Ajk kotisivu TwinBook o MainMenu

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, 1871 (project Gutenberg)
Alexis Kivi: Die sieben Brüder

Luku 01 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
01001
Top
Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. Der Bauernhof Jukola steht auf dem nördlichen Abhang eines Hügels in der Nähe des Dorfes Toukola im südlichen Häme. Seine nächste Umgebung ist steiniger Boden, weiter unten beginnen die Felder, auf denen vor dem Verfall des Gehöfts ährenschweres Korn wogte. Unterhalb der Felder breitet sich, von einem Bach in vielen Windungen durchzogen, eine kleeumsäumte Wiese aus, die reichlich Heu gab, ehe sie zum Weideplatz für das Vieh des Dorfes wurde. Sonst gehören zu dem Hof große Wälder, Moore und Ödlandstrecken, die teilweise schon in früheren Zeiten bei der Landaufteilung durch die treffliche Umsicht des Gründers in dessen Besitz Ubergegangen waren. Dachte doch der damalige Jukolabauer mehr als an sein eigenes Wohl daran, seinen Nachkommen ein behagliches Dasein zu sichern, ließ sich seinen Anteil in abgesengtem Wald-boden zumessen und bekam so siebenmal mehr Grundbesitz als seine Nachbarn. Aber alle Spuren des Waldbrands waren schon aus seinem Bereich verschwunden, und dichter Wald war an ihrer Stelle emporgewachsen. — Und dies ist das Heim der sieben Brüder, von deren Schicksalen ich hier erzählen will. 01001
Bottom
01002
Top
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Die Namen der Brüder vom ältesten zum jüngsten sind: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri und Eero; von ihnen sind Tuomas und Aapo, und ebenso Timo und Lauri Zwillinge. Juhani, der älteste, ist fünfundzwanzig Jahre alt, der jüngste aber, Eero, hat kaum achtzehn Sommer kommen und gehen sehen. Von Wuchs sind sie stämmig und breit, von ziemlicher Länge, außer Eero, der noch recht klein ist. Am allerlängsten ist Aapo, dabei durchaus nicht am breitesten. Dies ist der Vorzug und die Ehre von Tuomas, der wegen seiner breiten Schultern ordentlich berühmt ist. Eine Eigentümlichkeit, die sie alle miteinander kennzeichnet, ist ihre braune Hautfarbe und ihr sprödes, hanfgelbes Haar, dessen Straffheit besonders bei Juhani ins Auge fällt. 01002
Bottom
01003
Top
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua.--Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon metsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. Ihr Vater, der ein leidenschaftlicher Weidmann war, fand in seinen besten Jahren einen plötzlichen Tod im Kampf mit einem wütenden Bären. Beide hatte man damals, den Fürsten der Wälder wie den Vater, tot im Gehölz gefunden, Brust an Brust auf den blutgetränkten Grund hingestreckt. Schlimm war der Mann zugerichtet gewesen, doch auch der Bestie waren Gurgel und Flanke vom Dolchmesser zerfetzt und die Brust von einer scharfen Flintenkugel durchbohrt. Da hatte der rüstige Mann sein Leben lassen müssen, nachdem er mehr als fünfzig Bären erlegt. — Aber infolge dieser Jagdzüge kümmerte er sich nur wenig um den Betrieb und die Arbeiten auf seinem Hof, der allmählich, ohne Leitung einer kräftigen Hand, tiefer und tiefer in Verfall geriet. Auch seine Söhne verstanden nichts vom Pflügen und Säen, denn sie hatten vom Vater die starke Jagdleidenschaft geerbt. Sie stellten den Vögeln und Hasen nach, bauten Fallen und Klappen und legten Schlingen aus. Damit brachten sie ihre Knabenjahre hin, bis sie anfingen mit dem Feuerrohr zu hantieren und den Bären im Bruchwald zu beschleichen wagten. 01003
Bottom
01004
Top
Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ja ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaana merimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, ja vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita, kirvesvarsia, kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili sisarensa pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella hartaudella ja painoivat lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta ja kiusaa, ja sillä omaa asiaansa pahentaen. Die Mutter versuchte wohl, sie durch Ermahnungen und Zucht zu Arbeit und Fleiß anzuhalten, aber die Halsstarrigkeit der Söhne setzte allen ihren Bemühungen einen schroffen Widerstand entgegen. Sie war übrigens eine tüchtige Hausfrau; bekannt war ihr gerader und aufrichtiger, wenn auch ein wenig rauher Sinn. Ein ausgezeichneter Mann war ihr Bruder, der brave Oheim der Knaben, der in seiner Jugend als kecker Matrose ferne Meere besegelte, viele Völker und Städte gesehen hatte; aber zuletzt verlor er das Augenlicht, wurde stockblind und verbrachte nun die dunklen Tage seines Alters auf dem Jukolahof. Da saß er und schnitzte, vom Tastgefühl geleitet, Kellen, Löffel, Axtstiele, Waschbleuel und anderes Hausgerät und erzählte seinen Neffen oft Sagen und merkwürdige Dinge aus dem Vaterland und aus fremden Reichen, erzählte ihnen auch von den Wundern und Geschehnissen in der Heiligen Schrift. Diesen seinen Geschichten lauschten die Knaben mit großer Andacht und prägten sich alles fest ein. Ebenso gern aber überhörten sie die Befehle und das Schelten ihrer Mutter und stellten sich taub trotz mancher Tracht Prügel, die sie bekamen. Oft auch, wenn sie merkten, daß ihrem Rücken Gefahr drohte, riß die ganze Horde aus und bereitete dadurch der Mutter und anderen Leuten viel Sorge und Ärger, ohne ihre eigene Lage zu verbessern. 01004
Bottom
01005
Top
Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta. He tiesivät kototalonsa riihen alla kananpesän, jonka omistaja oli eräs eukko, kutsuttu »Männistön muoriksi»; sillä hänen pieni mökkinsä seisoi männistössä lähellä Jukolaa. Johtui kerran veljesten mieleen paistetut munat, ja päättivät he lopulta riistää pesän ja lähteä metsään nauttimaan saaliistansa. He täyttivät myös päätöksensä, tyhjensivät pesän ja läksivät yksimielisesti metsään, kuusi veljestä; Eero pyöri silloin vielä äitinsä jalkain juurella. Mutta koska he ehtivät eräälle solisevalle ojalle pimeässä kuusistossa, rakensivat he valkean äyräälle, käärivät munat ryysyihin, kastoivat ne veteen ja panivat paistumaan kihisevään tuhkaan. Ja kun herkut olivat viimein kypsyneet, söivät he maittavan atrian ja astelivat siitä tyytyväisinä kotiansa taas. Mutta kotomäelle ehdittyä, kohtasi heitä hirmumyrsky; sillä olipa jo heidän tekonsa tullut ilmi. Männistön muori ärhenteli ja riehui, ja kiivaalla katsannolla kiirehti veljeksiä vastaan heidän äitinsä, kädessä vinkuva ruoska. Mutta eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria, vaan kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan, huolimatta äitinsä huudoista. Es sei hier ein Vorfall aus der Kindheit der Brüder erzählt. Sie wußten, daß unter der Korndarre ihres Hofs ein Hühnernest war, das einer alten Frau namens Föhrichtmuttchen gehörte; denn ihre kleine Hütte stand in einem Föhren-Wäldchen nahe Jukola. Nun bekamen die Brüder eines schönen Tages Lust auf gebackene Eier und beschlossen endlich, das Nest zu plündern und im Wald ihre Beute zu verzehren. Sie führten ihren Plan auch aus, leerten das Nest und zogen sechs Mann hoch — denn Eero kroch noch zu Fußen der Mutter in der Stube herum — einmütig in den Wald. An einem sanft rieselnden Bach im dunklen Tannenwald aber machten sie halt, steckten am Ufer ein Feuer an, wickelten die Eier in Lumpen, tauchten sie ins Wasser und legten sie zum Backen in die Asche. Und als die Leckerbissen schließlich gar waren, verspeisten sie ihr appetitliches Mahl und machten sich danach befriedigt auf den Heimweg. Doch kaum hatten sie den Hügel vonjukola erreicht, da traf sie ein furchtbares Unwetter; denn ihre Tat war schon ruchbar geworden. Das Föhrichtmuttchen keifte und schnob, und hinter ihr kam die Mutter, die pfeifende Rute in der Hand, mit erbosten Blicken auf die Brüder zugefahren. Die Knaben aber waren keineswegs gesonnen, solchen Sturmwirbeln entgegenzugehen, sondern machten kehrt und flohen in die Wälder zurück, mochte ihre Mutter schreien, was sie konnte. 01005
Bottom
01006
Top
Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja tämä heidän viipymisensä saattoi äitin lopulta kovin levottomaksi; ja vihansa muuttui pian murheeksi ja säälin kyyneleiksi. Hän läksi heitä etsimään, etsi metsät ristiin rastiin, mutta löytämättä lapsiansa. Saipa asia yhä kamalamman muodon ja vaati viimein kruununmiehiä käymään asiaan käsiksi. Sana saatettiin jahtivoudille, joka viipymättä kokoonkutsui koko Toukolan kylän ja sen ympäristön. Ja nyt läksi joukko sekä nuoria että vanhoja, naisia niinkuin miehiäkin, jahtivoudin johtamana, pitkänä rivinä urkkimaan ympäri metsää. Ensimmäisenä päivänä etsivät he läheisimmillä tienoilla, mutta ilman toivottua seurausta; toisena päivänä siirtyivät he kauemmas, ja koska astuivat korkealle mäelle, näkivät he etäältä erään suon partaalta sinisen savupatsaan kiertoilevan ylös ilmaan. Tarkasti merkitsivät he suunnan, josta savu suitsusi, ja sitä kohden jatkoivat he retkensä taas. Viimein likemmin jouduttuansa kuulivat he äänen, joka lauloi seuraavalla tavalla: Es verging nun ein Tag, es verging ein zweiter: von den Ausreißern keine Spur; und ihr Fortbleiben beunruhigte schließlich die Mutter so sehr, daß ihr Zorn sich in Sorge und Tränen des Mitleids verwandelte. Sie machte sich auf, sie zu suchen, durchsuchte den Wald kreuz und quer, ohne aber ihre Kinder zu finden. Die Sache wurde immer unheimlicher und erforderte endlich das Einschreiten der Beamten des Kirchdorfs. Der Jagdvogt wurde benachrichtigt und rief unverzüglich das ganze Dorf Toukola und die Leute aus der Umgebung zusammen. Und nun wanderte eine große Menschenmenge, Junge und Alte, Frauen und Männer, mit dem Jagdvogt an der Spitze, hinaus, um in einer langen Reihe den Wald zu durchstöbern. Am ersten Tage suchten sie in der nächsten Nähe, doch ohne den gewünschten Erfolg; am zweiten rückten sie weiter vor, und da, als sie einen hohen Hügel hinanstiegen, sahen sie in der Ferne am Rand eines Moores eine bläuliche Rauchsäule sich in die Luft ringeln. Sie merkten sich genau die Richtung, in der der Rauch aufwirbelte, und setzten sich darauf hin in Bewegung. Als sie schließlich näher herangekommen waren, vernahmen sie eine Stimme, die folgendes Lied sang: 01006
Bottom
01007
Top
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
Leben läßt sichs ja auch hier
hinterm Bach am Graben.
Mürbes Moorholz brennen wir,
und Bier im Bach wir haben.
01007
Bottom
01013
Top
Silloinpa Jukolan emäntä, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sillä hän tunsi sen poikansa Juhanin ääneksi. Ja kumahteli usein metsä tulinuijan paukkeesta; josta kaikesta etsijät nyt varmaan havaitsivat lähestyvänsä karkulaisten leiriä. Siitä antoi jahtivouti käskyn piirittämään pojat ja sitten heitä lähenemään hiljaisuudessa, mutta pysäymään kuitenkin matkan päähän heidän majapaikastansa. Als die Jukolabäuerin den Gesang hörte, freute sie sich sehr; denn sie erkannte die Stimme ihres Sohnes Juhani. Und von Zeit zu Zeit ertönte aus dem Wald ein lauter Knall, woraus die Suchenden mit Bestimmtheit schlossen, daß sie nicht mehr weit von dem Lager der Ausreißer entfernt waren. Daher gab der Jagdvogt den Befehl, die Jungen zu umzingeln und sich dann in aller Stille an sie heranzuschleichen, jedoch in einigem Abstand von ihrem Quartier haltzumachen. 01013
Bottom
01014
Top
Tapahtui niinkuin hän käski. Ja koska joukko, piirittäin veljekset kaikin puolin, oli heitä likeynyt noin viisikymmentä askelta, seisahtui se silloin; ja ilmestyi nyt seuraava näky: Rakettu oli kiven juurelle havuista pieni koiju, jonka ovella makasi Juhani sammaleisella sijalla, katsellen ylös pilviin ja lauleskellen. Kaksi, kolme syltää koijusta loimotti iloinen valkea, ja sen hiilistössä korventeli Simeoni ansalla pyyttyä teereä päivälliseksi. Aapo ja Timo no'etuilla kasvoilla--sillä olivatpa he äskettäin olleet tonttusilla--paistelivat nauriita kuumassa tuhassa. Pienen saviropakon partaalla istui äänetönnä Lauri, tehden savikukkoja, härkiä ja uljaita varsoja; ja oli hänellä heitä jo aika rivi kuivamassa sammaleisen hirren kyljellä. Mutta tulinuijaa paukutteli Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen, ja tämän päälle viskasi hän kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein tuima kuin tavallinen kiväärin paukaus, kajahti ympärille, ja nokinen savu kivien välistä pyörähteli ilmaan. Es geschah, wie er gesagt hatte. Und als seine Leute die Bruder von allen Seiten auf etwa fünfzig Schritt eingeschlossen hatten, blieben sie stehen; und da bot sich folgender Anblick dar: Am Fuß eines Stein-blocks war aus Tannenzweigen eine kleine Hütte gebaut, in deren Tür auf einem Polster von Moos Juhani lag, in die Wolken schaute und vor sich hin sang. Zwei oder drei Klafter von der Hütte flackerte ein lustiges Feuer, und über der Kohlenglut röstete Simeoni ein im Garn gefangenes Birkhuhn zum Mittagessen. Aapo und Timo rösteten mit rußigen Gesichtern — sie hatten nämlich eben Gespenster gespielt — Rüben in der heißen Asche. An einer kleinen Lehmpfütze saß stumm für sich Lauri und knetete Hähne, Ochsen und kühne Fullen aus Lehm; und er hatte schon eine ganze Reihe zum Trocknen auf einem bemoosten Baumstamm stehen. Das Knallen aber brachte Tuomas hervor: er spie schäumenden Speichel auf einen Stein, legte eine glühende Kohle darauf, auf diese schleuderte er mit aller Kraft einen anderen Stein, und das Krachen hallte, oft so heftig wie der Knall einer richtigen Flinte, ringsum wieder, während sich rußiger Qualm zwischen den Steinen hervor in die Luft ringelte. 01014
Bottom
01015
Top
JUHANI:
Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin...
Mutta peijakas meidän kuitenkin viimein täällä perii. Se on niinkuin kädessä, te mullisaukon pojat.
JUHANI:
Leben läßt sichs ja auch hier
hinterm Bach am Graben ...
Der Teufel holt uns aber schließlich doch noch. Ich glaub, er ist schon unterwegs, ihr jungen Fischotter, ihr!
01015
Bottom
01021
Top
AAPO: Senhän minä kohta sanoin käydessämme jäniksen passiin. Voi meitä hulluja! Sissit ja mustalaiset tällä tavalla rähmästelkööt ilmi-taivaan alla. AAPO: Ich hab es ja gleich gesagt, als wir auskniffen. Ach, wir Schafsköpfe! So ein Herumlungern unterm freien Himmel mag für Strauchdiebe und Zigeuner gut sein. 01021
Bottom
01022
Top
TIMO: Jumalan taivas kuitenkin. TIMO: ’s ist aber doch Gottes Himmel. 01022
Bottom
01023
Top
AAPO: Asua täällä susien ja karhujen kanssa. AAPO: Hier mit den Wölfen und Bären zu hausen! 01023
Bottom
01024
Top
TUOMAS: Ja Jumalan kanssa. TUOMAS: Und mit dem lieben Gott. 01024
Bottom
01025
Top
JUHANI: Oikein, Tuomas! Jumalan ja hänen enkeleinsä kanssa. Ah! jos nyt taitaisimme katsoa autuaan sielun ja ruumiin silmällä, niin selvästipä näkisimme, kuinka koko joukko suojelevia siipi-enkeliä on meidän piirittänyt ja kuinka itse Jumala harmaana äijänä istuu vallan keskellämme tässä kuin armahin isä. JUHANI: Richtig, Tuomas! mit dem lieben Gott und seinen Engeln. Ach, könnten wir jetzt mit den Augen der unsterblichen Seele und des seligen Körpers um uns schauen, dann sähen wir deutlich, wie sich eine ganze Schar geflügelter Schutzengel um uns gelagert hat, und wie Gott selber als alter Graukopf hier mitten unter uns sitzt wie ein lieber Vater. 01025
Bottom
01026
Top
SIMEONI: Mutta mitä aattelee nyt äitiparka? SIMEONI: Aber was wohl unsre arme Mutter jetzt denken mag? 01026
Bottom
01027
Top
TUOMAS: Hän mielisi peitota meitä paistikkaiksi, koska vaan kynsiinsä joutuisimme. TUOMAS: Die tat uns zu Rübenmus schlagen, wenn wir ihr in die Hände fielen. 01027
Bottom
01028
Top
JUHANI: Ai poika, saisimmepa saunan! JUHANI: Au, Junge, das gäb eine Tracht! 01028
Bottom
01029
Top
TUOMAS: Saunan, saunan! TUOMAS: Das gäb eine! 01029
Bottom
01030
Top
JUHANI: Kipinöitsevän saunan! Niin, kylläs sen tiedät. JUHANI: Eine, die Funken sprüht! Ja, das weiß man. 01030
Bottom
01031
Top
AAPO: Se viimeinkin on saatavamme. AAPO: Die kriegen wir schließlich doch. 01031
Bottom
01032
Top
SIMEONI: Hyvin tietysti. Sentähden on parasta mennä ottamaan se sauna ja päästä kerran näistä härkäpäivistä. SIMEONI: Natürlich. Drum ists am besten, wir gehen hin und holen sie uns und geben endlich dies Hundeleben auf. 01032
Bottom
01033
Top
JUHANI: Härkä ei juuri käyskelekkään vapaa-ehtoisesti teuraspenkkiin, veikkoseni. JUHANI: Lieber Freund, der Hund läßt sich auch nicht zum Spaß den Schwanz abhacken. 01033
Bottom
01034
Top
AAPO: Mitä jaarittelet, poika? Talvi lähestyy ja meille ei annettukaan syntyissämme turkkia niskaan. AAPO: Rede du! Der Winter steht vor der Tür, und uns in unsern Sünden ist kein Pelz auf dem Buckel gewachsen. 01034
Bottom
01035
Top
SIMEONI: Ei siis muuta kuin kotia mars! ja tulla löylytetyksi ja syystä kyllä, syystä kyllä. SIMEONI: Was bleibt also übrig als marsch! nach Hause und sich durchhauen lassen; und mit Recht, ja, mit Recht. 01035
Bottom
01036
Top
JUHANI: Säästyköön, veljet, säästyköön selkämme vielä kuitenkin muutamat vuorokaudet. Emmehän tiedä mitä pelastus-keinoa Jumala meille keksii vielä mennessä parin kolmen päivän. Niin, täällä, täällä pyllyilkäämme vielä: tuossa päivämme, tuon kantosen valkean ympärillä, ja yömme havuisessa koijussa, röhötellen rinnakkain rivissä kuin emän naskit pahnoilla.--Mutta mitä sanot sinä, Lauri pokko, siellä savilaukussa? Mitä? Käymmekö koreasti pieksiäis-löylyyn? JUHANI: Gönnt unsren Buckeln doch noch ein paar Tage Ruhe, Brüder. Wir wissen ja nicht, was sich Gott in zwei oder drei Tagen vielleicht noch zu unsrer Errettung ausdenkt. Ja, laßt uns hier noch ein bißchen herumliegen, dort um das Feuer im Baumstumpf am Tag, und nachts in der Reiserhütte, und in einer Reihe nebeneinander schnurksen wie die Mutterferkel im Schweinekoben. — Was sagst du denn dort an deiner Lehmpfütze, Musjö Lauri? Was? Sollen wir uns artig durchwichsen lassen? 01036
Bottom
01037
Top
LAURI: Ollaanhan täällä vielä. LAURI: Wollen noch hier bleiben. 01037
Bottom
01038
Top
JUHANI: Senhän minäkin parhaaksi harkitsen. Juuri niin!--Mutta onpa sinulla siellä karjaa oikein aika lailla. JUHANI: Das halt ich auch fürs beste. Ja ja! — Du hast ja da ne schwere Menge Vieh. 01038
Bottom
01039
Top
TUOMAS: On sekä karjaa että siipi-eläimiä sillä pojalla. TUOMAS: Ja, Rindvieh hat der Junge und Federvieh. 01039
Bottom
01040
Top
JUHANI: Huikea liuta. Tulispa sinusta oikein kukkomaakari. JUHANI: ne wüste Gesellschaft — ’s wird am Ende noch ein richtiger Farbenkleckser aus dir. 01040
Bottom
01041
Top
TUOMAS: Oikein fläätälä. TUOMAS: Oikein fläätälä. 01041
Bottom
01042
Top
JUHANI: Oivallinen fläätälä.--Mikä ryssänkukla sieltä nyt taasen heltii kynsistäsi? JUHANI: Oivallinen fläätälä. Was für eine feine Matuschka schlüpft dir denn da wieder aus den Fingern? 01042
Bottom
01043
Top
LAURI: Tämä on vaan tuommoinen pikkuinen poika. LAURI: Das ist nur so ein kleines Männchen. 01043
Bottom
01044
Top
JUHANI: Kas tuota nallikkaa! JUHANI: Sieh einer den Bengel an! 01044
Bottom
01045
Top
TUOMAS: Tekee poikia kuin mies. TUOMAS: Macht Jungen wie ein Alter. 01045
Bottom
01046
Top
JUHANI: Poikia kuin tervaskannon päitä; ja ruokkii kuin mies sekä pojat että karjat.--Mutta veljet, veljet, jouduttakaa jo päivällinen pöytään; sillä mahani rupee motkottamaan. Pane mujua, pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa.--Kenenpä on vuoro lähteä nauriita varkaisin? JUHANI: Jungen, wie wenns nur Kienspäne wären; und mästet die Jungen und das Getier wie ein Alter. — Aber, Brüder, Brüder, schafft bald das Essen auf den Tisch, denn mein Magen fängt fürchterlich an zu knurren. Streu der Rübe dort Asche, sengende Asche streu ihr auf die bloße Seite. — Wer ist denn heute an der Reihe, Rüben zu stehlen? 01046
Bottom
01047
Top
SIMEONI: Minunpa on taasen käyminen synnin työhön. SIMEONI: Ich soll wieder den sündigen Gang tun. 01047
Bottom
01048
Top
JUHANI: Henkemme piteiksi täytyy meidän hieman nypistellä toisen omasta. Jos tämä on syntiä, niin on se niitä pienimpiä kuin tehdään tässä matoisessa maassa. Ja katso, jos kuolen ilman muuta synninmerkkiä kirjassani, niin eihän tuo pieni variksenjalka minua juuri estäisi pääsemästä vähän parempaan elämään. Siitä oikeasta hääsalista minua piankin nääsättäisi ulos, sen mä kyllä luulen, mutta ainahan annettaisi pojalle siellä jokin ovenvartijan virka, ja sekin olisi hirmuisesti lystiä.--Niin, uskokaamme niin, ja ottakaamme suruttomasti mitä kerralla kupuumme mahtuu. JUHANI: Na, wenn wir leben wollen, müssen wir ein bißchen vom Gut unsres Nächsten mausen. Wenn das Sünde ist, ist es eine von den allerkleinsten, wie sie in diesem Würmernest von Erde begangen werden. Und, weißt du, wenn ich ohne andre Striche auf meinem Kerbholz sterbe, dann kann mich dieser kleine Krähenfuß kaum hindern, in ein etwas besseres Leben einzugehen. Aus dem eigentlichen Hochzeitssaal schöben sie mich bald genug hinaus, das glaub ich selber; aber immer kriegte ich dort eine Türhüterstelle, und das war ja auch ganz lustig. —Ja, das wollen wir glauben und uns sorglos nehmen, was gerade in unsre Kröpfe hineingeht. 01048
Bottom
01049
Top
AAPO: Mutta katsonpa jo parhaaksi että heitämme Kuokkalan naurismaan ja etsimme itsellemme toisen. Vähentyminen päivä päivältä saattaa pian omistajan vartioimaan maatansa yöt ja päivät. AAPO: Dann halte ichs aber doch fürs beste, wir geben das Rübenfeld von Kuokkala auf und suchen uns ein anderes. Denn wenn es da von Tag zu Tag weniger wird, kommt der Bauer am Ende auf den Gedanken, seinen Acker Tag und Nacht zu bewachen. 01049
Bottom
01050
Top
JAHTIVOUTI. Ei yhtään surua siitä juonesta enää, poikaset, ei yhtään. No no, miksi hätäilette? Katsokaa: joukko suojelevia enkeliä on teidän piirittänyt aivan sukkelasti. JAGDVOGT: Laßt euch wegen der Geschichte keine grauen Haare wachsen, Jungens; beileibe nicht! Nanu, woher denn die Angst? Schaut doch her: eine Schar Schutzengel hat sich hübsch um euch gelagert. 01050
Bottom
01051
Top
Niin haasteli vouti veljeksille, jotka pahoin peljästyneinä rynkäsivät ylös ja kaapasivat juoksemaan mikä minnekkin, mutta huomasivat pian kauhistuen tiensä teljetyksi kaikkialta. Silloin lausui taasen vouti: »apajassahan olette, luikkarit, koreasti apajassa, josta ette pääse ennenkuin on teitä hieman suomustettu muistoksi, pieneksi muistoksi teille, mitkä jalkajuonet olette meille saattaneet, luikkarit. Tänne, muori, koivun-oksallanne, ja antakaat heille oikein lämpöisestä kourasta. Jos niin, että kohtaisitte vastakynttä, niin onpa tässä teille apumuijia». Seurasi nyt kuritus äitin kädestä, käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven; ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori, mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian liepeän saunan. So sprach der Jagdvogt die Brüder an, die arg erschrocken auffuhren und nach allen Richtungen auseinanderstieben wollten; aber mit Entsetzen merkten sie bald, daß ihnen der Weg auf allen Seiten versperrt war. Da hub der Jagdvogt wieder an: »Jetzt seid ihr im Netz, ihr Windbeutel, hübsch im Netz seid ihr und kommt nicht eher raus, als bis ihr zum Andenken, zum kleinen Andenken daran, welche Laufereien ihr uns gemacht habt, ein bißchen ausgeklopft seid, ihr Windbeutel. Kommt mit Eurer Birkenrute hierher, Mutter, und gebt ihnen eine Portion ungebrannte Asche. Solltet Ihr aber auf Widerstand stoßen, dann habt Ihr ja hier Weiber zur Hilfe.« Es folgte nun von der Hand der Mutter die Züchtigung eines jeden über die ganze Brüderschar; und der Lärm war groß im Bruchwald von Kuokkala. Die Alte handhabte ihre Rute auch mit großer Heftigkeit; aber der Jagdvogt behauptete, die Suppe sei doch noch viel zu dünn gewesen. 01051
Bottom
01052
Top
Mutta koska tämä viimeinen toimi oli tehty, läksivät he kukin kotiansa, niin myös äiti poikinensa. Kaiken tien hän pauhasi ja toreli karkulaisia; eikä vielä heidän kotia tultuansakaan lakannut myrsky. Vieläpä rakentaessaan pojillensa atriaa laukkutuolille metelöitsi eukko, uhaten heitä uudella pieksiäis-saunalla. Mutta nähtyään, millä nälän ahneudella he iskivät hampain leipään ja silakkaan, käänsi hän kasvonsa heistä, pyhkäisten salaa kyyneleen ruskealta, karhealta poskeltansa. Nachdem aber dieses Geschäft erledigt war, ging ein jeder nach Hause, so auch die Mutter mit ihren Söhnen. Den ganzen Weg wetterte und schalt sie auf die Ausreißer; und der Sturm hatte sich noch nicht gelegt, als sie zu Hause angelangt waren. Sie polterte sogar noch, als sie ihren Knaben das Essen auf dem Laufstuhl zurechtmachte, und drohte ihnen immer wieder mit einer neuen Tracht. Als sie aber sah, mit welch hungriger Gier sie die Zähne in das Brot und die Strömlinge hieben, da wandte sie sich ab und wischte sich heimlich eine Träne von der gebräunten, rauhen Wange. 01052
Bottom
01053
Top
Niin päättyi poikien karkuretki. Ja tämä oli tapaus heidän lapsuutensa ajasta, johon kertomuksestani poikkesin. So endete die Flucht der Knaben. Und dies ist das Ereignis aus ihrer Kindheit, auf das ich von meiner Erzählung abgeschweift bin. 01053
Bottom
01054
Top
Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekonlyöminen, jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. He silloin, jaettuina kahteen joukkoon, taistelivat kiivaasti, kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. Kova oli silloin huuto, juoksu ja temmellys, ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä, ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja, niin että kun he palasivat leikistä, oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella, tai poski ajettuneena simpulaksi. Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maantiellä kiekkoa heittäessä, talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa. Zu den schönsten Freuden der Brüder gehörte auch das Krunkspiel, ein Spiel, das sie auch später, als Männer, noch gerne betrieben. Da gab es hitzige Schlachten, wenn sie, in zwei Parteien geteilt, dem Ziel zustrebten. Ausgelassen war das Schreien, das Springen und Toben, und in Strömen floß ihnen der Schweiß vom Gesicht. Sausend hüpfte die Scheibe die Straße entlang und prallte bisweilen vom Schläger ab und einem von ihnen ins Gesicht, so daß bei der Heimkehr wohl dem einen oder ändern die Stirn mit einer gehörigen Beule verziert oder die Wange zu einem semmelförmigen Wulst aufgetrieben war. So vergingen die Tage ihrer Jugend: der Sommer in den Wäldern oder beim Krunkspiel auf der Landstraße, der Winter daheim in der brütenden Hitze auf dem Ofen des Elternhauses. 01054
Bottom
01055
Top
Mutta huomasivatpa veljetkin aikojen muuttuvan. Tapahtuipa asioita, jotka saattoivat heitä enemmän kuin ennen muistelemaan huomis-päivää ja siirtymään vähän entisistä menoistansa.--Heidän äitinsä oli kuollut, ja tuli nyt yhden heistä astua isännyyteen, hillitsemään taloa pääsemästä perin kumoukseen ja huolta pitämään kruununveron maksosta, joka Jukolan avarien maiden ja metsien suhteen ei kuitenkaan ollut suuri. Mutta puuhaa ja tekemistä on ainakin hävinneessä talossa. Tuli vielä harjaksi kaikelle tälle, että pitäjän uusi rovasti oli kaikessa virkansa toimessa peloittavan ankara mies. Liioinkin laiskalukijoille oli hän armoton, käytellen heitä kohtaan kaikkia keinoja, myös jalkapuun rangaistusta. Niinpä oli hän Jukolan poikihinkin teroittanut tarkan silmänsä. Oikeinpa lautamiehen kautta oli hän antanut heille kiivaan käskyn, että he tavallista vikkelämmin saattaisivat itsensä lukkarin luoksi oppiaksensa lukemaan.--Muistellen näitä seikkoja, istuessaan kotona avarassa tuvassa eräänä iltana syksykesällä, haastelivat veljekset keskenänsä seuraavalla tavalla: Die Brüder merkten aber auch, daß die Zeiten sich änderten. Ja, es geschahen Dinge, die sie zwangen, mehr als bisher an den morgigen Tag zu denken und ein wenig von ihrer alten Lebensweise zu lassen. — Ihre Mutter war gestorben, und nun mußte einer von ihnen die Hausherrnschaft übernehmen, um den Hof vor gründlichem Verfall zu bewahren und über die Entrichtung der Kronsteuer zu wachen, die jedoch im Verhältnis zur Ausdehnung der Äcker und Wälder von Jukola gar nicht so hoch war. Zu tun und zu schaffen gibt es ja aber immer in einem heruntergekommenen Gehöft. Zu alledem kam noch hinzu, daß der neue Propst des Kirchspiels in all seinen Amts-geschäften ein erschreckend strenger Herr war. Besonders gegen die lesefaulen Bauern war er unerbittlich und ging gegen sie mit allen Mitteln, selbst mit der Fußblockstrafe, vor. So hatte er auch auf die Jukolaburschen sein scharfes Auge geheftet. Ja, er hatte sie bereits durch den Schöffen nachdrücklich auffordern lassen, sich schleunigst zum Küster zu begeben und bei diesem lesen zu lernen. — An einem schönen Herbstabend saßen nun die Brüder in der großen Stube ihres Heims und unterhielten sich gerade über diese Dinge. 01055
Bottom
01056
Top
AAPO: Sanonpa: tämä hurja elämä ei käy päisin, vaan on sen loppu viimein hävitys ja turmio. Veljet! toiset tavat ja toimet, jos toivomme onnea ja rauhaa. AAPO: Ich kann euch nur sagen, dies wilde Leben geht so nicht weiter, sondern es wird mit Untergang und Verderben enden. Drum, Brüder! andre Gewohnheiten und Sitten, wenn wir auf Glück und Ruhe hoffen wollen. 01056
Bottom
01057
Top
JUHANI: Haasteletpa oikein, sitä ei taida kieltää. JUHANI: Weise Worte, Bruder, das ist nicht zu leugnen. 01057
Bottom
01058
Top
SIMEONI: Jumala paratkoon! hillitön, villitty on elämämme ollut aina tähän päivään asti. SIMEONI: Gott bessers, ja; zügellos und wild ist unser Leben gewesen bis auf den heutigen Tag. 01058
Bottom
01059
Top
TIMO: Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa. Kyllä kelpaa, jos käskeekin. Ohhoo! TIMO: Aber dies ist doch ein Leben und ist eine Welt. Es schmeckt schon, wenn auch was draufgeht. O ja! 01059
Bottom
01060
Top
JUHANI: Liian hurjasti, tai oikeammin sanottu, liian huolimattomasti olemme eläneet, sitä ei taida kieltää. Muistakaamme toki: »nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus». JUHANI: Zu locker oder richtiger: zu unbekümmert haben wir gelebt, das ist nicht zu leugnen. Aber bedenkt doch: »Jugendblut hat Übermut, dem Alter steht die Weisheit gut.« 01060
Bottom
01061
Top
AAPO: Mutta jo on aika viisastua, aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas! AAPO: Aber ich denke, es wäre endlich Zeit, weise zu werden, alle Lüste und Begierden unter das Joch der Vernunft zu spannen und zuerst zu tun, was Nutzen bringt, und nicht, was süßer schmeckt. Also laßt uns sofort darangehen, unsern Hof wieder hochzubringen! 01061
Bottom
01062
Top
JUHANI: Oikein haasteltu! Ensiksi käykäämme lannan kimppuun niinkuin sontiaiset, ja paukahtelkoon havutukki Jukolan nurkissa aamusta iltaan; karja, uhkea karja antakoon moskaa puolestansa korotteeksi myös; ja nouskoon tarhaamme kasat korkeat kuin kuninkaan linnan kultaiset muurit. Niin teemme. Ensi maanantaina aloitamme ja juuresta jaksain. JUHANI: Ganz recht, ganz recht! Wir fallen zuerst wie die Mistkäfer über den Dung her und lassen vom Morgen bis zum Abend den Hackklotz in allen Ecken von Jukola krachen. Unser prächtiges Vieh aber soll den Mist aufstocken; und so hoch wie die goldnen Mauern des Königsschlosses sollen sich die Haufen in unsrem Gehege erheben. So wirds gemacht. Nächsten Montag fangen wir an, und von Grund aus. 01062
Bottom
01063
Top
AAPO: Miksi ei jo huomenna? AAPO: Warum denn nicht gleich morgen? 01063
Bottom
01064
Top
JUHANI: Vasta ensi maanantaina. Eihän ole vahinko harkita asiaa vielä kypsemmäksi. Niin, olkoon sanottu: ensi maanantaina. JUHANI: Nein, erst nächsten Montag. Es kann ja nicht schaden, die Sache noch reiflicher zu überlegen. Ja, also abgemacht; nächsten Montag. 01064
Bottom
01065
Top
AAPO: Mutta yksi pykälä on meillä kohta suoritettavana. Tämä on laita: Jos talonpitoomme toivomme järjestystä ja pysyväisyyttä, niin yksi olkoon esimies ja isäntä. Me tiedämme, että tämä oikeus ja velvollisuus on Juhanin sekä hänen esikoisuutensa että äitimme määräyksen kautta. AAPO: Einen Punkt müssen wir aber gleich erledigen. Die Sache ist die: wenn wir in unserm Haushalt auf Ordnung und Bestand hoffen wollen, dann muß einer Hofältester und Hausherr sein. Wir wissen, daß dies Recht und diese Pflicht durch seine Erstgeburt wie durch die Bestimmung unsrer Mutter Juhani zukommt. 01065
Bottom
01066
Top
JUHANI: Niin, niin se oikeus, valta ja voima on minun! JUHANI: Ja, ja, mein ist das Recht, die Macht und die Gewalt! 01066
Bottom
01067
Top
AAPO: Mutta katso, että sitä sopuisasti käyttelet ja yhteiseksi hyödyksi. AAPO: Aber sieh nur zu, daß du sie friedsam und zum allgemeinen Besten anwendest. 01067
Bottom
01068
Top
JUHANI: Parastani tahdon koettaa. Mutta kun vaan tottelisitte ilman könistämistä ja ruoskaa! Mutta parastani tahdon koettaa. JUHANI: Ich will mein möglichstes tun. Wenn ihr mir nur ohne Prügel und ohne Peitsche gehorcht! Ich will schon mein möglichstes tun. 01068
Bottom
01069
Top
AAPO: Ruoskaa? AAPO: Was? Peitsche? 01069
Bottom
01070
Top
JUHANI: Jos niin tarvitaan, näetkös. JUHANI: Ja, weißt du, wenn das nötig ist. 01070
Bottom
01071
Top
TUOMAS: Puhu koirillesi ruoskasta. TUOMAS: Mit der Peitsche kannst du deinen Hunden kommen. 01071
Bottom
01072
Top
TIMO: Et pehmitä kruununmaatani sinä, et koskaan; sen tehköön lain ja oikeuden hulja, jos selkäni syystä syhyy. TIMO: Meinen Allerwertesten bleust du mir, bleust du mir nicht. Das mag die Fuchtel des Gesetzes und der Gerechtigkeit besorgen, wenn mich mein Buckel mit gutem Grunde juckt. 01072
Bottom
01073
Top
JUHANI: Miksi iskette kiinni löysään sanaan? Onhan meillä tässä onnemme sijaa, jos vaan sovinto vallitsee ja sarvet pannaan syrjään. JUHANI: Warum verbeißt ihr euch in ein fluchtiges Wort? Wir sitzen ja hier in der Wolle, wenn bloß Eintracht herrscht und die Hörner abgelegt werden. 01073
Bottom
01074
Top
EERO: Tarkasti kuitenkin määrättäköön keskinäiset suhteemme. EERO: Aber wir müssen genau abmachen, wie wir miteinander stehen. 01074
Bottom
01075
Top
AAPO: Ja kuulkaamme jokaisen mieli. AAPO: Und eines jeden Ansicht wollen wir hören. 01075
Bottom
01076
Top
JUHANI: Mitä sanot, Lauri, harvasanainen aina? JUHANI: Lauri, du Schweigsamer, sag, was meinst du? 01076
Bottom
01077
Top
LAURI: Sanoisinpa jotain. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. LAURI: Wenn ich was zu sagen hätte: laßt uns in den Wald ziehen und laßt den ganzen Plunder dieser Welt zum Teufel fahren. 01077
Bottom
01078
Top
JUHANI: Häh? JUHANI: He? 01078
Bottom
01079
Top
AAPO: Mies hourii taas. AAPO: Der redet mal wieder irre. 01079
Bottom
01080
Top
JUHANI: Muuttaisimme metsään? Mitä hulluuksia! JUHANI: In den Wald ziehen? Was für ein Blödsinn! 01080
Bottom
01081
Top
AAPO: Ole huolimatta.--Katso näin olen tuumaillut. Sinulla, Juhani, on ensiksi valta astua isännyyteen, jos niin tahdot. AAPO: Kehr dich nicht dran. — Seht, ich habe es mir so ausgedacht. Du, Juhani, hast zunächst das Recht, die Hausherrnschaft anzutreten, wenn du willst. 01081
Bottom
01082
Top
JUHANI: Minä kun tahdon. JUHANI: Will ich auch! 01082
Bottom
01083
Top
AAPO: Me toiset, niin kauan kuin viivymme kotomme rakkaissa nurkissa ja olemme naimattomia miehiä, teemme talon työtä, syömme talon ruokaa ja saamme talosta vaatteet. Kuun ensimmäinen maanantai, paitsi kylvö- ja leikkuu-aikana, olkoon aina oma päivämme, mutta tulkoon meille silloinkin talosta ruoka. Vuosittain antakoon talo meille kullekin puolen tynnyrin kauroja kylvöön, ja vuosittain olkoon meillä valta raketa yhteishuhta, jonka suuruus on vähintäkin kolmen tynnyrin ala. Näin ovat tuumani kotomme ja naimattomuuden kannalta. Mutta minä tiedän, ettei yksikään meistä kernaasti siirry Jukolan armaitten alojen vaiheilta pois, ja eihän pakoita siihen tilamme ahtaus, vaan onpa väljyyttä seitsemälle veljelle näillä mantereilla. Mutta hän, joka aikaa voittain tuntisi halun perustamaan itsellensä oman asunnon ja perheen eikä kuitenkaan mieli tässä lain voimalla ja maamittarikustannuksilla käydä pirstoilemaan taloa, eikö taitaisi hän tyytyä seuraavaan etuun? Periköön hän talosta kappaleen maata, johon hän rakentaa huoneensa ja pellot sen ympärille. Saakoon hän myös osaksensa jonkunmoisen niittulohon, ja olkoon hänellä valta raivata itsellensä metsästä heinämaata lisäksi, niin että voi elättää pari hevosta ja neljä, viisi nautaa. Ja ilman yhtään veroa ja ulostekoa viljelköön tilaansa ja nauttikoon sen tuotteita niin hän kuin hänen lapsensa, eleskellen rauhassa omalla pohjallansa.--Niin olen minä asiaa aprikoinut. Mitä sanotte. AAPO: Wir ändern werden, solange wir in den trauten Winkeln unsres Elternhauses sitzen und ledig sind, für den Hof arbeiten, erhalten Speise und Trank vom Hof und lassen uns von ihm bekleiden. Der erste Montag in jedem Monat soll, ausgenommen zur Saat- und Erntezeit, immer uns gehören, doch bekommen wir auch da unser Essen vom Hof. Jährlich gibt er jedem eine halbe Tonne Hafer zur Aussaat und ebenso jedes Jahr das Recht, uns ein Stück Wiesenland zu bestellen, das mindestens eine Fläche von drei Morgen haben soll. Das ist mein Plan für unser Elternhaus und unser Junggesellenleben. Ich weiß aber, daß wohl keiner von uns gern von unserm geliebten Jukola wegziehen möchte, und dazu zwingt uns ja der Umfang unseres Landes auch gar nicht, sondern es ist in dieser Gegend vollauf Platz für uns sieben Brüder. Derjenige aber, der im Lauf der Zeit Lust bekommen sollte, sich einen eigenen Hausstand und eine eigne Familie zu gründen, und doch nicht gesonnen wäre, mit Hilfe des Gesetzes und mit den Kosten für die Ausmessung den Hof zu zerstückeln, sollte der nicht mit dem folgenden zufrieden sein? Er soll vom Hof ein Stück Land überwiesen bekommen, auf dem er sein Haus und darum herum seine Acker anlegen kann. Er soll auch ein Stück Wiesengrund erhalten und soll sich außerdem soviel Heuland im Walde roden dürfen, wie er braucht, um ein paar Pferde und vier bis fünf Rinder zu füttern. Und dann soll er ohne jede Steuer und Abgabe sein Anwesen bestellen und soll den Ertrag in Frieden auf seinem Grund und Boden genießen, sowohl er wie seine Kinder. — So habe ich mir die Sache gedacht. Was sagt ihr dazu? 01083
Bottom
01084
Top
JUHANI: Jotenkin järkevästi aprikoittu. Ottakaamme punnittaviksi ne pykälät. JUHANI: Ziemlich vernünftig ausgedacht. Laßt uns die Punkte in Erwägung ziehen. 01084
Bottom
01085
Top
LAURI: Mutta toisin tehty vielä järkevämmin tehty. Muuttakaamme metsien kohtuun ja myykäämme viheliäinen Jukola, tai pankaamme se vuokralle Rajaportin nahkapeitturille. Hän on meille ilmoittanut halunsa siihen kauppaan; mutta vähintäkin kymmeneksi vuodeksi tahtoo hän haltuunsa talon. Tehkäämme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme, koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrkän Impivaaran vuoren. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle päivänkaltevalle aholle, ja siellä, pyydellen salojen otuksia, elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä.--Näinpä olen itsekseni tuumiskellut yöt ja päivät vuosien kuluessa. LAURI: Anders wär es aber doch vernünftiger. Laßt uns in die Wälder ziehen und das armselige Jukola verkaufen oder es dem Gerber am Grenzgatter verpachten. Er hat uns wissen lassen, daß er zu diesem Geschäft geneigt wäre; er will es aber für mindestens zehn Jahre haben. Laßt es uns machen, wie ich sage, und mit unserm Pferd, unsern Hunden und unsern Flinten an den Fuß des steilen Impivaara ziehen. Dort bauen wir uns auf der freundlichen, sonnigen Halde eine freundliche Kate, jagen die Tiere des Waldes und führen ein Leben in Ruhe, fern vom Treiben der Welt und den bösen Menschen. — Das hab ich mir während derjahre Tag und Nacht überlegt. 01085
Bottom
01086
Top
JUHANI: Onko peeveli riivannut sun aivos, poika? JUHANI: Spukt dir denn der Teufel im Kopfe, Junge? 01086
Bottom
01087
Top
EERO: Ellei peeveli, niin metsäneito. EERO: Oder wenn nicht der Teufel, dann eine Wald-fee? 01087
Bottom
01088
Top
LAURI: Niin tuumailen ja kerran teen. Siellä eläisimme vasta herroina, pyydellen lintuja, oravia, jäniksiä, kettuja, susia, mäyriä ja pöyrykarvaisia karhuja. LAURI: So hab ich mirs überlegt, und so mach ichs auch noch mal. Da könnten wir wie Herren leben, könnten uns Vögel schießen und Eichhörnchen, Hasen, Füchse, Wölfe, Dachse und zottige Bären. 01088
Bottom
01089
Top
JUHANI: No peijakas! annapas mennä koko Noakin arkki aina hiirestä hirveen asti. JUHANI: Zum Kuckuck! zähl doch gleich die ganze Arche Noah her von der Maus bis zum Elch hinauf. 01089
Bottom
01090
Top
EERO: Siinä vasta neuvo: sanoa jäähyväiset suolalle ja leivälle ja imeä verta, hilloa lihaa kuin hyttyset ja Lapin noidat. Ja söisimmekö vielä kettua ja suttakin Impivaaran komeroissa kuin karvaiset vuoripeikot? EERO: Das ist ein Vorschlag! Salz und Brot ade sagen und Blut saugen und Fleisch fressen wie die Mücken und die Zauberer in Lappland. Da werden wir wohl in den Schluchten des Impivaara auch noch Füchse und Wölfe fressen wie die haarigen Bergkobolde. 01090
Bottom
01091
Top
LAURI: Ketuista ja susista saamme nahkoja, nahoista rahaa, rahalla suolaa ja leipää. LAURI: Von den Füchsen und Wölfen kriegen wir Felle, für die Felle Geld und für das Geld Salz und Brot. 01091
Bottom
01092
Top
EERO: Nahoista saamme vaatteet, mutta liha, verinen, höyryävä liha olkoon ainoa ruokamme; suolaa ja leipää eivät tarvitse apinat ja papiaanit metsässä. EERO: Aus den Fellen machen wir uns Kleider, ja. Aber Fleisch, blutiges, dampfendes Fleisch wird unsre einzige Nahrung sein. Salz und Brot brauchen die Affen und Paviane im Walde nicht. 01092
Bottom
01093
Top
LAURI: Niin tuumailen ja kerran teen. LAURI: So hab ich mirs überlegt, und so mach ichs auch noch mal. 01093
Bottom
01094
Top
TIMO: Ottakaamme asia harkittavaksi juuresta jaksain. Miksi emme taitaisi pureskella metsässäkin suolaa ja leipää? Miks' emme? Mutta Eero on irvihammas, aina tiellämme, aina pitkänä kantona kaskessamme. Ken voi kieltää metsän asukasta tuolloin tällöin lähestymästä kylienkin nurkkia, tuolloin tällöin, aina kuinka tarpeet vaativat? Vai isketkö minua silloin puulla päähän, Eero? TIMO: Laßt uns die Sache nur ganz gründlich erwägen. Warum sollen wir denn nicht auch im Wald Salz und Brot zu beißen kriegen? Warum denn nicht? Aber Eero ist ein alter Spottvogel und hat uns immer ein Bein gestellt wie ein langer Stubben im Schwend -acker. Wer kann denn dem Waldbewohner verbieten, dann und wann auch etwas näher an die Dörfer heranzugehen, dann und wann, wenn ers nötig hat? Oder schlägst du mir dann gleich mit einem Knüttel auf den Kopf, Eero? 01094
Bottom
01095
Top
EERO: En, veljeni, vaan vieläpä »suolojakin saat jos marjoja tuot».--Muuttakaa, pojat, muuttakaa, minä en kiellä, vaan tulenpa teitä vielä kyytiinkin, vien teitä tästä oikein suden travia. EERO: Bewahre, mein Lieber, du »bekommst sogar Salz, wenn Beeren du bringst«. — Zieht nur hin, Jungens, zieht hin. Ich verbiets auch nicht, ich steige sogar auch gleich mit auf den Bock und kutschier euch im schönsten Trab davon. 01095
Bottom
01096
Top
JUHANI: Mutta pianpa kyydittäisivät metsänhaltijat heidän sieltä takaisin, minä takaan sen. JUHANI: Na, die Waldgeister schickten euch bald wieder heim, das kann ich euch versichern. 01096
Bottom
01097
Top
LAURI: »Toisen kerran tullessa on kotoinen kynnys korkee», minä tiedän sen, ja älä luule, että kolkutan ovellesi enää, koska sen kerran heitin.--Vappuna muutan. LAURI: »Wer nach Hause zurückkehrt, für den ist die Schwelle hoch«, das weiß ich, aber du brauchst nicht zu glauben, ich klopfte noch mal an, wenn ich weggegangen bin. — Am ersten Mai zieh ich fort. 01097
Bottom
01098
Top
TIMO: Kukatiesi tulen minä kanssas. TIMO: Vielleicht komm ich mit. 01098
Bottom
01099
Top
LAURI: Minä en kiellä, en käske; tee niinkuin sydämesi parhaaksi katsoo.--Minä muutan tulevana Vappuna Impivaaran aholle. Ensiksihän siellä, kunnes pieni, lämmin pirttini on valmis, asun isoisämme turpeentuneessa sysikoijussa. No, silloinpa, tehtyäni oman päivätyöni, lepään vasta rauhan majassa, kuullellen kuinka kontio korvessa viheltää ja teeri puhaltelee Sompiossa. LAURI: Ich rat dir nicht zu und nicht ab. Tu, was dein Herz fürs beste hält. — Ich ziehe am ersten Mai nach der Halde am Impivaara. Bis mein kleines, warmes Haus da fertig ist, kann ich ja in der grasbewachsenen Köhlerhütte unseres Großvaters wohnen. Na, und wenn ich mein Tagewerk getan habe, dann ruh ich mich in meinem friedlichen Bau aus und horche, wie der Bär im Bruchwald pfeift und das Birkhuhn auf dem Sompiomoor lockt. 01099
Bottom
01100
Top
TIMO: Minä tulen, Lauri; olkoon sanottu, Lauri. TIMO: Ich komme mit, Lauri; das ist abgemacht, Lauri. 01100
Bottom
01101
Top
TUOMAS: Elleivät parane tässä ajat, niin seuraan teitä minäkin. TUOMAS: Wenns hier nicht besser wird, komm ich auch mit. 01101
Bottom
01102
Top
JUHANI: Tuomaskin! Sinäkö muuttaisit myös? JUHANI: Was? Tuomas auch? Du willst auch von hier fort? 01102
Bottom
01103
Top
TUOMAS: Elleivät ajat parane. TUOMAS: Wenns hier nicht besser wird. 01103
Bottom
01104
Top
LAURI: Minä muutan Vappuna vaikka lähestyisi Jukolan taloa makean leivän päivät. LAURI: Ich ziehe am ersten Mai fort, und wenn die Tage der süßen Brote für Jukola kämen. 01104
Bottom
01105
Top
TIMO: Sinä ja minä, me kaksi, me muutamme tästä Sompion suolle kuin keväiset kurjet; ja ilma ja tuulet soi! TIMO: Du und ich, wir beide, wir ziehen wie die Kraniche im Frühjahr fort zum Sompiomoor: und in den Lüften sausts und brausts! 01105
Bottom
01106
Top
JUHANI: Haidjai! Mutta kas jos totuuden tunnustan, niin Laurin aikeessa on salaista vetoa. Metsä houkuttelee. Voi peeveli! tuntuupa kuin näkisin sen metsän takana ilman ihanan lakeuden. JUHANI: O weh! Aber wart mal! Die Wahrheit zu bekennen, steckt in Lauris Plan etwas, das heimlich zieht. Der Wald lockt. Herrje! es kommt mir schon so vor, als säh ich hinter dem Wald die herrlichen Himmelsgefilde. 01106
Bottom
01107
Top
AAPO: Te hullut, mitä aattelette?--Muuttaa metsään! Miksi? Onhan meillä talo ja huoneet; katto kultainen päämme päällä! AAPO: Ihr Narren, was denkt ihr euch bloß! — In den Wald ziehen! Weshalb denn? Wir haben ja hier Haus und Hof; ein trautes Dach überm Kopf! 01107
Bottom
01108
Top
JUHANI: Tosi, meillä on talo, jossa riipumme kynsin ja hampain, niin kauan kuin se vähänkin suurukselle hajahtaa. Mutta katsos, jos nyt kova onni kiertäisi tässä kaikki nurin niskoin, vastoin miehen parhaita tuumia, niin olkoon metsä takataloni, jonne piankin tästä vilkaisen, koska viimeiset tuutissa kolisee.--Niin, talonpidon toimeen ja raatamiseen nyt iskemme peloittavalla vauhdilla; ja käykäämme taasen pykälään, joka tässä oikeammiten olikin kysymyksenä.--Minun tyhmän pääkalloni mukaan on Aapo ylimalkaan harkinnut asiat jotenkin järkevästi; ja kaikki käy hyvin, jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. Mutta kas jos riitaa etsimme, niin kylläpä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi. JUHANI: Gewiß, wir haben einen Hof, an dem wir mit Krallen und Zähnen hängen werden, solange er noch etwas nach Essen duftet. Aber, weißt du, sollte das Unglück den besten Absichten zum Trotz hier mal das Unterste zu oberst kehren, dann soll der Wald meine Zuflucht sein, zu der ich gleich hinstürme, wenn das letzte Korn im Mühltrichter rasselt. — Ja, jetzt gehts, was hast du, was kannst du, an die Wirtschaft und die Feldarbeiten, und zunächst wollen wir uns wieder an den Punkt machen, von dem eben eigentlich die Rede war. — Wie mir mein einfältiger Schädel sagt, hat Aapo die Sache im ganzen ziemlich vernünftig ausgedacht, und alles muß gehen, wenn sich jeder nach Kräften um Frieden und Eintracht bemüht. Denn, wißt ihr, wenn wir Streit wollen, finden wir immer einen Anlaß, um uns den Kamm zu sträuben. 01108
Bottom
01109
Top
SIMEONI: Missä emme löydä sitä niinkauan kuin tuo vanha Aatami kutittelee ja kutkuttaa meissä täällä luun ja nahan välissä? SIMEONI: Wo finden wir den nicht, solange uns der alte Adam hienieden zwischen Bein und Haut zwickt und zwackt. 01109
Bottom
01110
Top
TIMO: Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi, vakavaksi taatoksi vilttihatussa, mustassa pitkätakissa, polvihousuissa ja punaisissa liiveissä, jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Sellaisena ukkona astelee hän aatoksissaan ja ajelee härkäparia. TIMO: Den alten Adam hab ich mir immer als einen ernsten Mann gedacht, mit einem Filzhut, schwarzem Frack, Kniehosen und einer roten Weste, die ihm bis unter den Nabel reicht. So spaziert er in Gedanken seines Wegs und treibt ein paar Ochsen vor sich her. 01110
Bottom
01111
Top
SIMEONI: Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta, perisyntiä. SIMEONI: Der alte Adam, das ist die Wurzel der Sünde, die Erbsünde. 01111
Bottom
01112
Top
TIMO: Minä tiedän, että hän on perisynnin tunnusmerkki ja esikuva, se sarvipää saatana helvetistä, mutta sellaisena pokkona, kuin sanoin, hän astelee edessäni, ajellen härkäparia. Sitä en voi auttaa. TIMO: Ich weiß, daß er das Wahrzeichen und Urbild der Erbsünde ist, der gehörnte Satan in der Hölle, aber für mich spaziert der Musjö nun mal mit seinem Paar Ochsen umher, wie ich eben gesagt habe. Das kann ich nicht ändern. 01112
Bottom
01113
Top
JUHANI: Tämä uskon-pykälä jääköön, ja pysykäämme asiassa.--Aapo, mitä tuumiskelemme noista kahdesta meidän torpistamme: Vuohenkalmasta ja Kekkurista? JUHANI: Laßt diesen Glaubenspunkt ruhen und bleibt bei der Sache. — Sag, Aapo, was könnten wir mit unsern beiden Kätnereien Vuohenkalma und Kekku-ri anfangen? 01113
Bottom
01114
Top
AAPO: Muistettava on, että niiden molempain hallitsijat möyrivät kerran maansa raa'asta, kolkosta korvesta, ja heitä ei siis karkoiteta turpeiltansa pois--joka oliskin väärin--niinkauan kuin on heillä mahtia pitää sarkojansa ruokossa, ja sittenkin määrää laki heille tilasta jonkun vanhuuden turvan. Niin on laita siinä kohdassa.--Mutta katsellaanpas erästä toista seikkaa, joka luullakseni on jotenkin napakassa. Sillä se on täällä meidän tärkein askelemme, se joko saattaa pään harmaaksi ennen aikoja tai tuo meille elämän poudan ja päättää viimein päivämme illan kultaruskoon. Ja sinuunpa, Juhani, se ensiksi nyt koskee. Huomaa siis mitä sanon: Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa; talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää... AAPO: Es ist zu bedenken, daß die Inhaber dieser beiden einmal ihr Land aus dem wüsten, öden Bruchwald herausgescharrt haben und man sie deshalb nicht von ihrer Scholle vertreiben kann — was auch unrecht wäre —, solange sie ihre Acker anständig bestellen. Und auch dann verordnet ihnen das Gesetz einen Betrag für ihr Alter aus den Anwesen. So steht es hiermit. — Aber betrachten wir mal einen ändern Punkt,-'der, wie mir scheint, ziemlich kniffelig ist. Denn es ist der wichtigste Schritt für uns hienie-den, ein Schritt, der entweder unser Haupt vor der Zeit grau macht oder uns des Glückes Sommertag bringt und zuletzt den Abend unseres Lebens mit einem goldnen Sonnenuntergang beschließen wird. Und dich, Juhani, geht er jetzt zunächst an. Paß also auf, was ich sage! Eine Hausherrnschaft ohne Hausfrau ist was Halbes, Hinkendes. Ein Hof, in dem keine Hausfrau auf dem Pfad nach dem Speicher schreitet ... 01114
Bottom
01115
Top
TIMO: On niinkuin suden pesä ilman naarassutta, tai niinkuin saapas ilman toista saapasta; totisesti ontuupa se, niinkuin Aapo sanoi. TIMO: Ist gleich einem Wolfsbau ohne Wölfin oder gleich einem Stiefel ohne den ändern. Wahrhaftig, so was hinkt, wie Aapo richtig sagt. 01115
Bottom
01116
Top
AAPO: Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.--Katso: ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa. Nyt hän leipoo, hyörii ja pyörii; nyt on hän pöydän ääressä, nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä, ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Nyt hän, leipäin noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, syö kimpaleen leipää, paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. Mutta eipä unohda hän halliakaan, talon uskollista vartijaa portaalla, eikä kissaa, joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee.--Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii, kääntyy ja keikkuu, sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiväksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa, varras ladottuna vartaasen, joista raitis elämä liehahtaa alas. Ja silloinpa, miesten tullessa metsästä, vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vahtoinen harja.--Niin hän hyörii ja pyörii, niin hän kääntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa, kallistuu hän siunaten vuoteellensa. Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin, tunnittaisin, nousee viihdyttämään pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa.--Tämä, veljet, on oivallinen emäntä. AAPO: Ein Hof, in dem keine Hausfrau auf dem Pfad nach dem Speicher schreitet, ist wie ein trüber Tag, und an seinem Familientisch sitzt obenan die Langeweile wie ein hinschwindender Herbstabend. Eine gute Hausfrau aber ist für den Hof eine lachende Sonne, die erleuchtet und wärmt. — Sieh: als erste verläßt sie am Morgen das Bett, knetet den Teig, macht dem Mann das Frühstück auf dem Tisch zurecht, packt ihm die Zehrung in den Wald ein und eilt dann mit dem Eimer ins Gehege, ihr buntscheckiges Vieh zu melken. Jetzt backt sie und schwebt und dreht sich geschäftig umher, jetzt steht sie am Tisch, jetzt fliegt sie dort zur Wandbank mit dem Brot auf der Hand, und jetzt schürt sie wie ein Wirbelwind den Ofen, der Feuer und Rauch aus seinem glühenden Rachen speit. Jetzt kostet sie, während die Brote aufgehen, selbst zuletzt mit ihrem Kind an der Brust von der Speise, ißt ihre Scheibe Brot, den gebackenen Strömling und nimmt aus dem Holzkrug einen Schluck Milch dazu. Aber auch den Hund vergißt sie nicht, den treuen Wächter des Hauses, auf der Treppe, noch die Katze, die schläfrig blinzelnd vom Ofen herabschaut. — Und jetzt schwebt sie wieder und dreht sich und wendet und wiegt sich, knetet von neuem Teig in dem Trog, formt ihn und backt ihn zu Broten, und wie ein Strom rinnt ihr der Schweiß von der Stirn. Aber sieh: wenn der Tag zur Neige geht, hat sie die Brote schon unterm Dach, eine Brotstange an der ändern gereiht, und frisches Leben fächelt von ihnen hernieder. Und da, wenn die Männer aus dem Wald zurlickkehren, erwartet sie der dampfende Abendschmaus auf dem gescheuerten Tisch. Aber wo ist die Frau? Dort auf dem Hof melkt sie die krummgehörnten Kühe, und in dem Eimer schwappt der gischende, schäumende Saft der süßen Milch. — So schwebt sie und dreht sich und wendet und wiegt sich, und erst, wenn die ändern schon im tiefen Schlaf liegen, sinkt sie nieder mit dem Nachtgebet auf den Lippen. Und noch ist ihre Arbeit nicht beendet. Ohne Klage erhebt sie sich in der Nacht zu jeder Stunde, zu jeder Minute von ihrem Lager, um ihr kleines Kind zu beruhigen, das dort in der Wiege leise wimmert. — Seht ihr, Brüder, das ist eine treffliche Hausfrau. 01116
Bottom
01117
Top
JUHANI: Hyvin puhuttu, Aapo, ja käsitänpä puheesi tarkoituksen. Se, nimittäin, pyrkii taivuttamaan minua naimiseen. Niin, minä ymmärrän. Vaimo, sanoit sinä, on tarpeellinen kappale huoneenhallituksessa. Tosi! Mutta äläppäs huoli. Toivos, luullakseni, täyttyy piankin. No noh; niin! Tunnustanpa, että mieleni täyttä päätä on jo iskenyt tyttöön, josta toivon saavani avion ja hyvän, elleivät petä minua vanhat merkit.--Niin, veljet, toiset päivät ja toiset konstit meitä lähestyy, ja päälleni otettava isännyys minua ankarasti huolettaa. Isännän, isännän hartioita painaa täällä hirmuinen taakka, ja suuri on kerran tilinsä tuomiolla. Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan; muistakaa se. JUHANI: Gut gesprochen, Aapo; ich denk, ich verstehe den Zweck deiner Rede. Du meinst nämlich, ich soll heiraten. Ja, ich verstehe. Ein Weib, sagst du, ist ein unentbehrliches Stück im Hausregiment. So ists. Aber wart nur! Deine Hoffnung erfüllt sich wahrscheinlich bald. Nun, nun, jawohl. Ich gestehe, mein Herz ist schon in allem Ernst hinter einem Mädchen her, die ich als Ehegattin, als gute Ehegattin haben möchte, wenn nicht alle Zeichen trügen. — Ja, Bruder, nun kommen andre Tage und andre Künste für uns, und meine zukünftige Hausherrnschaft macht mir schwere Sorgen. Dem Hausherrn ruht hienieden eine furchtbare Last auf den Schultern, und groß wird dermaleinst seine Rechenschaft beim Gericht sein. Ich habe jetzt die Verantwortung für euch alle durch die Bank; denkt daran. 01117
Bottom
01118
Top
TUOMAS: Sinun? Mitä vasten? TUOMAS: Du? Warum denn? 01118
Bottom
01119
Top
JUHANI: Minä olen isäntänne; minunpa kämmenpäistäni imetään kerran vereni teidän tähtenne. JUHANI: Ich bin euer Herr; aus meinen Fingerballen wird einmal das Blut gesaugt werden um euretwillen. 01119
Bottom
01120
Top
TUOMAS: Itse vastaan minä sekä ruumiini että sieluni edestä. TUOMAS: Ich stehe selber fllr meinen Leib und meine Seele. 01120
Bottom
01121
Top
TIMO: Itse minäkin vastaan; heh! TIMO: Ich auch: heheh! 01121
Bottom
01122
Top
AAPO: Veli Juhani, huomaa, että sellaiset lauseet synnyttävät pahaa verta. AAPO: Bruder Juhani, denk dran, daß solche Worte böses Blut machen. 01122
Bottom
01123
Top
JUHANI: En tarkoittanut pahaa verta enemmin kuin pahaa lihaakaan, mutta niinkuin terva, niinkuin karriainen kuumana kesänä takerrutte vimmatusti turhaan, merkittömään sanaan, vaikka tunnette sydämmeni perin pohjin. Minä närkästyn! JUHANI: Ich habe weder an gutes noch an böses Blut gedacht. Aber wie der Teer, wie die Klette im heißen Sommer, hakt ihr euch wie toll am leeren, bedeutungslosen Wort fest, obwohl ihr mein Herz bis in seinen innersten Winkel kennt. Das ärgert mich! 01123
Bottom
01124
Top
AAPO: Tämä jääköön, ja sano meille nyt, jos mielit, ken on tyttö, joka sydämmesi on puoleensa vetänyt. AAPO: Laß es sein, wie es will, und sag uns lieber, wenn du magst, wer das Mädchen ist, das dein Herz erobert hat. 01124
Bottom
01125
Top
JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on »Männistön muorin» Venla. JUHANI: Das will ich euch geradeheraus sagen. Das Mädel, das ich so gräßlich liebhabe, ist Förichtmuttchens Venla. 01125
Bottom
01126
Top
AAPO: Hm. AAPO: Hm. 01126
Bottom
01127
Top
JUHANI: Mitä sanot? JUHANI: Was sagst du? 01127
Bottom
01128
Top
AAPO: Hm, minä vaan sanon. AAPO: Ich sage nur: hm. 01128
Bottom
01129
Top
TUOMAS: Kiusallinen asia. TUOMAS: Eine unangenehme Geschichte! 01129
Bottom
01130
Top
SIMEONI: Venla. Kas, kas! Mutta olkoon kaikki taivaan isän huomassa. SIMEONI: Venla? Ei, ei! Aber lassen wir den lieben Gott walten. 01130
Bottom
01131
Top
AAPO: Hm, vai Venla. AAPO: Hm, also Venla! 01131
Bottom
01132
Top
JUHANI: Mitä te mörisette? Mutta ah! minä aavistan jotakin; ja varjelkoon meitä Herran poika! Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi! JUHANI: Was knuttert ihr denn da? Aber aha! ich ahne was. Gottes Sohn behüte uns! Was? So sprecht doch! 01132
Bottom
01133
Top
AAPO: Kuule: jo vuosia on aatokseni tytössä hartaasti askaroinut. AAPO: Weißt du: meine Gedanken haben sich schon jahrelang eifrig mit dem Mädchen beschäftigt. 01133
Bottom
01134
Top
SIMEONI: Jos hänen on Luoja minulle suonut, niin miksi murehtisin? SIMEONI: Und warum sollte ich bekümmert sein, wenn der Schöpfer sie mir bestimmt hat. 01134
Bottom
01135
Top
EERO: Älä yhtään. Hän on sinulle suotu ja minä otan hänen. EERO: Nein, nein. Dir ist sie bestimmt, und ich nehme sie. 01135
Bottom
01136
Top
JUHANI: Mitä sanoo Tuomas? JUHANI: Was sagst du denn, Tuomas? 01136
Bottom
01137
Top
TUOMAS: Kiusallinen asia; tyttö miellyttää minua kovin, sen tunnustan. TUOMAS: Eine heikle Geschichte! Das Mädchen gefällt mir sehr, das muß ich gestehen. 01137
Bottom
01138
Top
JUHANI: Vai niin, vai niin. Hyvä! Entäs Timo? JUHANI: Ach so, ach so. Schön! Und Timo? 01138
Bottom
01139
Top
TIMO: Minä teen saman tunnustuksen. TIMO: Ich mache dasselbe Geständnis. 01139
Bottom
01140
Top
JUHANI: »Herran poika ja Kaitarannan Kusta!» Mutta Eero? JUHANI: Schockschwerenot! Und Eero? 01140
Bottom
01141
Top
EERO: Teen saman vilpittömän tunnustuksen, saman vilpittömän tunnustuksen. EERO: Ich mache dasselbe aufrichtige Geständnis, ja, dasselbe aufrichtige Geständnis. 01141
Bottom
01142
Top
JUHANI: Hyvä, hyvin hyvä! Hahaa!--Ja Timokin, Timokin! JUHANI: Gut, sehr gut! Haha! — Und Timo auch? Timo auch? 01142
Bottom
01143
Top
TIMO: Tyttö on minulle vahvasti rakas, sen tunnustan. Tosin pieksi hän minua kerran aika lailla, huhtoi minua tiitistä silloin oikein vahvasti ja muistanpa sen löylytyksen; no noh! TIMO: Das Mädchen ist mir mächtig lieb, das muß ich gestehen. Zwar hat sie mich mal windelweich geschlagen und tüchtig ausgeklopft, als ich noch ein kleiner Piepmatz war, und an die Haue muß ich immer wieder denken; aber na! 01143
Bottom
01144
Top
JUHANI: Vaiti, vaiti! sillä nyt on kysymys tokko häntä rakastat. JUHANI: Still, still davon! denn jetzt handelt es sich darum, ob du sie lieb hast. 01144
Bottom
01145
Top
TIMO: Jaa-a, jaa-a, sen teen, ja vahvasti, jos nimittäin hän rakastaa minua takaisin. TIMO: Ei ja, ei ja, das tu ich, und feste, nämlich wenn sie mich wiederliebt. 01145
Bottom
01146
Top
JUHANI: Niin, niin! Astut siis tielleni myös? JUHANI: So so? Du trittst mir also auch in den Weg? 01146
Bottom
01147
Top
TIMO: En suinkaan, en suinkaan, ellet todenteolla voi mieltäs hillitä, mieltäs ja kieltäs. Kuitenkin pidän tuosta luntusta paljon ja tahdon myös parastani koettaa saada häntä vaimokseni. TIMO: Durchaus nicht, durchaus nicht; wenn du dein Herz wirklich nicht halten kannst, ja, dein Herz und deine Zunge. Trotzdem hab ich das Ding gern und will auch alles tun, um sie zur Frau zu bekommen. 01147
Bottom
01148
Top
JUHANI: Hyvä, hyvä! Mutta mitä sanoo Lauri? JUHANI: Schön, schön! Aber was meint denn Lauri? 01148
Bottom
01149
Top
LAURI: Mitä on minun tytön kanssa tekemistä? LAURI: Was habe ich mit dem Mädchen zu schaffen? 01149
Bottom
01150
Top
JUHANI: Kenen puolta pidät? JUHANI: Wessen Partei ergreifst du? 01150
Bottom
01151
Top
LAURI: En takerru asiaan, en tuolta enkä täältä. LAURI: Ich pfeife auf die eine wie auf die andere. 01151
Bottom
01152
Top
JUHANI: Tuleepa tästä kuitenkin soppa. JUHANI: Na, das gibt eine nette Suppe. 01152
Bottom
01153
Top
LAURI: Siihen en pistä lusikkaani minä. LAURI: Ich stecke meinen Löffel nicht hinein. 01153
Bottom
01154
Top
JUHANI: Kaikki siis, paitsi Lauri. Pojat, pojat, Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isketään, ja maa ja taivas täräjää! Nyt, kultaiset veljet, veitsi, kirves tai halko, ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yhtä vastaan kuin seitsemän sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni; tuohon visapäiseen tartun minä, ja syyttäköön hän itseänsä, jonka pääkuori saa siitä päreen.--Ottakaa halkonne, pojat, ja astukaa esiin, jos on teissä miehen vastusta. JUHANI: Also alle außer Lauri. Kinder, Kinder, Brüderschaft von Jukola, mein großes Geschlecht! jetzt müssen wir uns hauen, daß Himmel und Erde erbeben! Jetzt, Herzensbruder, Messer, Axt oder Holzscheit zur Hand, einer gegen alle, und alle gegen einen wie sieben Ochsen! Meinetwegen! Meine Waffe ist der Knüttel da; dies Maserholz nehme ich, und nun mag sich der gratulieren, dessen Schädel einen Span davon abkriegt. — Nehmt eure Knüttel, Jungens, und tretet vor, wenn Männerkraft in euch ist. 01154
Bottom
01155
Top
EERO: Tässä seison aseissa, vaikka vähän matalampi muita. EERO: Hier stehe ich in Waffen, wenn auch etwas kürzer als die ändern. 01155
Bottom
01156
Top
JUHANI: Sinä, kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen, tuon salaisen, tuon förpiiskatun irvistyksen naamassasi, ja näkyypä kuin tekisit vaan leikkiä koko asiasta. Mutta kyllä sinun opetan. JUHANI: Du Dreikäsehoch! Aber warte, da seh ich wieder dies spöttische, dies hämische, dies vermaledeite Grinsen in deinem Gesicht. Mir scheint, du hältst die ganze Geschichte nur für einen Spaß. Aber ich will dich lehren. 01156
Bottom
01157
Top
EERO: Mitä huolit siitä, kun vaan halkoni tekee totta? EERO: Was kümmerts dich, wenn es nur mein Knüttel ernst meint. 01157
Bottom
01158
Top
JUHANI: Kyllä sinun opetan kohta. Ottakaa halkonne, ottakaa halkonne, pojat! JUHANI: Ich will dich lehren. Die Knüttel in die Hand, sag ich noch einmal. 01158
Bottom
01159
Top
TIMO: Tässä olen minä ja minun halkoni, jos niin tarvitaan. Minä en tahdokkaan vihaa ja riitaa, mutta jos niin tarvitaan. TIMO: Wenns denn sein muß: hier bin ich, und hier ist mein Knüttel. Ich will ja keinen Zank und Streit; aber wenns sein muß. 01159
Bottom
01160
Top
JUHANI: Halkos', Tuomas! JUHANI: Deinen Knüttel, Tuomas! 01160
Bottom
01161
Top
TUOMAS: Mene hiiteen halkoinesi, pöllö! TUOMAS: Geh zum Teufel mit deinem Knüttel, Tölpel. 01161
Bottom
01162
Top
JUHANI: Istu ja pala! JUHANI: Schockschwerenot! 01162
Bottom
01163
Top
SIMEONI: Hirveä, pakanallinen ja turkkilainen on tämä meteli; mutta leikistä luovun minä ja heitän naima-asiani Herran huomaan. SIMEONI: Gott, wie schrecklich, wie heidnisch und türkisch ist dieser Spektakel. Aber ich verzichte auf den Spaß und befehle meine Heirat dem Herrn. 01163
Bottom
01164
Top
LAURI: Pois luovun minä. LAURI: Ich verzichte auch. 01164
Bottom
01165
Top
JUHANI: Sentähden siirtykää te sivulle, siirtykää sivulle jaloista pois!--Käy halkoos, Aapo, ja kajahdelkoot Jukolan seinät pääkallojen haljetessa. Tulta ja sarvipäitä! JUHANI: Darum drückt euch nur beiseite, schert euch aus dem Weg. Nimm dein Holzscheit, Aapo, die Wände von Jukola sollen vom Bersten der Hirnschalen widerhallen; Schwefel und Pech! 01165
Bottom
01166
Top
AAPO: Kurja on ihmis-lapsi. Kauhistunpa, Juhani, katsellessani muotoasi nyt, nähdessäni, kuinka silmäs pyörähtelee ja tukkas seisoo pystyssä kuin takkuheinä. AAPO: Armselig ist doch das Menschenkind. Mir graut vor dir, Juhani, wenn ich sehe, wie deine Augen rollen und dir die Haare wie Borstengras zu Berge stehen. 01166
Bottom
01167
Top
JUHANI: Anna seista, anna seista; se on juuri se tavallinen ja oikea jussin-tukka. JUHANI: Laß sie stehen, laß sie stehen. Das ist gerade der ordentliche, richtige Jussischopf. 01167
Bottom
01168
Top
EERO: Mielinpä sitä pöllyttää hieman. EERO: Den möchte ich wohl ein bißchen zausen. 01168
Bottom
01169
Top
JUHANI: Sinä peukalo! Parasta, ettäs pysyt koreasti nurkassa. Pois! minun tulee sinua armo. JUHANI: Du Däumling! Am besten, du bleibst hübsch in deiner Ecke! Weg! Ich habe Mitleid mit dir. 01169
Bottom
01170
Top
EERO: Vie ajoissa nurkkaan tuo hirveä leukas. Sitähän minun tulee armo; sillä se jo tutisee ja tärisee kuin kerjäläinen. EERO: Stell nur beizeiten deine fürchterliche Kinnbakke da in die Ecke. Denn mit der habe ich Mitleid. Sie zittert und klappert ja schon wie ein Bettler. 01170
Bottom
01171
Top
JUHANI: Katsos, kuinka tämä halko tutisee, katsos. JUHANI: Paß mal auf, wie der Knüttel hier klappert. Paß auf! 01171
Bottom
01172
Top
AAPO: Juhani! AAPO: Juhani! 01172
Bottom
01173
Top
EERO: Lyö! Luulenpa, että sataa täältä takaisin ja ehkä sataa oikein rakeita suuria kuin halkoja. Lyö tänne! EERO: Hau nur zu! Aber ich glaube, es regnet zurück, und vielleicht regnets da knütteldicke Schloßen. Schlag nur zu! 01173
Bottom
01174
Top
JUHANI: Kyllä. JUHANI: Gewiß! 01174
Bottom
01175
Top
AAPO: Et lyö, Juhani! AAPO: Du schlägst nicht, Juhani! 01175
Bottom
01176
Top
JUHANI: Mene tunkiolle sinä, tai ota halkos ja puolusta itseäs, pehmitänpä muutoin pääsi. Ota halkos! JUHANI: Auf den Misthaufen mit dir, oder du nimmst deinen Knüttel und wehrst dich, sonst gerb ich dir das Fell. Nimm deinen Knüttel! 01176
Bottom
01177
Top
AAPO: Missä on järkes? AAPO: Wo ist dein Verstand? 01177
Bottom
01178
Top
JUHANI: Tässä visapäisessä halossa; katsos, nytpä se hiiskuu sanasen. JUHANI: Hier in dem Maserholz. Schau, jetzt flüstert es auch ein Wörtchen. 01178
Bottom
01179
Top
AAPO: Varro, veli, varro, kunnes minäkin tempaisen kouraani aseen.--Kas niin; tässä nyt seison makkarahalko kädessä. Mutta ensin pari sanaa, sinä Jukolan kristillinen veliparvi, ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet.--Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta-janoova peto, vaan ei ihminen; hän on umpisokea näkemään, mikä on oikeus ja kohtuus; ja kaikkein vähimmin voi hän vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita. Mutta jos nyt kuitenkin koettaisimme järjen kannalta katsella tätä seikkaa, joka saattoi veljet halkosilleen, niin luulen, että laita on näin. Tyttö ei taida meitä kaikkia rakastaa, yhtä ainoata vaan, jos hän kehenkään meistä suostuu, jonka seurassa käsi kädessä hän mielisi vaeltaa yli elon ohdakkeisen mäen. Näenpä siis parhaaksi, että käymme kaikki miehissä ja yht'aikaa hänen luoksensa ilmoittamaan vakaasti asiamme, kysyen hartaalla mielellä ja kielellä, taitaisko hän kellenkään meistä sydämmensä lahjoittaa. Jos nyt tyttö on myöntyvä, niin se meistä, jolle lankesi toivottu arpa, kiittäköön onnensa päivää, mutta toiset tyytykööt napisematta kohtaloonsa. Hän, joka jäi osattomaksi, nielköön kiusansa, toivoen, että hänkin vielä kohtaa määrätyn siippansa täällä. Jos teemme niin, niin teemme kuin miehet ja oikeat veljet. Ja silloinpa isämme ja äitimme kirkastetut haamut astuvat ulos taivaan hehkuvasta portista ja, seisten reunalla kiiltävän pilven, katselevat alas päällemme, huutain meille korkealla äänellä: »Kas niin, Juhani, kas niin, Tuomas ja Aapo, kas niin, Simeoni, Timo ja Lauri, juuri niin, minun pikku-Eeroni! Olettepa poikia, joihin mielistymme!» AAPO: Wart nur, wart nur, mein Lieber, bis ich auch die Waffe in der Faust habe. — So, hier stehe ich mit meinem Wurstholz. Aber erst ein paar Worte zu der christlichen Brüderschar von Jukola, und dann übereinander her wie tolle Wölfe. — Paßt auf: Im Schaum der Wut ist der Mann eine blutdürstige Bestie, aber kein Mensch; stockblind ist er und kann nicht sehen, was recht und billig ist, und am allerwenigsten kann er im Grimm Liebessachen in Ordnung bringen. Wenn wir jetzt aber doch mal versuchten, die Geschichte, die uns Brüdern den Knüttel in die Hand gedrückt hat, vom Standpunkt der Vernunft zu beschauen, verhält es sich nach meiner Meinung so damit: Das Mädchen kann uns nicht alle liebhaben, sondern bloß einen, wenn sie überhaupt einen von uns will und Hand in Hand mit ihm des Lebens distelvolle Bahn wandeln möchte. Ich halte es daher fürs beste, wir gehen alle miteinander und zu gleicher Zeit zu ihr, tragen ihr unsre Sache vor und fragen sie mit aufrichtigem Sinn und Mund, ob sie einem von uns ihr Herz schenken könnte. Sagt sie ja, dann mag sich der beglückwünschen, dem das ersehnte Los zugefallen ist. Die ändern aber mögen sich ohne Murren in ihr Schicksal ergeben. Wer leer ausgeht, schlucke seinen Verdruß hinunter und hoffe, daß er hienieden auch noch mal die ihm bestimmte Ehehälfte finden wird. Handeln wir so, dann handeln wir wie Männer und rechte Brüder. Und dann werden die verklärten Gestalten unsrer Eltern zum schimmernden Himmelstor heraustreten und, auf dem Saum einer blinkenden Wolke stehend, werden sie auf uns niederschauen und uns mit lauter Stimme zurufen: »Recht so, Juhani, recht so, Tuomas und Aapo, recht so, Simeoni, Timo und Lauri, recht so, mein lieber Eero! Wahrlich, ihr seid Söhne, an denen wir Wohlgefallen haben!« 01179
Bottom
01180
Top
JUHANI: Mies, haasteletpa, saakeli vie, kuin taivaan enkeli, eikä paljon puutu, ettet saata minua itkemään. JUHANI: Hols der Henker, Mensch, du sprichst ja wie ein Engel vom Himmel. Es fehlt nicht viel, so bringst du mich zum Weinen. 01180
Bottom
01181
Top
SIMEONI: Me kiitämme sinua, Aapo. SIMEONI: Wir danken dir, Aapo. 01181
Bottom
01182
Top
JUHANI: Kiitoksia vaan. Tuonne paiskaan halkoni. JUHANI: Danke schön. Sieh her, ich schmeiße meinen Knüttel weg. 01182
Bottom
01183
Top
TIMO: Sinne minäkin. Ja tämä riita loppui niin kuin jo alusta tahdoinkin. TIMO: Ich auch. Und so endet ja der Streit, wie ich gleich am Anfang gewünscht habe. 01183
Bottom
01184
Top
SIMEONI: Aapo pitää peilin edessämme, ja siitä häntä kiittäkäämme. SIMEONI: Aapo hält uns den Spiegel vor, und dafür laßt uns ihm danken. 01184
Bottom
01185
Top
EERO: Häntä kiittäkäämme, veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». EERO: Ja, laßt uns ihm danken und den richtigen simeonischen Lobgesang anstimmen. 01185
Bottom
01186
Top
SIMEONI: Pilkkaa, pilkkaa ja virnistystä taas! SIMEONI: Wieder Spott, Spott und Stichelei! 01186
Bottom
01187
Top
TIMO: Ole tekemättä pilkkaa, Eero, Jumalan sanasta, Simeonin kiitosvirrestä. TIMO: Treib nur keinen Spott mit Gottes Wort und dem simeonischen Lobgesang, Eero. 01187
Bottom
01188
Top
AAPO: Ah, niin nuori ja niin paatunut! AAPO: Ach, so jung und so verstockt. 01188
Bottom
01189
Top
SIMEONI: Niin nuori ja niin paatunut! Eero, Eero! Niin, nyt en sano muuta, vaan huokaan sinun tähtes. SIMEONI: So jung und so verstockt! Eero, Eero! Ja, jetzt sage ich nichts weiter, aber ich seufze um dich. 01189
Bottom
01190
Top
JUHANI: Ennustanpa, Eero, meidän kerran tai kaksi täytyvämme antaa sinulle oikein isän kädestä. Sillä äiti kasvatti sinua liian hempeästi. JUHANI: Ich prophezeie dir aber, Eero, daß wir dir ein-oder zweimal eine Portion nach väterlicher Art zuteilen werden. Denn unsre Mutter hat dich zu zärtlich erzogen. 01190
Bottom
01191
Top
SIMEONI: Meidän tulee häntä kurittaa, niin kauan kuin sydämensä vielä on nuoruuden norja ja taipuvainen; mutta tehkäämme se rakkaalla kädellä eikä vihan kiukussa. Vihan kuritus ajaa perkeleitä sisään, vaan ei ulos. SIMEONI: Wir müssen ihn züchtigen, solange sein Herz noch jugendlich geschmeidig und biegsam ist. Aber laßt uns das mit liebender Hand tun, nicht in der Hitze des Zornes. Die Züchtigung im Zorn treibt Teufel ein, aber nicht aus. 01191
Bottom
01192
Top
EERO: Kas tuossa, ja oikein rakkaasta kädestä. EERO: Sieh mal, so! Was? Ganz mit liebender Hand! 01192
Bottom
01193
Top
SIMEONI: No tuota jumalatonta, kun nyt löi minua! SIMEONI: Oh, der Gottlose, hat mich geschlagen! 01193
Bottom
01194
Top
EERO: Ja vasten kuonoa. Vähemmästäkin on sappi haljennut. EERO: Gerade auf die Gusche. Da soll einem nicht die Galle überlaufen! 01194
Bottom
01195
Top
JUHANI: Tuleppas tänne, poikaseni. Timo, anna tuo keppi tuolta nurkasta. JUHANI: Komm doch mal her, Kleiner. Timo, gib mir den Stock dort aus der Ecke. 01195
Bottom
01196
Top
SIMEONI: Kas niin, Juhani, pidä häntä koreasti polvillasi, minä lasken housunsa alas. SIMEONI: Jawohl, Juhani, leg ihn hübsch übers Knie, ich zieh ihm die Hosen runter. 01196
Bottom
01197
Top
EERO: Älkää helvetissä! EERO: Teufel! Ja nicht! 01197
Bottom
01198
Top
JUHANI: Turhaan pyristät, knääkkä. JUHANI: Da hilft kein Zappeln, Krieps! 01198
Bottom
01199
Top
SIMEONI: Äläppäs häntä hellitä. SIMEONI: Laß ihn nur nicht los. 01199
Bottom
01200
Top
JUHANI: Kas tuota kiiskiä. Mutta ethän pääse, et. JUHANI: Seht mal den Kaulbarsch an. Aber los kommst du nicht, nein. 01200
Bottom
01201
Top
EERO: Lyökääs, te sen vietävät, niin tulen pistän nurkan alle. Teenpä totisesti tulta ja savua, tulta ja savua teen! EERO: Schlagt nur zu, ihr Verfluchten, dann steck ich die ganze Bude in Brand. Wahrhaftig, dann gibts Feuer und Qualm, Feuer und Qualm. 01201
Bottom
01202
Top
JUHANI: Sitä sappea! Vai pistät tulen nurkan alle? Ah sitä sappea! JUHANI: Diese Galle! die ganze Bude steckst du in Brand? Oh, diese Galle! 01202
Bottom
01203
Top
SIMEONI: Herra varjele sitä sappea! SIMEONI: Der Herr behüte die Galle! 01203
Bottom
01204
Top
JUHANI: Keppi tänne, Timo! JUHANI: Den Stock her, Timo! 01204
Bottom
01205
Top
TIMO: Enhän sitä löydä. TIMO: Ich kann ihn ja'nicht finden. 01205
Bottom
01206
Top
JUHANI: Sinä sokko, etkö näe sitä nurkassa tuolla? JUHANI: Du Blindekuh, siehst du ihn denn nicht dort in der Ecke! 01206
Bottom
01207
Top
TIMO: Ja tämäkö? koivuinen? TIMO: Den da? Den Birkenknüttel? 01207
Bottom
01208
Top
JUHANI: Sama juuri; saatappas se tänne. JUHANI: Eben den. Reich ihn her. 01208
Bottom
01209
Top
SIMEONI: Lyö, mutta järkevästi eikä vallan voimia mukaan. SIMEONI: Hau drauf, aber vernünftig und nicht ganz mit aller Kraft. 01209
Bottom
01210
Top
JUHANI: Kyllä minä tiedän. JUHANI: Ich weiß schon. 01210
Bottom
01211
Top
LAURI: Ei yhtään iskua, sanon minä! LAURI: Nicht einen Schlag, sage ich! 01211
Bottom
01212
Top
TUOMAS: Antakaa pojan olla! TUOMAS: Laß den Jungen gehn! 01212
Bottom
01213
Top
JUHANI: Hän tarvitsee vähän saparollensa. JUHANI: Er braucht was auf den Hintern. 01213
Bottom
01214
Top
LAURI: Et nyt koske häneen sormellaskaan. LAURI: Nicht mit einem Finger rührst du ihn an. 01214
Bottom
01215
Top
TUOMAS: Laske poika irti! Paikalla! TUOMAS: Laß denjungen los! Auf der Stelle! 01215
Bottom
01216
Top
TIMO: Saakoon hän anteeksi, se Eero-poika, tämän kerran kumminkin vielä. TIMO: Verzeih ihm noch dies eine Mal, nur dies eine Mal noch. 01216
Bottom
01217
Top
SIMEONI: Anteeksi, anteeksi, kunnes ohdake ja rikkaruoho voittaa nisun. SIMEONI: Jawohl, verzeihen, verzeihen, bis Disteln und Unkraut den Weizen erstickt haben. 01217
Bottom
01218
Top
LAURI: Älä koske häneen. LAURI: Rühr ihn nicht an! 01218
Bottom
01219
Top
AAPO: Antakaamme hänelle anteeksi; ja niin koetamme koota tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. AAPO: Wir wollen ihm verzeihen. Und so versuchen wir feurige Kohlen auf sein Haupt zu sammeln. 01219
Bottom
01220
Top
JUHANI: Mene nyt ja kiitä onneas. JUHANI: Geh und danke deinem Schöpfer. 01220
Bottom
01221
Top
SIMEONI: Ja rukoile Jumalata lahjoittamaan sinulle uuden sydämmen, mielen ja kielen. SIMEONI: Und bitte Gott, daß er dir ein neues Herz, einen neuen Sinn und eine neue Zunge schenkt. 01221
Bottom
01222
Top
TIMO: Mutta minä menen ma'ata. TIMO: Ich geh aber jetzt schlafen. 01222
Bottom
01223
Top
AAPO: Katselkaamme vielä yhtä pykälää. AAPO: Laßt uns noch einen Punkt besprechen. 01223
Bottom
01224
Top
TIMO: Ma'ata menen. Tule kanssani, Eero; mennään ma'ata ja unohdetaan tämä maailman viholaispesä, se kurja kekonen, joka sateessa höyryy ja ryöhää. Tule, Eero! TIMO: Schlafen geh ich. Komm, Eero, wir gehen schlafen und vergessen den Ameisenhaufen der Welt, dies elende Krabbelnest, das im Regen dampft und raucht. Komm, Eero. 01224
Bottom
01225
Top
JUHANI: Mutta mikä on pykälä, jonka suoritusta tahdot? JUHANI: Was willst du denn da noch besprochen haben? 01225
Bottom
01226
Top
AAPO: Jumala paratkoon! onhan laita, ettemme tunne A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla, kirkkolain mahdilla. Ja te tiedätte, mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisinsa, ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. Jalkapuuhan meitä vartoo, veljet, musta jalkapuu, joka, ammoittaen jynkästi ympyriäisillä lävillänsä, maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut, ja saattaapa hän uhkauksensa toteen, ellei hän näe meiltä jokapäiväistä ahkeruutta ja harjoitusta, se on varma asia. AAPO: Gott bessers! Es steht ja so, daß wir das A noch nicht kennen, den ersten Buchstaben im Abc-Buch, und doch ist es die unumgängliche Pflicht des christlichen Bürgers, daß er lesen kann. Dazu können wir durch Gesetzes-, durch Kirchengesetzesmacht gezwungen werden. Und ihr wißt ja, welche Staats-maschine uns erwartet und uns mit ihren Zähnen an sich reißen möchte, wenn wir nicht gutwillig lesen lernen. Der Fußblock wartet unser, Brüder, der schwarze Fußblock, der mit seinen runden Löchern grausig gähnend wie ein schwarzer Eber im Vorhaus der Kirche hockt. Dies ist die Höllenzange, mit der uns unser Propst gedroht hat, und er macht aus seiner Drohung Ernst, wenn er nicht den emsigsten Fleiß an uns gewahr wird; das ist sicher. 01226
Bottom
01227
Top
JUHANI: Mahdotonta oppia lukemaan. JUHANI: Ich brings nicht fertig lesen zu lernen. 01227
Bottom
01228
Top
AAPO: Ihmisten tekemänä on tämä konsti ollut ennenkin. AAPO: Die Menschen haben dies Kunststück früher auch fertiggebracht. 01228
Bottom
01229
Top
TUOMAS: Saispa siinä hikoilla mies. TUOMAS: Da könnte man schwitzen! 01229
Bottom
01230
Top
JUHANI: Ja puhkailla. Minulla on niin kova pää! JUHANI: Und pusten. Und ich habe einen so harten Kopf. 01230
Bottom
01231
Top
AAPO: Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. Käykäämme juoneen, tuottakaamme itsellemme aapiskirjat Hämeenlinnasta ja lähtekäämme lukkarille kouluun, niinkuin on rovastimme käsky. Se tehkäämme, ennen kuin viedään meitä kruunun vauhdilla. AAPO: Aber ein starker Wille bringt den Menschen durch graue Felsen. Laßt uns nur anfangen; wir holen uns Abc-Bücher aus Hämeenlinna und gehen beim Kantor in die Schule, wie es unser Propst befohlen hat. Das laßt uns tun, ehe man uns auf Kosten des Staates abholt. 01231
Bottom
01232
Top
JUHANI: Minä pelkään, että niin on tässä tehtävä, minä pelkään. Jumala armahtakoon meitä! Mutta olkoon jo huomiseksi tämä tuuma ja menkäämme levolle. JUHANI: Ich fürchte, es muß sein. Ich fürcht es. Gott sei uns gnädig! Aber laßt uns dies morgen weiterplanen, jetzt wollen wir uns zur Ruhe begeben. 01232
Bottom

