi nyt yleinen kärhämä, jonka vilinässä palava päre viskattiin parvelta alas laattialle. Siellä se pian, veljesten huomaamatta, viritti olkihin vilkkaan tulen. Niinkuin rinki veden pinnalla leviää tasan ja nopeasti kaikkialle, niinmyös tulen kirkas pyörö yhä suureni laattialla. Ulettui se korkeammalle yhä ja tuikkieli jo parven permantoa, ennen kuin huoneen asujamet äkkäsivät allansa vaaran. Mutta myöhään sen äkkäsivät, ehtiäksensä pelastamaan muuta kuin omat henkensä ja elikkojen, jotka löytyivät pirtissä. Laajalta jo aaltoilivat liekit, ja suuri oli hätä ja temmellys. Kaikki riensivät he kohden ovea, jonka auetessa miehet, koirat, kissa ja kukko hirveällä rähinällä karkasivat ulos melkein yht'aikaa. Näkyi niinkuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle, jossa he nyt seisoivat, yskien kilpaa. Mutta viimeisenä astui ulos Lauri, talutellen kriimuvarresta Valkoa, joka muutoin kaiketi olisi jäänyt uhriksi paloon. Ulos tunkeusi jo väkivaltainen tuli akkunojen pienistä aukoista ja viimein sekä ovesta että katosta. Loimoin helmassa liekkui Impivaaran jykevä pirtti. Mutta lumisella tanterella seisoi pirtin miehistö suojatonna; olihan jo sysikoijukin, heidän ensimmäinen turvansa täällä, heiltä hajotettu aina maahan asti, ja varahuone tuossa seisoi rakettuna harvaksi kuin harakanpesä. Siinä oljentelivat veljekset, ja heidän ainoa verhonsa tuulia ja pakkasta vastaan oli rohtiminen, lyhykäinen paita. Ei edes lakkeja päittensä peitteeksi eikä virsuja jalkoihinsa he ehtineet pelastamaan valkean vallasta. Jäljellä huoneen entisistä kapineista löytyi ainoastaan pyssyt ja tuohikontit, jotka olivat ennen kylpemistä saatetut aittaan.--Mutta lumessa seisoivat veljekset, kaikki selin vasten humisevaa paloa, nostellen ja lämmitellen milloin oikeata, milloin vasempaa jalkaansa; ja punersivatpa ne jalat, lumen ja tulen haudottuna, punersivat kuin hanhien räpylät. Siis täitis Eero väledalt Juhani tahtmise, hambaid ühte purre» ja huuli kelmiks muigeks pigistades, ning peagi kostis kennelt laksak ja kohe selle järel kõva kohatus. Nüüd kargas Tuomas raevuselt üles ja tormas Eero poole, kuid ruttas ka Juhani nooremat venda kaitsma. Sellest tõusis nüüd üldine rüselus, mille hoos põlev pird lavalt alla põrandale paisati. Vennaste tähele panemata süütas see seal peagi tule õlgedesse. Nagu ring veepinnal ühtlaselt ja igale poole laieneb, nii suurenes ühtesoodu ka tule hele sõõr põrandal. See ulatus ikka kõrgemale ja puudutas juba lava, enne kui majaelanikud eneste all hädaohtu märkasid. Kuid hilja märkasid nad seda, et veel midagi päästa peale oma ja loomade elu, kes majas leidusid. Leegid lainetasid juba laialt ja suur oli häda ning möll. Kõik tormasid ukse poole, mille avanedes mehed, koerad, kass ja kukk hirmsa kisaga peaaegu ühel ajal välja kargasid. Näis, nagu oleks maja nad ühes suitsuga, oma kurgust lumisele maale oksendanud, kus nad nüüd seisid, võidu köhides. Kuid viimasena astus välja Lauri, päitseidpidi Valget talutades, kes muidu oleks igatahes tule ohvriks jäänud. Vägivaldne leek tungis juba välja akende väikestest aukudest ja viimaks ka nii uksest kui katusest. Leekides lõõmas Impivaara tugev maja. Kuid lumisel väljal seisid maja elanikud kaitseta, sest ka süsi-onn, nende esimene siinne peavari, oli juba maani maha kistud ja ait oli harvalt ehitatud nagu harakapesa. Seal siis seisid vennaksed ja nende ainus kaitse tuulte ning pakase vastu oli lühike takune särk. Isegi mütse peakatteks ega viiskusid jalga ei suutnud nad tule võimusest päästa. Endisest kraamist olid alles ainult püssid ja tohikpaunad, mis olid enne leilivõtmist aita viidud. — Kuid lumes seisid vennaksed, kõik selgadega vastu kohisevat tuld, kord paremat, kord pahemat jalga kergitades ja soojendades; ning punetasid need lume ja tule hautatud jalad, punetasid nagu hanede ujumislestad. 06324
Bottom
06332
Top
He nauttivat viimeistä hyvää, jota heidän pirttinsä heille antoi vielä, nauttivat nuotion lämmintä; ja ankara oli heidän valkeansa. Valtaisesti nousi korkeuteen liekki, kaikkialle kajasti väikkyvä valkeus, ja partaiset kuuset vuoren harjulla hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa. Nousi tervaskantoin rykelmästä savu, sakea ja pikimusta, ylös pilvihin ja kiiriskeli palloellen taivaskaton alla. Mutta aholla ja sen ympäristössä oli valkeus, vallitsi punertava päivä talviyön sydämmessä, ja oudostaen kummallista haametta, katselivat linnut tuijotellen puitten lumisilta oksilta alas, koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi. Mutta kyhnien tukkaansa vihoissaan ja murheissaan seisoivat veljekset siinä ympärillä, seisoivat kaikki selin vasten tulta ja nostelivat vuoroon jalkainsa anturoita kohden lämmittävää tulta. Kuitenkin masentui vähitellen heidän ristikkovalkeansa, kukistui lopulta kekäleinä alas, ja tuhansista, räiskyvistä säkenistä täyttyi öinen ilma. Kauhistuen huomasivat veljekset silloin, että taivas alkoi kirkastua ja tuuli kääntyä etelästä pohjaan. Ilma oli muutoksessa suojasta pakkaseksi. Nad nautisid viimast head, mis nende maja neile veel andis, nautisid tule soojust; ja suur oli nende tuli. Vägevalt tõusis leek kõrgele, kõikjale kumas hõljuv valgus ja sammalsuised kuused mäeharjal naeratasid mahedalt nagu koidutules. Tõrvaskand uc!e virnast kerkis suits pilvedesse, paks ja pigimust, ning keerles koonaldena taevakummi all. Kuid raiesmaal ja ümbruses oli valge, valitses punetav päev talveöö südames, ja imelikku viirastust võõrastades piilusid linnud puude lumiseilt okstelt, kuidas Impivaara vägevalt ehitatud maja söeks ning tuhaks muutus. Kuid vihaselt juukseid kiskudes ja mures seisid vennaksed seal ümber, seisid kõik seljaga vastu tuld ning tõstsid kordamööda jalaialdu soojendava tule poole. Pikkamööda vähenes ometi nende tuleriit, vajus lõpuks tukkidena alla ja tuhandeist praksuvaist sädemeist täitus öine õhk. Hirmuga märkasid siis vennaksed, et taevas hakkas selgeks lööma ja tuul pöördus lõunast põhja. Ilm oli soojast pakaseks muutumas. 06326
Bottom
06333
Top
AAPO: Tulesta pelastuimme, mutta pakkasen uhreiksi. Katsokaat: taivas selkiää ja kylmästi jo puhaltaa Pohja. Veljet, vaaramme on hirvittävä. AAPO: Tulest pääsesime, kuid pakase ohvriks. Vaadake: taevas selgib ja külmalt lõõtsub juba põhi. Vennad, hädaoht on hirmus. 06328
Bottom
06334
Top
JUHANI: Kirous ja kuolema! Kuka saattoi tämän aikaan? JUHANI: Surm ja needus! Kes on kõiges selles süüdi? 06329
Bottom
06335
Top
TUOMAS: Kuka! Sinä tulen ruoka, vieläkös kysyt? Jos nyt oikein tekisin, niin tuonne sun syöksisin paistumaan tuliseen mujuun. TUOMAS: Kes! Sa tuleroog küsid veel? Kui ma nüüd õieti teeksin, siis virutaksin su sinna tulisesse tuhka praadima. 06330
Bottom
06336
Top
JUHANI: Ei koskaan tee sitä yksi Tuomas, ei koskaan. Mutta kirottu olkoon se mies, joka saattoi matkaan tämän helvetin yön! JUHANI: Ei iial tee seda üks Tuomas, ei iialgi. Kuid neetud olgu see mees, kes selle põrguöö toime pani! 06331
Bottom
06337
Top
TUOMAS: Hän itseänsä kiroo. TUOMAS: Ta neab ennast ise. 06332
Bottom
06338
Top
JUHANI: Kirottu olkoon se mies, nimittäin Tuomas Jukola. JUHANI: Neetud olgu see mees, nimelt Tuomas Jukola. 06333
Bottom
06339
Top
TUOMAS: Sanos se toinen kerta. TUOMAS: Otle seda veel teine kord. 06334
Bottom
06340
Top
JUHANI: Tuomas Juhanin poika Jukola on kaiken tämän syy. JUHANI: Tuomas Juhani poeg Jukola on kõiges selles süüdi. 06335
Bottom
06341
Top
AAPO: Tuomas! AAPO: Tuomas! 06336
Bottom
06342
Top
SIMEONI: Juhani! SIMEONI: Juhani! 06337
Bottom
06343
Top
LAURI: Hiljaa! LAURI: Tasa! 06338
Bottom
06344
Top
TIMO: Nyt ette pääse iskemään yhteen, ettehän pääse, te junkkarit. Niin, niin, ollaan siivosti vaan ja lämmitellään itsiämme veljellisesti. TIMO: Nüüd ei pääse te teineteise kallale, ei pääse, teie siinid. Jaa, jaa, olge viisakalt ja soojendame ennast vennalikult. 06339
Bottom
06345
Top
SIMEONI: Te jumalattomat! SIMEONI: Te jumalavallatud! 06340
Bottom
06346
Top
AAPO: Viha ja riita pois, koska uhkaa meitä surkein kuolema. AAPO: Eemale viha ja riid, kui meid kõige armetum surm ähvardab. 06341
Bottom
06347
Top
TUOMAS: Kuka on syypää, kuka on syypää? TUOMAS: Kes on süüdi, kes on süüdi? 06342
Bottom
06348
Top
JUHANI: Viaton olen minä. JUHANI: Mina olen süütu. 06343
Bottom
06349
Top
TUOMAS: Viaton! Kirkas tuli! minä syön sinun elävältä! TUOMAS: Süütu! Tuli ja välk! ma söön su elusalt ära! 06344
Bottom
06350
Top
AAPO: Siivosti, siivosti! AAPO: Korralikult, korralikult! 06345
Bottom
06351
Top
SIMEONI: Jumalan tähden siivosti! SIMEONI: Jumala pärast, korralikult! 06346
Bottom
06352
Top
AAPO: Syytön tai syypää, se jääköön ratkaisematta nyt, koska riento on ainoa pelastuksemme. Pirttimme on tuhkana ja melkein alastomina seisomme hangella. Miksi luen tämän rohtimisen paita-riekaleen? Hyvä kuitenkin, että jäi meille pyssyt ja ampumavarat tuonne aittaan; sillä aseita tarvitsemme nyt. Teerimäeltä kaikuu susien ulvova ääni. AAPO: Süütu või süüdlane, see jäägu nüüd otsustamata, kui meie ainus pääs on põgenemine. Meie maja on tuhas ja peaaegu alasti seisame hangel. Mis on väärt see takune särgiräbal? I Ica siiski, et meie püssid ja laskemoon sinna aita jäid, sest nojariistu on meil nüüd tarvis. Teerimäelt kostab huntide ulguv liääl. 06347
Bottom
06353
Top
TUOMAS: Mitä teemme siis? TUOMAS: Mis peame siis tegema? 06348
Bottom
06354
Top
AAPO: En tiedä muuta keinoa kuin kiirehtiä kohden Jukolaa, kiirehtiä kalvean kuoleman tähden. Kaksi aina ratsastakoon Valkoa ja muut heitä juosten seuratkoot. Niin tapahtukoon: juosten vuorotellen, vuorotellen ratsastaen. Hevosemme kautta pääsemme siis sotkemasta hankea kaiken tien, ja Jumalan avulla ehkä pelastumme vielä. AAPO: Ei tea muud nõu, kui et tõttame Jukola poole, tõttame kahvatu surma nimel. Kaks meest ratsutagu ikka Valge seljas ja teised järgnegu joostes. Nii sündigu: kordamööda joostes, kordamööda ratsutades. Hobuse aitab, et siis kogu tee pole tarvis hange tallata, ja ehk pääseme veel jumala abiga. 06349
Bottom
06355
Top
JUHANI: Mutta onpa siinä tallukkamme naurishautana, ennen kuin seisomme Jukolan tuvassa, halkoisen pystyvalkean hauteessa. JUHANI: Kuid meie jalad on nagu küpsetatud naerid, enne kui Jukola toas seisame, põleva ahju paistel. 06351
Bottom
06356
Top
SIMEONI: Siinä kuitenkin ainoa toivomme. Ja sentähden rientäkäämme. Tuuli tuimenee jo ja taivaan kansi paljastuu! Rientäkäämme! SIMEONI: Seal on siiski meie ainus lootus. Ja sellepärast rutakem. Tuul kasvab juba ja taevavõlv selgib. Rutakem! 06352
Bottom
06357
Top
EERO: Surmamme on tullut! EERO: Meie surm on tulnud! 06353
Bottom
06358
Top
JUHANI: Siinä on Jukolan seitsemän poikaa! JUHANI: Sea! on siis Jukola seitse poega! 06354
Bottom
06359
Top
SIMEONI: Hätämme on hirmuinen, mutta voimallinen korkeuden Herra. Rientäkäämme! SIMEONI: Meie häda on hirmus, kuid jumal taevas on vägev. Rutakem! 06355
Bottom
06360
Top
TUOMAS: Ulos aitasta pyssyt ja kontit! TUOMAS: Püssid ja paunad aidast välja! 06356
Bottom
06361
Top
JUHANI: Kauhistava yö! Täältä uhkaa meitä paukkuva pakkanen, tuolta nälkäiset, ulvovat sudet. JUHANI: Kohutav öö! Siin ähvardab meid paukuv pakane, seal näljased, ulguvad hundid! 06357
Bottom
06362
Top
TIMO: Vaarassa olemme sekä Valko että me itse. TIMO: Oleme hädaohus, nii Valge kui meie ise. 06358
Bottom
06363
Top
JUHANI: Me itse vielä suuremmassa. Paljas mies, niin olen kuullut, on talvella sudelle kovin mieluisa paisti. JUHANI: Meie ise veel suuremas. Alasti mees, nii olen kuulnud, on hundile talvel meelepärane roog. 06359
Bottom
06364
Top
TIMO: Ja mies ja sika, niin olen kuullut, maistuvat yhtä, ja se tiedetään, että sika on talvella Häntä-Heikin haluruoka. Tuima on edessämme pykälä ja puntti; sitä ei taida kieltää. TIMO: Ja mees ning siga, nii olen kuulnud, maitsevad ühteviisi, ja see on teada, et siga on talvel kriimsilma maius-roog. Meid ootab ees kuri lugu, seda ei saa salata. 06360
Bottom
06365
Top
JUHANI: Mitä teemme? JUHANI: Mis peame tegema? 06361
Bottom
06366
Top
AAPO: Jukolaan kuin noidannuolet halki yön, ennen kuin pakkanen tulistuu ja löylyttää veremme jäätymään polttavalla kylmyydellä. Päin Jukolaan yli kiljuvan Teerimäen! Susia vastaan on meillä aseet, mutta ei hyydepartaista kuningas Pakkasta vastaan. AAPO: Jukolasse nagu pisuhännad läbi öö, enne kui pakane kasvab ja meie vere põletava külmusega jäässe kisub. Jukola poole üle ulguva Teerintäe! Huntide vastu on meil relvad, kuid pole härmahabemes kuningas Pakase vastu. 06362
Bottom
06367
Top
TUOMAS: Tässä pyssyt ja kontit. Nyt kivääri olkaan ja kontti selkään joka mies, ja kaksi käyköön ratsastamaan, me muut potkimme jäljestä mitä voimme. Mutta rientäkäämme, rientäkäämme kuolemattomien sielujemme tähden! TUOMAS: Siin on püssid ja paunad. Nüüd püssid õlale ja pambud selga igamees ning kaks hakaku ratsutama, me teised lidume järele, nii kiiresti kui võime. Kuid ruttame, ruttame meie surematute hingede nimel! 06363
Bottom
06368
Top
JUHANI: Pohja kirkastuu ja tähdet kiiltää! Hii, haa! Mutta rientäkäämme! JUHANI: Põhi selgib ja tähed säravad. Ho-hoi! Kuid ruttame! 06364
Bottom
06369
Top
AAPO: Huomenna saatamme täältä tavarat ja kalut, jotka meille valkea jätti; huomenna tulemme ja korjaamme myös kissan ja kukon. Tämän yön he kyllä tarkenevat tässä tulisen aherruksen vaiheilla. Mutta Killi ja Kiiski käykööt kanssamme retkelle kuin uskolliset kumppanit.--Missä he ovat? AAPO: Homme viime siit asjad ja riistad, mis tuli meile jättis; homme tuleme ja võtame ka kassi ning kuke. Selle öö peavad nad tulise ahervareme lähedal küll vastu. Kuid Killi ja Kiiski tulgu koos meiega nagu truud seltsimehed. — Kus nad on? 06365
Bottom
06370
Top
TUOMAS: Heitä ei näy.-- Vaiti! kuullelkaamme. TUOMAS: Neid ei näe. — Vait! kuulake. 06366
Bottom
06371
Top
EERO: Kaukana tästä he jo vilkaisevat. Tuoltahan kuuluu haukuntansa vuoren takaa. EERO: Nad lippavad meist juba kaugel. Sealt mäe tagant kostab nende haukumine. 06367
Bottom
06372
Top
TUOMAS: Ilvestä he ajavat, ja kaiketi oli tämä ilves kulkenut läheltä ohi pirttimme, saattaen jälkensä koirille. Mutta ajakoot he mielensä mukaan; nyt meidän täytyy ne unohtaa ja kiirehtiä tuikeaan matkaan. TUOMAS: Nad ajavad ilvest, ja nähtavasti on see ilves meie maja lähedalt mööda läinud, nii said koerad tema jälile. Kuid ajagu nad oma tahtmist mööda; nüüd peame nad unns-tama ja oma raske teekonnaga kiirustama. 06368
Bottom
06373
Top
JUHANI: Olkoon menneeksi! Sillä elämä ja kuolema ovat iskeneet toinen toisensa kamaraan kuin kaksi koiraskarhua. JUHANI: Õigus! Sest elu ja surm on teineteise kasukasse kinni karanud nagu kaks isakaru. 06370
Bottom
06374
Top
AAPO: Nyt liikkeille kaikki voimat! AAPO: Nüüd kõik jõud kokku! 06371
Bottom
06375
Top
JUHANI: Sielumme ja ruumiimme kaikki voimat aina ytimeen asti! JUHANI: Meie hinge ja ihu jõud viimse pisarani! 06372
Bottom
06376
Top
TUOMAS: Muistain että uhkaa meitä surkein kuolema. TUOMAS: Pidades meeles, et meid kõige armetum surm ähvardab. 06373
Bottom
06377
Top
JUHANI: Kahtialta uhkaa meitä musta kuolema. Hii, haa! nyt nokka jäässä taikka suolet maassa, ellei seiso poika hetken päästä liukkailla oljilla valkean valossa. Yksi näistä kolmesta on tapahtuva tunnin päästä. Mutta eihän auta huikailemaan tässä, ei ensinkään, vaan purren hammasta nyt halkaisen vaikka jäävuoret, peninkulmien paksut. JUHANI: Kahelt poolt ähvardab meid sünge surm. Ho-lioi! nüüd nokk jääs või sooled maas, kui me varsti Iibedail õlgedel tulevalgel ci seisa. Üks neist kolmest peab juhtuma tunni jook* sul. Kuid nüüd ei aita viivitamine, ei kaugeltki, vaid, hambad risti, murran nüüd kas või penikoorma-paksustest jäämägedesi läbi. 06374
Bottom
06378
Top
SIMEONI: Koettakaamme Herran nimessä ja avulla. SIMEONI: Katsume issanda nimel ja abil. 06375
Bottom
06379
Top
JUHANI: Hänen avullansa. Mitähän voi täällä omasta voimastansa vaimosta syntynyt mies? Mutta olkaamme hyvässä turvassa. JUHANI: Tema abil. Mis võib siin naisest sündinud mee» omast jõust? Kuid anname ennast tema hea hoole alla. 06376
Bottom
06380
Top
EERO: Lähtekäämme ilman yhtään siekailusta enään! EERO: Teele ilma mingi viivituseta enam! 06377
Bottom
06381
Top
JUHANI: Ja ilman yhtään pelkoa! Mennään nyt! JUHANI: Ja ilma mingi kartuseta! Teele nüüd! 06378
Bottom
06382
Top
TUOMAS: Kaikki valmiit siis. Astukaatpas selkään, Eero ja Simeoni, ja lähtekäät ratsastamaan kohden Jukolaa, mutta niin, että pysymme aina lähellä konimme hokkeja me, jotka vilkaisemme jalkasin jäljessänne lumessa. TUOMAS: Kõik on valmis. Hüpake selga, Eero ja Simeoni, ning hakake Jukola poole ratsutama, kuid nii, et me ikka hobuse kondis püsime, meie, kes jala teie järel lumes laseme. 06379
Bottom
06383
Top
Niin läksivät he matkalle: alastomina, puettuina ainoastaan rohtimiseen paitaan ja kantain kukin konttiansa selässä ja pyssyänsä olalla tai kädessä. Niin he läksivät talviselle, öiselle tielle, paeten pakkasta, joka karkasi heidän päällensä Pohjolan rämeiltä. Mutta ei tullut hän kuitenkaan hirmuisimmalla naamalla, eihän käynyt tuo ilma tällä erällä ankarimmaksi ilmaksi. Tosin paljastui välimmiten taivaan otsa, mutta purjehtivat pilvet peittivät sen taas, ja kohtuullisesti liehtoi pohjonen. Olivatpa veljekset myös kylmän tuttavia, monessa kiljuvassa pakkasessa oli heidän nahkansa kamartunut, ja olivatpa he ennen, vallattomina poikina, useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin, tunnit pitkät. Mutta kamala, hirvittävän kamala oli heille nyt kuitenkin retki Impivaarasta Jukolaan. Kiivaasti he karkasivat eteenpäin, sydämmissä kauhistus. Edellä, Valkon selässä, ratsastivat Eero ja Simeoni, muut juosten heitä seurasivat kintereissä, polkien korven lunta, joka juoksusta tuiskahteli ympäri. Mutta Impivaaran aholla, hohtavan kiukaan lähellä istuivat kissa ja kukko, alakuloisesti killistellen hiiltyvään tuleen. Nii läksid nad teele: alasti, seljas ainult takune särk, ja igaühel oma paun seljas ning püss õlal või käes. Nii läksid nad talvisele, öisele teele, põgenedes pakase eest, mis Põhjala raba* soodest nende kallale tormas. Kuid ta ei tulnud ometi kõige hirmsama näoga, ilm ei muutunud seekord siiski kõige valjemaks. Tõsi küll, aeg-ajalt paljastus taeva laup, kuid purjetavad pilved peitsid selle jälle ning tagasihoidlikult lõõtsus põhjatuul. Vennaksed olid ka külmaga tuttavad, mõneski pau-kuvas pakases oli nende nahk paksuks pargitud ja varem olid nad vallatute poisijõnglastena tihti tundide kaupa palja jalu hangedes mässanud. Kuid kole, kohutavalt kole oli nüüd siiski nende teekond Impivaarast Jukolasse. Ägedalt kihutasid nad edasi, südames ahastav hirm. Ees Valge seljas ratsutasid Eero ja Simeoni, teised järgnesid joostes nende sabas, taila-les laane lund, mis jooksust ümberringi tuiskas. Kuid Impi-vaara raiesmaal, hõõguva kerise lähedal, istusid kass ja kukk, nukralt kustuvasse tulle piiludes. 06380
Bottom
06384
Top
Kohden kylää riensivät veljekset, heittivät jo Sompiosuon selkänsä taakse ja lähenivät Teerimäkeä, josta yhä kuului susien kamoittava ulvominen. Mutta näreistössä, suon ja Seunalan Jaakon ahon välillä tapahtui ratsastajain muutos: alas astuivat Eero ja Simeoni ja kaksi veljeksistä taas riensi heidän sijaansa. Viipymättä jatkoivat he retkeänsä, jälleen, kirmasivat pitkin nummen selkää, poikki Viertolan tien ja siitä halki avaran, humisevan hongiston. Mutta viimein läheni kallioinen Teerimäki, ja äkisti vaikeni susien monimelskainen ääni. Pian seisoivat he vuoren harjanteella ja antoivat hevosensa hengähtää; ratsastajat taasen astuivat seljästä alas ja kohta toista kaksi heidän sijaansa ylös. Vielä he seisoivat lumisella kalliolla; Pohjonen puhalteli, taivaan kumo kirkastui hetkeksi taas ja otavan sarvi osoitti jo puol'yön menneeksi. Küla poole kiirustasid vennaksed, jätsid selja taha juba Sompio soo ja lähenesid Teerimäele, kust ikka veel kostis huntide kohutav ulgumine. Kuid kuusikus, soo ja Seunala Matti raiesmaa vahel, vahetati ratsutajaid: maha tulid Eero ja Simeoni ning kaks vennastest ruttasid nende asemele. Viivitamata jätkasid nad jälle teekonda, kihutasid mööda nõmme selga, üle Viertola tee ja sealt läbi suure kohiseva männiku. Kuid lõpuks lähenes kaljune Teerimägi ja äkki vaikis huntide paljukõrine hääl. Peagi seisid nad mäeharja] ja lasksid hobusel hinge tõmmata; ratsutajad tulid jälle seljast maha ja kohe hüppasid kaks teist nende asemele. Veel seisid nad lumisel kaljul; põhjatuul lõõtsus, taevakumm selgis taas silmapilguks ja Suure Vankri sarv näitas, et kesköö oli juba möödas. 06381
Bottom
06385
Top
Mutta levättyänsä, riensivät he taasen alas pitkin sileätä vuoritietä, ja koska tämä oli loppunut, astuivat he pimeään kuusistoon ja kolkkona seisoi luonto heidän ympärillänsä. Kelmeänä katseli kuu alas, hyypiöt huutelivat ja tuolla ja täällä korven kohdussa seisoi eriskummallinen haamu, näyttäen metsän kontiolle, hirveän suurelle: kaatuneitten kuusten korkealle kohotetut, sammaleiset juuret. Liikkumatta kuin jäätyneet aaveet tuijottelivat nämät karhunkuvat kohden kummallista matkuetta, joka vinhasti juoksi heidän ohitsensa. Niin he katselivat järkähtämättä, mutta heidän välillensä, ympärillensä ilmestyi pian peloittavaa liikettä jylhään kuusistoon. Silloin nälkäiset sudet kaartelivat veljesten vaiheilla, likenivät heitä yhä enemmin ja enemmin. Milloin edellä tai jäljessä, heilahtaen poikki tien, milloin tien kummallakin puolella kuusien välistä näkyi heidän vilkaiseva juoksunsa. Kiukkuisina, verta-janoovina he seurasivat öillisiä pakolaisia Impivaarasta; ja räiskyivät ja paukahtelivat katketessaan kuusten juurien kuivat oksat. Vavisten ja korskahdellen juoksi vauhko Valko; ja mies, joka ratsasti etummaisena, taisi tuskin hillitä häntä kiitämästä. Mutta aina nenäkkäämmäksi kiihtyi petoin rohkeus. Huohottaen verijanoisina liehahtelivat he usein läheltä miesten ohitse; ja peloitteeksi paukahteli tuolloin, tällöin veljesten pyssyt, milloin oikealle, milloin vasemmalle. Tästäpä eivät he kuitenkaan karkoittuneet kauas. Kuid pärast pisukest puhkust kiirustasid nad jälle mööda siledat mägiteed alla, ja kui see oli lõppenud, astusid nad pimedasse kuusikusse, ning õudsena seisis loodus nende ümber. Kahvatu kuu vaatas alla, öökullid huikasid ja siin-seal laane põues seisis õudne viirastus, mis paistis kui kohutavalt suur metsakaru: langenud kuuskede kõrgele kerkinud, sammaldunud juured. Liikumata nagu jäätunud viirastused vahtisid need karukujud imelikku reisuseltskonda, kes hirmsa hooga neist mööda jooksis. Nii vaatasid nad liikumata, kuid nende vahele ja ümber tekkis peagi sünges kuusikus liikumine. Seal ringlesid näljased hundid vennaste lähedal, liginesid neile üha enam ja enam. Kord ees, kord taga, kord risti üle tee, kord tee kummalgi pool välgatas kuuskede vahel nende jooks. Tigedaina, verejanulistena jälgisid nad Impivaara öiseid pagulasi; ja murdusid praksudes ning rägisedes kuusejuurte kuivad harud. Vabisedes ja turnates jooksis pelglik Valge; ning mees, kes ees ratsutas, suutis vaevalt ta kihutamist taltsutada. Kuid ikka ninakamaks kasvas kiskjate julgus. Verejanuliselt lõõtsutades vilksatasid nad tihti meeste lähedalt mööda; hirmutuseks pau-gatasid aeg-ajalt vennaste püssid, kord paremale, kord pahemale poole. Sellest ei heitunud hundid ometi mitte kaugele. 06383
Bottom
06386
Top
Tuli vastaan Kiljavan lakea, kulovalkian polttama nummi jossa siellä ja täällä seisoi kuivettunut männynrunko, haukan ja huhkaimen istuimena. Tässä kävi jo peloittavaksi susien kiukku, ja suuri oli miesten vaara. Ratsastivat silloin Tuomas ja Timo, mutta muut, jotka juoksivat jalkasin jäljessä, seisahtuivat äkisti ja laukaisivat melkein yht'aikaa ankaran ammunnan vainoojiansa kohden, jotka, säikähtyen tästä, nyt siirtyivät heistä matkan. Läksivät taasen miehet kirmaisemaan eteenpäin; mutta kauan ei viipynyt, ennen kuin jälleen kahisi heidän vaiheillansa susien väijyvä lauma, ja vaara oli suurempi kuin koskaan ennen. Silloin pysäytti Tuomas hevosen ja lausui kovalla äänellä: »mies, jonka pyssy on tyhjä, ladatkoon sen paikalla! Hän rientäköön tulena ja tuiskuna!» Niin hän huusi, astui alas, käskien Timoa lujasti hallitsemaan Valkoa. Seisoivat nyt veljekset ja latasivat, eikä tunteneet he kylmää, ei jaloissaan, ei missään ruumiinsa jäsenissä. Seisoivat myös pedot viisikymmentä askelta miehistä, heihin lakkaamatta iskien ahneet silmänsä, viskellen häntiänsä kiihoissaan.--Ja paljastettuna pilvistä haamoitti taivaan kumo, josta kirkas kuu nyt katseli nummelle alas. Tuli vastu Kii java lage, tulekahju põletatud nõmm, kus siin-seal seisis kuivanud männitüvi, kotka ja öökulli istekoht. Siin läks huntide viha juba hirmuäratavaks ja suur oli meeste hädaoht. Seekord ratsutasid Tuomas ja Timo, kuid teised, kes jalgsi järel jooksid, peatusid äkki ja lasksid peaaegu korraga vägeva kogupaugu jälgijate vastu, kes sellest hirmudes nüüd pisut kõrvale tõmbusid. Mehed hakkasid jälle edasi kihutama; kuid ei kestnud kaua, kui nende lähedal kihises uuesti huntide luurav parv ning hädaoht oli suurem kui kunagi enne. Siis peatas Tuomas hobuse ja hüüdis valju häälega: «Kelle püss on tühi, see laadigu silmapilk! Ta rutaku tule ning tuisuna!» Nii ta hüüdis, kargas maha, käskides Timol kõvasti Valget kinni hoida. Vennaksed seisid nüüd ja laadisid ega tundnud külma ei jalus ega muis kehaliikmeis. Seisid ka kiskjad viiekümne sammu kaugusel meestest, järelejätmata oma ahnete silmadega nende poole vahtides, ägedalt händadega vehkides. — Ja pilvedest lagedana õhkus taevakumm, kust hele kuu nüüd alla nõmmele vaatas. 06384
