Ajk kotisivu TwinBook o MainMenu

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, 1871 (project Gutenberg)
Aleksis Kivi: Los siete hermanos

Luku 01 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
01001
Top
Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. La granja de Jukola està situada en la vertiente septentrional de una colina, no muy lejos del pueblo de Toukola, al sur de la provincia de Háme. Rodeada de tierras pedregosas, en su falda se extienden, sin embargo, campos que, antes de que la propiedad agricola entrara en decadencia, ondulaban en copiosas cosechas; más alla de los labrantios comienza una pradera de trébol recorrida por un tortuoso arroyuelo que, si en otro tiempo producfa abundante heno, hoy es sólo un pastizal utilizado por los rebanos del pueblo. La finca posee, ademas de densos bosques, terrenos pantanosos y tierras desbrozadas que el primer dueno de la granja, gracias a sus hábiles artimanas, se adjudicó durante el gran reparto de tierras. Pensando más en sus herederos que en su propio beneficio, se conformo con un enorme bosque arrasado por el fuego, obteniendo asì una extension de tierra siete veces mayor que la de sus vecinos. Pronto no quedó residuo alguno del incendio y, en el mismo lugar, volvieron a crecer frondosos bosques. Ésta es la propiedad de los siete hermanos cuyas peripecias me propongo narrar. 01001
Bottom
01002
Top
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. He aqui, de mayor a menor, los nombres de los siete hermanos: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri y Eero. Hay dos pares de gemelos: Tuomas y Aapo, y Timo y Lauri. El mayor de los hermanos, Juhani, tiene veinticinco anos, y Eero, el más pequeno, apenas ha visto dar dieciocho vueltas al sol. Todos son mocetones robustos, de anchas espaldas y regular està tura, menos Eero, todavia un poco cenceno. Aapo es el más alto de todos, pero no el mas ancho de espaldas; este privilegio le corresponde a Tuomas, y a él le debe su extensa fama. Los hermanos conservan algunos rasgos comunes, tales corno la tez morena y los cabellos hirsutos y amarillos corno el cariamo, pero es Juhani el que destaca por la aspereza de su pelo. 01002
Bottom
01003
Top
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua.--Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon metsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. El padre, experto cazador, murió inesperadamente luchando con un oso enfurecido. Ambos, el hombre y el senor de los bosques, fueron encontrados uno junto a otro sobre un charco de sangre: el cazador completamente destrozado; la fiera, con el cuello y los costados acribillados a punaladas y el corazón atravesado por una baia certera. De està manera encontró horrible fin el robusto campesino que habia dado muerte en su vida a mas de cincuenta osos. Pero su desmedida afición a la caza le hizo al hombre desentenderse de su trabajo, y la granja, ante la pasividad de su dueno, fue cayendo en el abandono. A sus hijos, que heredaron del viejo su desbordada pasión por la caza en el bosque, también les importaba una friolera las labores del campo y las siembras, y pasaban el tiempo fabricando lazos, trampas, eepos y otras artes, en perjuicio de pajaros y liebres. Asi fue transcurriendo la infancia de los hermanos, hasta que se impusieron en el manejo de las armas de fuego y se arriesgaron a salir en busca del oso. 01003
Bottom
01004
Top
Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ja ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaana merimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, ja vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita, kirvesvarsia, kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili sisarensa pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella hartaudella ja painoivat lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta ja kiusaa, ja sillä omaa asiaansa pahentaen. Fue inutil que la madre tratara, con amonestaciones y castigos, de hacer entrar a sus hijos por la senda del trabajo y la diligencia, pues todos sus esfuerzos se estrellaban contra la incorregible testarudez de los muchachos. La madre era una mujer hacendosa, conocida por la franqueza y recti tud de su carácter, aunque, eso sì, un poco viva de genio. Su hermano, el tio de los muchachos, era un buen hombre que, habiendo sido un intrèpido marino en su juventud, presumìa de haber navegado por lejanos mares y visitado muchos pueblos y ciudades. Pero la vista se le fue desgastando hasta quedarse completamente ciego, y asi pasó los lugubres dtas de su ancianidad en la casa de Jukola, donde, alternando la fabricación de cucharones, mangos de hacha, paletas para la colada y otros utensilios, le daba gusto a la lengua contando a sus sobrinos cuentos e historias prodigiosas, tanto de su pais corno de otras tierras remotas, amen de milagros y hechos de la Biblia. Los muchachos lo escuchaban todo y guardaban fielmente los relatos en la memoria. Se olvidaban de las órdenes y reprimendas de la madre, y de tal manera hacìan a ellas oidos sordos, que ni las más tremendas palizas bastaban para abrirselos. Cuando olfateaban que la tormenta se les Venla encima, salian de naja con gran desesperación de la madre y de los demás, lo cual sólo servia para empeorar su situación. 01004
Bottom
01005
Top
Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta. He tiesivät kototalonsa riihen alla kananpesän, jonka omistaja oli eräs eukko, kutsuttu »Männistön muoriksi»; sillä hänen pieni mökkinsä seisoi männistössä lähellä Jukolaa. Johtui kerran veljesten mieleen paistetut munat, ja päättivät he lopulta riistää pesän ja lähteä metsään nauttimaan saaliistansa. He täyttivät myös päätöksensä, tyhjensivät pesän ja läksivät yksimielisesti metsään, kuusi veljestä; Eero pyöri silloin vielä äitinsä jalkain juurella. Mutta koska he ehtivät eräälle solisevalle ojalle pimeässä kuusistossa, rakensivat he valkean äyräälle, käärivät munat ryysyihin, kastoivat ne veteen ja panivat paistumaan kihisevään tuhkaan. Ja kun herkut olivat viimein kypsyneet, söivät he maittavan atrian ja astelivat siitä tyytyväisinä kotiansa taas. Mutta kotomäelle ehdittyä, kohtasi heitä hirmumyrsky; sillä olipa jo heidän tekonsa tullut ilmi. Männistön muori ärhenteli ja riehui, ja kiivaalla katsannolla kiirehti veljeksiä vastaan heidän äitinsä, kädessä vinkuva ruoska. Mutta eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria, vaan kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan, huolimatta äitinsä huudoista. He aqui un episodio de la infancia de los hermanos. Sabian, astutos ellos, que las gallinas de una vecina, llamada la Vieja del Pinar, cuya choza se hallaba cerca de la granja de Jukola, ponian sus huevos debajo del secadero. Pues bien, un buen dia sintieron todos la necesidad de comer huevos fritos y, ni cortos ni perezosos, decidieron saquear el nido y largarse al bosque a comérselos. En efecto, de las ideas pasaron a los hechos. Limpiaron el nido y los seis —puesto que Eero andaba aun pegado a las faldas de su madre— huyeron con su botin al bosque. Llegados a un rumoroso arroyo que discurria entre sombrios abetos, encendieron fuego en un ribazo y, después de envolver los huevos en unos trapos, los metieron en el agua y los enterraron en la crepitante ceniza. Luego, cuando los huevos estuvieron a punto, los saborearon hasta chuparse los dedos y, satisfechos, emprendieron el regreso. Pero al llegar al collado en cuya cima estaba la casa, vieron aproximarse una terrible tempestad: el hurto habia sido descubierto; la Vieja del Pinar protestaba y amenazaba a voz en cuello, y la madre les salia al encuentro haciendo silbar en el aire una correa y con cara de pocos amigos. Intentando evadirse de la borrasca, los muchachos se dieron media vuelta y corrieron a esconderse en el bosque, sin hacer caso de los gritos de la madre. 01005
Bottom
01006
Top
Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja tämä heidän viipymisensä saattoi äitin lopulta kovin levottomaksi; ja vihansa muuttui pian murheeksi ja säälin kyyneleiksi. Hän läksi heitä etsimään, etsi metsät ristiin rastiin, mutta löytämättä lapsiansa. Saipa asia yhä kamalamman muodon ja vaati viimein kruununmiehiä käymään asiaan käsiksi. Sana saatettiin jahtivoudille, joka viipymättä kokoonkutsui koko Toukolan kylän ja sen ympäristön. Ja nyt läksi joukko sekä nuoria että vanhoja, naisia niinkuin miehiäkin, jahtivoudin johtamana, pitkänä rivinä urkkimaan ympäri metsää. Ensimmäisenä päivänä etsivät he läheisimmillä tienoilla, mutta ilman toivottua seurausta; toisena päivänä siirtyivät he kauemmas, ja koska astuivat korkealle mäelle, näkivät he etäältä erään suon partaalta sinisen savupatsaan kiertoilevan ylös ilmaan. Tarkasti merkitsivät he suunnan, josta savu suitsusi, ja sitä kohden jatkoivat he retkensä taas. Viimein likemmin jouduttuansa kuulivat he äänen, joka lauloi seuraavalla tavalla: Pasaron dias y más dias sin que se tuvieran noticias de los fugitivos, cuya larga ausencia acabó por calar hondamente en el sensible corazón de la madre, la cual, trocando su colera en pesadumbre y en làgrimas de congoja, se lanzó en busca de sus hijos. Se internò en los bosques, recorriéndolos en todos los sentidos, pero en vano. Cuando la aventura tomaba visos de tragedia, la mujer exigió que las autoridades se interesaran en el asunto, y asi, se dio aviso al montero, quien al punto convocò a todos los habitantes de Toukola y de la vecindad. Encabezados por el montero y formando una larga fila, todos, jóvenes y viejos, hombres y mujeres, emprendieron una batida por los bosques. El primer dia patearon palmo a palmo los alrededores de la finca. Nada. El segundo dia se alejaron más, adentrándose en el bosque. Pero he aqui que al llegar a una alta colina divisaron a lo lejos, en la linde de un bosque pantanoso, una voluta de humo azulado que se extinguia en el aire. Cuando localizaron el lugar de donde procedia se encaminaron hacia alli. Pronto estuvieron tan cerca que pudieron escuchar està canción: 01006
Bottom
01007
Top
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
También vivian antes
incluso detràs del arroyo,
y de él quemaban lena,
de él bebian cerveza.
01007
Bottom
01013
Top
Silloinpa Jukolan emäntä, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sillä hän tunsi sen poikansa Juhanin ääneksi. Ja kumahteli usein metsä tulinuijan paukkeesta; josta kaikesta etsijät nyt varmaan havaitsivat lähestyvänsä karkulaisten leiriä. Siitä antoi jahtivouti käskyn piirittämään pojat ja sitten heitä lähenemään hiljaisuudessa, mutta pysäymään kuitenkin matkan päähän heidän majapaikastansa. Oyendo la canción, el ama de Jukola no cabla en si de gozo: habia reconocido la voz de su hijo Juhani. Como, por otra parte, resonaban en el bosque frecuentes chasquidos, los de la partida acabaron convencidos de que se hallahan cerca del lugar donde los fugitivos habian establecido su campamento. Entonces el montero dio orden de cercarlos y aproximarse a ellos con sumo cuidado, deteniéndose a prudente distancia del campamento. 01013
Bottom
01014
Top
Tapahtui niinkuin hän käski. Ja koska joukko, piirittäin veljekset kaikin puolin, oli heitä likeynyt noin viisikymmentä askelta, seisahtui se silloin; ja ilmestyi nyt seuraava näky: Rakettu oli kiven juurelle havuista pieni koiju, jonka ovella makasi Juhani sammaleisella sijalla, katsellen ylös pilviin ja lauleskellen. Kaksi, kolme syltää koijusta loimotti iloinen valkea, ja sen hiilistössä korventeli Simeoni ansalla pyyttyä teereä päivälliseksi. Aapo ja Timo no'etuilla kasvoilla--sillä olivatpa he äskettäin olleet tonttusilla--paistelivat nauriita kuumassa tuhassa. Pienen saviropakon partaalla istui äänetönnä Lauri, tehden savikukkoja, härkiä ja uljaita varsoja; ja oli hänellä heitä jo aika rivi kuivamassa sammaleisen hirren kyljellä. Mutta tulinuijaa paukutteli Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen, ja tämän päälle viskasi hän kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein tuima kuin tavallinen kiväärin paukaus, kajahti ympärille, ja nokinen savu kivien välistä pyörähteli ilmaan. Todos acataron las órdenes del montero, y cuando los que formaban el cordón que rodeaba a los hermanos se hallahan a no más de cincuenta pasos, se detuvieron y pudieron presenciar el siguiente cuadro: junto a una roca se levantaba una choza de ramas de abeto, y Juhani, tendido cuan largo era sobre un lecho de musgo ante la puerta, contemplaba despreocupado las nubes y tarareaba. No lejos de la cabana chisporroteaba una viva hoguera, a cuyas llamas Simeoni estaba chamuscando un urogallo cogido en un lazo. Aapo y Timo, que acababan de jugar a los fantasmas y tenian la cara tiznada, vigilaban los nabos que se estaban asando entre las brasas. Muy callado, Lauri, sentado en un charco arcilloso, modelaba gallos, bueyes y magnificos potrancos. El resultado de su trabajo podia verse en una larga hilera de figuras puestas a secar sobre un tronco musgoso. El causante de los chasquidos que se oian no era otro sino Tuomas, quien, lanzando un salivazo sobre la roca, le acercaba un tizón y luego lo aplastaba con todas sus fuerzas con una piedra; de ahi el ruido que, resonando a lo lejos, podia confundirse con un disparo de escopeta. Una negra humareda salia entre las piedras retorciéndose en el aire. 01014
Bottom
01015
Top
JUHANI:
Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin...
Mutta peijakas meidän kuitenkin viimein täällä perii. Se on niinkuin kädessä, te mullisaukon pojat.
Juhani.—
También vivian antes
incluso detràs del arroyo...
Claro que si, pero al final el diablo se saldrà con la suya. Asi sera si Dios no lo remedia, castorejos. ,¿Me ois?
01015
Bottom
01021
Top
AAPO: Senhän minä kohta sanoin käydessämme jäniksen passiin. Voi meitä hulluja! Sissit ja mustalaiset tällä tavalla rähmästelkööt ilmi-taivaan alla. Aapo.—Ya lo dije nada mas llegar aqui, huyendo corno conejos. ¡Somos una partida de imbéciles! ¡Mira que vagabundear asi al cielo raso! ¡Eso es cosa de gitanos y de bandidos! 01021
Bottom
01022
Top
TIMO: Jumalan taivas kuitenkin. Tuomas.—Pero el cielo es de Dios. 01022
Bottom
01023
Top
AAPO: Asua täällä susien ja karhujen kanssa. Aapo.—Ya. ¡Vivir con los lobos y los osos! 01023
Bottom
01024
Top
TUOMAS: Ja Jumalan kanssa. Tuomas.—Y con Dios. 01024
Bottom
01025
Top
JUHANI: Oikein, Tuomas! Jumalan ja hänen enkeleinsä kanssa. Ah! jos nyt taitaisimme katsoa autuaan sielun ja ruumiin silmällä, niin selvästipä näkisimme, kuinka koko joukko suojelevia siipi-enkeliä on meidän piirittänyt ja kuinka itse Jumala harmaana äijänä istuu vallan keskellämme tässä kuin armahin isä. Juhani.—Te sobra razón, Tuomas, con Dios y sus angeles. Oh, si pudiéramos mirar con los ojos del alma y del cuerpo de los bienaventurados, veriamos cómo una legion de angeles de la guarda nos rodea y cómo el mismo Dios, en la forma de un anciano encanecido, està también entre nosotros corno un padre amantfsimo. 01025
Bottom
01026
Top
SIMEONI: Mutta mitä aattelee nyt äitiparka? Simeoni.—¿Pero qué estara pensando nuestra pobre madre? 01026
Bottom
01027
Top
TUOMAS: Hän mielisi peitota meitä paistikkaiksi, koska vaan kynsiinsä joutuisimme. Tuomas.—En cuanto nos eche la mano encima nos metera una paliza tan grande que quedaremos corno nabos 01027
Bottom
01028
Top
JUHANI: Ai poika, saisimmepa saunan! Juhani.—¡Menuda zurra nos esperà, amigos! 01028
Bottom
01029
Top
TUOMAS: Saunan, saunan! Tuomas.—¡De las que dejan huellas, supongo! 01029
Bottom
01030
Top
JUHANI: Kipinöitsevän saunan! Niin, kylläs sen tiedät. Juhani.—Un palizón que nos arrancara chispas. Bueno, ya sabes lo que es. 01030
Bottom
01031
Top
AAPO: Se viimeinkin on saatavamme. Aapo.—De eso no nos libra nadie. 01031
Bottom
01032
Top
SIMEONI: Hyvin tietysti. Sentähden on parasta mennä ottamaan se sauna ja päästä kerran näistä härkäpäivistä. Simeoni.—Claro que no, desde luego. Por eso mas nos valdria salir a su encuentro en seguida y acabar de una vez està vida de bueyes. 01032
Bottom
01033
Top
JUHANI: Härkä ei juuri käyskelekkään vapaa-ehtoisesti teuraspenkkiin, veikkoseni. Juhani.—Querido hermanito, el buey no va por su gusto al matadero. 01033
Bottom
01034
Top
AAPO: Mitä jaarittelet, poika? Talvi lähestyy ja meille ei annettukaan syntyissämme turkkia niskaan. Aapo.—Bueno, déjate ya de historias. El invierno está encima y no hemos nacido precisamente con un abrigo de pieles sobre el lomo. 01034
Bottom
01035
Top
SIMEONI: Ei siis muuta kuin kotia mars! ja tulla löylytetyksi ja syystä kyllä, syystä kyllä. Simeoni.—Venga, marchemos para casa. Vamos al encuentro del castigo, que bien merecido lo tenemos. 01035
Bottom
01036
Top
JUHANI: Säästyköön, veljet, säästyköön selkämme vielä kuitenkin muutamat vuorokaudet. Emmehän tiedä mitä pelastus-keinoa Jumala meille keksii vielä mennessä parin kolmen päivän. Niin, täällä, täällä pyllyilkäämme vielä: tuossa päivämme, tuon kantosen valkean ympärillä, ja yömme havuisessa koijussa, röhötellen rinnakkain rivissä kuin emän naskit pahnoilla.--Mutta mitä sanot sinä, Lauri pokko, siellä savilaukussa? Mitä? Käymmekö koreasti pieksiäis-löylyyn? Juhani.—Concedamos a la espalda un poco más de descanso, hermanos. ¡Quién sabe los remedios que Dios puede sugerirnos de aqui a dos o tres dias! Sigamos aqui, pues, tumbados de dìa junto al fuego donde arde un leno, y de noche en el refugio de ramas de abeto, muy juntitos unos contra otros; somos cochinos sobre la paja. ¿Y tu qué dices, Lauri, muchachito, ahi quieto junto al charco de ardila? ¿Eh, qué dices? ¿Es que vamos a ir a recibir mansamente la paliza? 01036
Bottom
01037
Top
LAURI: Ollaanhan täällä vielä. Lauri.—Bueno, quedémonos un poquito más. 01037
Bottom
01038
Top
JUHANI: Senhän minäkin parhaaksi harkitsen. Juuri niin!--Mutta onpa sinulla siellä karjaa oikein aika lailla. Juhani.—A mi también me parece lo mejor. De acuerdo. Ah, mira, veo que tienes muchas cabezas de ganado. 01038
Bottom
01039
Top
TUOMAS: On sekä karjaa että siipi-eläimiä sillä pojalla. Tuomas.—El chaval modela animales de cuerno y de piuma. 01039
Bottom
01040
Top
JUHANI: Huikea liuta. Tulispa sinusta oikein kukkomaakari. Juhani.—Sì, senor, un gran rebano. Serás un famoso fabricante de cucos de barro. 01040
Bottom
01041
Top
TUOMAS: Oikein fläätälä. Tuomas.—Lo que se dice un verdadero maestro. 01041
Bottom
01042
Top
JUHANI: Oivallinen fläätälä.--Mikä ryssänkukla sieltä nyt taasen heltii kynsistäsi? Juhani.—Claro, un maestro excelente. ¿Y qué muneca rusa es esa que estás haciendo? 01042
Bottom
01043
Top
LAURI: Tämä on vaan tuommoinen pikkuinen poika. Lauri.—Es un nino, ¿ves? 01043
Bottom
01044
Top
JUHANI: Kas tuota nallikkaa! Juhani.—¿Qué os parece el muchacho? 01044
Bottom
01045
Top
TUOMAS: Tekee poikia kuin mies. Tuomas.—La verdad es que hace ninos corno un hombre. 01045
Bottom
01046
Top
JUHANI: Poikia kuin tervaskannon päitä; ja ruokkii kuin mies sekä pojat että karjat.--Mutta veljet, veljet, jouduttakaa jo päivällinen pöytään; sillä mahani rupee motkottamaan. Pane mujua, pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa.--Kenenpä on vuoro lähteä nauriita varkaisin? Juhani.—Ninos semejantes a tocones. Y que los cuida corno un hombre, tanto a los ninos corno al ganado. ¡Venga, hermanitos! Daos prisa en poner el condumio en la mesa, que mis tripas empiezan a protestar. Echa brasas encima de ese nabo que asoma el lomo ¿ A quién le toca mangar más nabos? 01046
Bottom
01047
Top
SIMEONI: Minunpa on taasen käyminen synnin työhön. Simeoni.—A mi me toca volver a cometer ese pecado. 01047
Bottom
01048
Top
JUHANI: Henkemme piteiksi täytyy meidän hieman nypistellä toisen omasta. Jos tämä on syntiä, niin on se niitä pienimpiä kuin tehdään tässä matoisessa maassa. Ja katso, jos kuolen ilman muuta synninmerkkiä kirjassani, niin eihän tuo pieni variksenjalka minua juuri estäisi pääsemästä vähän parempaan elämään. Siitä oikeasta hääsalista minua piankin nääsättäisi ulos, sen mä kyllä luulen, mutta ainahan annettaisi pojalle siellä jokin ovenvartijan virka, ja sekin olisi hirmuisesti lystiä.--Niin, uskokaamme niin, ja ottakaamme suruttomasti mitä kerralla kupuumme mahtuu. Juhani.—Ay, a veces no queda más remedio que servirse un poco de los bienes del prójimo para vivir. Si éste es un pecado, yo digo que es uno de los más pequenos que pueden cometerse en este asqueroso mundo. Y mira, si muero sin tener otra marca de pecado en el libro de mi vida, ese borrón no me impedirà llegar a mejor vida. Y aunque sé que me echaràn de la sala de ceremonias con cajas destempladas, aspiro por lo menos a un empieo de portero, lo que me llenaria de alegrìa. Que asì sea, y engullamos sin más cuidados lo que nos quepa en el buche. 01048
Bottom
01049
Top
AAPO: Mutta katsonpa jo parhaaksi että heitämme Kuokkalan naurismaan ja etsimme itsellemme toisen. Vähentyminen päivä päivältä saattaa pian omistajan vartioimaan maatansa yöt ja päivät. Aapo.—Yo creo que lo que mejor podrìamos hacer es abandonar el campo de nabos de Kuokkala y buscar otro, porque el propietario debe de andar algo escamado con las desapariciones diarias, y se pasara dia y noche vigilando su campo. 01049
Bottom
01050
Top
JAHTIVOUTI. Ei yhtään surua siitä juonesta enää, poikaset, ei yhtään. No no, miksi hätäilette? Katsokaa: joukko suojelevia enkeliä on teidän piirittänyt aivan sukkelasti. El montero.—Eso no tiene por qué preocuparos, hijos mios. Vamos, vamos, no os asustéis. Ved cómo una legión de angeles custodios os ha rodeado de pronto. 01050
Bottom
01051
Top
Niin haasteli vouti veljeksille, jotka pahoin peljästyneinä rynkäsivät ylös ja kaapasivat juoksemaan mikä minnekkin, mutta huomasivat pian kauhistuen tiensä teljetyksi kaikkialta. Silloin lausui taasen vouti: »apajassahan olette, luikkarit, koreasti apajassa, josta ette pääse ennenkuin on teitä hieman suomustettu muistoksi, pieneksi muistoksi teille, mitkä jalkajuonet olette meille saattaneet, luikkarit. Tänne, muori, koivun-oksallanne, ja antakaat heille oikein lämpöisestä kourasta. Jos niin, että kohtaisitte vastakynttä, niin onpa tässä teille apumuijia». Seurasi nyt kuritus äitin kädestä, käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven; ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori, mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian liepeän saunan. Asi habló el montero a los hermanos, quienes, sobresaltados, se levantaron de un brinco y se dispersaron cada uno por su lado, para comprobar con terror que tenian cortado el paso. El montero volvió a dirigirse a ellos: «Habéis caldo en la red, bribones, y no saldréis de ella sino desescamados, lo cual sera para vosotros un pequeno recuerdo de lo mucho que nos habéis hecho sudar, malditos. Y usted, madre, acérquese, acérquese con esa vara de abedul y siénteles las costuras. Y si se resisten, ahi están las comadres dispuestas a echarle una mano.» Cayó el castigo de las manos maternales sobre sus hijos, uno por uno, y los quejidos resonaron por el bosque de Kuokkala. La madre no se anduvo con chiquitas en el manejo de la vara, pero aun asi al montero le parecia que el castigo era demasiado ligero. 01051
Bottom
01052
Top
Mutta koska tämä viimeinen toimi oli tehty, läksivät he kukin kotiansa, niin myös äiti poikinensa. Kaiken tien hän pauhasi ja toreli karkulaisia; eikä vielä heidän kotia tultuansakaan lakannut myrsky. Vieläpä rakentaessaan pojillensa atriaa laukkutuolille metelöitsi eukko, uhaten heitä uudella pieksiäis-saunalla. Mutta nähtyään, millä nälän ahneudella he iskivät hampain leipään ja silakkaan, käänsi hän kasvonsa heistä, pyhkäisten salaa kyyneleen ruskealta, karhealta poskeltansa. Cuando finalizó la tarea, cada uno se volvió a su casa, y asi la madre con sus hijos. Durante el camino, la mujer no cesò de reprender a sus hijos y afearles su conducta, pero la tormenta no amainó ni siquiera cuando llegaron a la casa, pues mientras les servia la comida en la mesa de los ninos, la madre no dejó de refunfunar amenazandoles con una nueva azotaina. Sin embargo, cuando vio con qué ansia le hincaban el diente al pan y al pescado, volvió la cara para enjugarse disimuladamente una làgrima que le resbalaba por sus morenas y curtidas mejillas. 01052
Bottom
01053
Top
Niin päättyi poikien karkuretki. Ja tämä oli tapaus heidän lapsuutensa ajasta, johon kertomuksestani poikkesin. Asi concluyó la escapada de los hermanos y el episodio de su ninez, con el que me he desviado de mi relato. 01053
Bottom
01054
Top
Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekonlyöminen, jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. He silloin, jaettuina kahteen joukkoon, taistelivat kiivaasti, kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. Kova oli silloin huuto, juoksu ja temmellys, ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä, ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja, niin että kun he palasivat leikistä, oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella, tai poski ajettuneena simpulaksi. Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maantiellä kiekkoa heittäessä, talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa. Una de las cosas que más divertia a los hermanos era el juego del disco, que siguieron practicando siempre con entusiasmo, aun siendo ya hombres. Divididos en dos bandos, competian enèrgicamente por conseguir dar en el bianco. Alli eran los gritos, las carreras y los alborotos, mientras el sudor les chorreaba por la cara. El disco saltaba, silbando, a lo largo del camino, y salia de vez en cuando rebotado de la pala contra la cara de alguno de los jugadores, no siendo raro que alguno de ellos volviera a casa con una gran hinchazón o con un carrillo inflamado. Y asi iban transcurriendo los dias de su juventud: en el verano, correteando por los bosques o jugando al disco en el camino; en el invierno, acurrucados junto al horno sudando calor humedo. 01054
Bottom
01055
Top
Mutta huomasivatpa veljetkin aikojen muuttuvan. Tapahtuipa asioita, jotka saattoivat heitä enemmän kuin ennen muistelemaan huomis-päivää ja siirtymään vähän entisistä menoistansa.--Heidän äitinsä oli kuollut, ja tuli nyt yhden heistä astua isännyyteen, hillitsemään taloa pääsemästä perin kumoukseen ja huolta pitämään kruununveron maksosta, joka Jukolan avarien maiden ja metsien suhteen ei kuitenkaan ollut suuri. Mutta puuhaa ja tekemistä on ainakin hävinneessä talossa. Tuli vielä harjaksi kaikelle tälle, että pitäjän uusi rovasti oli kaikessa virkansa toimessa peloittavan ankara mies. Liioinkin laiskalukijoille oli hän armoton, käytellen heitä kohtaan kaikkia keinoja, myös jalkapuun rangaistusta. Niinpä oli hän Jukolan poikihinkin teroittanut tarkan silmänsä. Oikeinpa lautamiehen kautta oli hän antanut heille kiivaan käskyn, että he tavallista vikkelämmin saattaisivat itsensä lukkarin luoksi oppiaksensa lukemaan.--Muistellen näitä seikkoja, istuessaan kotona avarassa tuvassa eräänä iltana syksykesällä, haastelivat veljekset keskenänsä seuraavalla tavalla: Pero llegó un momento en que se plantearon que los tiempos cambian. Ciertos acontecimientos les obligaron a preocuparse mas por el futuro y a alterar algo su forma de vivir. Habiendo fallecido la madre, uno de ellos tenia que hacerse cargo de la casa, evitando la ruina y atendiendo al pago de los impuestos, muy elevados por cierto, teniendo en cuenta la extension de los campos y bosques de Jukola. Pero una granja mal atendida, corno lo estaba la suya, exige mucho trabajo y entrega, y, para colmo de males, ocurria que el nuevo pastor de la parroquia era un hombre de gran rigidez en lo tocante a su ministeriö, mostràndose implacable con los holgazanes que se resistian a aprender a leer, empleando contra ellos todos los recursos a su alcance, incluido el de exponerlos a la verguenza publica en los eepos. El pàrroco habia puesto sus intransigentes ojos en los muchachos de Jukola, habiéndoles transmitido por medio de su ayudante la orden de que acudieran sin excusa ni pretexto alguno a la casa del chantre, con objeto de que aprendieran las primeras letras. He aqui, pues, a los hermanos, una tarde de finales de verano, sentados en la espaciosa sala, reflexionando de la siguiente manera: 01055
Bottom
01056
Top
AAPO: Sanonpa: tämä hurja elämä ei käy päisin, vaan on sen loppu viimein hävitys ja turmio. Veljet! toiset tavat ja toimet, jos toivomme onnea ja rauhaa. Aapo.—Yo lo que os digo es que està vida desenfrenada no puede continuar mas y acabara en llantos y rechinar de dientes. Hermanos mios, si queremos tener paz y felicidad, tendremos que cambiar de habitos y de costumbres. 01056
Bottom
01057
Top
JUHANI: Haasteletpa oikein, sitä ei taida kieltää. Juhani.—Bien dicho; nadie puede negarlo. 01057
Bottom
01058
Top
SIMEONI: Jumala paratkoon! hillitön, villitty on elämämme ollut aina tähän päivään asti. Simeoni.—¡Que Dios esté con nosotros! La verdad es que hasta hoy hemos llevado una vida desordenada y salvaje. 01058
Bottom
01059
Top
TIMO: Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa. Kyllä kelpaa, jos käskeekin. Ohhoo! Timo.—Està bien; pero està vida es la que se vive, y el mundo es corno es y no hay que darle vueltas. No hay atajo sin trabajo. 01059
Bottom
01060
Top
JUHANI: Liian hurjasti, tai oikeammin sanottu, liian huolimattomasti olemme eläneet, sitä ei taida kieltää. Muistakaamme toki: »nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus». Juhani.—Lo cierto es que hemos vivido demasiado desordenadamente, y esto no hay quien lo desmienta. Pero recordemos: «Juventud es locura corno vejez es prudencia.» 01060
Bottom
01061
Top
AAPO: Mutta jo on aika viisastua, aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas! Aapo.—Sin embargo, ya va siendo hora de que sentemos la cabeza; ya va siendo hora de que sometamos nuestros deseos y pasiones al yugo de la razón y empecemos a hacer cosas de provecho, y no sólo las que nos vengan en gana. Por tanto, pongámonos sin tardanza a adecentar nuestra casa corno es debido. 01061
Bottom
01062
Top
JUHANI: Oikein haasteltu! Ensiksi käykäämme lannan kimppuun niinkuin sontiaiset, ja paukahtelkoon havutukki Jukolan nurkissa aamusta iltaan; karja, uhkea karja antakoon moskaa puolestansa korotteeksi myös; ja nouskoon tarhaamme kasat korkeat kuin kuninkaan linnan kultaiset muurit. Niin teemme. Ensi maanantaina aloitamme ja juuresta jaksain. Juhani.—Sabias palabras, Aapo. Antes que nada nos arrojaremos sobre ese estercolero corno escarabajos, y luego el tajo resonara dia y noche en todos los rincones de Jukola. El ganado, nuestro buen ganado, aumentara el montón de abono, hasta que levante en el corrai paredes tan altas corno los dorados muros del palacio real. Decidido està, pues, y el lunes a más tardar comenzaremos por el principio. 01062
Bottom
01063
Top
AAPO: Miksi ei jo huomenna? Aapo.—¿Y por qué no empezamos manana? 01063
Bottom
01064
Top
JUHANI: Vasta ensi maanantaina. Eihän ole vahinko harkita asiaa vielä kypsemmäksi. Niin, olkoon sanottu: ensi maanantaina. Juhani.—He dicho que sera el lunes y no antes. Nada perderemos con madurar este asunto un poco más. De manera que ya està dicho: el lunes proximo. 01064
Bottom
01065
Top
AAPO: Mutta yksi pykälä on meillä kohta suoritettavana. Tämä on laita: Jos talonpitoomme toivomme järjestystä ja pysyväisyyttä, niin yksi olkoon esimies ja isäntä. Me tiedämme, että tämä oikeus ja velvollisuus on Juhanin sekä hänen esikoisuutensa että äitimme määräyksen kautta. Aapo.—Pero hay una cuestión que deberiamos dejar bien aclarada: si queremos proceder con todo rigor a gobernar nuestra vivienda, es preciso que uno de nosotros sea el cabeza y jefe de la casa. ¿Y a quién sino a Juhani le competen este derecho y este deber, ya que él es el primogènito y asi lo decidió nuestra madre? 01065
Bottom
01066
Top
JUHANI: Niin, niin se oikeus, valta ja voima on minun! Juhani.—Si, es cierto que ese derecho, ese poder y esa po testad me corresponden a mi. 01066
Bottom
01067
Top
AAPO: Mutta katso, että sitä sopuisasti käyttelet ja yhteiseksi hyödyksi. Aapo.—Asi sea, pero habrás de ejercerlos con moderación y en beneficio de todos. 01067
Bottom
01068
Top
JUHANI: Parastani tahdon koettaa. Mutta kun vaan tottelisitte ilman könistämistä ja ruoskaa! Mutta parastani tahdon koettaa. Juhani.—Haré cuanto esté de mi mano. ¡Y ojalà me obedezcàis sin obligarme a recurrir a los castigos y a darle gusto a la traila! Pero haré todo lo posible. 01068
Bottom
01069
Top
AAPO: Ruoskaa? Aapo.—¿ A la traila, dices? 01069
Bottom
01070
Top
JUHANI: Jos niin tarvitaan, näetkös. Juhani.—Si fuera necesario, desde luego. 01070
Bottom
01071
Top
TUOMAS: Puhu koirillesi ruoskasta. Tuomas.—¡Anda ya! ¡Deja la traila para tus perros! 01071
Bottom
01072
Top
TIMO: Et pehmitä kruununmaatani sinä, et koskaan; sen tehköön lain ja oikeuden hulja, jos selkäni syystä syhyy. Timo.—No serás tu quien me ablande las cachas, que por reales sólo el rey tiene derecho sobre ellas. Y si me pica la espalda, sólo me la rascarà la vara de la ley y de la justicia,. 01072
Bottom
01073
Top
JUHANI: Miksi iskette kiinni löysään sanaan? Onhan meillä tässä onnemme sijaa, jos vaan sovinto vallitsee ja sarvet pannaan syrjään. Juhani.—¿Por qué os enredais en palabras que se lleva el viento? Aqui estaremos pero que muy a gusto, siempre y cuando la concordia reine entre nosotros y humillemos la cerviz. 01073
Bottom
01074
Top
EERO: Tarkasti kuitenkin määrättäköön keskinäiset suhteemme. Eero. — Bien està, pero establezcamos nuestros deberes mutuos. 01074
Bottom
01075
Top
AAPO: Ja kuulkaamme jokaisen mieli. Aapo.—Y que cada quisque manifieste su opinion. 01075
Bottom
01076
Top
JUHANI: Mitä sanot, Lauri, harvasanainen aina? Juhani.—¿Qué dices tu, Lauri, siempre tan callado? 01076
Bottom
01077
Top
LAURI: Sanoisinpa jotain. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. Lauri.—Pues yo lo unico que digo es que nos larguemos ai bosque y mandemos ai diablo el embrollo del mundo. 01077
Bottom
01078
Top
JUHANI: Häh? Juhani.—¿Qué? 01078
Bottom
01079
Top
AAPO: Mies hourii taas. Aapo.—Ya vuelve a delirar. 01079
Bottom
01080
Top
JUHANI: Muuttaisimme metsään? Mitä hulluuksia! Juhani.—Largarnos al bosque..., ¡qué insensatez! 01080
Bottom
01081
Top
AAPO: Ole huolimatta.--Katso näin olen tuumaillut. Sinulla, Juhani, on ensiksi valta astua isännyyteen, jos niin tahdot. Aapo.—No le hagas caso y escucha lo que pienso: el unico que tiene el derecho indiscutible de tornar las riendas de la finca eres tu; si tu quieres, claro. 01081
Bottom
01082
Top
JUHANI: Minä kun tahdon. Juhani.—Si que quiero. 01082
Bottom
01083
Top
AAPO: Me toiset, niin kauan kuin viivymme kotomme rakkaissa nurkissa ja olemme naimattomia miehiä, teemme talon työtä, syömme talon ruokaa ja saamme talosta vaatteet. Kuun ensimmäinen maanantai, paitsi kylvö- ja leikkuu-aikana, olkoon aina oma päivämme, mutta tulkoon meille silloinkin talosta ruoka. Vuosittain antakoon talo meille kullekin puolen tynnyrin kauroja kylvöön, ja vuosittain olkoon meillä valta raketa yhteishuhta, jonka suuruus on vähintäkin kolmen tynnyrin ala. Näin ovat tuumani kotomme ja naimattomuuden kannalta. Mutta minä tiedän, ettei yksikään meistä kernaasti siirry Jukolan armaitten alojen vaiheilta pois, ja eihän pakoita siihen tilamme ahtaus, vaan onpa väljyyttä seitsemälle veljelle näillä mantereilla. Mutta hän, joka aikaa voittain tuntisi halun perustamaan itsellensä oman asunnon ja perheen eikä kuitenkaan mieli tässä lain voimalla ja maamittarikustannuksilla käydä pirstoilemaan taloa, eikö taitaisi hän tyytyä seuraavaan etuun? Periköön hän talosta kappaleen maata, johon hän rakentaa huoneensa ja pellot sen ympärille. Saakoon hän myös osaksensa jonkunmoisen niittulohon, ja olkoon hänellä valta raivata itsellensä metsästä heinämaata lisäksi, niin että voi elättää pari hevosta ja neljä, viisi nautaa. Ja ilman yhtään veroa ja ulostekoa viljelköön tilaansa ja nauttikoon sen tuotteita niin hän kuin hänen lapsensa, eleskellen rauhassa omalla pohjallansa.--Niin olen minä asiaa aprikoinut. Mitä sanotte. Aapo.—En cuanto a nosotros, mientras ocupemos los rincones del hogar paterno y sigamos solteros, cultivaremos la granja, comeremos de ella y vestiremos de lo que nos dé. El primer lunes de cada mes, excepto en la siembra y la cosecha, gozaremos de piena libertad, pero con derecho a comer de la granja. Cada uno de nosotros recibira anualmente medio celemin de avena para la siembra, y cada ano tendremos derecho a artigar un terreno comun de no menos de fanega y media. Ya sé, ya sé que ninguno de nosotros abandonaria por su gusto los queridos campos de Jukola, y no lo haremos obligados por la escasez de nuestro patrimonio, pues en nuestras tierras hay espacio de sobra para siete hermanos. Pero si alguno de nosotros, andando el tiempo, sintiera deseos de fundar su propia familia, no habrá necesidad de desmembrar la finca acudiendo a la ley y pagando a los agrimensores. Oidme, pues, quizá sea bueno el siguiente arreglo: la finca le cederà un terreno donde podrá construirse una casa y cultivar los campos que la rodean. Ademas de lo dicho, recibirá en propiedad una parcela de la pradera comun, y tendrá el derecho de artigar en los bosques prados suficientes para que puedan pastar un par de caballos y cuatro o cinco vacas. Y asi, sin meterse en impuestos y gastos, cultivara sus tierras, vi virá de sus productos, y tanto él como sus hijos podrán vivir desahogadamente en su propiedad. ¿ Qué os parece lo que he pensado, eh? 01083
Bottom
01084
Top
JUHANI: Jotenkin järkevästi aprikoittu. Ottakaamme punnittaviksi ne pykälät. Juhani.—Sensato es lo que has dicho por tu boca. Tendremos que examinar las cláusulas. 01084
Bottom
01085
Top
LAURI: Mutta toisin tehty vielä järkevämmin tehty. Muuttakaamme metsien kohtuun ja myykäämme viheliäinen Jukola, tai pankaamme se vuokralle Rajaportin nahkapeitturille. Hän on meille ilmoittanut halunsa siihen kauppaan; mutta vähintäkin kymmeneksi vuodeksi tahtoo hän haltuunsa talon. Tehkäämme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme, koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrkän Impivaaran vuoren. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle päivänkaltevalle aholle, ja siellä, pyydellen salojen otuksia, elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä.--Näinpä olen itsekseni tuumiskellut yöt ja päivät vuosien kuluessa. Lauri.—Si, bueno, pero hecho de otra forma, mejor heiecho. Trasladémonos a los bosques y vendamos nuestra r miserable Jukola o arrendémosla al curtidor de Rajapoortti, que la tiene echada el ojo y nos ha comunicado que e está dispuesto a cerrar el trato si le cedemos la granjaa por diez anos al menos. Venga, chicos, hagamos lo quue os digo y vamonos a vivir con el caballo, los perros ; y las escopetas junto a la abrupta montana de Impivvaara, donde construiremos una aiegre cabana sobre las rrisuenas y soleadas laderas. Alli, dedicándonos a la cazza en las vastas soledades, viviremos en paz, lejos del bulillicio del mundo y de la maldad de los hombres. Es un i pian que llevo rumiando dia y noche desde hace anos. 01085
Bottom
01086
Top
JUHANI: Onko peeveli riivannut sun aivos, poika? Juhani.—¿Es que el diablo te ha trastornado la cabeza,i, muchacho? 01086
Bottom
01087
Top
EERO: Ellei peeveli, niin metsäneito. Eero.—Si no ha sido el diablo... habrá sido la damila del bosque. 01087
Bottom
01088
Top
LAURI: Niin tuumailen ja kerran teen. Siellä eläisimme vasta herroina, pyydellen lintuja, oravia, jäniksiä, kettuja, susia, mäyriä ja pöyrykarvaisia karhuja. Lauri.—Pues asi lo he pensado y asi lo haré. Alli vi'iviriamos corno senores, cazando pájaros, ardillas, lieebres, zorros, lobos, tejones y osos de pelo hirsuto. 01088
Bottom
01089
Top
JUHANI: No peijakas! annapas mennä koko Noakin arkki aina hiirestä hirveen asti. Juhani.—¡ Sigue, hombre, sigue! Ya que te has puesto,, ¿por qué no enumeras toda el arca de Noè, desde el rratón al alce? 01089
Bottom
01090
Top
EERO: Siinä vasta neuvo: sanoa jäähyväiset suolalle ja leivälle ja imeä verta, hilloa lihaa kuin hyttyset ja Lapin noidat. Ja söisimmekö vielä kettua ja suttakin Impivaaran komeroissa kuin karvaiset vuoripeikot? Eero.—¡Bonito consejo el tuyo! jDespedirse del pan y de la sai, chupar sangre y atiborrarse de carne corneo los mosquitos lapones! ¿Tendremos que devorar tamnbién zorros y lobos en las cuevas de Impivaara, corno cogros peludos? 01090
Bottom
01091
Top
LAURI: Ketuista ja susista saamme nahkoja, nahoista rahaa, rahalla suolaa ja leipää. Lauri.—Los zorros y los lobos nos daran su piel. Ccon la piel conseguiremos dinero, y con el dinero sal y pan. 01091
Bottom
01092
Top
EERO: Nahoista saamme vaatteet, mutta liha, verinen, höyryävä liha olkoon ainoa ruokamme; suolaa ja leipää eivät tarvitse apinat ja papiaanit metsässä. Eero.—Ya, ya; las pieles nos daran abrigos, pero lo Punico que comeremos sera carne sangrante y humeante.. Los monos y los zambos de los bosques no necesitam pan ni sai. 01092
Bottom
01093
Top
LAURI: Niin tuumailen ja kerran teen. Lauri.—Haced lo que os parezea, pero yo asi lo he pennsado y asi lo haré un dia. 01093
Bottom
01094
Top
TIMO: Ottakaamme asia harkittavaksi juuresta jaksain. Miksi emme taitaisi pureskella metsässäkin suolaa ja leipää? Miks' emme? Mutta Eero on irvihammas, aina tiellämme, aina pitkänä kantona kaskessamme. Ken voi kieltää metsän asukasta tuolloin tällöin lähestymästä kylienkin nurkkia, tuolloin tällöin, aina kuinka tarpeet vaativat? Vai isketkö minua silloin puulla päähän, Eero? Timo.—Veamos, veamos. Examinemos la cosa desde el principio. ¿Por qué no podemos comer pan y sal incluso en el bosque? ¿Eh? ¿Por qué no? El bromista de Eero no es mas que un embaucador, confunde tanto corno un tocón en la artiga. Vamos a ver, ¿quién puede impedir que uno que viva en el bosque vaya de vez en cuando a los pueblos, aunque sólo sea cuando la necesidad le obligue? ¿O es que tu me recibirias a trancazos, Eero? 01094
Bottom
01095
Top
EERO: En, veljeni, vaan vieläpä »suolojakin saat jos marjoja tuot».--Muuttakaa, pojat, muuttakaa, minä en kiellä, vaan tulenpa teitä vielä kyytiinkin, vien teitä tästä oikein suden travia. Eero.—No, no, hermano mìo, de ninguna manera; y si llevases frutos, hasta recibirias sai a cambio. Pues nada, hijos mìos, id a vivir al bosque, id de una vez, que no seré yo quien se oponga, y hasta os llevaré en carroza y a buen trote. 01095
Bottom
01096
Top
JUHANI: Mutta pianpa kyydittäisivät metsänhaltijat heidän sieltä takaisin, minä takaan sen. Juhani.—Ah, pero pronto les harian regresar los espiritus del bosque, creedme. 01096
Bottom
01097
Top
LAURI: »Toisen kerran tullessa on kotoinen kynnys korkee», minä tiedän sen, ja älä luule, että kolkutan ovellesi enää, koska sen kerran heitin.--Vappuna muutan. Lauri.—Lo que pasa es que el umbral parece más alto cuando se vuelve a casa, ya lo sé; pero no creas que iba a llamar a tu puerta, una vez me hubiera marchado. A comienzos de mayo me largo. 01097
Bottom
01098
Top
TIMO: Kukatiesi tulen minä kanssas. Timo.—A lo mejor te acompano. 01098
Bottom
01099
Top
LAURI: Minä en kiellä, en käske; tee niinkuin sydämesi parhaaksi katsoo.--Minä muutan tulevana Vappuna Impivaaran aholle. Ensiksihän siellä, kunnes pieni, lämmin pirttini on valmis, asun isoisämme turpeentuneessa sysikoijussa. No, silloinpa, tehtyäni oman päivätyöni, lepään vasta rauhan majassa, kuullellen kuinka kontio korvessa viheltää ja teeri puhaltelee Sompiossa. Lauri.—No te rechazo ni te invito. Haz lo que tu corazón te diete. Para el proximo ano me instalaré en los campos de Impivaara. Al principio y hasta que mi càlida cabana no esté bien acondicionada viviré en la musgosa choza de carbonero que construyó nuestro abuelo. Ése será mi tranquilo refugio después de los trabajos cotidianos, oyendo cómo silba el oso en el bosque y canta el gallo lira en Sompio. 01099
Bottom
01100
Top
TIMO: Minä tulen, Lauri; olkoon sanottu, Lauri. Timo.—Lo he decidido, Lauri, te acompanaré. 01100
Bottom
01101
Top
TUOMAS: Elleivät parane tässä ajat, niin seuraan teitä minäkin. Tuomas.—Bueno, si los tiempos no mejoran por estos pagos, yo también iré con vosotros. 01101
Bottom
01102
Top
JUHANI: Tuomaskin! Sinäkö muuttaisit myös? Juhani.—¿Qué es lo que oigo, Tuomas? ¿También tu quieres marcharte? 01102
Bottom
01103
Top
TUOMAS: Elleivät ajat parane. Tuomas.—He dicho si los tiempos no mejoran. 01103
Bottom
01104
Top
LAURI: Minä muutan Vappuna vaikka lähestyisi Jukolan taloa makean leivän päivät. Lauri,—En todo caso, yo me marcharé a comienzos de mayo, aunque vuelvan a Jukola los buenos tiempos. 01104
Bottom
01105
Top
TIMO: Sinä ja minä, me kaksi, me muutamme tästä Sompion suolle kuin keväiset kurjet; ja ilma ja tuulet soi! Timo.—Los dos emigraremos al bosque pantanoso de Sompio, corno las grullas primaverales, y los vientos sonaràn. 01105
Bottom
01106
Top
JUHANI: Haidjai! Mutta kas jos totuuden tunnustan, niin Laurin aikeessa on salaista vetoa. Metsä houkuttelee. Voi peeveli! tuntuupa kuin näkisin sen metsän takana ilman ihanan lakeuden. Juhani.—¡Càspita! Pues si he de deciros la verdad, tengo que confesar que el pian de Lauri posee un secreto atrac-tivo. El bosque atrae. ¡ Dian tre! Ya me parece estar, viendo las radiantes llanuras celestes extendiéndose detrás del bosque. 01106
Bottom
01107
Top
AAPO: Te hullut, mitä aattelette?--Muuttaa metsään! Miksi? Onhan meillä talo ja huoneet; katto kultainen päämme päällä! Aapo.—¡Cuidado que sois necios! De manera que estáis pensando en iros a vivir ai bosque. ¿Por qué? Aquì al menos tenemos algo maestro, una granja, un techo dorado que nos protege. 01107
Bottom
01108
Top
JUHANI: Tosi, meillä on talo, jossa riipumme kynsin ja hampain, niin kauan kuin se vähänkin suurukselle hajahtaa. Mutta katsos, jos nyt kova onni kiertäisi tässä kaikki nurin niskoin, vastoin miehen parhaita tuumia, niin olkoon metsä takataloni, jonne piankin tästä vilkaisen, koska viimeiset tuutissa kolisee.--Niin, talonpidon toimeen ja raatamiseen nyt iskemme peloittavalla vauhdilla; ja käykäämme taasen pykälään, joka tässä oikeammiten olikin kysymyksenä.--Minun tyhmän pääkalloni mukaan on Aapo ylimalkaan harkinnut asiat jotenkin järkevästi; ja kaikki käy hyvin, jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. Mutta kas jos riitaa etsimme, niin kylläpä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi. Juhani.—Eso es muy cierto; tenemos una hacienda que no soltaremos ni a tres tirones mientras nos proporcione un poco de alimento. Pero no olvides que si a pesar de nuestros magnfficos planes, la desgracia lo trastorna todo, el bosque sera mi refugio, y me iré sin pensarmelo dos veces cuando ya no quede un grano que moler. Asì sera, pero... ¡hala!, ahora hemos de ponernos a trabajar en la granja y en el campo con la celeridad del rayo. Mas volvamos a la cuestión que estabamos discucendo. A mi entender, Aapo ha examinado el fondo del asunto con sentido comun, y todo ira a pedir de boca a condición de que todos y cada uno nos esforcemos en que reinen la concordia y el buen entendimiento entre nosotros. Aunque, eso sì, si queremos discusiones, no han de faltarnos motivos para que las hay a, y gordas. 01108
Bottom
01109
Top
SIMEONI: Missä emme löydä sitä niinkauan kuin tuo vanha Aatami kutittelee ja kutkuttaa meissä täällä luun ja nahan välissä? Simeoni.—¿Y cómo no hemos de encontrar motivos mientras el viejo Adan nos busque las cosquillas y nos rasque entre la piel y el hueso? 01109
Bottom
01110
Top
TIMO: Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi, vakavaksi taatoksi vilttihatussa, mustassa pitkätakissa, polvihousuissa ja punaisissa liiveissä, jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Sellaisena ukkona astelee hän aatoksissaan ja ajelee härkäparia. Timo.—Yo siempre me he representado al viejo Adan corno un respetable y bondadoso senor con sombrero de fieltro, casaca negra, calzones y un chaleco rojo que le llega por debajo del ombligo, y el buen hombre se pasea absorto en sus pensamientos siguiendo a un par de bueyes. 01110
Bottom
01111
Top
SIMEONI: Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta, perisyntiä. Simeoni.—El viejo Adan no es otra cosa que la raìz del pecado, el pecado originai. 01111
Bottom
01112
Top
TIMO: Minä tiedän, että hän on perisynnin tunnusmerkki ja esikuva, se sarvipää saatana helvetistä, mutta sellaisena pokkona, kuin sanoin, hän astelee edessäni, ajellen härkäparia. Sitä en voi auttaa. Timo.—Ya sé que Adan es la imagen y el sìmbolo del pecado originai, aquel cornudo Satanas del infierno; pero, la verdad, no puedo dejar de imaginarmelo corno un abuelo bonachón conduciendo sus bueyes, tal corno dije antes. No puedo remediarlo. 01112
Bottom
01113
Top
JUHANI: Tämä uskon-pykälä jääköön, ja pysykäämme asiassa.--Aapo, mitä tuumiskelemme noista kahdesta meidän torpistamme: Vuohenkalmasta ja Kekkurista? Juhani.—En fin, dejemos este artìculo de fe y vamos con la madre del cordero. Dime, Aapo, ¿qué haremos con nuestras dos parcelas de Vuohenkalma y de Kekkuri? 01113
Bottom
01114
Top
AAPO: Muistettava on, että niiden molempain hallitsijat möyrivät kerran maansa raa'asta, kolkosta korvesta, ja heitä ei siis karkoiteta turpeiltansa pois--joka oliskin väärin--niinkauan kuin on heillä mahtia pitää sarkojansa ruokossa, ja sittenkin määrää laki heille tilasta jonkun vanhuuden turvan. Niin on laita siinä kohdassa.--Mutta katsellaanpas erästä toista seikkaa, joka luullakseni on jotenkin napakassa. Sillä se on täällä meidän tärkein askelemme, se joko saattaa pään harmaaksi ennen aikoja tai tuo meille elämän poudan ja päättää viimein päivämme illan kultaruskoon. Ja sinuunpa, Juhani, se ensiksi nyt koskee. Huomaa siis mitä sanon: Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa; talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää... Aapo.—No olvidemos que los aparceros se han tornado el trabajo de artigar sus tierras arrancando los bosques vìrgenes, y seria una injusticia despojarles ahora de ellas mientras tengan reanos para labrar los campos. Además, la ley les otorga recursos para asegurar su vejez. Asi están las cosas. Pero aun tenemos que tratar otra cuestión que, por lo que se me alcanza, no es nada sencilla, y ella es que hemos de dar un paso importante aqui, en la tierra, que acaso nos haga encanecer prematuramente, aunque también pudiera ser que nos trajera el sol de la felicidad haciendo que nuestros dias acabaran en un crepusculo dorado. Y a ti, Juhani, te incumbe el primero. Escucha bien lo que voy a decirte: un amo que gobierna la casa sin mujer es corno si anduviera con una sola pata; una granja sin un ama que recorra los senderos... 01114
Bottom
01115
Top
TIMO: On niinkuin suden pesä ilman naarassutta, tai niinkuin saapas ilman toista saapasta; totisesti ontuupa se, niinkuin Aapo sanoi. Timo.—...es corno una madriguera de lobos sin loba o corno una bota sin pareja. Cojea, tal corno dice Aapo. 01115
Bottom
01116
Top
AAPO: Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.--Katso: ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa. Nyt hän leipoo, hyörii ja pyörii; nyt on hän pöydän ääressä, nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä, ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Nyt hän, leipäin noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, syö kimpaleen leipää, paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. Mutta eipä unohda hän halliakaan, talon uskollista vartijaa portaalla, eikä kissaa, joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee.--Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii, kääntyy ja keikkuu, sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiväksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa, varras ladottuna vartaasen, joista raitis elämä liehahtaa alas. Ja silloinpa, miesten tullessa metsästä, vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vahtoinen harja.--Niin hän hyörii ja pyörii, niin hän kääntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa, kallistuu hän siunaten vuoteellensa. Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin, tunnittaisin, nousee viihdyttämään pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa.--Tämä, veljet, on oivallinen emäntä. Aapo.—Una granja sin una ama que recorra los senderos es corno un dia nublado, y el tedio se sientá en la cabecera de la mesa familiar corno un oscuro atardecer de otono. Pero, ah, una buena ama de casa es el sol radiante de la granja, que aiumbra y calienta. Vedla si no: es la primera en levantarse, amasa el pan, dispone la mesa para el marido, le prepara las provisiones que ha de llevarse al bosque y acude al establo con un cubo en la mano para ordenar las vacas. Luego cuece el pan, sin dejar de trajinar de un lado para otro; ahora està junto a la mesa y, corno un vendaval, corre a avivar las llamas del horno, que salen por la boca chisporroteando y echando humo, y, mientras la masa sube, desayuna en menos que se reza un Credo, con su nino en brazos, se engulle un pedazo de pan y un arenque seco, y se atraganta bebiendo en un cuenco la leche cuajada. Y todo esto sin olvidarse del chucho, el fiel guardian de la casa, bajo la escalera, ni tampoco del gato que mira furtivamente acurrucado junto al horno. Va y viene que no para, amasa otra hornada, y mete los panes en el horno mientras el sudor le cae a chorros por la frente. Pero ahi no acaba la cosa, pues cuando empieza a anochecer, los tiernos panes ya están ensartados en las barras, llenando la casa con su oloroso aroma. Cuando los hombres vuelven del trabajo, la cena humeante les esperà sobre la limpia mesa. A todo esto, ¿dónde està el ama? Abajo, en el establo, ordenando otra vez las vacas de retorcida cuerna, y la superficie de la leche espumea en el cubo. Pero el ama sigue trajinando sin descanso, y sólo cuando todos los de la casa roncan que se las pelan puede elia tenderse en la cama echando bendiciones. Ah, pero todavia no ha llegado el fin de sus quehaceres y desvelos, porque a cada instante, a cualquier hora de la noche, el ama se levanta, ¡qué remedio!, para acallar a su nino que berrea en la cuna. Ya veis, hermanos, lo que es una buena ama. 01116
Bottom
01117
Top
JUHANI: Hyvin puhuttu, Aapo, ja käsitänpä puheesi tarkoituksen. Se, nimittäin, pyrkii taivuttamaan minua naimiseen. Niin, minä ymmärrän. Vaimo, sanoit sinä, on tarpeellinen kappale huoneenhallituksessa. Tosi! Mutta äläppäs huoli. Toivos, luullakseni, täyttyy piankin. No noh; niin! Tunnustanpa, että mieleni täyttä päätä on jo iskenyt tyttöön, josta toivon saavani avion ja hyvän, elleivät petä minua vanhat merkit.--Niin, veljet, toiset päivät ja toiset konstit meitä lähestyy, ja päälleni otettava isännyys minua ankarasti huolettaa. Isännän, isännän hartioita painaa täällä hirmuinen taakka, ja suuri on kerran tilinsä tuomiolla. Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan; muistakaa se. Juhani.—¡Lo has explicado muy bien, Aapo! He comprendido perfectamente tus intenciones. Por lo que se me alcanza, tratas de persuadirme de que tome mujer. Comprendo, comprendo. Tu vienes a decir que una mujer es un elemento indispensable para el gobierno de una familia. Cierto. Pero pierde cuidado; creo que tu deseo se hara pronto realidad. Confieso que mi corazón siente debilidad por una muchacha a la que esperò hacer mi esposa, si es que los viejos signos no me enganan. Asi es, hermanos, otros dias y otros avatares se avecinan, y el gobierno de la casa ya empieza a producirme quebraderos de cabeza. Una carga tremenda pesa sobre las espaldas del amo, y de todo habra que rendir cuentas el dia del Juicio Final. ¡Ay, pensar que tengo que responder de todos vosotros! 01117
Bottom
01118
Top
TUOMAS: Sinun? Mitä vasten? Tuomas.—¿Tu? ¿Por qué tu? 01118
Bottom
01119
Top
JUHANI: Minä olen isäntänne; minunpa kämmenpäistäni imetään kerran vereni teidän tähtenne. Juhani.—Vuestro amo soy, y de vuestra sangre me pediràn cuentas a mi. 01119
Bottom
01120
Top
TUOMAS: Itse vastaan minä sekä ruumiini että sieluni edestä. Tuomas.—Eso lo diras tu. Yo respondo de mi, y de mi cuerpo y de mi alma. 01120
Bottom
01121
Top
TIMO: Itse minäkin vastaan; heh! Timo.—¡Toma, y yo! ¡Pues no faltaba mas! 01121
Bottom
01122
Top
AAPO: Veli Juhani, huomaa, että sellaiset lauseet synnyttävät pahaa verta. Aapo.—Ten cuidado con lo que dices, Juhani, que hay palabras que hacen hervir la sangre. 01122
Bottom
01123
Top
JUHANI: En tarkoittanut pahaa verta enemmin kuin pahaa lihaakaan, mutta niinkuin terva, niinkuin karriainen kuumana kesänä takerrutte vimmatusti turhaan, merkittömään sanaan, vaikka tunnette sydämmeni perin pohjin. Minä närkästyn! Juhani.—¡Calma, calma! Yo no pensaba ni en sangre hervida ni en carne cocida, pero lo que os digo es que asi corno el alquitràn y la brea se agarran en el calor del verano, asi vosotros, hermanos, os agarràis corno a un davo ardiendo a palabras vanas, insignificantes, aunque conocéis los menores pliegues de mi corazón. Eso es lo que me saca de quicio. 01123
Bottom
01124
Top
AAPO: Tämä jääköön, ja sano meille nyt, jos mielit, ken on tyttö, joka sydämmesi on puoleensa vetänyt. Aapo.—No hagas caso y dinos, si quieres, qué muchacha es esa que te tiene sorbido el seso. 01124
Bottom
01125
Top
JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on »Männistön muorin» Venla. Juhani.—Os lo diré sin rodeos. La muchacha a la que amo hasta las entretelas es Venla, la hija de la Vieja del Pinar. 01125
Bottom
01126
Top
AAPO: Hm. Aapo.—¡Anda, anda! ¿Con que esas tenemos? 01126
Bottom
01127
Top
JUHANI: Mitä sanot? Juhani.—¿Qué? 01127
Bottom
01128
Top
AAPO: Hm, minä vaan sanon. Aapo.—¡Bueno, no he dicho nada! 01128
Bottom
01129
Top
TUOMAS: Kiusallinen asia. Tuomas.—¡Un asunto que se las trae! 01129
Bottom
01130
Top
SIMEONI: Venla. Kas, kas! Mutta olkoon kaikki taivaan isän huomassa. Simeoni.—¿De manera que a Venla? ¡Bueno, bueno! Encomendémonos al Dios del cielo. 01130
Bottom
01131
Top
AAPO: Hm, vai Venla. Aapo.—¡Vaya! ¿Asi que a Venla? 01131
Bottom
01132
Top
JUHANI: Mitä te mörisette? Mutta ah! minä aavistan jotakin; ja varjelkoon meitä Herran poika! Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi! Juhani.—¡Qué estáis grunendo? ¡Ah! Me parece que em-piezo a comprender. ¡Que el Hijo de Dios nos guarde! ¿Qué pasa? ¿Es que no podéis explicaros con mås cla-ridad? 01132
Bottom
01133
Top
AAPO: Kuule: jo vuosia on aatokseni tytössä hartaasti askaroinut. Aapo.—Verás..., ya hace anos que esa muchachuela me quita el sueno. 01133
Bottom
01134
Top
SIMEONI: Jos hänen on Luoja minulle suonut, niin miksi murehtisin? Simeoni.—Si Dios me la tiene destinada, ¿por qué preocuparme? 01134
Bottom
01135
Top
EERO: Älä yhtään. Hän on sinulle suotu ja minä otan hänen. Eero.—Que te crees tu. Ella te estaria destinada, pero yo te la bailaré. 01135
Bottom
01136
Top
JUHANI: Mitä sanoo Tuomas? Juhani.—¿Y qué dice Tuomas? 01136
Bottom
01137
Top
TUOMAS: Kiusallinen asia; tyttö miellyttää minua kovin, sen tunnustan. Tuomas.—¡Un asunto complicado! Resulta que a mi Venla también me gusta mucho, lo confieso. 01137
Bottom
01138
Top
JUHANI: Vai niin, vai niin. Hyvä! Entäs Timo? Juhani.—Pues estamos buenos. ¿Y Timo? 01138
Bottom
01139
Top
TIMO: Minä teen saman tunnustuksen. Timo.—Tengo que declarar lo mismo. 01139
Bottom
01140
Top
JUHANI: »Herran poika ja Kaitarannan Kusta!» Mutta Eero? Juhani.—¡Por Dios y sus criaturas! ¿Qué dice Eero? 01140
Bottom
01141
Top
EERO: Teen saman vilpittömän tunnustuksen, saman vilpittömän tunnustuksen. Eero.—Yo... lo mismo, sinceramente lo mismo. 01141
Bottom
01142
Top
JUHANI: Hyvä, hyvin hyvä! Hahaa!--Ja Timokin, Timokin! Juhani.—Està bien, muy bien. ¡Vaya, vaya! Seguro que Timo también. 01142
Bottom
01143
Top
TIMO: Tyttö on minulle vahvasti rakas, sen tunnustan. Tosin pieksi hän minua kerran aika lailla, huhtoi minua tiitistä silloin oikein vahvasti ja muistanpa sen löylytyksen; no noh! Timo.—Reconozco que amo a Venla con toda mi alma. Es verdad que una vez me arreó un sopapo de los de no te menees, y que cuando yo era un crio me sacudia sin contemplaciones; aun no he olvidado aquellas caricias, no. 01143
Bottom
01144
Top
JUHANI: Vaiti, vaiti! sillä nyt on kysymys tokko häntä rakastat. Juhani.—¡Deja, deja! Ahora se trata de saber si la amas o no. 01144
Bottom
01145
Top
TIMO: Jaa-a, jaa-a, sen teen, ja vahvasti, jos nimittäin hän rakastaa minua takaisin. Timo.—¿Cómo no voy a amarla? ¡Y mucho! Lo que està por saber es si me ama ella a mi. 01145
Bottom
01146
Top
JUHANI: Niin, niin! Astut siis tielleni myös? Juhani.—¡Lo que faltaba! ¿De manera que tu también te cruzas en mi camino? 01146
Bottom
01147
Top
TIMO: En suinkaan, en suinkaan, ellet todenteolla voi mieltäs hillitä, mieltäs ja kieltäs. Kuitenkin pidän tuosta luntusta paljon ja tahdon myös parastani koettaa saada häntä vaimokseni. Timo.—No, no, si no puedes dominar tu corazón y tu lengua. Pero me gusta mucho esa chiquilla, y haré todo lo que pueda para que sea mi mujer. 01147
Bottom
01148
Top
JUHANI: Hyvä, hyvä! Mutta mitä sanoo Lauri? Juhani.—Vamos a ver, ¿qué dice Lauri? 01148
Bottom
01149
Top
LAURI: Mitä on minun tytön kanssa tekemistä? Lauri.—¿Qué tengo yo que ver con ella? 01149
Bottom
01150
Top
JUHANI: Kenen puolta pidät? Juhani.—Dinos de parte de quién de nosotros estás. 01150
Bottom
01151
Top
LAURI: En takerru asiaan, en tuolta enkä täältä. Lauri.—Ni con uno ni con otro. Me importan un cornino vuestras cuitas. 01151
Bottom
01152
Top
JUHANI: Tuleepa tästä kuitenkin soppa. Juhani.—¡Menuda sopa vamos a cocer! 01152
Bottom
01153
Top
LAURI: Siihen en pistä lusikkaani minä. Lauri.—No seré yo quien meta en ella mi cuchara. 01153
Bottom
01154
Top
JUHANI: Kaikki siis, paitsi Lauri. Pojat, pojat, Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isketään, ja maa ja taivas täräjää! Nyt, kultaiset veljet, veitsi, kirves tai halko, ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yhtä vastaan kuin seitsemän sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni; tuohon visapäiseen tartun minä, ja syyttäköön hän itseänsä, jonka pääkuori saa siitä päreen.--Ottakaa halkonne, pojat, ja astukaa esiin, jos on teissä miehen vastusta. Juhani.—¡Asi que todos menos Lauri! jAy, muchachos, muchachos, hermanos de Jukola, mi gran familia! Està visto que no queda otro remedio que batirse, y tierra y cielo van a temblar. ¡Vamos, queridos hermanos, empunad el cuchillo, el hacha o la estaca! Uno contra todos y todos contra uno, corno siete toros. ¡Vamos alla! Yo elijo la estaca, ese palo de nudos que hay ahi..., ¡y pobre del que reciba un palo en la cabeza! ¡Coged vuestras estacas, hermanos, y venid aca, si tenéis rinones! 01154
Bottom
01155
Top
EERO: Tässä seison aseissa, vaikka vähän matalampi muita. Eero.—Armado estoy, aunque sea el más pequeno de todos. 01155
Bottom
01156
Top
JUHANI: Sinä, kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen, tuon salaisen, tuon förpiiskatun irvistyksen naamassasi, ja näkyypä kuin tekisit vaan leikkiä koko asiasta. Mutta kyllä sinun opetan. Juhani.—¡Mira con el enano! Ya estoy viendo otra vez ese gesto tuyo, malicioso y provocador, esa maldita mueca, corno si esto fuera para ti una diversión. ¡Pero esperà, que te vas a acordar! 01156
Bottom
01157
Top
EERO: Mitä huolit siitä, kun vaan halkoni tekee totta? Eero.—Y qué crees, que mi estaca no va a cumplir con su cometido? 01157
Bottom
01158
Top
JUHANI: Kyllä sinun opetan kohta. Ottakaa halkonne, ottakaa halkonne, pojat! Juhani.—Ya te arreglaré yo, ya... ¡Vamos, os digo, las estacas! ¡Coged las estacas, chicos! 01158
Bottom
01159
Top
TIMO: Tässä olen minä ja minun halkoni, jos niin tarvitaan. Minä en tahdokkaan vihaa ja riitaa, mutta jos niin tarvitaan. Timo.—Aqui estoy yo y aqui està mi estaca, si se tercia. No me gustan las trifulcas ni los follones, pero si no hay más remedio... 01159
Bottom
01160
Top
JUHANI: Halkos', Tuomas! Juhani.—¡Vamos, Tuomas, tu estaca! 01160
Bottom
01161
Top
TUOMAS: Mene hiiteen halkoinesi, pöllö! Tuomas.—Vete ya al diablo con tus estacas, pedazo de idiota. 01161
Bottom
01162
Top
JUHANI: Istu ja pala! Juhani.—¡Asi te parta un rayo! 01162
Bottom
01163
Top
SIMEONI: Hirveä, pakanallinen ja turkkilainen on tämä meteli; mutta leikistä luovun minä ja heitän naima-asiani Herran huomaan. Simeoni.—Todo este alboroto es terrible, y cosa de paganos, de turcos. No quiero seguir jugando a este juego, y dejo mi matrimonio en manos de Dios. 01163
Bottom
01164
Top
LAURI: Pois luovun minä. Lauri.—Yo también me retiro, ea. 01164
Bottom
01165
Top
JUHANI: Sentähden siirtykää te sivulle, siirtykää sivulle jaloista pois!--Käy halkoos, Aapo, ja kajahdelkoot Jukolan seinät pääkallojen haljetessa. Tulta ja sarvipäitä! Juhani.—Entonces no estorbéis. ¡Fuera, fuera! ¡Coge tu estaca, Aapo, y que tiemblen las paredes de Jukola cuando revienten los cráneos! ¡Maldito infierno! 01165
Bottom
01166
Top
AAPO: Kurja on ihmis-lapsi. Kauhistunpa, Juhani, katsellessani muotoasi nyt, nähdessäni, kuinka silmäs pyörähtelee ja tukkas seisoo pystyssä kuin takkuheinä. Aapo.—¡ Ay, cuan miserable es el hijo del hombre! ¡Miedo me da ver tu gesto, Juhani, y cómo te sobresalen los ojos y cómo se te erizan los pelos corno paja revuelta! 01166
Bottom
01167
Top
JUHANI: Anna seista, anna seista; se on juuri se tavallinen ja oikea jussin-tukka. Juhani.—Déjalos que se ericen, al fin y al cabo asi son mis pelos. 01167
Bottom
01168
Top
EERO: Mielinpä sitä pöllyttää hieman. Eero.—No se me van las ganas de alborotar esas grenas. 01168
Bottom
01169
Top
JUHANI: Sinä peukalo! Parasta, ettäs pysyt koreasti nurkassa. Pois! minun tulee sinua armo. Juhani.—¡Caliate, pequenajo! Quédate prudentemente en tu rincón, que me das lastima. 01169
Bottom
01170
Top
EERO: Vie ajoissa nurkkaan tuo hirveä leukas. Sitähän minun tulee armo; sillä se jo tutisee ja tärisee kuin kerjäläinen. Eero.—Y tu retira a tiempo tu fea jeta. Me da pena verla temblar y moverse corno la barbilla de un mendigo. 01170
Bottom
01171
Top
JUHANI: Katsos, kuinka tämä halko tutisee, katsos. Juhani.—Mira cómo se mueve mi palo. ¡Mira! 01171
Bottom
01172
Top
AAPO: Juhani! Aapo.—¡Juhani! 01172
Bottom
01173
Top
EERO: Lyö! Luulenpa, että sataa täältä takaisin ja ehkä sataa oikein rakeita suuria kuin halkoja. Lyö tänne! Eero.—¡Pega, anda, pega! Creo que el golpe rebotarà contra ti mas fuerte aun. ¡Anda, pega! 01173
Bottom
01174
Top
JUHANI: Kyllä. Juhani.—Pues claro que pego. 01174
Bottom
01175
Top
AAPO: Et lyö, Juhani! Aapo.—¡No pegues, Juhani! 01175
Bottom
01176
Top
JUHANI: Mene tunkiolle sinä, tai ota halkos ja puolusta itseäs, pehmitänpä muutoin pääsi. Ota halkos! Juhani.—Ve a esconderte en el estercolero, o coge un palo para defenderte, si no quieres que te salte los sesos. ¡Vamos, coge la estaca! 01176
Bottom
01177
Top
AAPO: Missä on järkes? Aapo.—¿Es que te has vuelto loco? ¿Has perdido el juicio? 01177
Bottom
01178
Top
JUHANI: Tässä visapäisessä halossa; katsos, nytpä se hiiskuu sanasen. Juhani.—Mi juicio està en està estaca de nudos. ¡Escucha, que va a hablar! 01178
Bottom
01179
Top
AAPO: Varro, veli, varro, kunnes minäkin tempaisen kouraani aseen.--Kas niin; tässä nyt seison makkarahalko kädessä. Mutta ensin pari sanaa, sinä Jukolan kristillinen veliparvi, ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet.--Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta-janoova peto, vaan ei ihminen; hän on umpisokea näkemään, mikä on oikeus ja kohtuus; ja kaikkein vähimmin voi hän vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita. Mutta jos nyt kuitenkin koettaisimme järjen kannalta katsella tätä seikkaa, joka saattoi veljet halkosilleen, niin luulen, että laita on näin. Tyttö ei taida meitä kaikkia rakastaa, yhtä ainoata vaan, jos hän kehenkään meistä suostuu, jonka seurassa käsi kädessä hän mielisi vaeltaa yli elon ohdakkeisen mäen. Näenpä siis parhaaksi, että käymme kaikki miehissä ja yht'aikaa hänen luoksensa ilmoittamaan vakaasti asiamme, kysyen hartaalla mielellä ja kielellä, taitaisko hän kellenkään meistä sydämmensä lahjoittaa. Jos nyt tyttö on myöntyvä, niin se meistä, jolle lankesi toivottu arpa, kiittäköön onnensa päivää, mutta toiset tyytykööt napisematta kohtaloonsa. Hän, joka jäi osattomaksi, nielköön kiusansa, toivoen, että hänkin vielä kohtaa määrätyn siippansa täällä. Jos teemme niin, niin teemme kuin miehet ja oikeat veljet. Ja silloinpa isämme ja äitimme kirkastetut haamut astuvat ulos taivaan hehkuvasta portista ja, seisten reunalla kiiltävän pilven, katselevat alas päällemme, huutain meille korkealla äänellä: »Kas niin, Juhani, kas niin, Tuomas ja Aapo, kas niin, Simeoni, Timo ja Lauri, juuri niin, minun pikku-Eeroni! Olettepa poikia, joihin mielistymme!» Aapo.—Esperà que me arme, hermano. Mira, mira el salchichón de madera que tengo ya en la mano. Pero antes, oh cristiana grey fraternal de Jukola, oid unas palabras, y luego nos batiremos corno lobos rabiosos. Escuchadme: el hombre dominado por la ira es corno una fiera sedienta de sangre; deja de ser humano y, ciego, es incapaz de distinguir lo que es justo y razonable. Del mismo modo, cuando se halla poseido por la colera, no està en condiciones de desenredar enredos de amor. Pero si este incidente, que hace que unos hermanos se armen de estacas unos contra otros, fuera examinado a la luz de la razón, me parece que la cuestión seria muy otra. La chica no puede amarnos a todos, sino sólo a uno, y eso en el supuesto de que estuviese dispuesta a aceptarnos a alguno y a subir de su mano la empinada cuesta de la vida. Creo, pues, que nos comportariamos juiciosamente si fuésemos todos juntos a exponerle a Venla nuestra pretension y a preguntarle con corazón abierto y palabras elocuentes si está dispuesta a entregar su amor a uno de nosotros. Si consiente, alabada sea, y aquel que sea favorecido, déle gracias a su buena estrella. Y el que nada reciba ahogará su desengano en la esperanza de encontrar más tarde la mujer que Dios le tiene destinada en este mundo. Creo que si hacemos esto podremos decir que nos hemos comportado como hombres y verdaderos hermanos, y los espiritus resplandecientes de nuestro padre y nuestra madre saldrán a las puertas radian tes del cielo donde, mirándonos desde una brillante nube, dirán con orgullosa voz: «Muy bien, Juhani; muy bien, Tuomas y Aapo; muy bien, Simeoni, Timo y Lauri; muy bien, Eero, hijito. Vosotros sois verdaderamente esos hijos en quienes teniamos depositadas todas nuestras esperanzas.» 01179
Bottom
01180
Top
JUHANI: Mies, haasteletpa, saakeli vie, kuin taivaan enkeli, eikä paljon puutu, ettet saata minua itkemään. Juhani.—¡Caray, Aapo, hablas como un àngel del cielo, maldita sea! No te digo más que estoy a punto de echarme a llorar. 01180
Bottom
01181
Top
SIMEONI: Me kiitämme sinua, Aapo. Simeoni.—Te lo agradecemos, Aapo. 01181
Bottom
01182
Top
JUHANI: Kiitoksia vaan. Tuonne paiskaan halkoni. Juhani.—Si, gracias, Aapo. Mira cómo tiro la estaca. 01182
Bottom
01183
Top
TIMO: Sinne minäkin. Ja tämä riita loppui niin kuin jo alusta tahdoinkin. Timo.—Yo también. Se acabó el follón, tal como yo deseaba desde el principio. 01183
Bottom
01184
Top
SIMEONI: Aapo pitää peilin edessämme, ja siitä häntä kiittäkäämme. Simeoni.—Aapo nos ha puesto delante de un espejo, lo cual es cosa de agradecer. 01184
Bottom
01185
Top
EERO: Häntä kiittäkäämme, veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». Eero.—Asi es; démosle las gracias y entonemos a coro el «càntico de acción de gracias de Simeoni». 01185
Bottom
01186
Top
SIMEONI: Pilkkaa, pilkkaa ja virnistystä taas! Simeoni.—Ya estás otra vez con tus mofas. 01186
Bottom
01187
Top
TIMO: Ole tekemättä pilkkaa, Eero, Jumalan sanasta, Simeonin kiitosvirrestä. Timo.—jOjo, Eero, no te buries del càntico de Simeoni, que es la palabra de Dios! 01187
Bottom
01188
Top
AAPO: Ah, niin nuori ja niin paatunut! Aapo.—¡Ay, tan joven y tan impenitente! 01188
Bottom
01189
Top
SIMEONI: Niin nuori ja niin paatunut! Eero, Eero! Niin, nyt en sano muuta, vaan huokaan sinun tähtes. Simeoni.—Tan joven y tan impenitente. Ay, Eero, Eero, callo la boca, pero todo se me vuelve suspirar por ti. 01189
Bottom
01190
Top
JUHANI: Ennustanpa, Eero, meidän kerran tai kaksi täytyvämme antaa sinulle oikein isän kädestä. Sillä äiti kasvatti sinua liian hempeästi. Juhani.—Sospecho, Eero, que aun tendremos que castigarte dos o tres veces con mano paternal, porque nuestra madre te crió con excesivo mimo. 01190
Bottom
01191
Top
SIMEONI: Meidän tulee häntä kurittaa, niin kauan kuin sydämensä vielä on nuoruuden norja ja taipuvainen; mutta tehkäämme se rakkaalla kädellä eikä vihan kiukussa. Vihan kuritus ajaa perkeleitä sisään, vaan ei ulos. Simeoni.—Todavia es tiempo de corregirle, porque aun es tierno su corazón y moldeable su juventud; pero habremos de hacerlo con mano amorosa y sin dejarnos llevar por la ira. Un castigo aplicado con colera, lejos de ahuyentar a los diablos, los atrae. 01191
Bottom
01192
Top
EERO: Kas tuossa, ja oikein rakkaasta kädestä. Eero.—Asì, asì, jcon mano amorosa! 01192
Bottom
01193
Top
SIMEONI: No tuota jumalatonta, kun nyt löi minua! Simeoni.—¿Os habéis fijado? ¡Este impio me ha pegado! 01193
Bottom
01194
Top
EERO: Ja vasten kuonoa. Vähemmästäkin on sappi haljennut. Eero.—Y en todos los hocicos. Otros se cabrean por menos. 01194
Bottom
01195
Top
JUHANI: Tuleppas tänne, poikaseni. Timo, anna tuo keppi tuolta nurkasta. Juhani.—Ven acá, chaval. Y tu, Timo, alcanzame ese palo que està en el rincón. 01195
Bottom
01196
Top
SIMEONI: Kas niin, Juhani, pidä häntä koreasti polvillasi, minä lasken housunsa alas. Simeoni.—¡Asi, Juhani, asì! Sujétalo bien sobre las rodillas mientras yo le bajo los calzones. 01196
Bottom
01197
Top
EERO: Älkää helvetissä! Eero.—¡No, no por todos los diablos! 01197
Bottom
01198
Top
JUHANI: Turhaan pyristät, knääkkä. Juhani.—¡Es inutil que te resistas, tunante, granuja! 01198
Bottom
01199
Top
SIMEONI: Äläppäs häntä hellitä. Simeoni.—¡No lo sueltes! 01199
Bottom
01200
Top
JUHANI: Kas tuota kiiskiä. Mutta ethän pääse, et. Juhani.—¡Mirad con el pez escurridizo! jPero no te escaparas, no! 01200
Bottom
01201
Top
EERO: Lyökääs, te sen vietävät, niin tulen pistän nurkan alle. Teenpä totisesti tulta ja savua, tulta ja savua teen! Eero.—¡Pegad, infames, bestias! ¡ Si me pegáis prenderé fuego en el rincón de la casa! ¡Os juro que habrá fuego y humo! 01201
Bottom
01202
Top
JUHANI: Sitä sappea! Vai pistät tulen nurkan alle? Ah sitä sappea! Juhani.—¡Hay que ver qué mala leche tiene! ¿Asì que pe-garås fuego a la casa, eh? ¡Ay, qué mala leche! 01202
Bottom
01203
Top
SIMEONI: Herra varjele sitä sappea! Simeoni.—¡Dios nos libre de su mal genio! 01203
Bottom
01204
Top
JUHANI: Keppi tänne, Timo! Juhani.—Trae el palo, Timo. 01204
Bottom
01205
Top
TIMO: Enhän sitä löydä. Timo.—No lo encuentro. 01205
Bottom
01206
Top
JUHANI: Sinä sokko, etkö näe sitä nurkassa tuolla? Juhani.—¿Estás ciego? ¿No lo ves? Ahi, hombre, en ese rincón. 01206
Bottom
01207
Top
TIMO: Ja tämäkö? koivuinen? Timo.—¿Està vara de abedul? 01207
Bottom
01208
Top
JUHANI: Sama juuri; saatappas se tänne. Juhani.—Sì, ésa; damela. 01208
Bottom
01209
Top
SIMEONI: Lyö, mutta järkevästi eikä vallan voimia mukaan. Simeoni.—Pega, pero con moderación y no con todas tus fuerzas. 01209
Bottom
01210
Top
JUHANI: Kyllä minä tiedän. Juhani.—Ya, ya lo sé. 01210
Bottom
01211
Top
LAURI: Ei yhtään iskua, sanon minä! Lauri.—Pues yo digo que ni un golpe, ¿me ois? 01211
Bottom
01212
Top
TUOMAS: Antakaa pojan olla! Tuomas.—Deja en paz al mozalbete. 01212
Bottom
01213
Top
JUHANI: Hän tarvitsee vähän saparollensa. Juhani.—Éste necesita que le den en el trasero. 01213
Bottom
01214
Top
LAURI: Et nyt koske häneen sormellaskaan. Lauri.—No te atrevas a tocarlo ni con un dedo. 01214
Bottom
01215
Top
TUOMAS: Laske poika irti! Paikalla! Tuomas.—¡Suéltalo! jEn seguida! 01215
Bottom
01216
Top
TIMO: Saakoon hän anteeksi, se Eero-poika, tämän kerran kumminkin vielä. Timo.—Perdonemos al pequeno Eero, aunque sólo sea por està vez. 01216
Bottom
01217
Top
SIMEONI: Anteeksi, anteeksi, kunnes ohdake ja rikkaruoho voittaa nisun. Simeoni.—Perdonar, perdonar... hasta que los abrojos y la maleza acaben con el buen grano. 01217
Bottom
01218
Top
LAURI: Älä koske häneen. Lauri.—¡No lo toques! 01218
Bottom
01219
Top
AAPO: Antakaamme hänelle anteeksi; ja niin koetamme koota tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. Aapo.—Venga, perdonémosle y tratemos de amontonar carbones encendidos sobre su cabeza. 01219
Bottom
01220
Top
JUHANI: Mene nyt ja kiitä onneas. Juhani.—Anda, vete y dale gracias a la suerte. 01220
Bottom
01221
Top
SIMEONI: Ja rukoile Jumalata lahjoittamaan sinulle uuden sydämmen, mielen ja kielen. Simeoni.—Y ruega a Dios que te cambie el corazón, el alma y la lengua. 01221
Bottom
01222
Top
TIMO: Mutta minä menen ma'ata. Timo.—Yo voy a acostarme. 01222
Bottom
01223
Top
AAPO: Katselkaamme vielä yhtä pykälää. Aapo.—Aun nos queda por examinar una cuestión. 01223
Bottom
01224
Top
TIMO: Ma'ata menen. Tule kanssani, Eero; mennään ma'ata ja unohdetaan tämä maailman viholaispesä, se kurja kekonen, joka sateessa höyryy ja ryöhää. Tule, Eero! Timo.—Me voy a la cama. Venga, Eero, vamos a dormir y olvidemos este hormiguero de mundo, este asqueroso amasijo que despide humo y vaho bajo la lluvia. Vamos, Eero. 01224
Bottom
01225
Top
JUHANI: Mutta mikä on pykälä, jonka suoritusta tahdot? Juhani.—¿Qué punto es ese que quieres aun examinar? 01225
Bottom
01226
Top
AAPO: Jumala paratkoon! onhan laita, ettemme tunne A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla, kirkkolain mahdilla. Ja te tiedätte, mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisinsa, ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. Jalkapuuhan meitä vartoo, veljet, musta jalkapuu, joka, ammoittaen jynkästi ympyriäisillä lävillänsä, maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut, ja saattaapa hän uhkauksensa toteen, ellei hän näe meiltä jokapäiväistä ahkeruutta ja harjoitusta, se on varma asia. Aapo.—Es que... ¡Dios nos perdone!... no sabemos aun ni la A, la primera letra del abecedario, a pesar de que todo ciudadano cristiano está obligado a aprender a leer por exigencia de la ley, de la ley de la Iglesia. Y ya sabéis que la maquina del Estado nos esperà y nos cogerá entre sus dientes si no aprendemos a leer como está mandado. Los eepos nos acechan, hermanos, esos negros eepos que, con sus funestos agujeros abiertos como fauces, se agazapan en el atrio de la iglesia como un negro jabalì. Ya nuestro pastor nos ha amenazado con esas tenazas del infierno, y tengamos por seguro que cumplira su amenaza si no nos ve trabajar con aplicación. 01226
Bottom
01227
Top
JUHANI: Mahdotonta oppia lukemaan. Juhani.—Es imposible aprender a leer. 01227
Bottom
01228
Top
AAPO: Ihmisten tekemänä on tämä konsti ollut ennenkin. Aapo.—Otros hombres lo hicieron antes. 01228
Bottom
01229
Top
TUOMAS: Saispa siinä hikoilla mies. Tuomas.—¡Cuanto tendrìan que sudar! 01229
Bottom
01230
Top
JUHANI: Ja puhkailla. Minulla on niin kova pää! Juhani.—Y penar. Yo tengo la mollerà muy dura. 01230
Bottom
01231
Top
AAPO: Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. Käykäämme juoneen, tuottakaamme itsellemme aapiskirjat Hämeenlinnasta ja lähtekäämme lukkarille kouluun, niinkuin on rovastimme käsky. Se tehkäämme, ennen kuin viedään meitä kruunun vauhdilla. Aapo.—Pero con voluntad firme se puede perforar una montana. Pongamos manos a la obra, encarguemos cartillas a la ciudad de Hámeenlinna, y vayamos a estudiar a la escuela, a la casa del chantre, como ha ordenado el pastor. Y démonos prisa, antes de que el carruaje de la Corona venga a buscarnos y nos lieve antes de que queramos darnos cuenta. 01231
Bottom
01232
Top
JUHANI: Minä pelkään, että niin on tässä tehtävä, minä pelkään. Jumala armahtakoon meitä! Mutta olkoon jo huomiseksi tämä tuuma ja menkäämme levolle. Juhani.—¡Ay, hermanos, mucho me temo que tengamos que hacerlo! jQue Dios tenga piedad de nosotros! Pero dejemos este asunto para manana y vámonos a dormir. 01232
Bottom