Luku 02 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
02001
Top
On tyyni syyskuun aamu. Kaste kiiltää kedolla, sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen. Tänä aamuna ovat veljet nousneet ylös kovin äkeinä ja äänettöminä, pesneet kasvonsa, harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyhävaatteisinsa. Sillä tänäpänä olivat he päättäneet lähteä lukkarin luoksi kouluun. Es ist ein stiller Morgen im September. Der Tau schimmert auf den Feldern, der Nebel treibt über die Wipfel der verwelkten Büsche und vergeht schließlich in der Höhe. An diesem Morgen haben sich die Bruder sehr mürrisch und schweigsam erhoben, haben sich gewaschen, sich gekämmt und ihre Sonntagskleider angezogen. Denn heute — so haben sie beschlossen — wollen sie zum Küster in die Schule gehen. 02001
Bottom
02002
Top
Syövät he nyt aamuistansa Jukolan pitkän, honkaisen pöydän ääressä, ja näkyy heille maittavan ruskeat herneet, ehkei ollut heidän muotonsa iloinen, vaan kiusan karmeus väikkyi heidän kulmakarvoillansa; aatos kouluretkestä, johon heidän kohta tulee lähteä, on matkaan-saattanut tämän. Mutta atrioittuansa, eivät he kuitenkaan rientäneet heti matkaan, vaan istuivat vielä hetkeksi levähtämään. Vaiti he istuivat, ja mikä heistä alakuloisesti tuijotteli alas permantoon, mikä taasen katseli punakansista aapiskirjaansa, käännellen sen tukevia lehtiä. Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani, katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön, josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa. Sie verzehren eben ihr Frühmahl am langen Fichtenholztisch vonjukola, und die braunen Erbsen scheinen ihnen wohl zu munden, obgleich ihr Gesicht nicht freudig strahlt, sondern ein düsterer Zug von Verdruß Uber ihren Brauen ruht; der Gedanke an den Gang zum Kantor, den sie gleich antreten wollen, hat ihn dort hingezeichnet. Doch beeilen sie sich nach beendeter Mahlzeit nicht besonders mit dem Aufbruch; noch eine Weile bleiben sie sitzen, um auszuruhen. Stumm sitzen sie da, und der eine starrt niedergeschlagen auf den Fußboden, während ein anderer die Fibel mit dem roten Rücken betrachtet und ihre dicken Blätter langsam um wendet. Am Sudfenster der Stube sitzt Juhani und schaut nach dem steinigen Hügel hinauf, in den dichten Tannenwald, aus dem die Kate des Föhrichtmutt-chens mit den roten Türpfosten herüberschimmert. 02002
Bottom
02003
Top
JUHANI: Venla tuolla astelee pitkin polkua, ja onpa hänen käymisensä nopsa. JUHANI: Dort auf dem Steig geht Venla; und einen flinken Schritt hat sie. 02003
Bottom
02004
Top
AAPO: Ja eilen piti niin äitin kuin tyttärenkin lähtemän sukulaistensa luoksi Tikkalaan nauriita liistimään ja puolaimia poimiskelemaan, viipyäkseen siellä aina myöhään syksyyn. AAPO: Gestern wollte doch das Muttchen mit der Tochter zu ihren Verwandten nach Tikkala, Rüben köpfen und Preiselbeeren pflücken, und dort wollen sie bis spät in den Herbst bleiben. 02004
Bottom
02005
Top
JUHANI: Aina myöhään syksyyn? Minä tulen kovin levottomaksi. Kaiketi lähtevät he; mutta Tikkalassa on tänä vuonna renki, joka on pulski poika ja suuri vekkuli, ja sinne menisi pian meidän kaikkein toivo. Parastahan siis tehdä tuossa tiimassa se merkillinen temppu, tehdä kysymys, kaikkein kysymysten kysymys. Mennään siis likalta kysymään, tahtoisiko mielensä taipua ja sydämmensä syttyä. JUHANI: Bis spät in den Herbst? Das gefällt mir gar nicht. Wahrscheinlich tun sies. In Tikkala ist aber dieses Jahr ein Knecht, ein forscher Kerl und großer Schwerenöter; all unser Hoffen ginge da bald in die Brüche. Drum wärs ja das beste, wir erledigten auf der Stelle die bewußte Angelegenheit und stellten die Frage, die Frage der Fragen. Gehn wir also zu dem Mädel und fragen sie, ob sich ihr Sinn lenken lassen und ihr Herz entzünden möchte. 02005
Bottom
02006
Top
TUOMAS: Sen katson parhaaksi minäkin. TUOMAS: Ich glaube auch, das ist das beste. 02006
Bottom
02007
Top
TIMO: Niin minäkin. TIMO: Ich auch. 02007
Bottom
02008
Top
JUHANI: Niin, niin! ei nyt muuta tällä erällä kuin naimaan kaikki ja yht'aikaa niinkuin pojat. Niin, niin! Herra varjele meitä! Mutta ei auta, vaan naimaan, naimaan! Nyt olemme puvussa parhaassa, pestyinä ja harjattuina; koko ulkomuotomme on kristityn ihmisen kaltainen: siisti ja niinkuin uudesta syntynyt.--Minä tulen kovin levottomaksi.--Mutta Venlan luoksi! Nyt on otollinen aika. JUHANI: Ja, ja! Also jetzt nichts weiter als alle zusammen und zu gleicher Zeit auf die Freite gezogen, daß es schnappt. Ja, ja! Der Herr behüte uns! Aber da hilft nichts als freien, freien! Wir stecken gerade in unsern besten Kleidern, sind gewaschen und gekämmt. Und von außen sind wir ganz wie Christenmenschen: sauber und wie neugeboren. — Nein, das gefällt mir gar nicht. — Aber auf, zu Venla! jetzt ist die angenehme Zeit. 02008
Bottom
02009
Top
EERO: Ja olkoon se myös autuuden päivä. EERO: Und mag es auch der Tag des Heils werden. 02009
Bottom
02010
Top
JUHANI: Kenen autuuden päivä, kenen? Ahaa! kuinka luulet, poika? JUHANI: Des Heils? Für wen? Was? Aha! Was meinst du damit, Kleiner? 02010
Bottom
02011
Top
EERO: Vaikka meidän kaikkein. EERO: Vielleicht für uns alle. 02011
Bottom
02012
Top
JUHANI: Toisin sanottu, että hän tulis meidän kaikkein vaimoksi. JUHANI: Mit ändern Worten: du meinst, sie würde unser aller Frau? 02012
Bottom
02013
Top
EERO: Olkoon menneeksi. EERO: Mag sein. 02013
Bottom
02014
Top
JUHANI: Äläst. JUHANI: Nee nee! 02014
Bottom
02015
Top
SIMEONI: Kuinka Jumalan nimessä se olisi mahdollista? SIMEONI: Wie, in Gottes Namen, wäre das möglich? 02015
Bottom
02016
Top
EERO: Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. Uskotaan, toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti. EERO: Bei Gott ist kein Ding unmöglich. Laßt uns alle einmütig glauben, hoffen und lieben. 02016
Bottom
02017
Top
JUHANI: Vaiti, Eero! sillä nyt mennään naimaan ja samaa tietä kouluun, haarapussit olalla. JUHANI: Still, Eero! denn wir gehen jetzt auf die Freite und auf demselben Weg mit dem Quersack über der Schulter zur Schule. 02017
Bottom
02018
Top
AAPO: Mutta käyttääksemme tointa kunnollisesti, olkoon meistä yksi niinkuin puheen-kannattaja tuolla mökissä. AAPO: Damit wir aber unser Werk mit Ehren zu Ende fuhren, schlage ich vor, daß einer von uns in der Hütte sozusagen den Wortführer macht. 02018
Bottom
02019
Top
JUHANI: Tärkeä pykälä. Mutta sinäpä juuri oletkin tähän toimeen niinkuin valettu. Sinulla on hyvät lahjat: puhees on aina herättävä tulta ja leimausta miehen povessa. Totisesti! oletpa syntynyt papiksi. JUHANI: Ein wichtiger Punkt! Dazu bist du ja aber wie geschaffen. Du hast schöne Anlagen; deine Rede erweckt einem immer Feuer und Blitze in der Brust. Wahrhaftig! Du bist zum Pfarrer geboren. 02019
Bottom
02020
Top
AAPO: Mitä tiedän minä? ja miksi haastelemme lahjoista? Täällä metsissä ne katoovat tietämättömyyden sumuun, haihtuvat pois kuin lirisevä puronen santaan. AAPO: Was weiß ich groß? Und was reden wir von Anlagen? Hier in den Wäldern verschwinden sie im Nebel der Unwissenheit, vergehen wie ein rieselnder Bach im Sand. 02020
Bottom
02021
Top
JUHANI: Kova onni ei päästänyt sinua kouluun. JUHANI: Es ist ein Unglück, daß du nicht in die Schule gekommen bist. 02021
Bottom
02022
Top
AAPO: Mistä olis tullut varat meidän talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siinä yksikin pussi kodon ja koulun välillä, ennenkuin saadaan poika puusäkkiin.--Mutta asiaan taasen, naima-asiaan. Olkoon niinkuin tahdotte. Minä astun esiin yhteiseksi puheenjohtajaksi ja koen haastella kuin viisas mies. AAPO: Wo hätte unser Hof die Mittel dazu hernehmen sollen? Denkt doch dran: mehr als einmal muß der Sack zwischen Heim und Schule tanzen, ehe der Junge im Predigtkasten wettert. — Aber zur Sache, zu der Heiratssache. Meinetwegen seis, wie ihr wollt. Ich trete als Sprecher für uns alle zusammen vor und werde versuchen, wie ein kluger Mann zu reden. 02022
Bottom
02023
Top
JUHANI: Käykäämme juoneen.--Herrajesta! Mutta eihän auta, vaan käykäämme juoneen täyttä päätä. Pussimme jätämme ulkopuolelle muorin mökkiä, ja Lauri, jolla ei ole tässä lähteessä yhtään nautaa, vartioitkoon niitä sioilta. Mennään nyt! ja astukaamme morsiushuoneesen aapiskirja kourassa; se antaa meille vähän niinkuin juhlallisuutta. JUHANI: Dann ans Werk. — Herrjesses! Aber es hilft ja nichts. Nein, allen Ernstes ans Werk. Unsre Säcke lassen wir vor der Hütte, und Lauri, der hier kein Pferd in der Schwemme hat, wird sie vor den Schweinen schützen. Auf! Und laßt uns mit dem Abc-Buch in der Hand in das Brauthaus treten, das gibt uns etwas von Feierlichkeit. 02023
Bottom
02024
Top
EERO: Liioinkin jos kukkolehden näkyviin käännämme. EERO: Besonders, wenn wirs so halten, daß man das Blatt mit dem Hahn sieht. 02024
Bottom
02025
Top
JUHANI: Joko taas? Mutta kukostapa muistan sen kamoittavan unen, joka raivosi minua menneenä yönä. JUHANI: Schon wieder?! Aber beim Hahn fällt mir der gräßliche Traum ein, der mich letzte Nacht gequält hat. 02025
Bottom
02026
Top
SIMEONI: Kerro se; ehkä on se meille terveellinen varoitus. SIMEONI: Erzähl ihn; vielleicht enthält er eine heilsame Warnung für uns. 02026
Bottom
02027
Top
JUHANI: Uneksuinpa, että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa. JUHANI: Ja, mir träumte, dort auf dem Ofen stände ein Hühnernest mit sieben Eiern drin. 02027
Bottom
02028
Top
SIMEONI: Jukolan seitsemän poikaa! SIMEONI: Die sieben Jukolabrüder! 02028
Bottom
02029
Top
JUHANI: Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen. JUHANI: Aber eins von den Eiern war spaßig klein. 02029
Bottom
02030
Top
SIMEONI: Eero! SIMEONI: Eero! 02030
Bottom
02031
Top
JUHANI: Kukko kuoli! JUHANI: Da starb der Hahn. 02031
Bottom
02032
Top
SIMEONI: Isämme! SIMEONI: Unser Vater! 02032
Bottom
02033
Top
JUHANI: Kana kuoli! JUHANI: Da starb die Henne. 02033
Bottom
02034
Top
SIMEONI: Äitimme! SIMEONI: Unsre Mutter! 02034
Bottom
02035
Top
JUHANI: Sittenpä kohta kaiken maailman hiiret, rotat ja kärpät pesän kimppuun.--Mitäpä nämät elävät tarkoittaa? JUHANI: Und dann machten sich sofort alle Mäuse, Ratten und Wiesel der ganzen Welt über das Nest her. — Sagt, was bedeutet dies Getier? 02035
Bottom
02036
Top
SIMEONI: Syntisiä himojamme ja maailman hekumaa. SIMEONI: Unsre sündigen Begierden und die weltliche Lust. 02036
Bottom
02037
Top
JUHANI: Kaiketi niin.--Tulivat kärpät, rotat ja hiiret ja kierittelivät ja vierittelivät, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian särkyivät, ja siitä pikkuisesta munasta leimahti kovin karvas haisu. JUHANI: Ich glaube auch. — Es kamen die Wiesel, die Ratten und die Mäuse, tänzelten und schwänzelten, schnubberten und knubberten an den Eiern herum, die bald zerbrachen, und da stieg aus dem kleinen Ei ein scharfer, beißender Gestank. 02037
Bottom
02038
Top
SIMEONI: Huomaa tämä, Eero. SIMEONI: Paß auf, Eero. 02038
Bottom
02039
Top
JUHANI: Munat rikottiin ja hirmuinen ääni, kuin monen kosken pauhu, nyt huusi mun korvaani uunin päältä: »kaikki on rikottu, ja se rikkomus oli suuri!» Niin huudettiin, mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa, ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia; ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme. JUHANI: Die Eier gingen kaputt, und eine schreckliche Stimme, wie das Getöse von vielen Wasserfällen, rief mir vom Ofen herunter ins Ohr: »Alles ist zerbrochen, und das ist ein großer Bruch!« So riefs. Aber schließlich fingen wir doch an, den Mischmasch zusammenzukratzen und zu kochen, und bekamen den bekannten Eierpamp daraus; und wir verzehrten ihn mit großem Wohlbehagen und gaben auch unsern Nachbarn davon ab. 02039
Bottom
02040
Top
EERO: Hyvää unta. EERO: Ein hübscher Traum. 02040
Bottom
02041
Top
JUHANI: Katkeraa, katkeraa: sinä haisit siinä kuin helvetti. Kovin katkeraa unta näin minä sinusta, poika. JUHANI: Ein bittrer! ein bittrer! Du stankst darin wie die Hölle. Ein sehr bittrer Traum, den ich da von dir geträumt habe, mein Lieber. 02041
Bottom
02042
Top
EERO: Mutta minä näin sinusta oikein makeata unta; näinpä että aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika läjän karamellia ja sokerin paloja. Sinä iloitsit kovin, maiskuttelit makeisias; annoitpa vielä minullekin. EERO: Ich habe aber von dir einen wirklich guten Traum geträumt. Mir träumte nämlich, daß dir der Abc-Buchhahn zum Lohn für deinen Fleiß und deine Klugheit einen großen Berg Zuckereier gelegt hat. Du freutest dich mächtig und lutschtest sie. Mir hast du sogar auch welche gegeben! 02042
Bottom
02043
Top
JUHANI: Vai annoin sinullekin. Olihan se hyvinkin tehty. JUHANI: Ach! dir habe ich auch welche gegeben! Das war aber nett von mir. 02043
Bottom
02044
Top
EERO: »Koskas anti pahaa tekee?» EERO: Wann tut eine Gabe weh? 02044
Bottom
02045
Top
JUHANI: Ei koskaan; liioinkin jos antaisin sinulle vähän kepistä. JUHANI: Niemals. Und erst, wenn ich dir was mit dem Stöckchen gäbe. 02045
Bottom
02046
Top
EERO: Miksi vaan vähän? EERO: Warum denn nur etwas? 02046
Bottom
02047
Top
JUHANI: Kitas kiinni, mullikka! JUHANI: Halt den Schnabel, Dussel! 02047
Bottom
02048
Top
TUOMAS: Tehkäät se molemmat ja lähtekäämme matkaan. TUOMAS: Tut das beide, und laßt uns aufbrechen. 02048
Bottom
02049
Top
AAPO: Ottakoon kukin pussinsa ja aapisensa. AAPO: Und jeder seinen Sack und sein Abc-Buch zur Hand. 02049
Bottom
02050
Top
Niin läksivät he kosimaan naapurin tytärtä. Perätysten, äänettöminä he astelivat yli perunakuoppatöyrään, astelivat kivistä mäkeä ylös ja seisoivat lopulta ulkopuolella Männistön muorin mökkiä. So gingen sie fort und gedachten, um der Nachbarin Tochter zu freien. Stumm schritten sie im Gänsemarsch über die Kartoffelmiete, stiegen den steinigen Pfad hinauf und standen endlich vor Föhrichtmutt-chens Hütte. 02050
Bottom
02051
Top
JUHANI: Tässä ollaan, tähän jätämme pussit; ja sinä, Lauri, istu uskollisena vartijana, kunnes palaamme morsiushuoneesta takaisin. JUHANI: Hier sind wir, und hier lassen wir unsre Säcke. Und du, Lauri, bleibst als treuer Wächter dabei sitzen, bis wir aus dem Brauthaus zurückkommen. 02051
Bottom
02052
Top
LAURI: Viivyttekö siellä kauankin? LAURI: Bleibt ihr lange drin? 02052
Bottom
02053
Top
JUHANI: Aina kuinka asiamme luonnistuminen vaatii.--Onko kellään sormusta? JUHANI: Bis wir mit unsrer Sache glücklich fertig sind. — Hat jemand einen Ring bei sich? 02053
Bottom
02054
Top
EERO: Sitä et tarvitse. EERO: Den brauchst du nicht. 02054
Bottom
02055
Top
JUHANI: Onko kellään sormusta taskussa? JUHANI: Hat jemand einen Ring in der Tasche? 02055
Bottom
02056
Top
TIMO: Ei minulla eikä, tietääkseni, muillakaan. Siinäpä se on: nuorenmiehen pitäisi aina käydä kiiltävä sormus plakkarissa. TIMO: Ich nicht, und die ändern wohl auch nicht. Aber da haben wirs: ein Junggeselle sollte immer einen blinkenden Ring im Beutel tragen. 02056
Bottom
02057
Top
JUHANI: No peijakas! Tässäpä seistään nyt. Ja eilen oli meillä reppuryssä Iisakki, jolta olisin tainnut ostaa sekä sormuksen että kaulaliinan, mutta minä sika en tuota hoksannut. JUHANI: Donnerwetter! Da stehen wir nun. Und gestern war Iisakki, der Hausierer, bei uns, von dem ich gut einen Ring und ein Halstuch hätte kaufen können, aber daran hab ich nicht gedacht. 02057
Bottom
02058
Top
AAPO: Ne välikappaleet taidamme ostaa itsellemme jälestäpäin. Ja parasta onkin saadaksemme ensin varma tieto, tuleeko meistä kenkään ja ken meistä tulee tekemään tämän iloisen ostoksen. AAPO: Die Sachen können wir uns hinterher kaufen. Und überhaupt ist es zunächst am wichtigsten, daß wir sicheren Bescheid erhalten, ob einer und wer von uns diesen fröhlichen Kauf tun soll. 02058
Bottom
02059
Top
JUHANI: Ken aukaisi ovea? Venlako? JUHANI: Wer hat denn da die Tür aufgemacht? Venla? 02059
Bottom
02060
Top
TIMO: Ämmähän se oli, se kämä-leuka. TIMO: Die Alte, das Hakenkinn. 02060
Bottom
02061
Top
JUHANI: Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesä-iltana, ennustaen poutaa. Mennään nyt! Missä on aapiseni? JUHANI: Venlas Spinnrad schnurrt drinnen wie ein vergnügter Mistkäfer am Sommerabend, wenn er schönes Wetter prophezeit. Nun hinein! Wo ist denn mein Abc-Buch? 02061
Bottom
02062
Top
AAPO: Kourassasi, veljeni. Olethan, Jumalan luoma, niinkuin vähän pyörässä päästäs. AAPO: Du hasts ja in der Hand, Bruder. Dir ist wohl nicht ganz wohl, du Gottesgeschöpf? 02062
Bottom
02063
Top
JUHANI: Ei juuri hätää, veljeni. Mutta enhän ole vaan no'essa kasvoiltani? JUHANI: Keine Not, Brüder. Aber ich bin doch nicht etwa rußig im Gesicht? 02063
Bottom
02064
Top
EERO: Et suinkaan, vaan oletpa puhdas ja lämmin kuin vasta munittu muna. EERO: Woher denn? Rein bist du und warm wie ein frischgelegtes Ei. 02064
Bottom
02065
Top
JUHANI: Mennään nyt! JUHANI: Dann los! 02065
Bottom
02066
Top
EERO: Vartokaa! Minä olen nuorin ja mahdan aukaista teille oven ja tulla itse viimeisenä. Astukaa sisään. EERO: Wartet mal! Ich bin der Jüngste und darf euch wohl die Tür öffnen und selber zuletzt hineingehen. Tretet ein. 02066
Bottom
02067
Top
Astuivat he muorin matalaan mökkiin, Juhani edellä, silmät pöllöllään ja tukka pystyssä kuin piikkisian harjakset, ja toiset seurasivat häntä uskollisesti, vakaasti kantapäissä. Niin astuivat he sisään, ja Eero kimmautti oven heidän jälkeensä kiinni, mutta itse jäi hän ulkopuolelle, istui alas kedolle, huulilla sukkela myhäilys. Sie traten in die niedrige Hütte des Föhrichtmutt-chens, Juhani voran mit weit aufgerissenen Augen und mit Haaren, die ihm zu Berge standen wie die Borsten dem Stachelschwein; und die ändern folgten ihm auf den Fersen getreulich und mit ernsten Mienen. Sie gingen hinein, und Eero schlug mit einem Knall die Tür hinter ihnen zu, blieb jedoch selbst draußen und setzte sich mit einem verschmitzten Grinsen auf den Acker nieder. 02067
Bottom
02068
Top
Mutta eukko, jonka huoneessa viisi veljestä nyt seisoo kosiomiehinä, on riepas ja vireä eukko; hän käyttelee elinkeinoksensa kananhoitoa ja marjannoukkimista. Suvin ja syksyin keikkuu hän ahkerasti kantoisilla ahoilla, mansikka- ja puolain-töyräillä, keikkuu ja hikoilee tyttärensä Venlan kanssa. Kauniiksi kutsuttiin neitoa. Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja terävä, suu myös sulava, ehkä melkein liian leveä. Varreltansa oli hän lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi sanottiin häntä myös. Tämän kaltainen oli veljesten lempilintu männistön suojassa. Die Alte aber, in deren Hütte die fünf Brüder nun als Freier stehen, ist eine rüstige und rührige Frau. Sie lebt von der Hühnerzucht und vom Beerenpflücken. Im Sommer und Herbst bückt sie sich fleißig auf den stubben -reichen Halden nach Erd- und Preiselbeeren, bückt sich und schwitzt zusammen mit ihrer Tochter Venla. Das Mädchen gilt für schön. Ihr Haar ist rostbraun, ihr Blick schlau und scharf, ihr Mund schwellend, wiewohl fast zu breit. Von Wuchs ist sie klein, aber breitschultrig und drall, und kräftig soll sie auch sein. Dies war der Schwarm der Brüder im Schutz des Föhrenwäldchens. 02068
Bottom
02069
Top
Mutta mökin ovi kirahti, ja Juhani astui kiivaudella ulos, vihaisesti lausuen toisille, jotka vielä viipyivät sisällä: »tulkaa pois, pojat!» Ulos kävivät he viimein kaikki närkästyksen muodolla ja läksivät käyskelemään kohden kirkonkylää. Mutta koska he olivat ehtineet huoneesta noin viisikymmentä askelta, noukkasi Juhani maasta nyrkin-kokoisen kiven ja, puhisten vihasta, nakkasi hän sen vasten huoneen ovea; jyskähti mökki ja kiljahti mökissä muija, avasi oven, kiroili ja ärhenteli, heristellen nyrkkiänsä pakeneville veljille. Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat perätysten pitkin kirkkotietä, sanaakaan vaihettamatta keskenänsä. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui; eivätkä he huomanneet, kuinka joutui tie. Äänettöminä kulkivat he kauan, kunnes Eero viimein avasi suunsa ja lausui: Plötzlich aber knarrte die Katentür, und Juhani trat hitzig heraus und rief zu den anderen, die noch drinnen waren: »Kommt fort, Jungens!« Und heraus kamen sie schließlich alle mit ärgerlichen Mienen und wandten sich dem Kirchdorf zu. Als sie aber ungefähr fünfzig Schritt vom Häuschen entfernt waren, hob Juhani einen faustdicken Stein auf und schleuderte ihn wutschnaubend gegen die Katentür. Es krachte, und drinnen schrie die Alte auf, öffnete die Tür und schüttelte fluchend und keifend ihre drohende Faust hinter den davoneilenden Brüdern her. Mit den Fibeln in der Hand und den Quersäcken über der Schulter schritten diese, ohne ein Wort zu wechseln, hintereinander her den Kirchweg entlang. Voller Wut hasteten sie dahin: Der Sand knirschte, und die Säcke tanzten auf und ab; und sie merkten kaum, wie sie vorwärts kamen. Lange marschierten sie schweigend drauflos, bis Eero den Mund öffnete und fragte: 02069
Bottom
02070
Top
EERO: Kuinka luonnistui asia? EERO: Nun, wie gings? 02070
Bottom
02071
Top
JUHANI: Jaa-ah! kuinkahan tuo luonnistui? Tulitkos sisään kanssamme, sinä harakka, sinä variksen poikanen? Mutta etpä uskaltanut, et totisesti uskaltanutkaan. Mitä tuommoisesta variksen poikasesta? Hänen peittäisi Venla huppuun. Mutta kas, kas, kuinka paljon olenkin sinusta uneksinut. Näinhän, niinkuin nyt muistan, menneenä yönä sinusta vielä toisenkin unen. Merkillistä! Tuollahan istuit männistössä Venlan vieressä rakkaassa kiemailuksessa, koska minä teitä lähenin noin hiipistellen hiljaa. Mutta kas, kun huomasitte minun, noin mitäspä teki silloin Venla? Kätki peijakas sinun hameensa liepeisin. »Mitä olet hameeses käärinyt», kysyin minä. »Ainoastaan pienen variksen poikasen», vastasi tyttö heilakka. Hi, hi, hi! Ja eipä ollutkaan tämä unta, ei koira vieköön ollutkaan! vaan itsestänsä, omasta päästänsä tämän sepitti Juhani poika. Jaa-ah! hän ei ole juuri niin tyhmä kuin luullaan. JUHANI: Jaja! wie gings? Warst du nicht mit drin, du Elster, du Rabenaas? Aber freilich, du hattest keinen Mut, das wars. So ein Rabenaas! Dich könnte ja die Venla unter ihren Rock stecken. Paß aber mal auf, was ich alles von dir geträumt habe. Wie mir jetzt einfällt, träumte mir ja heute nacht noch was von dir. Sonderbar! Da saßest du dort im Tannenwald und hieltest Venla liebevoll umschlungen, als ich mich ganz sachte an euch heranschlich. Aber plötzlich erkanntet ihr mich, und was tat da Venla? Versteckte dich in den Falten ihres Rockes. »Was hast du denn da in deinen Rock gewickelt?« fragte ich. »Ach, nur eine kleine Krähe«, sagte das freche Ding. Hihihi! Das ist aber gar kein Traum, nein, hols der Henker! das hat sich Jussi selber zusammengedichtet. Ja! der ist nicht ganz so dumm, wie man glaubt. 02071
Bottom
02072
Top
EERO: Merkillistä kuinka olemmekin unta uneksuneet toinen toisestamme. Minä taasen tällä lailla sinusta: Tuolla männistössä ikään seisoitte sinä ja Venla, armiaasti halaillen ja katsellen totisina ylös pilviin. Sieltähän, taivaan korkeudesta, anoitte jotakin merkkiä, niinkuin rakkautenne otollisuuden osoitteeksi. Taivas kuulteli, kuultelivat metsä, maa ja pienet lintusetkin, ja te itse syvimmässä äänettömyydessä varroitte, mitä tuosta piti tuleman. Tulipas myös lopulta eräs vanha varis, lentää kahnustaen halki tyynen ilman, ja ehdittyänsä ihan kohdallenne katsoa mulautti hän kerran alas teidän päällenne, mutta käänsi taasen pian silmänsä toisialle, levitti koipensa ja laski jotakin valkoista, joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tyttöä vasten otsaa, pläiskähti vasten pläsiä vallan.--Tämä älköön suinkaan pahentako mieltäs; sillä uneksinpa niin, enkä mitään ole sepittänyt omasta päästäni. EERO: Sonderbar, wie wir beide voneinander geträumt haben. Ich träumte so von dir: du standest mit Venla ebenfalls dort im Föhrenwald, und ihr herztet euch zärtlich und schautet ernst in die Wolken. Denn von dort oben, vom Himmel herab begehrtet ihr ein Zeichen, einen Beweis fiir die Gottgefälligkeit eurer Liebe. Der Himmel lauschte, es lauschte der Wald, die Erde und auch die kleinen Vögel, und ihr selbst harrtet im tiefsten Schweigen der Dinge, die da kommen sollten. Da kam auch schließlich eine alte Krähe, zog gemütlich durch die stille Luft und schielte, gerade über euch angelangt, einmal auf euch hinab, dann aber wandte sie ihre Augen nach der ändern Seite, lüpfte die Beine und ließ etwas Weißes fallen, das hinunterspritzte und euch beiden Liebenden auf die Stirn platschte und gerade in die Visage klackste. — Sei mir aber nur nicht böse; denn ich habe es wirklich geträumt und mirs nicht etwa selbst zusammengedichtet. 02072
Bottom
02073
Top
JUHANI: Minä sinun riivatun... JUHANI: Du verfluchter Kerl, ich will dich ... 02073
Bottom
02074
Top
Silloin karkasi hän julmistuneena kohden Eeroa, joka nopeasti pakeni vihaisen veljensä edestä. Loiskaten poikkesi hän tieltä, vilkaisi jäniksenä pitkin ahoa, mutta Juhani pötki villittynä karhuna hänen jälessänsä. Keikahtelivat pussit, tömisi heidän allansa kuiva tanner; ja kuului toisten veljesten huuto, manaten riitamiehiä malttiin ja sopuun. Mutta tielle takaisin kiirehti taasen Eero, ja riensivät toiset häntä pelastamaan hirmuisen Juhanin kynsistä, joka juoksi jo nuorimman veljensä kantapäissä. Dann stürzte er ergrimmt auf Eero zu, der geschwind vor seinem wütenden Bruder ausriß. Mit einem Sprung verließ er die Straße, rannte wie ein Hase an der Halde hin, und Juhani trottete wie ein gereizter Bär hinter ihm her. Es hüpften die Säcke, es dröhnte der trockene Boden unter ihnen; und man hörte, wie die ändern Brüder schrien und die Kampfhähne zur Besinnung und Eintracht mahnten. Aber Eero eilte zurück auf die Straße, und da liefen die ändern herzu, um ihn vor den Klauen des rasenden Juhani zu retten, der ihm schon dicht auf den Hacken war. 02074
Bottom
02075
Top
TUOMAS: Seisahdappas koreasti, Juhani. TUOMAS: Hübsch stehngeblieben, Juhani! 02075
Bottom
02076
Top
JUHANI: Minä hänen nykistän! JUHANI: Ich schlage ihm die Knochen entzwei! 02076
Bottom
02077
Top
TUOMAS: Koreasti, poikaseni. TUOMAS: Artig, Jüngelchen. 02077
Bottom
02078
Top
JUHANI: Istu ja pala! JUHANI: Schockschwerenot! 02078
Bottom
02079
Top
AAPO: Hän palkitsi vaan kunnian kunnialla. AAPO: Er hat nur Gleiches mit Gleichem vergolten. 02079
Bottom
02080
Top
JUHANI: Kirottu olkoon hänen kielensä, kirottu olkoon tämä päivä! Saimmehan, Jumalan nimessä! rukkaset Venlalta. Vankosarviset kyöpelit ja korkeuden sotajoukko suuri! Eihän näe nyt silmäni syltääkään eteensä, niin on musta maa ja taivas, musta sydämmeni tähden. Istu ja pala! JUHANI: Verflucht sei seine Zunge, verflucht sei dieser Tag! O Gott! von Venla haben wir wirklich einen Korb bekommen. Meine Augen sehen ja nicht einen Klafter weit. Erde und Himmel, alles ist schwarz wegen meines schwarzen Herzens. Schockschwerenot! 02080
Bottom
02081
Top
SIMEONI: Älä kiroo, mies. SIMEONI: Fluche nicht so, Mensch. 02081
Bottom
02082
Top
JUHANI: Kiroon että maailma pyörii, hajoo kuin vanha pakkoreki mastohirren alle! JUHANI: Ich fluche, daß sich die Erde umdreht und zersplittert wie ein morscher Kahn im Gewittersturm! 02082
Bottom
02083
Top
SIMEONI: Mitäs tahdomme tehdä? SIMEONI: Was können wir denn dabei tun? 02083
Bottom
02084
Top
JUHANI: Tehdä? Ellei tämä aapiskirja olisi Jumalan sanaa, Jumalan oma kirja, niin säpäleiksi, säpäleiksi paikalla tämä kirja! Mutta kas tässä: ruokapussini mätkin mäskiksi mäkeen! Tahdotteko nähdä? JUHANI: Tun? Wenn dies Abc-Buch nicht Gottes Wort, Gottes Buch wäre, dann zerriß ichs auf der Stelle in Fetzen, in tausend Fetzen! Aber seht mal her, wie ich jetzt meinen Quersack auf der Erde zu Matsch zertrample. Wollt ihrs sehn? 02084
Bottom
02085
Top
SIMEONI: Älä Herran tähden Herran lahjaa. Muisteleppas »Paimion piikaa». SIMEONI: Um Gottes willen, die liebe Gottesgabe! Denk an die Magd in Paimio. Anspielung auf ein finnisches fliegendes Blatt, das von einer Magd in Paimio (Kirchspiel im Regierungsbezirk Äbo-Björneborg) erzählte, die auf dem Weg zur Kirche ihr BrotbUndel in eine Pfütze warf, um diese so trockenen Fußes Überschreiten zu können, und zur Strafe für immer in ihr hängenblieb. 02085
Bottom
02086
Top
JUHANI: Sydämmeni vaivassa! JUHANI: Mein Herz ist voll Leid! 02086
Bottom
02087
Top
SIMEONI: »Kärsimys vaivass', manna taivaass'». SIMEONI: »Geduld im Leid, im Himmel Freud!« 02087
Bottom
02088
Top
JUHANI: Minä annan palttua taivaan mannalle, koska en saanut Männistön muorin Venlaa. Voi veikkoset ja sukuni suuri! Jos tietäisitte, niin tulisittepa ymmärtämään, että aatokseni jo lähes kymmenen vuotta on pyöriskellyt tässä luntussa oikein hassusti. Mutta menihän toivoni nyt, meni kuin tuhka tuuleen. JUHANI: Ich pfeife auf die ganze Himmelsfreude, wo ich Föhrichtmuttchens Venla nicht gekriegt habe. Ach, Brüder, meine große Familie! Wenn ihr wüßtet, dann verständet ihr, daß sich meine Gedanken beinahe schon zehn Jahre wie närrisch um das Ding gedreht haben. Und jetzt ist meine Hoffnung dahin, dahin wie die Asche im Wind. 02088
Bottom
02089
Top
TIMO: Rukkaset saimme aamuhetkenä. TIMO: Schon am frühen Morgen haben wir einen Korb bekommen. 02089
Bottom
02090
Top
JUHANI: Joka mies! JUHANI: Ja, alle miteinander. 02090
Bottom
02091
Top
TIMO: Ei armahdettu ketäkään, ei pienintäkään meistä. Kaikki saimme vaan. TIMO: Keiner hat Gnade gefunden, auch der Kleinste nicht. Alle haben wir ihn bekommen. 02091
Bottom
02092
Top
JUHANI: Kaikki, kaikki! Mutta parempi kuitenkin niin, kuin että joku teistä toisista olis saanut hänen siipaksensa. Panisinpa, peeveli vie! nyt selkään poikaa, jolle se temppu olis tapahtunut, sen minä tekisin. JUHANI: Alle, alle! Aber es ist doch so besser, als wenn einer von euch sie zur Ehehälfte bekommen hätte. Hols der Henker! was tät ich dem jetzt den Buckel verprügeln, dem das widerfahren wäre. Wahrhaftig, das tät ich. 02092
Bottom
02093
Top
TUOMAS: Me olimme kovin mahdottomia. Sen näytti likan pilkallinen irvistys koska Aapo oli maininnut yhteisen asiamme. TUOMAS: Wir haben uns jämmerlich benommen. Das zeigte das spöttische Grinsen des Mädels, als Aapo unsre gemeinsame Angelegenheit vorgebracht hatte. 02093
Bottom
02094
Top
JUHANI: Selkään hän tarvitsis, koko lunttu. Tehdä pilkkaa meistä! Varro, naasikka.--Parastansa koetti Aapo, sitä ei taida kieltää, mutta eihän olisi tässä auttanut itse keruupin kieli. JUHANI: Durchhauen sollten wir sie, das freche Ding. Uns zum besten halten! Na warte, Grünschnabel. — Aapo hat sein möglichstes getan, das ist nicht zu leugnen; aber da hätten ja Engelszungen nicht geholfen. 02094
Bottom
02095
Top
TIMO: Mutta jos olisimme astuneet likan eteen mustassa verka-takissa ja olisi kello pullistanut liivimme taskua kuin pulski huhta-nauris, avain vielä kilkahdellut ketjuissa ja hopeahelainen piippu ryöhännyt hampaissamme, niin olisipa, koira vie! tullut asiastamme sekä munia että poikasia. TIMO: Ja, wenn wir im schwarzen Tuchrock vor sie hingetreten wären, und wenn eine Uhr unsre Westentasche wie eine dicke Zwiebel gebaucht, vielleicht noch ein Schlüssel an der Kette geklimpert und eine silberbeschlagene Pfeife zwischen unsern Zähnen gequalmt hätte: ja, dann hätte unsre Sache, weiß Gott, gleich Eier und Junge bekommen. 02095
Bottom
02096
Top
JUHANI: Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisin.--Mutta Aapo on vaiti kuin jäätynyt järvi. JUHANI: Weiber und Elstern sind gleich stark auf blinkende Gegenstände versessen. Aber Aapo ist ja still wie ein zugefrorner See? 02096
Bottom
02097
Top
AAPO: Äänellämme ei ole kaikua myrskyssä. Tai rupesko jo mielesi hurjat tuulen-kierrokset asettumaan povessasi? AAPO: Unsre Stimme hat keinen Klang im Sturm. Oder fangen die wilden Wirbelwinde schon an, sich in deiner Brust zu legen? 02097
Bottom
02098
Top
JUHANI: Sydämmeni hurmeinen lammikko lainehtii vielä, lainehtii kauan. Mutta sano kuitenkin sana. JUHANI: Die Blutlache meines Herzens schlägt noch hohe Wellen, oh, noch lange. Aber sag doch trotzdem ein Wort. 02098
Bottom
02099
Top
AAPO: Kaksikin. Siis kuule nyt. Ota sydämmesi kouraan ja kuiskaa sen korvaan järjen kielellä näin: Venla ei sinusta huolinut, koska ei hän sinua rakasta, ja ettei hän sitä tee, se älköön sinua närkästyttäkö; sillä rakkauden liekin virittää taivas, vaan ei ihmisen tuumat. Kerjuutyttö rakastuu kuninkaasen, ruhtinatar rakastuu nokipoikaan aivan vimmatusti. Niin lentelee täällä ristiin rastiin rakkauden henki, ja sinä et tiedä kusta hän tulee. AAPO: Meinetwegen zwei. Also hör zu. Nimm dein Herz in die Hand und fliistre ihm mit der Zunge der Vernunft ins Ohr: Venla macht sich nichts aus dir, \yeil sie dich nicht liebt, und daß sie das nicht tut, das laß dich nicht verdrießen, denn die Flamme der Liebe facht der Himmel an, aber nicht menschliche Pläne. Das Bettlermädchen verliebt sich in den König, die Fürstin entbrennt wie toll für den Köhlerbuben. So schweift der Hauch der Liebe in dieser Welt kreuz und quer umher, und du weißt nicht, von wannen er kommt. 02099
Bottom
02100
Top
TIMO: Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo, sinä kuulet hänen humunsa, mutta etpä tiedä kusta hän tulee ja kuhunka hän menee. Niin kuulin usein entisen ruotumummon lauseilevan. Mutta Jumalan rakkauttapa hän silloin tarkoittikin, luulen minä. TIMO: Die Liebe bläst, wo sie will. Du hörst ihr Sausen, aber du weißt nicht, von wannen sie kommt und wohin sie fährt. Das habe ich oft die alte Gemeindearme sagen hören. Aber damit meinte sie, glaub ich, die Liebe Gottes. 02100
Bottom
02101
Top
AAPO: Sano vielä, Juhani, sydämellesi näin: ole potkittelematta! Venla teki oikein antaessaan sinulle kiellon; sillä avioliittohon ruveta ilman rakkauden ponnistusta, ei tahdo käydä päisin, vaan se mutkistelee ja tekee monasti ikuisen kiusan töitä, niinkuin, sen pahempi, nyt usein nähdään ja kuullaan. Niin, veljet, Venla ottakoon sen, joka on hänelle määrätty, me teemme samoin. AAPO: Sprich weiter zu deinem Herzen: zapple nicht so! Venla hat recht getan, dir eine Absage zu geben. Denn eine Ehe ohne den Drang der Liebe taugt nichts, sie geht schief und bringt vielfach ewige Pein, wie wirs leider jetzt oft sehen und hören. Jawohl, Brüder, laßt Venla nur den nehmen, der ihr bestimmt ist. Wir machens ebenso. 02101
Bottom
02102
Top
TIMO: Sen tytön, joka on tehty minun kylkiluustani, saan minä viimein, vaikka peijakas kiljuisi. Tiedänpä vielä yhden asian: miehen sydän istuu vasemmalla, mutta naisen oikealla puolella rinnassa. TIMO: Das Mädchen, das aus meiner Rippe gemacht ist, kriege ich doch zu guter Letzt, und wenn sich der Teufel zuschanden brüllt. Dann weiß ich noch eins: beim Mann sitzt das Herz links, beim Weib rechts in der Brust. 02102
Bottom
02103
Top
JUHANI: Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana.--Oi sinä hälläkkä, sinä mustalaislunttu! miksi hylkäsit minun talonpojan, oikein savitalon pojan, vanhimman pojan? JUHANI: Mein Herz sitzt aber nicht, sondern es hüpft und rast wie ein Heide. — O du Windbeutel, du Zigeunermetze! Weshalb hast du mich Bauernsohn, den Sohn eines Hofs mit gutem Boden, seinen ältesten Sohn zurückgestoßen? 02103
Bottom
02104
Top
AAPO: Siinä ei mitään ihmeteltävää. Talomme on huutavassa hukassa, ja tuo neitonen toivoo, vaikka luullakseni turhaan, pääsevänsä emännäksi paljoa parempaan taloon. Olenpa kuullut, että hyväilee häntä tuo hyväkäs Sorvarin Juhani. AAPO: Darüber braucht man sich gar nicht zu wundern. Unser Hof ist in schreiendem Verfall, und dieses Fräulein dort hofft, wenn auch vergebens, in einen viel bessern Hof zu heiraten. Ich habe gehört, daß der Sorvari-Juhani, der saubere Patron, mit ihr schöntut. 02104
Bottom
02105
Top
JUHANI: Sinä piikkileuka Jussi! olisit nyt kintaissani, pyhkeilisinpä sinua vähän. Narrata likkaa ikuiseen häpeään! JUHANI: Der Jussi! Das Stachelkinn! Hätte ich den jetzt unter den Fäusten, dann würd ich ihn ein bißchen durchwalken. Ein Mädchen in ewige Schande zu bringen. 02105
Bottom
02106
Top
AAPO: Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen. Venlalta ei puutu muotoa eikä Jussilta juonia. Sorvari on julkinen talo, se houkuttelee, mutta Jukola, tämä vaivaisten pesä, on perin surkeassa tilassa, ja me itse, talon seitsemän perillistä, vieläkin surkeammassa tilassa, niin ainakin maailman edessä. Ihmiset, muistellen nuoruutemme laiskaa ja usein hurjapäistäkin elämäämme, eivät taida meistä vartoa enää juuri mitään kunnollista. Ja tiedänpä, että tuskin kymmenen-vuotinen siivo ja kaikin tavoin kunniallinen käytös voisi saattaa meitä kansalaistemme silmissä täyteen ihmisarvoon taas. Niin tukala on pääseminen pahan nimen liasta, koska se kerran on tarttunut mieheen. Mutta parempihan viimeinkin nousta, kuin ijankaikkiseksi uupua viheliäisyytemme ropakkoon. Sentähden, parannusta, parannusta harrastelkaamme kaikin voimin! AAPO: Ja ja, die Welt ist dumm und falsch zugleich. Venla fehlts nicht am Äußern und dem Jussi nicht an Kniffen. Sorvari ist ein prächtiger Hof, so was lockt. Aber Jukola, das Elendsnest, ist in einer traurigen Verfassung, und wir, seine sieben Erben, in einer noch viel traurigeren, wenigstens in den Augen der Welt. Die Menschen, die um das faule, oft wilde Leben unserer Jugend wissen, können wohl nichts Braves mehr von uns erwarten. Und so viel weiß ich, daß kaum zehn Jahre gesittetes und in allen Stücken ehrbares Betragen uns in den Augen unsrer Landsleute wieder zur vollen Menschenwürde verhelfen könnten. So mühselig ist es, sich vom Makel eines schlechten Rufs freizumachen, wenn er mal an einem sitzt. Aber schließlich ist es ja doch besser, daß wir uns aufraffen, als für alle Zeit in der Schlammpfütze unsrer Erbärmlichkeit zu versinken. Drum laßt uns aus allen Kräften nach Beßrung, nach gründlicher Beßrung streben! 02106
Bottom
02107
Top
JUHANI: Parannuksen tiellähän nyt ollaan. Mut tämä onneton naimaretki antoi sydämelleni iskun, josta se potee hirveästi päiviä ja viikkoja; antoi haavan. JUHANI: Wir sind ja jetzt auf dem Weg der Beßrung. Aber diese unglückselige Brautschau hat meinem Herzen einen Schlag versetzt, der ihm Tage und Wochen entsetzlich weh tun wird. Sie hat mir eine schwere Wunde beigebracht. 02107
Bottom
02108
Top
AAPO: Haavan, haavan, totisesti; mutta aika, tiedän minä, saattaa sen haavan unohduksen rupeen ja nahkaan.--Mikä meno tuolla tiellä. AAPO: Eine Wunde, eine Wunde, ja wahrhaftig, aber ich weiß; die Zeit wird sie mit dem Schorf und der Haut der Vergessenheit überziehen. — Was ist denn dort auf der Straße? 02108
Bottom
02109
Top
TIMO: Toukolan poikia iloinen joukko. TIMO: Burschen aus Toukola, ein lustiger Haufen. 02109
Bottom
02110
Top
AAPO: Viettävätpä joutomaanantaita vallattomassa hummauksessa, suuri-kelmit. AAPO: Die feiern blauen Montag. Sie sind ja toll und voll betrunken, die alten Strauchdiebe. 02110
Bottom
02111
Top
TIMO: Ja tahtovat vahvasti meitäkin seuraansa. TIMO: Und wollen gar zu sehr, daß wir mitmachen. 02111
Bottom
02112
Top
JUHANI: Kiusaus lähestyy. JUHANI: Die Versuchung naht. 02112
Bottom
02113
Top
TIMO: Heidän on niin lysti. TIMO: Sind die lustig! 02113
Bottom
02114
Top
JUHANI: Mutta meidän? Mikä seisoo edessä meillä? Tuhannen sarvipäätä! vartoohan meitä vaivaisia tulinen tukkajuhla. JUHANI: Und wir? Was steht uns bevor? Tausend Teufel! uns Arme erwartet ein feuriges Zausefest. 02114
Bottom
02115
Top
EERO: Mikä eroitus: jänkkäillä aapistoa lukkarin ovinurkassa, tai hurraten ja laulellen viettää iloista joutomaanantaita iloisten kumppanien kanssa. EERO: Welch ein Unterschied: beim Kantor hinterm Ofen am Abc herumstottern oder mit Hurra und Heißa mit vergnügten Kumpanen einen vergnügten blauen Montag feiern! 02115
Bottom
02116
Top
JUHANI: Eroitus on hirmuisen suuri, suuri kuin syvyyden kaivon ja taivaan välillä. Veljet, mihin astumme? JUHANI: Der Unterschied ist riesengroß, so groß, wie der zwischen dem Brunnen des Abgrunds und dem Himmel. Wohin sollen wir gehen, Brüder? 02116
Bottom
02117
Top
EERO: Astukaamme taivaasen vaan. EERO: Dann los in den Himmel! 02117
Bottom
02118
Top
AAPO: Kaivoon, kaivoon! yltäkyllin horimaan elämän vettä. Opin, taidon ja viisauden aarnioihin tahdomme syventyä. AAPO: In den Brunnen, in den Brunnen, und uns voll Wasser des Lebens schlürfen! In die Tiefen der Gelehrsamkeit, der Kunst und der Weisheit wollen wir uns versenken. 02118
Bottom
02119
Top
TUOMAS: Lukkarille, lukkarille! TUOMAS: Zum Kantor, zum Kantor! 02119
Bottom
02120
Top
JUHANI: No tallustellaan! JUHANI: Na, trollt euch! 02120
Bottom
02121
Top
EERO: Kuulkaas Kissalan Aapelin klaneettia. EERO: Hört mal! Kissala-Aapelis Klarinette! 02121
Bottom
02122
Top
JUHANI: Ihanata! JUHANI: Wunderschön! 02122
Bottom
02123
Top
TIMO: Soi kuin pää-enkelin pasuuna. TIMO: Das klingt wie die Posaune des Oberengels. 02123
Bottom
02124
Top
JUHANI: Koska taivaan sotajoukko ekseeraa ja marssii että poro priiskuu. Ihanata! JUHANI: Wenn die himmlischen Heerscharen exerzieren und marschieren, daß der Staub unter den Füßen pufft. Wunderschön! 02124
Bottom
02125
Top
TIMO: He tahtovat meitä vahvasti kanssansa. TIMO: Sie wollen uns um alles in der Welt mit sich haben. 02125
Bottom
02126
Top
JUHANI: Hyvin tietty. Kiusaus lähestyy meitä, lähestyy totisesti. JUHANI: Gewiß, gewiß. Die Versuchung naht, ja wahrhaftig, die Versuchung naht. 02126
Bottom
02127
Top
Veljesten näin haastellessa, läheni heitä joukko Toukolan poikia, mutta eipä juuri niin kohteliaasti ja hyväntahtoisesti kuin Jukolaiset vartoivat. Olivatpa jotenkin päissään, ja miellytti heitä nyt hieman ilvehtiä veljesten kanssa ja lauloivat heidän edessään nykyään sepitetyn laulun, jonka olivat nimittäneet: »Seitsemän miehen voima». Niinpä he, Kissalan Aapelin puhaltaissa, likenivät koulumiehiä, laulain seuraavalla tavalla: Unterdessen waren die Burschen aus Toukola heran-gekommen, aber durchaus nicht so höflich und liebenswürdig, wie die Brüder von Jukola erwarteten. Sie waren nämlich ziemlich angeheitert und machten sich einen Spaß daraus, den Brüdern einen Possen zu spielen, und sie sangen, während sie sich unter den Klängen von Kissala-Aapelis Klarinette den Schul-gängern näherten, das neue Lied von der »Sieben-männerkraft«: 02127
Bottom
02128
Top
Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
Koska mielin virren laulaa
Voimasta seitsemän miehen.

Tähtiä kuin otavassa,
Poikia on Jukolassa,
Laiskanpulskeja jallii.

Juho pauhaa, pirtti roikkaa;
Hän on talon aika poika,
Ankara »Poika-Jussi».

Tuomas seisoo niinkuin tammi,
Koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.

Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se »ihmisparka,
Syntinen, saatana, kurja».

Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
Patahan kuohuvaan sylkee.

Lauri-poika metsäss' häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.

Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.

Siinä onpi velisarja,
Jalo niinkuin sonnikarja,
Voimalla seitsemän miehen.
Brülle, wem ne Kehl gegeben,
denn ein Lied soll sich erheben
von der Siebenmännerkraft.

So viel Stern im großen Bären,
so viel fette Bäuche zehren,
groß und klein, an Jukola.

Juho poltert, donnerwettert,
alles kracht, wenn Jussi zetert,
er, des Hofes bester Sohn.

Tuomas wie ne Eiche stehet,
Abram seine Predigt drehet,
Jukolas großer Salomon.

Simeon, der alte Mucker,
klagt und weint, der »arme Schlucker,
Satan, Sünder, Elendswurm«.

Auch kocht Erbsen er mitunter,
Timo wirft den Speck darunter,
spuckt auch in den Brausetopf.

Lauri will sich waldwärts trollen,
sucht nach Krummholz und nach Knollen,
wühlt als Dachs die Heide um.

Schließlich kommt vom Schwanz die Spitze,
Eero klein mit schlauem Witze,
Jukolas bissiger Köter.