Bottom
06387
Top
TUOMAS: Ovatko pyssymme ladatut? TUOMAS: Kas püssid on laetud? 06385
Bottom
06388
Top
AAPO: Se on tehty. Mikä on tarkoitukses? AAPO: See on tehtud. Mis on su plaan? 06386
Bottom
06389
Top
JUHANI: Kaikki yht'aikaa taas! JUHANI: Kõik jällegi ühekorraga! 06387
Bottom
06390
Top
TUOMAS: Ei, jos henkemme on teille rakas. Aina olkoon latingissa jonkun luikku; se muistakaat. Lauri, sinullahan vakavin käsi ja tarkin silmä, astuppas rinnalleni tähän. TUOMAS: Ei, kui elu on teile armas. Ikka olgu mõni tuleraud laetud, seda pidage meeles. Lauri, sinul on kõige osavam käsi ja terasem silm, tule siia mu kõrvale. 06388
Bottom
06391
Top
LAURI: Tässä seison. Mitä tahdot? LAURI: Siin raa seisan. Mis sa tahad? 06389
Bottom
06392
Top
TUOMAS: Nälkäinen susi syö verisen veljensäkin. Jospa tuon tempun nyt voisimme saattaa matkaan, niin siinä olis pelastuksemme.--Koetetaan. Lauri, tuota ensimmäistä vasemmalla tarkoitamme, ja laukaisemme yht'aikaa, mutta säästäkäät tultanne, te muut. Lauri, tähtääppäs nyt tarkasti kuin kotka ja anna leimahtaa koska minä sanon: nyt. TUOMAS: Näljane susi sööb ka oma verise venna. Kui nüüd selle asjaga hakkama saaksime, siis oleksime päästetud. — Katsume. Sihime, Lauri, toda esimest pahemal pool ja laseme ühekorraga, teie teised aga hoidke oma tuld tagavaraks. Lauri, sihi nüüd teraselt nagu kotkas ja anna valu, kui ma ütlen: nüüd. 06390
Bottom
06393
Top
LAURI: Minä olen valmis. LAURI: Mina olen valmis. 06391
Bottom
06394
Top
TUOMAS: Nyt. TUOMAS: Nüüd. 06392
Bottom
06395
Top
Silloin laukaisivat molemmat samassa silmän räpäyksessä, ja kaapaisten pakenivat sudet. Kuitenkin viipyi tanterella heistä yksi, pyrkien kontimalla muiden seuraan, mutta ei joutunut tiensä. Eteenpäin taas kaikin voimin riensivät miehet: juoksi jalkasin kuusi veljestä, Timo vaan yksin ratsastaen edellä. Ja menipä niin hetki aikaa. Pianpa seisahtui susien pako, he palasivat takaisin, vilkaisten kiivaasti kohden öistä matkuetta jälleen. Kohisi ympärituoksuava lumi ja tömisi Kiljavan lakea nummi, koska he joukossa kirmasivat päin. Tulisella vauhdilla he ehtivät tuon veressään matelevan kumppaninsa luoksi, syöksähtivät hänen ohitsensa, mutta kääntyivät pian ympäri, koska veren viehättävä haju heidän sieraimiinsa lemahti. Ympäri he kiekkaisivat: hännät heilahti, lumi tuiskahti ja tulta iski yössä himon ja kimman silmä. Silloin hirveästi irvistäen karkasivat he joukossa haavoitetun veljensä päälle; ja nousi nummelle meteli ja ähellys hirmuinen, olisipa luullut korkeuden pielien kukistuvan. Tanner tärisi ja lumi muuttui hirmuiseksi pöpöräksi, koska entiset ystävät tempoelivat kappaleiksi korven poikaa, jonka veren Tuomaan ja Laurin tarkat luodit olivat iskeneet juoksemaan. Mutta äänettömyys vallitsi taasen öisellä nummella. Kuului ainoastaan hiljaista äyhkinää, ja paukahtelivat luut, koska pedot, naamat veressä ja välähtelevillä silmillä, riuhtoen atrioitsivat uhriansa. Siis lasksid nad mõlemad samal silmapilgul ja laiali pahvatades põgenesid hundid. Ometi jäi üks neist maha, püüdis roomates jõuda teiste hulka, kuid viletsalt läks tal see korda. Kõigest jõust kihutasid mehed jälle edasi: kuus venda jooksid jala, ainult Timo üksi ratsutas ees. Ja nii kulus veidi aega. Varsti peatus huntide põgenemine, nad tulid tagasi, kihutades ägedalt jälle öiste pagulaste salga järele. Kahises õhku lendav lumi ja kõmises Kiljava lage nõmm, kui nad karjas edasi tormasid. Tulise hooga jõudsid nad tolle veres viskleva seltsimehe juurde, tormasid tast mööda, kuid pöörasid peagi ümber, sest vere veetlev lõhn lõi nende sõõrmeisse. Nad hüppasid tagasi: hännad õõtsusid, lumi tuisatas ja tuld lõi öös himu ning viha silm. Siis kargasid nad karjas hirmsasti irvis hammastega haavatud venna kallale, ja tõusis nõmmel kohutav kisklus ning ähin; oleksid arvanud laotuse sambaid maha raksatavat. Maa vappus ja lumi muutus peletavaks pudruks, kui endised sõbrad laane poega puruks rebisid, kelle vere Tuoma ning Lauri tabavad kuulid olid voolama pannud. Kuid siis valitses jälle hääletus öisel nõmmel. Kuuldus ainult vaikset ähkimist ja raksu-sid luud, kui veriste koonudega ning välkuvate silmadega kiskjad oma ohvrit rebisid ja õgisid. 06393
Bottom
06396
Top
Mutta kauhistavista vihamiehistänsä kaukana jo retkeilivät veljekset; ja ihanalle oli heidän korvissaan kaikunut susien murharähinä Kiljavalla, se oli heille pelastuksen suloinen ja hyvä sanoma. Läheni heitä Kuttilan avara niittu, jonka ympäri kaartaen heidän tiensä kulki ahteisen tienoon yli. Mutta ajan voittamisen tähden päättivät he nyt oikaista tämän niitun halki. Rynkäsivät he miehissä vasten aitaa, se murtui alas, ja Valko kantain kahta veljeksistä taas, astui yli kaadetun aidan ja läksi miesten huljan sukimana juoksemaan pitkin niitun sileätä pintaa. Mutta viipymättä riensivät perässä ne veljeksistä, joiden vuoro oli taasen tallata lunta. Poikki niitun kulki talvitie kirkonkylään, ja matkustavia, kolmella hevosella ja kolmella reellä, retkeili par'aikaa tällä tiellä. Mutta pahoin pelästyivät niin hevoset kuin miehet, koska näkivät veljesten lähestyvän heitä pohjosesta. Näkivät he kuunvalossa seitsemän miestä paitasillaan, pyssyt olalla, hevosinensa kiirehtivän esiin. Ja luulivat he joukon kiukkuisia peikkoja Impivaaran luolista karkaavan heidän päällensä. Kova oli niitulla liike ja meno. Virna-päisinä kiitivät matkustavien hevoset, kiitivät sinne, kiitivät tänne, ja miehistä mikä huusi, mikä siunaili, mikä kirosi ja lausui kaikuvalla äänellä. Mutta veljekset loivat tuskin silmänsä kohden tätä kiihkellystä, he vaan juoksivat vimmatusti Jukolaan päin yli Kuttilan niitun, ja savuna halkesi lumi heidän edellänsä. Tuli vastaan niitun toinen aita, he rynkäsivät miehissä päin, se murtui alas räiskähtäin, ja pian he retkeilivät mäkisellä tiellä taas. Kuid juba kaugel kohutavaist vaenlastest rändasid vennaksed; armsalt oli kostnud nende kõrvus huntide surmakisa Kiljaval — see oli neile pääsemise magus ning hea sõnum. Neile lähenes Kuttila lai niit, mille ümbert viis nende tee üle künkliku koha. Kuid aja võitmiseks otsustasid nad nüüd otse üle niidu minna. Üheskoos tormasid nad vastu aeda, see murdus maha, ja Valge, kes nüüd jälle kahte venda kandis, astus üle langenud aia ning jooksis mööda niidu siledat pinda, vendade poolt ühtesoodu taga kihutatud. Kuid aega viitmata tõttasid järel need vennastest, kelle kord oli nüüd jällegi lund tallata. Põiki üle niidu läks talvetee kirikukülla, ja teemehed, kolme hobuse ja kohne reega, sõitsid just parajasti seda teed. Kuid sandil kombel ehmusid nii hobused kui mehed, kui nägid ven-nakseid põhja poolt enestele lähenevat. Nad nägid kuuvalguses seitset meest särgiväel, püssid õlal, oma hobusega lähenevat. Ja nad arvasid, et parv vihaseid vanapaganaid Impivaara koobastest nende kallale tormab. Suur oli lõhkumine ja kisa niidul. Kui pöörapäised kihutasid teeliste hobused, kihutasid sinna, kihutasid tänna, ja mõni mees kisendas, mõni palvetas, mõni needis ning manas rõkkava häälega. Kuid vennaksed lõid vaevalt silmagi sellele mürglile, nad ainult jooksid meeletult üle Kuttila niidu Jukola poole ning suitsuna hajus lumi nende ees. Tuli vastu teine niiduaed, nad tormasid üheskoos peale, aed murdus raginal maha ja peagi rändasid nad jälle künklikul teel. 06394
Bottom
06397
Top
Mutta olipa tämä yö heille kamala ja hirmuinen. He juoksivat ankarasti, juoksivat vilkaisten ja huohoittain, ja epäilys tuijotteli ulos heidän seiväskankeista katseistansa, jotka he lakkaamatta teroittivat kohden entistä Jukolan kotoa. Niin he sanaakaan lausumatta kirmasivat yhä eteenpäin, ja nopeasti pakeni heidän altansa luminen maa. Mutta viimein, ehdittyään Pohjanpellon töyrylle, näkivät he kalveassa kuutamossa, mäen rinteellä Jukolan talon, ja melkein yht'aikaa kuului heidän suistansa: »Jukola, Jukola!» Siitä juoksivat he mäkeä alas, harppasivat Ojaniitun poikki kuin siivitetyt peikot ja kiepoivat taasen mäkeä ylös, ja seisoivat talon teljetyn oven kynnyksellä. Aikaa ei ollut heillä kolkuttamaan ja odottamaan laskemista sisään, vaan rynkäsivät he kaikin voimin päin ja ryskyen ja kolisten lennähti porstuvan jykevä ovi auki. Pauhulla ja töminällä riensivät he porstuvasta tupaan ja siitä tuulenpuuskana tulisijan hiilistöön, josta heitä vastaan hengitti kallis lämmin. Mutta kovin säikähtyi nahkapeitturin unihoureinen perhe, luullen ryövärien karkaavan heidän päällensä. Kuid oli see öö neile kole ja hirmus. Nad jooksid kõigest jõust, jooksid lõõtsutades, ja kahklus paistis nende tardunud pilkudest, mis olid lakkamata sihitud nende endise kodu Jukola poole. Nii kihutasid nad sõnalausumata ikka edasi ja nobedalt põgenes lumine maa nende all. Kuid viimaks Põhjapõllu rinnakule jõudes nägid nad kahvatus kuuvalguses mäekallakut Jukola talu ja peaaegu ühekorraga kostis nende suust: «Jukola, Jukola!» Sealt jooksid nad pärimäge alla, kargasid üle Oja-niidu nagu tiivulised tondid ja tormasid jälle üles mäele ning seisid maja lukustatud ukse künnisel. Ei olnud neil aega kolistada ega sisselaskmist oodata, vaid nad paiskusid kogu jõuga peale ja mürtsudes ning kolisedes lendas eeskoja tugev uks pärani. Kära ja müdinaga tormasid nad eeskojast kambrisse ning sealt tuulispeana ahjukoldele, kost kallist soojust neile vastu hingas. Kuid üpris kõvasti ehmus parkali unesegane pere, arvates, ct röövlid kallale kipuvad. 06395
Bottom
06398
Top
NAHKAPEITTURI. Kuka hirviö näin astuu kunniallisen miehen huoneesen juuri joulu-yönä? Sano; pyssyni on ojennettu! PARKAL: Mihuke metslane säärasel kombel just jõuluööl ausa mehe majja tungib? Vasta, mu püss on valmis! 06397
Bottom
06399
Top
TUOMAS: Olkoon pyssy rauhassa, mies. TUOMAS: Jäta oma püss rahule, mees. 06398
Bottom
06400
Top
AAPO: Älä ammu oman talon väkeä. AAPO: Ära lase oma talu rahvast. 06399
Bottom
06401
Top
JUHANI: Me olemme, Jumala paratkoon, Impivaarasta. JUHANI: Jumal paraku, me oleme Impivaarast. 06400
Bottom
06402
Top
TIMO: Entisen Jukolan seitsemän poikaa! TIMO: Endise Jukola seitse poega! 06401
Bottom
06403
Top
SIMEONI: Herra armahtakoon meitä! Seitsemän sielua on menossa ijankaikkisuuteen juuri tällä hirmuisella hetkellä. Herra armahtakoon meitä! SIMEONI: Issand heitku armu meie peale! Seitse hinge on igavesse õndsusse minemas otse selsinatsel hirms.il silmapilgul. Issand halastagu meie peale! 06402
Bottom
06404
Top
JUHANI: Tuli poltti tuon oivallisen pirttimme metsässä ja kaiken tavaramme myös. Tännehän nyt vilkaisimme kuin jänikset ilman yhtäkään muuta ruumis-pahan verhoa kuin paitariepu, lyhyt miehen paitariepu. Ja se oli kova leikki. JUHANI: Tuli põletas metsas meie tubli maja ja kogu meie kraami niisama. Punusime nüüd siia nagu jänesed, ilma mingi muu riidehilbuta ihul kui särgiräbal, mehe lühike särgiräbal. Ja see oli hirmus lugu. 06403
Bottom
06405
Top
NAHKAPEITTURIN EMÄNTÄ. Herresta varjele! PARKALI PERENAINE: Jessuke hoidku! 06404
Bottom
06406
Top
NAHKAPEITTURI. Voi teitä kurjia! PARKAL: Oh teid õnnetuid! 06405
Bottom
06407
Top
JUHANI: Niin, onkos tämä enään laitaa! Tässähän nyt istumme kuin harakat, huutaen Herran armoa. Ah! mun täytyy itkeä. JUHANI: Jah, kas see on enam kord või kohus? Siin me istume nüüd nagu harakad ja kisendame issanda halastuse järele. Ah! ma pean nutma. 06406
Bottom
06408
Top
EMÄNTÄ. Kurjat lapsukaiset! Riennä, ukko, virittämään valkeata. PERENAINE: Vaesed lapsukesed! Rutta, vanamees, võta luli üles. 06407
Bottom
06409
Top
EERO: Voi onneton yö, voi onnettomia meitä! EERO: Oi õnnetut ööd, oi meid õnnetuid! 06408
Bottom
06410
Top
AAPO: Voi kauhistuksen yötä, voi! AAPO: Oi õuduse ööd, oh! 06409
Bottom
06411
Top
SIMEONI: Ah voi! SIMEONI: Oh häda! 06410
Bottom
06412
Top
JUHANI: Älä itke, Eero, älä itke, Simeoni, älä yhtään ruikuta, Aapo! Älä itke, älä itke, Eero-veljeni; sillä nyt olemme suojassa. Mutta olipa se turkin marssia. JUHANI: Ära nuta, Eero; ära nuta, Simeoni; ära hädalda ühtigi, Aapo! Ära nuta, ära nuta, mu veli Eero; sest nüüd oleme ulu all. Kuid oli see alles türgi marss! 06411
Bottom
06413
Top
EMÄNTÄ. Voi ihmislasta täällä, voi! PERENAINE: Oi teid inimlapsukesi, oi! 06412
Bottom
06414
Top
JUHANI: Kultainen emäntä, teidän itkunne ja surkutuksenne saattaa minun uudestaan kyyneleisin. Ah! Mutta älkäät itkekö, muori, älkäät itkekö! Olemmehan jo pääsneet petoin ja pakkasten kynsistä tänne kristillisten lähimmäisten lämpymään. Ja siitä Jumalalle kiitos. JUHANI: Kulla perenaine, teie nutt ja osavõtt toob mulle uuesti pisarad silma. Oh! Kuid ärge nutke, emakene, ärge nutke! Me oleme juba kiskjate ja pakase küüntest pääsenud •ii.i kristlike ligimeste juurde sooja. Ja selle eest tänu jumalale! 06413
Bottom
06415
Top
TUOMAS: Surkea, perin surkea on tilamme. Mutta tehkäät meille loimottava pystyvalkea, tuokaat myös pari lyhdettä olkia sijaksemme laattialle ja saattakaat Valko talliin ja heiniä eteen. TUOMAS: Vilets, üpris vilets on meie seisukord. Kuid siiü-ditltc meile lõõmav tuli, tooge ka paar kubu õlgi meile asemeks pörandale ja viige Valge talli ning pange heinu ette. 06414
Bottom
06416
Top
AAPO: Suokaat anteeksi, että lain nimessä ja henkemme tähden näin lujasti anomme teiltä apua ja holhomista. Henkemme tähden, henkemme tähden! AAPO: Andke andeks, et seaduse nimel ja meie elu pärast teilt nii tungivalt abi ning hoolitsust nõuame. Meie elu pärast, meie elu pärast! 06415
Bottom
06417
Top
JUHANI: Oi armonliiton enkelit! istuuhan henki juuri nokkani kärjessä vallan lähtemäisillänsä, lähtemäisillänsä.--Jos on talossa lihaa ja olutta, niin tuokaat esiin.--Kas se vasta leikki oli, löylytys, jota muistamme.--Tuokaas lihaa ja lämmitettyä olutta kalliin henkemme ja sielumme tähden. JUHANI: Oh armuliidu inglid! mu hing istub just mu noka otsas otse lendu tõusmas. — Kui on majas liha ja õlut, siis tooge välja. — Vaat see oli alles mäng ja saun, mida male-tame. — Tooge liha ja soojendatud õlut meie kalli elu ning hinge päästmiseks. 06416
Bottom
06418
Top
NAHKAPEITTURI. Miten ehdimme ja voimme, hyvät ystävät, ja saatuani ensin huoneesemme valoa.--Teitä onnettomia! paitasillaan juuri. PARKAL: Mida suudame ja võime, armsad sõbrad, ning kõigepealt, kui olen tuppa valgust saanud. — Oh teid õnnetuid! otse palja särgi väel. 06417
Bottom
06419
Top
JUHANI: Ei ryysyä päässä eikä kenkärajaa töppösissä. Katsokaas noita Sipillan-jalkoja, katsokaas. JUHANI: Ei hilpu peas ega kotta sõrgade otsas. Vaadake neid näkineitsi jalgu, vaadake! 06418
Bottom
06420
Top
NAHKAPEITTURI. Karvojahan tämä pöyhistää. Tules katsomaan, muija. PARKAL: See ajab karvad püsti. Tule vaatama, eit. 06419
Bottom
06421
Top
TIMO: Katsokaas minunkin sääriäni. TIMO: Vaadake minugi sääri. 06420
Bottom
06422
Top
JUHANI: Mitä ne ovat näiden rinnalla? Tuossa! Katsos, poika, paistikkaita. JUHANI: Mis on nood minu omade kõrval? Siin! Vaata* poiss, küpsenaereid. 06421
Bottom
06423
Top
TIMO: Entä tuossa! TIMO: Aga need! 06422
Bottom
06424
Top
JUHANI: Mitä sinun koipes tässä ovat? JUHANI: Mis need sinu koivad on! 06423
Bottom
06425
Top
TIMO: Ja minunko? Äläs mitään. Nähkääs nyt. Onkos tämä ihmisen-lihaa? TIMO: Jah et minu omad või? Ära räägi. Vaadake nüüd. Kas see on inimese liha? 06424
Bottom
06426
Top
NAHKAPEITTURI. Riennä, muija, katsomaan. PARKAL: Rutta vaatama, eit. 06425
Bottom
06427
Top
EMÄNTÄ. No hyvät ihmiset ja taivaan voimat! PERENAINE: Oih, head inimesed ja taeva väed! 06426
Bottom
06428
Top
JUHANI: Niin, onkos tämä enään laitaa?--Tuomaankin silmät ovat kosteat. Älä itke, Tuomas.--Kun ma sanonkin: onkos tämä laitaa? JUHANI: Jah, kas see on enam kord ja kohus? Tuomagi silmad on märjad. Ära nuta, TUOMAS: — Kuigi ma ütlen: kas see on kord ja kohus? 06427
Bottom
06429
Top
TIMO: Näinhän täällä ihmisen vasikkaa lennätetään. TIMO: Nõnda siin maailmas inimese-vasikat lennutatakse. 06428
Bottom
06430
Top
EMÄNTÄ. Kuinka ne nyt punoittaa ja hohtaa, punoittaa ja hohtaa! Hyvät ihmiset! PERENAINE: Kuidas nad nüüd punetavad ja hõõguvad, punetavad ja hõõguvad! Armsad inimesed küll! 06429
Bottom
06431
Top
TIMO: Kuin rauta ahjossa, varsinkin meltorauta. Hi, hi! TIMO: Nagu raud ahjus, eriti separaud. Ho-hoo! 06430
Bottom
06432
Top
EMÄNTÄ. Niin punaiset, niin punaiset! Herresta varjele! PERENAINE: Nii punased, nii punased! Jessuke kaitse! 06431
Bottom
06433
Top
JUHANI: Ovatpa ne juuri »valanto-vasken kaltaiset», niinkuin seisoo raamatussa. Herra auttakoon meitä vaivaisia! JUHANI: Nad on otse «hiilgava vase sarnased», nagu sei-sab piibliraamatus. Issand aidaku meid armetuid! 06432
Bottom
06434
Top
EMÄNTÄ. Voi teitä lapsukaisia! PERENAINE: Oh teid lapsukesi! 06433
Bottom
06435
Top
LAURI: Tehkäät mitä pyysimme ja lupasitte. LAURI: Tehke, mis palusime ja mis lubasite. 06434
Bottom
06436
Top
AAPO: Me rukoilemme: rientäkäät! Itse kyllä laitamme pystyvalkian, koska täällä nurkassa löytyy halkoja, uhkeita, tuohisia halkoja. AAPO: Me palume: rutake! Küllap me ise tule ahju teeme, sest siin nurgas leidub halgusid, toredaid, tohikulisi halgusid. 06435
Bottom
06437
Top
JUHANI: Niinpä vanhassa Jukolassa, noiden tuttavien, nokisten ortten alla istumme taas, ja tässä viivymme aina Vappuun asti. Entinen tupa olkoon vielä tämän talven kortteerinamme. JUHANI: Nõnda istume siis jälle vanas Jukolas, nende tuttavate nõgiste õrte all, ja siin vübime kuni esimese lehekuu päevani. Endine maja olgu meile veel sel talvel korteriks. 06436
Bottom
06438
Top
TUOMAS: Mutta annappas kesän tulla. TUOMAS: Kuid las tuleb suvi! 06437
Bottom
06439
Top
JUHANI: Annappas kesän tulla, ja pirtti, ensimmäistä uhkeampi, seisoo Impivaaran aholla taas. JUHANI: Las tuleb suvi, ja maja, endisest uhkem, seisab jälle Impivaara raiesmaal. 06438
Bottom
06440
Top
TUOMAS: Koska vaan lumi on mennyt, kaikuupa vieläkin kirvesten iskuista korvet ja vuoret ja Jukolan veljesten ei tarvitse enään kerjätä tuulenturvaa muilta. TUOMAS: Niipea kui lumi on läinud, kajavad veel kord metsad ja mäed kirvehoopidest ning Jukola vennaksed ei tarvitse teiste käest tuulevarju paluda. 06439
Bottom
06441
Top
JUHANI: Potrasti sanottu. Tuomas, unohtakaamme se kirottu temppu, joka saattoi pirttimme tuleen, ja kuvailkaamme mielessämme uutta pirttiä, jonka kohotamme pystyyn taas. JUHANI: Hästi öeldud. Tuomas, unustame ära selle neetud tembu, mis meie maja põlema pistis, ja kujuta me mõttes ette uut maja, mille jälle üles lööme. 06440
Bottom
06442
Top
TUOMAS: Tiedä, että jo lähteissämme peloittavalle retkelle povestani kaikki närä hälveni; ja tiedä, koska tiellä, juostessas mun jäljessäni, sinä puhaltelit niskaani kuin uiva orhi, niin leikkasipa tämä sydäntäni. TUOMAS: Tea, et juba hädaohtlikku teed alustades kõik vimm mu põuest kadus; ja tea, et kui sa minu järel joostes mu kuklasse lõõtsutasid nagu ujuv täkk, siis lõikas see mii süda-messe. 06441
Bottom
06443
Top
JUHANI: Sentähden riemuitkaamme, että se retki on päätetty ja että seisomme lämpöisessä pirtissä taas.--Tuossahan tuodaan meille ruokaa ja juomaa ja tuossa kaksi valtaista lyhdettä kiiltäviä olkia. Kiittäkäämme Jumalaa, armaat veljet! JUHANI: Seepärast olgem rõõmsad, et see teekont] Qn möödas ja et seisame jällegi soojas toas. — Seal tuuakse meile juba süüa ja kaks hiiglakubu läikivaid õlgi. Tänagem jumalat, armsad vennad! 06442
Bottom
06444
Top
Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkia, jonka herttaisessa hauteessa veljekset itsiänsä mieluisasti lämmittelivät. Siinä hetken seistyänsä, seitsemän miehen rivissä, siirtyivät he pöytään, nauttimaan lihaa, leipää, makkaroita ja lämmitettyä olutta, jonka kaiken heille nahkapeitturin emäntä, armoitteleva vaimo rakensi. Isäntä itse otti huolen Valkosta, talutti hänen talliin ja täytti soimen heinillä hänen eteensä. Viimein, seuraten miesten jälkiä, tulivat myös koirat synkeältä retkeltänsä, tulivat huohoittaen, liehakoiden, ja ilosta leimusivat heidän silmänsä. Suurella ilolla ottivat veljekset heitä vastaan: armoittelivat heitä, ravitsivat heitä ja hyväilivät heitä kaikin tavoin. Aga rõõmsalt lõõmas kasehalgude tuli, mille arm!,as õhetuses vennaksed end meeltmööda soojendasid. Kui nad seal mõne aja olid seisnud, seitse meest reas, asusid nad laua juurde liha, leiba, vorste ja sooja õlut maitsma, mis aeile kõik muretses parkali emand, kaastundliku südamega naine. Peremees ise pidas Valge eest hoolt, talutas ta talli ja täitis sõime ta ees heintega. Lõpuks tulid ka koerad oma süngelt reisilt meeste jälgi mööda, tulid lõõtsutades, hända liputade^ ja rõõ. must välkusid nende silmad. Suure rõõmuga võtsid vennaksed nad vastu: haletsesid neid, söötsid ning hellitasid igaviisi. 06443
Bottom
06445
Top
Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittyinä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin; siitä kallistui vaimo itsekkin vuoteellensa taas, ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas. Aga kui vennaksed olid söönud, vajusid nad õlgedest voodile pikali ja peagi unustasid nad eluvõitluse, mässituina une õrna loori. Magusalt magasid nad ja kaua soojcnJas ncj(J lõkendav tuli, kuni ta nõrkes ning söestus. Siis sulges perenaine peldid ja ahjust voolas tuppa magus soojus; selle järel laskus ka perenaine jälle voodisse ning uuesti oli toas üldine vaikus. Kuid väljas hüples pakane raksudes mööda aedu, bõhjatuul lõõtsus võimsalt tähtedest sädeleva taeva all, kust kaldatu kuu muheldes alla vaatas. 06444
Bottom

Luku 07 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
07001
Top
Keväällä varhain, jo ennen kurkien tuloa, heittivät veljekset Jukolan, pakenivat Impivaaran aholle taas ja rupesivat kohta kaikin voimin rakentamaan itsellensä uutta pirttiä. Pian lepäsi nurkkakivillä jykeviä hirsiä ja kerros liittyi kerrokseen. Silloin monena päivänä aamun koitteesta aina iltahämärään paukkuivat kirveet ja jumahteli raskas nuija. Siinä Juhani, Aapo, Tuomas ja Simeoni istuivat kukin nurkallansa, mutta muut palhoilivat ja kiirittelivät lonnoja myöden hirsiä ylös rakennolle. Hiki-päin, mutta hauskalla mielellä aina he puuhailivat, ja vakaasti kohosi huone ja ympäri tuoksusi pihkan raikas haju. Mutta menipä taasen päiviä, joina veljekset ei liikuttaneetkaan kirveitänsä, vaan, kuorsaten sikeässä unessa, viettivät vuorokautensa illasta iltaan ja vielä kolmanteenkin aamuun. Kevadel varakult, juba enne kurgete tulekut, jätsit vennaksed Jukola maha, põgenesid jälle Impivaara raiesmaale ja hakkasid kohe kõige jõuga enestele uut maja ehitama. Varsti lamasid nurgakividel tugevad palgid ja üks palgikord tõusis teise peale. Siis paukusid mõnelgi päeval hommikukoidust õhtuhämarani kirved ja mürtsus raske puuvasar. Seal istusid juhani, Aapo, Tuomas ja Simeoni igaüks oma nurgal, ent teised tahusid palke ja veeretasid neid loopisid mööda üles seinale. Higipäistena, kuid ikka hea tujuga töötasid nad, ja kindlalt kerkis maja ning ümberringi laius vaigu värske lõhn. Kuid kulus jälle päevi, mil vennaksed kirvest ei liigutanudki, vaid raskes unes norsates veetsid päeva ühest õhtust järgmise õhtuni ja veel kolmanda hommikunigi. 07001
Bottom
07002
Top
Kuitenkin, jo ennen laihopeltojen kellastumista kylässä, seisoi pirtti valmiina Impivaaran aholla; seisoi samassa paikassa, samassa muodossa ja tilassa kuin ensimmäinen; uhkeampana vielä se seisoi. Ja nytpä veljekset, koska luja pirttinsä oli valmis, taisivat päätyä täysin voimin pyyntöretkillensä taas. Sekä metsästykseen että kalastukseen Ilvesjärvelle varustelivat he itseänsä, läksivät aseinensa, pyydyksinensä matkaan, ja koiratkin seurasivat heitä tultaläikkyvillä silmillä. Väsymättä samoilivat he metsäisiä vuoria, soita ja maita ja viiltelivät kaikkialle järven heleää pintaa, kiehtoen itsellensä elaketta sekä hetkeksi että tulevaksi tuikeaksi talveksi. Ja silloin Ahtolan ja Tapion asujamista moni henkensä heitti. Kuid igatahes enne, kui väljad külas kollendama lõid, seisis Impivaara raiesmaal valmis maja; seisis samal kohal ja kujul ning seisukorras kui esimene; uhkemana ta vee! seisis. Ja nüüd, kui tugev maja oli valmis, võisid vennaksed jälle täie hooga küttimisele anduda. Nad varustasid endid aü jahile kui kalale Ilvesjärvel, läksid oma riistade, püünistega teele, ning koeradki järgnesid neile tuld sähvivail silmil. Väsimata sammusid nad mööda metsarikkaid mägesid, soid ja maid ning lõikasid igas sihis järve heledat pinda, kogudes enestele peatoidust nii käesolevaks ajaks kui ka tulevaseks valjuks talveks. Ja nii mõnigi Ahtola ning Tapiola elanikest heitis süs hinge. 07002
Bottom
07003
Top