Luku 02 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
02001
Top
On tyyni syyskuun aamu. Kaste kiiltää kedolla, sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen. Tänä aamuna ovat veljet nousneet ylös kovin äkeinä ja äänettöminä, pesneet kasvonsa, harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyhävaatteisinsa. Sillä tänäpänä olivat he päättäneet lähteä lukkarin luoksi kouluun. Es una tranquila manana de septiembre. El rodo brilla en los campos, la niebla barre la arboleda amarillenta y finalmente se disuelve en las alturas. Está manana, los hermanos se han levantado de un humor de perros, sin cambiar palabra; se han lavado la cara, se han peinado y se han puesto el traje de los dias de fiesta. Están dispuestos a ir a casa del chantre, a la escuela. 02001
Bottom
02002
Top
Syövät he nyt aamuistansa Jukolan pitkän, honkaisen pöydän ääressä, ja näkyy heille maittavan ruskeat herneet, ehkei ollut heidän muotonsa iloinen, vaan kiusan karmeus väikkyi heidän kulmakarvoillansa; aatos kouluretkestä, johon heidän kohta tulee lähteä, on matkaan-saattanut tämän. Mutta atrioittuansa, eivät he kuitenkaan rientäneet heti matkaan, vaan istuivat vielä hetkeksi levähtämään. Vaiti he istuivat, ja mikä heistä alakuloisesti tuijotteli alas permantoon, mikä taasen katseli punakansista aapiskirjaansa, käännellen sen tukevia lehtiä. Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani, katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön, josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa. Sentados ante la larga mesa de pino, almuerzan dando buena cuenta de los guisantes amarillos; pero su habitual expresión de alegrìa ha desaparecido de su rostro, y sus cejas fruncidas deno tan que pronto han de emprender el camino de la escuela. Ya han acabado el almuerzo, pero, sin embargo, se hacen los remolones y se quedan descansando un rato; unos, con la vista fija en el suelo, pensativos; otros, contemplando su cartilla de tapas rojas y pasando y repasando sus ásperas páginas. Juhani, sentado junto a la ventana que da al sur, extiende su mirada por la colina pedregosa y el frondoso pinar, donde se divisa la casa de la Vieja, con su puerta de marco rojo. 02002
Bottom
02003
Top
JUHANI: Venla tuolla astelee pitkin polkua, ja onpa hänen käymisensä nopsa. Juhani.—Allá va Venla por el sendero... ¡y qué gràciles son sus pasos! 02003
Bottom
02004
Top
AAPO: Ja eilen piti niin äitin kuin tyttärenkin lähtemän sukulaistensa luoksi Tikkalaan nauriita liistimään ja puolaimia poimiskelemaan, viipyäkseen siellä aina myöhään syksyyn. Aapo.—Pues madre e hija debìan de haberse marchado ayer a Tikkala, a casa de sus parientes, para limpiar los ràbanos y recoger los aràndanos, y segun creo pensaban quedarse hasta bien entrado el otono. 02004
Bottom
02005
Top
JUHANI: Aina myöhään syksyyn? Minä tulen kovin levottomaksi. Kaiketi lähtevät he; mutta Tikkalassa on tänä vuonna renki, joka on pulski poika ja suuri vekkuli, ja sinne menisi pian meidän kaikkein toivo. Parastahan siis tehdä tuossa tiimassa se merkillinen temppu, tehdä kysymys, kaikkein kysymysten kysymys. Mennään siis likalta kysymään, tahtoisiko mielensä taipua ja sydämmensä syttyä. Juhani.—¿Hasta bien entrado el otono? Me extrana mucho. Es posible que vayan, pero resulta que este ano hay en Tikkala un robusto criado, un bellaco de tomo y lomo, y nuestra esperanza puede desvanecerse como el humo. Seria, pues, conveniente coger el toro por los cuernos y plantearle a la muchacha la cuestión que nos tiene sobre ascuas: si estaria dispuesta a abrir su alma y encender su corazón. 02005
Bottom
02006
Top
TUOMAS: Sen katson parhaaksi minäkin. Tuomas.—Yo también creo que es lo mejor. 02006
Bottom
02007
Top
TIMO: Niin minäkin. Timo.—Y yo. 02007
Bottom
02008
Top
JUHANI: Niin, niin! ei nyt muuta tällä erällä kuin naimaan kaikki ja yht'aikaa niinkuin pojat. Niin, niin! Herra varjele meitä! Mutta ei auta, vaan naimaan, naimaan! Nyt olemme puvussa parhaassa, pestyinä ja harjattuina; koko ulkomuotomme on kristityn ihmisen kaltainen: siisti ja niinkuin uudesta syntynyt.--Minä tulen kovin levottomaksi.--Mutta Venlan luoksi! Nyt on otollinen aika. Juhani.—De acuerdo. Y ahora, todos a pedir su mano a la vez, corno hombres. ¡Dios nos ayude! No hay mas remedio... ¡a casarse, a casarse! Llevamos las mejores ropas, nos hemos lavado y peinado, y nuestro aspecto es el de buenos cristianos. Somos puros corno recién nacidos. Siento una gran desazón. Corramos a casa de Venla, que éste es el tiempo propicio. 02008
Bottom
02009
Top
EERO: Ja olkoon se myös autuuden päivä. Eero.—¡Que sea éste un dìa de dicha! 02009
Bottom
02010
Top
JUHANI: Kenen autuuden päivä, kenen? Ahaa! kuinka luulet, poika? Juhani.—¿Un dìa de dicha? ¿Para quién? ¿Qué crees tu, muchacho? 02010
Bottom
02011
Top
EERO: Vaikka meidän kaikkein. Eero.—Pues para todos nosotros. 02011
Bottom
02012
Top
JUHANI: Toisin sanottu, että hän tulis meidän kaikkein vaimoksi. Juhani.—En otras palabras, ¿que Venla fuera la mujer de todos nosotros? 02012
Bottom
02013
Top
EERO: Olkoon menneeksi. Eero.—Puede. 02013
Bottom
02014
Top
JUHANI: Äläst. Juhani.—Oye, a ver si te crees... 02014
Bottom
02015
Top
SIMEONI: Kuinka Jumalan nimessä se olisi mahdollista? Simeoni.—El cielo me asista, scòrno seria posible? 02015
Bottom
02016
Top
EERO: Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. Uskotaan, toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti. Eero.—Nada hay imposible para Dios. Creamos, esperemos y amemos todos a la vez. 02016
Bottom
02017
Top
JUHANI: Vaiti, Eero! sillä nyt mennään naimaan ja samaa tietä kouluun, haarapussit olalla. Juhani.—Cierra el pico, Eero. Ahora vamos a casarnos y luego proseguiremos la marcha hacia la escuela con la bolsa al hombro. 02017
Bottom
02018
Top
AAPO: Mutta käyttääksemme tointa kunnollisesti, olkoon meistä yksi niinkuin puheen-kannattaja tuolla mökissä. Aapo.—Pero, pienso yo, <>no seria conveniente que para hacer las cosas bien uno de nosotros llevara la voz cantante en la casita? 02018
Bottom
02019
Top
JUHANI: Tärkeä pykälä. Mutta sinäpä juuri oletkin tähän toimeen niinkuin valettu. Sinulla on hyvät lahjat: puhees on aina herättävä tulta ja leimausta miehen povessa. Totisesti! oletpa syntynyt papiksi. Juhani.—Un punto importante éste, sì, senor. Pero tu mismo vienes como anillo al dedo para esa función. Tienes condiciones especiales, pues con tus palabras sabes avivar una llama y sacar chispas de los corazones. Está visto que has nacido para predicador. 02019
Bottom
02020
Top
AAPO: Mitä tiedän minä? ja miksi haastelemme lahjoista? Täällä metsissä ne katoovat tietämättömyyden sumuun, haihtuvat pois kuin lirisevä puronen santaan. eia y desaparecen como un riachuelo que se hunde murmurando en la arena? 02020
Bottom
02021
Top
JUHANI: Kova onni ei päästänyt sinua kouluun. Juhani.—¡Maldito sea el destino que no te permitió ir a la escuela! 02021
Bottom
02022
Top
AAPO: Mistä olis tullut varat meidän talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siinä yksikin pussi kodon ja koulun välillä, ennenkuin saadaan poika puusäkkiin.--Mutta asiaan taasen, naima-asiaan. Olkoon niinkuin tahdotte. Minä astun esiin yhteiseksi puheenjohtajaksi ja koen haastella kuin viisas mies. Aapo.—¿De dónde hubieran sacado en casa el dinero para pagarme una educación? Recordad que hay que vaciar más de un saco de provisiones de casa a la escuela antes de que uno pueda subir al pùlpito. Pero, en fin, volvamos a lo que nos ocupa, que no es otra cosa que la petición de matrimonio. Haré lo que vosotros queràis, y asì, me adelantaré en nombre de todos y procuraré que mis palabras sean las de un hombre sensato. 02022
Bottom
02023
Top
JUHANI: Käykäämme juoneen.--Herrajesta! Mutta eihän auta, vaan käykäämme juoneen täyttä päätä. Pussimme jätämme ulkopuolelle muorin mökkiä, ja Lauri, jolla ei ole tässä lähteessä yhtään nautaa, vartioitkoon niitä sioilta. Mennään nyt! ja astukaamme morsiushuoneesen aapiskirja kourassa; se antaa meille vähän niinkuin juhlallisuutta. Juhani.—¿Qué hacemos aquì, entonces? ¡Adelante, pues! Vayamos derechos al asunto... ¡Qué sudores!, pero qué remedio, no lo pensemos más. Dejaremos las bolsas delante de la casa y Lauri, al que la cosa ni le va ni le viene, las protegerá de los cerdos. En marcha, chicos, y entremos en la casa nupcial con la cardila en la mano; eso nos darà aires de dignidad. 02023
Bottom
02024
Top
EERO: Liioinkin jos kukkolehden näkyviin käännämme. Eero.—Sobre todo si ensenamos la ùltima pàgina, la del gallo que, segùn dicen, regala caramelos a los ninos que llegan a ella. 02024
Bottom
02025
Top
JUHANI: Joko taas? Mutta kukostapa muistan sen kamoittavan unen, joka raivosi minua menneenä yönä. Juhani.—¡Vaya, otra vez con tus cosas! Pero, a propòsito del gallo, ahora recuerdo un sueno horrible que me ha atormentado la noche pasada. 02025
Bottom
02026
Top
SIMEONI: Kerro se; ehkä on se meille terveellinen varoitus. Simeoni.—Cuéntalo; tal vez resuite una advertencia que nos sea de provecho. 02026
Bottom
02027
Top
JUHANI: Uneksuinpa, että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa. Juhani.—He sonado que sobre el horno habìa un nido de gallina con siete huevos. 02027
Bottom
02028
Top
SIMEONI: Jukolan seitsemän poikaa! Simeoni.—¡Los siete hijos de Jukola! 02028
Bottom
02029
Top
JUHANI: Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen. Juhani.—Pero uno de los huevos era ridìculamente pequeno. 02029
Bottom
02030
Top
SIMEONI: Eero! Simeoni.—¡Eero! 02030
Bottom
02031
Top
JUHANI: Kukko kuoli! Juhani.—El gallo murió. 02031
Bottom
02032
Top
SIMEONI: Isämme! Simeoni.—¡Nuestro padre! 02032
Bottom
02033
Top
JUHANI: Kana kuoli! Juhani.—La gallina murió. 02033
Bottom
02034
Top
SIMEONI: Äitimme! Simeoni.—jNuestra madre! 02034
Bottom
02035
Top
JUHANI: Sittenpä kohta kaiken maailman hiiret, rotat ja kärpät pesän kimppuun.--Mitäpä nämät elävät tarkoittaa? Juhani.—Entonces los topos, las ratas y las comadrejas se arrojaron sobre el nido. ¿Qué significan estos animales? 02035
Bottom
02036
Top
SIMEONI: Syntisiä himojamme ja maailman hekumaa. Simeoni.—Nuestras pecaminosas pasiones y las frivolidades mundanas. 02036
Bottom
02037
Top
JUHANI: Kaiketi niin.--Tulivat kärpät, rotat ja hiiret ja kierittelivät ja vierittelivät, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian särkyivät, ja siitä pikkuisesta munasta leimahti kovin karvas haisu. Juhani.—Puede que sea asi. Los topos, las ratas y las comadrejas llegaron retorciéndose y dando saltos, rompieron y machacaron los huevos y, ¿qué diréis que pasó?; pues que del huevo mas pequeno salió un hedor agrio. Simeoni.—¡Pon atención, Eero! 02037
Bottom
02038
Top
SIMEONI: Huomaa tämä, Eero. Simeoni.—Nuestras pecaminosas pasiones y las frivolida-des mundanas. 02038
Bottom
02039
Top
JUHANI: Munat rikottiin ja hirmuinen ääni, kuin monen kosken pauhu, nyt huusi mun korvaani uunin päältä: »kaikki on rikottu, ja se rikkomus oli suuri!» Niin huudettiin, mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa, ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia; ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme. Juhani.—Cascados los huevos, salió del hornillo una voz espantosa, como el fragor de muchas cataratas, que me rugió en los ofdos: «Todo está roto y grande es el delirio.» Esto gritó la voz, pero, a pesar de todo, nosotros empezamos a reunir y cocer aquellas puches e hicimos un revuelto de huevos que nos comimos con gran placer y hasta nos sobró para dar parte de él a los vecinos. Eero.—¡Bonito sueno! 02039
Bottom
02040
Top
EERO: Hyvää unta. Eero.—¡Bonito sueno! 02040
Bottom
02041
Top
JUHANI: Katkeraa, katkeraa: sinä haisit siinä kuin helvetti. Kovin katkeraa unta näin minä sinusta, poika. Juhani.—Y amargo, pues tu olias a demonios. ¡ Si, he tenido un sueno muy amargo contigo, pobrecito! 02041
Bottom
02042
Top
EERO: Mutta minä näin sinusta oikein makeata unta; näinpä että aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika läjän karamellia ja sokerin paloja. Sinä iloitsit kovin, maiskuttelit makeisias; annoitpa vielä minullekin. Eero.—Pues ya ves, yo, en cambio, he tenido un sueno muy agradable sobre ti; soné que el gallo de tu cartilla te ponia un montón de caramelos y dulces como premio a tu aplicación y perseverancia. Y tu, gozando como un enano, te ponias morado de dulces y me dabas unos pocos. 02042
Bottom
02043
Top
JUHANI: Vai annoin sinullekin. Olihan se hyvinkin tehty. Juhani.—¿De veras te daba? Hermosa acción. 02043
Bottom
02044
Top
EERO: »Koskas anti pahaa tekee?» Eero.—«Quién algo da, mucho recibe». 02044
Bottom
02045
Top
JUHANI: Ei koskaan; liioinkin jos antaisin sinulle vähän kepistä. Juhani.—Por supuesto. Y sobre todo, si va acompanado de unos cuantos golpes. 02045
Bottom
02046
Top
EERO: Miksi vaan vähän? Eero.—¿Por qué sólo de unos cuantos? 02046
Bottom
02047
Top
JUHANI: Kitas kiinni, mullikka! Juhani.—¡Cierra el morro, novillo! 02047
Bottom
02048
Top
TUOMAS: Tehkäät se molemmat ja lähtekäämme matkaan. Tuomas.—Cerradlo los dos y larguémonos de una vez. 02048
Bottom
02049
Top
AAPO: Ottakoon kukin pussinsa ja aapisensa. Aapo.—Que cada uno coja su bolsa y su cartilla. 02049
Bottom
02050
Top
Niin läksivät he kosimaan naapurin tytärtä. Perätysten, äänettöminä he astelivat yli perunakuoppatöyrään, astelivat kivistä mäkeä ylös ja seisoivat lopulta ulkopuolella Männistön muorin mökkiä. Fueron, pues, los hermanos, a pedir en matrimonio a la hija de su vecina. Caminando en fila, uno detras de otro, sin musitar palabra, atravesaron los cobertizos de patatas, subieron por la colina pedregosa y, finalmente, se detuvieron ante la casita de la Vieja del Pinar. 02050
Bottom
02051
Top
JUHANI: Tässä ollaan, tähän jätämme pussit; ja sinä, Lauri, istu uskollisena vartijana, kunnes palaamme morsiushuoneesta takaisin. Juhani.—Bueno, hemos llegado. Dejemos las bolsas, y tu, Lauri, quédate vigilandolas como fiel guardian hasta que salgamos de la sala nupcial. 02051
Bottom
02052
Top
LAURI: Viivyttekö siellä kauankin? Lauri.—¿Pensais quedaros mucho rato? 02052
Bottom
02053
Top
JUHANI: Aina kuinka asiamme luonnistuminen vaatii.--Onko kellään sormusta? Juhani.—El riempo que nos lieve el asunto. ¿Tiene alguien una sortija? 02053
Bottom
02054
Top
EERO: Sitä et tarvitse. Eero.—No te hara falta. 02054
Bottom
02055
Top
JUHANI: Onko kellään sormusta taskussa? Juhani.—Repito, tiene alguien una sortija en el bolsillo? 02055
Bottom
02056
Top
TIMO: Ei minulla eikä, tietääkseni, muillakaan. Siinäpä se on: nuorenmiehen pitäisi aina käydä kiiltävä sormus plakkarissa. Timo.—Yo no, y supongo que nadie. Ved lo que pasa. Un joven debiera llevar siempre un reluciente anillo en el bolsillo. 02056
Bottom
02057
Top
JUHANI: No peijakas! Tässäpä seistään nyt. Ja eilen oli meillä reppuryssä Iisakki, jolta olisin tainnut ostaa sekä sormuksen että kaulaliinan, mutta minä sika en tuota hoksannut. Juhani.—¡Diablos, ahora sì que estamos en un apuro! Y lo que son las cosas, ayer mismo pasó por casa el bu-honero Iisakki, el ruso, y hubiera sido una buena ocasión de comprarle una sortija y una panoleta, pero, ¡idiota de mi!, no se me pasó por las mientes. 02057
Bottom
02058
Top
AAPO: Ne välikappaleet taidamme ostaa itsellemme jälestäpäin. Ja parasta onkin saadaksemme ensin varma tieto, tuleeko meistä kenkään ja ken meistä tulee tekemään tämän iloisen ostoksen. Aapo.—Ya tendremos oportunidad de comprar esos objetos mas tarde. Antes convendrá saber si alguno de nosotros, y quién, tendra que hacer tan agradables compras. 02058
Bottom
02059
Top
JUHANI: Ken aukaisi ovea? Venlako? Juhani.—Mirad, mirad, ¿quién està abriendo la puerta? ¿Es Venla? 02059
Bottom
02060
Top
TIMO: Ämmähän se oli, se kämä-leuka. Timo.—Bah, es la vieja de la barbilla ganchuda. 02060
Bottom
02061
Top
JUHANI: Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesä-iltana, ennustaen poutaa. Mennään nyt! Missä on aapiseni? Juhani.—La rueca de Venla zumba como un aiegre escarabajo en las noches de verano cuando presagia buen riempo, ¡Addante! ¿Dónde està mi cartilla? 02061
Bottom
02062
Top
AAPO: Kourassasi, veljeni. Olethan, Jumalan luoma, niinkuin vähän pyörässä päästäs. Aapo.—La tienes en la mano, hermano. ¿Ya te da vueltas el tejado, criatura de Dios? 02062
Bottom
02063
Top
JUHANI: Ei juuri hätää, veljeni. Mutta enhän ole vaan no'essa kasvoiltani? Juhani.—No hay peligro, hermano. ¿No tendré la cara tiznada de hollin? 02063
Bottom
02064
Top
EERO: Et suinkaan, vaan oletpa puhdas ja lämmin kuin vasta munittu muna. Eero.—Qué va. Estás limpio y calentito como un huevo recién puesto. 02064
Bottom
02065
Top
JUHANI: Mennään nyt! Juhani.—Entonces, vamos alla. 02065
Bottom
02066
Top
EERO: Vartokaa! Minä olen nuorin ja mahdan aukaista teille oven ja tulla itse viimeisenä. Astukaa sisään. Eero.—¡Un momento! Yo soy el más joven y me corresponde el honor de abriros la puerta y entrar el ùltimo. ¡No faltaba màs! Entren sus excelencias. 02066
Bottom
02067
Top
Astuivat he muorin matalaan mökkiin, Juhani edellä, silmät pöllöllään ja tukka pystyssä kuin piikkisian harjakset, ja toiset seurasivat häntä uskollisesti, vakaasti kantapäissä. Niin astuivat he sisään, ja Eero kimmautti oven heidän jälkeensä kiinni, mutta itse jäi hän ulkopuolelle, istui alas kedolle, huulilla sukkela myhäilys. Encabezados por Juhani, entraron en la casita de bajo techo. El muchacho tenia los ojos muy abiertos y los pelos tiesos como pùas de puercoespin. Los otros, graves y solemnes, siguieron al hermano mayor. Eero cerró de golpe la puerta y se quedó fuera, sentado en la hierba con una sonrisa maliciösa en los labios. 02067
Bottom
02068
Top
Mutta eukko, jonka huoneessa viisi veljestä nyt seisoo kosiomiehinä, on riepas ja vireä eukko; hän käyttelee elinkeinoksensa kananhoitoa ja marjannoukkimista. Suvin ja syksyin keikkuu hän ahkerasti kantoisilla ahoilla, mansikka- ja puolain-töyräillä, keikkuu ja hikoilee tyttärensä Venlan kanssa. Kauniiksi kutsuttiin neitoa. Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja terävä, suu myös sulava, ehkä melkein liian leveä. Varreltansa oli hän lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi sanottiin häntä myös. Tämän kaltainen oli veljesten lempilintu männistön suojassa. Los hermanos, en calidad de pretendientes, están, pues, en casa de la vieja. Es ésta una mujer vigorosa y agii, que va tirando en la vida criando gallinas y recogiendo bayas. En verano y otono recorre infatigable los claros llenos de tocones; trepa por las lomas y cuestas pobladas de fresas y arándanos; corre, sudorosa, seguida por su hija Venla. La muchacha goza fama de ser hermosa: sus cabellos son del color de la herrumbre, sus ojos vivaces y penetrantes y su boca graciosa, aunque quiza un poco alargada. Es pequena, regordeta, prieta de carnes, y se dice que muy fuerte. Tal es la encantadora palomita de los hermanos, revoloteando en el pinar. 02068
Bottom
02069
Top
Mutta mökin ovi kirahti, ja Juhani astui kiivaudella ulos, vihaisesti lausuen toisille, jotka vielä viipyivät sisällä: »tulkaa pois, pojat!» Ulos kävivät he viimein kaikki närkästyksen muodolla ja läksivät käyskelemään kohden kirkonkylää. Mutta koska he olivat ehtineet huoneesta noin viisikymmentä askelta, noukkasi Juhani maasta nyrkin-kokoisen kiven ja, puhisten vihasta, nakkasi hän sen vasten huoneen ovea; jyskähti mökki ja kiljahti mökissä muija, avasi oven, kiroili ja ärhenteli, heristellen nyrkkiänsä pakeneville veljille. Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat perätysten pitkin kirkkotietä, sanaakaan vaihettamatta keskenänsä. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui; eivätkä he huomanneet, kuinka joutui tie. Äänettöminä kulkivat he kauan, kunnes Eero viimein avasi suunsa ja lausui: De pronto, chirrió la puerta de la casita y Juhani salió como una tromba gritando furiosamente a sus hermanos que se habfan quedado dentro: «¡Salid todos, salid!» Los hermanos se unieron pronto a él, con cara de pocos amigos, y emprendieron el camino del pueblo. Mas apenas se habfan alejado unos cincuenta pasos cuando Juhani, cogiendo una piedra del tamano de su puno, la arrojó con todas sus fuerzas contra la puerta de la casa de la vieja. Retembló la casa, la vieja lanzó un grito dentro, abrió la puerta y empezó a lanzar por su boca sapos y culebras, sin dejar de amenazar con el puno a los hermanos que hufan a todo correr y que pronto, con la cardila en la mano y la bolsa al hombro, emprendieron el camino de la iglesia en fila india, sin cambiar palabra. Caminaban a largas zancadas, espoleados por la furia; crujfa la arena, bailoteaban las bolsas, y los hermanos ni se fijaban en el camino que pisaban. Asì anduvieron largo tiempo, mudos, hasta que finalmente Eero dijo: 02069
Bottom
02070
Top
EERO: Kuinka luonnistui asia? Eero.—¿Cómo fue la cosa? 02070
Bottom
02071
Top
JUHANI: Jaa-ah! kuinkahan tuo luonnistui? Tulitkos sisään kanssamme, sinä harakka, sinä variksen poikanen? Mutta etpä uskaltanut, et totisesti uskaltanutkaan. Mitä tuommoisesta variksen poikasesta? Hänen peittäisi Venla huppuun. Mutta kas, kas, kuinka paljon olenkin sinusta uneksinut. Näinhän, niinkuin nyt muistan, menneenä yönä sinusta vielä toisenkin unen. Merkillistä! Tuollahan istuit männistössä Venlan vieressä rakkaassa kiemailuksessa, koska minä teitä lähenin noin hiipistellen hiljaa. Mutta kas, kun huomasitte minun, noin mitäspä teki silloin Venla? Kätki peijakas sinun hameensa liepeisin. »Mitä olet hameeses käärinyt», kysyin minä. »Ainoastaan pienen variksen poikasen», vastasi tyttö heilakka. Hi, hi, hi! Ja eipä ollutkaan tämä unta, ei koira vieköön ollutkaan! vaan itsestänsä, omasta päästänsä tämän sepitti Juhani poika. Jaa-ah! hän ei ole juuri niin tyhmä kuin luullaan. Juhani.—¿Que cómo fue la cosa? ,Acaso entraste tu con nosotros, urraca, hijo de cuervo? ¡Cobardica, que no tuviste valor de cruzar la puerta! ¿Pero a quién le importa el hijo de un cuervo como tu? Venla podria esconderte en su falda. ¡Qué cosas he sonado sobre ti! Escucha, escucha este otro sueno que tuve la noche pasada y que ahora mismo me viene a la memoria. ¡No tiene desperdicio! Estabas sentado junto a Venla en el pinar, en amorosos devaneos, y en esto que me acerqué a vosotros sigilosa y furtivamente. De pronto me veis, ly qué dirás que hace Venla? La muy ladina te esconde bajo sus faldas. «(Qué escondes en tus sayas?», le pregunto. «Nada, solamente un corvato», me contesta la tunanta. ¡¡e, ¡e, ¡e! ¡Vamos, no te lo creas, no es un sueno, por el diablo! No es más que una historieta que Juhani acaba de sacarse del caletre. No es tan tonto como se cree. 02071
Bottom
02072
Top
EERO: Merkillistä kuinka olemmekin unta uneksuneet toinen toisestamme. Minä taasen tällä lailla sinusta: Tuolla männistössä ikään seisoitte sinä ja Venla, armiaasti halaillen ja katsellen totisina ylös pilviin. Sieltähän, taivaan korkeudesta, anoitte jotakin merkkiä, niinkuin rakkautenne otollisuuden osoitteeksi. Taivas kuulteli, kuultelivat metsä, maa ja pienet lintusetkin, ja te itse syvimmässä äänettömyydessä varroitte, mitä tuosta piti tuleman. Tulipas myös lopulta eräs vanha varis, lentää kahnustaen halki tyynen ilman, ja ehdittyänsä ihan kohdallenne katsoa mulautti hän kerran alas teidän päällenne, mutta käänsi taasen pian silmänsä toisialle, levitti koipensa ja laski jotakin valkoista, joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tyttöä vasten otsaa, pläiskähti vasten pläsiä vallan.--Tämä älköön suinkaan pahentako mieltäs; sillä uneksinpa niin, enkä mitään ole sepittänyt omasta päästäni. Eero.—¡Hombre, esto si que tiene gracia! ¡Hemos sofiado los dos uno con el otro! Verás lo que sofie sobre ti. Estábais Venla y tu arrullándoos en este mismo pinar, contemplando las nubes y buscando en el cielo un signo propicio a vuestro amor. El cielo escuchaba, escuchaban los bosques y la tierra y los pajarillos, y vosotros, mientras tanto, esperàbais muy callados el prodigio. En esto apareció un viejo cuervo aleteando torpemente en el aire quieto y, trazando cìrculos, se fue acercando hasta que os descubrió; entonces, levantando la vista y estirando las patas, dejó caer algo bianco sobre la frente del muchacho y de la muchacha, salpicàndoles el rostro. No te enfades por eso, puesto que de veras es un suefìo; no me lo he sacado de la cabeza. 02072
Bottom
02073
Top
JUHANI: Minä sinun riivatun... Juhani.—¡Maldito truhán! Ahora vas a ver... 02073
Bottom
02074
Top
Silloin karkasi hän julmistuneena kohden Eeroa, joka nopeasti pakeni vihaisen veljensä edestä. Loiskaten poikkesi hän tieltä, vilkaisi jäniksenä pitkin ahoa, mutta Juhani pötki villittynä karhuna hänen jälessänsä. Keikahtelivat pussit, tömisi heidän allansa kuiva tanner; ja kuului toisten veljesten huuto, manaten riitamiehiä malttiin ja sopuun. Mutta tielle takaisin kiirehti taasen Eero, ja riensivät toiset häntä pelastamaan hirmuisen Juhanin kynsistä, joka juoksi jo nuorimman veljensä kantapäissä. Y se lanzó furioso contra Eero, quien, para escapar de su colèrico hermano, salto fuera del camino y echó a correr como una liebre por el claro, perseguido por Juhani como un oso enfurecido. Las bolsas les golpeaban los costados, crujìa el suelo bajo sus pies, y los demás hermanos les gritaban pidiéndoles calma. Eero se dio la vuelta y los hermanos corrieron a librarlo de las garras del airado Juhani, que ya iba pisàndole los talones. 02074
Bottom
02075
Top
TUOMAS: Seisahdappas koreasti, Juhani. Tuomas.—¡Alto ahi, Juhani! 02075
Bottom
02076
Top
JUHANI: Minä hänen nykistän! Juhani.—¡Voy a estrangularlo! 02076
Bottom
02077
Top
TUOMAS: Koreasti, poikaseni. Tuomas.—¡Quieto, muchacho! 02077
Bottom
02078
Top
JUHANI: Istu ja pala! Juhani.—Asi le... 02078
Bottom
02079
Top
AAPO: Hän palkitsi vaan kunnian kunnialla. Aapo.—Favor con favor se paga. 02079
Bottom
02080
Top
JUHANI: Kirottu olkoon hänen kielensä, kirottu olkoon tämä päivä! Saimmehan, Jumalan nimessä! rukkaset Venlalta. Vankosarviset kyöpelit ja korkeuden sotajoukko suuri! Eihän näe nyt silmäni syltääkään eteensä, niin on musta maa ja taivas, musta sydämmeni tähden. Istu ja pala! Juhani.—¡Maldita sea su lengua! ¡Maldito sea este dìa! j Venla nos ha dado calabazas, Dios lo ha querido! ¡ Maldi tos sean Lucifer y sus àngeles! Estoy tan ciego que mis ojos no ven a dos pasos; el cielo y la tierra están negros como mi alma, ¡Asì me parta un rayo! 02080
Bottom
02081
Top
SIMEONI: Älä kiroo, mies. Simeoni.—jNo blasfemes, hermano! 02081
Bottom
02082
Top
JUHANI: Kiroon että maailma pyörii, hajoo kuin vanha pakkoreki mastohirren alle! Juhani.—¡Blasfemaré aunque el mundo se haga pedazos y quede como un viejo carro aplastado por un tronco! 02082
Bottom
02083
Top
SIMEONI: Mitäs tahdomme tehdä? Simeoni.—¡Qué le vamos a hacer! 02083
Bottom
02084
Top
JUHANI: Tehdä? Ellei tämä aapiskirja olisi Jumalan sanaa, Jumalan oma kirja, niin säpäleiksi, säpäleiksi paikalla tämä kirja! Mutta kas tässä: ruokapussini mätkin mäskiksi mäkeen! Tahdotteko nähdä? Juhani.—¿Cómo que qué le vamos a hacer? Mira lo que te digo: si está cartilla no fuera la palabra de Dios, la haria trizas ahora mismo. ¡Lo que se dice trizas! Pero, mirad: aquì està mi bolsa de provisiones; voy a dejarla hecha tiras ahora mismo. Vais a verlo. 02084
Bottom
02085
Top
SIMEONI: Älä Herran tähden Herran lahjaa. Muisteleppas »Paimion piikaa». Simeoni.—¡No, por el amor de Dios! ¡No los dones del Senor! Acuérdate si no de la criada de Paimio, aquella infeliz que, para poder cruzar un arroyo, tiro un pan a él y, al pisarlo, quedó inmóvil por toda la eternidad. 02085
Bottom
02086
Top
JUHANI: Sydämmeni vaivassa! Juhani.—Si rompo y rasgo es para calmar el dolor que siente mi alma. 02086
Bottom
02087
Top
SIMEONI: »Kärsimys vaivass', manna taivaass'». Simeoni.—«Lo que en la tierra es dolor, en el cielo sera esplendor». 02087
Bottom
02088
Top
JUHANI: Minä annan palttua taivaan mannalle, koska en saanut Männistön muorin Venlaa. Voi veikkoset ja sukuni suuri! Jos tietäisitte, niin tulisittepa ymmärtämään, että aatokseni jo lähes kymmenen vuotta on pyöriskellyt tässä luntussa oikein hassusti. Mutta menihän toivoni nyt, meni kuin tuhka tuuleen. Juhani.—Me rio yo del esplendor celestial si Venla no puede ser mia. ¡Ay hermanos, mi querida familia! Lo entenderiais si supieseis que hace diez anos no hago mas que pensar en esa muchachuela, pero he aquì que mi esperanza se ha disuelto como ceniza al vien to. 02088
Bottom
02089
Top
TIMO: Rukkaset saimme aamuhetkenä. Timo.—¡Bonitas calabazas nos ha regalado la manana! 02089
Bottom
02090
Top
JUHANI: Joka mies! Juhani.—Sì, para todos y cada uno. 02090
Bottom
02091
Top
TIMO: Ei armahdettu ketäkään, ei pienintäkään meistä. Kaikki saimme vaan. Timo.—Nadie se libro, ni el más pequeno. Todos, todos recibimos las calabazas. 02091
Bottom
02092
Top
JUHANI: Kaikki, kaikki! Mutta parempi kuitenkin niin, kuin että joku teistä toisista olis saanut hänen siipaksensa. Panisinpa, peeveli vie! nyt selkään poikaa, jolle se temppu olis tapahtunut, sen minä tekisin. Juhani.—Todos, sì. Pero es preferible que haya sido asì, a que alguno de vosotros hubiese sido aceptado por Venla porque... ¡ay de aquel al que le hubiera favo recido la suerte!... ¡Lo habrìa molido a palos! Lo digo en serio... ¡Testigos son los diablos! 02092
Bottom
02093
Top
TUOMAS: Me olimme kovin mahdottomia. Sen näytti likan pilkallinen irvistys koska Aapo oli maininnut yhteisen asiamme. Tuomas.—El caso es que hemos quedado en ridìculo. Asì nos lo dio a en tender Venla con aquella mueca burlona con que nos obsequió cuando Aapo se declaró en nombre de todos. 02093
Bottom
02094
Top
JUHANI: Selkään hän tarvitsis, koko lunttu. Tehdä pilkkaa meistä! Varro, naasikka.--Parastansa koetti Aapo, sitä ei taida kieltää, mutta eihän olisi tässä auttanut itse keruupin kieli. Juhani.—¡Una buena tunda es lo que merecerìa esa desvergonzada! jQuién se habrá creìdo que es! Aapo hizo cuanto pudo, esto no se puede negar; pero ni las palabras de los mismìsimos querubines hubieran tenido mejor fortuna. 02094
Bottom
02095
Top
TIMO: Mutta jos olisimme astuneet likan eteen mustassa verka-takissa ja olisi kello pullistanut liivimme taskua kuin pulski huhta-nauris, avain vielä kilkahdellut ketjuissa ja hopeahelainen piippu ryöhännyt hampaissamme, niin olisipa, koira vie! tullut asiastamme sekä munia että poikasia. Timo.—Si nos hubiéramos presentado ante ella con levita negra y un reloj tan grande como un gran nabo en el bolsillo del chaleco, y una llave tintineando en la cadena, y una pipa con incrustaciones de piata en la boca, echando humo, por mi vida que otro gallo nos cantara. 02095
Bottom
02096
Top
JUHANI: Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisin.--Mutta Aapo on vaiti kuin jäätynyt järvi. Juhani.—Ya se sabe: la mujer y la urraca, por lo que brilla saca. Y a todo esto, iqué hace Aapo, silencioso como un lago helado? 02096
Bottom
02097
Top
AAPO: Äänellämme ei ole kaikua myrskyssä. Tai rupesko jo mielesi hurjat tuulen-kierrokset asettumaan povessasi? Aapo.—Nuestra voz no encuentra eco en la tormenta. ¿0 es que empiezan a calmarse los torbellinos de tu colera? 02097
Bottom
02098
Top
JUHANI: Sydämmeni hurmeinen lammikko lainehtii vielä, lainehtii kauan. Mutta sano kuitenkin sana. Juhani.—El pantano sangrante de mi corazón aun se agita, y se agitara durante mucho tiempo. Pero di una palabra cuando menos. 02098
Bottom
02099
Top
AAPO: Kaksikin. Siis kuule nyt. Ota sydämmesi kouraan ja kuiskaa sen korvaan järjen kielellä näin: Venla ei sinusta huolinut, koska ei hän sinua rakasta, ja ettei hän sitä tee, se älköön sinua närkästyttäkö; sillä rakkauden liekin virittää taivas, vaan ei ihmisen tuumat. Kerjuutyttö rakastuu kuninkaasen, ruhtinatar rakastuu nokipoikaan aivan vimmatusti. Niin lentelee täällä ristiin rastiin rakkauden henki, ja sinä et tiedä kusta hän tulee. Aapo.—Hasta dos. Escucha. Dile a tu corazón al oìdo, con la voz de la razón: Venla no te hace caso porque no te ama, y por lo tanto no te enfades, porque es el cielo el que enciende el fuego del amor, y no el proposito del hombre, de manera que la mendiga se enamora del rey y la princesa pierde la chaveta por el deshollinador. El amor, que es ciego, revolotea de un lado para otro, y nadie sabe en qué momento llega. 02099
Bottom
02100
Top
TIMO: Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo, sinä kuulet hänen humunsa, mutta etpä tiedä kusta hän tulee ja kuhunka hän menee. Niin kuulin usein entisen ruotumummon lauseilevan. Mutta Jumalan rakkauttapa hän silloin tarkoittikin, luulen minä. Timo.—El amor sopia al azar; lo oyes silbar, pero no sabes de dónde viene y adónde va. Cuantas veces se lo 01 decir a aquella vieja a la que tuvimos que dar albergue en casa. Pero para mi que se referìa al amor divino. 02100
Bottom
02101
Top
AAPO: Sano vielä, Juhani, sydämellesi näin: ole potkittelematta! Venla teki oikein antaessaan sinulle kiellon; sillä avioliittohon ruveta ilman rakkauden ponnistusta, ei tahdo käydä päisin, vaan se mutkistelee ja tekee monasti ikuisen kiusan töitä, niinkuin, sen pahempi, nyt usein nähdään ja kuullaan. Niin, veljet, Venla ottakoon sen, joka on hänelle määrätty, me teemme samoin. Aapo.—También dile esto a tu corazón, Juhani: Deja ya de agitarte. Venla hizo bien en rechazarte, ya que un matrimonio sin amor no puede tener buen fin y suele causar angustias sin cuento, como por desgracia estamos acostumbrados a ver y a oìr en estos nuestros tiempos. Asi es que, hermanos, no le demos mas vueltas y dejemos que Venla se case con el hombre que tiene destinado, y hagamos nosotros lo mismo. 02101
Bottom
02102
Top
TIMO: Sen tytön, joka on tehty minun kylkiluustani, saan minä viimein, vaikka peijakas kiljuisi. Tiedänpä vielä yhden asian: miehen sydän istuu vasemmalla, mutta naisen oikealla puolella rinnassa. Timo.—Aunque le duela al diablo, un dìa u otro encontraré a la mujer que ha sido fabricada con mi costilla. Y otra cosa puedo decir: el corazón del hombre late en la parte izquierda del pecho, y el de la mujer, en la derecha. 02102
Bottom
02103
Top
JUHANI: Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana.--Oi sinä hälläkkä, sinä mustalaislunttu! miksi hylkäsit minun talonpojan, oikein savitalon pojan, vanhimman pojan? Juhani.—Pero el mìo no late, sino que se agita como el de un endemoniado. ¡Ah, lagarta, hija de gitana! ¿Por qué me has rechazado siendo, como soy, joven, labrador de rica hacienda e hijo mayor? 02103
Bottom
02104
Top
AAPO: Siinä ei mitään ihmeteltävää. Talomme on huutavassa hukassa, ja tuo neitonen toivoo, vaikka luullakseni turhaan, pääsevänsä emännäksi paljoa parempaan taloon. Olenpa kuullut, että hyväilee häntä tuo hyväkäs Sorvarin Juhani. Aapo.—No tiene nada de extrano. Nuestra granja está descuidada, y esa senoritinga aspira, por lo que parece, aunque en vano, a ser un dia la duena y senora de una finca mejor 'que la nuestra. He oido decir que anda tras elia el bueno de Juhani de Sorvari. 02104
Bottom
02105
Top
JUHANI: Sinä piikkileuka Jussi! olisit nyt kintaissani, pyhkeilisinpä sinua vähän. Narrata likkaa ikuiseen häpeään! Juhani.—¿ Ah, sf? ¡Pues ay de ti, tocayo de cara de pera! ¡Ya te darla yo un buen manoseo si te echara el guante! ¡Seducir a una muchacha para hundirla en la vergüenza eterna! 02105
Bottom
02106
Top
AAPO: Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen. Venlalta ei puutu muotoa eikä Jussilta juonia. Sorvari on julkinen talo, se houkuttelee, mutta Jukola, tämä vaivaisten pesä, on perin surkeassa tilassa, ja me itse, talon seitsemän perillistä, vieläkin surkeammassa tilassa, niin ainakin maailman edessä. Ihmiset, muistellen nuoruutemme laiskaa ja usein hurjapäistäkin elämäämme, eivät taida meistä vartoa enää juuri mitään kunnollista. Ja tiedänpä, että tuskin kymmenen-vuotinen siivo ja kaikin tavoin kunniallinen käytös voisi saattaa meitä kansalaistemme silmissä täyteen ihmisarvoon taas. Niin tukala on pääseminen pahan nimen liasta, koska se kerran on tarttunut mieheen. Mutta parempihan viimeinkin nousta, kuin ijankaikkiseksi uupua viheliäisyytemme ropakkoon. Sentähden, parannusta, parannusta harrastelkaamme kaikin voimin! Aapo.—Si es que el mundo está loco y lleno de falsedad. Ni a Venla le falta hermosura ni a ese Juhani astucia. Lo que pasa es que Sorvari es una gran finca, mientras que Jukola, este nido de miserias, está en unas condiciones lamentables, lo mismo que lo estamos nosotros, sus siete herederos, por lo menos a los ojos del mundo. Los que recuerdan nuestra juventud despreocupada y loca nada bueno esperan de nosotros, que tal es nuestra fama, y aunque nos comportáramos como àngeles durante diez anos, dudo yo que lograramos conquistar el respeto y afecto de nuestros paisanos, porque cuando uno tiene mala fama, con ella se acuesta y con ella se levanta. Pero es preferible tratar de salir a flote que estarse revolcando de por vida en el cieno del envilecimiento. Por eso tenemos que hacer todo lo posible por mejorarnos. 02106
Bottom
02107
Top
JUHANI: Parannuksen tiellähän nyt ollaan. Mut tämä onneton naimaretki antoi sydämelleni iskun, josta se potee hirveästi päiviä ja viikkoja; antoi haavan. Juhani.—En ese camino estamos. Pero el fracaso de lo del casorio ha sido un golpe terrible para mi corazón, del que se resentirà durante dias y aun semanas, pues he sido herido en lo más sensible. 02107
Bottom
02108
Top
AAPO: Haavan, haavan, totisesti; mutta aika, tiedän minä, saattaa sen haavan unohduksen rupeen ja nahkaan.--Mikä meno tuolla tiellä. Aapo.—Claro, una herida siempre es una herida; pero, créeme, hermano, cicatrizarà con el tiempo y la piel del olvido la recubrirà. Mas iqué alboroto es ese que arman en el camino? 02108
Bottom
02109
Top
TIMO: Toukolan poikia iloinen joukko. Timo.—Es la alegre pandilla de los mozos de Toukola. 02109
Bottom
02110
Top
AAPO: Viettävätpä joutomaanantaita vallattomassa hummauksessa, suuri-kelmit. Aapo.—Esos bellacos celebran su lunes libre con una cogorza de aquì te esperò. 02110
Bottom
02111
Top
TIMO: Ja tahtovat vahvasti meitäkin seuraansa. Timo.—Y seguro querrán que nos unamos a ellos. 02111
Bottom
02112
Top
JUHANI: Kiusaus lähestyy. Juhani.—La tentación se acerca. 02112
Bottom
02113
Top
TIMO: Heidän on niin lysti. Timo.—A lo que parece, se lo están pasando en grande. 02113
Bottom
02114
Top
JUHANI: Mutta meidän? Mikä seisoo edessä meillä? Tuhannen sarvipäätä! vartoohan meitä vaivaisia tulinen tukkajuhla. Juhani.—¿Y a nosotros, en cambio, qué nos esperà? ¡Rayos! ¡Unos buenos tirones de pelo! 02114
Bottom
02115
Top
EERO: Mikä eroitus: jänkkäillä aapistoa lukkarin ovinurkassa, tai hurraten ja laulellen viettää iloista joutomaanantaita iloisten kumppanien kanssa. Eero.—¡Menuda diferencia entre sudar la gota gorda sobre la cardila en un rincón de la casa del chantre, a festejar el lunes libre con alborozo y cantando en alegre compana! 02115
Bottom
02116
Top
JUHANI: Eroitus on hirmuisen suuri, suuri kuin syvyyden kaivon ja taivaan välillä. Veljet, mihin astumme? Juhani.—Tan grande es la diferencia como la que hay entre el pozo del abismo y el cielo. ¿ Adónde vamos, hermanos? 02116
Bottom
02117
Top
EERO: Astukaamme taivaasen vaan. Eero.—¡Derechitos al cielo! 02117
Bottom
02118
Top
AAPO: Kaivoon, kaivoon! yltäkyllin horimaan elämän vettä. Opin, taidon ja viisauden aarnioihin tahdomme syventyä. Aapo.—Al pozo, al pozo. Bebamos el agua fresca de k vida hasta saciarnos. Sumerjámonos en el tesoro del conocimiento, de la sabidurfa y de la instrucción. 02118
Bottom
02119
Top
TUOMAS: Lukkarille, lukkarille! Tuomas.—¡A casa del chantre, pues! ¡A casa del chantre! 02119
Bottom
02120
Top
JUHANI: No tallustellaan! Juhani.—Bueno, pero vamos despacito. 02120
Bottom
02121
Top
EERO: Kuulkaas Kissalan Aapelin klaneettia. Eero.—¡Hay que ver cómo suena el clarinete de Aapeli de Kissala! 02121
Bottom
02122
Top
JUHANI: Ihanata! Juhani .—¡ Estupendamente ! 02122
Bottom
02123
Top
TIMO: Soi kuin pää-enkelin pasuuna. Timo.—Suena como la trompeta del arcangel. 02123
Bottom
02124
Top
JUHANI: Koska taivaan sotajoukko ekseeraa ja marssii että poro priiskuu. Ihanata! Juhani.—Como cuando las legiones celestiales desfilan entre airosas marchas levantando nubes de polvo. ¡ Magnifico! 02124
Bottom
02125
Top
TIMO: He tahtovat meitä vahvasti kanssansa. Timo.—Los de Toukola querran sin duda que nos unamos a ellos. 02125
Bottom
02126
Top
JUHANI: Hyvin tietty. Kiusaus lähestyy meitä, lähestyy totisesti. Juhani.—Tenlo por cierto. La tentación se nos acerca. 02126
Bottom
02127
Top
Veljesten näin haastellessa, läheni heitä joukko Toukolan poikia, mutta eipä juuri niin kohteliaasti ja hyväntahtoisesti kuin Jukolaiset vartoivat. Olivatpa jotenkin päissään, ja miellytti heitä nyt hieman ilvehtiä veljesten kanssa ja lauloivat heidän edessään nykyään sepitetyn laulun, jonka olivat nimittäneet: »Seitsemän miehen voima». Niinpä he, Kissalan Aapelin puhaltaissa, likenivät koulumiehiä, laulain seuraavalla tavalla: Mientras asi hablaban los hermanos, la banda de jóvenes de Toukola se habia aproximado a ellos, pero no con las sanas intenciones que creian. Iban algo bebidos y dispuestos a reirse un poco a costa de los hermanos, de modo que, sin encomendarse a Dios ni al diablo, se plantaron delante de los escolares y, acompanados por el clarinete de Aapeli, empezaron a cantar una canción que acababan de inventar, llamada La fuerza de los siete hermanos, y que decia asi: 02127
Bottom
02128
Top
Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
Koska mielin virren laulaa
Voimasta seitsemän miehen.

Tähtiä kuin otavassa,
Poikia on Jukolassa,
Laiskanpulskeja jallii.

Juho pauhaa, pirtti roikkaa;
Hän on talon aika poika,
Ankara »Poika-Jussi».

Tuomas seisoo niinkuin tammi,
Koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.

Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se »ihmisparka,
Syntinen, saatana, kurja».

Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
Patahan kuohuvaan sylkee.

Lauri-poika metsäss' häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.

Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.

Siinä onpi velisarja,
Jalo niinkuin sonnikarja,
Voimalla seitsemän miehen.
Griten todos con fuerza,
pues de siete hombres
fuertes cantare la canción.

Hay hijos en Jukola
cual estrellas de la Osa
Mayor, vagos y gordos.

El hijo de la granja,
el fuerte Jussi, grita
que retiembla la casa.

Cual roble es Tuomas, y Aapo,
el Salomon de Jukola,
como un pastor predica.

De barba larga y rala,
Simeoni se queja:
«¡Pecador, hombre impio!»

Él guisa los guisantes,
Timo echa grasa al caldo
y escupe en el puchero.

Lauri anda por el bosque
buscando àrboles raros;
cual topo hurga los campos.

En la cola está Eero,
el pequenajo y listo,
el chucho de mal genio.

He aqui los siete hermanos,
fuertes cual siete toros,
¡de siete hombres la fuerza!
02128
Bottom
02165
Top
Äänettöminä, vaikka purren hammasta, kuultelivat veljet tätä laulua. Mutta kun kiusaajien pilkka ei päättynyt vielä siihen, vaan sateli ivasanoja lakkaamatta, varsinkin aapiskukosta ja sen munimisesta, niin rupesi veljesten sappi paisumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi, supistuivat pieniksi kuin tihkurin silmät, koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen. Mutta nyt tapahtui että Toukolaisista eräs luikkari, mennessään Juhanin ohitse, tempasi äkisti aapiskirjan hänen kädestänsä ja läksi juoksemaan kaikin voimin, mutta julmistuneena kaappasi Juhani hänen perässään. Silloin karkasivat myös toiset veljet tulisella vauhdilla pilkkaajiensa päälle, ja tappelu oli yleinen. Ensiksi moiskahtelivat korvapuustit, moiskahtelivat kahdenpuolen, mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupesivat--sokeasti, äheltäen--repimään, riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. Tuimasti iskivät vastaan Toukolaiset, mutta tuimemmin vielä läimäyttelivät Jukolan miehet; ja raskaasti kuin rautanuijat putosivat veljesten rusikat heidän vihamiestensä päitä vasten. Kiiriskeltiin tomussa ja pölyssä, joka kuivalta tieltä nousi palloellen ilmaan, ja santa ja somero kahisi heidän ympärillänsä lehdistössä. Näin kesti hetken rähisevä ottelu, ja veljet, melkein jo voittajina, huusivat korkealla äänellä: »rukoiletteko, sen vietävät, armoa?»; ja kaiku pilvistä vastasi: »armoa!» Mutta kauan pinnistelivät Toukolaiset vastaan, kunnes he viimein voimattomina vaipuivat maahan. Siinä he makasivat revityillä takinliepeillä ja turpuneilla kasvoilla, niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan, huokuvaan sisustaansa. Voiton miehinä seisoivat veljet, mutta näytti heidän muotonsakin että oli heille tarpeeksi taistelossa ja mieluisa heillekin nyt hetken levähdys. Varsinkin oli Eeron kanssa melskeessä pahoin menetelty; sillä vartalonsa lyhyys saattoi riitakumppanillensa suuren edun. Useinpa hän tappeluksen kestäessä pyöriskeli pienenä mäyräkoirana toisten urosten jaloissa, ja ainoastaan kerkeä apu toisilta veljiltänsä esti hänen perin runtoutumasta. Pöyrytetyllä tukalla istui hän nyt ojan äyräällä ja kokoili uusia voimia, puuskuttaen kovin. Los hermanos eseucharon la canción en silencio, aunque apretando los dientes, pero como las invectivas de la pandilla continuaron en aumento, especialmente las burlas referidas al gallo de la cardila y su puesta de huevos, acabaron por cabrearse; sus ojos amenazadores se empequenecieron como los de una garduna que, agazapada bajo un tronco en lo mas prof undo de un bosque, mira la luz cegadora del dìa naciente. Pero he aquì que uno de los jóvenes, más osado que sus companeros, se apoderó de un tirón de la cardila de Juhani y escapó con ella precipitadamente. Cegado por la ira, Juhani se lanzó tras él. Fue la senal para que todos los hermanos cayeran en tromba sobre los desvergonzados, y la refriega se generalize). Primero restallaron las bofetadas por ambas partes, pero de aqul se pasó a agarrarse los pescuezos y liarse a punetazos sin mirar dónde daban, arrebatados todos por la ira. Los mozos de Toukola devolvian golpe por golpe con singular ardor, pero los de Jukola no se quedaron atrás, descargando sus punos como mazas de hierro sobre las cabezas de sus contendientes. Todos rodaban sobre nubes de polvo que se levantaban del camino seco, mientras la arena y las piedrecillas saltaban sobre la maleza. Sin embargo, no durò mucho la ruidosa refriega; sintiéndose vencedores, los hermanos empezaron a gritar: «¡Cobardes!, ¿pedis perdón?», palabra ésta que repitió el eco por los aires. Pero los de Toukola no se daban por vencidos, hasta que, después de un rato, se dejaron caer a tierra, completamente agotados. Desgarradas las ropas y amoratadas las caras, yacìan por el suelo, aspirando a bocanadas el aire fresco, jadeando. Los hermanos, por su parte, se mantenian de pie, arrogantes, pero su aspecto dejaba claro que no habian salido indemnes de la contienda y que no les Venla nada mal aquel respiro. El que salió peor parado de todos fue Eero, a quien su baja estatura le hizo victima de los coscorrones mas contundentes, agitandose frecuentemente como un perrucho entre las piernas de los grandullones, y si se librò de salir aplastado fue sólo gracias a las oportunas intervenciones de sus hermanos. El muchacho se sento a la orilla del camino para reparar fuerzas respirando a pieno pulmón. 02165
Bottom
02166
Top
Mutta toisten juuri lakatessa tappelemasta, lähestyi Juhani miehensä kanssa, kiskoen häntä kauluksesta ja välimmiten kiristäen häntä kurkusta. Peloittava, hirmuinen oli nyt muoto Jukolan vanhimman veljen. Viha tuiskahteli tulena hänen ainakin jotenkin pienistä silmistänsä, jotka, nyt kiukusta veripunaisina, pyörähtelivät vimmatusti hänen päässänsä; karvas hiki virtasi alas hänen poskiltansa, ja niinkuin sotaorhi hän puhalteli ja huohotteli. Pero cuando los otros se habian cansado ya de luchar, apareció Juhani con su presa agarrada por el cuello de la camisa y apretandole el pescuezo de vez en cuando. El aspecto del mayor de los hermanos daba miedo. Sus ojillos, inyectados en sangre, giraban maliciosamente, lanzando chispas de ira, mientras goterones de sudor le caian por las mejillas y bufaba y resoplaba como un caballo de guerra. 02166
Bottom
02167
Top
JUHANI: Ha'e aapiseni, ha'e a-p-c-kirjani, paikalla! Katsos, likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. Ha'e Herran tähden se punakansinen aapiseni, sinä junkkari. Katsos näin minä sinulle annan, katsos näin! Juhani.—Recoge ahora mismo mi cardila o te parto la crisma. ¡Te digo que recojas mi libro de pastas rojas, bribón! ¡Vas a probar mi puno! ¡Toma! 02167
Bottom
02168
Top
TOUKOLAINEN. Älä lyö! El muchacho de Toukola.—¡No pegues! 02168
Bottom
02169
Top
JUHANI: A-p-c-kirja! Juhani.—¡Mi cardila he dicho! 02169
Bottom
02170
Top
TOUKOLAINEN. Tuonnehan sen viskasin pensaasen. El muchacho.—La he tirado a ese matorral. 02170
Bottom
02171
Top
JUHANI: Anna se kouraani oikein korealla kädellä, lilli-hankulla, sinä junkkari. Luuletko tässä näin vaan tanssielevasi, junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aapelusta kouraani? Juhani.—¡Dàmela en la mano con buenos modales, granuja! Crees acaso que estamos bailando, bellaco? ¿Vas a darme la cardila, mostrenco? 02171
Bottom
02172
Top
TOUKOLAINEN. Muserrathan kurkkuni, kurkkuni! El muchacho.—¡Ay, me vas a pardr el cuello! ¡Mi cuello! 02172
Bottom
02173
Top
JUHANI: A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja! Juhani.—La cardila, por Dios. 02173
Bottom
02174
Top
TOUKOLAINEN. Tässä, sinä hirveä mies. El muchacho.—¡Tómala, energùmeno, aqui la denes! 02174
Bottom
02175
Top
JUHANI: Annappa sille pieni suukkonen. Niin, suutele sitä koreasti. Juhani.—Eso es. Ahora dale un besito. Venga, bésala con carino. 02175
Bottom
02176
Top
TOUKOLAINEN. Mitä? Suudella? El muchacho.—¿Estas loco? ¿Darle un beso a la cardila? 02176
Bottom
02177
Top
JUHANI: Oikein nätisti. Ja tee se Herran tähden, mun veljeni, jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. Tee se, tee se, muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni, kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Sillä sinä näet, että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu. Sentähden suutele aapistani. Minä rukoilen sinua meidän molempain puolesta!--Kas niin. Juhani.—Eso es, y con mimo. Por el amor de Dios, hazlo, muchacho, si es que tienes aprecio a tu pellejo y amor a la vida. Vamos, rapido, o tu sangre no tardara en clamar venganza sobre mi cabeza, como en otros tiempos la del piadoso Abel. ¿No ves mi cara, que està más negra de ira que la del duende de la sauna? Besa el libro, anda, te lo ruego por el bien de los dos... Asi, ahora està bien. 02177
Bottom
02178
Top
TOUKOLAINEN. Oletko tyytyväinen? El muchacho.—¿Estàs ya contento? 02178
Bottom
02179
Top
JUHANI: Vallan tyytyväinen. Mene nyt ja kiitä Luojaasi, että pääsit tällä. Ja jos tuossa välimaassa, hartioittesi ja tuon päänuijas välillä, olet havaitseva joitakin jälkiä, ikäänkuin kruuvipenkin hampaista, ja varsinkin jos huomenna tunnet siellä vielä niinkuin siantaudin tapaista kankeutta, niin äläppäs juuri kovin tuota ihmettele. Niin, mene nyt. Mutta yksi sana vielä, yksi sana, veikkoseni. Kenen sepittämä on veisu, jota meidän äsken täytyi kuullella korvat pystyssä? Juhani.—Muy contento. Y ahora quitate de mi vista y da gracias a Dios de que sólo te haya pedido esto. Y si descubres entre tus hombros y tu cabezota algo asi como muescas de tornillo, y manana sientes una tirantez como de paperas, no lo des importancia. ¡Vamos, lárgate ya! ¡ Ah! Una palabra, sólo una palabra, amigo. Dime, ¿squién ha escrito esa preciosa canción que nos ha hecho levantar las ore jas cuando la hemos oido? 02179
Bottom
02180
Top
TOUKOLAINEN. Sitä en tiedä. El muchacho.—No lo sé. 02180
Bottom
02181
Top
JUHANI: Sano kidastasi! Juhani .—¡ Escupelo ! 02181
Bottom
02182
Top
TOUKOLAINEN. Minä en tiedä. El muchacho.—No lo sé. 02182
Bottom
02183
Top
JUHANI: No, no, kyllähän siitä aina tiedon saan. Mutta vie minulta terveisiä Kissalan Aapelille ja sano hänelle, että koska hänen kohtaan, niin soipa hänen kurkkunsa vielä kileämmin kuin äsken hänen klaneettinsa. Mene nyt; sillä minun läsnäoloni ei ole sinulle juuri terveellistä.--Ole mököttelemättä kostosta. Varo etten saa sitä pistosta päähäni että kaapaisen perässäsi, antamaan sinulle hieman kaupan päälle. Juhani.—Està bien, ya lo averiguaré. Ah, y no dejes de saludar de mi parte a Aapeli de Kissala, y dile que cuando volvamos a vernos las caras le van a salir de la garganta sonidos más agudos que los de su clarinete. Y como sé que mi presencia no te es grata, aléjate cuanto antes. ¡Y deja de refunfunar sobre la venganza! ¡Mira que no se me caliente la cabeza otra vez y te dé un repaso de propina! 02183
Bottom
02184
Top
TUOMAS: Olkoon hän jo rauhassa, kurja mies. Tuomas.—Déjale ya en paz al desgraciado. 02184
Bottom
02185
Top
JUHANI: Hän on saanut köniinsä, minä takaan sen.--Mutta jättäkäämme tämä hirveästi kynnetty, tuhanteen ristiin viilletty maantiensarka. Tässä ei ole nyt hyvä viipyä: sillä tappelu maantiellä on, lain kannalta katsoen, kovin vaikea asia ja taitaa saattaa miehensä koviin kiipaleisin. Juhani.—¡Os aseguro que ya ha recibido su merecido! Pero huyamos de este camino que tan mal hemos dejado pisoteándolo en todos los sentidos. No me parece prudente quedarnos aqui, porque una reyerta en un camino carretero es un delito a los ojos de la ley, y podria costarnos serios disgustos. 02185
Bottom
02186
Top
AAPO: Rientäkäämme!--Mutta sepä vasta leivotus; ja olisinpa tullut siinä höyhennetyksi ilman Simeonia; hän levitti vähän kasaa päältäni. Aapo.—¡Si, vámonos dejando estela! ¡Menuda pelea! Yo habria quedado sin plumas y cacareando si no me hubiese echado una mano Simeoni, que me quitó de encima un montón de muchachos. 02186
Bottom
02187
Top
SIMEONI: Miksi koskimme heihin? Mutta ihminen on heikko, eikä voi hillitä vihansa ja synnin voimaa. Ah! katsellessani kuinka Tuomaan nyrkki kumoili miehiä, aattelinpa: nyt ei ole miesmurha kaukana. Simeoni.—¿Por qué les hemos atacado? El hombre es débil y no puede contener la colera y las incitaciones del pecado. ¡Ah! Cuando he visto a Tuomas haciendo rodar por el suelo a nuestros adversarios, he llegado a temer que pudiera cometerse un asesinato. 02187
Bottom
02188
Top
TUOMAS: Löinpä kenties liian varomatta, mutta onhan jo vähemmästäkin lyöty.--Astukaamme huikeammin; päivä joutuu. Tuomas.—Tal vez me he pasado pegando, pero otra veces hemos llegado a las manos por menos. Vamos, démonos prisa, que queda poca luz. 02188
Bottom
02189
Top
Kiivaasti he astelivat, mutta närkästys ja harmi ei tahtonut haihtua heidän kasvoiltansa, vaan kipeästi pisteli heidän sydäntänsä, koska he muistelivat Toukolan poikain herjaus-veisua. Äänetönnä asteli Juhani edellä, asteli kiukun tuimuudella, syljeskellen ja välimmiten ravistaen päätänsä. Viimein kuitenkin, kääntyen toisten puoleen, avasi hän suunsa. Apretaron el paso, con las caras crispadas por la ira y el resentimiento royéndoles las entranas al pensar en la insultante canción. Juhani, mudo de indignación, encabezaba la fila, moviendo la cabeza y escupiendo de vez en cuando. Al cabo de un rato se volvió a los otros y les dijo: 02189
Bottom
02190
Top
JUHANI: Kenen riivatun sepittämä on tämä laulu? Juhani.—¿Quién sera el cretino que ha compuesto esa canción tan estupida? 02190
Bottom
02191
Top
EERO: Kissalan Aapelin. Eero.—Aapeli de Kissala. 02191
Bottom
02192
Top
AAPO: Sitä kohden uumoon minäkin; sillä hän on kiukkuinen pilkkakirves. Tekipä hän kylläkin häijynaikaisen pilkkarunon tuosta kappalaisukostamme, joka--Jumala paratkoon!--sattui hieman tahrimaan nenänsä lukukinkerillä. Aapo.—También yo lo creo, porque es un bromista de muy mala leche. Él fue quien compuso aquella execrable canción sobre nuestro viejo pastor —¡Dios le proteja!—, porque un dia se le manchó la nariz durante un examen de lectura. 02192
Bottom
02193
Top
TIMO: Mutta olisi minulla kortteli viinaa ja pari sanaa kuiskata Nikulan Ananian korvaan, niin kuulisimmepa piankin vaikka syllän pituisen veisun, jossa kyllä näytettäisiin mikä mies hän on tämä Aapeli. Suuri lurjus ja hunsvotti hän on; kävelee pitkin kyliä klaneetti kädessä, tekee pii'oille lapsia ja elää vanhan äitinsä niskoilla. Uuspeili koko mies. Timo.—Con un cuartillo de aguardiente y un par de palabras al oido de Ananias de Nikula, pronto dispondriamos de una canción de una vara de larga, que explicaria qué clase de tipo es el tal Aapeli. Un mamarracho y un holgazan, eso es lo que es, que va de pueblo en pueblo con el clarinete en la mano, hinchandole la tripa a las muchachas, y que vive a costa de su madre. ¡Valiente desgraciado! 02193
Bottom
02194
Top
JUHANI: Olisi lorulaulu, jonka he kutsuivat seitsemän miehen voimaksi, kotoisin hänen pääkallostansa, niin katso, koska ensiksi hänen kohtaan, vaikka kirkon-mäellä, niin pää-nahkansa nyljen tuppeen niskasta aina silmäkarvoihin asti, se olkoon sanottu.--Mutta emmekö taitaisi iskeä mieheen lain voimalla. Juhani.—Como me entere yo que esa canción de mofa que llaman «La fuerza de los siete hermanos» es de su cosecha, el dia que le eche la mano encima, aunque sea en la colina de la iglesia, lo despellejo vivo. He dicho. ¿Pero no podriamos denunciarlo a la justicia? 02194
Bottom
02195
Top
AAPO: Laki ei tuomitse ketään ilman ankaria todistusmiehiä. Aapo.—La ley no condena a nadie sin testigos serios. 02195
Bottom
02196
Top
JUHANI: Astukoon hän sitten puhdistus-valalle; ja luulenpa hänen ensin vähän arvelevan, ennen kuin viskaa sielunsa pimeyden alhoon. Mutta jos hän sen surkean tempun tekis, niin--hyvää yötä sitten, naapurini, makaa rauhassa minun puolestani. Juhani.—Entonces que jure por la Biblia que es inocente, y asi se lo pensará antes de que su alma vaya a parar al valle de las sombras. Pero si es que elige este camino, alla él y con su pan se lo coma. 02196
Bottom
02197
Top
AAPO: Mutta luulenpa, ettei laki tämänkaltaisessa seikassa päästäkkään valantekoon kannustettua miestä. Aapo.—Pero tengo entendido que la ley no permite que un acusado jure. 02197
Bottom
02198
Top
JUHANI: Hän saakoon sitten omasta nyrkistäni, ja onpa hänelle siitä, luulen minä, sama terveellinen karvastus kuin lain ja oikeudenkin suolasta. Juhani.—Entonces conocera mi puno y saboreara el mismo amargor saludable que la sai de la ley y de la justicia. 02198
Bottom
02199
Top
SIMEONI: Mutta heittäkäämme jo tällä erällä sikseen sekä laulu että tuo pedollinen tuiskaus tiellä.--Tuossa on se tervaskanto, jonka juurella kerran karjassa käydessäni nukuin ihmeelliseen unennäköön, vaikka naukuilikin vatsassani nälkä. Olinhan olevanani taivaassa, istuin pehmeällä, helluvalla sohvallani ja edessäni höyrysi harjallinen ruokapöytä. Maittavia, kovin maittavia olivatkin ne ruuat ja niin rasvaisia. Minä söin ja join, ja pienet keruupi-pojat passasivat minua kuin mahtavata persoonaa. Kaikki oli verrattoman kaunista ja juhlallista: siinä lähellä, kultaisessa salissa, kaikui enkelien kuori, ja minä kuulin veisattavan sen uuden ja suuren virren. Niin uneksuin, ja silloinpa sain tämän kipinän rintaani, joka älköön siitä enää koskaan sammuko! Simeoni.—Olvidemos de una vez para siempre esa dichosa canción y la tremenda trifulca en el camino. Eh, mirad, aqui està el viejo tronco junto al cual tuve una vision maravillosa, un dia en que me quedé dormido guardando los rebanos, a pesar del hambre que me roia las tripas. Pareciame estar en el cielo, tendido en un blando divan que se balanceaba suavemente y ante una mesa repleta de humeantes guisos. ¡Y qué sabrosos y grasientos estaban! Los mismos querubines me Servian manjares y bebidas como si yo fuera un gran personaje. Todo era de una belleza y grandeza incomparables. Al lado, en una estancia dorada, resonaba el coro de los angeles cantando un salmo sublime. Esto fue lo que soné, y desde entonces prendió en mi alma una chispa que ojala nunca se apague. 02199
Bottom
02200
Top
JUHANI: Se isolukija paimen-ukko, se puna-silmä, liuhaparta Tervakosken Tuomas, silloinen kumppanisi karjassa, saattoi sinun vähän kaistapäiseksi; ja siinäpä se kipinä. Juhani.—Yo creo que el que te trastornó la sesera fue tu companero de pastoreo, el viejo Tuomas de Tervakoski, ese solemne meapilas con barbas de chivo y ojos rojizos. A eso es a lo que llamas tu una chispa. 02200
Bottom
02201
Top
SIMEONI: Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään! Simeoni.—Està bien; ya lo veremos el ùltimo dia. 02201
Bottom
02202
Top
TUOMAS: Mutta tuossahan on kuusi, josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen; ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä. Tuomas.—Mirad alli: bajo aquel abeto mató nuestro padre un hermoso lince. Ay, fue el ùltimo que cazó. 02202
Bottom
02203
Top
TIMO: Niinpä, sen kerran perästä ei hän enää taaputtanut kotiansa takaisin, vaan kylmänä kiskottiin metsästä. Timo.—Asi es, porque la vez siguiente ya no volvió a casa por su propio pie, sino que lo trajeron del bosque tieso y helado. 02203
Bottom
02204
Top
JUHANI: Potra ja huikea mies, mutta kova ja kiinteä kuin kallio poikiansa kohtaan. Harvoinpa hän kuitenkin asteli Jukolan pihoilla, vaan metsissä hän asui, ja kotona oli hiirillä elämä. Juhani.—Era un hombre fuerte y que no se paraba en barras, pero severo y duro como las rocas con sus hijos. Pocas veces se le vela por los campos de Jukola, porque, mientras en la casa bailaban los ratones a su aire, él vivia en los bosques. 02204
Bottom
02205
Top
AAPO: Tosin unohti hän paljon kotonsa tuon ehkä noidutun pyyntihimonsa tähden, mutta olipa hän kuitenkin kelpo isä, ja kunnian miehenä hän kuoli. Levätköön hän rauhassa! Aapo.—Asi era. El viejo, en su pasión endemoniada por la caza, abandonó despreocupadamente la finca, pero al menos fue un buen padre y murió como hombre de honor. ¡Descanse en paz! 02205
Bottom
02206
Top
TIMO: Ja kaksinkerroin äitimme. Timo.—Y doblemente nuestra madre. 02206
Bottom
02207
Top
JUHANI: Siinä oli kunnon emäntä ja hurskas ihminen, vaikka ei hän lukeakkaan osannut. Juhani.—Que aunque no sabia leer, fue un ama hacendosa y una piadosa mujer. 02207
Bottom
02208
Top
SIMEONI: Kuitenkin rukoili hän polvillansa illoin ja aamuin. Simeoni.—Que siempre rezaba sus oraciones de rodillas, al acostarse y al levantarse. 02208
Bottom
02209
Top
JUHANI: Sen hän teki. Verraton äiti ja emäntä! Muistelenpa aina, koska asteli hän sahrojen sarvissa, jykevänä kuin jättiläis-eukko. Juhani.—Y que fue una buena madre y una granjera incomparable. Siempre la recuerdo empujando el arado, fuerte como un gigante. 02209
Bottom
02210
Top
EERO: Oli hän oiva äiti, mutta miksi emme olleet tottelevia lapsia me, miks' emme raataneet silloin pellolla kuin seitsemän karhua? Olisipa Jukola nyt toisenmoinen. Mutta mitä ymmärsin minä silloin, pieni paita-ressu? Eero.—Si, fue una excelente madre, pero ipor qué no hemos salido nosotros unos hijos obedientes? ¿Por qué no nos hemos deslomado en los campos como siete osos? ¡Otro aspecto tendria ahora Jukola! Aunque la verdad es que poco podia entender yo entonces, que no era mas que un mocoso con delantal. 02210
Bottom
02211
Top
JUHANI: Kitas kiinni siinä! Muistanpa vielä tuon häijyn ja tiuskean käytöksesi äiti parkaa kohtaan. Mutta ainapa hän sinua armahteli, niinkuin tavallisesti sekä isä että äiti nuorimpaa lastansa; mutta kas vanhimman turkki on lakkaamatta pöllytyksessä, niinkuin tuon itsestäni parhain tiedän. Onhan, peevelissä, minua aikanani peitottu kuin hallia vaan, mutta toivonpa kaiken olleen hyväksi, Jumalan avulla. Juhani.—¡Calla la boca! Todavia me acuerdo de lo mal que te portabas con nuestra pobre madre. Pero ella te disculpaba siempre, como hacen todos los padres y todas las madres con el hijo pequeno, mientras el mayor se lleva siempre todas las zurras. Lo sé a mi costa. ¡Diablos!, he recibido más palos que un perro; esperò que todo haya sido para bien, Dios sea loado. 02211
Bottom
02212
Top
SIMEONI: Totisesti tekee kuritus hyvää, varsinkin, jos siunaat ruoskan ja kuritat Herran nimessä. Simeoni.—El castigo es de mucho provecho, sobre todo si se bendice el làtigo y la zurra se aplica en nombre de Dios. 02212
Bottom
02213
Top
EERO: Varsinkin jos vielä lämmität ruoskan. Eero.—Y más si calientas el làtigo antes de usarlo. 02213
Bottom
02214
Top
SIMEONI: Minä en kuule sinun viheliäisiä kompasanojas, sinä umpisokea, sinä hempeästi kuritettu lapsi. Simeoni.—Me tienen sin cuidado tus burlas maliciösas, tu, mal hijo, castigado con demasiada blandura. 02214
Bottom
02215
Top
TIMO: »Hyvä lapsi kurittaa itse itsensä», mutta tämän tempun tahtoisin nähdä. Timo.—«Un nino prudente se castiga a si mismo», pero me gustarla saber cómo se hace ese truco. 02215
Bottom
02216
Top
SIMEONI: Tässä on Sonnimäen tien-risti, tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä, joka kulkeissansa yöllä ohi kirkon, laski, jumalaton, huikean kirouksen suustansa. Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kirous-syntiä. Simeoni.—Bueno, ya hemos llegado a la encrucijada de Sonnimáki. El espiritu de un muerto persiguió desde el camposanto hasta aqui a ese desdichado vidriero de Kiikala que, al pasar de noche ante la iglesia, soltó una gran blasfemia, el muy impio. Eso debe ensenarnos a huir del pecado de blasfemia. 02216
Bottom
02217
Top
JUHANI: Mutta Sonnimäen harjulla seisomme, kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkelten pesä! Hih! tuossahan koko helvetin herraus, tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. Nyt kaikki jäseneni puutuvat ja jalkani iskevät armottomasti vastakynttä. Ah! mitä teen tällä pyövelin hetkellä, mitä teen, minä teidän kurja vanhin veljenne? Juhani.—Henos en la loma de Sonnimáki, desde donde se ve la iglesia. Mirad, mirad alli abajo la casita del chantre, roja como el fuego del infierno. ¡Brrr... ! Alli està el esplendor del infierno, su estremecedora sabiduria, su terrible honor. Todo mi cuerpo se siente paralizado, y mis pies se niegan a dar un paso hacia delante. ¡Ay de mi! ¿Qué puedo hacer en este diabolico momento? Decidine, iqué debe hacer vuestro infortunado hermano mayor? 02217
Bottom
02218
Top
EERO: Koska olet vanhin veljemme, astele edellämme hyvillä esimerkeillä ja käänny takaisin helvetin tieltä. Minä olen valmis käymään seuraasi. Eero.—Puesto que eres el mayor, ve tu delante y danos buen ejemplo desandando este camino. Estoy dispuesto a seguirte. 02218
Bottom
02219
Top
TUOMAS: Vaiti, Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin. Tuomas.—¡Cállate, Eero! Ahora, ni un paso atras. 02219
Bottom
02220
Top
JUHANI: Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita. Juhani.—¡Por los cuernos del diablo! Ver la puerta de la casa del chantre es como si viera la boca de la muerte. 02220
Bottom
02221
Top
AAPO: Juuri siinä on ihmis-arvomme ja kunniamme alku. Aapo.—Pero precisamente en ella comenzara nuestra reputación y honor. 02221
Bottom
02222
Top
JUHANI: Kuuma kunnia, kuuma kunnia! Voi meitä! Tuollahan näen koko lukkarin komeuden, pappilan peloittavan prameuden, ja luontoni iskee vastaan--Jumala auta meitä!--iskee vastaan. Mitä sanot, Timo? Juhani.—¡Por los cuernos del diablo! Ver la puerta de la casa del chantre es como si viera la boca de la muerte. 02222
Bottom
02223
Top
TIMO: Vahvastihan se iskee. Timo.—Que también mi alma se opone con fuerza. 02223
Bottom
02224
Top
AAPO: Sen uskon, mutta täällä ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla. Aapo.—Me hago cargo, pero en este mundo no todo ha de ser bailar sobre rosas y flores. 02224
Bottom
02225
Top
JUHANI: Ruusuilla ja kukkasilla? Olemmeko tanssineet ruusuilla ja kukkasilla? Juhani.—¡Sobre rosas y flores! (Hemos bailado alguna vez sobre rosas y flores? 02225
Bottom
02226
Top
AAPO: Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa, veikkoseni. Aapo.—No tendremos mas remedio que tragar unas cuantas bayas amargas, hermano mio. 02226
Bottom
02227
Top
JUHANI: Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt, monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa, vaan ei muuta. Hiiteen lukkarit ja papit, lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat, mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa, virsikirjaa, katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. Mutta miksi synnyin tänne? Juhani.—¿Bayas amargas? ¿Es que aun no hemos tragado bastantes? ¡Pobre Aapo! Ya hemos sido cocidos en muchas salsas y muchos vientos han revuelto nuestros cabellos. ^ Y qué hemos sacado en limpio? Este mundo no es mas que un enorme estercolero. ¡ Al diablo los chantres y los pastores, los exámenes de lectura y los libros y los comisarios de policia con sus montones de papelotes! No sirven más que para atormentar a la gente. Y que conste que cuando hablo de los libros no me refiero a la Biblia, ni al salterio, ni al catecismo, ni a la cardila, ni tampoco a ese libro terrible que se llama 02227
Bottom
02228
Top
SIMEONI: Älä sadattele päiviäsi, armon-aikasi päiviä. «La voz que clama en el desierto». No, no me refiero a esos libros. ¡ Ah ! ¿Por qué habré nacido? 02228
Bottom
02229
Top
JUHANI: Miksi synnyin tänne, miksi synnyin? Simeoni.—No maldigas los dias de tu vida, los dias de la grada. 02229
Bottom
02230
Top
TIMO: Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa? Juhani.—¿Por qué habré nacido? ¿Para qué? 02230
Bottom
02231
Top
JUHANI: Tai minä tuona oravana, joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa. Timo.—Yo no soy más que un pobre viajero. <*Por qué no habré nacido bajo ese abeto, con los ojos abiertos como un lebrato de labio partido? 02231
Bottom
02232
Top
TIMO: Eikä tarvitse hänen lukea. Juhani.—¿Y por qué no habré nacido yo como esa ardilla que grita en las ramas del pino, con la cola levantada? Su pan son las pinas y las barbas del abeto el tejado de su casita musgosa. 02232
Bottom
02233
Top
JUHANI: Ei tarvitse hänen lukea! Timo.—Y no necesita leer. 02233
Bottom
02234
Top
AAPO: Jokaiselle on osansa annettu, ja ainapa »miekka miestä mukaan». Ja täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi. Eteenpäin nyt vaan, mun veljeni! Juhani.—No necesita leer. 02234
Bottom
02235
Top
TUOMAS: Eteenpäin, lukkarille, vaikka yli meren kuohuvan kurkun! Aapo.—A cada uno lo suyo. A tal senor, tal honor. De nada valen lloriqueos ni lamentaciones. Hay que trabajar y actuar. ¡Vamos, hermanos, addante! 02235
Bottom
02236
Top
JUHANI: Mitä mietit, Eero-poika? Tuomas.—Derechos a casa del chantre, aunque haya que atravesar los abismos de un mar embravecido. 02236
Bottom
02237
Top
EERO: Mietin mennä lukkarille kouluun. Juhani.—¿Y tu qué piensas, mi pequeno Eero? 02237
Bottom
02238
Top
JUHANI: Hm! Mennään sitten, astutaan sitten. Ah Herran poika! Mutta laula, Timo-veljeni, laula! Eero.—Pienso que voy a casa del chantre a aprender a leer. 02238
Bottom
02239
Top
TIMO: Laulanpa oravasta sammaleisessa kammiossaan. Timo.—Cantaré algo sobre la ardilla en su casita musgosa. 02239
Bottom
02240
Top
JUHANI: Niin, niin! Juhani.—¡Vamos a ver! ¡Venga! 02240
Bottom
02241
Top
TIMO: Timo.— 02241
Bottom
02242
Top
Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans' monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.
Dulcemente la ardilla
duerme en musgosa celda,
donde el diente del perro,
del cazador la trampa
nunca jamas llegaron.

Desde arriba, en la celda,
contempla el mundo y muchas
luchas debajo. Arriba,
la ramita de abeto
se agita en son de paz.

Feliz en su temblona
cuna-castillo mécese
la ardilla, y en el seno
del abeto la citara
del Reino arbòreo suena.

La de peluda cola
junto a su ventanita
duerme mientras los pàjaros
cantan y por las noches
acompahan sus suehos.
02242
Bottom

Luku 03 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
03001
Top
Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. Niin he, aapiskirjat avattuina kourissa, harjoittelevat lukua hartaasti, hikisillä otsilla. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat, ja heidän tukkansa, jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura, töröttää vielä korkeassa pörrössä. Han pasado dos dias. Sentados alrededor de una mesa en la habitación de la servidumbre del chantre, los hermanos están mascullando letras dirigidos por éste o por su hija, una nina de ocho anos. En las manos los libros abiertos, estudian esforzadamente, con la frente empapada de sudor. Pero alrededor de la mesa sólo hay cinco hijos de Jukola, pues faltan Juhani y Timo. ¿ Dónde están? Helos ahi de pie, junto a la puerta, en el rincón de los torpes, con los pelos alborotados por la mano enèrgica del chantre. 03001
Bottom
03002
Top
Vallan vitkaa edistyi veljesten oppi, jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys, vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin kuin A:n; toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero, joka jo oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi. Pero, ay, la excesiva severidad del maestro, lejos de estimular sus entendederas, no hace sino entorpecerlas, de manera que los hermanos progresan lentamente en la lectura. Juhani y Timo no han pasado de la A. Los otros han aprendido algunas letras más. Eero, sin embargo, es una excepción, pues ya ha concluido el alfabeto y empieza a juntar las letras. 03002
Bottom
03003
Top
Ilta läheni, mutta tämän päivän kuluessa eivät olleet veljet vielä maistaneet ruuan einettä. Sillä lukkari, joka oli pannut heidän eväänsä takavarikkoon, koetti nälänkin piinalla kiihoittaa heidän haluansa lukuun. Niinpä, kiukkuisen nälän likistämänä, seisoi Juhani loukossansa, ravistellen pyöreätä päätänsä, syljeskellen ja heitellen opettajansa puoleen mulkoilevia häränsilmiä. Mutta torkkuen seisoi hänen rinnallansa Timo, huolimatta maailman menosta.--Vihdoin kuitenkin pysäytti lukkari lukemisen ja lausui: »Pidättäkää nyt ja syökää, te puuhevoset, möykyttäkää kuin märehtivät pukit tarhassa. Mutta muistakaa, tämän atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenata ennen kuin aapisto on päässänne, te visa-kalloiset sonnit. Tunnin annan teille atrian-ajaksi, mutta ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos. Katsonpa terveelliseksi pidentää arestianne aina iltaan asti, hyvin terveelliseksi. Mutta avatkaa nyt kitanne, sillä paikalla saatte eväs-laukkunne kynsiinne.» Niin hän haasteli, poistui ja lähetti piian kautta veljeksille heidän eväänsä, mutta ovi teljettiin tuikeasti. Declinaba la tarde y los hermanos aun no habian probado bocado, porque el chantre se habia apoderado de sus provisiones con el ànimo de probar si los padecimientos del hambre obligaban a los hermanos a aplicarse. Juhani, atormentado por la gazuza, sacudia en el rincón su alborotada pelambrera, escupia y lanzaba a su maestro miradas de soslayo, como las de un buey. A su lado, Timo, medio durmiéndose, parecia completamente ajeno a las cosas 4e este mundo, hasta que llegó el momento en que el chantre, interrumpiendo la clase, dijo: «Basta por ahora: id a comer, cabezas de chorlito, y moved las quijadas como cabras que triscan en el aprisco. Pero tened bien presente que, después de esa comida, vuestros labios no probarán bocado hasta que aprendáis de pe a pa el alfabeto, pedazo de bueyes. Tenéis una hora para comer; pero cuidado con alejaros un paso de la puerta, porque estaríais aquí encerrados hasta la noche. Y ahora abrid vuestras fauces,, que en seguida os traerán vuestros sacos de provisiones.» Así habló el chantre. Al poco rato mandó a la criada con las provisiones, y la puerta se cerró a cal y canto. 03003
Bottom
03004
Top
TIMO: Missä on pussini? Timo.—¿Dónde está mi saco? 03004
Bottom
03005
Top
LAURI: Tuossa sinun, tässä minun. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt. Lauri.—Ahí lo tienes, y éste es el mío. Sería capaz de comer piedras. 03005
Bottom
03006
Top
JUHANI: Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä! Juhani.—Que nadie coma ni una migaja. 03006
Bottom
03007
Top
LAURI: Mitä? Eikö syötäisi nyt? Lauri.—¿Qué dices? ¿No comer? 03007
Bottom
03008
Top
JUHANI: Ei einettäkään! Juhani.—¡Ni una migaja! 03008
Bottom
03009
Top
LAURI: Sulje ennen kämmenelläsi meren kurkku. Lauri.—¡Antes cerrarías una garganta de mar con la mano! 03009
Bottom
03010
Top
JUHANI: Olkoot pussit koreasti rauhassa. Juhani.—Dejemos los sacos como están. 03010
Bottom
03011
Top
AAPO: Mikä on tarkoitukses? Aapo.—Pero, vamos a ver, ¿qué es lo que pretendes? 03011
Bottom
03012
Top
JUHANI: Tehdä lukkarille kiusaa. Ei nyt syödä ennen kuin on nousnut huomispäivä. Vereni kiehuu, pojat, ja Keitulan tuulimyllynä pyörii pääni. Mutta kiusa vasten kiusaa! Juhani.—Joder al chantre. No se come nada hasta mañana. La sangre me rebulle, hermanos, y la cabeza me da vueltas como el molino de Keitula. ¡Pero a ver quién tiene la mollera más dura! 03012
Bottom
03013
Top
AAPO: Sille kiusalle nauraisi ukkomme aivan sulavasti. Aapo.—El viejo se reirá hasta más no poder. 03013
Bottom
03014
Top
JUHANI: Anna hänen nauraa! Minä en syö.--Eero tavailee jo, kas, kas.--Minä en syö. Juhani.—Que se ría lo que quiera. He dicho que no comeré y no comeré. ¡Vaya, vaya!, de manera que Eero ya sabe juntar las letras. No comeré. 03014
Bottom
03015
Top
TUOMAS: En minäkään tässä, mutta Sonnimäen nummella tuolla. Siellä istun kohta kanervaisella polstarilla. Tuomas.—Tampoco yo comeré aquí..., sino allá arriba, en la cima de Sonnimáki, tendido sobre un colchón de brezos. 03015
Bottom
03016
Top
JUHANI: Oikein! Siellä, siellä kohta pyllyilemme. Juhani.—¡Buena idea! Pronto estaremos tendidos allí. 03016
Bottom
03017
Top
EERO: Minä suostun tuumaan, pojat. Eero.—¡Aceptó el plan, chicos! 03017
Bottom
03018
Top
AAPO: Mitä hulluuksia taas? Aapo.—¿Cómo? ¿Nuevas locuras? 03018
Bottom
03019
Top
JUHANI: Vankeudesta pois! Juhani.—¡Fuera de esta cárcel! 03019
Bottom
03020
Top
AAPO: Ymmärrys hoi! Aapo.—¿Y la sensatez, qué? 03020
Bottom
03021
Top
JUHANI: Sonnimäen hongisto hoi! Juhani.—¿Y el pinar de Sonnimáki, qué? 03021
Bottom
03022
Top
EERO: Niin juuri! Ja ymmärrys vastasi: hoi. Eero.—¡Eso, eso! Y la sensatez repitió: ¿qué? 03022
Bottom
03023
Top
JUHANI: Vastasi kuin poika. Juhani.—Contestó como un hombre. 03023
Bottom
03024
Top
AAPO: Simeoni, koeta parastas. Aapo.—Simeoni, intervén tú. 03024
Bottom
03025
Top
SIMEONI: Siivosti, veljet! Mutta sanonpa, ettei ole meistä lukumiehiksi, ja sentähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat. Olkoon toki elämämme nuhteeton ja siivo; sillä me taidamme elää kristittyinä ihmisinä ilman luvun-taitoakin, kun vaan uskomme. Simeoni.—¡Sed sensatos, hermanos! En verdad os digo que no estamos llamados a ser hombres de letras, de ma ñera que renunciemos en este punto a todo esfuerzo. Siempre podremos llevar una vida intachable y honesta, ya que, mientras no nos falte la fe, siempre podremos vivir como cristianos, aunque no sepamos leer. 03025
Bottom
03026
Top
AAPO: Kaadathan sinä riivattu, vaan et nosta. Aapo.—¡Maldito tú, que destruyes en vez de edificar! 03026
Bottom
03027
Top
JUHANI: Simeoni haastelee oikeuden ja kohtuuden kieltä. Pois tästä, pojat; luontoni ei kestä kauemmin. Juhani.—Simeoni habla el lenguaje de la justicia y de la prudencia. ¡Largo de aquí, muchachos! Yo ya no aguanto más. 03027
Bottom
03028
Top
TUOMAS: Sydäntäni niristelee nähdessäni kuinka Juhania jauhetaan. Pois, pojat! Tuomas.—El corazón se me parte cuando veo cómo maltratan a Juhani. ¡Vámonos, chicos! 03028
Bottom
03029
Top
JUHANI: Päätetty asia. Mutta älä surkuttele minua, Tuomas; sillä kosto on kädessäni. Onhan minua kuranssattu, revitty kuin kravunsyöttiä, totisesti! Ja onpa taskussani aika hamppu-pivo, lukkarin rohtima hamppu-pivo. Mutta ellei se vihko kerran tukkee lukkarin kitaa, niin tapahtuu se siitä syystä, että teen tavarastani jonkunlaisen koneen ja kappaleen. Lukkarilla on kaula, jaa, hänellä on kaula; mutta enpä hiiskahdakkaan enemmin nyt. Juhani.—Ya está dicho. Pero no me compadezcas, Tuomas, porque ya tengo la venganza en mis manos. Me han triturado y machacado como carnada para cangrejos, es verdad. Tengo en el bolsillo un puñado de cáñamo que el maestro me ha arrancado de la cabeza. Pues bien, voy a hacérselo tragar un día, si no se me ocurre otra cosa mejor. El chantre tiene cuello, ¿verdad?, tiene cuello. Y no digo más por ahora. 03029
Bottom
03030
Top
EERO: Minä ehkä tiedän toisen ja paremman neuvon. Hius-kiemurasta, jota säilyttelet plakkarissas, kierrämme oivan ongen-siiman lukkarille lahjaksi hyvän opetuksen edestä. Mutta miksi yllytän syntiin, koska tiedän ja kaikki yksimielisesti myönnämme, että kuritus tekee sanomattoman hyvää, niinkuin veljellisesti juttelimme tiellä. Eero.—Me parece que tengo un destino mejor para los mechones que guardas en el bolsillo: haremos con ellos un fino sedal para la caña de pescar del chantre, como recompensa a su excelente enseñanza. ¿Para qué estimularos al pecado, si sé, y todos estamos de acuerdo en ello, que el castigo hace un bien indecible, como hemos convenido al venir aquí? 03030
Bottom
03031
Top
JUHANI: Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan. Juhani.—Eero ya deletrea. ¡Buen chico! 03031
Bottom
03032
Top
EERO: Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella. Eero.—Me avergüenza verme obligado a deletrear siendo tan mayor. 03032
Bottom
03033
Top
JUHANI: Vanhan? Entäs meidän toisten ikä? Juhani.—¿Mayor tú? ¿Pues qué me dices de nosotros entonces? 03033
Bottom
03034
Top
SIMEONI: Hän pistelee. Simeoni.—Nos está pinchando. 03034
Bottom
03035
Top
JUHANI: Niin, pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä veli-taikinassa, sinä piikki-sika, piikki-porsas, sinä sammakko! Juhani.—Sí, otra vez nos estás pinchando, cizaña de nuestro trigo, levadura amarga del pan cristiano de los hijos de Jukola, ¡puercoespín, cerdo, sapo! 03035
Bottom
03036
Top
SIMEONI: Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa! Simeoni.—Silencio, silencio, que vendrá el chantre. 03036
Bottom
03037
Top
JUHANI: Korttikaalista ulos kaikki yksimielisesti! Joka nyt vastaan pinnistää, köniinsä saa. Juhani.—Salgamos todos de esta celda de castigo. Y si alguien protesta, va a saber quién soy yo. 03037
Bottom
03038
Top
TUOMAS: Kaikki liriin, kaikki! Tuomas.—¡Fuera, fuera todos! 03038
Bottom
03039
Top
AAPO: Timo, lujamielinen veljeni, mitä sanot? Aapo.—Y tú, Timo, tan formal y tan recto, ¿qué dices de esto? 03039
Bottom
03040
Top
TIMO: »Ettei tule tuohesta takkia, eikä vanhasta pappia», sentähden »pillit pussiin ja pois» ja kaikki yhdestä päästä. Taidanpa kiinnittää asiani vielä yhdellä sanalla: »kahden puolen kirves hiotaan». Timo.—«De la corteza no se hace un abrigo, ni de un viejo un pastor de almas.» Así pues, cojamos los bártulos y desfilemos todos a una. Pero aún puedo citaros un proverbio que tiene su miga: «Por los dos lados se afila el hacha.» 03040
Bottom
03041
Top
AAPO: Lauri, kuinka teet? Aapo.—¿Y tú qué piensas hacer, Lauri? 03041
Bottom
03042
Top
LAURI: Käyn tästä Sonnimäelle. Lauri.—Largarme a Sonnimáki. 03042
Bottom
03043
Top
AAPO: Ah! vaikka kuolleet haudoistansa huutaisivat: te niskurit, te hullut miehet! Aapo.—¡Ay, ay! ¡Aunque los muertos os gritasen desde las tumbas, no se os ablandaría la cabeza! 03043
Bottom
03044
Top
JUHANI: Ei auttais sittenkään, vaan mars, poika! Tuletko? Muutoin--Herra Kiesus!--tästä leimahtaa ja läimähtää. Tuletko? Juhani.—Sería inútil. Venga, pequeño. ¡De frente... marchen! ¿Vienes? Si no, por Cristo que van a llover golpes y tortazos. ¿Vienes o qué? 03044
Bottom
03045
Top
AAPO: Minä tulen. Mutta vielä yksi sana. Aapo.—Sí, pero antes una palabra. 03045
Bottom
03046
Top
TUOMAS: Ei auttaisi nyt tässä tuhannenkaan sanaa. Tuomas.—Mil palabras no servirían de nada. 03046
Bottom
03047
Top
JUHANI: Ei vaikka jokaisella sanalla olisi tuhannen miekkaa. Juhani.—Aunque cada palabra tuviera mil espadas. 03047
Bottom
03048
Top
EERO: Ja jokaisella miekalla tuhannen terää. Eero.—Y cada espada tuviera mil filos. 03048
Bottom
03049
Top
JUHANI: Tuhannen tulta-iskevää terää. Niin juuri; ei auttais sittenkään. Maarstrannista pois, Sipirjasta pois, pois hirmuisesta aarniosta kuin seitsemän luotia kanuunan kidasta! Tässäpä on sekä luoti että kanuuna, ladattu kanuuna, joka kuumenee kuumenemistaan, nyt se on tulipunainen, ja kohta paukahtaa. Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri, kahmasi sitten kaikella kourallansa näin, kas tällä tavalla, ja sitten ravisti hän, että hampaat helähti. Hm! Juhani.—Mil filos resplandecientes. Todo es inútil. Salgamos de esta mazmorra, de esta cueva endemoniada, de esta Siberia, como siete balas por la boca de un cañón. Aquí hay una bala y un cañón cargado, que se calienta y recalienta, que está que arde y que dentro de poco va a explotar. ¡Ay, queridos hermanos, nacidos de la misma madre! Vosotros sois testigos de cómo ese tío se ha enredado al dedo índice un rizo de mi frente, y de cómo luego, cogiéndolo con toda la mano... así, ¿veis?..., me ha sacudido hasta hacerme castañetear los dientes. ¡Hiii! 03049
Bottom
03050
Top
TUOMAS: Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta. Tuomas.—Yo lo he visto y creí que me estallaban los carrillos de rabia. 03050
Bottom
03051
Top
EERO: Minä kuulin kuinka Juhanin hampaat helähti, näin kuinka Tuomaan poski-lihat pullistuivat, ja minä kauhistuin, mutta kiitinpä sentähden Jumalaa teidän puolestanne, muistaissani kuinka hyvää kuri kuitenkin tekee. Eero.—Yo he oído castañetear los dientes de Juhani y he visto hincharse los carrillos de Tuomas, y he sentido horror, pero he dado gracias a Dios en vuestro nombre, por eso de que los castigos son beneficiosos. 03051
Bottom
03052
Top
JUHANI: Älä, rakas veljeni, saata tuli-lunttua kanuunan vänkypannuihin, nimittäin näihin kahteen korvaani, sitä älä tee. Juhani.—Querido hermano, no acerques la mecha a la pólvora del cañón; no, no lo hagas. 03052
Bottom
03053
Top
TUOMAS: Miksi häntä äköittelet, Eero? Tuomas.—¿Puede saberse por qué le provocas, Eero? 03053
Bottom
03054
Top
JUHANI: Eero onkin lukkarin lillipoika. No hyvähän sekin, vallan hyvä. Mutta mitä pahaa olen minä tehnyt, että lukkari minua näin rääkkää? Onko se rikos, että on minulla niin kova pää? Eihän paljon puutu etten itke. Juhani.—Ah, es que Eero es el ojito derecho del chantre. Bien, muy bien. ¿Pero qué mal hice yo para que él me maltratara así? ¿Es algún crimen ser cerrado de cascos? Me dan ganas de echarme a llorar. 03054
Bottom
03055
Top
TIMO: Mitä olen minä tehnyt, koska näin riivatusti tukkaani vanutetaan? Siitäkö syystä, että on minulla se järki, jonka Jumala minulle kerran viisaudessansa antoi? Timo.—¿Y qué hice yo para que me tirase de los pelos sin piedad? ¿Tengo yo la culpa de que Dios, en su sabiduría, me diese estas entendederas? 03055
Bottom
03056
Top
LAURI: Kolme tukkapöllyä olen minä saanut. Lauri.—No creáis, yo también me he llevado tres buenos tirones de pelo. 03056
Bottom
03057
Top
JUHANI: Kaikilla meillä on täältä makeita muistoja.--Ovi auki! Juhani.—Todos conservamos dulces recuerdos... ¡Vamos, abre la puerta! 03057
Bottom
03058
Top
AAPO: Huomaa, että olemme telkien takana. Aapo.—¿Olvidas acaso que está cerrada a piedra y lodo? 03058
Bottom
03059
Top
TIMO: Puskuri on päällä, vahva puskuri. Timo.—Y han echado la tranca, una tranca muy sólida. 03059
Bottom
03060
Top
JUHANI: Katkee kuin korsi; mutta toiseksi: onhan tuossa akkuna. Yksi huhmaus pussillani, ja kuuluupa korea helinä ja kilinä. Juhani.—Que se partirá como una pajita. Además, tenemos la ventana. Bastará un golpe de mi bolsa y se sentirá un estrépito y un tintineo. 03060
Bottom
03061
Top
AAPO: Onhan pääsi jo perin pyörässä. Aapo.—Tú no estás bien de la mocha. 03061
Bottom
03062
Top
JUHANI: Kahden päivän pyörittämisestä, kahden päivän pyörittämisestä, veikkoni! Juhani.—¿Y cómo quieres que esté después de dos días de alborotarme los pelos? 03062
Bottom
03063
Top
SIMEONI: Ei akkunaa sentähden särjetä, vaan keskustelkaamme koreasti lukkarin kanssa. Simeoni.—Mejor sería que antes de romper la ventana habláramos por las buenas con el chantre. 03063
Bottom
03064
Top
JUHANI: Mene helvettiin keskustelemaan perkeleen kanssa!--Akkuna säpäleiksi ja vankeudesta pois! »Ulos koko pataljoona!» huusi kapteeni vihoissansa. Juhani.—¡Vete al infierno a entendértelas con el diablo! ¡Rompamos la ventana y salgamos de este calabozo! «¡Fuera todo el batallón!», gritó el capitán, montando en cólera. 03064
Bottom
03065
Top
TUOMAS: Ovi hakaan, Eero! Tuomas.—Echa el cerrojo, Eero. 03065
Bottom
03066
Top
EERO: Niin juuri; linnan isoportti kiini pataljonan marssiessa västingin takaportista ulos.--Ha'assa on ovi. Eero.—Claro, hay que cerrar el portón del castillo antes de que el batallón salga por la puerta trasera. Ya está echado el cerrojo. 03066
Bottom
03067
Top
AAPO: Minä varoitan teitä! Aapo.—Advertido queda por mi parte. 03067
Bottom
03068
Top
JUHANI: Tehty on tehty. Katsos tuossa! Juhani.—La suerte está echada. ¡Mira! 03068
Bottom
03069
Top
AAPO: Sinä hirmuinen, julkijumalaton! Aapo.—¡Estás loco de atar, impío! 03069
Bottom
03070
Top
SIMEONI: Kas niin! Se on tehty! Siinähän akkuna sälähti! Simeoni.—Bueno, ya está hecho. Ya está roto el cristal. 03070
Bottom
03071
Top
JUHANI: Akkuna sälähti ja taivas välähti, kun kerran vaan keikahti Jussin pussi! Se oli Laiska-Jaakon mälli. Juhani.—Sí, ha saltado hecho añicos como saltó el castillo de Viborg, y el cielo se ha iluminado con relámpagos sólo con mover mi bolsa. 03071
Bottom
03072
Top
SIMEONI: Meitä poloisia! Simeoni.—¡Desdichados de nosotros! 03072
Bottom
03073
Top
JUHANI: Tie on auki, lähdetkö liikkeille? Juhani.—El paso está franco. ¿Quieres salir? 03073
Bottom
03074
Top
SIMEONI: Minä seuraan teitä, velikulta! SIMEONI: Minä seuraan teitä, velikulta! 03074
Bottom
03075
Top
JUHANI: Aapo, tie on auki, lähdetkö liikkeille? JUHANI: Aapo, tie on auki, lähdetkö liikkeille? 03075
Bottom
03076
Top
AAPO: Miksi nyrkki pystyssä, sinä hullu? Minä seuraan, seuraan! Mitähän tässä enää muuta, koska kerran on palanen kelkassamme. Aapo.—¿Por qué levantas el puño, loco? Salgo. ¿Qué tenemos que hacer aquí, si el mismo diablo conduce nuestro trineo? 03076
Bottom
03077
Top
JUHANI: Istu ja pala! Juhani.—¡Por todos los diablos del infierno! 03077
Bottom
03078
Top
TUOMAS: Kaikki pussit selkään ja akkunasta ulos! Porstua tömisee. Tuomas.—Venga, de prisa, bolsas a la espalda... y a la ventana. Ya se oyen pasos en el vestíbulo. 03078
Bottom
03079
Top
JUHANI: Onko se lukkari? Minä sivuun häntä. Juhani.—¿Es el chantre? Me gustaría acariciarlo. 03079
Bottom
03080
Top
TUOMAS: Tule! Tuomas.—¡Vamos! 03080
Bottom
03081
Top
JUHANI: Se on lukkari. Minä sivuun häntä hieman. Juhani.—Sí, es el chantre. Quisiera acariciarlo un poco. Tuomas.—¡Te digo que salgas! 03081
Bottom
03082
Top
TUOMAS: Pois! sanon minä. TUOMAS: Pois! sanon minä. 03082
Bottom
03083
Top
JUHANI: Älä astu tielleni nyt. Minä rakastan sinua, Tuomas veljeni. Juhani.—No te cruces en mi camino, por lo bien que te quiero, Tuomas, hermano. 03083
Bottom
03084
Top
TUOMAS: En päästä sinua tekemään hirmutöitä. Riennä nyt vaan kanssani akkunasta ulos; tuollahan jo pelto-murulla kaapaisevat toiset. Tule! Tuomas.—No permitiré que hagas una barbaridad. Salta conmigo por la ventana, que los otros ya corren por el campo. ¡Ven! 03084
Bottom
03085
Top
JUHANI: Hellitä! Mitä pelkäät sinä hirmutöitä? Hänen otan vaan koreasti polvilleni, nostan ylös takkinsa pitkät liepeet ja nassielen häntä paljaalla kämmenelläni, ja totta on tekevä tämä kämmen. Hellitä, armas veljeni, muutoin sydämmeni halkee kuin Korkin säkkipilli. Hellitä! sinä näet kuinka pääni höyryy. Juhani.—¡Suelta! ¿Por qué tienes miedo a las barbaridades? Le colocaré con buenos modales sobre mis rodillas, le levantaré los faldones de la levita, y le daré en las posaderas con la palma de la mano. ¡Suéltame, querido hermano, o mi corazón estallará como la gaita de Korkki! ¡Suelta! ¿No ves cómo echa humo mi cabeza? 03085
Bottom
03086
Top
TUOMAS: Olemmepa ikuiset vihamiehet, ellet tottele minua nyt. Huomaa mitä sanoin. Tuomas.—Eternos enemigos seremos si no me obedeces al punto. Piensa en lo que te digo. 03086
Bottom
03087
Top
JUHANI: Mennään sitten. Mutta enpä suostuisi tähän, jos en sydämestäni sinua rakastaisi. Juhani.—¡Está bien, vamos! Pero que conste que no cedería si no te quisiera con toda mi alma. 03087
Bottom
03088
Top
He vaikenivat, viskasivat itsensä akkunasta mäelle ja juoksivat nopeasti yli lukkarin perunapellon. Saralla kilkahtelivat pienet kivet, multa-kokkareet lentelivät korkealle ilmaan, ja pian he katosivat tiheään lepistöön toisten jäljessä. Silloin lukkari vihan hirmuisella muodolla rynkäs sisään, heiluttaen kourassansa meren-ruokoista, jykevätä sauvaa. Korkealla, kiljuvalla äänellä huuteli hän karkureita, mutta turhaan. Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset, juoksivat yli kivisen, kallionkieluisen tienoon, siitä halki ahtaan katajiston, siitä yli pappilan avaran, kaisla-rantaisen Neulaniemen niitun, viimein poikki lakean, kumisevan ahon, ja seisoivat santaisella tiellä, Sonnimäen kaltevan nummen alla. Ylös pitkin mukulakivistä rinnettä he astuivat ja ehdittyänsä nummen harjulle, päättivät he rakentaa itsellensä leiriä honkien juurille, kanervaiselle maalle; ja pian suitsuili heidän tuleltansa savu ylös puitten latvoille. Sin decir más, saltaron por la ventana y atravesaron a todo correr el campo de patatas del chantre. Las piedras rebotaban bajo sus pies y los terrones saltaban por el aire. Pronto desaparecieron entre la densa aliseda detrás de sus hermanos. El chantre, echando chispas, irrumpió en la habitación agitando su bastón de nudos y, con voz chillona, llamó desde la ventana a los evadidos. Pero inútilmente: los hermanos se perdieron por el soto, salieron a un campo pedregoso, atravesaron un estrecho boscaje de enebros, aparecieron en la amplia pradera de la casa del párroco, que resonaba bajo sus pisadas, recorrieron el prado de Neulaniemi, rodeado de juncos, y finalmente se detuvieron en el camino arenoso que asciende por la cuesta de Sonnimáki; luego se arrastraron entre la maleza y llegaron a la cima de la montaña, donde decidieron acampar bajo los altos pinos, sobre los brezos. Pronto, el humo de Ja hoguera se elevó sobre las copas de los árboles. 03088
Bottom
03089
Top
Korkea oli seutu, jossa veljekset majailivat. Näkyi sinne mäen takaa pappilan murros-katto, mutta mäen huipulla lukkarin punainen talo, suuri kirkonkylä, ja tuolla kuusien helmassa pitäjän kivi-kirkko, juhlallinen, komea. Näkyi vielä moniluotoinen järvi, jota viivaili itäpohjoinen, vaisusti ja liepeästi liehtoen kirkkaan taivaan alla, liehtoen yli järven, yli niittuin ja metsien, yli Sonnimäen hongiston, jonka juurilla veljekset nyt lepäsivät ja paistelivat nauriita loimottavalla nuotiolla. El lugar donde se hallaban los hermanos estaba en lo alto. Detrás de la montaña se veía el tejado abuhardillado de la casa del párroco, la casita roja del chantre sobre un cerro, el pueblo, grande, y más allá, entre abetos, la soberbia e imponente iglesia de piedra de la comarca. Más lejos aún se divisaba un lago poblado de innumerables islas rocosas, levemente agitado por la suave brisa del nordeste que abanicaba el aire transparente y acariciaba las aguas, las praderas y el pinar de Sonnimaki, junto al cual reposaban los hermanos y asaban nabos en el rescoldo de una chisporroteante hoguera. 03089
Bottom
03090
Top
JUHANI: Nyt syömme oikein kuninkaallisen atrian. Juhani.—Ahora nos zamparemos una verdadera comida de reyes. 03090
Bottom
03091
Top
TIMO: Oikein herran-päiväisen. Timo.—Un festín de señores. 03091
Bottom
03092
Top
JUHANI: Naudan-lihaa pussista ja nauris-hillukkoja mujusta. Ne ovat kypsiä tuossa paikassa. Juhani.—Tenemos carne en las bolsas y nabos en la ceniza, que pronto estarán en su punto. 03092
Bottom
03093
Top
Tuuli se puhaltaa ja puun-latvat taipuu,
Kultani ääni se kaukana kaikuu...
Las copas de los árboles se inclinan a los vientos
y la voz de mi amada escúchase a lo lejos...
03093
Bottom
03096
Top
Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istua kaksi peevelillistä päivää. Hemos sido torpes como bueyes al haber pasado dos días infernales sentados en un banco en la casa del chantre, con la cartilla entre las manos. 03096
Bottom
03097
Top
EERO: Mutta kas seista sen ovi-nurkassa, sehän vasta toista. Eero.—No digas más, aunque de pie en el rincón era otra cosa... 03097
Bottom
03098
Top
JUHANI: Hyvä, Eeroseni, sinä viisas Eeroseni, sinä kuus-tuumainen Eeroseni, sinä napa-taatta.--Lukkarin ovi-nurkassa! Minä sinun saakelin opetan. Juhani.—Bien por mi pequeño y sabihondo Eero, tan poca cosa él. De manera que en el rincón del chantre, ¿eh? ¡Ya te voy a arreglar yo a ti, diablejo! 03098
Bottom
03099
Top
AAPO: Hiljaa, hiljaa, te pakanat! Aapo.—¡Haya paz, malditos impíos! 03099
Bottom
03100
Top
TUOMAS: Istu rauhassa, Juhani, ja ole huolimatta hänen puheistansa. Tuomas.—Siéntate tranquilo, Juhani, y no hagas caso de sus puyas. 03100
Bottom
03101
Top
JUHANI: Lakki päästäs kun syöt, sinä kokkare. Juhani.—Quítate la gorra cuando comes, mal educado. 03101
Bottom
03102
Top
TUOMAS: Lakki päästäs, sanon minäkin. Tuomas.—Lo mismo digo, quítatela tú. 03102
Bottom
03103
Top
JUHANI: Kas niin. Totella täytyy sinun; ei auta. Juhani.—Así. Tienes que obedecer; no hay otro remedio. 03103
Bottom
03104
Top
SIMEONI: Aina vaan nalkutusta, paljasta nalkutusta. Jumala teidän sielunne ja mielenne kerran valaiskoon! Simeoni.—¡Siempre con discusiones, con estúpidas discusiones! ¡Ojalá Dios os iluminara de una vez el corazón y el entendimiento! 03104
Bottom
03105
Top
JUHANI: Ainapa hän on kiusan kapula. Juhani.—Si es que siempre está metiendo cizaña. 03105
Bottom
03106
Top
EERO: Ainapa olen kirotuissa hampaissanne »se turvikko ja peukalo, se pikkunappula Eero». Mutta senpä tähden olen sitkeä. Eero.—No se os cae mi nombre de la boca: que si ese enano, ese renacuajo, ese rabanillo de Eero... ¡Hay que ver lo que tiene uno que aguantar! 03106
Bottom
03107
Top
JUHANI: Sinä olet vihainen rakkikoira, niinkuin kuului veisussa »seitsemän miehen voima». Juhani.—Tú no eres más que un chucho ladrador, como te llamaban en la canción de marras. 03107
Bottom
03108
Top
EERO: Purenpa takaisin ja terävästi. Eero.—No hago más que devolver los mordiscos, y bien a gusto. 03108
Bottom
03109
Top
JUHANI: Sinä olet karvautta täys. Juhani.—Estás hinchado de amargura. 03109
Bottom
03110
Top
AAPO: Sallipas minullekin sananen. Eero lausui jotakin, jossa luullakseni löytyi hieman totuutta. Katso: sitä karvautta, jota hän välimmiten jakelee ympärillensä, olemme kenties itse paljon keitelleet. Muistakaamme toki: kaikki olemme saman Luojan luontokappaleita. Aapo.—Deja que hable yo también. Eero dijo algo que a mi juicio no va descaminado. La hiel que pone en sus palabras quizá la hemos provocado nosotros. Y no olvidemos que todos somos criaturas de un mismo Creador. 03110
Bottom
03111
Top
TIMO: Vallan niin. Jos minulla on kaksi »nokkaa, toinen kuin lesti ja toinen kuin leivän puolikas», niin mitäs muiden siihen tulee? Itse mä niitä kannan. Mutta heittäkäämme jo nokat ja nakat, Luojat ja luomiset tuperin tuhkaan. Kas täältä, Juhani, saat nauriin, pehmeän kuin tuhkulaisen. Iskeppäs sen niskaan ja älä ole milläskään tuon joutavan puheista. Hän on nuori ja ymmärtämätön.--Syö, veljeni. Timo.—Bien observado. Si tengo dos «narices, una como un zueco y otra como medio panecillo», ¿qué le importa a la gente? Soy yo el que las lleva, ¿no? Pero enterremos en las cenizas las narices y otros apéndices, las criaturas y los creadores. Toma, Juhani, coge este nabo tierno como la manteca y métele el diente en los riñones. Y olvídate de las tonterías de Eero. Sabes bien que es joven y que tiene menos sesos que un mosquito. Come, hermano. 03111
Bottom
03112
Top
JUHANI: Syön kyllä. Juhani.—Naturalmente que comeré. 03112
Bottom
03113
Top
TIMO: Nyt elämme kuin häissä vaan täällä korkealla, kaikuvalla mäellä. Timo.—Estamos como en unas bodas, aquí en esta colina con eco. 03113
Bottom
03114
Top
JUHANI: Kuin taivaan häissä. Mutta rääkättiinpä meitä äsken vielä oikein surkeasti helvetissä tuolla alhaalla. Juhani.—Como en unas bodas celestiales, pero, ay, no hace mucho que sufríamos allí abajo los peores tormentos del infierno. 03114
Bottom
03115
Top
TIMO: »Toisinaan alaslasketaan, toisinaan ylösnostetaan» tässä maailmassa. Timo.—El mundo es una escalera; unos la suben y otros la bajan. 03115
Bottom
03116
Top
JUHANI: Niin on laita. Mitä sanot, veli Aapo? Juhani.—Eso es verdad. ¿Qué dices tú, Aapo, hermano mío? 03116
Bottom
03117
Top
AAPO: Olenpa koettanut parastani, mutta turhaan. Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Tässä istun. Aapo.—He hecho cuanto he podido, pero como si nada. Ahora estoy enfadado por una vez y dejo el gobierno de la barca de nuestra vida en manos del destino. Aquí me siento. 03117
Bottom
03118
Top
JUHANI: Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni. Juhani.—Sentados estamos y el universo se extiende a nuestros pies. Cual la cresta de un gallo, brilla allí abajo la casa del chantre, y más allá se alza hacia el cielo la torre del templo de Dios. 03118
Bottom
03119
Top
AAPO: Senpä temppelin juurella kerran istumme häpeän mustassa puussa, istumme niskat kyyryssä, kuin seitsemän variksen-poikasta aidalla, ja kuulemme ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. Aapo.—A los pies de aquel templo nos sentaremos un día en los negros cepos infamantes, encorvados como siete cuervos en una cerca, y la gente nos señalará con el dedo diciendo: «Mirad los siete vagos de Jukola.» 03119
Bottom
03120
Top
JUHANI: Ei koita se päivä, jona Jukolan pojat, niskat kyyryssä kuin variksen-poikaset istuvat häpeän mustassa puussa ja kuulevat ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. Tämä päivä ei koita, ennen menen hirteen, tai marssin aina maailman-loppuun, Heinolan pataljoonaan kivääriä keikuttelemaan. »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Nyt, veljet, koska olemme syöneet, niin laulamme, heläytämme että nummi tärisee. Juhani.—Nunca amanecerá el día en que los hijos de Jukola se sienten en los cepos de 1a infamia, encorvados como pequeños cuervos, ni nadie oirá decir a la gente señalándoles con el dedo: «Mirad los siete vagos de Jukola.» No, nunca amanecerá ese día. Antes me ahorcaría o me iría al fin del mundo a manejar el fusil en el batallón de Heinola. «¿Para qué preocuparme, bribonzuelo?» Y ahora, hermanos, cuando nos hayamos atiborrado, cantemos alegremente hasta que tiemble el bosque. 03120
Bottom
03121
Top
SIMEONI: Siunataan itsemme ja nukutaan. Simeoni.—Deseémonos la paz y durmamos como benditos. 03121
Bottom
03122
Top
JUHANI: Ensin lauletaan: »Mitä minä huolin». Karastappas kurkkuas, Timo. Juhani.—Pero antes cantemos «¿Para qué preocuparme?». Aclara la garganta, Timo. 03122
Bottom
03123
Top
TIMO: Minä olen valmis. Timo.—Ya estoy en voz. 03123
Bottom
03124
Top
JUHANI: Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas? Juhani.—¿Y nuestro hermanito Eero? ¿Qué? ¿Volvemos a ser amigos? 03124
Bottom
03125
Top
EERO: Ystävät ja veljekset. Eero.—Amigos y hermanos. 03125
Bottom
03126
Top
JUHANI: Kaikki hyvin. Mutta kruuvaappas kurkkuas. Juhani.—Estupendo, pero aclara la voz. 03126
Bottom
03127
Top
EERO: Se on jo täydessä tämmingissä. Eero.—Ya está. 03127
Bottom
03128
Top
JUHANI: Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa.--Nyt pojat! Juhani.—¡Bien! Ahora, que todos oigan cómo se alborota el pinar. ¡Ahora, chicos! 03128
Bottom
03129
Top
Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturi-vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon
Pois minä lähden, tyttöjen houkko;
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Eipä mua peljätä piispa, ei pappi;
Kohta on ylläni sankarin takki.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Juokseppas, Rusko, ja pyöritä pyörää;
Keisarin knalleja karsitaan syömään.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturin vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Para qué preocuparme, bribonzuelo,
si como una montaña tengo el pecho.
¡Tralará, tralará, tralará!