Dieses sind die Brüder alle,
edel wie die Stier’ im Stalle,
mit der Siebenmännerkraft.
02128
Bottom
02165
Top
Äänettöminä, vaikka purren hammasta, kuultelivat veljet tätä laulua. Mutta kun kiusaajien pilkka ei päättynyt vielä siihen, vaan sateli ivasanoja lakkaamatta, varsinkin aapiskukosta ja sen munimisesta, niin rupesi veljesten sappi paisumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi, supistuivat pieniksi kuin tihkurin silmät, koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen. Mutta nyt tapahtui että Toukolaisista eräs luikkari, mennessään Juhanin ohitse, tempasi äkisti aapiskirjan hänen kädestänsä ja läksi juoksemaan kaikin voimin, mutta julmistuneena kaappasi Juhani hänen perässään. Silloin karkasivat myös toiset veljet tulisella vauhdilla pilkkaajiensa päälle, ja tappelu oli yleinen. Ensiksi moiskahtelivat korvapuustit, moiskahtelivat kahdenpuolen, mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupesivat--sokeasti, äheltäen--repimään, riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. Tuimasti iskivät vastaan Toukolaiset, mutta tuimemmin vielä läimäyttelivät Jukolan miehet; ja raskaasti kuin rautanuijat putosivat veljesten rusikat heidän vihamiestensä päitä vasten. Kiiriskeltiin tomussa ja pölyssä, joka kuivalta tieltä nousi palloellen ilmaan, ja santa ja somero kahisi heidän ympärillänsä lehdistössä. Näin kesti hetken rähisevä ottelu, ja veljet, melkein jo voittajina, huusivat korkealla äänellä: »rukoiletteko, sen vietävät, armoa?»; ja kaiku pilvistä vastasi: »armoa!» Mutta kauan pinnistelivät Toukolaiset vastaan, kunnes he viimein voimattomina vaipuivat maahan. Siinä he makasivat revityillä takinliepeillä ja turpuneilla kasvoilla, niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan, huokuvaan sisustaansa. Voiton miehinä seisoivat veljet, mutta näytti heidän muotonsakin että oli heille tarpeeksi taistelossa ja mieluisa heillekin nyt hetken levähdys. Varsinkin oli Eeron kanssa melskeessä pahoin menetelty; sillä vartalonsa lyhyys saattoi riitakumppanillensa suuren edun. Useinpa hän tappeluksen kestäessä pyöriskeli pienenä mäyräkoirana toisten urosten jaloissa, ja ainoastaan kerkeä apu toisilta veljiltänsä esti hänen perin runtoutumasta. Pöyrytetyllä tukalla istui hän nyt ojan äyräällä ja kokoili uusia voimia, puuskuttaen kovin. Schweigend, aber mit aufeinandergebissenen Zähnen hörten die Brüder das Lied an. Als jedoch der Spott der Plagegeister damit nicht erschöpft war, als es nun ununterbrochen gemeine Witze regnete, besonders über den Hahn auf dem Abc-Buch und sein Eierlegen, da lief den Brüdern die Galle ins Blut, ihre Augen wurden stechend und zogen sich eng zusammen wie die des Nerzes, wenn er im schwarzen Bruchwald hinterm Baumstumpf hervor in die leuchtende Sonne blickt. Da geschah es, daß einer der Toukolaner Gauner im Vorbeiziehen Juhani plötzlich die Fibel aus der Hand schlug und mit aller Geschwindigkeit ausriß. Ergrimmt jagte Juhani hinter ihm her. Gleich stürzten sich auch die ändern Brüder mit wilder Wucht auf die Spötter, und es gab eine allgemeine Prügelei. Zuerst klatschten Ohrfeigen, klatschten hüben und drüben. Aber dann gingen sie einander an die Kehlen und begannen, blindlings und japsend, ein Reißen, Raufen und Knuffen mit den Fäusten. Grimmig schlugen die Burschen von Toukola drein, aber noch grimmiger droschen die Männer von Jukola; und schwer wie eiserne Keulen fielen ihre Fäuste auf die Köpfe der Feinde. Man wälzte sich im Schmutz und Staub, der in dickgeballten Wolken von der Straße aufstieg, und der grobe Kies prasselte rings im Gebüsch. So tobte die wilde Schlägerei eine Zeitlang, und die Brüder riefen, fast schon Sieger, mit lauter Stimme: »Fleht ihr um Gnade, ihr Satansknochen?«, und aus den Wolken antwortete das Echo: »Gnade!« Doch wehrten sich die Burschen von Toukola lange, bevor sie entkräftet zu Boden sanken. Da lagen sie mit zerrissenen Rock-schößen und geschwollenen Gesichtern und sogen gierig die frische Luft in die glühenden, keuchenden Lungen. Die Brüder standen als Sieger da. Jedoch auch ihnen sah mans an, daß sie genug vom Kampf hatten und daß ihnen jetzt eine Verschnaufpause willkommen war. Besonders war man mit Eero im Tumult arg umgesprungen; denn sein kurzer Wuchs gab den Streitkumpanen einen großen Vorteil. Oft rollte er während der Prügelei wie ein kleiner Dachshund vor den ändern auf der Erde, und nur die schnelle Hilfe seiner Brüder bewahrte ihn vor vollständigem Zerstampftwerden. Mit zerzaustem Kopf saß er nun am Grabenrand und sammelte, heftig keuchend, neue Kräfte. 02165
Bottom
02166
Top
Mutta toisten juuri lakatessa tappelemasta, lähestyi Juhani miehensä kanssa, kiskoen häntä kauluksesta ja välimmiten kiristäen häntä kurkusta. Peloittava, hirmuinen oli nyt muoto Jukolan vanhimman veljen. Viha tuiskahteli tulena hänen ainakin jotenkin pienistä silmistänsä, jotka, nyt kiukusta veripunaisina, pyörähtelivät vimmatusti hänen päässänsä; karvas hiki virtasi alas hänen poskiltansa, ja niinkuin sotaorhi hän puhalteli ja huohotteli. Als aber die ändern den Kampf aufgaben, kam Juhani mit einem Mann heran und zerrte ihn dabei am Kragen und preßte ihm immer von neuem die Kehle zu. Erschreckend, furchtbar sah der älteste Jukola-bruder aus. Wie Feuerstrahlen sprühte der Zorn aus seinen kleinen Augen, die ihm, blutunterlaufen vor Wut, wild im Kopf rollten. Dichter Schweiß rann ihm von den Wangen, und wie ein Streithengst schnaubte und keuchte er. 02166
Bottom
02167
Top
JUHANI: Ha'e aapiseni, ha'e a-p-c-kirjani, paikalla! Katsos, likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. Ha'e Herran tähden se punakansinen aapiseni, sinä junkkari. Katsos näin minä sinulle annan, katsos näin! JUHANI: Hol mir meine Fibel, hol mein Abc-Buch! Auf der Stelle! Schau her, ich nehm dich in die Zange, daß dir dein Pansenwust rausfliegt! Hol um Gottes willen meine rote Fibel, du Spitzbub! Paß auf, ich komme dir. Siehst du, so! 02167
Bottom
02168
Top
TOUKOLAINEN. Älä lyö! DER TOUKOLANER: Schlag nicht. 02168
Bottom
02169
Top
JUHANI: A-p-c-kirja! JUHANI: Das Abc - Buch! 02169
Bottom
02170
Top
TOUKOLAINEN. Tuonnehan sen viskasin pensaasen. DER TOUKOLANER: Ich habs dort ins Gebüsch geschmissen. 02170
Bottom
02171
Top
JUHANI: Anna se kouraani oikein korealla kädellä, lilli-hankulla, sinä junkkari. Luuletko tässä näin vaan tanssielevasi, junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aapelusta kouraani? JUHANI: Gibs mir hübsch, hübsch in die Hand richtig mit dem Samtpfötchen, sag ich dir, du Spitzbub! Glaubst wohl, du könntest mir hier einen Tanz machen, Spitzbube? Willst du mir endlich die rote Fibel in die Hand geben, verfluchter Kerl? 02171
Bottom
02172
Top
TOUKOLAINEN. Muserrathan kurkkuni, kurkkuni! DER TOUKOLANER: Du zerquetscht mir ja die Kehle — die Kehle! 02172
Bottom
02173
Top
JUHANI: A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja! JUHANI: Das Abc-Buch! Gott behüte uns. Das Abc-Buch! 02173
Bottom
02174
Top
TOUKOLAINEN. Tässä, sinä hirveä mies. DER TOUKOLANER: Hier, du entsetzlicher Mensch! 02174
Bottom
02175
Top
JUHANI: Annappa sille pieni suukkonen. Niin, suutele sitä koreasti. JUHANI: Gib ihm einen kleinen Kuß! Da! Küß es hübsch! 02175
Bottom
02176
Top
TOUKOLAINEN. Mitä? Suudella? DER TOUKOLANER: Was? Küssen? 02176
Bottom
02177
Top
JUHANI: Oikein nätisti. Ja tee se Herran tähden, mun veljeni, jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. Tee se, tee se, muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni, kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Sillä sinä näet, että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu. Sentähden suutele aapistani. Minä rukoilen sinua meidän molempain puolesta!--Kas niin. JUHANI: Jawohl, hübsch artig! Tus um Himmels willen, lieber Freund, wenn dir nicht der Buckel juckt und dir dein Leben lieb ist. Tus, tus, sonst schreit schon in dieser Stunde dein Blut um Rache über mir, wie ehemals das Blut des frommen Abel. Du siehst, ich bin vor Wut schwarz im Gesicht wie ein Sauna-kobold. Drum küß die Fibel! Ich bitte dich zu unser beider Bestem! — So, schön! 02177
Bottom
02178
Top
TOUKOLAINEN. Oletko tyytyväinen? DER TOUKOLANER: Bist du nun zufrieden? 02178
Bottom
02179
Top
JUHANI: Vallan tyytyväinen. Mene nyt ja kiitä Luojaasi, että pääsit tällä. Ja jos tuossa välimaassa, hartioittesi ja tuon päänuijas välillä, olet havaitseva joitakin jälkiä, ikäänkuin kruuvipenkin hampaista, ja varsinkin jos huomenna tunnet siellä vielä niinkuin siantaudin tapaista kankeutta, niin äläppäs juuri kovin tuota ihmettele. Niin, mene nyt. Mutta yksi sana vielä, yksi sana, veikkoseni. Kenen sepittämä on veisu, jota meidän äsken täytyi kuullella korvat pystyssä? JUHANI: Vollständig. Geh jetzt und danke deinem Schöpfer, daß du so davongekommen bist. Und wenn du da in der Gegend zwischen deinen Schultern und deinem Dickkopf Spuren wie von den Zähnen eines Schraubstockes entdeckst, und besonders, wenn du morgen so eine Steifheit wie beim Mumps verspüren solltest, dann wundre dich nicht weiter. So, nun kannst du gehen. Aber noch eins, mein Lieber, noch ein Wort. Wer hat denn das Liedchen gemacht, das wir vorhin mit steifen Ohren anhören mußten? 02179
Bottom
02180
Top
TOUKOLAINEN. Sitä en tiedä. DER TOUKOLANER: Das weiß ich nicht. 02180
Bottom
02181
Top
JUHANI: Sano kidastasi! JUHANI: Du! Sags! 02181
Bottom
02182
Top
TOUKOLAINEN. Minä en tiedä. DER TOUKOLANER: Ich weiß nicht. 02182
Bottom
02183
Top
JUHANI: No, no, kyllähän siitä aina tiedon saan. Mutta vie minulta terveisiä Kissalan Aapelille ja sano hänelle, että koska hänen kohtaan, niin soipa hänen kurkkunsa vielä kileämmin kuin äsken hänen klaneettinsa. Mene nyt; sillä minun läsnäoloni ei ole sinulle juuri terveellistä.--Ole mököttelemättä kostosta. Varo etten saa sitä pistosta päähäni että kaapaisen perässäsi, antamaan sinulle hieman kaupan päälle. JUHANI: Na, das werde ich schon rauskriegen. Aber grüß den Kissala- Aapeli von mir und sag ihm, wenn ich ihm mal begegne, soll seine Kehle noch viel lauter quietschen als vorhin seine Klarinette. Fort jetzt, denn meine Gegenwart ist nicht gerade heilsam für dich. — Brabbel ja nichts von Rache. Paß auf, daß ich nicht Lust kriege und noch mal hinter dir herjage und dir noch etwas verabreiche. 02183
Bottom
02184
Top
TUOMAS: Olkoon hän jo rauhassa, kurja mies. TUOMAS: Laß den armen Kerl in Ruhe. 02184
Bottom
02185
Top
JUHANI: Hän on saanut köniinsä, minä takaan sen.--Mutta jättäkäämme tämä hirveästi kynnetty, tuhanteen ristiin viilletty maantiensarka. Tässä ei ole nyt hyvä viipyä: sillä tappelu maantiellä on, lain kannalta katsoen, kovin vaikea asia ja taitaa saattaa miehensä koviin kiipaleisin. JUHANI: Der hat sein Fett, das versichre ich euch. — Aber nun weg von dieser schrecklich gepflügten, tausendfach zerschlitzten Landstraße. Hier ist jetzt nicht gut sein; denn eine Prügelei auf offener Land -Straße ist vom gesetzlichen Standpunkt eine sehr unangenehme Sache, die einen eklig in die Patsche bringen kann. 02185
Bottom
02186
Top
AAPO: Rientäkäämme!--Mutta sepä vasta leivotus; ja olisinpa tullut siinä höyhennetyksi ilman Simeonia; hän levitti vähän kasaa päältäni. AAPO: Ja, sputet euch! — Das war aber eine schöne Rauferei. Wenn Simeoni nicht gewesen wäre, dann wär ich hübsch gerupft worden. Er hat den Haufen über mir etwas weggeräumt. 02186
Bottom
02187
Top
SIMEONI: Miksi koskimme heihin? Mutta ihminen on heikko, eikä voi hillitä vihansa ja synnin voimaa. Ah! katsellessani kuinka Tuomaan nyrkki kumoili miehiä, aattelinpa: nyt ei ole miesmurha kaukana. SIMEONI: Warum haben wir uns auch mit ihnen eingelassen? Aber der Mensch ist schwach und kann seinen Zorn und die Macht der Sünde nicht bändigen. Ach, als ich sah, wie Tuomas’ Faust die Kerle niedermähte, da dachte ich: nun gibts bald einen Mord. 02187
Bottom
02188
Top
TUOMAS: Löinpä kenties liian varomatta, mutta onhan jo vähemmästäkin lyöty.--Astukaamme huikeammin; päivä joutuu. TUOMAS: Ja, ich hab vielleicht ein bißchen unvorsichtig dreingeschlagen, aber man hat sich ja schon um weniger gehauen. — Wir müssen uns etwas ranhalten, der Tag rückt vor. 02188
Bottom
02189
Top
Kiivaasti he astelivat, mutta närkästys ja harmi ei tahtonut haihtua heidän kasvoiltansa, vaan kipeästi pisteli heidän sydäntänsä, koska he muistelivat Toukolan poikain herjaus-veisua. Äänetönnä asteli Juhani edellä, asteli kiukun tuimuudella, syljeskellen ja välimmiten ravistaen päätänsä. Viimein kuitenkin, kääntyen toisten puoleen, avasi hän suunsa. Sie holten tüchtig aus, doch Ärger und Unwille wollten nicht von ihren Gesichtern weichen, sondern es gab ihnen jedesmal einen schmerzlichen Stich ins Herz, wenn sie an das Spottlied ihrer Feinde dachten. Schweigend trabte Juhani voran, trabte von Grimm gejagt, spuckte oft aus und schüttelte den Kopf dazu. Zuletzt wandte er sich aber nach den ändern um und öffnete den Mund. 02189
Bottom
02190
Top
JUHANI: Kenen riivatun sepittämä on tämä laulu? JUHANI: Welcher Teufelsbraten hat denn nur das Lied gemacht? 02190
Bottom
02191
Top
EERO: Kissalan Aapelin. EERO: Der Kissala-Aapeli. 02191
Bottom
02192
Top
AAPO: Sitä kohden uumoon minäkin; sillä hän on kiukkuinen pilkkakirves. Tekipä hän kylläkin häijynaikaisen pilkkarunon tuosta kappalaisukostamme, joka--Jumala paratkoon!--sattui hieman tahrimaan nenänsä lukukinkerillä. AAPO: Mir schwant auch so was, denn der ist ein böser Spottvogel. Er hat ja auch damals das ganz gemeine Lied auf unsern alten Pastor gedichtet, der sich, Gott bessers! bei der Leseprüfung aus Versehen ein bißchen die Nase begossen hatte. 02192
Bottom
02193
Top
TIMO: Mutta olisi minulla kortteli viinaa ja pari sanaa kuiskata Nikulan Ananian korvaan, niin kuulisimmepa piankin vaikka syllän pituisen veisun, jossa kyllä näytettäisiin mikä mies hän on tämä Aapeli. Suuri lurjus ja hunsvotti hän on; kävelee pitkin kyliä klaneetti kädessä, tekee pii'oille lapsia ja elää vanhan äitinsä niskoilla. Uuspeili koko mies. TIMO: Hätte ich nur ein Quart Schnaps, dann steckte ich dem Nikula-Anania ein paar Worte, und wir könnten bald ein klafterlanges Lied hören, das schon mal zeigte, was für ein Kerl dieser Aapeli ist. Ein Schubiack, ein Hundsfott ist er; spaziert mit seiner Klarinette in den Dörfern herum, scharwenzt mit den Mägden und liegt seiner alten Mutter auf der Tasche. Jeder Zoll ein Ulenspiegel! 02193
Bottom
02194
Top
JUHANI: Olisi lorulaulu, jonka he kutsuivat seitsemän miehen voimaksi, kotoisin hänen pääkallostansa, niin katso, koska ensiksi hänen kohtaan, vaikka kirkon-mäellä, niin pää-nahkansa nyljen tuppeen niskasta aina silmäkarvoihin asti, se olkoon sanottu.--Mutta emmekö taitaisi iskeä mieheen lain voimalla. JUHANI: Wenn ich wüßte, daß der Quatsch von der Siebenmännerkraft wirklich aus seinem Schädel stammt, zöge ich ihm das erstemal, wo ich ihm begegne, und meinetwegen auf dem Kirchhügel, das Fell vom Genick bis zu den Augenwimpern über die Ohren, das will ich euch gesagt haben. — Aber könnten wir denn dem Menschen nicht mit Hilfe des Gesetzes beikommen? 02194
Bottom
02195
Top
AAPO: Laki ei tuomitse ketään ilman ankaria todistusmiehiä. AAPO: Das Gesetz verurteilt keinen ohne sichre Zeugen. 02195
Bottom
02196
Top
JUHANI: Astukoon hän sitten puhdistus-valalle; ja luulenpa hänen ensin vähän arvelevan, ennen kuin viskaa sielunsa pimeyden alhoon. Mutta jos hän sen surkean tempun tekis, niin--hyvää yötä sitten, naapurini, makaa rauhassa minun puolestani. JUHANI: Dann mag er seine Unschuld beschwören; und ich glaube, daß er sich die Sache doch erst noch ein bißchen überlegt, ehe er seine Seele in den Abgrund der Finsternis schleudert. Wenn er aber den traurigen Streich fertigbrächte, dann — gute Nacht, Herr Nachbar, ruht meinetwegen in Frieden! 02196
Bottom
02197
Top
AAPO: Mutta luulenpa, ettei laki tämänkaltaisessa seikassa päästäkkään valantekoon kannustettua miestä. AAPO: Aber ich glaube, daß das Gesetz den Angeklagten in einem solchen Fall gar nicht zum Eid zuläßt. 02197
Bottom
02198
Top
JUHANI: Hän saakoon sitten omasta nyrkistäni, ja onpa hänelle siitä, luulen minä, sama terveellinen karvastus kuin lain ja oikeudenkin suolasta. JUHANI: Dann sind ja meine Fäuste noch da, und von denen kann er dasselbe heilsame Brennen bekommen wie vom Salz des Gesetzes und der Gerechtigkeit. 02198
Bottom
02199
Top
SIMEONI: Mutta heittäkäämme jo tällä erällä sikseen sekä laulu että tuo pedollinen tuiskaus tiellä.--Tuossa on se tervaskanto, jonka juurella kerran karjassa käydessäni nukuin ihmeelliseen unennäköön, vaikka naukuilikin vatsassani nälkä. Olinhan olevanani taivaassa, istuin pehmeällä, helluvalla sohvallani ja edessäni höyrysi harjallinen ruokapöytä. Maittavia, kovin maittavia olivatkin ne ruuat ja niin rasvaisia. Minä söin ja join, ja pienet keruupi-pojat passasivat minua kuin mahtavata persoonaa. Kaikki oli verrattoman kaunista ja juhlallista: siinä lähellä, kultaisessa salissa, kaikui enkelien kuori, ja minä kuulin veisattavan sen uuden ja suuren virren. Niin uneksuin, ja silloinpa sain tämän kipinän rintaani, joka älköön siitä enää koskaan sammuko! SIMEONI: Lassen wir doch das Lied und das wilde Geraufe von vorhin. — Seht mal, dort ist der Baumstumpf, bei dem ich mal, als ich das Vieh hütete, einen wunderbaren Traum hatte, obwohl mir der Magen vor Hunger knurrte. Mir war nämlich, als wär ich im Himmel, säße auf einem molligen, weichen Kanapee, und vor mir dampfte ein reiches Mahl. Die Speisen waren auch so appetitlich, ach, so appetitlich und so fett! Ich aß und trank, und kleine Cherubine bedienten mich wie eine mächtige Person. Alles war unvergleichlich schön und feierlich: nebenan in einem goldnen Saal tönte der Chor der Engel, und ich hörte sie das große neue Lied singen. Das träumte ich, und das hat den Funken in mir entzündet, der hoffentlich nie wieder verlöschen wird. 02199
Bottom
02200
Top
JUHANI: Se isolukija paimen-ukko, se puna-silmä, liuhaparta Tervakosken Tuomas, silloinen kumppanisi karjassa, saattoi sinun vähän kaistapäiseksi; ja siinäpä se kipinä. JUHANI: Da hat dir wahrscheinlich der alte Oberleser-Viehhirt, dieser rotäugige Zottelbart, Tervakoski-Tuomas, dein damaliger Weidebruder, den Kopf verdreht. Daher der Funke. 02200
Bottom
02201
Top
SIMEONI: Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään! SIMEONI: Ja, ja, am Jüngsten Tage werden wirs schon sehen! 02201
Bottom
02202
Top
TUOMAS: Mutta tuossahan on kuusi, josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen; ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä. TUOMAS: Aber dort steht die Fichte, aus der unser Vater mal den feinen Luchs herunterschoß; und das war auch sein letzter Luchs. 02202
Bottom
02203
Top
TIMO: Niinpä, sen kerran perästä ei hän enää taaputtanut kotiansa takaisin, vaan kylmänä kiskottiin metsästä. TIMO: Ja, danach hat er sich nicht mehr heimgemacht, kait und steif haben sie ihn aus dem Wald gezogen. 02203
Bottom
02204
Top
JUHANI: Potra ja huikea mies, mutta kova ja kiinteä kuin kallio poikiansa kohtaan. Harvoinpa hän kuitenkin asteli Jukolan pihoilla, vaan metsissä hän asui, ja kotona oli hiirillä elämä. JUHANI: Ein prächtiger, ein toller Mann war er, nur hart und fest wie ein Fels gegen seine Söhne. Selten hat man ihn aber auf den Höfen von Jukola gesehen; er wohnte in den Wäldern, und daheim hatten die Mäuse gute Tage. 02204
Bottom
02205
Top
AAPO: Tosin unohti hän paljon kotonsa tuon ehkä noidutun pyyntihimonsa tähden, mutta olipa hän kuitenkin kelpo isä, ja kunnian miehenä hän kuoli. Levätköön hän rauhassa! AAPO: Gewiß hat er seinen Hof wegen der Jagdleidenschaft, die man ihm vielleicht angehext hat, arg vernachlässigt. Aber ein tüchtiger Vater ist er doch gewesen, und als Ehrenmann ist er gestorben. Er ruhe in Frieden! 02205
Bottom
02206
Top
TIMO: Ja kaksinkerroin äitimme. TIMO: Und zweimal in Frieden unsre Mutter. 02206
Bottom
02207
Top
JUHANI: Siinä oli kunnon emäntä ja hurskas ihminen, vaikka ei hän lukeakkaan osannut. JUHANI: Das war eine brave Hausfrau und ein frommes Weib, obwohl sie nicht lesen konnte. 02207
Bottom
02208
Top
SIMEONI: Kuitenkin rukoili hän polvillansa illoin ja aamuin. SIMEONI: Aber sie betete jeden Morgen und jeden Abend auf den Knien. 02208
Bottom
02209
Top
JUHANI: Sen hän teki. Verraton äiti ja emäntä! Muistelenpa aina, koska asteli hän sahrojen sarvissa, jykevänä kuin jättiläis-eukko. JUHANI: Das hat sie getan. Eine unvergleichliche Mutter und Hausfrau! Ich denke noch dran, wie sie schwer wie eine alte Riesin im Schwendpflug ging. 02209
Bottom
02210
Top
EERO: Oli hän oiva äiti, mutta miksi emme olleet tottelevia lapsia me, miks' emme raataneet silloin pellolla kuin seitsemän karhua? Olisipa Jukola nyt toisenmoinen. Mutta mitä ymmärsin minä silloin, pieni paita-ressu? EERO: Sie war eine prächtige Mutter. Aber warum sind wir ihr nicht gehorsame Kinder gewesen, warum haben wir nicht wie sieben Bären auf dem Acker geschuftet? Dann sähe Jukola jetzt anders aus. Aber was verstand ich kleiner Hemdenmatz damals davon? 02210
Bottom
02211
Top
JUHANI: Kitas kiinni siinä! Muistanpa vielä tuon häijyn ja tiuskean käytöksesi äiti parkaa kohtaan. Mutta ainapa hän sinua armahteli, niinkuin tavallisesti sekä isä että äiti nuorimpaa lastansa; mutta kas vanhimman turkki on lakkaamatta pöllytyksessä, niinkuin tuon itsestäni parhain tiedän. Onhan, peevelissä, minua aikanani peitottu kuin hallia vaan, mutta toivonpa kaiken olleen hyväksi, Jumalan avulla. JUHANI: Halts Maul da! Ich weiß auch noch ganz genau, wie garstig und frech du dich immer gegen die arme Mutter benommen hast. Aber immer ist sie nachsichtig gewesen, wie gewöhnlich Vater und Mutter gegen das jüngste Kind sind. Dem Ältesten dagegen, ja, dem wird unaufhörlich das Fell gewalkt, wie ichs von mir am besten weiß. Zum Henker! Auf mir ist ja herumgedroschen worden wie auf einem räudigen Köter; ich hoffe aber, daß mir das alles mit Gottes Hilfe zum besten gedient hat. 02211
Bottom
02212
Top
SIMEONI: Totisesti tekee kuritus hyvää, varsinkin, jos siunaat ruoskan ja kuritat Herran nimessä. SIMEONI: Wahrlich wirkt die Züchtigung Gutes, namentlich, wenn du die Rute segnest und in Gottes Namen züchtigst. 02212
Bottom
02213
Top
EERO: Varsinkin jos vielä lämmität ruoskan. EERO: Besonders, wenn du die Rute erst anwärmst. 02213
Bottom
02214
Top
SIMEONI: Minä en kuule sinun viheliäisiä kompasanojas, sinä umpisokea, sinä hempeästi kuritettu lapsi. SIMEONI: Ich höre deine elenden Sticheleien nicht, Stockblinder, du schrecklich verpäppeltes Kind. 02214
Bottom
02215
Top
TIMO: »Hyvä lapsi kurittaa itse itsensä», mutta tämän tempun tahtoisin nähdä. TIMO: »Ein gutes Kind züchtigt sich selbst«, heißt es, aber den Spaß möcht ich sehn. 02215
Bottom
02216
Top
SIMEONI: Tässä on Sonnimäen tien-risti, tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä, joka kulkeissansa yöllä ohi kirkon, laski, jumalaton, huikean kirouksen suustansa. Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kirous-syntiä. SIMEONI: Dort ist die Wegkreuzung auf der Sonnimä-ki-Höhe. Bis hierher verfolgte vom Kirchhof aus ein Totengespenst den bösen Glashändler Kiikala, der in der Nacht, als er an der Kirche vorbeiging, gottlos einen schändlichen Fluch ausstieß. Das sei euch eine Warnung vor der Sünde des Fluchens. 02216
Bottom
02217
Top
JUHANI: Mutta Sonnimäen harjulla seisomme, kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkelten pesä! Hih! tuossahan koko helvetin herraus, tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. Nyt kaikki jäseneni puutuvat ja jalkani iskevät armottomasti vastakynttä. Ah! mitä teen tällä pyövelin hetkellä, mitä teen, minä teidän kurja vanhin veljenne? JUHANI: Da sind wir ja mitten auf dem Sonnimäki; dort sieht man die Kirche, und dort drüben leuchtet das Haus des Kantors rot wie ein flammendes Teufelsnest! Ha! seht ihr, dort sitzt die Herrlichkeit der ganzen Hölle, dort sitzt die erschreckende Weisheit und die grausige Ehre. Nun werden mir alle Glieder steif, und meine Füße sträuben sich unbarmherzig. Ach, was soll ich in diesem höllischen Augenblick tun, was soll ich tun, ich, euer armer ältester Bruder? 02217
Bottom
02218
Top
EERO: Koska olet vanhin veljemme, astele edellämme hyvillä esimerkeillä ja käänny takaisin helvetin tieltä. Minä olen valmis käymään seuraasi. EERO: Da du unser ältester Bruder bist, geh uns mit gutem Beispiel voran und wende dich vom Weg der Hölle ab. Ich bin bereit, dir zu folgen. 02218
Bottom
02219
Top
TUOMAS: Vaiti, Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin. TUOMAS: Still, Eero! Jetzt keinen Schritt mehr zurück. 02219
Bottom
02220
Top
JUHANI: Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita. JUHANI: Tausend gehörnte Teufel! Die Tür des Kantors ist für mich der Rachen des Todes. 02220
Bottom
02221
Top
AAPO: Juuri siinä on ihmis-arvomme ja kunniamme alku. AAPO: Gerade dort liegt der Anfang unsrer Menschenwürde und Ehre. 02221
Bottom
02222
Top
JUHANI: Kuuma kunnia, kuuma kunnia! Voi meitä! Tuollahan näen koko lukkarin komeuden, pappilan peloittavan prameuden, ja luontoni iskee vastaan--Jumala auta meitä!--iskee vastaan. Mitä sanot, Timo? JUHANI: Eine heiße Ehre, eine heiße Ehre! Weh uns! Dort seh ich ja die ganze Kantorpracht; die entsetzliche Herrlichkeit des Pfarrhofs, und in mir sträubt sich alles — Gott sei bei uns! — sträubt sich alles. Was sagst du, Timo? 02222
Bottom
02223
Top
TIMO: Vahvastihan se iskee. TIMO: Ja, es sträubt sich einem wirklich sehr. 02223
Bottom
02224
Top
AAPO: Sen uskon, mutta täällä ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla. AAPO: Das kann ich mir denken. Aber man kann nicht immer auf Rosen und sonstigen Blumen tanzen. 02224
Bottom
02225
Top
JUHANI: Ruusuilla ja kukkasilla? Olemmeko tanssineet ruusuilla ja kukkasilla? JUHANI: Auf Rosen und Blumen? Wann haben wir auf Rosen und Blumen getanzt? 02225
Bottom
02226
Top
AAPO: Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa, veikkoseni. AAPO: Warte nur, Bester, wir werden noch manche bittre Beere auf dieser Welt schlucken müssen. 02226
Bottom
02227
Top
JUHANI: Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt, monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa, vaan ei muuta. Hiiteen lukkarit ja papit, lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat, mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa, virsikirjaa, katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. Mutta miksi synnyin tänne? JUHANI: Bittre Beeren? Haben wir denn noch nicht genug bittre Beeren geschluckt? Oh, armer Aapo! Wir sind schon in mancher Brühe gekocht, und unser Schopf ist in manchem Sturm gezaust worden. Und wofür? Was haben wir davon gehabt? Die Welt ist der reine Misthaufen, weiter nichts. Zum Teufel mit Kantor und Pfaffen, den Gebetsverhören und Büchern und den Amtmännern mitsamt ihren Papier-Stößen! Alles Quälgeister der Welt! Ich hab da eben von Büchern gesprochen, aber damit meine ich nicht gerade die Bibel, das Gesangbuch, den Katechismus und die Fibel, nein; auch nicht die »Stimme des Predigers in der Wüste« — dies entsetzliche Buch der Erweckten — die hab ich nicht gerade gemeint. Aber wozu bin ich denn eigentlich geboren? 02227
Bottom
02228
Top
SIMEONI: Älä sadattele päiviäsi, armon-aikasi päiviä. SIMEONI: Verfluche nicht deine Lebenstage, die Tage deiner Gnadenzeit. 02228
Bottom
02229
Top
JUHANI: Miksi synnyin tänne, miksi synnyin? JUHANI: Warum bin ich hier, warum bin ich geboren? 02229
Bottom
02230
Top
TIMO: Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa? TIMO: Als ein armer Wandersmann bin ich in diese Welt geboren. Weshalb habe ich meine Augen nicht als schartenlippiges Häschen dort unter der jungen Fichte geöffnet? 02230
Bottom
02231
Top
JUHANI: Tai minä tuona oravana, joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa. JUHANI: Und ich nicht als das Eichhörnchen dort, das mit hochgestrecktem Schwanz in den Ästen der Föhre knabbert? Zapfen sind sein sorgloses Brot, und der Bart der Fichte ist seine warme Decke in seiner bemoosten Hütte. 02231
Bottom
02232
Top
TIMO: Eikä tarvitse hänen lukea. TIMO: Und es braucht nicht zu lesen. 02232
Bottom
02233
Top
JUHANI: Ei tarvitse hänen lukea! JUHANI: Braucht nicht zu lesen! 02233
Bottom
02234
Top
AAPO: Jokaiselle on osansa annettu, ja ainapa »miekka miestä mukaan». Ja täällä ei auta valitus ja murhe, vaan työ ja toimi. Eteenpäin nyt vaan, mun veljeni! AAPO: Jedem ist sein Teil beschieden, und stets: »Wie der Mann, so das Schwert.« Da hilft kein Klagen und Sorgen, sondern nur Arbeiten und Mühen. Jetzt aber vorwärts, Brüder! 02234
Bottom
02235
Top
TUOMAS: Eteenpäin, lukkarille, vaikka yli meren kuohuvan kurkun! TUOMAS: Vorwärts zum Kantor, und ginge es über den schäumenden Schlund des Meeres! 02235
Bottom
02236
Top
JUHANI: Mitä mietit, Eero-poika? JUHANI: Woran denkst du, kleiner Eero? 02236
Bottom
02237
Top
EERO: Mietin mennä lukkarille kouluun. EERO: Ich denke dran, daß es zum Kantor in die Schule geht. 02237
Bottom
02238
Top
JUHANI: Hm! Mennään sitten, astutaan sitten. Ah Herran poika! Mutta laula, Timo-veljeni, laula! JUHANI: Hm! Gut, also gehen wir, vorwärts! Ach herrjemine! Sing was, lieber Timo, sing was. 02238
Bottom
02239
Top
TIMO: Laulanpa oravasta sammaleisessa kammiossaan. TIMO: Dann singe ich vom Eichhörnchen in seinem moosigen Nest. 02239
Bottom
02240
Top
JUHANI: Niin, niin! JUHANI: Ja, ja! 02240
Bottom
02241
Top
TIMO: TIMO: 02241
Bottom
02242
Top
Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
Katselee hän mailman piirii,
Taisteloa allans' monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass':
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan.
Eichhörnchen in seinem Moosbau
ruht so weich in süßem Schlummer,
weder macht des Hundes Zahn ihm
noch des Jägers Schlinge Kummer
im Schutze der luftigen Höh.

Auf die Welt, weit in die Runde
schaut es aus der hohen Tanne
und auf manchen Kampf danieden;
über ihm als Friedensfahne
weht still der schattige Zweig.

In dem schwanken Wiegenschlößchen
welche Wonne fern von Sorgen!
An der Mutterbrust der Tanne
wohnt es traut und wohlgeborgen.
Voll Klang und Spiel ist der Wald.

Abends dort am kleinen Fenster
nickt das Wedelschwänzchen leise;
Vögel singen unterm Himmel,
es begleitend auf der Reise
ins Traumland, ins goldene Land.
02242
Bottom

Luku 03 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
03001
Top
Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. Niin he, aapiskirjat avattuina kourissa, harjoittelevat lukua hartaasti, hikisillä otsilla. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat, ja heidän tukkansa, jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura, töröttää vielä korkeassa pörrössä. Zwei Tage sind vergangen. In der Gesindestube des Kantors sitzen die Brüder um den Tisch und mühen sich am Alphabet ab, wie es ihnen bald der Kantor selbst, bald seine achtjährige Tochter vorspricht. So üben sie sich, die aufgeschlagenen Fibeln in der Hand, im Schweiße ihres Angesichts eifrig im Lesen. Aber man sieht nur fünf Jukolaburschen auf der Bank hinter dem Tische. Wo sind Juhani und Timo? Sie stehen in der Schandecke bei der Tür, und ihre Haare, in denen eben des Kantors sehnige Faust gewühlt hat, starren noch kunterbunt in die Höhe. 03001
Bottom
03002
Top
Vallan vitkaa edistyi veljesten oppi, jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys, vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin kuin A:n; toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero, joka jo oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi. Außerordentlich langsam ging es mit den Brüdern vorwärts, und die erschreckende Straffheit ihres Lehrers vermochte das Tempo nicht zu beschleunigen; im Gegenteil stärkte sie ihre Unlust und ihren Widerwillen nur immer mehr. Juhani und Timo kannten kaum mehr als das A, die ändern waren jedoch einige Buchstaben weiter gediehen. Eine rühmliche Ausnahme machte unter ihnen allen Bruder Eero, der bereits das Alphabet hinter sich hatte und sich schon recht fleißig im Buchstabieren übte. 03002
Bottom
03003
Top
Ilta läheni, mutta tämän päivän kuluessa eivät olleet veljet vielä maistaneet ruuan einettä. Sillä lukkari, joka oli pannut heidän eväänsä takavarikkoon, koetti nälänkin piinalla kiihoittaa heidän haluansa lukuun. Niinpä, kiukkuisen nälän likistämänä, seisoi Juhani loukossansa, ravistellen pyöreätä päätänsä, syljeskellen ja heitellen opettajansa puoleen mulkoilevia häränsilmiä. Mutta torkkuen seisoi hänen rinnallansa Timo, huolimatta maailman menosta.--Vihdoin kuitenkin pysäytti lukkari lukemisen ja lausui: »Pidättäkää nyt ja syökää, te puuhevoset, möykyttäkää kuin märehtivät pukit tarhassa. Mutta muistakaa, tämän atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenata ennen kuin aapisto on päässänne, te visa-kalloiset sonnit. Tunnin annan teille atrian-ajaksi, mutta ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos. Katsonpa terveelliseksi pidentää arestianne aina iltaan asti, hyvin terveelliseksi. Mutta avatkaa nyt kitanne, sillä paikalla saatte eväs-laukkunne kynsiinne.» Niin hän haasteli, poistui ja lähetti piian kautta veljeksille heidän eväänsä, mutta ovi teljettiin tuikeasti. Der Abend kam heran, aber die Brüder hatten den ganzen Tag noch keinen Bissen gegessen. Denn der Kantor, der ihre Vorräte in Verwahrung genommen hatte, versuchte ihren Lerneifer auch durch die Qualen des Hungers anzustacheln. Da stand Juhani, von heftigem Hunger gepeinigt, in seinem Winkel, schüttelte seinen runden Kopf, spie leise vor sich hin und stierte, wie ein Ochse schielend, nach seinem Lehrer hinüber. Timo aber stand dösend neben ihm und kümmerte sich nicht um den Lauf der Dinge. — Endlich hielt der Kantor jedoch mit Lesen inne und sagte: »Hört jetzt auf und esset, ihr Holzpferde, und muffelt wie die wiederkäuenden Böcke in der Hürde. Aber merkts euch, nach dieser Mahlzeit kommt kein Krümchen über eure Lippen, es sei denn, ihr habt das Abc im Kopf, ihr dickschädeligen Ochsen. Ich gebe euch eine Stunde zum Essen, aber vor die Tür geht ihr mir noch mit keinem Schritt. Ich halte es nämlich für heilsam, euren Arrest bis zum Abend auszudehnen, für sehr heilsam. Öffnet nun eure Schlünde, denn ihr bekommt gleich eure Ranzen in die Klauen.« So redete er, ging hinaus und schickte ihnen durch die Magd ihre Wegzehrung; die Tür aber wurde fest verriegelt. 03003
Bottom
03004
Top
TIMO: Missä on pussini? TIMO: Wo ist mein Sack? 03004
Bottom
03005
Top
LAURI: Tuossa sinun, tässä minun. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt. LAURI: Da ist deiner, hier ist meiner. Ich esse jetzt alles, und wenns kleine Steine wären. 03005
Bottom
03006
Top
JUHANI: Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä! JUHANI: Nicht ein Bissen wird jetzt gegessen! 03006
Bottom
03007
Top
LAURI: Mitä? Eikö syötäisi nyt? LAURI: Was? Nichts gegessen? 03007
Bottom
03008
Top
JUHANI: Ei einettäkään! JUHANI: Nicht ein Bissen! 03008
Bottom
03009
Top
LAURI: Sulje ennen kämmenelläsi meren kurkku. LAURI: Eher kannst du du dem Meer die Gurgel mit der flachen Hand zuhalten. 03009
Bottom
03010
Top
JUHANI: Olkoot pussit koreasti rauhassa. JUHANI: Laßt die Säcke hübsch liegen! 03010
Bottom
03011
Top
AAPO: Mikä on tarkoitukses? AAPO: Was hast du vor? 03011
Bottom
03012
Top
JUHANI: Tehdä lukkarille kiusaa. Ei nyt syödä ennen kuin on nousnut huomispäivä. Vereni kiehuu, pojat, ja Keitulan tuulimyllynä pyörii pääni. Mutta kiusa vasten kiusaa! JUHANI: Den Kantor ärgern. Es wird nichts gegessen, bevor es Morgen wird. Mein Blut kocht, Jungens, und mein Kopf dreht sich wie die Windmühle von Keitula. Aber Ärger gegen Ärger! 03012
Bottom
03013
Top
AAPO: Sille kiusalle nauraisi ukkomme aivan sulavasti. AAPO: Über solchen Ärger würde unser Alter nur recht herzlich lachen. 03013
Bottom
03014
Top
JUHANI: Anna hänen nauraa! Minä en syö.--Eero tavailee jo, kas, kas.--Minä en syö. JUHANI: Laß ihn lachen. Ich esse nicht. — Eero buchstabiert schon, seht, seht nur. — Ich esse nicht. 03014
Bottom
03015
Top
TUOMAS: En minäkään tässä, mutta Sonnimäen nummella tuolla. Siellä istun kohta kanervaisella polstarilla. TUOMAS: Ich hier auch nicht, auf der Heide am Sonnimäki ja. Da sitze ich gleich auf einem Blumen -polster. 03015
Bottom
03016
Top
JUHANI: Oikein! Siellä, siellä kohta pyllyilemme. JUHANI: Richtig! Da, ja, da werden wir uns gleich herumfläzen. 03016
Bottom
03017
Top
EERO: Minä suostun tuumaan, pojat. EERO: Der Plan gefällt mir, Jungens. 03017
Bottom
03018
Top
AAPO: Mitä hulluuksia taas? AAPO: Was ist das wieder für ein Blödsinn! 03018
Bottom
03019
Top
JUHANI: Vankeudesta pois! JUHANI: Raus aus dem Gefängnis! 03019
Bottom
03020
Top
AAPO: Ymmärrys hoi! AAPO: Holla, Verstand! 03020
Bottom
03021
Top
JUHANI: Sonnimäen hongisto hoi! JUHANI: Holla, Föhren am Sonnimäki! 03021
Bottom
03022
Top
EERO: Niin juuri! Ja ymmärrys vastasi: hoi. EERO: Recht so! Und der Verstand antwortet: holla! 03022
Bottom
03023
Top
JUHANI: Vastasi kuin poika. JUHANI: Antwortet wie ein Mann. 03023
Bottom
03024
Top
AAPO: Simeoni, koeta parastas. AAPO: Simeoni, versuch du dein Glück! 03024
Bottom
03025
Top
SIMEONI: Siivosti, veljet! Mutta sanonpa, ettei ole meistä lukumiehiksi, ja sentähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat. Olkoon toki elämämme nuhteeton ja siivo; sillä me taidamme elää kristittyinä ihmisinä ilman luvun-taitoakin, kun vaan uskomme. SIMEONI: Nicht so hastig, Brüder! Aber ich sage auch, wir werden keine Gelehrten, und darum laßt uns alle Plackerei in diesem Punkt an den Nagel hängen. Unser Leben sei aber doch rechtschaffen und gesittet. Wir können auch ohne Lesen wie gute Christen leben, wenn wir nur glauben. 03025
Bottom
03026
Top
AAPO: Kaadathan sinä riivattu, vaan et nosta. AAPO: Du Verfluchter, du reißt ja nieder, statt aufzurichten. 03026
Bottom
03027
Top
JUHANI: Simeoni haastelee oikeuden ja kohtuuden kieltä. Pois tästä, pojat; luontoni ei kestä kauemmin. JUHANI: Simeoni redet, wie es recht und billig ist. Fort von hier, Kinder! Ich halt es nicht länger aus. 03027
Bottom
03028
Top
TUOMAS: Sydäntäni niristelee nähdessäni kuinka Juhania jauhetaan. Pois, pojat! TUOMAS: Es sticht mir ins Herz, wenn ich sehe, wie Juhani gezaust wird. Fort, Brüder! 03028
Bottom
03029
Top
JUHANI: Päätetty asia. Mutta älä surkuttele minua, Tuomas; sillä kosto on kädessäni. Onhan minua kuranssattu, revitty kuin kravunsyöttiä, totisesti! Ja onpa taskussani aika hamppu-pivo, lukkarin rohtima hamppu-pivo. Mutta ellei se vihko kerran tukkee lukkarin kitaa, niin tapahtuu se siitä syystä, että teen tavarastani jonkunlaisen koneen ja kappaleen. Lukkarilla on kaula, jaa, hänellä on kaula; mutta enpä hiiskahdakkaan enemmin nyt. JUHANI: Abgemacht. Aber bedaure mich nicht, Tuomas; denn die Rache ist mein. Ich bin ja kuranzt und gerissen worden wie Krebsköder, wahrhaftig! Und nun habe ich ein schönes Bündel Hanf, von dem Kantor ausgerauften Hanf in der Tasche. Wenn das Büschel ihm aber nicht mal das Maul verstopft, kommt das daher, daß ich irgend so ein Ding, eine Maschine draus mache. Der Kantor hat einen Hals, oh ja, er hat einen Hals. Jetzt sage ich aber keinen Mucks mehr. 03029
Bottom
03030
Top
EERO: Minä ehkä tiedän toisen ja paremman neuvon. Hius-kiemurasta, jota säilyttelet plakkarissas, kierrämme oivan ongen-siiman lukkarille lahjaksi hyvän opetuksen edestä. Mutta miksi yllytän syntiin, koska tiedän ja kaikki yksimielisesti myönnämme, että kuritus tekee sanomattoman hyvää, niinkuin veljellisesti juttelimme tiellä. EERO: Ich weiß vielleicht ein andres, besseres Mittel. Wir drehen aus dem Haarstrang, den du im Beutel hast, dem Kantor zum Lohn für den guten Unterricht eine schöne Angelschnur. Aber warum reize ich euch zur Sünde, wo ich weiß und wir einmütig zugeben, daß Züchtigung unsäglich gut tut. Wir haben ja davon brüderlich auf dem Weg gesprochen. 03030
Bottom
03031
Top
JUHANI: Eero tavailee jo. Kas kilttiä poikaa vaan. JUHANI: Eero buchstabiert schon. Sieh einer mal den artigen Jungen an. 03031
Bottom
03032
Top
EERO: Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella. EERO: Schande genug, daß sich ein so alter Knabe noch mit Buchstabieren abgibt. 03032
Bottom
03033
Top
JUHANI: Vanhan? Entäs meidän toisten ikä? JUHANI: Alter Knabe? Wie alt sind denn wir ändern? 03033
Bottom
03034
Top
SIMEONI: Hän pistelee. SIMEONI: Er stichelt. 03034
Bottom
03035
Top
JUHANI: Niin, pisteletpä taas, sinä ohdake nisupellossamme, sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä veli-taikinassa, sinä piikki-sika, piikki-porsas, sinä sammakko! JUHANI: Ja, stichle du nur, du Distel in unserm Weizenacker, du Sauerteig der Bosheit im christlichen Brüderteig von Jukola, du Stachelschwein, Stachelferkel, du Kröte! 03035
Bottom
03036
Top
SIMEONI: Hiljaa, lukkarin tähden hiljaa! SIMEONI: Still, still, des Kantors wegen! 03036
Bottom
03037
Top
JUHANI: Korttikaalista ulos kaikki yksimielisesti! Joka nyt vastaan pinnistää, köniinsä saa. JUHANI: Fort aus dem Karzer alle miteinander! Wer jetzt bockt, kriegt was ab. 03037
Bottom
03038
Top
TUOMAS: Kaikki liriin, kaikki! TUOMAS: Auf und davon, alle! 03038
Bottom
03039
Top
AAPO: Timo, lujamielinen veljeni, mitä sanot? AAPO: Timo, mein standhafter Bruder, was sagst du? 03039
Bottom
03040
Top
TIMO: »Ettei tule tuohesta takkia, eikä vanhasta pappia», sentähden »pillit pussiin ja pois» ja kaikki yhdestä päästä. Taidanpa kiinnittää asiani vielä yhdellä sanalla: »kahden puolen kirves hiotaan». TIMO: »Aus Bast wird keine Jacke, kein Pfarrer aus nem alten Mann«, drum die Fibel in den Sack und weg, alle, wie wir da sind. Ich kann meine Sache mit noch einem Spruch bekräftigen: »Auf beiden Seiten wird die Axt geschliffen.« 03040
Bottom
03041
Top
AAPO: Lauri, kuinka teet? AAPO: Und was machst du, Lauri? 03041
Bottom
03042
Top
LAURI: Käyn tästä Sonnimäelle. LAURI: Ich gehe zum Sonnimäki. 03042
Bottom
03043
Top
AAPO: Ah! vaikka kuolleet haudoistansa huutaisivat: te niskurit, te hullut miehet! AAPO: Ach! ich glaube, die Toten könnten aus ihren Gräbern hinter euch herrufen: »Ihr Halsstarrigen, ihr Toren!« 03043
Bottom
03044
Top
JUHANI: Ei auttais sittenkään, vaan mars, poika! Tuletko? Muutoin--Herra Kiesus!--tästä leimahtaa ja läimähtää. Tuletko? JUHANI: Selbst das wlird nichts helfen. Also marsch, Junge! Kommst du mit? Sonst — herjesses! — platzts und blitzts. Kommst du mit? 03044
Bottom
03045
Top
AAPO: Minä tulen. Mutta vielä yksi sana. AAPO: Ich komme. Aber noch ein Wort. 03045
Bottom
03046
Top
TUOMAS: Ei auttaisi nyt tässä tuhannenkaan sanaa. TUOMAS: Unnötig! Hier helfen keine tausend Worte. 03046
Bottom
03047
Top
JUHANI: Ei vaikka jokaisella sanalla olisi tuhannen miekkaa. JUHANI: Und wenn jedes Wort tausend Schwerter hätte. 03047
Bottom
03048
Top
EERO: Ja jokaisella miekalla tuhannen terää. EERO: Und jedes Schwert tausend Schneiden. 03048
Bottom
03049
Top
JUHANI: Tuhannen tulta-iskevää terää. Niin juuri; ei auttais sittenkään. Maarstrannista pois, Sipirjasta pois, pois hirmuisesta aarniosta kuin seitsemän luotia kanuunan kidasta! Tässäpä on sekä luoti että kanuuna, ladattu kanuuna, joka kuumenee kuumenemistaan, nyt se on tulipunainen, ja kohta paukahtaa. Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri, kahmasi sitten kaikella kourallansa näin, kas tällä tavalla, ja sitten ravisti hän, että hampaat helähti. Hm! JUHANI: Tausend blitzende Schneiden. Jawohl, selbst dann wtird es nichts helfen. Raus aus der Festung Marstrand, raus aus Sibirien, raus aus dem entsetzlichen Verließ, raus, wie sieben Kugeln aus dem Schlund der Kanone! Hier ist die Kugel und die Kanone, eine geladene Kanone, die immer heißer glüht. Jetzt ist sie feuerrot, und gleich kracht sie. Oh, liebe Bruder und Verwandte und Kinder einer Mutter! Ihr habt gesehen, wie er diese Haarsträhne um seinen Zeigefinger rollte, dann mit der ganzen Hand zupackte, seht ihr, so! und dann rupfte, daß mir die Zähne im Munde klapperten. Hm! 03049
Bottom
03050
Top
TUOMAS: Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta. TUOMAS: Ich habs gesehen, und meine Backen schwollen vor Wut. 03050
Bottom
03051
Top
EERO: Minä kuulin kuinka Juhanin hampaat helähti, näin kuinka Tuomaan poski-lihat pullistuivat, ja minä kauhistuin, mutta kiitinpä sentähden Jumalaa teidän puolestanne, muistaissani kuinka hyvää kuri kuitenkin tekee. EERO: Ich habs gehört, wie Juhanis Zähne klapperten, habs gesehen, wie Tuomas die Backen schwollen, und mir graute. Aber ich dankte doch Gott um euretwillen, denn ich dachte dran, wie gut die Züchtigung trotzdem tut. 03051
Bottom
03052
Top
JUHANI: Älä, rakas veljeni, saata tuli-lunttua kanuunan vänkypannuihin, nimittäin näihin kahteen korvaani, sitä älä tee. JUHANI: Bester Bruder! Leg lieber nicht die Feuerlunte auf die Pulverpfanne der Kanone, das heißt in meine beiden Ohren; tu das doch nicht. 03052
Bottom
03053
Top
TUOMAS: Miksi häntä äköittelet, Eero? TUOMAS: Weshalb reizt du ihn denn, Eero? 03053
Bottom
03054
Top
JUHANI: Eero onkin lukkarin lillipoika. No hyvähän sekin, vallan hyvä. Mutta mitä pahaa olen minä tehnyt, että lukkari minua näin rääkkää? Onko se rikos, että on minulla niin kova pää? Eihän paljon puutu etten itke. JUHANI: Eero ist ja des Kantors Hätschelkind. Nun, meinetwegen! Was habe ich denn aber Schlechtes getan, daß der Kantor mich so quält? Ist es ein Verbrechen, einen so harten Schädel zu haben? Es fehlt nicht viel, so muß ich weinen. 03054
Bottom
03055
Top
TIMO: Mitä olen minä tehnyt, koska näin riivatusti tukkaani vanutetaan? Siitäkö syystä, että on minulla se järki, jonka Jumala minulle kerran viisaudessansa antoi? TIMO: Und was hab ich denn getan, daß mir der Kopf so durchgewalkt wird? Etwa darum, weil ich den Verstand habe, den mir Gott nun mal in seiner Weisheit gegeben hat? 03055
Bottom
03056
Top
LAURI: Kolme tukkapöllyä olen minä saanut. LAURI: Drei Dachteln hab ich gekriegt. 03056
Bottom
03057
Top
JUHANI: Kaikilla meillä on täältä makeita muistoja.--Ovi auki! JUHANI: Ja, wir nehmen alle süße Erinnerungen mit. — Türe auf! 03057
Bottom
03058
Top
AAPO: Huomaa, että olemme telkien takana. AAPO: Denk dran, daß wir hinter Schloß und Riegel sitzen. 03058
Bottom
03059
Top
TIMO: Puskuri on päällä, vahva puskuri. TIMO: Eine Stange steckt davor, eine starke Stange. 03059
Bottom
03060
Top
JUHANI: Katkee kuin korsi; mutta toiseksi: onhan tuossa akkuna. Yksi huhmaus pussillani, ja kuuluupa korea helinä ja kilinä. JUHANI: Die zerspringt wie ein Strohhalm. Aber übrigens, da ist ja ein Fenster. Ein Schlag mit meinem Sack, und man hört ein liebliches Klingeln und Klirren. 03060
Bottom
03061
Top
AAPO: Onhan pääsi jo perin pyörässä. AAPO: Du bist wohl ganz wirr im Kopf! 03061
Bottom
03062
Top
JUHANI: Kahden päivän pyörittämisestä, kahden päivän pyörittämisestä, veikkoni! JUHANI: Von zweitägigem Wirbel, von zweitägigem Wirbel, mein Bester! 03062
Bottom
03063
Top
SIMEONI: Ei akkunaa sentähden särjetä, vaan keskustelkaamme koreasti lukkarin kanssa. SIMEONI: Das Fenster wird aber nicht zertrümmert, sondern laßt uns im guten mit dem Kantor reden. 03063
Bottom
03064
Top
JUHANI: Mene helvettiin keskustelemaan perkeleen kanssa!--Akkuna säpäleiksi ja vankeudesta pois! »Ulos koko pataljoona!» huusi kapteeni vihoissansa. JUHANI: Scher dich in die Hölle und red mit dem Teufel! — Das Fenster in Scherben, und fort aus dem Loch! »Ganzes Bataillon raus!« rief der Hauptmann im Zorn. 03064
Bottom
03065
Top
TUOMAS: Ovi hakaan, Eero! TUOMAS: Die Tür eingehakt, Eero! 03065
Bottom
03066
Top
EERO: Niin juuri; linnan isoportti kiini pataljonan marssiessa västingin takaportista ulos.--Ha'assa on ovi. EERO: Recht so! Das Haupttor der Burg wird zugemacht, und mittlerweile marschiert das Bataillon durch das Hintertor zur Festung hinaus. — Der Haken ist vor! 03066
Bottom
03067
Top
AAPO: Minä varoitan teitä! AAPO: Ich warne euch! 03067
Bottom
03068
Top
JUHANI: Tehty on tehty. Katsos tuossa! JUHANI: Getan ist getan. Siehst du?! 03068
Bottom
03069
Top
AAPO: Sinä hirmuinen, julkijumalaton! Aapo: Du gräßlicher, gottloser Mensch! 03069
Bottom
03070
Top
SIMEONI: Kas niin! Se on tehty! Siinähän akkuna sälähti! Simeoni: Sieh da, nun ists geschehen! Das Fenster hat geklirrt. 03070
Bottom
03071
Top
JUHANI: Akkuna sälähti ja taivas välähti, kun kerran vaan keikahti Jussin pussi! Se oli Laiska-Jaakon mälli. JUHANI: Das Fenster hat geklirrt, und der Himmel hat geflirrt, und nur einmal ist Jussis Ranzen geschwirrt. Das war ein richtiger Schneiderstreich. 03071
Bottom
03072
Top
SIMEONI: Meitä poloisia! Simeoni: Wir Elenden! 03072
Bottom
03073
Top
JUHANI: Tie on auki, lähdetkö liikkeille? JUHANI: Der Weg ist frei. Willst du so gut sein?! 03073
Bottom
03074
Top
SIMEONI: Minä seuraan teitä, velikulta! SIMEONI: Ich folge euch, lieber Bruder! 03074
Bottom
03075
Top
JUHANI: Aapo, tie on auki, lähdetkö liikkeille? JUHANI: Aapo, der Weg ist frei. Willst du so gut sein?! 03075
Bottom
03076
Top
AAPO: Miksi nyrkki pystyssä, sinä hullu? Minä seuraan, seuraan! Mitähän tässä enää muuta, koska kerran on palanen kelkassamme. AAPO: Was drohst du mit der Faust, du Narr? Ich komme mit, ich komme mit! Was hätten wir wohl hier noch zu suchen, nachdem wirs so verschüttet haben? 03076
Bottom
03077
Top
JUHANI: Istu ja pala! JUHANI: Schockschwerenot! 03077
Bottom
03078
Top
TUOMAS: Kaikki pussit selkään ja akkunasta ulos! Porstua tömisee. Tuomas: Alle die Säcke auf den Rücken und zum Fenster raus! Es poltert im Hausflur. 03078
Bottom
03079
Top
JUHANI: Onko se lukkari? Minä sivuun häntä. JUHANI: Ist es der Kantor? Dem wische ich noch eins aus. 03079
Bottom
03080
Top
TUOMAS: Tule! Tuomas: Komm! 03080
Bottom
03081
Top
JUHANI: Se on lukkari. Minä sivuun häntä hieman. JUHANI: Es ist der Kantor! Dem muß ich noch eins auswischen. 03081
Bottom
03082
Top
TUOMAS: Pois! sanon minä. Tuomas: Fort! sag ich. 03082
Bottom
03083
Top
JUHANI: Älä astu tielleni nyt. Minä rakastan sinua, Tuomas veljeni. JUHANI: Tritt mir jetzt nicht in den Weg! Ich habe dich zu gern, Bruder Tuomas. 03083
Bottom
03084
Top
TUOMAS: En päästä sinua tekemään hirmutöitä. Riennä nyt vaan kanssani akkunasta ulos; tuollahan jo pelto-murulla kaapaisevat toiset. Tule! Tuomas: Ich lasse dich keine Untat begehn. Mach dich jetzt nur schnell mit mir durchs Fenster; die ändern rennen ja schon über den Acker. Komm! 03084
Bottom
03085
Top
JUHANI: Hellitä! Mitä pelkäät sinä hirmutöitä? Hänen otan vaan koreasti polvilleni, nostan ylös takkinsa pitkät liepeet ja nassielen häntä paljaalla kämmenelläni, ja totta on tekevä tämä kämmen. Hellitä, armas veljeni, muutoin sydämmeni halkee kuin Korkin säkkipilli. Hellitä! sinä näet kuinka pääni höyryy. JUHANI: Laß los! Nicht gar, eine Untat? Ich lege ihn nur hübsch übers Knie, hebe seine langen Rock-schöße hoch und wamse ihn mit der bloßen flachen Hand durch. Die Hand wird schon ihre Schuldigkeit tun. Laß los, lieber Bruder, sonst zerspringt mir das Herz wie dem Korkki der Dudelsack. Laß los! Du siehst, wie mir der Kopf dampft. 03085
Bottom
03086
Top
TUOMAS: Olemmepa ikuiset vihamiehet, ellet tottele minua nyt. Huomaa mitä sanoin. TUOMAS: Wir sind ewig feind, wenn du diesmal nicht auf mich hörst. Merk dir das. 03086
Bottom
03087
Top
JUHANI: Mennään sitten. Mutta enpä suostuisi tähän, jos en sydämestäni sinua rakastaisi. JUHANI: Dann fort. Ich täts aber wahrhaftig nicht, wenn ich dich nicht von Herzen liebhätte. 03087
Bottom
03088
Top
He vaikenivat, viskasivat itsensä akkunasta mäelle ja juoksivat nopeasti yli lukkarin perunapellon. Saralla kilkahtelivat pienet kivet, multa-kokkareet lentelivät korkealle ilmaan, ja pian he katosivat tiheään lepistöön toisten jäljessä. Silloin lukkari vihan hirmuisella muodolla rynkäs sisään, heiluttaen kourassansa meren-ruokoista, jykevätä sauvaa. Korkealla, kiljuvalla äänellä huuteli hän karkureita, mutta turhaan. Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset, juoksivat yli kivisen, kallionkieluisen tienoon, siitä halki ahtaan katajiston, siitä yli pappilan avaran, kaisla-rantaisen Neulaniemen niitun, viimein poikki lakean, kumisevan ahon, ja seisoivat santaisella tiellä, Sonnimäen kaltevan nummen alla. Ylös pitkin mukulakivistä rinnettä he astuivat ja ehdittyänsä nummen harjulle, päättivät he rakentaa itsellensä leiriä honkien juurille, kanervaiselle maalle; ja pian suitsuili heidän tuleltansa savu ylös puitten latvoille. Sie verstummten, schwangen sich zum Fenster hinaus auf den Hügel und liefen flink über den Kartoffelak-ker des Kantors. Auf dem Feld wirbelten kleine Steine auf, die Erdschollen flogen hoch in die Luft, und bald waren sie in dem dichten Erlenwald hinter den ändern verschwunden. Da stürzte der Kantor mit wütendem Gesicht ins Zimmer, und seine Hand schwang den derben Rohrstock. Mit lauter, brüllender Stimme rief er hinter den Ausreißern her, aber umsonst. Aus dem Erlenwald huschten die Brüder hervor, liefen über das steinige, felsdurchragte Gelände, von da durch die dichten Wacholderbusche, über die weite Pfarrwiese auf der schilfgesäumten Landzunge Neulaniemi, schließlich quer über eine offene, dumpf dröhnende Lichtung und machten auf dem sandigen Weg, der unterhalb der abschüssigen Heide am Sonnimäki hinläuft, halt. Den geröllbedeckten Abhang stiegen sie hinauf und beschlossen, oben unter den Föhren im Heidekraut ihr Lager aufzu-schlagen. Und bald ringelte sich der Rauch ihres Feuers zu den Wipfeln der Bäume empor. 03088
Bottom
03089
Top
Korkea oli seutu, jossa veljekset majailivat. Näkyi sinne mäen takaa pappilan murros-katto, mutta mäen huipulla lukkarin punainen talo, suuri kirkonkylä, ja tuolla kuusien helmassa pitäjän kivi-kirkko, juhlallinen, komea. Näkyi vielä moniluotoinen järvi, jota viivaili itäpohjoinen, vaisusti ja liepeästi liehtoen kirkkaan taivaan alla, liehtoen yli järven, yli niittuin ja metsien, yli Sonnimäen hongiston, jonka juurilla veljekset nyt lepäsivät ja paistelivat nauriita loimottavalla nuotiolla. Hoch lag die Stelle, an der sich die Brüder niedergelassen hatten. Man sah hinter dem Hügel das Satteldach des Pfarrhauses, oben auf dem Hügel aber das rote Haus des Kantors, das große Kirchdorf und dort, von Tannen umgeben,-feierlich und stolz das steinerne Gotteshaus des Kirchspiels. Man sah ferner den inselreichen See, den der Nordostwind streifte, der sanft und leicht unter dem klaren Himmel wehte, hin über den See, hin über die Wiesen und Wälder, über die Föhren des Sonnimäki, unter denen die Bruder jetzt ruhten und Rüben in dem lodernden Holzfeuer brieten. 03089
Bottom
03090
Top
JUHANI: Nyt syömme oikein kuninkaallisen atrian. JUHANI: Nun essen wir aber ein königliches Mahl. 03090
Bottom
03091
Top
TIMO: Oikein herran-päiväisen. TIMO: Ein richtig herrschaftliches Essen. 03091
Bottom
03092
Top
JUHANI: Naudan-lihaa pussista ja nauris-hillukkoja mujusta. Ne ovat kypsiä tuossa paikassa. JUHANI: Rindfleisch aus dem Sack und gebackenes Rübenmus aus der Asche. Sie sind gleich gar. 03092
Bottom
03093
Top
Tuuli se puhaltaa ja puun-latvat taipuu,
Kultani ääni se kaukana kaikuu...
Frisch weht der Wind, und die Wipfel sich neigen,
weit in der Ferne singt sie, die mein eigen ...
03093
Bottom
03096
Top
Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä, istua lukkarin penkillä aapinen kourassa, istua kaksi peevelillistä päivää. Was für eine Ochsendummheit von uns, mit dem Abc-Buch beim Kantor auf der Bank zu sitzen — zwei gottverfluchte Tage lang! 03096
Bottom
03097
Top
EERO: Mutta kas seista sen ovi-nurkassa, sehän vasta toista. EERO: Aber in der Schandecke stehen, das war erst was! 03097
Bottom
03098
Top
JUHANI: Hyvä, Eeroseni, sinä viisas Eeroseni, sinä kuus-tuumainen Eeroseni, sinä napa-taatta.--Lukkarin ovi-nurkassa! Minä sinun saakelin opetan. JUHANI: Gut, Eerochen, mein kluger Dreikäsehoch, gut, du Knirps. — In des Kantors Schandecke! Teufel, ich will dich lehren! 03098
Bottom
03099
Top
AAPO: Hiljaa, hiljaa, te pakanat! AAPO: Still, still, ihr Heiden! 03099
Bottom
03100
Top
TUOMAS: Istu rauhassa, Juhani, ja ole huolimatta hänen puheistansa. TUOMAS: Bleib sitzen, Juhani, und kümmre dich nicht um seine Reden. 03100
Bottom
03101
Top
JUHANI: Lakki päästäs kun syöt, sinä kokkare. JUHANI: Mütze ab, wenn du ißt, du Krümel. 03101
Bottom
03102
Top
TUOMAS: Lakki päästäs, sanon minäkin. TUOMAS: Mütze ab, sag ich auch. 03102
Bottom
03103
Top
JUHANI: Kas niin. Totella täytyy sinun; ei auta. JUHANI: So. Folgen mußt du. Da hilft nichts. 03103
Bottom
03104
Top
SIMEONI: Aina vaan nalkutusta, paljasta nalkutusta. Jumala teidän sielunne ja mielenne kerran valaiskoon! SIMEONI: Immer Belfern, nichts als Belfern. Wenn doch Gott mal eure Seele und euer Herz erleuchtete! 03104
Bottom
03105
Top
JUHANI: Ainapa hän on kiusan kapula. JUHANI: Er ist immer der Stänkerer. 03105
Bottom
03106
Top
EERO: Ainapa olen kirotuissa hampaissanne »se turvikko ja peukalo, se pikkunappula Eero». Mutta senpä tähden olen sitkeä. EERO: Ja, ich bin in eurem verdammten Maul immer »der Lausebengel, der Däumling, der klimperkleine Eero«. Aber dafür bin ich zäh. 03106
Bottom
03107
Top
JUHANI: Sinä olet vihainen rakkikoira, niinkuin kuului veisussa »seitsemän miehen voima». JUHANI: Du bist ein bissiger Köter, wie es in der »Siebenmännerkraft« heißt. 03107
Bottom
03108
Top
EERO: Purenpa takaisin ja terävästi. EERO: Ich beiße eben wieder und zwar mit scharfen Zähnen. 03108
Bottom
03109
Top
JUHANI: Sinä olet karvautta täys. JUHANI: Ja, du bist voll Gift und Galle. 03109
Bottom
03110
Top
AAPO: Sallipas minullekin sananen. Eero lausui jotakin, jossa luullakseni löytyi hieman totuutta. Katso: sitä karvautta, jota hän välimmiten jakelee ympärillensä, olemme kenties itse paljon keitelleet. Muistakaamme toki: kaikki olemme saman Luojan luontokappaleita. AAPO: Laß mich doch auch ein Wort reden. Eero hat etwas gesagt, worin nach meiner Meinung ein Körnchen Wahrheit steckt. Seht ihr: das Gift und die Galle, mit denen er manchmal um sich spritzt, haben wir vielleicht selber zum großen Teil gebraut. Denkt doch dran: wir sind alle Geschöpfe eines Schöpfers. 03110
Bottom
03111
Top
TIMO: Vallan niin. Jos minulla on kaksi »nokkaa, toinen kuin lesti ja toinen kuin leivän puolikas», niin mitäs muiden siihen tulee? Itse mä niitä kannan. Mutta heittäkäämme jo nokat ja nakat, Luojat ja luomiset tuperin tuhkaan. Kas täältä, Juhani, saat nauriin, pehmeän kuin tuhkulaisen. Iskeppäs sen niskaan ja älä ole milläskään tuon joutavan puheista. Hän on nuori ja ymmärtämätön.--Syö, veljeni. TIMO: Das meine ich auch. Wenn ich zwei Schnäbel habe, einen wie ein Schuhleisten und einen wie ein halber Brotlaib, was geht das die ändern an? Ich trag sie ja selber. Aber zum Teufel mit den Schnäbeln und Schniebeln, Schöpfern und Geschöpfen! Schau, Juhani, da hast du eine Rübe, so zart wie ein trockener Bovist. Stich ihr in den Nacken und kehr dich nicht an das unnütze Geschwätz. Er ist jung und unverständig. — Iß, Bruder, iß. 03111
Bottom
03112
Top
JUHANI: Syön kyllä. JUHANI: Ich werd schon essen. 03112
Bottom
03113
Top
TIMO: Nyt elämme kuin häissä vaan täällä korkealla, kaikuvalla mäellä. TIMO: Auf diesem hohen, klingenden Hügel leben wir jetzt wie auf einer Hochzeit. 03113
Bottom
03114
Top
JUHANI: Kuin taivaan häissä. Mutta rääkättiinpä meitä äsken vielä oikein surkeasti helvetissä tuolla alhaalla. JUHANI: Wie auf der Hochzeit im Himmel. Da unten in der Hölle sind wir ja vorhin noch jämmerlich genug geschunden worden. 03114
Bottom
03115
Top
TIMO: »Toisinaan alaslasketaan, toisinaan ylösnostetaan» tässä maailmassa. TIMO: Bald gehts hinauf, bald gehts hinunter in dieser Welt. 03115
Bottom
03116
Top
JUHANI: Niin on laita. Mitä sanot, veli Aapo? JUHANI: So ists. Was sagst du denn, Aapo? 03116
Bottom
03117
Top
AAPO: Olenpa koettanut parastani, mutta turhaan. Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Tässä istun. AAPO: Ich habe mein möglichstes getan, aber umsonst. Jetzt ärgere ich mich aber doch auch einmal und lege das Steuerruder unsres Lebensschiffs in die Klauen des Schicksals. Hier sitz ich. 03117
Bottom
03118
Top
JUHANI: Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni. JUHANI: Hier sitzen wir, und dort zu unsern Füßen liegt die ganze Welt. Dort leuchtet das Kantorhaus wie ein roter Hahn, und dort ragt der Turm vom Tempel des Herrn in die Wolken. 03118
Bottom
03119
Top
AAPO: Senpä temppelin juurella kerran istumme häpeän mustassa puussa, istumme niskat kyyryssä, kuin seitsemän variksen-poikasta aidalla, ja kuulemme ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. AAPO: Und just am Fuße dieses Tempels werden wir noch mal mit krummen Nacken im schwarzen Schandholz sitzen, werden wie sieben junge Krähen auf dem Zaune hocken und hören, wie die Menschen, mit den Fingern auf uns deutend, sagen: Da sitzen die faulen Jukolabrüder. 03119
Bottom
03120
Top
JUHANI: Ei koita se päivä, jona Jukolan pojat, niskat kyyryssä kuin variksen-poikaset istuvat häpeän mustassa puussa ja kuulevat ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. Tämä päivä ei koita, ennen menen hirteen, tai marssin aina maailman-loppuun, Heinolan pataljoonaan kivääriä keikuttelemaan. »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Nyt, veljet, koska olemme syöneet, niin laulamme, heläytämme että nummi tärisee. JUHANI: Der Tag bricht nie an, wo diejukolaburschen mit krummen Nacken wie junge Krähen im schwarzen Schandholz sitzen und hören müssen, wie die Menschen, mit den Fingern auf sie deutend, sagen: Da sitzen die faulen Jukolabrüder. Der Tag bricht nie an. Eher hänge ich mich auf oder marschiere bis ans linde der Welt und schwinge das Gewehr im Bataillon von Heinola. »Wozu mich grämen, ich lustiger Junge?« Jetzt, Brüder, wo wir mit dem Essen fertig sind, wird gesungen und geschmettert, daß die Heide schüttert. 03120
Bottom
03121
Top
SIMEONI: Siunataan itsemme ja nukutaan. SIMEONI: Beten wollen wir und schlafen gehen. 03121
Bottom
03122
Top
JUHANI: Ensin lauletaan: »Mitä minä huolin». Karastappas kurkkuas, Timo. JUHANI: Erst wird gesungen: »Wozu mich grämen?« Kratz deine Kehle aus, 03122
Bottom
03123
Top
TIMO: Minä olen valmis. TIMO: l'imo: Ich bin bereit. 03123
Bottom
03124
Top
JUHANI: Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas? JUHANI: Und du, Eero? Wir sind doch wieder Freunde? 03124
Bottom
03125
Top
EERO: Ystävät ja veljekset. EERO: Freunde und Brüder. 03125
Bottom
03126
Top
JUHANI: Kaikki hyvin. Mutta kruuvaappas kurkkuas. JUHANI: Dann ists gut. Aber schraub deine Kehle /urecht. 03126
Bottom
03127
Top
EERO: Se on jo täydessä tämmingissä. EERO: Die ist schon gestimmt. 03127
Bottom
03128
Top
JUHANI: Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa.--Nyt pojat! JUHANI: Gut! Und ihr ändern paßt auf, wie es in den Föhren spektakelt. —Jetzt los! 03128
Bottom
03129
Top
Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturi-vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon
Pois minä lähden, tyttöjen houkko;
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Eipä mua peljätä piispa, ei pappi;
Kohta on ylläni sankarin takki.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Juokseppas, Rusko, ja pyöritä pyörää;
Keisarin knalleja karsitaan syömään.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!

Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturin vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Wozu mich grämen, ich lustiger Junge?
Hab wie ein Felsen ne Brust und ne Lunge.
Frallaralla, trallaralla, trallarallala!

Heinola, du mein Soldatenstädtchen!
Keck sind die Burschen da, fröhlich die Mädchen.
Frallaralla, trallaralla, trallarallala!

Bischof kann mich und Pfarrer nicht schrecken,
gleich werd im Heldenrock ich stecken. 03132:
Frallaralla, trallaralla, trallarallala!

Spring, du mein Brauner, die Räder laß rollen,
die Jungen zur Suppe des Kaisers sich trollen.
Frallaralla, trallaralla, trallarallala!

Wozu mich grämen, ich lustiger Junge?
Hab wie ein’ Felsen ne Brust und ne Lunge.
Frallaralla, trallaralla, trallarallala!
03129
Bottom
03150
Top
JUHANI: Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla. JUHANI: Recht so! Ja, hier läßts sich leben! 03150
Bottom
03151
Top
SIMEONI: Vähemmin ääntä, vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja.--Mutta hiljaa, hiljaa! täällä tulee ihmisiä. SIMEONI: Nicht so laut, nicht so laut! Ihr rasaunt ja wie eine Legion Trolle. — Aber still, still! da kommen Menschen. 03151
Bottom
03152
Top
JUHANI: Ihmisiä? Katso tarkemmin, niin näet suljun Mustalaisia, näet »Rajamäen rykmentin». JUHANI: Menschen? Guck genauer hin, dann siehst du eine Horde Zigeuner, das Rajamäki-Regiment. 03152
Bottom
03153
Top
Matkue, joka lähestyi, oli eräs ympärikulkeva perhe, kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla, josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko, lyhyt, mutta käpeä mies, musta vilttihattu päässä. Hän kauppailee retkillänsä pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. Harjoittelee hän myös viuluniekan virkaa, vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa, kastellen kaulaansa aina tarjomusta mukaan.--Mutta kiltti kuppari on hänen akkansa, Kaisa, nuuskanaamainen, tuikea eukko. Harvapa on sauna, jota hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen paikkakunnan eukoille. Silloin hyppii Kaisan kirves, suunsa massahtelee ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi, mutta paisuu myöskin tuliaispussi.--On heillä joukko lapsiakin, joka seuraa heitä heidän matkoillansa kylästä kylään, talosta taloon. Kaksi niistä käyvät jo retkensä itse, hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä, milloin edellä, milloin jäljessä, mutta niitä kolmea nuorempata kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa; ja Kaisa aina aisoissa vetää, Mikko lykkää sauvallansa perään. Kova on siinä meteli, missä Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä. Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat, viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla. Die Gesellschaft, die da herankam, war eine herumziehende Familie aus einer kleinen Kate am Abhang des Hügels Rajamäki, weshalb die Leute sie das Rajamäki-Regiment nannten. Ihr Anführer und Herr ist der allen bekannte Mikko, ein kurzgewachsener, aber flinker Mann mit einem schwarzen Filzhut auf dem Kopf. Er handelt auf seinen Fahrten mit Pech und hantiert geschickt mit dem Messer des Vieh-verschneiders. Auch wirkt er mit seiner Fiedel als Spielmann, läßt seine schwarzrote Freudenmaschine bei den Tanzgelegenheiten und Erntefesten quieken und feuchtet seine Kehle an, sooft man ihm den Humpen reicht. — Seine Frau aber, die ewig schnupfende, mürrische Kaisa, ist eine geschickte Schröpferin.[Beim Schröpfen, einem noch heute im Volke ziemlich verbreiteten Verfahren der Blutentziehung, bediente sich die Frau zum Schlagen der Wunden eines kleinen Beilchens und zum Aufsaugen des Blutes eines Hornes.] Wenig Badestuben gibt es, die sie nicht im Vorbeiwandern für die Weiber der Gegend zum Schröpfbad heizen läßt. Dann hüpft ihr Schröpfmes-ser, ihr Mund schmatzt, und ihr Schnupftabakgesicht wird vom Schweiß schrecklich naß. Doch dafür schwillt auch ihr Sack von Geschenken an. — Sie haben auch mehrere Kinder, die sie auf ihren Reisen von Dorf zu Dorf, von Hof zu Hof mitnehmen. Zwei sind schon tüchtig zu Fuß, hüpfen vergnügt bald vor, bald hinter den Eltern her, drei jüngere aber werden von Vater und Mutter als Last im Planwagen gefahren; und Kaisa zieht stets in der Deichsel, Mikko schiebt mit seinem Stock hinten nach. Laut geht es her, wo die Familie wandert, und ein Witzbold hatte ein langes Spottgedicht auf sie gemacht. Das war die Gesellschaft, die lärmend auf dem Wege von der Heide am Sonnimäki herauf dem Kirchdorf zuzog, als die Brüder, fröhlich wie Hammel, die Freiheit auf dem hohen Heiderücken zu genießen anfingen. 03153
Bottom
03154
Top
JUHANI: Heisaa! terve, sinä ennenmainittu rykmentti, terve! JUHANI: Heißa! Guten Tag, du obbenanntes Regiment, guten Tag! 03154
Bottom
03155
Top
TIMO: »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen. TIMO: «Hostote tili!« [Schwedisch: hur stár det tili? = wie gehts?] sprach der Schwed. 03155
Bottom
03156
Top
EERO: »Kappusivai!» sanoi Ryssä. EERO: »Kauppusiwai?« [Russisch: kak poživaješ? = wie gehts dir?] sprach der Russ’. 03156
Bottom
03157
Top
KAISA. Mitä tahdotte, te siellä ylhäällä? KAISA: Was wollt ihr da oben? 03157
Bottom
03158
Top
EERO: Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin ruskeaan reisi-pakaraan. EERO: Daß das Muttchen raufkommt und meinem Bruder Juhani einen anständigen Schröpfkopf auf seine braunen Hinterbacken saugt. 03158
Bottom
03159
Top
JUHANI: Muori imee ja napsuttelee, koska faari pelaa, sehän vasta yhteen-mallaa. JUHANI: Das Muttchen saugt und lutscht, und das Männchen streicht, daß es Stein und Bein erweicht. Das reimt sich prächtig. 03159
Bottom
03160
Top
MIKKO. Minä annan teille peevelin, te Jukolan sissit! MIKKO: Mach nur deine Futterluke zu. Du weißt wohl, daß Meister Mikko in eigner Person hier ist! 03160
Bottom
03161
Top
EERO: Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea marssi. EERO: Oh, du doppelgenährter Kastrier-Mikko mit deiner alten Zauberhexe! Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea marssi. 03161
Bottom
03162
Top
JUHANI: Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No, pojat Timo ja Eero! JUHANI: Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No, pojat Timo ja Eero! 03162
Bottom
03163
Top
Karsitaan nyt kulkemahan
Ylös, alas mäkii,
Kuohintahan, kuppaamahan,
Kauppoilemaan pikii.

Aisoiss' Kaisa nuuska-naama
Itse olla tykkää,
Mikko, purren mälliänsä,
sauvall perään lykkää.
Karsitaan nyt kulkemahan
Ylös, alas mäkii,
Kuohintahan, kuppaamahan,
Kauppoilemaan pikii.

Aisoiss' Kaisa nuuska-naama
Itse olla tykkää,
Mikko, purren mälliänsä,
sauvall perään lykkää.
03163
Bottom
03174
Top
JUHANI: Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus. JUHANI: Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus. 03174
Bottom
03175
Top
KAISA. Tietäkää, te sen vietävät siellä, että me kuljemme aina kunnialla, mutta te, te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit ja raatelevat pedot. Minä kuppaan, minä, ja teen terveyttä; Mikko kuohii, hän, ja tekee lihavia kaltteja, muhkeita härkiä ja komeoita ruunia, joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat; se tietäkäät, te perkeleet. KAISA. Tietäkää, te sen vietävät siellä, että me kuljemme aina kunnialla, mutta te, te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit ja raatelevat pedot. Minä kuppaan, minä, ja teen terveyttä; Mikko kuohii, hän, ja tekee lihavia kaltteja, muhkeita härkiä ja komeoita ruunia, joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat; se tietäkäät, te perkeleet. 03175
Bottom
03176
Top
JUHANI: Pari värssyä sen saarnan päälle, pojat! Timo ja Eero, reippaat pojat! Yht'aikaa! JUHANI: Pari värssyä sen saarnan päälle, pojat! Timo ja Eero, reippaat pojat! Yht'aikaa! 03176
Bottom
03177
Top
Kaisan huulet massahtelee,
Napsuttelee kirves;
Kreeta-muori Kaisan kynsiss'
Juttuu hampaat irviss'.

Mutta tuolla tarhan puoless'
Mikä pauhu? Heisaa!
Kyltät, kaltit saarnailevat,
Pikku-porsaat veisaa.

Miksi kyltät hälisevät?
Miksi naskit kirkuu?
Katsos: läätin oven alla
Mikon veitsi vilkkuu.
Kaisan huulet massahtelee,
Napsuttelee kirves;
Kreeta-muori Kaisan kynsiss'
Juttuu hampaat irviss'.

Mutta tuolla tarhan puoless'
Mikä pauhu? Heisaa!
Kyltät, kaltit saarnailevat,
Pikku-porsaat veisaa.