Mutta mielinpä nyt kertoa vanhasta Taula-Matista, veljesten ainoasta ystävästä täällä metsissä.--Oli ukko, nimeltä Taula-Matti; asui tuuhealla, visaisella mäellä, yksin hän asui pienessä majassansa muutama tuhannen askelia Impivaaran vuoresta. Taulaa teki hän pehmeintä Hämeessä ja vallan vahvoja tuohikenkiä, ja tämä virkansa toi hänelle puuttumatta jokapäiväisen leipänsä. Nuorempana oli hän matkustanut Pohjanmaalla, jonne jalona kyytimiehenä seurasi entistä pitäjän provastia, joka oli muuttanut aina Lapinmaan rajoille. Siellä oli Taula-Matti viipynyt seuraavan kesän, pyynnellen karhuja, ahmoja ja kurkia Pohjolan äärettömillä rämeillä. Näiltä retkiltä oli hänellä kertomista paljon; ja muisto oli hänellä verrattoman tarkka; eipä hän unohtanut mitä hän kerran näki tai kuuli. Tarkka oli myös hänen havaintonsa ja silmänsä; pyörryttävien salojen halki hän vaelteli milloinkaan eksymättä. Ei löytynytkään paikkaa niin kaukaista, missä hän vaan kerran oli käynyt, jonka suuntaa ei hän luullut tietävänsä, erehtymättä hiuskarvan vertaa. Hän osoitti sen kohta peukalollansa; ja turhaan väittelivät vastaan, niin järkähtämättömänä piti hän tietoansa. Jos esimerkiksi häneltä kysyit: »missä on Vuokatti», vastasi hän kohta, puskien peukalollansa kohden taivaan reunaa: »tuolla; katso pitkin peukaloani; tuolla, vaikka ampuisit. Kuusamon kirkko on tuon pienen kuveron kohdalla, mutta siitä pieni kukon harppaus oikealle kulkee linja Vuokattiin». Samoin, jos kysyit häneltä: »missä on Porrassalmen tappeluskenttä», vastasi hän taasen viipymättä ja puskien peukalollaan kohden taivaan reunaa: »tuolla; katsos pitkin peukaloani; tuolla, vaikkas ampuisit». Niin oli ukko tarkka, ja tarkoin tunsi hän myös metsät monien peninkulmien avaralta majansa ympärillä. Moneen ristiin oli hän ne astellut, etsien milloin kääpiä, milloin kenkätuohia ja milloin käyskellen pauloillansa. Tapahtui myös joskus, että hän, näin ympäri kuljeksien, poikkesi Impivaaran pirttiin tervehtimään veljeksiä. Ja silloin oli veljeksillä hauska hetki: suut selällään he kuultelivat ukon kertomuksia, suut selällään ja korvat pystyssä kuin nahkasiiven korvat.--Kerranpa taasen eräänä elokuun iltana istuu hän veljesten luona, haastellen metsäretkistänsä pohjoisilla mailla. Aga nüüd tahan jutustada vanast Taela-Mattist, vennaste ainsast sõbrast siin metsades. — Oli üks vanamees, nimega Taela-Matti; elas paksu metsa keskel mäekünkal, üksi ta elas väikeses onnis mõne tuhande sammu kaugusel Impivaara mäest. Taela tegi ta kõige pehmemat Hämemaal ja hästi tugevaid viiske ning see amet andis talle igapäevase leiva. Nooremana oli ta rännanud Põhjamaal, kuhu oli tubli küüdimehena läinud ühes kihelkonna praostiga, kes oli kolinud otse Lapimaa piirile. Seal oli Taela-Matti elanud järgmise suve, küttides karusid, ilveseid ja kurgi Põhjamaa ääretutel rabasoodel. Neist jahikäikudest oli tal pajatada palju; ja mälu oli tal ääretu kindel — ei ta unustanud, mis kord nägi või kuulis. Punktipealne oli ka ta tähelepanu ja silm; läbi peadpööritavate metsade rändas ta iial eksimata. Ei leidunud nii kauget kohta, kus ta ainult kord oli käinud, mille sihti ta ei arvanud teadvat, juuksekarva võrd eksimata. Ta sihtis selle poole pöidlaga; ja asjata vaieldi vastu, nii paindumatuks pidas ta oma teadmist. Kui temalt näiteks küsisid: «Kus on Vuokatti», vastas ta kohe, tor-kides sõrmega taevaranna poole: «Seal, vaata mööda mu pöialt; seal, kas või laseksid püssiga. Kuusamo kirik on tolle väikese mõhna kohal, aga sealt väike kukesamm paremale poole läheb Vuokatti siht.» Samuti, kui küsisid temalt: «Kus on Porrassalme võitlusväli», vastas ta jälle viibimata, torkides pöidlaga taevaranda: «Seal; vaata mööda mu pöialt; seal, kas või püssiga laseksid.» Nii oli vanamees kindel, ja kindlasti tundis ta metsi mitme penikoorma kauguselt oma onni ümber. Mitmeti oligi ta need risti ja rästi läbi sammunud, otsides kunas taela, kunas viisutohikut, või käies püüniseid panemas. Juhtus ka vahel, et ta nõnda ümber uidates Impivaara majasse astus vennakseid tervitama. Ja siis oli vennastcl mõnusaid silmapilke: suud ammuli kuulasid nad taadi jutustusi, suud ammuli j.i kõrvad püsti nagu nahkhiire kuulmed. — Kord jälle ühel lõikuskuu õhtul istub ta vennaste juures, pajatades oma kütireitidest põhjamail. 07003
Bottom
07004
Top
JUHANI: Vai niin. Mutta kuinkas sitten? JUHANI: Või nii. Aga kuidas siis läks? 07004
Bottom
07005
Top
TAULA-MATTI. Niin, kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle, heiluvaan suohon, ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan. Löydettiin monta lämpöistä kurjenpesää, ammuttiin monta kirkuvaa kurkea, pullistettiin pussimme munilla ja höyhenillä, ja kurjet viskasi mies aika rykelmänä olallensa. Ja sitten me ryypättiin.--Siitä lähdettiin liesuun taas, koirat ja kurjet niskassa, yli helluvan ja hyllyvän, porisevan ja pirisevän rämeen; ja usein oli uros menemäisillänsä kuun kullan päiviksi ijankaikkiseen syvyyteen, niskassa mariseva koira. Mutta tultiinpas kuitenkin mäikyvälle mäelle taas, navealle taipalelle, vaikka märkinä kuin uitetut hiiret. Siihen rakennettiin yöleiri, tehtiin heiluva tuli ja riisuttiin päältä lotisevat nutut. Eikä siinä muuta kuin tempasit tuppeen vaan sekä housut että paidan, tuppeen kuin ankerjaannahan. Höyrysivät pian vaatteet oksilla, kihisivät kurjen-munat mujussa ja me itse nyt kääntelimme ja vääntelimme tuossa tulosen herttaisessa hauteessa, ilki-alastomina kuin öiset kyöpelit. Ja sitten me ryypättiin.--Mutta mitenkäspä luonnistui aika? kuinkaspa kului meiltä toukoyö? Ainahan tuossa koirat kiertelivät noita kosteita sieraimiansa ja mulkoilivat ylös puitten latvoihin. Lopultahan mekin rupesimme tirkistelemään ylöspäin, ja mitäpäs näimme siellä? TAELA-MATTI: Jah, kuidas läks? Jõudsime siis säärasele laukale, õõtsuvale soole, ja suuskadel suhistati üle selle muli-»eva mulgu. Leiti mõnigi soe kurepesa, lasti maha mõnigi tmi-ndav kurg, topiti paun pungi täis mune ja sulgi, ning kured virutas mees puntras üle õla. Ja siis võtsime napsid. — Siis vajuti jälle teele, koerad ja kured kukla taga, üle õõtsuva ja lõõtsuva, malisévá ning suliseva soo; ja tihti oii mees mineku! sinna, kus ei kuu kuma ega päike paista, igavesse sügavusse, seljas niuksuv koer. Kuid jõudsime ometi jälle kumisevale künkale, kindlale rajale, kuigi märjad nagu ujutatud hiired. Sinna asutati ööleer, tehti leegitsev lõke ja võeti seljast lodisevad rõivad. Ega aidanud seal muu, kui tõmbasid tupena maha nii püksid kui särgi, tupena nagu angerjanaha. Peagi aurasid riided okstel, kihisesid kuremunad tuhas ja me ise nüüd käänasime ja väänasime ennast seal tule armsas lõõmas, ihualasti nagu öised londid. Ja siis võtsime napsid. — Aga kuis veeres aeg? kuis kulus meil suveöö? Ühtesoodu liigutasid koerad oma niiskeid sõõrmeid ja heitsid silma üles puulatvadesse. Lõpuks hakkasime meiegi üles piiluma, ja mis me seal nägime? 07005
Bottom
07006
Top
JUHANI: Sanokaas. Kaiketi pienen kyynysilmän karhunpoikasen. JUHANI: Jah, öelge. Eks vist väikest pilusilma-karupoega. 07006
Bottom
07007
Top
TIMO: Tai itse Körrin ja Kyöpelin, arvaan minä. TIMO: Või Puuslikku ehk Paganat ennast, arvan mina. 07007
Bottom
07008
Top
TAULA-MATTI. Ei niin eikä näin, vaan istui siellä tumpuri ahma-vetkale kuivan, partaisen männyn haarikossa. Heiskanen ampui, mutta turhaan; Pikku-Jussi ampui, mutta turhaan; livautinpa lopulta minäkin, mutta melkein samalla autuudella. Heilahti ahma vaan kerran ja ärähti oikein äkeästi, mutta istui koreasti oksalla jäljellä. Silloin huusi Heiskanen: »noidanjuonia, noidanjuonia!» otti taskustansa kuolleenhampaan, puri siihen muutaman kerran ja sylki luotiin, jonka hän kiersi uudestaan pyssyynsä. Sitten soikotteli hän hetken kädellänsä ilmassa ja, väännellen silmiänsä peloittavasti, lausui, peevelin poika, pari kolme eriskummallista, hirveätä sanaa, ampui, ja alaspa mötkähti männystä ahma. Mutta kaukana kuolemasta oli vielä peijakas, ja nousipa leikki taas. Me itsehän, ihan alastomina kuin oltiin, emme taitaneet astua juuri liki tuota häijyläistä; eivätkä mielineet lähestyä häntä koiratkaan, vaan tuossa he nilkuttelivat ja nalkuttelivat syllän päästä, koska ahma pyrskäytteli, pyrskäytteli heitä moristen pensastosta vastaan. Noitavoimat, näettekös, vaikuttivat vieläkin. Mutta rupesi Heiskanen taasen latomaan suustansa kauheita sanoja, soikotellen kättänsä ja väännellen silmiänsä hirveästi. Ja kas kun nyt koira oikein karkasi kiinni tuohon punakitaiseen vekamaan karkasi kipenöitsevänä rakettina vaan, niin tulipas siitä pöllytys. No herran poika kun se koira nyt pani sen ahma-rukan noin, noin, noin vaan! Etpä, peijakas vie, ole nähnyt sellaista löylyä ja kuranssia vielä, et totisesti. TAELA-MATTI: Ei seda ega teist, vaid istus seal kuiva habemiku männi harid mustakirju ilveseroisk. Heiskanen laskis, kuid asjata; Väike-Jussi laskis, kuid asjata; virutasin viimaks minagi, kuid peaaegu niisama targalt. Raputas kord ainult ennast ilves ja urises õige vihaselt, kuid istus jälle ilusasti oksal. Siis hüüdis Heiskanen: «Nõiatembud, nõiatembud!», võttis taskust surnuhamba, puri seda mõne korra ja sülitas kuuli peale, milie pistis uuesti püssi. Siis vehkis ta silmapilgu käega õhus ja lausus, kuradi poiss, koledalt silmi pööritades paar-kolm imelikku, hirmsat sõna, laskis — ning alla siis mütsatas männilt ilves. Kuid kaugel oli veel surmast see tondinahk, ja uuesti algas mäng. Mc ise, nii alasti kui olime, ei võinud sellele põrgulisele just väga ligidale minna; ega tahtnud talle läheneda koeradki, vaid ainult sähvisid ja klähvisid sülla kaugusel, aga ilves laristas neile urinal põõsast vastu. Nõia-jõud, kas näete, mõjusid veelgi. Aga hakkas Heiskanen jälle laskma suust hirmsaid sõnu, vehkis kätega ja pööritas koledalt silmi. Ja vaat kui nüüd kargas koer tollesse punalõusta-müha-kasse kinni, kargas nagu sädemcis rakett, ja tuli nüüd alles tuu-seldus. Oh sa taevane taat, kui see koer nüüd heitis seda ilve-seroju nõnda, nõnda ja nõnda ainult! Pole teie veel näinud, tont võtku, sihukest sauna ja kuraasi, tõesti mitte. 07008
Bottom
07009
Top
JUHANI: Tulimmaista tuhannen! JUHANI: Sa tulimane tuhat! 07010
Bottom
07010
Top
TIMO: Siinä olis ollut lysti! TIMO: Seal oleks alles lõbu olnud! 07011
Bottom
07011
Top
TAULA-MATTI. Olipa se hauskaa ja lystillistä leikkiä, oli mar'! TAELA-MATTI: Oli see mõnus ja lustiline mäng, oli tõesti! 07012
Bottom
07012
Top
TIMO: Ja sitten pistitte ahman pussiinne? TIMO: Ja süs pistsite ilvese pauna? 07013
Bottom
07013
Top
TAULA-MATTI. Olihan tuo pulskeakin pussiin pistettävä jalli; lihava köntti. Niin; ja sitten me ryypättiin.--Sitten pu'imme nutut päällemme taas, kruutikuivana, ja pantiinpas koreasti ma'ata tuohon heiluvan tulen hauteesen. Mutta vähänpä siinä unta uneksuttiin, koska noidannuolia kuin tulisia kärmeitä lenteli lakkaamatta ristiin, rastiin ilmassa huimaavan päämme yli. Useinpa kyllä putkahteli Heiskanen ylös, huutain korkealla äänellä: »sammu, noidannuoli, sammu, noidannuoli!» ja kohahtaen raukeni heistä moni mikä metsään, mikä harmaasen suohon, mutta useampi vielä mennä pyhkäsi pitkin sileätä tietänsä, huolimatta hänen huudostansa. Kerranpa kuului, viiltäen pohjosesta etelään, riivatun äkeä ja vinha puhina, jota seurasi vielä pientä vilinätä kauan. Mikähän pokko siitä vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta, joka hetken päästä minulle morahtaen vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi».--Kului taasen tunti, kului kaksi, ja tulta iski liepeä, sumuinen ilma. Mutta idästä suon partaalta kuului äkisti ääni kuin sammaleisten kuusten kohaus, ja vastasi nyt suon läntiseltä rannalta pian taasen toinen ääni, mutta hieno niinkuin kahaus pienestä koivistosta. Mikä kohaus se siellä, ja mikä kahaus tämä täällä? kysyin minä taasen, ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan kuusiston toatto tyttönsä kanssa».--Mutta meni vihdoin yö ja koitti kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. Kas kun nyt juuri metsän rannalla näimme hallavan, sen peevelinmoisen suden, mutta hän pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä. Näkyi viimein enään vasempi takajalkansa, minä ojensin pyssyni ja ammuin tassun poikki, poikki niinkuin rouskun, mutta pelastipa hän nahkansa kuitenkin. Poikki ammuin äijä-paran töppösen. TAELA-MATTI: Oli see ju tore veni vorst panna pistmiseks; lihav mühakas. Nii; ja siis võtsime napsid. — Siis tõmbasime tohikuivad rõivad jälle selga ja heitsime mõnusalt magama lõõtsuva tule lõõma. Kuid vähe seal und sai magada, kui nõia-nooli lendles nagu tuliusse ühtelugu risti-rästi õhus üle meie pööritava pea. Tihti küll Heiskanen hüppas üles, kisendades kõva häälega: «Kustu, nõianool, kustu, nõianool!» ja kohisedes mõnigi neist kustus, mõni metsa, mõni halli sohu; kuid veel enamad kihutasid edasi oma siledal teel, hoolimata tema hüüetest. Kord kuuldus, et põhjast lõunasse lõikas ääretu vihane ja vinge kohin, järele tuli veel kaua peent vilinat. Mis pagan seal lendas? küsisin mina Heiskanenilt, kes mõne aja pärast mulle urisedes vastas: «Läks seal vana Sarvpea ise.» — Kulus jälle tund, kulus teinegi, ja tuld sähvis sume, udune õhk. Kuid idast soo rannalt kostis äkki hääl nagu sammaldunud kuuskede koha-tamine, ja vastas nüüd soo läänerannalt peagi jälle teine hääl, kuid nii peenike nagu kaha tus väikeses kaasikus. Mis kohatus too seal ja mis kahatus see siin? küsin mina jälle, ja vastas viimaks Heiskanen urisedes: «Räägib seal kuusiku taat oma tütrega.» — Kuid kulus lõpuks öö ja koitis kord hommik ja hakati jälle edasi sammuma. Vaat nägime siis just metsa ääres hallivatimeest, maailma-suurt hunti, aga ta kadus kui hernesõka! tuulispeas. Paistis lõpuks ainult kurapoolne tagajalg; mina sirutasin püssi ja lasksin käpakese pooleks, pooleks nagu krõmpsluu, kuid päästis ta oma naha ometi. Pooleks aga lasksin hallsaba tassukese. 07014
Bottom
07014
Top
TIMO: Voi peijakas! Kääppä poikki kuin jääpuikko, ja makasi edessänne maassa kuin pöydällä laskiais-sorkka? TIMO: Oh sa pagan! Käpp pooleks kui jääpurikas ja lamas maas teie ees nagu vastlapäeva seasõrg. 07016
Bottom
07015
Top
TAULA-MATTI. Ei sentähden juuri niin. TAELA-MATTI: No mitte just nii. 07017
Bottom
07016
Top
TUOMAS: Mutta mistä huomasitte käpälän katkenneeksi? TUOMAS: Aga kust te siis teadsite, et käpp on pooleks? 07018
Bottom
07017
Top
TAULA-MATTI. Juoksimmehan hänen jäljessään huikean matkan ja näimme usein kuinka, susi-pojan astellessa, laahaava, letkuva tallukkansa oli tehnyt tuommoisia kymmen-numeroja santaan. TAELA-MATTI: Jooksime ju pöörase maa ta järel ja nácimé tihtilugu, kuis hallivati astudes lohisev, Iodisev tallukas »li teinud sihukesi number kümneid iiiva. 07019
Bottom
07018
Top
TIMO: No vie sinun perhana! Kymmenen-numeroja santaan? Hi, hi, hi! TIMO: No võtku sind pagan! Number kümneid liiva? Hi-hi-hi! 07020
Bottom
07019
Top
TAULA-MATTI. Selviä kymmenen-numeroja. TAELA-MATTI: Selgeid number kümneid. 07021
Bottom
07020
Top
JUHANI: Susi oli päivissä. JUHANI: Hunt oli alles hädas. 07022
Bottom
07021
Top
TAULA-MATTI. Susi oli päivissä, jos miehetkin. Mutta koirat peijakkaat eivät siirtyneet syltääkään kintuistamme, vaan astelivat alakuloisina, hännät lyyhyssä, ne ennen aina urheat koirat. TAELA-MATTI: Oli hunt hädas, kuid olid hädas mehedki, koerad paganad ei lakkunud sülla võrragi meie kannult, muudkui astusid kurvalt, hännad jalge vahel, need enne nii valivad koerad. 07023
Bottom
07022
Top
AAPO: Mikä oli masentanut heidän intonsa? AAPO: Mis oli nende julguse masendanud? 07026
Bottom
07023
Top
TAULA-MATTI. Noitakeinot, hurmaavat lumouskaasut, joista ilma oli täys kuin kruutisavusta sodan ilma. Tosin koetti Heiskanen parastansa, manasi ja sadatteli, soikotellen kättänsä, mutta turhaan perin. Ja Pikku-Jussi veitikka, hän juosta tapsutteli kuin keri, tömitellen maata, hikoen kovin. Sillä eihän ollut pojalla koipea kun kaikkein korkeintaan kolme korttelia; mutta olipa hänellä oikein saukon selkä, pitkä ja sitkeä. Sitkeä oli koko mieskin, riivatun sitkeä ja kiinteä kuin saukko itse. Kauan hän pöllytteli sutta perään, joka ontuen tallusteli edellä; mutta eipä lopultakaan auttanut, vaan täytyi hänen heittää Häntä-Heikki metsien haltuun. Niin; ja sitten me ryypättiin. Ja koska tämä oli tehty, käytiinpäs astelemaan kotiapäin taas, kantain runsasta saalistamme. Niin asteltiin, pussit kainalossa, pusseissa munat ja höyhenet ja yhtä ja toista pienempää metsäviljaa; sukset ja kurjet selässä, pyssyt kourassa; ja vuoroitellen lönkytteli kunkin olalla karvainen ahma. Niin kuljettiin. Mutta lentelipä pilvien rajalla pieni, mököttelevä taivaanvuohi; minä ammuin sen ja pistin pussiini. Siitä käytyämme hetken, näinpä männyn latvassa siipioravan, litteän ja suurisilmäisen, minä ammuin sen ja pistin pussiini. TAELA-MATTI: Nõiatembud, mcclisegavad lummutus -aurud, mida õhk oli täis nagu püssirohusuitsu sõja õhk. Heiskanen katsus, tõsi küll, oma paremaid kunste, manas ja sajatas, vehkides käega, kuid hoopis asjata. Ja Väike-Jussi, võrukael, joosta tapsutas kui kääbus, nii et maa müdises, kangesti higistades. Sest sel poisil polnud koibi rohkem kui vahest kolme kämbla võrra; kuid oli tal päris saarma selg, pikk ja sitke. Sitke oli ka mees ise igat kanti, neetult sitke ja visa nagu saarmas ise. Kaua ajas ta hundi järel, kes lombates ees laskis; aga lõpuks ei aidanud miski, pidi aga jätma hallivatimehe metsade hoolde. Nii; ja siis võtsime napsid. Ja kui see oli tehtud, pöörati sammud jälle kodu poole, kandes rikkalikku saaki. Nõnda sammuti, paunad kaenlas, paunades munad ja suled ja ühte ning teist vähemat metsaviija, suusad ja kured seljas, püssid pihus; ja kordamööda kõlkus ühe või teise õlal karvane ilves. Nõnda sammuti. Aga lendles pilve piiril väike mökitav taeva-sikk; mina lasksin selle maha ja pistsin pauna. Läksin sealt edasi mõne aja, nägin männiladvas lendoravat, lapergust ja suuresilmalist; mina lasksin selle ning pistsin pauna. 07024
Bottom
07024
Top
Tultiin lopulta väljille, korkeille ahoille ja näkyi kerran vielä tuolla etelässä Turkkilan talo, josta oli lähdetty tuimalle retkelle. Tultiin veriseen paikkaan, jonka Turkkilan isäntä jo pyyntiin mennessämme oli osoittanut meille ja jossa karhu kaksi päivää sitten oli tappanut uhkean orhin. Siinä katseltiin hetki kontion tahrattua pöytää, ja huomasinpa kohta, että hän nykyään, kaiketi menneenä iltana, oli auringon laskiessa käynyt nauttimassa tähteitä paististansa. Arvelinpa nyt hänen palaavan samaan paikkaan taasen tämänkin päivän sammuessa, ja sentähden päätin jäädä häntä vartomaan; mutta edelle, Turkkilaan läksivät muut iloista ehtoollista rakentamaan. Siinäpä seisoin nyt ja tuumiskelin, tuumiskelin ja pitelin päätäni kuinka tuota vierastani vuottaisin lakealla aholla, jossa, kiivetäkses ylös, ei seisnyt yhtään ainoata puuta. Mutta »sukkela vikkelän voittaa», keksinpä keinon viimein, oivallisen oikein moisen koneen. Näinpä siinä lähellä tervaskannon, mustan ja julman suuren, jonka juuret keväitten kirret oli kohottaneet ylös, ainakin kyynärän korkealle. Siitähän naputin kirveelläni poikki sen keskimmäisen juuren, joka tunkee oikeasti alas, kiskoin ulos ja avarsin kuoppaa vielä hieman. Sinne nyt matelin sisään, pistin kiväärini kidan ulos verikenttää kohden ja rupesin koreassa suojassa odottamaan ohtopoikaa, päälläni ankara linna. Hän tuli, läheni kontien arolta, iski hampaansa orhin revittyyn lapaan, ja päätinpä nyt varoten antaa hänelle lyijyä otsaan. Mutta peeveli kuitenkin! kilkahtipa silloin perin pikkuruisen tuo messinkiviilu pyssyni perässä vasten takkini tinanappia, ja kilahduksen kuuli paikalla kontion tarkka korva. Villittynä karkasi hän kohden, mutta paukahtipa häntä vastaan. Siitä kuitenkaan huolimatta, juoksi hän vaan päin, kirkuen peloittavalla äänellä. Kuuluipa nyt jytinätä pääni päällä: juuret ryskysi ja maa remahteli, koska monisarvinen kanto nostettiin päältäni pois. Ja minä poika-parka ajattelin jo tulleeksi tuhoni päivän ja varroinpa vaan, pyssy kourassa, koska tuikahtaisi esiin hirmun avattu kita. Mutta äkkiinpä nyt lakkasi telme, ja kaikki oli hiljaa, äänettä kuin haudassa, ja eipä, niinkuin odotin, tullutkaan tuosta iskettäväksi yhteen. Varroinpas hetken vielä, mutta katsoa kurkkasinhan lopulta pystyssä töröittävien juurien välistä toiselle puolelle, ja siellähän makasi ihan hengettömänä karhu, kaadettu kanto sylissä, ja vuodattaen uhkeasta rinnastaan vertansa multaan. Mutta heleijaa! ajattelin minä, seistessäni vapaana poikana taasen, vapaan taivaan alla. Olihan tervaskanto vallan sukkelasti siirtynyt päältäni pois. Tuldi viimaks laiadele kõrgetele nõmmedele ja paistis veel kord sealt lõunast Turkkila talu, kust oli mindud tõsisele teekonnale. Jõudsime verisele kohale, mille Turkkila peremees oli meile jahile minnes kätte juhatanud ja kus karu oli kahe päeva eest tapnud toreda täku. Vaatlesime seal silmapilgu karu verega reostatud söömalauda ja panin kohe tähele, et ta veel hiljuti, küllap alles eile päikeseloojakul, oli oma prae jäänuseid maitsmas käinud. Arvasin siis, et ta sellegi päeva loodel samasse paika tagasi tuleb, ja sellepärast otsustasin siin teda ootama jääda; aga edasi Turkkilasse läksid teised rõõmsat õhtusööma valmistama. Seal siis seisin ja mõlgutasin, mõlgutasin mõtteid ja murdsin pead, kuidas pean seda võõrast ootama lagedal nõmmel, kus ei seisnud ühtki puud, kuhu otsa ronida. Kuid tark tugeva võidab; leidsin lõpuks abinõu, otse suurepärase sisseseade. Nägin seal lähedal tõrvaskändu, musta ja kohutav-suurt, mille juuri kevadkülmad olid kergitanud vahema’t küünra kõrgusele. Raiusin kirvega pooleks keskmise juure, mis otse alla toeb, kiskusin ta välja ja avardasin koobast veel natuke. Sinna roomasin nüüd sisse, pistsin püssisuu august välja vere-platsi poole ja hakkasin oma toredas varjukohas vennikest ootama, pea kohal vägev kindlus. Ta tuli, lähenes kõmpides arult, lõi hambad täku rebitud labaluusse, ja otsustasin nüüd ettevaatlikud talle tina otsa ette anda. Kuid sa kuramus! kolksatas pisut see vaskplaadike püssipäras vastu kutie tinanööpi, ja kuulis kilksatust kohe karu terav kõrv. Metsikus vihas tormas ta minu poole, kuid põrutasin laengu talle v.jstu. Sellest ometi hoolimata jooksis ta aga edasi ja röökis hirmsa häälega. Kostis nüüd müdinat mu pea kohalt; juured rägisesid ja maa tümises, sest mitmesarveline känd kisti mu pealt. Ja mina, vaene poiss, mõtlesin juba, et nüüd on mu viimne tunnike tulnud, ning ootasin ainult, püss pihus, kunas hirmsad ammuli lõuad kallale kargavad. Kuid äkki lõppes rüseius ja lsõik oli vait, hääletu nagu hauas, ja ei tulnudki, nagu arvasin, kallaletungi. Ootasin veel viivukese, kuid heitsin lõpuks piiluv^ pilgu püsti-tõlgendavate juurte vahelt teisele poole, ja seal põõnutas hoopis elutult karu, üleskistud känd süles, ja tema uhkest rinnast voolas verd mulda. Aga hõissa! mõtlesin mina, seistes jälle vaba poisina taeva aU. Oli tõrvaskänd üpris väledalt läinud mu pealt. 07025
Bottom
07025
Top
JUHANI: »Helvetti, sanoi Heskuun-Jaakko!» JUHANI: «Põrgu, ütles Hesku-Jaak!» 07026
Bottom
07026
Top
TIMO: Vie sinun seitsemän seppää! TIMO: Oh sina seitsme sepa temp! 07027
Bottom
07027
Top
JUHANI: Sukkelin tempaus maan piirin päällä! JUHANI: Suurepärasem tõmme kogu laotuse all! 07028
Bottom
07028
Top
TUOMAS: Urhea tempaus, miehukas tempaus sekä kontion että teidän! TUOMAS: Vahva võte, mehine tõmme, nii inesikäpa kui teie poolt! 07029
Bottom
07029
Top
JUHANI: Oi sinä musta sonni! JUHANI: Oh sina must sõnn! 07030
Bottom
07030
Top
TIMO: Perhana! Enhän taida enään muuta sanoa. Mutta kuinkas sitten? TIMO: Kuramus! Ei mõista enam muud öelda. Aga mis sai edasi? 07031
Bottom
07031
Top
TAULA-MATTI. Niin, arvaathan kuinka sitten kävi, arvaathan että paukaus kuului Turkkilaan kuin ammeen pohjasta ja saattoi pian miestä niinkuin sääkseä aholle. Ja nousi nyt remua ja meteliä, koska taipuvassa, keikkuvassa salossa kannettiin kontiota taloon. Olipa siinä aika taatto: riippuen kiikissä, pimitti hän koko Turkkilan tuvan kuin taivaalla sakea ukkospilvi.--Siinä oli sen päivän puuhat, sen päivän ja retken. Ja sitten me ryypättiin. TAELA-MATTI: Noh, arvad isegi, mis edasi sai, arvad isegi, et pauk kostis Turkkilasse kui tõrre põhjast ja aj^s kohe mehi välja nagu sääski. Ja tõusis nüüd kisa ja pilgar, kui läbi kii-kuva, kõikuva laane kanti mesikäpp koju. Oli see alles mürakas: õrrel rippudes pimetas kogu Turkkila tare nagu paks kõuepilv taeva all. — Need olid selle päeva tööd, seljel päeval ja sellel retkel. Ja siis võtsime napsid. 07032
Bottom
07032
Top
JUHANI: Ja vietitte iloisia peijaisia. JUHANI: Ning pidasite rõõmsaid peieid. 07033
Bottom
07033
Top
TAULA-MATTI. Ne Turkkilassa aljettiin ja pappilassa päätettiin, päätettiin liemisillä naamoilla ja laimeilla silmillä. Niin oli, ja ne päivät ovat olleet ja menneet. Mutta mieluisasti muistelee ukko retkiä miehuutensa parhaista päivistä ja mieluisasti niitä kertoilee. TAELA-MATTI: Need Turkkilas alustati ja kirikumõisas lõpetati, lõpetati rasvaste nägude ning ähmaste; si'madega. Nõnda see oli, ja need päevad on olnud ja läinud. Aga rõõmuga vanamees meenutab tegusid oma meheea paremailt päevilt ja rõõmuga neist räägib. 07034
Bottom
07034
Top
AAPO: Ja mieluisasti kuultelemme me. AAPO: Ja heameelega me kuulame. 07035
Bottom
07035
Top
JUHANI: Kertokaat niin aina aamuun asti, ja me emme muistakkaan että unta on maailmassa. JUHANI: Jutustage nii kas või hommikuni ja me ei mäletagi, et und on maailmas. 07036
Bottom
07036
Top
TAULA-MATTI. Onpa jo aika lähteä kömppeilemään kölsäänsä taas; on aika, on. Jumalan haltuun, veljet! TAELA-MATTI: On juba aeg hakata kompima jälle oma onni poole; on aeg, on aeg. Jumal teiega, vennaksed! 07037
Bottom
07037
Top
JUHANI: Herran huomaan, kunnioitettava Matti. Juhani, jumal kaasa, auväärt Matti! 07038
Bottom
07038
Top