Me uniré a los soldados de Heinola,
a quien las chicas no dicen ni ¡hola!
¡Tralará, tralará, tralará!

No me importa el obispo ni el pastor,
con uniforme vestiré m03161: ejor.
¡Tralará, tralará, tralará!

Corre, caballo, corre con ardor
hacia los chuscos del emperador.
¡Tralará, tralará, tralará!

Para qué preocuparme, bribonzuelo,
si como una montaña tengo el pecho.
¡Tralará, tralará, tralará!
03129
Bottom
03150
Top
JUHANI: Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla. Juhani.—¡Bravo! ¿Veis qué bien se está aquí? 03150
Bottom
03151
Top
SIMEONI: Vähemmin ääntä, vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja.--Mutta hiljaa, hiljaa! täällä tulee ihmisiä. Simeoni.—¡Más quedo, más quedo! Metéis más ruido que una legión de diablos. ¡Silencio, silencio, que alguien se acerca! 03151
Bottom
03152
Top
JUHANI: Ihmisiä? Katso tarkemmin, niin näet suljun Mustalaisia, näet »Rajamäen rykmentin». Juhani.—¿Gente? Ah, ya. Son los del «Regimiento de Rajamáki», esa partida de gitanos. 03152
Bottom
03153
Top
Matkue, joka lähestyi, oli eräs ympärikulkeva perhe, kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla, josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko, lyhyt, mutta käpeä mies, musta vilttihattu päässä. Hän kauppailee retkillänsä pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. Harjoittelee hän myös viuluniekan virkaa, vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa, kastellen kaulaansa aina tarjomusta mukaan.--Mutta kiltti kuppari on hänen akkansa, Kaisa, nuuskanaamainen, tuikea eukko. Harvapa on sauna, jota hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen paikkakunnan eukoille. Silloin hyppii Kaisan kirves, suunsa massahtelee ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi, mutta paisuu myöskin tuliaispussi.--On heillä joukko lapsiakin, joka seuraa heitä heidän matkoillansa kylästä kylään, talosta taloon. Kaksi niistä käyvät jo retkensä itse, hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä, milloin edellä, milloin jäljessä, mutta niitä kolmea nuorempata kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa; ja Kaisa aina aisoissa vetää, Mikko lykkää sauvallansa perään. Kova on siinä meteli, missä Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä. Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat, viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla. El tropel que se acercaba era, en efecto, una familia ambulante que vivía en una cabaña situada en el calvero de Rajamáki, por lo que todos la llamaban el Regimiento de Rajamáki. Su jefe, Mikko, famoso en toda la comarca, es un hombre pequeño y ágil, y siempre va cubierto con un negro sombrero de fieltro. Va por ahí vendiendo pez, y es un experto en el manejo del cuchillo de castrador. También toca el violín, y rasca su instrumento rojo oscuro en los bailes o en las fiestas campesinas, regando su gaznate con todo lo que buenamente le ofrecen. Kaisa, su mujer, de carácter desabrido y aficionada al rapé, goza de gran prestigio por su habilidad en poner ventosas. Raras son las saunas en las que no ha estado para aliviar con su maña a las mujeres de la comarca. Entonces hace brincar su lanceta, su boca succiona y emite chasquidos, su rostro, manchado de rapé, suda la gota gorda; pero su talega se llena de regalos. Mikko y Kaisa tienen un montón de hijos que les siguen en sus caminatas de aldea en aldea y de granja en granja. Dos de los muchachos ya andan, saltan felices, delante o detrás de sus padres, pero sin alejarse mucho de ellos; los tres pequeños van como fardos en la carreta, entre cuyas varas va Kaisa tirando, mientras Mikko empuja detrás con su bastón. Por donde pasa el Regimiento de Rajamáki siempre hay bullicio, y un coplero compuso una vez una canción burlesca sobre la familia, llamándola «Regimiento». Tal era el grupo que, armando jaleo, subía por la ladera de la colina de Sonnimáki hacia el pueblo, mientras los hermanos, alegres como cabras locas, celebraban su libertad en la loma. 03153
Bottom
03154
Top
JUHANI: Heisaa! terve, sinä ennenmainittu rykmentti, terve! Juhani.—¡Hola, hola, ilustre regimiento! ¡Salud! 03154
Bottom
03155
Top
TIMO: »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen. Timo.—Se os saluda en sueco, si queréis. 03155
Bottom
03156
Top
EERO: »Kappusivai!» sanoi Ryssä. Eero.—Y si queréis, se os saluda en ruso. 03156
Bottom
03157
Top
KAISA. Mitä tahdotte, te siellä ylhäällä? Kaisa.—Eh, vosotros, los de ahí arriba, ¿qué queréis? 03157
Bottom
03158
Top
EERO: Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin ruskeaan reisi-pakaraan. Eero.—Que la comadre venga a chupar un buen cuerno de sangre de la morena nalga de Juhani. 03158
Bottom
03159
Top
JUHANI: Muori imee ja napsuttelee, koska faari pelaa, sehän vasta yhteen-mallaa. Juhani.—Que la comadre chupe y dé unas palmadas mientras que el compadre hace música... ¡será una buena banda! 03159
Bottom
03160
Top
MIKKO. Minä annan teille peevelin, te Jukolan sissit! Mikko.—¡Iros al diablo, bandidos de Jukola! 03160
Bottom
03161
Top
EERO: Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea marssi. Eero.—El viejo no quiere tocar, ea; pero nosotros vamos a cantar una marcha estupenda. 03161
Bottom
03162
Top
JUHANI: Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No, pojat Timo ja Eero! Juhani.—Eso, una marcha estupenda, mientras el Regimiento de Rajamáki desfila ante nosotros. ¡Venga, chicos, Timo y Eero! 03162
Bottom
03163
Top
Karsitaan nyt kulkemahan
Ylös, alas mäkii,
Kuohintahan, kuppaamahan,
Kauppoilemaan pikii.

Aisoiss' Kaisa nuuska-naama
Itse olla tykkää,
Mikko, purren mälliänsä,
sauvall perään lykkää.
Andan con paso ligero,
cuesta arriba, cuesta abajo,
ella ventosas poniendo,
él vendiendo pez, castrando.

Con la cara de rapé
manchada tira del carro
Kaisa, mientras Mikko, veis,
empuja y masca tabaco.
03163
Bottom
03174
Top
JUHANI: Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus. Juhani.—¡Bravo! ¡Qué canción más divertida! 03174
Bottom
03175
Top
KAISA. Tietäkää, te sen vietävät siellä, että me kuljemme aina kunnialla, mutta te, te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit ja raatelevat pedot. Minä kuppaan, minä, ja teen terveyttä; Mikko kuohii, hän, ja tekee lihavia kaltteja, muhkeita härkiä ja komeoita ruunia, joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat; se tietäkäät, te perkeleet. Kaisa.—Habéis de saber, golfos, que nosotros caminamos por las sendas del honor, y no como vosotros, que andáis escondidos por los bosques como ladrones y fieras. Yo pongo ventosas y devuelvo la salud, y Mikko capa a los cochinos para que engorden y a los bueyes para que cumplan bien su oficio. Por sus manos han pasado los preciosos caballos capones sobre los que cabalgan los reyes de los reyes. ¿Habéis oído, malditos demonios? 03175
Bottom
03176
Top
JUHANI: Pari värssyä sen saarnan päälle, pojat! Timo ja Eero, reippaat pojat! Yht'aikaa! Juhani.—Chicos, esta prédica bien merece algunas estrofas más. ¡Venga, Timo y Eero, ilustres cantores! ¡Todos a la vez! 03176
Bottom
03177
Top
Kaisan huulet massahtelee,
Napsuttelee kirves;
Kreeta-muori Kaisan kynsiss'
Juttuu hampaat irviss'.

Mutta tuolla tarhan puoless'
Mikä pauhu? Heisaa!
Kyltät, kaltit saarnailevat,
Pikku-porsaat veisaa.

Miksi kyltät hälisevät?
Miksi naskit kirkuu?
Katsos: läätin oven alla
Mikon veitsi vilkkuu.
Los labios de Kaisa chupan
y actúa con la lanceta,
mas no deja de hablar nunca,
sufriendo, la vieja Greta.

Mas ¿qué pasa en el corral
que los cerdos pegan gritos?
¡Parecen una coral
cantando los muy cochinos!

¿Por qué gruñirán los puercos,
por qué tanto desafino?
Asomar por la pocilga
se ve el cuchillo de Mikko.
03177
Bottom
03193
Top
JUHANI: Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää, Mikko? Juhani.—¡Divertida canción, cielos! ¿A ti no te lo parece, Mikko? 03193
Bottom
03194
Top
MIKKO. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä, että tässä on itse Mestari-Mikko, joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä, vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. Ja siitäpä tempusta sai hän valtuus-kirjan, jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan. Sellainen Mikko minä olen. Mikko.—Cierra el pico al instante y no olvides que estás nada menos que delante del célebre maestro Mikko, que ha castrado el semental del gobernador sobre una limpia sábana sin derramar una sola gota de sangre, y esta hazaña le ha valido una procura que ni el mismo emperador de Roma osaría violar. Éste soy yo, Mikko. 03194
Bottom
03195
Top
EERO: Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa! Eero.—¡Bien por ti, Mikko, sin par capador ambulante, con tu vieja bruja! 03195
Bottom
03196
Top
KAISA. Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän hääjoukon. Kaisa.—A ver si os convierto a todos en una manada de lobos, como hizo aquel viejo que hechizó a todos los convidados a una boda, por desagradecidos. 03196
Bottom
03197
Top
JUHANI: Tässäpä seison vielä vanhana Jukolan-Jussina omissa housuissani, ja niinpä toivon Jumalan avulla seisovani myöskin tästälähin. Eihän siitä noita-konstistasi, muija-parka, tule enemmän kuin koska toisvuonna ennustit meille maailman loppua ja saatoit monen akan pyytämään turhaan anteeksi entistä häijyyttänsä ukoltaan. Juhani.—Por el momento sigo siendo Jussi de Jukola, aquí donde me veis, con mis propios pantalones, y con la ayuda de Dios espero seguir siéndolo mucho tiempo. Y en cuanto a tus hechizos, pobre vieja, serán lo mismo que cuando auguraste el fin del mundo, hace dos años, que muchas mujeres corrieron a pedir perdón a sus maridos por sus pasadas iniquidades. 03197
Bottom
03198
Top
KAISA. Kuule mitä nyt ennustan. Kaisa.—¿Sí, eh? Pues escucha lo que te profetizo ahora. 03198
Bottom
03199
Top
EERO: Ennustatpa ja toivot meille lämpöisen saunan ja sinun itsesi meitä kuppailemaan niskaan. Eero.—Profetiza, y estaría bien que nos profetizases una sauna bien caliente mientras nos ponías ventosas en el cogote. 03199
Bottom
03200
Top
JUHANI: Mutta se on hullu ennustus ja toivo. Tosin ai'on kotia tullessani lämmittää saunan ja kylpeä oikein herttaisesti, mutta Aatamin-frakkia niskassani en ensinkään mieli rikkoa. Juhani.—Además, esas profecías y augurios son pura filfa, aunque bien es cierto que cuando llegue a casa pienso calentar la sauna y darme un baño delicioso; pero maldito el deseo que tengo de que me arañen el traje de Adán. 03200
Bottom
03201
Top
KAISA. Kuule, kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös, ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä, rämeitä ja soita, etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. Ah! verisesti täytyy sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä, puuskuttaen kuin kuoleva jänis, kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi. Tämä kuulkaa ja muistakaa. Kaisa.—¡Escucha, escucha lo que te digo! Tu sauna arderá, así como tu choza, y tú vagarás por los bosques en un estado miserable, en busca de un abrigo para tu cuerpo helado. ¡Ah!, y tendrás que enfrentarte en sangrientas luchas con los hombres y con las fieras del bosque, y entonces, jadeando como una liebre en las últimas, esconderás tu maldita cabeza bajo los matorrales. ¡Escuchadlo todos y que no se os olvide! 03201
Bottom
03202
Top
JUHANI: Mene helvettiin... Juhani.—¡Vete al infierno! 03202
Bottom
03203
Top
TUOMAS: Vaikene jo, vaikene! Tuomas.—¡Anda, calla, calla! 03203
Bottom
03204
Top
SIMEONI: Sinä jumalaton, villitty! Simeoni.—¡Qué impiedad!, ¡qué desenfreno! 03204
Bottom
03205
Top
JUHANI: Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu lukkarin kurkkuun ijankaikkinen sian-tauti. Juhani.—¡Así te hundas en el rojo infierno llameante! ¡Anda a casa del chantre y que por tus conjuros padezca paperas eternas! 03205
Bottom
03206
Top
EERO: Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju. Eero.—Sí, que chille como un viejo verraco entre las patas de Mikko. 03206
Bottom
03207
Top
JUHANI: Niin! ja rovastille, sille ulkokullatulle, tekopyhälle, ja rikkaalle rasva- ja makkara-rovastille... Mitä määräisimme hänelle? Sanoppas, Eero. Juhani.—¡Eso es! ¿Y qué vamos a desearle al pastor, ese hipócrita santurrón y engreído? ¿Eh, qué vamos a desearle, Eero? 03207
Bottom
03208
Top
EERO: Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika kissapiirakka. Eero.—Que después de un examen de lectura le pase lo que le pasó al aduanero de Oulu... ¡Que le metan en el talego una empanada de gato! 03208
Bottom
03209
Top
JUHANI: Niin! Paltamon kalakukko, näetkös, jossa kissa, karvainen kissa on moskana sisällä. Juhani.—¡Eso es! O sea, una empanada de pescado donde de relleno haya un gato... ¡un gato con todos sus pelos! 03209
Bottom
03210
Top
EERO: Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa, repee kerran remahtaen vaan. Eero.—Sí, y que el domingo siguiente eche un sermón sobre el castigo, tan fanático y venenoso, que le estalle la sebosa panza. 03210
Bottom
03211
Top
JUHANI: Niin! ja sitten peijakas hänen periköön, ottakoon hänen niskaansa ja lennättäköön häntä niinkuin pirun on tapana pappia lennättää. Juhani.—¡Sí, sí! Y luego que el diablo se lo lleve en volandas agarrado por el pescuezo, como acostumbra a hacer con los pastores. 03211
Bottom
03212
Top
EERO: Vieköön rikkaan miehen toveriksi sen mahtavan ja rikkaan rovastin. Eero.—¡Y que lleve con el rico opulento a un pastor tan rico y poderoso! 03212
Bottom
03213
Top
JUHANI: Siinähän ovat terveiset, joita pyydämme sinun saattamaan koreasti esiin sekä lukkarille että rovastille. Ja jos kaiken tämän teet, niin saatpa sitten noitua minun itseni vaikka sudeksi, niinkuin uhkasit. Juhani.—Éstos son los saludos que queremos que lleves de nuestra parte al chantre y al pastor, y cuando lo hayas hecho, vuelve y cumple tu amenaza convirtiéndome en lobo. 03213
Bottom
03214
Top
EERO: Sudeksi niin ahneeksi, että hän kerralla nielee kitaansa koko Rajamäen rykmentin. Eero.—Y tan voraz que pueda engullirse de un bocado a todo el Regimiento de Rajamáki. 03214
Bottom
03215
Top
JUHANI: Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle. Juhani.—Con el saco de cuernos de postre. 03215
Bottom
03216
Top
EERO: Vielä pikipussinkin paakelssina. Eero.—Y el saco de la pez como pastel. 03216
Bottom
03217
Top
JUHANI: Niin juuri, sinä vasaran-poika! Juhani.—¡Has dado en el clavo, martillo! 03217
Bottom
03218
Top
KAISA. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä terveisenne, ja se keitto on kupissanne kerran vielä, te kirotut! Anna heille kivestä läksiäisiksi, Mikko, anna että pääkuori aukenee. Kaisa.—¡Muy bien! El pastor y el chantre recibirán no tardando mucho vuestros cumplidos, y un día os tragaréis esta sopa, malditos. Anda, Mikko, tírales una piedra a manera de despedida, y a ver si le abres a alguno la cabeza. 03218
Bottom
03219
Top
MIKKO. Tässäpä on mukava harakan-kivi, juuri kuin käsketty.--Tuossa, te Pelttarin pukit!--Mars, Kaisa! Nyt mennään. Mikko.—Aquí hay un pedrusco que ni mandado hacer de encargo... Ahí va, chivos barbudos! Y ahora sigue el camino, Kaisa. 03219
Bottom
03220
Top
JUHANI: Tuota riivattua! Nakkasi kiven, ja liki liippasi, ettei iskenyt minua otsikkoon. Juhani.—¡Maldito! Ha estado a punto de descalabrarme. 03220
Bottom
03221
Top
EERO: Lähetetään polla takaisin. Eero.—Devolvámosle la pelota. 03221
Bottom
03222
Top
JUHANI: Sinkauta se ukolle takaisin, että hattu kömähtää. Juhani.—Vuélale el sombrero al viejo. 03222
Bottom
03223
Top
TUOMAS: Oleppas heittämättä, poika, jos tahdot säästää saivaristoas. Tuomas.—No tires, mostrenco, si es que quieres conservar el nido de los piojos. 03223
Bottom
03224
Top
AAPO: Näethän, sinä konna, että siellä on lapsia. Aapo.—¿No ves que llevan niños, tarugo? 03224
Bottom
03225
Top
JUHANI: Pidätä kives; he jo mennä kaapaisevat että nummi jymisee. Juhani.—Deja la piedra. Van a tal velocidad que no ven dónde pisan. 03225
Bottom
03226
Top
SIMEONI: Voi te ilkeen-aikaiset, te kalmukit ja koiran-kuonolaiset! Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme tiellä. Voi te rosvot! Simeoni.—¡Desgraciados, malvados, calmucos, cara de perros! ¡Ni siquiera un pacífico caminante puede pasar tranquilamente ante nosotros por el camino! ¡Bandidos! 03226
Bottom
03227
Top
JUHANI: Minäkö, joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen potran ruumiinsa, niin--kylläs sen tiedät. Kaksi yötä ja päivää on poika istunut tornissa. Mutta lähetinpä lukkarille vallan uhkeita terveisiä sappeni lievitteeksi. Juhani.—¿A mí me lo dices, que no le tocaría ni un pelo al caminante? Lo que pasa es que cuando uno está encolerizado y se le sube la sangre a la cabeza, entonces..., bueno, ya sabes lo que quiero decir. Uno ha pasado dos días con sus noches encerrado en prisión. Y lo que he hecho ha sido mandar al chantre afectuosos saludos para descargar la mala uva. 03227
Bottom
03228
Top
AAPO: Ja vielä hullumpia rovastille. Niitä terveisiä taidamme vielä katkerasti katua. Aapo.—Y saludos no menos afectuosos al pastor. Algún día nos arrepentiremos de ello arpargamente. 03228
Bottom
03229
Top
JUHANI: »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Elämä, nuoren miehen elämä on juuri niinkuin tämä kaikuva, kohiseva nummi. Ja tuollahan koillisessa longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä, tuolla ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. Kolistimen kolme järveä siellä silmäni näkee. Juhani.—«¿Para qué preocuparme...?» La vida de un joven es igualita a esta colina que pisamos, poblada de ecos y rumores. Allá, al noroeste, se alza la abrupta cima de Impivaara, mientras que al otro lado, al sudoeste, brilla el lago del pueblo, y al fondo, donde el claro cielo acaba, se divisan otros lagos, en un encadenamiento infinito. Mis ojos contemplan los tres lagos de Ko-listin. 03229
Bottom
03230
Top
»Ei mun auta, ei mun auta,
Täytyy mennä järveen;
Kultani on niin vihainen
Ja puhisee kuin kärme».
Qué remedio me queda
que en el lago meterme.
Mi amada me desdeña
y silba cual serpiente.
03230
Bottom
03236
Top
Tuon järven pinnallapa tuossa istuu usein lukkari-ukkomme ongen-pahla kourassa. Ah! könöttäisi hän siellä nyt ja minä olisin tuima tuulenpuuska, äkeä hirmu-myrsky kaakosta, niin tietäisinpä mitä kohden rynkäisin pauhinalla, ja pianpa puljahtelis kumossa lukkarin ruuhi. Mira tú por dónde, a aquel lago suele ir el viejo chantre a echar la caña. ¡Ay, si ahora estuviese él allí y yo fuera un aire violento, un terrible huracán del sudeste, ya sé dónde soplaría de golpe, y pronto se iría a pique la barca del chantre! 03236
Bottom
03237
Top
SIMEONI: Mikä synnillinen toivotus! Simeoni.—¡Torpe deseo, por mi vida! 03237
Bottom
03238
Top
JUHANI: Sen minä tekisin, ruuhen minä kumoisin että kiehuisi vellinä järven vesi. Juhani.—Pues lo haría como lo digo: tumbaría la barca y el agua del lago herviría como caldo. 03238
Bottom
03239
Top
TIMO: Suden paistiksi koko mies. Timo.—Así se convierta en presa de los lobos, el maldito hombre. 03239
Bottom
03240
Top
JUHANI: Suden-kuoppaan hänen syöksisin ja itse paseerailisin riemuiten reunalla. Juhani.—Eso es, lo arrojaría a la trampa de los lobos y yo caminaría tan campante al borde del foso. 03240
Bottom
03241
Top
AAPO: Kettu, kerran karhun pahan-suopa, narrasi kuoppaan kontio-kurjan. Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan kuopan, haastellen pilkallisesti. Siitä astui hän ilveksen selkään, ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen, joka seisoi siinä lähellä. Rupesi laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta neljästä ilmasta; käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen laulunsa mukaan. Tulivat pian itä, läntinen ja etelä, ja ankarasti kaikkui ja kohisi kuusi. Tuli myös voimallinen pohja, rynkäsi halki partaisen, pimeän korven, humisten ja ryskyin. Silloin kuusi pauhasi, vapisi ja kumartui syvään, murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa, viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä kuopassa. Aapo.—Una vez la maliciosa zorra quiso jugarle una mala pasada al oso, atrayéndole con artimañas a una trampa. Así lo hizo, y luego empezó a hacer muecas alrededor del agujero, burlándose de su víctima. Luego cabalgó sobre un lince, el cual la llevó a la cima de un alto abeto que crecía no lejos. Borracha de gozo, púsose la zorra a cantar y, convocando a los vientos de la rosa, les mandó que la acompañasen en sus cantos con el arpa del abeto. Pronto llegaron los vientos del este, del oeste y del sur, y el abeto se balanceó y susurró. Pero he aquí que llegó también el fuerte ventarrón del norte, rugiendo y bramando a través del denso bosque sombrío, e hizo crujir el abeto, que, inclinándose profundamente, se salió de raíz y fue a caer sobre el foso del oso, arrastrando en su caída a la ladina zorra al fondo, dejándola a merced de las zarpas del oso. 03241
Bottom
03242
Top
TIMO: No peijakas! Mutta nyt? Timo.—¡Toma ya! ¿Y qué pasó después? 03242
Bottom
03243
Top
JUHANI: Kylläs tuon arvaat, kuinka nyt tapahtui. Kieppasi mar' karhu oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti, niinkuin teki hyvä lukkari minulle.--Mutta ymmärränpä Aapon tarkoituksen. Hän tahtoi minua muistuttaa, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän putoo siihen itse. Olkoon niinkin, mutta suden-kuopan saaliiksi lukkarin soisin vaan. Juhani.—Ya puedes figurártelo. Pasó que el oso agarró a la zorra por el cuello y la zarandeó hasta hacerle castañetear los dientes, lo mismito que hizo conmigo nuestro buen chantre. Pero ya caigo en lo que Aapo quiere decir: recordarme que quien cava una fosa para otro, cae en ella. Puede que sea así; pero, de todas formas, la verdad es que me gustaría ver al chantre en el fondo de una trampa de lobos. 03243
Bottom
03244
Top
TIMO: Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän, sitähän ei juuri minunkaan sydämeni vastaanlöis. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Kaksi tuntia, kaksi tuntia vaan. Ja jääköön tämä tähän. Eläköön lukkari rauhassa, putoomatta edes närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Mutta yhtä ihmettelen. Kuinka taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. Voi veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella, sitä vähemmin kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. Te uskotte tämän, mutta minä päätän asian puhtaaksi valheeksi. Timo.—A mí me haría mucha gracia ver al chantre pataleando en el fondo de una trampa, pero yo no emplearía mucho tiempo en darle tormento al anciano en el hediondo agujero. Creo que dos horas bastarían. Pero quédese todo como está. Que viva en paz el chantre, sin caer en el hoyo de mi irritado corazón. Sin embargo, hay una cosa que me inquieta: ¿cómo podéis creer en boberías como esa fábula de la zorra y el oso? ¡Venga ya, hermanos! Ni la zorra puede barbullar una sola palabra, ni mucho menos convocar a los vientos celestiales. Vosotros creeréis esas historias, pero a mí me parecen un camelo. 03244
Bottom
03245
Top
JUHANI: Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa. Juhani.—Todo el mundo sabe que la cabeza de Timo no es precisamente de las más claras de este mundo. 03245
Bottom
03246
Top
TIMO: Vaikk'ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo. Timo.—Supongamos que sea así, pero la verdad es que con esta cabeza me paseo por el mundo con ella tan alta como tú o como cualquier otro, hombre o mujer. 03246
Bottom
03247
Top
AAPO: Timo ei käsitä kuvausta. Aapo.—Es que Timo no comprende las parábolas. 03247
Bottom
03248
Top
JUHANI: Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua, niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme. Juhani.—El pobre desdichado no comprende nada. Pero yo voy a explicártelo. La historia de la zorra y el oso ocurrió tal vez en aquellos tiempos en que todas las criaturas todavía sabían hablar, y también los árboles, tal como nos relata el Antiguo Testamento. Eso le oí decir a nuestro difunto tío ciego. 03248
Bottom
03249
Top
AAPO: Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta. Aapo.—Pero tampoco tú has entendido la fábula y su intención. 03249
Bottom
03250
Top
TIMO: Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa; musta kylki molemmilla». Timo.—«Apártate que me tiznas, dijo la sartén al cazo.» 03250
Bottom
03251
Top
JUHANI: Mielitkö viisastella, mies? Mutta usko minua, niin kiitänpä Jumalaa siitä, etten ole niin tyhmä kuin sinä, Timo-poloinen. Juhani.—¿Quieres dártelas de sabio? Puedes creerme que doy gracias a Dios de no ser tan mostrenco como tú, mi pobre Timo. 03251
Bottom
03252
Top
TIMO: Vaikka et ole; enpä siinä mitään vaaraa näekkään. Timo.—De acuerdo, ningún peligro veo en ello. 03252
Bottom
03253
Top
EERO: Tee sinä, Timo, niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten rintaasi, ja saadaanpa nähdä, kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia marssii. Eero.—Timo, haz como hizo antes el publicano: golpéate el pecho y allá se verá cuál de nosotros dos será el mejor. 03253
Bottom
03254
Top
JUHANI: Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin, sinä puplikaani itse? Juhani.—¡Cáspita! ¿También el pequeño Eero, el menospreciado publicano, se ha sentido herido? 03254
Bottom
03255
Top
EERO: Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen, tuohon pikku-Zakeukseen. Eero.—Se ha sentido herido el mismísimo jefe de todos los publícanos, el pequeño Zaqueo. 03255
Bottom
03256
Top
JUHANI: Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas, vaan panen itseni makeasti nukkumaan. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin viholais-pesä kinoksen alla.--Mutta Jumala auta meitä! olemmehan asettuneet kamalaan paikkaan. Juhani.—No me importan tus Zaqueos, así que voy a volveros la espalda y a echarme a dormir como las hormigas bajo la nieve... ¡Que Dios nos ayude, pues hemos venido a instalarnos en un lugar funesto! 03256
Bottom
03257
Top
AAPO: Miksi niin? Aapo.—¿Por qué lo dices? 03257
Bottom
03258
Top
JUHANI: Tuossahan tuo merkillinen, kamoittava kivi, joka antaa aina niin murheellisen vastauksen kirkonkelloin pauhinalle. Ja katsokaapas noita silmiä sitten, jotka tuijottelevat tuolta päällemme lakkaamatta. Minä kauhistun. Mennään tästä Herran nimeen! Juhani.—Porque ésa es la enorme y espantosa roca que difunde ecos tan tristes siempre que doblan las campanas de la iglesia. ¿No veis sus ojos, constantemente fijos en nosotros? ¡Qué miedo! ¡Huyamos, en el nombre de Dios! 03258
Bottom
03259
Top
TUOMAS: Istukaamme rauhassa. Tuomas.—Podemos quedarnos tranquilos. 03259
Bottom
03260
Top
JUHANI: Mutta metsänhaltija on tässä kova ja kiukkuinen. Juhani.—Pero aquí el genio de los bosques se muestra cruel y colérico. 03260
Bottom
03261
Top
AAPO: Ainoastaan heitä kohtaan, jotka kiroilevat tai osoittelevat muuta jumalattomuutta. Sentähden kavahda itses siitä. Mutta tarina noista kuvista tuolla kiven kyljessä on tapaus kaukaisista ajoista. Aapo.—Sí, pero sólo con los blasfemos y los impíos. Así que ten cuidado. Pero, ahora que recuerdo, sobre las imágenes grabadas en esa piedra existe un cuento muy antiguo. 03261
Bottom
03262
Top
LAURI: Tahdotko sen kertoa meille? Lauri.—No sabía. ¿Por qué no nos lo cuentas? 03262
Bottom
03263
Top
AAPO: Mutta katselkaa ensin tarkemmin tuota kiveä. Siellä nä'ette niinkuin neljä kultaista, säteilevää pistettä. Ne ovat kahden rakastajan sulavat silmät, korean neidon ja uljaan nuorukaisen; ja heidän kuvansa nä'ette myös piirrettyinä kiveen. Katselkaa heitä, silmät vähän rakosilla. Siinä he istuvat yhdistettyinä hellimpään syleilykseen. Mutta alempana, nuorten jalkain juuressa makaa kymeröissään ja miekalla lävistettynä eräs vanha uros. Aapo.—Mirad primero la roca con más atención. ¿Veis allí esos cuatro puntos dorados, brillantes? Son los dulces ojos de dos enamorados. Ella era una encantadora muchacha y él un apuesto joven. Podéis distinguir sus imágenes dibujadas sobre la piedra. Contempladlas entornando los ojos y veréis a los amantes enlazados en tierno abrazo. Pero observad que más abajo, a los pies de los jóvenes, yace un viejo atravesado por una espada. 03263
Bottom
03264
Top
TIMO: Juuri niinkuin sanot. Timo.—¡Anda, pues es verdad lo que dices! 03264
Bottom
03265
Top
LAURI: Jotakin sellaista luulen minäkin siellä näkeväni. Mutta kerro asia. Lauri.—También a mí me parece ver algo semejante. Pero, venga, cuéntanos la historia. 03265
Bottom
03266
Top
Seuraavan tarinan kertoi heille Aapo. Y Aapo la contó como sigue: 03266
Bottom
03267
Top
Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna, ja tämän linnan herra oli rikas ja mahtava mies. Hänellä oli tytärpuoli, äititön, mutta suloinen ja kaunis kuin aamu. Neitoa rakasti eräs nuorukainen, mutta sekä nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä, jonka sydämessä ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. Mutta tytär rakasti myös ylevätä nuorukaista; ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella, ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. Mutta saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen korviin hirmuisen valan. »Tyttäreni», sanoi hän, »katso etten saavuta teitä syleilyksessä metsien yössä. Tiedä, että miekkani teidät kohta silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan. Sen lupaan ja pyhästi vannon». Niin hän lausui, ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. Ei hän kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää, vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi hänen lempensä. Había antes, cerca de aquí, un soberbio castillo cuyo dueño, un caballero rico y poderoso, tenía por hijastra una huerfanita dulce y graciosa como la aurora. Un joven la amaba, pero el severo señor, cuyo corazón no conocía el amor, los odiaba a ambos. Es el caso que la doncella correspondía también al sentimiento del noble joven, y así, con frecuencia, se daban cita en este lugar, en la colina rumorosa, junto a la roca. Pero la suerte adversa quiso que el padrastro se enterara de las relaciones de los enamorados. Entonces pronunció al oído de la doncella un terrible juramento: «Hija mía —le dijo—, tened cuidado de que no os sorprenda abrazándoos al amparo de las noches del bosque, porque entonces, a fe mía, mi espada os unirá al instante en una muerte sangrienta. Lo juro solemnemente.» Así habló el señor del castillo, y la muchacha se estremeció de horror al oír el juramento. Sin embargo, lejos de olvidar al elegido de su corazón, la llama de su amor por él se avivó. 03267
Bottom
03268
Top
Oli tyyni kesä-yö; tuli aavistus immen poveen, että nuorukainen käyskeli nummella, vartoen kultastansa. Viimein, koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa, läksi hän, käärittynä avaraan, hienoiseen huiviinsa, lemmenretkellensä, hiipi varjona ulos, katosi pian metsän kohtuun, ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina. Mutta kaikki eivät linnassa maanneetkaan, vaan seisoipa akkunan ääressä itse linnan herra, tähtäillen neitoa, joka öisenä haamuna siirtyi pois. Silloin vyötti hän miekkansa miehustalle, tempasi käteensä keihään ja kiirehti ulos, katosi metsään neitosen jäljestä. Verta-janoova peto silloin vainosi lempeä-silmäistä karitsaa. Era una tranquila noche de verano. La muchacha tuvo la corazonada de que su galán rondaba por la colina esperándola y, cuando le pareció que todos los moradores del castillo dormían profundamente, acudió a la amorosa cita envuelta en un pañolón. Salió sigilosamente, deslizándose como una sombra, y pronto se perdió más allá de la linde del bosque, el pañolón azul flotando entre los árboles cubiertos de rocío. Pero, ay, no todos dormían en el castillo, pues el señor atisbaba de pie junto a una ventana y vio a la muchacha alejarse en la noche como un fantasma. Entonces, tomando la espada y el venablo, el señor se precipitó afuera y se internó en el bosque siguiendo las huellas de su hijastra. Una fiera sedienta de sangre perseguía a la oveja de dulces ojos. 03268
Bottom
03269
Top
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla.--Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät, heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi, kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget. Ääretön vimma saavutti hänen sielunsa. La enamorada trepó sin aliento por la colina y fue a reunirse con su amado al pie de la roca. Allí se abrazaron dulcemente, musitándose deliciosas palabras de amor. En aquel instante dichoso ya no se sentían aquí, en la tierra, sino que sus almas volaban hacia las floridas praderas del cielo. Pasaron así unos instantes hasta que, de pronto, apareció el señor del castillo, quien, ciego de cólera, atravesó por el costado izquierdo el cuerpo de la desprevenida doncella con el acerado venablo, cuya punta asomó por el costado derecho del galán, uniendo así a los enamorados en la muerte. Sus cuerpos cayeron sobre la roca y la sangre de sus heridas fluyó en un único riachuelo por la falda de la colina, enrojeciendo las mejillas de las flores de los brezos. Los amantes, unidos por el lazo de acero, reposaban en silencio sobre un tálamo de piedra, tiernamente abrazados para siempre, mientras sus ojos, refulgentes como cuatro estrellas de oro, miraban fijamente al poderoso señor, el cual, sobrecogido de admiración, no podía apartar los suyos de aquella imagen maravillosa y serena, en las fauces de la muerte. En esto estalló una repentina tormenta: los relámpagos iluminaron el cielo y, al resplandor azul, los ojos de los amantes irradiaban una felicidad sublime, como cuatro antorchas de las estancias celestiales que brillaran en el aire sagrado. Esto miraba el asesino, horrorizado, mientras la cólera del cielo bramaba sobre él y le rodeaba por todas partes. Los bellos y lánguidos ojos de los jóvenes, la sangre que manaba a borbotones, el estruendo de la tormenta, todo, en fin, eran horribles acusaciones contra el alma del señor del castillo. Cuando su corazón negro y frío se conmovió por primera vez, encogido de arrepentimiento, vio que los jóvenes tenían clavados en él sus ojos inocentes y brillantes. Destellaron los rayos, tembló el firmamento y los demonios del terror se cernieron sobre el asesino. Fue entonces, cuando, estremecido por el horror, sintió que una angustia infinita le invadía el alma. 03269
Bottom
03270
Top
Katsoi hän vielä kerran nuoria kohden: mutta sieltäpä aina samat hohtavat silmät, vaikka jo sammuvina, katselivat hymyten häntä vastaan. Silloin löi hän käsivartensa ristiin ja rupesi, kuin jäätyneellä katseella, tuijottamaan itään päin, ja niin hän seisoi kauan mykkänä synkeässä yössä. Mutta viimein ja äkisti kohoitti hän povensa korkealle ja huusi pitkän huudon, pitkän ja peloittavan kovan, joka jylisten kiiriskeli ympäri tienoota. Seisoi hän taasen äänetönnä hetken, jona hän kuulteli tarkasti ja kauan, kunnes viimeinen kaiku hänen huudostansa oli vaiennut etäisimmän kunnaan povehen. Ja koska tämä oli tapahtunut silloin hän taasen, yhä tuijoittaen kohden itää, huusi hirmuisesti, ja kauan seuduissa kiiriskeli kaiku, jonka juoksua vuoresta vuoreen hän kuulteli tarkasti. Mutta viimein kuoli kaukainen, vapiseva ääni, leimaus lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät; ainoastaan raskas sade huokaili metsässä. Silloin, äkisti kuin unesta heräten, tempasi linnan herra miekkansa huotrasta, lävisti rintansa ja kaatui nuorten jalkain juureen. Ja leimahti taivas kerran vielä, leimahti ja jyrisi; mutta pian vallitsi taasen kaikkialla hiljaisuus. Contempló de nuevo a los jóvenes, cuyos ojos, aun apagando su brillo, le miraron sonrientes. Entonces se volvió hacia oriente con los brazos cruzados, y así permaneció largo tiempo, callado en la noche sombría. Finalmente, llenándose el pecho de aire, lanzó un prolongado y ronco grito que resonó en la lejanía como un bramido. Luego volvió a quedarse en silencio, aguzando el oído en espera de que el último eco de su alarido se perdiera en el seno de la colina más lejana. Sin apartar la vista del oriente, lanzó' otro grito penetrante, cuyo eco oyó saltar de monte en monte hasta que, por fin, se apagó temblando a lo lejos. Cuando se extinguió la voz lejana, se aplacó la tormenta y se apagaron los ojos luminosos de los amantes; sólo una recia lluvia arrancaba suspiros al bosque. Como si de pronto despertase de un sueño, el señor del castillo desenvainó su espada y, hundiéndola en su pecho, se desplomó a los pies de sus víctimas. El cielo volvió a iluminarse y se oyó un tremendo bramido. Finalmente, un temeroso silencio lo envolvió todo. 03270
Bottom
03271
Top
Aamu tuli, ja nummella löydettiin kuolleet harmaan kiven juurelta; pois he kannettiin ja sija heille rinnakkain rakettiin hautaan. Mutta kivessä nähtiin sen jälkeen heidän kuvansa; ja näkyi siinä kaksi nuorta, syleillen toinen toistaan, ja heidän allansa polvillaan eräs ankara, partainen uros. Ja neljä ihmeellistä nastaa, kuin neljä kultaista tähteä, kiven kyljessä säteilee sekä yöllä että päivällä, muistuttaen rakastavain ihanasti raukenevia silmiä. Ja pitkäsen nuoli, niinkuin tarina kertoilee, piirsi, leimahtaessaan, kiveen nämät kuvat. Ja niinkuin tässä kuvauksessa, niin istuvat nuorukainen ja impi onnellisina korkeuden istuimilla; ja niinkuin uros tuossa matelee, niin entinen linnan herra paahteisessa ilmassa rangaistuksen vuoteella. Ja koska soivat tornin kellot, teroittaa hän aina tarkasti korvansa, kuullellen kaikua kivestä; mutta yhä murheellinen on helinä. Kerran toki on kivestä kuuluva ihmeellisen lempeä ja iloinen ääni, ja silloin on tullut miehen sovinnon ja pelastuksen hetki, mutta lähellä on myös kaiken maailman hetki. Ja sentähden kuultelee aina kansa erinomaisella levottomuudella kaikua kivessä, koska kellot soi. He soisivat miehen sovinnon päivän valkenevan, mutta muistelevat kauhistuen maailman tuomiohetkeä. Cuando amaneció, encontraron los cadáveres al pie de la roca gris y los trasladaron para sepultarlos juntos en la misma tumba; desde aquel día, sus imágenes quedaron grabadas en la roca. Allí puede verse a los dos amantes abrazados y, arrodillado a sus plantas, un anciano grave y barbudo. Y cuatro puntos maravillosos, como cuatro estrellas doradas, brillan día y noche en la superficie de la roca, recordando los dulces ojos de los jóvenes. Como cuenta la leyenda, un relámpago trazó esas figuras en la roca durante la tormenta. Y, como en esa imagen, los jóvenes están abrazados tiernamente en las gloriosas alturas, del mismo modo que el anciano señor que yace ahí en el suelo está tendido en un ardiente lecho del infierno. Cada vez que tañen las campanas de la iglesia, el señor del castillo escucha atentamente el eco que resuena en la roca, un eco lúgubre. Sin embargo, un día llegará en que la roca contestará con dulce y alegre voz. Habrá llegado la hora del perdón, de la liberación del culpable. Pero, ay, también estará cerca la hora del fin del mundo. Por eso la gente escucha con temor el eco de la roca cuando tocan las campanas, puesto que, aunque celebrarían la llegada del día de la liberación del hombre, piensan con horror en la hora del Juicio Final. 03271
Bottom
03272
Top
Tämä oli tarina, jonka Aapo kertoi veljillensä Sonnimäen nummella. Aquí acabó la historia que Aapo contó a sus hermanos en la colina de Sonnimáki. 03272
Bottom
03273
Top
TIMO: Mutta saapa ukko hikoilla. Aina tuomiopäivään asti! Ohhoo! Timo.—¡Lo que tendrá que sudar ese viejo!... ¡Hasta el Juicio Final! ¡No quiero ni pensarlo! 03273
Bottom
03274
Top
SIMEONI: Sinä tomppeli, katso ettei juuri tällä hetkellä möräise tuomion torvi. Simeoni.—¡Tú, insensato! Cuídate de que en este momento no suene la trompeta del Juicio. 03274
Bottom
03275
Top
EERO: Maailman lopusta ei ole yhtään pelkoa niin kauan kuin pakanoita maan päällä löytyy. No Jumala paratkoon! tässähän on seitsemän villittyä pakanaa vallan kristikunnan helmassa. Mutta eihän niin pahaa, ettei siinä aina jotakuta hyvääkin. Olemmehan maailman pylväitä me. Eero.—No hay por qué temer el fin del mundo mientras queden paganos sobre la tierra. Y, gracias a Dios, aún hay aquí siete paganos salvajes en el seno de la comunidad cristiana. No hay mal que por bien no venga. Seamos nosotros las columnas del mundo. 03275
Bottom
03276
Top
JUHANI: Sinäkö maailman pylväs? Kuustuumainen. Juhani.—¿Tú una columna del mundo, pequeñajo? 03276
Bottom
03277
Top
SIMEONI: Vapisetpa, Eero, vapiset kuin perkele, kun lähestyy päivä, jota pilkkaat nyt. Simeoni.—Temblarás, Eero, te digo que temblarás como el propio diablo cuando llegue el día del que ahora te burlas. 03277
Bottom
03278
Top
TIMO: Sitä ei hän tee, sen takaan minä. Ohhoo! silloinpa on meteliä ja mullerrusta. Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta; ja silloin tapahtuu se suuri autuuden merkki; silloin maailma on menevä tuhaksi ja tomuksi kuin kuiva virsu. Silloinpa karja aholla mörää ja siat kujalla kauheasti vinkuu, jos nimittäin tämä tuho on tapahtuva kesäiseen aikaan, mutta jos se talvella tapahtuu, niin karjapa silloin ometassa teiskaa ja mörää ja läätin pahnoissa sika-parat vinkuu. Silloinpa on melskettä, pojat. Ohhoo! Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta, niinkuin sokea-eno sanoi. Timo.—No se burlará, no; yo se lo aseguro. Entonces será el estrépito y la confusión. ¡Huy, huy! Ya ha habido dos alborotos, y el tercero se acerca. Entonces se mostrará la gran señal de la salvación eterna, entonces la tierra se deshará en polvo como un seco zapato de abedul. Entonces, si es verano, los ganados bramarán en las praderas y los cerdos gruñirán asustados en las porquerizas. Pero si esa calamidad llega en invierno, los animales se agitarán gritando en el establo, y en las pocilgas gruñirán los puercos. ¡Menudo revuelo y confusión, hermanos! ¡Huy, huy, huy! Ya ha habido dos convulsiones de este orden, y la tercera está aún por llegar, según decía nuestro tío ciego. 03278
Bottom
03279
Top
SIMEONI: Niin, niin, muistelkaamme tätä päivää. Simeoni.—Sí, sí, hay que pensar en ese día. 03279
Bottom
03280
Top
JUHANI: Vai'etkaa jo, veljet. Varjele Jumala! käännättehän perin nurinniskoin tässä miehen sydämmen. Nukkukaamme, nukkukaamme! Juhani.—¡Callaos ya, hermanos, Dios nos asista! ¡Me estáis metiendo el corazón en un puño! Durmamos ya, ea. 03280
Bottom
03281
Top
Niin he haastelivat, mutta kanssapuheensa vaikeni viimein ja uni kallisti heidät alas toisen toisensa perästä. Heistä viimeisenä istui valveillansa Simeoni, nojaten itseänsä vasten hongan pulloista juurta. Hän istui ja mietiskeli hartaasti näitä maailman viimeisiä aikoja ja tuomion suurta päivää. Ja punaisina, kosteina, liepeinä paloivat hänen silmänsä, mutta ruskea punerrus hänen karheista poskistansa paistoi kauas. Lopulta nukkui myöskin hän; ja niin he kaikki makeasti uneksuivat nuotion ääressä, joka loimotti vielä hetken, mutta vähitellen raukeni ja sammui. Así continuaron hablando, pero pronto fue languideciendo la conversación y el sueño apoderándose sucesivamente de los hermanos. El último que cayó fue Simeoni, quien, recostado en la raíz saliente de un pino, meditaba calladamente en el fin del mundo y en el gran día del Juicio. Sus ojos enrojecidos tenían un brillo acuoso, y un ardor místico encendía sus ásperas mejillas. Finalmente, se fue quedando adormilado hasta que sus ojos se cerraron como los de sus hermanos. La cercana hoguera, que aún mantenía algunas llamas, fue extinguiéndose poco a poco hasta apagarse del todo. 03281
Bottom
03282
Top
Päivä hämärtyi ja hämärä sakeni yöksi; ilma oli lenseä ja paahteinen; välähteli tuolloin tällöin koillisessa taivaan alla, koska ylös kohosi tuima ukkosilma. Kotkan vauhdilla läheni se kirkonkylää, viskeli kohdustansa tulta ja sytytti äkisti pappilan riihen, joka, kuivaa olkea täynnä, leimahti pian valtaiseen tuleen. Rupesivat kellot pauhaamaan ja tuli liikettä kylään, kaikkialta kiirehti väkeä hurjalle tulelle, virtasi miestä ja naista, mutta turhaan. Peloittavasti loimotti riihi, ja veripunaiseksi muuttui taivaan kansi. Mutta ilma nyt rynkäsi kohden Sonnimäkeä, jossa veljekset makasivat sikeässä unessa; ja heidän kuorsauksistaan remahteli nummi. Nytpä hirmuinen jyräys on heidät herättävä ja silloin he säikähtävät pahemmin kuin koskaan eläissänsä. Heidän unihouriva mielensä kauhistuu, koska viipymättä pujahtaa muistoonsa synkeä tarina, kuvailukset maailman lopusta, luonnon riehuessa heidän ympärillään kolkossa yössä. Ja mikä on valoa tässä yössä, on ukkospilven salamista ja kamala haame aaltoilevasta palosta kylässä.--Nyt välähti ja vilauksessa seurasi verraton jyräys, joka paikalla herätti veljekset. Huutaen kovasti ja kirkuvalla äänellä, loiskasivat he yhtaikaa ylös maasta, ja hiukset narreillaan pystyssä kuin kahiseva kahila, ja silmät renkaina päässä, tuijottelivat he kohden toinen toistansa muutaman silmänräpäyksen. También se apagó el día, llegaron las sombras del crepúsculo y cayó la noche. El aire era cálido y denso, y el cielo se iluminaba de vez en cuando hacia el nordeste, donde se fraguaba una amenazadora tempestad que, con la rapidez del águila, se precipitó sobre el pueblo lanzando llamas de sus entrañas. El granero de la casa del párroco, donde se acumulaba la paja seca, se incendió, provocando un vivo resplandor. Las campanas rompieron a tocar, la gente empezó a bullir, y de todas partes acudieron corriendo hombres y mujeres al pavoroso incendio. Pero todo fue inútil. Ardía el pajar, envuelto en llamas que daban miedo, y la bóveda celeste se tiñó del color de la sangre. Pero ahora la tempestad se lanzó sobre la colina de Sonnimáki, donde los hermanos reposaban en un profundo sueño, roncando que temblaba la tierra. Pero el tremendo estampido de un trueno les despertó, sobresaltados y llenos de miedo. Sus mentes embotadas se estremecieron de horror, y toda su vida recordarían la sombría historia y las descripciones del fin del mundo en el preciso instante en que las fuerzas de la naturaleza se desataron a su alrededor en aquella tétrica noche iluminada sólo por los fogonazos de los relámpagos de la tormenta y por el horrible resplandor del incendio en el pueblo. Un rayo, seguido de un trueno que estalló con un ruido horrísono, acabó de sacarles del sueño. Los hermanos se levantaron a la vez de un salto, gritando y gimiendo con los pelos de punta como juncos vibrantes, y se quedaron mirándose unos a otros con los ojos dilatados por el terror. 03282
Bottom
03283
Top
SIMEONI: Tuomiopäivä! Simeoni.—¡El Día del Juicio! 03283
Bottom
03284
Top
JUHANI: Missä ollaan, missä ollaan? Juhani.—¿Dónde estamos? ¿Dónde estamos? 03284
Bottom
03285
Top
SIMEONI: Jokos mennään? Simeoni.—¿Es que nos vamos de este mundo? 03285
Bottom
03286
Top
JUHANI: Auta meitä, armo! Juhani.—¡Ampáranos, Señor! 03286
Bottom
03287
Top
AAPO: Hirveätä, hirveätä! Aapo.—¡Es terrible, es terrible! 03287
Bottom
03288
Top
TUOMAS: Hirveätä kyllä. Tuomas.—¡Vaya si lo es! 03288
Bottom
03289
Top
TIMO: Herra varjele meitä poika parkoja! Timo.—¡Que Dios nos proteja, pobre de nosotros! 03289
Bottom
03290
Top
SIMEONI: Jopa kellot soivat! Simeoni.—¿Oís cómo tocan las campanas? 03290
Bottom
03291
Top
JUHANI: Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii, haa! Juhani.—Y el roquedal resuena y baila. ¡Oh, oh! 03291
Bottom
03292
Top
SIMEONI: »Taivaan kellot soivat!» Simeoni.—«Las campanas del cielo tocan». 03292
Bottom
03293
Top
JUHANI: »Ja vaipuvat mun voiman'!» Juhani.—«Las fuerzas me abandonan». 03293
Bottom
03294
Top
SIMEONI: Ja näinkös nyt vaan mennään? Simeoni.—¿Es así, entonces, como nos vamos de este mundo? 03294
Bottom
03295
Top
JUHANI: Auta meitä, laupeus ja armo! Juhani.—¡Acude en nuestra ayuda, Dios misericordioso! 03295
Bottom
03296
Top
AAPO: Voi kauheutta! Aapo.—¡Oh, qué horror! 03296
Bottom
03297
Top
JUHANI: Tuomas, Tuomas, tempaise tuosta takinhännästäni kiinni! Hii, haa! Juhani.—Tuomas, Tuomas, agárrate fuerte a mi chaqueta. 03297
Bottom
03298
Top
SIMEONI: Hii, haa! nyt mennään, mennään! Simeoni.—¡Huy, huy! Ahora sí, ahora sí que nos vamos. 03298
Bottom
03299
Top
JUHANI: Tuomas, minun veljeni Kristuksessa! Juhani.—¡Tuomas, mi hermano en Cristo! 03299
Bottom
03300
Top
TUOMAS: Tässä olen; mitä tahdot? Tuomas.—Aquí estoy, ¿qué quieres? 03300
Bottom
03301
Top
JUHANI: Rukoile! Juhani.—¡Reza! 03301
Bottom
03302
Top
TUOMAS: Niin, rukoile tässä. Tuomas.—Sí, claro, rezar... 03302
Bottom
03303
Top
JUHANI: Rukoile, Timo, jos taidat! Juhani.—Reza, Timo, si sabes. 03303
Bottom
03304
Top
TIMO: Tahdon koettaa. Timo.—Procuraré hacerlo. 03304
Bottom
03305
Top
JUHANI: Tee se pian! Juhani.—¡Vamos, no pierdas tiempo! 03305
Bottom
03306
Top
TIMO: O Herra, suru suuri, o Bethlehemin armoistuin! Timo.—¡Oh, Dios! ¡Qué tristeza tan grande! ¡Oh, trono de gracia de Belén! 03306
Bottom
03307
Top
JUHANI: Mitä sanoo Lauri? Juhani.—¿Qué dices tú, Lauri? 03307
Bottom
03308
Top
LAURI: Enhän tiedä mitä sanon tässä kurjuudessa. Lauri.—¡No se me ocurre nada en esta situación tan espantosa! 03308
Bottom
03309
Top
JUHANI: Kurjuus, ääretön kurjuus! Mutta luulenpa kuitenkin, ettei ole loppu juuri vielä. Juhani.—¡Ay, qué desgracia, qué infinita desgracia! Pero creo que todavía no estamos cerca del fin. 03309
Bottom
03310
Top
SIMEONI: Oi jos annettaisiin meille armonaikaa vielä yksi päiväkin! Simeoni.—¡Si al menos se nos concediera un día de plazo! 03310
Bottom
03311
Top
JUHANI: Tai yksi viikko, kallis viikko!--Mutta mitä aattelemme tästä kamoittavasta valosta ja kelloin sekavasta kaikunnasta? Juhani.—Más bien, una semana, una preciosa semana. ¿Pero qué decir de esos terribles resplandores y de ese confuso sonido de campanas? 03311
Bottom
03312
Top
AAPO: Onhan tulipalo kylässä, hyvät ihmiset. Aapo.—Hay un incendio en el pueblo, queridos. 03312
Bottom
03313
Top
JUHANI: Niin, Aapo, ja hätäkello moikaa. Juhani.—Tienes razón, Aapo, y por eso las campanas tocan a rebato. 03313
Bottom
03314
Top
EERO: Tulessa on pappilan riihi. Eero.—Está ardiendo el pajar de la casa del párroco. 03314
Bottom
03315
Top
JUHANI: Menköön tuhannen riihtä kun vaan seisoo tämä matoinen maailma ja me sen seitsemän syntistä lasta. Herra auta! Uihan koko ruumiini kylmän hien virrassa. Juhani.—¡Maldito lo que importa que ardan mil pajares mientras quede esta tierra podrida y sobre ella sus siete hijos pecadores! ¡Que Dios nos tenga de su mano! Tengo todo el cuerpo bañado en sudor frío. 03315
Bottom
03316
Top
TIMO: Eipä ilman ettei minunkin housuni vapise. Timo.—También a mí me tiemblan los calzones. 03316
Bottom
03317
Top
JUHANI: Verraton hetki! Juhani.—¡Qué momento único en el mundo! 03317
Bottom
03318
Top
SIMEONI: Näin meitä Jumala rankaisee syntiemme tähden. Simeoni.—Así es como nos castiga Dios por nuestros pecados. 03318
Bottom
03319
Top
JUHANI: Totta! Miksipä lauloimme tuon ilkeenaikaisen veisun Rajamäen rykmentistä? Juhani.—Es verdad. ¿Por qué cantaríamos aquella maliciosa canción sobre el Regimiento de Rajamáki? 03319
Bottom
03320
Top
SIMEONI: Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! Simeoni.—Cantasteis desvergonzadamente contra Mikko y Kaisa. 03320
Bottom
03321
Top
JUHANI: Ettäs sanot! Mutta Jumala siunatkoon heitä! Hän siunatkoon meitä kaikkia, kaikkia, lukkariakin! Juhani.—No hace falta que lo digas. Pero que Dios los bendiga y nos bendiga a todos, a todos, incluso al chantre. 03321
Bottom
03322
Top
SIMEONI: Se rukous on taivaalle otollinen. Simeoni.—Esa plegaria será grata al Cielo. 03322
Bottom
03323
Top
JUHANI: Lähtekäämme tästä hirmuisesta paikasta. Tuoltahan leimuaa tänne palo kuin kadotuksen pätsi, ja tuolta kalustaa kiven kyljestä nuo silmätkin niin surkeasti päällemme. Tietäkää, että juuri Aapon kertomus niistä kissan-silmistä saattoi matkaan tämän ravistuksen selkäluissamme. Mutta lähtekäämme liesuun, ja älköön kukaan meistä unohtako pussiansa ja aapistoansa. Pois veljet! Tammistoon marssitaan Kyöstin luokse, Kyöstin luokse Herran avulla, ja siitä huomenna kotia, jos eletään. Mennään nyt! Juhani.—¡Vayámonos ya de este lugar maldito! Allá abajo arde el infierno como un horno de maldición, y desde el roquedal los ojos nos lanzan miradas de indignación, y sabed que con toda justicia. El relato que hizo Aapo sobre esos ojos de gato es lo que nos da calambres en el espinazo. Larguémonos ya y que nadie olvide su bolsa y su cartilla. Vámonos, hermanos; vamos a Tammisto, a casa de Kyösti, si Dios nos guía, y mañana volveremos a casa, si aún seguimos vivos. ¡Andando! 03323
Bottom
03324
Top
LAURI: Mutta kohta on niskassamme roima sade ja kastummepa kuin rotat. Lauri.—Pero nos va a caer un chaparrón encima y nos mojaremos como ratas. 03324
Bottom
03325
Top
JUHANI: Anna kastua, anna kastua! Saatiinhan vielä armo. Mennään nyt! Juhani.—¡Deja que nos calemos, deja! Al menos habremos sido gratos a los ojos del Señor. ¡Adelante! 03325
Bottom
03326
Top
He riensivät pois, astellen kiivaasti toinen-toisensa jäljestä, joutuivat pian santaiselle tielle ja teroittivat suuntansa kohden Tammiston taloa. Tulen iskussa ja jyrinässä, joka monialle kiiriskeli taivaan alla, he käyskelivät hetken, kunnes rupesi heitä valelemaan rankka sade. Silloin tuimensivat he käymisensä juoksuksi ja lähenivät »Kulomäen kuusta», joka, korkeutensa ja tuuheutensa tähden kuuluisa, seisoi juuri maantien varrella suojana monelle sateessa kulkevalle. Tämän juurelle veljekset istuivat kuuron kestäessä ja pauhatessa valtaisen kuusen; mutta koska ilma yleni, jatkoivat he kulkunsa taas. Asettuipa luonto, tuuli taukosi, pilvet pakenivat ja kelmeänä kohosi kuu metsän latvoisa ylös. Ilman kiirettä ja huolta astelivat jo veljeksetkin läiskyvällä tiellä. Emprendieron la marcha en fila y, al llegar al camino de arena, dirigieron sus pasos a la granja de Tammisto. Bajo los destellos de los relámpagos y el rugido de los truenos, que resonaban en todo el cielo, fueron andando hasta que descargó un verdadero diluvio. Entonces emprendieron una veloz carrera y llegaron al «abeto de Kulomáki», célebre por su altura y frondosidad, y que, alzándose al borde del camino, servía de refugio a muchos caminantes sorprendidos por la lluvia. Los hermanos se apiñaron alrededor del tronco mientras el aguacero rebotaba en el gigantesco árbol, y cuando escampó, reanudaron la marcha. Las fuerzas de la naturaleza se aplacaron, cesó el viento, se disiparon las nubes, y una luna pálida surgió sobre la bóveda del bosque. Los hermanos, sin prisa y ya calmados, chapotearon por el camino encharcado. 03326
Bottom
03327
Top
TUOMAS: Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen, tuo leimaus ja jyrinä. Tuomas.—Cuántas veces me he preguntado de dónde puede venir la tormenta y qué serán esos relámpagos y esas resonancias. 03327
Bottom
03328
Top
AAPO: Siitähän sanoi sokea-eno syntyvän taivaalle tämän kapinan, koska pilvilohkareitten väliin on sijoittunut kuivaa hietaa, tuulenkierrosten nostamana ylös ilmaan. Aapo.—Nuestro tío ciego decía que todo ese estruendo se produce en el cielo cuando la arena seca, arrastrada por los torbellinos, se cuela entre las masas de nubes. 03328
Bottom
03329
Top
TUOMAS: Kuinkahan ollee. Tuomas.—Será así, tal vez. 03329
Bottom
03330
Top
JUHANI: Mutta lapsenpa mieli yhtäkin kuvailee. Kuinkaspa ennen tuonpäiväisenä paitaressuna aattelin ukkosesta minä? Jumalahan, näetkös, silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja, ja tulta iski kivinen tie ja pyörän rautainen kenkä. Hähhäh! Lapsella on lapsen mieli. Juhani.—Pero las mentes de los niños imaginan cada cosa... ¿Qué diréis que pensaba yo de la tormenta cuando aún era pequeño y me vestían con faldillas? ¡Qué rico! Pues pensaba que era Dios, que se paseaba en carroza por los caminos del cielo, con gran estrépito, y que saltaban chispas de las piedras del camino y de los aros de hierro de su carruaje. Ahora me río al pensarlo. Y es que un niño piensa como un niño. 03330
Bottom
03331
Top
TIMO: Entäs minä? Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin, koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä, tapsuttelin, tapsuttelin paitatilkku päällä. Jumala jyrää peltoansa, aattelin minä, jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa, ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee pulskin ruunan pullea reisi, niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän, koska sitä pyhkeilemme. Niin, olivatpa nämät mietteitä. Timo.— jPues anda que yo! Cuando era un mocoso que no abultaba ni tanto asì y correteaba por el camino en camiseta mientras crujia la tempestad, mis ideas eran más o menos las mismas. Es Dios que labra sus campos, me deria, y descarga su látigo, fuerte corno la verga de un toro, sobre las anchas ancas de su hermoso caballo, y los golpes resplandecen como cuando salen chispas del lomo de una yegua cuando se la f rota. iQué cosas! 03331
Bottom
03332
Top
SIMEONI: Aattelinpa lapsena ja aattelen vielä: taivaan leimaus ja jyrinä on ilmoittava Jumalan vihaa syntisiä kohtaan maan päällä; sillä ihmisten synnit ovat suuret, lukemattomat kuin santa meressä. Simeoni.—Cuando yo era nino pensaba, y todavia lo pienso ahora, no creais, que el relampago y el trueno del cielo significan que Dios se siente ofendido por los pecados de la tierra; porque grandes son los pecados de los hombres, innumerables corno los granos de arena del mar. 03332
Bottom
03333
Top
JUHANI: Tosin tehdään täällä syntiä, sitä ei taida kieltää, mutta kylläpä täällä syntistäkin oikein suolassa ja pippurissa keitetään. Poikani, muisteleppas kouluretkeämme ja mitä sen kestäessä koimme. Lukkarihan meitä kynsi ja pöllytti kuin haukka; sen tunnen vielä ja puren hammasta, mun poikaseni. Juhani.—No hay que negar que aqui en la tierra se cometen pecados, está es la verdad, pero hay veces que se purgan bien. Acuérdate, hijo mio, de nuestro viaje a la escuela y de lo mucho que nos hicieron sufrir. El chantre nos hincó sus garras y nos sacudió como un hakon sacude a su presa. Sólo de pensarlo me rechinan los dientes. 03333
Bottom
03334
Top
Mutta kului öinen tie ja läheni Tammiston talo, johon veljekset astuivat vakaasti sisään, ja Kyösti rakensi heille oivalliset sijat. Tämä Kyösti, mies jykevä kuin hirsi, oli talon ainoa poika, mutta ei mielinyt koskaan astua isännyytensä valtaan, vaan tahtoipa hän aina oleskella oloillansa, itseksensä. Oli hän myös kerran käyskellyt kuin riiviössä pitkin kyliä, saarnaten ja huutain; ja tähän tilaan, niinkuin kerrotaan, saattoi hänen tuumaukset uskon asioissa. Ja koska hän viimein tuosta selkeni, oli hän taasen muutoin sama kuin ennenkin, mutta ei nauranut hän milloinkaan enään. Ja se kummallinen kohta myös tapahtui, että hän piti tästälähin parhaina ystävinänsä Jukolan veljeksiä, joita hän tuskin oli tuntenutkaan ennen. Tämänpä miehen luoksi nyt astuivat veljekset ottamaan kortteeriansa yöksi. Pero el camino se iba acortando en la noche y, cuando quisieron darse cuenta, estaban en la granja de Tammisto, donde entraron muy circunspectos. Kyösti, un hombretón fuerte como un roble, era el ùnico hijo de la granja, que preferìa vivir aislado y arreglàrselas por su cuenta, sin preocuparse de ser el amo. Tiempo a trás habia mangoneado de pueblo en pueblo como un poseso, predicando y sermoneando, perdida la chaveta por sus continuas meditaciones sobre cuestiones tocantes a la fe, segun decian. Cuando por fin volvió a sus cabales, fue otra vez el que habìa sido, pero ya no se le vio reir. Y lo extraordinario del caso es que, desde entonces, los hermanos de Jukola, a quienes antes apenas conoria, se convirtieron en sus mejores amigos. En casa de este hombre entraron los hermanos buscando un refugio donde pasar la noche. 03334
Bottom