Miksi kyltät hälisevät?
Miksi naskit kirkuu?
Katsos: läätin oven alla
Mikon veitsi vilkkuu.
03177
Bottom
03193
Top
JUHANI: Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää, Mikko? JUHANI: Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää, Mikko? 03193
Bottom
03194
Top
MIKKO. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä, että tässä on itse Mestari-Mikko, joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä, vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. Ja siitäpä tempusta sai hän valtuus-kirjan, jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan. Sellainen Mikko minä olen. MIKKO. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä, että tässä on itse Mestari-Mikko, joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä, vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. Ja siitäpä tempusta sai hän valtuus-kirjan, jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan. Sellainen Mikko minä olen. 03194
Bottom
03195
Top
EERO: Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa! EERO: Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa!] 03195
Bottom
03196
Top
KAISA. Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän hääjoukon. KAISA: Nehmt euch in acht, ich verhex euch in ein Rudel Wölfe, wie mein Tate mal eine hochmütige Hochzeitsgesellschaft. 03196
Bottom
03197
Top
JUHANI: Tässäpä seison vielä vanhana Jukolan-Jussina omissa housuissani, ja niinpä toivon Jumalan avulla seisovani myöskin tästälähin. Eihän siitä noita-konstistasi, muija-parka, tule enemmän kuin koska toisvuonna ennustit meille maailman loppua ja saatoit monen akan pyytämään turhaan anteeksi entistä häijyyttänsä ukoltaan. JUHANI: Hier steh ich noch als der alte Jukolajussi in meinen eignen Hosen, und so hoff ich mit Gottes Hilfe auch weiter stehenzubleiben, Liebste. Aus deinen Zauberkunststücken wird ja nicht mehr als vorletztes Jahr, wo du uns das Ende der Welt weissagtest und viele Weiber ihre Männer wegen ihrer Garstigkeit umsonst um Verzeihung baten. 03197
Bottom
03198
Top
KAISA. Kuule mitä nyt ennustan. KAISA: Höre, was ich jetzt weissage. 03198
Bottom
03199
Top
EERO: Ennustatpa ja toivot meille lämpöisen saunan ja sinun itsesi meitä kuppailemaan niskaan. EERO: Du weissagst und wünschest uns wohl ein warmes Bad und dir selber, daß du uns im Nacken schröpfen könntest. 03199
Bottom
03200
Top
JUHANI: Mutta se on hullu ennustus ja toivo. Tosin ai'on kotia tullessani lämmittää saunan ja kylpeä oikein herttaisesti, mutta Aatamin-frakkia niskassani en ensinkään mieli rikkoa. JUHANI: Aber das ist eine dumme Weissagung, ein dummer Wunsch. Zwar gedenk ich, wenn ich nach Hause komme, die Sauna zu wärmen und ein recht liebliches Bad zu nehmen, aber meinen Adamsfrack im Nacken werd ich mir nicht zerreißen. 03200
Bottom
03201
Top
KAISA. Kuule, kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös, ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä, rämeitä ja soita, etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. Ah! verisesti täytyy sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä, puuskuttaen kuin kuoleva jänis, kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi. Tämä kuulkaa ja muistakaa. KAISA: Höre, höre! Im Feuer wird deine Badestube aufgehen und im Feuer auch dein Haus, und traurig anzusehen, wirst du durch die Wälder, Moore und Sümpfe streifen und nach einem Schutzdach für deinen frierenden Leib suchen. Ach, blutig wirst du mit den Menschen und den wilden Tieren des Waldes zu kämpfen haben, und dann wirst du japsend wie ein sterbender Hase dein verfluchtes Haupt in den Busch sinken lassen. Hört das und denkt daran! 03201
Bottom
03202
Top
JUHANI: Mene helvettiin... JUHANI: Mene helvettiin... 03202
Bottom
03203
Top
TUOMAS: Vaikene jo, vaikene! TUOMAS: Vaikene jo, vaikene! 03203
Bottom
03204
Top
SIMEONI: Sinä jumalaton, villitty! SIMEONI: Sinä jumalaton, villitty! 03204
Bottom
03205
Top
JUHANI: Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu lukkarin kurkkuun ijankaikkinen sian-tauti. JUHANI: Geh in die feuerrote Hölle! Geh zum Kantor und zaubre ihm einen ewigen Mumps an den Hals. 03205
Bottom
03206
Top
EERO: Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju. EERO: Daß er singt wie ein alter, zähnefletschender Eber. 03206
Bottom
03207
Top
JUHANI: Niin! ja rovastille, sille ulkokullatulle, tekopyhälle, ja rikkaalle rasva- ja makkara-rovastille... Mitä määräisimme hänelle? Sanoppas, Eero. JUHANI: Ja! und zum Propst, zu dem heuchlerischen, scheinheiligen und protzigen Speck- und Wurst -propst ... Was sollen wir dem wünschen? Sag mal, Eero! 03207
Bottom
03208
Top
EERO: Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika kissapiirakka. EERO: Daß ihm nach der Leseprüfung beim Braten dieselbe Geschichte widerfährt wie jenem Zöllner am Stadttor von Oulu, daß ihm eine feine Katzenpirogge in den Beutel kommt. 03208
Bottom
03209
Top
JUHANI: Niin! Paltamon kalakukko, näetkös, jossa kissa, karvainen kissa on moskana sisällä. JUHANI: Ja! ein Brotlaib, in den statt Fische eine Katze, eine struppige Katze als Matsch gebacken ist. 03209
Bottom
03210
Top
EERO: Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa, repee kerran remahtaen vaan. EERO: Und darüber soll er am folgenden Sonntag eine so erboste und giftige Strafpredigt halten, daß ihm sein fetter Bauch platzt, ja, mit einem Knall zerplatzt. 03210
Bottom
03211
Top
JUHANI: Niin! ja sitten peijakas hänen periköön, ottakoon hänen niskaansa ja lennättäköön häntä niinkuin pirun on tapana pappia lennättää. JUHANI: Ja! und dann soll ihn der Teufel holen, ihn beim Schlafittchen packen und fliegen lassen, wie der Teufel gewöhnlich die Pfaffen fliegen läßt. 03211
Bottom
03212
Top
EERO: Vieköön rikkaan miehen toveriksi sen mahtavan ja rikkaan rovastin. EERO: Den mächtigen, reichen Propst soll er dem reichen Mann zum Kumpan geben. 03212
Bottom
03213
Top
JUHANI: Siinähän ovat terveiset, joita pyydämme sinun saattamaan koreasti esiin sekä lukkarille että rovastille. Ja jos kaiken tämän teet, niin saatpa sitten noitua minun itseni vaikka sudeksi, niinkuin uhkasit. JUHANI: Das sind also die Grüße, die wir dich bitten, dem Kantor und dem Propst hübsch zu bestellen. Und wenn du alles dies tust, darfst du mich selber auch in einen Wolf verhexen, wie du gedroht hast. 03213
Bottom
03214
Top
EERO: Sudeksi niin ahneeksi, että hän kerralla nielee kitaansa koko Rajamäen rykmentin. EERO: In einen so gefräßigen Wolf, daß er das ganze Rajamäki-Regiment auf einmal verschluckt. 03214
Bottom
03215
Top
JUHANI: Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle. JUHANI: Ja! und den Schröpfkopf als Zugabe. 03215
Bottom
03216
Top
EERO: Vielä pikipussinkin paakelssina. EERO: Und den Pechsack als Gebäck obendrauf. 03216
Bottom
03217
Top
JUHANI: Niin juuri, sinä vasaran-poika! JUHANI: Recht so, du Pfiffikus! 03217
Bottom
03218
Top
KAISA. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä terveisenne, ja se keitto on kupissanne kerran vielä, te kirotut! Anna heille kivestä läksiäisiksi, Mikko, anna että pääkuori aukenee. KAISA: Schön, schön! Der Propst und der Kantor sollen eure Grüße bekommen; aber ihr werdet die Suppe noch mal auslöffeln, ihr verwünschtes Gesindel! Wirf ihnen zum Abschied einen Stein an den Kopf, Mikko. Wirf, daß ihnen die Schwarte knackt. 03218
Bottom
03219
Top
MIKKO. Tässäpä on mukava harakan-kivi, juuri kuin käsketty.--Tuossa, te Pelttarin pukit!--Mars, Kaisa! Nyt mennään. MIKKO: Der Kiesel hier paßt ja in die Hand wie zugeschnitten. — Da, ihr geilen Böcke von Pelttari! — Marsch, Kaisa, nun vorwärts! 03219
Bottom
03220
Top
JUHANI: Tuota riivattua! Nakkasi kiven, ja liki liippasi, ettei iskenyt minua otsikkoon. JUHANI: So ein verdammter Kerl! Hat wirklich geschmissen und mich um ein Haar an die Stirn getroffen. 03220
Bottom
03221
Top
EERO: Lähetetään polla takaisin. EERO: Schicken wir den Ball zurück! 03221
Bottom
03222
Top
JUHANI: Sinkauta se ukolle takaisin, että hattu kömähtää. JUHANI: Schleuder ihn dem Alten zurück, daß es auf seinem Hut knallt. 03222
Bottom
03223
Top
TUOMAS: Oleppas heittämättä, poika, jos tahdot säästää saivaristoas. TUOMAS: Laß das Werfen, Junge, wenn dir dein Läusenest lieb ist. 03223
Bottom
03224
Top
AAPO: Näethän, sinä konna, että siellä on lapsia. AAPO: Du Bengel, siehst du nicht, daß Kinder dabei sind? 03224
Bottom
03225
Top
JUHANI: Pidätä kives; he jo mennä kaapaisevat että nummi jymisee. JUHANI: Halt den Stein; sie rennen ja schon, daß die Heide schüttert. 03225
Bottom
03226
Top
SIMEONI: Voi te ilkeen-aikaiset, te kalmukit ja koiran-kuonolaiset! Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme tiellä. Voi te rosvot! SIMEONI: O weh, ihr Abscheulichen, ihr Kalmücken, ihr Hundschnäuzler! Soll denn nicht mal mehr ein friedlicher Wandersmann mit Ehren an uns vorüber-ziehen können! Oh, ihr Banditen! 03226
Bottom
03227
Top
JUHANI: Minäkö, joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen potran ruumiinsa, niin--kylläs sen tiedät. Kaksi yötä ja päivää on poika istunut tornissa. Mutta lähetinpä lukkarille vallan uhkeita terveisiä sappeni lievitteeksi. JUHANI: Wer? Ich, der ihnen nicht ein Haar krümmen könnte? Aber sieh mal, wenn der Mensch richtig in die Hitze kommt und ihm die wüsten Schauer durch den feisten Leib jagen, dann — weiß man ja Bescheid. Zwei Tage und zwei Nächte hat unsereiner im Turm gesessen. Aber ich habe ja nun meine Galle besänftigt und dem Kantor saftige Grüße geschickt. 03227
Bottom
03228
Top
AAPO: Ja vielä hullumpia rovastille. Niitä terveisiä taidamme vielä katkerasti katua. AAPO: Und noch blödsinnigere dem Propst. Diese Grüße werden wir vielleicht noch mal bitter bereuen. 03228
Bottom
03229
Top
JUHANI: »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Elämä, nuoren miehen elämä on juuri niinkuin tämä kaikuva, kohiseva nummi. Ja tuollahan koillisessa longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä, tuolla ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. Kolistimen kolme järveä siellä silmäni näkee. JUHANI: »Wozu mich grämen, ich lustiger Junge?« Das Leben, das Leben eines jungen Burschen gleicht dieser klingenden, rauschenden Heide. Und dort im Nordosten wölbt sich ja der starre Impivaara, und dort im Nordwesten, da flimmert der Kirchdorfsee, und dort am Himmelsrand schimmern sogar noch andre Seen wie in ewiger Ferne. Die drei Seen von Kolistin kann ich da erkennen. 03229
Bottom
03230
Top
»Ei mun auta, ei mun auta,
Täytyy mennä järveen;
Kultani on niin vihainen
Ja puhisee kuin kärme».
In den See ich springen muß,
die Qual währt mir zu lange;
denn gar böse ist mein Schatz und
zischt wie eine Schlange.
03230
Bottom
03236
Top
Tuon järven pinnallapa tuossa istuu usein lukkari-ukkomme ongen-pahla kourassa. Ah! könöttäisi hän siellä nyt ja minä olisin tuima tuulenpuuska, äkeä hirmu-myrsky kaakosta, niin tietäisinpä mitä kohden rynkäisin pauhinalla, ja pianpa puljahtelis kumossa lukkarin ruuhi. Und gerade dort auf dem See sitzt unser alter Kantor oft mit seiner Angelrute. Ach, hockte er jetzt da und ich wär ein derber Wirbelwind, ein heftiger Orkan aus Südost, dann wüßt ich, worüber ich mit einem kräftigen Stoß hinstürzte. Und wie bald wäre da des Kantors Boot umgekippt. 03236
Bottom
03237
Top
SIMEONI: Mikä synnillinen toivotus! SIMEONI: Was für ein sündhafter Wunsch! 03237
Bottom
03238
Top
JUHANI: Sen minä tekisin, ruuhen minä kumoisin että kiehuisi vellinä järven vesi. JUHANI: Das tät ich. Den Kahn schlüg ich ihm um, daß das Seewasser wie Milchsuppe schäumte. 03238
Bottom
03239
Top
TIMO: Suden paistiksi koko mies. TIMO: Zu nem Wolfsbraten wäre der Kerl gut! 03239
Bottom
03240
Top
JUHANI: Suden-kuoppaan hänen syöksisin ja itse paseerailisin riemuiten reunalla. JUHANI: In eine Wolfsgrube stieße ich ihn und spazierte vergnügt am Rande auf und ab. 03240
Bottom
03241
Top
AAPO: Kettu, kerran karhun pahan-suopa, narrasi kuoppaan kontio-kurjan. Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan kuopan, haastellen pilkallisesti. Siitä astui hän ilveksen selkään, ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen, joka seisoi siinä lähellä. Rupesi laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta neljästä ilmasta; käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen laulunsa mukaan. Tulivat pian itä, läntinen ja etelä, ja ankarasti kaikkui ja kohisi kuusi. Tuli myös voimallinen pohja, rynkäsi halki partaisen, pimeän korven, humisten ja ryskyin. Silloin kuusi pauhasi, vapisi ja kumartui syvään, murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa, viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä kuopassa. AAPO: Kettu, kerran karhun pahan-suopa, narrasi kuoppaan kontio-kurjan. Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan kuopan, haastellen pilkallisesti. Siitä astui hän ilveksen selkään, ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen, joka seisoi siinä lähellä. Rupesi laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta neljästä ilmasta; käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen laulunsa mukaan. Tulivat pian itä, läntinen ja etelä, ja ankarasti kaikkui ja kohisi kuusi. Tuli myös voimallinen pohja, rynkäsi halki partaisen, pimeän korven, humisten ja ryskyin. Silloin kuusi pauhasi, vapisi ja kumartui syvään, murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa, viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä kuopassa. 03241
Bottom
03242
Top
TIMO: No peijakas! Mutta nyt? TIMO: No peijakas! Mutta nyt? 03242
Bottom
03243
Top
JUHANI: Kylläs tuon arvaat, kuinka nyt tapahtui. Kieppasi mar' karhu oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti, niinkuin teki hyvä lukkari minulle.--Mutta ymmärränpä Aapon tarkoituksen. Hän tahtoi minua muistuttaa, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän putoo siihen itse. Olkoon niinkin, mutta suden-kuopan saaliiksi lukkarin soisin vaan. JUHANI: Kylläs tuon arvaat, kuinka nyt tapahtui. Kieppasi mar' karhu oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti, niinkuin teki hyvä lukkari minulle.--Mutta ymmärränpä Aapon tarkoituksen. Hän tahtoi minua muistuttaa, että joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän putoo siihen itse. Olkoon niinkin, mutta suden-kuopan saaliiksi lukkarin soisin vaan. 03243
Bottom
03244
Top
TIMO: Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän, sitähän ei juuri minunkaan sydämeni vastaanlöis. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Kaksi tuntia, kaksi tuntia vaan. Ja jääköön tämä tähän. Eläköön lukkari rauhassa, putoomatta edes närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Mutta yhtä ihmettelen. Kuinka taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. Voi veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella, sitä vähemmin kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. Te uskotte tämän, mutta minä päätän asian puhtaaksi valheeksi. TIMO: Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän, sitähän ei juuri minunkaan sydämeni vastaanlöis. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Kaksi tuntia, kaksi tuntia vaan. Ja jääköön tämä tähän. Eläköön lukkari rauhassa, putoomatta edes närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Mutta yhtä ihmettelen. Kuinka taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. Voi veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella, sitä vähemmin kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. Te uskotte tämän, mutta minä päätän asian puhtaaksi valheeksi. 03244
Bottom
03245
Top
JUHANI: Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa. JUHANI: Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa. 03245
Bottom
03246
Top
TIMO: Vaikk'ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo. TIMO: Vaikk'ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo. 03246
Bottom
03247
Top
AAPO: Timo ei käsitä kuvausta. AAPO: Timo ei käsitä kuvausta. 03247
Bottom
03248
Top
JUHANI: Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua, niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme. JUHANI: Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua, niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme. 03248
Bottom
03249
Top
AAPO: Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta. AAPO: Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta. 03249
Bottom
03250
Top
TIMO: Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa; musta kylki molemmilla». TIMO: Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa; musta kylki molemmilla». 03250
Bottom
03251
Top
JUHANI: Mielitkö viisastella, mies? Mutta usko minua, niin kiitänpä Jumalaa siitä, etten ole niin tyhmä kuin sinä, Timo-poloinen. JUHANI: Mielitkö viisastella, mies? Mutta usko minua, niin kiitänpä Jumalaa siitä, etten ole niin tyhmä kuin sinä, Timo-poloinen. 03251
Bottom
03252
Top
TIMO: Vaikka et ole; enpä siinä mitään vaaraa näekkään. TIMO: Vaikka et ole; enpä siinä mitään vaaraa näekkään. 03252
Bottom
03253
Top
EERO: Tee sinä, Timo, niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten rintaasi, ja saadaanpa nähdä, kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia marssii. EERO: Tee sinä, Timo, niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten rintaasi, ja saadaanpa nähdä, kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia marssii. 03253
Bottom
03254
Top
JUHANI: Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin, sinä puplikaani itse? JUHANI: Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin, sinä puplikaani itse? 03254
Bottom
03255
Top
EERO: Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen, tuohon pikku-Zakeukseen. EERO: Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen, tuohon pikku-Zakeukseen. 03255
Bottom
03256
Top
JUHANI: Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas, vaan panen itseni makeasti nukkumaan. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin viholais-pesä kinoksen alla.--Mutta Jumala auta meitä! olemmehan asettuneet kamalaan paikkaan. JUHANI: Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas, vaan panen itseni makeasti nukkumaan. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin viholais-pesä kinoksen alla.-— Aber helf uns Gott! Wir haben uns ja einen unheimlichen Platz ausgesucht. 03256
Bottom
03257
Top
AAPO: Miksi niin? AAPO: Wieso? 03257
Bottom
03258
Top
JUHANI: Tuossahan tuo merkillinen, kamoittava kivi, joka antaa aina niin murheellisen vastauksen kirkonkelloin pauhinalle. Ja katsokaapas noita silmiä sitten, jotka tuijottelevat tuolta päällemme lakkaamatta. Minä kauhistun. Mennään tästä Herran nimeen! JUHANI: Sieh mal den merkwürdigen, grausigen Stein da, der immer so kläglich auf den Klang der Kirchenglocken antwortet. Und seht doch die Augen dort, die fortwährend nach uns herüberstieren. Mir wird angst und bange. In Gottes Namen weg von hier! 03258
Bottom
03259
Top
TUOMAS: Istukaamme rauhassa. TUOMAS: Bleiben wir nur ruhig sitzen. 03259
Bottom
03260
Top
JUHANI: Mutta metsänhaltija on tässä kova ja kiukkuinen. JUHANI: Aber die Waldgeister sind hier böse und jähzornig. 03260
Bottom
03261
Top
AAPO: Ainoastaan heitä kohtaan, jotka kiroilevat tai osoittelevat muuta jumalattomuutta. Sentähden kavahda itses siitä. Mutta tarina noista kuvista tuolla kiven kyljessä on tapaus kaukaisista ajoista. AAPO: Nur für die, die fluchen und andre Gottlosigkeiten treiben. Drum hüte dich davor. Die Sage von den Bildern dort auf dem Stein ist eine Begebenheit aus längst entschwundenen Zeiten. 03261
Bottom
03262
Top
LAURI: Tahdotko sen kertoa meille? LAURI: Willst du sie uns nicht erzählen! 03262
Bottom
03263
Top
AAPO: Mutta katselkaa ensin tarkemmin tuota kiveä. Siellä nä'ette niinkuin neljä kultaista, säteilevää pistettä. Ne ovat kahden rakastajan sulavat silmät, korean neidon ja uljaan nuorukaisen; ja heidän kuvansa nä'ette myös piirrettyinä kiveen. Katselkaa heitä, silmät vähän rakosilla. Siinä he istuvat yhdistettyinä hellimpään syleilykseen. Mutta alempana, nuorten jalkain juuressa makaa kymeröissään ja miekalla lävistettynä eräs vanha uros. AAPO: Seht den Stein erst mal genauer an. Hier könnt ihr fast vier goldene, funkelnde Punkte erkennen. Das sind die holden Augen zweier Liebenden, eines hübschen Mädchens und eines wackern Jünglings. Ihre Bilder seht ihr auch in den Stein geritzt. Schaut sie an, ihre Augen sind halb offen. Hier haben sie in innigster Umarmung beisammen gesessen. Aber weiter unten, zu den Fußen der jungen Leute, liegt geduckt und vom Schwert durchbohrt ein alter Mann. 03263
Bottom
03264
Top
TIMO: Juuri niinkuin sanot. TIMO: Genau, wie du sagst. 03264
Bottom
03265
Top
LAURI: Jotakin sellaista luulen minäkin siellä näkeväni. Mutta kerro asia. LAURI: So was seh ich, scheint mir, auch da. Aber erzähle nun. 03265
Bottom
03266
Top
Seuraavan tarinan kertoi heille Aapo. Und Aapo erzählte ihnen die folgende Sage: 03266
Bottom
03267
Top
Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna, ja tämän linnan herra oli rikas ja mahtava mies. Hänellä oli tytärpuoli, äititön, mutta suloinen ja kaunis kuin aamu. Neitoa rakasti eräs nuorukainen, mutta sekä nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä, jonka sydämessä ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. Mutta tytär rakasti myös ylevätä nuorukaista; ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella, ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. Mutta saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen korviin hirmuisen valan. »Tyttäreni», sanoi hän, »katso etten saavuta teitä syleilyksessä metsien yössä. Tiedä, että miekkani teidät kohta silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan. Sen lupaan ja pyhästi vannon». Niin hän lausui, ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. Ei hän kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää, vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi hänen lempensä. Es stand einmal hier in der Nähe eine stolze Burg, und diese gehörte einem reichen und mächtigen Herrn. Er hatte eine Stieftochter, mutterlos, aber lieblich und schön wie der Morgen. Die Jungfrau liebte einen Jüngling; doch beide haßte der furchtba- ' re Burgherr, in dessen Herzen die Liebe nie eine Stätte gefunden hatte. Die Tochter aber liebte den herrlichen Jüngling wieder; und sie trafen einander oft auf dieser hallenden Heide, und gerade an diesem Steine hatten sie ihr Stelldichein. Eines Tages aber erhielt der Vater Kunde von dem geheimen Bund der jungen Menschen und rief der Jungfrau einen grausamen Schwur ins Ohr: »Meine Tochter«, sagte er, »siehe zu, daß ich euch nicht einmal im Dunkel der Wälder in der Umarmung überrasche. Wisse, daß euch dann mein Schwert sofort in blutigem Tode für immer vermählt. Das verspreche und schwöre ich mit heiligern Eid.« So sprach er, und die Jungfrau erschauderte vor dem Schwur. Doch konnte sie den Freund ihres Herzens nicht vergessen, sondern immer heftiger erglühte ihre Liebe. 03267
Bottom
03268
Top
Oli tyyni kesä-yö; tuli aavistus immen poveen, että nuorukainen käyskeli nummella, vartoen kultastansa. Viimein, koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa, läksi hän, käärittynä avaraan, hienoiseen huiviinsa, lemmenretkellensä, hiipi varjona ulos, katosi pian metsän kohtuun, ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina. Mutta kaikki eivät linnassa maanneetkaan, vaan seisoipa akkunan ääressä itse linnan herra, tähtäillen neitoa, joka öisenä haamuna siirtyi pois. Silloin vyötti hän miekkansa miehustalle, tempasi käteensä keihään ja kiirehti ulos, katosi metsään neitosen jäljestä. Verta-janoova peto silloin vainosi lempeä-silmäistä karitsaa. Es war eine stille Sommernacht, da zog ein Ahnen in den Busen der Maid, daß der Jüngling auf der Heide seines Liebchens harrend wandle. Endlich, als sie die ganze Burg im tiefsten Schlaf glaubte, machte sie sich, in ihr weites, lindes Tuch gehüllt, zum Geliebten auf, glitt wie ein Schatten hinaus, verschwand im Dickicht der Wälder, und einmal flackerte ihr blaues Tuch in dem betauten Gestrüpp. Aber nicht alle waren in der Burg zur Ruhe gegangen, sondern der Burgherr selbst stand am Fenster und spähte dem Mädchen nach, das wie ein nächtlicher Geist davon-eilte. Da gürtete er sein Schwert um die Lenden, ergriff einen Speer und stürmte hinaus, verschwand hinter der Jungfrau im Walde. Ein blutdürstiges Tier setzte da einem sanftäugigen Lamm nach. 03268
Bottom
03269
Top
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla.--Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät, heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi, kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget. Ääretön vimma saavutti hänen sielunsa. Die Heide hinan aber eilte heftig atmend das Mädchen und traf ihren Freund dort, am Fuß des grauen Steins. Da standen sie, sich zärtlich umarmend, in der seligen Stunde liebestrunkne Worte flüsternd. Sie weilten nicht mehr auf der Erde, sondern ihre Seelen wandelten auf den blumigen Himmelsauen. — Es vergingen so einige Augenblicke, und plötzlich brach der furchtbare Burgherr hervor, rannte seinen scharfen Speer der Jungfrau in die linke Seite, so daß die Spitze dem Jüngling auf der rechten hervordrang, und so vereinte er sie im Tode. Sie sanken gegen den Stein, und in einem Strom floß ihr Blut auf dem Boden hin, die Wangen der Heideblumen rötend. Durch ein stählernes Band verbunden, saßen sie da auf dem steinernen Sitz, stumm, aber immer noch zärtlich verschlungen. Und lieblich wie vier goldene Sterne strahlten ihre Augen dem gewaltigen Burgherrn entgegen, der, von Staunen ergriffen, das wunderbare, friedliche Gemälde im Rachen des Todes schaute. Plötzlich erhob sich ein Gewitter, der Himmel dröhnte und sandte seine Blitze. Aber glückselig strahlten die Augen der Liebenden in dem bläulich zuckenden Licht, wie vier Kerzen im Himmelssaale in den heiligen Lüften scheinen. Darauf blickte der Mörder, während der Zorn der Höhe um ihn und über ihm raste. Gewaltig sprachen zu seiner Seele die lieblich hinschmelzenden Blicke der jungen Menschen, ihr flutend strömendes Blut, gewaltig sprach der grollende Himmel. Sein Herz ward gerührt, gerührt zum erstenmal, als er, kalte, finstre Reue in der Brust, in die wundersamen Augen der Sterbenden schaute, die ihm noch immer lächelnd entgegenglänzten. Sein Herz erschauderte und bebte, während die Blitze zuckten und der Himmelsraum dröhnte, und von allen Seiten stürzten die Geister des Grauens über ihn her. Grenzenloser Zorn nahm von seiner Seele Besitz. 03269
Bottom
03270
Top
Katsoi hän vielä kerran nuoria kohden: mutta sieltäpä aina samat hohtavat silmät, vaikka jo sammuvina, katselivat hymyten häntä vastaan. Silloin löi hän käsivartensa ristiin ja rupesi, kuin jäätyneellä katseella, tuijottamaan itään päin, ja niin hän seisoi kauan mykkänä synkeässä yössä. Mutta viimein ja äkisti kohoitti hän povensa korkealle ja huusi pitkän huudon, pitkän ja peloittavan kovan, joka jylisten kiiriskeli ympäri tienoota. Seisoi hän taasen äänetönnä hetken, jona hän kuulteli tarkasti ja kauan, kunnes viimeinen kaiku hänen huudostansa oli vaiennut etäisimmän kunnaan povehen. Ja koska tämä oli tapahtunut silloin hän taasen, yhä tuijoittaen kohden itää, huusi hirmuisesti, ja kauan seuduissa kiiriskeli kaiku, jonka juoksua vuoresta vuoreen hän kuulteli tarkasti. Mutta viimein kuoli kaukainen, vapiseva ääni, leimaus lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät; ainoastaan raskas sade huokaili metsässä. Silloin, äkisti kuin unesta heräten, tempasi linnan herra miekkansa huotrasta, lävisti rintansa ja kaatui nuorten jalkain juureen. Ja leimahti taivas kerran vielä, leimahti ja jyrisi; mutta pian vallitsi taasen kaikkialla hiljaisuus. Noch einmal sah er nach den Liebenden. Aber immer noch blickten ihn dieselben glühenden, doch schon verlöschenden Augen lächelnd an. Da kreuzte er die Arme und starrte mit vereistem Blick gen Osten, und so stand er lange Zeit schweigend in der finstren Nacht. Schließlich aber und jählings hob sich seine Brust und stieß einen langen, langen, entsetzlich schallenden Ruf aus, der donnernd über das Gelände rollte. Wieder stand er eine Weile stumm da und horchte aufmerksam und lange hinaus, bis das letzte Echo im Schoß der fernen Hügel verklungen war. Und als das geschehen, stieß er wieder, immer ostwärts starrend, den grausigen Ruf aus, und lange rollte über das Gelände der Hall, dessen Lauf von Berg zu Berg er aufmerksam belauschte. Aber zuletzt erstarb die ferne, bebende Stimme, der Blitzstrahl ruhte, und erloschen waren die strahlenden Augen der jungen Menschen; nur ein schwerer Regen seufzte im Walde. Da — jäh wie aus einem Traum erwacht — riß der Burgherr sein Schwert aus der Scheide, durchbohrte sich die Brust und fiel zu den Füßen der jungen Menschen nieder. Und der Himmel blitzte auf, blitzte und grollte noch einmal. Bald aber herrschte überall wieder die Stille. 03270
Bottom
03271
Top
Aamu tuli, ja nummella löydettiin kuolleet harmaan kiven juurelta; pois he kannettiin ja sija heille rinnakkain rakettiin hautaan. Mutta kivessä nähtiin sen jälkeen heidän kuvansa; ja näkyi siinä kaksi nuorta, syleillen toinen toistaan, ja heidän allansa polvillaan eräs ankara, partainen uros. Ja neljä ihmeellistä nastaa, kuin neljä kultaista tähteä, kiven kyljessä säteilee sekä yöllä että päivällä, muistuttaen rakastavain ihanasti raukenevia silmiä. Ja pitkäsen nuoli, niinkuin tarina kertoilee, piirsi, leimahtaessaan, kiveen nämät kuvat. Ja niinkuin tässä kuvauksessa, niin istuvat nuorukainen ja impi onnellisina korkeuden istuimilla; ja niinkuin uros tuossa matelee, niin entinen linnan herra paahteisessa ilmassa rangaistuksen vuoteella. Ja koska soivat tornin kellot, teroittaa hän aina tarkasti korvansa, kuullellen kaikua kivestä; mutta yhä murheellinen on helinä. Kerran toki on kivestä kuuluva ihmeellisen lempeä ja iloinen ääni, ja silloin on tullut miehen sovinnon ja pelastuksen hetki, mutta lähellä on myös kaiken maailman hetki. Ja sentähden kuultelee aina kansa erinomaisella levottomuudella kaikua kivessä, koska kellot soi. He soisivat miehen sovinnon päivän valkenevan, mutta muistelevat kauhistuen maailman tuomiohetkeä. Der Morgen kam, und auf der Heide fand man am Fuß des grauen Steines die Toten. Man trug sie fort und legte sie nebeneinander ins Grab. Aber in dem Stein sah man danach ihre Bilder, und man erblickte da die beiden jungen Menschen, einander umarmend, und unter ihnen auf die Knie gesunken, einen finsteren, bärtigen Mann. Und vier seltsame Näglein, wie vier goldne Sterne, strahlten aus dem Stein bei Tag und Nacht, und sie erinnern uns an die sanft hinsterbenden Augen der Liebenden. Ein Donnerkeil, so erzählt die Sage, hat diese Bilder lodernd in den Stein gezeichnet. Und wie auf diesem Bild, so sitzen der Jüngling und die Maid glückselig auf ihren Sitzen in der Höhe; und wie sich der Mann dort windet, so der Burgherr in der schwülen Hitze auf dem Bett der Strafe. Und wenn die Glocken vom Turme klingen, horcht er auf und lauscht auf den Widerhall des Steins; aber stets klagend bleibt der Klang. Einmal jedoch wird ein wunderbar milder und freudiger Ton aus dem Steine klingen, und dann ist für den Mann die Stunde der Versöhnung und Erlösung gekommen, aber nahe ist dann auch die letzte Stunde der Welt. Und deshalb lauschen die Leute mit schwerer Unruhe auf den Widerhall des Steines, wenn die Glocken läuten. Sie gönnten dem Mann wohl gern den Tag der Versöhnung, aber sie denken zugleich mit Grauen an die Stunde des Weltgerichts. 03271
Bottom
03272
Top
Tämä oli tarina, jonka Aapo kertoi veljillensä Sonnimäen nummella. Dies war die Sage, die Aapo seinen Brüdern auf der Heide am Sonnimäki erzählte. 03272
Bottom
03273
Top
TIMO: Mutta saapa ukko hikoilla. Aina tuomiopäivään asti! Ohhoo! TIMO: Na, da kann der Alte aber schwitzen. Bis zum Tage des Gerichts! Oha! 03273
Bottom
03274
Top
SIMEONI: Sinä tomppeli, katso ettei juuri tällä hetkellä möräise tuomion torvi. SIMEONI: Du Dummkopf! Paß auf, wenn jetzt mit einemmal die Posaune des Gerichts losdonnert. 03274
Bottom
03275
Top
EERO: Maailman lopusta ei ole yhtään pelkoa niin kauan kuin pakanoita maan päällä löytyy. No Jumala paratkoon! tässähän on seitsemän villittyä pakanaa vallan kristikunnan helmassa. Mutta eihän niin pahaa, ettei siinä aina jotakuta hyvääkin. Olemmehan maailman pylväitä me. EERO: Vor dem Ende der Welt braucht man sich nicht zu fürchten, solange es noch Heiden auf der Erde gibt. Na, Gott bessers! hier stehen ja sieben wüste Heiden mitten im Schoß der Christenheit. Aber nichts ist so schlecht, daß es nicht zu etwas gut wäre. Stützpfeiler der Welt sind wir doch. 03275
Bottom
03276
Top
JUHANI: Sinäkö maailman pylväs? Kuustuumainen. JUHANI: Du ein Stützpfeiler der Welt? Dreikäsehoch! 03276
Bottom
03277
Top
SIMEONI: Vapisetpa, Eero, vapiset kuin perkele, kun lähestyy päivä, jota pilkkaat nyt. SIMEONI: Du wirst schon zittern und schlottern wie der Böse, Eero, wenn der Tag kommt, den du jetzt verspottest. 03277
Bottom
03278
Top
TIMO: Sitä ei hän tee, sen takaan minä. Ohhoo! silloinpa on meteliä ja mullerrusta. Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta; ja silloin tapahtuu se suuri autuuden merkki; silloin maailma on menevä tuhaksi ja tomuksi kuin kuiva virsu. Silloinpa karja aholla mörää ja siat kujalla kauheasti vinkuu, jos nimittäin tämä tuho on tapahtuva kesäiseen aikaan, mutta jos se talvella tapahtuu, niin karjapa silloin ometassa teiskaa ja mörää ja läätin pahnoissa sika-parat vinkuu. Silloinpa on melskettä, pojat. Ohhoo! Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta, niinkuin sokea-eno sanoi. TIMO: Das tut er nicht, dafür steh ich ein. Oha! gibt es dann ein Spektakel und Tohuwabohu! Zweimal hats das schon gegeben, zum drittenmal kommt es noch; und dann geschieht das große Zeichen der Seligkeit. Dann zerfällt die Welt in Staub und Asche wie ein trockener Bastschuh. Dann grölt das Vieh auf der Weide, die Schweine quieken gräßlich auf dem Zaunweg, das heißt, wenn sich dies Unheil im Sommer abspielte. Wenn es aber im Winter geschieht, dann rumort und brüllt das Vieh im Stall, und in den Koben quieken die armen Schweine. Dann gibts einen Krakeel, Jungens. Oha! Zweimal hats schon rumort, zum drittenmal kommt es noch, wie unser blinder Ohm gesagt hat. 03278
Bottom
03279
Top
SIMEONI: Niin, niin, muistelkaamme tätä päivää. SIMEONI: Ja, ja, laßt uns an diesen Tag denken. 03279
Bottom
03280
Top
JUHANI: Vai'etkaa jo, veljet. Varjele Jumala! käännättehän perin nurinniskoin tässä miehen sydämmen. Nukkukaamme, nukkukaamme! JUHANI: Um Himmels willen, schweigt still, Brüder, schweigt still! Ihr verdreht einem ja den Kopf ganz und gar. Kommt, laßt uns schlafen. 03280
Bottom
03281
Top
Niin he haastelivat, mutta kanssapuheensa vaikeni viimein ja uni kallisti heidät alas toisen toisensa perästä. Heistä viimeisenä istui valveillansa Simeoni, nojaten itseänsä vasten hongan pulloista juurta. Hän istui ja mietiskeli hartaasti näitä maailman viimeisiä aikoja ja tuomion suurta päivää. Ja punaisina, kosteina, liepeinä paloivat hänen silmänsä, mutta ruskea punerrus hänen karheista poskistansa paistoi kauas. Lopulta nukkui myöskin hän; ja niin he kaikki makeasti uneksuivat nuotion ääressä, joka loimotti vielä hetken, mutta vähitellen raukeni ja sammui. So redeten sie, aber schließlich verstummte ihr Gespräch, und nach und nach senkte sich der Schlaf auf sie herab. Am längsten blieb Simeoni, an die borkige Wurzel einer Föhre gelehnt, wach sitzen. Er saß da und grübelte eifrig nach über die letzten Tage der Welt und die große Stunde des Gerichts. Und gerötet, feucht und matt brannten seine Augen; aber eine bräunliche Röte strahlte weithin von seinen rauhen Wangen. Endlich schlief auch er ein. Und so schlummerten sie alle fest, um das Feuer gelagert, das noch eine Weile flammte, aber allmählich zusammensank und erlosch. 03281
Bottom
03282
Top
Päivä hämärtyi ja hämärä sakeni yöksi; ilma oli lenseä ja paahteinen; välähteli tuolloin tällöin koillisessa taivaan alla, koska ylös kohosi tuima ukkosilma. Kotkan vauhdilla läheni se kirkonkylää, viskeli kohdustansa tulta ja sytytti äkisti pappilan riihen, joka, kuivaa olkea täynnä, leimahti pian valtaiseen tuleen. Rupesivat kellot pauhaamaan ja tuli liikettä kylään, kaikkialta kiirehti väkeä hurjalle tulelle, virtasi miestä ja naista, mutta turhaan. Peloittavasti loimotti riihi, ja veripunaiseksi muuttui taivaan kansi. Mutta ilma nyt rynkäsi kohden Sonnimäkeä, jossa veljekset makasivat sikeässä unessa; ja heidän kuorsauksistaan remahteli nummi. Nytpä hirmuinen jyräys on heidät herättävä ja silloin he säikähtävät pahemmin kuin koskaan eläissänsä. Heidän unihouriva mielensä kauhistuu, koska viipymättä pujahtaa muistoonsa synkeä tarina, kuvailukset maailman lopusta, luonnon riehuessa heidän ympärillään kolkossa yössä. Ja mikä on valoa tässä yössä, on ukkospilven salamista ja kamala haame aaltoilevasta palosta kylässä.--Nyt välähti ja vilauksessa seurasi verraton jyräys, joka paikalla herätti veljekset. Huutaen kovasti ja kirkuvalla äänellä, loiskasivat he yhtaikaa ylös maasta, ja hiukset narreillaan pystyssä kuin kahiseva kahila, ja silmät renkaina päässä, tuijottelivat he kohden toinen toistansa muutaman silmänräpäyksen. Es begann dämmrig zu werden, und die Dämmerung verdichtete sich zur Nacht. Die Luft war drückend und schwül, dann und wann zuckte es im Nordosten unter dem Himmel, da ein heftiges Unwetter herauf-zog. Wie mit Adlerschwingen näherte es sich dem Kirchdorf, streute Feuer umher und steckte mit einem Schlag die Scheune des Pfarrhofs in Brand, die, vcrll trocknen Strohs, bald in mächtiger Glut emporloderte. Die Glocken begannen zu stürmen, und es kam Bewegung ins Dorf; überallher kamen Leute zu dem rasenden Feuer geeilt, Männer und Frauen strömten herzu, aber umsonst. Schrecklich flammte die Scheune, und blutrot färbte sich das Firmament. Da aber kam das Unwetter dem Sonnimäki zugetrieben, wo die Brüder in tiefem Schlaf lagen; und von ihrem Schnarchen dröhnte die Heide. Da kommt ein furchtbarer Donnerschlag, der sie aufwecken muß, und jäher denn jemals in ihrem Leben fahren sie zusammen. Im Halbschlaf erschaudern sie um so mehr, als ihnen sofort die düstre Sage einfällt, die Bilder vom Weitende, während die Natur ringsum in der grausigen Nacht wütet. Und was in dieser Nacht Licht ist, das kommt von den Blitzen der Gewitterwolke und dem unheimlichen Widerschein der wogenden Feuersbrunst im Dorf. —Jetzt zuckte ein Blitz, und im selben Augenblick folgte ein unbeschreibliches Krachen, das die Brüder mit einem Ruck aus dem Schlummer riß. Laut schreiend und rufend schnellten sie zu gleicher Zeit von der Erde auf, und die Haare wie raschelndes Schilf gesträubt und mit Augen wie Ringe im Kopf starrten sie sich einige Sekunden an. 03282
Bottom
03283
Top
SIMEONI: Tuomiopäivä! SIMEONI: Der Tag des Gerichts! 03283
Bottom
03284
Top
JUHANI: Missä ollaan, missä ollaan? JUHANI: Wo sind wir, wo sind wir? 03284
Bottom
03285
Top
SIMEONI: Jokos mennään? SIMEONI: Fahren wir jetzt dahin? 03285
Bottom
03286
Top
JUHANI: Auta meitä, armo! JUHANI: Hilf uns! Gnade! 03286
Bottom
03287
Top
AAPO: Hirveätä, hirveätä! AAPO: Furchtbar, furchtbar! 03287
Bottom
03288
Top
TUOMAS: Hirveätä kyllä. TUOMAS: Ja, furchtbar. 03288
Bottom
03289
Top
TIMO: Herra varjele meitä poika parkoja! TIMO: Gott schütze uns arme jungen! 03289
Bottom
03290
Top
SIMEONI: Jopa kellot soivat! SIMEONI: Da läuten schon die Glocken! 03290
Bottom
03291
Top
JUHANI: Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii, haa! JUHANI: Und der Stein klirrt und tanzt! Heißa he! 03291
Bottom
03292
Top
SIMEONI: »Taivaan kellot soivat!» SIMEONI: »Die Himmelsglocken läuten.« 03292
Bottom
03293
Top
JUHANI: »Ja vaipuvat mun voiman'!» JUHANI: »Und es schwindet meine Kraft!« 03293
Bottom
03294
Top
SIMEONI: Ja näinkös nyt vaan mennään? SIMEONI: So müssen wir also dahinfahren? 03294
Bottom
03295
Top
JUHANI: Auta meitä, laupeus ja armo! JUHANI: Hilf uns! Barmherzigkeit und Gnade! 03295
Bottom
03296
Top
AAPO: Voi kauheutta! AAPO: O weh, wie schrecklich! 03296
Bottom
03297
Top
JUHANI: Tuomas, Tuomas, tempaise tuosta takinhännästäni kiinni! Hii, haa! JUHANI: Tuomas, Tuomas, pack an meinem Rock-schoß an! Heißa he! 03297
Bottom
03298
Top
SIMEONI: Hii, haa! nyt mennään, mennään! SIMEONI: Heißa he! Jetzt fahren wir — fahren wir! 03298
Bottom
03299
Top
JUHANI: Tuomas, minun veljeni Kristuksessa! JUHANI: Tuomas, mein Bruder in Christus! 03299
Bottom
03300
Top
TUOMAS: Tässä olen; mitä tahdot? TUOMAS: Hier bin ich; was willst du? 03300
Bottom
03301
Top
JUHANI: Rukoile! JUHANI: Bete! 03301
Bottom
03302
Top
TUOMAS: Niin, rukoile tässä. TUOMAS: Ja, bete du hier. 03302
Bottom
03303
Top
JUHANI: Rukoile, Timo, jos taidat! JUHANI: Bete du, Timo, wenn du kannst! 03303
Bottom
03304
Top
TIMO: Tahdon koettaa. TIMO: Ich wills versuchen. 03304
Bottom
03305
Top
JUHANI: Tee se pian! JUHANI: Tus schnell! 03305
Bottom
03306
Top
TIMO: O Herra, suru suuri, o Bethlehemin armoistuin! TIMO: O Herr, o großes Leid, o Gnadenstuhl von Bethlehem! 03306
Bottom
03307
Top
JUHANI: Mitä sanoo Lauri? JUHANI: Was sagt denn Lauri? 03307
Bottom
03308
Top
LAURI: Enhän tiedä mitä sanon tässä kurjuudessa. LAURI: Ich weiß nicht, was ich in diesem Elend sagen soll. 03308
Bottom
03309
Top
JUHANI: Kurjuus, ääretön kurjuus! Mutta luulenpa kuitenkin, ettei ole loppu juuri vielä. JUHANI: Dies Elend, dies grenzenlose Elend! Aber ich glaube, es ist doch noch nicht ganz das Ende. 03309
Bottom
03310
Top
SIMEONI: Oi jos annettaisiin meille armonaikaa vielä yksi päiväkin! SIMEONI: Ach, wenn uns bloß noch ein Tag Gnadenfrist geschenkt würde! 03310
Bottom
03311
Top
JUHANI: Tai yksi viikko, kallis viikko!--Mutta mitä aattelemme tästä kamoittavasta valosta ja kelloin sekavasta kaikunnasta? JUHANI: Oder eine Woche, eine kostbare Woche! — Aber was sollen wir nur von diesem schauerlichen Licht und dem dunkelwirren Glockenläuten denken? 03311
Bottom
03312
Top
AAPO: Onhan tulipalo kylässä, hyvät ihmiset. AAPO: Es ist Feuer im Dorf, liebe Leute. 03312
Bottom
03313
Top
JUHANI: Niin, Aapo, ja hätäkello moikaa. JUHANI: Ja, Aapo, und die Sturmglocke dröhnt. 03313
Bottom
03314
Top
EERO: Tulessa on pappilan riihi. EERO: Die Pfarrscheune brennt. 03314
Bottom
03315
Top
JUHANI: Menköön tuhannen riihtä kun vaan seisoo tämä matoinen maailma ja me sen seitsemän syntistä lasta. Herra auta! Uihan koko ruumiini kylmän hien virrassa. JUHANI: Meinetwegen tausend Scheunen, wenn nur dies Würmernest von Erde feststeht und wir, seine sieben sündigen Kinder. Hilf Gott! Mein ganzer Körper schwimmt ja in kaltem Schweiß. 03315
Bottom
03316
Top
TIMO: Eipä ilman ettei minunkin housuni vapise. TIMO: Die Wahrheit zu sagen, bebt meine Hose auch. 03316
Bottom
03317
Top
JUHANI: Verraton hetki! JUHANI: Unheimlicher Augenblick! 03317
Bottom
03318
Top
SIMEONI: Näin meitä Jumala rankaisee syntiemme tähden. SIMEONI: So straft uns Gott für unsre Sünden. 03318
Bottom
03319
Top
JUHANI: Totta! Miksipä lauloimme tuon ilkeenaikaisen veisun Rajamäen rykmentistä? JUHANI:Warum auch mußten wir das unverschämte Spottlied auf das Rajamäki-Regiment singen? 03319
Bottom
03320
Top
SIMEONI: Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! SIMEONI: Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! 03320
Bottom
03321
Top
JUHANI: Ettäs sanot! Mutta Jumala siunatkoon heitä! Hän siunatkoon meitä kaikkia, kaikkia, lukkariakin! JUHANI: Da haben wirs! Aber Gott segne sie! Und uns alle, alle segne er, auch den Kantor! 03321
Bottom
03322
Top
SIMEONI: Se rukous on taivaalle otollinen. SIMEONI: Das Gebet ist dem Himmel angenehm. 03322
Bottom
03323
Top
JUHANI: Lähtekäämme tästä hirmuisesta paikasta. Tuoltahan leimuaa tänne palo kuin kadotuksen pätsi, ja tuolta kalustaa kiven kyljestä nuo silmätkin niin surkeasti päällemme. Tietäkää, että juuri Aapon kertomus niistä kissan-silmistä saattoi matkaan tämän ravistuksen selkäluissamme. Mutta lähtekäämme liesuun, ja älköön kukaan meistä unohtako pussiansa ja aapistoansa. Pois veljet! Tammistoon marssitaan Kyöstin luokse, Kyöstin luokse Herran avulla, ja siitä huomenna kotia, jos eletään. Mennään nyt! JUHANI: Kommt, laßt uns diesen Schreckensort verlassen. Dort drüben flammt es ja wie im Feuerofen der Verdammnis, und die Augen an dem Stein flimmern auch so kläglich nach uns. Wißt, daß uns nur Aapo mit seiner Geschichte von den Katzenaugen diesen Schauder ins Rückgrat gejagt hat. Nun aber die Beine unter die Arme genommen, und vergesse ja keiner seinen Sack und seine Fibel. Fort, Bruder, wir marschieren zum Kyösti nach Tammisto, mit Gottes Hilfe zum Kyösti, und von dort morgen nach Hause, wenn wir noch leben. Los jetzt! 03323
Bottom
03324
Top
LAURI: Mutta kohta on niskassamme roima sade ja kastummepa kuin rotat. LAURI: Wir kriegen aber gleich einen Schutt auf die Jacke und werden naß wie die Ratten. 03324
Bottom
03325
Top
JUHANI: Anna kastua, anna kastua! Saatiinhan vielä armo. Mennään nyt! JUHANI: Immer naß werden lassen! Wir haben ja noch Gnade gefunden! Los jetzt! 03325
Bottom
03326
Top
He riensivät pois, astellen kiivaasti toinen-toisensa jäljestä, joutuivat pian santaiselle tielle ja teroittivat suuntansa kohden Tammiston taloa. Tulen iskussa ja jyrinässä, joka monialle kiiriskeli taivaan alla, he käyskelivät hetken, kunnes rupesi heitä valelemaan rankka sade. Silloin tuimensivat he käymisensä juoksuksi ja lähenivät »Kulomäen kuusta», joka, korkeutensa ja tuuheutensa tähden kuuluisa, seisoi juuri maantien varrella suojana monelle sateessa kulkevalle. Tämän juurelle veljekset istuivat kuuron kestäessä ja pauhatessa valtaisen kuusen; mutta koska ilma yleni, jatkoivat he kulkunsa taas. Asettuipa luonto, tuuli taukosi, pilvet pakenivat ja kelmeänä kohosi kuu metsän latvoisa ylös. Ilman kiirettä ja huolta astelivat jo veljeksetkin läiskyvällä tiellä. Sie eilten von dannen, einer hinter dem ändern, kamen bald auf die sandige Straße, und dann ging es in Richtung des Gehöftes Tammisto weiter. Unter dem Zucken der Blitze und dem Dröhnen des Donners, der nach allen Seiten die Luft durchrollte, wanderten sie eine Zeitlang, bis ein heftiger Platzregen begann. Da setzten sie sich in Trab und näherten sich bald der Kulomäki- Fichte, die, wegen ihrer Höhe und Dichte berühmt, unmittelbar an der Landstraße stand und schon manchem Wandrer als Schutzdach gedient hatte. Auf ihrer Wurzel saßen die Bruder, solange der Schauer währte und es in dem mächtigen, Baume toste. Als sich das Wetter aber aufklärte, setzten sie ihren Weg fort. Die Natur beruhigte, der Wind legte sich, die Wolken flohen, und bleich stieg der Mond über den Wipfeln des Waldes empor. Ohne Eile und Angst wanderten nun auch die Brüder die plätschernde Straße dahin. 03326
Bottom
03327
Top
TUOMAS: Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen, tuo leimaus ja jyrinä. TUOMAS: Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen, tuo leimaus ja jyrinä. 03327
Bottom
03328
Top
AAPO: Siitähän sanoi sokea-eno syntyvän taivaalle tämän kapinan, koska pilvilohkareitten väliin on sijoittunut kuivaa hietaa, tuulenkierrosten nostamana ylös ilmaan. AAPO: Siitähän sanoi sokea-eno syntyvän taivaalle tämän kapinan, koska pilvilohkareitten väliin on sijoittunut kuivaa hietaa, tuulenkierrosten nostamana ylös ilmaan. 03328
Bottom
03329
Top
TUOMAS: Kuinkahan ollee. TUOMAS: Kuinkahan ollee. 03329
Bottom
03330
Top
JUHANI: Mutta lapsenpa mieli yhtäkin kuvailee. Kuinkaspa ennen tuonpäiväisenä paitaressuna aattelin ukkosesta minä? Jumalahan, näetkös, silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja, ja tulta iski kivinen tie ja pyörän rautainen kenkä. Hähhäh! Lapsella on lapsen mieli. JUHANI: Mutta lapsenpa mieli yhtäkin kuvailee. Kuinkaspa ennen tuonpäiväisenä paitaressuna aattelin ukkosesta minä? Jumalahan, näetkös, silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja, ja tulta iski kivinen tie ja pyörän rautainen kenkä. Hähhäh! Lapsella on lapsen mieli. 03330
Bottom
03331
Top
TIMO: Entäs minä? Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin, koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä, tapsuttelin, tapsuttelin paitatilkku päällä. Jumala jyrää peltoansa, aattelin minä, jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa, ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee pulskin ruunan pullea reisi, niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän, koska sitä pyhkeilemme. Niin, olivatpa nämät mietteitä. TIMO: Entäs minä? Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin, koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä, tapsuttelin, tapsuttelin paitatilkku päällä. Jumala jyrää peltoansa, aattelin minä, jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa, ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee pulskin ruunan pullea reisi, niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän, koska sitä pyhkeilemme. Niin, olivatpa nämät mietteitä. 03331
Bottom
03332
Top
SIMEONI: Aattelinpa lapsena ja aattelen vielä: taivaan leimaus ja jyrinä on ilmoittava Jumalan vihaa syntisiä kohtaan maan päällä; sillä ihmisten synnit ovat suuret, lukemattomat kuin santa meressä. SIMEONI: Aattelinpa lapsena ja aattelen vielä: taivaan leimaus ja jyrinä on ilmoittava Jumalan vihaa syntisiä kohtaan maan päällä; sillä ihmisten synnit ovat suuret, lukemattomat kuin santa meressä. 03332
Bottom
03333
Top
JUHANI: Tosin tehdään täällä syntiä, sitä ei taida kieltää, mutta kylläpä täällä syntistäkin oikein suolassa ja pippurissa keitetään. Poikani, muisteleppas kouluretkeämme ja mitä sen kestäessä koimme. Lukkarihan meitä kynsi ja pöllytti kuin haukka; sen tunnen vielä ja puren hammasta, mun poikaseni. JUHANI: Tosin tehdään täällä syntiä, sitä ei taida kieltää, mutta kylläpä täällä syntistäkin oikein suolassa ja pippurissa keitetään. Poikani, muisteleppas kouluretkeämme ja mitä sen kestäessä koimme. Lukkarihan meitä kynsi ja pöllytti kuin haukka; sen tunnen vielä ja puren hammasta, mun poikaseni. 03333
Bottom
03334
Top
Mutta kului öinen tie ja läheni Tammiston talo, johon veljekset astuivat vakaasti sisään, ja Kyösti rakensi heille oivalliset sijat. Tämä Kyösti, mies jykevä kuin hirsi, oli talon ainoa poika, mutta ei mielinyt koskaan astua isännyytensä valtaan, vaan tahtoipa hän aina oleskella oloillansa, itseksensä. Oli hän myös kerran käyskellyt kuin riiviössä pitkin kyliä, saarnaten ja huutain; ja tähän tilaan, niinkuin kerrotaan, saattoi hänen tuumaukset uskon asioissa. Ja koska hän viimein tuosta selkeni, oli hän taasen muutoin sama kuin ennenkin, mutta ei nauranut hän milloinkaan enään. Ja se kummallinen kohta myös tapahtui, että hän piti tästälähin parhaina ystävinänsä Jukolan veljeksiä, joita hän tuskin oli tuntenutkaan ennen. Tämänpä miehen luoksi nyt astuivat veljekset ottamaan kortteeriansa yöksi. Der nächtliche Weg verlief, und es näherte sich der Tammistohof, den die Brüder festen Schrittes betraten, und Kyösti machte ihnen ein prächtiges Lager zurecht. Dieser Kyösti, ein Mann, kräftig wie ein Baumstamm, war der einzige Sohn des Gehöfts, aber er hatte keine Lust, es als Hofwirt zu regieren, sondern wollte immer, so wie jetzt, für sich leben. Einmal war er auch in einem Anfall von Besessenheit predigend und schreiend in den Dörfern herumgestreift. In diesen Zustand hatten ihn, wie man sich erzählte, seine Grübeleien über Glaubenssachen gebracht. Und als es schließlich klar in ihm geworden, war er sonst wieder derselbe wie vorher; nur lachte er nie mehr. Und etwas Merkwürdiges geschah auch, daß fortan die Jukolabrüder, die er früher kaum gekannt hatte, seine besten Freunde wurden. In das Haus dieses Mannes traten nun die Brüder, um sich für die Nacht einzuquartieren. 03334
Bottom