AAPO: Voikaat hyvin, ja tervetuloa pirttiimme aina! AAPO: Elage hästi ja tere tulemast ikka meie majja! 07039
Bottom
07039
Top
Läksi Matti, kirves olalla, käymään kohden pientä mökkiänsä visaisella, tuuhealla mäellä, kaukana kylästä. Mutta yön lepoon läksivät veljekset, sillä johan pimeys voitti, ja illan himmenevä valo kajasti vaisusti heidän pirttinsä ahtaista akkuna-reijistä. Mutta kauanpa aatokset parveilivat tulisina heidän aivoissansa, poistaen virvoittavan unen. He muistelivat Taula-Matin kertomuksia Pohjan erämaista, lumotusta ilmasta siellä ja noidannuolista, jotka sihisten sinkoilivat ristiin, rastiin halki tumman yön. Niinkuin siellä nuolet säkenöitsivät ja pyssyt leimahteli, niin leimahteli heidän povensa kummallisesta halusta ja innosta. Enimminkin kaikista kannatti heidän kimmaansa kurki, tuo viisaasti, närkisti katseleva lintu, jonka jylhä kirkkuna kajahtelee ympäri Pohjan rämeitä; ja heidän aatostansa vastaan hohti höyhenellisten pesien herttainen lämmin, hohti kiiltävin munineen juovuke-pensasten helmoista. Siellä pitkäkaulaisia pyytää ja heidän pesiänsä riistellä, se nyt oli veljesten himona. Voimallisesti heidän mieltänsä viehätti Pohjolan soitten juhlallinen synkeys. Läks Matti, kirves õlal, astuma oma väikese onni poole paksu metsa keskel mäekünkal, kaugel külast. Aga öisele puhkusele asusid vennaksed, sest juba võitis pimedus maad ja õhtu ähmane valgus kumas napilt nende maja ahtakestest akendest. Kuid kaua veel tiirlesid tulised mõtted nende peas, peletades värskendava une. Nad meenutasid Taela-Matti jutustusi Põhjamaa laantest, lummatud õhust seal ja nõianooltest, mis sihisedes lendlesid risti-rästi läbi musta öö. Nagu seal nooled sädemeid lõid ja püssid tuld tuiskasid, nii lõkendas nende põu imelikust ihast ja vaimustusest. Enam kui miski muu kandis nende hoogu kurg, see targalt, teravalt vaatlev lind, kelle uhke kisa kajab üle Põhjamaa rabasoode; ja nende unistustele õhkus vastu udusuliste pesade armas soojus, õhkus oma läikivate munadega joovikapuhmaste peidust. Seal neid pikkkaelu püüda ja nende pesi rüüstata, see oli nüüd vennaste himn. Võimsalt veetles nende meeli Põhjala soode pidulik süngus. 07040
Bottom
07040
Top
Mutta kau'emmin kaikista valvoi vuoteellansa Juhani. Hän tuumiskeli millä keinolla näillä kotopitäjän mailla saataisiin matkaan pyynti, joka vetäisi vertaa tuolle äsken kerrotulle Pimentolan soilla. Hän muisteli Kourusuota, jossa tosin ei löytynyt kurkia, mutta laikkokylkisiä sorsia viljavalta. Ja koska Pohjan-miesten välimaiset ryyppäykset kiemailivat hänen mieltänsä kummallisella voimalla, niin muisteli hän löytyvän viinaa Viertolan kartanossa. Ja niinpä sai hän aatoksissaan kokoon jonkunmoisen kopian Pohjolan jalosta pyynnistä, ja, päätettyään panna sen huomenna toimeen, nukkui hän lopulta; mutta unissaan peuhaili hän kauan Taula-Matin mahtavilla retkillä. Kerranpa loiskasi hän uneksuen vuoteeltansa ylös, huutain hirmuisella äänellä: »Ahman-poika, ahman-poika! Ottakaat kiinni se kurjankaula!» Tälle huudolle muut, puoleksi heräten, ärähtivät äkeästi loukoistansa; vaipuivat kuitenkin pian uneensa taas. Mutta kauan tuijoitteli ympärillensä Juhani, ennen kuin huomasi ettei hän seisnutkaan Lapin summilla mailla, soitten välissä, harmaalla taipaleella, vaan kotopirtin rauhallisella parvella. Vähitellen selkeni mielensä, vuoteellensa kallistui hän jälleen ja nukkui sikeästi.--Mutta aamulla, noustuaan ylös, muisteli hän öillistä päätöstään ja rupesi kohta sitä muille esittelemään. Kuid kauem kõigist valvas oma voodil Juhani. Ta mõtiskles, mil viisil saaks neil kodukihelkonna mail korraldada jahi, mida võiks võrrelda tolle äsjajutustatud küttimisega Pimentola soodel. Talle tuli meelde Kouru soo, kus ei leidunud küll kurgi, kuid laigulisi parte rikkalikult. Ja kui põhjamaa meeste vahepealsed napsivõtmiscd ta meelt imeliku jõuga avatlesid, siis mäletas ta, et Viertola mõisas leidus viina. Ja nii lõi ta oma mõtteis mingi jäljendi Põhjala uhkest jahiteekonnast, ja otsustades seda homme toime panna, jäi ta lõpuks magama; kuid unes mässas ta kaua Taela-Matti vägevatel retkedel. Kord kargas ta unes voodist üles, karjudes hirmsa häälega: «Ilvese-poeg, ilvesepoeg! Võtke kinni see sänikael!» Selle hüüde peale urisesid teised vihaselt oma nurkadest, pooleldi ärgates, kuid vajusid ometi peatselt jälle uar.e. Kaua aega põrnitses Juhani enese ümber, enne kui mõistis, et ta ei seisnudki ju Lapi udu-seil lagendike], soode vahel, hallil teerajal, vaid kodutare rahulikul laval. Pikkamööda selgis ta pea, ta vajus jälle oma voodile ja langes sügavasse unne. — Kuid hommikul üles tõustes mäletas ta 019a öist otsust ja hakkas seda kohe teistele esitama. 07041
Bottom
07041
Top
JUHANI: Veljet, kuulkaat mitä sanon ja mihin tahdon nyt teroittaa teidän mielenne. Muistelenpa saaliikasta seutua, ihmettelen kovin että aina tähän päivään asti olemme unohtaneet Kourusuon, jonka ruohistoissa ja kirkkaissa lammikoissa parveilee vesilintua ilman lukua ja määrää. Sinnepä nyt lähtekäämme pyyntiin ja tuommepa sieltä säkittäin sorsia kuin purasnuijia. JUHANI: Vennad, kuulge, mis ma ütlen ja millele tahan nüüd teie tähelepanu juhtida. Mõtlen üht saagikast paika, imestan, et siiamaani oleme unustanud Kouru soo, mille mätastel ja selgeis järvesilmis parvleb vesilinde ilma aru ning otsata. Sinna läheme nüüd jahile ja sealt toome kottide kaupa parte nagu kurikaid. 07042
Bottom
07042
Top
TUOMAS: Minä taivun tuumaas. TUOMAS: Mina olen plaaniga päri. 07043
Bottom
07043
Top
TIMO: Ja kernaasti minä. TIMO: Ja heameelega minagi. 07044
Bottom
07044
Top
EERO: Minä myös; ja koska samoilen Kourusuossa, niin pidän itseni Pikku-Jussina Lapinmaan nevoilla. Olkoon menneeksi! EERO: Mina niisama; ja kui astun Kouru soos siis pean end Väike-Jussiks Lapimaa samblasoodel. Olgu nii! 07045
Bottom
07045
Top
AAPO: En iske minäkään vastaan hanketta, joka taitaa meille saattaa monen päivän muonan. AAPO: Ka mina ei pane vastu plaanile, mis, v5;Jj mei]e anda mõnegi päeva moona. 07046
Bottom
07046
Top
JUHANI: Päätämme siis retken. Mutta Kourusuohon on huikea matka, aika suden virsta, ja viivymmepä siellä ainakin yhden yön. Sentähden ei tekisi, luullakseni, ryyppy pahaa, majaillessamme ilmi-taivaan alla. JUHANI: Olgu siis retk otsustatud. Kuid Koun] goj,u on päratu maa, otse hundi verst, ja seal peame oleiiga vähemalt ühe öö. Sellepärast ei teeks minu arvates naps Paha, kui me lahtise taeva all leeri üles lööme. 07047
Bottom
07047
Top
TUOMAS: Viertolassa on viinaa. TUOMAS: Viertolas on viina. 07048
Bottom
07048
Top
JUHANI: Viinaa ja hyvää. JUHANI: Viina, ning head. 07049
Bottom
07049
Top
TUOMAS: Seitsemän korttelia, pojat! TUOMAS: Seitse kortlit, poisid! 07050
Bottom
07050
Top
JUHANI: Oikein! Kortteli miestä kohden. Juhani, õige! Kortel mehe kohta. 07051
Bottom
07051
Top
AAPO: Ehkä jätämme viinan, johon onneksemme emme ole juuri tottuneet vielä. AAPO: Ehk jätame viina, millega me seni õnneks pole veel suuremat harjunud. 07052
Bottom
07052
Top
JUHANI: Oletpa tuolloin, tällöin ottanut naukin niin sinä kuin minäkin. JUHANI: Oled ju sina niisama nagu minas»; mõnikord lonksu võtnud. 07053
Bottom
07053
Top
EERO: Ymmärrä, Aapo, miehen lapsekas yskä. Suo, että kerran mekin taidamme sanoa: »ja sitten me ryypättiin», koska harmaapäisinä ukkoina kertoilemme entisiä sankartöitämme nuorisolle. Suo, että oikein elävältä luulemme kuranssaavamme ahmanpoikia Pohjolassa. EERO: Eks sa, Aapo, mõista mehe lapsikut mõtet. Lase et meiegi võime kerd öelda: «Ja siis võtsime napsid kui me hallipäiste taatidena noorsoole oma endistest vägitggntjesl ves_ tamc. Lase, et me õieti elavalt võime kujutleda PõhjaJas ilveSe-poegade kamandamist. 07054
Bottom
07054
Top
JUHANI: Hullujako taas? Onhan se oikeutta ja velvollisuutta, että ihminen ruokkoo ruumistansa. Tällä retkellä tulemme kylläkin tallustamaan rämeitä ja heiluvia hetteitä, ja loskomärkinä viettämään yömme karhunsammaleisella vuoteella. Silloinpa tekee pieni kulaus taskumatista hyvääkin, luulen minä.--Katsomme siis parhaaksi että matkaan astuessa emme ole ilman rohtoryyppyä kontissa. Ja lähteköön nyt Lauri-poika Viertolaan, paras ketunnahka poijussa; ja viinaa pitää heltimän. JUHANI: Jällegi vigurijutt? On see ju omct; õigus ja kohus, et inimene oma keha toidab. Sel reisil peaip,e küllaltki rabasid ja õõtsuvaid soid tallama ning Iäbimärja]t öö karu-s.imbla voodil mööda saatma. Ma arvan, siis mõjub ja väike lonks taskulähkrist hästi. — Sellepärast on siis pare^ kui teele asudes paunas rohupudel ei puudu. Ja mingu i,iiüd Lauri-poju Viertolasse, kõige parem rebasenahk kaenlas: ning viina peab saama. 07055
Bottom
07055
Top
Läksi Lauri viinaa Viertolasta tuomaan, vahvistus juomaksi sorsanpyynnissä Kourusuolla.--Impivaarasta noin viisituhatta askelta, Viertolan maalla, on tämä suo, avara, ympäröitty synkeillä metsillä. Sen pinnalla, joka on sorsien mieluisa asunto, vaihtelee kirkkaita lammeja, korkeita ruohistoja ja mättäällisiä saarentoja kuihtuvin mäntyineen. Tänne oli veljekset päättäneet lähteä ajelemaan narisevia sorsia, toivoin yltäkylläistä saalista. Läks Lauri Viertolast viina tooma, südamekinnit^£eks pardi-jahiä Kouru soos. — Umbes viis tuhat sammu lnnivaarast 0n Kee soo, Viertola maa!, suur, süngete metsadega ümbritsetud. Selle pinnal, mis on partide meelepärasem asukoht, vahelduvad heledad järved, kõrged rohulaigud ja mätlikud saarekesed kuivavate mändidega. Siia olid vennaksed otsustanud minna prääksuvaid parte küttima, lootes rikkalikku saaki. 07056
Bottom
07056
Top
Tuli Lauri Viertolasta, tuoden helmeilevää viinaa, laskettuna tinaiseen pulloon, heidän isänsä entiseen metsäpulloon. Mutta paitsi viinaa, toi hän myös Metsolasta tärkeän uutisen, joka kiihoitti veljesten mielen vielä tuimempaan intoon. Kertoi hän karhun kaataneen yhden parhaista Viertolan härjistä ja tiesi myös murhapaikan, joka oli Impivaarasta Pohjaan päin Viertolan maalla, mutta lähellä Jukolan metsärajaa. Ohi tämän paikan päättivät nyt veljekset kulkea Kourusuolle ja lähteä kotoansa vasta kun päivä kallistuis iltaan. Ehkä olivat kohtaavat kontion, jolla on tapana auringon laskiessa käydä nauttimassa jätteitä kaadetusta saaliistansa. Niin he toivoivat. Ja koska voimakas puolinen oli syöty ja iltapäivä aleni, läksivät he retkellensä varustettuna lujasti: tuohikontit seljassa ja tuikeat latingit pyssyissä. Viimeisenä asteli Lauri, taluttaen nuorasta koiria ja kantain kontissansa seitsemän korttelia viinaa. Oli hän määrätty jäämään koirineen noin kolme sataa askelta teurastustanterelta pois, ja hänen piti päästää Killi ja Kiiski, kuultuansa huutoa tai pyssyn pauketta. Niin teki hän myös; seisahtui ajoissa erään kuusen juurelle odottamaan mitä tapahtuisi. Muut astelivat likemmäs paikkaa, jossa härkä oli raadeltu, ja löysivät puoleksi syödyn elikon ruumiin verisellä maalla kolkossa kuusistossa. Kätkivät he nyt itsensä kohtuullisen ampumamatkan päähän erään matalan, mutta tiuhan näreistön suojaan, päättäen vartoa. Tuli Lauri Viertolast ja tõi sätendavat viina, mis lastud nende isa tinast metsaplaskusse. Kuid peale viina tõi ta Met-solast tähtsa uudise, mis täitis vennaste meele veel ägedama õhinaga. Ta jutustas, et karu oli murdnud ühe paremaist Viei-tola härgadest, ja ta teadis ka murdmiskohta, mis oli Impivaa-rast põhja pool, Viertola maal, kuid Jukola metsapiiri lähedal. Selle koha kaudu otsustasid nüüd vennaksed Kouru soole minna ning kodunt alles siis lahkuda, kui päev juba õhtule kaldub. Vahest juhtuvad nad kokku karuga, kellel on kombeka päikeseveerengul murtud saagi jäänuseid maitsmas käia. Nii nad lootsid. Ja kui tugev lõuna oli söödud ja päev õhtule lähenes, läksid nad hästi varustatult teele: tohikpaunad seljas ning tüsedad laengud püssides. Viimasena astus Lauri, talutades nööripidi koeri ja kandes paunas seitset kortlit viina. Temale oli määratud koertega umbes kolmsada sammu tapapaigast eemale jääda, ning ta pidi Killi ja Kiiski siis lahti laskma, kui kuuleb hüüdu või püssipauku. Nii ta tegigi; peatus õigel ajal ühe kuuse all ootama, mis sünnib. Teised astusid koha poole, kus härg oli lõhki kistud, ja leidsid poolsöödud loomakere veriselt maalt pimedas kuusikus. Nad peitsid end nüüd paraja laske-maa taha ühe madala, kuid tiheda kuusetuka varju, otsustades oodata. 07057
Bottom
07057
Top
Kului hetki joltisen pitkä. Mutta viimein kuului arolta hiljaista tassailemista ja varpuin ratinaa, ja nytpä arvattiin ruokavieraan lähestyvän atrialle. Niinpä tapahtuikin. Puitten välistä lähestyi varoen ja hiljaa tavattoman suuri karhu. Mutta näkyi hän saaneen vaarasta aistin; sillä äyhkeillen ja käännellen kuonoansa seisahtui hän jo kauas uhristaan. Kauan hän juonitteli, ja tuntui lopulta kuin olisi hän mielinyt siirtyä takaisin, lähestymättä miehiä pyssynkantamalle. Syvimmässä äänettömyydessä vartoivat veljekset näreistössä, kunnes viimein Timo, huolimatta muiden kieltävistä viittauksista, läksi kaartaen ja hiiviskellen käymään kohden äkeätä vihollista. Ja nyt, koska hän luuli jo olevansa kontiota kylliksi lähellä, laukaisi hän; mutta ainoastaan kruuti sankista lemahti ylös ilmaan eikä sytyttänyt latinkia putkessa. Vihaisena karkasi nyt kontio kuin suuri, sammaleinen kiirivä kivi kohden miestä, joka viipymättä paiskasi itsensä alas kasvoillensa maahan, ja siinä makasi hän liikkumatta. Peto häntä haisteli, kyhneili ja tukisteli, maristen ja äyhkien pahoin. Kaiketi olis Timon surma nyt tullut, ellei Juhani olis rientänyt häntä apuun, ampuen kohden karhun selkärankaa. Ei uskaltanut hän tähdätä alemmas, muistellen veljeänsä, joka makasi hirviön alla. Mutta luoti ei sattunut, ei kumminkaan kosevalla tavalla, sillä rynkäsipä kuusiston ruhtinas kohden Juhania hurjempana vielä, jättäen Timon maata tonkeilemaan. Silloin Juhani, puolustaen henkeänsä, käänsi pyssynsä perän vasten elikon avattua kitaa, ja peloittava taistelo oli tulossa. Mutta ampui nyt Tuomas, lähettäen kontion koipeen tulisen luodin. Kartellen hänkin veljeänsä, ei tainnut hän tähdätä päähän tai rintaan, joiden haavoittaminen varmemmin tuottaa kuoleman. Toki tunsi nyt karhu ruumiissaan lyijyä, ja alas virtasi veri pitkin hänen lihavaa, pöyreätä konttaansa. Julmistuneena, hirmuisella kiljunalla kirmusi hän päin Tuomasta nyt, mutta sai niin ankaran iskun miehen pyssystä otsaansa, että hän, ravistaen päätään, seisahtui äkisti juoksussaan. Ja tässä nyt seisoivat vihamiehet vilauksen aikaa, uhalla katsellen toinentoistaan. Kulus kaunike tükk aega. Kuid siis kostis laanest tasast müdinat ja risude raginat, ning nüüd arvati, et söömavõõras läheneb oma roale. Nõnda sündiski. Puude vahelt lähenes ettevaatlikult ja vaikselt tohutu suur karu. Kuid ta näis olevat hädaohtu haistnud, sest ähkides ja koonu pööritades peatus ta juba kaugel oma ohvrist. Kaua vigurdas ta ja näis lõpuks, nagu oleks ta tahtnud tagasi pöörduda, ilma meestele püssi-võtte maa peale lähenemata. Kõige sügavamas vaikuses ootasid vennaksed kuusikus, kuni viimaks Timo teiste keelavaist viibetest hoolimata ringeldes ja hiilides vihase vaenlase poole hakkas minema. Ja nüüd, kui arvas karule juba küllalt lähedal olevat, laskis ta; kuid ainult pannust plahvatas püssirohi üles, ilma laengut püssirauas süütamata. Vihaselt tormas nüüd karu nagu suur sammaldunud, veerev kivi mehe poole, kes viivitamata enese kummuli maha viskas, ja seal lamas ta liikumata. Kiskja nuusutas teda, tuhnis ja tutistas, urisedes ning ähkides kangesti. Nähtavasti oleks nüüd Timo surm tulnud, kui poleks Juhani talle appi rutanud, lastes karu selgroo pihta. Ta ei usaldanud madalamale sihtidia, mõeldes vennale, kes lamas metsalise all. Kuid kuul ei läinud pihta, igatahes mitte tõhusal kombel, sest nüüd tormas kuusikuvürst Juhani pc»o!e veelgi koledamana, jättes Timo maad tongima. Siis pööras Juhani oma c!u kaitseks püssipära vastu looma lahtist lõusta ja‘ kohutav võitlus oli tulemas. Kuid nüüd laskis Tuomas ja saatis tulise kuuli karu koiba. Hoides venda, ei võinud temagi sihtida pähe või rinda, mille haavamine toob kindlamini surma. Tundis nüüd karu ometi tina oma keres ja alla voolas veri mööda ta lihavat, ümarat jalga. Raevuselt, koleda kisaga kargas ta nüüd Tuoma poole, kuid sai nii vägeva hoobi mehe püssipärast otsa ette, et pead raputades jooksu peatas. Ja siin nüüd seisid vaenlased silmapilgu aega, vahtides ähvardavalt üksteist. 07058
Bottom
07058
Top
Silloinpa riensivät esiin koirat, lähenivät vinhasti ja äänettöminä kuin kaksi leimausta, mutta, heidän ehdittyänsä röyheän kontion luoksi, nousi kiukkuinen melakka. Killi ärhenteli karhua vasten partaa, toki seisten hänestä aina jonkun askeleen syrjempänä. Mutta hänen takanansa teuhasi Kiiski, rohkenipa tuolloin, tällöin temmata pienen nappauksenkin hänen reisivilloistansa. Kuitenkin keikahti hän vikkelästi syrjään aina, koska metsän mesikämmen kuin mustanhallava, valtainen ruko käänteli itseänsä heidän keskellään. Viimeinpä, tehtyänsä muutaman onnistumattoman hyökkäyksen kiusaajoitansa kohden, pakeni otso, reuhuvat koirat jäljessään. Siis aga kihutasid koerad esile, lähenesid hitmsa hooga ja hääletult nagu kaks välku, aga kui nad säsise karu juurde jõudsid, algas vihane kärin. Killi klähvis karule vastti habet, seistes ometi alati mõne sammu temast eemal. Kuid karu taga räuskas Kiiski, usaldades aeg-ajalt isegi ta kintsukarvu pisut napsata. Ometi lendas ta iga kord väledalt kõrvale, kui metsa mesikäpp nagu mustjashall hiigla-heinaniga nende vahel käänles. Lõpuks, kui oli teinud mõne äpardunud kallaletungi oma kiusajate poole, põgenes metsaott, räuskavad koerad kannal. 07059
Bottom
07059
Top
Kaikki tämä tapahtui kovin joutuisasti ja ennen muiden veljesten ehtimistä taistelopaikalle. Mutta Juhani ja Tuomas latasivat kohta uudestaan, toivoen saavuttavansa kontion kerran vielä. Nousi myös Timo tuosta vähitellen pystyyn ja tuijotteli ympärillensä hetken, niinkuin ei olis hän juuri käsittänyt, missä oli Pohja, mistä ilmasta tuuli puhalteli. Kiivaasti nyt nuhtelivat häntä muut hänen tyhmästä rohkeudestaan, joka olis tainnut hukuttaa tässä miesten henkiä, ja kenties oli auttamattomaksi pilannut pyynnin. Sanaakaan lausumatta istui Timo mättäällä, pistellen auki sankin läpeä ja veitsen hamaralla nakutellen piitä terävämmäksi. Ja pian seisoivat he kaikki valmiina taasen jatkamaan pyyntiänsä. Kõik see sündis väga väledalt ja enne. kui teised vennaksed võitlusväljale jõudsid. Kuid Juhani ja Tuomas laadisid kohe uuesti, lootes karule veel kord järele jõuda. Tõusis ka Timo pikkamööda püsti ja vahtis silmapilgu tömbilt enese ümber, nagu poleks ta päris mõistnud, kus oli põhi, millisest taevakaa-iest puhus tuul. Ägedalt noomisid nüüd teised txda ta rumala julguse pärast, mis oleks võinud siin meeste elu maksta ja oli vahest jahi paratamatult rikkunud. Sõnagi lausumata istus Timo mättal, uuristades pannu auku ja täksides noasetjaga räni teravamaks. ja varsti seisid kõik valmis, et jälle jahti jätkata. 07060
Bottom
07060
Top
Yhä kauemmaspa siirtyi koirien haukunta, heikkeni melkein kuulumattomaksi, ja veljekset rupesivat jo arvelemaan tokko kohtaisivatkaan enää saalistansa. Mutta hetken mentyä kaikkuivat taasen selvemmin Kiliin ja Kiiskin äänet, lähestyen yhä likemmäksi, ja näkyi että karhu nyt teki tavallisen kierroksensa ja oli palaamassa samalle paikalle, josta oli lähtenyt. Asettivatpa veljekset itsensä mukaviin paikkoihin pyssyt kourissa, likenevää ajoa vartomaan. Pienellä, ruohoisella aukolla seisoi Simeoni ja hänestä jonkun matkan päässä Lauri, molemmat liikkumatta, äänetönnä kuin patsaat. Täyttä juoksua, niin että maa tömisi, läheni karhu näyttäin avatun, mustanpunaisen kitansa. Kohden Simeonia kiiti huohoittava otso. Ampui mies, ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin, mutta nousi jälleen ylös, karaten kohden ampujata. Mutta leimahti silloin Laurin pyssy, tuima paukaus kajahti ympäri, ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. Siinä hän lepäsi, jäsentäkään liikuttamatta, ja veri virtasi päästä ja rinnasta. Ikka kaugemale kadus koerte haukumine, nõrgenes pcaaegn kuulmatuks ja vennaksed hakkasid juba arvama, kas nad saaki raam kohtavad. Kuid varsti kostsid Killi ja Kiiski hääled jälle ' õigemini, tulid ikka lähemale ja näis, et karu tegi nüüd oma hariliku ringi ning oli samasse kohta tagasi tuimas, kust oli pxiksu läinudki. Vennaksed asetusid mugavaiste kohtadesse, ootama lähenevat tagaajamist, püssid pihus. Väikeses rohtunud .«u^us seisis Simeoni ja temast pisut eemal Lauri, mõlemad liikumata, hääleta kui sambad. Täit traavi, nii et maa müdises, lähenes karu, näidates avatud mustjaspunast suud. Simeoni poole tormas lõõtsutav ott. Laskis mees, ja pikali prantsatas mesikäpp murule, kuid tõusis jälle ja tormas laskja kallale. Aga välgatas siis Lauri püss, vägev pauk rõkkas ringi, ja vaikselt lamas karu Simeoni jalgade ees. Seal ta lamas, koibagi liigutamata, ja veri voolas ta peast ning rinnast. 07061
Bottom
07061
Top
Mutta veljekset kokoontuivat pian kaatuneen karhun ympärille, ja oli se vanha ja suuri koiraskarhu. Nähtiin nyt, että hänen päänsä ihan korvan juurelta oli lävistetty, ja lävistetty oli myös kylki. Ensin mainitun haavan, sen tiesivät kaikki, oli saattanut Laurin luoti; sillä elikko, jonka aivo on puhkaistu, kaatuu vilauksessa, eikä koskaan enää nouse. Mutta tyytyväisinä istuivat ampujat metsän pöyreäturkkisen sankarin ympärillä, hankkiutuen kumauttelemaan murharyyppyä. Tyytyväisinä myös ja jalosti katsellen istuivat koirat kaatuneen vihamiehensä vieressä.--Ilta oli kaunis, tuuli oli vaijennut ja aurinko aleni pimeän korven helmaan. Hauska oli tuossa veljesten levähtää näin hertaisena iltahetkenä, kun oli päätetty leikki metelöitsevä ja kuuma. Ent vennaksed kogunesid varsti langenud karu ümber, ja see oli vana ning suur isakaru. Nüüd nähti, et ta pea oli läbistatud otse kõrva juurest ja läbistatud oli ka külg. Esimese haava, seda teadsid kõik, oli teinud Lauri kuul; sest loom, kelle aju on läbi lastud, langeb silmapilkselt ega tõuse enam iialgi. Kuid rahul olles istusid kütid sasikarvase metsakangelase ümber, valmistudes tapanapsi võtma. Rahulolevalt ja uhkelt vaadates istusid ka koerad oma langenud vaenlase kõrval. — Ohtu oli kaunis, tuul oli vaikinud ja päike laskus pimeda laane põue. Lõbus oli seal vennastel armsal õhtutunnil nõnda puhata, kui oli lõppenud kärarikas ning tuline mäng. 07062
Bottom
07062
Top
JUHANI: Ensimmäinen ryyppy olkoon Laurin. Hän ampui kuin mies, kohtasi veitikkaa oikein kultaiseen paikkaan, ja kämmenillensä valahti kontio alas kuin viikatteen edestä heinä. Aika naukki, poikaseni! JUHANI: Esimene lonks olgu Lauri päralt. Ta laskis kui mees, trehvas vennikest otse kuldsesse kohta, ja karu vajus käppadele nagu hein vikati ees. Tubli lonks, pojuke! 07063
Bottom
07063
Top
LAURI: Jospahan minäkin kerran kulauttaisin ryypyn kurkustani alas. LAURI: No kui minagi kord viinatilga kurgust alla laseksin. 07064
Bottom
07064
Top
JUHANI: Sinä »härkämies» viinatiellä, ilman yhtään makua vielä, viaton kuin lammas. JUHANI: Sa kollanokk viina suhtes, ilma et veel maiku teaksid, süütu nagu lammas. 07065
Bottom
07065
Top
LAURI: Ma'un tiedän, tiedän ettei lintu juuri likaisi miestä, mutta millenkä maailma tuntuu koska iloinen poika humalassa keikahtelee, siitä en totisesti tiedä. LAURI: Maiku ma tunnen, nii et lind just meest ei mustaks, kuid kuidas maailm siis tundub, kui rõõmus poiss purjus peaga kõigub, seda ma tõepoolest ei tea. 07066
Bottom
07066
Top
AAPO: Aatteleppas jotain, Lauri, ja tahtoisin sinua ennen kieltää kuin käskeä. AAPO: Mõtle järele, Lauri, ja ma tahaksin sind ennem keelata kui käskida. 07067
Bottom
07067
Top
LAURI: Saakaamme tästä! LAURI: Laskem maitseda! 07068
Bottom
07068
Top
AAPO: Ja toivokaamme, ettei ole tämä turmelevan tavan alkeiksi. AAPO: Ja soovigem, et see poleks mitte halva kombe alguseks. 07069
Bottom
07069
Top
LAURI: Mitä jaarittelet? Otappas tuosta, koska on meillä syytä olla hieman noin niinkuin lystillisinä. LAURI: Mis sa lobised? Võta siit, sest meil on nagu pisut põhjust lõbusamas tujus olla. 07070
Bottom
07070
Top
JUHANI: Tuossahan makaa pokkomme kuin aika heinäriippi, ja säästetty on nyt monen naudan ja hevosen henki. JUHANI: Seal puhkab ju meie härrakene nagu tubli heinani ärss ja mõnegi sarvlooma ning hobuse elu on nüüd päästetud. 07071
Bottom
07071
Top
TIMO: Tiedänpä, että tulevalla kertaa Viertolan herra työntäisee viinapullon ilmaiseksi poveemme, tuopin tai kaksi. TIMO: Tean, et tuleval korral Vicrtola härra viinapudeli ilma eest põue pistab, toobi või paar. 07072
Bottom
07072
Top
JUHANI: Sitä en lukisikaan liiaksi, koska pelastimme hänen härkäliutansa tuolta hirviöltä tuossa. JUHANI: Ma ei peakski seda paljuks, sest et me ta härja-karja tolle kiskja käest päästsime. 07073
Bottom
07073
Top
AAPO: Mutta onpa siinä härkäliutaa; neljäkymmentä keihäspäätä. Kesän kaiken elustelevat he metsissä niin yöt kuin päivät, mutta talven kuluessa vetävät he ulos pelloille kaiken kartanon lannan. Mutta tuo heidän vapaa kesäinen elämänsä metsissä heidät melkein villiksi saattaa. AAPO: Kuid on see alles härjakari: nelikümmend sarv pead. Terve suve elavad nad metsas nii ööd kui päevad, kuid talve jooksul veavad nad põldudele kogu mõisa sõnniku. See suvine vaba e!u metsades teeb nad aga peaaegu metsikuks. 07074