Luku 04 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
04001
Top
Seuraavana päivänä lähenivät Jukolaiset kotoansa taas, astellen toinen toisensa jäljestä. Mutta viheliäinen oli heidän muotonsa: vaatteensa pahoin revityt, kasvonsa kirjavat mustelmista ja haavoista. Juhanilta, joka vaelsi edellä, oli vasen silmä isketty melkein umpeen, kovin olivat turpuneet Aapon huulet, Timon otsasta oli puhjennut ulos ankara sarvi, ja ontuen käyskeli Simeoni toisten perässä. Pää heiltä kaikilta oli pahoin pehmitetty; ja mikä oli käärinyt sen ympäri tyhjennetyn eväspussinsa, mikä temmaisnut mekostansa ryysyjä haavoillensa. Tällaisessa tilassa palasivat kouluretkeltänsä; ja riensivät heitä vastaan koiransa Killi ja Kiiski, iloisesti liehakoiten. Mutta veljekset eivät juuri jaksaneet osoitella hyväilystä takaisin uskollisia vartijoitansa kohtaan. Al dia siguiente, los hermanos volvieron en fila india a su casa en un estado deplorable, con las ropas hechas jirones y la cara llena de moratones y de cortes. Juhani, que encabezaba la fila, tenia el ojo izquierdo medio cerrado; Aapo tenia los labios hinchados, un gran chichón adornaba la frente de Timo, y Simeoni se arrastraba cojeando detràs de los demás. Todos llegaban más o menos senalados, uno cenida la frente con una tela de saco, y el que no, con las heridas vendadas con jirones de la camisa. De està guisa regresaban a casa tras su expedición a la escuela. Los perros de la granja, Killi y Kiiski, salieron a recibirles brincando y meneando la cola; pero los hermanos no tenìan animos para corresponder a las carantonas de los fieles guardianes. 04001
Bottom
04002
Top
Mutta ken oli heidän kanssaan näin pahoin menetellyt? Ken oli voinut näin masentaa Jukolan vahvat veljekset? Olihan tämä Toukolaisten kostotyö. He, saatuansa tiedon Jukolaisten viipyvän Tammistossa, yhtyivät liittoon kahdenkymmenen miehen voimalla ja kätkivät itsensä tien varrelle pensastoon vartomaan vihamiehiänsä. Siinä he kauan torkkuivat ja vartoivat, kourissa jykevät aseet. Mutta viimein, koulumiesten lähetessä, karkasivat liittolaiset heidän päällensä tulisella vauhdilla, tien molemmilta puolilta he rynkäsivät päin, ja nousi hirveä seiväsleikki, jossa veljekset piestiin pahoin. Mutta ilmaiseksi eivät Toukolaisetkaan taistelosta seljinneet, vaan tunsipa monikin huimauksella veljesten nyrkkien vaikutuksen. Kaksi heistä kannettiin pyörtyneinä kotiansa: Kuninkalan Eenokki ja Kissalan Aapeli. Ja paistoi silloin Aapelin pääkallo niskasta aina otsaan asti, paistoi kuin tinakannun pohja. Julianin koura oli tehnyt tämän töykeän raivaustyön. Pero, ¿quién habia dejado tan maltrechos a los hermanos? ¡Quién habia maltratado asi a los fuertes hijos de Jukola? ¡Quién hubo de ser sino los mozos de Toukola, ansiosos de venganza! Sabiendo éstos que sus enemigos pasaban la noche en Tammisto, se juntaron, en nùmero de veinte hombres, en una belicosa pandilla, escondiéndose al acecho tras los arbustos que flanqueaban el camino. Alli, armados con fuertes estacas, aguardaron largo rato dormitando y, al aproximarse los escolares, cayeron sobre ellos desde ambos lados del camino. Se armo, pues, la gran reyerta, durante la cual llovió sobre los hermanos un diluvio de porrazos. Pero los mozos de Toukola también recibieron lo suyo, y más de uno se tambaleó bajo los formidables puños de los hermanos. A dos de los mozos, Eenokki de Kuninkala y Aapeli de Kissala, tuvieron que llevárselos a sus casas sin sentido. La brecha abierta en la cabeza de Aapeli brillaba desde la nuca a la frente como el fondo de un plato de estaño, por obra y gracia de los puños de Juhani. 04002
Bottom
04003
Top
Mutta viimeinpä toki istuivat veljekset kotonsa avarassa tuvassa, väsyneinä kovin. Finalmente, agotados y maltrechos, los hermanos se sentaron en la espaciosa sala de la granja. 04003
Bottom
04004
Top
JUHANI: Kenen vuoro on lämmittää sauna? Juhani.—¿A quién le toca hoy calentar la sauna? 04004
Bottom
04005
Top
TIMO: Onhan se minun. Timo.—A mí. 04005
Bottom
04006
Top
JUHANI: Lämmitä se sitten että kiukaat rymisee. Juhani.—Pues ya estás calentándola hasta que crepiten las piedras del hornillo, anda. 04006
Bottom
04007
Top
TIMO: Parastani tahdon koettaa. Timo.—Voy a encargarme de ello. 04007
Bottom
04008
Top
JUHANI: Tee se aika-mekosta, sillä haavamme tarvitsevat löylyä; totisesti! Mutta sinä, Eero, käyppäs Routiosta tuoppi viinaa, jonka hinnaksi määrään korvestamme parhaan hirren. Tuoppi viinaa! Juhani.—Y pon todos tus sentidos, porque nuestras heridas necesitan vapor abundante. Y tú, Eero, acércate a casa de Routio por un cuartillo de aguardiente, que le pagaremos con el mejor tronco de nuestros bosques. ¡Vamos, un cuartillo de aguardiente! 04008
Bottom
04009
Top
SIMEONI: Siinähän ehkä liiaksikin. Simeoni.—Oye, tú, ¿no será demasiado? 04009
Bottom
04010
Top
JUHANI: Se tuskin riittää rasvoiksi seitsemälle miehelle. Onhan tässä, Herran tieten, haavoja kuin tähtiä taivaalla; ja kovin kivistää ja potkii tämä silmä, mutta kovemmin vielä sappi ja sydän täällä sisussa. Mutta kaikki hyvin, kaikki hyvin! Jukolan Jussi ei ole kuollut vielä. Juhani.—Apenas bastará para dar frotes a siete tíos. ¡Tenemos tantas heridas como estrellas hay en el cielo, bien lo sabe Dios! Este ojo me quema y me escuece que da pena, pero más aún me escuece la bilis y me quema el corazón dentro del pecho. Sin embargo, no hay por qué quejarse. ¡Jussi de Jukola aún está vivito y coleando! 04010
Bottom
04011
Top
Ilta tuli, alakuloinen syyskuun ilta, Eero toi Routiosta viinan ja Timo saattoi sanoman, että sauna oli valmis; ja muuttui hieman leppeämmäksi veljesten äkeä mieli. Läksivät he kylpemään ja löylyä heitti Timo, paukahtelivat kiukaan mustettuneet kivet ja pilvenä kiiriskeli kuuma höyry ympäri saunaa. Kaikin voimin käytteli nyt kukin mäihäpehmeätä, ihanata lehtivihkoansa, he kylpivät ja hautelivat haavojaan, ja kauas kuului saunasta vihtain vinha mätkinä. Llegó la noche, una triste noche de septiembre. Eero volvió de la casa de Routio con el aguardiente, y Timo declaró que la sauna estaba lista, lo cual calmó en parte la irritación de los hermanos. Fueron a tomar la sauna; Timo arrojó agua a las piedras hasta que crujieron estrepitosamente, mientras una nube de vapor cálido giraba dentro del recinto. Todos agitaron con energía los hacecillos de ramas de abedul, hojosas y blandas, y se lavaron y curaron las heridas. Desde lejos se oía el golpeteo de las ramas sobre los cuerpos en la sauna. 04011
Bottom
04012
Top
JUHANI: Saavatpa nyt haavamme sen turkin-polskan. Saunanlöyly, sehän sairaan ruumiin ja sielun paras lääke täällä. Mutta kirveleepä silmä kuin peeveli! No kirvele ja karvele, sitä tuimemmin annan sinulle kuumuutta niskaan. Kuinka on turpas laita, Aapo? Juhani.—Menuda polka turca están recibiendo nuestras heridas. No existe remedio mejor que un baño de vapor para el cuerpo y el alma enfermos. Pero el ojo me escuece a más no poder. ¡Peor para ti! ¡Cuanto más escuezas y piques, más calor te pondré! ¿Cómo van tus morros, Aapo? 04012
Bottom
04013
Top
AAPO: Sulaapa tuo vähitellen. Aapo.—Deshinchándose poco a poco. 04013
Bottom
04014
Top
JUHANI: Hutkiele ja nuiji sitä kuin Ryssä koniansa, niin kyllähän pehmiää. Mutta uutta löylyä, Timo, koska on virkas tänä iltana meitä palvella.--Kas niin, poikaseni! Annappas tulla vaan. Onpas siellä kuumaa, onpas siellä kuumaa! Sillä lailla, sinä vekama-veljeni! Juhani.—Dales fuerte, como el buhonero ruso zurra a su jaca, y verás qué pronto se ablandan. Más vapor, Timo, ya que te toca servirnos esta noche... ¡Así, hijo mío, así! ¡Venga, dale más! ¡Huy, qué calor, qué calor! ¡Así, así, mi hermanito burlón! 04014
Bottom
04015
Top
LAURI: Ottaa kynsiin. Lauri.—Se siente el calor hasta en las uñas. 04015
Bottom
04016
Top
JUHANI: Saakootpa kynnet kyytinsä myös. Juhani.—¡Que las uñas también reciban lo suyo! 04016
Bottom
04017
Top
AAPO: Herkene jo heittämästä, poika; onpa muutoin tiemme täältä ulos joka miehen. Aapo.—Deja ya de echar agua o tendremos que salir de aquí pitando. 04017
Bottom
04018
Top
EERO: Kiittäkäämme häntä vähän vielä, ja olemmepa kartena pian. Eero.—Animémosle un poco más y pronto estaremos carbonizados. 04018
Bottom
04019
Top
JUHANI: Olkoon jo kylliksi, Timo. Äläppäs heitä enään. Älä helvetissä heitä enään!--Lähdetkö alas, Simeoni? Juhani.—Para ya, Timo, no eches más agua. ¡Por el diablo, no eches más! 04019
Bottom
04020
Top
SIMEONI: Lähdenpä minä poloinen poika. Ja ah, jos tietäisitte miksi! Simeoni.—¡Sí, ya bajo, desgraciado! ¡Ah, si supierais por qué! 04020
Bottom
04021
Top
JUHANI: Sanoppas. Juhani.—Dínoslo. 04021
Bottom
04022
Top
SIMEONI: Muistele, ihminen, kadotuksen pätsiä ja rukoile yöt ja päivät. Simeoni.—Hombre, piensa en el fuego eterno y reza noche y día. 04022
Bottom
04023
Top
JUHANI: Mitä hulluja! Salli ruumiis saada jos se niin tahtoo; sillä jota kuumempi löyly, sitä parempi sen parantava vaikutus ja voima. Kylläs sen tiedät. Juhani.—¡Vaya idiotez! Dale al cuerpo lo que te pide, porque cuanto más caliente está el vapor, más eficaz es la cura; bien lo sabes. 04023
Bottom
04024
Top
SIMEONI: Kenen tämä lämmin vesi tässä ämpärissä kiukaan juurella? Simeoni.—¿De quién es esta agua caliente del cubo que está junto al horno? 04024
Bottom
04025
Top
JUHANI: Se on minun, sanoi seppä tupaansa. Älä koske siihen. Juhani.—«Mía es la casa, Colasa». No la toques. 04025
Bottom
04026
Top
SIMEONI: Otanpa siitä pienen lirauksen. Simeoni.—Sólo cogeré cuatro gotas. 04026
Bottom
04027
Top
JUHANI: Älä, veikkonen veli-kulta, muutoin on paha. Miksi et lämmittänyt itsellesi? Juhani.—Guárdate de cogerla como del mismo diablo. ¿Por qué no has calentado agua para ti, eh? 04027
Bottom
04028
Top
TUOMAS: Mitä tuossa turhia ärhentelet? Otahan minun sangostani, Simeoni. Tuomas.—¿Por qué te enfadas por nada? Anda, Simeoni, cógela de mi cubo. 04028
Bottom
04029
Top
TIMO: Taikka minun, tuossa parven rappusen alla. Timo.—O del mío, que está ahí debajo de las gradas. 04029
Bottom
04030
Top
JUHANI: Ota sitten vaikka minunkin ämpäristäni, mutta jätäppäs ainakin puolet jäljelle. Juhani.—Bueno, ya puedes coger también de mi cubo, pero deja al menos la mitad. 04030
Bottom
04031
Top
LAURI: Eero! Sinä riivattu, katso etten viskaise sinua parvelta alas. Lauri.—Eero, no hagas el bestia, si no quieres rodar de cabeza por los escalones. 04031
Bottom
04032
Top
AAPO: Mitä konsteja ja koukkuja on teillä siellä nurkassa, te kaksi? Aapo.—Eh, vosotros dos, ¿qué estáis haciendo en ese rincón? 04032
Bottom
04033
Top
JUHANI: Mitä närinää siellä? Häh? Juhani.—¿A qué viene tanto ruido, si puede saberse? 04033
Bottom
04034
Top
LAURI: Toista selkään puhaltelee. Lauri.—Me está soplando en la espalda. 04034
Bottom
04035
Top
AAPO: Siivosti vaan, Eero! Aapo.—Estáte quietecito, Eero. 04035
Bottom
04036
Top
JUHANI: Heh, vihakiiski. Juhani.—¿Será quisquilla? 04036
Bottom
04037
Top
SIMEONI: Eero, Eero, eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta. Muistele Hemmolan Juhoa, muistele Hemmolan Juhoa! Simeoni.—¡Ay, Eero, Eero! ¿Es que ni el calor del vapor te hace pensar en el infierno? ¡Acuérdate de Juho de Hemmola, acuérdate de él! 04037
Bottom
04038
Top
JUHANI: Hänpä tautivuoteellansa näki sen tulisen järven, josta hän kerran vielä pelastettiin, ja siitä syystä, niinkuin hänelle sanottiin, että hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä.--Mutta päivänkö valo tuolta kiiltää läpi nurkan? Juhani.—En su lecho de dolor vio el lago de fuego, del que se salvó gracias a que, como le dijeron, se había acordado del infierno siempre que estaba en las gradas de la sauna. Pero... ¿es la luz de la mañana la que entra por esa rendija? 04038
Bottom
04039
Top
LAURI: Kirkkaan päivän. Lauri.—La brillante luz de la mañana. 04039
Bottom
04040
Top
JUHANI: O peto! sauna veisaa viimeistä värssyänsä. Sentähden olkoon isännyyteni ensimmäinen pyrkimys uusi sauna. Juhani.—¡Pues sí que estamos buenos! Nuestra sauna está ya que se cae de vieja. Lo primero que pienso hacer cuando mande es construir otra nueva. 04040
Bottom
04041
Top
AAPO: Uusihan tässä kyllä tarvitaan. Aapo.—La verdad es que sí, que nos hace falta una nueva. 04041
Bottom
04042
Top
JUHANI: Uusi, uusi ilman kieltoa. Saunaton talo ei käy laatuun sekä kylpemisen että emännän ja muonamiesten muijien lasten-saamisen tähden. Niin, ryöhäävä sauna, haukkuva halli, kiekuva kukko ja naukuva kissa, nehän oivan talon tunnusmerkkejä ovat. Niin, onpa sillä tekemistä ja puuhaa, joka meidän talon vastaanottaa.--Tarvittaisiinpa hieman taasen löylyä, Timo. Juhani.—Y que lo digas. Necesitamos una resistente y nueva. Una granja sin sauna no vale nada; es imprescindible para bañarse y para los partos del ama y de las mujeres de los criados. Y es que una granja, si se precia de tal, necesita una sauna que eche humo, un perro que ladre, un gallo que cante y un gato que maúlle. Así pues, mucho trabajo y muchos quebrantos le esperan al que se haga cargo de nuestra finca. Oye, Timo, necesitaríamos más vapor aún. 04042
Bottom
04043
Top
TIMO: Saaman pitää. Timo.—Lo habrá. 04043
Bottom
04044
Top
SIMEONI: Mutta muistelkaamme, että on lauvantai-ilta. Simeoni.—Pero no olvidemos que es noche de sábado. 04044
Bottom
04045
Top
JUHANI: Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Hirvittävä tapaus! Juhani.—Y mucho ojo, no vaya a ser que nuestros pellejos cuelguen pronto de una barra, como el de aquella criada. Fue algo que da un susto al miedo. 04045
Bottom
04046
Top
SIMEONI: Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa, vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Käytiinpä häntä etsimään; mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty, olivatpa siinä hiukset, silmät, korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä. Simeoni.—Sí, hombre, aquella muchacha que nunca iba a la sauna con las demás, y que aprovechaba cuando toda la gente estaba durmiendo, y que un día se entretuvo allí más que de costumbre. Entonces fueron a ver, ¿y qué es lo que encontraron? Sólo su piel en una barra. La habían despellejado con manos expertas: sólo quedaban los cabellos, los ojos, las orejas, la boca, y también las uñas. 04046
Bottom
04047
Top
JUHANI: Olkoon se tapaus meille... Kas, kas, kuinka vihaisesti tuo selkäni ottaa löylyä! Niinkuin et olis saanut maistaa vihtaa sitten uuttavuotta. Juhani.—Pues que esa historia nos sirva de... ¡Mirad, mirad con qué ansia absorbe mi espalda el vapor! Como si no hubiera probado las ramas de abedul después de Año Nuevo. 04047
Bottom
04048
Top
LAURI: Mutta kuka oli hänen nylkenyt? Lauri.—Pero, ¿quién despellejó a la criada? 04048
Bottom
04049
Top
TIMO: Kuka; kysy sitä. Kukas muu kuin se... Timo.—¿Y tú preguntas quién? 04049
Bottom
04050
Top
JUHANI: Pää-ukko. Juhani.—El diablo en persona. 04050
Bottom
04051
Top
TIMO: Niin. Hän, joka käy ympäri kuin kiljuva peura.--Kauhea tapaus! Timo.—El que anda al acecho como león rugiente. ¡Oh, terrible caso! 04051
Bottom
04052
Top
JUHANI: Pistäppäs, Timo-poika, tuo paitani tuolta orrelta kouraani. Juhani.—Timo, alcánzame la camisa, allí, sobre la barra. 04052
Bottom
04053
Top
TIMO: Ja tämäkö? Timo.—¿Cuál, ésta? 04053
Bottom
04054
Top
JUHANI: Noh! Eeron tilkkusta hän tarjoo tässä miehelle. Voi sinua!--Tuo keskimmäinen tuossa. Juhani.—¡No! ¿Cómo te atreves a ofrecer a un hombre la camiseta de Eero? Ésa, la que está en medio. 04054
Bottom
04055
Top
TIMO: Ja tämäkö? Timo.—¿Ésta? 04055
Bottom
04056
Top
JUHANI: Siinähän aikamiehen mekko. Tattis vaan.--Kauhea tapaus, sanon minäkin, mentyäni vielä äskeiseen. Mutta olkoon se meille muistimeksi, että »aatosta juhla korkein».--Nyt peskäämme itsemme puhtaiksi kuin olisimme lähteneet napamuijan nopsista kourista; ja sitten tupaan paita kainalossa, ja tulehtunut ruumis saakoon niskaansa oikein raikasta ilmaa.--Mutta luulenpa, tuo silmä-kulta kuultelee hieman. Juhani.—Sí, ésa. ¡Ésta sí que es una camiseta de hombre! Gracias... ¡Un caso terrible, ya lo creo! Me refiero a lo que estábamos hablando antes. No hay que olvidar que «lo mejor de la fiesta es la víspera». Y ahora vamos a lavarnos para estar tan limpios como si saliéramos de las hábiles manos de la partera, y luego volveremos a la casa con la camisa bajo el brazo, para que nuestros cuerpos calientes se refresquen al aire. Me parece que mi apreciado ojo va curándose. 04056
Bottom
04057
Top
SIMEONI: Mutta eipä kuultele tuo jalkani, vaan särkee ja mojoo kuin kiehuvassa mujussa. Mihin joudun sen kanssa, minä kurja? Simeoni.—Pues lo que es mi pie, lejos de curarse, me duele y me atormenta como si estuviese metido en ceniza caliente. ¿Qué voy a hacer con este pie, desgraciado de mí? 04057
Bottom
04058
Top
EERO: Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta, ja sitten kiitä Luojaas, joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut», niinkuin luemme ehtoorukouksessa. Eero.—Cuando estemos en casa, vete a dormir tranquilamente y pídele al cielo un ungüento que te cure. Luego dale gracias a tu Creador por haber evitado que «tu pie tropiece contra una piedra», como dice la oración que rezamos cuando vamos a acostarnos. 04058
Bottom
04059
Top
SIMEONI: Minä en kuule sinua, minä en kuule. Simeoni.—Ni caso. Me entra por un oído y me sale por otro. 04059
Bottom
04060
Top
EERO: Rukoile sitten korvarasvaa myös. Mutta astuppas jo liikkeille, jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi. Eero.—Pues pide también un remedio para los oídos. Pero, venga, muévete, o el diablo se apoderará de ti aquí mismo. 04060
Bottom
04061
Top
SIMEONI: Korvani ovat sinua kohtaan ummessa, ummessa hengellisellä tavalla. Ymmärrä, ihminen! Simeoni.—Mis oídos, quiero decir los oídos espirituales, son sordos para ti. ¡A ver si te enteras, tío! 04061
Bottom
04062
Top
EERO: Tule nyt, onpa muutoin pian nahkasi orressa, ja oikein ruumiillisella tavalla. Eero.—Sal de ahí si no quieres que tu piel cuelgue pronto de una barra, y esto en el sentido material. 04062
Bottom
04063
Top
Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tupaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivun-kuori. Tultuaan sisään, istuivat he levähtämään hetkeksi, hellittäen hikeä runsaasti; ja siitä pueskelivat he vähitellen päällensä. Mutta Juhani rupesi nyt keittämään rasvoja koko haavoitetulle veljeskunnalle. Hän asetti tulelle vanhan, malmisen ja varrettoman pannun, kaatoi siihen tuopin viinaa ja viinaan sekoitti hän kaksi korttelia kruutia, korttelin tulikivi-jauhoja ja suoloja saman verran. Ja koska tämä oli kiehunut noin tunnin, nosti hän keitoksen jähtymään, ja rasva, pikimustan vellin kaltaisna, oli valmis. Haavojansa, varsinkin niitä, jotka löytyi heidän päissään, voitelivat he tällä voiteella ja pyhkäisivät uutta, keltaruskeata tervaa päälle. Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi; niin karvasteli haavoissa ankara lääke. Mutta Simeoni rakensi ehtoollisen, kantoi pöytään seitsemän reikäleipää, kuivan naudan-kontan ja harjallisen pöytyrin naurishautaa. Mutta ruoka tänä iltana ei kovin heille maistanut, vaan pianpa siirtyivät he pöydästä, riisuivat päältänsä ja painuivat alas vuoteillensa. Desnudos y recalentados, se encaminaron de la sauna a la casa, y sus cuerpos curtidos brillaban como la corteza de abedul requemada por el sol. Cuando estuvieron dentro, se sentaron para descansar un poco, mientras el sudor goteaba por su piel. Luego se vistieron sin prisa. Juhani se puso entonces a preparar un brebaje para curar las heridas de todos los hermanos, para lo cual puso al fuego un viejo caldero de hierro en el que echó un jarro de aguardiente, dos cuartos de pólvora, un cuarto de polvo de azufre, y otro tanto de sales. Cuando la mezcla hubo hervido cerca de una hora, la retiró del fuego y la dejó enfriar; el ungüento, pastoso y negro como la pez, se hallaba dispuesto. Los hermanos ungieron con él las heridas, poniendo especial cuidado en las de la cabeza, y las recubrieron luego con una capa de alquitrán. Permanecieron un buen rato con los dientes apretados y la cara contraída en una mueca de dolor: tal era el efecto que la enérgica pócima producía en las heridas. Luego, Simeoni fue a preparar la cena, colocando sobre la mesa siete panes redondos, un trozo de carne de buey y una fuente de nabos. Pero aquella noche no tenían el mismo apetito que de costumbre, por lo que pronto se levantaron de la mesa, se desnudaron y se fueron a acostar. 04063
Bottom
04064
Top
Yö oli pimeä ja kaikkialla vallitsi äänettömyys ja hiljaisuus. Mutta äkisti valkeni avaruus Jukolan ympärillä; sen sauna oli syttynyt tuleen. Sillä kuumaksi oli Timo lämmittänyt harmaakivisen uunin, josta seinä rupesi kytemään ja lomahti viimein liekkiin. Ja niinpä ihanassa rauhassa paloi rakennus tuhaksi, yhdenkään silmän näkemättä. Ja koska aamu koitti, löytyi Jukolan saunasta jäljellä ainoastaan muutama kytevä kekäle ja uunin hohtava raunio. Viimein, puolipäivän aikana heräsivät myös veljekset, nousivat jotenkin raittiimpina kuin menneenä iltana, pukivat päällensä ja rupesivat murkinalle, joka nyt tuntui heille makuisaksi. Kauan he atrioitsivat sanaakaan lausumatta, mutta lopulta nousi juttu tuosta jyrkeästä tapauksesta tiellä Tammiston ja Toukolan välillä. La noche era oscura, silenciosa y tranquila. Pero, de pronto, los alrededores de Jukola se iluminaron. ¡La sauna estaba ardiendo! Timo había calentado tanto las piedras grises del horno que la pared empezó a calcinarse hasta que, finalmente, salió ardiendo. Y así, en la más prodigiosa paz, la caseta fue convirtiéndose en cenizas sin que nadie lo advirtiera. Al amanecer, de la sauna de Jukola no quedaban más que unos cuantos tizones candentes y los restos abrasados del horño. Por fin, hacia el mediodía, se despertaron los hermanos, se levantaron en bastante mejor estado que se habían acostado, se vistieron y se sentaron a dar buena cuenta del almuerzo, que esta vez encontraron suculento. Estuvieron largo rato come que te come, sin pronunciar palabra, hasta que acabaron hablando de la inesperada refriega que tuvo lugar en el camino, entre Tammisto y Toukola. 04064
Bottom
04065
Top
JUHANI: Aika saunan saimme totisesti; mutta ryöväreinä he karkasivat päällemme seipäillä ja karangoilla. Mutta ah! olisi meillä myös ollut aseet kourissa ja vaara silmissämme varoilla, niin sahattaisiinpa tänäpänä Toukolan kylässä arkunlautoja, ja haudankaivajalla olis työtä. Kissalan Aapelille annoin kuitenkin osansa. Juhani.—La verdad es que esos bandidos que se nos vinieron encima con palos y estacas, nos dieron una paliza de las de no te menees. ¡Maldita sea! De haberlo sabido, no nos hubieran pillado desarmados, y hoy estarían haciendo tablas para ataúdes en el pueblo de Toukola, y el enterrador no daría abasto. Pero a ese Aapeli de Kissala le di lo suyo, ya lo creo. 04065
Bottom
04066
Top
TUOMAS: Valkea, hiukseton linja juoksi hänen otsaltansa niskaan alas kuin linnunrata syksytaivaalla. Tuomas.—Toma, como que una tira blanca y sin pelo le cruzaba la cabeza desde la frente hasta la nuca, como la Vía Láctea el cielo de otoño. 04066
Bottom
04067
Top
JUHANI: Sinä näit sen? Juhani.—¿Se la viste? 04067
Bottom
04068
Top
TUOMAS: Minä näin sen. Timo.—Claro que se la vi. 04068
Bottom
04069
Top
JUHANI: Hän on saanut. Mutta muut, muut, Herran Kiesus! Juhani.—Recibió su merecido. Pero los otros..., los otros... ¡Dios santo! 04069
Bottom
04070
Top
EERO: Heitä kostamme aina ytimiin asti. Eero.—Tenemos que vengarnos de una manera ejemplar. 04070
Bottom
04071
Top
JUHANI: Lyökäämme kaikki yksimielisesti päämme yhteen ja nouskoon siitä tuuma verrattomaan kostoon. Juhani.—Vamos a exprimirnos la sesera hasta que se nos ocurra un plan de venganza que no se pueda comparar. 04071
Bottom
04072
Top
AAPO: Miksi tekisimme ijankaikkiset tuhot? Käykäämme lakiin ja oikeuteen, vaan ei omankäden työhön. Aapo.—¿Para qué atraer sobre nosotros males eternos? Recurramos a la ley y a la justicia, y no a la fuerza de los puños. 04072
Bottom
04073
Top
JUHANI: Ensimmäisen Toukolaisen, jonka saan kynsiini, syön kitaani elävältä nahkoineen ja karvoineen; siinä on laki ja oikeus. Juhani.—¿Conque a la ley y a la justicia, eh? Al primer tipo de Toukola que agarre me lo como crudo, con piel y pelos. 04073
Bottom
04074
Top
SIMEONI: Kurja veljeni! aiotko sinä koskaan joutua taivaan perilliseksi? Simeoni.—¡Oh, desgraciado hermano mío! ¿Piensas alguna vez verte en compañía de los herederos del cielo? 04074
Bottom
04075
Top
JUHANI: Mitä huolin taivaasta, ellen saa nähdä Tuhkalan Matin verta ja rapaa! Juhani.—¡Me río yo del cielo si no puedo ver a Matti de Tuhkala chorreando sangre y con las tripas fuera! 04075
Bottom
04076
Top
SIMEONI: Voi hirmu itseäs, voi hirmu! Täytyy itkeä. Simeoni.—¡Monstruo, que eres un monstruo! Vas a hacerme llorar. 04076
Bottom
04077
Top
JUHANI: Itke sinä kissan kuolemasta, vaan älä minun tähteni. Hmmh! Minäpä teen makkaroita. Juhani.—Llora si quieres por la muerte del gato, pero no por mí. ¡Bah! ¡Lo haré salchichas! 04077
Bottom
04078
Top
TUOMAS: Tämän raatelemisen kostan minä kerran, sen lupaan ja vannon. Susihan miestä näin menettää. Tuomas.—Juro y prometo que algún día me las pagará esa mala bestia. Sólo los lobos tratan así a la gente. 04078
Bottom
04079
Top
JUHANI: Villisusi. Minä vannon saman valan. Juhani.—Los lobos rabiosos. Yo también lo juro. 04079
Bottom
04080
Top
AAPO: Se kosto lankee takaisin omalle niskallemme; mutta lain tuomio rankaisee heidät ja palkitsee meidät. Aapo.—Esa venganza se volvería contra nosotros; en cambio, una sentencia legal los castigaría y nos compensaría. 04080
Bottom
04081
Top
JUHANI: Mutta lain kautta ei tule kärsimään heidän selkänsä näistä haavoista, joita kannamme. Juhani.—Ya. Pero la ley no les zurraría la badana para aliviarnos de las heridas que nos causaron. 04081
Bottom
04082
Top
AAPO: Sitä hullummin heidän kukkaronsa ja kunniansa. Aapo.—Pero se resentirán sus bolsillos y su honor. 04082
Bottom
04083
Top
SIMEONI: Pois mielestämme verinen kosto, ja turvatkaamme lakiin. Niin tahdon, vaikka mieleni kovin kamookin keräjätalon menoa ja hälinää. Simeoni.—Desistamos de tomar una venganza sangrienta y acudamos a la ley. Esto opino yo, aunque no me hacen ninguna gracia los trapícheos de los tribunales. 04083
Bottom
04084
Top
JUHANI: Jos siihen tulee, niin eipä juuri kömmähdy tämä poika siinäkään paikassa. Tosin pamppailee sydän hieman, koska ensi kerran seisomme korkean-oikeuden pöydän edessä, mutta pianpa itsensä röyhistää aika-mies. Muistanpa vielä, oltuani vierasmiehenä Koivulan Kaisa-rukalle, joka etsi elatusta lapsellensa, muistanpa koska komsarjus huusi: »Juhani Juhanin-poika Jukola, Toukolan kylästä!» Juhani.—Si a eso vamos, no seré yo quien caiga en la trampa. La verdad es que uno tiembla de pies a cabeza cuando se presenta por primera vez ante el tribunal; pero si tiene coraje, pronto se rehace. Todavía me acuerdo de cuando me citaron como testigo en el caso de esa pobre Kaisa de Koivula, que reclamaba una pensión alimenticia para su hijo, y recuerdo cuando el comisario gritó: «¡Juhani, hijo de Juhani de Jukola, del pueblo de Toukola!» 04084
Bottom
04085
Top
TIMO: »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Minähän olin siellä myös; ja saipa Kaisa lapsellensa isän että paukahti. Minähän olin vierasmiehenä myös, Juhani. Timo.—«Y su hermano menor, Timoteo», porque yo también estaba allí, mira tú por dónde. Y a Kaisa le designaron un padre para su hijo. Yo también fui testigo, Juhani. 04085
Bottom
04086
Top
JUHANI: Olit, olit. Mutta sielläpä vasta väkeä porstua, porras ja piha täys. Porstuassapa istuin minä ja juttelin Tammiston Kyöstin kanssa, mitä ja kuinka pojan piti la'in edessä lausuman. Hartaasti juuri haastelinkin hänelle, nyppien takkinsa nappia noin, tuolla tavalla, koska komsarjus eli sudenkutsija huusi korkealla äänellä, että kyllä monen silmät ja korvat pöllähtivät pystyyn: »Juhani Juhanin poika Jukola, Toukolan kylästä!» Juhani.—¡Pues claro, hombre, claro! Y todo estaba lleno de gente, el vestíbulo, la escalera, la sala... Yo estaba en la antesala, discutiendo con Kyösti de Tammisto sobre cómo se debía hablar ante la justicia. Estábamos en plena conversación, yo tirándole de los botones de la levita, así, mira, cuando el comisario, ese cazalobos, gritó en voz tan alta que todo quisque levantó los ojos y abrió las orejas: «¡Juhani, hijo de Juhani de Jukola, del pueblo de Toukola!» 04086
Bottom
04087
Top
TIMO: »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Ja saipa, koira vieköön! Kaisa lapsellensa isän. Timo.—«Y su hermano menor, Timoteo!» Y entonces, ya ves lo que son las cosas, Kaisa tuvo un padre para su hijo. 04087
Bottom
04088
Top
JUHANI: Sai kyllä. Juhani.—Sí que lo tuvo. 04088
Bottom
04089
Top
TIMO: Vaikka ei meitä valallekaan laskettu. Timo.—Aunque no se nos tomó juramento. 04089
Bottom
04090
Top
JUHANI: Ei laskettu; tosi; mutta vakava ja vilpitön puheemme vaikutti paljon. Juhani.—No, no juramos, aunque nuestra declaración firme y verdadera fue tenida muy en cuenta. 04090
Bottom
04091
Top
TIMO: Ja nimemme on kulkenut protokollissa ja suplikaaneissa aina keisariin asti, heh! Timo.—Y nuestros nombres, que quedaron escritos en los papeles, han llegado en los protocolos y en las suplicatorias nada menos que hasta el emperador, fijaos. 04091
Bottom
04092
Top
JUHANI: Hyvin tietty.--Niin huusi komsarjus, ja silloinpa vähän hetkautti pojan sydänketoissa, mutta pianpa hän perehtyi ja lasketteli suustansa totuuden järkähtämätöntä kieltä kuin apostoli itse, huolimatta koko keräjäkunnan naurusta ja tirskunnasta. Juhani.—Así es. Pues como iba diciendo, el comisario gritó mi nombre, y entonces sentí que el corazón se me encogía; pero pronto se me levantó el ánimo y dejé que por mi boca, como por la de un apóstol en persona, saliera el lenguaje inalterable de la verdad, dándoseme una higa los dimes y diretes y las risitas y sonrisitas de toda la audiencia. 04092
Bottom
04093
Top
TIMO: Niinhän keräjissä leivotetaan; ja kaikki käy hyvin. Mutta vedetäänpä siellä kuitenkin yhtäkin vetonuoraa ja yksikin vikkelä kampurajalka heitetään. Timo.—Así, así es como le lían a uno en la sala del tribunal, y todo sale a pedir de boca. Aquello está lleno de nudos corredizos y de zancadillas. 04093
Bottom
04094
Top
JUHANI: Tosi; mutta oikeus ja totuus kieppaisee itsellensä lopulta väkistenkin voiton monen konstin päästä. Juhani.—Tienes razón; pero el derecho y la verdad siempre salen a flote, a pesar de todas las artimañas. 04094
Bottom
04095
Top
TIMO: Monen konstin ja koukun päästä; niin kyllä, ellei itse ilminen peijakas ole asiamiehenä, joka tekee yön päiväksi ja päivän yöksi ja piimäksi mustan tervan.--Mutta yksi asia on yhtä hyvä kuin kaksikin. Miksi ei Jumala asettanut oikeuden ratkaisemista lujemmalle, ja perin pohjin lujalle perustalle täällä? Miksi vierasmiehet, vaikeat tutkinnot ja lainoppineitten koukut? Tämähän mielestäni olis suorin tie oikeuteen ja totuuteen, koska asia näkyy hämäräksi, eikä saata sitä pohtia. Koko keräjäkunta, ja itse tuomari etunenässä, astuu ulos pihalle, jossa komsarjus eli jahtivouti soittaa ankaran suurta koivutorvea, jota kutsuttaisiin keräjätorveksi; sitä hän soittaisi toitottaen muutaman kerran ja pitäen sen kitaa kohden Herran korkeutta. Mutta silloin aukenis taivas ja oikeuden enkeli ilmestyisi kaikelle kansalle, kysyen korkealla äänellä: »mitä komsarjus tahtoo», mutta häneltä kysyisi komsarjus takaisin korkealla, huutavalla äänellä: »onko kannustettu miesi viaton vai syyllinen?» Nytpä kirkastettu enkeli antaisi vastauksen, jonka oikeutta ei kenenkään tarvitsis epäillä ja jonka mukaan tulisi miestä joko päästää Herran huomaan tai sukia oikein aika lailla. Niinpä, luulen minä, kävisi hyvin kuntoon kaikki. Timo.—Sí, a pesar de tantos trucos y laberintos, a menos que el mismo diablo se meta a abogado y convierta la noche en día y el día en noche, y el alquitrán negro en leche cuajada. Pero una cosa es lo mismo de buena que dos, y así, ¿por qué no habrá establecido Dios las decisiones de la justicia en una base mucho, mucho más sólida? ¿Qué falta hacen los testigos y los interrogatorios liosos y todos los chanchullos de los hombres de leyes? A mi parecer, tendría que haber un camino mucho más recto hacia la justicia y la verdad cuando un caso se presenta oscuro y no hay modo de aclararlo. Veréis. Todo el tribunal, encabezado por el juez, saldría de la sala, donde el comisario o el montero haría sonar un cuerno de abedul, que se llamaría la trompeta del tribunal, dirigiendo la boca hacia las altas estancias del Señor. Entonces el cielo se abriría y el ángel de la justicia se aparecería a todo el pueblo y preguntaría en voz alta: «¿Qué quiere el comisario?» El comisario contestaría con voz retumbante: «¿El acusado es inocente o culpable?» Y entonces el ángel iluminado pronunciaría una sentencia que todos acatarían sin rechistar, y el acusado se iría bajo la protección del Señor o le sacudirían la badana. Creo que así todo marcharía bien. 04095
Bottom
04096
Top
JUHANI: Miksi niinkään paljon komentoa ja hunööriä? Katsokaapas kuinka minä olen tuumiskellut asiaa. Olisinpa Luojana asettanut näin: Syytetty mies vahvistakoon sanansa valalla, pyhällä valalla, ja jos hän oikein vannoo, niin lähteköön vapaana miehenä marssimaan kotiansa taas, mutta jos häntä miellyttäisi pistää suustansa valheen, niin auetkoon allansa matoinen maa ja nielköön hänen helvettiin alas. Siinähän totuuden suorin tie. Juhani.—¿Y para qué tantas ceremonias y ringorrangos? Os diré cómo arreglaría yo el asunto. Si yo fuese el Creador, haría lo siguiente: el acusado declararía ser cierto lo que ha dicho, bajo juramento solemne. Si dijese la verdad, podría irse a casa; pero si se le viniese a la cabeza decir mentiras, la agusanada tierra se abriría bajo sus pies y se lo tragaría el infierno. Éste sería el camino más derecho hacia la verdad. 04096
Bottom
04097
Top
AAPO: Se keino voisi käydä päisin, mutta ehkäpä kuitenkin parhain kaikki niinkuin sen kerran asetti itse viisauden Isä. Aapo.—Sí, podría emplearse ese sistema, pero tal vez esté mejor como lo ha dispuesto el Padre que todo lo sabe. 04097
Bottom
04098
Top
JUHANI: Parhain. Tässä istumme revittyinä, rupisina, silmäpuolina kuin kollikissat maaliskuussa. Onko tämä herttaista? Peeveli! tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alla. Juhani.—¿Mejor? ¿Y tenemos más mataduras y arañazos en nuestro cuerpo que los gatos en marzo? ¿Es bonito esto? ¡Un cuerno! ¡Este mundo es lo más estúpido que puede verse bajo el sol! 04098
Bottom
04099
Top
SIMEONI: Niin on hän asettanut, Herra, sillä hän tahtoo koetella ihmislapsen voimaa uskossa. Simeoni.—Así lo ha dispuesto Dios todo, para probar la fuerza del hombre en la fe. 04099
Bottom
04100
Top
JUHANI: Voimaa uskossa. Hän koettelee ja kokee, mutta hänen koetustensa kautta menee sieluja siihen ijankaikkiseen saunaan niinkuin sääksiä vaan; sinne, johon en soisi kannettakaan minä, vaikka syntinen ihminen. Juhani.—¡La fuerza en la fe! El Señor prueba, examina, y con todos sus exámenes vuelan las almas como mosquitos a los castigos eternos, allí donde yo no enviaría ni una serpiente, aunque, ¡pobre de mí!, soy un miserable pecador. 04100
Bottom
04101
Top
TUOMAS: Kova leikki on tämä elämä ja maailma. Vähänpä on kunkin toivoa niin pienestä osasta kuin Josua ja Kaaleppi kuuden sadan tuhannen miehen seassa. Tuomas.—La vida y el mundo son un mal juego. Pocas esperanzas de salvación le quedan a uno, si los elegidos no son hoy más numerosos que Josué y Caleb entre los seiscientos mil hombres. 04101
Bottom
04102
Top
JUHANI: Oikein! Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua. Juhani.—Dices verdad. Pero, entonces, ¿qué es esta vida? ¡La antesala del infierno! 04102
Bottom
04103
Top
SIMEONI: Juhani, Juhani, malta mieles ja kieles! Simeoni.—¡Ay, Juhani, Juhani! ¡Vigila tu alma y pon freno a tu lengua! 04103
Bottom
04104
Top
JUHANI: Helvetti valmis, sanon minä, jos oikein pahan pääni päälleni otan. Minäpä täällä olen kärsivä sielu ja Toukolan pojat perkeleitä, haarut kourissa. Häijyjä henkiä ovat ihmiset meitä kohtaan. Juhani.—El infierno completo, digo, si me dejo llevar por mi peor humor. Yo soy aquí un alma en pena, y esos miserables de Toukola son verdaderos diablos con el tridente en la mano. Los hombres son para nosotros espíritus malignos. 04104
Bottom
04105
Top
AAPO: Astukaammepas hieman omaan poveemme. Ihmisten vihan olemme kenties suureksi osaksi itse virittäneet ja voimassa pitäneet. Muistakaamme kuinka olemme heidän naurismaissaan ja hernehuhdissaan peuhailleet, sotkeneet onkiretkillämme heidän jokirantojensa heinän, ampuneet usein heidän piirittämänsä karhut ja monta muuta sellaista temppua tehneet, huolimatta lain uhkauksista ja omantunnon äänestä. Aapo.—Adentrémonos en nuestro pecho. Puede ser que nosotros mismos hayamos provocado y mantenido el odio de los hombres. Recordemos cómo hemos asolado sus campos de nabos y sus sembrados de guisantes y pisoteado el heno de las orillas en nuestras excursiones de pesca, y cómo matábamos los osos que ellos habían acorralado, y cometimos otras muchas vilezas sin preocuparnos de las amenazas de la ley ni de la voz de nuestra conciencia. 04105
Bottom
04106
Top
SIMEONI: Olemmehan vihoittaneet taivaan ja maan. Useinpa ma'ata pannessani ja muistellessani nuoruutemme ilkivaltaisia töitä, pistelee aivan kipeästi kurjaa rintaani tuo omantunnon tulinen miekka, ja tuntuupa kuin kuulisin eriskummallisen kohinan kuin kaukaisen, huokailevan sateen, ja kuin synkeä ääni vielä kuiskaisi minua korvaan: »Jumalan ja ihmisten huokaus Jukolan seitsemän pojan tähden». Tuho uhkaa meitä, veljet, eikä kiillä meille onnen tähti ennen kuin on meidän ja ihmisten väli paremmalla kannalla. Miksi emme siis kävisi pyytämään anteeksi, luvaten tästälähin toisin eleskellä? Simeoni.—Hemos agraviado al cielo y a la tierra. Muchas veces, al acostarme pensando en las diabluras de nuestra juventud, siento traspasado mi pecho miserable por la espada flamígera de la conciencia, y me parece escuchar un lejano murmullo, como el de la lluvia lejana y susurrante, y una voz temible me dice al oído: «Es el llanto de Dios y de los hombres por los siete hijos de Jukola.» Hermanos, la perdición nos espera, y la estrella de la felicidad no brillará para nosotros hasta que no corrijamos nuestras relaciones con los demás. ¿Por qué no vamos a pedir perdón, prometiendo vivir en adelante de otra forma? 04106
Bottom
04107
Top
EERO: Minä itkisin, jos taitaisin. Simeoni, Simeoni! »ei paljon puutu ettet» ... jaa, ei paljon puutu. »Mutta mene tällä haavalla matkaas». Eero.—Lloraría si supiera, ay, Simeoni, Simeoni. «Por poco más...». Sí, por poco más. «Pero, por ahora, retírate». 04107
Bottom
04108
Top
SIMEONI: Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään. Simeoni.—Bueno, bueno. El último día nos veremos, seguro. 04108
Bottom
04109
Top
TIMO: Kääntyisikö minun pääni anteekspyyntöön? En usko sitä. Timo.—¿Agachar la cabeza para pedir perdón? No creo que pudiera hacerlo. 04109
Bottom
04110
Top
TUOMAS: Ei niinkauan kuin korppi on musta. Tuomas.—Nunca jamás, mientras el cuervo sea negro. 04110
Bottom
04111
Top
EERO: »Tuomiolle tullessamme» siis tapahtuu se toimi. Silloinhan on korppi valkea kuin lumi, niinkuin lauletaan iloisen pojan ja kultamuorin veisussa. Kernaasti minun puolestani olkoot viimeiset tuutissa, ennen kuin tässä rukoukseen rupeemme. Eero.—En eso llegará el Día del Juicio, porque entonces el cuervo será blanco como la nieve, como dice la canción del niño alegre y su adorada madre. Por mi parte, prefiero no rogar hasta que quememos el último cartucho. 04111
Bottom
04112
Top
JUHANI: Usko minua, Simeoni, täällä ei käy kuntoon lakkaamatta katsella kuinka on sielumme laita, alati muistella tuota tulista uumentoa, perkelettä ja pieniä perkeleitä. Sellaiset aatokset joko myllertävät sekaisin miehen pään tai kietovat nuoran hänen kaulaansa.--Noita entisiä hurjapäisyyksiämme on enemmin pidettävä nuoruuden hulluutena kuin synteinä ankarimmassa tarkoituksessa. Ja toiseksi, olenpa tullut siihen uskoon ja vakuutukseen, että täytyy täällä välimmiten ummistaa silmänsä, eikä olla näkevänänsä mitä näkee ja tietävänänsä mitä tietää. Niinpä täytyy täällä miehen, jos hän tahtoo päästä eheällä turkilla elämän huhmaresta ulos.--Olkaa pöllistelemättä; tässä ei tarvita yhtään pöllistystä.--Tarkoitanpa noita pienempiä syntejä Jumalaa kohtaan, vaan ei naapuriani. Naapuri ja lähimmäinen on keikkanokka, näpäkärsä ja tarvitsee oman parhaansa yhtä hyvin kuin minäkin; mutta Jumala on pitkämielinen ja laupias mies, ja antaa viimein aina anteeksi, jos vilpittömästä sydämmestä rukoilemme. Jaa, jaa, minä tarkoitan: ei käy kuntoon aina ja joka paikassa hiuskarvan tarkkuudella vertoa omia töitämme ja pieniä tuommoisia kanaljavikkelyyksiämme Jumalan sanan ja käskyjen rinnalla, vaan parasta pysyä siinä keskivälissä. Törkeitä syntejä tulee meidän karttaa, kaikella muotoa, sanon minä, ja rukoilla silmäin voidetta, mutta niitä pienempiä, nimittäin pienempiä Jumalata kohtaan, ei aina laskea omantunnon ongennokkaan, vaan seistä siinä keskivälissä, keskivälissä. Juhani.—Créeme, Simeoni, a nada conduce andar preocupándose por la salud del alma y pensar siempre en el diablo y los diablejos. Esas ideas pueden volverte majareta o ponerte la soga al cuello. Hay que considerar nuestras pasadas locuras como juegos y travesuras propios de la juventud, más que como verdaderos pecados. Además, he llegado a convencerme de que en este mundo hay que cerrar muchas veces los ojos y hacerse el distraído, como si uno no viera lo que ve y supiera lo que sabe. Hay que hacerlo así para salir del atolladero de la vida. No abráis tanto los ojos, que no hace falta. Me refiero a los pecados de poca monta contra Dios, más que a los cometidos contra los hombres, porque el prójimo y el vecino también tienen que ir de tapadillo por la vida. Pero Dios sabe contener su cólera, por lo que siempre perdona a quien se lo pide con corazón sincero. O sea, que yo creo que no siempre es menester comparar siempre y en todo lugar y con tanto detalle nuestras acciones y bellaquerías con la palabra de Dios y sus mandamientos, sino que es preferible mantenerse en el justo medio. Evitemos, pues, los pecados muy gordos e imploremos un bálsamo para nuestros ojos. Y en cuanto a los pecados Venlales, los que van dirigidos contra Dios, por supuesto, no es preciso que cebemos con ellos el anzuelo de nuestra conciencia. El medio, el justo medio es lo que importa. 04112
Bottom
04113
Top
SIMEONI: Suuri Jumala! noinhan saatana ihmistä korvaan kuiskuttelee. Simeoni.—¡Oh, gran Dios! Ya veis lo que Satanás susurra al oído de los hombres. 04113
Bottom
04114
Top
TIMO: Juuri niinkuin Ollin muori viinahimossa pistää tuiskujuttuja Mäkelän emännälle. Timo.—Igualito que las peroratas que la mujer de Olli le suelta a la señora de Mäkelä cuando no pueden reprimir su afición a la bebida. 04114
Bottom
04115
Top
AAPO: Juhani lausui muutaman sanan, joita ihmeellä ja närkästyksellä kuultelin. Veli, niinkö opettaa meitä Jumalan käskyt? Niinkö opetti meitä äitimme? Ei suinkaan! Yksi seisoo Jumalan edessä tuhantena ja tuhannen yhtenä. Mitä siis leksottelet pienemmistä synneistä, mitä keskivälistä, puolustaen kahden herran palvelusta? Sanoppas, Juhani: mikä on synti? Aapo.—Juhani ha pronunciado algunas palabras que me han dejado perplejo e indignado. ¿Es eso, hermano, lo que nos enseñan los mandamientos de Dios? ¿Así nos ha educado nuestra madre? ¡No, por cierto! Para Dios, una cosa es como mil y mil como una. ¿Qué enredo es ése de pecados Venlales y justo medio, eso de servir a dos amos a la vez? Dime, Juhani, ¿qué es el pecado? 04115
Bottom
04116
Top
JUHANI: Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni, herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta? »Mikä on synti?» Aih! »Mikä on synti?» Kas kuinka viisaasti kysytty, merkillisen viisaasti. »Onpas siinä päätä, siinä meidän pojassa», onpa tottakin. Niin, kuka enää puhuukaan? »Mikä on synti?» Ahhah! Mikä on totuus? kysyn minä. Juhani.—¿Qué es la verdad? ¡Oh, tú, Salomón de Jukola, señor licenciado y Viejo Paavo de Savonia! «¿Qué es el pecado?». Vamos, dime, «¿qué es el pecado?». He aquí una pregunta inteligente a más no poder. «Le hierve la sesera a nuestro niño», ya lo creo. Sí, ¿quién tiene algo más que decir? ¡Que qué es el pecado! ¡Je, je! ¿Qué es la verdad?, pregunto yo. 04116
Bottom
04117
Top
TUOMAS: Mitä venailet ja koukistelet, poika? Tiedä että oppi, jonka ilmoitit, on pahanhengen oppia. Tuomas.—¿Por qué divagas y te escurres así, hijo? Debes saber que la doctrina que nos has expuesto es la del espíritu del mal. 04117
Bottom
04118
Top
JUHANI: Tahdonpa teille kertoa elävän esimerkin, joka puolustaa uskoani lujasti. Muistelkaapas entistä Kirkon-kylän nahkuria. Mies tuli kummiin aatoksiin sielustansa, synnistä ja maailman mammonasta ja rupesi paljon muuttelemaan entistä elämäänsä. Niinpä lakkasi hän äkisti ottamasta vastaan ja antamasta nahkoja sunnuntai- ja juhla-päivinä, huolimatta siitä kuinka tärkeäksi talonpoika katsoi yhden tien ja kaksi asiaa. Turhaanpa varoittelivat häntä ystävänsä, koska huomasivat työn häneltä vähenevän päivä päivältä, mutta hänen virkaveljellensä naapuritalossa ehtimiseen enenevän. Ainapa vaan vastasi hullu mies: »minun kätteni työn Jumala kylläkin siunaa, vaikka oliskin sitä vähemmin, mutta hänen, joka luulee nyt tempaavansa leivänpalan suustani, hänen pitää viimein niittämän kirousta otsansa hiestä, koska ei hän Herran sapattia kunnioita». Niin hän lausuili, kävellen töllötellen pyhäpäivinä virsikirja kourassa, silmät ympyrjäisinä päässä ja tukka pystyssä kuin Pommin Pietarin tukka. Mutta mitenkäs tuossa kävi miehen lopulta? Sen tiedämme. Tulipas piankin hänen käteensä raskain puu, kerjuusauva tuli hänen käteensä, ja hänen tieksensä kruunun pitkä sarka. Nytpä hän käyskelee kylästä kylään, kallistellen lasia, koska vaan taitaa. Kerranpa kohtasin hänen tuolla Kanamäen harjulla tien vieressä; siinä hän istui kelkkansa kaustalla, ja kovin oli päissään kurja mies. Kuinkas on laitanne, karvari? kysyin minä; »on niinkuin on», vastasi hän, kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa?--»Jaksan niinkuin jaksan», lausui hän taasen ja läksi tiehensä, lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. Siinä oli hänen loppunsa. Mutta toinen karvari? Hänpä oikein vasta rikastui ja rikkaana ja onnellisena miehenä kuolikin. Juhani.—Deseo poneros un ejemplo vivo que confirma lo que creo. ¿Os acordáis del viejo curtidor del pueblo? Después de atiborrarse la cabeza con las ideas más raras sobre el alma, sobre el pecado y del Mammón de este mundo, el pobre cambió por completo de vida. De pronto decidió no entregar ni recibir pieles los domingos, y eso sabiendo lo importante que es para un campesino matar dos pájaros de un tiro. En vano le aconsejaron sus amigos al notar que cada día tenía menos trabajo, mientras que su vecino colega no daba abasto. El necio respondía siempre: «Dios bendecirá el trabajo de mis manos, aunque disminuya; en cuanto al que presume de quitarme ahora el pan de la boca, acabará segando maldiciones con el sudor de su frente, porque no santifica el día del Señor.» Así hablaba el desgraciado, que, eso sí, se pasaba todos los domingos sin dar golpe, con el Libro de los Salmos en la mano, los ojos perdidos y el cabello tieso como el de Pietari de Pommi. ¿Y qué le pasó al fin? Ya lo sabemos. Hubo de coger el bastón de mendigo, que es el más pesado que haya, y echarse a los caminos. Y ahora va de pueblo en pueblo, emborrachándose siempre que puede. Yo me lo encontré un día en la loma de Kanamáki, a orillas del camino, sentado en el banco de su trineo, con una tajada de miedo. «¿Cómo van sus negocios, curtidor?», le pregunté. «Tirando», me contestó con una mirada embrutecida. Y le volví a preguntar: «¿Cómo va esa salud, maestro?» «Tirando», me contestó, y prosiguió la marcha empujando el trineo delante de él mientras tarareaba una canción estúpida. En esto paró su vida, mientras que el otro curtidor hizo fortuna y murió rico y feliz. 04118
Bottom
04119
Top
AAPO: Ahdaspäinen usko ja hengellinen ylpeys hävitti nahkurin, ja niinpä käy kaikille hänen kaimoillensa. Kuinka hyväänsä, mutta sun oppis on väärää oppia ja uskoa. Aapo.—Su poca fe y su orgullo espiritual fueron la causa de la ruina del curtidor, y lo mismo les pasará a los que hagan como él. Pero tu doctrina es falsa doctrina, y tu fe falsa fe. 04119
Bottom
04120
Top
SIMEONI: Väärät profeetat ja viimeiset maailman ajat. Simeoni.—¡Los falsos profetas y el final del mundo! 04120
Bottom
04121
Top
TIMO: Hän tahtoisi kiusata meitä Turkkilaisten uskoon. Mutta etpä järkähdytä minua; sillä minä olen vissi ja luja, vissi ja luja kuin kirveen silmä. Timo.—Juhani quiere convertirnos a la fe de los turcos; pero de mí no obtendrás nada, porque soy sólido y firme como el ojo del hacha. 04121
Bottom
04122
Top
JUHANI: Annappas, Tuomas, tuo leivänpuolikas tuolta pöydän päästä.--»Väärät profeetat». En kiusaa ketään syntiin ja vääryyteen, ja itse en varastaisi naskaliakaan suutarilta enkä neulan silmää kraatalilta. Mutta sydämeni kipenöitsee, koska tarkoitukseni aina kierretään pahimmaksi, tehdään pikimustaksi, vaikka mustanruskea karva olisi jo kylliksi. Juhani.—Tuomas, alcánzame ese medio pan que está en el extremo de la mesa. ¿De manera que «los falsos profetas», eh? No quiero arrastrar a nadie al pecado y a la maldad, y por lo que a mí se refiere, sería incapaz de robarle una lezna a un zapatero ni una aguja a un sastre. Pero me cabreo cuando veo que mis intenciones se malean siempre y que, siendo apenas morenas, se hacen negras como la pez. 04122
Bottom
04123
Top
AAPO: Haastelitpa niin selvästi, harkitsit asian niin pykälästä pykälään ja haarasta haaraan, ettei tainnut sitä väärin ymmärtää. Aapo.—Has hablado con tal claridad que no se te puede malentender, pues planteaste el asunto punto por punto, párrafo por párrafo. 04123
Bottom
04124
Top
TIMO: Pääni panen pantiksi, että hän tahtoi saattaa meitä Turkkilaisten uskoon. Timo.—Me juego la cabeza a que quería convertirnos a la fe de los turcos. 04124
Bottom
04125
Top
SIMEONI: Jumala armahtakoon häntä! Simeoni.—¡Dios se apiade de él! 04125
Bottom
04126
Top
JUHANI: Kitanne kiinni, ja paikalla! Jumalaa minun tähteni rukoilla, nuhdella minua kuin laimeasilmäinen pappi, se ei käy kuntoon. Sillä minulla on juuri tarpeeksi järkeä, vaikken olekkaan vallan paljasta viisautta kuin esimerkiksi tuo meidän Aapomme. Juhani.—¡Callaos de una vez! No soporto que ruegues a Dios por mí y me eches prédicas como pastor de ojos de cordero. Todavía me queda un poco de buen sentido, aunque no sea yo un ejemplo de sabiduría como nuestro Aapo. 04126
Bottom
04127
Top
AAPO: Jumala paratkoon! enhän ole tarpeeksikaan viisas. Aapo.—¡Pobre de mí! Mucho me falta para ser sabio, bien lo sabe Dios. 04127
Bottom
04128
Top
JUHANI: Paljasta viisautta, paljasta viisautta! Ja pidä leipäläpes kiinni, saatpa muutoin tästä konttaluusta vasten kuonoas ja vähän paremmin kuin eilen. Sen sanon ja taukoon syömästä, koska säkkini on täys. Juhani.—Sí, un ejemplo de sabiduría, y cierra la boca si no quieres que te la cierre yo de un puñetazo y te quede peor que ayer, te lo advierto. ¡Puaff! Y dejo de tragar porque ya tengo la andorga llena. 04128
Bottom
04129
Top
TIMO: Takaanpa, että olemme jo kuin kiiliäinen joka mies. Timo.—Me parece que todos estamos hartos como abejorros. 04129
Bottom
04130
Top
EERO: Mutta miksi en näe saunaa? Eero.—Ahora que me doy cuenta, ¿dónde está la sauna, que no la veo? 04130
Bottom
04131
Top
JUHANI: Mitä tuommoinen lyhyt aidantakuinen?--Mutta--onhan sauna mennyt helvettiin! Juhani.—¿Qué puede ver una peonza como tú? Pero... ¡si se ha ido al quinto infierno! 04131
Bottom
04132
Top
EERO: Ei, vaan taivaan korkeuteen tulisissa vaunuissa. Eero.—Nada de eso: al cielo sobre un carro de fuego. 04132
Bottom
04133
Top
JUHANI: Olisiko se palanut? Juhani.—¿Se habrá quemado? 04133
Bottom
04134
Top
EERO: Mistä minä tiedän, ja mitä on minun sen kanssa tekemistä? Se on Jukolan isännän sauna, vaan ei minun. Eero.—¡Qué sé yo! No es cosa que me importe, puesto que es la sauna del amo de Jukola y no la mía. 04134
Bottom
04135
Top
JUHANI: Ottipa Eeronkin ruumis löylyä eilen illalla, ellen väärin muista. Niin, niin, kaikki aina vaan isännän hartioille, sen mä luulen. Mutta käykäämme katsomaan. Missä on lakkini? Käykäämme katsomaan, veljet. Minä tiedän että saunamme on tuhkana. Juhani.—Pero, si no me engaño, el cuerpo de Eero tomó en ella un buen baño ayer. Claro, claro, es muy bonito echarlo todo a la espalda del amo. Vamos a ver qué ha pasado. ¿Dónde está mi gorro? Pues sí, hermanos, observo que nuestra sauna ha quedado reducida a cenizas. 04135
Bottom
04136
Top
Läksivät katsomaan kuinka oli saunan laita. Siitä näkyi enään jäljellä ainoastaan musta kiuvas ja savuava aherrus. Ja hävityksen kuvausta katselivat veljekset hetken kiusallisella mielellä, ja palasivat viimein pirttiinsä takaisin. Viimeisenä asteli Juhani, kourassa kaksi rauta-sarantoa, jotka hän vihaisesti viskasi pöydälle. Salieron a ver qué había sido de la sauna y comprobaron que no quedaban de ella más que las paredes ennegrecidas del horno y los escombros humeantes. Llenos de pena, contemplaron los hermanos aquel cuadro desolador, y finalmente volvieron a la casa. Juhani entró el último con dos goznes que tiró muy enfadado sobre la mesa. 04136
Bottom
04137
Top
JUHANI: Niin, Jukolan talo on nyt saunaton. Juhani.—¡Bueno! Ya está Jukola sin sauna. 04137
Bottom
04138
Top
EERO: »Ja saunaton talo ei käy laatuun», sanoi Juhani. Eero.—Juhani dijo que una granja sin sauna no es nada. 04138
Bottom
04139
Top
JUHANI: Kuumaksi lämmitti Timo sen rakkaan uunin ja tuhaksi meni armaat, nokiset orret ja seinät, joiden suojassa kaikki olimme astuneet maailman valkeuteen. Timo kuumensi uunin ankarasti, sanon minä. Juhani.—Timo se excedió calentando aquel querido horno y en cenizas se convirtieron las adoradas vigas ennegrecidas y las paredes a cuyo resguardo todos vimos la luz. Digo que Timo caldeó mucho la sauna. 04139
Bottom
04140
Top
TIMO: Käskysi mukaan, käskysi mukaan; kyllä sen tiedät. Timo.—Pero fue por orden tuya, y tú lo sabes. 04140
Bottom
04141
Top
JUHANI: Minä annan peeveliä käskyillesi, vaan että olemme saunattomia miehiä, ja tämä on kiusattava asia; huoneenrakennus ei lisää leipää. Juhani.—¡Vete al diablo con la orden! Menuda gracia habernos quedado sin sauna. ¡Con el trabajo que cuesta construir una! ¡Y la construcción no es precisamente lo que da pan! 04141
Bottom
04142
Top
AAPO: Kiusattava asia; mutta sauna oli kuitenkin vanha, nurkat reikiä täynnä; ja itsehän päätit eilen piankin rakentaa uuden. Aapo.—Sí que es un fastidio, sí. Pero la pobre era vieja y tenía las esquinas llenas de rendijas. Tú mismo dijiste ayer que teníamos que construir una nueva. 04142
Bottom
04143
Top
JUHANI: Tosin oli se vanha ja sen hirret haudotut aina ytimeen asti, mutta olishan tuo vielä ritkunut tuossa vuoden tai kaksi. Talolla ei ole vielä voimia menettää saunojen rakennukseen; pellot, pellot ovat tässä ensiksi kynsiin otettavat. Juhani.—No niego que era vieja y que los troncos estaban requemados hasta la médula; pero hubiera aguantado aún un par de años más. La granja no tiene medios para meterse en construcciones. Habrá que empezar por los campos. 04143
Bottom
04144
Top
TUOMAS: Jääpä sinulta pellot niinkuin mennä kesänä huikea Aroniittu, jonka muhkean heinän annoimme lakastua ilman yhtään ainoata viikatteen sivallusta. Mutta oma tahtos. Ainapa, koska muistuttelin sinua sen niittämisestä, vastasit tuohon: »emmehän lähde juuri vielä; heinä kasvaa vielä että rotisee». Tuomas.—Contigo les pasará a los campos lo mismo que le pasó el verano pasado a la hermosa pradera de Aroniitty, donde echamos a perder aquel heno que daba gloria mirarlo, sin que recibiera un solo golpe de hoz. Ésa fue tu voluntad. Sin embargo, cuando te recordaba aquella siega, tú contestabas: «Todavía estamos a tiempo, aún crece la hierba; se la oye crecer.» 04144
Bottom
04145
Top
JUHANI: Se on mennyt asia eikä parane siitä että sitä leksottelet. Aroniittu kasvaa sitä uhkeammin tulevana kesänä.--Mutta kuka on mies, joka astelee kohden taloamme tuolla pellolla? Juhani.—Ésa es ya una historia vieja, y tu palabrería no remediará lo hecho. El año que viene crecerá el heno más abundante. Pero... ¿quién es ese hombre que se acerca a nuestra casa por allí, por el campo? 04145
Bottom
04146
Top
TUOMAS: Lautamies Mäkelä. Mitä tahtoo mies? Tuomas.—Es el asesor Mäkelä. ¿Qué tripa se le habrá roto? 04146
Bottom
04147
Top
JUHANI: Nyt peijakas on irti. Kruunun nimessä hän tulee, ja tuon kirotun tappeluksen tähden Toukolaisten kanssa. Juhani.—El diablo anda suelto. Seguro que viene en nombre de la ley a causa de la maldita pelea con esos bigardos de Toukola. 04147
Bottom
04148
Top
AAPO: Jälkimmäisessä ottelossa on laki puolellamme, mutta edellisessä katsokaamme eteemme. Sallikaat minun tehdä hänelle asiasta selko. Aapo.—Por lo que se refiere a la última trifulca, la ley está a nuestro favor; pero si se trata de la agarrada anterior, hay que ir con pies de plomo. Dejad que yo le exponga la situación. 04148
Bottom
04149
Top
JUHANI: Mutta minä, veljeksistä vanhin, tahdon myöskin sanavaltaa, koska yhteinen etu on puheena. Juhani.—Como hermano mayor que soy, quiero tener también voz, puesto que se trata de nuestro interés común. 04149
Bottom
04150
Top
AAPO: Mutta katso, ettet haastele itsiämme säkkiin, jos täytyisi meidän niinkuin vähän mutkistella. Aapo.—Está bien, pero procura no comprometernos; será mejor obrar con un poco de astucia. 04150
Bottom
04151
Top
JUHANI: Kyllä minä tiedän. Juhani.—Lo sé. 04151
Bottom
04152
Top
Sisään astui Mäkelä, oiva ja suopeamielinen lautamies. Kuitenkin tuli hän ajaen toista asiaa, kuin sitä, jota veljekset arvelivat. Entró Mäkelä, el competente y benévolo asesor. Su visita se debía a otra causa muy distinta de la que suponían los hermanos. 04152
Bottom
04153
Top
MÄKELÄ. Päivää! Mäkelä.—¡Buenos días! 04153
Bottom
04154
Top
VELJEKSET. Päivää! Los hermanos.—¡Buenos días! 04154
Bottom
04155
Top
MÄKELÄ. Mitä hirveyksiä näen minä? Pojat, kuinka on laitanne? Revittyinä, sinimarjoissa, ruvessa ja ryysyt päässä! Voi teitä viheliäisiä! Mäkelä.—¿Pero qué horrores son estos que estoy viendo? ¿En qué os habéis metido, muchachos? Desolladuras, mora tones, cortaduras, la cabeza llena de chichones... ¡Pero criaturas! 04155
Bottom
04156
Top
JUHANI: »Kyllä koira haavansa nuolee», mutta katsokoot sudet itsensä. Tästäkö syystä seisotte huoneessamme nyt? Juhani.—«El perro se lame sus propias heridas»; pero ya pueden irse preparando los lobos. ¿A esto debemos ahora su visita? 04156
Bottom
04157
Top
MÄKELÄ. Mitäpä tiesin minä tästä? Mutta veljeksetkö raatelevat toinen toistansa tällä tavalla! Hävetkäät! Mäkelä.—¿Y yo qué sabía de esto? ¿Cómo es posible que unos hermanos se maltraten así? ¡Qué vergüenza! 04157
Bottom
04158
Top
JUHANI: Te erehdytte, Mäkelä. Veljekset ovat kohdelleet toinen toistansa kuin enkelit; tämä on naapurien työ. Juhani.—Se equivoca usted, Mäkelä. Los hermanos se portan como ángeles. Todo esto que usted ve es obra de los vecinos. 04158
Bottom
04159
Top
MÄKELÄ. Kuka on sitten tämän tehnyt? Mäkelä.—Entonces, ¿quién lo ha hecho? 04159
Bottom
04160
Top
JUHANI: Hyvät naapurit. Mutta saanko kysyä mistä syystä olette käynyt meitä tervehtimään? Juhani.—Nuestros queridos vecinos. ¿Pero puede saberse por qué razón ha venido a visitarnos? 04160
Bottom
04161
Top
MÄKELÄ. Tuikeasta syystä. Pojat, pojat! onpa nyt edessänne tuhon päivä. Mäkelä.—Por una razón grave. Muchachos, muchachos, ha llegado para vosotros el día de la desgracia. 04161
Bottom
04162
Top
JUHANI: Millinen on tämä päivä? Juhani.—¿Y qué día es ése? 04162
Bottom
04163
Top
MÄKELÄ. Häpeän päivä. Mäkelä.—El día de la vergüenza. 04163
Bottom
04164
Top
JUHANI: Koska se nousee? Juhani.—¿Y cuándo amanecerá ese día? 04164
Bottom
04165
Top
MÄKELÄ. Provastilta olen saanut tuiman käskyn, saattaakseni teitä tulevana sunnuntaina kirkolle. Mäkelä.—He recibido del pastor la orden formal de conduciros a la iglesia el domingo que viene. 04165
Bottom
04166
Top
JUHANI: Mitä tahtoo hän meistä kirkolla? Juhani.—¿Pero para qué nos quiere en la iglesia? 04166
Bottom
04167
Top
MÄKELÄ. Istuttaa teitä jalkapuuhun; suoraan sanottu. Mäkelä.—Hablando claro, para exponeros en los cepos. 04167
Bottom
04168
Top
JUHANI: Mistä syystä? Juhani.—¿Por qué motivo? 04168
Bottom
04169
Top
MÄKELÄ. Hänellä on monta syytä.--Te hurjat ja hullut! särjitte lukkarin akkunan ja karkasitte häneltä kuin sudet! Mäkelä.—Tiene muchos motivos. ¡Pobres tontos! Rompisteis una ventana del chantre y huisteis como lobos. 04169
Bottom
04170
Top
JUHANI: Meitä lukkari raateli kuin villisusi. Juhani.—El chantre nos arrancaba el pellejo como un lobo rabioso. 04170
Bottom
04171
Top
MÄKELÄ. Mutta mitä on provasti teille tehnyt? Mäkelä.—¿Y qué os ha hecho el pastor? 04171
Bottom
04172
Top
JUHANI: Ei kirpun kipeätä. Juhani.—Ni una picadura de pulga. 04172
Bottom
04173
Top
MÄKELÄ. Ja kuitenkin olette häntä pilkanneet ja häväisneet tuon avosuisen, hävyttömän Kuppa-Kaisan kautta. Lähetitte Rajamäen kauheata rykmenttiä myöten sikamaisimpia, oikein konnan lauseita terveisinä ylhäiselle miehelle ja seurakuntamme paimenelle, sepä verrattoman julkea rohkeus! Mäkelä.—Y, sin embargo, vosotros le habéis puesto en solfa y ultrajado por medio de Kaisa, la de las ventosas, esa deslenguada y sinvergüenza. A modo de saludo habéis enviado, por medio del horrible Regimiento de Rajamáki, obscenidades y porquerías sin cuento, ¡a él, un hombre tan respetable!, ¡a nuestro querido pastor! ¡Sois unos atrevidos impertinentes! 04173
Bottom
04174
Top
JUHANI: »Kyllä se on totta, mutta se todistettakoon», sanoi Kakkisten Jaakko, mutta niin en sano minä. Juhani.—«Es verdad, pero falta probarlo», como dijo el otro, que no yo. 04174
Bottom
04175
Top
MÄKELÄ. Mutta nyt, tietäkäät, että teitä provastimme ankarin kosto kohtaa. Nyt on hän teille armoton mies. Mäkelä.—Pues bien, habéis de saber que nuestro pastor se vengará cumplidamente de vosotros. Será implacable. 04175
Bottom
04176
Top
AAPO: Istukaat, Mäkelä, niin keskustelemme asiaa vähän laveammalta ja syvemmältä.--Katsokaapas tätä paikkaa: taitaisko provasti kruuvata meitä jalkapuuhun Rajamäen Kaisan valheista? Ei suinkaan! Näytettäköön asia laillisesti toteen mitä olemme lausuneet ja millä tavalla hänen kunniaansa leikanneet. Aapo.—Siéntese, Mäkelä, y hablemos de este asunto con calma y en profundidad. Examine este punto: ¿acaso el pastor podrá encastrarnos en los cepos sólo por los chismorreos de una mujer como Kaisa? ¡Nunca jamás! Antes tendrá que determinar, con arreglo a la ley, lo que se ha dicho y cómo se ha ofendido su honor. 04176
Bottom
04177
Top
JUHANI: »Ensin asia tutkitaan, ennen kuin miestä hutkitaan», se on tietty se. Juhani.—«Antes de pegar, mira dónde das», eso ya se sabe. 04177
Bottom
04178
Top
MÄKELÄ. Mutta toinen kysymys, tuo lukemisen seikka, sepä kuitenkin antaa hänelle joltisen vallan kirkkolain kautta, jota hän nyt varmaan on vihoissansa käyttävä teitä kohtaan. Mäkelä.—Pero es que además hay otra cosa: ¡las lecciones de lectura! Según la ley de la Iglesia, el pastor tiene amplias atribuciones al respecto, y las usará contra vosotros en su justa cólera. 04178
Bottom
04179
Top
JUHANI: Lukupuuhassa on puolellamme Jumalan asetus ja laki, joka lyö sitä yritystä vastaan. Katsokaas, hän on jo äitimme kohdussa antanut meille niin kovat päät, että lukemaan oppiminen on meiltä mahdoton asia. Mitäs tehdään, Mäkelä? Kovin epätasaisesti lankeevat täällä hengenlahjat päämme päälle. Juhani.—Por lo que toca a la lectura, podemos invocar el orden y la ley de Dios, que ha querido que todos nuestros esfuerzos resulten inútiles. Verá. Ya en el vientre de nuestra madre nos dio tan pocas luces, que nos resulta imposible aprender a leer. ¿Qué culpa tenemos nosotros, Mäkelä, de que los frutos del espíritu estén tan mal repartidos en este mundo? 04179
Bottom
04180
Top
MÄKELÄ. Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus. Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki.--Isänne oli parhaita lukijoita. Mäkelä.—¡Venga ya! Estáis equivocados si creéis que sois tan duros de mollera. La aplicación y la perseverancia todo lo pueden. Ahí tenéis a vuestro padre, que era uno de los mejores lectores del contorno. 04180
Bottom
04181
Top
AAPO: Mutta äitimme ei tuntenut yhtään ainoata kirjaintakaan, ja kuitenkin oli hän totinen kristitty. Aapo.—Pero nuestra madre no sabía ni la A, y a pesar de ello fue una buena cristiana. 04181
Bottom
04182
Top
JUHANI: Ja kasvatti ja kuritti poikiansa Jumalan pelossa. Jumala siunatkoon muijaa! Juhani.—Que crió y educó a sus hijos en el temor de Dios. ¡El Señor la bendiga! 04182
Bottom
04183
Top
MÄKELÄ. Eikö koettanut hän teitä kohtaan apua muiden taidosta. Mäkelä.—¿No hizo nada por que alguien os diese instrucción? 04183
Bottom
04184
Top
JUHANI: Koetti kyllä parastansa; hän koettikin Männistön-muorin kautta. Mutta äkeä ämmä rupesi kohta löylyttelemään selkäämme, ja tupansa muuttui silmissämme hirveämmäksi peikkoin luolaa; emmekä lopulta astuneetkaan mökkiin sisään, vaikka he meitä pieksivät kuin tulta pohtaen. Juhani.—Hizo cuanto pudo. Se sirvió de la Vieja del Pinar, pero esta mujer, que tiene un genio de mil diablos, pronto empezó a molernos a palos, y su cabaña llegó a darnos tanto miedo como la cueva de un ogro. ¿Y qué pasó? Que acabamos por no volver más, aunque buenas palizas nos costó. 04184
Bottom
04185
Top
MÄKELÄ. Olittepa silloin ymmärtämättöminä, mutta nyt seisotte miehinä kannallanne; ja järkevä, terve mies voi mitä hän tahtoo; sentähden osoittakaat sekä provastille että koko maailmalle mitä miehuus voi.--Sinua, Aapo, jolla on niin järkevä mieli ja jolta ei puutu yhtä ja toista tietoakaan, vaan jonka tarkka muisto säilyttää kaiken nähdyn ja kuullun, sinua minun täytyy ihmetellä ettet jo ole tehnyt toisin. Mäkelä.—Bueno, entonces erais unos muchachos sin sentido; pero ahora sois unos hombres hechos y derechos, y un hombre fuerte y sano llega hasta donde se propone. Así que demostradle al pastor y a todo el mundo de lo que es capaz todo un hombre. No me explico cómo tú, Aapo, que eres tan sensato, que no andas corto de conocimientos y que retienes en la memoria todo lo que has visto y oído, no has cambiado ya de conducta. 04185
Bottom
04186
Top
AAPO: Vähänpä tiedän minä; noh tiedän toki yhtä ja toista. Vainaa sokea-enommehan kertoili meille monta asiaa, kertoili raamatusta, merimatkoiltansa ja maailman rakennosta, ja silloinpa aina häntä kuultelimme hartaalla mielellä. Aapo.—La verdad es que sé muy pocas cosas. Sí, bueno, alguna idea tengo. Nuestro difunto tío, el ciego, nos contaba muchas historias, nos hablaba de la Biblia, de sus viajes por mar, de la estructura del universo, y siempre le escuchábamos embebidos. 04186
Bottom
04187
Top
JUHANI: Kuultelimme korvat pystyssä kuin jänikset, koska ukko meille jutteli Mooseksesta, Israelin lapsista, tapauksista kuningasten kirjassa ja ilmestysraamatun ihmeistä. »Ja heidän siipeinsä havina oli kuin ratasten kituna, koska he sotaan juoksevat». Herrajesta! me tunnemme paljon ihmeitä ja asioita, emmekä olekkaan juuri niin villittyjä pakanoita kuin luullaan. Juhani.—Escuchábamos con las orejas tiesas como las de las liebres cuando nos hablaba de Moisés, de los hijos de Israel, de los hechos escritos en el Libro de los Reyes, y de los prodigios del Apocalipsis. «Y el ruido de sus alas como estruendo de carros que corren al combate.» ¡Válgame Dios, los milagros y las cosas que sabemos! No somos unos paganos tan salvajes como la gente cree. , 04187
Bottom
04188
Top
MÄKELÄ. Mutta aapiskirjasta täytyy teidän alkaa, päästäksenne kristillisen seurakunnan oikeiksi jäseniksi. Mäkelä.—Pero si queréis ser miembros de la grey cristiana, habéis de empezar por el abecedario. 04188
Bottom
04189
Top
AAPO: Mäkelä, tuolla laudalla näette seitsemän aapiaista, jotka ovat ostetut Linnasta, ja tämä ilmestys todistakoon meidän pyrkivän oppia kohden. Provastimme osoittakoon meitä kohtaan hieman vielä kärsimystä, ja minä luulen, että asiastamme sikiää, syntyy ja kasvaa jotain. Aapo.—Mäkelä, vea usted en ese estante siete cartillas compradas en la ciudad, lo cual demuestra que queremos instruirnos. Si el pastor se dignara tener un poco de paciencia, creo que algo sacaríamos en claro. 04189
Bottom
04190
Top
JUHANI: Hän osoittakoon kärsimystä, ja tahdonpa maksaa hänelle kymmenykset kahdenkertaisesta ja nuoren linnun lihaa ei pidä hänen kupistansa puuttuman lailliseen aikaan. Juhani.—Sí, que tenga un poco de paciencia. Yo le pagaré el diezmo dos veces, y mientras dure la temporada de caza, no le faltará en la olla carne de pájaro joven. 04190
Bottom
04191
Top
MÄKELÄ. Eipä auta tässä, luulen minä, rukoukset ja koreat lupaukset, koska muistelen hänen kiivasta ja oikeata vihaansa teitä kohtaan. Mäkelä.—Mucho me temo, cuando pienso en la cólera del pastor contra vosotros, tan violenta como justa, que los ruegos y las promesas no sirvan de nada. 04191
Bottom
04192
Top
JUHANI: Mitä tahtoo hän sitten meistä ja mitä tahdotte te? Hyvä! Tulkaapas seitsemänkymmenen miehen kanssa, ja verta pitää sittenkin ruiskuaman. Juhani.—¿Pues qué esperan él y usted de nosotros? ¡Está bien! Venga con setenta hombres, y aun así correrá la sangre. 04192
Bottom
04193
Top
MÄKELÄ. Mutta sanokaat kuinka aiotte käydä käsiin, oppiaksenne aapiaista ja vähääkatkismusta, joka on provastimme tärkein määräys. Mäkelä.—Pero decidme, chicos, ¿cómo pensáis aprender la cartilla y el catecismo, que es el fin primordial que persigue nuestro pastor? 04193
Bottom
04194
Top
JUHANI: Kokea tässä kotona Männistönmuorin tai hänen tyttärensä Venlan opetusta. Hyvälukijoita naisia molemmat. Juhani.—Lo intentaremos aquí, en casa, con la ayuda de la Vieja del Pinar o de su hija Venia, puesto que las dos saben leer muy bien. 04194
Bottom
04195
Top
MÄKELÄ. Tahdonpa ilmoittaa aikeenne provastille. Mutta oman rauhanne tähden käykäät pyytämään häneltä anteeksi hävytöntä elkeänne. Mäkelä.—Siendo así, le comunicaré al pastor vuestras intenciones. Sin embargo, por vuestro propio bien, id a pedirle perdón por vuestra lamentable conducta. 04195
Bottom
04196
Top
JUHANI: Sitä pykälää tahdomme harkita. Juhani.—Lo pensaremos. 04196
Bottom
04197
Top
MÄKELÄ. Tehkäät niinkuin sanon; ja tietäkäät, ellei hän teissä huomaa vilpitöntä, ahkerata harrastusta, niin jalkapuussa, jalkapuussa istutte koreasti joku sunnuntaipäivä kirkon kivijalan juurella. Sen sanon; ja jääkäät hyvästi! Mäkelä.—Haced lo que os aconsejo, y tened en cuenta que si el pastor no advierte que estáis dispuestos a aplicaros, os veremos un domingo sentados en los cepos a la entrada de la iglesia. Esto es lo que os digo; y ahora, adiós. 04197
Bottom
04198
Top
JUHANI: Hyvästi, hyvästi! Juhani.—¡Adiós, adiós! 04198
Bottom
04199
Top
TUOMAS: Täyttä päätäkö sinä haastelit hänelle Männistön-muorista ja hänen tyttärestään? Täyttä päätäkö sinä puoleksi melkein lupasit käydä konttimaan provastin edessä? Tuomas.—Oye, Juhani, ¿hablabas en serio cuando le dijiste lo de la vieja y de Venia? ¿Hablabas en serio cuando casi llegaste a prometerle que iríamos a arrodillarnos ante el pastor? 04199
Bottom
04200
Top
JUHANI: Ei ollut siinä merkiksikään täyttä päätä, ja todentekoa ei merkiksikään. Ajan voittamisen tähden poika lörpötteli näin. Männistönmuori tai Venla johdattamaan tässä kirja-tikkuamme! Sitähän jo naurelisivat kaikki Toukolan siatkin. Te kuulitte, meitä uhattiin varmaan jalkapuulla, häpeän hirsipuulla. Tuhannen tulimmaista! eikö ole miehellä valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa, koska ei hän seiso kenenkään tiellä, ei loukkaa kenenkään oikeutta? Kuka voi sen kieltää? Mutta sanonpa kerran vielä: papit ja virkamiehet kirjoinensa ja protokollinensa ovat ihmisten häijyt henget.--Oh sinä musta sika! Voi päivää kirottua täällä! Niinpä nyt ylisniskoin meitä kohtaa kovan onnen nuijaukset ja ihmisten kiusanteot, että olen valmis juoksemaan pääni seinään. Oh sinä musta sonni! Venla meille antoi rukkaset; tehneet ovat he meistä myrkyllisen pilkkaveisun; lukkari meitä rääkkäsi kuin pahalainen itse; Toukolan pojat meitä hakkasivat kuin nummea vaan, selkäämme saimme kuin jouluporsaat ja oikeinhan joulupukkeina käyskelemme tässä ykssilmäisinä tonttuina, ryysyt päässä. Mitä vielä? Onhan kotomme nyt ilman köyhän ainoata kestiä, ilman kiukaan kohisevaa löylyä. Tuollahan kytee ja savuaa entisen armaan saunamme aherrus. Ja sittenhän on jäljellä vielä perkeleistä pahin. Hmh! Kymmenellä lävellä irvistelee meitä vastaan kirkonporstuasta jalkatukki. Kirkas tuli! Ellei tämänkaltainen kiusantemppujen rykelmä vie partaveistä miehen kurkkuun, mikä sitten? Oh sinä sarvipää sonni! Juhani.—¡Qué iba a hablar en serio! Se lo dije para ganar tiempo. ¿De modo que la Vieja del Pinar o Venia guiando nuestros palitos de lectura? Todos los cerdos de Toukola se reirían de nosotros. Pero ya lo habéis oído: nos amenaza seriamente el cepo, la horca de la vergüenza. ¡Maldita sea! ¿Es que no va a poder uno vivir a gusto y tranquilo en su propia casa sin molestar ni ofender a nadie? ¿Quién podría impedirlo? Pero lo digo y lo redigo: los pastores y los funcionarios con sus legajos y sus protocolos son demonios de la humanidad. ¡Ay de ti, cerdo negro! ¡Día maldito! Todas las desgracias y bajezas de este mundo se nos vienen encima de golpe y porrazo, y os aseguro que de buena gana me daría de calamorradas contra la pared. ¡Oh, tú, buey negro! Venia nos ha hechado con cajas destempladas, nos han cantado una canción poniéndonos verdes, el chantre nos ha torturado como el diablo en persona, los bestias esos de Toukola nos han dejado como un terreno artigado, nos han sacrificado como a cochinillos en Navidad, y henos aquí como pobres andrajosos y maltrechos pidiendo caridades. ¿Y ahora qué? Nuestra casa carece del único regalo del pobre, del vapor cálido de nuestra vieja y querida sauna, cuyos escombros humean y se consumen bajo las cenizas. ¡Y por si fuera poco, viene la peor de las atrocidades! ¡Hum! Los cepos nos miran burlándose de nosotros por sus diez agujeros, desde el atrio de la iglesia. ¡Mundo amargo! Si este montón de desgracias no llevan a un hombre a abrirse la garganta con una navaja, ¿qué más hace falta? ¡Por los cuernos del diablo! 04200
Bottom
04201
Top
EERO: Nyt muistat hieman väärin; jalkapuussa ei olekkaan kymmentä läpeä. Eero.—Andas mal de memoria; los cepos no tienen diez agujeros. 04201
Bottom
04202
Top
JUHANI: Kuinka monta sitten? Juhani.—¿Ah, no? ¿Pues cuántos tienen? 04202
Bottom
04203
Top
EERO: Kuinka monta tähteä otavassa, kuinka monta poikaa Jukolassa? Eero.—¿Cuántas estrellas tiene la Osa Mayor? ¿Cuántos son los hijos de Jukola? 04203
Bottom
04204
Top
JUHANI: Seitsemän poikaa meitä on. Siis seitsemän läpeä ja seitsemän poikaa. No sitä hullumpi. Seitsemän läpeä! Aina sitä hullumpi vaan. Kas kuinka ihmiset ja kova sallimus ovat yhdessä juonessa meitä vastaan. Seitsemän läpeä kuin myllynkiven silmää! Mikä pilkka kovalta onnelta! Mutta ampukoot he päällemme kaikki kiukkunsa nuolet, mehän puremme läpikiusatut sydämemme kovaksi kuin kipenöitsevä teräs. Puhaltakoot meitä kohtaan joka haaralta myrkkyä kuin kärmeet, ja taivas satakoon päällemme paljasta sappea, me kuitenkin, silmät ummessa, kiristäen hammasta ja myristen kuin villit härjät, rynkäämme päisin. Ja jos viimein kiskottaisiin meitä jalka-pihtiin kruunun voimalla, niin ihanalla ilollapa istuisin kontti-puussa minä. Juhani.—Somos siete muchachos. Por lo tanto, siete agujeros y siete muchachos. ¡Bueno, peor que peor! 04195:¡Siete agujeros, para mayor sarcasmo! ¡Aquí tenéis la prueba de cómo la mala suerte y los hombres se ensañan con nosotros! ¡Siete agujeros grandes y redondos como el ojo de la rueda del molino! Ya es demasiada burla por parte de la suerte. Pero qué importa. Que nos arrojen todos los dardos de su rabia: nuestro corazón atormentado se volverá más duro que el acero refulgente; que viertan de todas partes contra nosotros su veneno como serpientes, y que nos caiga del cielo pura bilis, que nosotros les haremos frente con los ojos cerrados, rechinando los dientes y mugiendo como bueyes furiosos. Y aunque finalmente nos torturasen en los cepos con la fuerza de la ley, allí permanecería yo con alegría. 04204
Bottom
04205
Top
AAPO: Miksi ilolla? Aapo.—¿Por qüé con alegría? 04205
Bottom
04206
Top
JUHANI: Ethän sinä käsitä, mun veljeni, vihan tuomiovoimaa. Koston tuuma saattaisi pojan unohtamaan kaiken häpeän; ja häpeähän on heidän tarkoituksensa. Aatos, veristää tuota herra provastiamme, sehän maistuisi vihaiselle mielelleni kuin hunajakaste. Enkä tuossa veistä, en pyssyä käyttelis, kuin entinen Karjan mies, en, vaan kynsillä ja hampailla iskisin hänen kurkkuunsa kuin susi-ilves. Kappaleiksi, tuhanneksi kappaleeksi repisin miehen, ja niinpä saisin oikein maiskutella kostoni herkkua. Tekisinpä niin, vaikka olisin kymmenen hengen omistaja ja jokaista henkeä kymmenen vuotta rääkättäisiin piikki-tynnörissä. Eihän tuo mitään olis koston hekuman suhteen. Juhani.—Tú no conoces, hermano, el poder del odio. La idea de la venganza me hará olvidar toda la vergüenza, puesto que lo que ellos quieren es avergonzarnos. Sólo pensar que me beberé la sangre del señor pastor, tendrá para mi ánimo envenenado el sabor de la miel. Y no utilizaré cuchillo ni escopeta, como hizo aquél; le desgarraré la garganta con las uñas y los dientes como un lobo. Lo haré mil pedazos, y entonces saborearé de veras la miel de la venganza. Lo haré como lo digo, aunque tuviera diez vidas y en cada una me viese atormentado en un barril erizado de clavos. Esto no sería nada comparado con el placer de la venganza. 04206
Bottom
04207
Top
AAPO: Sinä myllerrät ylös kaiken olentosi perin pohjin. Valeleppas, kurja veli, sydämesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta, joka halki niitun vaeltaa eteenpäin, koukistellen hiljaa. Aapo.—Tú mismo te estás revolviendo los malos humores. ¡Pobre hermano! Aplaca el fuego de tu corazón con el agua fresca sacada del rumoroso río de paciencia que fluye mansamente a través de la pradera. 04207
Bottom
04208
Top
SIMEONI: Onhan muotos pikimusta, ja veripunaisina, pistävinä pyörähtelee silmäs. Armahda itseäs. Simeoni.—Tienes la cara más negra que la pez, y tus ojos enrojecidos parece que van a salirse de las órbitas. ¡Apiádate de ti mismo! 04208
Bottom
04209
Top
TUOMAS: Tosin kostaisimme, jos pantaisiin meidät istumaan häpeän istuimelle, mutta olkoon sydämemme rauhassa kunnes tämä on tapahtuva. Eihän ole vielä kaikki toivo mennyt. Tuomas.—¿Duda alguien de que nos vengaremos si nos sientan en el banquillo de la infamia? Pero no perdamos el rumbo entre tanto. Aún queda alguna esperanza. 04209
Bottom
04210
Top
JUHANI: Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama, jonne purjehdimme myrskyistä pois. Nyt olen päättänyt. Juhani.—Sólo queda un rincón en la tierra donde el sol de paz pueda brillar para nosotros. En el lago de Ilvesjárvi, allá al pie de Impivaara, está el puerto donde podremos navegar al abrigo de la tempestad. Estoy decidido. 04210
Bottom
04211
Top
LAURI: Sen tein minä jo menneenä vuonna. LAURI: Sen tein minä jo menneenä vuonna. 04211
Bottom
04212
Top
EERO: Minä seuraan teitä vaikka Impivaaran syvimpään luolaan, jossa, niinkuin sanotaan, vanha vuoren-ukko keittelee pikiä, päässä kypärä sadasta lammasnahasta. Eero.—Yo os seguiré también a la más profunda caverna de Impivaara, donde se cuenta que el viejo de la montaña hace hervir la pez, tocado con un gorro de cien pieles de cordero. 04212
Bottom
04213
Top
TUOMAS: Sinne tästä siirrymme kaikki. Tuomas.—Iremos todos. 04213
Bottom
04214
Top
JUHANI: Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman. Juhani.—Y allí construiremos un nuevo mundo. 04214
Bottom
04215
Top
AAPO: Eikö käsittäisi meitä sielläkin esivallan koura? Aapo.—¿No nos pondrá allá la autoridad la mano encima? 04215
Bottom
04216
Top
JUHANI: Metsä penikoitansa suojelee. Siellä vasta kannallamme seistään; syvälle kuin tirisilmäiset myyrät siellä itsemme kaivamme aina maan ytimeen asti. Ja miellyttäiskö heitä sielläkin ahdistella poikia, niin pitää heidän havaitseman miltä tuntuu häiritä seitsemää karhua konnossansa.--Nyt nahkapeitturille kaupat kirjallisesti vahvistamaan. Kymmeneksi vuodeksi menköön talomme toisen kouriin. Juhani.—El bosque protege a sus criaturas. Allí estaremos en nuestra casa, nos hundiremos en lo profundo de la tierra, como los topos de ojos diminutos, y si quieren ir a buscarnos allí, conocerán las consecuencias de hostigar a siete osos en su guarida. Vamos, pues, a casa del curtidor para arreglar el acuerdo. Durante diez años nuestra hacienda cambiará de manos. 04216
Bottom
04217
Top
SIMEONI: Halaanpa minäkin rauhan kammioon. Veljet, uusi koto ja uusi sydän luokaamme itsellemme metsien kohdussa. Simeoni.—Yo también anhelo un refugio de paz. Vamos, hermanos, a crearnos un nuevo hogar y un espíritu nuevo en el corazón del bosque. 04217
Bottom
04218
Top
JUHANI: Kaikki yksimielisesti! Juhani.—¡Todos de acuerdo! 04218
Bottom
04219
Top
AAPO: Kuinka päätät, Timo? Aapo.—¿Qué dices tú, Timo? 04219
Bottom
04220
Top
TIMO: »Siinä minä, missä muutkin», sanoo sananlasku. Timo.—«¿Dónde va Colás? Donde van los demás», dice el refrán. 04220
Bottom
04221
Top
AAPO: Te muutatte, ja minäkö jäisin tähän yksinäiseksi hongaksi Jukolan pihalle? Ah! kovin lujasti ovat olentoni kaikki juuret ja oksat yhtyneet teidän piiriinne. Olkoon menneeksi, ja toivokaamme parasta tästä retkestämme. Minä seuraan. Aapo.—¿Os marcharíais todos y me quedaría yo como un pino solitario en el corral de Jukola? ¡Ah, no! Todas las raíces y las ramas de mi ser están trabadas con las vuestras. Está decidido. ¡Quiera Dios que este cambio sea para bien! Voy con vosotros. 04221
Bottom
04222
Top
JUHANI: Oivallista! Nyt nahkapeitturille joka mies, laillista välikirjaa tekemään. Kaikki yksimielisesti! Juhani.—¡Muy bien! Y ahora, marchando a casa del curtidor para hacer un arriendo en toda regla. ¡Todos de común acuerdo! 04222
Bottom
04223
Top
Läksivät he miehissä välikirjan tekoon, vourasivat talonsa nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi; ja kirjallisesti määrättiin seuraavat pykälät. Nahkapeitturi hallitsee ja viljelee taloa kymmenen vuotta, kolme ensimmäistä vuotta ilman yhtään vouraa, mutta siitälähin maksakoon hän veljeksille seitsemän tynnöriä rukiita vuodelta ja rakentakoon uuden saunan ennen voura-ajan loputtua. Vapaasti ja joka paikassa Jukolan metsissä pyydystelkööt veljekset, ja mitä otuksia hyväänsä, joihin vaan on laillinen lupa. Talon piirin pohjoisessa osassa, Impivaaran seudussa, olkoon heillä valta tehdä ja elää tahtonsa mukaan sekä maalla että metsissä. Pyhäinmiesten päivänä ottaa nahkapeitturi haltuunsa talon, mutta veljeksillä, jos heitä niin miellyttää, olkoon syntymäkodossaan vielä tulevan talven suoja. Nämät olivat pää-ehdot välikirjassa. Todos juntos fueron a formalizar el contrato, según el cual cederían su hacienda al curtidor por diez años, de acuerdo con las siguientes cláusulas estipuladas por escrito: el curtidor administraría y llevaría la granja durante diez años, los tres primeros sin pagar renta alguna; pero luego entregaría a los hermanos siete medidas de centeno al año y se comprometería a construir una nueva sauna ¡intes de que expirase el contrato. Los hermanos tendrían derecho a cazar libremente en los bosques de Jukola hasta donde permitieran las leyes. En la parte norte de la finca, lindante con Impivaara, podrían desenvolverse y vivir a su antojo, tanto en los bosques como en las tierras de cultivo. El curtidor entraría en usufructo de la granja el día de Todos los Santos, pero los hermanos podrían permanecer en su casa natal durante todo el invierno próximo. Tales eran las principales cláusulas del contrato. 04223
Bottom
04224
Top
Tuli Marraskuu, ja nahkapeitturi oli kuorminensa Jukolan pihalla ja vastaan-otti talon hallituksen määrätyksi ajaksi. Mutta veljekset, karttaaksensa provastia ja hänen käskyläisiänsä, elelivät tämän talven enimmin metsissä, hiihdellen ympäri ja pyydystellen; ja majailivat sysikoijussa Impivaaran aholla. Muutto ei kuitenkaan ollut vielä oikeammiten tehty hevosella ja muilla välttämättömillä kappaleilla. Tämä oli määrätty tapahtumaan koska suvi oli tullut. Kuitenkin pitivät he jo tulevasta pirtistänsä huolta: hakkasivat hirret kevääksi kuivamaan ja vierittelivät perustuskiviä kantoiselle aholle, jyrkän vuoren alle. Llegó noviembre. El curtidor se presentó en la granja con todas sus pertenencias y se hizo cargo de la explotación de Jukola por el tiempo previsto. Para escapar del pastor y de todos sus mensajeros, los hermanos vivieron casi todo aquel invierno en el bosque, deslizándose sobre los esquís, cazando por la zona y albergándose en la choza del carbonero que dominaba la pradera de Impivaara. La verdadera mudanza, sin embargo, que incluía el caballo y los aperos indispensables, no se produjo hasta llegado el verano. Pero, pensando ya en su futura morada, los hermanos empezaron a derribar árboles para que se fueran secando hasta la primavera, y a acarrear grandes piedras para los basamentos que se asentarían en la parte alta de la pradera bajo la áspera montaña. 04224
Bottom
04225
Top
Niin meni talvi, ja sen kuluessa ei joutunut veljeksille provastilta minkäänlaista käskyä, ei muistutusta. Odottiko hän, vai oliko hän heittänyt heidät kohtalon huomaan? Así transcurrió el invierno, durante el cual los hermanos no tuvieron noticia alguna del pastor. No sabían si los esperaba o los había abandonado a su destino. 04225
Bottom