Luku 04 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
04001
Top
Seuraavana päivänä lähenivät Jukolaiset kotoansa taas, astellen toinen toisensa jäljestä. Mutta viheliäinen oli heidän muotonsa: vaatteensa pahoin revityt, kasvonsa kirjavat mustelmista ja haavoista. Juhanilta, joka vaelsi edellä, oli vasen silmä isketty melkein umpeen, kovin olivat turpuneet Aapon huulet, Timon otsasta oli puhjennut ulos ankara sarvi, ja ontuen käyskeli Simeoni toisten perässä. Pää heiltä kaikilta oli pahoin pehmitetty; ja mikä oli käärinyt sen ympäri tyhjennetyn eväspussinsa, mikä temmaisnut mekostansa ryysyjä haavoillensa. Tällaisessa tilassa palasivat kouluretkeltänsä; ja riensivät heitä vastaan koiransa Killi ja Kiiski, iloisesti liehakoiten. Mutta veljekset eivät juuri jaksaneet osoitella hyväilystä takaisin uskollisia vartijoitansa kohtaan. Am folgenden Tage näherten sich die Jukolabrüder wieder im Gänsemarsch ihrem Elternhaus. Aber ihr Äußeres war jammererregend: die Kleider entsetzlich zerrissen, die Gesichter mit blauen Flecken und Wunden bunt bemalt. Juhani, der voranschritt, war das linke Auge geschunden, daß er kaum sehen konnte, dick waren Aapos Lippen aufgeschwollen, auf Timos Stirn knospte ein großes Horn, und Simeoni hinkte halblahm hinter den ändern drein. Der Kopf war ihnen geweicht worden; und der eine hatte sich den geleerten Quersack darum gewickelt, der andere hatte Fetzen aus seinem Kittel über die Wunden gedeckt. In solcher Verfassung kehrten sie von ihrem Schulgang zurück, und freudig wedelnd eilten ihnen ihre Hunde Killi und Kiiski entgegen. Aber sie waren nicht imstande, ihren treuen Wächtern die Liebkosungen nach Gebühr zu erwidern. 04001
Bottom
04002
Top
Mutta ken oli heidän kanssaan näin pahoin menetellyt? Ken oli voinut näin masentaa Jukolan vahvat veljekset? Olihan tämä Toukolaisten kostotyö. He, saatuansa tiedon Jukolaisten viipyvän Tammistossa, yhtyivät liittoon kahdenkymmenen miehen voimalla ja kätkivät itsensä tien varrelle pensastoon vartomaan vihamiehiänsä. Siinä he kauan torkkuivat ja vartoivat, kourissa jykevät aseet. Mutta viimein, koulumiesten lähetessä, karkasivat liittolaiset heidän päällensä tulisella vauhdilla, tien molemmilta puolilta he rynkäsivät päin, ja nousi hirveä seiväsleikki, jossa veljekset piestiin pahoin. Mutta ilmaiseksi eivät Toukolaisetkaan taistelosta seljinneet, vaan tunsipa monikin huimauksella veljesten nyrkkien vaikutuksen. Kaksi heistä kannettiin pyörtyneinä kotiansa: Kuninkalan Eenokki ja Kissalan Aapeli. Ja paistoi silloin Aapelin pääkallo niskasta aina otsaan asti, paistoi kuin tinakannun pohja. Julianin koura oli tehnyt tämän töykeän raivaustyön. Wer aber war so übel mit ihnen umgegangen? Wer hatte die starken Jukolabrüder dermaßen überwältigen können? Es war der Racheakt der Burschen von Toukola gewesen. Als sie erfahren hatten, daß die Bruder in Tammisto weilten, taten sich zwanzig von ihnen zusammen und legten sich in einem Gebüsch an der Landstraße auf die Lauer. Dort saßen sie lange Zeit duselnd und warteten mit ihren schweren Waffen. Als aber endlich die Schulgänger herankamen, da stürzten sich die Verschworenen mit aller Wucht über sie her, rückten von beiden Seiten der Straße auf sie los, und es erhob sich ein mörderischer Kampf mit Knütteln, in dem die Brüder arg gestäupt wurden. Leer gingen die Burschen von Toukola jedoch auch nicht aus, vielmehr verspürte manch einer schwindelnd die Wirkung der brüderlichen Fäuste. Zwei wurden bewußtlos nach Hause getragen: der Kunin-kala-Eenokki und der Kissala-Aapeli. Und es glänzte Aapelis Schädel vom Nacken bis hinauf zur Stirn, glänzte wie der Boden einer Zinnkanne. Juhanis Faust hatte diese derbe Rodearbeit verrichtet. 04002
Bottom
04003
Top
Mutta viimeinpä toki istuivat veljekset kotonsa avarassa tuvassa, väsyneinä kovin. Endlich aber saßen die Brüder zum Umsinken müde in der geräumigen Stube ihres Hauses. 04003
Bottom
04004
Top
JUHANI: Kenen vuoro on lämmittää sauna? JUHANI: Wer ist an der Reihe, die Badestube zu heizen? 04004
Bottom
04005
Top
TIMO: Onhan se minun. TIMO: Ich wohl. 04005
Bottom
04006
Top
JUHANI: Lämmitä se sitten että kiukaat rymisee. JUHANI: Dann heize sie, daß der Ofen kracht. 04006
Bottom
04007
Top
TIMO: Parastani tahdon koettaa. TIMO: Ich will versuchen, was ich kann. 04007
Bottom
04008
Top
JUHANI: Tee se aika-mekosta, sillä haavamme tarvitsevat löylyä; totisesti! Mutta sinä, Eero, käyppäs Routiosta tuoppi viinaa, jonka hinnaksi määrään korvestamme parhaan hirren. Tuoppi viinaa! JUHANI: Machs gehörig, denn unsre Wunden brauchen wahrhaftig ein Bad! Aber Eero, du holst von Routio ein Quart Schnaps, er soll den besten Stamm aus unserm Bruchwald dafür haben. Ein Quart Schnaps! 04008
Bottom
04009
Top
SIMEONI: Siinähän ehkä liiaksikin. SIMEONI: Das ist doch vielleicht zuviel. 04009
Bottom
04010
Top
JUHANI: Se tuskin riittää rasvoiksi seitsemälle miehelle. Onhan tässä, Herran tieten, haavoja kuin tähtiä taivaalla; ja kovin kivistää ja potkii tämä silmä, mutta kovemmin vielä sappi ja sydän täällä sisussa. Mutta kaikki hyvin, kaikki hyvin! Jukolan Jussi ei ole kuollut vielä. JUHANI: Es wird knapp genügen, um sieben Männer einzufetten. Hier sind ja, weiß Gott! so viel Wunden wie Sterne am Himmel. Mir juckts und zuckts schlimm in dem Auge, aber noch schlimmer da drin im Herzen und in der Galle. Aber einerlei, einerlei! Jukola-Jussi ist noch nicht tot. 04010
Bottom
04011
Top
Ilta tuli, alakuloinen syyskuun ilta, Eero toi Routiosta viinan ja Timo saattoi sanoman, että sauna oli valmis; ja muuttui hieman leppeämmäksi veljesten äkeä mieli. Läksivät he kylpemään ja löylyä heitti Timo, paukahtelivat kiukaan mustettuneet kivet ja pilvenä kiiriskeli kuuma höyry ympäri saunaa. Kaikin voimin käytteli nyt kukin mäihäpehmeätä, ihanata lehtivihkoansa, he kylpivät ja hautelivat haavojaan, ja kauas kuului saunasta vihtain vinha mätkinä. Es brach der Abend an, ein schwermütiger Septemberabend. Eero brachte den Schnaps aus dem Rou-tiohof, und Timo meldete, daß die Badestube bereit sei. Und nun wurde es den Brüdern ein wenig sanfter ums ergrimmte Herz. Sie gingen zum Baden, und Timo warf das Wasser auf den Ofen. Die geschwärzten Steine knallten, und der heiße Dampf wogte wie eine Wolke durch den Raum. Mit aller Kraft handhabte jetzt jeder seinen saftigweichen, köstlichen Laubquast; sie wuschen und bähten ihre Wunden, und weithin drang aus der Badestube das eifrige Klatschen der Quäste. 04011
Bottom
04012
Top
JUHANI: Saavatpa nyt haavamme sen turkin-polskan. Saunanlöyly, sehän sairaan ruumiin ja sielun paras lääke täällä. Mutta kirveleepä silmä kuin peeveli! No kirvele ja karvele, sitä tuimemmin annan sinulle kuumuutta niskaan. Kuinka on turpas laita, Aapo? JUHANI: Nun kriegen unsre Wunden eine tüchtige Türkenpolka. Solcher Dampf ist doch die beste Arznei für Leib und Seele, die es gibt. Aber das Auge brennt wie der Teufel! Na, brenn dich nur satt, um so schärfer bekommst du die Hitze auf den Pelz. Was macht denn dein Rüssel, Aapo? 04012
Bottom
04013
Top
AAPO: Sulaapa tuo vähitellen. AAPO: Der taut allmählich auf. 04013
Bottom
04014
Top
JUHANI: Hutkiele ja nuiji sitä kuin Ryssä koniansa, niin kyllähän pehmiää. Mutta uutta löylyä, Timo, koska on virkas tänä iltana meitä palvella.--Kas niin, poikaseni! Annappas tulla vaan. Onpas siellä kuumaa, onpas siellä kuumaa! Sillä lailla, sinä vekama-veljeni! JUHANI: Pritsch und verwalk ihn wie der Panje seinen Gaul, dann wird er schon weich werden. Aber neuen D^mpf, Timo, es ist ja heut abend dein Amt, uns zu bedienen. — Siehst du, so, mein Junge! Immer feste! Hu, was ist das heiß, was ist das heiß! So ists gut, du Schlawiner! 04014
Bottom
04015
Top
LAURI: Ottaa kynsiin. LAURI: Es brennt einem schon in den Krallen. 04015
Bottom
04016
Top
JUHANI: Saakootpa kynnet kyytinsä myös. JUHANI: Die müssen auch ihr Teil haben. 04016
Bottom
04017
Top
AAPO: Herkene jo heittämästä, poika; onpa muutoin tiemme täältä ulos joka miehen. AAPO: Laß nach mit dem Schütten, Junge, sonst müssen wir alle hinaus. 04017
Bottom
04018
Top
EERO: Kiittäkäämme häntä vähän vielä, ja olemmepa kartena pian. EERO: Wollen ihm noch ein bißchen danken, dann sind wir bald verkohlt. 04018
Bottom
04019
Top
JUHANI: Olkoon jo kylliksi, Timo. Äläppäs heitä enään. Älä helvetissä heitä enään!--Lähdetkö alas, Simeoni? JUHANI: Laß es genug sein, Timo. Schutte nichts mehr! — Gehst du hinunter, Simeoni? 04019
Bottom
04020
Top
SIMEONI: Lähdenpä minä poloinen poika. Ja ah, jos tietäisitte miksi! SIMEONI: Ich geh hinunter, ich Elendswurm. Ach ja, wißt ihr, warum? 04020
Bottom
04021
Top
JUHANI: Sanoppas. JUHANI: Nun! 04021
Bottom
04022
Top
SIMEONI: Muistele, ihminen, kadotuksen pätsiä ja rukoile yöt ja päivät. SIMEONI: Denk an den Feuerofen der Verdammnis, Mensch, dann betest du Tag und Nacht. 04022
Bottom
04023
Top
JUHANI: Mitä hulluja! Salli ruumiis saada jos se niin tahtoo; sillä jota kuumempi löyly, sitä parempi sen parantava vaikutus ja voima. Kylläs sen tiedät. JUHANI: Unsinn! Gönn deinem Leib, was er haben will. Denn je heißer der Dampf, desto größer seine heilende Wirkung und Kraft. Das weiß man doch. 04023
Bottom
04024
Top
SIMEONI: Kenen tämä lämmin vesi tässä ämpärissä kiukaan juurella? SIMEONI: Wem gehört denn das warme Wasser dort in dem Eimer beim Ofen? 04024
Bottom
04025
Top
JUHANI: Se on minun, sanoi seppä tupaansa. Älä koske siihen. JUHANI: Das ist mein, laß die Hand von der Butter. Rühr sie nicht an. 04025
Bottom
04026
Top
SIMEONI: Otanpa siitä pienen lirauksen. SIMEONI: Ich nehm mir nur ein kleines Tröpfchen. 04026
Bottom
04027
Top
JUHANI: Älä, veikkonen veli-kulta, muutoin on paha. Miksi et lämmittänyt itsellesi? JUHANI: Ja nicht, Liebster, Bester, sonst gehts schlimm. Weshalb hast du dir keins gewärmt? 04027
Bottom
04028
Top
TUOMAS: Mitä tuossa turhia ärhentelet? Otahan minun sangostani, Simeoni. TUOMAS: Was keifst du denn da wieder? Nimm dir aus meinem Zuber, Simeoni. 04028
Bottom
04029
Top
TIMO: Taikka minun, tuossa parven rappusen alla. TIMO: Oder aus meinem, dort unter der Pritschentreppe. 04029
Bottom
04030
Top
JUHANI: Ota sitten vaikka minunkin ämpäristäni, mutta jätäppäs ainakin puolet jäljelle. JUHANI: Dann nimm nur auch aus meinem, aber laß mir wenigstens die Hälfte übrig. 04030
Bottom
04031
Top
LAURI: Eero! Sinä riivattu, katso etten viskaise sinua parvelta alas. LAURI: Eero! du verfluchter Bengel, paß auf, ich schmeiße dich gleich von der Pritsche runter. 04031
Bottom
04032
Top
AAPO: Mitä konsteja ja koukkuja on teillä siellä nurkassa, te kaksi? AAPO: Was für Krakeel macht ihr denn da in der Ecke? 04032
Bottom
04033
Top
JUHANI: Mitä närinää siellä? Häh? JUHANI: Was ist das für ein Gezänk? He? 04033
Bottom
04034
Top
LAURI: Toista selkään puhaltelee. LAURI: Er bläst einem in den Rücken. 04034
Bottom
04035
Top
AAPO: Siivosti vaan, Eero! AAPO: Immer artig, Eero! 04035
Bottom
04036
Top
JUHANI: Heh, vihakiiski. JUHANI: He, du Stichling! 04036
Bottom
04037
Top
SIMEONI: Eero, Eero, eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta. Muistele Hemmolan Juhoa, muistele Hemmolan Juhoa! SIMEONI: Eero, Eero, gibt dir denn nicht die sengende Hitze des Dampfes einen Gedanken an das Höllen-feuer ein? Denk an den Hemmola-Hans! 04037
Bottom
04038
Top
JUHANI: Hänpä tautivuoteellansa näki sen tulisen järven, josta hän kerran vielä pelastettiin, ja siitä syystä, niinkuin hänelle sanottiin, että hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä.--Mutta päivänkö valo tuolta kiiltää läpi nurkan? JUHANI: Der sah auf seinem Krankenlager den feurigen See, vor dem er noch gerettet wurde, weil er, wie man ihm sagte, auf der Badestubenpritsche immer an die Hölle gedacht hatte. — Aber schimmert denn dort das Tageslicht durch die Ecke? 04038
Bottom
04039
Top
LAURI: Kirkkaan päivän. LAURI: Das helle Tageslicht. 04039
Bottom
04040
Top
JUHANI: O peto! sauna veisaa viimeistä värssyänsä. Sentähden olkoon isännyyteni ensimmäinen pyrkimys uusi sauna. JUHANI: Brr! Die Badestube pfeift auf dem letzten Loch. Deshalb sei das erste Streben meiner Hausherrenschaft eine neue Badestube. 04040
Bottom
04041
Top
AAPO: Uusihan tässä kyllä tarvitaan. AAPO: Ja, die könnten wir brauchen. 04041
Bottom
04042
Top
JUHANI: Uusi, uusi ilman kieltoa. Saunaton talo ei käy laatuun sekä kylpemisen että emännän ja muonamiesten muijien lasten-saamisen tähden. Niin, ryöhäävä sauna, haukkuva halli, kiekuva kukko ja naukuva kissa, nehän oivan talon tunnusmerkkejä ovat. Niin, onpa sillä tekemistä ja puuhaa, joka meidän talon vastaanottaa.--Tarvittaisiinpa hieman taasen löylyä, Timo. JUHANI: Eine funkelnagelneue, ohne Widerrede. Ein Hof ohne Badestube taugt nichts, einmal wegen des Badens und dann, wenn die Hausfrau und die Einliegerfrauen Kinder kriegen. Eine qualmende Badestube, ein bellender Köter, ein krähender Hahn und eine miauende Katze, das sind die Kennzeichen eines guten Hofes. Ja, wer unsern Hof übernimmt, hat zu arbeiten und zu schuften. — Wir könnten wohl noch ein bißchen Dampf brauchen, Timo. 04042
Bottom
04043
Top
TIMO: Saaman pitää. TIMO: Den sollt ihr haben. 04043
Bottom
04044
Top
SIMEONI: Mutta muistelkaamme, että on lauvantai-ilta. SIMEONI: Aber denkt dran, daß wir Samstagabend haben. 04044
Bottom
04045
Top
JUHANI: Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Hirvittävä tapaus! JUHANI: Und aufgepaßt, daß nicht bald unser Fell auf dem Balken hängt wie jener Magd ihres. Eine entsetzliche Geschichte! 04045
Bottom
04046
Top
SIMEONI: Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa, vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Käytiinpä häntä etsimään; mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty, olivatpa siinä hiukset, silmät, korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä. _ Simeoni: Das Mädchen ging ja nie rechtzeitig mit den ändern in die Badestube, sondern schusserte und pusselte immer erst da herum, wenn die ändern schon schliefen. Aber eines schönen Samstagabends blieb sie länger als sonst. Man ging und sah nach, und was fand man da von ihr? Bloß die Haut auf dem Balken. Und die war wirklich meisterlich gebalgt, die Haare, die Augen, die Ohren, der Mund und sogar die Nägel waren noch dran. 04046
Bottom
04047
Top
JUHANI: Olkoon se tapaus meille... Kas, kas, kuinka vihaisesti tuo selkäni ottaa löylyä! Niinkuin et olis saanut maistaa vihtaa sitten uuttavuotta. JUHANI: Mag uns das zur ... Seht doch nur mal wie wütend mein Buckel den Dampf einsaugt; wie wenn er seit Neujahr den Quast nicht geschmeckt hätte. 04047
Bottom
04048
Top
LAURI: Mutta kuka oli hänen nylkenyt? LAURI: Wer hatte sie denn aber so abgezogen? 04048
Bottom
04049
Top
TIMO: Kuka; kysy sitä. Kukas muu kuin se... TIMO: Wer?! Frag mal. Wer wohl anders als der ... 04049
Bottom
04050
Top
JUHANI: Pää-ukko. JUHANI: Gottseibeiuns! s- 04050
Bottom
04051
Top
TIMO: Niin. Hän, joka käy ympäri kuin kiljuva peura.--Kauhea tapaus! TIMO: Ja, er, der herumgeht wie ein brüllendes\]R.en-tier V- Hu, wie gräßlich! ' 04051
Bottom
04052
Top
JUHANI: Pistäppäs, Timo-poika, tuo paitani tuolta orrelta kouraani. JUHANI: Hör, lieber Timo, reich mir doch mein Hemd dort vom Balken. 04052
Bottom
04053
Top
TIMO: Ja tämäkö? TIMO: Dies hier? 04053
Bottom
04054
Top
JUHANI: Noh! Eeron tilkkusta hän tarjoo tässä miehelle. Voi sinua!--Tuo keskimmäinen tuossa. JUHANI: Na! Eeros Fetzen bietet er einem Mann an! O weh! — Das dort in der Mitte. 04054
Bottom
04055
Top
TIMO: Ja tämäkö? TIMO: Dies hier? 04055
Bottom
04056
Top
JUHANI: Siinähän aikamiehen mekko. Tattis vaan.--Kauhea tapaus, sanon minäkin, mentyäni vielä äskeiseen. Mutta olkoon se meille muistimeksi, että »aatosta juhla korkein».--Nyt peskäämme itsemme puhtaiksi kuin olisimme lähteneet napamuijan nopsista kourista; ja sitten tupaan paita kainalossa, ja tulehtunut ruumis saakoon niskaansa oikein raikasta ilmaa.--Mutta luulenpa, tuo silmä-kulta kuultelee hieman. JUHANI: Ja, das ist doch ein Männerkittel. Sollst bedankt sein. — Entsetzlich, sage ich auch, um noch mal drauf zurückzukommen. Aber das mag uns immer daran erinnern, daß »der Vorabend das Höchste am Fest« ist. —Jetzt waschen wir uns so rein, wie wenn wir unter den flinken Händen der Hebamme hervorgekommen wären. Und dann mit den Hemden unterm Arm in die Stube, denn der erhitzte Körper muß richtig frische Luft haben. — Ich glaube übrigens, mein Goldauge fängt langsam an, sich zu fügen. 04056
Bottom
04057
Top
SIMEONI: Mutta eipä kuultele tuo jalkani, vaan särkee ja mojoo kuin kiehuvassa mujussa. Mihin joudun sen kanssa, minä kurja? SIMEONI: Mein Bein da fügt sich aber nicht. Das beißt und zwickt, wie wenns in zischender Asche steckte. Was soll ich armer Kerl nur damit anfangen? 04057
Bottom
04058
Top
EERO: Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta, ja sitten kiitä Luojaas, joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut», niinkuin luemme ehtoorukouksessa. EERO: Leg dich hübsch schlafen, wenn wir in der Stube sind, und bete um eine Beinsalbe, und dann danke deinem Schöpfer, der dich heute behütet hat, »daß du nicht mit dem Fuß an einen Stein gestoßen bist«, wies im Abendsegen heißt. 04058
Bottom
04059
Top
SIMEONI: Minä en kuule sinua, minä en kuule. SIMEONI: Ich hör nicht, was du sagst, ich hör nicht. 04059
Bottom
04060
Top
EERO: Rukoile sitten korvarasvaa myös. Mutta astuppas jo liikkeille, jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi. EERO: Dann bete auch um Ohrensalbe. Aber setz dich nun in Bewegung, sonst fällst du hier dem Satan noch in die Klauen. 04060
Bottom
04061
Top
SIMEONI: Korvani ovat sinua kohtaan ummessa, ummessa hengellisellä tavalla. Ymmärrä, ihminen! SIMEONI: Meine Ohren sind taub für dich, taub auf geistliche Weise. Verstehst du, Mensch! 04061
Bottom
04062
Top
EERO: Tule nyt, onpa muutoin pian nahkasi orressa, ja oikein ruumiillisella tavalla. EERO: Komm nur, sonst liegt deine Haut auch bald auf dem Balken, und richtig auf fleischliche Weise. 04062
Bottom
04063
Top
Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tupaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivun-kuori. Tultuaan sisään, istuivat he levähtämään hetkeksi, hellittäen hikeä runsaasti; ja siitä pueskelivat he vähitellen päällensä. Mutta Juhani rupesi nyt keittämään rasvoja koko haavoitetulle veljeskunnalle. Hän asetti tulelle vanhan, malmisen ja varrettoman pannun, kaatoi siihen tuopin viinaa ja viinaan sekoitti hän kaksi korttelia kruutia, korttelin tulikivi-jauhoja ja suoloja saman verran. Ja koska tämä oli kiehunut noin tunnin, nosti hän keitoksen jähtymään, ja rasva, pikimustan vellin kaltaisna, oli valmis. Haavojansa, varsinkin niitä, jotka löytyi heidän päissään, voitelivat he tällä voiteella ja pyhkäisivät uutta, keltaruskeata tervaa päälle. Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi; niin karvasteli haavoissa ankara lääke. Mutta Simeoni rakensi ehtoollisen, kantoi pöytään seitsemän reikäleipää, kuivan naudan-kontan ja harjallisen pöytyrin naurishautaa. Mutta ruoka tänä iltana ei kovin heille maistanut, vaan pianpa siirtyivät he pöydästä, riisuivat päältänsä ja painuivat alas vuoteillensa. Nackt und glühendheiß traten sie aus der Badestube in das Haus, und ihre Körper waren rot wie sonnverbrannter Birkenbast. Drinnen setzten sie sich nieder, um eine Weile zu verschnaufen, und reichlich brach ihnen der Schweiß hervor; und dann zogen sie sich gemächlich an. Juhani aber begann für die ganze verwundete Brüderschaft eine Salbe zu kochen. Er setzte eine alte stiellose Metallpfanne auf das Feuer, goß das Quart Branntwein hinein und schüttete in diesen zwei Achtel Schießpulver, ein Achtel Schwefelmehl und ebensoviel Salz. Und nachdem dies etwa eine Stunde gekocht hatte, hob er das Gebräu zum Kaltwerden ab, und die Salbe, ein pechschwarzer Brei, war fertig. Sie salbten damit ihre Wunden, besonders die am Kopf, strichen frischen, gelbbraunen Teer darüber. Und da bissen sie die Zähne zusammen, und ihre Gesichter wurden fürchterlich schwarz, so sehr brannte die beizende Medizin in den Wunden. Simeoni aber machte das Abendessen zu-' recht, brachte sieben Ringbrote, eine gedörrte Rinderkeule und eine gehäufte Schüssel Rüben auf den Tisch. Doch die Mahlzeit wollte ihnen an diesem Abend nicht recht schmecken, sondern bald standen sie vom Tisch auf, zogen sich aus und sanken auf ihre Betten. 04063
Bottom
04064
Top
Yö oli pimeä ja kaikkialla vallitsi äänettömyys ja hiljaisuus. Mutta äkisti valkeni avaruus Jukolan ympärillä; sen sauna oli syttynyt tuleen. Sillä kuumaksi oli Timo lämmittänyt harmaakivisen uunin, josta seinä rupesi kytemään ja lomahti viimein liekkiin. Ja niinpä ihanassa rauhassa paloi rakennus tuhaksi, yhdenkään silmän näkemättä. Ja koska aamu koitti, löytyi Jukolan saunasta jäljellä ainoastaan muutama kytevä kekäle ja uunin hohtava raunio. Viimein, puolipäivän aikana heräsivät myös veljekset, nousivat jotenkin raittiimpina kuin menneenä iltana, pukivat päällensä ja rupesivat murkinalle, joka nyt tuntui heille makuisaksi. Kauan he atrioitsivat sanaakaan lausumatta, mutta lopulta nousi juttu tuosta jyrkeästä tapauksesta tiellä Tammiston ja Toukolan välillä. Die Nacht war dunkel, und überall herrschte Ruhe und Schweigen. Aber plötzlich wurde es hell um Jukola; die Badestube hatte Feuer gefangen. Denn Timo hatte den grauen Ofen zu sehr geheizt, die Wand begann zu glimmen und loderte schließlich in hellen Flammen. Und da brannte das Gebäude in aller Stille bis auf den Grund nieder, ohne daß ein Auge es sah. Und als der Morgen graute, war von Jukolas Badestube nichts übrig als einige glimmende Feuerscheite und der glühende Steinhaufen des Ofens. Gegen Mittag erwachten auch schließlich die Brüder, standen, weit frischer als am vorigen Abend, auf, zogen sich an und machten sich an das Frühstück, das ihnen jetzt wohl mundete. Lange Zeit aßen sie, ohne ein Wort zu sagen, aber endlich kamen sie auf den bösen Vorfall auf der Landstraße zwischen Tammisto und Toukola zu sprechen. 04064
Bottom
04065
Top
JUHANI: Aika saunan saimme totisesti; mutta ryöväreinä he karkasivat päällemme seipäillä ja karangoilla. Mutta ah! olisi meillä myös ollut aseet kourissa ja vaara silmissämme varoilla, niin sahattaisiinpa tänäpänä Toukolan kylässä arkunlautoja, ja haudankaivajalla olis työtä. Kissalan Aapelille annoin kuitenkin osansa. JUHANI: Wahrhaftig, wir haben tüchtige Hiebe gekriegt. Aber sie stürzten ja auch wie Banditen mit Knütteln und trockenem Kot über uns her. Ach! hätten wir auch Waffen in den Händen gehabt und hätten die Gefahr voraussehen können, dann würden heute im Dorf Toukola Sargbretter gesägt, und der Totengräber hätte zu tun. Dem Kissala-Aapeli habe ich sein Teil doch gegeben. 04065
Bottom
04066
Top
TUOMAS: Valkea, hiukseton linja juoksi hänen otsaltansa niskaan alas kuin linnunrata syksytaivaalla. TUOMAS: Ein kahler, weißer Strich lief ihm von der Stirn bis ins Genick wie die Milchstraße am Herbst-himmel. 04066
Bottom
04067
Top
JUHANI: Sinä näit sen? JUHANI: Du hasts gesehen? 04067
Bottom
04068
Top
TUOMAS: Minä näin sen. TUOMAS: Ja, ich habs gesehen. 04068
Bottom
04069
Top
JUHANI: Hän on saanut. Mutta muut, muut, Herran Kiesus! JUHANI: Er hat sein Fett. Aber herrjesses! die ändern, die ändern. 04069
Bottom
04070
Top
EERO: Heitä kostamme aina ytimiin asti. EERO: An denen rächen wir uns noch mal bis aufs Mark. 04070
Bottom
04071
Top
JUHANI: Lyökäämme kaikki yksimielisesti päämme yhteen ja nouskoon siitä tuuma verrattomaan kostoon. JUHANI: Gut, laßt uns einmütig die Köpfe zusammenstecken und einen unvergleichlichen Racheplan aushecken. 04071
Bottom
04072
Top
AAPO: Miksi tekisimme ijankaikkiset tuhot? Käykäämme lakiin ja oikeuteen, vaan ei omankäden työhön. AAPO: Wozu denn ewiges Verderben anrichten? Halten wir uns an Gesetz und Recht und nicht an die Gewalt. 04072
Bottom
04073
Top
JUHANI: Ensimmäisen Toukolaisen, jonka saan kynsiini, syön kitaani elävältä nahkoineen ja karvoineen; siinä on laki ja oikeus. JUHANI: Den ersten Kerl aus Toukola, der mir in die Hände fällt, fresse ich mit Haut und Haaren lebendig auf. Das ist Gesetz und Recht. 04073
Bottom
04074
Top
SIMEONI: Kurja veljeni! aiotko sinä koskaan joutua taivaan perilliseksi? SIMEONI: Armer Bruder, denkst du, jemals in den Himmel zu kommen? 04074
Bottom
04075
Top
JUHANI: Mitä huolin taivaasta, ellen saa nähdä Tuhkalan Matin verta ja rapaa! JUHANI: Was schert mich der Himmel, wenn ich Toukola-Mattis Blut und Wust nicht sehen darf. 04075
Bottom
04076
Top
SIMEONI: Voi hirmu itseäs, voi hirmu! Täytyy itkeä. SIMEONI: Gott, wie schrecklich, wie schrecklich! Ich möchte weinen. 04076
Bottom
04077
Top
JUHANI: Itke sinä kissan kuolemasta, vaan älä minun tähteni. Hmmh! Minäpä teen makkaroita. JUHANI: Weine du über den Tod der Katze, aber nicht über mich. Hmmh! Ich mache Wurst aus ihm. 04077
Bottom
04078
Top
TUOMAS: Tämän raatelemisen kostan minä kerran, sen lupaan ja vannon. Susihan miestä näin menettää. TUOMAS: Die Rauferei wird noch mal gerächt, das verspreche und schwöre ich. Ein Wolf geht ja so mit einem Menschen um. 04078
Bottom
04079
Top
JUHANI: Villisusi. Minä vannon saman valan. JUHANI: Ein wilder Wolf. Ich schwöre denselben Eid. 04079
Bottom
04080
Top
AAPO: Se kosto lankee takaisin omalle niskallemme; mutta lain tuomio rankaisee heidät ja palkitsee meidät. AAPO: Solche Rache schlägt auf unsern eignen Nak-ken zurück. Das Gericht aber bestraft sie und belohnt uns. 04080
Bottom
04081
Top
JUHANI: Mutta lain kautta ei tule kärsimään heidän selkänsä näistä haavoista, joita kannamme. JUHANI: Durch das Gesetz wird ihr Buckel niemals für die Wunden büßen, die wir auf uns haben. 04081
Bottom
04082
Top
AAPO: Sitä hullummin heidän kukkaronsa ja kunniansa. AAPO: Um so toller ihr Geldbeutel und ihre Ehre. 04082
Bottom
04083
Top
SIMEONI: Pois mielestämme verinen kosto, ja turvatkaamme lakiin. Niin tahdon, vaikka mieleni kovin kamookin keräjätalon menoa ja hälinää. SIMEONI: Verscheucht die blutige Rache aus euerm Herzen und verlaßt euch aufs Gesetz. So will ichs, wenn mirs auch gewaltig vor dem Wesen und Gelaufe im Gerichtssaal graut. 04083
Bottom
04084
Top
JUHANI: Jos siihen tulee, niin eipä juuri kömmähdy tämä poika siinäkään paikassa. Tosin pamppailee sydän hieman, koska ensi kerran seisomme korkean-oikeuden pöydän edessä, mutta pianpa itsensä röyhistää aika-mies. Muistanpa vielä, oltuani vierasmiehenä Koivulan Kaisa-rukalle, joka etsi elatusta lapsellensa, muistanpa koska komsarjus huusi: »Juhani Juhanin-poika Jukola, Toukolan kylästä!» JUHANI: Wenns wirklich dahin kommt, bin ich auch nicht der Mann, der gleich auf die Nase fällt. Zwar wird uns etwas das Herz bubbern, wenn wir zum erstenmal vor dem Tisch des hohen Gerichts stehen. Aber was ein richtiger Mann ist, der kriegt dann schon Mut. Ich weiß noch, wie ich der armen Koivula-Kaisa als Zeuge beistand, als sie wegen Unterhaltskosten für ihr Kind klagte; weiß noch, wie da der Kommissarius rief: »Juhani Juhanis Sohn Jukola aus dem Dorfe Toukola!« 04084
Bottom
04085
Top
TIMO: »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Minähän olin siellä myös; ja saipa Kaisa lapsellensa isän että paukahti. Minähän olin vierasmiehenä myös, Juhani. TIMO: «Und sein jüngerer Bruder Timotheus!« Ich war ja auch dabei; und Kaisa bekam einen Vater für ihr Kind, daß es flutschte. Ich war ja auch Zeuge, Juhani. 04085
Bottom
04086
Top
JUHANI: Olit, olit. Mutta sielläpä vasta väkeä porstua, porras ja piha täys. Porstuassapa istuin minä ja juttelin Tammiston Kyöstin kanssa, mitä ja kuinka pojan piti la'in edessä lausuman. Hartaasti juuri haastelinkin hänelle, nyppien takkinsa nappia noin, tuolla tavalla, koska komsarjus eli sudenkutsija huusi korkealla äänellä, että kyllä monen silmät ja korvat pöllähtivät pystyyn: »Juhani Juhanin poika Jukola, Toukolan kylästä!» JUHANI: Ja, ja. Aber was wimmelte da die Vorstube, die Treppe und der Hof von Leuten! Ich saß in der Vorstube und redete mit dem Tammisto-Kyösti darüber, was und wie ein Mann vor dem Gesetz sprechen müßte. Ich redete gerade eifrig auf ihn ein und zupfte ihn dabei an den Rockknöpfen — siehst du, so! — da rief der Kommissarius mit lauter Stimme, daß alle ihre Augen und Ohren aufsperrten: »JuhaniJuhanis Sohnjukola aus Toukola!« 04086
Bottom
04087
Top
TIMO: »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Ja saipa, koira vieköön! Kaisa lapsellensa isän. TIMO: »Und sein jüngerer Bruder Timotheus!« Und, hols der Henker! Kaisa bekam einen Vater für ihr Kind. 04087
Bottom
04088
Top
JUHANI: Sai kyllä. JUHANI: Jawohl, jawohl. 04088
Bottom
04089
Top
TIMO: Vaikka ei meitä valallekaan laskettu. TIMO: Obgleich man uns nicht mal schwören ließ. 04089
Bottom
04090
Top
JUHANI: Ei laskettu; tosi; mutta vakava ja vilpitön puheemme vaikutti paljon. JUHANI: Ja, das wohl nicht. Aber unsre ernsten, aufrichtigen Worte haben sehr gewirkt. 04090
Bottom
04091
Top
TIMO: Ja nimemme on kulkenut protokollissa ja suplikaaneissa aina keisariin asti, heh! TIMO: Und unsre Namen in den Protokollen und Eingaben sind bis zum Kaiser gewandert, hehe! 04091
Bottom
04092
Top
JUHANI: Hyvin tietty.--Niin huusi komsarjus, ja silloinpa vähän hetkautti pojan sydänketoissa, mutta pianpa hän perehtyi ja lasketteli suustansa totuuden järkähtämätöntä kieltä kuin apostoli itse, huolimatta koko keräjäkunnan naurusta ja tirskunnasta. JUHANI: Selbstverständlich. — Das rief der Kommissarius, und da zitterte mirs doch etwas in der Herzkammer, aber bald hatte ich mich wieder erholt und ließ die unerschütterliche Sprache der Wahrheit aus dem Munde strömen wie der Apostel selbst, ohne mich durch das Lachen und Losprusten des ganzen Gerichtssprengels irremachen zu lassen. 04092
Bottom
04093
Top
TIMO: Niinhän keräjissä leivotetaan; ja kaikki käy hyvin. Mutta vedetäänpä siellä kuitenkin yhtäkin vetonuoraa ja yksikin vikkelä kampurajalka heitetään. TIMO: Ja, so wird man im Gerichtssaal gezüchtigt, und alles geht wie am Schnürchen. Und doch wird da immer an vielen Stricken gezogen, und pfiffig wird einem manches Bein gestellt. 04093
Bottom
04094
Top
JUHANI: Tosi; mutta oikeus ja totuus kieppaisee itsellensä lopulta väkistenkin voiton monen konstin päästä. JUHANI: So ists. Aber zum Schluß erwischt die Gerechtigkeit und Wahrheit nach manchem Schlich doch den Sieg. 04094
Bottom
04095
Top
TIMO: Monen konstin ja koukun päästä; niin kyllä, ellei itse ilminen peijakas ole asiamiehenä, joka tekee yön päiväksi ja päivän yöksi ja piimäksi mustan tervan.--Mutta yksi asia on yhtä hyvä kuin kaksikin. Miksi ei Jumala asettanut oikeuden ratkaisemista lujemmalle, ja perin pohjin lujalle perustalle täällä? Miksi vierasmiehet, vaikeat tutkinnot ja lainoppineitten koukut? Tämähän mielestäni olis suorin tie oikeuteen ja totuuteen, koska asia näkyy hämäräksi, eikä saata sitä pohtia. Koko keräjäkunta, ja itse tuomari etunenässä, astuu ulos pihalle, jossa komsarjus eli jahtivouti soittaa ankaran suurta koivutorvea, jota kutsuttaisiin keräjätorveksi; sitä hän soittaisi toitottaen muutaman kerran ja pitäen sen kitaa kohden Herran korkeutta. Mutta silloin aukenis taivas ja oikeuden enkeli ilmestyisi kaikelle kansalle, kysyen korkealla äänellä: »mitä komsarjus tahtoo», mutta häneltä kysyisi komsarjus takaisin korkealla, huutavalla äänellä: »onko kannustettu miesi viaton vai syyllinen?» Nytpä kirkastettu enkeli antaisi vastauksen, jonka oikeutta ei kenenkään tarvitsis epäillä ja jonka mukaan tulisi miestä joko päästää Herran huomaan tai sukia oikein aika lailla. Niinpä, luulen minä, kävisi hyvin kuntoon kaikki. TIMO: Nach manchem Schlich und Pfiff. Ja gewiß, wenn nicht der Teufel selber Anwalt ist und die Nacht zum Tag und den Tag zur Nacht und den schwarzen Teer zu Schlickermilch macht. — Aber jede Sache hat zwei Seiten. Warum hat Gott die Entscheidung des Rechts nicht auf einen sichreren, auf einen ein für allemal festen Grund gestellt? Wozu die Zeugen, die schwierigen Verhöre und die Kniffe der Rechtsgelehrten? Nach meiner Ansicht wäre ja dies der geradeste Weg zur Gerechtigkeit und Wahrheit, wenn eine Sache dunkel scheint und man nicht richtig dahinterkommen kann: Der ganze Gerichtshof begibt sich mit dem Richter an der Spitze auf den Hof hinaus, wo der Kommissarius oder Jagdvogt in ein großes Birkenhorn bläst, welches das Gerichts-horn hieße. Damit tutete er mehrere Male, wobei er das offene Ende gegen die Höhe des Herrn hielte. Dann aber müßte sich der Himmel auftun, und der Engel der Gerechtigkeit erschiene allem Volk und fragte mit lauter Stimme: »Was wünscht der Herr Kommissarius?«, der Kommissarius aber fragte ihn mit weithin schallender Stimme: »Ist der Angeklagte unschuldig oder schuldig?« Darauf gäbe der verklärte Engel eine Antwort, an deren Richtigkeit niemand zu zweifeln brauchte und nach der man den Mann entweder Gottes Obhut überlassen oder tüchtig rupfen müßte. Ich glaube, so ließe sich alles gut machen. 04095
Bottom
04096
Top
JUHANI: Miksi niinkään paljon komentoa ja hunööriä? Katsokaapas kuinka minä olen tuumiskellut asiaa. Olisinpa Luojana asettanut näin: Syytetty mies vahvistakoon sanansa valalla, pyhällä valalla, ja jos hän oikein vannoo, niin lähteköön vapaana miehenä marssimaan kotiansa taas, mutta jos häntä miellyttäisi pistää suustansa valheen, niin auetkoon allansa matoinen maa ja nielköön hänen helvettiin alas. Siinähän totuuden suorin tie. JUHANI: Wozu aber so viel Trara und Honneurs? Seht mal, wie ich mir die Sache überlegt habe. Ich hätts als Schöpfer so eingerichtet: Der Angeklagte muß seine Worte mit einem Eid, mit einem heiligen Eid beschwören, und wenn er richtig schwört, soll er als freier Mann heimmarschieren. Fiele es ihm aber ein, eine Lüge aus dem Munde fahren zu lassen, dann sollte sich dies Würmernest von Erde unter ihm öffnen und ihn zur Hölle hinabschlucken. Das wäre ja der geradeste Weg der Wahrheit. 04096
Bottom
04097
Top
AAPO: Se keino voisi käydä päisin, mutta ehkäpä kuitenkin parhain kaikki niinkuin sen kerran asetti itse viisauden Isä. AAPO: Das wäre keine schlechte Lösung. Aber vielleicht ist doch alles so am besten, wie es der Vater der Weisheit einmal verordnet hat. 04097
Bottom
04098
Top
JUHANI: Parhain. Tässä istumme revittyinä, rupisina, silmäpuolina kuin kollikissat maaliskuussa. Onko tämä herttaista? Peeveli! tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alla. JUHANI: Am besten! Jetzt sitzen wir hier zerfetzt, grindig, einäugig wie die läufigen Kater im März. Ist das ein Spaß? Zum Teufel! Diese Welt ist der größte Unsinn, den es unter der Sonne gibt. 04098
Bottom
04099
Top
SIMEONI: Niin on hän asettanut, Herra, sillä hän tahtoo koetella ihmislapsen voimaa uskossa. SIMEONI: So hat Er, der Herr, es eingerichtet; denn er will die Glaubensstärke der Menschenkinder prüfen. 04099
Bottom
04100
Top
JUHANI: Voimaa uskossa. Hän koettelee ja kokee, mutta hänen koetustensa kautta menee sieluja siihen ijankaikkiseen saunaan niinkuin sääksiä vaan; sinne, johon en soisi kannettakaan minä, vaikka syntinen ihminen. JUHANI: Die Glaubensstärke! Er prüft und erprobt, aber bei seinen Prüfereien fahren die Seelen wie die Mucken in die ewige Sauna, wohin ich keine Schlange wünschte, obgleich ich nur ein sündiger Mensch bin. 04100
Bottom
04101
Top
TUOMAS: Kova leikki on tämä elämä ja maailma. Vähänpä on kunkin toivoa niin pienestä osasta kuin Josua ja Kaaleppi kuuden sadan tuhannen miehen seassa. TUOMAS: Das Leben und die Welt sind ein böser Spaß. Gar wenig Hoffnung hat jeder auf einen so kleinen Anteil wiejosua und Kaleb unter sechshunderttausend Männern. 04101
Bottom
04102
Top
JUHANI: Oikein! Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua. JUHANI: Richtig! Was ist also dies Leben? Ein Vor-haus der Hölle. 04102
Bottom
04103
Top
SIMEONI: Juhani, Juhani, malta mieles ja kieles! SIMEONI: Juhani, Juhani! Halt dein Herz und deine Zunge im Zaum. 04103
Bottom
04104
Top
JUHANI: Helvetti valmis, sanon minä, jos oikein pahan pääni päälleni otan. Minäpä täällä olen kärsivä sielu ja Toukolan pojat perkeleitä, haarut kourissa. Häijyjä henkiä ovat ihmiset meitä kohtaan. JUHANI: Eine wahre Hölle, sag ich, wenn ich richtig meinen Kopf aufsetzen soll. Ich bin hier eine geplagte Seele, und die Burschen von Toukola sind Teufel mit Feuergabeln. Die Menschen sind böse Geister gegen uns. 04104
Bottom
04105
Top
AAPO: Astukaammepas hieman omaan poveemme. Ihmisten vihan olemme kenties suureksi osaksi itse virittäneet ja voimassa pitäneet. Muistakaamme kuinka olemme heidän naurismaissaan ja hernehuhdissaan peuhailleet, sotkeneet onkiretkillämme heidän jokirantojensa heinän, ampuneet usein heidän piirittämänsä karhut ja monta muuta sellaista temppua tehneet, huolimatta lain uhkauksista ja omantunnon äänestä. AAPO: Wir wollen doch erst mal ein bißchen in unsre eigne Brust steigen. Den Zorn der Menschen haben wir vielleicht großenteils selber geweckt und geschürt. Habt ihr vergessen, wie wir in ihren Rüben-äckern und Erbsenfeldern gewütet, wie wir beim Fischen das Heu auf ihren Flußufern zerstampft, wie wir öfters die von ihnen umzingelten Bären geschossen und mehr ähnliche Streiche vollfuhrt haben, ohne uns an die Drohungen des Gesetzes und die Stimme unsres Gewissens zu kehren? 04105
Bottom
04106
Top
SIMEONI: Olemmehan vihoittaneet taivaan ja maan. Useinpa ma'ata pannessani ja muistellessani nuoruutemme ilkivaltaisia töitä, pistelee aivan kipeästi kurjaa rintaani tuo omantunnon tulinen miekka, ja tuntuupa kuin kuulisin eriskummallisen kohinan kuin kaukaisen, huokailevan sateen, ja kuin synkeä ääni vielä kuiskaisi minua korvaan: »Jumalan ja ihmisten huokaus Jukolan seitsemän pojan tähden». Tuho uhkaa meitä, veljet, eikä kiillä meille onnen tähti ennen kuin on meidän ja ihmisten väli paremmalla kannalla. Miksi emme siis kävisi pyytämään anteeksi, luvaten tästälähin toisin eleskellä? SIMEONI: Wir haben ja Himmel und Erde gegen uns erbittert. Oftmals, wenn ich mich schlafen lege und an unsre mutwilligen Jugendtaten denke, sticht mir das flammende Schwert des Gewissens erbarmungslos in der armen Brust, und mir ist, als hörte ich ein seltsames Rauschen wie von einem fernen, seufzenden Regen, und als flüsterte mir eine finstere Stimme ins Ohr; »Das ist das Seufzen Gottes und der Menschen über die sieben Söhne von Jukola.« Unheil droht uns, Brüder, uns blinkt kein Stern des Glücks, solange wir nicht besser mit den Menschen stehen. Warum sollen wir sie also nicht um Verzeihung bitten und versprechen, in Zukunft ein andres Leben zu fuhren? 04106
Bottom
04107
Top
EERO: Minä itkisin, jos taitaisin. Simeoni, Simeoni! »ei paljon puutu ettet» ... jaa, ei paljon puutu. »Mutta mene tällä haavalla matkaas». EERO: Ich möchte weinen, wenn ichs könnte. Simeoni, Simeoni! »Es fehlt nicht viel, du wirst mich noch« ja, es fehlt nicht viel. »Aber gehe hin auf diesmal.« 04107
Bottom
04108
Top
SIMEONI: Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään. SIMEONI: Na ja, wartets nur ab. Am Jüngsten Tag werden wirs sehen. 04108
Bottom
04109
Top
TIMO: Kääntyisikö minun pääni anteekspyyntöön? En usko sitä. TIMO: Glaubst du, ich würd den Kopf senken und um Verzeihung bitten? Ichglaubs nicht. 04109
Bottom
04110
Top
TUOMAS: Ei niinkauan kuin korppi on musta. TUOMAS: Nein, nicht, solange die Raben schwarz sind. 04110
Bottom
04111
Top
EERO: »Tuomiolle tullessamme» siis tapahtuu se toimi. Silloinhan on korppi valkea kuin lumi, niinkuin lauletaan iloisen pojan ja kultamuorin veisussa. Kernaasti minun puolestani olkoot viimeiset tuutissa, ennen kuin tässä rukoukseen rupeemme. EERO: Das geschieht dann also »beim Kommen zum Gericht«. Dann sind ja die Raben weiß wie Schnee, wies im Lied vom fröhlichen Knaben und der lieben Mutter heißt. Es muß schon Matthäi am letzten sein, ehe wir hier zu beten anfangen. 04111
Bottom
04112
Top
JUHANI: Usko minua, Simeoni, täällä ei käy kuntoon lakkaamatta katsella kuinka on sielumme laita, alati muistella tuota tulista uumentoa, perkelettä ja pieniä perkeleitä. Sellaiset aatokset joko myllertävät sekaisin miehen pään tai kietovat nuoran hänen kaulaansa.--Noita entisiä hurjapäisyyksiämme on enemmin pidettävä nuoruuden hulluutena kuin synteinä ankarimmassa tarkoituksessa. Ja toiseksi, olenpa tullut siihen uskoon ja vakuutukseen, että täytyy täällä välimmiten ummistaa silmänsä, eikä olla näkevänänsä mitä näkee ja tietävänänsä mitä tietää. Niinpä täytyy täällä miehen, jos hän tahtoo päästä eheällä turkilla elämän huhmaresta ulos.--Olkaa pöllistelemättä; tässä ei tarvita yhtään pöllistystä.--Tarkoitanpa noita pienempiä syntejä Jumalaa kohtaan, vaan ei naapuriani. Naapuri ja lähimmäinen on keikkanokka, näpäkärsä ja tarvitsee oman parhaansa yhtä hyvin kuin minäkin; mutta Jumala on pitkämielinen ja laupias mies, ja antaa viimein aina anteeksi, jos vilpittömästä sydämmestä rukoilemme. Jaa, jaa, minä tarkoitan: ei käy kuntoon aina ja joka paikassa hiuskarvan tarkkuudella vertoa omia töitämme ja pieniä tuommoisia kanaljavikkelyyksiämme Jumalan sanan ja käskyjen rinnalla, vaan parasta pysyä siinä keskivälissä. Törkeitä syntejä tulee meidän karttaa, kaikella muotoa, sanon minä, ja rukoilla silmäin voidetta, mutta niitä pienempiä, nimittäin pienempiä Jumalata kohtaan, ei aina laskea omantunnon ongennokkaan, vaan seistä siinä keskivälissä, keskivälissä. JUHANI: Du kannsts mir glauben, Simeoni, es geht hier nicht immer und ewig nachzusehen, wie es mit unsrer Seele steht, unaufhörlich an diesen Feuer-schlund, an den Teufel und all die kleinen Teufel zu denken. Solche Gedanken werfen einem entweder alles bunt im Kopfe durcheinander oder sie legen einem den Strick um den Hals. — Unsre früheren Torheiten sind eher Jugendeseleien zu nennen als Sunden im strengsten Sinn. Und zweitens bin ich zu der Ansicht und Überzeugung gekommen, daß man hier auf Erden mitunter beide Augen zudrücken und manches nicht sehen muß, was man sieht, und manches nicht wissen, was man weiß. So muß es der Mensch hienieden machen, wenn er mit heiler Haut aus dem Mörser des Lebens herauskommen will. — Ihr braucht mich gar nicht so anzuglotzen, das ist gar nicht nötig. — Ja, ich meine die kleinern Sünden gegen Gott, nicht die gegen den Nachbarn. Der Nachbar und Nächste trägt die Nase hoch und das Maul schief und muß ebensogut Zusehen, wie er sein Schäfchen schert, wie ich; aber Gott ist ein geduldiger und barmherziger Mann und verzeiht uns zuletzt immer, wenn wir mit aufrichtigem Herzen zu ihm beten. Ja, ja, ich meine: es geht nicht, immer und überall unser eignes Tun und solche kleinen Kanaillenstreiche haarscharf mit den Worten und Geboten Gottes zu vergleichen, sondern am besten ist es, sich in der Mitte zu halten. Grobe Sünden müssen wir vermeiden, unter allen Umständen, sage ich, und um Augensalbe beten, aber diese kleinern, das heißt also die kleinern gegen Gott, nicht immer mit dem Angelhaken des Gewissens herausfischen, sondern in der Mitte, mitten in der Mitte bleiben. 04112
Bottom
04113
Top
SIMEONI: Suuri Jumala! noinhan saatana ihmistä korvaan kuiskuttelee. SIMEONI: Großer Gott! So was zischelt ja der Satan dem Menschen ins Ohr. 04113
Bottom
04114
Top
TIMO: Juuri niinkuin Ollin muori viinahimossa pistää tuiskujuttuja Mäkelän emännälle. TIMO: Genau solches Geschwätz, wie es die alte Olli in ihrer Schnapsgier der Frau Mäkelä vorredet. 04114
Bottom
04115
Top
AAPO: Juhani lausui muutaman sanan, joita ihmeellä ja närkästyksellä kuultelin. Veli, niinkö opettaa meitä Jumalan käskyt? Niinkö opetti meitä äitimme? Ei suinkaan! Yksi seisoo Jumalan edessä tuhantena ja tuhannen yhtenä. Mitä siis leksottelet pienemmistä synneistä, mitä keskivälistä, puolustaen kahden herran palvelusta? Sanoppas, Juhani: mikä on synti? AAPO: Juhani hat da einiges gesagt, was ich mit Staunen und Verdruß vernommen habe. Brüder, lehren uns das die Gebote Gottes? Hat uns das unsre Mutter gelehrt? Nimmermehr! Einer ist vor Gott wie tausend und tausend wie einer. Was faselst du da von kleinern Sünden und Mitteldingen? Das heißt ja: zwei Herren dienen. Sage mir doch, Juhani: was ist Sünde? 04115
Bottom
04116
Top
JUHANI: Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni, herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta? »Mikä on synti?» Aih! »Mikä on synti?» Kas kuinka viisaasti kysytty, merkillisen viisaasti. »Onpas siinä päätä, siinä meidän pojassa», onpa tottakin. Niin, kuka enää puhuukaan? »Mikä on synti?» Ahhah! Mikä on totuus? kysyn minä. JUHANI: Was ist Wahrheit? du Salomon von Jukola, Herr Jubelmagister, du Vadder Paavo aus Savo? »Was ist Sünde?« He! »Was ist Sünde?« Was kannst du klug, was kannst du wunderbar klug fragen! »Unser Junge hat nen hellen Kopf«, wahrhaftig. Ja, wer will da noch was? »Was ist Sünde?« Haha! Was ist Wahrheit? frage ich. 04116
Bottom
04117
Top
TUOMAS: Mitä venailet ja koukistelet, poika? Tiedä että oppi, jonka ilmoitit, on pahanhengen oppia. TUOMAS: Was alberst und windest du dich denn so, Mensch. Weißt du, die Lehre, die du verkündest, ist die Lehre des Teufels. 04117
Bottom
04118
Top
JUHANI: Tahdonpa teille kertoa elävän esimerkin, joka puolustaa uskoani lujasti. Muistelkaapas entistä Kirkon-kylän nahkuria. Mies tuli kummiin aatoksiin sielustansa, synnistä ja maailman mammonasta ja rupesi paljon muuttelemaan entistä elämäänsä. Niinpä lakkasi hän äkisti ottamasta vastaan ja antamasta nahkoja sunnuntai- ja juhla-päivinä, huolimatta siitä kuinka tärkeäksi talonpoika katsoi yhden tien ja kaksi asiaa. Turhaanpa varoittelivat häntä ystävänsä, koska huomasivat työn häneltä vähenevän päivä päivältä, mutta hänen virkaveljellensä naapuritalossa ehtimiseen enenevän. Ainapa vaan vastasi hullu mies: »minun kätteni työn Jumala kylläkin siunaa, vaikka oliskin sitä vähemmin, mutta hänen, joka luulee nyt tempaavansa leivänpalan suustani, hänen pitää viimein niittämän kirousta otsansa hiestä, koska ei hän Herran sapattia kunnioita». Niin hän lausuili, kävellen töllötellen pyhäpäivinä virsikirja kourassa, silmät ympyrjäisinä päässä ja tukka pystyssä kuin Pommin Pietarin tukka. Mutta mitenkäs tuossa kävi miehen lopulta? Sen tiedämme. Tulipas piankin hänen käteensä raskain puu, kerjuusauva tuli hänen käteensä, ja hänen tieksensä kruunun pitkä sarka. Nytpä hän käyskelee kylästä kylään, kallistellen lasia, koska vaan taitaa. Kerranpa kohtasin hänen tuolla Kanamäen harjulla tien vieressä; siinä hän istui kelkkansa kaustalla, ja kovin oli päissään kurja mies. Kuinkas on laitanne, karvari? kysyin minä; »on niinkuin on», vastasi hän, kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa?--»Jaksan niinkuin jaksan», lausui hän taasen ja läksi tiehensä, lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. Siinä oli hänen loppunsa. Mutta toinen karvari? Hänpä oikein vasta rikastui ja rikkaana ja onnellisena miehenä kuolikin. JUHANI: Nun, ich will euch ein Beispiel aus dem Leben erzählen, das fest für meinen Glauben spricht. Erinnert ihr euch noch an den Gerber im Kirchdorf? Der Mann kam auf wunderliche Gedanken über die Seele, die Sünde und den weltlichen Mammon und fing danach ein ganz andres Leben an. So hörte er mit einmal auf, an Sonn- und Feiertagen Felle anzunehmen und zurückzugeben, obgleich er ganz genau wußte, wie wichtig es für den Bauern ist, zwei Fliegen mit einer Klappe schlagen zu können. Umsonst warnten ihn seine Freunde, als sie merkten, wie er von Tag zu Tag weniger Arbeit hatte, hingegen sein Kollege im Nachbargehöft immer mehr bekam. Jedesmal hatte der verrückte Mensch die Antwort: »Gott wird das Werk meiner Hände segnen, und wenn es noch weniger würde. Der aber, der da glaubt, mir den Bissen Brot vor dem Munde wegzuschnappen, der wird zuletzt für den Schweiß seiner Stirn Fluch ernten, weil er den Sabbat des Herrn nicht heiligt.« So sprach er und stieg sonntags, mit dem Gesangbuch in der Hand, gaffend umher, die Augen rund im Kopf und die Haare zu Berge. Und wie ist es schließlich mit ihm gegangen? Das wissen wir ja. Nur zu bald hatte er das schwerste Holz, den Bettelstab, in der Hand, und die breite Landstraße wurde sein Obdach. Nun geht er von Dorf zu Dorf und leert hier ein Gläschen und da ein Gläschen. Einmal begegnete ich ihm dort auf dem Kanamäki an der Straße; da saß er auf dem Rande seines Schlittens und war schrecklich betrunken. Wie gehts Euch, Gerber? fragte ich: »Es geht, wies geht«, antwortete er und glupte mit seinen stieren Augen nach mir. Wie stehts denn eigentlich mit Euch, Meister? fragte ich noch mal. — »Es steht, wies steht«, sprach er und ging, seinen Schlitten vor sich herschiebend und ein blödsinniges Lied trällernd, seiner Wege. Das war sein Ende. Und der andre Gerber? Der wurde erst recht reich und ist als reicher, glücklicher Mann gestorben. 04118
Bottom
04119
Top
AAPO: Ahdaspäinen usko ja hengellinen ylpeys hävitti nahkurin, ja niinpä käy kaikille hänen kaimoillensa. Kuinka hyväänsä, mutta sun oppis on väärää oppia ja uskoa. AAPO: Den Gerber hat sein beschränkter Glaube und sein geistiger Hochmut zugrunde gerichtet, und so wirds allen seinesgleichen gehen. Aber wies auch sein mag, deine Lehre ist falsch wie dein Glaube. 04119
Bottom
04120
Top
SIMEONI: Väärät profeetat ja viimeiset maailman ajat. SIMEONI: Falsche Propheten und das Ende der Welt. 04120
Bottom
04121
Top
TIMO: Hän tahtoisi kiusata meitä Turkkilaisten uskoon. Mutta etpä järkähdytä minua; sillä minä olen vissi ja luja, vissi ja luja kuin kirveen silmä. TIMO: Er will uns zum türkischen Glauben bekehren. Aber mich rückst du nicht von der Stelle. Ich sitze sicher und fest, sicher und fest wie ein Axtloch. 04121
Bottom
04122
Top
JUHANI: Annappas, Tuomas, tuo leivänpuolikas tuolta pöydän päästä.--»Väärät profeetat». En kiusaa ketään syntiin ja vääryyteen, ja itse en varastaisi naskaliakaan suutarilta enkä neulan silmää kraatalilta. Mutta sydämeni kipenöitsee, koska tarkoitukseni aina kierretään pahimmaksi, tehdään pikimustaksi, vaikka mustanruskea karva olisi jo kylliksi. JUHANI: Tuomas, gib doch den Brotranft dort vom Tischende. — »Falsche Propheten!« Ich will keinen zu Sünde und Unrecht bekehren, und ich selber könnte dem Schuster keine Ahle und dem Schneider kein Nadelöhr stehlen. Aber mein Herz sprüht Funken, wenn meine Absicht immer so arg verdreht, so pechschwarz gemacht wird, obgleich schwarzbraun schon genug wäre. 04122
Bottom
04123
Top
AAPO: Haastelitpa niin selvästi, harkitsit asian niin pykälästä pykälään ja haarasta haaraan, ettei tainnut sitä väärin ymmärtää. AAPO: Ach, du hast so deutlich geredet, hast die Sache so schön Punkt für Punkt, Satz für Satz klargemacht, daß man dich gar nicht mißverstehen konnte. 04123
Bottom
04124
Top
TIMO: Pääni panen pantiksi, että hän tahtoi saattaa meitä Turkkilaisten uskoon. TIMO: Ich verwette meinen Kopf, daß er uns zum türkischen Glauben bekehren wollte. 04124
Bottom
04125
Top
SIMEONI: Jumala armahtakoon häntä! SIMEONI: Gott sei ihm gnädig! 04125
Bottom
04126
Top
JUHANI: Kitanne kiinni, ja paikalla! Jumalaa minun tähteni rukoilla, nuhdella minua kuin laimeasilmäinen pappi, se ei käy kuntoon. Sillä minulla on juuri tarpeeksi järkeä, vaikken olekkaan vallan paljasta viisautta kuin esimerkiksi tuo meidän Aapomme. JUHANI: Haltets Maul! Auf der Stelle! Für mich zu Gott beten, mich wie ein blödäugiger Pfarrer zurechtweisen, nein, das hat keine Art. Denn ich hab gerade Verstand genug, wenn ich auch nicht in dem Maße die reine Klugheit bin wie zum Beispiel unser Aapo da. 04126
Bottom
04127
Top
AAPO: Jumala paratkoon! enhän ole tarpeeksikaan viisas. AAPO: Gott bessers! Ich bin ja nicht einmal klug genug. 04127
Bottom
04128
Top
JUHANI: Paljasta viisautta, paljasta viisautta! Ja pidä leipäläpes kiinni, saatpa muutoin tästä konttaluusta vasten kuonoas ja vähän paremmin kuin eilen. Sen sanon ja taukoon syömästä, koska säkkini on täys. JUHANI: Die reine Klugheit, die reine Klugheit! Mach deine Futterluke zu, sonst kriegst du mit diesem Knochen was auf den Rüssel, und noch ein bißchen besser als gestern. Das sag ich dir, und nun hör ich mit Essen auf, denn mein Ranzen ist voll. 04128
Bottom
04129
Top
TIMO: Takaanpa, että olemme jo kuin kiiliäinen joka mies. TIMO: Ich wette, wir sind alle satt wie Pferdebremsen. 04129
Bottom
04130
Top
EERO: Mutta miksi en näe saunaa? EERO: Warum seh ich denn eigentlich die Badestube nicht? 04130
Bottom
04131
Top
JUHANI: Mitä tuommoinen lyhyt aidantakuinen?--Mutta--onhan sauna mennyt helvettiin! JUHANI: Was will so ein Knirps? — Ja aber — die Badestube ist wohl in die Hölle gefahren! 04131
Bottom
04132
Top
EERO: Ei, vaan taivaan korkeuteen tulisissa vaunuissa. EERO: Nein, aber auf feurigem Wagen gen Himmel! 04132
Bottom
04133
Top
JUHANI: Olisiko se palanut? JUHANI: Sollte sie verbrannt sein? 04133
Bottom
04134
Top
EERO: Mistä minä tiedän, ja mitä on minun sen kanssa tekemistä? Se on Jukolan isännän sauna, vaan ei minun. EERO: Woher soll ich das wissen? Was habe ich damit zu schaffen? Das ist die Badestube des Jukola-bauern und nicht meine. 04134
Bottom
04135
Top
JUHANI: Ottipa Eeronkin ruumis löylyä eilen illalla, ellen väärin muista. Niin, niin, kaikki aina vaan isännän hartioille, sen mä luulen. Mutta käykäämme katsomaan. Missä on lakkini? Käykäämme katsomaan, veljet. Minä tiedän että saunamme on tuhkana. JUHANI: Und doch hat auch Eeros Leib gestern abend ein Bad genommen, wenn ich mich recht entsinne. Ja, ja, alles nur dem Wirt auf die Schultern geladen; das kann ich mir denken. Aber laßt uns nachsehen. Wo ist denn meine Mütze? Laßt uns nachsehen, Brüder. Ach, ich weiß ja, unsre Badestube ist zu Asche geworden. 04135
Bottom
04136
Top
Läksivät katsomaan kuinka oli saunan laita. Siitä näkyi enään jäljellä ainoastaan musta kiuvas ja savuava aherrus. Ja hävityksen kuvausta katselivat veljekset hetken kiusallisella mielellä, ja palasivat viimein pirttiinsä takaisin. Viimeisenä asteli Juhani, kourassa kaksi rauta-sarantoa, jotka hän vihaisesti viskasi pöydälle. Sie gingen hinaus, um nachzusehen, wie es mit der Badestube stand. Da war nichts übrig als der schwarze Steinofen und verkohltes Holz. Und die Brüder schauten das Bild der Zerstörung eine Weile mit verdrießlichen Mienen an und kehrten schließlich in das Haus zurück. Zuletzt kam Juhani mit zwei eisernen Türangeln in der Hand, die er zornig auf den Tisch warf. 04136
Bottom
04137
Top
JUHANI: Niin, Jukolan talo on nyt saunaton. JUHANI: So, nun ist der Jukolahof ohne Badestube. 04137
Bottom
04138
Top
EERO: »Ja saunaton talo ei käy laatuun», sanoi Juhani. EERO: »Und ein Hof ohne Badestube taugt nichts«, hat Juhani gesagt. 04138
Bottom
04139
Top
JUHANI: Kuumaksi lämmitti Timo sen rakkaan uunin ja tuhaksi meni armaat, nokiset orret ja seinät, joiden suojassa kaikki olimme astuneet maailman valkeuteen. Timo kuumensi uunin ankarasti, sanon minä. JUHANI: Timo hat den lieben Ofen zu stark geheizt, und da sind die trauten, rußigen Balken und Wände, in denen wir das Licht der Welt erblickt haben, zu Asche verbrannt. Timo hat zu wüst eingeheizt, sage ich. 04139
Bottom
04140
Top
TIMO: Käskysi mukaan, käskysi mukaan; kyllä sen tiedät. TIMO: Wie befohlen, wie befohlen; das wirst du wohl wissen. 04140
Bottom
04141
Top
JUHANI: Minä annan peeveliä käskyillesi, vaan että olemme saunattomia miehiä, ja tämä on kiusattava asia; huoneenrakennus ei lisää leipää. JUHANI: Zum Teufel mit deinen Befehlen! Ich sage nur, jetzt haben wir keine Badestube mehr, und das ist eine ärgerliche Sache. Häuserbauen macht kein Brot. 04141
Bottom
04142
Top
AAPO: Kiusattava asia; mutta sauna oli kuitenkin vanha, nurkat reikiä täynnä; ja itsehän päätit eilen piankin rakentaa uuden. AAPO: Eine ärgerliche Geschichte, ja; aber die Badestube war doch alt, die Ecken waren voll Löcher. Und dann hast du ja gestern selber beschlossen, eine neue zu bauen. 04142
Bottom
04143
Top
JUHANI: Tosin oli se vanha ja sen hirret haudotut aina ytimeen asti, mutta olishan tuo vielä ritkunut tuossa vuoden tai kaksi. Talolla ei ole vielä voimia menettää saunojen rakennukseen; pellot, pellot ovat tässä ensiksi kynsiin otettavat. JUHANI: Gewiß war sie alt und die Balken durch und durch vermorscht, aber dies Jahr und vielleicht auch nächstes hätte sie sich mit Mühe noch gehalten. Der Hof kann noch nichts für Badestuben ausgeben; zunächst müssen wir mal die Äcker, die Äcker vornehmen. 04143
Bottom
04144
Top
TUOMAS: Jääpä sinulta pellot niinkuin mennä kesänä huikea Aroniittu, jonka muhkean heinän annoimme lakastua ilman yhtään ainoata viikatteen sivallusta. Mutta oma tahtos. Ainapa, koska muistuttelin sinua sen niittämisestä, vastasit tuohon: »emmehän lähde juuri vielä; heinä kasvaa vielä että rotisee». TUOMAS: Den Äckern gehts von dir aus jedenfalls genauso wie voriges Jahr der prächtigen Aronwiese, deren saftiges Gras wir ohne einen Sensenstreich haben verkommen lassen. Aber du wolltest es ja so. Stets, wenn ich dich ans Mähen erinnerte, sagtest du: »Wir warten noch ein bißchen. Das Gras wächst noch, daß es raschelt.« 04144
Bottom
04145
Top
JUHANI: Se on mennyt asia eikä parane siitä että sitä leksottelet. Aroniittu kasvaa sitä uhkeammin tulevana kesänä.--Mutta kuka on mies, joka astelee kohden taloamme tuolla pellolla? JUHANI: Das ist geschehen und wird nicht dadurch besser, daß du davon redest. Die Aronwiese wächst im kommenden Sommer um so üppiger. — Wer kommt denn dort über den Acker auf unser Haus zu? 04145
Bottom
04146
Top
TUOMAS: Lautamies Mäkelä. Mitä tahtoo mies? TUOMAS: Der Schöffe Mäkelä. Was will denn der? 04146
Bottom
04147
Top
JUHANI: Nyt peijakas on irti. Kruunun nimessä hän tulee, ja tuon kirotun tappeluksen tähden Toukolaisten kanssa. JUHANI: Ich glaube, jetzt ist der Teufel los. Der kommt im Namen der Krone und wahrscheinlich wegen der verdammten Rauferei mit den Burschen von Toukola. 04147
Bottom
04148
Top
AAPO: Jälkimmäisessä ottelossa on laki puolellamme, mutta edellisessä katsokaamme eteemme. Sallikaat minun tehdä hänelle asiasta selko. AAPO: In der letzten Prügelei haben wir das Gesetz auf unsrer Seite, aber in der vorhergehenden heißt es sich vorsehen. Laßt mich nur machen, ich will ihm die Sache auseinandersetzen. 04148
Bottom
04149
Top
JUHANI: Mutta minä, veljeksistä vanhin, tahdon myöskin sanavaltaa, koska yhteinen etu on puheena. JUHANI: Aber ich, euer ältester Bruder, will auch < reden dürfen, wo es sich um was Gemeinschaftliches handelt. 04149
Bottom
04150
Top
AAPO: Mutta katso, ettet haastele itsiämme säkkiin, jos täytyisi meidän niinkuin vähän mutkistella. Aapo: Nimm dich aber in acht, daß du uns nicht hineinredest, wenn es nötig wird, daß wir uns ein bißchen um den Brei herumschlängeln. 04150
Bottom
04151
Top
JUHANI: Kyllä minä tiedän. JUHANI: Ich weiß schon. 04151
Bottom
04152
Top
Sisään astui Mäkelä, oiva ja suopeamielinen lautamies. Kuitenkin tuli hän ajaen toista asiaa, kuin sitä, jota veljekset arvelivat. Herein trat Mäkelä, der brave, wohlwollende Schöffe. Doch kam er in einer ändern Angelegenheit, als die Bruder vermuteten. 04152
Bottom
04153
Top
MÄKELÄ. Päivää! MÄKELÄ: ’n Tag! 04153
Bottom
04154
Top
VELJEKSET. Päivää! Die Brüder: ’n Tag! 04154
Bottom
04155
Top
MÄKELÄ. Mitä hirveyksiä näen minä? Pojat, kuinka on laitanne? Revittyinä, sinimarjoissa, ruvessa ja ryysyt päässä! Voi teitä viheliäisiä! MÄKELÄ: Was für Scheußlichkeiten muß ich sehen? Jungens! wie schaut ihr denn aus? Zerfetzt, blau-scheckig, schorfig und Lumpen um den Kopf! Zum Gotterbarmen! 04155
Bottom
04156
Top
JUHANI: »Kyllä koira haavansa nuolee», mutta katsokoot sudet itsensä. Tästäkö syystä seisotte huoneessamme nyt? JUHANI: »Der Hund leckt sich selbst die Wund!«, laßt die Wölfe allein fertig werden. Steht Ihr deswegen in der Stube? 04156
Bottom
04157
Top
MÄKELÄ. Mitäpä tiesin minä tästä? Mutta veljeksetkö raatelevat toinen toistansa tällä tavalla! Hävetkäät! MÄKELÄ: Was weiß ich davon? Ihr habt euch wohl gegenseitig zerhackt? Schämt euch! 04157
Bottom
04158
Top
JUHANI: Te erehdytte, Mäkelä. Veljekset ovat kohdelleet toinen toistansa kuin enkelit; tämä on naapurien työ. JUHANI: Ihr irrt Euch, Mäkelä. Die Brüder sind wie Engel zueinander gewesen. Das ist das Werk der Nachbarn. 04158
Bottom
04159
Top
MÄKELÄ. Kuka on sitten tämän tehnyt? MÄKELÄ: Wer hats denn getan? 04159
Bottom
04160
Top
JUHANI: Hyvät naapurit. Mutta saanko kysyä mistä syystä olette käynyt meitä tervehtimään? JUHANI: Die guten Nachbarn. Aber darf ich fragen, weshalb Ihr uns besucht? 04160
Bottom
04161
Top
MÄKELÄ. Tuikeasta syystä. Pojat, pojat! onpa nyt edessänne tuhon päivä. MÄKELÄ: Aus sehr ernstem Grund. Kinder, Kinder! Jetzt ist der Tag des Schreckens für euch gekommen. 04161
Bottom
04162
Top
JUHANI: Millinen on tämä päivä? JUHANI: Was ist denn das für ein Tag? 04162
Bottom
04163
Top
MÄKELÄ. Häpeän päivä. MÄKELÄ: Der Tag der Schande. 04163
Bottom
04164
Top
JUHANI: Koska se nousee? JUHANI: Und wann soll der kommen? 04164
Bottom
04165
Top
MÄKELÄ. Provastilta olen saanut tuiman käskyn, saattaakseni teitä tulevana sunnuntaina kirkolle. MÄKELÄ: Ich habe strengsten Befehl vom Propst, euch nächsten Sonntag ins Kirchdorf zu bringen. 04165
Bottom
04166
Top
JUHANI: Mitä tahtoo hän meistä kirkolla? JUHANI: Was will er denn im Kirchdorf von uns? 04166
Bottom
04167
Top
MÄKELÄ. Istuttaa teitä jalkapuuhun; suoraan sanottu. MÄKELÄ: Euch in den Fußblock setzen, wenn ihrs wissen wollt. 04167
Bottom
04168
Top
JUHANI: Mistä syystä? JUHANI: Und weshalb? 04168
Bottom
04169
Top
MÄKELÄ. Hänellä on monta syytä.--Te hurjat ja hullut! särjitte lukkarin akkunan ja karkasitte häneltä kuin sudet! MÄKELÄ: Wegen mancherlei. — Ihr elenden Narren, ihr habt dem Kantor ein Fenster eingeschlagen und seid ihm wie Wölfe ausgerissen! 04169
Bottom
04170
Top
JUHANI: Meitä lukkari raateli kuin villisusi. JUHANI: Weil er uns wie ein wilder Wolf zugerichtet hat. 04170
Bottom
04171
Top
MÄKELÄ. Mutta mitä on provasti teille tehnyt? MÄKELÄ: Was hat euch denn aber der Propst getan? 04171
Bottom
04172
Top
JUHANI: Ei kirpun kipeätä. JUHANI: Keinen Flohstich weh. 04172
Bottom
04173
Top
MÄKELÄ. Ja kuitenkin olette häntä pilkanneet ja häväisneet tuon avosuisen, hävyttömän Kuppa-Kaisan kautta. Lähetitte Rajamäen kauheata rykmenttiä myöten sikamaisimpia, oikein konnan lauseita terveisinä ylhäiselle miehelle ja seurakuntamme paimenelle, sepä verrattoman julkea rohkeus! MÄKELÄ: Und trotzdem habt ihr ihn verspottet und durch die unverschämte Schwatzbase, die Schröpfer -Kaisa, beschimpft. Die gröbsten Unflätigkeiten habt ihr ihm durch das fürchterliche Rajamäki-Regiment geschickt und dem ehrwürdigen Mann, dem Seelen-hirten der Gemeinde, reine Sauereien zum Gruß entboten. Ist das nicht eine unglaubliche, freche Dreistigkeit? 04173
Bottom
04174
Top
JUHANI: »Kyllä se on totta, mutta se todistettakoon», sanoi Kakkisten Jaakko, mutta niin en sano minä. JUHANI: »Wahr ists, aber noch zu beweisen«, sprach der Kakkinen-Jaakko. Das sag ich aber nicht. 04174
Bottom
04175
Top
MÄKELÄ. Mutta nyt, tietäkäät, että teitä provastimme ankarin kosto kohtaa. Nyt on hän teille armoton mies. MÄKELÄ: Jetzt, sollt ihr aber wissen, trifft euch unsres Propstes schwerste Strafe. Jetzt kennt er kein Erbarmen mehr. 04175
Bottom
04176
Top
AAPO: Istukaat, Mäkelä, niin keskustelemme asiaa vähän laveammalta ja syvemmältä.--Katsokaapas tätä paikkaa: taitaisko provasti kruuvata meitä jalkapuuhun Rajamäen Kaisan valheista? Ei suinkaan! Näytettäköön asia laillisesti toteen mitä olemme lausuneet ja millä tavalla hänen kunniaansa leikanneet. AAPO: Setzt Euch, Mäkelä, so wollen wir die Sache etwas ausführlicher und eingehender besprechen. — Seht mal: kann uns der Propst für die Lügen der Rajamäki-Kaisa in den Block schrauben? Nie und nimmer! Erst müßte auf gesetzlichem Wege festgestellt werden, was wir gesagt und inwiefern wir ihm die Ehre beschnitten haben. 04176
Bottom
04177
Top
JUHANI: »Ensin asia tutkitaan, ennen kuin miestä hutkitaan», se on tietty se. JUHANI: »Erst die Sach beschauen, dann den Mann verhauen«, das ist selbstverständlich. 04177
Bottom
04178
Top
MÄKELÄ. Mutta toinen kysymys, tuo lukemisen seikka, sepä kuitenkin antaa hänelle joltisen vallan kirkkolain kautta, jota hän nyt varmaan on vihoissansa käyttävä teitä kohtaan. MÄKELÄ: Aber eine andre Frage: die Geschichte mit dem Lesen. Die gibt ihm ja nach dem Kirchenrecht eine beträchtliche Macht, die er jetzt in seinem Zorn sicherlich gegen euch zur Anwendung bringen wird. 04178
Bottom
04179
Top
JUHANI: Lukupuuhassa on puolellamme Jumalan asetus ja laki, joka lyö sitä yritystä vastaan. Katsokaas, hän on jo äitimme kohdussa antanut meille niin kovat päät, että lukemaan oppiminen on meiltä mahdoton asia. Mitäs tehdään, Mäkelä? Kovin epätasaisesti lankeevat täällä hengenlahjat päämme päälle. JUHANI: In dieser Sache steht Gottes Verordnung und Gesetz auf unsrer Seite und tritt solchem Plan entgegen. Seht Ihr, schon im Mutterleibe hat Er uns so harte Köpfe gegeben, daß es uns unmöglich ist, lesen zu lernen. Was soll man machen, Mäkelä? Die Geistesgaben sind hienieden ganz ungleich verteilt. 04179
Bottom
04180
Top
MÄKELÄ. Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus. Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki.--Isänne oli parhaita lukijoita. MÄKELÄ: Daß eure Köpfe besonders hart wären, ist bloße Einbildung von euch. Fleiß und tägliche Übung überwinden schließlich alles. — Euer Vater war einer der besten Leser. 04180
Bottom
04181
Top
AAPO: Mutta äitimme ei tuntenut yhtään ainoata kirjaintakaan, ja kuitenkin oli hän totinen kristitty. AAPO: Aber unsre Mutter kannte keinen einzigen Buchstaben und ist doch eine rechtschaffene Christin gewesen. 04181
Bottom
04182
Top
JUHANI: Ja kasvatti ja kuritti poikiansa Jumalan pelossa. Jumala siunatkoon muijaa! JUHANI: Und hat ihre Söhne in der Furcht Gottes erzogen und gezüchtigt. Gott segne die Alte! 04182
Bottom
04183
Top
MÄKELÄ. Eikö koettanut hän teitä kohtaan apua muiden taidosta. MÄKELÄ: Hat sie nicht versucht, euch durch andre Leute vorwärtszuhelfen? 04183
Bottom
04184
Top
JUHANI: Koetti kyllä parastansa; hän koettikin Männistön-muorin kautta. Mutta äkeä ämmä rupesi kohta löylyttelemään selkäämme, ja tupansa muuttui silmissämme hirveämmäksi peikkoin luolaa; emmekä lopulta astuneetkaan mökkiin sisään, vaikka he meitä pieksivät kuin tulta pohtaen. JUHANI: Sie hat versucht, was sie konnte. Sogar mit Föhrichtmuttchen hat sies versucht. Aber heftig, wie die war, mußte sie uns immer gleich prügeln, und da wurde ihre Stube für uns schrecklicher als eine Trollhöhle. Zuletzt sind wir auch gar nicht mehr hineingegangen, obwohl sie uns schlugen wie glühendes Eisen. 04184
Bottom
04185
Top
MÄKELÄ. Olittepa silloin ymmärtämättöminä, mutta nyt seisotte miehinä kannallanne; ja järkevä, terve mies voi mitä hän tahtoo; sentähden osoittakaat sekä provastille että koko maailmalle mitä miehuus voi.--Sinua, Aapo, jolla on niin järkevä mieli ja jolta ei puutu yhtä ja toista tietoakaan, vaan jonka tarkka muisto säilyttää kaiken nähdyn ja kuullun, sinua minun täytyy ihmetellä ettet jo ole tehnyt toisin. MÄKELÄ: Damals wart ihr auch noch unverständig, aber jetzt steht ihr als Männer da. Und ein vernünftiger, gesunder Mann kann, was er will. Darum zeigt dem Propst und der ganzen Welt, was Mannhaftigkeit vermag. — Über dich aber, Aapo, der du so viel Verstand hast und dem auch diese und jene Kenntnisse nicht fehlen, dessen sichres Gedächtnis alles Sehens- und Hörenswerte behält, über dich muß ich mich wundern, daß du es noch nicht anders angefangen hast. 04185
Bottom
04186
Top
AAPO: Vähänpä tiedän minä; noh tiedän toki yhtä ja toista. Vainaa sokea-enommehan kertoili meille monta asiaa, kertoili raamatusta, merimatkoiltansa ja maailman rakennosta, ja silloinpa aina häntä kuultelimme hartaalla mielellä. AAPO: Ich weiß doch nur wenig. Na ja, dies und jenes, ja. Unser seliger blinder Oheim erzählte uns ja vielerlei, aus der Heiligen Schrift, von seinen Seereisen und vom Bau der Welt, und da haben wir stets andächtig zugehört. 04186
Bottom
04187
Top
JUHANI: Kuultelimme korvat pystyssä kuin jänikset, koska ukko meille jutteli Mooseksesta, Israelin lapsista, tapauksista kuningasten kirjassa ja ilmestysraamatun ihmeistä. »Ja heidän siipeinsä havina oli kuin ratasten kituna, koska he sotaan juoksevat». Herrajesta! me tunnemme paljon ihmeitä ja asioita, emmekä olekkaan juuri niin villittyjä pakanoita kuin luullaan. JUHANI: Mit gespitzten Ohren, wie die Hasen, haben wir zugehört, wenn der Alte von Moses, von den Kindern Israel, von den Ereignissen im Buch der Könige, von den Wundern der Offenbarung redete. »Und das Rasseln ihrer Flügel war wie das Rasseln der Wagen vieler Rosse, die in den Krieg laufen.« Herr-jesses! Wir kennen viele Wunder und Dinge, wir sind ja nicht ganz so wilde Heiden, wie man glaubt. 04187
Bottom
04188
Top
MÄKELÄ. Mutta aapiskirjasta täytyy teidän alkaa, päästäksenne kristillisen seurakunnan oikeiksi jäseniksi. MÄKELÄ: Aber mit dem Abc-Buch müßt ihr anfangen, wenn ihr rechtmäßige Glieder der christlichen Gemeinde werden wollt. 04188
Bottom
04189
Top
AAPO: Mäkelä, tuolla laudalla näette seitsemän aapiaista, jotka ovat ostetut Linnasta, ja tämä ilmestys todistakoon meidän pyrkivän oppia kohden. Provastimme osoittakoon meitä kohtaan hieman vielä kärsimystä, ja minä luulen, että asiastamme sikiää, syntyy ja kasvaa jotain. AAPO: Mäkelä, dort auf dem Brett seht Ihr sieben Fibeln, die in Hämeenlinna gekauft sind und die beweisen, daß wir nach Wissen streben. Der Propst soll nur noch etwas Geduld mit uns haben, dann glaube ich, aus unsrer Sache keimt, sproßt und wächst noch was. 04189
Bottom
04190
Top
JUHANI: Hän osoittakoon kärsimystä, ja tahdonpa maksaa hänelle kymmenykset kahdenkertaisesta ja nuoren linnun lihaa ei pidä hänen kupistansa puuttuman lailliseen aikaan. JUHANI: Geduld soll er haben, dann will ich ihm den Zehnten doppelt bezahlen, und nie soll ihm zur gesetzlichen Zeit ein gebratener Vogel im Napfe fehlen. 04190
Bottom
04191
Top
MÄKELÄ. Eipä auta tässä, luulen minä, rukoukset ja koreat lupaukset, koska muistelen hänen kiivasta ja oikeata vihaansa teitä kohtaan. MÄKELÄ: Da helfen, glaube ich, Bitten und schöne Versprechungen nichts, wenn ich an seinen eifrigen und gerechten Zorn wider euch denke. 04191
Bottom
04192
Top
JUHANI: Mitä tahtoo hän sitten meistä ja mitä tahdotte te? Hyvä! Tulkaapas seitsemänkymmenen miehen kanssa, ja verta pitää sittenkin ruiskuaman. JUHANI: Was will er und was wollt Ihr denn dann von uns? Schön! Kommt nur mit siebzig Männern her, dann soll das Blut spritzen. 04192
Bottom
04193
Top
MÄKELÄ. Mutta sanokaat kuinka aiotte käydä käsiin, oppiaksenne aapiaista ja vähääkatkismusta, joka on provastimme tärkein määräys. MÄKELÄ: Sagt mir doch aber, wie ihr es anfangen wollt, um die Fibel und den kleinen Katechismus zu lernen, wies unser Propst an erster Stelle bestimmt hat? 04193
Bottom
04194
Top
JUHANI: Kokea tässä kotona Männistönmuorin tai hänen tyttärensä Venlan opetusta. Hyvälukijoita naisia molemmat. JUHANI: Wir wollens zu Hause beim Föhrichtmutt-chen und ihrer Tochter Venla versuchen. Sie verstehen sich beide gut aufs Lesen. 04194
Bottom
04195
Top
MÄKELÄ. Tahdonpa ilmoittaa aikeenne provastille. Mutta oman rauhanne tähden käykäät pyytämään häneltä anteeksi hävytöntä elkeänne. MÄKELÄ: Ich will eure Absicht dem Propst mitteilen. Aber geht, wenn euch euer eigner Friede lieb ist, zu ihm und bittet ihn wegen eures frechen Benehmens um Verzeihung. 04195
Bottom
04196
Top
JUHANI: Sitä pykälää tahdomme harkita. JUHANI: Den Paragraphen wollen wir uns überlegen. 04196
Bottom
04197
Top
MÄKELÄ. Tehkäät niinkuin sanon; ja tietäkäät, ellei hän teissä huomaa vilpitöntä, ahkerata harrastusta, niin jalkapuussa, jalkapuussa istutte koreasti joku sunnuntaipäivä kirkon kivijalan juurella. Sen sanon; ja jääkäät hyvästi! MÄKELÄ: Tut, was ich euch sage, und denkt daran: wenn er nicht aufrichtigen, unermüdlichen Fleiß an euch bemerkt, dann sitzt ihr eines schönen Sonntags im Fußblock, im Fußblock an der Kirchenmauer. Nun wißt ihrs. Lebt wohl! 04197
Bottom
04198
Top
JUHANI: Hyvästi, hyvästi! JUHANI: Lebt wohl, lebt wohl! 04198
Bottom
04199
Top
TUOMAS: Täyttä päätäkö sinä haastelit hänelle Männistön-muorista ja hänen tyttärestään? Täyttä päätäkö sinä puoleksi melkein lupasit käydä konttimaan provastin edessä? Tuomas: War das dein voller Ernst, daß du vom Föhrichtmuttchen und der Venla anfingst und fast zur Hälfte versprachst, wir würden vor dem Propst zu Kreuze kriechen? 04199
Bottom
04200
Top
JUHANI: Ei ollut siinä merkiksikään täyttä päätä, ja todentekoa ei merkiksikään. Ajan voittamisen tähden poika lörpötteli näin. Männistönmuori tai Venla johdattamaan tässä kirja-tikkuamme! Sitähän jo naurelisivat kaikki Toukolan siatkin. Te kuulitte, meitä uhattiin varmaan jalkapuulla, häpeän hirsipuulla. Tuhannen tulimmaista! eikö ole miehellä valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa, koska ei hän seiso kenenkään tiellä, ei loukkaa kenenkään oikeutta? Kuka voi sen kieltää? Mutta sanonpa kerran vielä: papit ja virkamiehet kirjoinensa ja protokollinensa ovat ihmisten häijyt henget.--Oh sinä musta sika! Voi päivää kirottua täällä! Niinpä nyt ylisniskoin meitä kohtaa kovan onnen nuijaukset ja ihmisten kiusanteot, että olen valmis juoksemaan pääni seinään. Oh sinä musta sonni! Venla meille antoi rukkaset; tehneet ovat he meistä myrkyllisen pilkkaveisun; lukkari meitä rääkkäsi kuin pahalainen itse; Toukolan pojat meitä hakkasivat kuin nummea vaan, selkäämme saimme kuin jouluporsaat ja oikeinhan joulupukkeina käyskelemme tässä ykssilmäisinä tonttuina, ryysyt päässä. Mitä vielä? Onhan kotomme nyt ilman köyhän ainoata kestiä, ilman kiukaan kohisevaa löylyä. Tuollahan kytee ja savuaa entisen armaan saunamme aherrus. Ja sittenhän on jäljellä vielä perkeleistä pahin. Hmh! Kymmenellä lävellä irvistelee meitä vastaan kirkonporstuasta jalkatukki. Kirkas tuli! Ellei tämänkaltainen kiusantemppujen rykelmä vie partaveistä miehen kurkkuun, mikä sitten? Oh sinä sarvipää sonni! JUHANI: Von Ernst keine Spur und keine Spur von wirklicher Absicht. Ich habe das nur so geredet, um Zeit zu gewinnen. Das Föhrichtmuttchen und Venla sollten unsre Buchstabierhölzer fuhren! Da lachten ja alle Schweine in Toukola. Ihr habt gehört, man droht uns ernstlich mit dem Fußblock, mit dem Schandbal-ken. Tausend Teufel! Soll denn der Mensch nicht nach seiner eignen Kappe in Frieden leben dürfen, wenn er keinem im Wege steht und keinem was von seinem Recht nimmt? Wer kann denn das verwehren? Aber ich sag es noch einmal: Pfaffen und Beamte mit ihren Büchern und Protokollen sind die bösen Geister des Menschen. — Ach, verflucht sei dieser Tag! So treffen uns jetzt über und über die Keulenschläge des Unglücks und die Bosheiten der Menschen. Ich möchte mit dem Kopf gegen die Wand rennen. Oh, du schwarzer Gehörnter! Venla hat uns einen Korb gegeben; ein giftiges Spottlied haben sie auf uns gemacht, der Kantor hat uns gepeinigt wie der Leibhaftige. Die Burschen von Toukola haben uns zerhackt wie Heideland, unsre Rucken sind gespickt worden wie Weihnachtsbraten, und wiejulböcke spazieren wir als einäugige Kobolde umher, mit Lumpen um den Kopf. Und weiter? Unser Elternhaus steht ohne den einzigen Festgenuß des Armen, ohne den zischenden Dampf des Sauna-ofens da. Dort glimmt und qualmt ja die Asche unsrer lieben alten Badestube. Und nun fehlt bloß noch das schlimmste der Gespenster. Hmmh! Mit zehn Löchern grinst uns aus dem Kirchenvorhaus der Fußblock entgegen. Hagel und Blitz! Wenn einem eine solche Horde Quälgeister nicht das Bartmesser an die Gurgel setzt, dann weiß ichs nicht. Oh, du gehörnter Ochse! 04200
Bottom
04201
Top
EERO: Nyt muistat hieman väärin; jalkapuussa ei olekkaan kymmentä läpeä. EERO: Da erinnerst du dich nicht ganz richtig. Der Fußblock hat keine zehn Löcher. 04201
Bottom
04202
Top
JUHANI: Kuinka monta sitten? JUHANI: Wieviel denn? 04202
Bottom
04203
Top
EERO: Kuinka monta tähteä otavassa, kuinka monta poikaa Jukolassa? AAPO: Wieviel Sterne im großen Bären, wieviel Jungen in Jukola? 04203
Bottom
04204
Top
JUHANI: Seitsemän poikaa meitä on. Siis seitsemän läpeä ja seitsemän poikaa. No sitä hullumpi. Seitsemän läpeä! Aina sitä hullumpi vaan. Kas kuinka ihmiset ja kova sallimus ovat yhdessä juonessa meitä vastaan. Seitsemän läpeä kuin myllynkiven silmää! Mikä pilkka kovalta onnelta! Mutta ampukoot he päällemme kaikki kiukkunsa nuolet, mehän puremme läpikiusatut sydämemme kovaksi kuin kipenöitsevä teräs. Puhaltakoot meitä kohtaan joka haaralta myrkkyä kuin kärmeet, ja taivas satakoon päällemme paljasta sappea, me kuitenkin, silmät ummessa, kiristäen hammasta ja myristen kuin villit härjät, rynkäämme päisin. Ja jos viimein kiskottaisiin meitä jalka-pihtiin kruunun voimalla, niin ihanalla ilollapa istuisin kontti-puussa minä. JUHANI: Sieben Stück sind wir. Also sieben Löcher und sieben Jungen. Na, um so toller. Sieben Löcher! Immer toller! Da seht ihr, wie die Menschen und das böse Schicksal in einer Reihe gegen uns stehen. Sieben Löcher, so groß wie im Mühlstein! Welch ein Spott des harten Schicksals! Aber laßt sie nur alle Pfeile ihres Grimms auf uns abschießen, wir drücken unsre verärgerten Herzen stahlhart zusammen. Laßt sie aus allen Ecken wie die Schlangen ihr Gift nach uns zischen, laßt den Himmel reine Galle auf uns regnen, wir machen die Augen zu, beißen die Zähne aufeinander, brüllen wie wilde Ochsen und stürzen uns auf sie. Und zerrte man uns zuletzt durch die Gewalt der Krone in die Fußzange, dann säße ich mit der größten Freude im Klotze. 04204
Bottom
04205
Top
AAPO: Miksi ilolla? AAPO: Warum denn mit Freude? 04205
Bottom
04206
Top
JUHANI: Ethän sinä käsitä, mun veljeni, vihan tuomiovoimaa. Koston tuuma saattaisi pojan unohtamaan kaiken häpeän; ja häpeähän on heidän tarkoituksensa. Aatos, veristää tuota herra provastiamme, sehän maistuisi vihaiselle mielelleni kuin hunajakaste. Enkä tuossa veistä, en pyssyä käyttelis, kuin entinen Karjan mies, en, vaan kynsillä ja hampailla iskisin hänen kurkkuunsa kuin susi-ilves. Kappaleiksi, tuhanneksi kappaleeksi repisin miehen, ja niinpä saisin oikein maiskutella kostoni herkkua. Tekisinpä niin, vaikka olisin kymmenen hengen omistaja ja jokaista henkeä kymmenen vuotta rääkättäisiin piikki-tynnörissä. Eihän tuo mitään olis koston hekuman suhteen. JUHANI: Du verstehst ja die Richtergewalt des Zornes nicht, mein Lieber. Die Rache ließe mich alle Schande vergessen. Und auf die Schande haben sies ja abgesehen. Der Gedanke, unserm Herrn Propst mal Blut abzuzapfen, sollte meinem zornigen Mut schmecken wie Honigtau. Und ein Messer oder eine Flinte nähme ich nicht dazu, nein, ich schlüge ihm meine Krallen und Zähne in den Hals wie ein Wolfluchs. In Stücke, in tausend Stücke zerrisse ich ihn und schleckte so meine süße Rache. So machte ichs, und wenn ich zehn Leben hätte und jedes Leben zehn Jahre lang in einem Nagelfaß gerollt würde. Das wäre ja nichts gegen die Wollust meiner Rache. 04206
Bottom
04207
Top
AAPO: Sinä myllerrät ylös kaiken olentosi perin pohjin. Valeleppas, kurja veli, sydämesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta, joka halki niitun vaeltaa eteenpäin, koukistellen hiljaa. AAPO: Du wühlst dein ganzes Inneres um und um. Armer Bruder, begieß den feuerschäumenden Kessel deines Herzens mit kühlem Wasser aus dem murmelnden Bach der Geduld, der sacht geschlängelt durch die Wiese zieht. 04207
Bottom
04208
Top
SIMEONI: Onhan muotos pikimusta, ja veripunaisina, pistävinä pyörähtelee silmäs. Armahda itseäs. SIMEONI: Dein Gesicht ist ja pechschwarz, und blutigrot und stechend rollen deine Augen. Hab Erbarmen mit dir. 04208
Bottom
04209
Top
TUOMAS: Tosin kostaisimme, jos pantaisiin meidät istumaan häpeän istuimelle, mutta olkoon sydämemme rauhassa kunnes tämä on tapahtuva. Eihän ole vielä kaikki toivo mennyt. TUOMAS: Gewiß rächen wir uns, wenn man uns auf den Stuhl der Schande setzt. Aber unser Herz habe Frieden, solange das nicht geschehen ist! Noch ist ja nicht alle Hoffnung dahin. 04209
Bottom
04210
Top
JUHANI: Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama, jonne purjehdimme myrskyistä pois. Nyt olen päättänyt. JUHANI: Aus einem einzigen Winkel der Welt leuchtet uns noch die Sonne des Friedens. Der Ilvessee dort am Abhang des Impivaara ist der Hafen, zu dem wir aus den Stürmen fortsegeln. Jetzt bin ich entschlossen. 04210
Bottom
04211
Top
LAURI: Sen tein minä jo menneenä vuonna. LAURI: Das war ich schon voriges Jahr. 04211
Bottom
04212
Top
EERO: Minä seuraan teitä vaikka Impivaaran syvimpään luolaan, jossa, niinkuin sanotaan, vanha vuoren-ukko keittelee pikiä, päässä kypärä sadasta lammasnahasta. EERO: Ich folge euch bis in die tiefste Höhle des Impivaara, wo, wie es heißt, der alte Bergtroll mit seiner hohen Mütze aus hundert Lammfellen Pech siedet. 04212
Bottom
04213
Top
TUOMAS: Sinne tästä siirrymme kaikki. TUOMAS: Dahin wollen wir alle ziehen. 04213
Bottom
04214
Top
JUHANI: Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman. JUHANI: Dahin ziehen wir und bauen uns eine neue Welt. 04214
Bottom
04215
Top
AAPO: Eikö käsittäisi meitä sielläkin esivallan koura? AAPO: Sollte uns die Hand der Obrigkeit dort nicht erreichen? 04215
Bottom
04216
Top
JUHANI: Metsä penikoitansa suojelee. Siellä vasta kannallamme seistään; syvälle kuin tirisilmäiset myyrät siellä itsemme kaivamme aina maan ytimeen asti. Ja miellyttäiskö heitä sielläkin ahdistella poikia, niin pitää heidän havaitseman miltä tuntuu häiritä seitsemää karhua konnossansa.--Nyt nahkapeitturille kaupat kirjallisesti vahvistamaan. Kymmeneksi vuodeksi menköön talomme toisen kouriin. JUHANI: Der Wald schützt sein Getier. Dort sind wir erst, wo wir hingehören. Tief bis ins Innere der Erde vergraben wir uns da wie die Maulwürfe mit ihren winzigen Augen. Und wenn sie Lust haben, uns auch da noch nachzustellen, dann sollen sie erfahren, was geschieht, wenn man sieben Bären in ihrem Bau stört. — Jetzt zum Gerber und den Handel schriftlich abgemacht. Auf zehn Jahre mag unser Hof in andre Hände übergehn. 04216
Bottom
04217
Top
SIMEONI: Halaanpa minäkin rauhan kammioon. Veljet, uusi koto ja uusi sydän luokaamme itsellemme metsien kohdussa. SIMEONI: Ich sehne mich auch nach einer Kammer des Friedens. Brüder, eine neue Heimat und ein neues Herz wollen wir uns im Schoß der Wälder schaffen. 04217
Bottom
04218
Top
JUHANI: Kaikki yksimielisesti! JUHANI: Alle wie ein Mann! 04218
Bottom
04219
Top
AAPO: Kuinka päätät, Timo? AAPO: Wozu entschließt du dich, Timo? 04219
Bottom
04220
Top
TIMO: »Siinä minä, missä muutkin», sanoo sananlasku. TIMO: »Willst du was sein, bleib nicht allein«, sagt das Sprichwort. 04220
Bottom
04221
Top
AAPO: Te muutatte, ja minäkö jäisin tähän yksinäiseksi hongaksi Jukolan pihalle? Ah! kovin lujasti ovat olentoni kaikki juuret ja oksat yhtyneet teidän piiriinne. Olkoon menneeksi, ja toivokaamme parasta tästä retkestämme. Minä seuraan. AAPO: Ihr zieht fort, und ich sollte als einsame Föhre auf dem Hof von Jukola Zurückbleiben? Ach, zu fest sind alle Wurzeln und Aste meines Wesens mit euerm Kreis verwachsen. Es sei, und hoffen wir das Beste von diesem Auszug. Ich komme mit. 04221
Bottom
04222
Top
JUHANI: Oivallista! Nyt nahkapeitturille joka mies, laillista välikirjaa tekemään. Kaikki yksimielisesti! JUHANI: Sehr gut! Jetzt alle zum Gerber und einen schriftlichen Vertrag gemacht. Alle wie ein Mann! 04222
Bottom
04223
Top
Läksivät he miehissä välikirjan tekoon, vourasivat talonsa nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi; ja kirjallisesti määrättiin seuraavat pykälät. Nahkapeitturi hallitsee ja viljelee taloa kymmenen vuotta, kolme ensimmäistä vuotta ilman yhtään vouraa, mutta siitälähin maksakoon hän veljeksille seitsemän tynnöriä rukiita vuodelta ja rakentakoon uuden saunan ennen voura-ajan loputtua. Vapaasti ja joka paikassa Jukolan metsissä pyydystelkööt veljekset, ja mitä otuksia hyväänsä, joihin vaan on laillinen lupa. Talon piirin pohjoisessa osassa, Impivaaran seudussa, olkoon heillä valta tehdä ja elää tahtonsa mukaan sekä maalla että metsissä. Pyhäinmiesten päivänä ottaa nahkapeitturi haltuunsa talon, mutta veljeksillä, jos heitä niin miellyttää, olkoon syntymäkodossaan vielä tulevan talven suoja. Nämät olivat pää-ehdot välikirjassa. Sie brachen zusammen auf, um den Vertrag abzu-schließen, und verpachteten ihren Hof dem Gerber für zehn Jahre. Und schriftlich wurden folgende Punkte vereinbart: Der Gerber eignet und regiert den Hof zehn Jahre lang, die drei ersten ohne jegliche Pacht, danach aber soll er jährlich den Brüdern vierzehn Doppelzentner Roggen entrichten und vor Ablauf der Pachtzeit eine neue Badestube bauen. Frei und überall sollen die Brüder in den Wäldern von Jukola jagen dürfen und jederlei Wild, das nicht gerade Schonzeit hat. Im nördlichen Teil des Hofbereichs, in der Gegend des Impivaara, sollen sie befugt sein zu tun und zu treiben, was ihnen beliebt, sowohl im offnen Land als in den Wäldern. Zu Allerheiligen übernimmt der Gerber den Hof. Aber die Brüder sollen, wenn ihnen der Sinn danach steht, noch den kommenden Winter in ihrem Elternhaus ein Obdach finden. Dies waren die Hauptpunkte im Vertrag. 04223
Bottom
04224
Top
Tuli Marraskuu, ja nahkapeitturi oli kuorminensa Jukolan pihalla ja vastaan-otti talon hallituksen määrätyksi ajaksi. Mutta veljekset, karttaaksensa provastia ja hänen käskyläisiänsä, elelivät tämän talven enimmin metsissä, hiihdellen ympäri ja pyydystellen; ja majailivat sysikoijussa Impivaaran aholla. Muutto ei kuitenkaan ollut vielä oikeammiten tehty hevosella ja muilla välttämättömillä kappaleilla. Tämä oli määrätty tapahtumaan koska suvi oli tullut. Kuitenkin pitivät he jo tulevasta pirtistänsä huolta: hakkasivat hirret kevääksi kuivamaan ja vierittelivät perustuskiviä kantoiselle aholle, jyrkän vuoren alle. Es kam der November, und der Gerber war mit seinem Fuhrwerk auf dem Hof von Jukola und trat das Regiment für die vereinbarte Zeit an. Die Brüder aber lebten, um dem Propst und seinen Sendboten nicht in den Weg zu laufen, diesen Winter vorzugsweise in den Wäldern, auf ihren Schneeschuhen umherstreifend und jagend, und hatten ihr Quartier in der Köhlerhütte auf der Halde am Impivaara. Der eigentliche Umzug mit dem Pferd und den notwendigen Gerätschaften hatte indes noch nicht stattgefunden. Er sollte vorgenommen werden, wenn der Sommer gekommen war. Doch sorgten sie schon für ihre künftige Hütte: fällten Stämme, die bis zum Frühjahr trocknen sollten, und wälzten für den Sokkel Steine auf die stubbenreiche Halde am Fuß des steilen Bergs. 04224
Bottom
04225
Top
Niin meni talvi, ja sen kuluessa ei joutunut veljeksille provastilta minkäänlaista käskyä, ei muistutusta. Odottiko hän, vai oliko hän heittänyt heidät kohtalon huomaan? So verging der Winter, und während der Zeit gelangte von dem Propst keinerlei Befehl, keinerlei Mahnung an die Brüder. Wartete er, oder hatte er sie ihrem Schicksal überlassen? 04225
Bottom