Bottom
07074
Top
JUHANI: Varjelkoon Jumala joutumasta heidän joukkoonsa koirien kanssa; tekevätpä pian murennusta sekä miehestä että hänen koiristaan. Muistakaamme Nikkilän hätää Honkamäen härkien parissa; suuri oli miehen hätä vaikkei juhtien paljous ollutkaan niin hirveä kuin tämä Viertolan mulkoileva lauma. Koiriensa tähden, jotka tuollaisessa kilakassa aina turvauvat isäntänsä luoksi, olis hänen surma lopultakin saavuttanut, jos ei olis sattunut vastaan vahva niitun-aita, joka suojelevana linnan-muurina viimein seisautti härkien rynnäkkö-juoksun. JUHANI: Hoidku jumal koertega nende seltsi sattumast — nad teevad nii mehe kui koera liharäbalaiks. Tuletage meelde Nikkilä häda Honkamäe härgade käes: suur oli mehe kimbatus, kuigi pulle polnud arvu poolest nii palju nagu selles Vier-tola põrnitsevas parves. Koerte pärast, kes säärases valus ikka peremehe juurde peitu poevad, oleks ta hukatus viimaks ometi tulnud, kui poleks tüse niiduaed vastu juhtunud, mis kaitsva lossimüüri kombel lõpuks härgade rünnaku peatas. 07075
Bottom
07075
Top
AAPO: Olkaamme varoilla. Kuulinpa äsken niinkuin käheän kiljauksen tuolta mäeltä. He eivät olekkaan, luullakseni, meistä kaukana.--Mutta mitä askartelee Eero tuon kiven juurella? AAPO: Peame olema valvel. Oleksin äsja nagu kuulnud kähedat möirgamist sealt mäelt. Minu arvates polegi nad meist kaugel. — Kuid mis see Eero seal kivi ääres õiendab? 07076
Bottom
07076
Top
EERO: Saukkohan täällä on, täällä ontelossa kiven alla. EERO: Siin on saarmas, siin kivi all õnaruses. 07077
Bottom
07077
Top
JUHANI: Olisko tuo mahdollista? JUHANI: Kas oleks see võimalik? 07078
Bottom
07078
Top
EERO: Varmaan. Sisään menee lävestä jäljet, mutta ulos ei yhtään, niinkuin näen tuossa sannassa. EERO: Kindlasti. Jäljed lähevad õõnde sisse, kuid välja ei tule ühtki, nagu liivast näha. 07079
Bottom
07079
Top
AAPO: Näytäppäs ne jäljet koirille, niin kylläpä osoittaa heidän häntänsä keikunta onko siellä kortteeriväkeä. AAPO: Näita neid jälgi koertele, küllap siis nende hänna õõtsumine kuulutab, kas seal on korterirahvast. 07080
Bottom
07080
Top
JUHANI: Tänne, Killi ja Kiiski! JUHANI: Siia, Killi ja Kiiski! 07081
Bottom
07081
Top
TUOMAS: Tiellään ovat he taas ja, luullakseni, jäniksen jäljillä. TUOMAS: Nad on jälle teel ja minu arvates jäneste jälil. 07082
Bottom
07082
Top
EERO: Yhteisillä voimilla kyllä vipuamme ylös tämän kiven. EERO: ühise jõuga kaalume selle kivi küll üles. 07083
Bottom
07083
Top
TUOMAS: Onhan turhempaakin koetettu. Tänne kirvees, Juhani, ja tuosta lyön meille kullenkin jykevät kanget, joilla miehissä kohotamme kiven, koska koiramme ovat tulleet. TUOMAS: On ju tühisematki asja katsutud. Anna oma kirves, Juhani, ja ma löön teile igaühele tugevad kangid, millega üheskoos kivi üles kaalume, seni kui koerad tulevad. 07084
Bottom
07084
Top
Niin he haastelivat; ja löi Tuomas Juhanin terävällä kirveellä kullenkin miehelle tuikean kangen, neljä koivuista ja kolme pihlajaista.--Mutta äkisti he kuulivat metsästä kovan jyskeen ja pauhun, joka tuntui heitä lähestyvän peloittavalla vauhdilla. Tuota oudostellen kuultelivat veljekset, kanget kourissa, kuultelivat ja vartosivat mitä viimein metsästä ilmaantuisi. Kuului sieltä ilkeää, sekavata möryä; välimmiten vingahtelivat koirat kovin kipeästi; ja pian ilmestyi sieltä kauhistava näky. Kiilien tuli heitä kohden kymmenen kiukkuista härkää, kaahaten edellään koiria, jotka pakenivat henkensä tähden, kiirehtien miesten luoksi. Mutta tämä saattoi pöyhistymään miesten karvat, ja kylmät väristykset karsivat heidän ruumistansa. Ja ilman yhtään pidätystä karkasivat härjät päin, möräten huumaavasti; voimakkaasti iskettiin heitä vastaan, ja alkoi kamoittava taistelo. Vahvoilla kangillansa läimäyttelivät veljekset, halkasivat sarvitettuja päitä, ja kaksi jo härjistä makasi tanterella, viskellen sorkkiansa ilmassa. Mutta uhkasi veljeksiäkin surman kuolema. Kaatui Timo, ja kumartui jo härkä lävistääkseen allansa makaavan miehen rintaa; mutta silloinpa lankesi raskaasti alas Tuomaan pihlajainen kanki, lankesi, katkaisten juhdalta selkärangan. Möyhkäten vaipui elikko hengettömänä maahan, ja Timo oli pelastettu. Myös Aapoa uhkasi samankaltainen tuho, mutta hänenpä taasen pelastivat Juhani ja Eero. Voimallisesti nuijaili Juhani kangellansa härkää sarvien väliin, Eero häntä rytkäytteli hännästä, sillä keinolla siirtäen hirviön aseman, joka myöskin pian makasi tanterella, viskellen sorkkiansa ilmassa. Koivuisen kankensa kadotti taistelon vilinässä Timo, mutta huomasi pian Juhanin kirveen kedolla; sen tempasi hän kouraansa ja rupesi huhmailemaan ympärillensä tulisella tuimuudella. Hän iski oikealle, iski vasemmalle: hirveästi aukenivat härkien mahat ja kohisten vuosi alas kentälle verta, vettä ja rapaa. Niin taistelivat miehet kalveina kuoleman kidassa; ja parastansa tekivät myös koirat, käytellen hampaitansa kuin rautahohtimia härkien kurkkuihin. Kova oli sekamelskassa meno ja meteli, ylös ja alas keikahtelivat kanget, korkealla ilmassa sinkoilivat härkien heltiyneet sarvet, ja veljesten huuto, koirien ähellys ja elukkain möly suli yhteen kauhistavaksi ääneksi. Nõnda nad rääkisid; ja Tuomas lõi Juhani terava kirvega igaühele tugeva kangi, neli kasest ning kolm pihlakast. — Kuid korraga kuulsid nad metsast kanget müdinat ja raginat, mis niiis neile kohutava kiirusega lähenevat. Seda kuulasid vennaksed imestades, kangid pihus, kuulasid ja ootasid, mis peaks vait metsast viimaks ilmuma. Kostis sealt jõledat, segast möirgamist, aeg-ajalt vingatasid koerad üpris haledalt; ja peagi ilmus sea!t kohutav nägemus. Kiinis tormasid nende poole liiimme vihast härga, kihutades ees koeri, kes põgenesid oma elu pärast meeste juurde. Kuid see ajas meeste ihukarvad püsti ja külmavärinad käisid üle nende keha. Ja ilma mingi |H'iituscta tormasid härjad kallale, möirates kõrvulukustavalt; vägevalt löödi neid tagasi ning algas kohutav heitlus. Tugevate teivastega virutasid vennaksed, poolitasid sarvilisi päid, ja kaks-härga lamasid juba maas, vehkides sõrgadega õhus. Kuid ähvardas ka vennakseid surm ning hukatus. Langes Timo, ja painutas juba pea härg, et läbi lüüa maas lamava mehe rinda; kuid langes siis raskelt ka Tuoma pihlakane kang, langes alla ja murdis härja selgroo. Korisedes vajus loom elutult maha ja Timo oli päästetud. Ka Aapot ähvardas samasugune hukatus, kuid tema päästsid jälle Juhani ja EERO: Vägevalt virutas Juhani oma kangiga härjale sarvede vahele. Eero sikutas teda sabast, sel kombel tõmmati metsaline kõrvale, kes lamas peagi niisama murul, pildudes sõrgu õhku. Timo kaotas võitluse möllus ema kasepuust kangi, kuid märkas kohe murul Juhani kirvest; selle kahmas ta pihku ja hakkas tulise valuga enese ümber vehkima. Ta lõi paremale, lõi pahemale: koledalt avanesid härgade maod ja kohinal voolas alla murule verd, vett ning raba. Nii võitlesid vennaksed kahvatult surmasuus, ja mis võisid, seda tegid ka koerad, tarvitades hambaid nagu raudtange härgade kurgualuse kallal. Suur oli möllus kära ja kisa, üles ning alla karglesid kangid, kõrgel õhus lendasid här-gade murdunud sarved, ja vennaste karjumine, koerte klahvi-mine ning elajate möirgamine sulas kokku üheksainsaks kohutavaks hääleks. 07085
Bottom
07085
Top
Mutta viimein ottelu herkesi. Seitsemän härkää makasi hengettömänä maassa, kolme heistä pakeni, mikä yksisarvisena, mikä perin nuijapäisenä ja mikä muutoin hakattuna pahoin. Mutta kalveina, silmät pystyssä, seisoivat veljekset hurmeisella maalla. Punoittaen seisoi Timo, kourassa verinen, rapainen kirves, seisoi kuin kaskea hakkaava mies. He taisivat tuskin käsittää mitä oli tapahtunut. Kaikki tuntui heistä kamalaksi uneksi, kun he muistelivat kärhämätä, joka tuimana tuulispäänä lähestyi heitä, riehui vilauksen aikaa heidän keskellänsä ja raukeni äkisti jälleen. Kauhistuen katselivat he otusten paljoutta, jotka nyt makasivat heidän edessään verisellä kedolla: kuusiston kontio, julman suuri, ja seitsemän lihavata härkää. Kovia työnnähdyksiä olivat he itsekin leikissä kokeneet, varsinkin Aapo, Juhani ja Timo; mutta seisoivat he kuitenkin kaikki pystyssä vielä. Siinä he seisoivat, kanget käsissä, huohoittaen, hikoillen ja äänettöminä tuijotellen toinen toistansa kohden. Kuid viimaks lõppes heidus. Seitse härga lamasid elutult maas, ko'rra neist põgenesid, kes ühe sarvega, kes päris nudi-peaga ja kes muidu koledalt veristatud. Kuid kahvatunult, tardunud silmil seisid vennaksed verisel maal. Punetades seisis Timo, pihus verine kirves, seisis kui sõõrumees. Vaevalt suutsid nad mõista, mis oli juhtunud. Kõik näis neile nagu kohutav uni, kui nad mõtlesid lahingule, mis tuulispeana neile lähenes, silmapilgu nende keskel möllas ja äkki jälle rauges. Kohkudes vaatasid nad elajate hulka, kes lamasid nüüd verise! murul nende ees: koletu suur kuusiku mesikäpp ja seitse lihavat härga. Raskeid hoope olid nad mängus isegi saanud, eriti Aapo, Juhani ja Timo; kuid siiski seisid nad kõik veel püsti. Seal nemad seisid, kangid pihus, hingeldades, higistades ja vahtides hääletaSt üksteisele otsa. 07086
Bottom
07086
Top
Mutta hengähtää ehtivät he tuskin, ennen kuin läheni uusi vaara, monin kerroin suurempana ensimmäistä. Tuulispäätä seurasi hirmumyrsky. Tuntuipa kuin olisi nyt lähestynyt maailman viimeinen hetki. Tanner jyrisi kuin maanjäristyksestä, metsä ryskyi ja hirmuinen möry täytti illan tyynen ilman, koska juosten läheni kolmekymmentä ja kolme hurjapäistä härkää. Melskettä kuultelivat veljekset, silmät ympyrjäisinä päissä, kuultelivat hetken ihan liikkumatta, mykkinä kuin kauan kaahattu sikolauma pensastossa pellon-aidan kulmalla, korvat lotkassa kuultelee, lähestyisikö vainoojansa vielä. Niin veljeksetkin, kunnes härkäjoukko rynkäsi korvesta ulos. Silloin viskasivat he kankensa, ottivat pyssynsä ja pakenivat koirinensa kaikin voimin, ja möräten karkasivat härjät heidän jäljissään. Raja-aitaan päin, Viertolan ja Jukolan metsien välillä, kiirehtivät veljekset. Tuli heitä vastaan matala vesilampi, päältäpäin ruohoisella kamaralla katettu; mutta kaartelemiseen ei ollut heillä aikaa, vaan ilman arvelematta juoksivat he lammin poikki. Kuului kohaus, koska he vesituiskuun ja sumuun peittyivät, mutta ilmestyivätpä he samana hetkenä selvään ilmaan taas. Muistuttipa heidän juoksunsa kuuta korkeuden sininiitulla. Ei väisty hän syrjään hattaran edestä, joka tahtoo sulkea hänen tiensä, vaan huoletonna hän retkeilee sen läpitse, ja kirkkaampana kuin ennen astuu hän jälleen sen kautta ulos. Ja vakaasti, juhlallisesti hän vaeltaa. Mutta Jukolan pojat juoksivat kuin jänikset ja villit oinaat; sillä hätä kirmasi heidän kantapäissään. Tuli aita uusi ja vahva, ja tulisesti lennähtivät veljekset sen yli, mutta pari kymmentä askelta sen toiselle puolelle seisahtuivat he lakealle aholle, katselemaan voisiko tämä aita heitä pelastaa. Lähestyi sitä raivokas, elämöitsevä härkäliuta, kuului kova räiskäys ja nurin murrettiin kuusinen aita, ja olivat nyt härjät veljeksiä likempänä kuin ennen. Siitä kirmaistiin yli kumisevan ahon: miehet ja koirat edellä, juhdat heidän jäljessään, möräten, ja potkien ilmaan turpeita ja pöllyävää hietaa, niinkuin talven myrsky savuna kiertää lunta korkealle ylös. Vimman vauhdilla juoksivat veljekset, sydämmissään kuoleman kauhistus, sillä he luulivat jo polkevansa viimeistä tynkkää elämänsä tiestä. Kuid vaevalt said nad hinge tõmmata, kui neile lähenes uus hädaoht, eelmisest mitu korda suurem. Tuulispeale järgnes hävitav maru. Tundus, nagu oleks lähenenud maailma viimne tund. Tanner mürises nagu maavärisemisel, mets ragises ja hirmus möirgamine täitis vaikset õhtu õhku, kui neile joostes lähenes kolmkümmend ja kolm metsikut härga. Vennaksed kuulasid mürglit, silmad peas nagu taldrikud, kuulasid hetke täiesti liikumata, tummalt, nagu kuulab kaua taga kihutatud seakari põlluaia nurgas põõsastikus, kõrvad lontis, kuulab, kas tagaajaja veelgi läheneb. Nõnda ka vennaksed, kuni härjakari laanest välja tormas. Siis virutasid nad kangid maha, haarasid püssid ja põgenesid ühes koertega kõigest väest, ning möirates kihutasid härjad nende järel. Piiriaia poole Viertola ja Jukola metsade vahel kiirustasid vennaksed. Tuli neile vastu madal järveloik, pealt rohuse kamaraga kaetud; kuid polnud neil aega ringiminekuks, vaid ilma kahkluseta jooksid nad põiki üle järve. Kuuldus kohatus, kui nad vesituisku ja uttu mattusid; kuid samal silmapilgul ilmusid nad jälle selgesse õhku. Tuletas nende jooks meelde kuud taeva sininiidul. Ei tagane ta pilve ees, mis tema teed tahab sulgeda, vaid muretult rändab ta sel' lest läbi ja heledamana kui enne astub jälle selle tagant välja. Ning tõsiselt, pidulikult ta rändab. Kuid Jukola poisid jooksid nagu jänesed ja metsoinad, sest häda kihutas nende kannul. Tuli vastu uus ja tugev aed ning tuliselt lendasid vennaksed sealt üle, kuid paarkümmend sammu teispool peatusid nad lagedal raiesmaal vaatama, kas see aed võib neid päästa. Lähenes sellele metsik, märatsev härjaparv, kostis kõva ragin ja maha murti kuusepuust aed, ning nüüd olid härjad vennastele lähemal kui enne. Sealt siis kihutati iile kõmiseva raiesmaa: mehed ja koerad ees, pullid nende taga, möirates ja pildudes õhku maakamarat ning tolmavat liiva, nagu keerutab talve maru lund suitsuna kõrgele üles. Meeletu hooga jooksid vennaksed, südames surmahirm, sest nad arvasid, et tallavad juba oma elutee viimset juppi. 07087
Bottom
07087
Top
Kuului silloin huuto Aapon suusta: »kontit seljästämme, mutta pitäkäämme pyssyt!» Niin hän lausui, ja kuusi tuohikonttia kellahti paikalla alas maahan; seitsemäs keikkui vielä Laurin seljässä; hän ei mielinyt sitä hellittää vielä. Vähänpä kuitenkin auttoi tämä keino; sillä yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: »Hiidenkivelle, Hiidenkivelle!» Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella, ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauas tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni; heidän kyntensä iskivät lujemmin, tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet. Niin he pelastuivat hirvittävästä kuolemasta, mutta olivatpa olleet lähellä surman nielua. Tuskin olivat he ehtineet kivelle, niin jo temmelsi heidän ympärillään juhtalauma, myristen ja kuopien maata. Ja tämä kivi, miesten turvapaikka, oli melkein neliskulmainen, syllän korkea kallionkappale, ja seisoi korvessa noin kolme sataa askelta ahon reunalta. Siinä nyt istuivat veljekset, hikoen ja puhaltaen peloittavasti, juostuansa kiukkuisen kuoleman edestä. Äänettöminä, sanaakaan lausumatta, istuivat he kauan. Mutta viimein avasi Juhani suunsa. Kuuldus siis hüüe Aapo suust: «Paunad seljast, kuid hoidke püssid alles!» Nii ta lausus ja kuus tohikpauna lendasid silmapilk maha; seitsmes kõlkus veel Lauri seljas; ci ta raatsinud seda veel minema heita. Vähe aitas ometi seegi abinõu, sest ikka lähemale tuli neile hirmus müdin ning möirgamine. Kuid kostis jälle Aapo huulilt haledalt kisendav hüüe: «Hiiukivile, Hiiukivilc!» Ja ta mõtles üht hiiglasuurt kivi, mis seisis sünges laanes. Selle poole kiirustasid nüüd vennaksed, seisid varsti kivimüraka all ja välgukiirusel viskusid nii mehed kui koerad kivile üles. Kaugele lendasid samblad, kui meeste pihud kivi nurkadest kinni haarasid; nende küüned lõid kõvemini, kindlamini ja teravamini kivisse kinni kui iial ilvese kõverad küüned. Nii pääsesid nad kohutavast surmast, kuid olid ka olnud ligi surma suud. Vaevalt olid nad kivile jõudnud, kui juba pullikari nende ümber märatses, möirates ja maad kaapides. Ja see kivi, meeste päästepaik, oli peaaegu neljakandiline süllakõrgune kaljurahn ning seisis laanes umbes kolmsada sammu raiesmaa servast kaugel. Seal nüüd istusid vennaksed, higistades ja kohutavalt lõõtsutades, pärast oma jooksu vihase surma eest Hääletult, sõnagi lausumata istusid nad kaua. Kuid viimaks avas Juhani oma suu. 07088
Bottom
07088
Top
JUHANI: Tässä ollaan, veljet, ja kiittäkäämme onneamme siitä. Sillä se oli marssi, jota muistamme niin kauan kuin härkiä maailmassa löytyy. JUHANI: Siin me nüüd siis oleme, vennad, ja tänagem selle eest õnne. Sest see oli marss, mida mäletame, nii kaua kui leidub härgi maailmas. 07089
Bottom
07089
Top
AAPO: Tässä ollaan, mutta kuinkahan tästä tullaan? Itsepintainen on härkä, ja nämät tässä ovat vihan vimmoissaan kumppaniensa surman tähden, jota nyt mielisivät koirillemme monenkertaisesti kostaa. AAPO: Siin me oleme, kuid kuidas me siit pääseme? Härg on kangekaelne ja need siin on oma seltsimeeste surma pärast vihast pöörased, mida tahaksid nüüd meie koertele mitmekordselt tasuda. 07090
Bottom
07090
Top
JUHANI: Ja me saisimme samasta kauhasta. JUHANI: Ning meie saaksime sama mõõduga. 07091
Bottom
07091
Top
AAPO: Ilman tämän kiven kultaista korkeutta. AAPO: Kui poleks selle kivi kuldaväärt kõrgust. 07092
Bottom
07092
Top
JUHANI: Olipa se meille tervetuloa. Totisesti! Kuin oravat, niinpä kiipesimme nopeasti ylös. JUHANI: See oli meile küll tere tulemast. Tõepoolest! Nagu oravad, nii ronisime väledalt üles. 07093
Bottom
07093
Top
EERO: »Ja sitten me ryypättiin». EERO: «Ja siis võtsime napsid.» 07094
Bottom
07094
Top
JUHANI: Juuri niin! Kiitos Herran, että on meillä kumminkin viinaa, jos niin, että opetettaisiin poikia paastoomaan tässä. JUHANI: Just nii! Tänu taevale, et meil vähemalt on viina, kui nii peaks minema, et siin poisse pisut paastuma õpetatakse. 07095
Bottom
07095
Top
LAURI: En hellittänyt konttiani minä. LAURI: Ei mina pauna jätnud. 07096
Bottom
07096
Top
JUHANI: »Sulle kiitos» myös, mun veljeni. Mutta saatappas tinapullos esiin, kumauta siitä aika naukki ja sitten pane se vierimään ympäri. Nyt tarvitsee sydän vähän vahvistusta. JUHANI: Tänu ka sulle, mu vend. Kuid otsi nüüd plasku välja, kummuta sealt ise tubli lonks ja pane siis ringi käima. Nüüd tahab süda pisut kinnitust. 07097
Bottom
07097
Top
AAPO: Mutta sitä tavaraa tulee meidän nauttia varoten näin vaarallisessa asemassa kuin tämä. AAPO: Kuid seda kaupa peame nii hädaohdikus seisukorras nagu see parajal mõõdul tarvitama. 07098
Bottom
07098
Top
JUHANI: Terveellinen muistutus. Mutta otappas tuosta yksi kohtuullinen kulaus. JUHANI: Kasulik meeldetuletus. Kuid võta siit üks para* lonks. 07099
Bottom
07099
Top
AAPO: Kohtuus on aina paras. Muistakaamme: tässä on myös vuoteemme ja ehkä enemmin kuin yhdeksi yöksi. AAPO: Parajus on ikka kõige parem. Pidage meeles: siin on ka meie voodi ja vahest kauemaks kui üheks ööks. 07100
Bottom
07100
Top
JUHANI: Auttakoon meitä Jumala siitä! Minä toivon, että nälkä piankin poistaa tuon sarvimetsän ympäriltämme.--Niin, tässä istumme kuin seitsemän ukulia korvessa, tässä sammaleisella Hiidenkivellä. Mutta mistähän on syntyisin tämä nimi? JUHANI: Hoidku jumal selle eest! Ma loodan, et nälg tolle sarvemetsa peagi meie ümbert laiali ajab. — Nõndaks, siin me istume nagu seitse öökulli laanes, sellel sammaldunud Hiiukivil. Kust on aga pärit see nimi? 07101
Bottom
07101
Top
AAPO: Eräästä kummallisesta tarinasta. AAPO: ühest imelikust muinasjutust. 07102
Bottom
07102
Top
JUHANI: Kertooppas se meille aikamme vietteeksi. Sillä tässähän tarinat juuri omaansa, tarinat ja historjat. JUHANI: Jutusta meile seda ajaviiteks. Sest siin on muinasjutud just omal kohal, muinasjutud ja histooriad. 07103
Bottom
07103
Top
Ja seuraavan tarinan tästä kivestä kertoi heille Aapo. Ning järgmise muinasjutu vestis neile Aapo sellest kivist. 07104
Bottom
07104
Top
Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen Hiiden-ruhtinas, mahtavin tenhomies Pohjolassa. Oli hänellä peura jalo ja kaunis, juoksemaan verrattoman nopea. Läksi tuo sorea eläin kerran kevättalvisena päivänä karkelemaan hankikantehelle ja päätyi samoomaan ympäri Suomen-nientä. Silloin moni joutsimies, nähtyänsä kultakarvaisen ja heleäsilmäisen peuran, riensi häntä vainoomaan karkaistulla nuolellansa. Mutta kenkään ei voinut häntä seurata, vaan pian jätti hän kauas jälkeensä hiihtävän miehen.--Joutui hän viimein Hämeen-maalle, jossa löytyi eräs mainio hiihtäjä ja tarkka joutsimies. Tämä nyt sai vainun Hiiden komeasta peurasta, läksi kerkeästi häntä kiehtomaan, liukuen sileillä suksillansa, olalla tuima kaari. Kiljuvalla vauhdilla pitkin tasaista hankea kirmasi peura, mutta vauhdilla vielä vinhemmällä joutsimies hänen jäljessään. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että jyrkät mäet ylös, alas. Mutta rupesipa viimein väsymys saavuttamaan peuraa; hän jo kovin huohoittaen pakeni, juoksunsa heikkeni ja yhä likemmäksi läheni mies. Tapahtui silloin kumma, joka kuitenkin on ennenkin nähty pidättävän monen ampuniekan nuolen. Äkisti kääntyi peura ympäri, lähestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen hereitä kyyneleitä. Mutta ensinkään arvelematta lähetti vasamansa armoton mies, lävisti ihanan eläimen otsan; ja niin kaatui Hiiden peura, punaten verellänsä valkean lumen. Elas ennemuiste Lapi tundruil oma lossis vägev hiidude vürst, vägevaim nõid Põhjalas. Oli tal põder uhke ja kaunis, jooksma võrratult väle. Läks too tore loom kord kevadtalvisel päeval karglema mööda lumelagendikke ja ulatus ta jooks kaugele Soomeneemele. Kuldkarvalist ja heledasilmaüst põtra nähes ruttas siis nii mõnigi vibumees teda karastatud noolega taga ajama. Kuid keegi ei saanud teda jälgida, vaid peagi jättis ta suusamehe kaugele enese taha. — Jõudis ta lõpuks Hämemaale, kus elas üks suurepärane suusataja ning vahva vibukütt. Sai see nüüd teada toredast hiiu põdrast, läks teda nobedalt jälitama, liueldes siledail suuskadel, õlal tugev vibu. Tulisel hool kihutas põder mööda tasast hange, kuid veelgi vihasema hooga ammumees tema taga. Nõnda jooksid nad kaua, nii laiu lagendikke kui ka äkilisi mägesid mööda üles ning alla. Kuid viimaks hakkas väsimus põdras võimust võtma; ta põgenes juba kõvasti lõõtsutades, ta jooks muutus aeglasemaks ja ikka lähemale tuli mees. Siis sündis ime, mis on varem peatanud ometi nii mõnegi vibumehe noole. Äkki käänas põder ümber, lähenes oma tagaajajale paluva näoga, valades ohtrasti pisaraid. Kuid vähematki mõtlemata saatis armutu mees oma noole, läbistas kauni looma otsaesise, ja nii langes hiiu põder, värvides oma verega valge lume punaseks. 07105
Bottom
07105
Top
Silloin Hiisi, käyskellen Pohjan-perän kolkoissa laaksoissa, tunsi äkisti sydämensä kiertyvän ja tiesi kohta, että kultainen varsansa vaelteli vaarassa. Hän kiirehti ylös tunturille, jossa linnansa seisoi, ja rupesi noitakurkistimellansa tähtäilemään etelään päin. Ja näki hän kaukana tummassa kuusistossa peuransa, joka, veressään uiskellen, kierteli itseänsä kuoleman tuskissa; ja näki hän murhamiehen seisovan uhrinsa vieressä riemuitsevalla katsannolla. Silloin julmistui hän hirmuisesti, tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivimöhkäleen, sinkautti sen korkealle ilmaan, lentämään kohden joutsimiestä Hämeen saloissa. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi, valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Kohosi se ylös taivaan kumuun, vaipui alas taasen, vaipui päivään päin, ja juuri ampuniekan päälaelle putosi summaton paino, haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi. Siis tundis äkki hiid, kes kõndis Pärapõhja süngeis orgudes, oma südant rinnas pöörduvat, ja ta teadis kohe, et tema kuldne varss hädaohus rändas. Ta ruttas üles mäele, kus seisis ta loss, ja hakkas nõiatoruga lõunasse vahtima. Ja ta nägi kaugel pimedas kuusikus oma põtra, kes veres ujudes surmavaludes viskles; ja ta nägi mõrtsukat rõõmutseva pilguga oma ohvri kõrval seisvat. Siis vihastas ta hirmsasti, tõmbas lossimüürist «uure neljakandilise kivimüraka, virutas selle kõrgele õhku, lendama vibumehe poole Häme saludes. Vägeva kohina ja mühinaga lendas vali kivi, lõigates võimsas kaares pilvede tuulist maailma. Ta tõusis üles taevakummini, vajus jällegi alla, vajus lõunakaarele, ja just vibumehe pealaele langes ääretu raskus, mattes mehe igaveseks enese alla. 07106
Bottom
07106
Top
JUHANI: Ja miehen surma oli meidän onneksemme. Missä olisimme nyt me ilman tätä kiveä? Tuolla korvessahan rapana ja raatoina vetelisimme, kurjat. JUHANI: Ja mehe surm oli meie õnneks. Kus oleksime nüüd ilma selle kivita! Seal laanes vedeleksime roiskude ja raibe-Icna, õnnetud. 07107
Bottom
07107
Top
TUOMAS: Mutta kyllä vielä tässäkin tarpeeksemme saamme. Minä takaan sen. TUOMAS: Kuid küllap veel siingi vatti saame. Seda võin vanduda. 07108
Bottom
07108
Top
JUHANI: Jumala auttakoon meitä ajoissa! JUHANI: Jumal aidaku meid õigel ajal! 07109
Bottom
07109
Top
TIMO: Täytyyhän tässä poikien untakin jyritellä päälliskyttäisin toinentoisensa niskoilla kuin pääskysen-poikaset pesässänsä. TIMO: Peame siin magamagi üksteise kukil nagu pääsu-kesepojad pesas. 07110
Bottom
07110
Top
AAPO: Se ei käy päisin. Pianhan kellahtaisi unipöllöinen mies alas härkien saaliiksi. Sentähden kaksi meistä aina, yksi kummallakin vierellä, vartioitkoon uneksuvaa veljeänsä. AAPO: See ei lähe. Peagi veereb unest segane mees alla härgade saagiks. Sellepärast valvaku kaks meist ikka magavaid vendi, teine teisel pool. 07111
Bottom
07111
Top