Luku 05 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
05001
Top
Kevät oli tullut, kinokset olivat sulaneet, suojasti puhalteli tuuli, maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen. Llegó la primavera y se fundieron las nieves. Por entonces, soplaba un viento suave, la tierra empezaba a vestirse de verdor y los abedules a cubrirse de hojas. 05001
Bottom
05002
Top
Veljekset nyt retkeilevät muuttomatkallansa Jukolan ja Impivaaran välillä. Kulkevat pitkin kivistä, polvellista metsätietä, pyssyt olalla ja tuohikontit seljässä, joissa on heidän ampuma-varansa. Edellä astuu Juhani ja hänen rinnallansa Jukolan suuret, äkeät koirat, Killi ja Kiiski. Heidän jäljessään, vetäen reteliä, kulkee, Timon ajamana, veljesten silmäpuoli hevonen, vanha Valko. Mutta kuormaa seuraavat muut veljekset, pyssyt olalla ja kontit seljässä, autellen Valkoa tien pahimmissa paikoissa. Viimeisenä käyskelee Eero, kantaen sylissään Jukolan uljasta kukkoa, josta eivät veljekset mielineet erota, vaan ottivat sen myötänsä päiväntiedon antajaksi Impivaaran erämaassa. Rattailla näit arkun, suden- ja ketun-rautoja, padan ja padassa kaksi tammipöytyriä, kauhan, seitsemän lusikkaa ja muita keittokonstiin kuuluvia kappaleita. Padalle peitteeksi oli pantu karkea, herneillä täytetty säkki; ja ylimmäisenä tämän päällä putkisteli ja naukui pienessä pussissa Jukolan vanha kissa.--Niin läksivät veljekset entisestä kodostansa, vaelsivat alakuloisina, äänettöminä pitkin vaikeata, kivistä metsätietä. Taivas oli kirkas, ilma tyyni ja alasmäkeä länteen juoksi jo auringon pyörä. Los hermanos caminan de Jukola a Impivaara por un sendero tortuoso y accidentado a través de los bosques. Llevan la escopeta al hombro y a la espalda la mochila de corteza de abedul, donde guardan las municiones. Juhani va en cabeza acompañado por Killi y Kiiski, los grandes y temibles perros de Jukola. Detrás camina Valko, el viejo caballo tuerto, arrastrando el carro conducido por Timo. Les siguen todos los demás hermanos, con la escopeta al hombro y la mochila a la espalda, prestos a ayudar a Valko en los tramos más difíciles del camino. Eero va un poco detrás, abrazado al soberbio gallo de Jukola, del que los hermanos no han querido desprenderse, para que su canto madrugador les despierte en las soledades de Impivaara. En el carro llevan un arca, cepos para lobos y zorras, una olla y dentro de ella dos soperas de madera de encina, un cazo, siete cucharas y otros utensilios de cocina; sobre la olla, un saco de guisantes y el viejo gato de la casa, enroscado y maullando en una bolsa atada encima del saco. Los hermanos abandonan, pues, la casa natal y caminan apesadumbrados y silenciosos por el escabroso camino del bosque. El cielo es puro, el aire está inmóvil y el sol empieza a inclinarse hacia el ocaso. 05002
Bottom
05003
Top
JUHANI: Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Niinhän mekin nyt purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois, purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden. Ah! JUHANI: Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Niinhän mekin nyt purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois, purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden. Ah! 05003
Bottom
05004
Top
TIMO: Eihän paljon puutu, etten tuhri kyyneleitä poskiltani, minä sammakko kanssa. Timo.—Me siento una pobre rana y estoy a punto de echarme a llorar. 05004
Bottom
05005
Top
JUHANI: Sitä en ihmettele, katsottuani omaan poveeni tällä murheen hetkellä. Mutta ei auta tässä maailmassa, vaan olkoon miehen sydän aina kova kuin valkoinen harakankivi. Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne, täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa. Juhani.—Lo comprendo, hermano, dado el estado de mi afligido corazón en este momento tan triste. Pero eso no ayuda nada en este mundo; el corazón humano ha de ser siempre duro como una piedra. El hijo del hombre ha nacido para errar por este mundo sin rumbo fijo. 05005
Bottom
05006
Top
TIMO: Täällä käyskelee hän vähän ajan, keikkuu ja kiikkuu kunnes hän vihdoin kännistyy ja nääntyy kuin rotta seinän-juureen. Timo.—Va de un lado para otro, vacila y avanza, hasta que los pies le fallan y muere como una rata junto a la pared. 05006
Bottom
05007
Top
JUHANI: Oikein sanottu, viisaasti juteltu! Juhani.—Has hablado con propiedad. 05007
Bottom
05008
Top
SIMEONI: Ja jos olis siinä sitten kaikki; mutta silloinpa vasta. Simeoni.—Y si todo fuera eso, pero... ¿y después? 05008
Bottom
05009
Top
JUHANI: Tulee leivisköistämme kysymys, tahdoit sinä sanoa. Totta! Juhani.—Entonces es cuando viene ese asunto de la Biblia de la mina que se nos ha confiado; supongo que es eso lo que quieres decir. Es verdad. 05009
Bottom
05010
Top
TIMO: Silloin tulee sanottavaksi ilman yhtään vilppiä ja viekastusta: tässä olen minä ja tässä on, Herra, leiviskäs. Timo.—Entonces habrá que ir al grano diciendo: Heme aquí, Señor, y he aquí tu mina. 05010
Bottom
05011
Top
SIMEONI: Aina pitäisi ihmisen muisteleman loppuansa; mutta hän on paatunut. Simeoni.—El hombre debería pensar siempre en su fin, pero se ha empedernido. 05011
Bottom
05012
Top
JUHANI: Paatunut, paatunut, sitä ei taida kieltää. Mutta sellaisiahan, Jumala nähköön, olemme kaikki tämän taivaan alla. Kuitenkin koetamme täyttä päätä elää tästälähin niinkuin hurskasten urosten tulee, kun kerran olemme tänne oikein ehtineet sijoittua ja saaneet itsellemme lämpöisen rauhanmajan. Tehkäämme, veljet, ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki synnin eljet, kaikki viha, riita ja vaino täällä lintukodossa. Pois viha, vaino ja ylpeys. Juhani.—Empedernido, sí, empedernido. Eso no lo puede negar nadie. ¡Pero, Dios mío, así somos todos bajo el cielo! Esforcémonos, sin embargo, en vivir como cristianos piadosos cuando estemos en nuestra apacible y tibia morada. Hermanos, hagamos el pacto de expulsar de nuestro nido de pájaros todas las veleidades pecaminosas, todo el odio, la ira y las disputas. ¡Fuera la ira, el odio y el orgullo! 05012
Bottom
05013
Top
EERO: Ja prameus. Eero.—¡Y el lujo! 05013
Bottom
05014
Top
JUHANI: Niin! Juhani.—¡También el lujo! 05014
Bottom
05015
Top
EERO: Ja koreat, synnilliset vaatteet. Eero.—¡Y los vestidos fastuosos y provocativos! 05015
Bottom
05016
Top
JUHANI: Niin! Juhani.—¡ T ambién! 05016
Bottom
05017
Top
EERO: Letkuvat kirkkokäässyt ja kaikki koreat kirkon kemputtimet. Eero.—¡Y el carruaje de muelles para ir a la iglesia y los bonitos trajes de los domingos! 05017
Bottom
05018
Top
JUHANI: Mitä? Mitä sinä puhut? Juhani.—¿Cómo? ¿Qué dices? 05018
Bottom
05019
Top
SIMEONI: Hän veistelee taas. Simeoni.—Ya empieza otra vez con las bromitas. 05019
Bottom
05020
Top
JUHANI: Minä huomaan sen. Katso etten tempaa niskastasi kiinni, jos nimittäin huolisin houkon puheista, mutta enhän sitten oliskaan mies, en totisesti oliskaan.--Kuinka pitelet, sinä peevelin kirottu nallikka, sitä kukkoa? Miksi porahtelee elikkoparka? Juhani.—A ver si crees que no me doy cuenta. ¡Verás como te coja por el cogote!... Pero qué puede importarle a un hombre la palabrería de un tontaina. ¡Maldito osezno del diablo! Ten cuidado cómo llevas el gallo, que el pobre animal no hace más que gritar. 05020
Bottom
05021
Top
EERO: Korjasin vaan sen siipeä, joka riippui. Eero.—Le he arreglado el ala que se le caía. 05021
Bottom
05022
Top
JUHANI: Kyllä minä sinun korjaan kohta. Katso etten ota niskastas. Tietäkäät, että on siinä paras kukko koko kihlakunnassamme virkansa toimessa; aina tarkka ja luotettava. Ensi kerran kiekuu hän kello kahdelta, toisen kerran neljältä, joka on paras nousun aika. Siitä kukosta on meille paljon hausketta täällä sydänmaassa.--Ja kissa sitten tuolla kuorman harjalla! Voi sinua Matti-poikaa! Siellähän keikut ja heilut ja katselet pussin lävestä ulos, naukuen aivan surkeasti. »Voi äijä-rukka, vanha sukka!» eihän ole sinulla enää juuri monta päivää täällä tassuteltavana. Silmäs käyvät jo kovin tummiksi ja karhealta kuuluu naukumises. Mutta ehkäpä kuitenkin kostut vielä, päästyäsi lihavien metsähiirien niskaan. Toivonpa niin. Mutta teitä, Killi ja Kiiski, armoittelen kuitenkin enimmin kaikista. Niinkuin me itse, olette tekin siinneet, syntyneet ja kasvaneet Jukolassa, kasvaneet omina veljinämme. Ah kuinka palavasti katselette minua silmiin! Niin, Killi, niin, minun Kiiski-poikani, niin! Ja heittelette häntäänne noin iloisesti! No ettehän tiedä, että nyt jätämme ihanaisen kotomme. Voi teitä kurjia! Minun täytyy itkeä, täytyy. Juhani.—Yo sí voy a arreglarte a ti. Verás como te retuerza el pescuezo... A ver si te enteras de que es el gallo del contorno que mejor cumple con sus obligaciones: siempre puntual y seguro. Su primer canto es a las dos, y el segundo a las cuatro, que es la hora buena para levantarse. Ese gallo nos distraerá mucho aquí, en los grandes bosques. ¿Y qué hace el gato ahí arriba, en lo más alto del cargamento? ¡Nuestro pobre Matti, cómo asoma la cabeza y maúlla que da pena! Y es que «para el abuelo, todo son duelos». Pocos días te quedan de corretear por esta tierra; se te han oscurecido los ojos y enronquecido la voz; pero tal vez te animes un poco cuando puedas echarles las uñas a los gordos ratones del bosque. ¡Ojalá sea así! Y vosotros, Killi y Kiiski, vosotros sois los que más pena me dais, puesto que habéis nacido, vivido y crecido en Jukola, como nosotros, y os consideramos nuestros propios hermanos. ¡Ah, con qué viveza me miráis a los ojos! ¡Sí, Killi, y tú, mi buen Kiiski! ¡Vamos, vamos! ¡Con qué alegría meneáis la cola, animalitos! No sabéis que abandonamos nuestra maravillosa casa. De buena gana me echaría a llorar. ¡Necesito llorar! 05022
Bottom
05023
Top
TIMO: Katsos kuinka neuvoit äsken itse. Pidä sydämesi jykevänä, sydämesi jykevänä. Timo.—Acuérdate del consejo que acabas de darme. Conserva el corazón fuerte y duro. 05023
Bottom
05024
Top
JUHANI: En voi, en voi, heittäissäni kultaisen kodon. Juhani.—No puedo, no puedo, ahora que abandonamos nuestro dulce hogar. 05024
Bottom
05025
Top
TUOMAS: Painaahan tämä päivä miehen mieltä; mutta Impivaarassa on meillä pian toinen koto ja kohta ehkä yhtä rakas. Tuomas.—Sí, triste día éste, pero... ¡arriba los corazones! No tardaremos en tener en Impivaara otro hogar al que tal vez queramos lo mismo. 05025
Bottom
05026
Top
JUHANI: Mitä sanoit, veljeni? Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tantereilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitselimme. Juhani.—¿Qué tonterías dices, hermano? Ni en la tierra ni en el cielo hay un hogar tan querido como aquél en que uno nació, creció y se revolcó cuando aún estaba echando los dientes. 05026
Bottom
05027
Top
AAPO: Tosin musertaa sydäntämme jäähyväishetki; sillä kotopensas on jänöllekin rakas. Aapo.—La hora de dejar la casa nos duele en el alma como le duele a la liebre abandonar el chaparral donde ha nacido. 05027
Bottom
05028
Top
JUHANI: Kuinka sanoi emojänis ennen, koska hän, huomaten itsensä uudestaan tiineeksi, käski pienen poikansa luotansa pois, pois tulevien tieltä? Juhani.—¿Qué dijo un día la madre liebre al notar que estaba otra vez preñada y mandó a su pequeño que se alejase para dejar sitio a los que iban a llegar? 05028
Bottom
05029
Top
TIMO: »Lähdeppäs jo matkahasi, poikaseni, pienoiseni, ja muista aina mitä sanon: missä risu, siinä vipu, missä laukku, siinä loukku». Timo.—«Ponte en viaje y abre los ojos, que algo acecha en cada matojo. Detrás de cada mata hay un peligro; apréndelo como en un libro». 05029
Bottom
05030
Top
JUHANI: Niin hän sanoi pojallensa, ja läksi poika taaputtamaan pois; hän taaputteli, töllitteli pitkin ahoa ja nummen syrjää, töllötteli, halkinen huuli vilpittömässä irvissä. Niin asteli hän kodostansa, ja murheellisesti paistoi ilta. Juhani.—Eso es, y el lebrato se alejó dando brinquitos; levantó el polvo de los yermos, corrió por las praderas, siempre con los ojos redondos y con una mueca inocente en su labio partido. Así abandonó su madriguera, mientras el sol del atardecer brillaba tristemente. 05030
Bottom
05031
Top
EERO: Se oli Jänis-Jussi. Eero.—El lebrato era Juhani. 05031
Bottom
05032
Top
JUHANI: Anna olla vaan.--Niin hän läksi kodostansa ja niinpä lähdemme myöskin me. Jää hyvästi, koto! Porrastasi, tunkiotasi tahtoisin suudella nyt. Juhani.—Ni caso. Así abandonó su madriguera, y así partimos también nosotros. ¡Adiós, hogar paterno! Ganas me dan de besar tu portal, tu estercolero. 05032
Bottom
05033
Top
AAPO: Niin, veljeni. Mutta koettakaamme karkoittaa tämä mielen synkeys pois. Kohta on meillä tekeillä tuima toimi ja työ, kohta jumisevat hirret, kirveet paukkuu, ja ylös kohden taivasta kohoopi huikea pirtti Impivaaran aholla, keskellä jylhiä metsiä. Katsokaat: johan ankarassa korvessa, kuusien kohinassa retkeilemme. Aapo.—Sí, hermano, pero no seamos débiles. Nos espera un duro trabajo: pronto crujirán los troncos, silbarán las hachas y una hermosa casa se levantará sobre el valle de Impivaara, entre un soberbio bosque. Mirad: ya estamos en un gran bosque, rodeados del susurro de los abetos. 05033
Bottom
05034
Top
Niin he haastelivat keskenänsä, matkustaen halki synkeän salon. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle, joka Teerimäeksi kutsuttiin. Tuolla ja täällä näkyi sammaltuneita kallion-kieluja, muodoltaan jättiläisten hautakumpujen näköisiä, joiden ympärillä matalat, juurevat männyt humisivat. Kovin ravisteli rattaita ja vanhan Valkon lapoja kallioinen tie, jossa silmä paikoin tuskin taisi eroittaa entistä raition rataa. Yli mäen kulki tie; sillä pohjattomia rämeitä levisi sen molemmilla puolilla. Mutta veljekset itse tekivät myös parastansa, keventääkseen vanhan ykssilmäisen vetäjän kuormaa. Viimein ehtivät he mäen harjulle, sallivat Valkon siinä hetken puhallella, ja katsahtivat maailman lakeuksiin alas. Heidän silmänsä näki kaukaisia kyliä, niittuja, peltoja, sinertäviä järviä ja lännen metsien reunalla kirkon korkean tornin. Mutta etelässä erään kunnaan rinteellä kuumoitti Jukolan talo kuin kadotettu onnen maa; ja riutuvat aatokset täyttivät taas veljesten rinnat. Mutta he käänsivät siitä vihdoin silmänsä Pohjaan päin, ja siellä näkyi korkea Impivaara, sen jyrkästi kaltuva viete, pimeät luolat ja partaiset, myrskyjen repimät kuuset, jotka seisoivat vuoren kyljillä. Mutta vuoren alustalla näkivät he hauskan, kantoisen ahon, vastaisen asuinpaikkansa, ja ahon alla korven, joka heille oli antava salskeita hirsiä huoneitten rakentamiseen. Tämän kaiken he näkivät, näkivät mäntyin välistä kirkkaan Ilvesjärven ja heleän auringon lähellä laskuansa loistavan vuoren luoteiselta jyrkältä; ja toivon ihana leimaus välähti heidän silmistänsä ja kohotti heidän rintansa taas. Así iban hablando los hermanos mientras atravesaban el bosque sombrío. Pero poco a poco el terreno fue haciéndose cuesta arriba y el camino empezó a trepar hacia una alta planicie boscosa, llamada Teerimáki. El breñal estaba salpicado de grandes rocas cubiertas de musgo, como enormes losas sepulcrales de gigantes, entre densos pinos bajos. El terreno pedregoso y abrupto sacudía violentamente el carro y las ancas del caballo, y de trecho en trecho los ojos no podían distinguir los antiguos baches. El camino ascendía hacia la cima, y a ambos lados se percibían, al fondo, yermos sin fin. Los hermanos se esforzaron por aligerar la carga de su caballo tuerto, y cuando llegaron a la cumbre concedieron un breve respiro a Valko, mientras contemplaban el amplio paisaje que se extendía ante ellos: pueblos lejanos, praderas, sembrados, lagos azules y, por la ladera occidental boscosa, la alta torre de la iglesia. Al sur, la granja de Jukola surgía al arrimo de un ribazo como una tierra feliz perdida. Una honda añoranza volvió a apoderarse de los hermanos, quienes, volviendo los ojos hacia el norte, contemplaron el altivo Impivaara, sus oscuras cavernas y los abetos melenudos que, desgreñados por muchas tormentas, cubrían la escarpada ladera del monte. Al pie de éste se hallaba el lugar de su nueva residencia, una amena pradera cuajada de tocones; más abajo empezaba el bosque inhabitado que les proporcionaría magníficos troncos para construir su casa. Todo esto vieron los hermanos y, entre los pinos, el luminoso lago de Ilvesjárvi y el sol espíen dente que, en su declinar, brillaba desde el precipicio ñor occidental del monte. Entonces un rayo de esperanza encendió la alegría en sus ojos y sus pechos se ensancharon. 05034
Bottom
05035
Top
Siitä läksivät he taas eteenpäin ja yhä uljaammalla vauhdilla rupesivat he kiirehtimään kohden uutta kotoansa. Mäki aleni, ja he tulivat nummelle honkien pylvästöön, jossa kanerva, puolaimen varret ja kuihtuvat ruohonpiipat vaihetellen peittivät kumisevan maan. Tuli hietainen, rakettu tie, joka johdatti Viertolan kartanosta kirkkoon; he astuivat sen poikki, pitäen omaa metsätietänsä, joka kulki pitkin nummen selkää. Reanudaron la marcha y se encaminaron apretando el paso a su nueva morada. Bajando la cuesta llegaron a la columnata de los pinos del bosque, donde los brezos, las matas de los arándanos y las marchitas briznas de hierba cubrían el árido suelo sobre el que resonaban sus pasos. Llegaron al camino arenoso que conducía de la granja de Viértala a la iglesia, lo cruzaron y siguieron por su propio sendero del bosque que trepaba por la loma. 05035
Bottom
05036
Top
AAPO: Tässä on nummi, jossa, niinkuin vanhat ihmiset juttelee, ennen muinoin oli kärmeitten keräjäsali. Tuomarina siinä istui heidän kuninkaansa, tuo ankaran harvoin näkyvä valkea kärme, päässä verrattoman kallis kruunu. Mutta ryöväsipä tämän kruunun heiltä eräs rohkea ratsastaja, niinkuin tarina kertoilee. Aapo.—Según cuentan los ancianos, aquí se levantaba un día la sala de justicia de las serpientes, cuyo juez era entonces el propio rey, un culebrón blanco sumamente raro que llevaba una valiosísima corona. Pero, según cuenta la leyenda, un valeroso caballero se la arrebató. 05036
Bottom
05037
Top
Ja kertoi heille Aapo seuraavan tarinan, heidän kulkeissansa pitkin nummen harjua alas kohden autiota Sompiosuota. Tuli eräs ratsastaja ja näki nummella kärmeitten kuninkaan, jolla oli kimmeltävä kruunu päässä. Hän ratsasti häntä kohden, noukkasi miekkansa kärjellä kruunun kuninkaan päästä, kannusti hevostansa ja kirmasi kalleuksinensa pois kuin tuulissa ja pilvissä. Mutta eivät olleet kärmeetkään myöhäisiä, vaan läksivät kohta kiukkuisesti vainoomaan julkeata ryöväriä. He kiitivät suhinalla päin, kierrettyinä rengoiksi, ja tuhannen kurraa pyöri silloin ratsastajan jäljissä kuin kiekko maantiellä poikien heittämänä pyörii. Pian saavuttivat he ratsastajan, parveilivat jo tiuhasti hevosen jaloissa, loiskeilivat sen lautasille ylös, ja suuri oli miehen vaara. Ja hädissään viskasi hän heille hattunsakin syötiksi alas, jonka he paikalla repivät kappaleiksi ja söivät vihansa vimmassa. Mutta miestä ei auttanut kauan tämä keino, pianpa kärmeet kiiriskelee hänen jäljissänsä taas ja santa kiertoilee korkealle tieltä. Ja yhä kiivaammin kannusti uros huohoittavaa hevostansa; virtana juoksi veri uhkean orhin rikkiviilletyistä kyljistä, ja suusta roiskahteli sohiseva vahto. Ratsastaja pakeni metsään, mutta metsä ei estänyt hänen vihollistensa juoksua. Tuli virta vastaan, ja kohahtaen ratsasti hän sen kierroksiin ja veipä orhi hänen nopeasti sen ylitse. Tuli virta kärmeillekin vastaan, ja monen kosken pauhinalla he syöksivät itsensä lainetten kohtuun, uivat myrskyn vauhdilla sen ylitse: ja korkealle nousi valkea kuohu. Mies ratsasti yhä eteenpäin, ja yhä vainosi häntä kärmetten villitty joukko. Näki hän matkan päässä hurjasti palavan kasken, ja kohden tulta hän nyt kannusti hevosensa, ja, kietoen itsensä virran kylvyssä läpikastettuun kauhtanaansa, rynkäsi hän liekkien helmaan, vaan kärmeet eivät vilaustakaan viipyneet häntä seuraamasta. Niinpä taivaan ratsastava sankari kultapilvien halki kiitää. Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin, sitten kaatui pyrskivä orhi, unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies, pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä; tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla, kädessä ihmeellinen kalleus. Y mientras bajaban la montaña hacia las desoladas tierras pantanosas de Sompio, Aapo les contó lo siguiente: Un día llegó un jinete a lo alto de la colina y se vio delante del rey de las serpientes que llevaba una hermosa corona. Lanzándose contra él, se la quitó con la punta de la espada y, espoleando a su caballo, se alejó como nube empujada por el viento, llevándose su tesoro. Pero las demás serpientes, lejos de permanecer indiferentes, se lanzaron en persecución del hombre que se había atrevido a ofenderlas. Más de mil de ellas, enroscadas como aros y silbando, corrieron tras las huellas del caballero; como los discos lanzados por los jugadores, ruedan por el camino. No tardaron en dar alcance al fugitivo y, trepando por las patas del caballo, saltaron a la grupa poniendo al caballero en grave aprieto. Éste, viéndose en serio peligro, les arrojó como cebo su sombrero, que quedó al instante hecho trizas y fue devorado con rabia. Pero la triquiñuela no le sirvió de nada, y las serpientes siguieron tras él levantando el polvo del camino. El jinete espoleó con más ímpetu su caballo, hasta que las ijadas del animal manaron sangre y la boca arrojó espumarajos de saliva. El caballero se refugió en el bosque, pero éste no logró detener la persecución del enemigo. Entonces encontró un torrente, se lanzó a las turbulentas aguas y el caballo le condujo hasta la orilla opuesta. Pero las serpientes llegaron al borde, se arrojaron al agua con el estruendo de cien cataratas y, rápidas como una tormenta que estalla de pronto, nadaron sobre las olas, levantándolas hasta lo alto en torbellinos espumosos. El caballero aceleró la marcha, pero las enfurecidas serpientes no dejaron de perseguirle. Vio delante un campo que estaban quemando para la artiga y, envuelto en su capa empapada en el torrente, se arrojó a las llamas, pero los animales no cejaron en su empeño de darle alcance. Aún volvió a hundir el caballero las espuelas en los flancos de su caballo, que, haciendo un supremo esfuerzo, siguió galopando; pero cuando hubo rebasado las llamas, el animal cayó reventado, pagando con la suya el juego ardiente de la vida. El héroe se había librado del fuego y de sus terribles enemigos; las llamas destruyeron el incontable ejército de serpientes. Y aquí tenéis al héroe, con el ánimo alegre y en posesión del maravilloso tesoro. 05037
Bottom
05038
Top
AAPO: Se oli tarina valkean kärmeen kruunusta Teerimäen nummella tässä. Aapo.—Éste fue el cuento de la corona de la serpiente blanca de Teerimáki. 05038
Bottom
05039
Top
JUHANI: Uhkea tarina ja vielä uhkeampi mies, joka tempasi kruunun kärmeen päästä ja kilvoitti sen viimein omaksensa. Potra mies! Juhani.—Precioso cuento, y magnífico el hombre que arrancó la corona de la cabeza del culebrón y se apoderó de ella. ¡Sin par caballero! 05039
Bottom
05040
Top
TIMO: Harvapas mies täällä näkee tämän kärmeen, mutta se, joka hänen näkee, tulee verrattoman viisaaksi, niinkuin vanhat ihmiset sanoo. Timo.—Pocos son los que han visto esa serpiente, pero, según los ancianos, el que la ve adquiere una sabiduría incomparable. 05040
Bottom
05041
Top
JUHANI: Sanotaanpa myöskin: joka keväällä ennen käen kukkumista tämän tuomarikärmeen käsittää, sen keittää ja syö, hän ymmärtää korpin puheen, josta hän saa tiedon mitä hänelle siitälähin on tapahtuva. Juhani.—También dicen que quien caza a ese juez de las serpientes, lo asa y se lo come en primavera, antes del primer canto del cuclillo, llega a comprender el lenguaje del cuervo, que le desvela el porvenir. 05041
Bottom
05042
Top
EERO: Sanotaanpa vielä niinkin: joka keväällä jälkeen käen kukkumisen tekee kaiken tämän, se mies ymmärtää korpin puheen, josta hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut. Eero.—Otros cuentan otra cosa, y es que el que hace todo eso en primavera, después del primer canto del cuclillo, comprende el lenguaje del cuervo, que le revela el pasado. 05042
Bottom
05043
Top
JUHANI: Voi, veikkoseni, kuinka tyhmästi nyt haastelit! Eikö tiedä sitä joka mies syömättä murenaakaan kärmeen lihaa? Kas nytpä Eero vasta näytti minä miehenä hän järkensä puolesta oikeammiten käy, tyhmänä pässinä. »Hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut». Onko tämä aatos kotoisin miehen päästä? Voi sinua poika-parkaa! Juhani.—¡Hay que ver qué sandeces se te ocurren! ¿Hay alguien que no conozca el pasado aunque no haya probado ni un trozo de serpiente? ¡Mirad por dónde nos sale ahora Eero, el cabeza de chorlito! «¡Le revela el pasado!» ¿Cómo puede ocurrírsele semejante cosa a un hombre? ¡Anda, bribonzuelo! 05043
Bottom
05044
Top
AAPO: Äläs mitään, Juho. Hän joko haasteli tyhmyydestä tai konstaili ja koukisteli hän taas; kuinka hyväänsä, mutta kummassakin kohdassa viskasi hän eteemme merkittävän aatoksen. Koettakaamme tarkastella hänen lausettansa, ja luulenpa taitavamme onkia siitä jotakin viisautta. Tietää mitä on tapahtunut, sehän on, eräältä kannalta katsoen, viisaus suuri. Jos visusti harkitset mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies. Jospa meidänkin silmämme ennemmin olisivat auenneet, niin luulenpa ettemme näin nyt kahnusteliskaan siirtolaisina tässä. Aapo.—Déjalo, Juhani. Ha dicho una esupidez, a no ser que pretenda burlarse y bromear. Lo mismo da. En todo caso, nos ha dado una idea curiosa que, si la analizamos bien, podremos sacar de ella alguna enseñanza. Gran ciencia es, si bien se mira, la de conocer el pasado. Si tú aprendes a distinguir bien las semillas que han producido frutos útiles en el pasado de aquellas que los han producido nocivos, y si acomodas tu vida, tu trabajo y tu conducta a esto, eres lo que se dice un sabio. Si hubiéramos abierto antes los ojos, creo que no andaríamos ahora dando vueltas como emigrantes. 05044
Bottom
05045
Top
JUHANI: Tässä kuin sudenpoikaset ilmi-taivaan alla. Mutta tehty on tehty. Juhani.—Como lobeznos sin techo. Pero lo hecho, hecho está. 05045
Bottom
05046
Top
TUOMAS: Mitä Jukolassa kadotimme, sen kieppaamme takaisin Impivaaran aholla.--Tänne koko velisarja, ja iskeköön kyntensä kuormaan joka mies, auttaen Valkoamme niinkauan kuin suota kestää. Tänne kaikki! Vaipuuhan vankkurien pyörä vaaksan syvältä mutaiseen maahan. Tuomas.—Lo que hemos perdido en Jukola, lo ganaremos en Impivaara. ¡Hala, todos a empujar el carro! ¡Ayudemos a Valko a salir de esta tierra pantanosa! ¡Todos a la tarea! Las ruedas se hunden un palmo en el lodo. 05046
Bottom
05047
Top
Näin haastellen keskenään olivat he vaeltaneet nummelta alas, kulkeneet poikki Seunalan Matin lakean ahon, siitä halki tiuhan näreistön, ja seisoivat nyt Sompiosuon partaalla. Synkeäksi näytti tämä suo, jonka pinnalla vaihetteli mutaisia, rämeisiä aukkoja, sammaleisia mättäitä, karpalon kotoja, ja siellä ja täällä seisoi matala, kuihtuva koivu, alakuloisesti nyökytellen päätänsä iltatuulessa. Mutta keskeltä oli suo kaitaisin ja siinä maa myös naveampi ja kiinteämpi. Seisoi siinä lyhykäisiä mäntyjä sammaleisessa puvussa ja mättäillä tummanviheriäisiä, väkevästi hajahtavia juovuke-pensaita. Ja yli tämän taipaleen juoksi vaivaloinen tie suon toiselle rannalle, jossa taasen alkoi pimeä korpi. Pitkin tätä tietä retkeilivät nyt veljekset yli suon. Mikä heistä veti aisoista Valkon rinnalla, mikä taasen lykkäsi vankkureita. Vihdoin, vaikka työläästi, ehtivät he suon ranteesen ja matkustivat taasen kuivalla maalla korven monijuurista tietä, jota kesti noin viisi sataa askelta. Mutta viimein välkähti heidän eteensä kantoisen ahon lakeus, ja seisoivat he määrätyssä paikassa, komeroisen vuoren alla. En éstas y parecidas pláticas habían descendido por la loma y atravesado la extensa pradera de Matti de Seunala y un poblado bosque de pinabetes, llegando a la orilla del pantano de Sompio. El aspecto de la ciénaga era en verdad deprimente. En su superficie alternaban lodazales con islotes cubiertos de musgo donde crecían las bayas de los pantanos; aquí y allá, un abedul achaparrado y raquítico inclinaba su mustia copa al viento de la tarde. En el centro, el pantano se estrechaba y el suelo era más firme y sólido. Crecían allí pinos bajos recubiertos de musgo, y en los islotes, arbustos de rosmarino de color verde oscuro y fuerte fragancia. Y por aquella estrecha faja de tierra corría un accidentado sendero que conducía al lado opuesto, donde se prolongaban los espesos bosques. Tal es el camino que siguen los hermanos a través del pantano. Unos tiran de las varas del carro, a los lados de Valko, y otros le empujan por detrás. Por fin, fatigados, llegan a la orilla de la ciénaga y caminan de nuevo por tierra firme a través de los bosques, a lo largo de un sendero de unos quinientos pasos, sembrado de raigones. Luego aparece ante sus ojos el claro erizado de tocones. Ya se hallan en el lugar elegido, al pie de la escabrosa montaña. 05047
Bottom
05048
Top
Tässäpä muinoin veljesten iso-isä, mainio raataja, oli viljellyt huhtia ja suitsutellut ankaria sysihautoja. Monta kaskea oli hän tämän vuoren ympärillä kaatanut ja polttanut, risu-äkeellänsä karhinut monen mustan, kylvetyn maan, ja viimein korjannut riiheensä satoisat oljet. Aherrus ahon syrjässä tuolla osoitti vielä paikan, missä oli hänen metsäriihensä seisonut, josta hän kohta kotiansa saattoi valmiin viljan, heittäen talvikeliksi oljet ja pahnat. Mutta riihen aherruksesta kappale matkaa, tuolla ahon ja metsän rajalla näkyi musta sysihaudan pohja, valtaisen suuri, jossa hän oli poltellut kiliseviä sysiä huhtamaan teloista. Niin oli tässä entinen Jukolan uhkea isäntä hyörinyt ja puuhaillut monen polttavan auringon alla, pyhkien otsaltansa monen helmeilevän hien. Mutta yönsä lepäsi hän turvekattoisessa koijussa miilunsa vartijana: ja saman koijun olivat nyt veljekset määränneet itsellensä väliaikaiseksi asuntomajaksi. Allí, un día, su abuelo, afamado leñador, taló buena parte de los árboles del bosque, cultivó terrenos, levantó grandes chamiceras, artigó el monte alrededor, preparó campos con su roturador, aró, sembró y amontonó pesadas gavillas de trigo. En el extremo de la pradera, un montón de escombros revelaba aún el lugar de la era desde donde, después de la trilla, acarreaba a su granja los henchidos costales de trigo, dejando la paja y la granza para transportarlas en trineo sobre las nieves invernales. No lejos de allí, a la entrada del bosque, se veía el fondo ennegrecido de un enorme foso, donde el abuelo convirtió en carbón chisporroteante los troncos derribados. El que fuera vigoroso amo de Jukola trabajó con ardor por aquellos parajes bajo el picor de muchos soles, enjugándose muchas gotas de sudor en la frente. De noche descansaba en una choza de techo de hierba, vigilando su chamicera, y esta misma choza es la que eligieron los hermanos como morada provisional. 05048
Bottom
05049
Top
Avara on kantoinen aho, mutta kauemmas sen reunoja ei kuitenkaan näe sun silmäs; sillä idässä, etelässä, lännessä sulkevat metsät sun silmäsi alan ja pohjoisessa korkea vuori. Mutta jos astut tämän vuoren harvoilla kuusilla kruunatulle harjanteelle, niin kantaapa silmäsi etäälle kohden kaikkia ilmoja. Sen eteläisellä puolella näet ensiksi ihan jalkas alla tuon mainitun, juohevasti kaltevan ahon, kauempana synkeän korven, sen takana taasen Sompiosuon, ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki. Pohjaa kohden alenee vähitellen vuori, ja sen loivalla kamaralla, jota ennen myös oli huhtina käytetty, seisoo koivisto nuori ja tiuha, jonka ruohottomilla poluilla teeret hyppelevät ja pyyt alakuloisesti viheltelee. Idässä näkyy tasainen nummi hongistonensa, lännessä ryhmyinen, sammalkallioinen maa, tuolla ja täällä, sammaleisella harjulla matala, mutta ko'okas ja tuuhea mänty. Mäntyjen takana kiiltää tuolla kirkkaana ja kalaisena Ilvesjärvi, noin tuhannen askelta ahosta pois. Mutta näetpä tuskin muuta, vaikka kauaskin katsot. Saloin tumma meri haamoittaa sun ympärilläs kaikkialla. Näet toki himmeän siinnon Viertolan kartanosta koillisessa ja kaukana tuolla luoteisen ilman rannalla kirkon harmaan tornin. Tämänkaltainen oli seutu ja sen ympäristö, jonka Jukolaiset olivat määränneet asumapaikaksensa. La pradera erizada de tocones es amplia, pero la vista no alcanza más allá de sus límites, puesto que al este, al oeste y al sur, los bosques que la ciñen impiden la visión, y al norte se levanta un alto monte. Pero si se sube a la cima de este monte, coronada de escasos pinos, puede abarcarse el panorama en todas direcciones. Hacia el sur se ve, a los pies, el suave declive de la pradera de la que hemos hablado; luego, más lejos, el espeso bosque, y detrás, las tierras pantanosas de Sompio; finalmente, en el horizonte, se halla la azulada colina de Teerimáki. Al norte, la colina desciende poco a poco, y en su suave pendiente, que en tiempos pasados fue también talada y cultivada, crece hoy un bosque de abedules tiernos y espesos por donde saltan los urogallos y las ortegas cacarean en tono melancólico sobre las sendas estériles. Al este se ve una tierra llana con su bosquecillo de pinos, y al oeste, un terreno abrupto cubierto de rocas musgosas; de un lado a otro, sobre un cerro tapizado de musgo, algún pino achaparrado de enorme copa. Más allá de los árboles, a unos mil pasos de distancia de la pradera, brilla el lago de Ilvesjárvi, cristalino y abundante en pesca. Y por muy lejos que se mire, no se ve más que bosque, como un mar revuelto que todo lo rodea. Aunque, a decir verdad, puede divisarse al nordeste el contorno impreciso de la granja de Viertola, y más lejos, al noroeste, recortado en el cielo, el campanario gris de la iglesia. Tal es el lugar y los contornos donde los siete hermanos de Jukola han decidido trasladar su vivienda. 05049
Bottom
05050
Top
Mutta sysikoijun vaiheille olivat veljekset tänä iltana asettuneet alas, laskeneet aisoista väsyneen Valkon, kello kaulassa, laitumelle ja tehneet kannoista ja karangoista iloisen valkean aholle. Siinä paistoi Simeoni silakoita, nauriita ja naudan lihaa yhteiseksi illalliseksi, ja muut hyöriskelivät vankkurien ympärillä, purkaen kuormaa ja kantain kutakin kalua ja kapinetta paikallensa. Mutta koska tämä oli tehty ja ruoka rakettu valmiiksi, istuivat he atrioitsemaan iltaiselle aholle; ja aurinko oli vaipunut vuoren taakse. Junto a la choza del carbonero, después de desenganchar a Valko y soltarlo con un cencerro al cuello para que pastara a su gusto, los hermanos encendieron con tocones y ramas secas una viva hoguera, donde Simeoni se encargó de asar arenques, nabos y un tasajo de buey para la cena, mientras los demás hermanos iban de un lado para otro alrededor del carro descargando y llevándolos a su sitio todos los objetos y utensilios. Terminada esta tarea, y dispuesta la cena, se sentaron en la hierba a reponer fuerzas, cuando ya el sol se ocultaba detrás de la montaña. 05050
Bottom
05051
Top
SIMEONI: Tämä on siis ensimmäinen atriamme tässä uudessa kodossa; ja tuokoon se onnen ja Jumalan rauhan kaikille muillekin atrioillemme täällä. Simeoni.—Ésta es nuestra primera comida en nuestro nuevo hogar. ¡Que la paz y la felicidad divinas nos acompañen en las sucesivas comidas! 05051
Bottom
05052
Top
JUHANI: Onni, muhkea onni olkoon ainoa toverimme täällä kaikissa toimissa ja töissä, joihin vaan kyntemme pystyy. Juhani.—¡Que la felicidad, una completa felicidad, sea nuestra única compañera en todos nuestros actos y en todos los trabajos que emprendan nuestras manos! 05052
Bottom
05053
Top
AAPO: Tahtoisinpa lausua tärkeän aatoksen. Aapo.—Quisiera explicaros una idea importante. 05053
Bottom
05054
Top
JUHANI: No puhkaise se sydänkarsinastas ulos. Juhani.—Bueno, abre las compuertas de tu corazón. 05054
Bottom
05055
Top
AAPO: Päätön ruumis ei käy päisin, sanon minä. Aapo.—Un cuerpo sin cabeza no vale nada, a mi parecer. 05055
Bottom
05056
Top
JUHANI: Vaan nuijailee seiniä kuin päätön kana. Juhani.—Choca contra la pared como una gallina descabezada. 05056
Bottom
05057
Top
TIMO: Vaikkei päätönkään, kun se vaan tulee riiviöön, niin pöllähtelee se noin, noin, sinne ja tänne, sinne ja tänne. Niinhän tekevät usein Männistön-muorin kanat, ja silloin sanoo muija noidan-nuolten lentelevän ilmassa. Timo.—Y aun con cabeza, cuando a una gallina se le mete el diablo en el cuerpo, se pone a revolotear de una parte a otra, de aquí allá; mirad, así, así. Eso les pasaba a veces a las gallinas de la Vieja del Pinar, y ella decía que volaban por el aire flechas mágicas. 05057
Bottom
05058
Top
JUHANI: Mutta puhdistappas suus, veli Aapo. Juhani.—Vale, vale, Aapo, pero suelta de una vez lo que tengas que decir. 05058
Bottom
05059
Top
AAPO: Tämä on tuuma aivossani: Jos tahdomme täällä jotain ja kunnokkaasti matkaansaattaa, niin yksi meistä olkoon aina ensimmäisenä miehenä, keskustelemisten johtajana, ratkaisijana riitaisissa asioissa. Sanalla sanoen, yksi olkoon, jonka ääni käy etunenässä järjestyksen tähden. Aapo.—Veréis lo que he pensado. Si queremos hacer aquí algo de provecho, es preciso que uno de nosotros sea el jefe, el que ponga orden en nuestras discusiones, el mediador en nuestras disputas. En una palabra, es preciso que la voz de uno de nosotros suene más fuerte que las de los demás. 05059
Bottom
05060
Top
JUHANI: Minä olen tässä vanhin. Juhani.—Yo soy el mayor. 05060
Bottom
05061
Top
AAPO: Sinä olet Jukolan sarjan esikoinen, ja olkoon sinulla sen oikeus myös. Aapo.—En efecto, tú eres el mayor de los hermanos de Jukola y, por consiguiente, te corresponden esos derechos. 05061
Bottom
05062
Top
JUHANI: Olenpa rivin ensimmäinen mies, ja tiedän myös vaatia teiltä kuuliaisuutta. Mutta kun vaan tottelisitte. Juhani.—Soy el primero de la fila, y siendo así, me haré obedecer por vosotros... ¡con tal de que os dé la gana obedecer! 05062
Bottom
05063
Top
AAPO: Se on oikeus ja kohtuus. Mutta jokaisen sana ottakaamme kuitenkin aina kuullaksemme yhteisissä kysymyksissä. Aapo.—Es justo y necesario. Ah, pero, eso sí, en los asuntos comunes todos tendremos derecho a opinar. 05063
Bottom
05064
Top
JUHANI: Sinun neuvoillesi varsinkin tahdon aina ja kernaasti korvani kallistaa. Mutta minä olen ensimmäinen. Juhani.—De muy buen grado escucharé todos los consejos, y aún más los tuyos. Pero quede claro que soy el primero. 05064
Bottom
05065
Top
AAPO: Tosi! Mutta mikä rangaistus määrätään hänelle, joka uppiniskaisuutta, auttamatonta vastakynttä osoittelee? Aapo.—De eso no hay duda. ¿Pero qué castigo aplicaremos al que desobedezca y se ponga farruco? 05065
Bottom
05066
Top
JUHANI: Hänen pistän tuonne vuoren komeroon ja kannan kasan kymmenleiviskäisiä kiviä teljeksi luolan kitaan. Siellä hän istukoon päivän tai kaksi, aina kuinka asiat ja asian haarat vaativat. Niin, niin, siellä imeköön hän kynsiänsä, muistellen mitä rauhaansa kuuluu. Juhani.—A ese tal lo meteré en una cueva de la montaña y taparé la entrada con montones de piedras de diez arrobas. Allí permanecerá encerrado uno o dos días, según la gravedad de la falta, y se chupará los dedos meditando «en lo que hace a su paz». 05066
Bottom
05067
Top
LAURI: En suostu päätökseen minä. Lauri.—Yo me opongo a esa medida. 05067
Bottom
05068
Top
TUOMAS: Enkä minä. Tuomas.—Y yo. 05068
Bottom
05069
Top
TIMO: Olenko minä piirtoposkinen metsäsika, jonka asunto on vuoren tunkkainen luola? Pois se. Timo.—¿Soy yo por ventura un tejón de carrillos rayados cuya madriguera es una gruta de aire viciado? ¡Nada de eso! 05069
Bottom
05070
Top
JUHANI: Te rupeette kapinoitsemaan. Juhani.—¿Ya empezáis a rebelaros? 05070
Bottom
05071
Top
TUOMAS: Se rangaistuksen pykälä ei käy päisin, ei käy. Tuomas.—Esa cláusula de castigos...; bueno, no puede ser. 05071
Bottom
05072
Top
TIMO: »Ei käy kontoon», sanoo sananlasku. Minä en ole metsäsika, mäyrä. Timo.—Eso mismo. «Castigos no hacen amigos», como dice el refrán. Insisto en que no soy un tejón. 05072
Bottom
05073
Top
JUHANI: Sentähden käytä itses aina kiltisti ja siivosti, välttääksesi vihani rankaisevaa kauhistusta. Juhani.—Por eso, si quieres escapar al duro castigo de mi cólera, pórtate con juicio y sensatez. 05073
Bottom
05074
Top
TIMO: Mutta minä en ole mäyrä, enkä susi. Hei, hei! En ole karhukaan enkä mikään rotta! Tiedä huutia vähän. »Tiedä huutia, sanoi Jaakkolan Juuti»; Hehheh! Timo.—Pero yo no soy ni un tejón ni un lobo, qué va. Y menos un oso, y mucho menos una rata. Deberías sentirte avergonzado. «¿No te avergüenzas, mamarracho?, dijo el pastor al borracho». ¡Bah! 05074
Bottom
05075
Top
AAPO: Sallitaanko minulle sananvuoro? Aapo.—¿Se me permite hablar? 05075
Bottom
05076
Top
JUHANI: Kernaasti. Mitä mielit sanoa? Juhani.—No faltaba más. A ver, ¿qué tienes que decir? 05076
Bottom
05077
Top
AAPO: Etten kiltaa minäkään tuota rangaistus-parakraaffia, jonka tahtoisit käytettäväksi välillemme asettaa, vaan katsonpa sen veljesten keskenä liian törkeäksi, pedolliseksi. Aapo.—Que yo tampoco apruebo la cláusula del castigo que acabas de establecer; la encuentro demasiado cruel y demasiado brutal tratándose de hermanos. 05077
Bottom
05078
Top
JUHANI: Vai et kiltaa? Etkö kiltaa? Etkö totisesti kiltaa? Sanoppas sitten viisaampi parakraaffi, koska minä en milloinkaan käsitä mikä on oikein, mikä väärin. Juhani.—Así que no la apruebas, ¿no? ¿De veras no la apruebas? Entonces propon tú mismo otra más prudente, porque está visto que yo no soy capaz de distinguir nunca entre lo que está bien y lo que está mal. 05078
Bottom
05079
Top
AAPO: Sitä en sano. Aapo.—No haré yo tal. 05079
Bottom
05080
Top
JUHANI: Sanoppas se uusi, kiilattava parakraaffi, sinä Jukolan tietäjä. Juhani.—Vamos, propon esa nueva cláusula, tú, profeta de Jukola. 05080
Bottom
05081
Top
AAPO: Kaukana tietäjän arvosta. Mutta tämä... Aapo.—Oh, no he hecho nada para merecer ese título. Pero es que... 05081
Bottom
05082
Top
JUHANI: Parakraaffi, parakraaffi! Juhani.—¡Vamos, hombre, la cláusula! 05082
Bottom
05083
Top
AAPO: Tämähän on... Aapo.—Pero es que... 05083
Bottom
05084
Top
JUHANI: Parakraaffi, parakraaffi! Sanoppas se viisas parakraaffi! Juhani.—¡La cláusula, te digo! ¡A ver esa sabia cláusula! 05084
Bottom
05085
Top
AAPO: Oletko hullu? Huutelethan tuossa kuin istuisit tulisissa housuissa. Miksi kirkut ja keikuttelet päätäs kuin tarhapöllö? Aapo.—¿Te has vuelto majareta? Gritas como si te hubieras sentado sobre ascuas. ¿Por qué te desgañitas así y mueves la cabeza como un búho? 05085
Bottom
05086
Top
JUHANI: Parakraaffi! huudan minä huikeasti. Se ihka uusi ja vanha, viisas parakraaffi! Sanoppas se, ja minä kuultelen äänetönnä kuin särki sammakon motkotusta. Juhani.—¡Y seguiré gritando hasta enronquecer! ¡La cláusula, esa sabia cláusula tan prudente como antigua! Habla y te escucharé sin decir esta boca es mía, en completo silencio, como una carpa escucha el croar de una rana. 05086
Bottom
05087
Top
AAPO: Tämä on tuumani asiasta: Hän, joka ylen katsoo neuvot ja varoitukset, aina vaan ilkivaltaisuutta osoittelee, kylvellen välillemme eripuraisuuden siementä, hän siirrettäköön liitostamme, karkoitettakoon kauas pois. Aapo.—Bueno, va. Escuchad, pues, mi proposición: el que se burle de consejos y advertencias y se muestre reticente y antojadizo, sembrando entre nosotros la semilla de la discordia, será apartado de nuestra comunidad y expulsado lejos de aquí. 05087
Bottom
05088
Top
TUOMAS: Tämä olkoon asetus. Tuomas.—Sea ésta la cláusula. 05088
Bottom
05089
Top
LAURI: Siihen suostun. Lauri.—La apruebo. 05089
Bottom
05090
Top
TIMO: Niin minäkin. Timo.—Y yo, lo mismo. 05090
Bottom
05091
Top
SIMEONI: Siihen suostumme kaikki yhteisesti. Simeoni.—Entonces, todos estamos de acuerdo. 05091
Bottom
05092
Top
JUHANI: Hm! Olkoon päätetty. Ja muistakaat: joka tästälähin mielii vikuroita, hänellä on jäniksen passi kourassa, potkua pyllyssä ja käpälämäki edessä.--Mihin työhön iskemme huomenna kiinni, te murjaanit? Kyllä minä teidät opetan. Juhani.—¡Bien! Aprobada, pues. Pero recordadlo bien: al que de ahora en adelante se muestre reacio, se le dará el pasaporte de la liebre: una patada en las posaderas... y a freír monas. Bueno, moros míos, ¿qué trabajo emprenderemos mañana? Yo os daré las instrucciones precisas. 05092
Bottom
05093
Top
AAPO: Hieman harmin vallassa; mutta eihän tuo nyt samenna meidän tyynettä ja kirkasta mieltämme tänä iltahetkenä. Aapo.—Estás algo resentido, mas no por eso se turbará nuestra calma ni la plácida alegría de esta noche. 05093
Bottom
05094
Top
JUHANI: Mihin raatamiseen rupeemme koska päivä koittaa? Juhani.—¿Qué trabajo emprenderemos cuando claree el día? 05094
Bottom
05095
Top
AAPO: Tietysti on tässä pirttimme rakennus ensimmäinen. Aapo.—Eso ni se pregunta. Lo primero es construir nuestra casa. 05095
Bottom
05096
Top
JUHANI: Niin onkin. Huomenna varhain käyköön neljä miestä, jokainen kirveskynä kourassa, nurkallensa, ja olkoot nämät neljä miestä: minä itse, Tuomas, Simeoni ja Aapo. Muut palhikoot ja kiiritelkööt meille hirsiä ylös. Ja koska pirtti ja pieni aitta-koppa ovat valmiit, niin kohta pojat kaasinsa haalimiseen, metsästys- ja kalastus-retkille. Se muistakaat! Juhani.—Es verdad. Mañana, a primera hora, cuatro muchachos, hacha en mano, se pondrán a los lados de la construcción; esos cuatro seremos Tuomas, Simeoni, Aapo y yo. Los demás irán desbastando los troncos y nos los irán pasando. Y cuando hayamos construido la cabaña y una pequeña despensa para los víveres, a cazar y a pescar para reunir provisiones. ¡Tenedlo bien presente! 05096
Bottom
05097
Top
Näin päättivät he viimein atriansa ja kävivät lepoon sysikoijun suojaan. Tuli yö, pilvinen, mutta tyyni toukokuun yö. Korvessa huuteli huhkain käheällä äänellänsä, Ilvesjärvellä narisivat sorsat, ja tuolloin, tällöin kuului kaukaa kontion terävä vihellys. Muutoin vallitsi luonnossa rauha ja syvä hiljaisuus. Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen. Äänettöminä, mutta kierrellen itsiänsä kyljeltä kyljelle, mietiskelivät he tämän maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta. Acabaron de cenar y fueron a tumbarse a la choza. Llegó la apacible aunque nubosa noche de mayo. Cantaba el búho en el bosque con voz ronca, graznaban los patos en el lago de Ilvesjárvi, y a lo lejos se oía de vez en cuando el agudo silbido del oso; por lo demás, la paz y el profundo silencio envolvían la naturaleza. Pero el Sueño de alas finas no quería visitar en la choza a los hermanos, quienes, silenciosos, se revolvían de un lado a otro pensando en cómo iba este mundo y en lo veleidosa que es nuestra vida. 05097
Bottom
05098
Top
AAPO: Eihän ole luullakseni vielä ummistunut yhdenkään silmä. Aapo.—Creo que nadie consigue pegar ojo. 05098
Bottom
05099
Top
JUHANI: Makeasti makaa jo Timo, mutta me muut itsiämme tässä vääntelemme ja kääntelemme kuin makkarat kiehuvassa kattilassa. Miksi olemme näin virkkuja? Juhani.—Timo sí; duerme como un tronco, pero los demás no hacemos más que dar vueltas y más vueltas, como salchichas en una cazuela hirviente. ¿Por qué estaremos desvelados? 05099
Bottom
05100
Top
AAPO: Elomme tie on tänäpänä tehnyt töykeän käännöksen. Aapo.—El camino de nuestra vida ha tomado hoy un giro repentino. 05100
Bottom
05101
Top
JUHANI: Siitäpä mieleni levoton, kovin levoton. Juhani.—Por eso mi alma está muy, pero que muy inquieta. 05101
Bottom
05102
Top
SIMEONI: Synkeä on sydämeni tila. Mikä olen minä? Tuhlaajapoika. Simeoni.—Y mi corazón se siente triste. ¿Qué soy yo? Un hijo pródigo. 05102
Bottom
05103
Top
JUHANI: Hm! Korpeen kadonnut lammas. Juhani.—¡Ay! Una oveja perdida en el desierto. 05103
Bottom
05104
Top
SIMEONI: Niin heitimme naapurit ja kristilliset lähimmäiset. Simeoni.—Nos hemos alejado de los vecinos y de los cristianos, nuestros hermanos. 05104
Bottom
05105
Top
TUOMAS: Tässä ollaan ja täällä pysytään niin kauan kuin metsässä tuoretta lihaa löytyy. Tuomas.—Aquí estamos y aquí estaremos mientras no falte carne fresca en el bosque. 05105
Bottom
05106
Top
AAPO: Kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä. Aapo.—Todo irá bien si obramos siempre cuerdamente. 05106
Bottom
05107
Top
SIMEONI: Huhkain tuolla korvessa huutelee, ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. Ennustaapa tulipaloa, tappeluksia ja murhia niinkuin vanhat ihmiset sanoo. Simeoni.—Un búho canta en el bosque, y su canto no augura nada bueno, pues que presagia incendios, luchas sangrientas y crímenes, según dicen los viejos. 05107
Bottom
05108
Top
TUOMAS: Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä. Tuomas.—El oficio del búho es cantar en el bosque, y eso no significa nada. 05108
Bottom
05109
Top
EERO: Tässä on kylä, Impivaaran turvekattoinen talo. Eero.—En el bosque...; pero aquí cerca tenemos el pueblo y la casa de Impivaara con su techo de matojos. 05109
Bottom
05110
Top
SIMEONI: Mutta nyt on ennustaja muuttanut sijaa, huutelee tuolla vuoren harjulla. Siellä ennen, niinkuin tarina kertoilee, rukoili »Kalvea impi» syntejänsä anteeksi, rukoili kaikki yöt niin talvella kuin kesällä. Simeoni.—Vaya, ahora ha cambiado de puesto el adivino, pues canta en la cumbre de la montaña. Allí, un día, según cuenta la leyenda, imploró la Virgen Pálida el perdón de sus pecados, rezando todas las noches, ya fuese invierno o verano. 05110
Bottom
05111
Top
JUHANI: Hänestäpä on tämä vuori saanut nimensä Impivaara. Kuulin kerran lapsena tuon tarinan, mutta onpa se jo enimmäksi haihtunut mielestäni. Veli Aapo, sinä juttele se meille tässä ikävän yömme vietteeksi. Juhani.—Por eso la montaña lleva su nombre: Impivaara, monte de la Virgen. Una vez, cuando era pequeño, oí ese cuento, pero ya casi no lo recuerdo. Anda, cuéntanoslo tú, Aapo, y nos ayudará a pasar esta noche larga y triste. 05111
Bottom
05112
Top
AAPO: Timo kuorsaa kuin mies; mutta maatkoon hän rauhassa; minä mielin teille kertoa tarinan. Aapo.—Timo ronca que se las pela; dejémosle que siga durmiendo en paz. Os contaré a vosotros la leyenda. 05112
Bottom
05113
Top
Seuraavan tarinan kalveasta immestä kertoi nyt Aapo veljillensä: Y Aapo contó a sus hermanos la siguiente historia sobre la Virgen Pálida: 05113
Bottom
05114
Top
Asui muinoin tämän vuoren luolissa eräs hirmuinen peikko, ihmisten kauhistus ja surma. Kaksi oli hänellä elämän himoa ja hekumaa: katsella ja pidellä aarteitansa luolien syvissä kätköissä ja juoda ihmisen-verta, jota hän ankarasti janosi. Mutta ainoastaan yhdeksän askelta vuoresta oli hänellä voima väkivaltaiseen käytökseen, ja sentähden täytyi hänen harjoitella kavaluutta retkillänsä. Hän taisi muuttaa haamunsa miksi tahtoi; ja ympäri tienoita nähtiin hänen kuljeksivan milloin kauniina nuorukaisena, milloin ihanaisena impenä, aina sitä myöten kuin hän miehen tai naisen verta janosi. Monen voitti hänen katsantonsa helvetillinen ihanuus, moni sai henkensä heittää peikon kamoittavissa luolissa. Niin tämä hirviö vietteli luokseen onnettomat uhrinsa. Vivía una vez en las grutas de esta montaña un ogro espantoso, terror y azote de las gentes de la comarca. El monstruo tenía dos pasiones en su vida: contemplar y manosear los tesoros que había ido amontonando en los ocultos recovecos de las cavernas y saciar con sangre humana su inagotable sed. Pero estaba condenado a cometer sus fechorías a no más de nueve pasos del monte, por lo que no le quedaba más remedio que recurrir a la astucia cuando quería atraer a sus víctimas. Pero, eso sí, podía cambiar de aspecto a su antojo, y así, se le podía ver recorrer la comarca ora disfrazado de apuesto galán, ora de graciosa doncella, según tuviera deseos de sangre de hombre o de mujer. Su belleza diabólica y su mirada sedujeron a bastantes personas, y fueron muchos los que hallaron la muerte en la temible guarida del monstruo. 05114
Bottom
05115
Top
Oli lempeä kesä-yö. Viherjällä nurmella istui eräs nuorukainen, syleillen lemmittyänsä, nuorta neitoa, joka hohtavana ruusuna lepäsi hänen rinnoillansa. Tämä oli heidän jäähyväis-syleilyksensä; sillä pois tuli pojan matkustaa ja erota ajaksi sydämensä ystävästä.--»Impeni», niin haasteli nuorukainen, »nyt lähden sinulta pois, mutta tuskin ehtii sata aurinkoa nousta ja laskea ennenkuin sun kohtaan taas».--Lausui neito: »eikä aurinko läskeissänsä heitä niin armasta jäähyväis-silmäystä maailmallensa, kuin minä mun kultaselleni koska hän poistuu, eikä noustessansa säteile niin ihanasti taivaan loimo, kuin säteilee mun silmäni, koska taasen kiirehdin sua vastaan. Ja mitä kirkkaan päivän pituuteen sielustani mahtuu, se on aatos sinusta, ja unieni himmeässä maailmassa käyskelen sun kanssas».--Niinpä neito; mutta taasen nuorukainen lausui: »Ihanasti haastelit; mutta miksi aavistaa mun sieluni pahaa? Impeni, nyt vannokaamme toinentoisellemme ijäinen uskollisuus tässä taivaan kasvoin alla». Ja he vannoivat pyhän valan, vannoivat Jumalan ja taivaan edessä, ja hengähtämättä kuultelivat heidän sanojansa metsät ja vuoret. Mutta viimein aamun koittaessa syleilivät he viimeisen kerran ja erosivat toinentoisestansa. Pois riensi nuorukainen, mutta kauan käyskeli neito yksin metsän hämärässä, muistellen kaunista kultastansa. Una apacible noche de verano, un joven descansaba sobre la verde hierba abrazando a su amada, que, como una fresca rosa de pétalos recién abiertos, apoyaba su cabeza sobre el pecho del galán. Se trataba del encuentro de despedida de los enamorados, ya que él había de partir y abandonar por un tiempo a su adorada. «Amada mía», le dijo, «el destino nos separa, pero el sol no saldrá y se pondrá cien veces antes de que volvamos a vernos». A lo que la doncella contestó: «El sol del ocaso no dirige a la tierra una mirada de despedida más tierna que la que dirijo a mi adorado que se va, ni el astro del día al levantarse alumbrará con tanto resplandor como lo harán mis ojos cuando, a tu regreso, corra a tu encuentro. Pensar en ti será el único placer de mi alma durante tu ausencia, y contigo pasearé en el mundo misterioso de los sueños.» Así habló la doncella, y su novio le contestó: «Tus palabras son dulces como la miel y, sin embargo, mi alma no puede librarse del presagio de una desgracia. Amada mía, jurémonos ante el cielo fidelidad eterna.» Hicieron un voto sagrado, juraron ante Dios y el cielo, y los bosques y montañas guardaron silencio para escuchar sus palabras. Pero, finalmente, al despuntar el día, se abrazaron por última vez y se separaron. El galán se alejó apresuradamente, pero la novia se entretuvo largo tiempo vagando por las sombras del bosque sin dejar de pensar en su amor. 05115
Bottom
05116
Top
Koska näin hän käyskelee tuuhean männistön kohdussa, mikä ihmeellinen haamu käy häntä vastaan? Hän näkee nuoren miehen, jalon kuin ruhtinas ja ihanan kuin tämä kultainen aamu. Kuin tulen liekki väikkyy ja kimmeltää hänen hattunsa höyhen-töyhtö. Hänen hartioillansa riippuu kauhtana, sinertävä kuin taivas ja kuin taivas kirjava kiiltävistä tähdistä. Hänen ihotakkinsa on valkea kuin lumi, ja miehustalla on hänellä purppuranpunainen vyö. Impeen hän katsahtaa ja katsannosta virtaa liekehtivä rakkaus, ja autuaasti kaikuu hänen äänensä, koska hän neidolle haastelee: »Älä mua pelkää, suloinen impi, olenpa sun ystäväs ja saatan sulle äärettömän onnen, jos vaan kerran saan sinua syleillä. Minä olen voimallinen mies, on minulla aarteita ja kalleita kiviä ilman lukua ja määrää, ja taitaisinpa ostaa vaikka kaiken tämän maailman. Tule mun kullakseni, minä tahdon viedä sun komeaan linnaan ja asettaa sinun viereeni loistavalle istuimelle». Niin hän haasteli viehättävällä äänellä ja hämmästyneenä seisoi neito. Hän muisteli äsken vannottua valaansa, ja poispäin hän kallistui, mutta kallistui taasen mieheen päin ja eriskummallinen häiriö käsitti hänen mielensä. Miestä kohden hän kääntyi, peittäen kädellään kasvonsa kuin paistavan auringon edessä; pois hän taasen kääntyi, mutta katsahti kerran vielä ihmeelliseen haamuun. Voimallinen ihastus säteili sieltä häntä vastaan, ja äkisti vaipui neito kauniin ruhtinaan syliin. Mutta pois riensi ruhtinas saaliinensa, joka niinkuin houreessa lepäsi hänen käsivarsillansa. Yli jyrkkien mäkien, halki syvien laaksojen he lakkaamatta kulkivat, ja yhä pimeämmäksi muuttui metsä heidän ympärillään. Levottomasti tytkyi immen sydän ja tuskan hiki juoksi hänen otsaltansa alas; sillä viimein hän huomasi niinkuin jotain pedollista, hirveätä haamun silmien lumoovassa liekissä. Hän katsahteli ympärillensä, ja nopeasti sinkoilivat ohitse synkeät kuuset, hänen kantajansa vinhasti juostessa; hän katsahteli nuorukaisen kasvoihin, ja kamoittavat väristykset karsivat hänen ruumistansa, mutta kummallinen ihastus vallitsi kuitenkin hänen sydämessään. Pero he aquí que mientras la doncella cruzaba una espesura de pinos, se le aparece un ser maravilloso, un joven noble como un príncipe y radiante como esta soleada mañana. Lleva un sombrero cuyo penacho se agita y ondula como una llama, y una capa azul y cuajada de brillantes estrellas como el cielo nocturno cuelga de sus hombros; su casaca es blanca como la nieve y ciñe al talle una faja de púrpura. Contempla a la doncella con ojos que revelan un amor ardiente, y con voz temblorosa le dice: «No tengas miedo, preciosa; yo soy tu amigo y te haré sentir una felicidad suprema con tal de que me permitas estrecharte una vez contra mi pecho. Soy un caballero poderoso, y tantos tesoros y joyas poseo que podría comprar el mundo entero si me viniera en gana. Si aceptas mi amor, te llevaré conmigo a un espléndido castillo y te sentaré a mi lado en un trono rutilante.» La voz del joven es melodiosa, y la doncella queda sobrecogida de estupor. Pero en seguida le viene a la memoria el sagrado juramento que acaba de pronunciar y retrocede unos pasos. Sin embargo, no puede evitar volver a mirar al señor, y una extraña turbación se apodera de ella. Se vuelve a él, tapándose los ojos con las manos, como deslumbrada por un sol cegador; se vuelve de nuevo, pero una vez más se siente atraída por aquella maravillosa aparición de la que mana un irresistible encanto, y acaba por ceder, cayendo en el regazo del hermoso príncipe. Éste huye con la presa, que, embriagada, descansa en sus brazos. Corre él sin detenerse, salvando empinadas colinas, cruzando valles profundos. Alrededor, el bosque se hace más oscuro cada vez. El corazón de la doncella late apresuradamente y un sudor de angustia cae de su frente cuando descubre, en el brillo endemoniado de los ojos de la terrible aparición, algo espantoso y brutal. Mira alrededor y ve desfilar con vertiginosa rapidez los oscuros abetos en la carrera desenfrenada del secuestrador. Entonces contempla la cara de éste y, aunque un estremecimiento sacude su cuerpo, su corazón se siente todavía cautivado por un cierto sentimiento de atracción. 05116
Bottom
05117
Top
Kulkivat he alati eteenpäin halki metsien, ja näkyi viimein korkea vuori ja sen pimeät luolat. Ja nyt, koska he olivat ainoastaan muutaman askeleen vuoresta, tapahtui hirveätä. Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeusivat ulos hänen päästään, niskassansa kahisivat kankeat harjakset, ja kurja tyttö nyt tunsi kipeästi povessaan hänen terävät kyntensä. Ja siinä onneton impi huusi, reutoili ja tempaili tuskissansa, mutta turhaan. Ilkeällä kiljunalla raahasi hänen peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti. Mutta tapahtui ihme: henki ei lähtenytkään neitosen jäsenistä, vaan hän jäi elämään verettömänä, lumivalkeana; murheellisena kuoleman haamuna Kalman maasta. Kummastuen huomasi tämän peikko, käytti uhriansa kohtaan kynsiään ja hampaitansa kaikin voimin, mutta eipä voinutkaan häntä kuolettaa. Viimein päätti hän pitää häntä ainiaan luonansa uumentojen yössä. Mutta mitä palvelusta taisi hän tehdä, mitä hyötyä matkaansaattaa peikolle? Tämä määräsi immen puhdistamaan aarteitansa ja kalleita kiviänsä, niitä hänen eteensä lakkaamatta pinoilemaan, sillä eipä hän väsynyt niitä ihaellen katselemasta. Al acabar la frenética carrera a través de los bosques, se apareció de pronto ante sus ojos la alta montaña cavernosa, y fue entonces cuando, hallándose a pocos pasos de la misma, sucedió algo horrible. El hombre disfrazado de rey se convirtió al pronto en un monstruo repulsivo, con cuernos en la frente y pelos como cerdas en la nuca. Entonces, unas garras afiladas rasgaron dolorosamente el pecho de la doncella, quien, angustiada, gritó, forcejeó y luchó con todas sus fuerzas por defenderse. Pero en vano. El monstruo, lanzando un rugido bestial, la arrastró al fondo de su cueva y chupó hasta la última gota de sangre de la indefensa doncella. Pero se produjo un prodigio: el alma no abandonó el cuerpo de la joven, y ésta continuó viviendo, exangüe, pálida como la nieve, cual un espectro lastimero del reino de las sombras. El monstruo, sin poderse explicar el prodigio, clavó con más furia si cabe sus uñas y dientes en la carne de la desdichada; pero no logró acabar con su vida, por lo que decidió conservarla para siempre a su lado en el fondo tenebroso de su gruta. Después de meditar sobre qué servicio podría prestarle aquella criatura, qué provecho podría sacar de ella, decidió dedicarla a limpiar sus tesoros y joyas y amontonarlos siempre ante él para seguir contemplándolos con deleite. 05117
Bottom
05118
Top
Näin vuosia elelee kelmeä, veretön impi vangittuna vuoren kohtuun. Mutta yöllä toki nähdään hänen seisovan äänettömänä rukoilijana vuoren harjulla. Ken antoi hänelle tämän vapauden? Taivaanko voima?--Mutta yöt kaikki, myrskyssä, sateessa ja kireässä pakkasessa hän seisoo vuoren kiireellä, rukoillen syntejänsä anteeksi. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo, kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille alas. Ei rohkene kurja nostaa otsaansa kohden taivasta yhtään ainoata kertaa, vaan päin kirkon torniin, metsien etäiselle reunalle on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Sillä ainapa toki salainen ääni hänen korvaansa toivosta kuiskaa; vaikka kaukaisena kipenänä, kuin tuhansien peninkulmien päästä, pilkoittaa hänelle tämä toivo. Niin hän yönsä vuorella viettää, eikä kuulu hänen huuliltansa valitusta milloinkaan; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Niin kuluu synkeä yö, mutta aamun koittaessa tempaisee hänen taasen luoliinsa armoton peikko. Durante muchos años, la virgen pálida, desfalleciente, vivió cautiva en el seno de la montaña. Sin embargo, por la noche se recogía siempre en oración silenciosa sobre la cumbre. ¿Qué poder celestial velaba sobre ella dándole fuerzas para que todas las noches, ya fueran de tormenta, de lluvia o de cruda helada, acudiera a la cima de la montaña a implorar el perdón de sus pecados? Exangüe, blanca como la nieve, sin moverse ni hablar, tal una estatua, allí está la doncella, las manos cruzadas sobre el pecho y la cabeza inclinada, y, aunque no osa levantar ni siquiera una sola vez los ojos al cielo, su mirada permanece fija en la torre de la iglesia, allá en el lejano límite de los bosques. Y es que una voz misteriosa no deja de susurrarle al oído palabras de esperanza, aunque una esperanza tan lejana como la más lejana de las estrellas que brillan en el cielo. Así pasa la noche la virgen en la cima de la montaña, sin que una queja salga de sus labios ni un suspiro altere su pecho. Así transcurre la noche oscura hasta que, al amanecer, el abominable ogro la arrastra de nuevo a sus cavernas. 05118
Bottom
05119
Top
Tuskinpa oli sata aurinkoa ehtinyt valkaista maata, ennen kuin nuorukainen, neidon lemmitty, palasi iloisena kotiinsa matkaltaan. Mutta ihana impensä ei rientänytkään häntä vastaan tervetuloa toivottamaan. Hän kyseli missä kaunoinen viipyi, vaan ei saanut tietoa keltään. Kaikkialta hän etsiskeli häntä yöt ja päivät, väsymättä, mutta aina turhaan; impi oli kadonnut ilman jälkeä kuin aamun kaste. Viimein heitti hän kaiken toivon, unohti kaiken elämän ilon ja käyskeli täällä vielä ajan mykkänä varjona. Kerran viimein, koska hohtava päivä oli nousnut, pimitti kuoleman yö hänen silmänsä valon. Apenas cien soles habían iluminado la tierra cuando, según su predicción, el joven amante de la doncella regresó de su viaje, lleno de júbilo. Pero su otrora hermosa adorada no salió a su encuentro a darle la bienvenida. En vano preguntó y preguntó por su amada: nadie pudo facilitarle noticias. Día y noche la buscó infatigablemente por todas partes; había desaparecido sin dejar huella, como desaparece el rocío absorbido por el sol de la mañana. Así, el joven acabó por renunciar a toda esperanza, perdió la alegría de vivir y anduvo vagando durante algún tiempo como una sombra muda. Así hasta que un día, en un amanecer radiante, la noche de la muerte le cubrió los ojos. 05119
Bottom
05120
Top
Mutta vuosia hirmuisen pitkiä viettää kalvea impi: päivät peikon luolissa lakkaamatta puhdistellen ja latoen aarteita julman kiusaajansa silmäin alla; mutta yöt hän vuoren harjanteella kuluttaa. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille asti. Ei rohkene hän nostaa otsaansa kohden taivasta, vaan päin kirkon tornia, metsien etäiselle reunalle, on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Ei hän valita; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Pero para la virgen pálida los años son eternos. Durante el día, en las cavernas del monstruo, limpia y abrillanta los tesoros amontonándolos ante su vista. Pero pasa las noches en la cima de la montaña. Inanimada, blanca como la nieve, sin moverse ni hablar, allí permanece siempre con las manos cruzadas sobre el pecho y la cabeza inclinada. La desdichada no osa levantar una sola vez la frente al cielo, pero su mirada permanece siempre fija en la torre de la iglesia, allá en el lejano límite de los bosques, sin que una queja salga de sus labios ni un suspiro altere su pecho. 05120
Bottom
05121
Top
On vaalea kesä-yö. Vuorella seisoo taasen neito, muistelee aikaa, jonka hän on viettänyt tuskallisessa vankeudessansa; ja vuosia sata on mennyt siitä päivästä, jona hän erosi sydämensä ystävästä. Hän kauhistuu, aatoksensa pyörtyy ja kylmiä hikihelmiä kiirahtelee hänen otsaltansa alas vuoren sammaleiselle kamaralle, koska hän kuvailee menneitten vuoskymmenien pituutta. Silloin rohkeni hän ensimmäisen kerran katsahtaa korkeuteen ylös, ja hetken päästä huomasi hän ihmeellisen valon, joka lentävänä tähtenä näkyi häntä lähestyvän kaukaisista avaruuksista. Mutta jota lähemmäs tämä valo häntä ehti, sitä enemmin muutti se muotoansa. Eikä ollutkaan se mikään lentävä tähti; vaan kirkastettu nuorukainen, välähtelevä miekka kädessä. Kajastipa niistä kasvoista ihana tuttavuus, ja kiivaasti rupesi lyömään neidon sydän; sillä nyt hän tunsi entisen ylkänsä. Mutta miksi lähestyi hän miekka kädessä? Tämä neitoa arvelutti, ja hän lausui heikeällä äänellä: »Tämäkö miekka mun tuskani viimein lopettaa? Tässä on poveni, nuori sankari, iske sun kirkkaalla teräkselläs tänne, ja, jos taidat, lahjoita mulle kuolema, jota jo kauan, kauan olen ikävöinnyt». Niin haasteli hän vuorella, mutta eipä tuonut hänelle nuorukainen kuolemaa, vaan elämän suloisen liehauksen, joka jo tuoksuavana aamutuulena hymisten kierteli ympäri kalvean immen. Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä, suuteli häntä, ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa, hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi, ja ilosta läikkyi heleä otsa. Ja hän heitti kiharaisen päänsä yli ylkänsä käsivarren, katsahti ylös kirkkaasen korkeuteen, huoaten povestansa ulos vuoskymmenien tuskat; ja nuorukaisen sormet harhailivat hänen kiharissaan, jotka somasti liehahtelivat hiljaisessa tuulessa. Ihana oli pelastuksen hetki ja pääsinpäivän aamu. Linnut visertelivät kuusissa tuon jylhän vuoren reunoilla ja koillisesta nousi auringon hohtava viilu. Oli tämä aamu sen aamun kaltainen koska ystävykset kerran viherjällä nurmella erosivat pitkäksi ajaksi. Es una blanca noche de verano. La virgen está de nuevo en la cumbre y recuerda el largo tiempo de su cautiverio, desde el día aquel en que, habiéndose apenas despedido de su amado, fue bruscamente secuestrada. Al comprobar que han transcurrido cien años, la invade el terror, siente vértigos, frías gotas de sudor caen de su frente al suelo musgoso. Y por primera vez en aquellos cien años, osa levantar la frente al cielo. Al punto divisa una luz prodigiosa que, como una estrella errante, parece dirigirse hacia ella cruzando el espacio. Pero la luz cambia de aspecto a medida que se acerca. No, no es una estrella, sino la figura de un joven con una espada flamígera en la mano. La doncella nota que los rasgos del joven no le son desconocidos y, reconociendo en él a su amado, el corazón empieza a latirle violentamente. ¿Por qué empuña una espada, sin embargo? Se turba y con un hilo de voz dice: «¿Va esa espada a poner fin a mis tormentos? Hiere mi pecho, hermoso héroe, hiérelo con tu brillante espada y, si te es posible, dame la muerte que tanto anhelo.» Esto dice la doncella desde la cumbre. Pero no es la muerte lo que el joven le trae, sino el dulce aliento de la vida que, como la brisa perfumada de la mañana, rodea ya a la virgen pálida. El galán la toma en sus brazos mirándola con ternura, la besa, y ella siente un delicioso flujo de sangre que corre por sus venas como un manso río; sus mejillas se tiñen de rosa como una nube auroral, y en su frente brilla la dicha. Apoya su cabeza de rizada cabellera en el hombro del joven y, liberando su pecho del sufrimiento de tantos años, levanta los ojos al cielo, mientras los dedos del joven acarician su pelo, agitado dulcemente por una tenue brisa. ¡Qué bella es la hora de la redención, qué maravilloso el amanecer del día de la liberación! Los pájaros gorjean en los abetos de la ladera del abrupto monte, y al nordeste se alza el disco refulgente del sol. Es un amanecer que recuerda aquel otro cuando, en la verde pradera, los dos enamorados se separaron para tanto tiempo. 05121
Bottom
05122
Top
Mutta nytpä äkeä peikko, vihan pyrstöt pystyssä, kiipesi vuorelle ylös, temmataksensa impeä komeroihinsa taas. Vaan tuskin oli hän kuroittanut kyntensä neitoa kohden, niin nuorukaisen miekka, nopea kuin salama, hänen rintansa lävisti; ja vuorelle roiskahti musta verensä. Pois käänsi impi kasvonsa tästä nä'ystä, painaen otsansa vasten ystävänsä povea, koska peikko, pahasti kiljahtaen, heitti henkensä ja putosi vuoren rinteeltä alas. Niin pelastui maailma kamoittavasta hirviöstä. Mutta hopeaisen pilven kirkkaassa helmassa väikkyivät nuorukainen ja impi ylös korkeuden tienoihin. Ylkänsä polvilla lepäsi morsian ja, painain otsansa vasten hänen poveansa, hymyili onnellisna. Halki avaruuksien he kiitivät, ja alas kaukaiseen syvyyteen jäi heistä metsät, vuoret ja laaksoin monipolviset haarat. Ja kaikkipa viimein heidän silmistänsä katosi kuin sinertävään savuun. Pero el ogro, enfurecido, con los pelos erizados por la rabia, trepa por la montaña para apoderarse de la virgen y devolverla a su gruta. Sin embargo, la espada del joven, rápida como el rayo, se hunde en el pecho del monstruo cuando éste alargaba sus garras para coger a su víctima. Un charco de sangre negra se extiende por el suelo. Y mientras el monstruo, con un rugido estremecedor, entrega el alma al demonio y se precipita montaña abajo, la virgen desvía los ojos y apoya la frente en el pecho de su amado. Así se libró la tierra de aquel ser infernal. Los dos enamorados, transportados por una nube plateada, ascendieron hacia las regiones celestiales. Sentada en las rodillas de su amado, con la cabeza descansando en su hombro, la virgen sonríe de felicidad. Se alejan por el firmamento mientras abajo, en las lejanas profundidades, van desapareciendo los bosques, las colinas, los valles sinuosos, hasta que, finalmente, todo se pierde a sus ojos como en un vapor azulino. 05122
Bottom
05123
Top
Tämä oli tarina kalveasta immestä, jonka Aapo kertoi veljillensä turpeisessa koijussa sinä unettomana yönä Impivaaran aholla. Éste es el cuento de la Virgen Pálida que Aapo contó a sus hermanos aquella noche de insomnio en la choza de matojos de la pradera de Impivaara. 05123
Bottom
05124
Top
JUHANI: Mutta heräyypä Timo juuri tarinamme päättyessä. Juhani.—¡Vaya, ahora que el cuento se acabó, se despierta Timo! 05124
Bottom
05125
Top
TIMO: Miksi ette makaa rauhassa, pojat? Timo.—¿Por qué no dormís en paz, muchachos? 05125
Bottom
05126
Top
JUHANI: Tässä tarinoitaan vahvasti.--Niin, siinähän oli tarina entisestä tytöstä ja peikosta. Juhani.—Estamos en pleno ejercicio de contar historias. Ésta era la del ogro y la virgen. 05126
Bottom
05127
Top
SIMEONI: Mutta sanotaanpa tuon hirveän peikon eleskelevän vieläkin. Metsämiehet ovat hänen nähneet; ja hänellä onkin vaan yksi silmä, joka yön pimeydessä loistaa kuin hehkuva hiili. Simeoni.—Hay quien afirma que ese monstruo abominable vive aún. Algunos cazadores lo han visto y aseguran que sólo tiene un ojo que brilla en la oscuridad, como un ascua. 05127
Bottom
05128
Top
JUHANI: Mitästäpä tapahtui muutama vuosi takaperin Kuokkalan vanhalle ukolle, joka nyt Herran huomassa lepää. Yhtenä keväänä, ollessansa metson-soitimella ja vartoessaan puolyönhetken kulumista nuotionsa vieressä tässä aholla, näki hän tuolla vuoren-juurella saman loistavan hohteen ja kuuli äänen, joka lakkaamatta kyseli: »nakkaanko ma, nakkaanko ma?» Niin hän kyseli monet tuhannet kerrat, että ukko, joka olikin sitä vanhaa juurta ja jonka sydän ei pamppaillut juuri turhasta, lopulta vihastui ja vastasi häntä tiuskealla äänellä: »nakkaa, sen tulla ja viedä!» Juhani.—¿Sabéis lo que le pasó hace años al viejo de Kuokkala, que en paz descanse? Una primavera, mientras cazaba el urogallo, en la época del celo, cuandd después de la medianoche esperaba junto a la hoguera en esta misma pradera, divisó al pie del monte una luz brillante y oyó una voz que repetía sin cesar: «¿Qué hago? ¿Tiro? ¿Tiro?» Más de mil veces hizo esta misma pregunta. Pero el viejo, que era chapado a la antigua y no le temblaba el pulso por nada, acabó por enojarse y contestó enfurruñado: «¡Tira, diablo!» 05128
Bottom
05129
Top
TIMO: Mutta kas silloin ei muuta tarvinnut. Timo.—Pero, mira, no hizo falta más. 05129
Bottom
05130
Top
JUHANI: Niin, jutteleppas Timo, kuinka kävi. Juhani.—Bueno, Timo, cuenta lo que pasó después. 05130
Bottom
05131
Top
TIMO: Kas kun tuli hetken päästä irvistävä luuranko ukon nuotiolle, että ropsahti, tuli kuin kymmenen miehen kourasta ja sammutti tulen aina viimeiseen kipenään asti. Mutta ukkopas nyt sieppasi kiväärin kouraansa ja tapsutti koreasti pois koko vuoren näkyvistä, vaikka, niinkuin Juhani sanoi, hän olikin sitä vanhaa juurta eikä sydämensä juuri turhasta pamppaillut. Timo.—Pues pasó que al cabo de un instante, un esqueleto con una mueca horrible cayó sobre la hoguera rebotando con un ruido tremendo, como si lo hubiesen arrojado las manos de diez hombres, apagando el fuego hasta convertirlo en ceniza. Y entonces el viejo agarró la escopeta a toda prisa y se alejó echando leches para no acercarse más a la montaña, aunque era hombre de armas tomar y nada le asustaba, como ha dicho Juhani. 05131
Bottom
05132
Top
SIMEONI: Olemme siis muuttaneet tänne peikkojen ja paholaisten kaupunkiin. Simeoni.—¡Y a estos antros de ogros y demonios hemos venido a parar! 05132
Bottom
05133
Top
AAPO: Tänne muutimme ja täällä asumme ilman pelkoa. Peikko, jos hän oliskin hengissä vielä, on jo perin voimaton; senpä juuri osoitti hänen käytöksensä Kuokkalan ukkoa kohtaan. Vihoissaan taisi hän ainoastaan sammuttaa tulen, senkin vasta miehen omalla luvalla. Hänen mahtinsa masensi ainiaaksi pyhän nuorukaisen miekka. Aapo.—Aquí hemos decidido venir y aquí viviremos sin temor. Si el monstruo ese está aún vivo, ha perdido su poder, como lo manifiesta su conducta con el viejo de Kuokkala. Todo lo que pudo hacer, cuando más enfurecido estaba, fue apagar la hoguera, y eso con el permiso del buen viejo. Su poderío quedó extinguido para siempre por la espada del santo joven. 05133
Bottom
05134
Top
JUHANI: Mutta tyttöä uumentojen pimeydessä täytyy minun armoitella, tyttöä tuon riivatun harjasniskan kanssa. Juhani.—¡Ay, qué lástima me da la pobre doncella en la oscuridad de las cavernas! ¡Tener que vivir con aquel diabólico monstruo peludo! 05134
Bottom
05135
Top
SIMEONI: Miksi ei hän seisnut kiusausta vastaan. Simeoni.—¿Por qué no resistió a la tentación? 05135
Bottom
05136
Top
JUHANI: Ai, poika, älä sano niin! Kuinkahan kävis, jos esimerkiksi jossain kukoistavassa rauhanlaaksossa sinua vastaan astelisi kuninkaantytär, kaunis kuin ruusu ja kukkanen, kepsauttelis luokses silkissä, saaleissa ja pumaatan hajussa, hehkuvassa kultahepenessä kuin riikinkukko, ja tällainen epeli astuis sinua vastaan ja tahtoisi halailla ja suudella sinua, niin kuinkahan kurjan sydämes kävisi? Minä kysyn, Simeoni. Juhani.—¡No digas eso, hermanito! Habría que ver qué harías tú si te vieras en un deleitoso valle florido y se te apareciera una hija de rey, bella como una rosa fresca y fragante, envuelta en delicadas sedas, cubierta de lentejuelas relumbrantes como un pavo real; si una beldad semejante se te presentase de buenas a primeras y quisiera abrazarte y besarte, ¿qué sentiría tu pobre corazón? Vamos, di algo. 05136
Bottom
05137
Top
SIMEONI: Minä rukoilisin voimaa uskossa. Simeoni.—Buscaría fuerzas en la fe. 05137
Bottom
05138
Top
JUHANI: Hm. Juhani.—¡Ya, ya! 05138
Bottom
05139
Top
TIMO: Minä en päästäisi häntä halailemaan itseäni ja vielä vähemmin suuta muiskuttelemaan. Pysy minusta pois, sanoisin minä, pysy peijooni, matkan päässä, otanpa muutoin karahkan tuolta viidasta ja roitelen että selkäsi huomenna loistaa kirjavammalta leppätertun siipiä. Niin minä tekisin ilman yhtään armoa. Kyllähän sitten kelpais. Timo.—Yo no le permitiría que me abrazase, y menos aún que me besase en los labios. «Aparta», le gritaría, «no avances un paso más, taimada, si no quieres que arranque una rama del bosque y te dé un repaso que mañana tu espalda lucirá más colores que las alas de una mariquita.» Y lo haría sin debilidad. Esto bastaría para persuadir a la atrevida. 05139
Bottom
05140
Top
JUHANI: Voi, veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin, jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa. Sen olen minä tehnyt, koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist...--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt...--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poika-nalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä. Juhani.—¡Ah, pobrecilla! Seguro que no pensarías lo mismo si te hubieses dado una vuelta por este mundo; si, por ejemplo, hubieras llegado, como yo, a la ciudad de Turku, donde estuve una vez, conduciendo los bueyes de la mansión de Viertola... ¡No quieras saber las cosas que vi allí! Comprobé que el boato y el lujo pueden hacer perder la chaveta a un hombre. ¡Qué ciudad tan bulliciosa, qué vida tan desenfrenada! Coches por aquí, coches por allá..., y en ellos, locos bigotudos y muchachas como muñecas de porcelana despidiendo fuertes perfumes de aceites y pomadas costosas. ¡Pero aguarda! ¡Jesús nos proteja! He aquí que salta fuera una graciosa doncella, o señorita, como dicen, con plumas de oro en el vestido. ¡Qué cuello, blanco como la leche fresca! En esto, se pone colorada y sus ojos se encienden como ascuas al sol, cuando ve aparecer un caballerete que usa sombrero y levita con faldones y... ¡todo lo que puedas imaginarte, diablos! Entonces el tipo va y le hace guiños a la damisela a través de un trozo de vidrio cuadrado que lleva en el ojo izquierdo. Y entonces... ¡voto a los siete herreros!... empiezan las zalemas por ambos lados, y la pelandusca arruga la boquita como dulce fresón y gorjea como una golondrina en un alero soleado, y el lechuguino agita la mano, sacude los faldones, levanta el sombrero al aire y patalea sacando chispas del empedrado. ¡Qué farsa! ¡Ay, mis queridos mariposones!, pensé yo, pobre rapaz parado en una esquina de la calle, con una carga de pieles de buey sin curtir a la espalda, mientras observaba cómo aquellos dos palominos se arrullaban. 05140
Bottom
05141
Top
TUOMAS: Herrat ovat narreja. Tuomas.—Los señores son unos necios. 05141
Bottom
05142
Top
TIMO: Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. Niinpä syövätkin, ryysyt rinnoilla, ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla, koska pöydästä nousevat; sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni. Timo.—E infantiles como niños con la cara rebozada de leche. Cuando comen se ponen un trapo en la pechera, y ni siquiera saben, los muy puercos, lamer la cuchara cuando se levantan de la mesa. Yo lo he visto con mis propios ojos y me he quedado patidifuso. 05142
Bottom
05143
Top
SIMEONI: Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa, siihen kyllä ovat miehiä. Simeoni.—Pero cuando se trata de exprimir y despellejar al campesino, ya se dan buen arte, ya. 05143
Bottom
05144
Top
JUHANI: Tosi, että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa, sen huomasin Turku-retkelläni. Mutta kas kun meitä lähenee oikein rasvojen hajussa ja liehuvissa krooseissa tuollainen liehakoitseva lunttu, niin eipä ilman ettei hemmahtele ihmislapsen sydän. Jaa, jaa, pojat! maailman hekuma houkuttelee vahvasti; sen huomasin Turku-retkelläni. Ja sanonpa kerran vielä, että sydämeni surkuttelee tyttöä tuolla vuorella. Ja oli hänellä jo aika pelastua helvetistä ja seilata ystävänsä kanssa rauhan satamaan, jonne Jumala meitäkin viimein auttakoon. Siinä toivossa koetamme nukkua nyt. Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina, mutta jääköön se toistaiseksi, ja koettakaamme nukkua nyt.--Meneppäs kuitenkin, Simeoni, peittämään hiilustaa tuhalla, ettei minun tarvitse huomen-aamulla karkkua kilkuttaa ja heinävihkoa heilutella, vaan pääsen kohta nakuttelemaan hirren päätä kuin punaharjainen tikka. Meneppäs. Juhani.—La verdad es que en el mundo de los señores se ven cosas amariconadas y ridiculas... ¡Si lo sabré yo de cuando estuve en Turku! Pero, eso sí, cuando uno ve pasar una joven como la que yo vi, oliendo a rosas y moviendo la cadera... Bueno, no puede evitar que el corazón le baile en el pecho. Así es, hijos, así es; las delicias del mundo tienen un poderoso atractivo, como pude observar en mi viaje a Turku. Y digo y repito que me da lástima la joven de la montaña. Ya era hora de que se salvara de este infierno para navegar con su amado hacia el tranquilo puerto donde, así lo espero, Dios nos conducirá a nosotros el día menos pensado. Procuremos dormir con esta esperanza. Y aunque bien es verdad que existe otra leyenda sobre esta montaña, dejémosla para mejor ocasión y tratemos de conciliar el sueño. Anda, tú, Simeoni, sal a cubrir de ceniza el rescoldo de la hoguera, para que mañana no tenga yo que ponerme dale que te dale con el eslabón para encender un manojo de briznas y pueda empezar en se guida a talar troncos como un picamaderos. Anda, por favor. 05144
Bottom
05145
Top
Lähti Simeoni tekemään Juhanin käskyä, mutta astui pian takaisin, tukka pystyssä ja silmät selällään päässä. Mököttäen haasteli hän jotain eräästä kummallisesta, palavasta silmästä siellä ulkona vankkurien ääressä. Tästäpä muutkin pöllähtivät, siunasivat sieluansa ja ruumistansa, ja astuivat miehissä ulos koijustansa; ja muistutti heidän tukkansa tuulenpesää koivussa. Liikkumattomina, mykkinä patsaina he seisoivat, tuijotellen suuntaan, jonne Simeonin sormi osoitti. He katsoivat rävähtämättä ja näkivätkin varmaan ratasten takana kummallisen kiillon, joka välimmiten katosi, mutta pian taas näytti hohtavan valonsa. Tämän olisivat he kenties pitäneet hevosensa Valkon ainoana silmänä, mutta eihän sieltä haamoittanut mitään valkeata, vaan päin vastoin jotakin mustaa, eikä kuulunut kellon kilausta. Näin arvellen seisoivat veljekset järkähtämättä; mutta viimein toki lausui Tuomas jotenkin tuikealla äänellä: Salió Simeoni a cumplir la orden de su hermano; pero no tardó en volver a entrar a la cabaña con los pelos de punta y los ojos fuera de las órbitas, farfullando algo sobre un ojo extraño que brillaba fuera, junto al carro. Levantáronse todos los hermanos de un salto y, santiguándose y encomendando su alma y cuerpo a Dios, salieron de la choza atropellándose, con los cabellos tiesos como ramas de abedul enredadas. Se quedaron paralizados, mudos como piedras, sin apartar la vista de donde señalaba el dedo de Simeoni. Sin parpadear, vieron, en efecto, detrás del carro, un resplandor extraño que de vez en cuando desaparecía, reapareciendo poco después. Al principio, hubieran podido tomarlo por el ojo único de su caballo blanco; pero nada blanco se veía, sino algo negro, y tampoco oían el sonido del cencerro. Así, pensando qué podría ser aquello, permanecieron los hermanos sin osar pronunciar palabra ni moverse, hasta que Tuomas gritó: 05145
Bottom
05146
Top
TUOMAS: Mitä puuttuu? Tuomas.—¿Eh, busca algo? 05146
Bottom
05147
Top
JUHANI: Älä Herran tähden rupea praakailemaan hänen kanssansa niin turskisti.--Se on hän! Mitäs nyt teemme, veljet? Se on hän! Mitä sanoisimme hänelle? Juhani.—¡Por Dios, no empieces a hablarle a lo bruto! ¡Es él! ¿Qué hacemos ahora? ¡Os digo que es él, hermanos! ¿Qué le decimos? 05147
Bottom
05148
Top
AAPO: Enhän totisesti tiedä. Aapo.—No se me ocurre nada. 05148
Bottom
05149
Top
TIMO: Nytpä virrenvärssy hyvää tekis. Timo.—No vendría mal un salmo. 05149
Bottom
05150
Top
JUHANI: Eikö kenkään meistä osaa ulkoa yhtään ainoata rukousta. Lukekaat, armaat veljet, hellittäkäät Herran nimessä mitä vaan muistatte, mitä vaan päähän pistää, ilman yhtään sovittelemista raamatunkappaletta ainetta myöten. Lukekaat vaikka hätäkasteesta, veljet armaat. Juhani.—¿Es que nadie sabe de memoria una oración? Recitad algo, hermanos, por el amor de Dios; decid todo lo que sepáis, aunque sea lo primero que os venga a la cabeza, un pasaje de la Biblia, venga o no venga a cuento con las circunstancias. ¡Recitad, aunque sea las palabras de un bautismo de urgencia, queridos hermanos! 05150
Bottom
05151
Top
TIMO: Olenpa tainnut yhden ja toisen jakson virsikirjasta, mutta nyt on niinkuin hirveä puskuri pääni ovella. Timo.—Yo sabía muchos versículos de los Salmos, pero ahora tengo como un nudo en la garganta que me corta el resuello. 05151
Bottom
05152
Top
SIMEONI: Henki ei salli sinun puhua enemmin kuin minunkaan. Simeoni.—Es ese espíritu que no te permite hablar, como a mí. 05152
Bottom
05153
Top
TIMO: Eipä hän salli. Timo.—No lo permite, no. 05153
Bottom
05154
Top
JUHANI: Tämä on hirmuista! Juhani.—¡Es espantoso! 05154
Bottom
05155
Top
AAPO: Hirmuista! Aapo.—¡Horrible! 05155
Bottom
05156
Top
TIMO: Totisesti hirmuista. Timo.—¡Horrible de verdad! 05156
Bottom
05157
Top
JUHANI: Mitä tehdä? Juhani.—¿Qué hacemos? 05157
Bottom
05158
Top
TUOMAS: Luja käytös häntä kohtaan on luullakseni paras. Kysykäämme kuka hän on ja mitä hän tahtoo. Tuomas.—Yo creo que lo mejor es mostrarse decididos. Preguntémosle quién es y qué quiere. 05158
Bottom
05159
Top
JUHANI: Annas kun minä kysyn. Kukas olet? Kukas olet? Kukas olet ja mitä tahdot meistä?--Ei sanaakaan vastimeksi. Juhani.—Déjame que pregunte yo. ¿Quién eres? ¿Quién eres, di? ¿Quién eres y qué quieres de nosotros? ¡Nada, ni una palabra de respuesta! 05159
Bottom
05160
Top
LAURI: Otamme tuliskekäleet. Lauri.—Cojamos tizones. 05160
Bottom
05161
Top
JUHANI: Otamme tuliskekäleet ja peittoomme sinun paistiksi, ellet sano nimeäs, sukuas ja asiaas. Juhani.—¡Cogeremos tizones y te asaremos el pellejo si no dices tu nombre, tu ralea y tus propósitos! 05161
Bottom
05162
Top
LAURI: Ei, mutta tarkoitinpa iskeä kekäleisin kohta. Lauri.—¡No!, pensaba que cogeríamos en seguida los tizones. 05162
Bottom
05163
Top
JUHANI: Kun uskaltais. Juhani.—¡Si nos atreviésemos! 05163
Bottom
05164
Top
TUOMAS: Yksi kuolema Herralle velkaa. Tuomas.—Todos debemos a Dios una muerte. 05164
Bottom
05165
Top
JUHANI: Niin, yksi kuolema Herralle velkaa! Kekäleet kouraamme, pojat! Juhani.—Todos debemos a Dios una muerte. ¡Cojamos un tizón en la mano, muchachos! 05165
Bottom
05166
Top
Seisoivat he pian rivissä, tuliset kekäleet aseina käsissä. Etunenässä seisoi Juhani, silmät ympyrjäisinä kuin huhkaimen, ja katsellen silmää vankkurien takana, joka erinomaisella hohteella katseli häntä vastaan. Niin seisoivat veljekset säkenöitsevissä aseissa öisellä aholla; ja hyypiö huuteli vuoren kuusilta, kolkko korpi heidän allansa hohisi raskaasti, ja pimeät pilvet peittivät taivaan kannen. Pronto estuvieron todos en fila, sosteniendo ardientes tizones. Juhani iba en primer lugar, erguido, con los ojos abiertos como un mochuelo y clavados en el ojo que le miraba desde detrás del carro con un brillo misterioso. Los demás hermanos blandían también sus armas incandescentes en la oscura pradera. Gritaba el búho en los abetos de la montaña, el gran bosque desprendía hondos rumores, y negras nubes oscurecían la bóveda celeste. 05166
Bottom
05167
Top
JUHANI: Kun minä sanon: nyt, pojat! niin silloin lentäkööt kekäleet kouristamme perkeleen niskaan. Juhani.—Cuando yo diga: «Ahora, muchachos», que los tizones salgan disparados de nuestras manos a la misma nuca del diablo. 05167
Bottom
05168
Top
SIMEONI: Mutta koettakaamme vielä vähän manausta. Simeoni.—Probemos antes algún conjuro. 05168
Bottom
05169
Top
JUHANI: Oikein harkittu! Vähän manausta ensin. Mutta mitä sanoisin hänelle? Kuiskaa minulle, Simeoni; sillä itse olen tällä hetkellä merkillisen typerä. Mutta kuiskaa sinä minulle sanat, ja heitänpä ne hänelle vasten naamaa että korpi kaikuu. Juhani.—Buena idea. En principio, algún exorcismo. ¿Pero qué le digo? Apúntame, Simeoni, porque en este momento estoy como embotado. Díctame las palabras y yo se las arrojaré a la cara hasta que el bosque se estremezca. 05169
Bottom
05170
Top
SIMEONI: Huomaa sitten kuinka sanelen.--Tässä seisomme. Simeoni.—Está bien, escucha lo que voy a dictarte: Aquí estamos... 05170
Bottom
05171
Top
JUHANI: Tässä seisomme! Juhani.—Aquí estamos... 05171
Bottom
05172
Top
SIMEONI: Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa. Simeoni.—... como héroes de la fe, empuñando la espada de fuego... 05172
Bottom
05173
Top
JUHANI: Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa! Juhani.—... cómo héroes de la fe, empuñando la espada de fuego... 05173
Bottom
05174
Top
SIMEONI: Mene tiehes. Simeoni.—¡Vete! 05174
Bottom
05175
Top
JUHANI: Mene helvettiis! Juhani.—¡Vete al infierno! 05175
Bottom
05176
Top
SIMEONI: Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä. Simeoni.—Somos cristianos bautizados, soldados de Dios... 05176
Bottom
05177
Top
JUHANI: Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä, Kristuksen soltaatteja. Juhani.—Somos cristianos bautizados, soldados de Dios, guerreros de Cristo... 05177
Bottom
05178
Top
SIMEONI: Vaikka emme lukeakkaan osaa. Simeoni.—Aunque no sabemos leer... 05178
Bottom
05179
Top
JUHANI: Vaikka emme lukeakkaan osaa. Juhani.—Aunque no sabemos leer... 05179
Bottom
05180
Top
SIMEONI: Mutta uskomme kuitenkin. Simeoni.—... no nos falta la fe. 05180
Bottom
05181
Top
JUHANI: Mutta uskomme kuitenkin ja luotamme lujasti siihen. Juhani.—... no nos falta la fe, y creemos firmemente. 05181
Bottom
05182
Top
SIMEONI: Mene nyt. Simeoni.—¡Vete ahora! 05182
Bottom
05183
Top
JUHANI: Mene nyt! Juhani.—¡Vete ahora! 05183
Bottom
05184
Top
SIMEONI: Kohta kukko kiekuu. Simeoni.—Pronto cantará el gallo... 05184
Bottom
05185
Top
JUHANI: Kohta kukko kiekuu! Juhani.—Pronto cantará el gallo... 05185
Bottom
05186
Top
SIMEONI: Ja Herran valkeutta huutaa. Simeoni.—Y anunciará la voz del Señor. 05186
Bottom
05187
Top
JUHANI: Ja Herran Zebaothin valkeutta huutaa! Juhani.—... y anunciará la voz del Señor Sebaoth. 05187
Bottom
05188
Top
SIMEONI: Mutta hän ei ole huomaavinansa. Simeoni.—Pero observo que se lo toma como si nada. 05188
Bottom
05189
Top
JUHANI: Mutta hän ei huom... Niin, hän ei huoli vaikka kirkkuisin hänelle enkelin kielellä. Herra siunatkoon meitä, veljet! sillä ei nyt muuta tällä erällä kuin--nyt pojat! Juhani.—Pero observo que se lo toma... sí, como si no fuera con él. ¡Ya puedo gritarle como un arcángel! ¡Que Dios nos tenga de su mano, hermanos míos! Vamos allá. ¡Ahora, muchachos! 05189
Bottom
05190
Top
Silloin he kaikki viskasivat kekäleensä kohden kummitusta, joka vasaman vauhdilla läksi juoksemaan pois neljän jalan jytinällä, ja kauan vilahtivat hohtavat hiilet hänen seljässänsä halki öisen pimeyden. Niin hän pakeni tulisesta kahakasta, ja ehdittyään ahon reunalle alas, rohkeni hän lopulta seisahtua, puhaltaen kerran, kaksi kaikuvasti. Ja veljesten aave, kamoittava körri oli kuitenkin heidän ykssilmäinen hevosensa, joka hetkeksi oli kadottanut valkean värinsä suon mustissa mutarapakoissa, joihin kaiketi oli vaipunut ja kauan niissä kiiriskellyt ennenkuin pääsi kuivalle jälleen. Siinäpä piehtaroimisessa oli hän myös temmaisnut kellon kaulastaan, joka seikka tällä hetkellä paljon saattoi veljesten luulon harhateille. Tämä oli silmä, joka vankkurien takaa yön hämärässä loisti, niinkuin monen elikon silmä loistaa pimeydessä.--Mutta vasta hetken mentyä, ja silloinkin varoten, rohkenivat veljekset lähestyä Valkoansa, ja huomasivat erhetyksen vihdoin. Tästä he äkeillä kasvoilla palasivat koijuunsa takaisin; ja viimein aamun valjetessa lepäsivät he jokainen sikeässä unessa. Entonces lanzaron todos a la vez los tizones contra el espectro, que huyó como una flecha, con un ruido de cuatro patas, y los carbones ardientes pegados a la grupa a través de la noche cerrada. Así escapó bajo la lluvia de fuego, sin detenerse hasta el límite de la pradera, donde finalmente se aventuró a pararse lanzando dos o tres fuertes relinchos, porque el fantasma que veían los hermanos, el monstruo espantoso, no era sino el viejo caballo tuerto que, por un momento, había perdido su color blanco en el légamo negro del pantano, donde, al parecer, se había hundido y se había estado revolcando mucho tiempo antes de lograr poner de nuevo las patas en tierra seca. En los revolcones se le había desprendido al animal el cencerro del cuello, lo que contribuyó a que los hermanos no reconocieran su caballo. Tal era el ojo que brillaba detrás del carro, igual que brillaban los ojos de muchos animales en la oscuridad. Pero sólo pasado un rato se atrevieron los hermanos, y con mucha cautela, a acercarse a Valko, y sólo entonces pudieron comprobar su error. Un tanto avergonzados, volvieron a la choza, donde, al despertar la aurora, se sumieron en profundo sueño. 05190
Bottom