Luku 05 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
05001
Top
Kevät oli tullut, kinokset olivat sulaneet, suojasti puhalteli tuuli, maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen. Das Frühjahr war gekommen, die Schneewehen waren geschmolzen, mild wehte der Wind, die Erde begann zu grünen, und zarte Blätter sprossen an den Birken. 05001
Bottom
05002
Top
Veljekset nyt retkeilevät muuttomatkallansa Jukolan ja Impivaaran välillä. Kulkevat pitkin kivistä, polvellista metsätietä, pyssyt olalla ja tuohikontit seljässä, joissa on heidän ampuma-varansa. Edellä astuu Juhani ja hänen rinnallansa Jukolan suuret, äkeät koirat, Killi ja Kiiski. Heidän jäljessään, vetäen reteliä, kulkee, Timon ajamana, veljesten silmäpuoli hevonen, vanha Valko. Mutta kuormaa seuraavat muut veljekset, pyssyt olalla ja kontit seljässä, autellen Valkoa tien pahimmissa paikoissa. Viimeisenä käyskelee Eero, kantaen sylissään Jukolan uljasta kukkoa, josta eivät veljekset mielineet erota, vaan ottivat sen myötänsä päiväntiedon antajaksi Impivaaran erämaassa. Rattailla näit arkun, suden- ja ketun-rautoja, padan ja padassa kaksi tammipöytyriä, kauhan, seitsemän lusikkaa ja muita keittokonstiin kuuluvia kappaleita. Padalle peitteeksi oli pantu karkea, herneillä täytetty säkki; ja ylimmäisenä tämän päällä putkisteli ja naukui pienessä pussissa Jukolan vanha kissa.--Niin läksivät veljekset entisestä kodostansa, vaelsivat alakuloisina, äänettöminä pitkin vaikeata, kivistä metsätietä. Taivas oli kirkas, ilma tyyni ja alasmäkeä länteen juoksi jo auringon pyörä. Die Bruder befinden sich auf dem Umzug vonjukola nach dem Impivaara. Sie wanderten den steinigen, geschlängelten Waldweg, die Flinten auf der Schulter und die Ranzen aus Birkenrinde, in denen ihr Schießvorrat steckt, auf dem Rücken. Voran schreitet Juhani mit den beiden großen, bissigen Rüden von Jukola, Killi und Kiiski. Hinter ihnen geht, den Heukarren ziehend, ihr einäugiges Pferd, der alte Valko, von Timo gefahren. Dem Wagen aber folgen mit ihren Flinten und Ranzen die übrigen Brüder und helfen Valko an den schlimmsten Stellen des Wegs. Ganz hinten kommt Eero, und er trägt im Arm den stolzen Hahn von Jukola, von dem sich die Brüder nicht trennen mochten. Sie nahmen ihn als Stundenweiser mit in die Einsamkeit am Impivaara. Auf dem Wagen erblickt man einen Kasten, Fuchs- und Wolfseisen, einen Kessel und darin zwei Eichen-holzschüsseln, eine Kelle, sieben Löffel und andere Geräte der Kochkunst. Über den Kessel war ein rauher, mit Erbsen gefüllter Sack gelegt; und darauf, ganz oben, zappelte und miaute in einem kleinen Beutel die alte Katze von Jukola. — So zogen die Brüder aus dem Elternhaus weg, wanderten niedergeschlagen und still den mühsamen, steinigen Waldweg. Der Himmel war klar, die Luft ruhig, und bergab eilte schon die Sonnenscheibe dem Westen zu. 05002
Bottom
05003
Top
JUHANI: Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Niinhän mekin nyt purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois, purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden. Ah! JUHANI: Der Mensch ist ein Seefahrer auf dem stürmischen Meer des Lebens. Ja, und so segeln auch wir jetzt aus den trauten Winkeln des Elternhauses fort, segeln auf unserm Karrenschiff durch unwegsame Wälder der schroffen Insel des Impivaara entgegen. Ach! 05003
Bottom
05004
Top
TIMO: Eihän paljon puutu, etten tuhri kyyneleitä poskiltani, minä sammakko kanssa. TIMO: Es fehlt ja nicht viel, so wisch ich alte Kröte mir auch Tränen von den Backen. 05004
Bottom
05005
Top
JUHANI: Sitä en ihmettele, katsottuani omaan poveeni tällä murheen hetkellä. Mutta ei auta tässä maailmassa, vaan olkoon miehen sydän aina kova kuin valkoinen harakankivi. Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne, täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa. JUHANI: Das wundert mich nicht, wenn ich in dieser kummervollen Stunde in meine eigne Brust schaue. Aber das hilft ja alles nichts, sondern hart muß das Männerherz sein wie weißer Kiesel. Als Pilger ist das Menschenkind auf dieser Erde geboren, drum hat es keine bleibende Stätte hier. 05005
Bottom
05006
Top
TIMO: Täällä käyskelee hän vähän ajan, keikkuu ja kiikkuu kunnes hän vihdoin kännistyy ja nääntyy kuin rotta seinän-juureen. TIMO: Es spaziert hier kurze Zeit herum, schwankt und wankt hin und her, bis es zuletzt hintorkelt und krepiert wie die Ratte an der Wand. 05006
Bottom
05007
Top
JUHANI: Oikein sanottu, viisaasti juteltu! JUHANI: Richtig gesagt, klug geredet! 05007
Bottom
05008
Top
SIMEONI: Ja jos olis siinä sitten kaikki; mutta silloinpa vasta. SIMEONI: Ja, wenn das nur alles wäre; aber dann! 05008
Bottom
05009
Top
JUHANI: Tulee leivisköistämme kysymys, tahdoit sinä sanoa. Totta! JUHANI: Kommt die Frage nach unsern Pfunden, wolltest du sagen. Ja! 05009
Bottom
05010
Top
TIMO: Silloin tulee sanottavaksi ilman yhtään vilppiä ja viekastusta: tässä olen minä ja tässä on, Herra, leiviskäs. TIMO: Dann heißt es ohne List und Hinterhältigkeit: liier bin ich, und hier ist, o Herr, dein Pfund. 05010
Bottom
05011
Top
SIMEONI: Aina pitäisi ihmisen muisteleman loppuansa; mutta hän on paatunut. SIMEONI: Der Mensch sollte immer an sein Ende denken; aber er ist verstockt. 05011
Bottom
05012
Top
JUHANI: Paatunut, paatunut, sitä ei taida kieltää. Mutta sellaisiahan, Jumala nähköön, olemme kaikki tämän taivaan alla. Kuitenkin koetamme täyttä päätä elää tästälähin niinkuin hurskasten urosten tulee, kun kerran olemme tänne oikein ehtineet sijoittua ja saaneet itsellemme lämpöisen rauhanmajan. Tehkäämme, veljet, ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki synnin eljet, kaikki viha, riita ja vaino täällä lintukodossa. Pois viha, vaino ja ylpeys. JUHANI: Verstockt, verstockt! ja, das ist nicht zu leugnen. Aber, Herr Gott! so sind wir nun mal alle unterm Himmel. Wir wollen aber versuchen, ernstlich weiterzuleben, wie es sich für gottesfürchtige Männer schickt, wenn wir uns hier erst richtig eingelebt und uns eine warme Friedenshütte geschaffen haben. Laßt uns ein festes Bündnis schließen, Brüder, und alle sündhaften Streiche, allen Haß, allen Zank und alle Feindschaft aus diesem Vogelheim hier verbannen. Weg mit Haß, Zank und Hochmut! 05012
Bottom
05013
Top
EERO: Ja prameus. EERO: Und Prunk. 05013
Bottom
05014
Top
JUHANI: Niin! JUHANI: Ja! 05014
Bottom
05015
Top
EERO: Ja koreat, synnilliset vaatteet. EERO: Und den feinen, sündigen Kleidern. 05015
Bottom
05016
Top
JUHANI: Niin! JUHANI: Ja! 05016
Bottom
05017
Top
EERO: Letkuvat kirkkokäässyt ja kaikki koreat kirkon kemputtimet. EERO: Mit den federnden Kirchenkaleschen und all dem schönen Kirchenklimbim. 05017
Bottom
05018
Top
JUHANI: Mitä? Mitä sinä puhut? JUHANI: Was? Was sagst du da? 05018
Bottom
05019
Top
SIMEONI: Hän veistelee taas. SIMEONI: Er stichelt wieder. 05019
Bottom
05020
Top
JUHANI: Minä huomaan sen. Katso etten tempaa niskastasi kiinni, jos nimittäin huolisin houkon puheista, mutta enhän sitten oliskaan mies, en totisesti oliskaan.--Kuinka pitelet, sinä peevelin kirottu nallikka, sitä kukkoa? Miksi porahtelee elikkoparka? JUHANI: Ich merk es wohl. Hüte dich, ich kriege dich beim Schlafittchen — das heißt, wenn ich mich um Narrengeschwätz kümmerte; aber dann wäre ich ja kein Mann, wahrhaftig kein Mann. — Wie hältst du den Hahn, du verflixter Satansbengel? Weshalb kra-keelt denn das arme Tier? 05020
Bottom
05021
Top
EERO: Korjasin vaan sen siipeä, joka riippui. EERO: Ich habe ihm nur den Flügel zurechtgelegt, der hing herunter. 05021
Bottom
05022
Top
JUHANI: Kyllä minä sinun korjaan kohta. Katso etten ota niskastas. Tietäkäät, että on siinä paras kukko koko kihlakunnassamme virkansa toimessa; aina tarkka ja luotettava. Ensi kerran kiekuu hän kello kahdelta, toisen kerran neljältä, joka on paras nousun aika. Siitä kukosta on meille paljon hausketta täällä sydänmaassa.--Ja kissa sitten tuolla kuorman harjalla! Voi sinua Matti-poikaa! Siellähän keikut ja heilut ja katselet pussin lävestä ulos, naukuen aivan surkeasti. »Voi äijä-rukka, vanha sukka!» eihän ole sinulla enää juuri monta päivää täällä tassuteltavana. Silmäs käyvät jo kovin tummiksi ja karhealta kuuluu naukumises. Mutta ehkäpä kuitenkin kostut vielä, päästyäsi lihavien metsähiirien niskaan. Toivonpa niin. Mutta teitä, Killi ja Kiiski, armoittelen kuitenkin enimmin kaikista. Niinkuin me itse, olette tekin siinneet, syntyneet ja kasvaneet Jukolassa, kasvaneet omina veljinämme. Ah kuinka palavasti katselette minua silmiin! Niin, Killi, niin, minun Kiiski-poikani, niin! Ja heittelette häntäänne noin iloisesti! No ettehän tiedä, että nyt jätämme ihanaisen kotomme. Voi teitä kurjia! Minun täytyy itkeä, täytyy. JUHANI: Wart, ich leg dich auch gleich zurecht. Hüte dich, ich kriege dich beim Kragen. Ihr müßt wissen, daß dieser Hahn im ganzen Sprengel am besten seines Amtes waltet; immer genau und zuverlässig. Zum erstenmal kräht er um zwei Uhr, zum zweitenmal um vier, und dann ists die beste Zeit zum Aufstehen. Dieser Hahn wird uns hier in der Einöde viel Freude machen. — Und dann die Katze hoch oben auf der Fuhre! Ach, du Matti-Junge! Da schaukelst du und wackelst und guckst zum Sack heraus und miaust so kläglich. »Ach, armer Rappen, alter Lappen!« Du hast ja nicht mehr viele Tage hier herumzukrauchen. Deine Augen werden schon ganz matt, und rauh klingt dein Miauen. Aber vielleicht erholst du dich wieder, wenn du dich erst über die feisten Waldmäuse hermachen kannst. Ja, das hoff ich. Ihr, Killi und Kiiski, tut mir aber von allen doch am meisten leid. Wie wir selbst seid ihr auf Jukola empfangen, geboren und aufgewachsen, wie unsre eignen Brüder aufgewachsen. Ach, was schaut ihr mich so glühend an. Ja, Killi, ja, mein lieber Kiiski, ja! Und den Schwanz schwingt ihr so vergnügt! Ihr wißt freilich nicht, daß wir jetzt unser schönes Vaterhaus verlassen. Ach, ihr Ärmsten! Ich muß weinen, weinen muß ich. 05022
Bottom
05023
Top
TIMO: Katsos kuinka neuvoit äsken itse. Pidä sydämesi jykevänä, sydämesi jykevänä. TIMO: Denk daran, was du eben selber geraten hast. Laß dein Herz stark bleiben, stark bleiben. 05023
Bottom
05024
Top
JUHANI: En voi, en voi, heittäissäni kultaisen kodon. JUHANI: Ich kann nicht, ich kann nicht, denn ich verlasse ja das liebe Vaterhaus. 05024
Bottom
05025
Top
TUOMAS: Painaahan tämä päivä miehen mieltä; mutta Impivaarassa on meillä pian toinen koto ja kohta ehkä yhtä rakas. TUOMAS: Ja, dieser Tag greift einen an. Aber der Impivaara wird vielleicht bald unser zweites und vielleicht ebenso teures Heim sein. 05025
Bottom
05026
Top
JUHANI: Mitä sanoit, veljeni? Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tantereilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitselimme. JUHANI: Was sagst du, Bruder? Nirgends auf Erden und im Himmel gibt es einen so teuren Fleck wie den, wo wir geboren und aufgewachsen sind und auf dessen Boden wir uns als kleine Milchbärte herumgesielt haben. 05026
Bottom
05027
Top
AAPO: Tosin musertaa sydäntämme jäähyväishetki; sillä kotopensas on jänöllekin rakas. AAPO: Freilich zerreißt uns die Abschiedsstunde das Herz; ist doch sogar dem Hasen der Heimatbusch teuer. 05027
Bottom
05028
Top
JUHANI: Kuinka sanoi emojänis ennen, koska hän, huomaten itsensä uudestaan tiineeksi, käski pienen poikansa luotansa pois, pois tulevien tieltä? JUHANI: Wie sprach die Hasenmutter, als sie sich wieder trächtig fühlte und ihr Söhnchen von sich fortwies, vor den Kommenden fortwies? 05028
Bottom
05029
Top
TIMO: »Lähdeppäs jo matkahasi, poikaseni, pienoiseni, ja muista aina mitä sanon: missä risu, siinä vipu, missä laukku, siinä loukku». TIMO: Mache dich nun auf die Beine, lieber Sohn, guter Kleiner, und merk dir stets, was ich dir sage: »Wo es Ruten gibt, gibts Schlingen, wo ein Loch, da eine Falle.« 05029
Bottom
05030
Top
JUHANI: Niin hän sanoi pojallensa, ja läksi poika taaputtamaan pois; hän taaputteli, töllitteli pitkin ahoa ja nummen syrjää, töllötteli, halkinen huuli vilpittömässä irvissä. Niin asteli hän kodostansa, ja murheellisesti paistoi ilta. JUHANI: So sprach sie zu ihrem Söhnchen, und da trollte sich der Kleine, trippelte und trottete über die Halde, an der Heide hin, trippelte, die geschartete Lippe unschuldig verzogen. So wanderte er aus dem Vaterhaus, und traurig sah der Abend drein. 05030
Bottom
05031
Top
EERO: Se oli Jänis-Jussi. EERO: Das war Jussi Häschen Klein. 05031
Bottom
05032
Top
JUHANI: Anna olla vaan.--Niin hän läksi kodostansa ja niinpä lähdemme myöskin me. Jää hyvästi, koto! Porrastasi, tunkiotasi tahtoisin suudella nyt. JUHANI: Meinetwegen ja. — So zog er aus dem Vaterhaus, und so ziehen wir auch davon. Lebe wohl, Vaterhaus! Deine Treppe, deinen Misthaufen möcht ich jetzt küssen. 05032
Bottom
05033
Top
AAPO: Niin, veljeni. Mutta koettakaamme karkoittaa tämä mielen synkeys pois. Kohta on meillä tekeillä tuima toimi ja työ, kohta jumisevat hirret, kirveet paukkuu, ja ylös kohden taivasta kohoopi huikea pirtti Impivaaran aholla, keskellä jylhiä metsiä. Katsokaat: johan ankarassa korvessa, kuusien kohinassa retkeilemme. AAPO: Jawohl, mein Lieber. Aber nun wollen wir versuchen, den Trübsinn zu verscheuchen. Gleich geht es tüchtig an die harte Arbeit, dann krachen die Stämme, die Äxte schallen, und zum Himmel empor steigt eine stolze Hütte auf der Impivaarahalde, mitten in den finsteren Wäldern. Seht: wir sind ja schon im dichten Bruchwald, unter den brausenden Tannen. 05033
Bottom
05034
Top
Niin he haastelivat keskenänsä, matkustaen halki synkeän salon. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle, joka Teerimäeksi kutsuttiin. Tuolla ja täällä näkyi sammaltuneita kallion-kieluja, muodoltaan jättiläisten hautakumpujen näköisiä, joiden ympärillä matalat, juurevat männyt humisivat. Kovin ravisteli rattaita ja vanhan Valkon lapoja kallioinen tie, jossa silmä paikoin tuskin taisi eroittaa entistä raition rataa. Yli mäen kulki tie; sillä pohjattomia rämeitä levisi sen molemmilla puolilla. Mutta veljekset itse tekivät myös parastansa, keventääkseen vanhan ykssilmäisen vetäjän kuormaa. Viimein ehtivät he mäen harjulle, sallivat Valkon siinä hetken puhallella, ja katsahtivat maailman lakeuksiin alas. Heidän silmänsä näki kaukaisia kyliä, niittuja, peltoja, sinertäviä järviä ja lännen metsien reunalla kirkon korkean tornin. Mutta etelässä erään kunnaan rinteellä kuumoitti Jukolan talo kuin kadotettu onnen maa; ja riutuvat aatokset täyttivät taas veljesten rinnat. Mutta he käänsivät siitä vihdoin silmänsä Pohjaan päin, ja siellä näkyi korkea Impivaara, sen jyrkästi kaltuva viete, pimeät luolat ja partaiset, myrskyjen repimät kuuset, jotka seisoivat vuoren kyljillä. Mutta vuoren alustalla näkivät he hauskan, kantoisen ahon, vastaisen asuinpaikkansa, ja ahon alla korven, joka heille oli antava salskeita hirsiä huoneitten rakentamiseen. Tämän kaiken he näkivät, näkivät mäntyin välistä kirkkaan Ilvesjärven ja heleän auringon lähellä laskuansa loistavan vuoren luoteiselta jyrkältä; ja toivon ihana leimaus välähti heidän silmistänsä ja kohotti heidän rintansa taas. So redeten sie auf ihrer Wanderung durch den düstern Odwald. Allmählich aber hob sich die Gegend, und ihr Weg schlängelte sich unter den Bäumen den hohen Teerimäki hinan. Hier und dort sah man bemooste Felsenhänge, den Grabhügeln von Riesen gleich, und ringsumher sauste es in den niedrigen Föhren mit starken Wurzeln. Heftig rüttelte der steinige Weg den Wagen und die Schultern des alten Valko durcheinander, und stellenweise konnte das Auge kaum mehr die früheren Radspuren erkennen. Über den Hügel ging der Weg; denn zu beiden Seiten breiteten sich grundlose Sümpfe aus. Die Bruder aber taten auch selbst ihr möglichstes, um dem alten einäugigen Zugtier die Last zu erleichtern. Endlich kamen sie auf dem Rücken des Hügels an, ließen Valko eine Weile verschnaufen und schauten selber über das ebene Gelände hinab. Ihr Blick traf ferne Dörfer, Wiesen, Äcker, blauende Seen und am Rand der Wälder gen Abend den hohen Kirchturm. Im Süden aber leuchtete vom Abhang einer Anhöhe der Jukolahof herüber wie ein verlorenes Paradies. Und sehnsuchtsvolle Gedanken erfüllten den Brüdern von neuem die Brust. Schließlich wandten sie ihre Augen nordwärts, und da zeigte sich ihnen der hohe Impivaara, seine jäh aufsteigende Wand, seine finstern Schluchten und die bärtigen, von den Stürmen zerzausten Tannen, die in den Berglehnen standen. Aber am Fuß des Berges sahen sie eine einladende, mit alten Stubben bedeckte Halde, ihre künftige Wohnstätte, und weiter unten einen Bruchwald, der ihnen schlanke Stämme für den Bau ihres Hauses versprach. Alles das sahen sie, sahen zwischen den Kiefern den klaren Ilvessee und die lächelnde Sonne vor dem Untergang über dem nordwestlichen Absturz des Berges leuchten. Und ein froher Hoffnungsschimmer strahlte aus ihren Augen und hob ihnen wieder die Brust. 05034
Bottom
05035
Top
Siitä läksivät he taas eteenpäin ja yhä uljaammalla vauhdilla rupesivat he kiirehtimään kohden uutta kotoansa. Mäki aleni, ja he tulivat nummelle honkien pylvästöön, jossa kanerva, puolaimen varret ja kuihtuvat ruohonpiipat vaihetellen peittivät kumisevan maan. Tuli hietainen, rakettu tie, joka johdatti Viertolan kartanosta kirkkoon; he astuivat sen poikki, pitäen omaa metsätietänsä, joka kulki pitkin nummen selkää. Dann zogen sie weiter, und immer rüstiger eilten sie ihrer neuen Heimat entgegen. Der Hügel neigte sich, und die Heide lenkte in einen Fichtensaal ein, wo Heidekraut, Preiselbeerbüsche und welkende Gräser in buntem Flor die widerhallende Erde verhüllten. Es kam ein sandiger, gebahnter Weg, der vom Gutshof Viertola zum Kirchdorf führte. Diesen überschritten sie und verfolgten ihren Waldpfad weiter, der über den Heidelandrucken lief. 05035
Bottom
05036
Top
AAPO: Tässä on nummi, jossa, niinkuin vanhat ihmiset juttelee, ennen muinoin oli kärmeitten keräjäsali. Tuomarina siinä istui heidän kuninkaansa, tuo ankaran harvoin näkyvä valkea kärme, päässä verrattoman kallis kruunu. Mutta ryöväsipä tämän kruunun heiltä eräs rohkea ratsastaja, niinkuin tarina kertoilee. AAPO: Dies ist die Heide, auf der, wie die alten Leute erzählen, vor langen Jahren einmal der Gerichtssaal der Schlangen stand. Da saß als Richter ihr König, die überaus seltene weiße Natter, mit einer unvergleichlich kostbaren Krone auf dem Kopf. Diese Krone aber raubte ihnen, wie die Sage geht, ein kühner Reitersmann. 05036
Bottom
05037
Top
Ja kertoi heille Aapo seuraavan tarinan, heidän kulkeissansa pitkin nummen harjua alas kohden autiota Sompiosuota. Tuli eräs ratsastaja ja näki nummella kärmeitten kuninkaan, jolla oli kimmeltävä kruunu päässä. Hän ratsasti häntä kohden, noukkasi miekkansa kärjellä kruunun kuninkaan päästä, kannusti hevostansa ja kirmasi kalleuksinensa pois kuin tuulissa ja pilvissä. Mutta eivät olleet kärmeetkään myöhäisiä, vaan läksivät kohta kiukkuisesti vainoomaan julkeata ryöväriä. He kiitivät suhinalla päin, kierrettyinä rengoiksi, ja tuhannen kurraa pyöri silloin ratsastajan jäljissä kuin kiekko maantiellä poikien heittämänä pyörii. Pian saavuttivat he ratsastajan, parveilivat jo tiuhasti hevosen jaloissa, loiskeilivat sen lautasille ylös, ja suuri oli miehen vaara. Ja hädissään viskasi hän heille hattunsakin syötiksi alas, jonka he paikalla repivät kappaleiksi ja söivät vihansa vimmassa. Mutta miestä ei auttanut kauan tämä keino, pianpa kärmeet kiiriskelee hänen jäljissänsä taas ja santa kiertoilee korkealle tieltä. Ja yhä kiivaammin kannusti uros huohoittavaa hevostansa; virtana juoksi veri uhkean orhin rikkiviilletyistä kyljistä, ja suusta roiskahteli sohiseva vahto. Ratsastaja pakeni metsään, mutta metsä ei estänyt hänen vihollistensa juoksua. Tuli virta vastaan, ja kohahtaen ratsasti hän sen kierroksiin ja veipä orhi hänen nopeasti sen ylitse. Tuli virta kärmeillekin vastaan, ja monen kosken pauhinalla he syöksivät itsensä lainetten kohtuun, uivat myrskyn vauhdilla sen ylitse: ja korkealle nousi valkea kuohu. Mies ratsasti yhä eteenpäin, ja yhä vainosi häntä kärmetten villitty joukko. Näki hän matkan päässä hurjasti palavan kasken, ja kohden tulta hän nyt kannusti hevosensa, ja, kietoen itsensä virran kylvyssä läpikastettuun kauhtanaansa, rynkäsi hän liekkien helmaan, vaan kärmeet eivät vilaustakaan viipyneet häntä seuraamasta. Niinpä taivaan ratsastava sankari kultapilvien halki kiitää. Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin, sitten kaatui pyrskivä orhi, unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies, pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä; tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla, kädessä ihmeellinen kalleus. Und während sie über den Heidelandrücken nach dem öden Sompiomoor hinabzogen, erzählte ihnen Aapo folgende Sage: Es kam einmal ein Reiter, der sah auf der Heide den Schlangenkönig mit der funkelnden Krone auf dem Haupt. Er ritt herzu, nahm mit der Schwertspitze dem König die Krone vom Kopf, spornte sein Pferd und eilte wie die Wolken im Winde mit seinem Kleinod hinweg. Die Schlangen aber zauderten auch nicht, sondern setzten sofort grimmig dem frechen Räuber nach. Zischend schwebten sie, zu Ringen zusammen -gerollt, dahin und tausend Kreisel wirbelten da hinter dem Reiter her, wie die Wurfscheibe auf der Landstraße von den Burschen geschleudert dahinwirbelt. Bald hatten sie den Reiter eingeholt, schon scharten sie sich ym die Füße des Pferdes dicht zusammen, schnellten ihm in die Weichen hinauf, und groß war die Gefahr für den Mann. In seiner Not warf er ihnen seinen Hut als Köder hinunter, den sie auf der Stelle in Stucke rissen und in wilder Wut auffraßen. Doch half ihm das nicht lange, bald wirbelten die Schlangen wieder hinter ihm her, und der Sand stob vom Wege hoch empor. Und immer toller spornte der Mann sein keuchendes Roß; in Strömen floß dem stattlichen Hengst das Blut aus den zerfetzten Weichen, und aus dem Maul drang ihm gischender Schaum. Der Reiter floh in den Wald, aber der Wald konnte den Zug seiner Feinde nicht hemmen. Es kam ihm ein Strom entgegen, sausend ritt er in seine Strudel, und schnell trug ihn der Hengst hinüber. Auch den Schlangen trat der Strom entgegen, aber brausend wie viele Wasserfälle stürzten sie sich in den Schoß der Wellen, schwammen mit Sturmeseile hindurch, und weiße Gischt stieg hoch zum Himmel auf. Der Reiter sprengte immer vorwärts, und immer verfolgte ihn das rasende Schlangenheer. Da erblickte er in einiger Entfernung vor sich eine Schwendlohe; und auf das Feuer zu spornte er jetzt sein Pferd, und, in seinen von dem Strom durchnäßten Mantel gehüllt, brach er mitten in die Flammen hinein; die Schlangen blieben aber keinen Augenblick zurück. So schwebte der reitende Himmelsheld wie durch vergoldete Wolken. Noch einmal schlug er dem Hengst die Sporen in die Weichen, und noch einmal stürmte er vorwärts; dann fiel das schnaubende Tier, um für immer das heiße Spiel des Lebens zu vergessen. Der Mann aber stand im Freien, gerettet aus dem Feuer und vor seinen schrecklichen Feinden; es hatte ja das Feuer die unzählbare Schar der Schlangen verzehrt. Da stand der Held mit jubelndem Blick und hielt in der Hand das kostbare Kleinod. 05037
Bottom
05038
Top
AAPO: Se oli tarina valkean kärmeen kruunusta Teerimäen nummella tässä. AAPO: Das ist die Sage von der Krone des weißen Schlangenkönigs hier auf der Teerimäki-Heide. 05038
Bottom
05039
Top
JUHANI: Uhkea tarina ja vielä uhkeampi mies, joka tempasi kruunun kärmeen päästä ja kilvoitti sen viimein omaksensa. Potra mies! JUHANI: Eine prachtvolle Sage und ein noch prachtvollerer Mann, daß er dem König die Krone vom Kopf riß und sie sich schließlich auch erkämpfte. Ein famoser Kerl! 05039
Bottom
05040
Top
TIMO: Harvapas mies täällä näkee tämän kärmeen, mutta se, joka hänen näkee, tulee verrattoman viisaaksi, niinkuin vanhat ihmiset sanoo. TIMO: Selten sieht hier einer die Schlange. Aber wer sie sieht, wird, so sagen die alten Leute, unvergleichlich weise. 05040
Bottom
05041
Top
JUHANI: Sanotaanpa myöskin: joka keväällä ennen käen kukkumista tämän tuomarikärmeen käsittää, sen keittää ja syö, hän ymmärtää korpin puheen, josta hän saa tiedon mitä hänelle siitälähin on tapahtuva. JUHANI: Er wird auch erzählt: wer im Frühjahr vor dem ersten Kuckucksruf die Richterschlange fängt, sie kocht und ißt, der versteht die Rabensprache und erfährt alles, was ihm später zustoßen wird. 05041
Bottom
05042
Top
EERO: Sanotaanpa vielä niinkin: joka keväällä jälkeen käen kukkumisen tekee kaiken tämän, se mies ymmärtää korpin puheen, josta hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut. EERO: Ja, und es wird auch erzählt: wer all das im Frühjahr nach dem ersten Kuckucksruf tut, der versteht die Rabensprache und erfährt alles, was ihm früher zugestoßen ist. 05042
Bottom
05043
Top
JUHANI: Voi, veikkoseni, kuinka tyhmästi nyt haastelit! Eikö tiedä sitä joka mies syömättä murenaakaan kärmeen lihaa? Kas nytpä Eero vasta näytti minä miehenä hän järkensä puolesta oikeammiten käy, tyhmänä pässinä. »Hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut». Onko tämä aatos kotoisin miehen päästä? Voi sinua poika-parkaa! JUHANI: Ach, lieber Bruder, was redest du da für dummes Zeug! Weiß das nicht jedermann, auch wenn er keinen Bissen Schlangenfleisch gegessen hat? Da hat Eero wieder mal gezeigt, wie es eigentlich mit seinem Verstande ist, der dumme Schöps. »Der erfährt, was ihm früher zugestoßen ist.« Stammt so ein Gedanke aus dem Kopf eines Mannes? O weh, der arme Kerl! 05043
Bottom
05044
Top
AAPO: Äläs mitään, Juho. Hän joko haasteli tyhmyydestä tai konstaili ja koukisteli hän taas; kuinka hyväänsä, mutta kummassakin kohdassa viskasi hän eteemme merkittävän aatoksen. Koettakaamme tarkastella hänen lausettansa, ja luulenpa taitavamme onkia siitä jotakin viisautta. Tietää mitä on tapahtunut, sehän on, eräältä kannalta katsoen, viisaus suuri. Jos visusti harkitset mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies. Jospa meidänkin silmämme ennemmin olisivat auenneet, niin luulenpa ettemme näin nyt kahnusteliskaan siirtolaisina tässä. AAPO: Laß doch, Juhani. Entweder hat er aus Dummheit so geredet, oder er versucht, sich wieder einmal über uns lustig zu machen, einerlei: jedenfalls hat er da einen beachtenswerten Gedanken geäußert. Laß uns mal seine Worte prüfen, ich glaube, wir können eine gute Lehre hervorangeln. Zu wissen, was einem begegnet ist, ist ja in einer Hinsicht große Weisheit. Wenn du verständig prüfst, was von der Saat vergangener Tage nützliche, was schädliche Frucht gebracht hat, und danach dein Leben, deine Arbeit und Beschäftigung einrichtest, dann bist du wirklich ein weiser Mann. Wären uns die Augen bloß früher aufgegangen: ich glaube, dann lungerten wir hier nicht als Auswanderer herum. 05044
Bottom
05045
Top
JUHANI: Tässä kuin sudenpoikaset ilmi-taivaan alla. Mutta tehty on tehty. JUHANI: Hier wie Wolfswelpen unter freiem Himmel. Aber getan ist getan. 05045
Bottom
05046
Top
TUOMAS: Mitä Jukolassa kadotimme, sen kieppaamme takaisin Impivaaran aholla.--Tänne koko velisarja, ja iskeköön kyntensä kuormaan joka mies, auttaen Valkoamme niinkauan kuin suota kestää. Tänne kaikki! Vaipuuhan vankkurien pyörä vaaksan syvältä mutaiseen maahan. TUOMAS: Was wir in Jukola verloren haben, das holen wir uns am Impivaara wieder. — Alle Mann hierher an die Fuhre und unserm Valko geholfen, so lange wir im Moor sind. Alle hierher! Das Wagenrad sinkt ja mit jedem Schritt eine Spanne tief in den schlammigen Boden. 05046
Bottom
05047
Top
Näin haastellen keskenään olivat he vaeltaneet nummelta alas, kulkeneet poikki Seunalan Matin lakean ahon, siitä halki tiuhan näreistön, ja seisoivat nyt Sompiosuon partaalla. Synkeäksi näytti tämä suo, jonka pinnalla vaihetteli mutaisia, rämeisiä aukkoja, sammaleisia mättäitä, karpalon kotoja, ja siellä ja täällä seisoi matala, kuihtuva koivu, alakuloisesti nyökytellen päätänsä iltatuulessa. Mutta keskeltä oli suo kaitaisin ja siinä maa myös naveampi ja kiinteämpi. Seisoi siinä lyhykäisiä mäntyjä sammaleisessa puvussa ja mättäillä tummanviheriäisiä, väkevästi hajahtavia juovuke-pensaita. Ja yli tämän taipaleen juoksi vaivaloinen tie suon toiselle rannalle, jossa taasen alkoi pimeä korpi. Pitkin tätä tietä retkeilivät nyt veljekset yli suon. Mikä heistä veti aisoista Valkon rinnalla, mikä taasen lykkäsi vankkureita. Vihdoin, vaikka työläästi, ehtivät he suon ranteesen ja matkustivat taasen kuivalla maalla korven monijuurista tietä, jota kesti noin viisi sataa askelta. Mutta viimein välkähti heidän eteensä kantoisen ahon lakeus, ja seisoivat he määrätyssä paikassa, komeroisen vuoren alla. Sie waren redend die Heide hinabgestiegen, hatten die weite Brache des Seunala-Matti, dann den dichten Fichtenwald durchquert und standen nun am Rand des Sompiomoors. Düster sah es aus; auf der weiten Fläche wechselten schlammige, sumpfige Lachen mit weichen Bülten, dem Heim der Moosbeere, und hier und dort stand eine niedrige, welkende Birke und nickte traurig mit dem Haupt im Abendwind. Nach der Mitte zu aber war das Moor am schmälsten, und hier wurde der Boden auch fester und härter. Es standen da kurze Kiefern im moosigen Gewand, und auf den Bülten dunkelgrüner stark duftender Porst. Und über diese Enge lief der mühsame Pfad nach dem entgegengesetzten Rand des Moors, wo wieder der finstere Bruchwald begann. Auf diesem Weg setzten die Brüder hinüber. Die einen zogen neben Valko an der Deichsel, die ändern schoben die Fuhre. Schließlich, wenn auch mit viel Mühe, erreichten sie den Rand des Moores und marschierten wieder auf trocknem Boden den wurzelüberzognen Weg durch das Dickicht, der ungefähr fünfhundert Schritt währte. Zuletzt aber glänzte die ebene Fläche der stubben-reichen Halde vor ihnen, und sie standen an ihrem Ziel, am Fuß des zerklüfteten Berges. 05047
Bottom
05048
Top
Tässäpä muinoin veljesten iso-isä, mainio raataja, oli viljellyt huhtia ja suitsutellut ankaria sysihautoja. Monta kaskea oli hän tämän vuoren ympärillä kaatanut ja polttanut, risu-äkeellänsä karhinut monen mustan, kylvetyn maan, ja viimein korjannut riiheensä satoisat oljet. Aherrus ahon syrjässä tuolla osoitti vielä paikan, missä oli hänen metsäriihensä seisonut, josta hän kohta kotiansa saattoi valmiin viljan, heittäen talvikeliksi oljet ja pahnat. Mutta riihen aherruksesta kappale matkaa, tuolla ahon ja metsän rajalla näkyi musta sysihaudan pohja, valtaisen suuri, jossa hän oli poltellut kiliseviä sysiä huhtamaan teloista. Niin oli tässä entinen Jukolan uhkea isäntä hyörinyt ja puuhaillut monen polttavan auringon alla, pyhkien otsaltansa monen helmeilevän hien. Mutta yönsä lepäsi hän turvekattoisessa koijussa miilunsa vartijana: ja saman koijun olivat nyt veljekset määränneet itsellensä väliaikaiseksi asuntomajaksi. Hier hatte einst der Großvater der Brüder, ein tüchtiger Roder, tapfer geschwendet und ansehnliche Kohlenmeiler zum Rauchen gebracht. Viele Stämme hatte er rings um den Berg gefällt und verbrannt, mit seiner Reisigegge manches Stück schwarzen, besäten Landes bearbeitet und zuletzt die schweren Halme in seiner Korndarre geborgen. Eine Brandstätte dort am Rand der Halde bezeichnete noch immer den Platz, wo seine Waldscheune gestanden hatte, aus der er das fertige Getreide gleich nach Hause brachte, während er Stroh und Spreu bis zur Winterschlittenbahn zurückließ. Aber eine Strecke von den Resten der Darre entfernt, dort auf der Grenze zwischen Halde und Wald, sah man die schwarze Sohle eines Meilers, mächtig groß, wo er aus den Stämmen der Schwende klirrende Kohlen gebrannt hatte. So hatte sich der tüchtige Jukolabauer hier manchen glühenden Sonnentag gemuht und geschunden und sich oft den perlenden Schweiß von der Stirn gewischt. In der Nacht aber hatte er als Wächter seines eignen Meilers in der torfgedeckten Hütte geruht. Eben diese Köhlerhütte war es, die sich die Brüder jetzt zur einstweiligen Wohnstatt ausersehen hatten. 05048
Bottom
05049
Top
Avara on kantoinen aho, mutta kauemmas sen reunoja ei kuitenkaan näe sun silmäs; sillä idässä, etelässä, lännessä sulkevat metsät sun silmäsi alan ja pohjoisessa korkea vuori. Mutta jos astut tämän vuoren harvoilla kuusilla kruunatulle harjanteelle, niin kantaapa silmäsi etäälle kohden kaikkia ilmoja. Sen eteläisellä puolella näet ensiksi ihan jalkas alla tuon mainitun, juohevasti kaltevan ahon, kauempana synkeän korven, sen takana taasen Sompiosuon, ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki. Pohjaa kohden alenee vähitellen vuori, ja sen loivalla kamaralla, jota ennen myös oli huhtina käytetty, seisoo koivisto nuori ja tiuha, jonka ruohottomilla poluilla teeret hyppelevät ja pyyt alakuloisesti viheltelee. Idässä näkyy tasainen nummi hongistonensa, lännessä ryhmyinen, sammalkallioinen maa, tuolla ja täällä, sammaleisella harjulla matala, mutta ko'okas ja tuuhea mänty. Mäntyjen takana kiiltää tuolla kirkkaana ja kalaisena Ilvesjärvi, noin tuhannen askelta ahosta pois. Mutta näetpä tuskin muuta, vaikka kauaskin katsot. Saloin tumma meri haamoittaa sun ympärilläs kaikkialla. Näet toki himmeän siinnon Viertolan kartanosta koillisessa ja kaukana tuolla luoteisen ilman rannalla kirkon harmaan tornin. Tämänkaltainen oli seutu ja sen ympäristö, jonka Jukolaiset olivat määränneet asumapaikaksensa. Weithin streckt sich die stubbenreiche Halde, doch kann man nicht über ihre Ränder hinaussehen; denn im Osten, Süden und Westen verschließen die Wälder den Ausblick, und im Norden der hohe Berg. Wenn man aber den spärlich mit Tannen gekrönten Rucken des Berges erklettert, so trägt das Auge weithin in alle Winde. Auf der Sudseite sieht man zunächst unmittelbar zu Fußen jene mäßig geneigte Halde liegen, weiter fort den finstern Bruchwald, dahinter das Sompiomoor, und dort am Horizont taucht der mattblauende Teerimäki auf. Gegen Norden fällt der Berg allmählich ab, und auf seinem leise geneigten Scheitel, der früher auch geschwendet und bebaut wurde, steht ein Birkicht, jung und dicht, auf dessen graslosen Pfaden die Birkhühner hüpfen und die Haselhühner klagend flöten. Im Osten erscheint die ebene Heide mit ihrem Föhrenwald, im Westen buckliges Gelände mit moosbedeckten Felsen, hier und da auf der moosigen Höhe eine niedrige, aber breit ausladende und dichte Kiefer. Hinter den Kiefern blinkt dort der fischreiche, klare Ilvessee, ungefähr tausend Schritt von der Halde entfernt. Sonst aber kann man kaum etwas erkennen, soweit man auch sehen mag. Das dunkle Meer des Ödwalds dämmert von allen Seiten herüber. Doch im Nord-osten gewahrt man einen erlöschenden Schimmer vom Gutshof Viertola und weit, weit weg am Rand des nordwestlichen Himmels, den grauen Kirchturm. So sah die Gegend und ihre Umgebung aus, die sich die Jukolabrüder zum Wohnsitz gewählt hatten. 05049
Bottom
05050
Top
Mutta sysikoijun vaiheille olivat veljekset tänä iltana asettuneet alas, laskeneet aisoista väsyneen Valkon, kello kaulassa, laitumelle ja tehneet kannoista ja karangoista iloisen valkean aholle. Siinä paistoi Simeoni silakoita, nauriita ja naudan lihaa yhteiseksi illalliseksi, ja muut hyöriskelivät vankkurien ympärillä, purkaen kuormaa ja kantain kutakin kalua ja kapinetta paikallensa. Mutta koska tämä oli tehty ja ruoka rakettu valmiiksi, istuivat he atrioitsemaan iltaiselle aholle; ja aurinko oli vaipunut vuoren taakse. In der Nähe des Meilers aber hatten sich die Brüder an diesem Abend niedergelassen, hatten den müden Valko mit der Schelle am Hals aus der Deichsel gespannt, auf die Weide geführt und aus Baumstümpfen und Knütteln ein lustiges Feuer auf der Halde angezündet. Da briet Simeoni Strömlinge, Rüben und Rindfleisch zum gemeinsamen Abendessen, und die übrigen machten sich an dem Heukarren zu schaffen, leerten die Fuhre und trugen jedes Stück und jedes Gerät an seinen Platz. Als aber dies besorgt war und auch das Essen auf sie wartete, setzten sie sich zur Mahlzeit nieder; und die Sonne war hinterm Felsen versunken. 05050
Bottom
05051
Top
SIMEONI: Tämä on siis ensimmäinen atriamme tässä uudessa kodossa; ja tuokoon se onnen ja Jumalan rauhan kaikille muillekin atrioillemme täällä. SIMEONI: Dies ist also unsre erste Mahlzeit in der neuen Heimat. Möge sie uns auch für alle ändern Mahlzeiten hier Glück und Gottes Frieden bringen. 05051
Bottom
05052
Top
JUHANI: Onni, muhkea onni olkoon ainoa toverimme täällä kaikissa toimissa ja töissä, joihin vaan kyntemme pystyy. JUHANI: Glück, üppiges Glück möge hier bei allen unseren Verrichtungen und Arbeiten unser einziger Gefährte sein. 05052
Bottom
05053
Top
AAPO: Tahtoisinpa lausua tärkeän aatoksen. AAPO: Ich möchte noch etwas wichtiges sagen. 05053
Bottom
05054
Top
JUHANI: No puhkaise se sydänkarsinastas ulos. JUHANI: Na, preß deine Herzkammer aus. 05054
Bottom
05055
Top
AAPO: Päätön ruumis ei käy päisin, sanon minä. AAPO: Ein Rumpf ohne Kopf taugt nichts, sage ich. 05055
Bottom
05056
Top
JUHANI: Vaan nuijailee seiniä kuin päätön kana. JUHANI: Der torkelt nur gegen die Wände wie ein geköpftes Huhn. 05056
Bottom
05057
Top
TIMO: Vaikkei päätönkään, kun se vaan tulee riiviöön, niin pöllähtelee se noin, noin, sinne ja tänne, sinne ja tänne. Niinhän tekevät usein Männistön-muorin kanat, ja silloin sanoo muija noidan-nuolten lentelevän ilmassa. TIMO: Wenn auch nicht mal wie ein geköpftes. Es braucht nur toll zu werden, dann fährt es los — siehst du, so! und schussert hin und her und hin und her. So machtens ja Föhrichtmuttchens Hühner oft, und dann sagte die Alte, es flögen Zauberpfeile in der Luft herum. 05057
Bottom
05058
Top
JUHANI: Mutta puhdistappas suus, veli Aapo. JUHANI: Aber nun sprich frisch von der Leber weg, Aapo. 05058
Bottom
05059
Top
AAPO: Tämä on tuuma aivossani: Jos tahdomme täällä jotain ja kunnokkaasti matkaansaattaa, niin yksi meistä olkoon aina ensimmäisenä miehenä, keskustelemisten johtajana, ratkaisijana riitaisissa asioissa. Sanalla sanoen, yksi olkoon, jonka ääni käy etunenässä järjestyksen tähden. AAPO: Es ist mir so ein Plan durch den Kopf gegangen: Wenn wir hier etwas Ordentliches mit Ehren zustande bringen wollen, muß einer von uns immer der erste Mann sein, der Leiter der Beratungen und der Schlichter in strittigen Fällen. Kurz, es muß einer da sein, dessen Stimme ordnungshalber vorgeht. 05059
Bottom
05060
Top
JUHANI: Minä olen tässä vanhin. JUHANI: Ich bin hier der Älteste. 05060
Bottom
05061
Top
AAPO: Sinä olet Jukolan sarjan esikoinen, ja olkoon sinulla sen oikeus myös. AAPO: Du bist der Erstgeborene in der Schar von Jukola, darum sollst du auch das Recht dazu haben. 05061
Bottom
05062
Top
JUHANI: Olenpa rivin ensimmäinen mies, ja tiedän myös vaatia teiltä kuuliaisuutta. Mutta kun vaan tottelisitte. JUHANI: Ja, ich bin der erste Mann im Glied, und ich werde auch Gehorsam von euch zu fordern wissen. Wenn ihr mir nur folgt. 05062
Bottom
05063
Top
AAPO: Se on oikeus ja kohtuus. Mutta jokaisen sana ottakaamme kuitenkin aina kuullaksemme yhteisissä kysymyksissä. AAPO: Das ist nur recht und billig. Aber trotzdem soll in gemeinschaftlichen Fragen immer eines jeden Wort gehört werden. 05063
Bottom
05064
Top
JUHANI: Sinun neuvoillesi varsinkin tahdon aina ja kernaasti korvani kallistaa. Mutta minä olen ensimmäinen. JUHANI: Und besonders deinem Rat will ich immer und gern mein Ohr zuneigen. Aber ich bin der Erste. 05064
Bottom
05065
Top
AAPO: Tosi! Mutta mikä rangaistus määrätään hänelle, joka uppiniskaisuutta, auttamatonta vastakynttä osoittelee? AAPO: So ists. Welche Strafe soll aber den treffen, der sich halsstarrig und unverbesserlich widersetzlich zeigt? 05065
Bottom
05066
Top
JUHANI: Hänen pistän tuonne vuoren komeroon ja kannan kasan kymmenleiviskäisiä kiviä teljeksi luolan kitaan. Siellä hän istukoon päivän tai kaksi, aina kuinka asiat ja asian haarat vaativat. Niin, niin, siellä imeköön hän kynsiänsä, muistellen mitä rauhaansa kuuluu. JUHANI: Den stecke ich dort in die Felshöhle und schiebe einen Haufen zentnerschwere Steine als Riegel davor. Da kann er dann einen oder zwei Tage sitzen, je nachdem wie es die Sache und Umstände erfordern. Ja, ja, da mag er an seinen Klauen saugen und darüber nachdenken, was seinem Frieden dient. 05066
Bottom
05067
Top
LAURI: En suostu päätökseen minä. LAURI: Den Beschluß nehm ich nicht an. 05067
Bottom
05068
Top
TUOMAS: Enkä minä. TUOMAS: Ich auch nicht. 05068
Bottom
05069
Top
TIMO: Olenko minä piirtoposkinen metsäsika, jonka asunto on vuoren tunkkainen luola? Pois se. TIMO: Bin ich denn ein gestreiftes Waldferkel, das in einer muffigen Felshöhle haust? 05069
Bottom
05070
Top
JUHANI: Te rupeette kapinoitsemaan. JUHANI: Ihr fangt an, aufsässig zu werden. 05070
Bottom
05071
Top
TUOMAS: Se rangaistuksen pykälä ei käy päisin, ei käy. TUOMAS: Mit dem Strafpunkt ists nichts, ists nichts. 05071
Bottom
05072
Top
TIMO: »Ei käy kontoon», sanoo sananlasku. Minä en ole metsäsika, mäyrä. TIMO: »Das is nix«, sagt das Sprichwort. Ich bin kein Waldferkel, kein Dachs. 05072
Bottom
05073
Top
JUHANI: Sentähden käytä itses aina kiltisti ja siivosti, välttääksesi vihani rankaisevaa kauhistusta. JUHANI: Drum betrag dich immer artig und anständig, so wirst du dem strafenden Schrecken meines Zorns entgehen. 05073
Bottom
05074
Top
TIMO: Mutta minä en ole mäyrä, enkä susi. Hei, hei! En ole karhukaan enkä mikään rotta! Tiedä huutia vähän. »Tiedä huutia, sanoi Jaakkolan Juuti»; Hehheh! TIMO: Aber ich bin kein Wildschwein und kein Wolf. Ha! ich bin kein Bär und keine Ratte. Schäm dich! »Bleib mir vom Leib, sagte Jaakkolas Weib.« Hehe! 05074
Bottom
05075
Top
AAPO: Sallitaanko minulle sananvuoro? AAPO: Darf ich auch mal reden? 05075
Bottom
05076
Top
JUHANI: Kernaasti. Mitä mielit sanoa? JUHANI: Gern. Was möchtest du sagen? 05076
Bottom
05077
Top
AAPO: Etten kiltaa minäkään tuota rangaistus-parakraaffia, jonka tahtoisit käytettäväksi välillemme asettaa, vaan katsonpa sen veljesten keskenä liian törkeäksi, pedolliseksi. AAPO: Daß ich den Strafparagraph, den du da für uns festsetzen möchtest, auch nicht genehmige; ich halte ihn unter Brüdern für zu roh, zu viehisch. 05077
Bottom
05078
Top
JUHANI: Vai et kiltaa? Etkö kiltaa? Etkö totisesti kiltaa? Sanoppas sitten viisaampi parakraaffi, koska minä en milloinkaan käsitä mikä on oikein, mikä väärin. JUHANI: So, du genehmigst ihn nicht? genehmigst ihn nicht? Genehmigst ihn wirklich nicht? Dann sag uns doch einen weiseren Paragraph, da ich nicht begreifen kann, was recht und was unrecht ist. 05078
Bottom
05079
Top
AAPO: Sitä en sano. AAPO: Davon rede ich nicht. 05079
Bottom
05080
Top
JUHANI: Sanoppas se uusi, kiilattava parakraaffi, sinä Jukolan tietäjä. JUHANI: Sag den neuen Paragraph, den du genehmigen kannst, du Seher von Jukola. 05080
Bottom
05081
Top
AAPO: Kaukana tietäjän arvosta. Mutta tämä... AAPO: Weit entfernt von der Seherwürde. Aber dieser ... 05081
Bottom
05082
Top
JUHANI: Parakraaffi, parakraaffi! JUHANI: Den Paragraph, den Paragraph! 05082
Bottom
05083
Top
AAPO: Tämähän on... AAPO: Dies ist ja ... 05083
Bottom
05084
Top
JUHANI: Parakraaffi, parakraaffi! Sanoppas se viisas parakraaffi! JUHANI: Den Paragraph, den Paragraph! Sag den hochweisen Paragraph! 05084
Bottom
05085
Top
AAPO: Oletko hullu? Huutelethan tuossa kuin istuisit tulisissa housuissa. Miksi kirkut ja keikuttelet päätäs kuin tarhapöllö? AAPO: Bist du verrückt? Schreist, wie wenn du Feuer in den Hosen hättest. Warum kreischt du denn so und wackelst mit dem Kopf wie ein Uhu! 05085
Bottom
05086
Top
JUHANI: Parakraaffi! huudan minä huikeasti. Se ihka uusi ja vanha, viisas parakraaffi! Sanoppas se, ja minä kuultelen äänetönnä kuin särki sammakon motkotusta. JUHANI: Den Paragraph! rufe ich immerzu. Den funkelnagelneuen und alten, hochweisen Paragraph! Sag ihn, und ich will so ruhig zuhören wie das Rotauge dem Froschgequake. 05086
Bottom
05087
Top
AAPO: Tämä on tuumani asiasta: Hän, joka ylen katsoo neuvot ja varoitukset, aina vaan ilkivaltaisuutta osoittelee, kylvellen välillemme eripuraisuuden siementä, hän siirrettäköön liitostamme, karkoitettakoon kauas pois. AAPO: Ich habs mir so gedacht: Wer die Ratschläge und Warnungen mißachtet und immer nur Mutwillen treibt, indem er den Samen der Zwietracht unter uns aussät, der soll aus unserm Bund ausgestoßen und weit fortgejagt werden. 05087
Bottom
05088
Top
TUOMAS: Tämä olkoon asetus. TUOMAS: Das sei die Verordnung! 05088
Bottom
05089
Top
LAURI: Siihen suostun. LAURI: Damit bin ich einverstanden. 05089
Bottom
05090
Top
TIMO: Niin minäkin. TIMO: Ich auch. 05090
Bottom
05091
Top
SIMEONI: Siihen suostumme kaikki yhteisesti. SIMEONI: Damit sind wir alle einverstanden. 05091
Bottom
05092
Top
JUHANI: Hm! Olkoon päätetty. Ja muistakaat: joka tästälähin mielii vikuroita, hänellä on jäniksen passi kourassa, potkua pyllyssä ja käpälämäki edessä.--Mihin työhön iskemme huomenna kiinni, te murjaanit? Kyllä minä teidät opetan. JUHANI: Hm! Also abgemacht. Und merkt euch: wer fürderhin irgendwie bockt, der hat den Laufpaß in der Tasche, den Fußtritt im Gesäß und — fliegt. — Was wollen wir morgen anfangen, ihr Kaffer, ihr? Euch werd ichs zeigen. 05092
Bottom
05093
Top
AAPO: Hieman harmin vallassa; mutta eihän tuo nyt samenna meidän tyynettä ja kirkasta mieltämme tänä iltahetkenä. AAPO: Bißchen ärgerlich? Aber das soll uns die Ruhe und Heiterkeit in dieser Abendstunde nicht stören. 05093
Bottom
05094
Top
JUHANI: Mihin raatamiseen rupeemme koska päivä koittaa? JUHANI: Worüber sollen wir uns hermachen, wenn der Tag graut? 05094
Bottom
05095
Top
AAPO: Tietysti on tässä pirttimme rakennus ensimmäinen. AAPO: Natürlich müssen wir uns zuerst eine Hütte bauen. 05095
Bottom
05096
Top
JUHANI: Niin onkin. Huomenna varhain käyköön neljä miestä, jokainen kirveskynä kourassa, nurkallensa, ja olkoot nämät neljä miestä: minä itse, Tuomas, Simeoni ja Aapo. Muut palhikoot ja kiiritelkööt meille hirsiä ylös. Ja koska pirtti ja pieni aitta-koppa ovat valmiit, niin kohta pojat kaasinsa haalimiseen, metsästys- ja kalastus-retkille. Se muistakaat! JUHANI: Jawohl. Morgen früh gehen vier Mann mit den Äxten in der Hand jeder an seine Ecke, und diese vier sind: ich selber, Tuomas, Simeoni und Aapo. Die übrigen behauen die Stämme und rollen sie uns hinauf. Und wenn die Kate und ein kleiner Speicher fertig sind, dann sofort alle Mann auf, um Futter zu holen, und auf zum Jagen und Fischen. Merkt euch das! 05096
Bottom
05097
Top
Näin päättivät he viimein atriansa ja kävivät lepoon sysikoijun suojaan. Tuli yö, pilvinen, mutta tyyni toukokuun yö. Korvessa huuteli huhkain käheällä äänellänsä, Ilvesjärvellä narisivat sorsat, ja tuolloin, tällöin kuului kaukaa kontion terävä vihellys. Muutoin vallitsi luonnossa rauha ja syvä hiljaisuus. Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen. Äänettöminä, mutta kierrellen itsiänsä kyljeltä kyljelle, mietiskelivät he tämän maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta. So beendeten sie schließlich ihre Mahlzeit und legten sich in der Köhlerhütte zur Ruhe. Es kam die Nacht, eine bewölkte, aber stille Mainacht. Im Bruchwald rief der Uhu mit heiserer Stimme, auf dem Ilvessee schnarrten die Enten, und dann und wann tönte das scharfe Pfeifen des Bären von ferne her. Sonst herrschte Ruhe und tiefes Schweigen in der Natur. Aber die Brüder in der Torfkate mochte der zartgeflügelte Traumgott nicht besuchen. Sich stumm von einer Seite auf die andre wälzend, grübelten sie über den Lauf der Welt und die Unbeständigkeit des Lebens nach. 05097
Bottom
05098
Top
AAPO: Eihän ole luullakseni vielä ummistunut yhdenkään silmä. AAPO: Es hat ja wohl noch keiner ein Auge geschlossen. 05098
Bottom
05099
Top
JUHANI: Makeasti makaa jo Timo, mutta me muut itsiämme tässä vääntelemme ja kääntelemme kuin makkarat kiehuvassa kattilassa. Miksi olemme näin virkkuja? JUHANI: Timo schläft schon süß, wir ändern aber drehn und wenden uns wie die Würste im schäumenden Kessel. Warum sind wir nur so lebendig? 05099
Bottom
05100
Top
AAPO: Elomme tie on tänäpänä tehnyt töykeän käännöksen. AAPO: Unser Lebensweg hat heute eine schroffe Wendung gemacht. 05100
Bottom
05101
Top
JUHANI: Siitäpä mieleni levoton, kovin levoton. JUHANI: Ja, und darüber ist mein Herz in Unruhe, sehr in Unruhe. 05101
Bottom
05102
Top
SIMEONI: Synkeä on sydämeni tila. Mikä olen minä? Tuhlaajapoika. SIMEONI: Meins ist in einer düsteren Verfassung. Was bin ich denn? Der verlorene Sohn. 05102
Bottom
05103
Top
JUHANI: Hm! Korpeen kadonnut lammas. JUHANI: Hm! Ein verirrtes Schaf in der Wüste! 05103
Bottom
05104
Top
SIMEONI: Niin heitimme naapurit ja kristilliset lähimmäiset. SIMEONI: So haben wir also die Nachbarn und christlichen Nächsten verlassen. 05104
Bottom
05105
Top
TUOMAS: Tässä ollaan ja täällä pysytään niin kauan kuin metsässä tuoretta lihaa löytyy. TUOMAS: Hier sind wir, und hier bleiben wir, solange es frisches Fleisch im Wald gibt. 05105
Bottom
05106
Top
AAPO: Kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä. AAPO: Alles wird glücken, wenn wir stets vernünftig zuwege gehn. 05106
Bottom
05107
Top
SIMEONI: Huhkain tuolla korvessa huutelee, ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. Ennustaapa tulipaloa, tappeluksia ja murhia niinkuin vanhat ihmiset sanoo. SIMEONI: Der Uhu schreit dort im Bruch, und sein Ruf verheißt nie Gutes. Er verheißt Feuersbrunst, blutige Schlägereien und Mord, wie die alten Leute behaupten. 05107
Bottom
05108
Top
TUOMAS: Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä. TUOMAS: Im Wald ist das Schreien sein Geschäft und ganz ohne Bedeutung. 05108
Bottom
05109
Top
EERO: Tässä on kylä, Impivaaran turvekattoinen talo. EERO: Hier ist ein Dorf, kein Wald, der torfgedeckte Impivaara-Hof. 05109
Bottom
05110
Top
SIMEONI: Mutta nyt on ennustaja muuttanut sijaa, huutelee tuolla vuoren harjulla. Siellä ennen, niinkuin tarina kertoilee, rukoili »Kalvea impi» syntejänsä anteeksi, rukoili kaikki yöt niin talvella kuin kesällä. SIMEONI: Jetzt hat er seinen Platz gewechselt; er ruft jetzt dort auf dem Bergrücken. Da betete, wie die Sage berichtet, einst die bleiche Jungfrau um Vergebung ihrer Sünden, betete Nacht für Nacht, sommers und winters. 05110
Bottom
05111
Top
JUHANI: Hänestäpä on tämä vuori saanut nimensä Impivaara. Kuulin kerran lapsena tuon tarinan, mutta onpa se jo enimmäksi haihtunut mielestäni. Veli Aapo, sinä juttele se meille tässä ikävän yömme vietteeksi. JUHANI: Ja, und nach ihr hat dieser Berg seinen Namen Impivaara. Ich hab mal als Kind die Sage gehört, aber sie ist mir zum größten Teil schon entfallen. Bruder Aapo, erzähl du sie uns zum Zeitvertreib in dieser langweiligen Nacht. 05111
Bottom
05112
Top
AAPO: Timo kuorsaa kuin mies; mutta maatkoon hän rauhassa; minä mielin teille kertoa tarinan. AAPO: Timo schnarcht wie ein Alter, aber laßt ihn ruhig schlafen! Ich will euch die Sage gern erzählen. 05112
Bottom
05113
Top
Seuraavan tarinan kalveasta immestä kertoi nyt Aapo veljillensä: Die folgende Sage von der bleichen Jungfrau erzählte nun Aapo seinen Brüdern: 05113
Bottom
05114
Top
Asui muinoin tämän vuoren luolissa eräs hirmuinen peikko, ihmisten kauhistus ja surma. Kaksi oli hänellä elämän himoa ja hekumaa: katsella ja pidellä aarteitansa luolien syvissä kätköissä ja juoda ihmisen-verta, jota hän ankarasti janosi. Mutta ainoastaan yhdeksän askelta vuoresta oli hänellä voima väkivaltaiseen käytökseen, ja sentähden täytyi hänen harjoitella kavaluutta retkillänsä. Hän taisi muuttaa haamunsa miksi tahtoi; ja ympäri tienoita nähtiin hänen kuljeksivan milloin kauniina nuorukaisena, milloin ihanaisena impenä, aina sitä myöten kuin hän miehen tai naisen verta janosi. Monen voitti hänen katsantonsa helvetillinen ihanuus, moni sai henkensä heittää peikon kamoittavissa luolissa. Niin tämä hirviö vietteli luokseen onnettomat uhrinsa. Es wohnte einmal in den Höhlen dieses Berges ein grausiger Troll, der Schrecken und Tod der Menschen. Zwei Begierden und Leidenschaften hatte er in seinem Dasein: in dem tiefen Versteck der Höhlen seine Schätze anzuschauen und zu betasten und Menschenblut zu trinken, nach dem ihn gewaltig dürstete. Aber nur im Bannkreis von neun Schritten um den Berg hatte er die Macht, Gewalt zu üben, und deshalb mußte er auf seinen Wegen List anwenden. Er konnte seine Gestalt verändern, wie er wollte. Und in der Gegend im Umkreis wurde er bald als schöner Jüngling, bald als liebliche Jungfrau gesehen, je nachdem ihn nach Männer- oder Frauenblut gelüstete. Gar manchen besiegte die höllische Schönheit seines Blicks, manch einer mußte sein Leben in den grausigen Höhlen des Trolls lassen. So lockte das Ungetüm seine unglückseligen Opfer an sich. 05114
Bottom
05115
Top
Oli lempeä kesä-yö. Viherjällä nurmella istui eräs nuorukainen, syleillen lemmittyänsä, nuorta neitoa, joka hohtavana ruusuna lepäsi hänen rinnoillansa. Tämä oli heidän jäähyväis-syleilyksensä; sillä pois tuli pojan matkustaa ja erota ajaksi sydämensä ystävästä.--»Impeni», niin haasteli nuorukainen, »nyt lähden sinulta pois, mutta tuskin ehtii sata aurinkoa nousta ja laskea ennenkuin sun kohtaan taas».--Lausui neito: »eikä aurinko läskeissänsä heitä niin armasta jäähyväis-silmäystä maailmallensa, kuin minä mun kultaselleni koska hän poistuu, eikä noustessansa säteile niin ihanasti taivaan loimo, kuin säteilee mun silmäni, koska taasen kiirehdin sua vastaan. Ja mitä kirkkaan päivän pituuteen sielustani mahtuu, se on aatos sinusta, ja unieni himmeässä maailmassa käyskelen sun kanssas».--Niinpä neito; mutta taasen nuorukainen lausui: »Ihanasti haastelit; mutta miksi aavistaa mun sieluni pahaa? Impeni, nyt vannokaamme toinentoisellemme ijäinen uskollisuus tässä taivaan kasvoin alla». Ja he vannoivat pyhän valan, vannoivat Jumalan ja taivaan edessä, ja hengähtämättä kuultelivat heidän sanojansa metsät ja vuoret. Mutta viimein aamun koittaessa syleilivät he viimeisen kerran ja erosivat toinentoisestansa. Pois riensi nuorukainen, mutta kauan käyskeli neito yksin metsän hämärässä, muistellen kaunista kultastansa. Es war eine milde Sommernacht. Im grünen Gras saß ein Jüngling und umarmte seine Liebste, ein junges Mädchen, die wie eine erblühte Rose an seiner Brust ruhte. Es war ihr Lebewohl; denn der Jüngling sollte fortziehen und sich für einige Zeit von der Freundin seines Herzens trennen. — »Mein süßes Lieb«, sagte der Jüngling, »jetzt gehe ich von dir, aber kaum wird die Sonne hundertmal auf- und niedergegangen sein, so bin ich wieder bei dir.« — Die Jungfrau sprach: »Und die Sonne wirft ihrer Welt keinen so zärtlichen Abschiedsblick zu wie ich meinem Geliebten, wenn er fortzieht, und so hell strahlt nicht das aufgehende Sonnenlicht, wie mein Auge strahlt, wenn ich dir wieder entgegeneile. Und was die ganze Länge des hellen Tages mit meiner Seele erfüllen wird, das ist der Gedanke an dich, und in der dämmernden Welt meiner Träume wandle ich an deiner Hand.« So die Jungfrau. Der Jüngling aber sagte wiederum: »Wie schön du sprichst, doch weshalb ahnt meine Seele Schlimmes? Mein süßes Lieb, laß uns jetzt hier unter dem Antlitz des Himmels einander ewige Treue schwören.« Und sie schwuren sich einen heiligen Eid, schwuren vor Gott und dem Himmel, und atemlos lauschten ihren Worten die Wälder und Berge. Als aber schließlich der Morgen graute, umarmten sie sich zum letztenmal und schieden voneinander. Hinweg eilte der Jüngling, aber lange irrte die Jungfrau im Dämmerlicht des Waldes umher und dachte an ihren schönen Geliebten. 05115
Bottom
05116
Top
Koska näin hän käyskelee tuuhean männistön kohdussa, mikä ihmeellinen haamu käy häntä vastaan? Hän näkee nuoren miehen, jalon kuin ruhtinas ja ihanan kuin tämä kultainen aamu. Kuin tulen liekki väikkyy ja kimmeltää hänen hattunsa höyhen-töyhtö. Hänen hartioillansa riippuu kauhtana, sinertävä kuin taivas ja kuin taivas kirjava kiiltävistä tähdistä. Hänen ihotakkinsa on valkea kuin lumi, ja miehustalla on hänellä purppuranpunainen vyö. Impeen hän katsahtaa ja katsannosta virtaa liekehtivä rakkaus, ja autuaasti kaikuu hänen äänensä, koska hän neidolle haastelee: »Älä mua pelkää, suloinen impi, olenpa sun ystäväs ja saatan sulle äärettömän onnen, jos vaan kerran saan sinua syleillä. Minä olen voimallinen mies, on minulla aarteita ja kalleita kiviä ilman lukua ja määrää, ja taitaisinpa ostaa vaikka kaiken tämän maailman. Tule mun kullakseni, minä tahdon viedä sun komeaan linnaan ja asettaa sinun viereeni loistavalle istuimelle». Niin hän haasteli viehättävällä äänellä ja hämmästyneenä seisoi neito. Hän muisteli äsken vannottua valaansa, ja poispäin hän kallistui, mutta kallistui taasen mieheen päin ja eriskummallinen häiriö käsitti hänen mielensä. Miestä kohden hän kääntyi, peittäen kädellään kasvonsa kuin paistavan auringon edessä; pois hän taasen kääntyi, mutta katsahti kerran vielä ihmeelliseen haamuun. Voimallinen ihastus säteili sieltä häntä vastaan, ja äkisti vaipui neito kauniin ruhtinaan syliin. Mutta pois riensi ruhtinas saaliinensa, joka niinkuin houreessa lepäsi hänen käsivarsillansa. Yli jyrkkien mäkien, halki syvien laaksojen he lakkaamatta kulkivat, ja yhä pimeämmäksi muuttui metsä heidän ympärillään. Levottomasti tytkyi immen sydän ja tuskan hiki juoksi hänen otsaltansa alas; sillä viimein hän huomasi niinkuin jotain pedollista, hirveätä haamun silmien lumoovassa liekissä. Hän katsahteli ympärillensä, ja nopeasti sinkoilivat ohitse synkeät kuuset, hänen kantajansa vinhasti juostessa; hän katsahteli nuorukaisen kasvoihin, ja kamoittavat väristykset karsivat hänen ruumistansa, mutta kummallinen ihastus vallitsi kuitenkin hänen sydämessään. Und während sie im dichten Kiefernwald dahingeht, welch eine wunderbare Gestalt tritt ihr da entgegen? Sie erblickt einen jungen Mann, edel wie ein Fürst und schön wie dieser goldene Morgen. Wie eine Feuerflamme blinkt und schimmert der Federbusch auf seinem Hut. Über den Schultern hängt ihm ein Mantel, blau wie der Himmel, und wie der Himmel bunt von funkelnden Sternen. Sein Leibrock ist weiß wie Schnee, und um die Lenden trägt er einen purpurroten Gürtel. Die Jungfrau schaut er an, und aus seinem Blick strömt flammende Liebe, und glückselig klingt seine Stimme, als er zu dem Mädchen spricht: »Fürchte dich nicht vor mir, holdes Mädchen, ich bin dein Freund und gebe dir unermeßliches Glück, wenn ich dich einmal nur umarmen darf. Ich bin ein mächtiger Mann, ich habe Schätze und Edelsteine ohne Zahl und Grenzen und könnte damit die ganze Welt erkaufen. Sei mein Lieb! Ich will dich in ein prächtiges Schloß fuhren und dich neben mich auf den leuchtenden Thron setzen.« So redete er mit verführerischer Stimme, und verwirrt stand die Jungfrau da. Sie gedachte des jüngst geschworenen Eids und wandte sich ab; aber wieder neigte sie sich dem Manne zu, und eine seltsame Unruhe ergriff ihr Herz. Zu dem Manne wandte sie sich hin und barg ihr Gesicht in der Hand wie vor der blendenden Sonne. Wieder kehrte sie sich ab und warf doch noch einmal einen Blick auf die wundersame Gestalt. Ein übermächtiges Entzücken strahlte ihr von da entgegen, und plötzlich sank sie dem schönen Fürsten an die Brust. Von dannen aber eilte der Fürst mit seiner Beute, die wie berauscht in seinen Armen ruhte. Über steile Höhen, durch tiefe Täler zogen sie unaufhaltsam dahin, und immer finsterer wurde der Wald um sie her. Bang klopfte dem Mädchen das Herz, und der Angstschweiß rann ihr von der Stirn; denn zuletzt gewahrte sie etwas Tierisches, Furchtbares in der bezaubernden Flamme seiner Augen. Sie schaute sich um, und schnell flogen die düstren Tannen vorüber; denn eilig raste ihr Träger dahin. Sie blickte dem Jüngling ist Gesicht, und kalte Schauer zerklüfteten ihr Inneres, aber trotzdem bezwang ein wundersames Entzücken ihr Herz. 05116
Bottom
05117
Top
Kulkivat he alati eteenpäin halki metsien, ja näkyi viimein korkea vuori ja sen pimeät luolat. Ja nyt, koska he olivat ainoastaan muutaman askeleen vuoresta, tapahtui hirveätä. Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeusivat ulos hänen päästään, niskassansa kahisivat kankeat harjakset, ja kurja tyttö nyt tunsi kipeästi povessaan hänen terävät kyntensä. Ja siinä onneton impi huusi, reutoili ja tempaili tuskissansa, mutta turhaan. Ilkeällä kiljunalla raahasi hänen peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti. Mutta tapahtui ihme: henki ei lähtenytkään neitosen jäsenistä, vaan hän jäi elämään verettömänä, lumivalkeana; murheellisena kuoleman haamuna Kalman maasta. Kummastuen huomasi tämän peikko, käytti uhriansa kohtaan kynsiään ja hampaitansa kaikin voimin, mutta eipä voinutkaan häntä kuolettaa. Viimein päätti hän pitää häntä ainiaan luonansa uumentojen yössä. Mutta mitä palvelusta taisi hän tehdä, mitä hyötyä matkaansaattaa peikolle? Tämä määräsi immen puhdistamaan aarteitansa ja kalleita kiviänsä, niitä hänen eteensä lakkaamatta pinoilemaan, sillä eipä hän väsynyt niitä ihaellen katselemasta. Immer weiter ging der Weg durch die Wälder, und schließlich zeigte sich ein hoher Berg mit finsteren Höhlen. Und da, als sie nur noch wenige Schritte vom Berg entfernt waren, geschah das Fürchterliche. Der Mann in dem königlichen Kleide verwandelte sich plötzlich in einen gräßlichen Troll: Hörner drangen ihm aus dem Kopf hervor, im Nacken raschelten steife Borsten, und nun fühlte das arme Mädchen schon die scharfen Krallen in ihrer Brust. Da schrie die Unglückliche auf, sträubte und wand sich in ihrer Not, aber vergebens. Unter widerlichem Brüllen schleppte sie der Troll in seine tiefste Höhle und sog ihr bis auf den letzten Tropfen das Blut aus dem Körper. Aber es geschah ein Wunder: das Leben wich der Jungfrau nicht aus den Gliedern, sondern sie blieb am Leben, blutlos, schneeweiß, eine trauernde Totengestalt aus dem Reich der Schatten. Verwundert sah es der Troll, wild griff er sein Opfer mit Krallen und Zähnen an, aber er konnte sie nicht töten. Endlich beschloß er, sie für immer in der Nacht seiner Höhlen zu behalten. Aber welche Dienste konnte sie ihm leisten, was dem Troll nutzen? Er trug ihr auf, die Schätze und Edelsteine zu reinigen, sie unaufhörlich vor ihm aufzustapeln; denn er wurde nicht mUde, sich an ihrem Anblick zu weiden. 05117
Bottom
05118
Top
Näin vuosia elelee kelmeä, veretön impi vangittuna vuoren kohtuun. Mutta yöllä toki nähdään hänen seisovan äänettömänä rukoilijana vuoren harjulla. Ken antoi hänelle tämän vapauden? Taivaanko voima?--Mutta yöt kaikki, myrskyssä, sateessa ja kireässä pakkasessa hän seisoo vuoren kiireellä, rukoillen syntejänsä anteeksi. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo, kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille alas. Ei rohkene kurja nostaa otsaansa kohden taivasta yhtään ainoata kertaa, vaan päin kirkon torniin, metsien etäiselle reunalle on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Sillä ainapa toki salainen ääni hänen korvaansa toivosta kuiskaa; vaikka kaukaisena kipenänä, kuin tuhansien peninkulmien päästä, pilkoittaa hänelle tämä toivo. Niin hän yönsä vuorella viettää, eikä kuulu hänen huuliltansa valitusta milloinkaan; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Niin kuluu synkeä yö, mutta aamun koittaessa tempaisee hänen taasen luoliinsa armoton peikko. So lebte die bleiche, blutlose Jungfrau schon jahrelang im Schöße des Berges gefangen. In der Nacht jedoch sieht man sie, eine stumme Beterin, auf dem Rucken des Berges stehen. Wer gab ihr diese Freiheit? Die Macht des Himmels? — Jede Nacht, bei Sturm, bei Regen und in bitterer Kälte steht sie auf dem Scheitel des Berges und betet um Vergebung ihrer Sünden. Blutlos, schneeweiß, wie ein Bild, so unbeweglich und stumm steht sie da, mit den Händen auf der Brust und den Kopf auf den Busen gesenkt. Die Arme wagt es nicht, die Stirn auch nur einmal zum Himmel zu erheben, sondern immer sind ihre Augen auf den Kirchturm, auf den fernen Waldrand geheftet. Denn beständig flüstert ihr doch eine geheime Stimme Worte der Hoffnung ins Ohr, wenn auch nur wie ein ferner Funke, wohl tausend Meilen weg, diese Hoffnung schimmert. So verbringt sie ihre Nacht auf dem Berg, und nie tönt eine Klage von ihren Lippen; nie hebt, nie senkt sich seufzend der Betenden Brust. So vergeht die finstere Nacht, aber beim Morgengrauen zerrt sie der erbarmungslose Troll in seine Höhle zurück. 05118
Bottom
05119
Top
Tuskinpa oli sata aurinkoa ehtinyt valkaista maata, ennen kuin nuorukainen, neidon lemmitty, palasi iloisena kotiinsa matkaltaan. Mutta ihana impensä ei rientänytkään häntä vastaan tervetuloa toivottamaan. Hän kyseli missä kaunoinen viipyi, vaan ei saanut tietoa keltään. Kaikkialta hän etsiskeli häntä yöt ja päivät, väsymättä, mutta aina turhaan; impi oli kadonnut ilman jälkeä kuin aamun kaste. Viimein heitti hän kaiken toivon, unohti kaiken elämän ilon ja käyskeli täällä vielä ajan mykkänä varjona. Kerran viimein, koska hohtava päivä oli nousnut, pimitti kuoleman yö hänen silmänsä valon. Kaum jedoch hatten hundert Sonnen das Land beleuchtet, da kam der Jüngling, der Geliebte der Jungfrau, fröhlich von der Reise zurück. Indes, sein schönes Mädchen eilte ihm nicht zum Willkommensgruß entgegen. Er fragte, wo seine Schöne weile, aber keiner wußte es zu sagen. Überall suchte er nach ihr, Tag und Nacht, unermüdlich, aber stets vergebens. Die Jungfrau war spurlos verschwunden wie der Morgentau. Schließlich gab er jegliche Hoffnung auf, vergaß alle Lebensfreude und ging als stummer Schatten noch eine Zeit umher. Und zuletzt, als einmal der strahlende Tag aufgestiegen war, verdunkelte die Todesnacht das Licht seiner Augen. 05119
Bottom
05120
Top
Mutta vuosia hirmuisen pitkiä viettää kalvea impi: päivät peikon luolissa lakkaamatta puhdistellen ja latoen aarteita julman kiusaajansa silmäin alla; mutta yöt hän vuoren harjanteella kuluttaa. Verettömänä, lumivalkeana ja kuin kuva, niin liikkumattomana, äänetönnä hän seisoo kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille asti. Ei rohkene hän nostaa otsaansa kohden taivasta, vaan päin kirkon tornia, metsien etäiselle reunalle, on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Ei hän valita; ei nouse, ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. Schreckenslange Jahre aber verlebt die bleiche Jungfrau: den Tag über reinigt sie unablässig die Schätze in den Höhlen des Trolls und stapelt sie unter den Augen ihres grimmigen Peinigers auf; die Nacht weilt sie auf dem Rücken des Berges. Blutlos, schneeweiß und wie ein Bild, so unbeweglich und stumm steht sie da, mit den Händen auf der Brust und den Kopf auf den Busen gesenkt. Sie wagt es nicht, die Stirn zum Himmel zu erheben; sondern immer sind ihre Augen auf den Kirchturm, auf den fernen Waldrand geheftet. Sie klagt nicht, und nie hebt, nie senkt sich seufzend die betende Brust. 05120
Bottom
05121
Top
On vaalea kesä-yö. Vuorella seisoo taasen neito, muistelee aikaa, jonka hän on viettänyt tuskallisessa vankeudessansa; ja vuosia sata on mennyt siitä päivästä, jona hän erosi sydämensä ystävästä. Hän kauhistuu, aatoksensa pyörtyy ja kylmiä hikihelmiä kiirahtelee hänen otsaltansa alas vuoren sammaleiselle kamaralle, koska hän kuvailee menneitten vuoskymmenien pituutta. Silloin rohkeni hän ensimmäisen kerran katsahtaa korkeuteen ylös, ja hetken päästä huomasi hän ihmeellisen valon, joka lentävänä tähtenä näkyi häntä lähestyvän kaukaisista avaruuksista. Mutta jota lähemmäs tämä valo häntä ehti, sitä enemmin muutti se muotoansa. Eikä ollutkaan se mikään lentävä tähti; vaan kirkastettu nuorukainen, välähtelevä miekka kädessä. Kajastipa niistä kasvoista ihana tuttavuus, ja kiivaasti rupesi lyömään neidon sydän; sillä nyt hän tunsi entisen ylkänsä. Mutta miksi lähestyi hän miekka kädessä? Tämä neitoa arvelutti, ja hän lausui heikeällä äänellä: »Tämäkö miekka mun tuskani viimein lopettaa? Tässä on poveni, nuori sankari, iske sun kirkkaalla teräkselläs tänne, ja, jos taidat, lahjoita mulle kuolema, jota jo kauan, kauan olen ikävöinnyt». Niin haasteli hän vuorella, mutta eipä tuonut hänelle nuorukainen kuolemaa, vaan elämän suloisen liehauksen, joka jo tuoksuavana aamutuulena hymisten kierteli ympäri kalvean immen. Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä, suuteli häntä, ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa, hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi, ja ilosta läikkyi heleä otsa. Ja hän heitti kiharaisen päänsä yli ylkänsä käsivarren, katsahti ylös kirkkaasen korkeuteen, huoaten povestansa ulos vuoskymmenien tuskat; ja nuorukaisen sormet harhailivat hänen kiharissaan, jotka somasti liehahtelivat hiljaisessa tuulessa. Ihana oli pelastuksen hetki ja pääsinpäivän aamu. Linnut visertelivät kuusissa tuon jylhän vuoren reunoilla ja koillisesta nousi auringon hohtava viilu. Oli tämä aamu sen aamun kaltainen koska ystävykset kerran viherjällä nurmella erosivat pitkäksi ajaksi. Es ist eine helle Sommernacht. Auf dem Berg steht die Jungfrau wieder, sie denkt an die Zeit, die sie in ihrer qualvollen Gefangenschaft verbracht hat. Und wohl hundert Jahre sind vergangen seit dem Tag, an dem sie sich von dem Freunde ihres Herzens trennte. Sie erschrickt, ihre Gedanken verwirren sich, und kalte Schweißperlen rollen von ihrer Stirn auf den bemoosten Boden des Berges, als sie sich die Länge der verflossenen Jahrzehnte ausmalt. Da wagte sie zum erstenmal, einen Blick in die Höhe zu werfen, und nach einer Weile bemerkte sie ein wunderbares Licht, das sich ihr wie eine Sternschnuppe aus dem fernen All zu nähern schien. Aber je näher ihr dieses Licht kam, desto mehr änderte sich seine Gestalt. Und es war auch keine Sternschnuppe, es war ein verklärter Jüngling mit einem blitzenden ^Schwert in der Hand. Etwas lieblich Vertrautes glänzte ihr aus dem Gesicht entgegen, und heftig begann der Jungfrau das Herz zu schlagen, denn nun erkannte sie ihren Bräutigam. Warum aber kam er mit dem Schwert in der Hand? Das machte sie bedenklich, und sie sprach mit schwacher Stimme: »Wird dieses Schwert meiner Qual ein Ende bereiten? Hier ist mein Busen, junger Held, schlag hierher mit deinem reinen Stahl, und wenn du es kannst, so schenke mir den Tod, nach dem ich mich so lange, so lange schon sehne.« So sprach sie auf dem Berg. Aber der Jüngling brachte ihr nicht den Tod, sondern den holden Odem des Lebens, der schon wie ein duftender Morgenwind mit leisem Säuseln die bleiche Jungfrau umspielte. Der traulich blickende junge Mann schloß sie an seine Brust, küßte sie, und sofort verspürte das blutlose Mädchen den Strom des wonnigen Bluts wie einen fröhlich sprudelnden Wasserfall in ihren Adern fließen. Ihre Wangen erglühten wie die Wolken im Morgenrot, und Freude flammte auf ihrer heiteren Stirn. Und sie warf ihren lockigen Kopf dem Bräutigam über den Arm, schaute zur lichten Höhe empor und hauchte die Pein der Jahrzehnte aus ihrem Busen; und die Finger des Jünglings irrten in ihren Locken, die im sanften Wind lieblich wehten. Schön war die Stunde der Erlösung und der Morgen des Befreiungstags. Die Vögel zwitscherten in den Tannen am Rande des finstern Berges, und im Nordosten tauchte die prangende Sonnenscheibe empor. Der Morgen glich jenem, an dem die Liebenden auf der grünen Wiese für lange Zeit voneinander scheiden mußten. 05121
Bottom
05122
Top
Mutta nytpä äkeä peikko, vihan pyrstöt pystyssä, kiipesi vuorelle ylös, temmataksensa impeä komeroihinsa taas. Vaan tuskin oli hän kuroittanut kyntensä neitoa kohden, niin nuorukaisen miekka, nopea kuin salama, hänen rintansa lävisti; ja vuorelle roiskahti musta verensä. Pois käänsi impi kasvonsa tästä nä'ystä, painaen otsansa vasten ystävänsä povea, koska peikko, pahasti kiljahtaen, heitti henkensä ja putosi vuoren rinteeltä alas. Niin pelastui maailma kamoittavasta hirviöstä. Mutta hopeaisen pilven kirkkaassa helmassa väikkyivät nuorukainen ja impi ylös korkeuden tienoihin. Ylkänsä polvilla lepäsi morsian ja, painain otsansa vasten hänen poveansa, hymyili onnellisna. Halki avaruuksien he kiitivät, ja alas kaukaiseen syvyyteen jäi heistä metsät, vuoret ja laaksoin monipolviset haarat. Ja kaikkipa viimein heidän silmistänsä katosi kuin sinertävään savuun. Da kletterte der grimmige Troll mit wutgesträubtem Kamm den Berg herauf, um die Jungfrau in seine Felsenhöhlen zurückzuschleppen. Aber kaum streckte er die Krallen nach ihr aus, da durchbohrte ihm das Schwert des Jünglings schnell wie ein Blitz die Brust; und auf den Berg rauschte das schwarze Blut. Die Jungfrau wandte ihr Antlitz ab und drückte ihre Stirn an die Brust des Freundes, als der Unhold schrecklich brüllend den Geist aufgab und vom Bergabhang hinunterstürzte. So ward die Welt von dem entsetzlichen Ungetüm erlöst. Der Jüngling und das Mädchen aber schwebten im lichten Schoß einer silbernen Wolke zu den Gefilden des Himmels empor. Am Busen ihres Geliebten ruht die Braut und lächelt glücklich, die Stirn an seine Brust gedrückt. Durch die Himmelsräume schwebten sie, und unter ihnen in ferner Tiefe blieben die Wälder, die Berge und die vielverzweigten Täler. Und alles verlor sich ihnen zuletzt in einem bläulichen Dunst. 05122
Bottom
05123
Top
Tämä oli tarina kalveasta immestä, jonka Aapo kertoi veljillensä turpeisessa koijussa sinä unettomana yönä Impivaaran aholla. Dies war die Sage von der bleichen Jungfrau, die Aapo seinen Brüdern in der Torfkate auf der Impivaara-Halde in jener schlaflosen Nacht erzählte. 05123
Bottom
05124
Top
JUHANI: Mutta heräyypä Timo juuri tarinamme päättyessä. JUHANI: Gerade wie die Geschichte zu Ende ist, wacht Timo auf. 05124
Bottom
05125
Top
TIMO: Miksi ette makaa rauhassa, pojat? TIMO: Warum schlaft ihr denn nicht, Jungens? 05125
Bottom
05126
Top
JUHANI: Tässä tarinoitaan vahvasti.--Niin, siinähän oli tarina entisestä tytöstä ja peikosta. JUHANI: Hier wird fest erzählt. —Ja, das war die Sage von dem Mädchen und dem Bergungeheuer. 05126
Bottom
05127
Top
SIMEONI: Mutta sanotaanpa tuon hirveän peikon eleskelevän vieläkin. Metsämiehet ovat hänen nähneet; ja hänellä onkin vaan yksi silmä, joka yön pimeydessä loistaa kuin hehkuva hiili. SIMEONI: Man erzählt aber, der schreckliche Troll wäre noch am Leben. Die Jäger haben ihn gesehn, und er hat bloß ein Auge, das im Dunkel der Nacht wie eine glühende Kohle leuchtet. 05127
Bottom
05128
Top
JUHANI: Mitästäpä tapahtui muutama vuosi takaperin Kuokkalan vanhalle ukolle, joka nyt Herran huomassa lepää. Yhtenä keväänä, ollessansa metson-soitimella ja vartoessaan puolyönhetken kulumista nuotionsa vieressä tässä aholla, näki hän tuolla vuoren-juurella saman loistavan hohteen ja kuuli äänen, joka lakkaamatta kyseli: »nakkaanko ma, nakkaanko ma?» Niin hän kyseli monet tuhannet kerrat, että ukko, joka olikin sitä vanhaa juurta ja jonka sydän ei pamppaillut juuri turhasta, lopulta vihastui ja vastasi häntä tiuskealla äänellä: »nakkaa, sen tulla ja viedä!» JUHANI: Wie war denn das, was vor ein paar Jahren dem alten Kuokkala begegnete, der jetzt im Grabe ruht? Als er da im Frühjahr auf der Auerhahnbalz war und hier auf der Halde bei einem Holzfeuer die Mitternachtsstunde abwartete, sah er dort am Fuß des Berges denselben leuchtenden Schimmer und hörte eine Stimme, die unaufhörlich fragte: »Soll ich schmeißen, soll ich schmeißen?« So fragte sie einige tausendmal, so daß der Mann, der ja noch von altem Schrot und Korn war und dem das Herz nicht bei jeder Kleinigkeit bubberte, schließlich gnatzig wurde und ärgerlichen Tones rief: »Zum Kuckuck, so schmeiß doch.« 05128
Bottom
05129
Top
TIMO: Mutta kas silloin ei muuta tarvinnut. TIMO: Und da wars geschehn. 05129
Bottom
05130
Top
JUHANI: Niin, jutteleppas Timo, kuinka kävi. JUHANI: Ja, erzähl doch, wies weiterging, Timo. 05130
Bottom
05131
Top
TIMO: Kas kun tuli hetken päästä irvistävä luuranko ukon nuotiolle, että ropsahti, tuli kuin kymmenen miehen kourasta ja sammutti tulen aina viimeiseen kipenään asti. Mutta ukkopas nyt sieppasi kiväärin kouraansa ja tapsutti koreasti pois koko vuoren näkyvistä, vaikka, niinkuin Juhani sanoi, hän olikin sitä vanhaa juurta eikä sydämensä juuri turhasta pamppaillut. TIMO: Da kam nach einer Weile ein grinsendes Gerippe auf das Feuer zu, daß es nur so rasselte, kam wie von zehn Männerfäusten geschleudert und trat das Feuer bis auf den letzten Funken aus. Da nahm aber der Mann schnell seine Flinte unter den Arm und machte sich hübsch aus dem Staube, trottete vom Berg weg, obwohl er, wie Juhani sagt, von altem Schrot und Korn war und sein Herz nicht bei jeder Kleinigkeit bubberte. 05131
Bottom
05132
Top
SIMEONI: Olemme siis muuttaneet tänne peikkojen ja paholaisten kaupunkiin. SIMEONI: Wir sind also hier in eine Stadt der Trolle und Teufel gezogen. 05132
Bottom
05133
Top
AAPO: Tänne muutimme ja täällä asumme ilman pelkoa. Peikko, jos hän oliskin hengissä vielä, on jo perin voimaton; senpä juuri osoitti hänen käytöksensä Kuokkalan ukkoa kohtaan. Vihoissaan taisi hän ainoastaan sammuttaa tulen, senkin vasta miehen omalla luvalla. Hänen mahtinsa masensi ainiaaksi pyhän nuorukaisen miekka. AAPO: Hier sind wir hergezogen, und hier bleiben wir furchtlos wohnen. Wenn der Troll auch noch am Leben wäre, ist er doch schon vollständig machtlos; das zeigt ja sein Betragen gegen den alten Kuokkala. In seiner Wut vermochte er bloß das Feuer auszulöschen, und selbst das nur mit der Zustimmung des Mannes. Seine Macht ist durch das Schwert des heiligen Jünglings für immer gebrochen. 05133
Bottom
05134
Top
JUHANI: Mutta tyttöä uumentojen pimeydessä täytyy minun armoitella, tyttöä tuon riivatun harjasniskan kanssa. JUHANI: Aber das Mädchen in der Finsternis der Klüfte tut mir leid, das Mädchen bei dem verfluchten Borstennacken. 05134
Bottom
05135
Top
SIMEONI: Miksi ei hän seisnut kiusausta vastaan. SIMEONI: Weshalb hat sie der Versuchung nicht widerstanden! 05135
Bottom
05136
Top
JUHANI: Ai, poika, älä sano niin! Kuinkahan kävis, jos esimerkiksi jossain kukoistavassa rauhanlaaksossa sinua vastaan astelisi kuninkaantytär, kaunis kuin ruusu ja kukkanen, kepsauttelis luokses silkissä, saaleissa ja pumaatan hajussa, hehkuvassa kultahepenessä kuin riikinkukko, ja tällainen epeli astuis sinua vastaan ja tahtoisi halailla ja suudella sinua, niin kuinkahan kurjan sydämes kävisi? Minä kysyn, Simeoni. JUHANI: Ach, Junge, sag doch das nicht! Wie möchte es wohl gehen, wenn dir zum Beispiel in einem blühenden, friedlichen Tal eine Königstochter entgegenkäme, schön wie eine Rose und eine Blume, wenn sie herbeigetrippelt käme in Seide, Schals und Pomadenduft und glitzerndem Goldflitter wie ein Pfau. Träte ein solches Püppchen zu dir heran und wollte dich liebhaben und küssen, wie würde es da deinem armen Herzen gehen? Das frage ich dich, Simeoni. 05136
Bottom
05137
Top
SIMEONI: Minä rukoilisin voimaa uskossa. SIMEONI: Ich betete um Kraft im Glauben. 05137
Bottom
05138
Top
JUHANI: Hm. JUHANI: Hm. 05138
Bottom
05139
Top
TIMO: Minä en päästäisi häntä halailemaan itseäni ja vielä vähemmin suuta muiskuttelemaan. Pysy minusta pois, sanoisin minä, pysy peijooni, matkan päässä, otanpa muutoin karahkan tuolta viidasta ja roitelen että selkäsi huomenna loistaa kirjavammalta leppätertun siipiä. Niin minä tekisin ilman yhtään armoa. Kyllähän sitten kelpais. TIMO: Ich ließe sie nicht bis zum Liebhaben kommen, oder gar bis zum Schmatzen. Zehn Schritt vom Leibe! würd ich sagen, Kanaille, zehn Schritt vom Leibe, sonst nehme ich einen Knüttel dort aus dem Gebüsch und klopfe auf dir herum, daß dein Buckel morgen bunter schillert als die Flügel eines Marienkäfers. So machte ichs ohne Erbarmen. Das sollte schon helfen. 05139
Bottom
05140
Top
JUHANI: Voi, veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin, jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa. Sen olen minä tehnyt, koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist...--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt...--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poika-nalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä. JUHANI: Ach, Brüderchen, ich glaube, du sprächst ein bißchen anders, wenn du dich etwas mehr in der Welt umgesehen hättest, wenn du zum Beispiel mal in der Stadt Turku gewesen wärest. Dort bin ich mal gewesen, als ich Ochsen vom Gut Viertola hintrieb. Da habe ich mein blaues Wunder gesehen, gesehen, wie Staat und Prunk den Menschenkindern den Kopf verdrehen kann. O je, so ein Lärmnest, o je, so ein Flatterleben! Hier rasseln Wagen, dort rasseln Wagen, und in den Wagen sitzen verflixte schnurrbärtige Narren oder Mädchen, zart wie Porzellanpüppchen, die auf hundert Schritt nach teuren Ölen und Salben duften. Und guck mal dort! Herrjemine! da kommt solch ein nettes Mamsellchen in Goldfedern oder so ein Fräulein oder sonst was Gutes angetrippelt. Und ihr Hals! Weiß wie Schlickermilch, die Backen puterrot, und die Augen brennen ihr im Kopf wie zwei Scheiterhaufen am hellerlichten Tag, wenn ihr so ein Schwerenöter von Geck entgegenkommt, im Hut und schwarzpolierten Frack, und der blin ... ei, hols der Henker! — blinzelt durch ein viereckiges Glas, das dem Schlingel vom linken Auge baumelt! Und dann ... — na, da sollt man doch gleich! — dann wird auf beiden Seiten geknickst; und schau, das Weibstück zieht ihr Mäulchen zu einer Erdbeer-schnute zusammen und zwitschert wie eine Schwalbe in der Sonne auf dem Dach, und der Laffe vor ihr schwingt die Hand und den Sterz, schwingt den Hut durch die Luft und schrammt mit dem Fuß, daß das Straßenpflaster Funken sprüht. Ja, das ist ein Spaß. Ach, ihr Elstern, ihr! dacht ich kleiner Bub, wie ich mit meinem Haufen frischer Ochsenhäute auf der Schulter an der Straßenecke stand und mit bittersüßem Mund der Birkhahnbalz zusah. 05140
Bottom
05141
Top
TUOMAS: Herrat ovat narreja. TUOMAS: Herren sind Narren. 05141
Bottom
05142
Top
TIMO: Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. Niinpä syövätkin, ryysyt rinnoilla, ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla, koska pöydästä nousevat; sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni. TIMO: Und kindisch wie milchgesichtige Bälger. So essen sie ja auch: mit Lätzchen auf der Brust, und wissen wahrhaftig nicht mal, daß man den Löffel ableckt, wenn man vom Tisch aufsteht. Das hab ich zu meiner Verwunderung mit eigenen Augen gesehen. 05142
Bottom
05143
Top
SIMEONI: Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa, siihen kyllä ovat miehiä. SIMEONI: Aber den Bauer übers Ohr hauen und schinden, darin sind sie Meister. 05143
Bottom
05144
Top
JUHANI: Tosi, että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa, sen huomasin Turku-retkelläni. Mutta kas kun meitä lähenee oikein rasvojen hajussa ja liehuvissa krooseissa tuollainen liehakoitseva lunttu, niin eipä ilman ettei hemmahtele ihmislapsen sydän. Jaa, jaa, pojat! maailman hekuma houkuttelee vahvasti; sen huomasin Turku-retkelläni. Ja sanonpa kerran vielä, että sydämeni surkuttelee tyttöä tuolla vuorella. Ja oli hänellä jo aika pelastua helvetistä ja seilata ystävänsä kanssa rauhan satamaan, jonne Jumala meitäkin viimein auttakoon. Siinä toivossa koetamme nukkua nyt. Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina, mutta jääköön se toistaiseksi, ja koettakaamme nukkua nyt.--Meneppäs kuitenkin, Simeoni, peittämään hiilustaa tuhalla, ettei minun tarvitse huomen-aamulla karkkua kilkuttaa ja heinävihkoa heilutella, vaan pääsen kohta nakuttelemaan hirren päätä kuin punaharjainen tikka. Meneppäs. JUHANI: Es ist wahr, daß es in der feinen Welt viel Weibisches und Lächerliches gibt, das habe ich auf meiner Reise nach Turku gemerkt. Aber seht ihr, wenn da so ein richtig salbenduftendes, schwänzelndes Flittchen mit flatternder Halskrause ankommt, dann muß sich einem ja das Herz im Leibe heben, wißt ihr. Ei ja, ei ja, Kinder! Die weltliche Lust lockt gewaltig, das habe ich auf meiner Reise nach Turku gemerkt. Und ich sage euch noch mal, es tut mir im Herzen weh um das Mädchen auf dem Felsen. Und es war längst Zeit, daß sie aus der Hölle errettet wurde und mit ihrem Freund in den Hafen des Friedens segelte, wozu uns Gott auch schließlich verhelfen möge. In dieser Hoffnung wollen wir nun einzuschlafen versuchen. Es gibt zwar von diesem Berg noch eine merkwürdige Sage, aber die mag bis zu einem ändern Male bleiben, jetzt wollen wir sehen, ob wir schlafen können. — Geh doch aber mal hin, Simeoni, und deck die Kohlenglut mit Asche zu, sonst muß ich morgen früh erst mit dem Feuerstein rumratschen und ein Bündel Heu in Brand schwingen, und ich möchte doch gleich wie ein Buntspecht auf den Balken loshämmern. Los, geh! 05144
Bottom
05145
Top
Lähti Simeoni tekemään Juhanin käskyä, mutta astui pian takaisin, tukka pystyssä ja silmät selällään päässä. Mököttäen haasteli hän jotain eräästä kummallisesta, palavasta silmästä siellä ulkona vankkurien ääressä. Tästäpä muutkin pöllähtivät, siunasivat sieluansa ja ruumistansa, ja astuivat miehissä ulos koijustansa; ja muistutti heidän tukkansa tuulenpesää koivussa. Liikkumattomina, mykkinä patsaina he seisoivat, tuijotellen suuntaan, jonne Simeonin sormi osoitti. He katsoivat rävähtämättä ja näkivätkin varmaan ratasten takana kummallisen kiillon, joka välimmiten katosi, mutta pian taas näytti hohtavan valonsa. Tämän olisivat he kenties pitäneet hevosensa Valkon ainoana silmänä, mutta eihän sieltä haamoittanut mitään valkeata, vaan päin vastoin jotakin mustaa, eikä kuulunut kellon kilausta. Näin arvellen seisoivat veljekset järkähtämättä; mutta viimein toki lausui Tuomas jotenkin tuikealla äänellä: Simeoni ging, um Juhanis Befehl auszuführen; aber er kam sehr bald zurück, die Haare standen ihm zu Berge, und die Augen quollen ihm aus dem Kopf. Stotternd brachte er etwas von einem seltsamen, funkelnden Auge da draußen beim Heukarren heraus. Darüber fuhren die ändern in die Höhe, segneten Leib und Seele und traten zusammen aus ihrer Kate; und ihr Haar erinnerte an den Hexenbesen in einer Birke. Unbeweglich, stumm wie Bildsäulen standen sie da und starrten in der Richtung von Simeonis Finger in die Nacht. Sie lugten aus, ohne sich zu rühren, und erkannten auch hinter dem Wagen deutlich einen eigentümlichen Schein, der bald verschwand, bald wieder auftauchte. Sie hätten ihn vielleicht für das Auge des Schimmels gehalten; aber es zeigte sich ja sonst nichts Weißes, im Gegenteil war da etwas Schwarzes zu sehen, und dann hörte man auch nicht den Ton der Schelle. Indem die Bruder dies bedachten, standen sie da, ohne sich zu regen. Endlich aber sagte Timo in ziemlich barschem Ton: 05145
Bottom
05146
Top
TUOMAS: Mitä puuttuu? TIMO: [TUOMAS:] Was gibts da? 05146
Bottom
05147
Top
JUHANI: Älä Herran tähden rupea praakailemaan hänen kanssansa niin turskisti.--Se on hän! Mitäs nyt teemme, veljet? Se on hän! Mitä sanoisimme hänelle? JUHANI: Um Gottes willen, fahr ihn nicht so grob an. — Das ist er. Was sollen wir tun, Brüder? Das ist er. Was wollen wir ihm sagen? 05147
Bottom
05148
Top
AAPO: Enhän totisesti tiedä. AAPO: Ich weiß wahrhaftig nicht. 05148
Bottom
05149
Top
TIMO: Nytpä virrenvärssy hyvää tekis. TIMO: Jetzt täte ein Choralvers gut. 05149
Bottom
05150
Top
JUHANI: Eikö kenkään meistä osaa ulkoa yhtään ainoata rukousta. Lukekaat, armaat veljet, hellittäkäät Herran nimessä mitä vaan muistatte, mitä vaan päähän pistää, ilman yhtään sovittelemista raamatunkappaletta ainetta myöten. Lukekaat vaikka hätäkasteesta, veljet armaat. JUHANI: Kann denn keiner von uns ein Gebet auswendig? Sagts her, Brüder; laßts raus — in Gottes Namen — alles, was euch einfällt, was euch in den Sinn kommt, irgendeinen Bibelspruch, wenn er auch nicht richtig paßt. Sagt meinetwegen was aus der Nottaufe, liebe Brüder. 05150
Bottom
05151
Top
TIMO: Olenpa tainnut yhden ja toisen jakson virsikirjasta, mutta nyt on niinkuin hirveä puskuri pääni ovella. TIMO: Ich hab manches aus dem Gesangbuch gewußt, aber jetzt ists mir, wie wenn ich ein dickes Brett vor dem Kopf hätte. 05151
Bottom
05152
Top
SIMEONI: Henki ei salli sinun puhua enemmin kuin minunkaan. SIMEONI: Der Geist läßt dich nicht mehr sprechen als mich. 05152
Bottom
05153
Top
TIMO: Eipä hän salli. TIMO: Nein. 05153
Bottom
05154
Top
JUHANI: Tämä on hirmuista! JUHANI: Das ist schrecklich. 05154
Bottom
05155
Top
AAPO: Hirmuista! AAPO: Schrecklich! 05155
Bottom
05156
Top
TIMO: Totisesti hirmuista. TIMO: Wirklich schrecklich! 05156
Bottom
05157
Top
JUHANI: Mitä tehdä? JUHANI: Was sollen wir machen? 05157
Bottom
05158
Top
TUOMAS: Luja käytös häntä kohtaan on luullakseni paras. Kysykäämme kuka hän on ja mitä hän tahtoo. TUOMAS: Festigkeit ist, glaub ich, hier am besten. Wir wollen ihn fragen, wer er ist und was er will. 05158
Bottom
05159
Top
JUHANI: Annas kun minä kysyn. Kukas olet? Kukas olet? Kukas olet ja mitä tahdot meistä?--Ei sanaakaan vastimeksi. JUHANI: Laß mich fragen. Wer bist du? Wer bist du? Wer bist du, und was willst du von uns? — Keine Antwort, kein Ton. 05159
Bottom
05160
Top
LAURI: Otamme tuliskekäleet. LAURI: Dann nehmen wir die Holzscheite. 05160
Bottom
05161
Top
JUHANI: Otamme tuliskekäleet ja peittoomme sinun paistiksi, ellet sano nimeäs, sukuas ja asiaas. JUHANI: Wir nehmen die Holzscheite und beizen dir das Fell, wenn du uns nicht sagst, wie du heißt, woher du stammst und was du willst. 05161
Bottom
05162
Top
LAURI: Ei, mutta tarkoitinpa iskeä kekäleisin kohta. LAURI: Nein, ich meine, wir schmeißen ihm gleich die Scheite an den Kopf. 05162
Bottom
05163
Top
JUHANI: Kun uskaltais. JUHANI: Wenn man das wagte! 05163
Bottom
05164
Top
TUOMAS: Yksi kuolema Herralle velkaa. TUOMAS: Wir sind Gott nur einen Tod schuldig. 05164
Bottom
05165
Top
JUHANI: Niin, yksi kuolema Herralle velkaa! Kekäleet kouraamme, pojat! JUHANI: Ja, wir sind Gott nur einen Tod schuldig. Die Scheite in die Hand, Jungens! 05165
Bottom
05166
Top
Seisoivat he pian rivissä, tuliset kekäleet aseina käsissä. Etunenässä seisoi Juhani, silmät ympyrjäisinä kuin huhkaimen, ja katsellen silmää vankkurien takana, joka erinomaisella hohteella katseli häntä vastaan. Niin seisoivat veljekset säkenöitsevissä aseissa öisellä aholla; ja hyypiö huuteli vuoren kuusilta, kolkko korpi heidän allansa hohisi raskaasti, ja pimeät pilvet peittivät taivaan kannen. Schon standen sie in einer Reihe da und hielten die Feuerscheite wie Waffen bereit. An der Spitze stand Juhani, und seine Augen waren rund wie Uhuaugen und stierten nach dem Auge hinter dem Heukarren, das ihn mit seltsamen Glanz anblickte. So standen die Brüder mit ihren sprühenden Waffen auf der nächtlichen Halde; und der Uhu rief von den Fichten herab, der öde Bruchwald unter ihnen rauschte schwer, und dunkle Wolken verhüllten das Himmelsgewölbe. 05166
Bottom
05167
Top
JUHANI: Kun minä sanon: nyt, pojat! niin silloin lentäkööt kekäleet kouristamme perkeleen niskaan. JUHANI: Wenn ich sage: jetzt, Jungens! dann fliegen die Scheite aus unsern Fäusten dem Teufel in den Nacken. 05167
Bottom
05168
Top
SIMEONI: Mutta koettakaamme vielä vähän manausta. SIMEONI: Laßts uns aber noch mit etwas Beschwörung versuchen. 05168
Bottom
05169
Top
JUHANI: Oikein harkittu! Vähän manausta ensin. Mutta mitä sanoisin hänelle? Kuiskaa minulle, Simeoni; sillä itse olen tällä hetkellä merkillisen typerä. Mutta kuiskaa sinä minulle sanat, ja heitänpä ne hänelle vasten naamaa että korpi kaikuu. JUHANI: Ja, gut. Erst noch etwas Beschwörung! Was soll ich ihm aber sagen? Flüster mirs zu, Simeoni, denn ich bin in diesem Augenblick merkwürdig vernagelt. Flüstre mir die Worte zu, ich werfe sie ihm ins Gesicht, daß der Bruchwald widerhallt. 05169
Bottom
05170
Top
SIMEONI: Huomaa sitten kuinka sanelen.--Tässä seisomme. SIMEONI: Dann hör, was ich dir vorsage. — Hier stehen wir. 05170
Bottom
05171
Top
JUHANI: Tässä seisomme! JUHANI: Hier stehen wir! 05171
Bottom
05172
Top
SIMEONI: Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa. SIMEONI: Wie die Helden des Glaubens mit den feurigen Schwertern in der Faust. 05172
Bottom
05173
Top
JUHANI: Kuin uskon sankarit, tuliset miekat kourissa! JUHANI: Wie die Helden des Glaubens mit den feurigen Schwertern in der Faust. 05173
Bottom
05174
Top
SIMEONI: Mene tiehes. SIMEONI: Weiche von hinnen. 05174
Bottom
05175
Top
JUHANI: Mene helvettiis! JUHANI: Weiche in die Hölle! 05175
Bottom
05176
Top
SIMEONI: Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä. SIMEONI: Wir sind getaufte Christen, Soldaten Gottes. 05176
Bottom
05177
Top
JUHANI: Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä, Kristuksen soltaatteja. JUHANI: Wir sind getaufte Christen, Soldaten Gottes, Soldaten Jesu Christi! 05177
Bottom
05178
Top
SIMEONI: Vaikka emme lukeakkaan osaa. SIMEONI: Wenn wir auch nicht lesen können. 05178
Bottom
05179
Top
JUHANI: Vaikka emme lukeakkaan osaa. JUHANI: Wenn wir auch nicht lesen können! 05179
Bottom
05180
Top
SIMEONI: Mutta uskomme kuitenkin. SIMEONI: Aber trotzdem glauben wir. 05180
Bottom
05181
Top
JUHANI: Mutta uskomme kuitenkin ja luotamme lujasti siihen. JUHANI: Aber trotzdem glauben wir und vertrauen fest darauf! 05181
Bottom
05182
Top
SIMEONI: Mene nyt. SIMEONI: Jetzt geh. 05182
Bottom
05183
Top
JUHANI: Mene nyt! JUHANI: Jetzt geh! 05183
Bottom
05184
Top
SIMEONI: Kohta kukko kiekuu. SIMEONI: Gleich wird der Hahn krähen. 05184
Bottom
05185
Top
JUHANI: Kohta kukko kiekuu! JUHANI: Gleich wird der Hahn krähen! 05185
Bottom
05186
Top
SIMEONI: Ja Herran valkeutta huutaa. SIMEONI: Und den Tag des Herrn verkünden. 05186
Bottom
05187
Top
JUHANI: Ja Herran Zebaothin valkeutta huutaa! JUHANI: Und den Tag des Herrn Zebaoth verkünden! 05187
Bottom
05188
Top
SIMEONI: Mutta hän ei ole huomaavinansa. SIMEONI: Aber er tut, als merkte er gar nichts. 05188
Bottom
05189
Top
JUHANI: Mutta hän ei huom... Niin, hän ei huoli vaikka kirkkuisin hänelle enkelin kielellä. Herra siunatkoon meitä, veljet! sillä ei nyt muuta tällä erällä kuin--nyt pojat! JUHANI: Aber er tut, als merk ... Ja, er macht sich nichts draus, und wenn ich mit Engelszunge schriee. Gott behüte uns, Kinder! Denn da bleibt nichts als — jetzt,Jungens! 05189
Bottom
05190
Top
Silloin he kaikki viskasivat kekäleensä kohden kummitusta, joka vasaman vauhdilla läksi juoksemaan pois neljän jalan jytinällä, ja kauan vilahtivat hohtavat hiilet hänen seljässänsä halki öisen pimeyden. Niin hän pakeni tulisesta kahakasta, ja ehdittyään ahon reunalle alas, rohkeni hän lopulta seisahtua, puhaltaen kerran, kaksi kaikuvasti. Ja veljesten aave, kamoittava körri oli kuitenkin heidän ykssilmäinen hevosensa, joka hetkeksi oli kadottanut valkean värinsä suon mustissa mutarapakoissa, joihin kaiketi oli vaipunut ja kauan niissä kiiriskellyt ennenkuin pääsi kuivalle jälleen. Siinäpä piehtaroimisessa oli hän myös temmaisnut kellon kaulastaan, joka seikka tällä hetkellä paljon saattoi veljesten luulon harhateille. Tämä oli silmä, joka vankkurien takaa yön hämärässä loisti, niinkuin monen elikon silmä loistaa pimeydessä.--Mutta vasta hetken mentyä, ja silloinkin varoten, rohkenivat veljekset lähestyä Valkoansa, ja huomasivat erhetyksen vihdoin. Tästä he äkeillä kasvoilla palasivat koijuunsa takaisin; ja viimein aamun valjetessa lepäsivät he jokainen sikeässä unessa. Da schleuderten sie alle ihre Holzscheite nach dem Gespenst, das pfeilschnell mit vierfüßigem Getrampel davonlief, und lange leuchteten die glühenden Kohlenstucke auf seinem Rücken durch das nächtliche Dunkel. So floh es aus dem Feuerregen, und erst unten am Rand der Halde wagte es anzuhalten und schnob zwei-, dreimal, daß es widerhallte. Und der Geist der Brüder, der schreckliche Popanz, war doch ihr einäugiges Pferd gewesen, das in den schwarzen Schlammlachen des Moores seine weiße Farbe für eine Weile verloren hatte, da es wohl eingesunken und sich lange herumgewälzt, ehe es wieder aufs Trockne kam. Beim Herumwälzen hatte es sich auch die Schelle vom Hals gerissen, wodurch die Bruder so sehr irregeführt wurden. Dies war das Auge, das hinter dem Karren durch die dämmernde Nacht geleuchtet hatte, wie ja bei manchen Tieren das Auge im Finstern leuchtet. — Aber erst nach einiger Zeit, und auch da noch vorsichtig, wagten sich die Bruder an ihren Valko heran und erkannten endlich ihren Irrtum. Hierauf kehrten sie mit ärgerlichen Gesichtern in die Hütte zurück. Und erst, als der Morgen graute, ruhten alle in tiefem Schlaf. 05190
Bottom