JUHANI: Järkevä neuvo; ja käyttäkäämme sitä tarkasti; tässä on kortteerimme ainakin tämä yö. Sen näemme jo kaikki härkien hankkeista. Tuossahan jo kolme peeveliä makaa röhöttää kirotuilla mahoillansa, puhkaten ja märehtien, perkeleet!--Mutta pankaat ma'ata, pojat; minä ja Aapo tahdomme teitä vahdata tuonne likimaihin puoleen yöhön. Pankaat ma'ata, pankaat ma'ata. Herra siunatkoon meitä! JUHANI: See on mõistlik nõu ja tuleb käia hoolsalt selle järgi — siin on meie korter vähemalt seks ööks. Seda näeme juba kõik härgade ettevalmistustest. Seal põõnab juba kolm paganat oma neetud kõhul maas, ähkides ja mäletsedes, saata-nad! — Kuid heitke magama, poisid; mina ja Aapo tahame teid valvata kuni keskööni. Heitke magama, heitke magama. Issand kaitsku meid! 07112
Bottom
07112
Top
AAPO: Voi meitä poloisia kumminkin! AAPO: Oh meid õnnetuid küll! 07113
Bottom
07113
Top
SIMEONI: Mihin olemmekin onnettomat joutuneet. SIMEONI: Misukesse viletsusse oleme jõudnud! 07114
Bottom
07114
Top
JUHANI: Kurjuuteen, suureen kurjuuteen. Mutta pankaat ma'ata, siunatkaat sielujanne ja ruumiitanne ja nukkukaat Herran nimeen. JUHANI: Viletsusse, suurde viletsusse. Kuid heitke magama, paluge oma hinge ja ihu eest ning uinuge issanda nimel. 07115
Bottom
07115
Top
Niin viettivät he yönsä: valvoi aina kaksi, muiden ma'atessa sammaleisella kivellä; ja pitkä oli yö. Koitti viimein toki aamu, aurinko nousi ja kohosi ylös taivaalle, mutta sama oli heidän kohtalonsa vielä; ainapa sarvet, heitä piirittäen, keikkuivat Hiidenkiven ympärillä, ja kovin jo heitä likisteli nälkä. Kuitenkin toivoivat he saman armottoman vieraan tekevän tehtävänsä härkienkin mahoissa ja lopulta pakoittavan heidät siirtymään laitumille. Niin he toivoivat, odottaen vihamiestensä poistumista. Mutta kauhistuksella huomasivat he pian, että eläimen ruokaa löytyi kyllin tuossa korven kosteassa sararuohossa Hiidenkiven vaiheilla. Sitähän rupesivat nyt härjät vakaasti näykkeilemään, siirtymättä kauemmas kuin että sammaleinen kivi heillä lakkaamatta oli näkyvissä. Nii veetsid nad öö: ühtesoodu kaks valvasid, kuna teised magasid sammaldunud kivil; ja pikk oli öö. Lõpuks koitis ometi hommik, päike tõusis ja kerkis kõrgele taevasse, kuid nende olukord oli ikka endine; ikka piirasid neid kõikuvad sarved Hiiukivi ümber ja nälg pigistas neid juba kõvasti. Ometi lootsid nad, et see halastamatu võõras täidab oma ülesannet ka härgade kõhus ja sunnib neid lõpuks söödamaale siirduma. Nii nad lootsid, oodates vaenlaste lahkumist. Kuid kohkudes märkasid nad peagi, et loomatoitu leidus seal Hiiukivi ümber laane niiske tarnheina hulgas külluses. Seda hakkasid härjad nüüd rahulikult purema, kaugemale minemata, nii et sammaldunud kivi oli neile lakkamata näha. 07116
Bottom
07116
Top
JUHANI: Eihän ole heillä aijettakaan korjata luitansa. Ottavatpa, peeveli vie, tähän asuntonsa ja rakentonsa aina talveen asti. JUHANI: Neil ei tule mõttessegi oma konte koristada. Nad jäävad siia, pagan võtaks, kuni talveni laagrisse ja sööma peale. 07117
Bottom
07117
Top
EERO: Heillä on riivattu nahassa. EERO: Neil on kurivaim nahas. 07118
Bottom
07118
Top
TIMO: Mikä on heidän tässä ollessa? Korpi antaa heille sekä ruo'an että juoman; mutta kuiva sammale on meillä tässä leipänä ja särpimenä. TIMO: Mis neil siin viga olla? Laas annab neile nii sööki kui jooki; aga kuiv sammal on meile siin leivaks ning leivakõrvaseks. 07119
Bottom
07119
Top
SIMEONI: Mutta asian laita on tämä, että me istumme tässä koiriemme tähden. Minä pelkään, että pelastuksemme ainoa tie on viskata Killi ja Kiiski uhriksi vihaisille härjille. SIMEONI: Kuid lugu on nii, et me istume siin koerte pärast. Ma kardan, et meie ainus pääsetee on see, kui me Killi ja Kiiski vihastele härgadele ohvriks heidame. 07120
Bottom
07120
Top
JUHANI: Julma neuvo. JUHANI: Metsik nõu. 07121
Bottom
07121
Top
AAPO: Jota emme leikin seuraa. AAPO: Mille järgi me nii kergesti ei käi. 07122
Bottom
07122
Top
JUHANI: Ei niinkauan kuin seisoo pystyssä Jukolan Juho. JUHANI: Ei nii kaua, kui Jukola Juho püsti püsib. 07123
Bottom
07123
Top
TUOMAS: Viskaisimmeko nahkamme lunastimeksi heitä, jotka niin monet kerrat ovat pelastaneet henkemme petoin murhaavista kynsistä? Ja oliskohan tuosta hyötyä meille? Minä epäilen. TUOMAS: Et me need oma naha päästmiseks alla tõukak-sime, kes nii mõnegi korra on meie elu kiskjate murdvaist küüntest päästnud? Ja kas sellest meile kasu oleks? Ma kahtlen. 07124
Bottom
07124
Top
JUHANI: Samoin minä. Härjät tuossa, saatuansa kerran koiramme ryysyiksi, rupeaisivat vallan koreasti vartomaan täällä aina vaan enemmin sarvillensa seivästettävää. Varma asia. JUHANI: Mina samuti. Kui need härjad seal kord meie koerad on räbalaiks teinud, siis hakkaksid nad ilusti seda ootama, kunas veel rohkem oma sarvede otsa saaksid. Kindel asi. 07125
Bottom
07125
Top
SIMEONI: Niin, niin, mutta mihin keinoon käymme, koska nälkä oikein rupeaa naukuilemaan tuossa mahassa? SIMEONI: Jaa, jaa, kuid mis me peame tegema, kui nälg meie kõhus näuguma hakkab? 07126
Bottom
07126
Top
JUHANI: Se naukuilee ensi-ajan maarussamme, mutta sieltä ampuu se pian tuohon pamppailevaan sydämeen, ampuu kuin kissa lihavan hiiren niskaan, ja silloin lannistuu uhkea mies. Kova, kova on nyt miehen päivä. Mihin keinoon käymme? kysyn minäkin. JUHANI: See näub esiti maos, kuid sealt põikab ta peagi sinna põksuvasse südamesse, kargab nagu kass lihava hiire kaela, ning siis vajub vägev mees kössi. Raske, raske on siis lugu. Mis me peame tegema? küsin minagi. 07127
Bottom
07127
Top
AAPO: Huutakaamme huikeasti kaikki yhdestä suusta; äänen ehkä kuulee jokin metsässä käyskelevä, tai ehtii se aina Viertolaan ja saattaa ihmiset jotain arvelemaan. AAPO: Hüüame valjusti kõik ühest suust: vahest kuuleb mõni metsaskäija, või kostab see isegi Viertolasse ja paneb inimesed mõtlema. 07128
Bottom
07128
Top
JUHANI: Sitä keinoa käy koettaa. JUHANI: Seda abinõu peab katsuma. 07129
Bottom
07129
Top
TIMO: Huutakaamme vahvasti. TIMO: Hüüame vägevalt. 07130
Bottom
07130
Top
JUHANI: Oikein riivatusti. Paukahtakaamme kaikki yht'aikaa tähän maan-ihmeelliseen huutoon. Kaikki yht'aikaa, niin on sen vaikutus enemmin potraa. Kas niin, nouskaamme pystyyn ja olkaamme valmiit. Kun kolmannen kerran kämmenelläni läikytän, kirkaisemme, ja kirkaisemme kuin seitsemän miestä.--Yks, kaks, kolme! JUHANI: Otse pööraselt. Laseme kõik ühekorraga lahti ühe maailma-imeliku röögatuse. Kõik ühekorraga, siis on mõju vägevam. Vaat nii, tõuske kõik püsti ja olge valmis. Kui kolmas kord pihkudega plaksutan, siis röögatame ja röögatame nagu seitse meest. — Üks, kaks, kolm! 07131
Bottom
07131
Top
Huusivat he miehissä kaikin voimin ja yht'aikaa, että kivi ja maa sen alla ja ympärillä järähti, ja vavahtaen karkasivat härjätkin jonkun askeleen kivestä pois. Peloittavalle myös kuului seitsemän miehen äkkinen kirkaus ja sitten jolittava huuto, johon vielä sekaantui koirien surkea ulvominen. Huusivat he viisi pitkää huutoa, ja metsä pauhasi ja kauas kiiriskeli kaiku. Mutta koska oli huudettu viides ja ankara huuto, istuivat he taasen hengähtämään hetkeksi. Siinä levättyänsä, uudistivat he saman toimen, huutaen seitsemän kertaa, ja rupesivat sitten odottamaan mitä tämä keino vaikuttaisi. Mustuneilla kasvoilla, veripunertavilla silmillä he istuivat sammaleiselle kivelle, ja kovin liehtoivat heidän rintansa palkeet. Nad hüüdsid üheskoos kõigest jõust ja ühekorraga, nii et kivi ning maa selle all ning ümber vappusid ja jahmatades kargasid härjadki mõne sammu kivist eemale. Kohutavalt kos-liski seitsme mehe äkiline röögatus ja sellele järgnev kaeblik kisa, millega ühines veel koerte hale ulgumine. Kisendasid nad viis pikka hüüdu, ja mets rõkkas ning kaugele keerles kaja. Aga kui oli hüütud viies ning kõige vägevam hüüd, istusid nad j.ille silmapilguks lõõtsutama. Pisut puhanud, kordasid nad oama lugu, hüüdes seitse korda, ja hakkasid siis ootama, kuidas see abinõu mõjub. Mustunud nägudega, verest punetavate «ilmadega istusid nad sammaldunud kivile ja ägedasti lõõtsutasid nende rinnad. 07132
Bottom
07132
Top
JUHANI: Varrotaanpas mitä tämä tekee, varrotaanpas. Ovathan ihmiset hulluja, elleivät ymmärrä, ettei miesjoukko ilman suurinta hätää paru näin. Varrotaanpas. JUHANI: Ootame, kuidas see mõjub, ootame. Inimesed on ju hullud, kui nad ei mõista, et meestesalk ilma kõige suurema lädata nõnda ei röögi. Ootame. 07133
Bottom
07133
Top
EERO: Mutta ellei tästä metelistä apua meille ilmesty, niin olemme tottakin kuoleman omat. Länteen vaipuu jo toinen aurinko ja vimmatusti kiihtyy nälkä. EERO: Kui sellest mürglist meile abi ei tule, siis oleme iõesti surmalapsed. Juba teine päike vajub läände ja nälg kasvab pöörasel kombel. 07134
Bottom
07134
Top
SIMEONI: Jumala armahtakoon! yksi yö ja puolitoista päivää on mennyt siitä kun viimeiseksi söimme. SIMEONI: Jumal halastagu! üks öö ja poolteist päeva on sinna tagasi, kui me viimast korda sõime. 07135
Bottom
07135
Top
TIMO: Niin onkin. Kuulkaas kurinaa tuolla vatsassani, kurinaa ja murinaa ja pientä piiputustakin. Tämä on kovaa. TIMO: Nii on. Kuulake ainult, kuidas mu kõht koriseb, koriseb ja uriseb ning tasa piibitab. See on sant lugu. 07136
Bottom
07136
Top
JUHANI: Kovaa, kovaa; me tiedämme ja uskomme sen, mentyämme omaan vatsaamme. JUHANI: Sant lugu, sant lugu; me teame ja usume seda, kui omaenese kõhtu alla vaatame. 07137
Bottom
07137
Top
SIMEONI: Pitkä on nälkäisen päivä! SIMEONI: Pikk on näljase päev! 07138
Bottom
07138
Top
TIMO: Pitkähän se on. TIMO: Pikk see on. 07139
Bottom
07139
Top
JUHANI: Pitkä ja synkeä! Onko jo tyhjennetty Aaponkin aivo? Etkö muista enään variksenkaan vaakutusta, tarhapöllönkään pakinaa jutellakses meille, istuissamme Nälkäsaaressa hirmuisessa. JUHANI: Pikk ja sünge! Kas Aapogi aju on juba tühi? Kas ei mäleta sa enam varese vaakumist, öökulli kõne tki, millest meile vesta, kui istume siin sel hirmsal Nälja-saarel? 07140
Bottom
07140
Top
AAPO: Muistanpa tarinan, jonka juuri nälkä nyt johtaakin mieleeni; mutta se ei saata meitä unohtamaan ruumiimme ravintoa, vaan muistuttelee kovin sekä ruokaa että juomaa. AAPO: Mäletan muinasjuttu, mille nälg mu meelde tõigi; kuid see ei aita meil kehatoidust unustada, vaid tuletab just kangesti meelde nii sööma kui jooma. 07141
Bottom
07141
Top
JUHANI: Sinä meinaat miestä vuoressa. Minä olen kuullut sen. JUHANI: Sa mõtled meest mäe all. Ma olen seda kuuluud. 07142
Bottom
07142
Top
TIMO: Mutta minulle on se uutta; kerro se, veli Aapo. TIMO: Kuid minule on see uus; jutusta seda, veli Aapo. 07143
Bottom
07143
Top
SIMEONI: Kerro se, kerro se! SIMEONI: Jutusta, jutusta! 07144
Bottom
07144
Top
AAPO: Onhan se tarina miehestä, jalosta uskonsankarista, joka istui muutaman ajan vankina Impivaaran luolissa, niinkuin ennen tuo kalvea impi, mutta toisenkaltaisesta syystä. AAPO: See on lugu mehest, tõsisest usukannatajast, kes Impivaara koobastes mõne aja vangis istus, nagu enne too kahvatu neitsi, kuid teistsuguse põhjuse pärast. 07145
Bottom
07145
Top
Ja seuraavan tarinan kertoi heille Aapo: Ja järgmise muinasjutu vestis neile Aapo: 07146
Bottom
07146
Top
Ennen, koska kristin-usko ja pakanuus vielä taistelivat keskenänsä Hämeenmaassa, oli käännettyjen joukossa eräs mainio mies, hurskas ja harras uutta uskoa levittämään, jota hän myös kiivaasti harjoitteli Ruotsin valtakunnan aseitten suojassa. Mutta kotimaahansa täytyi haarniskoittuin sankarten äkisti siirtyä täältä, ja kristityt Hämäläiset joutuivat pakanallisten veljeinsä hirmuisimman vainon alle. Mikä heistä surmattiin kauhistavalla tavalla, mikä etsi pelastustansa, paeten salojen eksyttävään kohtuun, mikä vuorten luoliin ja mikä minnekkin. Impivaaran komeroihin kiirehti mainittu hurskas mies; mutta hänen vainoojansa, jotka koston vimmassa seurasivat hänen jälkiään, huomasivat pian mihin hän oli itsensä kätkenyt. »Susi teljettäköön omaan luolaansa!» huusivat he ilkeästi riemuiten, muurasivat luolan aukion lujasti kiinni ja heittivät miehen nääntymään nälkään ja pimeyteen. Ennemuiste, kui ristiusk ja paganlus Hämemaal veel omavahel võitlesid, oli ristitute hulgas üks tubli mees, vaga ja virk uut usku levitama, mida ta ka Rootsi riigi sõjariistade kaitse all tublisti tegi. Kuid äkki pidid raudrüütlid siit koju minema ja ristitud hämelased sattusid oma paganaist vendade kõige hirmsama tagakiusamise alla. Mõni neist tapeti kõige koledamal kombel, mõni otsis pääsemist, põgenedes metsade eksitavasse põue, mõni jälle mägede koopaisse ja kes kuhugi. Impivaara koopaisse ruttas nimetatud vaga mees; kuid ta tagaajajad, kes kättemaksu vihas tema jälil tõttasid, märkasid peagi, kuhu ta oli enese peitnud. «Susi suletagu oma koopasse!» hüüdsid nad tigeda rõõmuga, müürisid koopasuu kõvasti kinni ja jätsid mehe nälga ning pimedusse nõrkema. 07147
Bottom
07147
Top
Surkea loppu olisi nyt saavuttanut miehen, mutta ihmeen teki taivas taas. Tuskin oli luolan suulta kadonnut päivän-valon viimeinen siinto, niin jopa valkeni avara luola ihanimmasta, hopeakirkkaasta paisteesta; ja niin oli miehellä kylmän kallion sydämessä liepeä, taivaallinen päivä. Ja tapahtuipa ihmeitä vielä enemmin. Katso, kuvertui äkisti luolan permantoon heleä lähde, jonka vesi ei ottaen milloinkaan vähentynyt; ja oli siis miehellä kivikammiossaan alati raikasta juomaa. Mutta vieläpä lähteen reunalta kohosi ylös kaunis, viherjöitsevä puu, kantain herttaisimpia hedelmiä, jotka eivät ottaen loppuneet; ja siitä sai mies suloisen ravintonsa. Tässä vietti hän päivänsä, ylistäen Herraa, tässä hän vietti yönsä, uneksuen autuitten maasta. Ja hänen päivänsä oli kuin kesän päivä, lämmin ja kirkas, ja hänen yönsä herttaista hämärän aikaa. Niin kului vuosi, ja virtana juoksi Hämeessä kristittyin veri. Mutta koska vainon kauhistava aastaika oli kiertynyt umpeen ja ulkona paistoi ihana syyskuun-aamu, ehti sankarin korviin vasarain ja rautakankein jytinä luolan kiinnimuuratulta suulta. Läpi tuon kivisen ruhan rupesi viimein pilkahtelemaan päivä, ja vilauksessa katosi luolasta ihmeellinen valkeus, niinmyös lähde ja lähteen reunalta hedelmällinen puu. Hale ots oleks nüüd meest oodanud, kuid jälle tegi taevas imeteo. Vaevalt oli koopasuus päevavalguse viimane kuma kadunud, kui juba suur koobas helendas kõige kaunimast, hõbeheledast õhetusest; ning nõnda oli mehel külma kalju südames pehme, taevalik päev. Ja sündis veel enamgi imesid. Vaata, koopa põrandasse sugenes äkki hele allikas, mille vesi võttes iial ei vähenenud, ja nii oli mehel ta kivikambris alati värsket jooki. Kuid allika kaldalt kerkis veel üles kaunis, haljendav puu, kandes kõige magusamaid vilju, mis võttes ei lõppenud; ning sealt sai mees mõnusat toitu. Siin saatis ta mööda oma päevad, ülistades issandat, siin veetis oma ööd, unistades õndsate maast. Ja tema päev oli nagu suvepäev, soe ja hele, ning tema öö oli armas videvikuaeg. Nii kulus aasta, ja jõena voolas Hämes kristlaste veri. Kui aga tagakiusamise kohutav aasta oli lõpule jõudnud ja väljas paistis kaunis mihklikuu hommik, kostis kannataja kõrvu kinnimüüritud koopasuult vasarate ning raudkangide kõmin. Läbi selle kivi-rasu hakkas viimaks ka päev vilkuma, ja silmapilkselt kadus koopast imelik valgus, nagu ka läte ning lätte kaldalt viljarikas puu. 07148
Bottom
07148
Top
Mutta mikä saattoi matkaan tämän pauhinan ja telmeen tuolla ulkopuolella luolan aukiota? Seisoi siellä pakanoita suuri joukko ja heidän keskellänsä muutamia kristittyjä sidottuina nuoriin ja tuomittuina nälkään kuolemaan vuoren pimeässä uumennossa. Eivätkä arvelleet he muuta kuin että sama surma oli kohdannut miestä, joka vuotta ennen samaan luolaan suljettiin. Mutta kovin he kummastuivat, koska luolan auetessa sankari astui ulos kirkastetulla, säteilevällä otsalla. Ja ääni, jonka pyhä heläys tunkeusi aina ytimiin asti, kaikui hänen suustansa: »terve, ystävät ja veljet, terve, kultainen aurinko ja kohisevat metsät, terve!» Silloin lankesi joukko hänen eteensä polvilleen, ylistäen sitä Jumalaa, johon hän uskoi ja joka oli hänen pelastanut hirveästä kuolemasta. Mutta korkealla äänellä kertoi heille mies ne ihanat ihmetyöt, joita hän vuoren kohdussa oli kokenut; ja yhdestä suusta huusi hänelle kansa: »kasta meitäkin, kasta meitäkin uskoon saman Jumalan päälle!» Niin he miehen suureksi riemuksi huusivat ja päästivät viipymättä nuorista kuolemaan tuomitut vangit. Siitä astui ojan partahalle hurskas uros, ja seurasi häntä joukko, joka, luopuen pakanuudesta, antoi itsensä kastaa Kristuksen uskoon. Mutta ylhäällä äyräällä, seisoivat äsken vielä uhreiksi määrätyt miehet, veisaten kiitosvirttä Hänelle, joka tuskallisesta kuolemasta oli pelastanut sekä heidät itse että heidän vanhurskaan isänsä ja johdattanut pimeydestä valkeuteen pakanain lapset. Niin he veisasivat, katsahtaen taivaan korkeuteen ylös. Kuid kust oli tulnud see müra ja ragin väljaspool koopa avaust? Seal seisis suur salk paganaid ja nende keskel mõned köitega kinni seotud ning mäe pimedasse põue näljasurma mõistetud kristlased. Ei arvatud ju teisiti, kui et sama surm ka seda meest oli tabanud, kes aasta eest samasse koopasse suleti. Kuid üpris imestasid nad, kui koopa avanedes usukannataja sealt äraseletatud, sätendava palgega välja astus. Ja hääl, mis tungis kui püha helin südameni, kostis tema suust: «Olge tervitatud, sõbrad ja vennad, olge tervitatud, kuldne päike ning kohisevad metsad, olge tervitatud!» Siis langes rahvahulk tema ette põlvili, ülistades seda jumalat, kellesse ta uskus ja kes oli ta päästnud kohutavast surmast. Kuid kõva häälega jutustas mees neile neist kaunitest imetegudest, niis ta oli mäe põues näinud; ja ühest suust hüüdis talle rahvas: «Risti meidki, risti meidki selle jumala usku!». Nii hüüdsid nad mehe suureks rõõmuks ja vabastasid surmamõistetud vannid viivitamata köidikuist. Siis astus vaga mees oja kaldale ja liille järgnes rahvas, kes paganluse maha jättis ja laskis enese Kristuse usku ristida. Ent kõrgel kaldal seisid veel äsja ohvriks määratud mehed, lauldes tänulaulu sellele, kes nii neid kui lm nende vaga isa oli valurikkast surmast päästnud ning paganade lapsed pimedusest valgusse juhatanud. Nii nad laulsid, vnadates üles taevalaotusse. 07149
Bottom
07149
Top
AAPO: Tämä on tarina hurskaasta miehestä. AAPO: Niisugune on muistejutt vagast mehest. 07150
Bottom
07150
Top
JUHANI: Ja pakanain kastaminen tapahtui juuri samalla kohdalla ojassa, jossa nyt on meidän sudentarhamme. JUHANI: Ja paganate ristimine sündis samal kohal ojas, kus nüüd on meie hundiaed. 07151
Bottom
07151
Top
SIMEONI: Usko ihmeitä tekee. Olenpa varma siitä, ettei miehellä luolassa ollut yhtään lähdettä eikä hedelmällistä puuta ja ettei mikään maalliselle silmälle paistava valo valaisnutkaan hänen kammiotansa, vaan että luja ja järkähtämätön usko tyydytti kaiken hänen ruumiillisen tarpeensa. Hänen henkensä voima oli hänelle raikkaana lähteenä, maistavana hedelmänä ja säteilevänä valkeutena. Mitä sanoi entinen karjatoverini, Tervakosken Tuomas? »Jos sinulla on uskon kilpi ja hengen miekka, niin mene vaikka perkeletten kanssa polskaa tanssimaan». Niin lausui hurskas ukko. SIMEONI: Usk teeb imesid. Ma olen kindel, et mehel polnud koopas mingit allikat ega viljapuud ja et mingi ihulikule silmale paistev valgus ei valgustanud ta vangikambrit, vaid et ta kindel ja kõikumatu usk kõiki ta keha tarvidusi täitis. Ta hinge jõud oli talle värskeks allikaks, maitsvaks puuviljaks ja sätendavaks valguseks. Kuis ütleski mu endine karjaseltsiline, Tõrvakose Tuomas? «Kui sul on usu kilp ja vaimu mõõk, siis mine kas või kuradiga polkat tantsima.» Nii ütles jumalakartlik vanamees. 07152
Bottom
07152
Top
JUHANI: Mutta aika-miehen maha ei tule kauankaan toimeen paljaalla uskolla ja tyhjällä ilmalla, ei vaikka mätänis. Ja minä vannon, että hän pisteli poskeensa muikeampaakin muonaa kuin hedelmiä ja vettä. Sitä vaatii miehen ruumis, joka on kasvanut ja varttunut täällä lihan ja ruisleivän nojalla. Niin, niin, kerrotaanpa tarinaa vielä toisellakin lailla. Kerrotaan, että viisi mustaa sonninsarvea ilmestyi äkisti miehelle luolan seinään. Koska hän nyt aukaisi ensimmäisen sarven, niin roiskahtipa siitä suhisten ulos parasta, heleätä vapriikin paloviinaa ruokaryypyksi, joka kylläkin veti ryppyyn miehen huulet. Toisesta sarvesta taasen kiskoi hän kyynärittäin ulos monipoimullista, rasvaista ja lämmintä sianmakkaraa. Mutta kolmannesta pinnisteli kankeana kaarena ulos parasta uutispuuroa, ja neljännestä piimää puuronkastiksi, piimää sakeata kuin terva. Ja koska hän nyt oli täyttänyt maarunsa kuin puutiainen, niin aukaisi hän vallan vikkelästi viidennen sarven ja siitä lappasi hän ulos pikanellia, parasta tanskan punttirullaa, joka paisui pojan poskessa kuin imevä iilimato. Tarvitsiko enään parempaa trahtamenttia joutilas mies? JUHANI: Kuid täismehe magu ei saa kaua läbi palja usu ja tühja õhuga, ei, kas või mädaneks. Ja mina vannun, et ta pistis põske mõnusamatki moona kui puuvili ja vesi. Seda nõuab mehe keha, mis on kasvanud ja võrsunud liha ning rukkileiva najal. Jaa, jaa, seda lugu jutustatakse veel teiselgi viisil. Jutustatakse, et viis musta sõnnisarve ilmusid äkki mehe ette koopa seina. Kui ta nüüd esimese sarve lahti tegi, siis purskas sealt vulinal välja kõige paremat selget vabrikuviina sööginapsiks, mis mehe huule küllaltki kortsu kiskus. Teisest sarvest tõmbas ta jälle küünarde kaupa voldilist, rasvast ja sooja seavorsti. Kuid kolmandast pressis kanges kaares välja kõige paremat uudseputru ja neljandast pudrukasteks hapupiima, paksu kui tõrv. Ja kui ta nüüd oli oma pugu täitnud nagu puutäi, siis tegi ta üsna väledalt lahti viienda sarve ning sealt kiskus ta välja suutubakat, kõige paremat taani junn-tubakat, mis paisus poisi põses nagu imev verekaan. Kas vajab üks aplaagris mees veel paremat sakusmenti? 07153
Bottom
07153
Top
TIMO: Hän oli taivaassa, hän. Mutta me? TIMO: Tema oli taevas, tema. Kuid meie? 07154
Bottom
07154
Top
TUOMAS: Tämä polttaa miehen mieltä. TUOMAS: See põletab mehe meelt. 07155
Bottom
07155
Top
TIMO: Ja pyörryttää pojan päätä. TIMO: Ja pööritab poisi pead. 07156
Bottom
07156
Top
JUHANI: Tuhannen riksiä senkaltaisen atrian edestä nyt! Tuhannen tuhatta riksiä! JUHANI: Tuhat taalrit säärase söömingu eest nüüd! Tuhat korda tuhat taalrit! 07157
Bottom
07157
Top
SIMEONI: »Poimullista, rasvaista, lämmintä sianmakkaraa»! Niin, me istumme keskellä helvettiä ja kuulemme kerrottavan kuinka taivaassa iloitaan ja syödään. Ah! Mitä on meidän tekeminen, veljet, mitä on meidän tekeminen? SIMEONI: «Voldilist, rasvast, sooja seavorsti!» Jah, me istume keset põrgut ja kuuleme juttu sellest, kuidas taevas hõi-satakse ning süüakse. Ah! Mis me peame tegema, vennad, mis me peame tegema? 07158
Bottom
07158
Top
EERO: Uskokaamme, uskokaamme! EERO: Uskugem, uskugem! 07159
Bottom
07159
Top
SIMEONI: Haasteletko vielä pilkan kieltä, sinä hirmu! SIMEONI: Kas sa veel pilkekeelt kõneled, sina peletis? 07160
Bottom
07160
Top
EERO: Viimeinen pihaus, veljeni, viimeinen pihaus; usko minua. Kohta vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko, härjänrakko. Ah olis tässä yksi lämpimäisleipä ja voita sen päällä! EERO: See oli viimane susin, mu vesd, viimane susin; usu mind. Varsti vajun sahisedes kokku nagu tühi põis. Ah, oleks siin üks soe leib ja selle peal võid! 07161
Bottom
07161
Top
TIMO: Ja voin päällä vielä maan kauhea pyllimakkara. TIMO: Ja või peal veel maailmatu suur päravorst. 07162
Bottom
07162
Top
JUHANI: Olis tässä seitsemän lämpymäisleipää, seitsemän naulaa voita ja seitsemän pystyvalkean ääressä haudottua makkaraa; kas siitä nousis kesti. JUHANI: Oleks siin seitse sooja leiba, seitse naela võid ja seitse ahjutulel hautatud vorsti; vaat siis tõuseks pidu. 07163
Bottom
07163
Top
EERO: Kirkas tuli ja leimaus! EERO: Tuli ja välk! 07164
Bottom
07164
Top
TIMO: Ihmisen pitäisi aina oleman viisas ja kantaman ehtimiseen suoloja taskussansa tupossa. Suola sitoo sisun ja vie henkemme viikkokausia edes ilman suuruksen hyttystäkään suolen-päässä. TIMO: Inimene peaks ikka tark olema ja ühtesoodu soola-tupsu taskus kandma. Sool seob sisikonda ja peab elu nädalate kaupa sees, ilma et soole otsas oleks toiduivagi. 07165
Bottom
07165
Top
JUHANI: Ai poika! ei suolallakaan juuri pitkälle potkita. JUHANI: Oi poju! ega soolagagi just kaugele siputa. 07166
Bottom
07166
Top
TIMO: Mutta Koiviston Iisakki, se verrattoman laiska mies, ma'ata röhöittelee Karkkulan saunanparvella monta Jumalan päivää yhteen jaksoon, nauttimatta einettäkään suurusta. Ja millä keinolla pihisee henki-parka miehessä? Tuo uuspeili kun imeskelee suolatuppoa kuin kakara äitinsä nisänappia. TIMO: Kuid Koivisto Iisakki, too võrratu laisk mees, põõnab mitu jumala päeva ühterodu Karkkula saunalaval, ilma toiduiva maitsemata. Ja mispärast susiseb armetu eluraasuke mehes edasi? Too suli imeb soolatupsu nagu tita ema nisa-nööpi. 07167
Bottom
07167
Top