Luku 06 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
06001
Top
Oli vihdoin valmis veljesten pirtti. Viisi syltää oli sen pituus ja kolme sen leveys; itään päin antoi sen toinen, länteen toinen pää. Tultuas sisään ovesta, joka oli huoneen itäisessä päässä, seisoi oikealla suuri kiuvas-uuni, vasemmalla hinkalo, rakettu Valkoa varten talveksi. Kynnyksestä eteenpäin, lähes keskelle huonetta, oli allasi havutettu maa, mutta peripuolella oli uhkea permanto leveistä palkeista rakettu ja ylös tämän kohdalle väljä parvi. Sillä sekä asuintupana että saunana käyttelivät veljekset uutta pirttiänsä. Asuntohuoneesta noin kaksikymmentä askelta seisoi heidän aittansa, liitetty yhteen pienistä, ympyrjäisistä kuusista. La cabaña de los hermanos estaba concluida. Tenía unas cinco brazas de largo por tres de ancho. Un hastial daba al este y otro al oeste, y, según se entraba por la puerta, situada en el hastial este, a la derecha se hallaba una gran estufa, y a la izquierda un establo, donde Valko había de pasar el invierno. Arrancaba del umbral un piso de tierra cubierto de ramas de abeto que llegaba hasta la mitad del recinto, donde se convertía en un magnífico suelo hecho de anchas planchas de madera, sobre el cual se abría un espacioso sobrado. Los hermanos utilizaban su nueva casa como habitación y como sauna. A veinte pasos de la cabaña habían construido un granero, ensamblado con pequeños y redondos troncos de abeto. 06001
Bottom
06002
Top
Oli siis veljeksillä oivallinen suoja sadetta, myrskyä ja talvipakkasta vastaan, oli myös varahuone heidän ruoka-aineitansa varten. Ja nytpä taisivat he täyttä tointa käydä käsin metsästämiseen ja kaikellaiseen pyydystykseen. Ja lähestyi silloin surma metsoille, teereille ja pyille, jäniksille, oraville ja jynkkämielisille mäyrille, niinmyös Ilvesjärven sorsille ja kaloille. Silloin kiivaan Killin ja Kiiskin haukkinasta ja pyssyjen jyskeestä kajahtelivat mäet ja äärettömät kuusiset salot. Kaatoi myös veljesten luoti tuolloin, tällöin pyöreäkarvaisen kontion; mutta ei kuitenkaan ollut vielä mesikämmenen pyyntiin oikea aika. Los hermanos disponían, pues, de un buen refugio contra la tempestad, el viento y el frío del invierno, y de una despensa para sus provisiones, pudiendo dedicarse ya en cuerpo y alma a la caza y captura con variados medios. Pronto empezaron a caer galloslira y ortegas, liebres y ardillas, tristes y torpes tejones, sin que la muerte perdonara a los patos y peces del lago Ilvesjárvi. En las colinas y en el inmenso bosque de abetos resonaron los ladridos de Killi y Kiiski y los disparos de las escopetas, y de vez en cuando un oso de piel hirsuta se desplomaba ante los perdigones de los hermanos, aunque no era la época adecuada para esta caza. 06002
Bottom
06003
Top
Tuli halla-öinen syksy, ja kuolivat tai pakenivat syviin kätköihinsä heinäsirkat, sisiliskot ja sammakot, ja olipa aika pyydystellä kettuja kiiltävillä sangoilla; tämän konstin olivat veljekset oppineet isältänsä. Saipa nyt moni vikkeläjalkainen Mikko maksaa hienolla nahallansa muutaman makean palan.--Jänisten tiedetään metsässä polkeilevan teitä pehmeään lumeen, ja näillepä teille virittelivät veljekset sadoittaisin messinkipauloja monen valkeaturkkisen surmaksi. Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoiseen ojankoon ahon itäiselle reunalle. Ja paitsi tätä olivat he, suden pyyntiä varten myös, kaivaneet kuopan, valtaisen syvän, kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereesen päin. Paisti vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden; ja silloin, koska veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa, nousi tarhassa pauhua ja ryskettä pimeänä syksy-yönä. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan nojalla, pyssy kädessä, kiehtoen luodilla kaataaksensa karheakarvaista petoa; toinen hänen rinnallansa, pitäen tulta, tervaskalikallista, loimottavaa soittoa. Mikä taasen heistä autteli Killiä ja Kiiskiä ajelemaan pensastosta ulos synkeänaamaisia, irvisteleviä petoja, väikkyen tervasloimoinensa tuonne, tänne. Kova oli meteli miesten huudoista, koirien reuhusta ja pyssyjen paukkinasta ja väsymättä remahteli korpi ja Impivaaran komeroinen seinä. Niin temmellettiin, lumi tahraantui, punertui yhä enemmin ja enemmin, sotkettiin tuhanteen suuntaan, kunnes viimein kaikki häntyrit makasivat veressänsä. Ja siitä saattoi taasen saaliin nylkeminen veljeksille työtä ja tointa, mutta olipa heille kuitenkin tämä toimi vallan hauskaa.--Myös kuoppaan, ahon läntisellä partaalla, kiiruhti yksi ja toinen metsän viistosilmä. Llegó el otoño con sus heladas noches, y los saltamontes, los lagartos y las ranas perecieron o corrieron a buscar refugio en sus profundos escondrijos; era el momento de preparar las trampas de brillante acero para las zorras, arte en que los hermanos, habiéndolo aprendido de su padre, eran consumados maestros. Más de un astuto y ágil zorro pagó con su fina piel un trozo de apetitosa carne. Las liebres, como se sabe, dejan en el bosque la huella de su paso, y los hermanos tendieron centenares de lazos de cobre amarillo para desgracia de las cobardes de piel blanca. En una intrincada hondonada, en el límite oriental de la pradera, habían construido una excelente trampa para la caza del lobo, y, con la misma intención, habían cavado cerca de la choza un profundo hoyo en terreno seco y arenoso. El cebo atrajo a la trampa a más de un lobo hambriento, y los apuros de la presa, revolviéndose en el fondo del hoyo en la oscura noche otoñal, eran el desesperado y ruidoso aviso de que aquélla había caído en la trampa. Entonces uno de los hermanos, apoyado en la valla, apuntaba con su escopeta, tratando de acabar de un disparo con la fiera de pelos erizados; otro alumbraba con una tea; un tercero, agitando un tizón en el aire, ayudaba a los perros a sacar del enramado a las bestias feroces. Los gritos de los muchachos, los ladridos de los canes y los ruidos de los disparos formaban una tremenda barahúnda; el bosque y las cavernosas paredes de Impivaara retumbaban sin cesar. Había, pues, una ruidosa agitación; la nieve, pisoteada en todos los sentidos, se teñía de rojo, hasta que al fin todas las fieras de tupida cola yacían sobre su propia sangre. Entonces empezaba para los hermanos la grata tarea de desollar las piezas. Uno o dos ejemplares de aquellas criaturas de ojos oblicuos del bosque cayeron también en el hoyo del extremo occidental de la pradera. 06003
Bottom
06005
Top
Tapahtui kerran, että varhain eräänä aamuna, muiden vielä maatessa, Timo läksi katsomaan viritettyä kuoppaa, jonka puoleksi vajonnut peite jo matkan päästä antoi miehelle hyvän toivon. Ja ehdittyänsä kuopan reunalle, näkikin hänen iloinen silmänsä syvyydessä hallavan esineen, näki aika suden, joka, kuono painettuna vasten maata, makasi liikkumatta, kyräten silmillään ylös kohden miestä.--Mitä päätti nyt Timo? Yksin nykistää sudelta hengen ja muiden suureksi huviksi astua pirttiin, karvainen taakka olalla. Kävi hän juoneen, kantoi esiin tikapuut pirtin seinykseltä, asetti ne varoten kuoppaan, ja itse, raskas halkonuija kädessä, astui hän alas pitkin pykäliä, aikoen rouhaista myrskäksi pedon pään. Kauan huhtoili hän nuijallansa, hampaat irvissä, mutta ainapa vaan tyhjää ilmaa. Suden pää pujahteli aivan vikkelästi, pujahteli oikealle, vasemmalle, koska mies läimäytteli hankalalla aseellansa. Viimein pudotti hän nuijansa sudelle, eikä keksinyt silloin muuta neuvoa kuin astua ylös ja rientää pirttiin ilmoittamaan mitä oli tapahtunut. Una mañana, a primera hora, mientras sus hermanos seguían durmiendo, Timo salió de la choza y fue a visitar la trampa. La visión de la cubierta, medio hundida, le hizo concebir buenas esperanzas. Cuando llegó al borde del hoyo descubrió en el fondo, con alegría, una mancha gris. Se trataba, en efecto, de un enorme lobo que, con el hocico en el suelo, permanecía inmóvil, con los ojos fijos en el muchacho. ¿Qué decidió entonces Timo? Dar muerte él solo al lobo y volver a la choza con la peluda presa sobre los hombros, para presumir. Cogió una escala que estaba apoyada en la pared de la casa y la colocó cuidadosa mente en el hoyo. Luego bajó los peldaños armado de una gran maza de madera, con el propósito de machacar la cabeza de la fiera. Apretando los dientes, daba una y otra vez en el vacío, ya que el lobo apartaba la cabeza instintiva y velozmente, cada vez que el hombre descargaba su pesada arma. Timo arrojó por fin la maza entre las patas de la fiera y decidió ir a comunicar la novedad a los hermanos. 06005
Bottom
06006
Top
Siitä, hetken päästä läksivät veljekset, varustettuna seipäillä, köysillä ja kuristimilla, saavuttamaan saalistansa. Mutta tyhjä oli kuoppa heidän ehdittyänsä esiin. Pitkin tikapuita, jotka Timo oli jättänyt jälkeensä kuoppaan, oli heidän sutensa koreasti astunut ylös ja vilkaisnut tiehensä, kiittäen onneansa. Sen huomasivat veljekset paikalla, ja, kiroten ja kiristellen hampaita, nyt etsi heidän julmistunut silmänsä Timoa; mutta hän ei ollutkaan enään saapuvilla. Hän juoksi jo paeten tuolla metsän reunalla, jossa pian peittyi männistön suojaan. Hän ymmärsi, ettei ollut hyvä jäädä asiasta enemmän keskustelemaan. Mutta muut kiljuivat hänen peräänsä, nyrkit pystyssä, luvaten peitota hänen hillukaksi aina päästä kantapäihin asti, jos hän vielä uskaltaisi pirtin ovea raoittaa. Niin he uhkailivat, jättivät kuopan äkeinä ja vihaisina, ja astuivat pirttiinsä takaisin. Mutta pakolaisena käyskeli metsässä Timo, ja pian rupesivat veljekset katumaan käytöstänsä häntä kohtaan, huomaten vahingon tapahtuneen hänen ymmärtämättömyytensä kautta, vaan ei häijystä koiranjuonesta. Sentähden astui Juhani jo ennen iltaa Impivaaran harjulle ylös, huuteli sieltä vahvalla äänellänsä kohden kaikkia ilmoja, ja kutsui Timoa, vakuuttain ja vannoin hänen ei tarvitsevan pelätä palatakseen paikalla takaisin. Niin hän huuteli, ja hetken mentyä palasi Timo, kyräten pahasti ja mulkoillen silmiänsä. Lausumatta sanaakaan riisui hän päältänsä, kallistui vuoteellensa alas, ja pian kuorsasi hän syvässä unessa. Poco después acudían todos, armados de estacas, cuerdas y lazos corredizos, para capturar la presa; pero cuando llegaron junto a la trampa vieron, decepcionados, que ésta estaba vacía. El lobo había huido tranquilamente por la escala que Timo había dejado en el hoyo y se había adentrado en el bosque dándole gracias a la suerte. Los hermanos, que lo comprendieron en seguida, corrieron a buscar a Timo con las peores intenciones, soltando maldiciones y rechinando los dientes; pero el culpable se había puesto ya fuera de su alcance, intuyendo que no sería prudente quedarse para discutir el asunto sobre el terreno, y que lo mejor sería esconderse de momento en lo más intrincado del bosque de abetos. Los otros no dejaban de insultarle y amenazarle con los puños levantados, jurando ablandarle de arriba abajo como un nabo cocido si se atrevía sólo a entreabrir la puerta de la choza, a la que volvieron enfurecidos después de haber agotado toda clase de improperios y amenazas. Timo vagó por los bosques como un forajido, pero, mientras tanto, los hermanos se fueron calmando, pensando que el daño se debía más a falta de cuidado que a malicia. Así, antes de que anocheciera, Juhani se encaramó a la cima de Impivaara y llamó a Timo gritando con voz potente en todas direcciones, prometiéndole bajo juramento que no tomarían venganza alguna. Al cabo de un rato volvió Timo, con rostro sombrío y lanzando miradas recelosas. Se desnudó sin decir palabra, se tumbó sobre su lecho y al momento empezó a roncar ruidosamente. 06006
Bottom
06007
Top
Tullut oli myös karhunpyynnin otollisin aika. Silloin ottivat veljekset keihäänsä, painoivat kivääreihinsä tuikeat luodit ja läksivät herättämään salon ruhtinasta, joka jo pimeässä konnossaan uneksui syvällä lumisten kuusien alla. Ja kaatoi heidän luikkunsa monen turpaisen kontion, koska hän vihaisena rynkäsi rauhankammiostaan ulos. Silloin nousi usein tuima taistelo, lumi suoksahteli kauas ympärille ja punertui vuotavasta verestä, kun haavoja annettiin kahden-puolen. Niinpä taisteltiin kunnes viimein karheanaamainen otso makasi rauhallisna. Mutta veljekset, ehdittyään iloisesti kotiansa taakkanensa, voitelivat haavojansa lääkkeellä, joka oli rakennettu viinasta, suolasta, kruudista ja tulikivijauhoista. Sillä he voitelivat haavojansa ja pyhkäisivät keltaruskeata tervaa päälle. Llegó por fin el momento más propicio para la caza del oso. Los hermanos cogieron sus venablos, cargaron sus armas con balas de acero y se dirigieron al bosque para despertar a su rey, que dormía aún en su oscura guarida bajo los abetos cubiertos de nieve. Más de un oso corpulento cayó bajo las balas de los hermanos cuando salía enfurecido de su apacible retiro. Con frecuencia se producía una encarnizada lucha en que saltaba la nieve enrojecida por la sangre que brotaba de las heridas producidas por ambas partes, hasta que el oso de áspera pelambre caía exánime. Entonces regresaban los hermanos a casa y curaban sus llagas con un bálsamo preparado por ellos mismos, hecho de aguardiente, sal, pólvora y flor de azufre, cubriéndolas luego con una capa de alquitrán de color marrón amarillento. 06007
Bottom
06008
Top
Niin haalivat he elantoansa korvesta ja mäkien viidoista, täyttäin varahuoneensa monellaisella otuksella: linnuilla, jäniksillä, mäyrillä ja karhun-lihalla. Olivat he myös pitäneet huolta vanhan uskollisen Valkonsa talvisesta muonasta. Nähtiin suon rannalla tuolla valtainen, sirpillä niitetty ja sileäksi harjattu heinäsuova, kylliksi riittävä talven kestäessä. Ei ollut myös unohdettu heidän pirttinsä talvilämpymän varoja. Seisoi huikea halkopino lähellä aittaa ja vielä tervaskantoja korkea kasa, kuin aika röykkiö Hiiden hirven sarvia, pirtin seinyksellä, ulettuen maasta ylös katon räystääsen asti.--Niin varustettuna taisivat he vakaasti katsoa talvea vasten hyyrteistä partaa. Así obtenían los hermanos sus alimentos del bosque y de la arboleda de la colina, llenando su despensa de toda clase de caza: aves, liebres, tejones y carne de oso. Tampoco se olvidaron de recoger forraje para su viejo y fiel Valko. Cerca del pantano se levantaba un henar con heno segado y prensado, suficiente para pasar el invierno. Tampoco se olvidaron del combustible para calentar su vivienda. Una enorme pila de troncos se levantaba junto al granero, y un gran montón de tocones resinosos, con la forma del legendario alce del diablo, se acumulaba contra la pared de la choza hasta el techo. Así pertrechados, los hermanos podían afrontar con seguridad el invierno de barba gris. 06008
Bottom
06009
Top
On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niinmyös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista. Es la víspera de Navidad. El frío no es muy intenso, grises nubes cubren el cielo, y las montañas y los valles se hallan tapizados por la reciente nevada; del bosque llegan suaves rumores, el gallolira picotea los jugosos brotes de abedules, una bandada de currucas devora las hojas del serbo rojizo, y la urraca, la ávida hija del pinar, transporta ramitas para su futuro nido. En la casa y en la magnífica granja reinan el contento y la paz, que también se hallan presentes en la cabaña de Impivaara. Junto a la puerta hay una carga de paja que Valko ha traído de la granja de Viertola para cubrir el suelo de la sala, como se requiere en Navidad. Y es que los hermanos no han podido olvidar el más bello recuerdo de su infancia: el chasquido de la paja seca. 06009
Bottom
06010
Top
Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leu'at käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa. Se oye en la cabaña el silbido que sale de las piedras ardientes del hogar y el crepitar de las tiernas ramas de abedul. Los hermanos toman a placer la sauna de Navidad y, cuando desciende el calor, se bajan de las escaleras, se visten y, sudando y resoplando, descansan en los troncos que hacen las veces de banco a lo largo de las paredes. Una larga tea da luz a la estancia. Valko, que también celebra la festividad, come avena en el establo, y adormilado y bostezando, el gallo se sostiene en su viga, diríase que milagrosamente. Killi y Kiiski, el hocico entre las patas, dormitan junto al horno, y el viejo y pardo gato de Jukola ronronea ovillado sobre las rodillas de Juhani. 06010
Bottom
06011
Top
Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut nostelivat lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet permannolle noin korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä, jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä.--Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas.--Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta. Mientras Timo y Simeoni empezaban a preparar la cena, los demás hermanos fueron metiendo en la choza las gavillas de paja, las desataron y esparcieron la paja por el suelo en una gruesa capa, más gruesa aún en el sobrado, donde solían pasar las veladas y las noches. He aquí, por fin, la cena dispuesta: siete panes de centeno, dos escudillas de madera de encina llenas hasta el borde de humeante carne de oso y una cubeta de cerveza esperaban sobre la mesa. Los hermanos habían fabricado la cerveza según la receta heredada de su madre, pero la hicieron más fuerte que la que acostumbran beber los campesinos. La bebida, de un color rojo oscuro, espumeaba en la cubeta, de manera que si alguien se hubiera decidido a echar un trago, no habría dejado de experimentar una sensación de mareo. He aquí, pues, a los hermanos sentados a la mesa, devorando buenas tajadas de carne y rebanadas de pan, todo regado con burbujeante cerveza. 06011
Bottom
06012
Top
AAPO: Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä. Aapo.—¡Muchachos, vaya banquetazo! 06012
Bottom
06013
Top
JUHANI: Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa.--Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki saakoot, niin hepo, koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja Kiiski, huikea kimpale karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka. Mutta ensin kättä, sinä killisilmä!--Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat, että minäkin olen hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja pistää, veitikka, kumpaisetkin etu-tallukkansa kouraani. Noin! Juhani.—Comamos y bebamos, hermanos, que es Navidad para nosotros, Navidad para todos, para las bestias y para los hombres. Timo, hermanito, acércate al pesebre y échale cerveza en la avena a Valko, por lo menos un jarro. Y nada de roñerías, que todos tengan su parte, el caballo, los perros y el gato, y los felices hermanos de Jukola. Al gallo dejémosle que duerma en paz, que ya recibirá mañana su ración. Y para vosotros, Killi y Kiiski, ahí os va este trozo de pata de oso, y para ti también, pobre minino. ¡Pero antes dame la pata, legañoso! ¡Así! Y ahora las dos patas. Mirad la habilidad de nuestro gato y decidme si no soy un poco maestro. Ya sabe darme las dos patas juntas. Mirad, mirad, se sienta como un viejo, muy serio él, y me pone las dos patas delanteras en la mano, el muy picarón. ¡No os lo perdáis! 06013
Bottom
06014
Top
AAPO: Voi tuota pilaa! Aapo.—¡Qué gracioso! 06014
Bottom
06015
Top
TUOMAS: Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman. Tuomas.—¡Qué cosas! ¡Tener que aprender eso en su vejez! 06015
Bottom
06016
Top
JUHANI: On mar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen tekee kuin mies, ja maisteri on maksettu.--Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin! »Visko miestä, mutta älä hänen koiraansa». Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan Jussia, mutta älä hänen kissaansa. Juhani.—¡Cáspita! Pues anda que no me ha costado poco tiempo amaestrarlo. Pero no le he dejado en paz hasta que ha aprendido a dar las gracias a su maestro con las dos patas. Ahora ya lo hace como un hombre, lo cual recompensa mi esfuerzo. ¡Menudo gato! Toma, híncale los dientes a este trozo de oso. ¡Y para qué hablar de Killi y Kiiski! Ya lo dice el refrán: «Puedes tocar a un hombre, pero no a su perro». Bueno. Pero yo quiero añadir esto: «Puedes tocar a Jussi de Jukola, pero no a su gato.» 06016
Bottom
06017
Top
EERO: Noudatappas tänne sitä olut-kiulua, Juhani. Eero.—Acércame la cubeta de cerveza, Juhani. 06017
Bottom
06018
Top
JUHANI: Saaman pitää. Juo, veikkonen, Jumalan luoma, juo, sillä nyt on joulu, ja varoja ei puutu aitasta. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Täällä on meidän hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme, myllymme ja pesämme ijankaikkinen. Juhani.—Toma, hermano, bebe, bebe, criatura de Dios, que es Navidad y la despensa está que no cabe de víveres. A ver, ¿qué nos falta aquí? ¿Qué nos importaría si todo el mundo menos Impivaara y sus alrededores quedara reducido a polvo y ceniza? Aquí vivimos como señores, a lo grande, sin que nos importe un rábano la maldad de los hombres. ¡Qué bien se está aquí! El bosque nos sirve de prado, de campo, de molino y de nido eterno. 06018
Bottom
06019
Top
TIMO: Ja liha-aittamme. Timo.—Y de despensa de carne. 06019
Bottom
06020
Top
JUHANI: Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas, jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Täällä on vapaus ja rauha. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa? Juhani.—¡Es verdad! Se está bien aquí. Gracias, Lauri, por habernos inspirado huir del bullicioso mercado que es este mundo. Aquí reinan la paz y la libertad. Y pregunto de nuevo: ¿qué nos importaría que doradas llamas incendiaran el mundo entero si respetasen el norte de Jukola y a sus siete hijos? 06020
Bottom
06021
Top
TIMO: Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle. Timo.—Si un incendio abrasase un día el mundo entero, el norte de Jukola quedaría también hecho cenizas, y con él sus siete hijos. 06021
Bottom
06022
Top
JUHANI: Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvun ja elikot maassa, meressä ja ilmassa, aatella maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikänä ei Herran valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille? Juhani.—¿Te crees que no lo sé? Pero el hombre es libre de imaginarse lo que quiere, puede pensar que es el amo de todo el mundo o un escarabajo del estercolero. Puede suponer que todo está muerto, Dios, los diablos, los ángeles y todo el género humano, los animales de la tierra, del mar y del aire; puede imaginarse que la tierra, el infierno y los cielos perecen en el fuego como un manojo de estopa, y que su lugar lo ocupan las tinieblas, donde el gallo de gracioso cuello curvado jamás anunciará el día del Señor. Así vuela el pensamiento del hombre aquí abajo, ¿y quién puede ponerle puertas al campo? 06022
Bottom
06023
Top
TIMO: Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan. Timo.—¿Quién es capaz de concebir la construcción de este mundo? No, por cierto, el hijo del hombre, que es estúpido y torpe como un cordero lanzando balidos. Lo más razonable es aceptar el día como se presenta y dejarlo marchar salga lo que saliere. Nosotros por ahora estamos aquí. 06023
Bottom
06024
Top
JUHANI: Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä puuttuu? Juhani.—¿De qué carecemos? ¿Qué echamos de menos? 06024
Bottom
06025
Top
TIMO: »Ei Jumalan armoa eikä linnunkaan piimää». Aitta on ruokaa täys ja pirttimme lämmin. Täälläkin kiiriskelemme oljilla. Timo.—«Ni la gracia divina ni la leche de la gallina». La despensa está llena a rebosar, nuestra cabaña está caliente, y podemos revolearnos en la paja a nuestras anchas. 06025
Bottom
06026
Top
JUHANI: Täällä kiiriskelemme kuin mullikat kahisevilla oljilla. Kylpeä taidamme koska miellyttää, koska vaan päähämme pistää, ja syödä koska maistaa.--Mutta olemmehan jo ravitut miehet. Ei siis muuta kuin siunaamme säkkiämme ja korjaamme pöydän. Juhani.—Justo. Como novillos en la paja crujiente. Podemos bañarnos cuando nos dé la gana, cuando se nos antoje, y comer cuando lo deseemos. Pero ahora estamos bien satisfechos. Sólo nos queda bendecir la mesa y recogerla. 06026
Bottom
06027
Top
SIMEONI: Odottakaas siks kun olen lukenut lyhykäisen ruokaluvun ja laulanut värssyn päälle. Simeoni.—Esperad a que haya rezado la acción de gracias y cantado una estrofa. 06027
Bottom
06028
Top
JUHANI: Se jääköön tällä kerralla. Miksi et tehnyt sitä ennen atriaa?--Käyppäs, Eero-poika, nuorimmakses laskemaan tynnöristä olutta. Juhani.—Ya no viene a cuento. ¿Por qué no lo hiciste antes de la cena? Eero, tú que eres el pequeño, ve a llenar de cerveza la cubeta. 06028
Bottom
06029
Top
SIMEONI: Et salli siis laulettavan virrenvärssyä joulu-illan kunnioiksi? Simeoni.—¿Y no vas a dejarnos que cantemos un himno para celebrar la Navidad? 06029
Bottom
06030
Top
JUHANI: Eihän meistä laulajiksi, velikulta. Lauletaan ja luetaan sydämmissämme, joka onkin Jumalalle otollisin uhri.--Mutta tuossa taasen olutkiulu, kuohuva ja vahtoova kuin Kyrön koski. Tattis, poika, vaan! Saadaanpas tästä! Kimauta tuosta, veli Tuomas, ja oikein aika mekosta. Juhani.—Pero, mi querido hermano, ninguno de nosotros es un cantor. Que cada cual cante y rece en su corazón, que es también la ofrenda que más agradece Dios. ¡Ah, pero ya está aquí la cubeta de cerveza, espumeante como las cataratas de Kyró! Gracias, muchacho. Vamos a hacerle los honores. Toma, Tuomas, y echa un buen trago. 06030
Bottom
06031
Top
TUOMAS: Enhän tuossa kauankaan huikaile. Tuomas.—No hará falta que me lo digas dos veces. 06031
Bottom
06032
Top
JUHANI: Niinhän mies kulauttaa. Sellaiset siemaukset saattaa kurkuistamme oikein lukkarin-kurkut. Juhani.—¡Mirad cómo bebe un hombre! Con tragos como éstos, nuestras gargantas se convertirán en verdaderas gargantas de chantres. 06032
Bottom
06033
Top
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin;
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
También vivían antes
aun detrás del arroyo,
y de él quemaban leña,
de él bebían cerveza.
06033
Bottom
06039
Top
Juuri niin. Mutta onhan juomanamme ohran ruskea neste, polttopuunamme halko ja tervaskanto, ja allamme on pehmeä, olkinen polstari, oiva painitanner vaikka kuninkaille ja suuriruhtinaille.--Yksi sana, Tuomas. Takasihan kerran veli Aapo sinun väkes ja voimas käyvän jo huikeasti yli Juhon, mutta sitä en juuri mielisi uskoa. Kuinkahan tuossa pyörähtelisimme? Koetetaan! Bien. Sólo que en lugar de agua tenemos el jugo oscuro de la cebada; en lugar de leña, troncos y astillas resinosas, y además, un blando jergón de paja, una magnífica palestra que para sí quisieran los reyes y los grandes duques. Una palabra, Tuomas. Aapo afirmó una vez que tú eres ya mucho más fuerte y más robusto que yo, pero no puedo creérmelo del todo. ¿No podríamos luchar un poco para probar? Vamos, intentémoslo. 06039
Bottom
06040
Top
SIMEONI: Alallamme! ja armahtakaat noita kiiltäviä olkia edes huomispäivään. Simeoni.—Estaos quietos y no estropeéis esta paja tan limpia. Conservadla por lo menos hasta mañana. 06040
Bottom
06041
Top
JUHANI: Nythän ilo parhaimmallansa, »aatosta juhla korkein»; ja pahnoiksihan on olkien mentävä.--Miellyttääkö Tuomasta? Juhani —Pero es ahora cuando estamos más alegres. «La víspera es tan fiesta como la fiesta». Además, la paja alguna vez tiene que romperse, de todas formas. ¿Qué te parece, Tuomas? 06041
Bottom
06042
Top
TUOMAS: Käyhän tuota koettaa. Tuomas.—Pues que podemos probar. 06042
Bottom
06043
Top
JUHANI: Ristipainia! Juhani.—¡Una lucha agarrados a la cintura del pantalón! 06043
Bottom
06044
Top
TUOMAS: Olkoon menneeksi! Tuomas.—De acuerdo. 06044
Bottom
06045
Top
JUHANI: Isketäänpäs, isketäänpäs! Juhani.—¡Venga, vamos! ¡Ya te tengo! 06045
Bottom
06046
Top
AAPO: Varro, poika! Saakoon Tuomaskin lujan kahmauksen housusi kaulureista. Aapo.—¡Espera, muchacho! Tuomas ha de agarrarte también por la cintura del pantalón. 06046
Bottom
06047
Top
JUHANI: Hän saakoon, hän saakoon! Juhani.—Bueno, pues que lo haga. 06047
Bottom
06048
Top
EERO: Juho, miksi irvistät ja väännät silmiäs kuin härkä penkissä? Voi veljeäni! Mutta katso, ettet itseäsi häväise nyt. Eero.—Juhani, ¿a qué vienen esas muecas y por qué tuerces los ojos como un buey en el matadero? Vamos, procura no hacer el ridículo, hermano. 06048
Bottom
06049
Top
AAPO: Kaikki hyvin. Kenen on ensimmäinen heitto? Aapo.—¿Estáis preparados? ¿A quién le toca empezar? 06049
Bottom
06050
Top
JUHANI: Olkoon se Tuomaan. Juhani.—A Tuomas. 06050
Bottom
06051
Top
TUOMAS: Olkoon se vanhimman veljen. Tuomas.—Al mayor. 06051
Bottom
06052
Top
JUHANI: Seiso sitten kannallas. Juhani.—Pues tente firme. 06052
Bottom
06053
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. Tuomas.—Lo procuraré. 06053
Bottom
06054
Top
JUHANI: Seisotko, seisotko? Juhani.—¿Te mantienes firme? 06054
Bottom
06055
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. Tuomas.—Lo estoy intentando. 06055
Bottom
06056
Top
AAPO: Heleijaa, pojat! Sillä lailla, juuri niin! Taistelettepa kuin uskon sankarit. Juho kimpustaa ja vääntää kuin Israeli itse ja »Tuomas seisoo niinkuin tammi». Aapo.—¡Hale, muchachos! ¡Así, así! ¡Bravo! Lucháis como los héroes de la fe. Juhani se revuelve y se agita como Israel en persona y «Tuomas es como un roble». 06056
Bottom
06057
Top
EERO: »Koska saarnaa Aaprahammi». Mutta katso Juhon suuta ja kauhistu. Ah! pistäisin nyt vaikka teräspuikon hänen hampaittensa väliin--roiskis! ja olispa se kohta kahtena kappaleena. Kauhistunpa, kauhistunpa! Eero.—Y «Aapo predica como un pastor». Pero mirad la boca que pone Juhani, da miedo. Si le pusierais una barra de hierro entre los dientes... ¡crac!... la partiría en dos pedazos. ¡Qué miedo! 06057
Bottom
06058
Top
AAPO: Miesten otteloa vaan. Nousee ja vaipuuhan allamme palkit. Aapo.—¡Es una lucha de hombres! El suelo se tambalea bajo nuestros pies. 06058
Bottom
06059
Top
EERO: Kuin urkujen polkimet; ja Tuomaan töppöset kyntää laattiata kuin järeät metsä-sahrat. Eero.—Las tablas suben y bajan lo mismo que los pedales del órgano, y las botas de Tuomas se hunden en el suelo como un pesado arado. 06059
Bottom
06060
Top
AAPO: Ei siinä juuri sivelläkkään maitosormilla. Peijakas! olis tämä pinnistys tuolla vuorella, niin iskisivätpä korkkoraudat säkeniä kalliosta. Aapo.—¡Mira tú! ¡No iban a acariciar como los deditos de un niño de pecho! ¡Por todos los diablos! Si esta lucha fuese en la montaña, los clavos de sus tacones harían brotar chispas de la roca. 06060
Bottom
06061
Top
EERO: Oikein kultaisia tähtiä lentelis metsään, ja nousispa tuosta iloinen kulovalkia.--Mutta aina seisoo Tuomas. Eero.—Verdaderas estrellas de fuego volarían al bosque y provocarían un gran incendio. Pero, mirad, Tuomas se mantiene tieso. 06061
Bottom
06062
Top
TUOMAS: Oletko jo nytkinyt tarpeekses? Tuomas.—¡Qué! ¿Te has cansado ya de zarandearme a tu gusto? 06062
Bottom
06063
Top
JUHANI: Heitäs sinä. Juhani.—Vamos a ver qué haces tú. 06063
Bottom
06064
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. Mutta katso nyt, niin laattia pyörii. Tuomas.—Allá voy. Vas a ver cómo da vueltas el suelo. 06064
Bottom
06065
Top
EERO: Muista, muista, Juho!-- Eero.—¡Cuidado, cuidado, Juhani! 06065
Bottom
06066
Top
AAPO: Se oli heitto. Aapo.—¡Ése sí que ha sido un golpe! 06066
Bottom
06067
Top
EERO: Se oli jumaus kuin »Haamaan halkonuijasta» kuin isku »taivaan tulivasarasta». Eero.—Una costalada como si hubieran golpeado con un mazo, como si el trueno hubiera descargado su martillo. 06067
Bottom
06068
Top
TIMO: Ja tuossa makaa Juhani kuin mallassäkki. Timo.—Y ved ahí al pobre Juhani tendido como un saco de harina. 06068
Bottom
06069
Top
EERO: Voi »Poika-Jussia»! Eero.—¡Pobre Juho! 06069
Bottom
06070
Top
TIMO: Niin kutsui hän itseänsä pikku-poikana. Timo.—Así es como gustaba él llamarse de niño. 06070
Bottom
06071
Top
AAPO: Pitää kuitenkin tietämän kuinka miestä heittää. Muista, Tuomas: eihän ole ihmisen ruumis raudasta, vaan lihasta ja luusta. Aapo.—Pero hay que ir con tiento al derribar a un hombre. No olvides, Tuomas, que el cuerpo humano no es de hierro, sino de carne y huesos. 06071
Bottom
06072
Top
TIMO: Niin, vaikka hän housujakin kantaa. Timo.—Así es, aunque lleve pantalones. 06072
Bottom
06073
Top
TUOMAS: Turmelinko sinua? Tuomas.—¿Te he hecho daño? 06073
Bottom
06074
Top
JUHANI: Katso itses. Juhani.—¿Y a ti qué te importa? 06074
Bottom
06075
Top
TUOMAS: Nouse ylös. Tuomas.—Anda, levántate. 06075
Bottom
06076
Top
JUHANI: Nousen kyllä ja näytän sinulle miesvoiman käsikapulassa. Siinä leikissä voimat punnitaan. Juhani.—Me levantaré y te demostraré lo que valgo en el juego del palo, que es donde los hombres miden sus fuerzas. 06076
Bottom
06077
Top
TUOMAS: Tuoppas, Eero, haara tuolta nurkasta.--Kas tässä, Juhani. Tuomas.—Eero, alcánzame ese palo liso que está en el rincón. ¡Vamos, Juhani! 06077
Bottom
06078
Top
JUHANI: Tässä olen. Ja nyt takatassu vasten takatassua ja ympäri haarua kynnet! Juhani.—Ya estoy listo. Ahora pie contra pie y el palo bien agarrado con las dos manos. 06078
Bottom
06079
Top
AAPO: Ja koska luihkaan, silloin vetäkäät, mutta ilman yhtään tempausta. Haara varpaitten kohdalle, juuri varpaitten kohdalle, ei tuumaa kummallekaan puolelle.--Nyt, pojat! Aapo.—Cuando yo diga, tiraréis, pero sin dar saltos. El palo por encima de los dedos de los pies, pero ni una pulgada más a un lado que a otro. ¡Ahora, muchachos! 06079
Bottom
06080
Top
TIMO: Juho nousee ylös että kääkähtää vaan. Timo.—Tuomas levanta a Juhani como si nada. 06080
Bottom
06081
Top
AAPO: Eihän siinä armotkaan auta. Aapo.—Sí, está perdido. 06081
Bottom
06082
Top
JUHANI: Mene laskemaan olutta, Timo. Juhani.—Ve a buscar cerveza, Timo. 06082
Bottom
06083
Top
TIMO: Onnuthan, veli. Timo.—Estás cojeando, hermano. 06083
Bottom
06084
Top
JUHANI: Olutta laskemaan, sinä riivatun nallikka! Kuulitko? Vai tahdotko korvilles? Juhani.—¡Trae cerveza, te digo, maldito osezno! ¿Me oyes? ¿O quieres que te atice un sopapo? 06084
Bottom
06085
Top
TUOMAS: Vioitinko jalkas? Tuomas.—¿Te he dañado el pie? 06085
Bottom
06086
Top
JUHANI: Mitä huolit siitä? Katso oma käpäläs. Mitä koskee se minuun, jos korkkoni heltikin saappaastani? Heltihän se painissa kuin nauriin liuska. Mutta katso itses, sinä. Näkyy, että voitat minun painissa ja käsikapulassa; mutta tules tappelemaan. Juhani.—¿Por qué te metes en lo que no te va ni te viene? Cuídate de tus patas. ¿Acaso tengo yo la culpa de que se me haya desprendido el tacón de la bota? Se me ha soltado en la lucha como un trozo de nabo. Ocúpate de tus asuntos. Bueno, parece que me has ganado en la lucha y con el palo. Pero probemos ahora a puñetazo limpio. 06086
Bottom
06087
Top
AAPO: Tappelus ei kuulu asiaan nyt. Aapo.—Esa lucha no viene al caso ahora. 06087
Bottom
06088
Top
JUHANI: Kyllä, jos vaan tahdomme. Juhani.—¿Qué pasa si nos da la gana? 06088
Bottom
06089
Top
TUOMAS: Minä en tahdo. Tuomas.—Yo no quiero. 06089
Bottom
06090
Top
JUHANI: Et uskalla. Juhani.—Lo que pasa es que no te atreves. 06090
Bottom
06091
Top
AAPO: Tiedä paini leikiksi. Aapo.—La lucha ha de ser un juego. 06091
Bottom
06092
Top
SIMEONI: Minä tiedän sen leikiksi, josta syntyy usein tappelus ja murha. Simeoni.—Ya conozco yo ese juego, que casi siempre acaba en riña y hasta en homicidio. 06092
Bottom
06093
Top
JUHANI: Tuomas voittakoon, mutta ei notkista Juhania tässä kukaan muu. Sen vannon ja näytän miehestä mieheen yli kaiken komppanian.--Yksi nappaus, Aapo! Pitääkös kaulukses? Pitääkös? Juhani.—¡Bueno! ¡Reconozco que has ganado... pero nadie más podrá tumbar a Juhani! Lo juro y os lo demostraré uno a uno a toda la compañía. ¡Un tirón, Aapo, venga! ¿Es fuerte tu cintura? ¿Di, es fuerte? 06093
Bottom
06094
Top
AAPO: Hurjapää ilman pienintäkään syytä! Malta, malta, ja painikaamme kunnon tavalla. Aapo.—No te acalores sin motivo. Ten un poco de paciencia y lucharemos como es debido. 06094
Bottom
06095
Top
JUHANI: Kirkas leimaus! Juhani.—¡Rayos y centellas! 06095
Bottom
06096
Top
AAPO: Malta, sanon minä.--Kas niin, nyt heitä. Aapo.—Paciencia, te digo. Y ahora... ¡tira! 06096
Bottom
06097
Top
EERO: Juho tanssii polskaa niinkuin poika, vaikka ontuenkin. Eero.—Juhani baila la polca que da gusto verle, aunque cojee. 06097
Bottom
06098
Top
JUHANI: Mitä lausut nyt, veli Aapo? Juhani.—¿Qué me dices ahora, hermano Aapo? 06098
Bottom
06099
Top
AAPO: Että makaan sun allas. Aapo.—Que estoy debajo de ti. 06099
Bottom
06100
Top
JUHANI: Astuppas numeroon, Simeoni. Juhani.—Ahora te toca a ti, Simeoni. 06100
Bottom
06101
Top
SIMEONI: En tuhannen riksin edestä rikkomaan korkeata juhlaa. Simeoni.—No seré yo quien profane esta fiesta solemne, aunque me dieras mil reales. 06101
Bottom
06102
Top
JUHANI: Kunnioitettu olkoon joulu-juhla! Eihän sitä viattomassa painissa rikota, jossa mielemme on iloinen ja sydämemme puhdas. Yksi koetus, Simeoni! Juhani.—¡Respeto la fiesta de Navidad, claro! Pero nada hay de profano en luchar inocentemente cuando nuestra alma está alegre y puro es nuestro corazón. ¡Vamos, sólo una vez, Simeoni! 06102
Bottom
06103
Top
SIMEONI: Miksi kiusaat minua? Simeoni.—¿Por qué te empeñas en darme la lata? 06103
Bottom
06104
Top
JUHANI: Yksi rynnistys! Juhani.—¡Un esfuerzo! 06104
Bottom
06105
Top
SIMEONI: Sinä saatana! Simeoni.—¡ Diablo! 06105
Bottom
06106
Top
AAPO: Rauhaa hänelle, Juhani, rauhaa! Aapo.—¡Déjalo en paz, Juhani! 06106
Bottom
06107
Top
JUHANI: Sopiihan meidän koettaa. Kas niin, yksi ainoa kiekaus kauluksesta! Juhani.—Podríamos probar, sólo probar. ¡Anda, un solo tirón de la solapa! 06107
Bottom
06108
Top
SIMEONI: Mene helvettiin, häijy henki! Minä myönnän, että voitat. Simeoni.—¡Vete al infierno, espíritu del mal! Ea, admito que eres más fuerte que yo. 06108
Bottom
06109
Top
TUOMAS: Sen uskon vasta koska näen. En luule Simeoninkaan jänteitä juuri vasikanlihaksi. Tuomas.—Yo no lo creeré hasta que lo vea. No creo que los músculos de Simeoni sean de carne de ternera. 06109
Bottom
06110
Top
JUHANI: Sentähden tulkoon hän koettamaan. Siinähän nähdään, ovatko vasikkaa vai mustaa, saartuvallista karhua. Juhani.—Pues que lo pruebe, y veremos si son de carne de ternera o de carne de oso, negra y veteada. 06110
Bottom
06111
Top
AAPO: Olkoon hän oloillansa ja astukoon esiin toinen uros, mieluisampi rinnustukseen. Veli Timo, aina uljas mies! Aapo.—Déjale tranquilo y que salga a luchar otro con más agallas. Sal tú, hermano Timo, que siempre fuiste un valiente. 06111
Bottom
06112
Top
JUHANI: Haluttaisko? Juhani.—¿Te gustaría? 06112
Bottom
06113
Top
AAPO: Päin tuuleen, Timo! Ethän ole koskaan nurru-poika. Aapo.—¡Vamos, Timo, no te achiques! ¡Tú nunca fuiste un cobarde! 06113
Bottom
06114
Top
TUOMAS: Ei koskaan, vaan aina reipas, aina niinkuin omassa talossansa. Enhän unohda tempausta, jonka hän teki tuossa ainoisessa melakassa Toukolaisten kanssa. Saipa hän ensin huomaamatta nupillensa aika nassauksen, mutta, siitä suuriakaan huolimatta, kääntyi hän vakaasti ympäri, sieppasi seipään miehensä kourasta ja nytpä iski hän takaisin vasten pääkuorta--ja seiväs poikki. Seiväs poikki että sälähti, ja alas maahan lotkahti mies kuin tyhjä säkki. Niin teki Jukolan Timo. Ja minä tiedän, että löytyy hänessä miehen-vastusta vieläkin. Tuomas.—Nunca, sino siempre vigoroso como él solo. Nunca olvidaré los mandobles que repartió en aquella agarrada con los bandidos de Toukola. Es verdad que al principio recibió en la cabeza un estacazo de padre y muy señor mío; pero él no hizo maldito el caso y, revolviéndose, le quitó la estaca a su enemigo y se la rompió en la sesera. La estaca se partió con un crujido y el tipo cayó a tierra como un saco vacío. Ése es Timo de Jukola, y sé que es capaz de tenérselas tiesas con el más pintado. 06114
Bottom
06115
Top
TIMO: Tuleppas, poika. Timo.—Ven, muchacho. 06115
Bottom
06116
Top
JUHANI: Sitähän juuri mielin. Mutta annas kun kieppaisen pielistäsi kiinni minä myös. Nyt olen valmis. Juhani.—No deseo otra cosa. Pero deja que también yo te enganche con fuerza por la cintura. Anda, ya estoy listo. 06116
Bottom
06117
Top
AAPO: Ensimmäinen olkoon Timon. Aapo.—Ha de empezar Timo. 06117
Bottom
06118
Top
JUHANI: Olkoon niin. Ehdinpä vähän puuskuttamaan. Juhani.—De acuerdo. Así tendré tiempo de respirar un poco. 06118
Bottom
06119
Top
TIMO: Kas tuossa! Timo.—¡Toma! 06119
Bottom
06120
Top
JUHANI: Ei, poikaseni! Juhani.—¡No basta, muchachito! 06120
Bottom
06121
Top
TUOMAS: Jotenkin tuima tempaus, Timo, sinä urhoollinen Timo! Mutta onkos varaa parantaa? Tuomas.—¡Buen golpe, Timo! ¡Anda, valiente, a ver si lo mejoras! 06121
Bottom
06122
Top
JUHANI: Ei tästä näin vaan mennä. Juhani.—¡No es fácil acabar conmigo! 06122
Bottom
06123
Top
TUOMAS: Timo, onkos varaa parantaa? Tuomas.—Ahora verás... ¿Qué me dices de este cate? 06123
Bottom
06124
Top
TIMO: Pitäis olla.--Mitä tämä sanoo? TIMO: Pitäis olla.--Mitä tämä sanoo? 06124
Bottom
06125
Top
JUHANI: »Ei tästä näin vaan mennä, sanoi Hyvänmäen kerjäläinen.» Juhani.—«No es fácil acabar conmigo, que dijo el mendigo». 06125
Bottom
06126
Top
AAPO: Kerran vielä, Timo. Aapo.—Prueba otra vez, Timo. 06126
Bottom
06127
Top
TUOMAS: Onkos varaa parantaa? Tuomas.—¿Es que no puedes hacer más? 06127
Bottom
06128
Top
TIMO: Pitäis olla.--Entäs tämä? Timo.—Veremos... ¿Y éste? 06128
Bottom
06129
Top
JUHANI: »Ei tästä näin vaan mennä, sanoi Hyvänmäen kerjäläinen.» Juhani.—«No es fácil acabar conmigo, que dijo el mendigo». 06129
Bottom
06130
Top
TUOMAS: Mutta se oli nykäys, joka tuntui. Tuomas.—Pues ha sido un meneo de cuidado. 06130
Bottom
06131
Top
EERO: Ei vaaraa, ainoastaan hieman ja juuri viattomasti tärähti Juhanin ääni. Eero.—Nada de peligro, pero la voz de Juhani ha temblado un pelin. 06131
Bottom
06132
Top
JUHANI: Pystyssä seison. Juhani.—Aún me mantengo firme. 06132
Bottom
06133
Top
TUOMAS: Kerran vielä, Timo. Tuomas.—¡Otra vez, Timo! 06133
Bottom
06134
Top
TIMO: Koetetaan, koetetaan. Timo.—Vamos a ver, vamos a ver. 06134
Bottom
06135
Top
JUHANI: »Ventta-holl!» Housuni putoo! Juhani.—¡Quieto! ¡Espera, que se me caen los pantalones! 06135
Bottom
06136
Top
TIMO: »Mutta nyt, sanoi Kaitaranta». Timo.—¡Ahora o nunca! 06136
Bottom
06137
Top
JUHANI: Housuni putoo! Kuuletko sinä? Juhani.—¡Se me caen los pantalones!, ¿lo oyes? 06137
Bottom
06138
Top
TIMO: Kas noin, veljeni! Timo.—¡Ahí te va, hermano! 06138
Bottom
06139
Top
AAPO: Tuossako makaa Juhani taas, suudellen permantoa? Aapo.—Parece que Juhani ha vuelto a besar el santo suelo. 06139
Bottom
06140
Top
EERO: Ja puhaltaen niinkuin sonni-härkä. Mutta hyvä että »ehtii hän vähän puuskuttamaan». Eero.—Resuella como un toro, pero, a Dios gracias, «tiene tiempo de respirar un poco». 06140
Bottom
06141
Top
TIMO: Allani makaa poika kuin märkä tallukka vaan. Timo.—Vedlo a mis pies como una chancleta mojada. 06141
Bottom
06142
Top
TUOMAS: Mutta housunsa tekivät hänelle teposet. Tuomas.—Los pantalones le han hecho un flaco servicio. 06142
Bottom
06143
Top
AAPO: Olkoon se sanottu totuuden nimessä. Juhanin omat housut olivat tässä herraansa vastaan ja rupesivat liittolaisiksi Timolle. Aapo.—Sí, la verdad es la verdad. Los pantalones de Juhani se la han jugado a su amo para aliarse con Timo. 06143
Bottom
06144
Top
EERO: Niin on asia. Sentähden kaikki housut pois ja uudistukoon leikki. Eero.—Es cierto. Pero todo tiene arreglo: quitaos los pantalones y empezad a luchar de nuevo. 06144
Bottom
06145
Top
SIMEONI: Pidä nyt kitas, sinä rääkkä! Annanpa muutoin vasten nokkaas. Eikö ole sinulle jo kylliksi tätä helvetin leikkiä? Simeoni.—Cierra el pico, perdiz, o te largo un sopapo. ¿Aún no estás harto de este juego infernal? 06145
Bottom
06146
Top
EERO: No muuttukoon se taivaan leikiksi. Housut ja paidat pois, ja painikaat kuin kaksi enkeliä Paratiisin pelloilla. Eero.—¿Y por qué no lo convertimos en juego celestial? Quitaos los pantalones y las camisas y luchad como los ángeles en las praderas del paraíso. 06146
Bottom
06147
Top
TUOMAS: Miksi istut hänen niskoillansa, Timo? Tuomas.—¿Por qué te sientas sobre su cuello, Timo? 06147
Bottom
06148
Top
TIMO: Olis nyt halko, niin panis niin pitkin pakaroja että pläikkyis. Timo.—Si tuviera una paleta, le sonarían las posaderas como un pandero. 06148
Bottom
06149
Top
AAPO: Miksi niin? Tämä on painia, vaan ei tappelusta. Aapo.—¿Por qué? No es una riña, es una lucha noble. 06149
Bottom
06150
Top
EERO: Onko Timo suutuksissaan? Eero.—Por lo que parece, Timo está enfadado. 06150
Bottom
06151
Top
TIMO: Ei suinkaan, ei suinkaan, mutta sanonpa: olis nyt halko tai ympyriäinen tela, niin panis niin pitkin pakaroja, että pläikkyis. Timo.—Nada de eso; pero repito que si tuviera una paleta o una estaca, le sonarían las posaderas como un pandero. 06151
Bottom
06152
Top
TUOMAS: Laske hän ylös. Tuomas.—Deja que se levante. 06152
Bottom
06153
Top
TIMO: Nouse, Jumalan luoma. Timo.—Arriba, hombre de Dios. 06153
Bottom
06154
Top
JUHANI: Minä nousen, ja tiedä, saatuani housut kiinni taas, on vuoro sinun taas painua alas, ja toisin kuin äsken minä. Minähän, poloinen poika, kämärryin alles onnettomuuden kautta, jonka sinä niin vikkelästi käytit hyödyksesi, hunsvotti, saapasvedin! Juhani.—Me levantaré, pero quiero que sepas que cuando me haya sujetado los pantalones, vas a ser tú el que caiga, y no como yo hace poco, que caí por causa de un accidente del que te has aprovechado en seguida, ¡grandísimo bellaco! 06154
Bottom
06155
Top
AAPO: Vihastuminen kauas! Minä tiedän että hän tuskin huomasi housuvahinkoas, ennen kuin heitto oli tehty. Sen teki hän tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka. Aapo.—¡No te enfades! Apenas se ha fijado en lo que ocurría con tus pantalones, antes de la arremetida. Lo ha hecho en el ardor de la lucha, el pobre chico. 06155
Bottom
06156
Top
JUHANI: Sen hän kyllä tiesi, se mullisaukko. Mutta olettepa kaikki niinkuin korpit niskoillani. Vai ei hän tiennyt. Enkö huutanut kuin rajamies huikealla äänellä: ventta-holl, housut putoo? Mutta hän ei siitä huolinut, vaan tempaili kynsineen ja hampaineen kuin kissa. Mutta istu ja pala! Kyllä sinun opetan tästedes käyttelemään onneksesi toisen sylttyhousuja, kyllä sinun opetan. Juhani.—Lo sabía muy requetebién. Lo que pasa es que todos os ensañáis conmigo como cuervos. ¡Que no se ha fijado! ¿Acaso no he bramado como un demonio diciendo: «¡Quieto! Espera, que se me caen los pantalones?» Y él, en vez de hacer caso, se me ha agarrado con las uñas y los dientes como un gato. ¡Por el diablo, que voy a enseñarte a sacar partido de mis pantalones caídos! ¡Vas a ver! 06156
Bottom
06157
Top
TIMO: Sen tein minä tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka. Timo.—Lo hice en el ardor de la lucha. 06157
Bottom
06158
Top
JUHANI: Minä sinun opetan, saatuani housut ylös ja nälkävyön kiinni kuin nalkitun vanteen. Juhani.—Yo te enseñaré cuando me haya subido los pantalones y me haya apretado el cinturón como un cerco de tonel. 06158
Bottom
06159
Top
TIMO: Minä annan palttua koko painille; koska kerran voitin, niin voitin, eihän siinä mitään muuta mutinata. Mitä kuuluu housut tänne? Painissa painii mies, vaan ei housut ja säärykset tai muut lumisukat. Timo.—Me importa un bledo la lucha, el caso es que he ganado y no hay más que hablar. Nada tienen que ver en el asunto los pantalones. El hombre es quien pelea y no sus pantalones, sus polainas o sus botas. 06159
Bottom
06160
Top
JUHANI: Kourat kaulukseen taas ja rinta vasten rintaa! Istu ja pala! Juhani.—¡Vamos! Manos a la cintura y pecho contra pecho. ¡Por todos los diablos! 06160
Bottom
06161
Top
TIMO: Menenkö ma hänen kanssansa tuohon lapsekkaasen työhön? Timo.—¿Vamos a volver entonces a ese juego de niños? 06161
Bottom
06162
Top
EERO: Mitä hän kysyy vielä. Mene, Jumalan luoma, mene koska pääset. Eero.—¿Por qué lo pregunta? Anda, hombre, anda mientras puedas. 06162
Bottom
06163
Top
SIMEONI: Älä mene, sanon minä. Simeoni.—Te ruego que no vayas, Timo. 06163
Bottom
06164
Top
EERO: Älä mene, jos pelkäät ja vapiset. Eero.—Si el miedo te hace temblar, no vayas. 06164
Bottom
06165
Top
JUHANI: Nyt ei auta pelko eikä vapistus, vaan täytyy hänen käydä uuteen kilvoitukseen ja juuri tällä Jumalan hetkellä. Juhani.—¿Quién habla de miedo ni de temblar? Hay que luchar de nuevo... y en este bendito momento. 06165
Bottom
06166
Top
EERO: Armahda häntä, Juhani, armahda! Eero.—Ten piedad de él, Juhani, ten piedad. 06166
Bottom
06167
Top
TIMO: Minkätähden? Eero, minkätähden? Olkoon menneeksi yksi pinnistys vielä, yksi tai kaksi. Tersii vaan! Timo.—¿Por qué, Eero, por qué? Que sea una arremetida más, una o dos. 06167
Bottom
06168
Top
JUHANI: Tässä, poika! Juhani.—Vamos, muchachito. 06168
Bottom
06169
Top
TUOMAS: Koreasti, Juho! Tuomas.—¡Cuidado, Juhani! 06169
Bottom
06170
Top
AAPO: Koreasti! Noinhan tappelee kaksi nälkäistä haukkaa. Aapo.—¡Cuidado! Parecen dos halcones hambrientos luchando. 06170
Bottom
06171
Top
SIMEONI: Tappelua, sulaa tappelua! Simeoni.—¡Eso es una lucha y no otra cosa! 06171
Bottom
06172
Top
AAPO: Järkevästi, Juhani! Aapo.—¡Sé sensato, Juhani! 06172
Bottom
06173
Top
SIMEONI: Voi teitä hirmuja, voi teitä hirmuja! Simeoni.—¡Sois unos monstruos, lo que se dice unos monstruos! 06173
Bottom
06174
Top
EERO: Älähän veljeäsi runno! Eero.—¡No tritures a tu propio hermano! 06174
Bottom
06175
Top
SIMEONI: Aha, aha! johan kelmenee Eerokin. Siinä ovat kalas, joita onkeilit. Simeoni.—Estás muy pálido, Eero. Echaste las redes y mira lo que has pescado. 06175
Bottom
06176
Top
TUOMAS: Juhani! Tuomas.—¡Juhani! 06176
Bottom
06177
Top
SIMEONI: Hajoohan jo pirttikin, te pedot ja perkeleet! Simeoni.—Vais a echar abajo la choza, fieras endemoniadas. 06177
Bottom
06178
Top
JUHANI: »Votti, poika, sanoi Ryssä!» No miksi makaat siinä, ja killistelet ylös kattoon? Juhani.—¡Mira!, o como dicen los rusos: «¡Vott!» ¿Qué haces ahí en el suelo mirando al techo? 06178
Bottom
06179
Top
TIMO: Sinä voitat minun nyt, mutta annappas ajan vähän muokata vielä: sinä vanhenet ja kasvat pikkuiseksi, mutta minä vartun ja voimistun. Timo.—Esta vez me has ganado, pero deja que pase un poco de tiempo, que ya envejecerás y te encogerás, mientras que yo me desarrollaré y me haré más fuerte. 06179
Bottom
06180
Top
JUHANI: Kerran ransistuu ja loppuu tämä maailmakin, saati syntinen ihmis-parka. Aika tasii meitä kaikkia, veljeni. Mutta nouse ylös ja kulauta naamaas siemaus olutta ja tunnusta että on sinussa pari luotia vähemmin voimaa kuin minussa. Juhani.—Si el mundo acabará un día por hacerse polvo, con más razón un pobre pecador. El tiempo nos hará a todos iguales, hermanos. Anda, levántate y echa un buen trago de cerveza, y confiesa que tu cuerpo es algo menos fuerte que el mío. 06180
Bottom
06181
Top
TIMO: Se nähtiin. Tuossahan makasin rähmäkkäänä allas ja sinä päälläni kuin röyheä karhu. Timo.—Ya se ha visto y comprobado. He caído de bruces debajo de tu corpachón, que me aplastaba como un osazo. 06181
Bottom
06182
Top
JUHANI: »Saappas tästä, Saparamatti, Kiikka-Heikin kannusta!»--Olen siis Jukolan laumassa toinen mies mitä voimaan kosee. Lauri ja Eero ovat tosin koettamatta vielä, mutta he tietäkööt että mesiäisiä he kuultelisivat koetuksessa; ja Simeoni on itsensä tunnustanut heikommaksi minua. Mutta pikkusormen mies ei ole Jukolan veljeksistä yksikään, sen takaan minä. Tulkoon tänne vaikka viisikymmentä Toukolaista, nyrkki vasten nyrkkiä. Viisi tynnöriähän minä niskallani kannan, ja Tuomas vähän enemmin; viisi tynnyriä, kun toinen vaan painon selkääni pinoo. Juhani.—Vamos, hombre, echa un trago, que «donde cae el chorro, brota el oro». Soy el segundo más fuerte de toda la pandilla de Jukola. Lauri y Eero no han probado aún, pero saben que si se las viesen conmigo verían las estrellas. En cuanto a Simeoni, él mismo confiesa que es más débil que yo. Pero lo que es seguro es que ninguno de los hermanos de Jukola es un alfeñique, os lo garantizo. Ya podrían venir aquí cincuenta mocetones de Toukola a puños cerrados. Soy capaz de llevar cinco toneles sobre la espalda, y Tuomas algo más; cinco toneles, si alguien me los carga a la espalda. 06182
Bottom
06183
Top
TUOMAS: Mutta mielisinpä nähdä Laurin ja Eeron lyövän painia oikein tiukasti. Tuomas.—¡Cómo me gustaría ver luchar a Lauri y a Eero con todas sus fuerzas! 06183
Bottom
06184
Top
AAPO: Totisesti jotain nähtävää. Toinen vakava ja tyyni kuin talven suoja, toinen pikkuinen kuin keri, mutta niinkuin leimaus vilkas ja terävä. Päin tuuleen, ja siinäpä ottelevat kärppä ja koiras-jänis. En vertaa sinua jänikseen arkuudesta, siihen ei ole syytä, en liikuntoskaan tähden, sillä Lauri astelee kuin seppä Könnin kuokkamies,--jonka jalkoja ja kuokkaa käytteli sukkela kellovärkki mahassa--mutta näyttäispä mielestäni ottelo kuin kärpän ja uhkean koiras-jäniksen paini. Aapo.—Sí, habría que verlo. El uno, frío y lento como el deshielo del invierno, y el otro, pequeño como un enano, pero vivo y rápido como un relámpago. Vamos, animaos, y así veríamos luchar el armiño y la liebre. Y conste que no aludo a la liebre por el miedo ni por la rapidez, ya que Lauri marcha como el hombrecillo mecánico del relojero Kónni, cuyas piernas y azada eran accionadas por un curioso mecanismo de relojería oculto en la tripa; pero esta lucha me produciría el efecto de una pelea entre un magnífico conejo y un armiño. 06184
Bottom
06185
Top
JUHANI: Yksi rinnustus, pojat, yksi rinnustus tai ristipaini! Juhani.—Un tiento, hijos míos, un tirón del cuello de la camisa o del cinturón del pantalón. 06185
Bottom
06186
Top
LAURI: Mitä tiimellyksestä Eeron kanssa? Hänestä et saa kunnon nappausta koskaan, vaan tuolla hän teiskaa haaroissa kuin kissa, kynsii ja likistelee toisen ohimia sen riivatun tavalla, että tuskin voit vetää hengen pihausta rintaas. Niinpä hän teki koska menneenä syksynä painiskelimme Aroniitulla. Ja kuka siinä voitti, kuka alle meni, sitä »ei ymmärtänyt Iivarikaan». Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? Lauri.—¿Cómo se puede luchar con Eero si no hay por dónde trincarlo? Se escurre entre las piernas como un gato, araña y se agarra como un loco hasta que le deja a uno sin resuello. Acordaos del otoño pasado, cuando luchamos en la pradera, y ni Dios podría decir quién ganó y quién perdió. ¿Para qué volver a luchar con él? 06186
Bottom
06187
Top
EERO: En ollut vahvempi sinua hiuskarvankaan vertaa. Usko jos tahdot. Eero.—No te aventajaba en fuerza ni tanto así. Puedes creerlo. 06187
Bottom
06188
Top
LAURI: Sen uskon, koska tiedän sinun heikommaksi. Lauri.—Lo creo porque sé que eres más flojo que yo. 06188
Bottom
06189
Top
JUHANI: Sen näyttäköön rehellinen paini. Juhani.—Una lucha leal lo probará. 06189
Bottom
06190
Top
LAURI: Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? Lauri.—Insisto, ¿para qué volver a luchar con él? 06190
Bottom
06191
Top
SIMEONI: Pankaamme jo ma'ata, te villityt. Simeoni.—Mejor sería que nos fuésemos a la cama, locos. 06191
Bottom
06192
Top
JUHANI: Öitä on monta, mutta joulu on vaan kerran vuodessa, ja sentähden iloitkaamme nyt. Iloitse, sinä jouluhuone, iloitse koko Israelin maa! Tänä yönä, tällä hetkellä on tapahtunut suuri ihme Babylonin kaupungissa. Iloitkaamme!--Mitä leikkiä löisimme? Syömmekö joulupaistia? pistämmekö sikaa, vai sohimmeko suutaria? Juhani.—Noches hay muchas, pero sólo cada año hay una de Navidad. Y por eso, ¡que haya alegría! Regocíjate, casa de Belén, regocíjate, casa de Israel. Tal noche como ésta, a estas horas, se obró un prodigio en la ciudad de Babilonia. ¡Alegrémonos! ¿A qué jugamos? ¿A comer el asado de Navidad? ¿A buscar el cerdo? ¿O a zurrar al zapatero? 06192
Bottom
06193
Top
SIMEONI: Kas niin! Tässäkö vielä uisakoittelisimme kuin vallattomat kakarat? Mene pois! Simeoni.—Bueno, ¿todavía a estas memeces, como niños traviesos? ¡Quita! 06193
Bottom
06194
Top
JUHANI: Nuoren miehen naimattoman elämä on tanssia. Eikös niin, Timo? Juhani.—La vida del soltero es un baile, ¿a que sí, Timo? 06194
Bottom
06195
Top
TIMO: Hi, hi, hi! Timo.—¡Je, je, je! 06195
Bottom
06196
Top
JUHANI: Eikös niin? Juhani.—¿Verdad que sí? 06196
Bottom
06197
Top
TIMO: Kyllähän se semmoista on. Timo.—Sí, algo así. 06197
Bottom
06198
Top
EERO: Juuri niin, »Jussi-kulta». Eero.—Es eso y nada más, querido Juhani. 06198
Bottom
06199
Top
JUHANI: Sanoi kettu jänikselle. Oikein! Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä.--Tanssikaamme ryssää; siinä olen minä juuri mekkari. Katsokaas! Juhani.—Dijo el zorro a la liebre. Bueno, esta vida es llevadera, y de vez en cuando tiene sus bromas y hay que levantar un poco los tacones... Bailemos. ¿Por qué no bailamos una danza rusa? A mí se me da muy bien. ¡Mirad! 06199
Bottom
06200
Top
AAPO: Antaisko oluemme huimausta? Aapo.—¿Se le habrá subido la cerveza a la cabeza? 06200
Bottom
06201
Top
JUHANI: Kumauta naamaas kannua kolme, niin etköhän huomaa pientä leiskausta tuolla yli-kerrassa?--Mutta laula, Eero, koska Poika-Jussi tanssii. Hellitäppäs! Juhani.—Échate tres jarros al coleto y verás qué contento te sientes. Canta alguna cosa, Eero, mientras yo bailo. ¡Vamos, destápate! 06201
Bottom
06202
Top
EERO: Mitä sorttia tahdotaan? Eero.—¿Qué canto? 06202
Bottom
06203
Top
JUHANI: Mitä hyväänsä, kun se vaan raikkuu ja remuu. Hellitä, poika, kirkaise että multahirret nousee! Laula, sinä mulli-saukon poika, laula koska minä tanssin, loiskin niinkuin pässi, loiskin aina kattoon asti. Laula! Juhani.—Lo mismo da, con tal de que haga ruido. Anda, hijo, grita hasta que las maderas del suelo se levanten. Canta, hijo de castor, canta mientras bailo y doy saltos hasta las vigas como un carnero. ¡Canta! 06203
Bottom
06204
Top
EERO:Tahdonpa koettaa: Eero.—Voy a intentarlo. 06204
Bottom
06205
Top
»Iloitkaat ja riemuitkaat,
Nyt on meillä joulu;
Nyt on oltta ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut;
Ammeet täynnä, ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut!»

»Anjanpellon markkinoilla
Oltta, viinaa juotiin,
Mustan härjän hinnalla,
Nuot kihlakalut tuotiin,
Tuotiin, tuotiin;
Mustan härjän hinnalla
Nuot kihlakalut tuotiin».

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Riamos y disfrutemos,
que es día de Navidad;
cubas de cerveza llenas
tenemos, 'farras y más
jarras de rica cerveza.

En la feria de Anjanpelto
cerveza y aguardientazo
bebimos, y por el precio
de un buey negro nos compramos 06206: anillos de casamiento.
Por el precio de un buey negro
anillos de casamiento.

¡Jussi de Jukola! ¡Cara de perola!
06205
Bottom
06223
Top
AAPO: Vaiti, Eero, ja äläppäs suututa häntä. Aapo.—Silencio, Eero, no lo irrites. 06221
Bottom
06224
Top
JUHANI: Laula päälle vaan; en minä suutu; laula päälle, ettei mun tarvitse tanssia ilman musiikkia. Juhani.—Sigue, sigue cantando sin preocuparte, que no me enfadaré; canta, canta para que no tenga que bailar sin música. 06222
Bottom
06225
Top
EERO: Eero.— 06223
Bottom
06226
Top
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
»Jussi, Jassi, jauhokuono,
Porsaan pahnan pöllyttäjä...»
¡jussi de jukola! ¡Cara de perola!
Tienes la cara llena de harina...
y trituras del cerdo las pajitas...
06224
Bottom
06231
Top
TIMO: Hi, hi, hi! Voi mitä hulluja lauleletkin. Timo.—¡Je, je, je! ¡Hay que ver qué bobadas cantas! 06229
Bottom
06232
Top
JUHANI: Laula päälle vaan, laula päälle. En minä suutu. Juhani.—No importa, no me enfadaré. ¡Canta! 06230
Bottom
06233
Top
EERO: Eero.—Me acompañaré haciendo castañetas con los dedos. 06231
Bottom
06234
Top
»Jussi, Jassi, jauhokuono»,
Tienes la cara llena de harina...
06232
Bottom
06237
Top
Minä laulan ja napsaan vielä sormianikin. Y o canto y hago pitos con los dedos. 06235
Bottom
06238
Top
»Porsaan pahnan pöllyttäjä,
Sikoläätin lämmittäjä!»
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Iita meni rantaan,
Kirjoitteli santaan
Nimen kultansa,
Nimen kultansa».

»Kun mä kultani äänen kuulin,
Ensi kerran nähdessäin,
Niin taivaan iloss' olevain luulin,
Serafiimein seassa;
Niin taivaan iloss' olevain luulin,
Serafiimein seassa».

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Muistatkos, Maija,
Kun mansikka syötiin
Ja iloleikki lyötiin?
Fralla ralla laa!
Mansikka syötiin
Ja iloleikki lyötiin».
Fralla ralla laa!

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Älä, sinä Aato-parka
Jussia soimaa;
Sen sinä tiedät että
Jussill' on voimaa
Jussi istuu linnass',
Pukin lapa rinnass';
Kaikki me olemme
Yhdessä hinnass'».
Fralla ralla laa!

»Vilukselan Vitka
Ja Viuvalan Pispa,
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!
Ralla ralla laa!
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!»
Ralla ralla laa!

»Voi minua, hurjaa poikaa,
Miks mä itsein laitoin!
Talo mull' on kotona,
Ja itse kannan rautoi,
Talo mull' on kotona,
Ja itse kannan rautoi».
Y tú trituras las pajitas
del cerdo y les calientas la pocilga.
¡jussi de jukola! ¡Cara de perola!

Ida se fue a la playa
y escribió en la raya
el nombre de su amado,
el nombre de su amado.

Cuando escuché su voz
y mis ojos la vieron,
junto a los serafines
creí estar en el cielo;
creíme en sus confines
junto a los serafines.

¡Jussi de Jukola! ¡Cara de perola!

Dime, Maija, ¿te acuerdas
de cuando por el campo
te buscaba la fresa,
corríamos, jugábamos?
¡ Tralará, tralará!
Te buscaba la fresa,
corríamos, jugábamos.
¡Tralará, tralará!

¡Jussi de Jukola! ¡Cara de perola!

No oses, pobre Aapo,
con Juhani meterte;
sabes que nuestro hermano
es un tío muy fuerte.
En la prisión Juhani
come carne de chivo.
Y es que todos valemos
en la vida lo mismo.
¡Tralará, tralará!

Viluksela del Tardío,
Viuvala del Obispo,
Syvanoja del Buey
y Sylviná del Gordo.
¡Tralará, tralará!
Syvánoja del Buey
y Sylviná del Gordo.
¡ Tralará, tralará!