Luku 06 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
06001
Top
Oli vihdoin valmis veljesten pirtti. Viisi syltää oli sen pituus ja kolme sen leveys; itään päin antoi sen toinen, länteen toinen pää. Tultuas sisään ovesta, joka oli huoneen itäisessä päässä, seisoi oikealla suuri kiuvas-uuni, vasemmalla hinkalo, rakettu Valkoa varten talveksi. Kynnyksestä eteenpäin, lähes keskelle huonetta, oli allasi havutettu maa, mutta peripuolella oli uhkea permanto leveistä palkeista rakettu ja ylös tämän kohdalle väljä parvi. Sillä sekä asuintupana että saunana käyttelivät veljekset uutta pirttiänsä. Asuntohuoneesta noin kaksikymmentä askelta seisoi heidän aittansa, liitetty yhteen pienistä, ympyrjäisistä kuusista. Unter Dach war schließlich die Kate der Brüder. Fünf Klafter maß sie in der Länge und drei in der Breite; nach Osten ging ihr eines, nach Westen ihr anderes Ende. Wenn man zur Tür, die sich im östlichen Ende des Gebäudes befand, hineintrat, erhob sich rechts ein großer Rauchofen, links war ein Verschlag für Valko zum Winter angebracht. Von der Schwelle nach vorn, etwa bis in die Mitte des Raums, hatte man unter sich den mit Fichtenzweigen vollgepackten Erdboden, hinten aber war eine prächtige Diele, aus breiten Balken gebaut, und darüber aufsteigend eine geräumige Pritsche. Denn sowohl als Wohnstube wie als Badestube benutzten die Brüder ihr neues Haus. Ungefähr zwanzig Schritt von der Kate stand ihr Speicher, aus kleinen runden Fichtenstämmen gefugt. 06001
Bottom
06002
Top
Oli siis veljeksillä oivallinen suoja sadetta, myrskyä ja talvipakkasta vastaan, oli myös varahuone heidän ruoka-aineitansa varten. Ja nytpä taisivat he täyttä tointa käydä käsin metsästämiseen ja kaikellaiseen pyydystykseen. Ja lähestyi silloin surma metsoille, teereille ja pyille, jäniksille, oraville ja jynkkämielisille mäyrille, niinmyös Ilvesjärven sorsille ja kaloille. Silloin kiivaan Killin ja Kiiskin haukkinasta ja pyssyjen jyskeestä kajahtelivat mäet ja äärettömät kuusiset salot. Kaatoi myös veljesten luoti tuolloin, tällöin pyöreäkarvaisen kontion; mutta ei kuitenkaan ollut vielä mesikämmenen pyyntiin oikea aika. Die Brüder hatten also ein vortreffliches Obdach gegen Regen, Sturm und Winterkälte, hatten auch ein Vorratshaus für ihre Lebensmittel. Und jetzt konnten sie sich mit vollem Eifer auf die Jagd und den Fang von allerlei Getier werfen. Und es nahte da der Tod den Auerhähnen, den Birk- und Haselhühnern, den Hasen, Eichhörnchen und den starrsinnigen Dachsen, so auch den Wildenten und Fischen des Ilvessees. Da hallten von dem Gebell der bissigen Killi und Kiiski und von dem Krachen der Flinten die Hügel und die endlosen Fichtensäle wider. Es erlegte die Kugel der Brüder hin und wieder auch einen zottigen Bären; aber die rechte Zeit zur Bärenjagd war doch noch nicht gekommen. 06002
Bottom
06003
Top
Tuli halla-öinen syksy, ja kuolivat tai pakenivat syviin kätköihinsä heinäsirkat, sisiliskot ja sammakot, ja olipa aika pyydystellä kettuja kiiltävillä sangoilla; tämän konstin olivat veljekset oppineet isältänsä. Saipa nyt moni vikkeläjalkainen Mikko maksaa hienolla nahallansa muutaman makean palan.--Jänisten tiedetään metsässä polkeilevan teitä pehmeään lumeen, ja näillepä teille virittelivät veljekset sadoittaisin messinkipauloja monen valkeaturkkisen surmaksi. Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoiseen ojankoon ahon itäiselle reunalle. Ja paitsi tätä olivat he, suden pyyntiä varten myös, kaivaneet kuopan, valtaisen syvän, kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereesen päin. Paisti vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden; ja silloin, koska veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa, nousi tarhassa pauhua ja ryskettä pimeänä syksy-yönä. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan nojalla, pyssy kädessä, kiehtoen luodilla kaataaksensa karheakarvaista petoa; toinen hänen rinnallansa, pitäen tulta, tervaskalikallista, loimottavaa soittoa. Mikä taasen heistä autteli Killiä ja Kiiskiä ajelemaan pensastosta ulos synkeänaamaisia, irvisteleviä petoja, väikkyen tervasloimoinensa tuonne, tänne. Kova oli meteli miesten huudoista, koirien reuhusta ja pyssyjen paukkinasta ja väsymättä remahteli korpi ja Impivaaran komeroinen seinä. Niin temmellettiin, lumi tahraantui, punertui yhä enemmin ja enemmin, sotkettiin tuhanteen suuntaan, kunnes viimein kaikki häntyrit makasivat veressänsä. Ja siitä saattoi taasen saaliin nylkeminen veljeksille työtä ja tointa, mutta olipa heille kuitenkin tämä toimi vallan hauskaa.--Myös kuoppaan, ahon läntisellä partaalla, kiiruhti yksi ja toinen metsän viistosilmä. Es kam ein Herbst mit frostigen Nächten, und es starben oder entflohen in ihre tiefen Verstecke die Grashupfer, die Eidechsen und Frösche, und da war es Zeit, Füchse mit den blinkenden Eisen zu fangen. Diese Kunst hatten die Brüder von ihrem Vater gelernt. Und nun mußte mancher schnellfüßige Reineke einen saftigen Bissen mit seinem Pelz bezahlen. — Bekanntlich treten die Hasen im Wald Wege in den weichen Schnee, und auf diesen stellten die Brüder dem weißhaarigen Meister Lampe Messingschlingen zu hunderten. Auch hatten sie sich ein vortreffliches Wolfsgehege mit schrägem Zaun in einer buschbewachsenen Grabenfurche am östlichen Rand der Halde angelegt. Und außerdem hatten sie, ebenfalls für den Wolfsfang, eine Grube, mächtig tief, eine Strecke von dem Haus nach dem trocknen, sandigen Boden hin gegraben. Ein Braten lockte manchen hungrigen Wolf in das starke Zaunwerk; und sobald die Brüder ihre Beute in der Falle wußten, erhob sich in der dunklen Herbstnacht ein Donnern und Krachen im Gehege. Da stand einer von ihnen mit der Flinte in der Hand an den Zaun gelehnt und versuchte das grobhaarige Wild aufs Korn zu nehmen; ein andrer hielt neben ihm eine flammende Kienholzfackel. Ein dritter hinwieder half Killi und Kiiski die finster dreinschauenden, zähnefletschenden Gäste aus den Büschen treiben, indem er seine Fackel hin und her schwenkte. Gewaltiger Lärm erhob sich, die Männer schrien, die Hunde heulten, die Flinten knallten, und unermüdlich krachte der Bruchwald und die zerklüftete Wand des Impivaara. So tummelten sie sich, der Schnee wurde rot, färbte sich immer röter, wurde tausendfach zerstampft, bis all das breitgeschwänzte Wild in seinem Blute lag. Und dann gab es neue Arbeit und Mühe für die Brüder, wenn sie ihre Beute abhäuteten, aber diese Mühe war ihnen doch sehr lieb. — Auch in die Grube am westlichen Rand der Halde verlief sich der eine oder andre der schiefäugigen Waldbewohner. 06003
Bottom
06005
Top
Tapahtui kerran, että varhain eräänä aamuna, muiden vielä maatessa, Timo läksi katsomaan viritettyä kuoppaa, jonka puoleksi vajonnut peite jo matkan päästä antoi miehelle hyvän toivon. Ja ehdittyänsä kuopan reunalle, näkikin hänen iloinen silmänsä syvyydessä hallavan esineen, näki aika suden, joka, kuono painettuna vasten maata, makasi liikkumatta, kyräten silmillään ylös kohden miestä.--Mitä päätti nyt Timo? Yksin nykistää sudelta hengen ja muiden suureksi huviksi astua pirttiin, karvainen taakka olalla. Kävi hän juoneen, kantoi esiin tikapuut pirtin seinykseltä, asetti ne varoten kuoppaan, ja itse, raskas halkonuija kädessä, astui hän alas pitkin pykäliä, aikoen rouhaista myrskäksi pedon pään. Kauan huhtoili hän nuijallansa, hampaat irvissä, mutta ainapa vaan tyhjää ilmaa. Suden pää pujahteli aivan vikkelästi, pujahteli oikealle, vasemmalle, koska mies läimäytteli hankalalla aseellansa. Viimein pudotti hän nuijansa sudelle, eikä keksinyt silloin muuta neuvoa kuin astua ylös ja rientää pirttiin ilmoittamaan mitä oli tapahtunut. Einmal geschah es, daß am frühen Morgen, als die ändern noch im Schlaf lagen, sich Timo aufmachte, um nach der fangbereiten Grube zu sehen, deren halbeingesunkene Decke ihn schon von ferne Gutes ahnen ließ. Und als er den Rand der Grube erreicht hatte, sah sein fröhliches Auge auch in der Tiefe ein blaßgraues Etwas, sah einen strammen Wolf, der, die Schauze auf die Erde gedrückt, bewegungslos dalag und mit seinen Augen nach dem Mann in der Höhe glupte. — Was beschloß da Timo? Den Wolf wollte er allein vom Leben zum Tod bringen und, zum großen Vergnügen der ändern, mit der haarigen Bürde auf der Schulter in das Haus treten. Er machte sich ans Werk, holte die Leiter von der Hauswand, stellte sie vorsichtig in die Grube und stieg selbst mit einem schweren Holzhammer bewaffnet die Sprossen hinunter, um dem Tier den Schädel zu zertrümmern. Lange focht er, die Zähne aufeinanderbeißend, mit seinem Hammer um sich, doch traf er immer nur in die Luft. Der Kopf des Wolfes entwischte jedesmal sehr flink, entwischte nach rechts oder links, wenn der Mann mit seiner unhandlichen Waffe zuschlug. Schließlich schleuderte er seinen Hammer nach dem Wolf und wußte sich keinen ändern Rat als hinaufzuklettern, in die Kate zu eilen und dort zu verkünden, was geschehen war. 06005
Bottom
06006
Top
Siitä, hetken päästä läksivät veljekset, varustettuna seipäillä, köysillä ja kuristimilla, saavuttamaan saalistansa. Mutta tyhjä oli kuoppa heidän ehdittyänsä esiin. Pitkin tikapuita, jotka Timo oli jättänyt jälkeensä kuoppaan, oli heidän sutensa koreasti astunut ylös ja vilkaisnut tiehensä, kiittäen onneansa. Sen huomasivat veljekset paikalla, ja, kiroten ja kiristellen hampaita, nyt etsi heidän julmistunut silmänsä Timoa; mutta hän ei ollutkaan enään saapuvilla. Hän juoksi jo paeten tuolla metsän reunalla, jossa pian peittyi männistön suojaan. Hän ymmärsi, ettei ollut hyvä jäädä asiasta enemmän keskustelemaan. Mutta muut kiljuivat hänen peräänsä, nyrkit pystyssä, luvaten peitota hänen hillukaksi aina päästä kantapäihin asti, jos hän vielä uskaltaisi pirtin ovea raoittaa. Niin he uhkailivat, jättivät kuopan äkeinä ja vihaisina, ja astuivat pirttiinsä takaisin. Mutta pakolaisena käyskeli metsässä Timo, ja pian rupesivat veljekset katumaan käytöstänsä häntä kohtaan, huomaten vahingon tapahtuneen hänen ymmärtämättömyytensä kautta, vaan ei häijystä koiranjuonesta. Sentähden astui Juhani jo ennen iltaa Impivaaran harjulle ylös, huuteli sieltä vahvalla äänellänsä kohden kaikkia ilmoja, ja kutsui Timoa, vakuuttain ja vannoin hänen ei tarvitsevan pelätä palatakseen paikalla takaisin. Niin hän huuteli, ja hetken mentyä palasi Timo, kyräten pahasti ja mulkoillen silmiänsä. Lausumatta sanaakaan riisui hän päältänsä, kallistui vuoteellensa alas, ja pian kuorsasi hän syvässä unessa. Nach einer kleinen Weile machten sich da die Brüder mit Stangen, Stricken und Schnüren auf, um ihre Beute festzunehmen. Aber die Grube war leer, als sie hinkamen. Auf der Leiter, die Timo hinter sich hatte stehen lassen, war ihr Wolf hübsch hinaufgestiegen und hatte sich, seines Lebens froh, davongemacht. Das bemerkten sie sofort, sie fluchten und knirschten mit den Zähnen, und nun suchte ihr ergrimmter Blick Timo; der aber war nicht mehr da. Er hatte schon den Waldrand gewonnen und sich bald unter den Kiefern verborgen. Er begriff, daß es nicht gut wäre, sich weiter über die Sache auszulassen. Die ändern jedoch brüllten hinter ihm her, indem sie die Fäuste schüttelten, und gelobten, ihn vom Kopf bis zu den Hacken zu Mus zu quetschen, wenn er es wagte, die Haustür auch nur einen Spalt zu öffnen. So drohten sie, verließen erbost und zornig die Grube und gingen in ihr Haus zurück. Timo aber irrte flüchtend im Wald umher, und bald bereuten die Brüder ihr Vorgehen gegen ihn, da sie einsahen, daß der Schaden nur durch seinen Unverstand und nicht durch Heimtücke entstanden war. Darum stieg Juhani noch vor Abend auf den Rücken des Impivaara, rief mit seiner kräftigen Stimme in alle Winde nach Timo und versicherte und schwor, daß er keine Furcht zu haben brauche, sondern sofort zurückkehren könne. So rief er, und nach einer Weile kehrte Timo, gewaltig maulend und böse glupend, zurück. Ohne ein Wort zu sagen, zog er sich aus, sank auf sein Lager, und bald schnarchte er in tiefem Schlaf. 06006
Bottom
06007
Top
Tullut oli myös karhunpyynnin otollisin aika. Silloin ottivat veljekset keihäänsä, painoivat kivääreihinsä tuikeat luodit ja läksivät herättämään salon ruhtinasta, joka jo pimeässä konnossaan uneksui syvällä lumisten kuusien alla. Ja kaatoi heidän luikkunsa monen turpaisen kontion, koska hän vihaisena rynkäsi rauhankammiostaan ulos. Silloin nousi usein tuima taistelo, lumi suoksahteli kauas ympärille ja punertui vuotavasta verestä, kun haavoja annettiin kahden-puolen. Niinpä taisteltiin kunnes viimein karheanaamainen otso makasi rauhallisna. Mutta veljekset, ehdittyään iloisesti kotiansa taakkanensa, voitelivat haavojansa lääkkeellä, joka oli rakennettu viinasta, suolasta, kruudista ja tulikivijauhoista. Sillä he voitelivat haavojansa ja pyhkäisivät keltaruskeata tervaa päälle. Auch für die Bärenjagd war die günstigste Zeit gekommen. Da nahmen die Brüder ihre Spieße, schoben scharfe Kugeln in ihre Gewehre und machten sich auf, den Fürsten des Ödwalds zu wecken, der schon in seinem dunklen Bau tief unter den schneebeladnen Tannen träumte. Und ihre Büchsen erlegten manch stumpfschnauzigen Petz, wenn er wutschnaubend aus seiner friedlichen Kammer hervorbrach. Da entstand oft ein heißer Kampf, der Schnee stob weit umher und rötete sich von dem strömenden Blut, weil es auf beiden Seiten Wunden gab. So wurde gekämpft, bis das rauhe Untier schließlich still am Boden lag. Die Brüder aber schmierten sich, mit ihrer Last fröhlich zu Hause angelangt, ihre Wunden mit der Salbe, die aus Branntwein, Salz, Pulver und Schwefelmehl hergestellt war. Damit beschmierten sie ihre Wunden und strichen gelbbraunen Teer darüber. 06007
Bottom
06008
Top
Niin haalivat he elantoansa korvesta ja mäkien viidoista, täyttäin varahuoneensa monellaisella otuksella: linnuilla, jäniksillä, mäyrillä ja karhun-lihalla. Olivat he myös pitäneet huolta vanhan uskollisen Valkonsa talvisesta muonasta. Nähtiin suon rannalla tuolla valtainen, sirpillä niitetty ja sileäksi harjattu heinäsuova, kylliksi riittävä talven kestäessä. Ei ollut myös unohdettu heidän pirttinsä talvilämpymän varoja. Seisoi huikea halkopino lähellä aittaa ja vielä tervaskantoja korkea kasa, kuin aika röykkiö Hiiden hirven sarvia, pirtin seinyksellä, ulettuen maasta ylös katon räystääsen asti.--Niin varustettuna taisivat he vakaasti katsoa talvea vasten hyyrteistä partaa. So schleppten sie ihren Unterhalt aus dem Bruchwald und aus dem Dickicht der Hügel herbei und füllten ihren Vorratsspeicher mit mancherlei Wildbret: mit Vögeln, Hasen, Dachsen und mit Bärenfleisch. Nicht minder hatten sie für ihren alten, treuen Valko, für sein Winterfutter gesorgt. Man sah am Rand des Moors einen mächtigen Schober mit der Sichel gemähten und glattgestrichnen Heus stehen, genug für die Dauer des Winters. Auch hatten sie nicht vergessen, daß ihre Hütte im Winter warm sein muß. So erhob sich beim Speicher ein gewaltiger Holzstoß und an der Hauswand wie ein Stapel von riesigen Elchgeweihen ein hoher Haufen teerhaltiger Stubben, der von der Erde bis unter das Traufdach reichte. — So ausgerüstet, konnten sie dem reifbärtigen Winter getrost entgegensehen. 06008
Bottom
06009
Top
On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niinmyös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista. Es ist Weichnachtsabend. Die Luft ist mild, graue Wolken verhüllen den Himmel, und frischgefallener Schnee bedeckt Berge und Täler. Aus dem Walde tönt ein sanftes Rauschen, das Birkhuhn in der kätzchenbehängten Birke, der Seidenschwanz in der rötlichen Eberesche verzehren ihr Abendbrot, und die Elster, die neugierige Jungfer des Kiefernwalds, trägt Reiser für das künftige Nest herbei. In der Kate wie im prächtigen Gehöft herrscht Freude und Frieden, und so auch in der Hütte der Brüder auf der Impivaarahalde. Vor der Tür steht eine Fuhre Stroh, die Valko der Weihnacht zu Ehren vom Gutshof Viertola für die Diele herbeigezogen hat. Denn auch hier konnten die Brüder nicht das Rascheln des Weihnachtsstrohs vergessen, das ihre schönste Erinnerung an die Tage der Kindheit war. 06009
Bottom
06010
Top
Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leu'at käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa. Aus der Hütte aber dringt das Zischen des Badewassers, das auf die heißen Steine fällt, und das Peitschen der weichen Birkenquäste. Die Brüder nehmen gerade ein tüchtiges Weihnachtsbad. Und nachdem das glühend heiße Bad beendigt war, stiegen sie von der Pritsche herunter, kleideten sich an und setzten sich, um zu verschnaufen, auf die Balken, die statt Bänken längs der Wände angebracht waren. Da saßen sie pustend und nach Herzenslust schwitzend. Ein flammender Kienspan erhellte den Raum. Valko zerknackte in seinem Stand seinen Hafer, denn auch an sein Weihnachten war gedacht worden. Nickend und gähnend saß auf seinem Sparren der Hahn, Killi und Kiiski lagen, das Kinn auf den Pfoten, beim Ofen, und auf Juhanis Knien spann die alte, wassergraue Katze vonjukola. 06010
Bottom
06011
Top
Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut nostelivat lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet permannolle noin korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä, jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä.--Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas.--Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta. Schließlich begannen Timo und Simeoni das Abendessen zurechtzumachen; die ändern aber trugen die Strohbunde herein. Sie öffneten die Schnüre und breiteten das Stroh aus, auf der Diele ungefähr eine Handspanne dick, etwas dicker auf der Pritsche, wo sie gewöhnlich den Abend und die Nacht verbrachten. — Endlich war das Abendessen fertig: sieben Ringbrote, zwei eichene Schüsseln voll dampfenden Bärenfleischs und ein Kübel Bier standen auf dem Tisch. Sie hatten sich ihr Bier genau nach dem Rezept ihrer Mutter selber gebraut. Aber stärker als gewöhnliches Bauernbier hatten sie es gemacht. Dunkelrot schäumte es in dem Kübel, und wenn man eine Kanne voll davon hinuntertrank, spurte man wohl einen gelinden Schwindel im Kopfe. — Am Tisch aber saßen sie nun alle und genossen das Fleisch und das Brot und aus dem Kübel das schäumende Bier. 06011
Bottom
06012
Top
AAPO: Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä. AAPO: Nun, da ist ja reichlich vor uns aufgetürmt. 06012
Bottom
06013
Top
JUHANI: Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa.--Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki saakoot, niin hepo, koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja Kiiski, huikea kimpale karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka. Mutta ensin kättä, sinä killisilmä!--Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat, että minäkin olen hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja pistää, veitikka, kumpaisetkin etu-tallukkansa kouraani. Noin! JUHANI: Eßt und trinkt, Jungens, denn jetzt haben wir Weihnachten, alle haben Weihnachten, Tiere wie Menschen. Bester Timo, gieß doch unserm armen alten Valko einen Schluck Bier zum Hafer in die Krippe. — So! meinetwegen auch eine Kanne. Keine Knauserei heute abend, alle sollen haben, das Pferd, der Hund und der Kater genauso wie die fröhlichen Jukolabrüder. Den Hahn laßt ruhig schlafen, der bekommt morgen sein Teil. Da! Killi und Kiiski, habt ihr einen tüchtigen Klumpen Bärenkeule, und das ist für dich, armes Kätzchen. Aber erst Pfötchen geben, du Glotzgesicht! Siehst du, so! Und nun beide Pfoten! Guckt mal da, die Kunststücke, und sagt mir, ob ich nicht auch ein bißchen Schulmeister bin. Mit beiden Tatzen gibt er schon Pfötchen auf einmal, und dann kann er sich wie ein verständiger Alter allein hinsetzen und, hols der Henker! steckt mir beide Vordertatzen in die Hand. So! 06013
Bottom
06014
Top
AAPO: Voi tuota pilaa! AAPO: Ach, wie spaßig! 06014
Bottom
06015
Top
TUOMAS: Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman. TUOMAS: Was ein Mann auf seine alten Tage noch alles lernen muß! 06015
Bottom
06016
Top
JUHANI: On mar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen tekee kuin mies, ja maisteri on maksettu.--Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin! »Visko miestä, mutta älä hänen koiraansa». Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan Jussia, mutta älä hänen kissaansa. JUHANI: Das hat wahrhaftig auch Zeit gekostet. Aber ich habe nicht locker gelassen, bis das Kerlchen seinem Lehrer mit beiden Pfoten danken konnte. Jetzt macht ers wie ein Alter, und der Herr Magister hat seinen Lohn. — Ja, das ist ein Kater! Guck da! Steck dir nur ein Stück Bär in die Backen. Und Killi und Kiiski. Ja, ja! »Den Herrn kannst du anrühren, aber nicht seinen Hund.« Richtig! Doch ich will noch hinzusetzen: den Jukola-Jussi kannst du anrühren, aber nicht seinen Kater. 06016
Bottom
06017
Top
EERO: Noudatappas tänne sitä olut-kiulua, Juhani. EERO: Reich mir mal den Bierkübel her, Juhani. 06017
Bottom
06018
Top
JUHANI: Saaman pitää. Juo, veikkonen, Jumalan luoma, juo, sillä nyt on joulu, ja varoja ei puutu aitasta. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Täällä on meidän hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme, myllymme ja pesämme ijankaikkinen. JUHANI: Den sollst du haben. Trink, Bester, trink, du Gottesgeschöpf, denn jetzt ist Weihnachten, und im Speicher ist genug. Wozu sind wir denn da? Was kümmerts uns, wenn gleich die ganze Welt außer dem Impivaara und seiner Umgebung in Staub und Asche zerpuffte? Hier leben wir wie der Spatz im Kornacker, leben nach unsrer Kappe und pfeifen und dudeln auf die boshaften Menschen. Hier ist für uns gut sein. Der Wald ist unsre Wiese, unser Acker, unsre Mühle und unser Nest in alle Ewigkeit. 06018
Bottom
06019
Top
TIMO: Ja liha-aittamme. TIMO: Und unser Fleischspeicher. 06019
Bottom
06020
Top
JUHANI: Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas, jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Täällä on vapaus ja rauha. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa? JUHANI: Ganz recht! Hier ist für uns gut sein! Hab Dank für deinen Vorschlag, Lauri, daß wir vom Jahrmarkt der Welt wegziehen sollten. Hier herrscht Freiheit und Friede. Und ich frage noch mal: was kümmert es uns, wenn ein goldenes Feuer die ganze Welt verbrennt, wenn nur die nördliche Hälfte des Jukolahofs und seine sieben Jungen verschont bleiben? 06020
Bottom
06021
Top
TIMO: Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle. TIMO: Fräße sich mal ein Lauffeuer über die ganze Welt, dann würd auch die nördliche Hälfte von Jukola zu Staub und Asche werden und seine sieben Jungen obendrein. 06021
Bottom
06022
Top
JUHANI: Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet, enkelit ja koko ihmissuvun ja elikot maassa, meressä ja ilmassa, aatella maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikänä ei Herran valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille? JUHANI: Das weiß ich allerdings. Aber siehst du, man kann sich doch denken, was man will, kann sich als Herrn der ganzen Welt denken oder als wühlender Mistkäfer. Siehst du, man kann sich denken, daß Gott, die Teufel, die Engel und das ganze Menschengeschlecht und das Getier auf der Erde, im Meer und in der Luft gestorben sind, kann sich denken, daß Erde, Hölle und Himmel wie ein Bündel Werg im Feuer verzehrt würden und Finsternis an ihre Stelle träte, in der kein Hahn je mehr das Tageslicht des Herrn verkündet. So schießt hier der Gedanke des Menschen umher. Wer kann dem Netze in den Weg werfen? 06022
Bottom
06023
Top
TIMO: Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan. TIMO: Wer kann das Gebäude dieser Welt begreifen? Nicht der Mensch, der einfältig ist und dumm wie ein blökender Schafsbock. Aber am besten ists, man nimmt den Tag, wie er kommt, läßt ihn gehn, wie er geht, mag er dann in die Pilze oder in die Wicken gehen. Hier sind wir nun mal. 06023
Bottom
06024
Top
JUHANI: Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä puuttuu? JUHANI: Was brauchen wir hier mehr? Was fehlt uns? 06024
Bottom
06025
Top
TIMO: »Ei Jumalan armoa eikä linnunkaan piimää». Aitta on ruokaa täys ja pirttimme lämmin. Täälläkin kiiriskelemme oljilla. TIMO: »Nicht Gottes Gnade und kein Wuppdich.« Der Speicher ist voll und die Stube warm. Und hier wälzen wir uns auf unserm Stroh. 06025
Bottom
06026
Top
JUHANI: Täällä kiiriskelemme kuin mullikat kahisevilla oljilla. Kylpeä taidamme koska miellyttää, koska vaan päähämme pistää, ja syödä koska maistaa.--Mutta olemmehan jo ravitut miehet. Ei siis muuta kuin siunaamme säkkiämme ja korjaamme pöydän. JUHANI: Hier wälzen wir uns wie die Kälber im raschelnden Stroh. Baden können wir uns, sooft wir Lust haben, wanns uns gefällt, und essen, wanns uns schmeckt. — Aber nun sind wir wohl alle satt. Also den Wanst gesegnet und den Tisch abgeräumt! 06026
Bottom
06027
Top
SIMEONI: Odottakaas siks kun olen lukenut lyhykäisen ruokaluvun ja laulanut värssyn päälle. SIMEONI: Wartet, bis ich ein kurzes Tischgebet gesprochen und einen Vers drauf gesungen habe. 06027
Bottom
06028
Top
JUHANI: Se jääköön tällä kerralla. Miksi et tehnyt sitä ennen atriaa?--Käyppäs, Eero-poika, nuorimmakses laskemaan tynnöristä olutta. JUHANI: Laß das diesmal! Weshalb hast dus nicht vor dem Essen getan? — Eero, du als der Jüngste gehst und zapfst Bier aus dem Faß. 06028
Bottom
06029
Top
SIMEONI: Et salli siis laulettavan virrenvärssyä joulu-illan kunnioiksi? SIMEONI: Du erlaubst also nicht, daß dem Weihnachtsabend zu Ehren ein Vers gesungen wird? 06029
Bottom
06030
Top
JUHANI: Eihän meistä laulajiksi, velikulta. Lauletaan ja luetaan sydämmissämme, joka onkin Jumalalle otollisin uhri.--Mutta tuossa taasen olutkiulu, kuohuva ja vahtoova kuin Kyrön koski. Tattis, poika, vaan! Saadaanpas tästä! Kimauta tuosta, veli Tuomas, ja oikein aika mekosta. JUHANI: An uns sind die Sänger verloren, mein Lieber. Wir singen und beten in unserm Herzen, was Gott auch das angenehmste Opfer ist. — Da ist ja aber der Bierkübel, brausend und schäumend wie ein Wasserfall. Sollst bedankt sein, Kleiner! Zum Wohl! Tuomas, nimm einen Schluck, aber daß man es merkt. 06030
Bottom
06031
Top
TUOMAS: Enhän tuossa kauankaan huikaile. TUOMAS: Da fackle ich nicht lang. 06031
Bottom
06032
Top
JUHANI: Niinhän mies kulauttaa. Sellaiset siemaukset saattaa kurkuistamme oikein lukkarin-kurkut. JUHANI: Das war wie ein Mann gehoben. Von solchen Schlucken kriegen wir die reinen Kantorkehlen. 06032
Bottom
06033
Top
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin;
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
Leben läßt sichs ja auch
hier hinterm Bach am Graben.
Mürbes Moorholz brennen wir,
und Bier im Bach wir haben.
06033
Bottom
06039
Top
Juuri niin. Mutta onhan juomanamme ohran ruskea neste, polttopuunamme halko ja tervaskanto, ja allamme on pehmeä, olkinen polstari, oiva painitanner vaikka kuninkaille ja suuriruhtinaille.--Yksi sana, Tuomas. Takasihan kerran veli Aapo sinun väkes ja voimas käyvän jo huikeasti yli Juhon, mutta sitä en juuri mielisi uskoa. Kuinkahan tuossa pyörähtelisimme? Koetetaan! Jawohl. Aber unser Trank ist brauner Gerstensaft, unser Brennholz sind Scheite und Kienstubben, und unter uns haben wir ein weiches Strohpolster, einen großartigen Boden zum Ringen, der auch für Könige und Großfürsten gut genug wäre. — Ein Wort, Tuomas. Da hat Bruder Aapo mal versichert, deine Kraft und Stärke ginge gewaltig über Juhos, das möchte ich aber doch nicht recht glauben. Wie wärs, wenn wir mal einen Ringkampf machten? Laß uns versuchen! 06039
Bottom
06040
Top
SIMEONI: Alallamme! ja armahtakaat noita kiiltäviä olkia edes huomispäivään. SIMEONI: Bleibt sitzen, und habt doch wenigstens bis morgen mit dem schimmernden Stroh Erbarmen! 06040
Bottom
06041
Top
JUHANI: Nythän ilo parhaimmallansa, »aatosta juhla korkein»; ja pahnoiksihan on olkien mentävä.--Miellyttääkö Tuomasta? JUHANI: Jetzt ist die Freude am größten, »der Vorabend ist das Beste am Fest«; und das Stroh landet ja doch im Schweinekoben. — Hast du Lust, Tuomas? 06041
Bottom
06042
Top
TUOMAS: Käyhän tuota koettaa. TUOMAS: Kanns ja versuchen. 06042
Bottom
06043
Top
JUHANI: Ristipainia! JUHANI: Kreuzgriff! 06043
Bottom
06044
Top
TUOMAS: Olkoon menneeksi! TUOMAS: Meinetwegen! 06044
Bottom
06045
Top
JUHANI: Isketäänpäs, isketäänpäs! JUHANI: Pack an, pack an! 06045
Bottom
06046
Top
AAPO: Varro, poika! Saakoon Tuomaskin lujan kahmauksen housusi kaulureista. AAPO: Warte, Junge! Tuomas muß sich auch an deinem Hosenbund festkrallen. 06046
Bottom
06047
Top
JUHANI: Hän saakoon, hän saakoon! JUHANI: Soll er auch! 06047
Bottom
06048
Top
EERO: Juho, miksi irvistät ja väännät silmiäs kuin härkä penkissä? Voi veljeäni! Mutta katso, ettet itseäsi häväise nyt. EERO: Ach, Juho, weshalb fletschst du die Zähne und verdrehst die Augen wie ein Ochse auf der Schlachtbank? O weh, Brüderchen! Aber paß auf, daß du dich nicht zum Gespött machst. 06048
Bottom
06049
Top
AAPO: Kaikki hyvin. Kenen on ensimmäinen heitto? AAPO: Fertig. Wer hat den ersten Wurf? 06049
Bottom
06050
Top
JUHANI: Olkoon se Tuomaan. JUHANI: Tuomas meinetwegen. 06050
Bottom
06051
Top
TUOMAS: Olkoon se vanhimman veljen. TUOMAS: Nein, der Älteste. 06051
Bottom
06052
Top
JUHANI: Seiso sitten kannallas. JUHANI: Dann steh fest. 06052
Bottom
06053
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. TUOMAS: Wills versuchen. 06053
Bottom
06054
Top
JUHANI: Seisotko, seisotko? JUHANI: Stehst du, stehst du? 06054
Bottom
06055
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. TUOMAS: Wills versuchen. 06055
Bottom
06056
Top
AAPO: Heleijaa, pojat! Sillä lailla, juuri niin! Taistelettepa kuin uskon sankarit. Juho kimpustaa ja vääntää kuin Israeli itse ja »Tuomas seisoo niinkuin tammi». AAPO: Juchhe, Jungens! So, ja so! Ihr kämpft ja wie die Glaubensstreiter. Juho ringt und rüttelt wie Israel selber, und »Tuomas wie ne Eiche stehet«. 06056
Bottom
06057
Top
EERO: »Koska saarnaa Aaprahammi». Mutta katso Juhon suuta ja kauhistu. Ah! pistäisin nyt vaikka teräspuikon hänen hampaittensa väliin--roiskis! ja olispa se kohta kahtena kappaleena. Kauhistunpa, kauhistunpa! EERO: Wenn »Abram seine Predigt drehet«. Aber kannst du Jussis Mund ansehen, ohne daß dich schaudert? Ah, ich glaub, wenn ich ihm jetzt ein Stück Stahl zwischen die Zähne steckte, gings kraeks! und zerbissen wär es. Schauderhaft, schauderhaft! 06057
Bottom
06058
Top
AAPO: Miesten otteloa vaan. Nousee ja vaipuuhan allamme palkit. AAPO: Ein Männerkampf, weiter nichts. Die Balken heben und senken sich ja unter uns. 06058
Bottom
06059
Top
EERO: Kuin urkujen polkimet; ja Tuomaan töppöset kyntää laattiata kuin järeät metsä-sahrat. EERO: Wie die Orgelpedalen; und Tuomas’ Hacken schrammen über die Diele wie ein grober Rißpflug. 06059
Bottom
06060
Top
AAPO: Ei siinä juuri sivelläkkään maitosormilla. Peijakas! olis tämä pinnistys tuolla vuorella, niin iskisivätpä korkkoraudat säkeniä kalliosta. AAPO: Ja, die streicheln sich auch nicht gerade mit Samtpfötchen. Donnerwetter! wenn dieser Kampf draußen auf dem Felsen stattfände, dann schlügen die Absatzeisen Funken. 06060
Bottom
06061
Top
EERO: Oikein kultaisia tähtiä lentelis metsään, ja nousispa tuosta iloinen kulovalkia.--Mutta aina seisoo Tuomas. EERO: Richtige goldne Sterne flögen in den Wald, und dann gäbs ein lustiges Lauffeuer. — Aber Tuomas steht immer noch. 06061
Bottom
06062
Top
TUOMAS: Oletko jo nytkinyt tarpeekses? TUOMAS: Hast du nun genug gezerrt? 06062
Bottom
06063
Top
JUHANI: Heitäs sinä. JUHANI: Wirf du! 06063
Bottom
06064
Top
TUOMAS: Tahdon koettaa. Mutta katso nyt, niin laattia pyörii. TUOMAS: Wills versuchen. Aber gib acht, wie sich jetzt die Diele dreht. 06064
Bottom
06065
Top
EERO: Muista, muista, Juho!-- EERO: Denk dran, denk dran, Juho! — 06065
Bottom
06066
Top
AAPO: Se oli heitto. AAPO: Das war ein Wurf! 06066
Bottom
06067
Top
EERO: Se oli jumaus kuin »Haamaan halkonuijasta» kuin isku »taivaan tulivasarasta». EERO: Das war ein Krach wie mit nem Holzhammer, wie ein Schlag von nem Feuerkeil des Himmels. 06067
Bottom
06068
Top
TIMO: Ja tuossa makaa Juhani kuin mallassäkki. TIMO: Und Juhani liegt da wie ein Maltersack. 06068
Bottom
06069
Top
EERO: Voi »Poika-Jussia»! EERO: O weh, Jussi-Jungchen. 06069
Bottom
06070
Top
TIMO: Niin kutsui hän itseänsä pikku-poikana. TIMO: So nannte er sich immer als kleiner Junge. 06070
Bottom
06071
Top
AAPO: Pitää kuitenkin tietämän kuinka miestä heittää. Muista, Tuomas: eihän ole ihmisen ruumis raudasta, vaan lihasta ja luusta. AAPO: Man muß aber wissen, wie man einen Mann umwirft. Denk dran, Tuomas: der Mensch ist kein Eisen, sondern nur Fleisch und Bein. 06071
Bottom
06072
Top
TIMO: Niin, vaikka hän housujakin kantaa. TIMO: Ja, wenn er auch Hosen anhat. 06072
Bottom
06073
Top
TUOMAS: Turmelinko sinua? TUOMAS: Hab ich dir wehgetan? 06073
Bottom
06074
Top
JUHANI: Katso itses. JUHANI: Klimmer dich um dich selber. 06074
Bottom
06075
Top
TUOMAS: Nouse ylös. TUOMAS: Steh auf. 06075
Bottom
06076
Top
JUHANI: Nousen kyllä ja näytän sinulle miesvoiman käsikapulassa. Siinä leikissä voimat punnitaan. JUHANI: Das werd ich schon tun, und dann zeig ich dir, was Männerkraft beim Wippstock heißt. Bei dem Spiel zeigt sichs, was Kraft ist. 06076
Bottom
06077
Top
TUOMAS: Tuoppas, Eero, haara tuolta nurkasta.--Kas tässä, Juhani. TUOMAS: Eero, hol die Schürstange dort aus der Ecke. — Hier, Juhani. 06077
Bottom
06078
Top
JUHANI: Tässä olen. Ja nyt takatassu vasten takatassua ja ympäri haarua kynnet! JUHANI: Hier bin ich. Und nun Hintertatze an Hintertatze und die Krallen um die Forke. 06078
Bottom
06079
Top
AAPO: Ja koska luihkaan, silloin vetäkäät, mutta ilman yhtään tempausta. Haara varpaitten kohdalle, juuri varpaitten kohdalle, ei tuumaa kummallekaan puolelle.--Nyt, pojat! AAPO: Und wenn ich juchhe! schreie, zieht ihr an, aber zerren gilt nicht. Die Stange über die Zehen, genau über die Zehen und keinen Zoll vor oder zurück. —Jetzt, juchhe! 06079
Bottom
06080
Top
TIMO: Juho nousee ylös että kääkähtää vaan. TIMO: Juho hebt sich, daß es nur so schwuppt. 06080
Bottom
06081
Top
AAPO: Eihän siinä armotkaan auta. AAPO: Da gibts keine Gnade. 06081
Bottom
06082
Top
JUHANI: Mene laskemaan olutta, Timo. JUHANI: Zapf mir etwas Bier, Timo. 06082
Bottom
06083
Top
TIMO: Onnuthan, veli. TIMO: Du hinkst ja, Bruder. 06083
Bottom
06084
Top
JUHANI: Olutta laskemaan, sinä riivatun nallikka! Kuulitko? Vai tahdotko korvilles? JUHANI: Bier gezapft, verfluchter Bengel! Hörst du nicht? Gleich gibts was hinter die Ohren. 06084
Bottom
06085
Top
TUOMAS: Vioitinko jalkas? TUOMAS: Habe ich dir den Fuß geschunden? 06085
Bottom
06086
Top
JUHANI: Mitä huolit siitä? Katso oma käpäläs. Mitä koskee se minuun, jos korkkoni heltikin saappaastani? Heltihän se painissa kuin nauriin liuska. Mutta katso itses, sinä. Näkyy, että voitat minun painissa ja käsikapulassa; mutta tules tappelemaan. JUHANI: Was kümmert dich das? Sieh nach deinen eigenen Pfoten. Was liegt mir daran, wenn mir das Eisen vom Stiefel losgeht! Beim Ringen ists ja abgefallen wie eine Rübenscheibe. Aber kümmer dich um dich. Es scheint, du gewinnst im Ringen und mit dem Wippstock; aber komm, wir wollen uns rangeln. 06086
Bottom
06087
Top
AAPO: Tappelus ei kuulu asiaan nyt. AAPO: Rangelei gehört nicht hierher. 06087
Bottom
06088
Top
JUHANI: Kyllä, jos vaan tahdomme. JUHANI: Gewiß, wenn wir nur wollen. 06088
Bottom
06089
Top
TUOMAS: Minä en tahdo. TUOMAS: Ich will nicht. 06089
Bottom
06090
Top
JUHANI: Et uskalla. JUHANI: Weil du keinen Mut hast. 06090
Bottom
06091
Top
AAPO: Tiedä paini leikiksi. AAPO: Ringen tut man nur zum Spaß. 06091
Bottom
06092
Top
SIMEONI: Minä tiedän sen leikiksi, josta syntyy usein tappelus ja murha. SIMEONI: Ja, zum Spaß, aus dem oft Schlägerei und Totschlag wird. 06092
Bottom
06093
Top
JUHANI: Tuomas voittakoon, mutta ei notkista Juhania tässä kukaan muu. Sen vannon ja näytän miehestä mieheen yli kaiken komppanian.--Yksi nappaus, Aapo! Pitääkös kaulukses? Pitääkös? JUHANI: Gut, Tuomas hat meinetwegen gewonnen, aber kein andrer kriegt hier den Juhani unter. Das schwöre ich, und das zeige ich am einen wie am ändern durch die ganze Kompanie. — Einen Kampf, Aapo! Hält dein Gurt? Hält er? 06093
Bottom
06094
Top
AAPO: Hurjapää ilman pienintäkään syytä! Malta, malta, ja painikaamme kunnon tavalla. AAPO: Immer gleich wild ohne den geringsten Grund! Geduld, Geduld, und laß uns anständig ringen! 06094
Bottom
06095
Top
JUHANI: Kirkas leimaus! JUHANI: Blitz und Hagel! 06095
Bottom
06096
Top
AAPO: Malta, sanon minä.--Kas niin, nyt heitä. AAPO: Geduld, sag ich. — So, nun wirf! 06096
Bottom
06097
Top
EERO: Juho tanssii polskaa niinkuin poika, vaikka ontuenkin. EERO: Der Juho tanzt Polka wie geschmiert; wenn er auch hinkt. 06097
Bottom
06098
Top
JUHANI: Mitä lausut nyt, veli Aapo? JUHANI: Was meinst du jetzt, Bruder Aapo? 06098
Bottom
06099
Top
AAPO: Että makaan sun allas. AAPO: Daß ich unter dir liege. 06099
Bottom
06100
Top
JUHANI: Astuppas numeroon, Simeoni. JUHANI: Nun kommst du an die Reihe, Simeoni! 06100
Bottom
06101
Top
SIMEONI: En tuhannen riksin edestä rikkomaan korkeata juhlaa. SIMEONI: Nicht für tausend Taler entweihe ich das hohe Fest. 06101
Bottom
06102
Top
JUHANI: Kunnioitettu olkoon joulu-juhla! Eihän sitä viattomassa painissa rikota, jossa mielemme on iloinen ja sydämemme puhdas. Yksi koetus, Simeoni! JUHANI: Respekt vor dem Weihnachtsfest! Aber bei diesem unschuldigen Ringen, wo unser Geist fröhlich und unser Herz rein ist, wird wirklich nichts entweiht. Nur mal probiert, Simeoni! 06102
Bottom
06103
Top
SIMEONI: Miksi kiusaat minua? SIMEONI: Was versuchst du mich? 06103
Bottom
06104
Top
JUHANI: Yksi rynnistys! JUHANI: Einen Kampf! 06104
Bottom
06105
Top
SIMEONI: Sinä saatana! SIMEONI: Du Satanas! 06105
Bottom
06106
Top
AAPO: Rauhaa hänelle, Juhani, rauhaa! AAPO: Laß ihn in Frieden, Juhani, laß ihn! 06106
Bottom
06107
Top
JUHANI: Sopiihan meidän koettaa. Kas niin, yksi ainoa kiekaus kauluksesta! JUHANI: Wir können doch mal probieren. Siehst du, so, das geht mit einem Wuppdich! 06107
Bottom
06108
Top
SIMEONI: Mene helvettiin, häijy henki! Minä myönnän, että voitat. SIMEONI: In die Hölle mit dir, arger Geist! Ich gebe zu, daß du gewinnst. 06108
Bottom
06109
Top
TUOMAS: Sen uskon vasta koska näen. En luule Simeoninkaan jänteitä juuri vasikanlihaksi. TUOMAS: Das glaub ich erst, wenn ichs sehe. Ich denke, auch Simeonis Muskeln sind nicht gerade aus Kalbfleisch. 06109
Bottom
06110
Top
JUHANI: Sentähden tulkoon hän koettamaan. Siinähän nähdään, ovatko vasikkaa vai mustaa, saartuvallista karhua. JUHANI: Drum soll er versuchen. Da wird sichs ja zeigen, ob sie aus Kalbfleisch oder aus schwarzem faserigem Bärenfleisch sind. 06110
Bottom
06111
Top
AAPO: Olkoon hän oloillansa ja astukoon esiin toinen uros, mieluisampi rinnustukseen. Veli Timo, aina uljas mies! AAPO: Laß ihn gehn, und trete ein anderer Mann vor, der mehr Lust hat, sich zu messen. Timo, alter Kämpe! 06111
Bottom
06112
Top
JUHANI: Haluttaisko? JUHANI: Magst du? 06112
Bottom
06113
Top
AAPO: Päin tuuleen, Timo! Ethän ole koskaan nurru-poika. AAPO: Kopf hoch, Timo! Bist doch sonst kein Murmeltier. 06113
Bottom
06114
Top
TUOMAS: Ei koskaan, vaan aina reipas, aina niinkuin omassa talossansa. Enhän unohda tempausta, jonka hän teki tuossa ainoisessa melakassa Toukolaisten kanssa. Saipa hän ensin huomaamatta nupillensa aika nassauksen, mutta, siitä suuriakaan huolimatta, kääntyi hän vakaasti ympäri, sieppasi seipään miehensä kourasta ja nytpä iski hän takaisin vasten pääkuorta--ja seiväs poikki. Seiväs poikki että sälähti, ja alas maahan lotkahti mies kuin tyhjä säkki. Niin teki Jukolan Timo. Ja minä tiedän, että löytyy hänessä miehen-vastusta vieläkin. TUOMAS: Nein, sondern immer forsch, immer wie bei sich zuhause. Ich vergesse auch nicht die Hiebe, die er in der sonderbaren Prügelei mit den Burschen von Toukola ausgeteilt hat. Da kriegte er zuerst unversehens einen gehörigen Schlag auf den Hirnkasten. Aber ohne sich groß darüber aufzuregen, drehte er sich ruhig um, riß seinem Mann die Stange aus der Faust, schlug ihm damit auf das Schäldeldach — und die Stange war in Stücke. Die Stange war in Stücke, daß es pfiff, und der Mann plumpste wie ein leerer Sack auf die Erde! Das machte der Jukola-Timo. Und ich weiß, daß er noch seinen Mann steht. 06114
Bottom
06115
Top
TIMO: Tuleppas, poika. TIMO: Komm her, Junge. 06115
Bottom
06116
Top
JUHANI: Sitähän juuri mielin. Mutta annas kun kieppaisen pielistäsi kiinni minä myös. Nyt olen valmis. JUHANI: Das hab ich mir gerade gewünscht. Aber laß mich nur auch erst richtig einhaken. Jetzt fertig. 06116
Bottom
06117
Top
AAPO: Ensimmäinen olkoon Timon. AAPO: Timo hat den ersten. 06117
Bottom
06118
Top
JUHANI: Olkoon niin. Ehdinpä vähän puuskuttamaan. JUHANI: Gut. Da kann ich mich ein bißchen verpusten. 06118
Bottom
06119
Top
TIMO: Kas tuossa! TIMO: Siehst du, so! 06119
Bottom
06120
Top
JUHANI: Ei, poikaseni! JUHANI: Oho, Kleiner! 06120
Bottom
06121
Top
TUOMAS: Jotenkin tuima tempaus, Timo, sinä urhoollinen Timo! Mutta onkos varaa parantaa? TUOMAS: Ein ganz famoser Ruck, Timo, du braver Timo. Aber kannst dus noch besser? 06121
Bottom
06122
Top
JUHANI: Ei tästä näin vaan mennä. JUHANI: So leicht geht unsereiner nicht. 06122
Bottom
06123
Top
TUOMAS: Timo, onkos varaa parantaa? TUOMAS: Kannst dus noch besser, Timo? 06123
Bottom
06124
Top
TIMO: Pitäis olla.--Mitä tämä sanoo? TIMO: Wollen sehen. Was meinst du zu diesem? 06124
Bottom
06125
Top
JUHANI: »Ei tästä näin vaan mennä, sanoi Hyvänmäen kerjäläinen.» JUHANI: »So leicht geht unsereiner nicht«, sprach der Bettler von Hyvämäki. 06125
Bottom
06126
Top
AAPO: Kerran vielä, Timo. AAPO: Noch einmal, Timo. 06126
Bottom
06127
Top
TUOMAS: Onkos varaa parantaa? TUOMAS: Kannst dus noch besser? 06127
Bottom
06128
Top
TIMO: Pitäis olla.--Entäs tämä? TIMO: Wollen sehen. — Vielleicht so einer? 06128
Bottom
06129
Top
JUHANI: »Ei tästä näin vaan mennä, sanoi Hyvänmäen kerjäläinen.» JUHANI: »So leicht geht unsereiner nicht«, sprach der Bettler von Hyvämäki. 06129
Bottom
06130
Top
TUOMAS: Mutta se oli nykäys, joka tuntui. TUOMAS: Nun, das war ein Ruck, der saß. 06130
Bottom
06131
Top
EERO: Ei vaaraa, ainoastaan hieman ja juuri viattomasti tärähti Juhanin ääni. EERO: Keine Not, nur ein ganz klein bißchen und ganz unschuldig hat Juhanis Stimme gebebt. 06131
Bottom
06132
Top
JUHANI: Pystyssä seison. JUHANI: Ich stehe noch. 06132
Bottom
06133
Top
TUOMAS: Kerran vielä, Timo. TUOMAS: Noch einmal, Timo. 06133
Bottom
06134
Top
TIMO: Koetetaan, koetetaan. TIMO: Versuchen wirs, versuchen wirs. 06134
Bottom
06135
Top
JUHANI: »Ventta-holl!» Housuni putoo! JUHANI: Stopp-stopp-stopp! Meine Hose rutscht! 06135
Bottom
06136
Top
TIMO: »Mutta nyt, sanoi Kaitaranta». TIMO: »Aber itzt, sprach Kaitaranta.« 06136
Bottom
06137
Top
JUHANI: Housuni putoo! Kuuletko sinä? JUHANI: Meine Hose rutscht! Hörst du nicht? 06137
Bottom
06138
Top
TIMO: Kas noin, veljeni! TIMO: Siehst du, so, Brüderchen. 06138
Bottom
06139
Top
AAPO: Tuossako makaa Juhani taas, suudellen permantoa? AAPO: Liegt da Juhani wieder und küßt die Diele? 06139
Bottom
06140
Top
EERO: Ja puhaltaen niinkuin sonni-härkä. Mutta hyvä että »ehtii hän vähän puuskuttamaan». EERO: Und schnauft wie ein Bulle, ’s ist nur gut, daß er sich nun »ein bißchen verpusten kann«. 06140
Bottom
06141
Top
TIMO: Allani makaa poika kuin märkä tallukka vaan. TIMO: Da liegt der Kerl unter mir wie ein nasser Latschen. 06141
Bottom
06142
Top
TUOMAS: Mutta housunsa tekivät hänelle teposet. TUOMAS: Ja, aber seine Hose hat ihm einen Streich gespielt. 06142
Bottom
06143
Top
AAPO: Olkoon se sanottu totuuden nimessä. Juhanin omat housut olivat tässä herraansa vastaan ja rupesivat liittolaisiksi Timolle. AAPO: Der Wahrheit die Ehre, so ists. Die eigne Hose war gegen ihren Herrn und ging zu Timo über. 06143
Bottom
06144
Top
EERO: Niin on asia. Sentähden kaikki housut pois ja uudistukoon leikki. EERO: So ists. Drum weg mit allen Hosen und von frischem ans Werk! 06144
Bottom
06145
Top
SIMEONI: Pidä nyt kitas, sinä rääkkä! Annanpa muutoin vasten nokkaas. Eikö ole sinulle jo kylliksi tätä helvetin leikkiä? SIMEONI: Halt den Schnabel, du Wiesenknarre! Ich gebe dir sonst eins drauf. Hast du noch nicht genug von diesem höllischen Spiel? 06145
Bottom
06146
Top
EERO: No muuttukoon se taivaan leikiksi. Housut ja paidat pois, ja painikaat kuin kaksi enkeliä Paratiisin pelloilla. EERO: Na, dann laß es sich zu nem himmlischen Spiel verwandeln. Hosen und Hemden weg, und dann ringt wie Engel auf den Gefilden des Paradieses. 06146
Bottom
06147
Top
TUOMAS: Miksi istut hänen niskoillansa, Timo? TUOMAS: Warum sitzt du ihm denn im Nacken, Timo? 06147
Bottom
06148
Top
TIMO: Olis nyt halko, niin panis niin pitkin pakaroja että pläikkyis. TIMO: Wenn ich jetzt ein Holzscheit hätte, verwalkte ich ihm das Hinterviertel, daß es klatschte. 06148
Bottom
06149
Top
AAPO: Miksi niin? Tämä on painia, vaan ei tappelusta. AAPO: Weshalb denn? Dies ist ein Ringkampf und keine Schlägerei. 06149
Bottom
06150
Top
EERO: Onko Timo suutuksissaan? EERO: Timo ist wohl ärgerlich? 06150
Bottom
06151
Top
TIMO: Ei suinkaan, ei suinkaan, mutta sanonpa: olis nyt halko tai ympyriäinen tela, niin panis niin pitkin pakaroja, että pläikkyis. TIMO: Durchaus nicht, durchaus nicht, aber ich sage: wenn ich jetzt ein Holzscheit oder einen runden Knüttel hätte, verwalkte ich ihm den Hintern, daß es klatschte. 06151
Bottom
06152
Top
TUOMAS: Laske hän ylös. TUOMAS: Laß ihn auf. 06152
Bottom
06153
Top
TIMO: Nouse, Jumalan luoma. TIMO: Steh auf, du Gottesgeschöpf. 06153
Bottom
06154
Top
JUHANI: Minä nousen, ja tiedä, saatuani housut kiinni taas, on vuoro sinun taas painua alas, ja toisin kuin äsken minä. Minähän, poloinen poika, kämärryin alles onnettomuuden kautta, jonka sinä niin vikkelästi käytit hyödyksesi, hunsvotti, saapasvedin! JUHANI: Wohl, ich stehe auf, und, weißt du, habe ich erst meine Hose fest, dann ist wieder an dir die Reihe, dich zu krümmen, und anders als ich eben. Ich armer Kerl bin ja nur durch Pech unter dich geraten, das du so flink zu deinem Vorteil benutzt hast, du Stiefelknecht! Du Hundsfott! 06154
Bottom
06155
Top
AAPO: Vihastuminen kauas! Minä tiedän että hän tuskin huomasi housuvahinkoas, ennen kuin heitto oli tehty. Sen teki hän tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka. AAPO: Nur nicht böse werden! Ich weiß, daß er von dem Malör mit deiner Hose kaum was gemerkt hat, ehe der Wurf getan war. Den hat der arme Junge in der Hitze des Gefechts getan. 06155
Bottom
06156
Top
JUHANI: Sen hän kyllä tiesi, se mullisaukko. Mutta olettepa kaikki niinkuin korpit niskoillani. Vai ei hän tiennyt. Enkö huutanut kuin rajamies huikealla äänellä: ventta-holl, housut putoo? Mutta hän ei siitä huolinut, vaan tempaili kynsineen ja hampaineen kuin kissa. Mutta istu ja pala! Kyllä sinun opetan tästedes käyttelemään onneksesi toisen sylttyhousuja, kyllä sinun opetan. JUHANI: Freilich wußte ers, der Hornochse. Ihr sitzt mir ja aber alle wie Raben im Nacken. Er hätte nichts davon gewußt! Habe ich nicht so laut wie ein Steuermann geschrien: stopp-stopp! meine Hose rutscht! Aber er hat sich nicht daran gekehrt, sondern wie eine Katze mit Krallen und Zähnen gezerrt. Schockschwerenot! Ich will dich lehren, noch mal anderer Leute rutschende Hosen zu deinem Vorteil zu gebrauchen, ich will dich lehren. 06156
Bottom
06157
Top
TIMO: Sen tein minä tiimmellyksen kuumuudessa, poika-parka. TIMO: Das hab ich nur in der Hitze des Gefechts getan, ich armer Kerl. 06157
Bottom
06158
Top
JUHANI: Minä sinun opetan, saatuani housut ylös ja nälkävyön kiinni kuin nalkitun vanteen. JUHANI: Ich will dich lehren; laß mich nur erst meine Hose hochziehen und meinen Schmachtriemen wie einen festgekeilten Tonnenreifen umschnallen. 06158
Bottom
06159
Top
TIMO: Minä annan palttua koko painille; koska kerran voitin, niin voitin, eihän siinä mitään muuta mutinata. Mitä kuuluu housut tänne? Painissa painii mies, vaan ei housut ja säärykset tai muut lumisukat. TIMO: Ich gebe keine Pfifferling um die Ringerei. Wenn ich mal gewonnen habe, habe ich gewonnen, da gibts kein Mucksen. Was haben überhaupt die Hosen dabei zu tun? Beim Ringen ringt der Mann und nicht die Hose oder die Beinwickeln oder die Schneegamaschen. 06159
Bottom
06160
Top
JUHANI: Kourat kaulukseen taas ja rinta vasten rintaa! Istu ja pala! JUHANI: Los! Die Faust wieder an den Hosenbund und Brust an Brust! Schockschwerenot! 06160
Bottom
06161
Top
TIMO: Menenkö ma hänen kanssansa tuohon lapsekkaasen työhön? TIMO: Soll ich noch mal die Kinderei mit ihm anfangen? 06161
Bottom
06162
Top
EERO: Mitä hän kysyy vielä. Mene, Jumalan luoma, mene koska pääset. EERO: Was ist da zu fragen? Los, du Gottesgeschöpf, los, wenn du darfst. 06162
Bottom
06163
Top
SIMEONI: Älä mene, sanon minä. SIMEONI: Tus nicht, sag ich dir. 06163
Bottom
06164
Top
EERO: Älä mene, jos pelkäät ja vapiset. EERO: Tus nicht, wenn du bangst und bebst. 06164
Bottom
06165
Top
JUHANI: Nyt ei auta pelko eikä vapistus, vaan täytyy hänen käydä uuteen kilvoitukseen ja juuri tällä Jumalan hetkellä. JUHANI: Da hilft kein Gebange und Gebebe, sondern nur ein neuer Wettkampf, und eben in dieser heiligen Stunde. 06165
Bottom
06166
Top
EERO: Armahda häntä, Juhani, armahda! EERO: Hab Erbarmen mit ihm, Juhani, hab Erbarmen! 06166
Bottom
06167
Top
TIMO: Minkätähden? Eero, minkätähden? Olkoon menneeksi yksi pinnistys vielä, yksi tai kaksi. Tersii vaan! TIMO: Weshalb? Weshalb denn, Eero? Meinetwegen also noch einen Wuppdich oder auch zwei. Allong! 06167
Bottom
06168
Top
JUHANI: Tässä, poika! JUHANI: So, Bursche! 06168
Bottom
06169
Top
TUOMAS: Koreasti, Juho! TUOMAS: Artig,Juho! 06169
Bottom
06170
Top
AAPO: Koreasti! Noinhan tappelee kaksi nälkäistä haukkaa. AAPO: Artig! Das ist ja, als kämpften zwei hungrige Habichte. 06170
Bottom
06171
Top
SIMEONI: Tappelua, sulaa tappelua! SIMEONI: Schlägerei, regelrechte Schlägerei! 06171
Bottom
06172
Top
AAPO: Järkevästi, Juhani! AAPO: Vernünftig, Juhani! 06172
Bottom
06173
Top
SIMEONI: Voi teitä hirmuja, voi teitä hirmuja! SIMEONI: Oh, ihr Ungeheuer, oh, ihr Ungeheuer! 06173
Bottom
06174
Top
EERO: Älähän veljeäsi runno! EERO: Zerquetsch deinen Bruder nicht! 06174
Bottom
06175
Top
SIMEONI: Aha, aha! johan kelmenee Eerokin. Siinä ovat kalas, joita onkeilit. SIMEONI: Aha, aha! Da wird auch Eeros Nase blaß Das sind nun die Fische, nach denen du geangelt hast. 06175
Bottom
06176
Top
TUOMAS: Juhani! TUOMAS: Juhani! 06176
Bottom
06177
Top
SIMEONI: Hajoohan jo pirttikin, te pedot ja perkeleet! SIMEONI: Das Haus fällt ja zusammen, ihr Bestien, ihr Heiden! 06177
Bottom
06178
Top
JUHANI: »Votti, poika, sanoi Ryssä!» No miksi makaat siinä, ja killistelet ylös kattoon? JUHANI: »Wott, Junge, sagen die Russen.« Na, weshalb liegst du nun da und glotzt zur Decke hinauf? 06178
Bottom
06179
Top
TIMO: Sinä voitat minun nyt, mutta annappas ajan vähän muokata vielä: sinä vanhenet ja kasvat pikkuiseksi, mutta minä vartun ja voimistun. TIMO: Heute gewinnst du, aber laß die Zeit nur noch etwas machen, dann wirst du alt und wächst in die Erde, ich aber werde groß und kräftig. 06179
Bottom
06180
Top
JUHANI: Kerran ransistuu ja loppuu tämä maailmakin, saati syntinen ihmis-parka. Aika tasii meitä kaikkia, veljeni. Mutta nouse ylös ja kulauta naamaas siemaus olutta ja tunnusta että on sinussa pari luotia vähemmin voimaa kuin minussa. JUHANI: Einmal zerfällt und vergeht die ganze Welt, geschweige der arme sündige Mensch! Die Zeit macht uns alle gleich, Bruder. Steh aber auf, kipp einen Schluck Bier in die Kehle und gib zu, daß du doch ein paar Lot Kraft weniger im Leibe hast als ich. 06180
Bottom
06181
Top
TIMO: Se nähtiin. Tuossahan makasin rähmäkkäänä allas ja sinä päälläni kuin röyheä karhu. TIMO: Das haben wir gesehen. Ich habe ja platt unter dir gelegen, und du über mir wie ein zottiger Bär. 06181
Bottom
06182
Top
JUHANI: »Saappas tästä, Saparamatti, Kiikka-Heikin kannusta!»--Olen siis Jukolan laumassa toinen mies mitä voimaan kosee. Lauri ja Eero ovat tosin koettamatta vielä, mutta he tietäkööt että mesiäisiä he kuultelisivat koetuksessa; ja Simeoni on itsensä tunnustanut heikommaksi minua. Mutta pikkusormen mies ei ole Jukolan veljeksistä yksikään, sen takaan minä. Tulkoon tänne vaikka viisikymmentä Toukolaista, nyrkki vasten nyrkkiä. Viisi tynnöriähän minä niskallani kannan, ja Tuomas vähän enemmin; viisi tynnyriä, kun toinen vaan painon selkääni pinoo. JUHANI: »Wohl bekomms dir, du Ringelschwanz, der Schluck aus Kiikka-Heikkis Kanne!« — Ich bin also in der Herde von Jukola der Zweite, was die Kraft angeht. Lauri und Eero haben freilich noch nicht geprobt. Sie wissen aber, daß sie bei einem Versuch mit mir die Engel im Himmel pfeifen hören, und Simeoni hat sich selber für schwächer erklärt. Aber mit dem kleinen Finger runterzukriegen ist keiner von den Jukolabrüdern, dafür stehe ich. Da könnten sogar fünfzig Burschen aus Toukola herkommen, Faust gegen Faust. Fünf Doppelscheffel Roggen trage ich auf dem Nacken, und Tuomas noch etwas mehr; fünf Doppelscheffel, wenn mir nur einer das Gewicht auf den Rücken legt. 06182
Bottom
06183
Top
TUOMAS: Mutta mielisinpä nähdä Laurin ja Eeron lyövän painia oikein tiukasti. TUOMAS: Ich möcht aber doch gern mal sehen, wie Lauri und Eero richtig mit aller Kraft ringen. 06183
Bottom
06184
Top
AAPO: Totisesti jotain nähtävää. Toinen vakava ja tyyni kuin talven suoja, toinen pikkuinen kuin keri, mutta niinkuin leimaus vilkas ja terävä. Päin tuuleen, ja siinäpä ottelevat kärppä ja koiras-jänis. En vertaa sinua jänikseen arkuudesta, siihen ei ole syytä, en liikuntoskaan tähden, sillä Lauri astelee kuin seppä Könnin kuokkamies,--jonka jalkoja ja kuokkaa käytteli sukkela kellovärkki mahassa--mutta näyttäispä mielestäni ottelo kuin kärpän ja uhkean koiras-jäniksen paini. AAPO: Das wäre wirklich sehenswert: der eine ernst und still wie Tauwetter im Winter, der andre klein wie ein Zwerg, aber wie ein Blitz so flink und scharf. Los! dann kämpfen da ein Wiesel und ein Hasenmännchen. Ich vergleiche dich nicht etwa wegen der Feigheit mit einem Hasen — dazu hab ich keinen Grund —, auch nicht wegen deiner Beweglichkeit, denn Lauri läuft wie der Hackemann des Schmiedes Könni — dessen Beine und Hacke ein pfiffiges Uhrwerk im Leibe trieb —, sondern es würde für mich eben wie der Ringkampf zwischen einem Wiesel und einem stolzen Hasenmännchen aussehen. 06184
Bottom
06185
Top
JUHANI: Yksi rinnustus, pojat, yksi rinnustus tai ristipaini! JUHANI: Einen Wuppdich, Jungens, einen Wuppdich oder Kreuzgriff! 06185
Bottom
06186
Top
LAURI: Mitä tiimellyksestä Eeron kanssa? Hänestä et saa kunnon nappausta koskaan, vaan tuolla hän teiskaa haaroissa kuin kissa, kynsii ja likistelee toisen ohimia sen riivatun tavalla, että tuskin voit vetää hengen pihausta rintaas. Niinpä hän teki koska menneenä syksynä painiskelimme Aroniitulla. Ja kuka siinä voitti, kuka alle meni, sitä »ei ymmärtänyt Iivarikaan». Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? LAURI: Was ist denn mit Eero anzufangen? Er macht nie einen anständigen Wurf, zappelt einem immer nur wie eine Katze zwischen den Beinen, krallt und klammert sich einem so verflixt in die Weichen, daß einem die Puste ausgeht. So hat ers gemacht, als wir vorigen Sommer auf der Aroniitty-Wiese rangen. Und wer da gewann, wer drunter kam, das »könnt der schlauste Richter nicht entscheiden«. Wozu soll ich also wieder mit ihm anfangen? 06186
Bottom
06187
Top
EERO: En ollut vahvempi sinua hiuskarvankaan vertaa. Usko jos tahdot. EERO: Ich war nicht um ein Haar stärker als du. Glaube mir das, wenn du willst. 06187
Bottom
06188
Top
LAURI: Sen uskon, koska tiedän sinun heikommaksi. LAURI: Das glaube ich, weil ich weiß, daß du schwächer bist. 06188
Bottom
06189
Top
JUHANI: Sen näyttäköön rehellinen paini. JUHANI: Das mag ein ehrlicher Ringkampf zeigen. 06189
Bottom
06190
Top
LAURI: Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? LAURI: Wozu soll ich wieder mit ihm anfangen? 06190
Bottom
06191
Top
SIMEONI: Pankaamme jo ma'ata, te villityt. SIMEONI: Machen wir, daß wir schlafen gehn, ihr Wilden. 06191
Bottom
06192
Top
JUHANI: Öitä on monta, mutta joulu on vaan kerran vuodessa, ja sentähden iloitkaamme nyt. Iloitse, sinä jouluhuone, iloitse koko Israelin maa! Tänä yönä, tällä hetkellä on tapahtunut suuri ihme Babylonin kaupungissa. Iloitkaamme!--Mitä leikkiä löisimme? Syömmekö joulupaistia? pistämmekö sikaa, vai sohimmeko suutaria? JUHANI: Nächte gibts viele im Jahr, aber Weihnachten ist nur einmal im Jahr, und darum wollen wir jetzt lustig sein. Freu dich, du Weihnachtshaus, rundum freu dich, du Land Israel! In dieser Nacht, zu dieser Stunde ist ein großes Wunder geschehn in der Stadt Babylon. Freuen wollen wir uns! — Was sollen wir spielen? Weihnachtsbraten essen? Schwein stochern? Schuster stoßen? oder was? 06192
Bottom
06193
Top
SIMEONI: Kas niin! Tässäkö vielä uisakoittelisimme kuin vallattomat kakarat? Mene pois! SIMEONI: So! Noch herumtollen wie wilde Buben! Scher dich weg! 06193
Bottom
06194
Top
JUHANI: Nuoren miehen naimattoman elämä on tanssia. Eikös niin, Timo? JUHANI: Das Leben eines Junggesellen ist ein Tanz. Nicht wahr, Timo? 06194
Bottom
06195
Top
TIMO: Hi, hi, hi! TIMO: Hihihi! 06195
Bottom
06196
Top
JUHANI: Eikös niin? JUHANI: Nicht wahr? 06196
Bottom
06197
Top
TIMO: Kyllähän se semmoista on. TIMO: So was ists ja wohl. 06197
Bottom
06198
Top
EERO: Juuri niin, »Jussi-kulta». EERO: Ganz recht, lieber Jussi. 06198
Bottom
06199
Top
JUHANI: Sanoi kettu jänikselle. Oikein! Tämä elämä käy laatuun; onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä.--Tanssikaamme ryssää; siinä olen minä juuri mekkari. Katsokaas! JUHANI: Sprach der Fuchs zum Hasen. Richtig! Das ist kein übles Leben. Lustig ists mitunter und hebt einem die Fersen. — Laßt uns einen Russischen tanzen; das ist mein Meisterstück. Paßt auf! 06199
Bottom
06200
Top
AAPO: Antaisko oluemme huimausta? AAPO: Unser Bier wird doch nicht schwindlig machen? 06200
Bottom
06201
Top
JUHANI: Kumauta naamaas kannua kolme, niin etköhän huomaa pientä leiskausta tuolla yli-kerrassa?--Mutta laula, Eero, koska Poika-Jussi tanssii. Hellitäppäs! JUHANI: Gieß dir nur drei Kannen hinter die Binde, vielleicht merkst du dann einen kleinen Schwung im Oberstübchen. — Aber sing, Eero, während Jussi-Jungchen tanzt. Stimm an! 06201
Bottom
06202
Top
EERO: Mitä sorttia tahdotaan? EERO: Was solls denn sein? 06202
Bottom
06203
Top
JUHANI: Mitä hyväänsä, kun se vaan raikkuu ja remuu. Hellitä, poika, kirkaise että multahirret nousee! Laula, sinä mulli-saukon poika, laula koska minä tanssin, loiskin niinkuin pässi, loiskin aina kattoon asti. Laula! JUHANI: Das ist einerlei, wenns nur donnert und kracht. Stimm an, Junge; schrei, daß sich die Bodenbalken heben. Sing, Hornochse. Sing, während ich tanze und Sprünge mache wie ein Hammel, bis unters Dach hinauf springe. 06203
Bottom
06204
Top
EERO:Tahdonpa koettaa: EERO: Ich wills versuchen: 06204
Bottom
06205
Top
»Iloitkaat ja riemuitkaat,
Nyt on meillä joulu;
Nyt on oltta ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut;
Ammeet täynnä, ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut!»