JUHANI: Istuupa hän myös usein kuin rääkkä kylän ruispelloissa, hieroskellen tähkäpäistä jyviä naamaansa.--Kas, onpa meillä jo myöhäinen ilta, mutta apua ei kuulu meille ihmismaailmasta, ja tässähän vaan aina pasteerailee, pasteerailee ympärillämme kolmekymmentä ja kolme puhisevaa perkelettä. Mutta puskeileepa tuossa peeveliä kaksi. Iskekäät yhteen, iskekäät yhteen ja touhaiskaat läpitse toinen toisenne otsat, touhaiskaat että aivot päästänne roiskahtaa tanterelle, niin on meillä kaksi kiusankappaletta vähemmin. Kas noin, kas noin! Onhan meillä tässä hieman huviakin ajan vietteeksi.--Niin juuri! ja kestäköön tämä leikki kauan ja kyntäköön maata kahdeksan luista auraa. JUHANI: Ta istub ka tihtipeale nagu rääk küla rukkipõllul ja hõõrub viljapäist teri oma põske. — Vaata, juba on hiline õhtu, kuid abi ei näi meile inimmaailmast tulevat, ja siin patseerivad endiselt meie ümber, patseerivad kolmkümmend ja kolm ähkivat kurivaimu. Seal aga pusklevad juba kaks paganat. Lööge ühte, lööge ühte ja torgake teineteise otsaesised läbi, torgake nii, et ajud peast murule purskavad, siis on meil kahe kiusaja võrra vähem. Vaat nii, vaat nii! On meil siin ju pisut lõbustustki ajaviiteks. — Niiviisi just! ja kestku see mäng kaua ning kündku kaheksa luust sahka maad. 07168
Bottom
07168
Top
TUOMAS: Jykevästi siinä ottelevat kyyttöselkä ja koivipää. TUOMAS: Kõvasti seal Küütselg ja Kirjak võtavad. 07169
Bottom
07169
Top
JUHANI: Mutta Koivi voittaa. JUHANI: Kuid Kirjak võidab. 07170
Bottom
07170
Top
TUOMAS: Kyyttö voittaa. TUOMAS: Küüt võidab. 07171
Bottom
07171
Top
JUHANI: Tässä käpäläni, lyöppäs vetoa. JUHANI: Siin mu käpp, veame kihla. 07172
Bottom
07172
Top
TUOMAS: Olkoon menneeksi. Timo, eroita. TUOMAS: Olgu. Timo, löö lahti. 07173
Bottom
07173
Top
JUHANI: Kas niin! JUHANI: Vaat nii! 07174
Bottom
07174
Top
TUOMAS: Kortteli viinaa! TUOMAS: Kortel viina! 07175
Bottom
07175
Top
JUHANI: Sanottu.--Katsellaanpas, katsellaanpas kahden pojan otteloa. Mutta nyt he hieman niinkuin levähtävät otsa vasten otsaa. JUHANI: Oleme rääkinud. — Vaadake, vaadake toda kahe poisi heitlust. Kuid nüüd nad pisut nagu puhkavad, otsaesine vastu otsaesist. 07176
Bottom
07176
Top
TIMO: Ja nytkeilevät noin vaan hiljakseen. TIMO: Ja nügivad ainult niisama tasahiljukesi. 07177
Bottom
07177
Top
JUHANI: Mutta nyt! Nyt parannetaan täyttä päätä. No Koivi, minun Koivini, iske sorkkas lujasti maahan! JUHANI: Kuid nüüd! Nüüd läheb lahti täie hooga. No Kirjak, mu Kirjak, löö sõrad tugevasti maha! 07178
Bottom
07178
Top
TUOMAS: Iske lujemmin vielä sinä, minun urhea Kyyttöni. Sillä lailla! TUOMAS: Löö ved kõvemini sina, mu vahva Küüt Nü-viisi! 07179
Bottom
07179
Top
JUHANI: Koivi. Koivi! JUHANI: Kirjak, Kirjak! 07180
Bottom
07180
Top
TUOMAS: Minun roteva Kyyttöni terästetyllä otsalla! No niin! Mutta heitä jo tuo vakava junnaus ja työnnäise miehes helkkariin. TUOMAS: Mu terasest otsaga tugev Küüt! No nii! Kuid jäta juba see tõsine punnimine ja viruta vastane kus kurat. 07181
Bottom
07181
Top
JUHANI: Koivi! Peeveli sinun sarves karsikoon! Pakenetko, riivattu? JUHANI: Kirjak! Pagan peksku su sarved peast! Kas sa hull põgened? 07182
Bottom
07182
Top
TUOMAS: Käpälämäki kelpaa hänelle. TUOMAS: Parem on tal sääred teha. 07183
Bottom
07183
Top
TIMO: Ja toinen tuhnii vielä perään kuin peijakas. Hi, hi, hi! TIMO: Ja teine virutab vee! tagant kui kurivaim. Hi-hi-hi! 07184
Bottom
07184
Top
TUOMAS: Niin, Juhani. TUOMAS: Nõndaks, Jukani. 07185
Bottom
07185
Top
JUHANI: Meni minulta kortteli viinaa. Sen saat kun pääsemme pinteestä. Mutta koskahan se päivä koittanee? Ah! tapahtuupa vuosien päästä, että jahtivoutimme komennon alla kiskotaan täältä aika telakuorma kylään ja kylästä kirkkotarhaan, kiskotaan kasa kalisevia, kolisevia luurankoja seitsemästä miehestä. JUHANI: Läks minult kortel viina. Selle saad, kui sest pinnist pääseme. Kuid kunas see päev koidab? Ah! kord aastate pärast juhtub, et jahikupja juhatusel siit hiigla-haokoorem alla külasse tiritakse ja külast surnuaeda, vinnatakse seitsme mehe kolisevate ja kõlisevate luukerede hunnik. 07186
Bottom
07186
Top
SIMEONI: Ja niin päättyi syntinen elämämme. SIMEONI: Ja nii lõppes meie patune elu. 07187
Bottom
07187
Top
JUHANI: Niin päättyi elämämme. JUHANI: Nii lõppes meie elu. 07188
Bottom
07188
Top
TIMO: Niinhän se päättyi. TIMO: Nii see lõppes. 07189
Bottom
07189
Top
JUHANI: Päättyi surkealla tavalla. Mutta aukaiseppas konttisi, Lauri, ja käyköön ympäri yksi kumaus. JUHANI: Lõppes armetul viisil. Kuid tee lahti oma paun, Lauri, ja käigu üks lonks ringi. 07190
Bottom
07190
Top
AAPO: Olkoon tämä kerta, mutta loppu viinastamme säästyköön suurimpaan hätään. AAPO: Olgu veel seekord, kuid meie viina lõpp jäägu kõige suurema häda korraks. 07191
Bottom
07191
Top
JUHANI: Niinkuin sanot. Mutta nyt otamme naukin, joka tuntuu ja sitten huudamme kuin pämpästä. JUHANI: Nagu sa ütled. Kuid nüüd võtame lonksu, mis on lonks, ja siis röögime nagu pasunast. 07192
Bottom
07192
Top
Koska he olivat ryypänneet, korottivat he äänensä taas, huutaen kaikki yht'aikaa. Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan, koska hän käyskeli riihimäellä, mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta, vaan lausui kamostuen itseksensä: »rajahaltija siellä huutaa». Mutta veljekset, jännittäen leukojansa kohden taivasta ja ammoittaen, suut seljällään, kuin traakit tai kuin pesässänsä linnunpoikaset koska kuulevat lähestyvän emänsä siipien havinan, huusivat aina vielä huikeasti, huusivat kymmenen kertaa. Ja siitä istuivat he taasen sammaleiselle sijallensa, sydämissä riutuva toivo. Kui nad olid rüübanud, tõstsid nad jälle häält ja kisendasid kõik ühekorraga. Kaja ulatus Viertola kupja kõrva, kui ta rehe-mäel kõndis, kuid ta ei mõistnud kisenduse mõtet, vaid lausus kohkunult omaette: «Piirihaldjas seal hüüab.» Kuid vennaksed hüüdsid ikka veel vägevamalt, hüüdsid kümme korda, pingutades lõugu taeva poole ja ammudes, suud pärani nagu lohemadudel või linnupoegadel pesas, kui need läheneva ema tiibade kahinat kuulevad. Ja selle järel istusid nad jälle oma sammalasemele, südameis nõrkev lootus. 07193
Bottom

Luku 08 Lugu

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-et) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Lugu
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Seitse venda Download
08001
Top
Tullut on jo neljäs päivä, veljesten ollessa kivellä, mutta alati vielä härkien piirittäminä he istuivat. Tuolloin, tällöin siirtyivät elikot kauemmaskin, mutta ainapa käyskeli näkyvissä yksi ja toinen, antain myristen kohta kumppaneillensa tiedon, jos veljekset yrittivät pyrkimään pois vankeudestansa. Siinä ympärillä mikä heistä nyt tempoilee naamaansa korven ruohoa, koukistellen kieltänsä, mikä märehtien ja raskaasti puhkaten lepää tuossa pullealla mahallansa. Tuossa kaksi leikin ja totuuden välissä kisailee, ja ympäri kaikuu heidän sarviensa läikkynä. Mutta tuossa taasen ihan Hiidenkiven juurella yksi heistä vihaisesti kuoppii, viskellen multaa ja varpuja korkealle, ja möräten ilkeästi. Niin he siinä aikailevat veljesten tuskaksi, kalveaksi vimmaksi; sillä kuolemata vartovat jo Jukolan uhkeat pojat.--Hetki sitten oli Lauri kumonnut kurkkuunsa joltisen siemauksen viinaa, nyt teki hän samoin kerran vielä, josta muut kovin kummastuivat ja rupesivat häntä kiinteästi nuhtelemaan. Tulnud on juba neljas päev, kui vennaksed on kivil, kuid veelgi istuvad nad ühtesoodu härgade piiramisrõngas. Aeg-ajalt läksidki loomad kaugemale, kuid ikka liikus üks või teine nähtaval, andes kaaslastele kohe möirates märku, kui vennaksed püüdsid oma vangipõlvest põgeneda. Seal ümber vihub nüüd mõni neist keelt kõveraks ajades lõugade vahele laane rohtu, mõni põõnab seal oma pungis mao peal mäletsedes ja raskelt ähkides. Seal heitlevad kaks tükki pool-mängides, pool-tõsiselt, ning ümber-ringi kostab nende sarvede plagin. Kuid seal jälle, otse Hiiu-kivi all, kaabib üks neist vihaselt maad, paisates kõrgele mulda ja risu ning ammudes õelalt. Nõnda viidavad nad oma aega vendade ahastuseks, kahvatama panevaks vihaks, sest surma ootavad juba Jukola toredad poisid. — Silmapilgu eest oli Lauri tugeva lonksu viina kurku kummutanud, nüüd tegi ta »eda veel kord, mida teised väga imeks panid ja teda kõvasti noomima hakkasid. 08001
Bottom
08002
Top
JUHANI: Peijakasko sinua riivaa? JUHANI: Kas pagan su pead segab? 08002
Bottom
08003
Top
AAPO: Mitä aatteletkin? Muista että ollaan samassa puristimessa kaikki. AAPO: Mis sa ometi mõtled? Pea meeles, et me kõik oleme samal piinapingil. 08003
Bottom
08004
Top
TUOMAS: Muista asuntomme kämmenen leveäksi sijaksi, jossa meidän tulee varoten liikkua. TUOMAS: Pea meeles, et meie asukoht on kämbla laiune, kus peame ettevaatlikult liikuma. 08004
Bottom
08005
Top
LAURI: Vimman villitty mies! LAURI: Viha teeb mehe meeletuks! 08005
Bottom
08006
Top
AAPO: Mutta se ei käy kuntoon. AAPO: Kuid see ei lähe. 08006
Bottom
08007
Top
LAURI: Käyköön sitten Hornan koloon. Myllyn kivenä pyöriköön linnamme ja viskatkoon elukkain saaliiksi seitsemän onnetonta poikaa. Pyöri, kivi, idästä länteen, ja, metsä ympärillämme, lännestä itään pyöri! Heleijaa! LAURI: Mingu siis kõik põrgu põhja. Pöörelgu nagu veskikivi meie loss ja virutagu elajate ette seitse õnnetut poissi. Pöörle, kivi, idast läände, ja mets meie ümber, keerle läänest itta! Hõissa! 08007
Bottom
08008
Top
JUHANI: Olethan jo humalassa, poika? JUHANI: Sa oled ju purjus, poiss? 08008
Bottom
08009
Top
LAURI: Tuleeko sitä kysyä? Mitä maksaa elämä ja maailma? Ei yhtään homeista äyriä. Sentähden menköön kaikki tomuna ja tuhkana pitkin tuulien teitä. Loiskis! Saakaamme tästä, sydämeni veljet. LAURI: Peab’s seda veel küsima? Mis maksab see elu ja maailm? Mitte üht hallitanud pennigi. Sellepärast mingu kõik kui tolm ja tuhk mööda tuulte teed. Karmauhti! Maitseme siit, mu südame vennad! 08009
Bottom
08010
Top
AAPO: Hän on päissään. Kannu häneltä pois! AAPO: Ta on purjus. Plasku tema käest ära! 08010
Bottom
08011
Top
LAURI: Se ei lähde juuri leikillä. Kannu on minun; enhän sitä hellittänyt härkien sotkettavaksi aholle. Mutta te muut? Ah! laskittepa konttinne koreasti maahan kuin kurjat mustalaiset, koska nimismiehen pyssy paukahtaa. LAURI: See ei lähe nii kergesti. Plasku on minu oma; ma ci heitnud teda raiesmaale härgade tallata. Kuid teie teised? Ah! Viskasite pambud ilusti maha nagu armetud mustlased, kui nimismehe püss paugatab. 08011
Bottom
08012
Top
JUHANI: Kannu tänne! JUHANI: Plasku siia! 08012
Bottom
08013
Top
LAURI: Kannu on minun. LAURI: Plasku on minu oma. 08013
Bottom
08014
Top
JUHANI: Mutta minä tahdon sen haltuuni. JUHANI: Kuid mina tahan seda enda kätte. 08014
Bottom
08015
Top
LAURI: Sinä tahdot? Jos tahdot, niin saatpa sen vasten otsikkoas. LAURI: Sina tahad? Kui tahad, siis saad temaga peagi vastu vahtimist. 08015
Bottom
08016
Top
JUHANI: Rupeaisitko tappelemaan? JUHANI: Sa hakkad kakkma? 08016
Bottom
08017
Top
LAURI: Jos tahdot, niin ei sitäkään pidä puuttuman. Mutta eihän rakkaat veljekset tappele. Sentähden saakaamme tästä. LAURI: Kui sa tahad, siis ei pea seegi puuduma. Kuid ega armsad vennaksed kakle. Seepärast maitseme siit. 08017
Bottom
08018
Top
TIMO: Älä ryyppää, Lauri. TIMO: Ära rüüpa, LAURI: 08018
Bottom
08019
Top
JUHANI: Kannu tänne kohta! JUHANI: Plasku silmapilk siia! 08019
Bottom
08020
Top
LAURI: Selkään minä sinulle annan. Mitähän sinä luulet olevas? LAURI: Kitli peale annan ma sulle. Mis sa enesest õieti arvad? 08020
Bottom
08021
Top
JUHANI: Syntinen ihminen, tosi; mutta olenpa kuitenkin vanhin veljes. JUHANI: Patune inimene, tõsi küll; kuid ometi olen su vanem vend. 08021
Bottom
08022
Top
LAURI: Vanhin? No sitä enemminhän olet ehtinyt syntiä tekemään ja sitä enemmin tarvitset selkääs. Mutta skool! sanoi Ruotsalainen. LAURI: Vanem? No seda enam oled siis jõudnud pattu teha ja seda enam kulub sulle kitli peale anda. Kuid skool! üdes rootslane. 08022
Bottom
08023
Top
TUOMAS: Et maista pisaraakaan. TUOMAS: Sa ei maitse tilkagi enam. 08023
Bottom
08024
Top
LAURI: Tuomaasta pidän minä paljon, Tuomaasta ja pikku-Eerosta. Mutta nuo muut tuossa? Mitä sanon heistä? LAURI: Tuomast pean ma palju lugu, Tuomast ja väikesest Eerost. Kuid need teised seal? Mis pean ma nende kohta ütlema ? 08024
Bottom
08025
Top
TUOMAS: Kitas kiinni ja kannu tänne! Tuossa, Juhani, ota kontti selkääs ja viina haltuus. TUOMAS: Suu kinni ja plasku siia! Siin on, Juhani, võta paun enda selga ja viin oma hoole alla. 08025
Bottom
08026
Top
LAURI: Ainoastaan sinä taidat kääntää Laurin pään. Pidänpä sinusta, sinusta ja pikku-Eerosta. LAURI: Ainult sina võid Lauri pead pöörata. Armastan sind, sind ja väikest Eerot. 08026
Bottom
08027
Top
TUOMAS: Vaiti! TUOMAS: Vait! 08027
Bottom
08028
Top
LAURI: Tuommoisia miehiä! Mitä on Jukolan Jussi? Häyrypää kukko; nuijapää sonni. LAURI: Sihukesed mehed! Mis on Jukola Jussi? Ogara peaga kukk, nudipeaga sõnn. 08028
Bottom
08029
Top
JUHANI: Pidä suus kiinni kohta, ettei korvani kuule jotakin sellaista toista kertaa. JUHANI: Pea silmapilk suu kinni, et mn kõrv teine kord midagi sellesamast ei kuuleks. 08029
Bottom
08030
Top
LAURI: »Jolla on korva, hän kuulkoon», saarnaa Aapo, se Jukolan pyhä Paavali. LAURI: «Kellel on kõrvad kuulda, see kuulgu,» ütleb Aapo, see Jukola püha Paulus. 08030
Bottom
08031
Top
SIMEONI: Ah sinua! Oletko sinä se entinen vakaa, totinen ja harvasanainen poika? Oletko sinä Lauri? Tuommoinen avosuinen riivattu? SIMEONI: Oh sind kiili! Kas sina oled see endine vaikne, tõsine ja harva jutuga poiss? Kas sina oled Lauri? Sihuke suure suuga hull? 08031
Bottom
08032
Top
LAURI: Olethan sinäkin Simeoni, se imeläsuinen »terve-rabbi». LAURI: Oled ju sinagi Simeoni, see mageda suuga «tere, rabi». 08032
Bottom
08033
Top
SIMEONI: Sen annan sinulle anteeksi, aina ko'oten, aina ko'oten tulisia hiiliä pääsi päälle. SIMEONI: Selle annan sulle andeks, ühtesoodu kogudes, aina kogudes tuliseid süsi su pea peale. 08033
Bottom
08034
Top
LAURI: Mene helvettiin, siellä on hiiliä! LAURI: Mine põrgusse, seal on süsi! 08034
Bottom
08035
Top
SIMEONI: Jumalaton! SIMEONI: Jumalakartmatu! 08035
Bottom
08036
Top
TIMO: Kun oikein karvat seljässäni pöyhistyy. TIMO: Otse karvad tõusevad mu seljas püsti. 08036
Bottom
08037
Top
LAURI: Mitä mököttelee Timo, se Jukolan hallavasilmäinen vuohipukki? LAURI: Mis see Timo mökitab, see Jukola vcsisilmne kits? 08037
Bottom
08038
Top
TIMO: Anna olla vaan. Vuohen-maito on hyvääkin. TIMO: Las olla pealegi. Kitse piim on päris hea. 08038
Bottom
08039
Top
LAURI: Häh? LAURI: Häh? 08038
Bottom
08040
Top
TIMO: Vuohen-maito on hyvääkin. Mutta kiitänpä sinua tästä kunnioituksesta: suurkiitos! Niin, siinä oli meidän osamme; suurkiitos! Mutta nyt tulee etees toista sorttia kalua. Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. TIMO: Kitse piim on päris hea. Kuid ma tänan sind selle au eest; suur tänu! Jah, niisugune oli meie osa; suur tänu! Kuid vaata nüüd seda teist sorti. Vaata seal oma paipojukesi, Tuomast ja Eerot, vaata seal. 08039
Bottom
08041
Top
LAURI: Häh? LAURI: Häh? 08040
Bottom
08042
Top
TIMO: Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. TIMO: Vaata seal oma paipojukesi, Tuomast ji Eerot, vaata seal. 08041
Bottom
08043
Top
LAURI: Häh? LAURI: Häh? 08042
Bottom
08044
Top
TIMO: Pappi praakaa kolme kertaa, mutta hän saa makson. TIMO: Papp peab kolm korda judust, kuid talle makstakse. 08043
Bottom
08045
Top
LAURI: »Toista sorttia kalua», mökötit sinä. Mutta kylläpä tiedän mihin sorttiin kaluun heidät vertaan. Tuomas-poika on kirves jalo, vakaa, miehukas ja tuima, mutta pikku Eero-putikkani tuossa on pieni, terävä ja naseva veistinkirves. Niin, hän »veistelee», veistelee oikein vikkelästi, viskelee ympärillensä pieniä koukkusanoja, se junkkari. LAURI: «Teist sorti,» mökitasid sa. Kuid küllap na tean, mis sordiga neid võrdlen. Tuomas-poju on uhke kirves, kintiéi, mehine ja vali, kuid väike Eero-tirts on peenike, terav ja torkav naaskel. Jah, ta «torkab», torkab õige väledalt ja pillub enese ümber pisikesi haaksõnu, see jõnglane. 08044
Bottom
08046
Top
JUHANI: Hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi. JUHANI: Hüva! Kuid kas sa nimetasid mind ogar* peaga kukeks? 08045
Bottom
08047
Top
TIMO: Sanoipa hän minunkin vuohipukiksi. Suur'kiitos! TIMO: Ta nimetas mindki kitseks. Suur tänu! 08046
Bottom
08048
Top
LAURI: Eero veistelee, mutta hänellä on miehen sydän. LAURI: Eero torkab, kuid tal on mehe süda. 08047
Bottom
08049
Top
JUHANI: Hyvä, hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi? JUHANI: Hüva, hüva! Kuid kas sa nimetasid mind ogara peaga kukeks? 08048
Bottom
08050
Top
LAURI: Sanoin sinun vielä nuijapääksi sonniksikin. LAURI: Nimetasin sind veel nudipeaga sõnnikski. 08049
Bottom
08051
Top
JUHANI: Praa, veli, praa! JUHANI: Karassoo, veli, karassoo! 08050
Bottom
08052
Top
TIMO: Ole rauhassa, Juho. Hän sanoi minunkin vuohipukiksi ja minä kiitän häntä siitä arvonimestä; sillä vuohi ei olekkaan mikään hyljätty eläin. Viertolan punaposkinen röökinä, se Lyytia-röökinä, juo paljasta valkoisen vuohen maitoa, ei yhtään muuta. Kas siinä. TIMO: Ole rahulik, Juho. Ta nimetas mindki kitseks ja ma tänan teda selle aunime eest, sest kits pole kellegi alaväärtuslik loom. Viertola punapõskne reili, see Lüüdia-reili, joob paljast valge kitse piima, ei midagi muud. Vaat nõnda on lugu. 08051
Bottom
08053
Top
SIMEONI: Olisimmeko miehiä jos ottaisimme onkeen juopuneen sanoja? SIMEONI: Kas me mehed oleksime, kui joobnu sõnu tähele paneksime? 08052
Bottom
08054
Top
LAURI: Sinäkö mies? Sinä? Voi veikkoseni! rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain, jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille kuin sinä. LAURI: Ja et sina oleksid mees? Sina? Oi vennas! sa puhkeksid kibedasti nutma, kui näeksid midagi, mida plikad just sihukestele mammapojukestele nagu sina ei näitagi. 08053
Bottom
08055
Top
JUHANI: Simeoni, Simeoni! ottaisinpa ennen puukosta kuin tällaisia pistoksia. JUHANI: Simeoni, Simeoni! ma maitseksin parema meelega pussitera kui sääraseid pisteid. 08054
Bottom
08056
Top
SIMEONI: No, no, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään ketä he pistäneet ovat. SIMEONI: No-noh, küllap viimselpäeval nähakse, keda nad on pistnud. 08055
Bottom
08057
Top
TIMO: Meitä olet sinä yhdeksikin maalannut aina kukosta kirveskynään asti; mutta mikähän olet sinä itse, jos kysyn sangen kiinteästi ja otan päälleni oikein kieron pään. TIMO: Meid oled sa igapidi võrrelnud kukest kuni kirveni; kuid mis sa siis ise oled, kui otsekoheselt küsin ja kiusliku näo ette võtan? 08056
Bottom
08058
Top
LAURI: Minä olen Lauri. LAURI: Mina olen Lauri. 08057
Bottom
08059
Top
TIMO: Kas, kas! Paljas kiltti Lauri vaan? TIMO: Vaata, vaata! Või ainult pai Laurikene? 08058
Bottom
08060
Top
LAURI: Oiva Lauri, en yhtään muuta, vaikka minua on yhdeksikin mielitty kuvata ja kutsua: mäyräksi, Könnin kuokkamieheksi, kärnäveikoksi ja sen tuhanneksi täällä. Hm! Olenpa teidän jokaisen huulilta kuullut yhtä ja toista tämänmoista. Mutta syvimmässä äänettömyydessä olen pistellyt kaikki tuonne hampaan kolon talteen. Nytpä mielisin hieman lievitellä tätä yhteiskassaa, mielisin, peeveli vie! antaa teille oikein aika plootuja otsaan, ja alas joka mies kuin tamppusäkki härkien saaliiksi! LAURI: Tubli Lauri, ei midagi muud, olgugi et mind üheks ja teiseks on tahetud kujutada ning kutsuda: mägraks, Kõnni koogumeheks, kärnikuks ja tuhandeks teiseks. Hm! Olen teie igaühe suust ühte ja teist sellelaadilist kuulnud. Kuid mina olen kõige sügavamas vaikuses kõik siia hambaprao vahele talle!e pannud. Nüüd aga tahaksin pisut kergendada seda ühishunnikut, tahaksin, pagan võtku! igaühe otsmikule anda tubli tinapommi, ja siis igamees nagu sõklakott alla härgade saagiks! 08059
Bottom
08061
Top
AAPO: Onko tämä totisesti Lauri, se siivo, äänetön Lauri? Kuka uskoisi? AAPO: Ons see tõesti Lauri, see korralik, vaikne Lauri? Kes usuks seda? 08060
Bottom
08062
Top
JUHANI: Aih! veli Aapo, aih! siellä nisukullassa löytyy paljon koiruohoa. Sitä olen uumoillut jo kauan, mutta nytpä tunnen miehen sydämen. JUHANI: Oi, veli Aapo, oi! Selle kuldse nisu seas on palju koirohtu. Seda olen juba ammu aimanud, kuid alles nüüd näen mehe südant. 08061
Bottom
08063
Top
LAURI: Turpas kiinni, sinä Jukolan sonni. LAURI: Suu kinni, sina Jukola sõnn. 08062
Bottom
08064
Top
JUHANI: Älä Herran tähden äköittele minua kauemmin, sillä vereni kuumenee, kuumenee! Sinä kirottu nallikka, tuonne viskaan sinun härkien huhmareen, ja tulkoon hävityksen kauhistus, tulkoon almanakan viimeinen päivä! JUHANI: Ära jumala pärast vihasta mind enam kauem, sest mu veri läheb kuumaks, läheb kuumaks! Sa neetud klutt, sinna härgade uhmrisse ma su viru tan, ja tulgu siis hirmus- ärahävitamise töö, tulgu kalendri viimne päev. 08063
Bottom
08065
Top
SIMEONI: Surkeutta, surkeutta! SIMEONI: Oi armetust, oi armetust! 08064
Bottom
08066
Top
AAPO: Hiljaa, hiljaa! Tappelus kauas tästä. AAPO: Tasa, tasa! Jäägu kaklus siit kaugele! 08065
Bottom
08067
Top
TUOMAS: Ole järkevä, sinä. TUOMAS: Ole mõistlik, sina! 08066
Bottom
08068
Top
JUHANI: Hän on minua hävyttömästi haukkunut. Kukko häyrypää! JUHANI: Ta on mind häbematult mõnitanud. Ogara peaga kukk! 08067
Bottom
08069
Top
AAPO: Entäs pyhä Paavali. Ole rauhassa. AAPO: Kuid püha Paulus? Ole rahulik. 08068
Bottom
08070
Top
TIMO: Entäs vuohipukki. Mitäs siitä sanot? Monet tuhannet kiitokset, mun kaksoisveljeni! TIMO: Kuid kits? Mis sa selle kohta ütled? Palju tuhat tänu, mu kaksikvend! 08069
Bottom
08071
Top
AAPO: Muistakaamme kuinka lähellä olemme kuoleman kitaa. Veljet, minulla on aatos aivoissani, kielenpäässäni pieni keino, jonka luulen tässä juuri tärkeäksi. Huomatkaat: tämä kivi on laiva myrskyssä ja myrskynä on tuo möräilevä, vihainen härkäliuta kivemme ympärillä. Vai valitsenko toisen kuvan? Niin, olkoon siis tämä kivemme linnana, jota vihollinen, julmasti keihäillä varustettu vihollinen piirittää. Mutta jos nyt linnalla, joka piiritetty on, ei ole päämiestä, järjestyksen ja puolustuksen johtajata, niin vallattomuus ja häiriö anastaa miehistön ja pian on hukassa sekä linna että linnan väki. Samoin käy myös meille, ellemme toisin tässä aseta ja rakenna, ellemme saata välillemme laillista järjestystä. Siis olkoon yksi, jonka järkevätä sanaa jokainen kuulkoon ja sitämyöten itseänsä käyttäköön. Juhani, hillitse nyt itses ja koko velisarja. Tiedä että useammat meistä astuvat sun puolelles, esimiehyyttäsi tueten tässä piiritetyssä linnassa. AAPO: Pidage meeles, kui lähedal oleme surma suule. Vennad, mul on plaan peas, keele peal väike kavatsus, mida pean siin väga tarvilikuks. Pange tähele: see kivi on laev marus ja maru on see möirgav, vihane härjakari meie kivi ümber. Või kas pean valima teise võrdluse? Jah, olgu siis see kivi kindlus, mida piirab vaenlane, koledalt odadega varustatud vaenlane. Aga kui nüüd kindlusel, mis on ümber piiratud, pole pealikut, korra ja kaitsmise juhti, siis võtab meelevallatus ja segadus meeskonnas võimust ja peagi on nii kindlus kui kindluse elanikud hukas. Nii läheb ka meiega, kui me siin asju teisiti ei korralda ega sea, kui me ei saa omavahelist seaduslikku korda. Seepärast olgu üks, kelle mõistlikku sõna kõik peavad kuulama ja sedamööda end üleval pidama. Juhani, talitse nüüd ennast ja kogu vennassalka. Pea meeles, et enamik meist astub sinu poolele, et toetada sinu pealiknametit meie piiratud kindluses. 08070
Bottom
08072
Top
JUHANI: Mikä rangaistus määrätään hänelle, joka ei tottele sanaani, vaan häijyn sisunsa kautta matkaansaattaa yleisen sekamelskan ja vaaran? JUHANI: Mis karistus määratakse sellele, kes mu sõna ei kuula, vaid oma õela iseloomuga üldist segadust ja hädaohtu toob? 08071
Bottom
08073
Top
TUOMAS: Hän viskattakoon alas härkien eteen. TUOMAS: Ta visatagu alla härgade ette. 08072
Bottom
08074
Top
JUHANI: Oikein, Tuomas. JUHANI: Oige, Tuomas. 08073
Bottom
08075
Top
AAPO: Jyrkkä rangaistus, mutta senhän tilamme vaatii. Minä suostun määräykseen. AAPO: Vali karistus, kuid seda nõuab meie seisukord. Mina olen määrusega päri. 08074
Bottom
08076
Top
SIMEONI: »Härkien eteen», niinkuin marttyyria ennen, mutta tässä ei auta hempeys. SIMEONI: «Härgade ette», nagu usukannatajad ennemuiste; kuid siin ei aita pehmus. 08075
Bottom
08077
Top
TIMO: Hän viskattakoon härkien eteen, se olkoon laki ja asetus. TIMO: Ta visatagu härgade ette, see olgu seadus ja kohus. 08076
Bottom
08078
Top
JUHANI: Se olkoon laki ja asetus. Painakaat sydämeenne tämä hirmuinen parakraaffi ja eläkäät sen mukaan. Nyt on ensimmäinen käskyni, että Lauri vaikenee ja panee koreasti ma'ata; toiseksi käsken minä, että sydämemme lohdutukseksi jokainen meistä, paitsi Lauri, ottaa tinapullosta pienen naukin. Niin, saadaan tästä. JUHANI: See olgu seadus ja kohus. Suruge oma südamesse see hirmus parakrahv ja elage selle järgi. Nüüd on minu esimene käsk, et Lauri vait jääb ja ilusti magama heidab; teiseks käsin mina, et igaüks meist peale Lauri võtaks tinapudelist siidamekinnituseks väikese lonksu. Nõnda, võtkem siit. 08077
Bottom
08079
Top
LAURI: Mutta minäkö en saisi, minäkö? LAURI: Kuid kas mina, mina ei saagi? 08078
Bottom
08080
Top
JUHANI: Sinä panet ma'ata. JUHANI: Sina heidad magama. 08079
Bottom
08081
Top
LAURI: Siihen on helvetissä kylläkin aikaa. LAURI: Selleks on põrgus aega küllalt. 08080
Bottom
08082
Top
JUHANI: Jumala tiesi, Lauri-kulta, missä ma'ataan vielä. JUHANI: Jumal teab, kulla Lauri, kus me veel magame. 08081
Bottom
08083
Top
LAURI: »Jumala tiesi Jussi-kulta, Missä nahka naulitaan». Minä laulan kuin mies, heläytän kuin klaneetista vaan. LAURI: «Jumal teab, kulla Jussi, Kus su nahk kord naelutakse.» Mina laulan kui mees, lasen otse nagu klarnetist. 08082
Bottom
08084
Top
»Minä olen pikkuinen poika,
Mamman oma Jussi,
Minä olen pikkuinen poika,
Mamman oma Jussi».