¡Ay de mí, pobre locuelo!,
en buen lío me he metido;
tengo una granja en mi pueblo
y aquí encadenado vivo.
Tengo una granja en mi pueblo
y aquí encadenado vivo.
06236
Bottom
06293
Top
JUHANI: Noin vaan! Noin! Eihän tässä raudat paina. Laula päälle! Juhani.—¡Bien, bien! Aquí, al menos, no me pesan las cadenas. ¡Canta, canta! 06292
Bottom
06294
Top
EERO: Eero.— 06293
Bottom
06295
Top
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Jussi, Jassi, jauhokuono,
Porsaan pahnan pöllyttäjä,
Sikoläätin lämmittäjä!
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
¡Jussi de Jukola! ¡Cara de perola!
Tienes la cara llena de harina,
y tú trituras las pajitas
del cerdo y les calientas la pocilga.
¡Jussi de Jukola! ¡Cara de perola!
06294
Bottom
06302
Top
Eikö ole jo tarpeeksi? ¿Aún no te basta? 06301
Bottom
06303
Top
JUHANI: Enemmin! Karja-Matin häitä tanssitaan. Enemmin! Enemmin!--Karja-Matin häitä! Juhani.—¡No; más! Quiero bailar como en las bodas de Matti el ganadero. ¡Más, más! ¡Las bodas de Matti! 06302
Bottom
06304
Top
SIMEONI: Kukkokin jo hirmustuen kirkaisee tälle jumalattomalle menolle ja jyskinälle. Simeoni.—Hasta el gallo se asusta y cacarea por este horrible escándalo. 06303
Bottom
06305
Top
JUHANI: Kitas kiinni, kukko, ja älä siinä kotkottele! Juhani.—¡Cierra el pico, viejo gallo, y ni un quiquiriquí más! 06304
Bottom
06306
Top
TUOMAS: Onhan tuota jo tuossa, Juhani. Tuomas.—Basta ya, Juhani. 06305
Bottom
06307
Top
AAPO: Viehän sinusta hengen tuo turkkilaistanssi. Aapo.—Esa danza turca te corta el aliento. 06306
Bottom
06308
Top
JUHANI: Tämä on ryssää. Eikös niin, Eero? Juhani.—Es rusa, ¿verdad, Eero? 06307
Bottom
06309
Top
EERO: Tämä on jussia. Eero.—Es una danza que te has sacado de la manga. 06308
Bottom
06310
Top
JUHANI: Olkoon niin, ja olkoon sitten menneeksi jussintanssia pari kymmentä loiskausta kerran vielä. Juhani.—De acuerdo, será así, pero demos una veintena de saltos más. 06309
Bottom
06311
Top
SIMEONI: Sinä hurja mies! Simeoni.—¡Estás loco! 06310
Bottom
06312
Top
TIMO: Kas noin, kas noin! Hi, hi, hi! No vie sinun riivattu! Timo.—¡Mira, mira! ¡Je, je, je! 06311
Bottom
06313
Top
JUHANI: Pois tieltä! Muutoin sotken sinun liiskaksi kuin kasakan-hevonen juopuneen markkinapokon. Hih! Juhani.—Quítate de en medio, si no quieres que te arrolle como el caballo del cosaco a un borrachín de feria. ¡Hup! 06312
Bottom
06314
Top
AAPO: Onpa nahkahihnansa löylyssä tuolla takana. Pompahteleepa se; pompahtelee ylös, pompahtelee alas, piesten vuoroon hänen selkäänsä ja pakaroitansa. O sinä! Aapo.—¡Mirad cómo le brinca el cinturón por detrás, de arriba abajo, contra la espalda, contra las nalgas! ¡Oh, oh! 06313
Bottom
06315
Top
JUHANI: Laila, laa, laa! Sepä vasta pöllytystä oli. Hehheh!--Toisen kerran ijässäni tanssahtelin. Ensimmäinen tapahtui Karja-Matin häissä, joissa ei löytynyt naisen-puolta kuin kolme vanhaa ämmää, mutta miehiä aika liuta. Mutta kas kun Matti prykäsi meille pari kupillista muikeaa kahvipunssia, niin ei sitten yhtäkään muuta kuin löylyttämään permantopalkkia, me ukot keskenämme; ja huokailipa allamme syntinen maa. Ämmä-rukat kiittivät päästyänsä koko leivotuksesta; mehän olisimme tanssittaneet heitä ryysyiksi. Voi sinun peijakas kumminkin!--Mutta nyt päältämme vaatteet aina paitaan asti, ja ylös parvelle. Emmehän kuitenkaan ummista silmiämme juuri vielä, vaan kuohuvan olutkiulun ääressä ja tervaisen päreen loimottaessa, kertoilemme iloisia satuja ja tarinoita tuolla parven lämpymässä. Juhani.—¡Tralará, tralará! ¡Qué locura! ¡Ja, ja! Ésta es la segunda vez en mi vida que bailo hasta quedar rendido. La primera vez fue en la boda de Matti, donde no había más mujeres que tres viejas para un rebaño de tíos. Pero cuando Matti nos preparó unos jarros de ponche con café, no nos quedó más remedio que ponernos a patear el suelo entre nosotros, y el maldito entarimado suspiraba bajo nuestros pies. Las pobres viejas se quedaron a gusto cuando se vieron libres de aquel terremoto, porque las hubiéramos dejado para el arrastre. ¡Vaya jaleo aquél! Pero ahora quedémonos en camisa y vayamos al sobrado. Pero nada de dormirnos aún, ¿eh? Nos colocamos alrededor de la cubeta de cerveza, y a la luz de un palo embreado contaremos cuentos e historias divertidas en ese sitio tan calentito. 06314
Bottom
06316
Top
Riisuivat he päältänsä, täyttivät kiulun oluella kerran vielä ja astuivat miehissä parvelle. Siellä he, mekkosillaan kaikki, istuivat olkisella sijalla hautovassa kuumuudessa. Ahkerasti kierteli ympäri miehestä mieheen vaahtoova kiulu ja seinähirren raossa loimotti honkaisen päreen kultainen liekki. Mutta läimähti Juhanin päähän aate ja valahti suustansa lause, jonka seuraus oli viimein kova onni. Se desnudaron, volvieron a llenar la cubeta de cerveza y subieron todos al sobrado. Sentados en la tibia paja sin más ropa que la camisa, la espumeante cerveza empezó a correr rondas mientras la resinosa tea de madera de pino, sujeta entre dos troncos de la pared, proyectaba una llama dorada. Pero a Juhani le vino a la cabeza una extraña idea, y de su boca salieron palabras que habrían de provocar una desgracia. 06315
Bottom
06317
Top
JUHANI: Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin oljilla, ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet. Eero, valeleppas uunille kannullinen olutta, niin tiedämmehän mille maistuu ohranesteen löyly. Juhani.—Aquí nos tostamos como salchichas puestas a ahumar, y las piedras ardientes del hogar nos proporcionan calor. Eero, echa un jarro de cerveza sobre las piedras calientes, a ver qué gusto tiene el vapor del jugo de cebada. 06316
Bottom
06318
Top
TUOMAS: Mikä hullu juoni olis tämä? Tuomas.—¡Vaya idea más tonta! 06317
Bottom
06319
Top
JUHANI: Uljas juoni. Valeleppas. Juhani.—Qué va. Una gran idea. ¡Echa! 06318
Bottom
06320
Top
EERO: Minä tahdon totella esimiestäni. Eero.—No tengo más remedio que obedecer a mi jefe. 06319
Bottom
06321
Top
JUHANI: Pari kannullista olutta kiukaalle! Juhani.—¡Dos o tres jarros sobre las piedras! 06320
Bottom
06322
Top
TUOMAS: Ei pisaraakaan! Jos kuulen sieltä pienenkin pihauksen, niin onneton hän, joka saattoi sen matkaan. Tuomas.—Ni una gota. ¡Si oigo el menor silbido, al que lo haya causado se le va a caer el pelo! 06321
Bottom
06323
Top
AAPO: Olkaamme tuhlaamatta oivallista juomaa. Aapo.—¿Por qué hemos de desperdiciar esta excelente bebida? 06322
Bottom
06324
Top
TIMO: Eihän ole meillä varoja olutlöylyssä elää, ei suinkaan, ei suinkaan. Timo.—Nuestras condiciones no nos permiten darnos baños de vapor de cerveza, ni mucho menos. 06323
Bottom
06325
Top
JUHANI: Lystipä olis tuota maistaa. Juhani.—Pero será muy divertido probarlo. 06324
Bottom
06326
Top
TUOMAS: Minä kiellän sen lujasti. Tuomas.—Lo prohíbo terminantemente. 06325
Bottom
06327
Top
JUHANI: Lystipä olis tuota maistaa.--Voitto äsköisessä painissa on aika lailla kohottanut Tuomaan niskapyrstöjä, ja luuleepa hän nyt hallitsevansa tässä huoneessa mielensä mukaan. Muistappas kuitenkin, että karvas sappi, koska se oikein paisuu, antaa pojallensa tappeluksessa seitsemän miehen voiman. Kuinka hyväänsä, mutta minun silmäni eivät vielä suinkaan mieli vartioita sinua. Juhani.—Pero será muy divertido probarlo. Lo que pasa es que la reciente victoria de Tuomas se le ha subido a la cabeza y ya se piensa que puede mandar a su antojo en esta casa. Pero no olvides que cuando la bilis amarga se le revuelve a uno, le da la fuerza de siete hombres, si hay que llegar a las manos. Pues para que te enteres, mis ojos no están dispuestos a volverse hacia ti para recibir órdenes. 06326
Bottom
06328
Top
SIMEONI: Painin hedelmiä, painin hedelmiä kaikki! Simeoni.—¡Ahí tenéis, ahí tenéis los frutos de la lucha! 06327
Bottom
06329
Top
JUHANI: Annappas molskahtaa, Eero. Minä vastaan asian ja puolustan miestä. Juhani.—Anda, Eero, que retiemble la casa. Yo respondo de todo y sabré defenderte. 06328
Bottom
06330
Top
EERO: Se on esimiehen käsky, ja minun täytyy totella; muutoin on jäniksen-passi kourassani vallan joulu-yönä. Eero.—Es orden del amo y hay que obedecer, de lo contrario, la misma noche de Navidad me darían el pasaporte de la liebre, ya sabéis. 06329
Bottom
06331
Top
Silloin Eero, purren hammasta ja mytistäen huulensa vikkelään myhäilykseen, täytti kerkeästi Juhanin tahdon, ja pian kuului kiukaalta pläiskäys ja kohta sen jälkeen tuima kohaus. Rynkäisi nyt Tuomas julmistuen ylös ja karkasi kotkana kohden Eeroa, mutta Juhanikin kiirehti puolustamaan nuorinta veljeänsä. Siitäpä nousi nyt yleinen kärhämä, jonka vilinässä palava päre viskattiin parvelta alas laattialle. Siellä se pian, veljesten huomaamatta, viritti olkihin vilkkaan tulen. Niinkuin rinki veden pinnalla leviää tasan ja nopeasti kaikkialle, niinmyös tulen kirkas pyörö yhä suureni laattialla. Ulettui se korkeammalle yhä ja tuikkieli jo parven permantoa, ennen kuin huoneen asujamet äkkäsivät allansa vaaran. Mutta myöhään sen äkkäsivät, ehtiäksensä pelastamaan muuta kuin omat henkensä ja elikkojen, jotka löytyivät pirtissä. Laajalta jo aaltoilivat liekit, ja suuri oli hätä ja temmellys. Kaikki riensivät he kohden ovea, jonka auetessa miehet, koirat, kissa ja kukko hirveällä rähinällä karkasivat ulos melkein yht'aikaa. Näkyi niinkuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle, jossa he nyt seisoivat, yskien kilpaa. Mutta viimeisenä astui ulos Lauri, talutellen kriimuvarresta Valkoa, joka muutoin kaiketi olisi jäänyt uhriksi paloon. Ulos tunkeusi jo väkivaltainen tuli akkunojen pienistä aukoista ja viimein sekä ovesta että katosta. Loimoin helmassa liekkui Impivaaran jykevä pirtti. Mutta lumisella tanterella seisoi pirtin miehistö suojatonna; olihan jo sysikoijukin, heidän ensimmäinen turvansa täällä, heiltä hajotettu aina maahan asti, ja varahuone tuossa seisoi rakettuna harvaksi kuin harakanpesä. Siinä oljentelivat veljekset, ja heidän ainoa verhonsa tuulia ja pakkasta vastaan oli rohtiminen, lyhykäinen paita. Ei edes lakkeja päittensä peitteeksi eikä virsuja jalkoihinsa he ehtineet pelastamaan valkean vallasta. Jäljellä huoneen entisistä kapineista löytyi ainoastaan pyssyt ja tuohikontit, jotka olivat ennen kylpemistä saatetut aittaan.--Mutta lumessa seisoivat veljekset, kaikki selin vasten humisevaa paloa, nostellen ja lämmitellen milloin oikeata, milloin vasempaa jalkaansa; ja punersivatpa ne jalat, lumen ja tulen haudottuna, punersivat kuin hanhien räpylät. Apretando los dientes y frunciendo los labios en una sonrisa socarrona, Eero se apresuró a ejecutar la orden de Juhani, y no tardó en oírse un fuerte chasquido sobre las piedras ardientes, seguido de un violento hervor. Tuomas se levantó echando chispas y se lanzó como un águila contra Eero. Pronto todos estaban enzarzados en la pelea. En la confusión, tiraron al suelo la tea encendida, la cual prendió fuego en la paja sin que los hermanos lo advirtiesen. Del mismo modo que un círculo se propaga y ensancha sobre la superficie de un lago, así se propagó el fuego, en llamas cada vez más intensas y voraces, y ya alcanzaban las vigas del sobrado cuando los habitantes de la cabaña se dieron cuenta del peligro. Pero ya no había tiempo de salvar otra cosa que no fueran sus vidas y las de los animales que les acompañaban. Las llamas prendían por todas partes, sembrando el desconcierto y el desorden entre los hermanos. Todos se lanzaron en tropel a la puerta, la abrieron, y hombres, perros, gato y gallo salieron en una tremenda confusión. Era como si la casa los vomitara entre humo sobre el suelo cubierto de nieve, donde permanecieron tose que te tose, medio asfixiados. Lauri salió el último, arrastrando por la brida a Valko, que sin su ayuda hubiera sido víctima del fuego. Las violentas llamas, que al principio salían por los angostos ventanucos, acabaron abriéndose paso por la puerta y el techo. La sólida cabaña de Impivaara se consumía en el incendio y, en el suelo cubierto de nieve, hombres y animales quedaron al raso. La choza del carbonero, la primera morada de los hermanos, estaba ya destruida hasta sus cimientos, y el granero era tan poco hermético como un nido de urracas. Los hermanos tiritaban sobre la nieve, y sólo una corta camisa les protegía del frío. El furor de las llamas no les dio tiempo a recoger ni un gorro para la cabeza ni unos zuecos de corteza de abedul para los pies. De todo lo que contenía la casa no les quedaban más que las escopetas y las mochilas con las municiones, que habían dejado en el granero antes de tomar la sauna. Se hallaban los hermanos en la nieve, vueltos de espaldas al incendio abrasador, levantando ora el pie derecho, ora el izquierdo, para calentarlos a la lumbre de la gran hoguera, y sus piernas, expuestas al fuego y a la nieve, se enrojecían como patas de gansos. 06330
Bottom
06332
Top
He nauttivat viimeistä hyvää, jota heidän pirttinsä heille antoi vielä, nauttivat nuotion lämmintä; ja ankara oli heidän valkeansa. Valtaisesti nousi korkeuteen liekki, kaikkialle kajasti väikkyvä valkeus, ja partaiset kuuset vuoren harjulla hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa. Nousi tervaskantoin rykelmästä savu, sakea ja pikimusta, ylös pilvihin ja kiiriskeli palloellen taivaskaton alla. Mutta aholla ja sen ympäristössä oli valkeus, vallitsi punertava päivä talviyön sydämmessä, ja oudostaen kummallista haametta, katselivat linnut tuijotellen puitten lumisilta oksilta alas, koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi. Mutta kyhnien tukkaansa vihoissaan ja murheissaan seisoivat veljekset siinä ympärillä, seisoivat kaikki selin vasten tulta ja nostelivat vuoroon jalkainsa anturoita kohden lämmittävää tulta. Kuitenkin masentui vähitellen heidän ristikkovalkeansa, kukistui lopulta kekäleinä alas, ja tuhansista, räiskyvistä säkenistä täyttyi öinen ilma. Kauhistuen huomasivat veljekset silloin, että taivas alkoi kirkastua ja tuuli kääntyä etelästä pohjaan. Ilma oli muutoksessa suojasta pakkaseksi. El calor del incendio era como el último regalo de la cabaña: un brasero enorme cuyas llamas ascendían hasta el cielo, irradiando su resplandor hasta muy lejos, y los melenudos abetos de la ladera de la montaña sonreían dulcemente como en el fulgor de la aurora. El montón de astillas resinosas lanzaba hacia las nubes una humareda densa, negra como la pez, que giraba en torbellinos bajo la bóveda del cielo. Una viva luminaria alumbraba la pradera y sus alrededores, y, sorprendidos por tan inusual espectáculo, los pájaros miraban deslumbrados desde las ramas, que se curvaban bajo el peso de la nieve, mientras la sólida cabaña de Impivaara se consumía en brasas y en cenizas ante la desesperación de los hermanos, que, vueltos de espaldas al fuego y mesándose los cabellos de ira, alargaban ora un pie, ora el otro, al calor de las llamas. Poco a poco se hundió el techo y cayeron las vigas, convertidas en tizones, y el aire nocturno quedó tachonado de miles de centellas crepitantes. Los hermanos notaron entonces, con terror, que el cielo se aclaraba y que el viento del norte cambiaba, señal de que el frío iba a seguir al deshielo. 06331
Bottom
06333
Top
AAPO: Tulesta pelastuimme, mutta pakkasen uhreiksi. Katsokaat: taivas selkiää ja kylmästi jo puhaltaa Pohja. Veljet, vaaramme on hirvittävä. Aapo.—Hemos escapado del fuego para caer en las garras del frío. Mirad, el cielo se aclara y sopla ya un viento gélido. ¡Un peligro espantoso nos acecha, hermanos! 06332
Bottom
06334
Top
JUHANI: Kirous ja kuolema! Kuka saattoi tämän aikaan? Juhani.—¡Por mis difu tos! ¿Quién tiene la culpa de todo esto? 06333
Bottom
06335
Top
TUOMAS: Kuka! Sinä tulen ruoka, vieläkös kysyt? Jos nyt oikein tekisin, niin tuonne sun syöksisin paistumaan tuliseen mujuun. Tuomas.—¡Cómo! ¿Y tienes la desvergüenza de preguntarlo, bribón? Merecerías que te pusiera a asar en las ascuas de esa hoguera. 06334
Bottom
06336
Top
JUHANI: Ei koskaan tee sitä yksi Tuomas, ei koskaan. Mutta kirottu olkoon se mies, joka saattoi matkaan tämän helvetin yön! Juhani.—Haría falta más de un Tuomas para hacerlo. Pero maldito sea el que nos ha dado esta noche infernal. 06335
Bottom
06337
Top
TUOMAS: Hän itseänsä kiroo. Tuomas.—Él mismo se maldice. 06336
Bottom
06338
Top
JUHANI: Kirottu olkoon se mies, nimittäin Tuomas Jukola. Juhani.—Maldito sea el llamado Tuomas de Jukola. 06337
Bottom
06339
Top
TUOMAS: Sanos se toinen kerta. Tuomas.—¡Repite lo que has dicho! 06338
Bottom
06340
Top
JUHANI: Tuomas Juhanin poika Jukola on kaiken tämän syy. Juhani.—Tuomas de Jukola, hijo de Juhani, es el causante de toda esta desgracia. 06339
Bottom
06341
Top
AAPO: Tuomas! Aapo.—¡Tuomas! 06340
Bottom
06342
Top
SIMEONI: Juhani! Simeoni.—¡Juhani! 06341
Bottom
06343
Top
LAURI: Hiljaa! Lauri .—¡Silencio! 06342
Bottom
06344
Top
TIMO: Nyt ette pääse iskemään yhteen, ettehän pääse, te junkkarit. Niin, niin, ollaan siivosti vaan ja lämmitellään itsiämme veljellisesti. Timo.—¡Aunque os empeñéis, no vais a reñir ahora, granujas, os lo advierto! Estaos quietos y vamos a calentarnos fraternalmente. 06343
Bottom
06345
Top
SIMEONI: Te jumalattomat! Simeoni.—¡Impíos! 06344
Bottom
06346
Top
AAPO: Viha ja riita pois, koska uhkaa meitä surkein kuolema. Aapo.—Ya está bien de gritos y discusiones, cuando nos amenaza una muerte de las más horribles. 06345
Bottom
06347
Top
TUOMAS: Kuka on syypää, kuka on syypää? Tuomas.—¿Quién tiene la culpa? ¿Quién la tiene, eh? 06346
Bottom
06348
Top
JUHANI: Viaton olen minä. Juhani.—Yo soy inocente. 06347
Bottom
06349
Top
TUOMAS: Viaton! Kirkas tuli! minä syön sinun elävältä! Tuomas.—¿Inocente? ¡Maldita sea! ¡Voy a tragarte vivo! 06348
Bottom
06350
Top
AAPO: Siivosti, siivosti! Aapo.—¡Calma! ¡Haya calma! 06349
Bottom
06351
Top
SIMEONI: Jumalan tähden siivosti! Simeoni.—¡Calma, por el amor de Dios! 06350
Bottom
06352
Top
AAPO: Syytön tai syypää, se jääköön ratkaisematta nyt, koska riento on ainoa pelastuksemme. Pirttimme on tuhkana ja melkein alastomina seisomme hangella. Miksi luen tämän rohtimisen paita-riekaleen? Hyvä kuitenkin, että jäi meille pyssyt ja ampumavarat tuonne aittaan; sillä aseita tarvitsemme nyt. Teerimäeltä kaikuu susien ulvova ääni. Aapo.—Inocentes o culpables, quédese ahora esa cuestión como está, y ocupémonos sólo de salvarnos sin pérdida de tiempo. Nuestra casa se ha convertido en cenizas y nos hemos quedado desnudos en la nieve. ¿De qué nos sirve esta camisola de simple lino? Menos mal que tenemos las armas y municiones en el granero, que ahora nos van a hacer mucha falta. Oíd, oíd cómo aúllan los lobos en Teerimáki. 06351
Bottom
06353
Top
TUOMAS: Mitä teemme siis? Tuomas.—¿Qué hacemos entonces? 06352
Bottom
06354
Top
AAPO: En tiedä muuta keinoa kuin kiirehtiä kohden Jukolaa, kiirehtiä kalvean kuoleman tähden. Kaksi aina ratsastakoon Valkoa ja muut heitä juosten seuratkoot. Niin tapahtukoon: juosten vuorotellen, vuorotellen ratsastaen. Hevosemme kautta pääsemme siis sotkemasta hankea kaiken tien, ja Jumalan avulla ehkä pelastumme vielä. Aapo.—Yo creo que lo mejor es correr a toda prisa a Jukola si no queremos morir congelados. Dos pueden ir a lomos de Valko, y los demás seguirles corriendo. Correremos por turnos y montaremos por turnos. Gracias a nuestro caballo no nos veremos obligados a pisar nieve durante todo el camino, y, Dios mediante, tal vez podamos salir de ésta. 06353
Bottom
06355
Top
JUHANI: Mutta onpa siinä tallukkamme naurishautana, ennen kuin seisomme Jukolan tuvassa, halkoisen pystyvalkean hauteessa. Juhani.—Pero antes de que podamos instalarnos junto al hogar de Jukola, ante un buen fuego de troncos, nuestros pies estarán como nabos cocidos. 06354
Bottom
06356
Top
SIMEONI: Siinä kuitenkin ainoa toivomme. Ja sentähden rientäkäämme. Tuuli tuimenee jo ja taivaan kansi paljastuu! Rientäkäämme! Aapo.—No nos queda otro remedio. Y apresurémonos, que el cielo está despejado y presagia helada. ¡Vamos, no perdamos tiempo! 06355
Bottom
06357
Top
EERO: Surmamme on tullut! Eero.—La hora final ha llegado para nosotros. 06356
Bottom
06358
Top
JUHANI: Siinä on Jukolan seitsemän poikaa! Juhani.—¡Aquí están los siete hermanos de Jukola! 06357
Bottom
06359
Top
SIMEONI: Hätämme on hirmuinen, mutta voimallinen korkeuden Herra. Rientäkäämme! Simeoni.—Grande es nuestra desgracia, pero más grande es el poder del Señor de los cielos. ¡Vámonos de prisa! 06358
Bottom
06360
Top
TUOMAS: Ulos aitasta pyssyt ja kontit! Tuomas.—¡Saquemos del granero las armas y las mochilas! 06359
Bottom
06361
Top
JUHANI: Kauhistava yö! Täältä uhkaa meitä paukkuva pakkanen, tuolta nälkäiset, ulvovat sudet. Juhani.—¡Terrorífica noche! Un frío glacial nos amenaza y los lobos aúllan hambrientos. 06360
Bottom
06362
Top
TIMO: Vaarassa olemme sekä Valko että me itse. Timo.—Tanto nosotros como Valko estamos en un gran peligro. 06361
Bottom
06363
Top
JUHANI: Me itse vielä suuremmassa. Paljas mies, niin olen kuullut, on talvella sudelle kovin mieluisa paisti. Juhani.—Pero el nuestro es aún mayor. Siempre oí decir que un hombre desnudo es un bocado apetecible para el lobo en invierno. 06362
Bottom
06364
Top
TIMO: Ja mies ja sika, niin olen kuullut, maistuvat yhtä, ja se tiedetään, että sika on talvella Häntä-Heikin haluruoka. Tuima on edessämme pykälä ja puntti; sitä ei taida kieltää. Timo.—Pues yo he oído decir que el hombre y el cerdo saben lo mismo, y todo el mundo sabe que los cerdos son el plato favorito del lobo, en invierno. La verdad es que estamos en una situación difícil. 06363
Bottom
06365
Top
JUHANI: Mitä teemme? Juhani.—¿Qué hacemos? 06364
Bottom
06366
Top
AAPO: Jukolaan kuin noidannuolet halki yön, ennen kuin pakkanen tulistuu ja löylyttää veremme jäätymään polttavalla kylmyydellä. Päin Jukolaan yli kiljuvan Teerimäen! Susia vastaan on meillä aseet, mutta ei hyydepartaista kuningas Pakkasta vastaan. Aapo.—Volar hacia Jukola como flechas mágicas a través de la noche, antes de que el frío aumente helándonos la sangre. ¡A Jukola, por la colina silbante de Teerimáki! Tenemos armas contra los lobos, pero no contra el rey Barbahelada. 06365
Bottom
06367
Top
TUOMAS: Tässä pyssyt ja kontit. Nyt kivääri olkaan ja kontti selkään joka mies, ja kaksi käyköön ratsastamaan, me muut potkimme jäljestä mitä voimme. Mutta rientäkäämme, rientäkäämme kuolemattomien sielujemme tähden! Tuomas.—Aquí están las escopetas y las mochilas. ¡Que cada uno se eche su escopeta al hombro y su mochila a la espalda! Dos que vayan a caballo y los demás correremos detrás hasta que nos abandonen las fuerzas. ¡Pero démonos prisa, démonos prisa, por la salvación de nuestras almas inmortales! 06366
Bottom
06368
Top
JUHANI: Pohja kirkastuu ja tähdet kiiltää! Hii, haa! Mutta rientäkäämme! Juhani.—Por el norte aclara y ya brillan las estrellas. ¡Vamos, apresurémonos! 06367
Bottom
06369
Top
AAPO: Huomenna saatamme täältä tavarat ja kalut, jotka meille valkea jätti; huomenna tulemme ja korjaamme myös kissan ja kukon. Tämän yön he kyllä tarkenevat tässä tulisen aherruksen vaiheilla. Mutta Killi ja Kiiski käykööt kanssamme retkelle kuin uskolliset kumppanit.--Missä he ovat? Aapo.—Mañana volveremos a recoger las provisiones y los útiles que se hayan salvado del incendio, y podremos rescatar el gato y el gallo. Esta noche pueden pasarla al calor del rescoldo. Killi y Kiiski nos acompañarán fielmente en esta carrera. Por cierto, ¿dónde están? 06368
Bottom
06370
Top
TUOMAS: Heitä ei näy.-- Vaiti! kuullelkaamme. Tuomas.—No los veo. ¡Silencio, escuchad! 06369
Bottom
06371
Top
EERO: Kaukana tästä he jo vilkaisevat. Tuoltahan kuuluu haukuntansa vuoren takaa. Eero.—Se han largado. Se les oye ladrar detrás de la montaña. 06370
Bottom
06372
Top
TUOMAS: Ilvestä he ajavat, ja kaiketi oli tämä ilves kulkenut läheltä ohi pirttimme, saattaen jälkensä koirille. Mutta ajakoot he mielensä mukaan; nyt meidän täytyy ne unohtaa ja kiirehtiä tuikeaan matkaan. Tuomas.—Persiguen un lince que probablemente habrá pasado por delante de la cabaña dejándoles el rastro. Allá ellos, y que persigan linces a su gusto. Ahora hemos de olvidarles y apresurar nuestra marcha. 06371
Bottom
06373
Top
JUHANI: Olkoon menneeksi! Sillä elämä ja kuolema ovat iskeneet toinen toisensa kamaraan kuin kaksi koiraskarhua. Juhani.—De acuerdo. La vida y la muerte están atenazadas por la garganta como dos osos. 06372
Bottom
06374
Top
AAPO: Nyt liikkeille kaikki voimat! Aapo.—Partamos, con todas nuestras fuerzas. 06373
Bottom
06375
Top
JUHANI: Sielumme ja ruumiimme kaikki voimat aina ytimeen asti! Juhani.—Con todas las fuerzas del alma y del cuerpo, hasta que echemos los hígados por la boca. 06374
Bottom
06376
Top
TUOMAS: Muistain että uhkaa meitä surkein kuolema. Tuomas.—Y pensando que nos aguarda una muerte espantosa. 06375
Bottom
06377
Top
JUHANI: Kahtialta uhkaa meitä musta kuolema. Hii, haa! nyt nokka jäässä taikka suolet maassa, ellei seiso poika hetken päästä liukkailla oljilla valkean valossa. Yksi näistä kolmesta on tapahtuva tunnin päästä. Mutta eihän auta huikailemaan tässä, ei ensinkään, vaan purren hammasta nyt halkaisen vaikka jäävuoret, peninkulmien paksut. Juhani.—Una muerte atroz nos amenaza por todas partes. ¡Diablos! Ya me veo con la nariz helada p las tripas fuera, si no estoy pronto calentándome al fuego sobre un montón de paja. Una de las tres cosas sucederá dentro de un momento. Pero como de nada vale lloriquear, yo aprieto los dientes de tal modo que partiría una montaña de hielo de una legua de espesor. 06376
Bottom
06378
Top
SIMEONI: Koettakaamme Herran nimessä ja avulla. Simeoni.—Probemos la suerte en nombre del Señor, y con su ayuda. 06377
Bottom
06379
Top
JUHANI: Hänen avullansa. Mitähän voi täällä omasta voimastansa vaimosta syntynyt mies? Mutta olkaamme hyvässä turvassa. Juhani.—Con su ayuda tiene que ser, pues de nada valen aquí las fuerzas del hombre nacido de mujer. ¡Pero estamos en buenas manos! 06378
Bottom
06380
Top
EERO: Lähtekäämme ilman yhtään siekailusta enään! Eero.—No nos entretengamos más y partamos. 06379
Bottom
06381
Top
JUHANI: Ja ilman yhtään pelkoa! Mennään nyt! Juhani.—Y sin miedo a nada. ¡Vamos! 06380
Bottom
06382
Top
TUOMAS: Kaikki valmiit siis. Astukaatpas selkään, Eero ja Simeoni, ja lähtekäät ratsastamaan kohden Jukolaa, mutta niin, että pysymme aina lähellä konimme hokkeja me, jotka vilkaisemme jalkasin jäljessänne lumessa. Tuomas.—¿Estáis todos preparados? Vosotros, Eero y Simeoni, subid al caballo, y derechos a Jukola, pero no os adelantéis mucho, que nosotros vamos detrás siguiendo a nuestro rocín corriendo sobre la nieve. 06381
Bottom
06383
Top
Niin läksivät he matkalle: alastomina, puettuina ainoastaan rohtimiseen paitaan ja kantain kukin konttiansa selässä ja pyssyänsä olalla tai kädessä. Niin he läksivät talviselle, öiselle tielle, paeten pakkasta, joka karkasi heidän päällensä Pohjolan rämeiltä. Mutta ei tullut hän kuitenkaan hirmuisimmalla naamalla, eihän käynyt tuo ilma tällä erällä ankarimmaksi ilmaksi. Tosin paljastui välimmiten taivaan otsa, mutta purjehtivat pilvet peittivät sen taas, ja kohtuullisesti liehtoi pohjonen. Olivatpa veljekset myös kylmän tuttavia, monessa kiljuvassa pakkasessa oli heidän nahkansa kamartunut, ja olivatpa he ennen, vallattomina poikina, useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin, tunnit pitkät. Mutta kamala, hirvittävän kamala oli heille nyt kuitenkin retki Impivaarasta Jukolaan. Kiivaasti he karkasivat eteenpäin, sydämmissä kauhistus. Edellä, Valkon selässä, ratsastivat Eero ja Simeoni, muut juosten heitä seurasivat kintereissä, polkien korven lunta, joka juoksusta tuiskahteli ympäri. Mutta Impivaaran aholla, hohtavan kiukaan lähellä istuivat kissa ja kukko, alakuloisesti killistellen hiiltyvään tuleen. Sin más protección que una tosca camisa, con la mochila a la espalda y la escopeta al hombro o en la mano, los hermanos emprendieron el viaje. En la noche helada huían del frío que les llegaba de las ciénagas del norte, a pesar de que la temperatura no era en aquel momento de las más rigurosas. De vez en cuando parecía serenarse el cielo, pero volvieron a acumularse las nubes, y el viento norteño soplaba moderadamente. Los hermanos estaban muy acostumbrados al frío: su piel se había curtido en crudas heladas, y en su dura infancia se habían revolcado y corrido descalzos por la nieve durante muchas horas. Pero aquel viaje de Impivaara a Jukola prometía ser terrible, produciándoles un miedo mortal. Caminaban apresuradamente, con el corazón encogido. Detrás de Valko, sobre el que cabalgaban Eero y Simeoni, corrían los demás hermanos, hundiendo los pies en la nieve del bosque y levantando a su paso blancas salpicaduras. Lejos ya, en la pradera de Impivaara, el gato y el gallo contemplaban con tristeza las vigas consumidas por las llamas. 06382
Bottom
06384
Top
Kohden kylää riensivät veljekset, heittivät jo Sompiosuon selkänsä taakse ja lähenivät Teerimäkeä, josta yhä kuului susien kamoittava ulvominen. Mutta näreistössä, suon ja Seunalan Jaakon ahon välillä tapahtui ratsastajain muutos: alas astuivat Eero ja Simeoni ja kaksi veljeksistä taas riensi heidän sijaansa. Viipymättä jatkoivat he retkeänsä, jälleen, kirmasivat pitkin nummen selkää, poikki Viertolan tien ja siitä halki avaran, humisevan hongiston. Mutta viimein läheni kallioinen Teerimäki, ja äkisti vaikeni susien monimelskainen ääni. Pian seisoivat he vuoren harjanteella ja antoivat hevosensa hengähtää; ratsastajat taasen astuivat seljästä alas ja kohta toista kaksi heidän sijaansa ylös. Vielä he seisoivat lumisella kalliolla; Pohjonen puhalteli, taivaan kumo kirkastui hetkeksi taas ja otavan sarvi osoitti jo puol'yön menneeksi. Dejando atrás el pantano de Sompio, los hermanos se acercaron a Teerimáki, de donde seguía llegando aún el aullar de los lobos. En el bosque de jóvenes abetos, entre el pantano y la pradera de Jaakko de Seunala, cambiaron los jinetes, apeándose Eero y Simeoni y ocupando otros dos su puesto. Así prosiguieron la marcha sin detenerse, caminando a lo largo del perfil de la colina, cruzando el camino de Viertola y corriendo por un extenso y sonoro bosque de pinos. Finalmente, llegaron a la altura rocosa de Teerimáki, y el clamor de los aullidos de los lobos cesó de repente. Alcanzaron por fin la cima y decidieron dar un respiro a su caballo. Los jinetes bajaron, y pronto otros dos subieron en su lugar. Todavía permanecieron en la roca nevada. Soplaba el viento norteño, el cielo se serenó de nuevo y la lanza de la Osa Mayor indicaba que había pasado la medianoche. 06383
Bottom
06385
Top
Mutta levättyänsä, riensivät he taasen alas pitkin sileätä vuoritietä, ja koska tämä oli loppunut, astuivat he pimeään kuusistoon ja kolkkona seisoi luonto heidän ympärillänsä. Kelmeänä katseli kuu alas, hyypiöt huutelivat ja tuolla ja täällä korven kohdussa seisoi eriskummallinen haamu, näyttäen metsän kontiolle, hirveän suurelle: kaatuneitten kuusten korkealle kohotetut, sammaleiset juuret. Liikkumatta kuin jäätyneet aaveet tuijottelivat nämät karhunkuvat kohden kummallista matkuetta, joka vinhasti juoksi heidän ohitsensa. Niin he katselivat järkähtämättä, mutta heidän välillensä, ympärillensä ilmestyi pian peloittavaa liikettä jylhään kuusistoon. Silloin nälkäiset sudet kaartelivat veljesten vaiheilla, likenivät heitä yhä enemmin ja enemmin. Milloin edellä tai jäljessä, heilahtaen poikki tien, milloin tien kummallakin puolella kuusien välistä näkyi heidän vilkaiseva juoksunsa. Kiukkuisina, verta-janoovina he seurasivat öillisiä pakolaisia Impivaarasta; ja räiskyivät ja paukahtelivat katketessaan kuusten juurien kuivat oksat. Vavisten ja korskahdellen juoksi vauhko Valko; ja mies, joka ratsasti etummaisena, taisi tuskin hillitä häntä kiitämästä. Mutta aina nenäkkäämmäksi kiihtyi petoin rohkeus. Huohottaen verijanoisina liehahtelivat he usein läheltä miesten ohitse; ja peloitteeksi paukahteli tuolloin, tällöin veljesten pyssyt, milloin oikealle, milloin vasemmalle. Tästäpä eivät he kuitenkaan karkoittuneet kauas. Sin haber descansado apenas, reanudaron la marcha deslizándose por el sendero que descendía en rápida pendiente; al pie del declive se vieron envueltos en un ambiente hostil, puntuado por sombríos abetos. La pálida luna se asomó a contemplarlos. Cantaban los grandes búhos y de vez en cuando se vislumbraba en el bosque un extraño fantasma, semejante a un oso monstruoso, pero que no era otra cosa que algún abeto derribado que levantaba al aire sus raíces musgosas. Inmóviles como espectros helados, estas siluetas de oso miraban al extraño grupo de hombres que caminaban a toda prisa. Eran como espectadores mudos e inanimados, y en torno de ellas pronto se produjo un espantoso movimiento en el imponente bosque. Los hambrientos lobos estrechaban cada vez más el cerco a los hermanos. Podía vérseles cruzando siniestramente el camino delante o detrás, o apareciendo y desapareciendo entre los abetos. Famélicos, sedientos de sangre, seguían a los caminantes de la noche, y las ramas secas de los abetos, esparcidas por el suelo, se rompían rechinando y crujiendo bajo sus patas. Elasustadizo Valko temblaba, resollaba y tropezaba de trecho en trecho. La audacia de las fieras se hacía cada vez más desafiante; se deslizaban a veces muy cerca de los hermanos, jadeantes y excitadas, y aquellos que les tocaba cabalgar se las veían y deseaban para sujetar al caballo en su desenfrenada carrera, mientras los que seguían detrás descargaban sus armas a uno y otro lado para espantar a los lobos, que, sin embargo, no se alejaban mucho. 06384
Bottom
06386
Top
Tuli vastaan Kiljavan lakea, kulovalkian polttama nummi jossa siellä ja täällä seisoi kuivettunut männynrunko, haukan ja huhkaimen istuimena. Tässä kävi jo peloittavaksi susien kiukku, ja suuri oli miesten vaara. Ratsastivat silloin Tuomas ja Timo, mutta muut, jotka juoksivat jalkasin jäljessä, seisahtuivat äkisti ja laukaisivat melkein yht'aikaa ankaran ammunnan vainoojiansa kohden, jotka, säikähtyen tästä, nyt siirtyivät heistä matkan. Läksivät taasen miehet kirmaisemaan eteenpäin; mutta kauan ei viipynyt, ennen kuin jälleen kahisi heidän vaiheillansa susien väijyvä lauma, ja vaara oli suurempi kuin koskaan ennen. Silloin pysäytti Tuomas hevosen ja lausui kovalla äänellä: »mies, jonka pyssy on tyhjä, ladatkoon sen paikalla! Hän rientäköön tulena ja tuiskuna!» Niin hän huusi, astui alas, käskien Timoa lujasti hallitsemaan Valkoa. Seisoivat nyt veljekset ja latasivat, eikä tunteneet he kylmää, ei jaloissaan, ei missään ruumiinsa jäsenissä. Seisoivat myös pedot viisikymmentä askelta miehistä, heihin lakkaamatta iskien ahneet silmänsä, viskellen häntiänsä kiihoissaan.--Ja paljastettuna pilvistä haamoitti taivaan kumo, josta kirkas kuu nyt katseli nummelle alas. Salió el grupo al claro de Kiljava, devastado en un tiempo por el incendio, donde sólo se erguía aquí y allá algún pino seco para refugio de halcones y de búhos. Allí se hizo temible el furor de los lobos y se acrecentó el peligro. Tuomas y Timo iban ahora a caballo, y los que corrían detrás se detuvieron de pronto y dispararon sus escopetas contra sus perseguidores, que, intimidados, se retiraron esta vez a considerable distancia. Los hermanos se precipitaron de nuevo adelante, pero no transcurrió mucho tiempo sin que percibiesen el ruido de la manada de lobos al acecho junto a ellos, con más peligro que antes. Tuomas paró en seco su cabalgadura y gritó con todas sus fuerzas: «¡El que tenga la escopeta descargada, que la cargue inmediatamente! ¡Venga, rápidos como centellas!» Y diciendo esto, saltó a tierra, ordenando a Timo que sujetase bien el caballo. Los hermanos se detuvieron y cargaron sus armas. Sus pies y todos sus miembros eran ya insensibles al frío. También las fieras se habían detenido a cincuenta pasos, mirando fijamente a los hermanos con ávidos ojos y agitando furiosamente la cola. No había nubes en el cielo y la luna miraba hacia la tierra pantanosa. 06385
Bottom
06387
Top
TUOMAS: Ovatko pyssymme ladatut? Tuomas.—¿Habéis cargado ya las escopetas? 06386
Bottom
06388
Top
AAPO: Se on tehty. Mikä on tarkoitukses? Aapo.—Sí. ¿Qué te propones? 06387
Bottom
06389
Top
JUHANI: Kaikki yht'aikaa taas! Juhani.—¡Tiremos todos a la vez! 06388
Bottom
06390
Top
TUOMAS: Ei, jos henkemme on teille rakas. Aina olkoon latingissa jonkun luikku; se muistakaat. Lauri, sinullahan vakavin käsi ja tarkin silmä, astuppas rinnalleni tähän. Tuomas.—No, si tenemos aprecio a nuestras vidas. No olvidéis que algunas escopetas han de estar siempre cargadas. Lauri, tú que tienes más puntería y la vista más aguda, ven aquí, a mi lado. 06389
Bottom
06391
Top
LAURI: Tässä seison. Mitä tahdot? Lauri.—Aquí estoy. ¿Qué quieres? 06390
Bottom
06392
Top
TUOMAS: Nälkäinen susi syö verisen veljensäkin. Jospa tuon tempun nyt voisimme saattaa matkaan, niin siinä olis pelastuksemme.--Koetetaan. Lauri, tuota ensimmäistä vasemmalla tarkoitamme, ja laukaisemme yht'aikaa, mutta säästäkäät tultanne, te muut. Lauri, tähtääppäs nyt tarkasti kuin kotka ja anna leimahtaa koska minä sanon: nyt. Tuomas.—Un lobo hambriento devora a su mismo hermano ensangrentado. Si pudiéramos aprovecharnos de ello, estaríamos salvados. Vamos a probar, Lauri; apuntemos al primero de la izquierda y disparemos a un tiempo; pero vosotros ahorrad el tiro. Mira bien, Lauri, como un águila, y tira cuando yo diga: ¡Ahora! 06391
Bottom
06393
Top
LAURI: Minä olen valmis. Lauri.—Ya estoy listo. 06392
Bottom
06394
Top
TUOMAS: Nyt. Tuomas.—¡ Ahora! 06393
Bottom
06395
Top
Silloin laukaisivat molemmat samassa silmän räpäyksessä, ja kaapaisten pakenivat sudet. Kuitenkin viipyi tanterella heistä yksi, pyrkien kontimalla muiden seuraan, mutta ei joutunut tiensä. Eteenpäin taas kaikin voimin riensivät miehet: juoksi jalkasin kuusi veljestä, Timo vaan yksin ratsastaen edellä. Ja menipä niin hetki aikaa. Pianpa seisahtui susien pako, he palasivat takaisin, vilkaisten kiivaasti kohden öistä matkuetta jälleen. Kohisi ympärituoksuava lumi ja tömisi Kiljavan lakea nummi, koska he joukossa kirmasivat päin. Tulisella vauhdilla he ehtivät tuon veressään matelevan kumppaninsa luoksi, syöksähtivät hänen ohitsensa, mutta kääntyivät pian ympäri, koska veren viehättävä haju heidän sieraimiinsa lemahti. Ympäri he kiekkaisivat: hännät heilahti, lumi tuiskahti ja tulta iski yössä himon ja kimman silmä. Silloin hirveästi irvistäen karkasivat he joukossa haavoitetun veljensä päälle; ja nousi nummelle meteli ja ähellys hirmuinen, olisipa luullut korkeuden pielien kukistuvan. Tanner tärisi ja lumi muuttui hirmuiseksi pöpöräksi, koska entiset ystävät tempoelivat kappaleiksi korven poikaa, jonka veren Tuomaan ja Laurin tarkat luodit olivat iskeneet juoksemaan. Mutta äänettömyys vallitsi taasen öisellä nummella. Kuului ainoastaan hiljaista äyhkinää, ja paukahtelivat luut, koska pedot, naamat veressä ja välähtelevillä silmillä, riuhtoen atrioitsivat uhriansa. Dispararon ambos a un tiempo y los lobos huyeron precipitadamente, pero uno de ellos se quedó solo, tratando de arrastrarse detrás de sus compañeros, sin lograr apenas avanzar. Los hermanos reanudaron la marcha velozmente, seis a pie y Timo a caballo, delante. En seguida los lobos se detuvieron y, volviéndose ágilmente, se lanzaron de nuevo en persecución del grupo nocturno. Entonces levantaban nubes de nieve y hacían resonar la ancha pradera de Kiljava. Con la rapidez del huracán, las fieras se acercaron a su compañero, que se arrastraba como podía sobre su propia sangre, y siguieron adelante. Pero, apenas olfatearon la sangre, volvieron a él, levantaron un remolino de nieve, y, con ojos que brillaban feroces en la noche y las fauces abiertas en una mueca espantosa, se arrojaron contra su compañero herido. Tan feroz fue la pelea que se organizó en la pradera, que parecían venirse abajo las columnas del firmamento. Temblaba la tierra y la blanca nieve se convertía en inmunda papilla, porque las fieras desgarraban al que hasta hace unos momentos había sido su compañero, al hijo del bosque cuya sangre habían vertido Tuomas y Lauri con certeros balazos. Por fin volvió a reinar en el yermo nocturno el silencio, apenas roto por un débil rumor de crujir de huesos; los lobos, con las fauces sangrientas y los ojos llameantes, se disputaban los despojos de su compañero abatido. 06394
Bottom
06396
Top
Mutta kauhistavista vihamiehistänsä kaukana jo retkeilivät veljekset; ja ihanalle oli heidän korvissaan kaikunut susien murharähinä Kiljavalla, se oli heille pelastuksen suloinen ja hyvä sanoma. Läheni heitä Kuttilan avara niittu, jonka ympäri kaartaen heidän tiensä kulki ahteisen tienoon yli. Mutta ajan voittamisen tähden päättivät he nyt oikaista tämän niitun halki. Rynkäsivät he miehissä vasten aitaa, se murtui alas, ja Valko kantain kahta veljeksistä taas, astui yli kaadetun aidan ja läksi miesten huljan sukimana juoksemaan pitkin niitun sileätä pintaa. Mutta viipymättä riensivät perässä ne veljeksistä, joiden vuoro oli taasen tallata lunta. Poikki niitun kulki talvitie kirkonkylään, ja matkustavia, kolmella hevosella ja kolmella reellä, retkeili par'aikaa tällä tiellä. Mutta pahoin pelästyivät niin hevoset kuin miehet, koska näkivät veljesten lähestyvän heitä pohjosesta. Näkivät he kuunvalossa seitsemän miestä paitasillaan, pyssyt olalla, hevosinensa kiirehtivän esiin. Ja luulivat he joukon kiukkuisia peikkoja Impivaaran luolista karkaavan heidän päällensä. Kova oli niitulla liike ja meno. Virna-päisinä kiitivät matkustavien hevoset, kiitivät sinne, kiitivät tänne, ja miehistä mikä huusi, mikä siunaili, mikä kirosi ja lausui kaikuvalla äänellä. Mutta veljekset loivat tuskin silmänsä kohden tätä kiihkellystä, he vaan juoksivat vimmatusti Jukolaan päin yli Kuttilan niitun, ja savuna halkesi lumi heidän edellänsä. Tuli vastaan niitun toinen aita, he rynkäsivät miehissä päin, se murtui alas räiskähtäin, ja pian he retkeilivät mäkisellä tiellä taas. Así se libraron los hermanos de sus terribles enemigos y pudieron proseguir su marcha. Los siniestros aullidos de los lobos en Kiljava sonaron en sus oídos como deliciosa música que les anunciaba su salvación. Llegaron a la vasta pradera de Kuttila, y como el camino que la rodeaba era muy accidentado, decidieron atravesarla. La cerca cedió ante ellos, y Valko, cargado con los dos jinetes de turno, saltó sobre la valla derribada y, hostigado por el látigo, galopó por la llana superficie. Los hermanos que iban detrás pisando la nieve corrieron tras el animal sin descanso. Cruzaba la pradera un camino de invierno que conducía a la iglesia, y unos viajeros que pasaban por allí, con tres caballos y tres trineos, se quedaron aterrorizados al ver a los hermanos que bajaban del norte. A la luz de la luna distinguieron siete hombres en camisa que, con una escopeta al hombro, corrían tanto como el caballo, y los tomaron por trasgos salidos de las cuevas de Impivaara que se les echaban encima. La confusión y el revuelo que se produjo en la pradera fue enorme. Los caballos, enloquecidos, se lanzaron desenfrenados y se dispersaron; uno de los viajeros daba espantosos gritos, otro se quejaba con ayes lastimeros, y otro lanzaba improperios y maldiciones. Pero los hermanos, sin hacer caso ni volver apenas la vista a los aterrorizados viajeros, prosiguieron su imparable carrera hacia Jukola a través de la pradera de Kuttila, donde la nieve se abría como humo delante de sus pasos. Al llegar a la valla del otro lado arremetieron contra ella violentamente y siguieron por el camino quebrado. 06395
Bottom
06397
Top
Mutta olipa tämä yö heille kamala ja hirmuinen. He juoksivat ankarasti, juoksivat vilkaisten ja huohoittain, ja epäilys tuijotteli ulos heidän seiväskankeista katseistansa, jotka he lakkaamatta teroittivat kohden entistä Jukolan kotoa. Niin he sanaakaan lausumatta kirmasivat yhä eteenpäin, ja nopeasti pakeni heidän altansa luminen maa. Mutta viimein, ehdittyään Pohjanpellon töyrylle, näkivät he kalveassa kuutamossa, mäen rinteellä Jukolan talon, ja melkein yht'aikaa kuului heidän suistansa: »Jukola, Jukola!» Siitä juoksivat he mäkeä alas, harppasivat Ojaniitun poikki kuin siivitetyt peikot ja kiepoivat taasen mäkeä ylös, ja seisoivat talon teljetyn oven kynnyksellä. Aikaa ei ollut heillä kolkuttamaan ja odottamaan laskemista sisään, vaan rynkäsivät he kaikin voimin päin ja ryskyen ja kolisten lennähti porstuvan jykevä ovi auki. Pauhulla ja töminällä riensivät he porstuvasta tupaan ja siitä tuulenpuuskana tulisijan hiilistöön, josta heitä vastaan hengitti kallis lämmin. Mutta kovin säikähtyi nahkapeitturin unihoureinen perhe, luullen ryövärien karkaavan heidän päällensä. Aquella noche fue horrible y espantosa para los hermanos. Corrían tanto como sus piernas les permitían, jadeando, con la desesperación del alma reflejada en sus ojos hundidos, que no dejaban de mirar hacia su antiguo hogar de Jukola. Avanzaban sin decir palabra, y la tierra nevada huía rápida bajo sus pasos. Pero cuando por fin llegaron a la cima de Pohjanpelto y al claro de la luna vieron en la falda de una colina la granja de Jukola, todos exclamaron a pecho abierto: «¡Jukola, Jukola!» Entonces se lanzaron cuesta abajo, atravesaron como duendes alados el prado de Ojaniittu, subieron la pendiente y se encontraron ante la puerta cerrada de su granja. La impaciencia no les permitió llamar a la puerta y esperar que se les invitase a entrar, de manera que, arrojándose con todas sus fuerzas contra ella, la abrieron con violento estruendo. Se precipitaron, pataleando, de la entrada a la sala, y corrieron atropelladamente hacia el rescoldo del horno, que los recibió con la agradable caricia de su calor, mientras la familia del curtidor, que se había despertado sobresaltada por el ruido, era presa del pánico. 06396
Bottom
06398
Top
NAHKAPEITTURI. Kuka hirviö näin astuu kunniallisen miehen huoneesen juuri joulu-yönä? Sano; pyssyni on ojennettu! El curtidor.—¿Qué monstruo entra así en casa de un hombre honrado, nada menos que en la noche de Navidad? Contesta, mi escopeta te está apuntando. 06397
Bottom
06399
Top
TUOMAS: Olkoon pyssy rauhassa, mies. Tuomas.—Deja tu escopeta, buen hombre. 06398
Bottom
06400
Top
AAPO: Älä ammu oman talon väkeä. Aapo.—No dispares contra la gente de la granja. 06399
Bottom
06401
Top
JUHANI: Me olemme, Jumala paratkoon, Impivaarasta. Juhani.—Venimos... ¡Dios nos proteja!... venimos de Impivaara. 06400
Bottom
06402
Top
TIMO: Entisen Jukolan seitsemän poikaa! Timo.—Somos los siete hijos del viejo Jukola. 06401
Bottom
06403
Top
SIMEONI: Herra armahtakoon meitä! Seitsemän sielua on menossa ijankaikkisuuteen juuri tällä hirmuisella hetkellä. Herra armahtakoon meitä! Simeoni.—¡Que Dios nos tenga compasión! En este terrible instante, siete almas están camino de la eternidad. ¡Que Dios nos ampare! 06402
Bottom
06404
Top
JUHANI: Tuli poltti tuon oivallisen pirttimme metsässä ja kaiken tavaramme myös. Tännehän nyt vilkaisimme kuin jänikset ilman yhtäkään muuta ruumis-pahan verhoa kuin paitariepu, lyhyt miehen paitariepu. Ja se oli kova leikki. Juhani.—Un incendio voraz ha destruido nuestra hermosa cabaña del bosque con todo lo que teníamos en ella. Hemos llegado corriendo hasta aquí como liebres, sin más protección para nuestro cuerpo que una simple camisa, nada más que la camisa. ¡Menuda broma! 06403
Bottom
06405
Top
NAHKAPEITTURIN EMÄNTÄ. Herresta varjele! La mujer del curtidor.—¡Que Dios no se aparte de nosotros! 06404
Bottom
06406
Top
NAHKAPEITTURI. Voi teitä kurjia! El curtidor.—¡Pobres muchachos! 06405
Bottom
06407
Top
JUHANI: Niin, onkos tämä enään laitaa! Tässähän nyt istumme kuin harakat, huutaen Herran armoa. Ah! mun täytyy itkeä. Juhani.—¡Algo increíble! Aquí estamos como urracas implorando la gracia divina. ¡Es para echarse a llorar! 06406
Bottom
06408
Top
EMÄNTÄ. Kurjat lapsukaiset! Riennä, ukko, virittämään valkeata. La mujer.—¡Pobres chicos! ¡Tú, marido, aviva el fuego! ¡Pronto! 06407
Bottom
06409
Top
EERO: Voi onneton yö, voi onnettomia meitä! Eero.—¡Desgraciada noche y desgraciados nosotros! 06408
Bottom
06410
Top
AAPO: Voi kauhistuksen yötä, voi! Aapo.—¡Espantosa noche, ay de mí! 06409
Bottom
06411
Top
SIMEONI: Ah voi! Simeoni.—¡Uf! 06410
Bottom
06412
Top
JUHANI: Älä itke, Eero, älä itke, Simeoni, älä yhtään ruikuta, Aapo! Älä itke, älä itke, Eero-veljeni; sillä nyt olemme suojassa. Mutta olipa se turkin marssia. Juhani.—No llores, Eero; no llores, Simeoni, y tú no te lamentes, Aapo. Eero, pequeño Eero, no llores, que ya estamos bajo techo. ¡Pero qué carrera en pelo nos hemos dado! 06411
Bottom
06413
Top
EMÄNTÄ. Voi ihmislasta täällä, voi! La mujer.—¡Ay, pobre hijo del hombre, aquí en el mundo! 06412
Bottom
06414
Top
JUHANI: Kultainen emäntä, teidän itkunne ja surkutuksenne saattaa minun uudestaan kyyneleisin. Ah! Mutta älkäät itkekö, muori, älkäät itkekö! Olemmehan jo pääsneet petoin ja pakkasten kynsistä tänne kristillisten lähimmäisten lämpymään. Ja siitä Jumalalle kiitos. Juhani.—Querida granjera, su compasión y sus lágrimas arrancan las mías de nuevo. Pero no llore, mujer, no llore. Nos hemos librado de los colmillos de las fieras y del frío, y henos aquí entre cristianos, entre nuestros semejantes, al amor de la lumbre. ¡Que Dios sea loado! 06413
Bottom
06415
Top
TUOMAS: Surkea, perin surkea on tilamme. Mutta tehkäät meille loimottava pystyvalkea, tuokaat myös pari lyhdettä olkia sijaksemme laattialle ja saattakaat Valko talliin ja heiniä eteen. Tuomas.—Venimos en un estado lastimoso, verdaderamente lastimoso. Mantened un buen fuego y traednos unos haces de paja para que podamos dormir en el suelo, y llevad a Valko, nuestro caballo, al establo y dadle una ración de heno. 06414
Bottom
06416
Top
AAPO: Suokaat anteeksi, että lain nimessä ja henkemme tähden näin lujasti anomme teiltä apua ja holhomista. Henkemme tähden, henkemme tähden! Aapo.—Perdonad si nos ponemos pesados pidiéndoos ayuda y protección tan enérgicamente en nombre de la ley y por nuestra vida... ¡porque ella nos va en esto! 06415
Bottom
06417
Top
JUHANI: Oi armonliiton enkelit! istuuhan henki juuri nokkani kärjessä vallan lähtemäisillänsä, lähtemäisillänsä.--Jos on talossa lihaa ja olutta, niin tuokaat esiin.--Kas se vasta leikki oli, löylytys, jota muistamme.--Tuokaas lihaa ja lämmitettyä olutta kalliin henkemme ja sielumme tähden. Juhani.—¡Oh, ángeles de misericordia! Siento la vida en la punta de la nariz como si fuera a huir, a escapárseme. Traednos carne y cerveza, si tenéis en casa. Ha sido un juego al que ningún otro puede compararse, una desgracia que no se borrará de nuestra memoria. ¡Dadnos carne y cerveza caliente, por el amor de nuestra vida y de nuestra alma! 06416
Bottom
06418
Top
NAHKAPEITTURI. Miten ehdimme ja voimme, hyvät ystävät, ja saatuani ensin huoneesemme valoa.--Teitä onnettomia! paitasillaan juuri. El curtidor.—Haremos lo que esté de nuestra mano, amigos, una vez que haya hecho un poco de luz en la casa. ¡Desdichados! ¡Sin más ropa que la camisa! 06417
Bottom
06419
Top
JUHANI: Ei ryysyä päässä eikä kenkärajaa töppösissä. Katsokaas noita Sipillan-jalkoja, katsokaas. Juhani.—¡Ni un mal trapo viejo para la cabeza, ni unos zapatos remendados para los pies! Mira estas patas enrojecidas como las de Sibilo. ¡Mira! 06418
Bottom
06420
Top
NAHKAPEITTURI. Karvojahan tämä pöyhistää. Tules katsomaan, muija. El curtidor.—Los pelos se me ponen de punta. ¡Ven a ver, mujer! 06419
Bottom
06421
Top
TIMO: Katsokaas minunkin sääriäni. Timo.—¡Y mire mis piernas! 06420
Bottom
06422
Top
JUHANI: Mitä ne ovat näiden rinnalla? Tuossa! Katsos, poika, paistikkaita. Juhani.—¿Cómo pueden compararse las tuyas con las mías? ¿No las ves? ¡Son como rábanos cocidos! 06421
Bottom
06423
Top
TIMO: Entä tuossa! Timo.—¿Y éstas? 06422
Bottom
06424
Top
JUHANI: Mitä sinun koipes tässä ovat? Juhani.—¡Bah, bah!, ¿qué son tus pantorrillas comparadas con las mías? 06423
Bottom
06425
Top
TIMO: Ja minunko? Äläs mitään. Nähkääs nyt. Onkos tämä ihmisen-lihaa? Timo.—¿Qué dices? Fíjate en las mías. ¿Es esto carne de hombre? 06424
Bottom
06426
Top
NAHKAPEITTURI. Riennä, muija, katsomaan. El curtidor.—Ven en seguida a mirar, mujer. 06425
Bottom
06427
Top
EMÄNTÄ. No hyvät ihmiset ja taivaan voimat! La mujer.—¡Oh, buena gente y poder del Cielo! 06426
Bottom
06428
Top
JUHANI: Niin, onkos tämä enään laitaa?--Tuomaankin silmät ovat kosteat. Älä itke, Tuomas.--Kun ma sanonkin: onkos tämä laitaa? Juhani.—Sí. ¿No es algo nunca visto? Hasta los ojos de Tuomas se humedecen. No llores, Tuomas. Como decía, ¿no es algo nunca visto? 06427
Bottom
06429
Top
TIMO: Näinhän täällä ihmisen vasikkaa lennätetään. Timo.—Así se trata aquí a la pobre ternera humana. 06428
Bottom
06430
Top
EMÄNTÄ. Kuinka ne nyt punoittaa ja hohtaa, punoittaa ja hohtaa! Hyvät ihmiset! La mujer.—¡Qué enrojecidas y escocidas están! ¡Oh, Dios mío! 06429
Bottom
06431
Top
TIMO: Kuin rauta ahjossa, varsinkin meltorauta. Hi, hi! Timo.—Como el fuego en la fragua, o, mejor, como hierro al rojo vivo. ¡Je, je! 06430
Bottom
06432
Top
EMÄNTÄ. Niin punaiset, niin punaiset! Herresta varjele! La mujer.—¡Vaya si están encarnadas! ¡Dios nos ayude! 06431
Bottom
06433
Top
JUHANI: Ovatpa ne juuri »valanto-vasken kaltaiset», niinkuin seisoo raamatussa. Herra auttakoon meitä vaivaisia! Juhani.—«Semejantes a azófar incandescente», como dice la Biblia. ¡Dios tenga piedad de nosotros! 06432
Bottom
06434
Top
EMÄNTÄ. Voi teitä lapsukaisia! La mujer.—¡Pobres muchachos! 06433
Bottom
06435
Top
LAURI: Tehkäät mitä pyysimme ja lupasitte. Lauri.—Haga lo que le dijimos y nos había prometido. 06434
Bottom
06436
Top
AAPO: Me rukoilemme: rientäkäät! Itse kyllä laitamme pystyvalkian, koska täällä nurkassa löytyy halkoja, uhkeita, tuohisia halkoja. Aapo.—¡Pero dense prisa, por lo que más quieran! Ya nos ocuparemos nosotros del fuego, puesto que en aquel rincón hay leña de abedul. 06435
Bottom
06437
Top
JUHANI: Niinpä vanhassa Jukolassa, noiden tuttavien, nokisten ortten alla istumme taas, ja tässä viivymme aina Vappuun asti. Entinen tupa olkoon vielä tämän talven kortteerinamme. Juhani.—Otra vez estamos en nuestra vieja Jukola, bajo estas queridas vigas ahumadas, y aquí nos quedaremos hasta principios de mayo. Nuestra antigua habitación será nuestro refugio de este invierno. 06436
Bottom
06438
Top
TUOMAS: Mutta annappas kesän tulla. Tuomas.—Espera que llegue el verano. 06437
Bottom
06439
Top
JUHANI: Annappas kesän tulla, ja pirtti, ensimmäistä uhkeampi, seisoo Impivaaran aholla taas. Juhani.—Espera que llegue el verano, y una casa, más hermosa que la anterior, surgirá de nuevo sobre la pradera de Impivaara. 06438
Bottom
06440
Top
TUOMAS: Koska vaan lumi on mennyt, kaikuupa vieläkin kirvesten iskuista korvet ja vuoret ja Jukolan veljesten ei tarvitse enään kerjätä tuulenturvaa muilta. Tuomas.—Cuando la nieve se haya derretido, los bosques y los montes resonarán con los golpes, y los hermanos de Jukola no tendrán más necesidad de mendigar de los demás un resguardo contra el viento. 06439
Bottom
06441
Top
JUHANI: Potrasti sanottu. Tuomas, unohtakaamme se kirottu temppu, joka saattoi pirttimme tuleen, ja kuvailkaamme mielessämme uutta pirttiä, jonka kohotamme pystyyn taas. Juhani.—¡Bien dicho! Tuomas, olvidemos este desgraciado suceso que nos ha hecho prender fuego a nuestra casa y soñemos con la que levantaremos de nuevo. 06440
Bottom
06442
Top
TUOMAS: Tiedä, että jo lähteissämme peloittavalle retkelle povestani kaikki närä hälveni; ja tiedä, koska tiellä, juostessas mun jäljessäni, sinä puhaltelit niskaani kuin uiva orhi, niin leikkasipa tämä sydäntäni. Tuomas.—Debes saber que al emprender este horroroso viaje ya se había desvanecido todo el rencor de mi pecho, y que cuando tú corrías detrás de mí, echándome el aliento en el cuello como un semental que nada... ¡se me hacía pedazos el corazón! 06441
Bottom
06443
Top
JUHANI: Sentähden riemuitkaamme, että se retki on päätetty ja että seisomme lämpöisessä pirtissä taas.--Tuossahan tuodaan meille ruokaa ja juomaa ja tuossa kaksi valtaista lyhdettä kiiltäviä olkia. Kiittäkäämme Jumalaa, armaat veljet! Juhani.—En fin, alegrémonos de que ese viaje haya terminado y de que nos hallemos de nuevo en una casa caliente. Pero, vaya, aquí nos traen de comer y de beber y dos grandes haces de paja brillante. ¡Démosle las gracias a Dios, mis queridos hermanos! 06442
Bottom
06444
Top
Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkia, jonka herttaisessa hauteessa veljekset itsiänsä mieluisasti lämmittelivät. Siinä hetken seistyänsä, seitsemän miehen rivissä, siirtyivät he pöytään, nauttimaan lihaa, leipää, makkaroita ja lämmitettyä olutta, jonka kaiken heille nahkapeitturin emäntä, armoitteleva vaimo rakensi. Isäntä itse otti huolen Valkosta, talutti hänen talliin ja täytti soimen heinillä hänen eteensä. Viimein, seuraten miesten jälkiä, tulivat myös koirat synkeältä retkeltänsä, tulivat huohoittaen, liehakoiden, ja ilosta leimusivat heidän silmänsä. Suurella ilolla ottivat veljekset heitä vastaan: armoittelivat heitä, ravitsivat heitä ja hyväilivät heitä kaikin tavoin. El fuego de abedul llameó alegremente, y los hermanos, contentos, se calentaron junto a él. Después de permanecer un rato, los siete en fila, delante de las llamas, se sentaron a la mesa para gozar de la carne, el pan, las salchichas y la cerveza caliente que la compasiva ama les había preparado. El curtidor se hizo cargo de Valko y lo llevó al establo, llenándole el pesebre de heno. Finalmente, siguiendo las huellas de los hombres, los perros volvieron de su horrible excursión, fatigados, tiritando, pero brincando de gozo y con los ojos brillándoles de alegría. Los hermanos los acogieron felices, les acariciaron, les dieron de comer y no les escatimaron toda clase de carantoñas. 06443
Bottom
06445
Top
Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittyinä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin; siitä kallistui vaimo itsekkin vuoteellensa taas, ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas. Cuando acabaron de comer se tendieron en la paja y, envueltos en el vaporoso velo del sueño, pronto olvidaron la cruel lucha de la vida. Descansaron como benditos, al calor de las ardientes llamas, hasta que éstas fueron extinguiéndose y finalmente se apagaron. Entonces el ama cerró el portillo del horno, del cual se propagaba en la estancia un agradable calor. Luego se retiró a acostarse y un silencio completo se cernió de nuevo sobre la casa. Fuera arreciaba el frío crepitando a lo largo de las vallas. El viento gélido soplaba bajo el cielo cuajado de estrellas, desde el cual la cálida luna miraba sonriendo a la tierra. 06444
Bottom