«Mina olen pisuke poju,
Mamma oma Jussi,
Mina olen pisuke poju,
Mamma oma Jussi.»
08085
Bottom
08090
Top
JUHANI: Säästä laulus toistaiseksi. JUHANI: Hoia oma laul teiseks korraks. 08091
Bottom
08091
Top
EERO: Säästä pikkupojan laulu minulle. EERO: Hoia pisukese poju laul minule. 08092
Bottom
08092
Top
LAURI: Säästetään se Jukolan Jussille ja aljetaanpas toinen ja oikein iso laulu. Lauletaan ja tanssitaan, heleijaa! LAURI: Hoiame selle Jukola Jussile ja alustame teist ning õige pikka laulu. Laulame ja tantsime, hõissa! 08093
Bottom
08093
Top
JUHANI: Katso, etten tuomitse sinua viskattavaksi härkien eteen. JUHANI: Vaata, et ma ci mõista sind härgade ette heitmisele. 08094
Bottom
08094
Top
TUOMAS: Lauri, nyt varoitan sinua viimeisen kerran. TUOMAS: Lauri, nüüd hoiatan sind viimast korda. 08095
Bottom
08095
Top
LAURI: Viimeisen kerran? No parastahan onkin että taukoot. LAURI: Viimast korda? No ongi parem, et kord järele jätad. 08096
Bottom
08096
Top
JUHANI: Että juuri Tuonelan portilla taidammekin elämöitä näin, me täyskarvaiset pakanat! JUHANI: Et võime veel Toonela väravalgi nõnda märatseda, me täiskarvased paganad! 08097
Bottom
08097
Top
SIMEONI: Ansiosta kyllä meitä rankaiseekin Jumala. Oi! rankaise meitä, vitsaa meitä tässä piinakivellä. SIMEONI: Meie teenimist mööda nuhtlebki meid Jumal. Oi! nuhtle meid, vitsuta meid siin piinakivil! 08098
Bottom
08098
Top
LAURI: Ilokivi tämä on, Väinämöisen ilokivi, joka ukko sanottiin olleen Savon jumala. Kuulinpa hänestä kerran oikein sukkelan runolaulun eräältä nokipoika-vekkulilta. Muistanpa myös samalta pojalta huikean saarnan, jota hän oikein sulavasti hellitteli ulos punaisista huulistansa ja irvistävistä hampaistaan, koska seisoi Kuninkalan tuoksuavassa torvessa. Ja hän saarnasi näin... LAURI: See on rõõmukivi, Väinämöise rõõmukivi, ja see taat, nagu öeldi, olevat Savo jumal olnud. Kuulsin temast kord üsna lõbusa laulu ühelt korstnapühkija-sellilt. Mäletan, et kuulsin samalt poisilt vägeva jutluse, mida ta üpris voolavalt laskis oma punaste huulte ja irvi hammaste vahelt, kui seisis Kuninkala tossava korstna otsas. Ja ta jutlustas nii . . . 08099
Bottom
08099
Top
JUHANI: Vaiti nyt, sinä villi peto! JUHANI: Vait nüüd, sina metsloom! 08100
Bottom
08100
Top
LAURI: Saarnatkaamme, koska jo olemme kylliksi laulaneet, laulaneet kaikki yhdestä suusta niinkuin kirkossa on tapana. Minä olen pappina, tämä kivi on saarnastuolina, te olette lukkareina, ja härjät tuossa ympärillämme ovat seurakunta hurskas ja vakaa. Mutta ensiksi marssivärssy saarnastuoliin. Te kuulitte. Pappi vartoo. LAURI: Peame nüüd jutlust, kui oleme küllalt laulnud, laulnud kõik ühest suust, nagu on kombeks kirikus. Mina olen pastor, see kivi on kantsel, teie olete köstrid ja härjad seal meie ümber on jumalakartlik ning vaga kogudus. Kuid kõigepealt marsivärss pastori kantsliminekuks. Te kuulsite. Pastor ootab. 08101
Bottom
08101
Top
JUHANI: Varro, varro, kyllä sinun marssitan ja värssytän kohta. JUHANI: Oota, oota, küll ma sind peagi marsitan ja värsitan. 08102
Bottom
08102
Top
LAURI: Sinä oletkin päälukkari, ukko itse, nämät muut ovat oppipoikiasi, tuommoisia puolivillaisia herroja, jotka hikoillen ja punoittaen kuin kalkkunat täyttää kirkkomme lukkarinpenkin sekä sunnuntakeina että juhlapäivinä. Tässä he nyt taas istuvat pöllöttävät, rintapielet leveillään, tukka livottuna voilla ja ihralla, ja pieni, kuihtuva leukapartakin tutisee hieman. Mutta istukaat nyt kuitenkin rauhassa ja laulakaat »Matti-pappi» saarnastuoliin. Tosin kaapasi hän Keijulan krouvista kirkkoon, mutta hän valeli päänsä ja harjasi tukkansa, ja nyt, kovin liikutettuna, hän konttii rukoillen ylös saarnastuoliin ja poruttelee ämmiä kuin poika. Nyt, lukkari-Jutte, minä katsoa mulautan puolees, sentähden anna paukkua. »Synta tei, Jutte», huusi entinen pappi lukkarille. LAURI: Sina oled peaköster, vanamees ise; need teised on su õpipoisid, sihukesed poolvillased härrakesed, kes higistades ja nagu kalkunid punetades täidavad meie kiriku köstripinki pühapäeviti ning suurte pühade ajal. Siin istuvad nad jälle jollis silmil, kuuehõlmad laiali, juuksed silutud vii ja rasvaga, ning pisuke kidur lõuahabe tudiseb veidi. Kuij istuge nüüd ometi rahulikult ja laulge pastor Mattile kantslisilmi. Ta lidus küll Keijula kõrtsist kirikusse, kuid ta valas om* pead ja harjas juukseid, ja nüüd kõmbib ta üpris liigutatud meelel palvetades üles kantslisse ning praalib mooridega kui mehine mees. Nüüd, köstri-Jutte, viskan ma jõllitava pilgu sini poole, sellepärast lase lahti. «Lase lahti, Jutte,» hüüdis endine pastor köstrile. 08103
Bottom
08103
Top
JUHANI: Supista juuri kohta koreasti suus, sinä ryökäle! JUHANI: Pane suu kohe kaunisti kinni, sina lontrus! 08104
Bottom
08104
Top
LAURI: Ei niin, vaan »suu avaa kaikkein paimenten», pitää sinun laulaman. Mutta olkoon tässä jo kylliksi, vaikene, kuultele ja pane suus koreaksi »kirkkosuuksi» koska minä saarnaan. Niin, nokipoika, lainaa sinä minulle mieles ja vapaa kieles.--»Minä tahdon saarnan saarnata tässä saarnastuolin päällä Pietarin vanhasta kaprokista ja kymmenestä nappilävestä. Kuitenkin tahdon ensiksi katsoa lammaslaumani yli, mutta näenpä sydämeni suureksi suruksi haisevia vuohia vaan ja sen peijakkaan pukkeja. Voi te Kärkölän neitseet, narssut ja naasikat! te pöyhkeilette silkeissä ja saaleissa, kullanhohtavina kuin riikinkukot; mutta sylkekäät minua vasten naamaa, ellette viimeisenä päivänä huuda vielä Matti-pastooria puhelemaan puolestanne. Mutta se on nietua se!--Hyvää päivää, ukko Räihä! Minä tahdon sinulle sanasen sanoa: Ota vaari tuosta Kettulan vanhasta vaarista. Mutta sinä peevelin Peltolan Paavo, mitä teit sinä Tanun hirsitalkoossa talvella? Sinä klasia kilistit ja likkoja likistit. Mutta minä sanon sinulle, poikanalli: ota Jumppilan Jallista vaari; muutoin tuomitsee sinua viimein Matti-pappi, pakanat, Krekiläiset ja Prekiläiset; ja sitten säkki päähän ja helvettiin. Avaa siis ajoissa korvaläpes ja kuule mitä sanon ja saarnaan; sillä minä olen keitetty monessa liemessä, ja tässä rinnassa on sydän kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. Onhan poika monessakin ollut. Minä olen ollut Helsingissä opissa, vesikopissa, jalkapuussa ja monessa muussa konttapuussa. Mutta siitä on paras, etten ole varas, etten ole loannut kenenkään kaivoa, enkä halaillut toisen miehen vaimoa». LAURI: Mitte nii, vaid «laulgem suust ja sidamest» pead sa laulma. Kuid jätkub juba sellest, vaiki, kuula ja sea oma suu ilusti «kirikusuuks», kui mina jutlustan. J,h, laena sina muile, korstnapühkur, meelt ja vaba keelt. — «Mina tahan siin kantslis jutluse pidada Peetri vanast vammusest ning kümnest nööpaugust. Ometi tahan enne pilgu heita üle onb lambakarja, kuid näen oma südame suureks mureks ainult haSvaid kitsesid ning pagana sikkusid. Oh teid, teie Kärkölä neisid, ebelid ja pebelid! te uhkustate siidis ja sametis, kullas säravad kui paabulinnud; kuid sülitage mulle vastu vahtimisl, kui te viimselpäeval ei palu pastor Mattit enese eest kõnelema. Kuid siis on see netu! — Tere, tere, sina Räihä pere! Tal^n sulle sõnakese lausuda: võta õppust tollest Kettula vanast taadist. Kuid sina, pagana Peltola Paavo, mis sina tegid tal e| Tanu talu paigitalgul? Sina klaase kõlistasid ja plikasid pigistasid. Kuid mina ütlen sulle, poisiklutt: võta õppust Ju>ippi]a Jallist, muidu mõistavad viimselpäeval pastor Matti, Pa|luS ja Saulus sinu üle kohut, ja siis kott pähe ning põrgu. Av( siis aegsasti kõrvaaugud ja kuula, mis ma ütlen ning pajatan: sest mind on keedetud mõneski leemes ja siin rinnas on süda k j hülgenahast tubakakott. Sest see poju on näguleid näinud. Mna olen olnud I lelsingi koolis, kohtutoolis, jalgpuus ja mõnesk muus piina-puus. Kuid selle poolest olen parem, et pole varjanud varem, pole kellegi kaevu reotanud ega teise mehe naist tõtanud.» 08105
Bottom
08105
Top
»Oli minulla kerran morsian pieni, pieni penttu, aika lunttu, mutta hän karkasi minulta kauas pois. Minä läksin häntä hakemaan: ha'in Suomen suuren maat ja meret, Saksat ja Virot, mutta en löytänyt kullan-kokkoani. Tulin taasen suureen Suomen-saareen, ja löysinpä hänen tuolta Tampereen takaa hietaharjulta. Tuossahan Tettuni pieni! huusi poika iloissansa, mutta Tettu tuiskahti ja lausui: »mikä olet sinä? mikä maan-mustettu? mikä tervaan kastettu?» ja kiepasi ensimmäiseen tölliin. Mutta minä, aina lysti-poika, en tuosta suuriakaan surrut; panin turpaani tupakkaa ja poikkesin parhaaseen kapakkaan, jossa Mikko meteli ja ämmiä veteli». «Oli mul kord väike mõrsja, elav kui tuli, kuic suur suli, — putkas kaugele ära. Läksin teda otsima: käisi| läbi Soome mere ja maa, Saksa ja Eesti ka, kuid ei leidDudmu kullakest. Tulin jälle tagasi Soome, ja leidsin ta Tampere taga liiva joomelt. Seal on ju mu Manniken! hüüdis poiss iiõmuga, kuid Manniken pirtsatas ja pajatas: «Kes sa oled? Mis maa-mustatu? Kes tõrva-kastetu?» ning lipsti esimesse onni. Kuid mina. ikka lusti-poju, ei palju sest pahandand; tubakat põske pistsin ja esimesse kõrtsi astsin, kus Mikko kiratses ning naistega märatses.» 08106
Bottom
08106
Top
»Tuoppi olutta ja kaksi korttelia viinaa lippariksi on kohtuullinen mitta ja määrä väsyneen miehen kurkkuun ja päähän. Nytpä kannu keikkui ja parta kastui, pojat laulaa laskettelivat ja muorin tyttäret nauraa rikostelivat. Mutta läksinpä iloleikistä pois, läksin pitkin katua käymään. Lauluni remahti, akkunat säpäleiksi sälähti, ja siitäpä liikkeille Tampereen poroporvarit kaikki. Mutta minä, aina lysti-poika, minä viitenä vilkkasin pitkin rantaa, heille potkaisin vasten kuonoa soraa ja santaa. Tulin siitä Poriin, pantiin pärekoriin ja vedettiin pitkin torii; tulin Uuteenkaupunkiin, siellä akkunasta haukuttiin; tulin Turkuun, pistettiin puukko kurkkuun. Tulinpa lopulta Aningaisten kadun haaraan ja siellä kohtasin viisi nokkelata naaraa. Ensimmäinen potkaisi mua jalallansa, toinen sanoi: »anna sen pojan olla alallansa; hän ei ole mikään rakkari eikä mikään pikiprakkari». Mutta kolmas kysyi: »mikä sitä poikaa vaivaa?» ja neljäs sanoi: »häntä pitäis auttaa ajallansa». No lähdetäänpäs käsi kädessä käymään, lausuin minä, mutta viides tuuppasi vihaisesti nyrkillänsä ja ärjähti: »mene Helsinkiin!» Menin minä Helsinkiin, pantiin syömään kruunun vellinkii, ja sitten poikaa tutkittiin ja huikeasti selkään hutkittiin: »mene nyt, mene tiehes, sinä vasaran-poika!» Läksin taasen tietä käymään, minä veitikka, aina iloinen, minä, jonka sydän on kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. Kuljeskelin, laulelin ja tallustelin pitkin tölmällistä tietä; tulin Hämeesen, astuin ylös Kuninkalan saarnastuoliin; ja sitten oli ammen plottis!» «Toop õlut ja kaks kortlit viina on mõistlik mõõt, et vähendada väsind mehe südamepiina. Kruusid kerkisid ja habe kastus, laulurõkatus oli meeste vastus ja mammatütred naerust nõrkesid. Kuid läksin rõõmupeolt liikuma, läksin mööda tänavaid kiikuma. Mu laul kajas, klirisesid aknad majas, ja kargasid jalule kõik Tampere pürjelid. Kuid mina, ikka lusti-poju, lasksin jooksu mööda rannarihva, virutades neile liiva ja kruusa vastu koonu ning kihva. Tulin sealt Pori linna, pisteti pulkadest puuri ja tehti tänaval tuuri; tulin Uusikaupunki, seal mind aknast hauguti; tulin Turu randa, pisteti puss rinda. Tulin lõpuks Aningaiste tänava serva ja kohtasin seal viit lõbusat lirva. Esimene lõi mind jalaga, teine ütles: «Lase poisil olla, nagu ta on; ta pole pussilööja ega kellegi pigisööja.» Kuid kolmas küsis: «Mis poisil viga?» ja neljas vastas: «Teda peaks aitama oma ametiga.» No lähme süs käsikäes käima, ütlesin mina, kuid viies müksas mind vihaselt rusikaga ja räuskas: «Käi hclvctisse!» Läksin siis Helsingi, pandi vangipinki, seal siis poiss üle kuulati ja selga tublisti tuulati: «Lase jalga, enne kui parem tants algab!» Läksin jälle maanteele, mina lusti-poju, ikka rõõmus tuju, mina, kellel süda nagu hülgenahast tubakakott. Rändasin teed, lasksin laulu, käisin läbi maad ja veed; tulin Hämemaale, astusin Kuninkala kantsli peale; ning nüüd on aamen — karmauhti!» 08107
Bottom
08107
Top
»Tahdon minä kuulutuksen kuuluttaa. Pitäjän lukkari ja läänin kuppari aikovat ahkerasti avioliittoon, viettävät huomenna häänsä, huomenna jälkeen kaalin. He liittykööt yhteen ja istukoot kiinni kuin Tattarin-Paavalin piki ja terva!--Seuraavat talot nyt käsketään tämän kautta päivätyöhön pappilaan: Yllilä, Allila, Yli-Seppälä, Pimppala ja Alavesi. Toltti lautoja, leiviskä traaksipiikin rautanauloja, mies talosta, kaksi parhaasta paikkaamaan pappilan pienempätä sikaruuhta.--Kiialan ha'asta on karannut yksi vanha ruuna, iso, suuri, mustan-pruuni, kello kaulassa, umpiraudassa, vähäläntä, lyhytläntä, typpihäntä». «Tahan mina kuulutused kuulutada. Kihelkonna köster ja kubermangu kupumoor tahavad agarasti abiellu astuda, homme on nende pulmad, homme pärast kapsasuppi. Nad heitku ühte ja püsigu paaris nagu Tattari Paavali pigi ja tõrv! —Järgmi sed talud kästakse sellega kirikumõisa tööle: Ullilä, Allila, Dii -Seppälä, Pimppala ja Alavesi. Tosin laudu, leisik sindlinaelu, mees majast, paremast paar, paikama kirikumõisa pisemat põrsaküna. — Kiiala koplist on karanud vana ruun, kõrge ja suur, mustjaspruun, kell kaelas, rauad jalas, lühisäärne, vaik-set rühti, saba pole ühti.» 08108
Bottom
08108
Top
»Mutta ei nyt mitään muuta tällä erällä, vaan että lammas on laakea eläin, ei hän puske eikä potki, mutta kas kun härkä pääsee vallallensa, hän puuhaa puuta, kuopii maata ja puhaltaa sen tulen palavata lokaa ja rapaa paimenta vasten naamaa ja napaa.--Ja sitten oli taasen ammen plottis! jokainen menköön omaan koppiins, minä menen kivimuuriin».-- Sehän oli saarna. «Ei nüüd midagi muud sedapuhku, ainult et lammas on lahke loom, ci ta puse ega poksi, aga vaat kui härg pääseb valla, ta puseb puud ja kaabib maad ning purskab tulipalavat raba vastu karjase nägu ning naba. Ja siis on jällegi aamen karmauhti! igaüks mingis oma sängi, mina lähen vangikongi.» — See oli jutlus. 08109
Bottom
08109
Top
SIMEONI: Sellaista jumalatonta sinä osaat, mutta osaatko lukea, juupeli? SIMEONI: Sihukest jumalavallatust sa oskad, kuid kas sa tulimane ka lugeda oskad? 08110
Bottom
08110
Top
LAURI: Se vasta kysymys: osaako pappi lukea. »Minä osaan lukea ja veisaan enkä koskaan kesken seisaa; niin pitkä virsi kuin navetan seinähirsi». Mutta papin tulee messuta, eikä veisata. Minä messuan ja pikku-Eero vastaa. LAURI: See on alles küsimus: kas papp lugeda oskab? «Mina loen ja laulan veata ega iial keskel peata; nii pikk laulujoru kui lauda vihmatoru.» Kuid papp peab rääkima ja mitte laulma. Mina räägin ja väike Eero vastab lauluga. 08111
Bottom
08111
Top
EERO: Minä vastaan jos vaan nälältäni jaksan. EERO: Mina vastan, kui aga nälja pärast jaksan. 08112
Bottom
08112
Top
JUHANI: Rupeaisitko hullun kanssa juonittelemaan? Sinä peijooni! aina valmis koiran-elkiin. Kas sen mä luulen. Ja sinä, Lauri, pane nyt koreasti itses nukkumaan; lopeta, velikulta, tämä leikki ja leiskuna, muutoin langetan päällesi järkähtämättömän tuomion, ja kohtapa kymmenen kouraa sun viskaa alas härkien eteen. Lopeta tämä leikki. JUHANI: Kas sa hakkad hulluga ühes jändama? Sina pagan, ikka valmis koeratempudeks! Vaat, seda ma usun. Ja sina, Lauri, heida nüüd ilusti magama; lõpeta, kulla veli, see mäng ja märatsus, muidu lausun su kohta oma vankumatu kohtuotsuse, ja siis virutavad sind kümme kätt silmapilk alla härgade ette. Lõpeta see mäng. 08113
Bottom
08113
Top
LAURI: Vastahan alku tanssii, veljeni, tanssii. Niin, tanssitaan, painitaan, tanssitaan jussia että sammaleet tuoksuu. Kas näin! LAURI: See on alles tantsu algus, vennas, tantsu algus. Jah, tantsime, maadleme, tantsime juskit, nii et samblad tolmlevad. Vaat nü! 08114
Bottom
08114
Top
TIMO: Sinä peijakkaan poika! Vähältä etten kuukahtanut kiveltä alas. Hiljaa, hiljaa! TIMO: Sina põrguline! Vähe puudus, et ma ei oleks kivilt alla lennanud. Tasa, tasa! 08115
Bottom
08115
Top
JUHANI: Lauri, joko nyt sanon tuon hirmuisen sanan, joka vilauksessa tekee sinun murennukseksi? Ja se järkähtämätön sana kuuluu näin: hän viskattakoon härkien eteen. Joko sanon? JUHANI: Lauri, kas ma nüüd ütlen selle hirmsa sõna, mis *u silmapilkselt pudruks teeb? Ja see vankumatu sõna kostab nii: ta visatagu härgade ette. Kas ma ütlen? 08116
Bottom
08116
Top
LAURI: Älä mitään sano, vaan laula koska minä tanssin jussia. Hih! LAURI: Ära ütle midagi, laula ainult, kui mina juskit tantsin. Hih! 08117
Bottom
08117
Top
JUHANI: Hän viskattakoon härkien eteen, ja Jumala olkoon hänen kanssansa! Ammen.--Nyt se on sanottu. Hän menköön. JUHANI: Ta visatagu härgade ette, ja jumal olgu temaga! Aamen. — Nüüd on see öeldud. Ta mingu. 08118
Bottom
08118
Top
LAURI: Mennään kaikki yhdessä, käsi kädessä elämän Nälkälästä pois! LAURI: Lähme kõik üheskoos, käsikäes, välja elu Näi jama alt! 08119
Bottom
08119
Top
TUOMAS: Lakimme täyttyköön, ja lähde kuolemaas! TUOMAS: Seadus sündigu, ja käi surma! 08120
Bottom
08120
Top
JUHANI: Älä helvetissä, Tuomas! JUHANI: Ära põrgu pärast, Tuomas! 08121
Bottom
08121
Top
TUOMAS: Alas kiveltä, poika! TUOMAS: Maha kivilt, poiss! 08122
Bottom
08122
Top
JUHANI: Älä taivaan tähden! JUHANI: Ära taeva pärast! 08123
Bottom
08123
Top
AAPO: Tuomas kalvenee! Jumala auttakoon meitä! Tuomas kalvenee! AAPO: Tuomas kahvatab! Jumal aidaku meid! Tuomas ii kahvatab! 08124
Bottom
08124
Top
JUHANI: Tekisitkö hirmutöitä? Veljeni, veljeni! JUHANI: Kas tahad mõrtsukatööd teha? Mu vend, mu vend! 08125
Bottom
08125
Top
AAPO: Hän kalvenee kun kuoleva mies, ja läsnä on kauhistuksen työ! Hillitse mieles, Tuomas, oi hillitse mieles! Minä rukoilen sinua. Ylös kaikki ja auttakaat Lauria, auttakaat! AAPO: Ta läheb valgeks kui surija ja mõrtsukatöö on lähedal! Talitse oma meelt, Tuomas, oi, talitse oma meelt! Ma piilun sind. Kõik üles ja aidake Laurit, aidake! 08126
Bottom
08126
Top
TUOMAS: Pois tieltä! TUOMAS: Teelt ära! 08127
Bottom
08127
Top
JUHANI: Ei, Tuomas, ei! JUHANI: Ei, Tuomas, ei! 08128
Bottom
08128
Top
TUOMAS: Pois tieltä! Sinä olit tuomari, minä olen pyöveli, ja lakimme täyttyköön. Alas kiveltä ilman armoa, mies! TUOMAS: Teelt ära! Sina oled kohtunik, mina olen timukas, ja meie seaduse peab täide saatma. Ilma armuta kivilt alla, mees! 08129
Bottom
08129
Top
LAURI: Kuin sysitukki Nukarin tammesta alas. Heleijaa! LAURI: Alla nagu palk Nukari tammist. Hõissa! 08130
Bottom
08130
Top
SIMEONI: Armoa, Tuomas, armoa, armoa! SIMEONI: Armu, Tuomas, armu, armu! 08131
Bottom
08131
Top
TUOMAS: Ei yhtään armoa! TUOMAS: Ei mingit armu! 08132
Bottom
08132
Top
JUHANI: Varjelkoon meitä Jumala tekemästä veljenmurhaa! JUHANI: Hoidku meid jumal vennatapmise eest’ 08133
Bottom
08133
Top
TIMO: Niin, Kainin tappamasta Aapelia. TIMO: Jah, Kaini Aabelit tapmast. 08134
Bottom
08134
Top
TUOMAS: Hän kuolee! TUOMAS: Ta sureb! 08135
Bottom
08135
Top
AAPO: Malta mieles! AAPO: Taltsuta oma meelt! 08136
Bottom
08136
Top
TUOMAS: Hän kuolee! TUOMAS: Ta sureb! 08137
Bottom
08137
Top
JUHANI: Suojelkoon meitä taivaan valta! Ei, Tuomas, tämä ei käy kuntoon. JUHANI: Kaitsku meid taeva jõud! Ei, Tuomas, see ei lähe. 08138
Bottom
08138
Top
TIMO: Ei suinkaan, ei suinkaan. Lauri on meidän jokaisen veli. Seis! TIMO: Ei kuidagi, ei kuidagi. Lauri on meie igaühe vend. Seisa! 08139
Bottom
08139
Top
JUHANI: Miestappo on tekeillä! Pelastakaamme Lauri, pelastakaamme kurja veljemme! JUHANI: Mõrtsukatöö on lähedal! Päästame Lauri, päästame oma õnnetu venna! 08140
Bottom
08140
Top
Nousi nyt kivellä kiivas rynnistys. Mikä siinä hallitsi vihaista Tuomasta kauluksesta, mikä miehustasta, mikä riippui Laurin koivessa, mikä mistäkin häntä piteli kiirahtamasta alas. Monipäiseksi, monijalkaiseksi hirmueläimeksi näkyi velijoukko, joka rähisten yhdessä kimpussa pinnisteli. Repien itseänsä, moristen, puhkaten ja huokaillen se eläin liikkui, pyöriskeli, kiiriskeli kiven reunalta toiselle reunalle ja takaisin taas. Koirat siinä peloissaan, hännät lyyhyssä ja usein vierähtämäisillänsä alas härkien uhreiksi, pujahtelivat sinne tänne, varjellen henkeänsä. Sakeammin kuin ennen kokoontuivat härjätkin tällä hetkellä kiven ympärille, katsellen, silmät pystyssä, kauhistavaa otteloa. Mutta yleinen väsymys saattoi viimein rauhan Hiidenkivelle, ja huohoittaen lepäsivät veljekset hienoksi jauhoksi hierotulla sammaleella. Mutta lopulta lausui Simeoni, saarnasi ja väänteli silmiänsä hirveästi korkeutta kohden. Tõusis nüüd kivil äge rüselus. Kes pidas vihast Tuomast kaelusest, kes keha ümbert, kes rippus Lauri jalas kinni, kes hoidis teda mujalt, et takistada alla veeremast. Mitmepäiseks, mitmejalgseks õudus-elajaks muutus vennaste salk, kes rähel-des ühes puntras pingutas. Iseennast kiskudes, larisedes, ähkides ja lõõtsutades liikus see elukas, pöörles, keerles ühelt kivi äärelt teisele ja jälle tagasi. Koerad lippasid hirmunult sinna-tänna, hoides oma elu, hännad jalge vahel ja tihti peaaegu veeremas alla härgade ohvriks. Tihedamini kui varem kogunesid härjadki sel ajal kivi ümber, vaadeldes pärani silmil kohutavat heitlust. Kuid üldine väsimus tõi lõpuks rahu Hiiukivile ja lõõtsutades lamasid vennaksed peeneks jahuks hõõrutud samblal. Siis aga kõneles Simeoni, jutlustas ja pööritas koledalt silmi taeva poole. 08141
Bottom
08141
Top
SIMEONI: Pedoiksi, perkeleiksi ovat muuttuneet kristityt ihmiset. Sentähden rankaise meitä, Herra. Iske tänne vihasi vasamalla, lyö mäskiksi ja ravaksi syntisen Sionin seitsemän poikaa! SIMEONI: Kiskelajaiks, kuradeiks on muutunud ristiinimesed. Seepärast nuhtle meid, issand! Löö siia oma vihanoolega, löö pudruks patuse Siioni seitse poega! 08142
Bottom
08142
Top
AAPO: Niin, Tuomas, ainahan seisoo tässä viisi vastoin yhtä; sen tiedätkin. Mutta olkoon rauha nyt ja hillitkäät Lauria kunnes hän nukkuu, vaivainen. AAPO: Jah, Tuomas, ikka seisab siin viis ühe vastu; pea meeles. Kuid olge nüüd rahu ja hoidke Laurit, kuni ta vilet-sake magama jääb. 08143
Bottom
08143
Top
TUOMAS: Kirous! Alas nakkaan teidät tästä jok'ainoan miehen, jos niin tahdon, ja sen tahdon, jos vihani vimma vielä kiihoittuu. Mutta hiljaa, pojat, nyt, hiljaa ja koreasti! Sillä vereni kuohuu, ja mitätön asia on silloin mielestäni kuolema ja kuoleman kauhistukset. Sentähden: koreasti, koreasti vaan! TUOMAS: Needus! Alla virutan ma siit teid viimase kui ühe, kui nii tahan, ja seda ma tahan, kui mu vihavimm veel kasvab. Kuid vait, poisid, nüüd; vait ja tasa! Sest mu veri keeb, ja tühine asi on siis mu meelest surm ning surmakoiedus. Seepärast: tasa, ainult tasa! 08144
Bottom
08144
Top
JUH