Luku 07 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
07001
Top
Keväällä varhain, jo ennen kurkien tuloa, heittivät veljekset Jukolan, pakenivat Impivaaran aholle taas ja rupesivat kohta kaikin voimin rakentamaan itsellensä uutta pirttiä. Pian lepäsi nurkkakivillä jykeviä hirsiä ja kerros liittyi kerrokseen. Silloin monena päivänä aamun koitteesta aina iltahämärään paukkuivat kirveet ja jumahteli raskas nuija. Siinä Juhani, Aapo, Tuomas ja Simeoni istuivat kukin nurkallansa, mutta muut palhoilivat ja kiirittelivät lonnoja myöden hirsiä ylös rakennolle. Hiki-päin, mutta hauskalla mielellä aina he puuhailivat, ja vakaasti kohosi huone ja ympäri tuoksusi pihkan raikas haju. Mutta menipä taasen päiviä, joina veljekset ei liikuttaneetkaan kirveitänsä, vaan, kuorsaten sikeässä unessa, viettivät vuorokautensa illasta iltaan ja vielä kolmanteenkin aamuun. Era a principios de primavera, antes de que llegasen las grullas, cuando los hermanos salieron de Jukola para la pradera de Impivaara, donde se dedicaron con todas sus fuerzas a la construcción de su nueva morada. Pronto se alzaron sólidos troncos sobre las piedras angulares y unas capas se alzaron sobre otras. Durante muchos días, desde el amanecer hasta la puesta del sol, se oyó el chasquido de las hachas y el golpe de las mazas. Juhani, Aapo, Tuomas y Simeoni trabajaban cada uno en su propia esquina, mientras los otros recuadraban los troncos y los enderezaban a lo largo de las vigas transversales. Con la frente empapada de sudor, pero con ánimo alegre y satisfecho, trabajaban con ahínco y sin parar, y la cabaña se levantaba poco a poco, despidiendo un fresco olor a resina. Había días, sin embargo, en que los hermanos no empuñaban las herramientas y dormían de un tirón, roncando de una a otra noche, hasta la tercera mañana. 07001
Bottom
07002
Top
Kuitenkin, jo ennen laihopeltojen kellastumista kylässä, seisoi pirtti valmiina Impivaaran aholla; seisoi samassa paikassa, samassa muodossa ja tilassa kuin ensimmäinen; uhkeampana vielä se seisoi. Ja nytpä veljekset, koska luja pirttinsä oli valmis, taisivat päätyä täysin voimin pyyntöretkillensä taas. Sekä metsästykseen että kalastukseen Ilvesjärvelle varustelivat he itseänsä, läksivät aseinensa, pyydyksinensä matkaan, ja koiratkin seurasivat heitä tultaläikkyvillä silmillä. Väsymättä samoilivat he metsäisiä vuoria, soita ja maita ja viiltelivät kaikkialle järven heleää pintaa, kiehtoen itsellensä elaketta sekä hetkeksi että tulevaksi tuikeaksi talveksi. Ja silloin Ahtolan ja Tapion asujamista moni henkensä heitti. Antes de que las mieses se dorasen alrededor del pueblo, la cabaña de la pradera de Impivaara estaba concluida; se levantaba en el mismo punto, sobre un mismo plano y más sólida que la anterior. Ahora los hermanos podían dedicar a otros menesteres sus energías. Se proveyeron de todo lo necesario para cazar en el bosque y pescar en el lago de Ilvesjárvi y, seguidos de los perros de ojos vivaces, emprendieron largas excursiones con sus armas y pertrechos. Infatigables, recorrían los montes boscosos, los pantanos y los campos, y surcaban en todas direcciones la límpida superficie del lago, almacenando provisiones para los días inmediatos y para el crudo invierno que se avecinaba. Más de un habitante de los legendarios bosques y aguas, los reinos de Tapio y de Ah ti, perdieron la vida. 07002
Bottom
07003
Top
Mutta mielinpä nyt kertoa vanhasta Taula-Matista, veljesten ainoasta ystävästä täällä metsissä.--Oli ukko, nimeltä Taula-Matti; asui tuuhealla, visaisella mäellä, yksin hän asui pienessä majassansa muutama tuhannen askelia Impivaaran vuoresta. Taulaa teki hän pehmeintä Hämeessä ja vallan vahvoja tuohikenkiä, ja tämä virkansa toi hänelle puuttumatta jokapäiväisen leipänsä. Nuorempana oli hän matkustanut Pohjanmaalla, jonne jalona kyytimiehenä seurasi entistä pitäjän provastia, joka oli muuttanut aina Lapinmaan rajoille. Siellä oli Taula-Matti viipynyt seuraavan kesän, pyynnellen karhuja, ahmoja ja kurkia Pohjolan äärettömillä rämeillä. Näiltä retkiltä oli hänellä kertomista paljon; ja muisto oli hänellä verrattoman tarkka; eipä hän unohtanut mitä hän kerran näki tai kuuli. Tarkka oli myös hänen havaintonsa ja silmänsä; pyörryttävien salojen halki hän vaelteli milloinkaan eksymättä. Ei löytynytkään paikkaa niin kaukaista, missä hän vaan kerran oli käynyt, jonka suuntaa ei hän luullut tietävänsä, erehtymättä hiuskarvan vertaa. Hän osoitti sen kohta peukalollansa; ja turhaan väittelivät vastaan, niin järkähtämättömänä piti hän tietoansa. Jos esimerkiksi häneltä kysyit: »missä on Vuokatti», vastasi hän kohta, puskien peukalollansa kohden taivaan reunaa: »tuolla; katso pitkin peukaloani; tuolla, vaikka ampuisit. Kuusamon kirkko on tuon pienen kuveron kohdalla, mutta siitä pieni kukon harppaus oikealle kulkee linja Vuokattiin». Samoin, jos kysyit häneltä: »missä on Porrassalmen tappeluskenttä», vastasi hän taasen viipymättä ja puskien peukalollaan kohden taivaan reunaa: »tuolla; katsos pitkin peukaloani; tuolla, vaikkas ampuisit». Niin oli ukko tarkka, ja tarkoin tunsi hän myös metsät monien peninkulmien avaralta majansa ympärillä. Moneen ristiin oli hän ne astellut, etsien milloin kääpiä, milloin kenkätuohia ja milloin käyskellen pauloillansa. Tapahtui myös joskus, että hän, näin ympäri kuljeksien, poikkesi Impivaaran pirttiin tervehtimään veljeksiä. Ja silloin oli veljeksillä hauska hetki: suut selällään he kuultelivat ukon kertomuksia, suut selällään ja korvat pystyssä kuin nahkasiiven korvat.--Kerranpa taasen eräänä elokuun iltana istuu hän veljesten luona, haastellen metsäretkistänsä pohjoisilla mailla. Me gustaría hablar ahora del viejo Matti, el recogedor de yesca, único amigo de los hermanos en el bosque. Érase, pues, un viejo llamado Matti, el de la yesca, que vivía en una colina poblada de abedules veteados y nudosos. Habitaba solo en una pequeña choza a unos miles de pasos de Impivaara. Fabricaba la yesca más blanda de la provincia de Hame, así como sólidos calzados de corteza de abedul, y con este oficio se ganaba su pan cotidiano. De joven había viajado a Ostrobotnia en calidad de gran postillón del antiguo pastor de la comarca, que se había trasladado hasta las fronteras del país lapón, y allí permaneció Matti, el de la yesca, cazando osos, glotones y grullas en las inmensas ciénagas del Norte. No paraba de contar cosas de aquellas expediciones, que recordaba con todo detalle, ayudándose de la incomparable memoria que poseía. Nada de lo que oía o veía, aunque sólo fuese una sola vez, se le olvidaba. Pero, además, sus dotes de observación y su vista eran tan notables como su memoria. Caminaba por los intrincados y extensos bosques sin vacilar, y no había lugar, por distante que fuera, que no estuviese seguro de conocer con pelos y señales, con tal de que hubiese estado una vez en él. Inmediatamente lo señalaba con su pulgar, y tan seguro estaba de conocerlo, que no toleraba que nadie le contradijera. Si uno le preguntaba: «¿Dónde está Vuokatti?», Matti le contestaba al momento, apuntando con el pulgar al horizonte: «Está allá, mira la dirección de mi dedo, como si fueras a disparar. La iglesia de Kuusamo está en la dirección de esa quebrada, y a un salto de gallo, a la derecha, pasa la línea hacia Vuokatti.» Y si otro le preguntaba: «¿Dónde está el campo de batalla de Porrassalmi?», el viejo contestaba sin vacilar, tendiendo el pulgar hacia el horizonte: «Allí, mira la dirección de mi dedo, como si fueras a disparar.» Y es que el viejo, que había cruzado los bosques y recovecos que rodeaban su choza en todas las direcciones, en busca de yesca y de corteza de abedul para su oficio, y para comprobar sus trampas para animales, los conocía como la palma de la mano. Ocurría, pues, a veces, que el viejo, en sus andanzas, entraba en la casa de Impivaara a saludar a los hermanos, y éstos se entusiasmaban escuchando las historias del viejo, boquiabiertos y con las orejas tiesas como las de los murciélagos. Y he aquí que una noche de agosto sorprendemos a Matti en casa de los hermanos, refiriéndoles sus cacerías por tierras del Norte. 07003
Bottom
07004
Top
JUHANI: Vai niin. Mutta kuinkas sitten? Juhani.—¿Sí? ¿Y qué ocurrió después? 07004
Bottom
07005
Top
TAULA-MATTI. Niin, kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle, heiluvaan suohon, ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan. Löydettiin monta lämpöistä kurjenpesää, ammuttiin monta kirkuvaa kurkea, pullistettiin pussimme munilla ja höyhenillä, ja kurjet viskasi mies aika rykelmänä olallensa. Ja sitten me ryypättiin.--Siitä lähdettiin liesuun taas, koirat ja kurjet niskassa, yli helluvan ja hyllyvän, porisevan ja pirisevän rämeen; ja usein oli uros menemäisillänsä kuun kullan päiviksi ijankaikkiseen syvyyteen, niskassa mariseva koira. Mutta tultiinpas kuitenkin mäikyvälle mäelle taas, navealle taipalelle, vaikka märkinä kuin uitetut hiiret. Siihen rakennettiin yöleiri, tehtiin heiluva tuli ja riisuttiin päältä lotisevat nutut. Eikä siinä muuta kuin tempasit tuppeen vaan sekä housut että paidan, tuppeen kuin ankerjaannahan. Höyrysivät pian vaatteet oksilla, kihisivät kurjen-munat mujussa ja me itse nyt kääntelimme ja vääntelimme tuossa tulosen herttaisessa hauteessa, ilki-alastomina kuin öiset kyöpelit. Ja sitten me ryypättiin.--Mutta mitenkäspä luonnistui aika? kuinkaspa kului meiltä toukoyö? Ainahan tuossa koirat kiertelivät noita kosteita sieraimiansa ja mulkoilivat ylös puitten latvoihin. Lopultahan mekin rupesimme tirkistelemään ylöspäin, ja mitäpäs näimme siellä? Matti.—Así es. ¿Que qué pasó? Pues pasó que llegamos a una gran hondonada, una ciénaga movediza, y nos deslizamos con los esquís a través de la sima llena de borboteos. Encontramos calientes nidos de grullas en gran cantidad, abatimos las chillonas a montones y llenamos los sacos de huevos y plumas. Atadas las grullas en racimos, nos las cargamos a la espalda. Luego nos sacudimos un lingotazo y reanudamos la marcha llevando a hombros grullas y perros, a través del pantano movedizo, chapoteando y con riesgo de hundirnos para siempre en enormes profundidades, con el perro gruñéndonos en la nuca. En esto llegamos a un cerro rumoroso, en tierra firme, pero mojados como topos que acaban de vadear un arroyo. Levantamos un campamento nocturno, encendimos un fuego movedizo y nos quitamos las ropas, que estaban chorreando. Fijaos cómo estaríamos de empapados, que tuvimos que arrancarnos los pantalones y la camisa como se arranca la piel de una anguila. Pronto humearon nuestras ropas colgadas de las ramas, los huevos de grulla chisporrotearon en la ceniza; mientras, nosotros, desnudos, saltábamos alrededor del fuego como fantasmas nocturnos, y después nos sacudimos un lingotazo. El tiempo pasaba sin sentir; se iba la noche primaveral. Los perros no dejaban de moverse de un lado a otro con sus hocicos húmedos y miraban desconfiados entre el follaje de los árboles. Por fin nos pusimos también nosotros a observar. ¿Y qué diréis que vimos? 07005
Bottom
07006
Top
JUHANI: Sanokaas. Kaiketi pienen kyynysilmän karhunpoikasen. Juhani.—¡Diga! ¿Un osezno dormitando? 07006
Bottom
07007
Top
TIMO: Tai itse Körrin ja Kyöpelin, arvaan minä. Timo.—¿O el mismísimo Satanás? 07007
Bottom
07008
Top
TAULA-MATTI. Ei niin eikä näin, vaan istui siellä tumpuri ahma-vetkale kuivan, partaisen männyn haarikossa. Heiskanen ampui, mutta turhaan; Pikku-Jussi ampui, mutta turhaan; livautinpa lopulta minäkin, mutta melkein samalla autuudella. Heilahti ahma vaan kerran ja ärähti oikein äkeästi, mutta istui koreasti oksalla jäljellä. Silloin huusi Heiskanen: »noidanjuonia, noidanjuonia!» otti taskustansa kuolleenhampaan, puri siihen muutaman kerran ja sylki luotiin, jonka hän kiersi uudestaan pyssyynsä. Sitten soikotteli hän hetken kädellänsä ilmassa ja, väännellen silmiänsä peloittavasti, lausui, peevelin poika, pari kolme eriskummallista, hirveätä sanaa, ampui, ja alaspa mötkähti männystä ahma. Mutta kaukana kuolemasta oli vielä peijakas, ja nousipa leikki taas. Me itsehän, ihan alastomina kuin oltiin, emme taitaneet astua juuri liki tuota häijyläistä; eivätkä mielineet lähestyä häntä koiratkaan, vaan tuossa he nilkuttelivat ja nalkuttelivat syllän päästä, koska ahma pyrskäytteli, pyrskäytteli heitä moristen pensastosta vastaan. Noitavoimat, näettekös, vaikuttivat vieläkin. Mutta rupesi Heiskanen taasen latomaan suustansa kauheita sanoja, soikotellen kättänsä ja väännellen silmiänsä hirveästi. Ja kas kun nyt koira oikein karkasi kiinni tuohon punakitaiseen vekamaan karkasi kipenöitsevänä rakettina vaan, niin tulipas siitä pöllytys. No herran poika kun se koira nyt pani sen ahma-rukan noin, noin, noin vaan! Etpä, peijakas vie, ole nähnyt sellaista löylyä ja kuranssia vielä, et totisesti. Matti.—Ni lo uno ni lo otro, sino un enorme glotón pardo oscuro, colgado el muy holgazán en una rama de pino seco y barbudo. Heiskanen disparó y falló, y lo mismo le pasó a Jussi el pequeño. Entonces tiré yo, pero casi con la misma suerte. El glotón se movió ligeramente y gruñó furioso, pero siguió en la rama como si tal cosa. Entonces Heiskanen gritó: «¡Brujerías, brujerías!», y sacando del bolsillo un diente de difunto y mordiéndolo dos o tres veces, escupió en una bala con la que cargó de nuevo su escopeta. Luego, agitando la mano en el aire y girando los ojos que daba miedo, aquel hijo del demonio pronunció dos o tres palabras extrañas y terribles, disparó, y el glotón cayó redondo del pino. Pero el bellacón estaba todavía lejos de la muerte, y el juego comenzó de nuevo. Nosotros, completamente desnudos, no osamos acercarnos a aquel maldito truhán, y ni siquiera los perros parecían dispuestos a hacerlo, sino que se movían y respingaban a prudente distancia, mientras el glotón escupía contra ellos y gruñía amenazador desde un matorral. Se veía que sus poderes mágicos estaban vivos todavía. Pero Heiskanen volvió a proferir palabras espantosas mientras agitaba la mano en el aire y giraba como un loco sus ojos, y cuando un perro se lanzó por fin contra el criminal, como un cohete chisporroteante, ¡vaya la que se armó! ¡Ah, hijos de Dios, no queráis saber cómo le puso el perro al pobre glotón! ¡Así, así, así! ¡Qué barahúnda! ¡Nunca visteis un follón semejante! 07008
Bottom
07009
Top
JUHANI: Tulimmaista tuhannen! Juhani.—¡Mil rayos! 07009
Bottom
07010
Top
TIMO: Siinä olis ollut lysti! Timo.—¡Qué divertido hubiese sido estar allí! 07010
Bottom
07011
Top
TAULA-MATTI. Olipa se hauskaa ja lystillistä leikkiä, oli mar'! Matti.—Un juego la mar de divertido, ya lo creo. 07011
Bottom
07012
Top
TIMO: Ja sitten pistitte ahman pussiinne? Timo.—¿Y entonces echasteis el glotón al saco? 07012
Bottom
07013
Top
TAULA-MATTI. Olihan tuo pulskeakin pussiin pistettävä jalli; lihava köntti. Niin; ja sitten me ryypättiin.--Sitten pu'imme nutut päällemme taas, kruutikuivana, ja pantiinpas koreasti ma'ata tuohon heiluvan tulen hauteesen. Mutta vähänpä siinä unta uneksuttiin, koska noidannuolia kuin tulisia kärmeitä lenteli lakkaamatta ristiin, rastiin ilmassa huimaavan päämme yli. Useinpa kyllä putkahteli Heiskanen ylös, huutain korkealla äänellä: »sammu, noidannuoli, sammu, noidannuoli!» ja kohahtaen raukeni heistä moni mikä metsään, mikä harmaasen suohon, mutta useampi vielä mennä pyhkäsi pitkin sileätä tietänsä, huolimatta hänen huudostansa. Kerranpa kuului, viiltäen pohjosesta etelään, riivatun äkeä ja vinha puhina, jota seurasi vielä pientä vilinätä kauan. Mikähän pokko siitä vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta, joka hetken päästä minulle morahtaen vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi».--Kului taasen tunti, kului kaksi, ja tulta iski liepeä, sumuinen ilma. Mutta idästä suon partaalta kuului äkisti ääni kuin sammaleisten kuusten kohaus, ja vastasi nyt suon läntiseltä rannalta pian taasen toinen ääni, mutta hieno niinkuin kahaus pienestä koivistosta. Mikä kohaus se siellä, ja mikä kahaus tämä täällä? kysyin minä taasen, ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan kuusiston toatto tyttönsä kanssa».--Mutta meni vihdoin yö ja koitti kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. Kas kun nyt juuri metsän rannalla näimme hallavan, sen peevelinmoisen suden, mutta hän pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä. Näkyi viimein enään vasempi takajalkansa, minä ojensin pyssyni ja ammuin tassun poikki, poikki niinkuin rouskun, mutta pelastipa hän nahkansa kuitenkin. Poikki ammuin äijä-paran töppösen. Matti.—¡Pues no faltaba más! ¡Menudo bocado era el cebón, como para no echarle en el saco! Así lo hicimos, claro. Entonces nos sacudimos un lingotazo. Luego nos pusimos la ropa, seca como la pólvora, y nos echamos a dormir junto al fuego de llamas movedizas. Pero apenas pudimos pegar ojo, porque, como serpientes encendidas, volaban por el aire en todos los sentidos flechas embrujadas, produciéndonos temblores de vértigo. De vez en cuando, Heiskanen se levantaba de un salto gritando: «¡Apágate, flecha embrujada; apágate, flecha embrujada!» Más de una caía con un chasquido seco en el bosque o en el pantano gris, y la mayor parte no cesaba de volar a pesar de sus gritos. Una vez se oyó un fragor horrible que rasgaba el aire de norte a sur, seguido de un débil susurro. «¿Qué espíritu maligno acaba de pasar por ahí?», pregunté a Heiskanen, quien, al cabo de un rato, me contestó entre dientes: «¡El legendario Hiisi, el Demonio!» Transcurrió una hora, transcurrieron dos, y el aire ligero y brumoso seguía lanzando brasas de fuego. Entonces, de pronto, de la parte este, a orillas del pantano, llegó una voz parecida al ruido de los abetos musgosos, y al punto contestó otra voz procedente de la orilla opuesta, una voz apagada como la brisa en un boscaje de abedules. «¿Qué es ese ruido de allí y esa brisa de allá?», volví a preguntar, y Heiskanen me contestó mascullando: «Es el Viejo del Bosque que charla con su hija.» Por fin acabó la maldita noche, despuntó el día y reanudamos la marcha. Pero no termina ahí la cosa, porque, nada más salir del bosque, vimos un enorme lobo gris que corría como una planta seca de guisante arrastrada por el viento. Ya no se le veía más que la pata izquierda. Me eché la escopeta a la cara y le rompí la pierna como si fuera ternilla; pero logró salvar la vida el pobre diablo. 07013
Bottom
07014
Top
TIMO: Voi peijakas! Kääppä poikki kuin jääpuikko, ja makasi edessänne maassa kuin pöydällä laskiais-sorkka? Timo.—¡Ésa sí que es buena! ¿Le rompió la pata como se rompe un carámbano y quedó en el suelo ante usted como una mano de cerdo sobre la mesa el martes de carnestolendas? 07014
Bottom
07015
Top
TAULA-MATTI. Ei sentähden juuri niin. Matti.—¡No tanto, no tanto! 07015
Bottom
07016
Top
TUOMAS: Mutta mistä huomasitte käpälän katkenneeksi? Tuomas.—Pues entonces, ¿cómo sabe que se le rompió la pata? 07016
Bottom
07017
Top
TAULA-MATTI. Juoksimmehan hänen jäljessään huikean matkan ja näimme usein kuinka, susi-pojan astellessa, laahaava, letkuva tallukkansa oli tehnyt tuommoisia kymmen-numeroja santaan. Matti.—Sencillamente, porque corrimos tras él durante largo rato y vimos que, al huir, dejaba huellas sobre la arena con la pata que le colgaba. Y esas huellas tenían forma de dieces. 07017
Bottom
07018
Top
TIMO: No vie sinun perhana! Kymmenen-numeroja santaan? Hi, hi, hi! Timo.—Pero, ¿qué dice? ¿El número diez sobre la arena? ¡Je, je, je! 07018
Bottom
07019
Top
TAULA-MATTI. Selviä kymmenen-numeroja. Matti.—Como lo oyes: dieces y muy claros. 07019
Bottom
07020
Top
JUHANI: Susi oli päivissä. Juhani.—¡Qué malparado estaría el lobo! 07020
Bottom
07021
Top
TAULA-MATTI. Susi oli päivissä, jos miehetkin. Mutta koirat peijakkaat eivät siirtyneet syltääkään kintuistamme, vaan astelivat alakuloisina, hännät lyyhyssä, ne ennen aina urheat koirat. Matti.—El lobo estaba muy malparado, sí, pero no menos los cazadores. Los malditos perros se pegaban a núestros calcañares y caminaban cabizbajos, con el rabo entre las piernas; ¡tan valientes como eran siempre! 07021
Bottom
07022
Top
AAPO: Mikä oli masentanut heidän intonsa? Aapo.—¿Qué es lo que les había acobardado? 07022
Bottom
07023
Top
TAULA-MATTI. Noitakeinot, hurmaavat lumouskaasut, joista ilma oli täys kuin kruutisavusta sodan ilma. Tosin koetti Heiskanen parastansa, manasi ja sadatteli, soikotellen kättänsä, mutta turhaan perin. Ja Pikku-Jussi veitikka, hän juosta tapsutteli kuin keri, tömitellen maata, hikoen kovin. Sillä eihän ollut pojalla koipea kun kaikkein korkeintaan kolme korttelia; mutta olipa hänellä oikein saukon selkä, pitkä ja sitkeä. Sitkeä oli koko mieskin, riivatun sitkeä ja kiinteä kuin saukko itse. Kauan hän pöllytteli sutta perään, joka ontuen tallusteli edellä; mutta eipä lopultakaan auttanut, vaan täytyi hänen heittää Häntä-Heikki metsien haltuun. Niin; ja sitten me ryypättiin. Ja koska tämä oli tehty, käytiinpäs astelemaan kotiapäin taas, kantain runsasta saalistamme. Niin asteltiin, pussit kainalossa, pusseissa munat ja höyhenet ja yhtä ja toista pienempää metsäviljaa; sukset ja kurjet selässä, pyssyt kourassa; ja vuoroitellen lönkytteli kunkin olalla karvainen ahma. Niin kuljettiin. Mutta lentelipä pilvien rajalla pieni, mököttelevä taivaanvuohi; minä ammuin sen ja pistin pussiini. Siitä käytyämme hetken, näinpä männyn latvassa siipioravan, litteän ja suurisilmäisen, minä ammuin sen ja pistin pussiini. Matti.—Las artes mágicas, un fluido mareante que llenaba el aire, como cuando en una batalla el aire se llena de humo de pólvora. Heiskanen hacía cuanto podía, lanzando exorcismos y profiriendo maldiciones, manoteando y gesticulando; pero todo en vano. Y el bribón de Jussi el pequeño estiraba las piernas como un enano y corría sudando como un condenado, porque resulta que Jussi tenía las piernas muy cortas, de tres palmos como mucho, y su espalda era como la de una nutria, de larga, flexible y resistente. Jussi era también resistente, endiabladamente resistente y entero como la nutria misma. Corrió y corrió largo rato detrás del lobo, que huía cojeando; pero nada logró, y hubo de dejar la bestia a merced de los bosques. Sí, y entonces nos sacudimos un lingotazo y reanudamos la marcha hacia la casa con nuestro rico botín. Caminábamos con los sacos bajo el brazo, dentro de los cuales iban los huevos y plumas de grulla y algunas piezas de caza menor, y con los esquís y las grullas a la espalda y la escopeta en la mano, mientras el glotón peludo colgaba por turno de la espalda de cada uno de nosotros. Así íbamos caminando cuando disparé a una becada que volaba a la altura de las nubes, y la metí en mi saco. Lo mismo hice con una alada ardilla, aplastada y de ojos grandes, que vi al cabo de un rato en la copa de un pino. La tumbé y la metí en el saco. 07023
Bottom
07024
Top
Tultiin lopulta väljille, korkeille ahoille ja näkyi kerran vielä tuolla etelässä Turkkilan talo, josta oli lähdetty tuimalle retkelle. Tultiin veriseen paikkaan, jonka Turkkilan isäntä jo pyyntiin mennessämme oli osoittanut meille ja jossa karhu kaksi päivää sitten oli tappanut uhkean orhin. Siinä katseltiin hetki kontion tahrattua pöytää, ja huomasinpa kohta, että hän nykyään, kaiketi menneenä iltana, oli auringon laskiessa käynyt nauttimassa tähteitä paististansa. Arvelinpa nyt hänen palaavan samaan paikkaan taasen tämänkin päivän sammuessa, ja sentähden päätin jäädä häntä vartomaan; mutta edelle, Turkkilaan läksivät muut iloista ehtoollista rakentamaan. Siinäpä seisoin nyt ja tuumiskelin, tuumiskelin ja pitelin päätäni kuinka tuota vierastani vuottaisin lakealla aholla, jossa, kiivetäkses ylös, ei seisnyt yhtään ainoata puuta. Mutta »sukkela vikkelän voittaa», keksinpä keinon viimein, oivallisen oikein moisen koneen. Näinpä siinä lähellä tervaskannon, mustan ja julman suuren, jonka juuret keväitten kirret oli kohottaneet ylös, ainakin kyynärän korkealle. Siitähän naputin kirveelläni poikki sen keskimmäisen juuren, joka tunkee oikeasti alas, kiskoin ulos ja avarsin kuoppaa vielä hieman. Sinne nyt matelin sisään, pistin kiväärini kidan ulos verikenttää kohden ja rupesin koreassa suojassa odottamaan ohtopoikaa, päälläni ankara linna. Hän tuli, läheni kontien arolta, iski hampaansa orhin revittyyn lapaan, ja päätinpä nyt varoten antaa hänelle lyijyä otsaan. Mutta peeveli kuitenkin! kilkahtipa silloin perin pikkuruisen tuo messinkiviilu pyssyni perässä vasten takkini tinanappia, ja kilahduksen kuuli paikalla kontion tarkka korva. Villittynä karkasi hän kohden, mutta paukahtipa häntä vastaan. Siitä kuitenkaan huolimatta, juoksi hän vaan päin, kirkuen peloittavalla äänellä. Kuuluipa nyt jytinätä pääni päällä: juuret ryskysi ja maa remahteli, koska monisarvinen kanto nostettiin päältäni pois. Ja minä poika-parka ajattelin jo tulleeksi tuhoni päivän ja varroinpa vaan, pyssy kourassa, koska tuikahtaisi esiin hirmun avattu kita. Mutta äkkiinpä nyt lakkasi telme, ja kaikki oli hiljaa, äänettä kuin haudassa, ja eipä, niinkuin odotin, tullutkaan tuosta iskettäväksi yhteen. Varroinpas hetken vielä, mutta katsoa kurkkasinhan lopulta pystyssä töröittävien juurien välistä toiselle puolelle, ja siellähän makasi ihan hengettömänä karhu, kaadettu kanto sylissä, ja vuodattaen uhkeasta rinnastaan vertansa multaan. Mutta heleijaa! ajattelin minä, seistessäni vapaana poikana taasen, vapaan taivaan alla. Olihan tervaskanto vallan sukkelasti siirtynyt päältäni pois. Llegamos por fin a altas y vastas tierras, y al sur apareció una vez más la granja de Turkkila, de la que habíamos partido para la batida. Cruzamos un paraje ensangrentado donde, según nos había dicho el amo de Turkkila antes de empezar la expedición, dos días atrás un oso había despedazado un semental que era una gloria. Nos quedamos mirando la puerca mesa donde la fiera había celebrado su banquete y, por ciertas señales, yo adiviné que el oso había vuelto recientemente, tal vez la tarde anterior, para acabar con los restos de su presa al ponerse el sol. Entonces, pensando que el oso volvería de nuevo al atardecer, decidí permanecer a la espera, mientras los demás seguían camino hacia Turkkila para preparar una deliciosa cena. Púseme a meditar, dándole vueltas a la cabeza sobre la manera de espiar a mi huésped en aquel terreno abierto, donde no había ni un árbol al que trepar. Pero como más vale maña que fuerza, acabé por descubrir un medio, se me ocurrió una jugarreta excelente. Cerca de donde me hallaba vi un tocón negro y corpulento cuyas raíces, descuajadas por los hielos primaverales, sobresalían un codo; corté a hachazos la raíz central, que se hunde derecha en la tierra, y, arrancándola, hice más grande el agujero. Luego me deslicé dentro, apunté el cañón de la escopeta hacia el lugar ensangrentado y, agazapado en el improvisado refugio, bajo la sólida fortaleza del tronco, esperé al querido peludito. De pronto vi a la fiera salir de unos matorrales próximos, acercarse a la carroña y poner la zarpa en el costado ensangrentado del semental; entonces decidí mandarle con mis mejores deseos una ración de plomo a la frente. Pero, ¡maldita sea!, la contera de metal de la culata chocó contra un botón de mi chaqueta, y el fino oído del oso percibió de inmediato el ligero ruido. El animal vino hacia mí, enfurecido; yo disparé, pero el hijo de puta no hizo el menor caso y se abalanzó sobre mí lanzando horribles gruñidos. ¡Para qué deciros el follón que se armó sobre mi cabeza! Crujieron las raíces y tembló la tierra cuando el tronco de múltiples cuernos se salió de cuajo de una fuerte sacudida. Creí, desgraciado de mí, que había llegado mi última hora. Me quedé encogido, las manos engarfiadas en la escopeta, esperando ver aparecer las fauces abiertas del monstruo. Mas he aquí que, de pronto, cesó todo movimiento y todo ruido. Me sentí rodeado de un silencio sepulcral. El cuerpo a cuerpo, que tanto temía, no llegaba. Permanecí un rato inmóvil y por fin miré al otro lado, entre las raíces que se levantaban al aire, y pude ver al oso tendido en el suelo, exánime, abrazado aún al tocón abatido y bañando la tierra con la sangre que le brotaba del ancho pecho. ¡Bravo!, pensé al respirar de nuevo el aire libre, sano y salvo. ¡Y con qué rapidez me quité de encima el tocón que me aprisionaba! 07024
Bottom
07025
Top
JUHANI: »Helvetti, sanoi Heskuun-Jaakko!» Juhani.—«¡Al infierno, como dijo el mendigo!». 07025
Bottom
07026
Top
TIMO: Vie sinun seitsemän seppää! Timo.—¡Por los siete herreros, como dijo el otro! 07026
Bottom
07027
Top
JUHANI: Sukkelin tempaus maan piirin päällä! Juhani.—¡Es la mejor jugarreta que se ha visto sobre el globo terrestre! 07027
Bottom
07028
Top
TUOMAS: Urhea tempaus, miehukas tempaus sekä kontion että teidän! Tuomas.—¡Una gran hazaña, un alarde de valor tanto por parte del oso como por la suya, Matti! 07028
Bottom
07029
Top
JUHANI: Oi sinä musta sonni! Juhani.—¡Por los cuernos del diablo! 07029
Bottom
07030
Top
TIMO: Perhana! Enhän taida enään muuta sanoa. Mutta kuinkas sitten? Timo.—¡Demonios!, que no sé decir otra cosa. ¿Y qué pasó luego? 07030
Bottom
07031
Top
TAULA-MATTI. Niin, arvaathan kuinka sitten kävi, arvaathan että paukaus kuului Turkkilaan kuin ammeen pohjasta ja saattoi pian miestä niinkuin sääkseä aholle. Ja nousi nyt remua ja meteliä, koska taipuvassa, keikkuvassa salossa kannettiin kontiota taloon. Olipa siinä aika taatto: riippuen kiikissä, pimitti hän koko Turkkilan tuvan kuin taivaalla sakea ukkospilvi.--Siinä oli sen päivän puuhat, sen päivän ja retken. Ja sitten me ryypättiin. Matti.—Puedes adivinar lo que pasó después, puedes adivinar que el estampido se oyó en Turkkila como si llegase del fondo de una caldera, y que atrajo a las gentes al campo como mosquitos. No quieras ver el bullicio que se armó cuando transportamos el oso a la granja, colgado de un palo que se curvaba y crujía como si fuera a partirse por tanto peso. ¡Menudo ejemplar era el tío! No os digo más que, una vez colgado del techo, oscurecía la sala como una nube de tormenta. Éstos fueron los incidentes de aquel día, de aquella jornada y de aquella cacería. Y entonces nos sacudimos un lingotazo. 07031
Bottom
07032
Top
JUHANI: Ja vietitte iloisia peijaisia. Juhani.—Y no faltarían alegres banquetes fúnebres por el oso. 07032
Bottom
07033
Top
TAULA-MATTI. Ne Turkkilassa aljettiin ja pappilassa päätettiin, päätettiin liemisillä naamoilla ja laimeilla silmillä. Niin oli, ja ne päivät ovat olleet ja menneet. Mutta mieluisasti muistelee ukko retkiä miehuutensa parhaista päivistä ja mieluisasti niitä kertoilee. Matti.—Bueno, los empezamos en Turkkila y los acabamos en casa del señor pastor, con caras grasientas y ojos apagados. Así fue; pero aquellos días han pasado para no volver. Sin embargo, a un'viejo siempre le gusta recordar las aventuras de sus días vigorosos, y disfruta contándolas. 07033
Bottom
07034
Top
AAPO: Ja mieluisasti kuultelemme me. Aapo.—También a nosotros nos complace escucharlas. 07034
Bottom
07035
Top
JUHANI: Kertokaat niin aina aamuun asti, ja me emme muistakkaan että unta on maailmassa. Juhani.—Podría usted estar contando cosas hasta que amaneciera y olvidaríamos que el sueño existe sobre la tierra. 07035
Bottom
07036
Top
TAULA-MATTI. Onpa jo aika lähteä kömppeilemään kölsäänsä taas; on aika, on. Jumalan haltuun, veljet! Matti.—En fin, ya es hora de que me retire a mi choza; sí, ya es hora. ¡Quedad con Dios, muchachos! 07036
Bottom
07037
Top
JUHANI: Herran huomaan, kunnioitettava Matti. Juhani.—Que el Señor le proteja, apreciado Matti. 07037
Bottom
07038
Top
AAPO: Voikaat hyvin, ja tervetuloa pirttiimme aina! Aapo.—Que usted lo pase bien, y ya sabe que siempre es bien venido a nuestra casa. 07038
Bottom
07039
Top
Läksi Matti, kirves olalla, käymään kohden pientä mökkiänsä visaisella, tuuhealla mäellä, kaukana kylästä. Mutta yön lepoon läksivät veljekset, sillä johan pimeys voitti, ja illan himmenevä valo kajasti vaisusti heidän pirttinsä ahtaista akkuna-reijistä. Mutta kauanpa aatokset parveilivat tulisina heidän aivoissansa, poistaen virvoittavan unen. He muistelivat Taula-Matin kertomuksia Pohjan erämaista, lumotusta ilmasta siellä ja noidannuolista, jotka sihisten sinkoilivat ristiin, rastiin halki tumman yön. Niinkuin siellä nuolet säkenöitsivät ja pyssyt leimahteli, niin leimahteli heidän povensa kummallisesta halusta ja innosta. Enimminkin kaikista kannatti heidän kimmaansa kurki, tuo viisaasti, närkisti katseleva lintu, jonka jylhä kirkkuna kajahtelee ympäri Pohjan rämeitä; ja heidän aatostansa vastaan hohti höyhenellisten pesien herttainen lämmin, hohti kiiltävin munineen juovuke-pensasten helmoista. Siellä pitkäkaulaisia pyytää ja heidän pesiänsä riistellä, se nyt oli veljesten himona. Voimallisesti heidän mieltänsä viehätti Pohjolan soitten juhlallinen synkeys. Matti se alejó con el hacha al hombro, camino de su choza, que descollaba sobre la colina coronada de frondosos abedules veteados, lejos de la aldea. Como ya empezaba a oscurecer y las pequeñas ventanas apenas dejaban pasar una tenue luz, los hermanos se fueron a la cama. Durante largo tiempo los pensamientos zumbaban fogosos en su cerebro, alejando el sueño reparador. Recordaban los relatos de Matti sobre los vastos páramos del Norte, sobre el aire encantado y las flechas embrujadas que se cruzaban en el cielo nocturno. En su alma brillaba una alegría ardiente y extraña recordando cómo las flechas chispeaban y las armas lanzaban resplandores. Pero lo que más les apasionaba era la grulla, esa ave de mirada inteligente y penetrante que chilla en las tierras pantanosas del Norte. Se imaginaban, deleitándose, el tibio calor de los nidos de plumas, los huevos lustrosos entre matas de plantas de pantano. ¡Lo que hubieran dado en aquel momento por capturar aquellos animales de largo cuello y vaciar sus nidos! La aterradora soledad de las tierras pantanosas del Norte les tenía profundamente fascinados. 07039
Bottom
07040
Top
Mutta kau'emmin kaikista valvoi vuoteellansa Juhani. Hän tuumiskeli millä keinolla näillä kotopitäjän mailla saataisiin matkaan pyynti, joka vetäisi vertaa tuolle äsken kerrotulle Pimentolan soilla. Hän muisteli Kourusuota, jossa tosin ei löytynyt kurkia, mutta laikkokylkisiä sorsia viljavalta. Ja koska Pohjan-miesten välimaiset ryyppäykset kiemailivat hänen mieltänsä kummallisella voimalla, niin muisteli hän löytyvän viinaa Viertolan kartanossa. Ja niinpä sai hän aatoksissaan kokoon jonkunmoisen kopian Pohjolan jalosta pyynnistä, ja, päätettyään panna sen huomenna toimeen, nukkui hän lopulta; mutta unissaan peuhaili hän kauan Taula-Matin mahtavilla retkillä. Kerranpa loiskasi hän uneksuen vuoteeltansa ylös, huutain hirmuisella äänellä: »Ahman-poika, ahman-poika! Ottakaat kiinni se kurjankaula!» Tälle huudolle muut, puoleksi heräten, ärähtivät äkeästi loukoistansa; vaipuivat kuitenkin pian uneensa taas. Mutta kauan tuijoitteli ympärillensä Juhani, ennen kuin huomasi ettei hän seisnutkaan Lapin summilla mailla, soitten välissä, harmaalla taipaleella, vaan kotopirtin rauhallisella parvella. Vähitellen selkeni mielensä, vuoteellensa kallistui hän jälleen ja nukkui sikeästi.--Mutta aamulla, noustuaan ylös, muisteli hän öillistä päätöstään ja rupesi kohta sitä muille esittelemään. Pero quien más tiempo permanecía desvelado en su cama era Juhani, que no dejaba de pensar en la manera de organizar, en sus propias tierras, una cacería que pudiera compararse con las de las tierras pantanosas del País de las Tinieblas, cuyo relato acababa de oír. Pensaba en la ciénaga de Kouru, donde, aunque no había grullas, abundaban en cambio los patos de costados moteados. Y como los tragos frecuentes de los hombres del Norte eran su obsesión, recordó que en la granja de Viertola podrían proveerse de aguardiente. Así pudo recomponer una copia de la apasionante caza del Norte y, después de decidir llevarla a la práctica al día siguiente, se quedó finalmente dormido. Sin embargo, siguió largo rato soñando con los episodios de las venturosas jornadas de Matti, y hubo un momento en que, sin despertarse, se incorporó en el lecho gritando con voz terrible: «¡Un glotón, un glotón! ¡Trincad por el cuello a ese bergante!» Los gritos medio despertaron a los demás hermanos, que refunfuñaron enfadados, para volver a hundirse en el sueño. Juhani miró a todas partes hasta que cayó en la cuenta de que no estaba en el tenebroso país de los lapones, entre hondonadas de tierras pantanosas, sino en el tranquilo sobrado de su cabaña. Poco a poco, la luz fue haciéndose en su cabeza, y el muchacho acabó estirándose de nuevo sobre su lecho hasta quedarse profundamente dormido. -- Pero, nada más despertarse, se acordó de lo que había decidido por la noche, y empezó a planteárselo a sus hermanos sin demora. 07040
Bottom
07041
Top
JUHANI: Veljet, kuulkaat mitä sanon ja mihin tahdon nyt teroittaa teidän mielenne. Muistelenpa saaliikasta seutua, ihmettelen kovin että aina tähän päivään asti olemme unohtaneet Kourusuon, jonka ruohistoissa ja kirkkaissa lammikoissa parveilee vesilintua ilman lukua ja määrää. Sinnepä nyt lähtekäämme pyyntiin ja tuommepa sieltä säkittäin sorsia kuin purasnuijia. Juhani.—Hermanos, oídme atentos, pues tengo algo que deciros. Me he acordado de un paraje donde abunda la caza, y mucho me sorprende que no hayamos caído antes en ello. Veréis. Me estoy refiriendo a las tierras pantanosas de Kouru, en cuyos prados y límpidos lagos se agrupan innumerables aves acuáticas de toda pinta. Vamos a cazar allí y llenaremos los sacos de patos. 07041
Bottom
07042
Top
TUOMAS: Minä taivun tuumaas. Tuomas.—Estoy de acuerdo contigo. 07042
Bottom
07043
Top
TIMO: Ja kernaasti minä. Timo.—Yo también iré de buena gana. 07043
Bottom
07044
Top
EERO: Minä myös; ja koska samoilen Kourusuossa, niin pidän itseni Pikku-Jussina Lapinmaan nevoilla. Olkoon menneeksi! Eero.—Opino lo mismo, y cuando me vea en los pantanos de Kouru, pensaré que soy Jussi el pequeño en las ciénagas laponas. ¡De acuerdo! 07044
Bottom
07045
Top
AAPO: En iske minäkään vastaan hanketta, joka taitaa meille saattaa monen päivän muonan. Aapo.—No seré yo quien se oponga a un proyecto que puede proporcionarnos alimento para muchos días. 07045
Bottom
07046
Top
JUHANI: Päätämme siis retken. Mutta Kourusuohon on huikea matka, aika suden virsta, ja viivymmepä siellä ainakin yhden yön. Sentähden ei tekisi, luullakseni, ryyppy pahaa, majaillessamme ilmi-taivaan alla. Juhani.—Queda, pues, aprobada la expedición; pero hasta la ciénaga de Kouru hay mucho camino que andar, un buen trecho de lobo, y tendremos que quedarnos allí por lo menos una noche. Me parece a mí que no nos vendría mal un poco de bebida, cuando acampemos al cielo raso. 07046
Bottom
07047
Top
TUOMAS: Viertolassa on viinaa. Tuomas.—Claro. En Viertola hay aguardiente. 07047
Bottom
07048
Top
JUHANI: Viinaa ja hyvää. Juhani.—¡Y nada malo, por cierto! 07048
Bottom
07049
Top
TUOMAS: Seitsemän korttelia, pojat! Tuomas.—Siete pintas, muchachos. 07049
Bottom
07050
Top
JUHANI: Oikein! Kortteli miestä kohden. Juhani.—¡Correcto! Una por barba. 07050
Bottom
07051
Top
AAPO: Ehkä jätämme viinan, johon onneksemme emme ole juuri tottuneet vielä. Aapo.—Yo pienso que, como aún no estamos acostumbrados al alcohol, afortunadamente, tal vez estaría bien prescindir de él. 07051
Bottom
07052
Top
JUHANI: Oletpa tuolloin, tällöin ottanut naukin niin sinä kuin minäkin. Juhani.—¡Anda ya! ¡Como que no has echado un trago de vez en cuando, lo mismo que yo! 07052
Bottom
07053
Top
EERO: Ymmärrä, Aapo, miehen lapsekas yskä. Suo, että kerran mekin taidamme sanoa: »ja sitten me ryypättiin», koska harmaapäisinä ukkoina kertoilemme entisiä sankartöitämme nuorisolle. Suo, että oikein elävältä luulemme kuranssaavamme ahmanpoikia Pohjolassa. Eero.—Vamos, Aapo, no le quites la idea inocente ni nos prives a todos de poder decir: «Y entonces nos sacudimos un lingotazo», cuando de viejos peinemos canas y contemos nuestras hazañas a los jóvenes. Deja que soñemos despiertos con que hemos ido a cazar glotones al Norte. 07053
Bottom
07054
Top
JUHANI: Hullujako taas? Onhan se oikeutta ja velvollisuutta, että ihminen ruokkoo ruumistansa. Tällä retkellä tulemme kylläkin tallustamaan rämeitä ja heiluvia hetteitä, ja loskomärkinä viettämään yömme karhunsammaleisella vuoteella. Silloinpa tekee pieni kulaus taskumatista hyvääkin, luulen minä.--Katsomme siis parhaaksi että matkaan astuessa emme ole ilman rohtoryyppyä kontissa. Ja lähteköön nyt Lauri-poika Viertolaan, paras ketunnahka poijussa; ja viinaa pitää heltimän. Juhani.—¿Ya empiezas con tus tonterías? El hombre tiene que dar a su cuerpo lo suyo. Durante esta excursión tendremos que atravesar ciénagas y terrenos movedizos y pasar la noche, calados hasta los huesos, en una cama de musgo. Y entonces será una delicia darle un tiento a la cantimplora, creo yo. Haremos muy bien en no emprender el viaje sin un poco de bálsamo en la mochila. Así que Lauri va a largarse ahora mismito a Viertola llevándose la mejor piel de zorro para cambiarla por aguardiente. 07054
Bottom
07055
Top
Läksi Lauri viinaa Viertolasta tuomaan, vahvistus juomaksi sorsanpyynnissä Kourusuolla.--Impivaarasta noin viisituhatta askelta, Viertolan maalla, on tämä suo, avara, ympäröitty synkeillä metsillä. Sen pinnalla, joka on sorsien mieluisa asunto, vaihtelee kirkkaita lammeja, korkeita ruohistoja ja mättäällisiä saarentoja kuihtuvin mäntyineen. Tänne oli veljekset päättäneet lähteä ajelemaan narisevia sorsia, toivoin yltäkylläistä saalista. Lauri partió, en efecto, para Viertola, en busca del aguardiente que tendría la misión de reanimarles mientras durase la caza de patos en la ciénaga de Kouru. Estas tierras se encuentran en el territorio de Viertola, extenso y poblado de sombríos bosques, a unos cinco mil pasos de Impivaara. En la superficie, residencia ruidosa de los patos, se suceden charcos espejeantes, cañaverales e islotes herbosos con pinos moribundos. Éste es el paraje al que los hermanos han decidido ir a cazar patos chillones, con la esperanza de obtener un rico botín. 07055
Bottom
07056
Top
Tuli Lauri Viertolasta, tuoden helmeilevää viinaa, laskettuna tinaiseen pulloon, heidän isänsä entiseen metsäpulloon. Mutta paitsi viinaa, toi hän myös Metsolasta tärkeän uutisen, joka kiihoitti veljesten mielen vielä tuimempaan intoon. Kertoi hän karhun kaataneen yhden parhaista Viertolan härjistä ja tiesi myös murhapaikan, joka oli Impivaarasta Pohjaan päin Viertolan maalla, mutta lähellä Jukolan metsärajaa. Ohi tämän paikan päättivät nyt veljekset kulkea Kourusuolle ja lähteä kotoansa vasta kun päivä kallistuis iltaan. Ehkä olivat kohtaavat kontion, jolla on tapana auringon laskiessa käydä nauttimassa jätteitä kaadetusta saaliistansa. Niin he toivoivat. Ja koska voimakas puolinen oli syöty ja iltapäivä aleni, läksivät he retkellensä varustettuna lujasti: tuohikontit seljassa ja tuikeat latingit pyssyissä. Viimeisenä asteli Lauri, taluttaen nuorasta koiria ja kantain kontissansa seitsemän korttelia viinaa. Oli hän määrätty jäämään koirineen noin kolme sataa askelta teurastustanterelta pois, ja hänen piti päästää Killi ja Kiiski, kuultuansa huutoa tai pyssyn pauketta. Niin teki hän myös; seisahtui ajoissa erään kuusen juurelle odottamaan mitä tapahtuisi. Muut astelivat likemmäs paikkaa, jossa härkä oli raadeltu, ja löysivät puoleksi syödyn elikon ruumiin verisellä maalla kolkossa kuusistossa. Kätkivät he nyt itsensä kohtuullisen ampumamatkan päähän erään matalan, mutta tiuhan näreistön suojaan, päättäen vartoa. Lauri volvió de Viertola con el aguardiente burbujeante en una botella de hojalata, la vieja cantimplora usada por su padre cuando iba a cazar. Pero no sólo trajo alcohol del reino de los bosques, sino también una importante noticia que excitó aún más la fogosa imaginación de los hermanos, y ella era que un oso había atacado a uno de los mejores bueyes de Viertola y sabía dónde se había producido la carnicería: al norte de Impivaara, en la heredad de Viertola, sí, justamente en un lugar colindante con los bosques de Jukola. Los hermanos tomaron entonces la decisión de pasar por allí en su expedición hacia las tierras pantanosas de Kouru y salir al caer la tarde. Si la suerte estaba de su parte, tal vez encontrarían el oso, que acostumbra volver a esa hora a darse otro festín con los restos de su presa. Tal era el deseo de los hermanos, los cuales, después de acabar su copiosa comida, y cuando comenzaba a declinar la tarde, salieron de la cabaña con las mochilas repletas y las escopetas cargadas. Lauri iba el último, conduciendo los perros y llevando las siete pintas de aguardiente en la mochila. Acordaron que él esperaría con los perros a trescientos pasos de los despojos del buey, y que soltaría a Killi y Kiiski apeñas oyera gritos o disparos. Obedeció Lauri, quien, sentándose bajo un abeto, esperó los acontecimientos, mientras sus hermanos se acercaban al lugar donde estaban los despojos del buey, al que encontraron en un sombrío bosque de abetos medio devorado sobre el suelo ensangrentado. Los hermanos se pusieron al acecho tras unos abetos jóvenes y compactos, a la distancia de un disparo. 07056
Bottom
07057
Top
Kului hetki joltisen pitkä. Mutta viimein kuului arolta hiljaista tassailemista ja varpuin ratinaa, ja nytpä arvattiin ruokavieraan lähestyvän atrialle. Niinpä tapahtuikin. Puitten välistä lähestyi varoen ja hiljaa tavattoman suuri karhu. Mutta näkyi hän saaneen vaarasta aistin; sillä äyhkeillen ja käännellen kuonoansa seisahtui hän jo kauas uhristaan. Kauan hän juonitteli, ja tuntui lopulta kuin olisi hän mielinyt siirtyä takaisin, lähestymättä miehiä pyssynkantamalle. Syvimmässä äänettömyydessä vartoivat veljekset näreistössä, kunnes viimein Timo, huolimatta muiden kieltävistä viittauksista, läksi kaartaen ja hiiviskellen käymään kohden äkeätä vihollista. Ja nyt, koska hän luuli jo olevansa kontiota kylliksi lähellä, laukaisi hän; mutta ainoastaan kruuti sankista lemahti ylös ilmaan eikä sytyttänyt latinkia putkessa. Vihaisena karkasi nyt kontio kuin suuri, sammaleinen kiirivä kivi kohden miestä, joka viipymättä paiskasi itsensä alas kasvoillensa maahan, ja siinä makasi hän liikkumatta. Peto häntä haisteli, kyhneili ja tukisteli, maristen ja äyhkien pahoin. Kaiketi olis Timon surma nyt tullut, ellei Juhani olis rientänyt häntä apuun, ampuen kohden karhun selkärankaa. Ei uskaltanut hän tähdätä alemmas, muistellen veljeänsä, joka makasi hirviön alla. Mutta luoti ei sattunut, ei kumminkaan kosevalla tavalla, sillä rynkäsipä kuusiston ruhtinas kohden Juhania hurjempana vielä, jättäen Timon maata tonkeilemaan. Silloin Juhani, puolustaen henkeänsä, käänsi pyssynsä perän vasten elikon avattua kitaa, ja peloittava taistelo oli tulossa. Mutta ampui nyt Tuomas, lähettäen kontion koipeen tulisen luodin. Kartellen hänkin veljeänsä, ei tainnut hän tähdätä päähän tai rintaan, joiden haavoittaminen varmemmin tuottaa kuoleman. Toki tunsi nyt karhu ruumiissaan lyijyä, ja alas virtasi veri pitkin hänen lihavaa, pöyreätä konttaansa. Julmistuneena, hirmuisella kiljunalla kirmusi hän päin Tuomasta nyt, mutta sai niin ankaran iskun miehen pyssystä otsaansa, että hän, ravistaen päätään, seisahtui äkisti juoksussaan. Ja tässä nyt seisoivat vihamiehet vilauksen aikaa, uhalla katsellen toinentoistaan. Pasó un rato bastante largo. Finalmente, oyeron un leve ruido de pisadas y vieron que la maleza se agitaba. Era la señal de que el convidado acudía al festín. En efecto, un oso enorme apareció caminando con parsimonia y recelo entre los árboles. El animal parecía presentir el peligro, porque se detuvo lejos de su presa husmeando y moviendo la cabeza de un lado a otro. Vaciló largo rato y llegó un momento en que parecía que iba a retirarse sin ponerse al alcance de las escopetas. Los hermanos, siempre al acecho, contenían el aliento, pero Timo, sin hacer caso de las señales de los otros, que le indicaban que se estuviera quieto, salió de su escondite y, dando un rodeo, se acercó al oso. Cuando consideró que lo tenía a la distancia adecuada, disparó, pero sólo se inflamó la pólvora de la cazoleta sin prender en la carga. El oso, enfurecido, se precipitó contra el cazador como una enorme piedra musgosa que se despeña por una pendiente. Timo, instintivamente, se echó al suelo boca abajo y permaneció allí, inmóvil. La fiera lo olió, lo empujó y lo sacudió gruñendo de ira, y el muchacho habría exhalado su último aliento si Juhani, acudiendo rápidamente en su auxilio, no hubiera disparado contra el lomo del oso, no atreviéndose a apuntar más abajo por temor a herir a su hermano, que yacía bajo la fiera. Pero el tiro no acertó de pleno, porque el príncipe de los bosques se revolvió contra Juhani con más furia aún, abandonando a Timo, que siguió de bruces contra el suelo. Viéndose perdido, Juhani descargó un culatazo contra las fauces abiertas del animal, y ya se preveía una lucha a muerte cuando Tuomas apuntó su arma y acertó a dar al oso en una pata. Para no herir a su hermano, tampoco quiso apuntar a la cabeza o al costado, disparos que ocasionan más fácilmente la muerte. Pero el oso sintió el plomo en lo vivo y la sangre manó por la pata carnosa y peluda. Ciego de rabia y lanzando tremendos gruñidos, el animal se arrojó impetuosamente sobre Tuomas, y éste respondió con un formidable culatazo que obligó al oso a pararse en seco, sacudiendo la cabeza. Los dos rivales permanecieron inmóviles un instante, cruzándose miradas amenazadoras. 07057
Bottom
07058
Top
Silloinpa riensivät esiin koirat, lähenivät vinhasti ja äänettöminä kuin kaksi leimausta, mutta, heidän ehdittyänsä röyheän kontion luoksi, nousi kiukkuinen melakka. Killi ärhenteli karhua vasten partaa, toki seisten hänestä aina jonkun askeleen syrjempänä. Mutta hänen takanansa teuhasi Kiiski, rohkenipa tuolloin, tällöin temmata pienen nappauksenkin hänen reisivilloistansa. Kuitenkin keikahti hän vikkelästi syrjään aina, koska metsän mesikämmen kuin mustanhallava, valtainen ruko käänteli itseänsä heidän keskellään. Viimeinpä, tehtyänsä muutaman onnistumattoman hyökkäyksen kiusaajoitansa kohden, pakeni otso, reuhuvat koirat jäljessään. Los perros se acercaron rápidos como dos relámpagos, y al llegar junto a la arrogante fiera se produjo una espantosa algarabía. Killi lanzaba desaforados ladridos en los mismos hocicos del oso, aunque manteniéndose fuera de su alcance; Kiiski saltaba detrás y se envalentonaba hasta aventurarse a morder la pelambre del muslo, pero se apartaba a prudente distancia cada vez que la fiera se revolvía entre ellos como un montón de heno verdinegro. Por fin, cansado de lanzar ataques infructuosos contra sus atacantes, el oso inició la retirada perseguido por los perros y sus ladridos. 07058
Bottom
07059
Top
Kaikki tämä tapahtui kovin joutuisasti ja ennen muiden veljesten ehtimistä taistelopaikalle. Mutta Juhani ja Tuomas latasivat kohta uudestaan, toivoen saavuttavansa kontion kerran vielä. Nousi myös Timo tuosta vähitellen pystyyn ja tuijotteli ympärillensä hetken, niinkuin ei olis hän juuri käsittänyt, missä oli Pohja, mistä ilmasta tuuli puhalteli. Kiivaasti nyt nuhtelivat häntä muut hänen tyhmästä rohkeudestaan, joka olis tainnut hukuttaa tässä miesten henkiä, ja kenties oli auttamattomaksi pilannut pyynnin. Sanaakaan lausumatta istui Timo mättäällä, pistellen auki sankin läpeä ja veitsen hamaralla nakutellen piitä terävämmäksi. Ja pian seisoivat he kaikki valmiina taasen jatkamaan pyyntiänsä. La escena referida fue vista y no vista, concluyendo antes dé que los otros hermanos llegasen al lugar donde se desarrollaba. Juhani y Tuomas volvieron a cargar sus escopetas con la intención de alcanzar de nuevo al oso. Timo se levantó poco a poco, volviendo la cabeza de un lado a otro como si buscase el norte y la dirección en que soplaba el viento. Sus hermanos le riñeron agriamente por su inoportuno alarde de valentía, que había puesto en peligro su propia vida y la de todos, desperdiciando, además, lo que parecía una caza segura. Timo aguantó el pedrisco sin rechistar y siguió sentado sobre la hierba limpiando la cazoleta de su arma y afilando el pedernal con el dorso de su cuchillo. Y pronto estuvieron todos listos para reanudar la caza. 07059
Bottom
07060
Top
Yhä kauemmaspa siirtyi koirien haukunta, heikkeni melkein kuulumattomaksi, ja veljekset rupesivat jo arvelemaan tokko kohtaisivatkaan enää saalistansa. Mutta hetken mentyä kaikkuivat taasen selvemmin Kiliin ja Kiiskin äänet, lähestyen yhä likemmäksi, ja näkyi että karhu nyt teki tavallisen kierroksensa ja oli palaamassa samalle paikalle, josta oli lähtenyt. Asettivatpa veljekset itsensä mukaviin paikkoihin pyssyt kourissa, likenevää ajoa vartomaan. Pienellä, ruohoisella aukolla seisoi Simeoni ja hänestä jonkun matkan päässä Lauri, molemmat liikkumatta, äänetönnä kuin patsaat. Täyttä juoksua, niin että maa tömisi, läheni karhu näyttäin avatun, mustanpunaisen kitansa. Kohden Simeonia kiiti huohoittava otso. Ampui mies, ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin, mutta nousi jälleen ylös, karaten kohden ampujata. Mutta leimahti silloin Laurin pyssy, tuima paukaus kajahti ympäri, ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. Siinä hän lepäsi, jäsentäkään liikuttamatta, ja veri virtasi päästä ja rinnasta. Los ladridos de los perros fueron alejándose hasta hacerse inaudibles, y ya los hermanos dudaban de volver a encararse con su presa cuando, pasado un rato, los ladridos de Killi y Kiiski se hicieron más claros, como si el oso, después de dar su acostumbrado rodeo, se aproximase de nuevo al punto de partida. Los hermanos se apostaron a placer, arma al brazo, esperando la aparición del animal. Simeoni y Lauri, no muy lejos uno de otro, estaban en un pequeño claro herboso, inmóviles y mudos como estatuas. En esto el oso apareció lanzado, haciendo crujir el suelo y mostrando sus fauces de color rojo ennegrecido. El jadeante animal voló hacia Simeoni, que disparó. La fiera cayó, pero volvió a levantarse y acometió al cazador. Entonces el arma de Lauri lanzó un fogonazo, resonó un disparo, y el oso se desplomó a los pies de Simeoni, donde quedó silencioso, exánime, chorreando sangre de la cabeza y del costado. 07060
Bottom
07061
Top
Mutta veljekset kokoontuivat pian kaatuneen karhun ympärille, ja oli se vanha ja suuri koiraskarhu. Nähtiin nyt, että hänen päänsä ihan korvan juurelta oli lävistetty, ja lävistetty oli myös kylki. Ensin mainitun haavan, sen tiesivät kaikki, oli saattanut Laurin luoti; sillä elikko, jonka aivo on puhkaistu, kaatuu vilauksessa, eikä koskaan enää nouse. Mutta tyytyväisinä istuivat ampujat metsän pöyreäturkkisen sankarin ympärillä, hankkiutuen kumauttelemaan murharyyppyä. Tyytyväisinä myös ja jalosti katsellen istuivat koirat kaatuneen vihamiehensä vieressä.--Ilta oli kaunis, tuuli oli vaijennut ja aurinko aleni pimeän korven helmaan. Hauska oli tuossa veljesten levähtää näin hertaisena iltahetkenä, kun oli päätetty leikki metelöitsevä ja kuuma. Los hermanos se agruparon pronto alrededor del oso abatido, un macho gordo y viejo. Observaron que tenía una herida que le atravesaba la cabeza por debajo de la oreja, y otra en el costado, y que la primera había sido causada por la bala de Lauri, porque un animal herido en el cerebro cae redondo y no vuelve a levantarse. Satisfechos, los hermanos se sentaron en corro alrededor de la hirsuta fiera, y se dispusieron a echar un trago para celebrar la matanza. Los perros, también contentos y con una noble mirada, se tumbaron junto al oso muerto. La tarde era hermosa, el viento se había calmado y el sol se hundía en los lejanos y sombríos bosques. Los hermanos gozaban del descanso en aquel ambiente apacible, ahora que la animada y ruidosa lucha había terminado. 07061
Bottom
07062
Top
JUHANI: Ensimmäinen ryyppy olkoon Laurin. Hän ampui kuin mies, kohtasi veitikkaa oikein kultaiseen paikkaan, ja kämmenillensä valahti kontio alas kuin viikatteen edestä heinä. Aika naukki, poikaseni! Juhani.—Sea para Lauri el primer trago. Ha tifado como un hombre, ha alcanzado al granuja justo en su punto débil, haciéndole caer patas arriba como hierba bajo la hoz. Anda, chico, dale un buen tiento. 07062
Bottom
07063
Top
LAURI: Jospahan minäkin kerran kulauttaisin ryypyn kurkustani alas. Lauri.—Preferiría enjuagarme sólo un poco el gaznate. 07063
Bottom
07064
Top
JUHANI: Sinä »härkämies» viinatiellä, ilman yhtään makua vielä, viaton kuin lammas. Juhani.—Venga ya. ¿Qué os parece este novato en materia de mistela? Todavía ignora a lo que sabe. Es inocente como un cordero. 07064
Bottom
07065
Top
LAURI: Ma'un tiedän, tiedän ettei lintu juuri likaisi miestä, mutta millenkä maailma tuntuu koska iloinen poika humalassa keikahtelee, siitä en totisesti tiedä. Lauri.—Claro que sé a lo que sabe, lo suficiente para que nadie se me haga el gallito; pero lo que no sé es cómo le parece el mundo al alegre muchacho cuando se tambalea borracho imitando a los tontos que van dando trompicones. 07065
Bottom
07066
Top
AAPO: Aatteleppas jotain, Lauri, ja tahtoisin sinua ennen kieltää kuin käskeä. Aapo.—Piénsalo un poco, Lauri. Yo quisiera más bien desaconsejártelo que aconsejártelo. 07066
Bottom
07067
Top
LAURI: Saakaamme tästä! Lauri .—¡ Bebamos! 07067
Bottom
07068
Top
AAPO: Ja toivokaamme, ettei ole tämä turmelevan tavan alkeiksi. Aapo.—Pero confiemos que no se convierta en un vicio. 07068
Bottom
07069
Top
LAURI: Mitä jaarittelet? Otappas tuosta, koska on meillä syytä olla hieman noin niinkuin lystillisinä. Lauri.—¿A qué tanto parloteo? Bebe, hombre, que no nos faltan motivos para alegrarnos un poco. 07069
Bottom
07070
Top
JUHANI: Tuossahan makaa pokkomme kuin aika heinäriippi, ja säästetty on nyt monen naudan ja hevosen henki. Juhani.—Así es. Aquí yace el patrón como un montón de heno. ¡Y cuántas vacas y caballos habrán salvado la vida! 07070
Bottom
07071
Top
TIMO: Tiedänpä, että tulevalla kertaa Viertolan herra työntäisee viinapullon ilmaiseksi poveemme, tuopin tai kaksi. Timo.—No me cabe duda de que el amo de Viertola nos pondrá en el bosillo una botella de aguardiente gratis cuando nos vea; lo menos un litro o un par de ellos. 07071
Bottom
07072
Top
JUHANI: Sitä en lukisikaan liiaksi, koska pelastimme hänen härkäliutansa tuolta hirviöltä tuossa. Juhani.—Y no haría nada de más, porque hemos librado a su ganado de esta fiera. 07072
Bottom
07073
Top
AAPO: Mutta onpa siinä härkäliutaa; neljäkymmentä keihäspäätä. Kesän kaiken elustelevat he metsissä niin yöt kuin päivät, mutta talven kuluessa vetävät he ulos pelloille kaiken kartanon lannan. Mutta tuo heidän vapaa kesäinen elämänsä metsissä heidät melkein villiksi saattaa. Aapo.—Y que es una buena manada de bueyes... ¡nada menos que cuarenta cabezas! Todo el verano, día y noche, viven en los bosques, y durante el invierno acarrean a los sembrados el estiércol de la granja. Pero la vida libre que llevan el verano en los bosques les vuelve casi salvajes. 07073
Bottom
07074
Top
JUHANI: Varjelkoon Jumala joutumasta heidän joukkoonsa koirien kanssa; tekevätpä pian murennusta sekä miehestä että hänen koiristaan. Muistakaamme Nikkilän hätää Honkamäen härkien parissa; suuri oli miehen hätä vaikkei juhtien paljous ollutkaan niin hirveä kuin tämä Viertolan mulkoileva lauma. Koiriensa tähden, jotka tuollaisessa kilakassa aina turvauvat isäntänsä luoksi, olis hänen surma lopultakin saavuttanut, jos ei olis sattunut vastaan vahva niitun-aita, joka suojelevana linnan-muurina viimein seisautti härkien rynnäkkö-juoksun. Juhani.—¡Quiera Dios que no nos los encontremos con nuestros perros! Nos harían papilla a todos en un instante. Acordaos de lo negras que las pasó Nikkilá cuando se dio de manos a boca con los bueyes de Honkamáki; fue algo horrible, y eso que no eran tantos como los de Viertola. Y como resulta que en caso de apuro los perros buscan refugio al lado de su amo, sin duda el suyo la hubiese palmado de no haber tenido la suerte de encontrar un vallado resistente que frenó la embestida de los bueyes, como la muralla protectora de un castillo. 07074
Bottom
07075
Top
AAPO: Olkaamme varoilla. Kuulinpa äsken niinkuin käheän kiljauksen tuolta mäeltä. He eivät olekkaan, luullakseni, meistä kaukana.--Mutta mitä askartelee Eero tuon kiven juurella? Aapo.—Sí, hay que andarse con cuidado. Acabo de oír un áspero bramido por la parte de aquel cerro. Me da la nariz que no andan lejos. Pero ¿qué hace Eero bajo esa piedra? 07075
Bottom
07076
Top
EERO: Saukkohan täällä on, täällä ontelossa kiven alla. Eero.—Aquí hay una nutria, en el agujero debajo de la piedra. 07076
Bottom
07077
Top
JUHANI: Olisko tuo mahdollista? Juhani.—Puede. 07077
Bottom
07078
Top
EERO: Varmaan. Sisään menee lävestä jäljet, mutta ulos ei yhtään, niinkuin näen tuossa sannassa. Eero.—Seguro; observo huellas de entrada, pero no veo en la arena ninguna de salida. 07078
Bottom
07079
Top
AAPO: Näytäppäs ne jäljet koirille, niin kylläpä osoittaa heidän häntänsä keikunta onko siellä kortteeriväkeä. Aapo.—Hagamos que las huelan los perros; viéndoles mover el rabo, sabremos si hay huéspedes. 07079
Bottom
07080
Top
JUHANI: Tänne, Killi ja Kiiski! Juhani.—¡Eh, aquí, Killi, Kiiski! 07080
Bottom
07081
Top
TUOMAS: Tiellään ovat he taas ja, luullakseni, jäniksen jäljillä. Tuomas.—Han desaparecido otra vez, y me parece que ahora andan detrás de una liebre. 07081
Bottom
07082
Top
EERO: Yhteisillä voimilla kyllä vipuamme ylös tämän kiven. Eero.—Si tiramos todos a la vez, conseguiremos levantar la piedra. 07082
Bottom
07083
Top
TUOMAS: Onhan turhempaakin koetettu. Tänne kirvees, Juhani, ja tuosta lyön meille kullenkin jykevät kanget, joilla miehissä kohotamme kiven, koska koiramme ovat tulleet. Tuomas.—Por menos suda un hombre. Dame tu hacha, Juhani, que voy a cortar unas ramas fuertes y levantaremos la piedra cuando vuelvan los perros. 07083
Bottom
07084
Top
Niin he haastelivat; ja löi Tuomas Juhanin terävällä kirveellä kullenkin miehelle tuikean kangen, neljä koivuista ja kolme pihlajaista.--Mutta äkisti he kuulivat metsästä kovan jyskeen ja pauhun, joka tuntui heitä lähestyvän peloittavalla vauhdilla. Tuota oudostellen kuultelivat veljekset, kanget kourissa, kuultelivat ja vartosivat mitä viimein metsästä ilmaantuisi. Kuului sieltä ilkeää, sekavata möryä; välimmiten vingahtelivat koirat kovin kipeästi; ja pian ilmestyi sieltä kauhistava näky. Kiilien tuli heitä kohden kymmenen kiukkuista härkää, kaahaten edellään koiria, jotka pakenivat henkensä tähden, kiirehtien miesten luoksi. Mutta tämä saattoi pöyhistymään miesten karvat, ja kylmät väristykset karsivat heidän ruumistansa. Ja ilman yhtään pidätystä karkasivat härjät päin, möräten huumaavasti; voimakkaasti iskettiin heitä vastaan, ja alkoi kamoittava taistelo. Vahvoilla kangillansa läimäyttelivät veljekset, halkasivat sarvitettuja päitä, ja kaksi jo härjistä makasi tanterella, viskellen sorkkiansa ilmassa. Mutta uhkasi veljeksiäkin surman kuolema. Kaatui Timo, ja kumartui jo härkä lävistääkseen allansa makaavan miehen rintaa; mutta silloinpa lankesi raskaasti alas Tuomaan pihlajainen kanki, lankesi, katkaisten juhdalta selkärangan. Möyhkäten vaipui elikko hengettömänä maahan, ja Timo oli pelastettu. Myös Aapoa uhkasi samankaltainen tuho, mutta hänenpä taasen pelastivat Juhani ja Eero. Voimallisesti nuijaili Juhani kangellansa härkää sarvien väliin, Eero häntä rytkäytteli hännästä, sillä keinolla siirtäen hirviön aseman, joka myöskin pian makasi tanterella, viskellen sorkkiansa ilmassa. Koivuisen kankensa kadotti taistelon vilinässä Timo, mutta huomasi pian Juhanin kirveen kedolla; sen tempasi hän kouraansa ja rupesi huhmailemaan ympärillensä tulisella tuimuudella. Hän iski oikealle, iski vasemmalle: hirveästi aukenivat härkien mahat ja kohisten vuosi alas kentälle verta, vettä ja rapaa. Niin taistelivat miehet kalveina kuoleman kidassa; ja parastansa tekivät myös koirat, käytellen hampaitansa kuin rautahohtimia härkien kurkkuihin. Kova oli sekamelskassa meno ja meteli, ylös ja alas keikahtelivat kanget, korkealla ilmassa sinkoilivat härkien heltiyneet sarvet, ja veljesten huuto, koirien ähellys ja elukkain möly suli yhteen kauhistavaksi ääneksi. Así hablaron los hermanos. Tuomas preparó robustas ramas para todos con el hacha afilada de Juhani: cuatro de abedul y tres de serbal. Mas he aquí que, de pronto, les llegó del bosque un enorme estruendo que iba acercándose rápidamente. Asombrados, escucharon sujetando las trancas y esperando lo que no tardó en ofrecérseles a la vista. Se oyó un ruido confuso, inquietante; de vez en cuando los perros aullaban de miedo y, de pronto, algo terrible apareció: diez bueyes embravecidos se precipitaban hacia los hermanos persiguiendo a los perros que corrían hacia ellos. A los hermanos se les pusieron los pelos de punta y se les heló la sangre de pavor. Los bueyes venían lanzados a todo correr, soltando bramidos ensordecedores. El encuentro fue terrible. Los hermanos descargaban sus fuertes palos entre los terribles cuernos, y pronto dos bueyes se derrumbaron con las pezuñas al aire. Pero la muerte amenazaba también a los hermanos. Timo cayó al suelo en la lucha, y cuando un buey estaba a punto de cornearlo por el pecho, la rama de serbal de Tuomas cayó pesadamente sobre los lomos del animal, que, lanzando un bramido, cayó redondo. Timo estaba salvado. Lo mismo iba a sucederle a Aapo, pero la oportuna llegada de Juhani y Eero lo arrancaron del peligro, asestando el primero formidables golpes entre las astas del buey, mientras el segundo le tiraba de la cola para apartarle del sitio. Pronto el animal estuvo fuera de combate, agitando las patas en el aire. En la confusión de la lucha, Timo perdió su estaca de abedul, pero divisó en el suelo el hacha de Juhani y, empuñándola, empezó a descargar golpes a un lado y a otro, abriendo horribles boquetes en las panzas de los bueyes, de las que brotaba la sangre a chorros, que caía al suelo mezclada con agua y excrementos. Los hermanos, lívidos y desencajados, luchaban a brazo partido con la muerte, y los perros hacían por su parte cuanto podían, hincando sus colmillos en la papada de los bueyes. La pelea era cada vez más confusa y ruidosa: las estacas caían pesadamente y retumbaban; los cuernos, violentamente arrancados, saltaban por el aire; todo se mezclaba en tremendo bullicio: los gritos de los muchachos, los aullidos de los perros, los bramidos de los bueyes... 07084
Bottom
07085
Top
Mutta viimein ottelu herkesi. Seitsemän härkää makasi hengettömänä maassa, kolme heistä pakeni, mikä yksisarvisena, mikä perin nuijapäisenä ja mikä muutoin hakattuna pahoin. Mutta kalveina, silmät pystyssä, seisoivat veljekset hurmeisella maalla. Punoittaen seisoi Timo, kourassa verinen, rapainen kirves, seisoi kuin kaskea hakkaava mies. He taisivat tuskin käsittää mitä oli tapahtunut. Kaikki tuntui heistä kamalaksi uneksi, kun he muistelivat kärhämätä, joka tuimana tuulispäänä lähestyi heitä, riehui vilauksen aikaa heidän keskellänsä ja raukeni äkisti jälleen. Kauhistuen katselivat he otusten paljoutta, jotka nyt makasivat heidän edessään verisellä kedolla: kuusiston kontio, julman suuri, ja seitsemän lihavata härkää. Kovia työnnähdyksiä olivat he itsekin leikissä kokeneet, varsinkin Aapo, Juhani ja Timo; mutta seisoivat he kuitenkin kaikki pystyssä vielä. Siinä he seisoivat, kanget käsissä, huohoittaen, hikoillen ja äänettöminä tuijotellen toinen toistansa kohden. Hasta que al fin concluyó la espantosa pelea. Siete bueyes quedaron tendidos sin vida, y los tres restantes huyeron, uno con un cuerno de menos, otro completamente desmochado, y el tercero muy malherido. Mortecinos, los ojos desorbitados, los hermanos se mantenían firmes en el suelo ensangrentado. Timo, sofocado y empuñando el hacha cubierta de sangre y tripas de buey, parecía un leñador preparando la artiga. No podían creerse lo ocurrido. Aquella lucha, sobrevenida como una formidable tempestad que de pronto había descargado sobre ellos toda su furia, parecíales una negra pesadilla. Pero allí estaban, contemplando con horror los animales que yacían a sus pies sobre la hierba teñida de sangre: el enorme oso de los bosques y siete robustos bueyes. Ninguno de los hermanos había salido sin señales de la lucha, especialmente Aapo, Juhani y Timo; pero todos estaban de pie, y allí permanecían con las estacas en la mano, sudorosos, jadeantes, mirándose fijamente y en silencio, con ojos abiertos y cansados. 07085
Bottom
07086
Top
Mutta hengähtää ehtivät he tuskin, ennen kuin läheni uusi vaara, monin kerroin suurempana ensimmäistä. Tuulispäätä seurasi hirmumyrsky. Tuntuipa kuin olisi nyt lähestynyt maailman viimeinen hetki. Tanner jyrisi kuin maanjäristyksestä, metsä ryskyi ja hirmuinen möry täytti illan tyynen ilman, koska juosten läheni kolmekymmentä ja kolme hurjapäistä härkää. Melskettä kuultelivat veljekset, silmät ympyrjäisinä päissä, kuultelivat hetken ihan liikkumatta, mykkinä kuin kauan kaahattu sikolauma pensastossa pellon-aidan kulmalla, korvat lotkassa kuultelee, lähestyisikö vainoojansa vielä. Niin veljeksetkin, kunnes härkäjoukko rynkäsi korvesta ulos. Silloin viskasivat he kankensa, ottivat pyssynsä ja pakenivat koirinensa kaikin voimin, ja möräten karkasivat härjät heidän jäljissään. Raja-aitaan päin, Viertolan ja Jukolan metsien välillä, kiirehtivät veljekset. Tuli heitä vastaan matala vesilampi, päältäpäin ruohoisella kamaralla katettu; mutta kaartelemiseen ei ollut heillä aikaa, vaan ilman arvelematta juoksivat he lammin poikki. Kuului kohaus, koska he vesituiskuun ja sumuun peittyivät, mutta ilmestyivätpä he samana hetkenä selvään ilmaan taas. Muistuttipa heidän juoksunsa kuuta korkeuden sininiitulla. Ei väisty hän syrjään hattaran edestä, joka tahtoo sulkea hänen tiensä, vaan huoletonna hän retkeilee sen läpitse, ja kirkkaampana kuin ennen astuu hän jälleen sen kautta ulos. Ja vakaasti, juhlallisesti hän vaeltaa. Mutta Jukolan pojat juoksivat kuin jänikset ja villit oinaat; sillä hätä kirmasi heidän kantapäissään. Tuli aita uusi ja vahva, ja tulisesti lennähtivät veljekset sen yli, mutta pari kymmentä askelta sen toiselle puolelle seisahtuivat he lakealle aholle, katselemaan voisiko tämä aita heitä pelastaa. Lähestyi sitä raivokas, elämöitsevä härkäliuta, kuului kova räiskäys ja nurin murrettiin kuusinen aita, ja olivat nyt härjät veljeksiä likempänä kuin ennen. Siitä kirmaistiin yli kumisevan ahon: miehet ja koirat edellä, juhdat heidän jäljessään, möräten, ja potkien ilmaan turpeita ja pöllyävää hietaa, niinkuin talven myrsky savuna kiertää lunta korkealle ylös. Vimman vauhdilla juoksivat veljekset, sydämmissään kuoleman kauhistus, sillä he luulivat jo polkevansa viimeistä tynkkää elämänsä tiestä. Pero apenas habían recuperado el aliento cuando un nuevo peligro, aún más temible, se cernió sobre ellos. La ráfaga sería seguida por un huracán. Parecía llegado el fin del mundo. El suelo tembló como sacudido por un terremoto. Resonó el bosque y un ruido infernal rompió la quietud del crepúsculo. Treinta y tres bueyes enfurecidos se acercaban a todo correr. Los hermanos, con los ojos como platos, aguzaron los oídos y escucharon un rato completamente inmóviles, mudos como una piara de puercos que, acosados durante largo tiempo, escuchan con las orejas gachas, entre las matas de un seto vivo, si se acerca el perseguidor. Así permanecieron hasta el momento en que los bueyes salieron en manada del bosque. Entonces tiraron las estacas, cogieron las escopetas y, perseguidos por los bueyes, que no cesaban de bramar, se dieron a la fuga con los perros en dirección a la cerca que separa los bosques de Viertola de los de Jukola. Encontraron una charca de escasa profundida y con la superficie cubierta de hierba, y como no tenían tiempo para bordearla, se arrojaron a ella sin vacilar. Hubo ruidos de chapoteos y salpicaduras, mientras desaparecían en una nube de agua y de niebla, hasta que reaparecieron en el aire claro. Su carrera parecía la de la luna por las azules llanuras del cielo, que no se aparta ante una nube que le impide el paso, sino que la atraviesa sin inmutarse y reaparece más límpida aún al otro lado, continuando su camino segura y altiva. Pero los hijos de Jukola, espoleados por el miedo, corrían como liebres y carneros salvajes. Saltaron de un brinco una cerca nueva y sólida que les salió al encuentro y se detuvieron a unos veinte pasos de distancia, en campo abierto, para comprobar si aquel osbtáculo les protegería de la manada enfurecida que se acercaba lanzando mugidos. Pero no. Se oyó un espantoso crujir de maderas, y la valla de estacas de abeto cayó derribada estrepitosamente. Los bueyes se hallaban más cerca que nunca de los hermanos, que se lanzaron a correr con los perros por el descampado, seguidos, pisándoles los talones, por los astados, que bufaban y levantaban tempestades de arena, como el ventarrón invernal levanta ventiscas de nieve. Los hermanos corrían a toda velocidad, con el horror de la muerte en el alma, puesto que pensaban que aquél era el último trecho del camino de su vida. 07086
Bottom
07087
Top
Kuului silloin huuto Aapon suusta: »kontit seljästämme, mutta pitäkäämme pyssyt!» Niin hän lausui, ja kuusi tuohikonttia kellahti paikalla alas maahan; seitsemäs keikkui vielä Laurin seljässä; hän ei mielinyt sitä hellittää vielä. Vähänpä kuitenkin auttoi tämä keino; sillä yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: »Hiidenkivelle, Hiidenkivelle!» Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella, ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauas tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni; heidän kyntensä iskivät lujemmin, tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet. Niin he pelastuivat hirvittävästä kuolemasta, mutta olivatpa olleet lähellä surman nielua. Tuskin olivat he ehtineet kivelle, niin jo temmelsi heidän ympärillään juhtalauma, myristen ja kuopien maata. Ja tämä kivi, miesten turvapaikka, oli melkein neliskulmainen, syllän korkea kallionkappale, ja seisoi korvessa noin kolme sataa askelta ahon reunalta. Siinä nyt istuivat veljekset, hikoen ja puhaltaen peloittavasti, juostuansa kiukkuisen kuoleman edestä. Äänettöminä, sanaakaan lausumatta, istuivat he kauan. Mutta viimein avasi Juhani suunsa. «¡Fuera los sacos y quedémonos con las escopetas!» Éste fue el grito que salió de la boca de Aapo, y al instante cayeron al suelo seis sacos, pues el séptimo seguía bailoteando sobre la espalda de Lauri, que no accedió a desprenderse de su carga. Pero de poco les sirvió la medida, porque el tremendo estrépito se oía cada vez más cerca. Y he aquí que de nuevo se impusieron los alaridos de Aapo: «¡A la Piedra del Diablo! ¡A la Piedra del Diablo!» Se refería a una piedra enormemente grande que se levantaba en el lúgubre bosque. Allí se dirigieron los hermanos, quienes pronto se encontraron en la base de roca, y tanto los hombres como los perros treparon a ella como centellas. Hincando las uñas en las quebraduras de la roca con más fuerza y ahínco que las corvas garras del lince, se encaramaron a ella haciendo volar las pellas de musgo. Los hermanos lograron así librarse de la terrible muerte... ¡pero qué cerca habían estado del agujero mortal! Apenas estuvieron en lo alto, los rodeó la manada de bueyes, mugiendo y escarbando el suelo con las pezuñas. La piedra, dentro del bosque, era un risco casi cuadrado, a unos dos metros del suelo y a unos trescientos pasos de la linde del erial. Se sentaron, sudorosos, sin aliento, extenuados por el esfuerzo de la mortal carrera, y allí permanecieron sin decir palabra, hasta que Juhani pudo hablar. 07087
Bottom
07088
Top
JUHANI: Tässä ollaan, veljet, ja kiittäkäämme onneamme siitä. Sillä se oli marssi, jota muistamme niin kauan kuin härkiä maailmassa löytyy. Juhani.—Aquí estamos, hermanos, y demos gracias a la suerte por ello. ¡Vaya carretón! ¡Lo recordaremos mientras haya bueyes sobre la tierra! 07088
Bottom
07089
Top
AAPO: Tässä ollaan, mutta kuinkahan tästä tullaan? Itsepintainen on härkä, ja nämät tässä ovat vihan vimmoissaan kumppaniensa surman tähden, jota nyt mielisivät koirillemme monenkertaisesti kostaa. Aapo.—Sí, aquí estamos, pero me pregunto cómo saldremos. Los bueyes tienen la cabeza muy dura, y como además están furiosos por la matanza de sus compañeros, querrán tomarse venganza con creces en nuestros perros. 07089
Bottom
07090
Top
JUHANI: Ja me saisimme samasta kauhasta. Juhani.—Todos correríamos la misma suerte. 07090
Bottom
07091
Top
AAPO: Ilman tämän kiven kultaista korkeutta. Aapo.—Si no fuera por la milagrosa altura de esta piedra. 07091
Bottom
07092
Top
JUHANI: Olipa se meille tervetuloa. Totisesti! Kuin oravat, niinpä kiipesimme nopeasti ylös. Juhani.—Y tú que lo digas. Nos recibió con los brazos abiertos y trepamos a ella como ardillas. 07092
Bottom
07093
Top
EERO: »Ja sitten me ryypättiin». Eero.—«Y entonces nos sacudimos un lingotazo». 07093
Bottom
07094
Top
JUHANI: Juuri niin! Kiitos Herran, että on meillä kumminkin viinaa, jos niin, että opetettaisiin poikia paastoomaan tässä. Juhani.—¡Eso es! Gracias a Dios, tendremos al menos aguardiente, si nos vemos obligados a ayunar. 07094
Bottom
07095
Top
LAURI: En hellittänyt konttiani minä. Lauri.—¡Yo no tiré mi mochila! 07095
Bottom
07096
Top
JUHANI: »Sulle kiitos» myös, mun veljeni. Mutta saatappas tinapullos esiin, kumauta siitä aika naukki ja sitten pane se vierimään ympäri. Nyt tarvitsee sydän vähän vahvistusta. Juhani.—Gracias a ti también, querido hermano. Anda, saca la cantimplora, riégate el gaznate sin pasarte, y luego hazla correr. El corazón necesita algo que le anime. 07096
Bottom
07097
Top
AAPO: Mutta sitä tavaraa tulee meidän nauttia varoten näin vaarallisessa asemassa kuin tämä. Aapo.—Pero os advierto que en la grave situación en que nos hallamos, hay que usar con prudencia de este brebaje. 07097
Bottom
07098
Top
JUHANI: Terveellinen muistutus. Mutta otappas tuosta yksi kohtuullinen kulaus. Juhani.—Buen consejo. Pero bebe al menos un trago razonable. 07098
Bottom
07099
Top
AAPO: Kohtuus on aina paras. Muistakaamme: tässä on myös vuoteemme ja ehkä enemmin kuin yhdeksi yöksi. Aapo.—La razón es siempre lo mejor. No olvidemos que la roca es nuestro lecho, y tal vez para más de una noche. 07099
Bottom
07100
Top
JUHANI: Auttakoon meitä Jumala siitä! Minä toivon, että nälkä piankin poistaa tuon sarvimetsän ympäriltämme.--Niin, tässä istumme kuin seitsemän ukulia korvessa, tässä sammaleisella Hiidenkivellä. Mutta mistähän on syntyisin tämä nimi? Juhani.—¡No lo quiera Dios! Supongo que el hambre alejará pronto de este bosque a los cornudos que nos cercan. ¿Sabéis lo que os digo? Que sobre esta piedra musgosa parecemos siete búhos en el páramo. Me pregunto de dónde le vendrá el nombre de «Piedra del Diablo». 07100
Bottom
07101
Top
AAPO: Eräästä kummallisesta tarinasta. Aapo.—Es una historia extraña. 07101
Bottom
07102
Top
JUHANI: Kertooppas se meille aikamme vietteeksi. Sillä tässähän tarinat juuri omaansa, tarinat ja historjat. Juhani.—¿Ah, sí? Pues cuéntanosla para matar el tiempo. Éste es un buen momento para cuentos e historias. 07102
Bottom
07103
Top
Ja seuraavan tarinan tästä kivestä kertoi heille Aapo. Entonces Aapo contó a sus hermanos el cuento de la piedra. 07103
Bottom
07104
Top
Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen Hiiden-ruhtinas, mahtavin tenhomies Pohjolassa. Oli hänellä peura jalo ja kaunis, juoksemaan verrattoman nopea. Läksi tuo sorea eläin kerran kevättalvisena päivänä karkelemaan hankikantehelle ja päätyi samoomaan ympäri Suomen-nientä. Silloin moni joutsimies, nähtyänsä kultakarvaisen ja heleäsilmäisen peuran, riensi häntä vainoomaan karkaistulla nuolellansa. Mutta kenkään ei voinut häntä seurata, vaan pian jätti hän kauas jälkeensä hiihtävän miehen.--Joutui hän viimein Hämeen-maalle, jossa löytyi eräs mainio hiihtäjä ja tarkka joutsimies. Tämä nyt sai vainun Hiiden komeasta peurasta, läksi kerkeästi häntä kiehtomaan, liukuen sileillä suksillansa, olalla tuima kaari. Kiljuvalla vauhdilla pitkin tasaista hankea kirmasi peura, mutta vauhdilla vielä vinhemmällä joutsimies hänen jäljessään. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että jyrkät mäet ylös, alas. Mutta rupesipa viimein väsymys saavuttamaan peuraa; hän jo kovin huohoittaen pakeni, juoksunsa heikkeni ja yhä likemmäksi läheni mies. Tapahtui silloin kumma, joka kuitenkin on ennenkin nähty pidättävän monen ampuniekan nuolen. Äkisti kääntyi peura ympäri, lähestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen hereitä kyyneleitä. Mutta ensinkään arvelematta lähetti vasamansa armoton mies, lävisti ihanan eläimen otsan; ja niin kaatui Hiiden peura, punaten verellänsä valkean lumen. Había una vez en las montañas de Laponia un castillo en que habitaba un príncipe de los demonios, el más poderoso de los hechiceros del Norte. Poseía un hermoso reno de piernas incomparablemente veloces. Una mañana de primavera, el esbelto animal se lanzó a corretear por la nieve helada y empezó a recorrer toda Finlandia. Más de un arquero, al ver el reno de pelaje de oro y ojos claros, salió a perseguirlo con sus afiladas flechas; pero nadie lograba darle alcance porque, cuando el cazador, sobre sus esquís, estaba a punto de hacerlo, el animal desaparecía como por encanto ante sus mismos ojos. El reno llegó por fin a Háme, donde vivía un afamado arquero y hábil esquiador, el cual, presintiendo el paso del animal, salió tras su rastro, el gran arco a la espalda, deslizándose sobre la nieve con sus lisos esquís. El reno, más que correr, volaba sobre la superficie de la nieve, pero el cazador lo seguía más veloz si cabe. Cruzaron extensas llanuras, montes arriscados, alturas y valles, y así hasta que el reno empezó a dar señales de fatiga y sólo avanzaba penosamente. Poco a poco disminuía su velocidad, y el arquero se iba acercando implacablemente. Mas he aquí que entonces tuvo lugar un prodigio que luego se repetiría impidiendo disparar el arco a más de un cazador. El reno dio media vuelta y, dirigiéndose a su perseguidor con aire suplicante, comenzó a derramar gruesas lágrimas. El arquero, no obstante, inconmovible, disparó su flecha sin vacilar, atravesó la frente del hermoso animal, y el reno del diablo cayó, tiñendo con su sangre la blanca nieve. 07104
Bottom
07105
Top
Silloin Hiisi, käyskellen Pohjan-perän kolkoissa laaksoissa, tunsi äkisti sydämensä kiertyvän ja tiesi kohta, että kultainen varsansa vaelteli vaarassa. Hän kiirehti ylös tunturille, jossa linnansa seisoi, ja rupesi noitakurkistimellansa tähtäilemään etelään päin. Ja näki hän kaukana tummassa kuusistossa peuransa, joka, veressään uiskellen, kierteli itseänsä kuoleman tuskissa; ja näki hän murhamiehen seisovan uhrinsa vieressä riemuitsevalla katsannolla. Silloin julmistui hän hirmuisesti, tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivimöhkäleen, sinkautti sen korkealle ilmaan, lentämään kohden joutsimiestä Hämeen saloissa. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi, valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Kohosi se ylös taivaan kumuun, vaipui alas taasen, vaipui päivään päin, ja juuri ampuniekan päälaelle putosi summaton paino, haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi. Pero he aquí que, mientras el hechicero del castillo se paseaba por los oscuros valles del Norte lejano, siente una opresión en el corazón, anuncio del peligro en que se hallaba su dorado reno. Sube a la montaña sobre la que se alza su castillo y explora el Sur con su catalejo mágico. En un sombrío bosque de abetos ve al reno retorciéndose sobre su propia sangre en los estertores de la agonía, y ve también al ufano cazador inclinado sobre su víctima. Arrebatado por la cólera, el hechicero arranca de la muralla del castillo un enorme sillar y lo arroja a lo alto contra el cazador de los bosques de Hame. La enorme piedra atraviesa el aire como una ráfaga sonora y describe una gran curva a través del variable mundo de las nubes; sube hasta la bóveda del cielo y luego cae a tierra hacia el sur, aplastando al arquero, que queda sepultado bajo su mole hasta la consumación de los siglos. 07105
Bottom
07106
Top
JUHANI: Ja miehen surma oli meidän onneksemme. Missä olisimme nyt me ilman tätä kiveä? Tuolla korvessahan rapana ja raatoina vetelisimme, kurjat. Juhani.—Mirad por dónde la muerte del arquero aquel ha sido nuestra salvación. Porque, ¿qué sería de nosotros sin esta piedra? Ya estaríamos con las tripas fuera y boca arriba por estos bosques de Dios, pobres de nosotros. 07106
Bottom
07107
Top
TUOMAS: Mutta kyllä vielä tässäkin tarpeeksemme saamme. Minä takaan sen. Tuomas.—Pero se nos cansará el espinazo de estar aquí, os lo aseguro. 07107
Bottom
07108
Top
JUHANI: Jumala auttakoon meitä ajoissa! Juhani.—¡Que Dios venga en nuestra ayuda antes que sea tarde! 07108
Bottom
07109
Top
TIMO: Täytyyhän tässä poikien untakin jyritellä päälliskyttäisin toinentoisensa niskoilla kuin pääskysen-poikaset pesässänsä. Timo.—Si queremos echar una cabezada, aunque sólo sea una, tendremos que apiñarnos unos encima de otros como las golondrinas en el nido. 07109
Bottom
07110
Top
AAPO: Se ei käy päisin. Pianhan kellahtaisi unipöllöinen mies alas härkien saaliiksi. Sentähden kaksi meistä aina, yksi kummallakin vierellä, vartioitkoon uneksuvaa veljeänsä. Aapo.—¡Nada de eso! Apenas el sueño nos atontara, correríamos el riesgo de caer rodando bajo las pezuñas de los bueyes. Esto es lo que vamos a hacer: dos de nosotros, uno a cada lado, vigilarán mientras los otros duermen. 07110
Bottom
07111
Top
JUHANI: Järkevä neuvo; ja käyttäkäämme sitä tarkasti; tässä on kortteerimme ainakin tämä yö. Sen näemme jo kaikki härkien hankkeista. Tuossahan jo kolme peeveliä makaa röhöttää kirotuilla mahoillansa, puhkaten ja märehtien, perkeleet!--Mutta pankaat ma'ata, pojat; minä ja Aapo tahdomme teitä vahdata tuonne likimaihin puoleen yöhön. Pankaat ma'ata, pankaat ma'ata. Herra siunatkoon meitä! Juhani.—He aquí un sabio consejo que haremos bien en seguir al pie de la letra. Es seguro que esta noche tendremos que pasarla aquí, a juzgar por lo que traman los bueyes, pues tres de esos malditos demonios se han acomodado ya panza en tierra, resoplando y rumiando. ¡Maldita sea! Bien, ahora disponeos a dormir a pierna suelta, hijos míos, que Aapo y yo velaremos vuestro sueño hasta medianoche. ¡Hala, a dormir! Que el Señor nos proteja de todo mal, muchachos. 07111
Bottom
07112
Top
AAPO: Voi meitä poloisia kumminkin! Aapo.—¡Pobres de nosotros, sea como sea! 07112
Bottom
07113
Top
SIMEONI: Mihin olemmekin onnettomat joutuneet. Simeoni.—¡Dónde nos vemos, desgraciados! 07113
Bottom
07114
Top
JUHANI: Kurjuuteen, suureen kurjuuteen. Mutta pankaat ma'ata, siunatkaat sielujanne ja ruumiitanne ja nukkukaat Herran nimeen. Juhani.—En un aprieto, en un gran aprieto. Pero, ea, dormios. Rezad por la salud de vuestras almas y de vuestros cuerpos, y dormios, en el nombre de Dios. 07114
Bottom
07115
Top
Niin viettivät he yönsä: valvoi aina kaksi, muiden ma'atessa sammaleisella kivellä; ja pitkä oli yö. Koitti viimein toki aamu, aurinko nousi ja kohosi ylös taivaalle, mutta sama oli heidän kohtalonsa vielä; ainapa sarvet, heitä piirittäen, keikkuivat Hiidenkiven ympärillä, ja kovin jo heitä likisteli nälkä. Kuitenkin toivoivat he saman armottoman vieraan tekevän tehtävänsä härkienkin mahoissa ja lopulta pakoittavan heidät siirtymään laitumille. Niin he toivoivat, odottaen vihamiestensä poistumista. Mutta kauhistuksella huomasivat he pian, että eläimen ruokaa löytyi kyllin tuossa korven kosteassa sararuohossa Hiidenkiven vaiheilla. Sitähän rupesivat nyt härjät vakaasti näykkeilemään, siirtymättä kauemmas kuin että sammaleinen kivi heillä lakkaamatta oli näkyvissä. Así pasaron la noche, de manera que mientras dos de los hermanos se mantenían en permanente vigilia, los demás descansaban sobre la piedra musgosa. Larga fue la noche, pero finalmente despuntó el alba. El sol se levantó en el horizonte y, sin embargo, la suerte de los hermanos seguía siendo la misma; los de cuernos curvos seguían acechando la piedra, y el hambre atormentába ya a los ocupantes, cuya única esperanza era que el mismo huésped visitara el estómago de los bueyes y acabara por desplazarlos a sus pastos. Con esta esperanza aguardaban la retirada del enemigo, pero pronto observaron, descorazonados, que los bueyes encontraban pasto en las jugosas juncias que crecían alrededor de la piedra. Los animales se pusieron a pacer tranquilamente, siempre sin alejarse de la piedra para no perderla de vista. 07115
Bottom
07116
Top
JUHANI: Eihän ole heillä aijettakaan korjata luitansa. Ottavatpa, peeveli vie, tähän asuntonsa ja rakentonsa aina talveen asti. Juhani.—¡Se diría que van a echar raíces aquí, diablos! 07116
Bottom
07117
Top
EERO: Heillä on riivattu nahassa. Parece que han encontrado casa y mesa hasta el invierno. Eero.—¡Demonios de bichos! 07117
Bottom
07118
Top
TIMO: Mikä on heidän tässä ollessa? Korpi antaa heille sekä ruo'an että juoman; mutta kuiva sammale on meillä tässä leipänä ja särpimenä. Timo.—Claro, a ellos poco les importa eternizarse aquí. El bosque les brinda bebida y comida, y nosotros, en cambio, no disponemos más que de musgo seco. 07118
Bottom
07119
Top
SIMEONI: Mutta asian laita on tämä, että me istumme tässä koiriemme tähden. Minä pelkään, että pelastuksemme ainoa tie on viskata Killi ja Kiiski uhriksi vihaisille härjille. Simeoni.—¡Los perros! ¡Los perros tienen la culpa de que nos veamos aquí colgados! Mucho me temo que la única forma de salvarnos sea arrojar a Killi y a Kiiski como ofrenda a los bueyes furiosos. 07119
Bottom
07120
Top
JUHANI: Julma neuvo. Juhani.—¡Un consejo atroz! 07120
Bottom
07121
Top
AAPO: Jota emme leikin seuraa. Aapo.—Que no estamos dispuestos a seguir. 07121
Bottom
07122
Top
JUHANI: Ei niinkauan kuin seisoo pystyssä Jukolan Juho. Juhani.—No, mientras a Juhani de Jukola le sostengan sus propias piernas. 07122
Bottom
07123
Top
TUOMAS: Viskaisimmeko nahkamme lunastimeksi heitä, jotka niin monet kerrat ovat pelastaneet henkemme petoin murhaavista kynsistä? Ja oliskohan tuosta hyötyä meille? Minä epäilen. Tuomas.—¡Hasta ahí podíamos llegar! ¡Sacrificar a los perros cuando tantas veces nos han salvado de las garras mortales de las fieras! Y aun dudo que nos sirviera de algo. 07123
Bottom
07124
Top
JUHANI: Samoin minä. Härjät tuossa, saatuansa kerran koiramme ryysyiksi, rupeaisivat vallan koreasti vartomaan täällä aina vaan enemmin sarvillensa seivästettävää. Varma asia. Juhani.—Y yo. Estos bueyes, después de hacer trizas a nuestros perros, seguirían esperando impávidos a enfilar otra cosa en sus cuernos. No me cabe duda. 07124
Bottom
07125
Top
SIMEONI: Niin, niin, mutta mihin keinoon käymme, koska nälkä oikein rupeaa naukuilemaan tuossa mahassa? Simeoni.—Todo eso está muy bien; pero, ¿qué pasará cuando el hambre nos retuerza de veras las tripas? 07125
Bottom
07126
Top
JUHANI: Se naukuilee ensi-ajan maarussamme, mutta sieltä ampuu se pian tuohon pamppailevaan sydämeen, ampuu kuin kissa lihavan hiiren niskaan, ja silloin lannistuu uhkea mies. Kova, kova on nyt miehen päivä. Mihin keinoon käymme? kysyn minäkin. Juhani.—El hambre empieza gruñendo en las tripas, luego salta al corazón palpitante como un gato a la nuca de una rata, y entonces el hombre de más aguante se da por vencido. Dura, muy dura es nuestra suerte. ¿Qué podríamos hacer, pregunto yo también? 07126
Bottom
07127
Top
AAPO: Huutakaamme huikeasti kaikki yhdestä suusta; äänen ehkä kuulee jokin metsässä käyskelevä, tai ehtii se aina Viertolaan ja saattaa ihmiset jotain arvelemaan. Aapo.—A mí se me ocurre que si gritamos todos a la vez con todas nuestras fuerzas, tal vez alguien que pase por el bosque oiga el griterío, o quizá nuestras voces lleguen a Viertola y alerten a la gente. 07127
Bottom
07128
Top
JUHANI: Sitä keinoa käy koettaa. Juhani.—Creo que vale la pena intentarlo. 07128
Bottom
07129
Top
TIMO: Huutakaamme vahvasti. Timo.—Gritemos, pues, a pleno pulmón. 07129
Bottom
07130
Top
JUHANI: Oikein riivatusti. Paukahtakaamme kaikki yht'aikaa tähän maan-ihmeelliseen huutoon. Kaikki yht'aikaa, niin on sen vaikutus enemmin potraa. Kas niin, nouskaamme pystyyn ja olkaamme valmiit. Kun kolmannen kerran kämmenelläni läikytän, kirkaisemme, ja kirkaisemme kuin seitsemän miestä.--Yks, kaks, kolme! Juhani.—Como locos. Lancemos todos un formidable grito, un alarido estruendoso. Todos a un tiempo, para que el efecto sea más contundente. Así que de pie, y todos preparados. Cuando dé tres palmadas, todos a gritar hasta enronquecer como siete hombres. ¡Una, dos, tres! 07130
Bottom
07131
Top
Huusivat he miehissä kaikin voimin ja yht'aikaa, että kivi ja maa sen alla ja ympärillä järähti, ja vavahtaen karkasivat härjätkin jonkun askeleen kivestä pois. Peloittavalle myös kuului seitsemän miehen äkkinen kirkaus ja sitten jolittava huuto, johon vielä sekaantui koirien surkea ulvominen. Huusivat he viisi pitkää huutoa, ja metsä pauhasi ja kauas kiiriskeli kaiku. Mutta koska oli huudettu viides ja ankara huuto, istuivat he taasen hengähtämään hetkeksi. Siinä levättyänsä, uudistivat he saman toimen, huutaen seitsemän kertaa, ja rupesivat sitten odottamaan mitä tämä keino vaikuttaisi. Mustuneilla kasvoilla, veripunertavilla silmillä he istuivat sammaleiselle kivelle, ja kovin liehtoivat heidän rintansa palkeet. El bramido fue tan estruendoso que la piedra y el suelo sobre el que se erguía se estremecieron y hasta los mismos bueyes se asustaron y recularon algunos pasos. El brusco griterío de los hermanos resonó con espantosa fuerza y se extendió por el aire acompañado del triste gañir de los perros. Hasta cinco veces gritaron con gritos prolongados que retumbaron en el bosque y se esparcieron en lejanas oleadas. El último grito fue más fuerte aún, y después descansaron un instante para tomar aliento; después volvieron a gritar siete veces. Sentados luego sobre la piedra, el rostro amoratado, los ojos inyectados de sangre, el pecho palpitante, esperaron el resultado. 07131
Bottom
07132
Top
JUHANI: Varrotaanpas mitä tämä tekee, varrotaanpas. Ovathan ihmiset hulluja, elleivät ymmärrä, ettei miesjoukko ilman suurinta hätää paru näin. Varrotaanpas. Juhani.—Esperemos a ver qué pasa. O la gente está loca o tiene que comprender que un grupo de hombres no se lía a dar gritos como nosotros si no se encuentran en un gran apuro. Esperemos. 07132
Bottom
07133
Top
EERO: Mutta ellei tästä metelistä apua meille ilmesty, niin olemme tottakin kuoleman omat. Länteen vaipuu jo toinen aurinko ja vimmatusti kiihtyy nälkä. Eero.—Pero si este estruendo no nos sirve de nada, tendremos que resignarnos sin remedio a caer en la garras de la muerte. El sol declina por segunda vez hacia el ocaso, y el hambre no cesa en sus dentelladas. 07133
Bottom
07134
Top
SIMEONI: Jumala armahtakoon! yksi yö ja puolitoista päivää on mennyt siitä kun viimeiseksi söimme. Simeoni.—¡Dios nos tenga de su mano! Ya hace una noche y día y medio que no probamos bocado. 07134
Bottom
07135
Top
TIMO: Niin onkin. Kuulkaas kurinaa tuolla vatsassani, kurinaa ja murinaa ja pientä piiputustakin. Tämä on kovaa. Timo.—Así es. Oíd cómo protestan, gruñen y hasta rechinan mis tripas. Es duro. 07135
Bottom
07136
Top
JUHANI: Kovaa, kovaa; me tiedämme ja uskomme sen, mentyämme omaan vatsaamme. Juhani.—Es duro, muy duro. Basta que cada cual escuche su estómago. 07136
Bottom
07137
Top
SIMEONI: Pitkä on nälkäisen päivä! Simeoni.—¡Largo es el día para el hambriento! 07137
Bottom
07138
Top
TIMO: Pitkähän se on. Timo.—Sí, muy largo. 07138
Bottom
07139
Top
JUHANI: Pitkä ja synkeä! Onko jo tyhjennetty Aaponkin aivo? Etkö muista enään variksenkaan vaakutusta, tarhapöllönkään pakinaa jutellakses meille, istuissamme Nälkäsaaressa hirmuisessa. Juhani.—Largo y triste. ¿Pero ya no conserva nada Aapo en su memoria? ¿No recuerdas ninguna conseja del cuervo, ninguna anécdota del búho que poder contarnos en esta funesta isla del hambre? 07139
Bottom
07140
Top
AAPO: Muistanpa tarinan, jonka juuri nälkä nyt johtaakin mieleeni; mutta se ei saata meitä unohtamaan ruumiimme ravintoa, vaan muistuttelee kovin sekä ruokaa että juomaa. Aapo.—Ahora que lo dices, acabo de recordar un cuento, pero no nos solucionará el alimento de nuestro cuerpo, sino, al contrario, nos hará recordar más aún la bebida y la comida. 07140
Bottom
07141
Top
JUHANI: Sinä meinaat miestä vuoressa. Minä olen kuullut sen. Juhani.—¿Te refieres al hombre encerrado en la montaña? Ya conozco esa historia. 07141
Bottom
07142
Top
TIMO: Mutta minulle on se uutta; kerro se, veli Aapo. Timo.—Pero yo no. Cuéntala, Aapo. 07142
Bottom
07143
Top
SIMEONI: Kerro se, kerro se! Simeoni.—Vamos, cuéntala. 07143
Bottom
07144
Top
AAPO: Onhan se tarina miehestä, jalosta uskonsankarista, joka istui muutaman ajan vankina Impivaaran luolissa, niinkuin ennen tuo kalvea impi, mutta toisenkaltaisesta syystä. Aapo.—Es la historia de un hombre, de un gran héroe de la fe que permaneció durante mucho tiempo emparedado en las cuevas de Impivaara, lo mismo que la Virgen Pálida, aunque otra era la razón. 07144
Bottom
07145
Top
Ja seuraavan tarinan kertoi heille Aapo: Y Aapo contó lo siguiente: 07145
Bottom
07146
Top
Ennen, koska kristin-usko ja pakanuus vielä taistelivat keskenänsä Hämeenmaassa, oli käännettyjen joukossa eräs mainio mies, hurskas ja harras uutta uskoa levittämään, jota hän myös kiivaasti harjoitteli Ruotsin valtakunnan aseitten suojassa. Mutta kotimaahansa täytyi haarniskoittuin sankarten äkisti siirtyä täältä, ja kristityt Hämäläiset joutuivat pakanallisten veljeinsä hirmuisimman vainon alle. Mikä heistä surmattiin kauhistavalla tavalla, mikä etsi pelastustansa, paeten salojen eksyttävään kohtuun, mikä vuorten luoliin ja mikä minnekkin. Impivaaran komeroihin kiirehti mainittu hurskas mies; mutta hänen vainoojansa, jotka koston vimmassa seurasivat hänen jälkiään, huomasivat pian mihin hän oli itsensä kätkenyt. »Susi teljettäköön omaan luolaansa!» huusivat he ilkeästi riemuiten, muurasivat luolan aukion lujasti kiinni ja heittivät miehen nääntymään nälkään ja pimeyteen. En otro tiempo, cuando el cristianismo y el paganismo estaban aún enfrentados en Háme, había entre los convertidos un hombre bueno, piadoso, que se dedicaba con todo entusiasmo a propagar las nuevas creencias, protegido por las armas del reino de Suecia. Pero los guerreros armados tuvieron que regresar de pronto a su país, y los cristianos de Háme fueron perseguidos brutalmente por sus hermanos paganos. Unos morían entre horribles suplicios, y otros, para librarse de la persecución, huían a los recónditos laberintos de los bosques solitarios, a las grutas de las montañas, y otros, en fin, váyase a saber dónde. El hombre piadoso se refugió en una caverna de Impivaara, pero sus enemigos, que estaban sedientos de venganza, descubrieron su refugio. «Encerremos al lobo en su madriguera», clamaron con diabólica alegría, y cerraron a cal y canto la entrada de la gruta, dejándole que muriera de hambre en las tinieblas. 07146
Bottom
07147
Top
Surkea loppu olisi nyt saavuttanut miehen, mutta ihmeen teki taivas taas. Tuskin oli luolan suulta kadonnut päivän-valon viimeinen siinto, niin jopa valkeni avara luola ihanimmasta, hopeakirkkaasta paisteesta; ja niin oli miehellä kylmän kallion sydämessä liepeä, taivaallinen päivä. Ja tapahtuipa ihmeitä vielä enemmin. Katso, kuvertui äkisti luolan permantoon heleä lähde, jonka vesi ei ottaen milloinkaan vähentynyt; ja oli siis miehellä kivikammiossaan alati raikasta juomaa. Mutta vieläpä lähteen reunalta kohosi ylös kaunis, viherjöitsevä puu, kantain herttaisimpia hedelmiä, jotka eivät ottaen loppuneet; ja siitä sai mies suloisen ravintonsa. Tässä vietti hän päivänsä, ylistäen Herraa, tässä hän vietti yönsä, uneksuen autuitten maasta. Ja hänen päivänsä oli kuin kesän päivä, lämmin ja kirkas, ja hänen yönsä herttaista hämärän aikaa. Niin kului vuosi, ja virtana juoksi Hämeessä kristittyin veri. Mutta koska vainon kauhistava aastaika oli kiertynyt umpeen ja ulkona paistoi ihana syyskuun-aamu, ehti sankarin korviin vasarain ja rautakankein jytinä luolan kiinnimuuratulta suulta. Läpi tuon kivisen ruhan rupesi viimein pilkahtelemaan päivä, ja vilauksessa katosi luolasta ihmeellinen valkeus, niinmyös lähde ja lähteen reunalta hedelmällinen puu. El hombre encerrado hubiera tenido un cruel fin; pero el Cielo obró un nuevo milagro y, cuando la última claridad del día desapareció de la entrada de la caverna, el interior se inundó de una luz maravillosa y brillante como la plata, y el prisionero se vio envuelto en una suave claridad celeste. Mas no fue éste el único milagro, pues del suelo de la caverna brotó una fuente de agua viva, clara y abundante, que le proporcionó al hombre piadoso una bebida siempre fresca en su prisión rocosa. Luego, al pie mismo de la fuente, creció, verde y frondoso, un hermoso árbol cuyos sabrosos frutos se convirderon en alimento exquisito. Pasaba el hombre los días alabando al Señor y las noches soñando en el paraíso de los bienaventurados. Sus días eran semejantes a los días templados y claros del estío, y sus noches, a un suave crepúsculo. Transcurrió un año y la sangre de los cristianos corrió a raudales en Hame. Pero al cabo de ese año de horrible persecución, y mientras fuera de la caverna brillaba una hermosa mañana de septiembre, llegó a los oídos del prisionero un ruido de martillos y de hierros que machacaban en el muro de la entrada de la gruta. La luz del amanecer se filtró a través de la tapia derribada, y al instante desaparecieron de la gruta la fuente milagrosa y el árbol de deliciosos frutos. 07147
Bottom
07148
Top
Mutta mikä saattoi matkaan tämän pauhinan ja telmeen tuolla ulkopuolella luolan aukiota? Seisoi siellä pakanoita suuri joukko ja heidän keskellänsä muutamia kristittyjä sidottuina nuoriin ja tuomittuina nälkään kuolemaan vuoren pimeässä uumennossa. Eivätkä arvelleet he muuta kuin että sama surma oli kohdannut miestä, joka vuotta ennen samaan luolaan suljettiin. Mutta kovin he kummastuivat, koska luolan auetessa sankari astui ulos kirkastetulla, säteilevällä otsalla. Ja ääni, jonka pyhä heläys tunkeusi aina ytimiin asti, kaikui hänen suustansa: »terve, ystävät ja veljet, terve, kultainen aurinko ja kohisevat metsät, terve!» Silloin lankesi joukko hänen eteensä polvilleen, ylistäen sitä Jumalaa, johon hän uskoi ja joka oli hänen pelastanut hirveästä kuolemasta. Mutta korkealla äänellä kertoi heille mies ne ihanat ihmetyöt, joita hän vuoren kohdussa oli kokenut; ja yhdestä suusta huusi hänelle kansa: »kasta meitäkin, kasta meitäkin uskoon saman Jumalan päälle!» Niin he miehen suureksi riemuksi huusivat ja päästivät viipymättä nuorista kuolemaan tuomitut vangit. Siitä astui ojan partahalle hurskas uros, ja seurasi häntä joukko, joka, luopuen pakanuudesta, antoi itsensä kastaa Kristuksen uskoon. Mutta ylhäällä äyräällä, seisoivat äsken vielä uhreiksi määrätyt miehet, veisaten kiitosvirttä Hänelle, joka tuskallisesta kuolemasta oli pelastanut sekä heidät itse että heidän vanhurskaan isänsä ja johdattanut pimeydestä valkeuteen pakanain lapset. Niin he veisasivat, katsahtaen taivaan korkeuteen ylös. ¿De dónde provenían aquellos ruidos y aquellos golpes en la entrada de la caverna? Una multitud de paganos rodeaba a un grupo de cristianos atados con cuerdas y condenados a morir de hambre en el seno oscuro de la montaña. ¿Quién podía imaginarse que el hombre que llevaba un año encerrado en aquella gruta no hubiera corrido la misma suerte? El estupor de los que le vieron salir de la caverna, con la cara iluminada y la frente radiante, fue indescriptible. Entonces oyeron la sonoridad sagrada de su voz y se estremecieron hasta la médula al oírle decir: «Salud, amigos y hermanos, salud, sol dorado y bosques rumorosos, ¡salud!» La muchedumbre cayó de rodillas ante el hombre piadoso, alabando al Dios en que él creía y que lo había salvado de una muerte horrible. Les contó en alta voz los prodigios que le habían sucedido en el seno de la montaña, y la multitud, arrebatada, exclamó con una sola voz: «¡Bautízanos, bautízanos en la fe de tu Dios!» Grande fue el gozo del hombre santo al oír las invocaciones de los paganos, quienes al momento desataron las cuerdas de los condenados a muerte. El héroe de la fe se adelantó entonces a orillas del riachuelo y la muchedumbre le siguió, abjuró del paganismo y se bautizó en la fe de Cristo. Los cristianos, destinados al martirio momentos antes, se agrupaban en la orilla cantando cantos de alabanzas al Cielo, que lo mismo que a su piadoso padre, les había librado de una muerte cruel y había abierto los ojos de los paganos a la luz. 07148
Bottom
07149
Top
AAPO: Tämä on tarina hurskaasta miehestä. Aapo.—Éste es el cuento del hombre piadoso. 07149
Bottom
07150
Top
JUHANI: Ja pakanain kastaminen tapahtui juuri samalla kohdalla ojassa, jossa nyt on meidän sudentarhamme. Juhani.—El bautizo de los paganos tuvo lugar precisamente en el tramo del riachuelo que pasa junto a la cerca que hemos hecho para los lobos. 07150
Bottom
07151
Top
SIMEONI: Usko ihmeitä tekee. Olenpa varma siitä, ettei miehellä luolassa ollut yhtään lähdettä eikä hedelmällistä puuta ja ettei mikään maalliselle silmälle paistava valo valaisnutkaan hänen kammiotansa, vaan että luja ja järkähtämätön usko tyydytti kaiken hänen ruumiillisen tarpeensa. Hänen henkensä voima oli hänelle raikkaana lähteenä, maistavana hedelmänä ja säteilevänä valkeutena. Mitä sanoi entinen karjatoverini, Tervakosken Tuomas? »Jos sinulla on uskon kilpi ja hengen miekka, niin mene vaikka perkeletten kanssa polskaa tanssimaan». Niin lausui hurskas ukko. Simeoni.—La fe obra milagros. Apuesto que el hombre no tenía en la caverna ni fuente ni árbol y que su noche no estaba iluminada por ninguna luz que brilla para ojos mortales, sino que una fe firme y sólida satisfacía todas sus necesidades corporales. Es lo que decía Tuomas de Tervakoski, mi compañero de pastoreo: «Si tienes el escudo de la fe y la espada del espíritu, puedes ir a bailar al corro con los mismos diablos.» Así hablaba aquel piadoso anciano. 07151
Bottom
07152
Top
JUHANI: Mutta aika-miehen maha ei tule kauankaan toimeen paljaalla uskolla ja tyhjällä ilmalla, ei vaikka mätänis. Ja minä vannon, että hän pisteli poskeensa muikeampaakin muonaa kuin hedelmiä ja vettä. Sitä vaatii miehen ruumis, joka on kasvanut ja varttunut täällä lihan ja ruisleivän nojalla. Niin, niin, kerrotaanpa tarinaa vielä toisellakin lailla. Kerrotaan, että viisi mustaa sonninsarvea ilmestyi äkisti miehelle luolan seinään. Koska hän nyt aukaisi ensimmäisen sarven, niin roiskahtipa siitä suhisten ulos parasta, heleätä vapriikin paloviinaa ruokaryypyksi, joka kylläkin veti ryppyyn miehen huulet. Toisesta sarvesta taasen kiskoi hän kyynärittäin ulos monipoimullista, rasvaista ja lämmintä sianmakkaraa. Mutta kolmannesta pinnisteli kankeana kaarena ulos parasta uutispuuroa, ja neljännestä piimää puuronkastiksi, piimää sakeata kuin terva. Ja koska hän nyt oli täyttänyt maarunsa kuin puutiainen, niin aukaisi hän vallan vikkelästi viidennen sarven ja siitä lappasi hän ulos pikanellia, parasta tanskan punttirullaa, joka paisui pojan poskessa kuin imevä iilimato. Tarvitsiko enään parempaa trahtamenttia joutilas mies? Juhani.—Pero el vientre de un hombre no se satisface durante mucho tiempo con la fe desnuda y el aire vacío; me jugaría el cuello. A mí me parece que ese buen hombre se llenaba la boca con manjares más suculentos que frutas y agua. Otros alimentos pide el cuerpo humano que se ha desarrollado a base de carne y de pan de centeno. Pero el caso es que también se cuenta esa historia de otra manera. Cuentan que brotaron de la pared de la caverna cinco negros cuernos de toro. Cuando el hombre abrió el primero, salió de él borbotando un delicioso y claro aguardiente que provocó muecas en los labios del bebedor. Del segundo cuerno sacó ristras de salchichas grasientas y calientes. El tercero le brindó una excelente papilla espesa; el cuarto, cuajarones de leche para sazonar la papilla, espesos como el alquitrán, y cuando se hubo atracado como una chinche, abrió el último cuerno y sacó tabaco para mascar, el célebre tabaco de rapé danés, que se hinchó en su carrillo como una sanguijuela que chupa. ¿Acaso un hombre ocioso puede aspirar a mejor agasajo? 07152
Bottom
07153
Top
TIMO: Hän oli taivaassa, hän. Mutta me? Timo.—¡Él estaba en el cielo, pero no así nosotros! 07153
Bottom
07154
Top
TUOMAS: Tämä polttaa miehen mieltä. Tuomas.—Sólo de pensarlo me siento desfallecer. 07154
Bottom
07155
Top
TIMO: Ja pyörryttää pojan päätä. Timo.—A mí me dan vahídos. 07155
Bottom
07156
Top
JUHANI: Tuhannen riksiä senkaltaisen atrian edestä nyt! Tuhannen tuhatta riksiä! Juhani.—¡Mil escudos daría por una comida semejante! ¡Mil veces mil escudos! 07156
Bottom
07157
Top
SIMEONI: »Poimullista, rasvaista, lämmintä sianmakkaraa»! Niin, me istumme keskellä helvettiä ja kuulemme kerrottavan kuinka taivaassa iloitaan ja syödään. Ah! Mitä on meidän tekeminen, veljet, mitä on meidän tekeminen? Simeoni.—«¡Salchichas grasientas y calientes!» Benito, ¿no? Estamos en pleno infierno y oímos contar cómo se disfruta y come en el cielo. ¿Qué vamos a hacer, qué vamos a hacer? 07157
Bottom
07158
Top
EERO: Uskokaamme, uskokaamme! Eero.—¡Nos alimentaremos con la fe! 07158
Bottom
07159
Top
SIMEONI: Haasteletko vielä pilkan kieltä, sinä hirmu! Simeoni.—¡Monstruo! ¿Cómo puedes burlarte aún? 07159
Bottom
07160
Top
EERO: Viimeinen pihaus, veljeni, viimeinen pihaus; usko minua. Kohta vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko, härjänrakko. Ah olis tässä yksi lämpimäisleipä ja voita sen päällä! Eero.—Es el último aliento, hermano, pues pronto me desmayaré soplando como una vejiga que se desinfla, una vejiga de buey. ¡Ah, si al menos tuviéramos un pan caliente untado con mantequilla! 07160
Bottom
07161
Top
TIMO: Ja voin päällä vielä maan kauhea pyllimakkara. Timo.—¡Y dentro la salchicha más gorda del mundo! 07161
Bottom
07162
Top
JUHANI: Olis tässä seitsemän lämpymäisleipää, seitsemän naulaa voita ja seitsemän pystyvalkean ääressä haudottua makkaraa; kas siitä nousis kesti. Juhani.—Si tuviéramos siete panes tiernos y calientes, siete libras de mantequilla y siete salchichas asadas a un buen fuego de leña, ¡otro gallo nos cantara! 07162
Bottom
07163
Top
EERO: Kirkas tuli ja leimaus! Eero.—¡Maldita sea! 07163
Bottom
07164
Top
TIMO: Ihmisen pitäisi aina oleman viisas ja kantaman ehtimiseen suoloja taskussansa tupossa. Suola sitoo sisun ja vie henkemme viikkokausia edes ilman suuruksen hyttystäkään suolen-päässä. Timo.—Si fuéramos prudentes, llevaríamos siempre en el bolsillo una bolsita de sal, que dicen que comprime las tripas y permite conservar la vida durante semanas, sin tomar ni pizca de alimento. 07164
Bottom
07165
Top
JUHANI: Ai poika! ei suolallakaan juuri pitkälle potkita. Juhani.—¡Hombre de Dios! Ni con sal irías muy lejos. 07165
Bottom
07166
Top
TIMO: Mutta Koiviston Iisakki, se verrattoman laiska mies, ma'ata röhöittelee Karkkulan saunanparvella monta Jumalan päivää yhteen jaksoon, nauttimatta einettäkään suurusta. Ja millä keinolla pihisee henki-parka miehessä? Tuo uuspeili kun imeskelee suolatuppoa kuin kakara äitinsä nisänappia. Timo.—Sin embargo, Iisakki de Koivisto, ese redomado vago, puede estarse tumbado en el desván de la sauna de Karkkula durante varios días de Dios sin probar una migaja. ¿Cómo le dura el hálito en el cuerpo? Sencillamente, porque el bribonazo chupa un trozo de sal como un niño de teta chupa el pecho de su padre. 07166
Bottom
07167
Top
JUHANI: Istuupa hän myös usein kuin rääkkä kylän ruispelloissa, hieroskellen tähkäpäistä jyviä naamaansa.--Kas, onpa meillä jo myöhäinen ilta, mutta apua ei kuulu meille ihmismaailmasta, ja tässähän vaan aina pasteerailee, pasteerailee ympärillämme kolmekymmentä ja kolme puhisevaa perkelettä. Mutta puskeileepa tuossa peeveliä kaksi. Iskekäät yhteen, iskekäät yhteen ja touhaiskaat läpitse toinen toisenne otsat, touhaiskaat että aivot päästänne roiskahtaa tanterelle, niin on meillä kaksi kiusankappaletta vähemmin. Kas noin, kas noin! Onhan meillä tässä hieman huviakin ajan vietteeksi.--Niin juuri! ja kestäköön tämä leikki kauan ja kyntäköön maata kahdeksan luista auraa. Juhani.—Pero también se le ve a veces por los campos de centeno de la aldea arrancando espigas para quitarles el grano y llenarse la panza. Ay, fijaos cómo ya va bien entrada la noche sin que del mundo de los hombres nos llegue el menor socorro, mientras treinta y tres demonios rondan a nuestros pies sin dejar de bufar. Pero, ¿qué ven mis ojos? Eh, mirad esos malditos bichos que están liados a cornadas. ¡Hala! ¡Embestios con fuerza! ¡Eso es! ¡Duro! ¡A ver si os rompéis la testuz mutuamente hasta que os saquéis los sesos y... dos enemigos menos! ¡Muy bien! ¡Que siga la fiesta! ¡Así tendremos un poco de distracción para matar el tiempo! ¡Labrad la tierra con los ocho arados de hueso! 07167
Bottom
07168
Top
TUOMAS: Jykevästi siinä ottelevat kyyttöselkä ja koivipää. Tuomas.—Ese de lomo curvo y el de cabeza blanca se tiran unas cornadas que da miedo. 07168
Bottom
07169
Top
JUHANI: Mutta Koivi voittaa. Juhani.—Ganará Testablanca. 07169
Bottom
07170
Top
TUOMAS: Kyyttö voittaa. Tuomas.—¡Qué va; ganará Lomocurvo! 07170
Bottom
07171
Top
JUHANI: Tässä käpäläni, lyöppäs vetoa. Juhani.—¿Qué te apuestas? Choca mi mano. 07171
Bottom
07172
Top
TUOMAS: Olkoon menneeksi. Timo, eroita. Tuomas.—De acuerdo. Timo, tú serás el juez. 07172
Bottom
07173
Top
JUHANI: Kas niin! Juhani.—De acuerdo. 07173
Bottom
07174
Top
TUOMAS: Kortteli viinaa! Tuomas.—¿Va un cuartillo de aguardiente? 07174
Bottom
07175
Top
JUHANI: Sanottu.--Katsellaanpas, katsellaanpas kahden pojan otteloa. Mutta nyt he hieman niinkuin levähtävät otsa vasten otsaa. Juhani.—Va. Veamos, veamos cómo luchan nuestros dos campeones. Ahora se tantean un momento, frente contra frente. 07175
Bottom
07176
Top
TIMO: Ja nytkeilevät noin vaan hiljakseen. Timo.—Y se empujan poco a poco. 07176
Bottom
07177
Top
JUHANI: Mutta nyt! Nyt parannetaan täyttä päätä. No Koivi, minun Koivini, iske sorkkas lujasti maahan! Juhani.—¡Fíjate ahora cómo se embisten! ¡Duro con él, Testablanca! ¡Hinca bien las pezuñas en tierra! 07177
Bottom
07178
Top
TUOMAS: Iske lujemmin vielä sinä, minun urhea Kyyttöni. Sillä lailla! Tuomas.—¡Tú, Lomocurvo, híncalas con más firmeza aún! ¡Así, muy bien! 07178
Bottom
07179
Top
JUHANI: Koivi. Koivi! Juhani.—¡Testablanca! ¡Testablanca! 07179
Bottom
07180
Top
TUOMAS: Minun roteva Kyyttöni terästetyllä otsalla! No niin! Mutta heitä jo tuo vakava junnaus ja työnnäise miehes helkkariin. Tuomas.—¡Anda con él, Lomocurvo, no te achiques! ¡Dale una testarada con todas tus fuerzas y manda al otro mundo a ese tipo de una vez! 07180
Bottom
07181
Top
JUHANI: Koivi! Peeveli sinun sarves karsikoon! Pakenetko, riivattu? Juhani.—¡Testablanca! ¡Así te arranque los cuernos el diablo! ¿Es que vas a ceder, blandengue, cobarde? 07181
Bottom
07182
Top
TUOMAS: Käpälämäki kelpaa hänelle. Tuomas.—Me parece que va a pegarse el piro. 07182
Bottom
07183
Top
TIMO: Ja toinen tuhnii vielä perään kuin peijakas. Hi, hi, hi! Timo.—Y el otro le persigue como un loco. ¡Me parto de risa! 07183
Bottom
07184
Top
TUOMAS: Niin, Juhani. Tuomas.—¿Qué me dices ahora, Juhani? 07184
Bottom
07185
Top
JUHANI: Meni minulta kortteli viinaa. Sen saat kun pääsemme pinteestä. Mutta koskahan se päivä koittanee? Ah! tapahtuupa vuosien päästä, että jahtivoutimme komennon alla kiskotaan täältä aika telakuorma kylään ja kylästä kirkkotarhaan, kiskotaan kasa kalisevia, kolisevia luurankoja seitsemästä miehestä. Juhani.—He perdido un cuartillo de aguardiente. Te lo daré cuando hayamos salido de ésta. ¿Pero cuándo llegará ese día? ¡Ay! Dentro de unos años llevarán una carga de aquí al pueblo y del pueblo al cementerio. Al mando de nuestro guarda rural, trasladarán un montón de huesos tintineantes, los esqueletos de siete tíos. 07185
Bottom
07186
Top
SIMEONI: Ja niin päättyi syntinen elämämme. Simeoni.—Así acabará nuestra vida pecadora. 07186
Bottom
07187
Top
JUHANI: Niin päättyi elämämme. Juhani.—Así acabará nuestra vida. 07187
Bottom
07188
Top
TIMO: Niinhän se päättyi. Timo.—Así acabará. 07188
Bottom
07189
Top
JUHANI: Päättyi surkealla tavalla. Mutta aukaiseppas konttisi, Lauri, ja käyköön ympäri yksi kumaus. Juhani.—Acabará de un modo lamentable. Pero abre tu saco, Lauri, y pásanos la cantimplora. 07189
Bottom
07190
Top
AAPO: Olkoon tämä kerta, mutta loppu viinastamme säästyköön suurimpaan hätään. Aapo.—Vale por esta vez; pero tenemos que racionar el aguardiente para el último apuro. 07190
Bottom
07191
Top
JUHANI: Niinkuin sanot. Mutta nyt otamme naukin, joka tuntuu ja sitten huudamme kuin pämpästä. Juhani.—Tienes toda la razón. Pero de momento vamos a echar un trago que nos permita gritar como un trombón. 07191
Bottom
07192
Top
Koska he olivat ryypänneet, korottivat he äänensä taas, huutaen kaikki yht'aikaa. Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan, koska hän käyskeli riihimäellä, mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta, vaan lausui kamostuen itseksensä: »rajahaltija siellä huutaa». Mutta veljekset, jännittäen leukojansa kohden taivasta ja ammoittaen, suut seljällään, kuin traakit tai kuin pesässänsä linnunpoikaset koska kuulevat lähestyvän emänsä siipien havinan, huusivat aina vielä huikeasti, huusivat kymmenen kertaa. Ja siitä istuivat he taasen sammaleiselle sijallensa, sydämissä riutuva toivo. Bebieron y gritaron todos a la vez hasta no poder más. El sonido llegó a oídos del guarda de Viertola, que pasaba por la colina del pajar. Pero el hombre, ignorando el sentido de aquellas voces, se dijo asustado: «Es el trasgo que merodea las lindes que grita a lo lejos.» Con el cuello alargado hacia el cielo, la boca desen cajada como fauces de dragones o pajaritos en el nido cuando sienten el batir de las alas maternales, los hermanos siguieron lanzando angustiosos gritos. Gritaron hasta diez veces, tras lo cual volvieron a sentarse en la piedra musgosa, mientras la esperanza se debilitaba en sus corazones. 07192
Bottom

Luku 08 Capítulo

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger-|dan-|spa|-ita|-fra|-epo| (fi-es) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Capítulo
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Los siete hermanos: Booky| Akateeminen| Suomalainen| Amazon
08001
Top
Tullut on jo neljäs päivä, veljesten ollessa kivellä, mutta alati vielä härkien piirittäminä he istuivat. Tuolloin, tällöin siirtyivät elikot kauemmaskin, mutta ainapa käyskeli näkyvissä yksi ja toinen, antain myristen kohta kumppaneillensa tiedon, jos veljekset yrittivät pyrkimään pois vankeudestansa. Siinä ympärillä mikä heistä nyt tempoilee naamaansa korven ruohoa, koukistellen kieltänsä, mikä märehtien ja raskaasti puhkaten lepää tuossa pullealla mahallansa. Tuossa kaksi leikin ja totuuden välissä kisailee, ja ympäri kaikuu heidän sarviensa läikkynä. Mutta tuossa taasen ihan Hiidenkiven juurella yksi heistä vihaisesti kuoppii, viskellen multaa ja varpuja korkealle, ja möräten ilkeästi. Niin he siinä aikailevat veljesten tuskaksi, kalveaksi vimmaksi; sillä kuolemata vartovat jo Jukolan uhkeat pojat.--Hetki sitten oli Lauri kumonnut kurkkuunsa joltisen siemauksen viinaa, nyt teki hän samoin kerran vielä, josta muut kovin kummastuivat ja rupesivat häntä kiinteästi nuhtelemaan. Hace ya tres días que los hermanos se refugiaron en la Piedra del Diablo huyendo de los bueyes. El asedio de éstos continúa. De vez en cuando, los animales se alejan un poco, pero siempre queda rondando alguno cerca de la piedra, que lanza un bramido de alarma cuando los hermanos intentan abandonarla. Muy cerca ramonea un buey retorciendo la lengua, mientras otro rumia tendido sobre las patas dando fuertes mugidos. No lejos riñen otros dos, entre bromas y veras, y el choque de sus cornamentas resuena por doquier. Al pie de la roca, otro buey escarba el suelo lanzando al aire tierra y broza, y bufando ferozmente. El caso es que allí permanecen los animales sin ánimo de moverse, para desesperación de los hermanos, que sólo esperan la muerte. Lauri, que acaba de echar un tiento a la cantimplora, vuelve a beber un buen trago, con gran sorpresa de los hermanos, que le regañan ásperamente. 08001
Bottom
08002
Top
JUHANI: Peijakasko sinua riivaa? Juhani.—¿Pero es que te has vuelto loco? 08002
Bottom
08003
Top
AAPO: Mitä aatteletkin? Muista että ollaan samassa puristimessa kaikki. Aapo.—¿En qué piensas? Ten en cuenta que todos estamos en el mismo aprieto. 08003
Bottom
08004
Top
TUOMAS: Muista asuntomme kämmenen leveäksi sijaksi, jossa meidän tulee varoten liikkua. Tuomas.—Piensa que nuestro albergue no tiene más que un palmo de ancho y que hemos de movernos con toda cautela. 08004
Bottom
08005
Top
LAURI: Vimman villitty mies! Lauri.—Esto es para volverse loco de rabia. 08005
Bottom
08006
Top
AAPO: Mutta se ei käy kuntoon. Aapo.—¡No digas eso! 08006
Bottom
08007
Top
LAURI: Käyköön sitten Hornan koloon. Myllyn kivenä pyöriköön linnamme ja viskatkoon elukkain saaliiksi seitsemän onnetonta poikaa. Pyöri, kivi, idästä länteen, ja, metsä ympärillämme, lännestä itään pyöri! Heleijaa! Lauri.—¡Váyase todo al infierno! Que este castillo dé vueltas como rueda de molino y nos tire a los siete desgraciados bajo las patas de los bueyes. ¡Gira, roca, del este al oeste, y tú, bosque que nos rodeas, gira de oeste a este! ¡Así, así! 08007
Bottom
08008
Top
JUHANI: Olethan jo humalassa, poika? Juhani.—¿Ya estás borracho, hijo? 08008
Bottom
08009
Top
LAURI: Tuleeko sitä kysyä? Mitä maksaa elämä ja maailma? Ei yhtään homeista äyriä. Sentähden menköön kaikki tomuna ja tuhkana pitkin tuulien teitä. Loiskis! Saakaamme tästä, sydämeni veljet. Lauri.—Bonita pregunta. ¿Qué valen la vida y el mundo? Ni un centavo roñoso. ¡Así se convierta todo en polvo y ceniza, y se lo lleve el viento! ¡Zas! ¡Va por vosotros, hermanos de mi alma! 08009
Bottom
08010
Top
AAPO: Hän on päissään. Kannu häneltä pois! Aapo.—Está como una cuba. Tenemos que quitarle la cantimplora. 08010
Bottom
08011
Top
LAURI: Se ei lähde juuri leikillä. Kannu on minun; enhän sitä hellittänyt härkien sotkettavaksi aholle. Mutta te muut? Ah! laskittepa konttinne koreasti maahan kuin kurjat mustalaiset, koska nimismiehen pyssy paukahtaa. Lauri.—¿Ah, sí? Pues os advierto que no va a ser un juego nada fácil. La cantimplora es mía, que por algo no la tiré a la pradera, donde los bueyes la hubieran pisoteado. En cambio, vosotros, ¿qué? No tuvisteis ningún empacho en tirar vuestros sacos al suelo como pobres gitanos cuando oyen los disparos del comisario. 08011
Bottom
08012
Top
JUHANI: Kannu tänne! Juhani.—¡Venga la cantimplora! 08012
Bottom
08013
Top
LAURI: Kannu on minun. Lauri.—Es mía. 08013
Bottom
08014
Top
JUHANI: Mutta minä tahdon sen haltuuni. Juhani.—Pero quiero guardarla yo. 08014
Bottom
08015
Top
LAURI: Sinä tahdot? Jos tahdot, niin saatpa sen vasten otsikkoas. Lauri.—Si la quieres tendrás que recogerla de tu cabeza, porque te la encasquetaré en ella. 08015
Bottom
08016
Top
JUHANI: Rupeaisitko tappelemaan? Juhani.—¿Buscas camorra? 08016
Bottom
08017
Top
LAURI: Jos tahdot, niin ei sitäkään pidä puuttuman. Mutta eihän rakkaat veljekset tappele. Sentähden saakaamme tästä. Lauri.—Si la quieres, la tendrás. Pero entre hermanos que se quieren no están bien las riñas. Por lo tanto... ¡a vuestra salud! 08017
Bottom
08018
Top
TIMO: Älä ryyppää, Lauri. Timo.—No bebas, Lauri. 08018
Bottom
08019
Top
JUHANI: Kannu tänne kohta! Juhani.—¡Dame ahora mismo la cantimplora! 08019
Bottom
08020
Top
LAURI: Selkään minä sinulle annan. Mitähän sinä luulet olevas? Lauri.—¡A ver si te sacudo un puñetazo! ¿Quién te has creído que eres? 08020
Bottom
08021
Top
JUHANI: Syntinen ihminen, tosi; mutta olenpa kuitenkin vanhin veljes. Juhani.—Nada más que un pobre pecador. Pero también soy tu hermano mayor. 08021
Bottom
08022
Top
LAURI: Vanhin? No sitä enemminhän olet ehtinyt syntiä tekemään ja sitä enemmin tarvitset selkääs. Mutta skool! sanoi Ruotsalainen. Lauri.—¿Mi hermano mayor, dices? Entonces has tenido más tiempo para pecar y con más razón te mereces una paliza. ¡Salud! ¡Skool!, como dice el sueco. 08022
Bottom
08023
Top
TUOMAS: Et maista pisaraakaan. Tuomas.—¡Ni una gota! 08023
Bottom
08024
Top
LAURI: Tuomaasta pidän minä paljon, Tuomaasta ja pikku-Eerosta. Mutta nuo muut tuossa? Mitä sanon heistä? Lauri.—Mucho es lo que quiero a Tuomas y también al pequeño Eero. Pero, ¿qué decir de esos de allí? 08024
Bottom
08025
Top
TUOMAS: Kitas kiinni ja kannu tänne! Tuossa, Juhani, ota kontti selkääs ja viina haltuus. Tuomas.—Calla la boca de una vez y dame la cantimplora. Toma, Juhani; échate el saco a la espalda y vigila el aguardiente. 08025
Bottom
08026
Top
LAURI: Ainoastaan sinä taidat kääntää Laurin pään. Pidänpä sinusta, sinusta ja pikku-Eerosta. Lauri.—Tú eres el único que puedes hacerme entrar en razón. Te quiero, y también te quiero a ti, pequeño Eero. 08026
Bottom
08027
Top
TUOMAS: Vaiti! Tuomas.—¡Que te calles! 08027
Bottom
08028
Top
LAURI: Tuommoisia miehiä! Mitä on Jukolan Jussi? Häyrypää kukko; nuijapää sonni. Lauri.—¡Vaya hombres! ¿Quién es Jussi de Jukola? Un gallo loco, un toro mocho. 08028
Bottom
08029
Top
JUHANI: Pidä suus kiinni kohta, ettei korvani kuule jotakin sellaista toista kertaa. Juhani.—Cierra al punto la boca y que no vuelva yo a oírte nada semejante. 08029
Bottom
08030
Top
LAURI: »Jolla on korva, hän kuulkoon», saarnaa Aapo, se Jukolan pyhä Paavali. Lauri.—«El que tenga oídos, que oiga», predica Aapo, el San Pablo de Jukola. 08030
Bottom
08031
Top
SIMEONI: Ah sinua! Oletko sinä se entinen vakaa, totinen ja harvasanainen poika? Oletko sinä Lauri? Tuommoinen avosuinen riivattu? Simeoni.—¿Puede saberse qué te pasa? ¿Eres tú aquel muchacho tan sensato, tan serio y tan comedido en el hablar? ¿Eres realmente Lauri? ¡Lo que eres es un endemoniado malhablado! 08031
Bottom
08032
Top
LAURI: Olethan sinäkin Simeoni, se imeläsuinen »terve-rabbi». Lauri.—Pues anda que tú. ¿No eres acaso Simeoni, aquel meloso «Salve, Rabí»? 08032
Bottom
08033
Top
SIMEONI: Sen annan sinulle anteeksi, aina ko'oten, aina ko'oten tulisia hiiliä pääsi päälle. Simeoni.—Bueno, te perdono, y siempre amontono carbones encendidos sobre tu cabeza. 08033
Bottom
08034
Top
LAURI: Mene helvettiin, siellä on hiiliä! Lauri.—¡Vete al infierno, que allí hay carbón! 08034
Bottom
08035
Top
SIMEONI: Jumalaton! Simeoni.—¡Impío! 08035
Bottom
08036
Top
TIMO: Kun oikein karvat seljässäni pöyhistyy. Timo.—Pone los pelos de punta. 08036
Bottom
08037
Top
LAURI: Mitä mököttelee Timo, se Jukolan hallavasilmäinen vuohipukki? Lauri.—¿Qué masculla Timo, el cabrito de Jukola de ojos grises? 08037
Bottom
08038
Top
TIMO: Anna olla vaan. Vuohen-maito on hyvääkin. Timo.—Bueno, bueno. La leche de cabra no es mala. Te agradezco el cumplido. 08038
Bottom
08039
Top
LAURI: Häh? Lauri.—¿Eh? 08039
Bottom
08040
Top
TIMO: Vuohen-maito on hyvääkin. Mutta kiitänpä sinua tästä kunnioituksesta: suurkiitos! Niin, siinä oli meidän osamme; suurkiitos! Mutta nyt tulee etees toista sorttia kalua. Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. Timo.—Digo que la leche de cabra no es mala y que te agradezco el cumplido. ¡Muchísimas gracias! Sí, todos la hemos bebido. ¡Muchísimas gracias! Pero pasemos a otro asunto: ahí tienes a tus niños mimados, Tuomas y Eero. 08040
Bottom
08041
Top
LAURI: Häh? Lauri.—¿Eh? 08041
Bottom
08042
Top
TIMO: Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. Timo.—Que ahí tienes a tus niños mimados, Tuomas y Eero. 08042
Bottom
08043
Top
LAURI: Häh? Lauri.—¿Eh? 08043
Bottom
08044
Top
TIMO: Pappi praakaa kolme kertaa, mutta hän saa makson. Timo.—Oye, el pastor lee tres veces las amonestaciones, pero le pagan por ello. 08044
Bottom
08045
Top
LAURI: »Toista sorttia kalua», mökötit sinä. Mutta kylläpä tiedän mihin sorttiin kaluun heidät vertaan. Tuomas-poika on kirves jalo, vakaa, miehukas ja tuima, mutta pikku Eero-putikkani tuossa on pieni, terävä ja naseva veistinkirves. Niin, hän »veistelee», veistelee oikein vikkelästi, viskelee ympärillensä pieniä koukkusanoja, se junkkari. Lauri.—Tú has dicho «a otro asunto». Pero yo sé bien a qué compararlos. Tuomas es un hacha robusta, sólida, viril y potente; pero el pequeño Eero, enanito él, es una pequeña hacha de tallar, afilada y mordiente. Sí, él «talla», talla a lo fino, hace saltar astillas y dice palabritas que se meten muy adentro, el muy bribón. 08045
Bottom
08046
Top
JUHANI: Hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi. Juhani.—Bien. ¿Pero no me has llamado gallo loco? 08046
Bottom
08047
Top
TIMO: Sanoipa hän minunkin vuohipukiksi. Suur'kiitos! Timo.—A mí me llegó a llamar cabrito. ¡Muchas gracias! 08047
Bottom
08048
Top
LAURI: Eero veistelee, mutta hänellä on miehen sydän. Lauri.—Eero es un burlón, pero tiene un corazón que no le cabe en el pecho. 08048
Bottom
08049
Top
JUHANI: Hyvä, hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi? Juhani.—¿Pero no me has llamado gallo loco? 08049
Bottom
08050
Top
LAURI: Sanoin sinun vielä nuijapääksi sonniksikin. Lauri.—Sí, y hasta toro mocho. 08050
Bottom
08051
Top
JUHANI: Praa, veli, praa! Juhani.—Bueno, bueno, hermano; bra, bra, como dice el sueco. 08051
Bottom
08052
Top
TIMO: Ole rauhassa, Juho. Hän sanoi minunkin vuohipukiksi ja minä kiitän häntä siitä arvonimestä; sillä vuohi ei olekkaan mikään hyljätty eläin