»Anjanpellon markkinoilla
Oltta, viinaa juotiin,
Mustan härjän hinnalla,
Nuot kihlakalut tuotiin,
Tuotiin, tuotiin;
Mustan härjän hinnalla
Nuot kihlakalut tuotiin».

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Freuet euch und jubiliert,
’s ist ja Weihnachtsabend,
in den Kufen,
Kannen, Humpen
schäumt das Bier
erlabend.

Auf dem Markt von Anjanpelto
Bier und Schnaps wir saufen.
Für den Preis nes schwarzen Ochsen
Brautgeschenk’ wir kaufen,
kaufen, ja kaufen;
für den Preis nes schwarzen Ochsen
Brautgeschenk’ wir kaufen.

Jussi, Pussi, Jukolas Jussi!
06205
Bottom
06223
Top
AAPO: Vaiti, Eero, ja äläppäs suututa häntä. AAPO: Still, Eero, reiz ihn nicht! 06223
Bottom
06224
Top
JUHANI: Laula päälle vaan; en minä suutu; laula päälle, ettei mun tarvitse tanssia ilman musiikkia. JUHANI: Sing nur drauflos, ich ärgre mich nicht. Sing drauflos, daß ich nicht ohne Musik zu tanzen brauche. 06224
Bottom
06225
Top
EERO: EERO: 06225
Bottom
06226
Top
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
»Jussi, Jassi, jauhokuono,
Porsaan pahnan pöllyttäjä...»
Jussi, Pussi, Jukolas Jussi!
Jussi, Jassi, Mehl am Schnäuzchen,
stöbert in dem Ferkelkoben ...
06226
Bottom
06231
Top
TIMO: Hi, hi, hi! Voi mitä hulluja lauleletkin. TIMO: Hihihi! Ach, was für verrücktes Zeug du singst! 06231
Bottom
06232
Top
JUHANI: Laula päälle vaan, laula päälle. En minä suutu. JUHANI: Sing nur drauf los, sing drauflos. Ich ärgre mich nicht. 06232
Bottom
06233
Top
EERO: EERO: 06233
Bottom
06234
Top
»Jussi, Jassi, jauhokuono»,
Jussi, Jassi, Mehl am Schnäuzchen!
06234
Bottom
06237
Top
Minä laulan ja napsaan vielä sormianikin. Ich singe und schnippe mit den Fingern dazu. 06237
Bottom
06238
Top
»Porsaan pahnan pöllyttäjä,
Sikoläätin lämmittäjä!»
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Iita meni rantaan,
Kirjoitteli santaan
Nimen kultansa,
Nimen kultansa».

»Kun mä kultani äänen kuulin,
Ensi kerran nähdessäin,
Niin taivaan iloss' olevain luulin,
Serafiimein seassa;
Niin taivaan iloss' olevain luulin,
Serafiimein seassa».

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Muistatkos, Maija,
Kun mansikka syötiin
Ja iloleikki lyötiin?
Fralla ralla laa!
Mansikka syötiin
Ja iloleikki lyötiin».
Fralla ralla laa!

Jussi, pussi, Jukolan Jussi!

»Älä, sinä Aato-parka
Jussia soimaa;
Sen sinä tiedät että
Jussill' on voimaa
Jussi istuu linnass',
Pukin lapa rinnass';
Kaikki me olemme
Yhdessä hinnass'».
Fralla ralla laa!

»Vilukselan Vitka
Ja Viuvalan Pispa,
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!
Ralla ralla laa!
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!»
Ralla ralla laa!

»Voi minua, hurjaa poikaa,
Miks mä itsein laitoin!
Talo mull' on kotona,
Ja itse kannan rautoi,
Talo mull' on kotona,
Ja itse kannan rautoi».
Stöbert in dem Ferkelkoben,
wärmt den Saustall, kehrt den Boden!
Jussi, Jassi, Jukolas Jussi!

Iita ging zum Strande,
kritzelte im Sande,
wie ihr Liebster hieß,
wie ihr Liebster hieß.

Als ich Feinsliebchens Stimme hörte, —
sah sie da zum erstenmal,
war ich wie im siebenten
Himmel, in der Serafimen Saal;
war ich wie im siebenten Himmel,
in der Serafimen Saal.

Jussi, Jassi, Jukolas Jussi!

Denkst du dran, Maija,
wie Erdbeeren wir aßen,
wie kosend wir saßen?
Frallarallala!
Erdbeeren wir aßen,
und kosend wir saßen.
Frallarallala!

Jussi, Jassi, Jukolas Jussi!

Sollst mir, mein armer Aato,
Jussi nicht schelten,
Jussi ist dick und stark,
kann dirs vergelten.
Juho sitzt im Stocke,
ißt nen Bug vom Bocke.
Hier steckt ein jeder
im gleichen Sündenrocke.
Frallarallala!

»Vilukselan Vitka
Ja Viuvalan Pispa,
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!
Ralla ralla laa!
Syvän-ojan Sonni
Ja Sylvinän Jalli!»
Ralla ralla laa!


Weh mir, ich wilder Bube,
was ist mit mir geschehn!
nen Hof hab ich zu Hause
und muß in Eisen gehn,
nen Hof hab ich zu Hause
und muß in Eisen gehn.
06238
Bottom
06293
Top
JUHANI: Noin vaan! Noin! Eihän tässä raudat paina. Laula päälle! JUHANI: Gut so! gut! Die Eisen drücken ja hier nicht. Sing drauflos! 06293
Bottom
06294
Top
EERO: EERO: 06294
Bottom
06295
Top
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Jussi, Jassi, jauhokuono,
Porsaan pahnan pöllyttäjä,
Sikoläätin lämmittäjä!
Jussi, pussi, Jukolan Jussi!
Jussi, Pussi,JukolasJussi!
Jussi, Jassi, Mehl am Schnäuzchen,
stöbert in dem Ferkelkoben,
wärmt den Saustall, kehrt den Boden!
Jussi, Pussi, Jukolas Jussi!
06295
Bottom
06302
Top
Eikö ole jo tarpeeksi? Nun, nicht genug? 06302
Bottom
06303
Top
JUHANI: Enemmin! Karja-Matin häitä tanssitaan. Enemmin! Enemmin!--Karja-Matin häitä! JUHANI: Mehr! Wie auf Karja-Mattis Hochzeit will ich tanzen. Mehr! mehr! — Karja-Mattis Hochzeit! 06303
Bottom
06304
Top
SIMEONI: Kukkokin jo hirmustuen kirkaisee tälle jumalattomalle menolle ja jyskinälle. SIMEONI: Sogar der Hahn kreischt schon furchtbar liber solch gottloses Treiben und Spektakeln. 06304
Bottom
06305
Top
JUHANI: Kitas kiinni, kukko, ja älä siinä kotkottele! JUHANI: Halts Maul, Hahn, und laß dein Kikeriki. 06305
Bottom
06306
Top
TUOMAS: Onhan tuota jo tuossa, Juhani. TUOMAS: Nun laß es genug sein, Juhani! 06306
Bottom
06307
Top
AAPO: Viehän sinusta hengen tuo turkkilaistanssi. AAPO: Dieser Türkentanz nimmt dir ja den Atem weg- 06307
Bottom
06308
Top
JUHANI: Tämä on ryssää. Eikös niin, Eero? JUHANI: Dies ist ein Russischer. Nicht wahr, Eero? 06308
Bottom
06309
Top
EERO: Tämä on jussia. EERO: Dies ist ein Jussischer. 06309
Bottom
06310
Top
JUHANI: Olkoon niin, ja olkoon sitten menneeksi jussintanssia pari kymmentä loiskausta kerran vielä. JUHANI: Meinetwegen, und nun noch so zehn, zwanzig Hopser von diesem Jussischen. 06310
Bottom
06311
Top
SIMEONI: Sinä hurja mies! SIMEONI: Du bist rasend, Mensch! 06311
Bottom
06312
Top
TIMO: Kas noin, kas noin! Hi, hi, hi! No vie sinun riivattu! TIMO: So! so! Juchhe, Juchhe! Na, hol dich der Henker! 06312
Bottom
06313
Top
JUHANI: Pois tieltä! Muutoin sotken sinun liiskaksi kuin kasakan-hevonen juopuneen markkinapokon. Hih! JUHANI: Aus dem Weg! sonst stampf ich dich zu Matsch wie das Kosakenpferd den besoffenen Marktbengel. Juchhe! 06313
Bottom
06314
Top
AAPO: Onpa nahkahihnansa löylyssä tuolla takana. Pompahteleepa se; pompahtelee ylös, pompahtelee alas, piesten vuoroon hänen selkäänsä ja pakaroitansa. O sinä! AAPO: Sein Ledergurt schnappt ja dahinten wie besessen. Wie der prallt; prallt nach oben, prallt nach unten und peitscht ihm bald den Buckel und bald den Podex. Ach du! 06314
Bottom
06315
Top
JUHANI: Laila, laa, laa! Sepä vasta pöllytystä oli. Hehheh!--Toisen kerran ijässäni tanssahtelin. Ensimmäinen tapahtui Karja-Matin häissä, joissa ei löytynyt naisen-puolta kuin kolme vanhaa ämmää, mutta miehiä aika liuta. Mutta kas kun Matti prykäsi meille pari kupillista muikeaa kahvipunssia, niin ei sitten yhtäkään muuta kuin löylyttämään permantopalkkia, me ukot keskenämme; ja huokailipa allamme syntinen maa. Ämmä-rukat kiittivät päästyänsä koko leivotuksesta; mehän olisimme tanssittaneet heitä ryysyiksi. Voi sinun peijakas kumminkin!--Mutta nyt päältämme vaatteet aina paitaan asti, ja ylös parvelle. Emmehän kuitenkaan ummista silmiämme juuri vielä, vaan kuohuvan olutkiulun ääressä ja tervaisen päreen loimottaessa, kertoilemme iloisia satuja ja tarinoita tuolla parven lämpymässä. JUHANI: Lalla la la! Das war ein Tollen! Hehe! — Zum zweitenmal in meinem Leben hab ich heut das Tanzbein geschwungen. Das erstemal wars auf Karja-Mattis Hochzeit, wo es an Damens nur drei alte Weiber gab, an Männern aber eine ganze Bande. Aber da braute uns Matti ein paar Tassen bittern Kaffeepunsch, und da mußten wir eben ran und die Dielenbohlen stampfen, wir Kerls miteinander. Ja, da seufzte die sündige Erde unter uns! Die armen Weiber waren froh, als sie aus der Hölle raus waren, wir hätten sie auch in Fetzen getanzt. Ei, der Deibel! — Aber nun runter mit den Kleidern bis aufs Hemd, und auf die Pritsche hinauf. Die Augen machen wir ja wohl noch nicht gleich zu, drum wollen wir uns beim brausenden Bierkübel und beim leuchtenden Kienspan dort auf der warmen Pritsche fröhliche Sagen und Geschichten erzählen. 06315
Bottom
06316
Top
Riisuivat he päältänsä, täyttivät kiulun oluella kerran vielä ja astuivat miehissä parvelle. Siellä he, mekkosillaan kaikki, istuivat olkisella sijalla hautovassa kuumuudessa. Ahkerasti kierteli ympäri miehestä mieheen vaahtoova kiulu ja seinähirren raossa loimotti honkaisen päreen kultainen liekki. Mutta läimähti Juhanin päähän aate ja valahti suustansa lause, jonka seuraus oli viimein kova onni. Sie zogen sich aus, füllten den Kübel noch einmal mit Bier und stiegen zusammen auf die Pritsche. Da lagerten sie sich, nur mit dem Kittel bekleidet, in der brütenden Hitze auf den Strohbündeln. Fleißig machte der schäumende Kübel von Mann zu Mann die Runde, und im Spalt eines Wandbalkens strahlte die goldene Flamme des Föhrenholzspans. Plötzlich aber blitzte in Juhanis Hirn ein Gedanke auf, und seinem Munde entfuhren die Worte, die schließlich ein schweres Unglück im Gefolge hatten. 06316
Bottom
06317
Top
JUHANI: Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin oljilla, ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet. Eero, valeleppas uunille kannullinen olutta, niin tiedämmehän mille maistuu ohranesteen löyly. JUHANI: Wir braten uns ja hier wie Dunstwürste im Ofenstroh, und Wärme geben uns die heißen Steine des Herdes. Eero, gieß doch eine Kanne Bier drauf, so wissen wir, wie der Dampf aus Gerstensaft schmeckt. 06317
Bottom
06318
Top
TUOMAS: Mikä hullu juoni olis tämä? TUOMAS: Was für ein blödsinniger Streich! 06318
Bottom
06319
Top
JUHANI: Uljas juoni. Valeleppas. JUHANI: Ein kecker Streich. Gieß zu. 06319
Bottom
06320
Top
EERO: Minä tahdon totella esimiestäni. EERO: Ich gehorche meinem Vorgesetzten. 06320
Bottom
06321
Top
JUHANI: Pari kannullista olutta kiukaalle! JUHANI: Ein paar Kannen Bier auf den Ofen! 06321
Bottom
06322
Top
TUOMAS: Ei pisaraakaan! Jos kuulen sieltä pienenkin pihauksen, niin onneton hän, joka saattoi sen matkaan. TUOMAS: Keinen Tropfen! Hör ich das geringste Zischen, dann Gnade dem, der es verursacht hat! 06322
Bottom
06323
Top
AAPO: Olkaamme tuhlaamatta oivallista juomaa. AAPO: Wir wollen doch das treffliche Getränk nicht so verschwenden. 06323
Bottom
06324
Top
TIMO: Eihän ole meillä varoja olutlöylyssä elää, ei suinkaan, ei suinkaan. TIMO: Wir habens nicht so dick, daß wir uns Bierdampfbäder leisten könnten, durchaus nicht, durchaus nicht. 06324
Bottom
06325
Top
JUHANI: Lystipä olis tuota maistaa. JUHANI: Mal ausprobieren wär aber zu lustig. 06325
Bottom
06326
Top
TUOMAS: Minä kiellän sen lujasti. TUOMAS: Ich verbiete es strengstens. 06326
Bottom
06327
Top
JUHANI: Lystipä olis tuota maistaa.--Voitto äsköisessä painissa on aika lailla kohottanut Tuomaan niskapyrstöjä, ja luuleepa hän nyt hallitsevansa tässä huoneessa mielensä mukaan. Muistappas kuitenkin, että karvas sappi, koska se oikein paisuu, antaa pojallensa tappeluksessa seitsemän miehen voiman. Kuinka hyväänsä, mutta minun silmäni eivät vielä suinkaan mieli vartioita sinua. JUHANI: Mal ausprobieren wär aber zu lustig. — Der Sieg im Ringen hat ja Tuomas gehörig den Kamm geschwellt, nun glaubt er wohl, nach seinem Sinn in diesem Haus schalten zu können. Denk aber dran, daß die bittre Galle, wenn sie richtig anschwillt, einem Siebenmännerkraft gibt. Einerlei, meine Augen haben noch lange keine Lust, sich auf dich zu richten. 06327
Bottom
06328
Top
SIMEONI: Painin hedelmiä, painin hedelmiä kaikki! SIMEONI: Früchte des Ringkampfs, Früchte des Ring-kampfs alles! 06328
Bottom
06329
Top
JUHANI: Annappas molskahtaa, Eero. Minä vastaan asian ja puolustan miestä. JUHANI: Laß es platschen, Eero! Ich verantworte die Sache und stehe dir bei. 06329
Bottom
06330
Top
EERO: Se on esimiehen käsky, ja minun täytyy totella; muutoin on jäniksen-passi kourassani vallan joulu-yönä. EERO: Es ist der Befehl des Vorgesetzten, und ich muß gehorchen. Sonst hab ich noch in dieser Weihnachts-nacht den Laufpaß in der Tasche. 06330
Bottom
06331
Top
Silloin Eero, purren hammasta ja mytistäen huulensa vikkelään myhäilykseen, täytti kerkeästi Juhanin tahdon, ja pian kuului kiukaalta pläiskäys ja kohta sen jälkeen tuima kohaus. Rynkäisi nyt Tuomas julmistuen ylös ja karkasi kotkana kohden Eeroa, mutta Juhanikin kiirehti puolustamaan nuorinta veljeänsä. Siitäpä nousi nyt yleinen kärhämä, jonka vilinässä palava päre viskattiin parvelta alas laattialle. Siellä se pian, veljesten huomaamatta, viritti olkihin vilkkaan tulen. Niinkuin rinki veden pinnalla leviää tasan ja nopeasti kaikkialle, niinmyös tulen kirkas pyörö yhä suureni laattialla. Ulettui se korkeammalle yhä ja tuikkieli jo parven permantoa, ennen kuin huoneen asujamet äkkäsivät allansa vaaran. Mutta myöhään sen äkkäsivät, ehtiäksensä pelastamaan muuta kuin omat henkensä ja elikkojen, jotka löytyivät pirtissä. Laajalta jo aaltoilivat liekit, ja suuri oli hätä ja temmellys. Kaikki riensivät he kohden ovea, jonka auetessa miehet, koirat, kissa ja kukko hirveällä rähinällä karkasivat ulos melkein yht'aikaa. Näkyi niinkuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle, jossa he nyt seisoivat, yskien kilpaa. Mutta viimeisenä astui ulos Lauri, talutellen kriimuvarresta Valkoa, joka muutoin kaiketi olisi jäänyt uhriksi paloon. Ulos tunkeusi jo väkivaltainen tuli akkunojen pienistä aukoista ja viimein sekä ovesta että katosta. Loimoin helmassa liekkui Impivaaran jykevä pirtti. Mutta lumisella tanterella seisoi pirtin miehistö suojatonna; olihan jo sysikoijukin, heidän ensimmäinen turvansa täällä, heiltä hajotettu aina maahan asti, ja varahuone tuossa seisoi rakettuna harvaksi kuin harakanpesä. Siinä oljentelivat veljekset, ja heidän ainoa verhonsa tuulia ja pakkasta vastaan oli rohtiminen, lyhykäinen paita. Ei edes lakkeja päittensä peitteeksi eikä virsuja jalkoihinsa he ehtineet pelastamaan valkean vallasta. Jäljellä huoneen entisistä kapineista löytyi ainoastaan pyssyt ja tuohikontit, jotka olivat ennen kylpemistä saatetut aittaan.--Mutta lumessa seisoivat veljekset, kaikki selin vasten humisevaa paloa, nostellen ja lämmitellen milloin oikeata, milloin vasempaa jalkaansa; ja punersivatpa ne jalat, lumen ja tulen haudottuna, punersivat kuin hanhien räpylät. Da erfüllte Eero, die Zähne aufeinanderbeißend und die Lippen zu einem verschmitzten Grinsen verziehend, eilig Juhanis Wunsch, und alsbald vernahm man ein Geplätscher auf dem Ofen und gleich danach ein heftiges Brausen. Wutschnaubend fuhr nun Tuomas auf und stürzte auf Eero zu; aber sofort stand Juhani seinem jüngsten Bruder zur Seite. Daraus entwickelte sich eine allgemeine Balgerei, in deren stürmischem Verlauf der brennende Kienspan von der Pritsche auf die Diele geschleudert wurde. Dort entzündete er, ohne daß die Brüder es merkten, bald die Strohbündel zu einem munteren Feuer. Wie sich der Ring auf der Wasserfläche gleichmäßig und rasch nach allen Seiten ausdehnte, so erweiterte sich der helle Feuerkreis auf der Diele. Immer höher erhob er sich und drang schon nach dem Pritschenboden vor, als die Bewohner des Hauses plötzlich die Gefahr bemerkten. Aber zu spät wurde sie bemerkt, um mehr als das eigne Leben und die Tiere zu retten, die sich in dem Raum befanden. Weithin schon wogten die Flammen, und groß war die Not und das Durcheinander. Alle eilten nach der Tür, die aufprallte und durch die die Männer, die Hunde, der Kater und der Hahn unter furchtbarem Grölen alle fast auf einmal hinausstürzten. Es sah aus, als spie sie die Hütte aus dem qualmenden Rachen auf die schneebedeckte Erde, wo sie nun, um die Wette hustend, standen. Zuletzt aber trat Lauri heraus, am Halfter Valko hinter sich herziehend, der sonst gewiß ein Opfer des Brandes geworden wäre. Schon zwängte sich das rasende Feuer durch die kleinen Fensterlöcher und schließlich durch Tür und Dach hinaus. Im Schoß der Flamme zitterte die festgefügte Kate am Impivaara. Draußen im Schnee aber stand seine Mannschaft ohne Obdach. Es war ja auch die Köhlerhütte, ihre erste Zufluchtstätte in dieser Gegend, bis auf den Grund zerfallen, und der Speicher dort war so undicht gebaut wie ein Elsternest. Da standen die Bruder herum, und ihr einziger Schutz gegen die Winde und die Kälte war das kurze Hemd aus Wergleinen. Nicht einmal Mutzen hatten sie, um sich den Kopf zu bedecken, noch Birkenrindenschuhe für ihre Füße aus der Gewalt des Feuers zu retten vermocht. Übriggeblieben waren von den ganzen Gerätschaften nur die Flinten und Ranzen, die vor dem Bad in das Vorratshaus gebracht worden waren. — Im Schnee aber standen die Brüder, alle mit dem Rucken zum prasselnden Feuer, und hoben und wärmten bald den rechten, bald den linken Fuß; und rot wurden die Fuße gebäht von Schnee und Feuer, wie Gänsefüße rot. 06331
Bottom
06332
Top
He nauttivat viimeistä hyvää, jota heidän pirttinsä heille antoi vielä, nauttivat nuotion lämmintä; ja ankara oli heidän valkeansa. Valtaisesti nousi korkeuteen liekki, kaikkialle kajasti väikkyvä valkeus, ja partaiset kuuset vuoren harjulla hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa. Nousi tervaskantoin rykelmästä savu, sakea ja pikimusta, ylös pilvihin ja kiiriskeli palloellen taivaskaton alla. Mutta aholla ja sen ympäristössä oli valkeus, vallitsi punertava päivä talviyön sydämmessä, ja oudostaen kummallista haametta, katselivat linnut tuijotellen puitten lumisilta oksilta alas, koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi. Mutta kyhnien tukkaansa vihoissaan ja murheissaan seisoivat veljekset siinä ympärillä, seisoivat kaikki selin vasten tulta ja nostelivat vuoroon jalkainsa anturoita kohden lämmittävää tulta. Kuitenkin masentui vähitellen heidän ristikkovalkeansa, kukistui lopulta kekäleinä alas, ja tuhansista, räiskyvistä säkenistä täyttyi öinen ilma. Kauhistuen huomasivat veljekset silloin, että taivas alkoi kirkastua ja tuuli kääntyä etelästä pohjaan. Ilma oli muutoksessa suojasta pakkaseksi. Sie genossen die letzte Wohltat, die ihre Hütte ihnen noch erwies, genossen die Wärme des Biwakfeuers; und gewaltig flammte ihr Feuer. Mächtig stieg die Lohe auf, überallhin strahlte der flackernde Schein, und die flechtenbärtigen Fichten auf dem Rücken des Berges lächelten hold, wie wenn die Morgenröte sich nahte. Aus dem Haufen der Kienstubben erhob sich der Qualm dick und pechschwarz zu den Wolken und rollte geballt unter dem Himmelsdach hin. Auf der Halde aber und ringshin strahlte der Flammenschein, herrschte lichter Tag inmitten der Winternacht, und die Vögel schauten von den beschneiten Zweigen der Bäume befremdet auf die wunderliche Erscheinung, während die festgebaute Hütte am Impivaara zu Kohle und Asche wurde. Aber aufgebracht und bekümmert standen die Brüder, sich in den Haaren krauend, umher, standen alle mit dem Rücken gegen das Feuer und hoben abwechselnd die Sohlen ihrer Füße gegen die wärmende Glut. Allmählich jedoch legte sich das Balkenfeuer, schließlich sank es zusammen, und mit vielen tausend knisternden Funken erfüllte sich die nächtliche Luft. Entsetzt bemerkten da die Brüder, daß der Himmel sich zu lichten begann und der Wind von Süden nach Norden drehte. Statt Tauwetter sollte Kälte eintreten. 06332
Bottom
06333
Top
AAPO: Tulesta pelastuimme, mutta pakkasen uhreiksi. Katsokaat: taivas selkiää ja kylmästi jo puhaltaa Pohja. Veljet, vaaramme on hirvittävä. AAPO: Aus dem Feuer haben wir uns gerettet, um ein Opfer der Kälte zu werden. Seht da: der Himmel klärt sich auf, und kalt weht es schon von Norden her. Bruder, wir sind in großer Gefahr. 06333
Bottom
06334
Top
JUHANI: Kirous ja kuolema! Kuka saattoi tämän aikaan? JUHANI: Schockschwerenot! Wer hat das fertiggebracht? 06334
Bottom
06335
Top
TUOMAS: Kuka! Sinä tulen ruoka, vieläkös kysyt? Jos nyt oikein tekisin, niin tuonne sun syöksisin paistumaan tuliseen mujuun. TUOMAS: Wer? Du Halunke, das fragst du noch? Es wäre recht, wenn ich dich jetzt in die feurige Asche stürzte und dich drin briete. 06335
Bottom
06336
Top
JUHANI: Ei koskaan tee sitä yksi Tuomas, ei koskaan. Mutta kirottu olkoon se mies, joka saattoi matkaan tämän helvetin yön! JUHANI: Ein Tuomas tut das niemals, niemals. Aber verflucht sei, der diese höllische Nacht über uns gebr-acht hat. 06336
Bottom
06337
Top
TUOMAS: Hän itseänsä kiroo. TUOMAS: Er verflucht sich selber. 06337
Bottom
06338
Top
JUHANI: Kirottu olkoon se mies, nimittäin Tuomas Jukola. JUHANI: Verflucht sei er, nämlich Tuomas aus Jukola. 06338
Bottom
06339
Top
TUOMAS: Sanos se toinen kerta. TUOMAS: Sag das noch einmal. 06339
Bottom
06340
Top
JUHANI: Tuomas Juhanin poika Jukola on kaiken tämän syy. JUHANI: Tuomas Juhanis Sohn aus Jukola ist an all diesem schuld. 06340
Bottom
06341
Top
AAPO: Tuomas! AAPO: Tuomas! 06341
Bottom
06342
Top
SIMEONI: Juhani! SIMEONI: Juhani! 06342
Bottom
06343
Top
LAURI: Hiljaa! LAURI: Ruhe! 06343
Bottom
06344
Top
TIMO: Nyt ette pääse iskemään yhteen, ettehän pääse, te junkkarit. Niin, niin, ollaan siivosti vaan ja lämmitellään itsiämme veljellisesti. TIMO: Jetzt schlagt ihr euch nicht, ihr Lümmel, das macht ihr nicht! Ja, ja, jetzt nur artig und sich brüderlich gewärmt. 06344
Bottom
06345
Top
SIMEONI: Te jumalattomat! SIMEONI: Ihr Gottlosen! 06345
Bottom
06346
Top
AAPO: Viha ja riita pois, koska uhkaa meitä surkein kuolema. AAPO: Fort mit Zorn und Streit, wo uns der jämmerlichste Tod droht. 06346
Bottom
06347
Top
TUOMAS: Kuka on syypää, kuka on syypää? TUOMAS: Wer ist der Schuldige, wer ist der Schuldige? 06347
Bottom
06348
Top
JUHANI: Viaton olen minä. JUHANI: Ich bin unschuldig. 06348
Bottom
06349
Top
TUOMAS: Viaton! Kirkas tuli! minä syön sinun elävältä! TUOMAS: Unschuldig? Potz Blitz! ich freß dich lebendig auf! 06349
Bottom
06350
Top
AAPO: Siivosti, siivosti! AAPO: Artig, artig! 06350
Bottom
06351
Top
SIMEONI: Jumalan tähden siivosti! SIMEONI: Um Gottes willen artig! 06351
Bottom
06352
Top
AAPO: Syytön tai syypää, se jääköön ratkaisematta nyt, koska riento on ainoa pelastuksemme. Pirttimme on tuhkana ja melkein alastomina seisomme hangella. Miksi luen tämän rohtimisen paita-riekaleen? Hyvä kuitenkin, että jäi meille pyssyt ja ampumavarat tuonne aittaan; sillä aseita tarvitsemme nyt. Teerimäeltä kaikuu susien ulvova ääni. AAPO: Schuldlos oder schuldig, das können wir jetzt nicht entscheiden, wo Eile unsre einzige Rettung ist. Unsere Hütte liegt in Asche, und fast nackt stehen wir im Schnee. Was nützt uns wohl dieser Fetzen Hemd? Aber gut, daß die Flinten und Schießvorräte dort im Speicher geblieben sind; denn Waffen werden wir jetzt brauchen. Vom Teerimäki hört man schon die Wölfe heulen. 06352
Bottom
06353
Top
TUOMAS: Mitä teemme siis? TUOMAS: Was sollen wir also anfangen! 06353
Bottom
06354
Top
AAPO: En tiedä muuta keinoa kuin kiirehtiä kohden Jukolaa, kiirehtiä kalvean kuoleman tähden. Kaksi aina ratsastakoon Valkoa ja muut heitä juosten seuratkoot. Niin tapahtukoon: juosten vuorotellen, vuorotellen ratsastaen. Hevosemme kautta pääsemme siis sotkemasta hankea kaiken tien, ja Jumalan avulla ehkä pelastumme vielä. AAPO: Ich weiß keinen ändern Rat, als daß wir in aller Eile auf Jukola zulaufen, laufen, um dem bleichen Tod zu entgehn. Zwei können immer auf Valko reiten, die ändern müssen hinterherrennen. So wirds gehn: abwechselnd reiten und laufen. Dank unserm Pferd wird es uns möglich, nicht den ganzen Weg im Schnee zu waten, und mit Gottes Hilfe retten wir uns vielleicht noch. 06354
Bottom
06355
Top
JUHANI: Mutta onpa siinä tallukkamme naurishautana, ennen kuin seisomme Jukolan tuvassa, halkoisen pystyvalkean hauteessa. JUHANI: Aber unsre Füße sind ja mürbe wie gebackene Rüben, ehe wir in der Stube von Jukola vor dem wärmenden Ofenfeuer stehen. 06355
Bottom
06356
Top
SIMEONI: Siinä kuitenkin ainoa toivomme. Ja sentähden rientäkäämme. Tuuli tuimenee jo ja taivaan kansi paljastuu! Rientäkäämme! SIMEONI: Es ist aber unsre einzige Hoffnung. Und deshalb schnell fort. Der Wind bläst schon schärfer, und am Himmelsrand wirds klar. Schnell fort! 06356
Bottom
06357
Top
EERO: Surmamme on tullut! EERO: Der Tod kommt über uns! 06357
Bottom
06358
Top
JUHANI: Siinä on Jukolan seitsemän poikaa! JUHANI: Soweit sind nun die sieben Jungen von Jukola! 06358
Bottom
06359
Top
SIMEONI: Hätämme on hirmuinen, mutta voimallinen korkeuden Herra. Rientäkäämme! SIMEONI: Furchtbar ist unsre Not, aber mächtig ist Gott in der Höhe. Laßt uns eilen! 06359
Bottom
06360
Top
TUOMAS: Ulos aitasta pyssyt ja kontit! TUOMAS: Flinten und Ranzen aus dem Speicher geholt! 06360
Bottom
06361
Top
JUHANI: Kauhistava yö! Täältä uhkaa meitä paukkuva pakkanen, tuolta nälkäiset, ulvovat sudet. JUHANI: Eine entsetzliche Nacht! Hier droht uns krachende Kälte, dort die hungrigen, heulenden Wölfe. 06361
Bottom
06362
Top
TIMO: Vaarassa olemme sekä Valko että me itse. TIMO: In Gefahr sind wir, Valko ebenso wie wir selber. 06362
Bottom
06363
Top
JUHANI: Me itse vielä suuremmassa. Paljas mies, niin olen kuullut, on talvella sudelle kovin mieluisa paisti. JUHANI: Wir in noch größerer. Ein nackter Mann soll im Winter ein sehr begehrter Braten für den Wolf sein. 06363
Bottom
06364
Top
TIMO: Ja mies ja sika, niin olen kuullut, maistuvat yhtä, ja se tiedetään, että sika on talvella Häntä-Heikin haluruoka. Tuima on edessämme pykälä ja puntti; sitä ei taida kieltää. TIMO: Und Mann und Schwein sollen gleich gut schmecken, und bekanntlich ist das Schwein im Winter Isegrims Lieblingsgericht. Eine ganz verzwickte Geschichte das, das ist nicht zu leugnen. 06364
Bottom
06365
Top
JUHANI: Mitä teemme? JUHANI: Was sollen wir tun? 06365
Bottom
06366
Top
AAPO: Jukolaan kuin noidannuolet halki yön, ennen kuin pakkanen tulistuu ja löylyttää veremme jäätymään polttavalla kylmyydellä. Päin Jukolaan yli kiljuvan Teerimäen! Susia vastaan on meillä aseet, mutta ei hyydepartaista kuningas Pakkasta vastaan. AAPO: Nach Jukola wie Zauberpfeile durch die Nacht, bevor die Kälte grimmiger wird und uns das Blut in den Adern erstarrt. Nach Jukola über den krachenden Teerimäki! Gegen die Wölfe haben wir Waffen, aber nicht gegen den reifbärtigen König Frost. 06366
Bottom
06367
Top
TUOMAS: Tässä pyssyt ja kontit. Nyt kivääri olkaan ja kontti selkään joka mies, ja kaksi käyköön ratsastamaan, me muut potkimme jäljestä mitä voimme. Mutta rientäkäämme, rientäkäämme kuolemattomien sielujemme tähden! TUOMAS: Hier sind die Flinten und die Ranzen. Nun die Gewehre geschultert und die Ranzen aufgepackt, alle Mann, und zwei setzen sich aufs Pferd. Wir ändern stapfen, was wir können, hinterdrein. Aber macht schnell, um unsrer unsterblichen Seelen willen macht schnell! 06367
Bottom
06368
Top
JUHANI: Pohja kirkastuu ja tähdet kiiltää! Hii, haa! Mutta rientäkäämme! JUHANI: Im Norden wirds klar, und die Sterne blinken! Hei ho! Aber nun schnell! 06368
Bottom
06369
Top
AAPO: Huomenna saatamme täältä tavarat ja kalut, jotka meille valkea jätti; huomenna tulemme ja korjaamme myös kissan ja kukon. Tämän yön he kyllä tarkenevat tässä tulisen aherruksen vaiheilla. Mutta Killi ja Kiiski käykööt kanssamme retkelle kuin uskolliset kumppanit.--Missä he ovat? AAPO: Morgen holen wir die Vorräte und Werkzeuge, die uns das Feuer gelassen hat; morgen kommen wir zurück und sorgen auch für den Kater und den Hahn. Diese Nacht werden sies hier bei dem glühenden Aschenhaufen aushalten. Aber Killi und Kiiski gehen als treue Gefährten mit uns auf die Reise. — Wo sind sie denn? 06369
Bottom
06370
Top
TUOMAS: Heitä ei näy.-- Vaiti! kuullelkaamme. TUOMAS: Nirgends zu sehen. — Still, horcht! 06370
Bottom
06371
Top
EERO: Kaukana tästä he jo vilkaisevat. Tuoltahan kuuluu haukuntansa vuoren takaa. EERO: Die sind schon weit weg. Horch, da bellen sie hinterm Berg. 06371
Bottom
06372
Top
TUOMAS: Ilvestä he ajavat, ja kaiketi oli tämä ilves kulkenut läheltä ohi pirttimme, saattaen jälkensä koirille. Mutta ajakoot he mielensä mukaan; nyt meidän täytyy ne unohtaa ja kiirehtiä tuikeaan matkaan. TUOMAS: Sie sind hinter einem Luchs her, und wahrscheinlich ist der hier nahe am Haus vorbeigekommen und hat die Hunde auf seine Spur gebracht. Aber laßt sie jagen, soviel sie wollen. Wir müssen sie jetzt vergessen und uns auf den schweren Weg machen. 06372
Bottom
06373
Top
JUHANI: Olkoon menneeksi! Sillä elämä ja kuolema ovat iskeneet toinen toisensa kamaraan kuin kaksi koiraskarhua. JUHANI: Meinetwegen! Denn Leben und Tod haben sich gegenseitig wie zwei Bären in ihrer Schwarte festgebissen. 06373
Bottom
06374
Top
AAPO: Nyt liikkeille kaikki voimat! AAPO: Jetzt mit allen Kräften auf! 06374
Bottom
06375
Top
JUHANI: Sielumme ja ruumiimme kaikki voimat aina ytimeen asti! JUHANI: Sielumme ja ruumiimme kaikki voimat aina ytimeen asti! 06375
Bottom
06376
Top
TUOMAS: Muistain että uhkaa meitä surkein kuolema. TUOMAS: Muistain että uhkaa meitä surkein kuolema. 06376
Bottom
06377
Top
JUHANI: Kahtialta uhkaa meitä musta kuolema. Hii, haa! nyt nokka jäässä taikka suolet maassa, ellei seiso poika hetken päästä liukkailla oljilla valkean valossa. Yksi näistä kolmesta on tapahtuva tunnin päästä. Mutta eihän auta huikailemaan tässä, ei ensinkään, vaan purren hammasta nyt halkaisen vaikka jäävuoret, peninkulmien paksut. JUHANI: Kahtialta uhkaa meitä musta kuolema. Hii, haa! nyt nokka jäässä taikka suolet maassa, ellei seiso poika hetken päästä liukkailla oljilla valkean valossa. Yksi näistä kolmesta on tapahtuva tunnin päästä. Mutta eihän auta huikailemaan tässä, ei ensinkään, vaan purren hammasta nyt halkaisen vaikka jäävuoret, peninkulmien paksut. 06377
Bottom
06378
Top
SIMEONI: Koettakaamme Herran nimessä ja avulla. SIMEONI: Koettakaamme Herran nimessä ja avulla. 06378
Bottom
06379
Top
JUHANI: Hänen avullansa. Mitähän voi täällä omasta voimastansa vaimosta syntynyt mies? Mutta olkaamme hyvässä turvassa. JUHANI: Hänen avullansa. Mitähän voi täällä omasta voimastansa vaimosta syntynyt mies? Mutta olkaamme hyvässä turvassa. 06379
Bottom
06380
Top
EERO: Lähtekäämme ilman yhtään siekailusta enään! EERO: Lähtekäämme ilman yhtään siekailusta enään! 06380
Bottom
06381
Top
JUHANI: Ja ilman yhtään pelkoa! Mennään nyt! JUHANI: Ja ilman yhtään pelkoa! Mennään nyt! 06381
Bottom
06382
Top
TUOMAS: Kaikki valmiit siis. Astukaatpas selkään, Eero ja Simeoni, ja lähtekäät ratsastamaan kohden Jukolaa, mutta niin, että pysymme aina lähellä konimme hokkeja me, jotka vilkaisemme jalkasin jäljessänne lumessa. TUOMAS: Alle bereit. Setzt euch aufs Pferd, Eero und Simeoni, und reitet auf Jukola zu. Aber so, daß wir unserm Gaul immer auf den Fersen bleiben, solange wir im Schnee hinter euch herrennen. 06382
Bottom
06383
Top
Niin läksivät he matkalle: alastomina, puettuina ainoastaan rohtimiseen paitaan ja kantain kukin konttiansa selässä ja pyssyänsä olalla tai kädessä. Niin he läksivät talviselle, öiselle tielle, paeten pakkasta, joka karkasi heidän päällensä Pohjolan rämeiltä. Mutta ei tullut hän kuitenkaan hirmuisimmalla naamalla, eihän käynyt tuo ilma tällä erällä ankarimmaksi ilmaksi. Tosin paljastui välimmiten taivaan otsa, mutta purjehtivat pilvet peittivät sen taas, ja kohtuullisesti liehtoi pohjonen. Olivatpa veljekset myös kylmän tuttavia, monessa kiljuvassa pakkasessa oli heidän nahkansa kamartunut, ja olivatpa he ennen, vallattomina poikina, useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin, tunnit pitkät. Mutta kamala, hirvittävän kamala oli heille nyt kuitenkin retki Impivaarasta Jukolaan. Kiivaasti he karkasivat eteenpäin, sydämmissä kauhistus. Edellä, Valkon selässä, ratsastivat Eero ja Simeoni, muut juosten heitä seurasivat kintereissä, polkien korven lunta, joka juoksusta tuiskahteli ympäri. Mutta Impivaaran aholla, hohtavan kiukaan lähellä istuivat kissa ja kukko, alakuloisesti killistellen hiiltyvään tuleen. So machten sie sich auf: nackt, nur mit dem wergleinenen Hemd bekleidet und jeder mit einem Ranzen auf dem Rücken und einer Flinte auf der Schulter oder in der Hand. So machten sie sich auf den winterlichen, nächtlichen Weg, vor der Kälte fliehend, die aus den Sümpfen des Nordens über sie herfiel. Sie kam jedoch diesmal nicht mit ihrem furchtbarsten Gesicht, es stieg nicht das strengste Wetter herauf. Zwar entblößte sich mitunter die Stirn des Himmels, aber die segelnden Wolken verhüllten sie wieder, und mäßig nur wehte der Nord. Die Bruder waren ja auch mit der Kälte vertraut, in manchem krachenden Frost war ihr Fell hart geworden, und früher, als unbändige Buben, hatten sie sich oft lange Stunden mit bloßen Füßen in den Schneewehen getummelt. Aber unheimlich, entsetzlich unheimlich kam ihnen der Weg vom Impivaara nach Jukola jetzt doch vor. Heftig stürmten sie, Schauder im Herzen, vorwärts. Vorn auf Valko ritten Eero und Simeoni; die ändern folgten ihnen zu Fuß dicht auf den Fersen und stapften durch den Schnee des Bruchwalds, der ringsum aufstob. Auf der Impivaara-Halde aber saßen bei den glühenden Steinen des Ofens der Kater und der Hahn und blinzelten trübselig in das verkohlende Feuer. 06383
Bottom
06384
Top
Kohden kylää riensivät veljekset, heittivät jo Sompiosuon selkänsä taakse ja lähenivät Teerimäkeä, josta yhä kuului susien kamoittava ulvominen. Mutta näreistössä, suon ja Seunalan Jaakon ahon välillä tapahtui ratsastajain muutos: alas astuivat Eero ja Simeoni ja kaksi veljeksistä taas riensi heidän sijaansa. Viipymättä jatkoivat he retkeänsä, jälleen, kirmasivat pitkin nummen selkää, poikki Viertolan tien ja siitä halki avaran, humisevan hongiston. Mutta viimein läheni kallioinen Teerimäki, ja äkisti vaikeni susien monimelskainen ääni. Pian seisoivat he vuoren harjanteella ja antoivat hevosensa hengähtää; ratsastajat taasen astuivat seljästä alas ja kohta toista kaksi heidän sijaansa ylös. Vielä he seisoivat lumisella kalliolla; Pohjonen puhalteli, taivaan kumo kirkastui hetkeksi taas ja otavan sarvi osoitti jo puol'yön menneeksi. Auf das Dorf zu eilten die Brüder, sie ließen schon das Sompiomoor hinter sich und näherten sich dem Teerimäki, von dem immerfort das grausige Geheul der Wölfe herübertönte. In dem Fichtenschlag zwischen dem Moor und Seunala-Jaakkos alter Schwende vollzog sich der Reiterwechsel: Eero und Simeoni stiegen ab und zwei andre von den Brüdern nahmen flugs ihren Platz ein. Ohne Zögern setzten sie ihren Weg fort, stürmten über den Rücken der Heide, quer über den nach Viertola führenden Weg und von da durch den weiten, rauschenden Fichtenwald. Aber schließlich kam ihnen der felsige Teerimäki entgegen, und mit einem Schlag war das verworrene Geheul der Wölfe verstummt. Bald standen sie auf dem Scheitel des Hügels und ließen ihren Gaul verschnaufen; die Reiter stiegen wieder ab, und sofort kamen zwei andre an ihre Stelle. Noch standen sie auf dem schneebedeckten Fels. Der Nordwind wehte, das Firmament schimmerte wieder für einen Augenblick durch, und die Deichsel des Großen Wagens zeigte, daß Mitternacht vorüber war. 06384
Bottom
06385
Top
Mutta levättyänsä, riensivät he taasen alas pitkin sileätä vuoritietä, ja koska tämä oli loppunut, astuivat he pimeään kuusistoon ja kolkkona seisoi luonto heidän ympärillänsä. Kelmeänä katseli kuu alas, hyypiöt huutelivat ja tuolla ja täällä korven kohdussa seisoi eriskummallinen haamu, näyttäen metsän kontiolle, hirveän suurelle: kaatuneitten kuusten korkealle kohotetut, sammaleiset juuret. Liikkumatta kuin jäätyneet aaveet tuijottelivat nämät karhunkuvat kohden kummallista matkuetta, joka vinhasti juoksi heidän ohitsensa. Niin he katselivat järkähtämättä, mutta heidän välillensä, ympärillensä ilmestyi pian peloittavaa liikettä jylhään kuusistoon. Silloin nälkäiset sudet kaartelivat veljesten vaiheilla, likenivät heitä yhä enemmin ja enemmin. Milloin edellä tai jäljessä, heilahtaen poikki tien, milloin tien kummallakin puolella kuusien välistä näkyi heidän vilkaiseva juoksunsa. Kiukkuisina, verta-janoovina he seurasivat öillisiä pakolaisia Impivaarasta; ja räiskyivät ja paukahtelivat katketessaan kuusten juurien kuivat oksat. Vavisten ja korskahdellen juoksi vauhko Valko; ja mies, joka ratsasti etummaisena, taisi tuskin hillitä häntä kiitämästä. Mutta aina nenäkkäämmäksi kiihtyi petoin rohkeus. Huohottaen verijanoisina liehahtelivat he usein läheltä miesten ohitse; ja peloitteeksi paukahteli tuolloin, tällöin veljesten pyssyt, milloin oikealle, milloin vasemmalle. Tästäpä eivät he kuitenkaan karkoittuneet kauas. Aber nach kurzer Rast eilten sie den glatten Bergweg weiter, und als er zu Ende war, traten sie in dunkles Fichtendickicht, und öde war die Natur um sie her. Blaß schaute der Mond hernieder, der Uhu klagte, und hier und dort stand tiefer im Bruch ein wunderliches Gespenst, einem mächtigen Waldbär ähnlich: die hochaufgerichteten bemoosten Wurzelstöcke umgestürzter Fichten. Reglos wie vereiste Spukgestalten starrten diese Bärenbilder die sonderbare Reisegesellschaft an, die flink an ihnen vorüberlief. So blickten sie, ohne sich zu rühren, hin; aber zwischen ihnen, rings um sie kam bald eine erschrek-kende Bewegung in den finstren Fichtenwald. Da schweiften die hungrigen Wölfe um die Brüder, näherten sich ihnen mehr und mehr. Bald vor oder hinter ihnen über den Weg huschend, bald auf beiden Seiten auftauchend, blitzten sie wilden Laufes zwischen den Fichten hervor. Gereizt, nach Blut dürstend, folgten sie den nächtlichen Flüchtlingen vom Impivaara; und es barsten krachend und knallend die trocknen Zweige der Fichtenwurzeln unter ihnen. Zitternd und schnaubend griff der scheuende Valko aus, und der Mann, der vorn saß, konnte seine Unrast kaum bezähmen. Aber immer zudringlicher wurde die Dreistigkeit der Wölfe. Keuchend strichen sie in ihrer Blutgier oft ganz nahe an den Männern vorüber. Und um sie abzuschrecken, ließen die Brüder dann und wann bald nach rechts, bald nach links ihre Buchsen knallen. Dadurch ließen sich die Bestien jedoch nicht allzuweit verscheuchen. 06385
Bottom
06386
Top
Tuli vastaan Kiljavan lakea, kulovalkian polttama nummi jossa siellä ja täällä seisoi kuivettunut männynrunko, haukan ja huhkaimen istuimena. Tässä kävi jo peloittavaksi susien kiukku, ja suuri oli miesten vaara. Ratsastivat silloin Tuomas ja Timo, mutta muut, jotka juoksivat jalkasin jäljessä, seisahtuivat äkisti ja laukaisivat melkein yht'aikaa ankaran ammunnan vainoojiansa kohden, jotka, säikähtyen tästä, nyt siirtyivät heistä matkan. Läksivät taasen miehet kirmaisemaan eteenpäin; mutta kauan ei viipynyt, ennen kuin jälleen kahisi heidän vaiheillansa susien väijyvä lauma, ja vaara oli suurempi kuin koskaan ennen. Silloin pysäytti Tuomas hevosen ja lausui kovalla äänellä: »mies, jonka pyssy on tyhjä, ladatkoon sen paikalla! Hän rientäköön tulena ja tuiskuna!» Niin hän huusi, astui alas, käskien Timoa lujasti hallitsemaan Valkoa. Seisoivat nyt veljekset ja latasivat, eikä tunteneet he kylmää, ei jaloissaan, ei missään ruumiinsa jäsenissä. Seisoivat myös pedot viisikymmentä askelta miehistä, heihin lakkaamatta iskien ahneet silmänsä, viskellen häntiänsä kiihoissaan.--Ja paljastettuna pilvistä haamoitti taivaan kumo, josta kirkas kuu nyt katseli nummelle alas. Sie betraten die weite, durch Lauffeuer abgesengte Heide Kiljava, auf der sich hier und da ein vermorschter Föhrenstumpf erhob, Sitze von Habichten und Horneulen. Hier wurde die Wut der Wölfe schon erschreckend, und groß war die Gefahr für die Männer. Tuomas und Timo ritten. Die ändern aber, die zu Fuß hinterdrein kamen, machten plötzlich halt und feuerten fast zu gleicher Zeit eine tüchtige Salve zwischen ihre Verfolger, die davon auffuhren und jetzt eine Strecke weit zurückwichen. Wieder liefen die Männer stürmend vorwärts; aber es währte nicht lange, da prasselte das nachfolgende Rudel der Wölfe auch wieder dicht neben ihnen, und die Gefahr war größer als je zuvor. Da hielt Tuomas das Pferd an und sagte mit lauter Stimme: »Wer eine leere Flinte hat, der lade sie auf der Stelle! Wie Feuer und Schneegestöber muß es gehen!« So rief er, stieg ab und befahl Timo, das Pferd zu halten. Da standen die Brüder und luden und spürten in keinem Körperteil die Kälte. Auch die Bestien standen, fünfzig Schritte von den Männern entfernt, verschlangen sie unausgesetzt mit ihren gierigen Blicken und peitschten in ihrer Raserei mit dem Schwanz den Schnee. — Und von Wolken entblößt schimmerte das Himmelsgewölbe, von dem der helle Mond jetzt auf die Heide niederschaute. 06386
Bottom
06387
Top
TUOMAS: Ovatko pyssymme ladatut? TUOMAS: Sind die Büchsen geladen? 06387
Bottom
06388
Top
AAPO: Se on tehty. Mikä on tarkoitukses? AAPO: Ist geschehen. Was willst du tun? 06388
Bottom
06389
Top
JUHANI: Kaikki yht'aikaa taas! JUHANI: Wieder alle auf einmal! 06389
Bottom
06390
Top
TUOMAS: Ei, jos henkemme on teille rakas. Aina olkoon latingissa jonkun luikku; se muistakaat. Lauri, sinullahan vakavin käsi ja tarkin silmä, astuppas rinnalleni tähän. TUOMAS: Nein, wenn euch unser Leben lieb ist. Immer muß bei einem eine Ladung im Rohr stecken, merkt euch das. Lauri, du hast ja die sicherste Hand und das schärfste Auge, tritt hierher neben mich. 06390
Bottom
06391
Top
LAURI: Tässä seison. Mitä tahdot? LAURI: Hier stehe ich. Was willst du? 06391
Bottom
06392
Top
TUOMAS: Nälkäinen susi syö verisen veljensäkin. Jospa tuon tempun nyt voisimme saattaa matkaan, niin siinä olis pelastuksemme.--Koetetaan. Lauri, tuota ensimmäistä vasemmalla tarkoitamme, ja laukaisemme yht'aikaa, mutta säästäkäät tultanne, te muut. Lauri, tähtääppäs nyt tarkasti kuin kotka ja anna leimahtaa koska minä sanon: nyt. TUOMAS: Ein ausgehungerter Wolf frißt auch seinen blutigen Bruder. Gelänge uns dieser Kniff jetzt, dann wäre es unsre Rettung. — Versuchen wirs. Den ersten rechts nehmen wir aufs Korn, Lauri, und drücken zu gleicher Zeit ab. Ihr ändern aber spart euer Feuer. Lauri, ziel jetzt scharf wie ein Adler und laß es blitzen, wenn ich sage: jetzt! 06392
Bottom
06393
Top
LAURI: Minä olen valmis. LAURI: Ich bin bereit. 06393
Bottom
06394
Top
TUOMAS: Nyt. TUOMAS: Jetzt! 06394
Bottom
06395
Top
Silloin laukaisivat molemmat samassa silmän räpäyksessä, ja kaapaisten pakenivat sudet. Kuitenkin viipyi tanterella heistä yksi, pyrkien kontimalla muiden seuraan, mutta ei joutunut tiensä. Eteenpäin taas kaikin voimin riensivät miehet: juoksi jalkasin kuusi veljestä, Timo vaan yksin ratsastaen edellä. Ja menipä niin hetki aikaa. Pianpa seisahtui susien pako, he palasivat takaisin, vilkaisten kiivaasti kohden öistä matkuetta jälleen. Kohisi ympärituoksuava lumi ja tömisi Kiljavan lakea nummi, koska he joukossa kirmasivat päin. Tulisella vauhdilla he ehtivät tuon veressään matelevan kumppaninsa luoksi, syöksähtivät hänen ohitsensa, mutta kääntyivät pian ympäri, koska veren viehättävä haju heidän sieraimiinsa lemahti. Ympäri he kiekkaisivat: hännät heilahti, lumi tuiskahti ja tulta iski yössä himon ja kimman silmä. Silloin hirveästi irvistäen karkasivat he joukossa haavoitetun veljensä päälle; ja nousi nummelle meteli ja ähellys hirmuinen, olisipa luullut korkeuden pielien kukistuvan. Tanner tärisi ja lumi muuttui hirmuiseksi pöpöräksi, koska entiset ystävät tempoelivat kappaleiksi korven poikaa, jonka veren Tuomaan ja Laurin tarkat luodit olivat iskeneet juoksemaan. Mutta äänettömyys vallitsi taasen öisellä nummella. Kuului ainoastaan hiljaista äyhkinää, ja paukahtelivat luut, koska pedot, naamat veressä ja välähtelevillä silmillä, riuhtoen atrioitsivat uhriansa. Da drückten beide im selben Augenblick ab, und eilig flohen die Wölfe auseinander. Doch blieb einer von ihnen am Platze, bemüht, auf allen vieren die ändern zu erreichen; aber nur langsam kam er vom Fleck. Vorwärts sprengten die Brüder wieder mit aller Kraft: zu Fuß liefen sechs von ihnen, nur Timo ritt voraus. Und so verging eine kleine Weile. Aber bald stockte die Flucht der Wölfe, sie kehrten um und hitzig stürmten sie hinter dem nächtlichen Zug her. Es sauste der wirbelnde Schnee, und es rauschte die offene Heide, als sie geschlossen daherstoben. Mit rasender Fahrt erreichten sie ihren in seinem Blut hinkriechenden Genossen, stürzten an ihm vorbei, drehten aber bald wieder um, als ihnen der verlokkende Blutgeruch in die Nüstern wehte. Sie schwenkten um ihn herum: die Schwänze flogen durch die Luft, der Schnee stürmte, und feurig funkelten in der Nacht ihre Augen vor wilder Gier. Da stürzten sie mit furchtbarem Zähnefletschen alle zusammen über ihren verwundeten Bruder, und ein schreckliches Lärmen und Keuchen drang nach der Heide hinüber; man hätte glauben können, daß die Säulen des Himmels einstürzten. Der Boden erhebte, und der Schnee verwandelte sich in einen scheußlichen Brei, als die bisherigen Freunde den Sohn des Ödwalds, dessen Blut Tuomas’ und Lauris scharfe Kugeln hatten fließen lassen, in Stücke zerrissen. Schweigen aber herrschte wieder auf der nächtlichen Heide. Nur unterdrücktes Schnaufen war zu hören, und die Knochen krachten, als die Bestien mit blutigen Schnauzen und blitzenden Augen ihr Opfer zerfetzten und verzehrten. 06395
Bottom
06396
Top
Mutta kauhistavista vihamiehistänsä kaukana jo retkeilivät veljekset; ja ihanalle oli heidän korvissaan kaikunut susien murharähinä Kiljavalla, se oli heille pelastuksen suloinen ja hyvä sanoma. Läheni heitä Kuttilan avara niittu, jonka ympäri kaartaen heidän tiensä kulki ahteisen tienoon yli. Mutta ajan voittamisen tähden päättivät he nyt oikaista tämän niitun halki. Rynkäsivät he miehissä vasten aitaa, se murtui alas, ja Valko kantain kahta veljeksistä taas, astui yli kaadetun aidan ja läksi miesten huljan sukimana juoksemaan pitkin niitun sileätä pintaa. Mutta viipymättä riensivät perässä ne veljeksistä, joiden vuoro oli taasen tallata lunta. Poikki niitun kulki talvitie kirkonkylään, ja matkustavia, kolmella hevosella ja kolmella reellä, retkeili par'aikaa tällä tiellä. Mutta pahoin pelästyivät niin hevoset kuin miehet, koska näkivät veljesten lähestyvän heitä pohjosesta. Näkivät he kuunvalossa seitsemän miestä paitasillaan, pyssyt olalla, hevosinensa kiirehtivän esiin. Ja luulivat he joukon kiukkuisia peikkoja Impivaaran luolista karkaavan heidän päällensä. Kova oli niitulla liike ja meno. Virna-päisinä kiitivät matkustavien hevoset, kiitivät sinne, kiitivät tänne, ja miehistä mikä huusi, mikä siunaili, mikä kirosi ja lausui kaikuvalla äänellä. Mutta veljekset loivat tuskin silmänsä kohden tätä kiihkellystä, he vaan juoksivat vimmatusti Jukolaan päin yli Kuttilan niitun, ja savuna halkesi lumi heidän edellänsä. Tuli vastaan niitun toinen aita, he rynkäsivät miehissä päin, se murtui alas räiskähtäin, ja pian he retkeilivät mäkisellä tiellä taas. Schon fern von ihren entsetzlichen Feinden, zogen indessen die Brüder dahin. Und lieblich hatte in ihren Ohren das Mordgeheul der Wölfe auf der Heide geklungen; es war für sie die traute, gute Botschaft der Rettung. Es nahte die weite Wiese von Kuttila, um die sie herumbogen, und darauf lief ihr Weg über hügeliges Gelände weiter. Um Zeit zu gewinnen, beschlossen sie aber, die Wiese schnurstracks zu durchqueren. Alle zusammen rannten sie gegen den Zaun, dieser brach nieder, und Valko, der wieder zwei der Brüder trug, stieg hinüber und lief, von der kurzen Peitsche der Männer gejagt, über die glatte Fläche. Ohne Aufenthalt eilten die Brüder hinterher, die wieder durch den Schnee stampfen mußten. Quer über die Wiese ging die Winterstraße nach dem Kirchdorf, und Reisende mit drei Pferden und drei Schlitten fuhren gerade den Weg. Nicht schlecht erschraken die Pferde wie die Männer, als sie die Brüder von Norden herankommen sahen. Sie sahen im Mondschein sieben Männer im Hemd, mit Flinten auf der Schulter, mit ihrem Pferd daherstieben. Und sie glaubten, daß eine Schar böser Trolle aus den Höhlen des Impivaara über sie herfiele. Gewaltig war das Hasten und Lärmen auf der Wiese. Wie kollerig flogen die Pferde dahin, flogen bald nach rechts, bald nach links, und von den Männern schrie der eine, segnete sich der andre, fluchte ein dritter und schwor mit gellender Stimme. Die Brüder aber warfen kaum einen Blick auf den Tumult, wie rasend liefen sie unverwandt über die Wiese von Kuttila auf Jukola zu, und wie eine Rauchwolke teilte sich der Schnee vor ihnen. Jetzt kam der andre Zaun der Wiese, sie stürzten sich alle darauf, er brach krachend nieder, und bald zogen sie wieder auf dem hügeligen Weg entlang. 06396
Bottom
06397
Top
Mutta olipa tämä yö heille kamala ja hirmuinen. He juoksivat ankarasti, juoksivat vilkaisten ja huohoittain, ja epäilys tuijotteli ulos heidän seiväskankeista katseistansa, jotka he lakkaamatta teroittivat kohden entistä Jukolan kotoa. Niin he sanaakaan lausumatta kirmasivat yhä eteenpäin, ja nopeasti pakeni heidän altansa luminen maa. Mutta viimein, ehdittyään Pohjanpellon töyrylle, näkivät he kalveassa kuutamossa, mäen rinteellä Jukolan talon, ja melkein yht'aikaa kuului heidän suistansa: »Jukola, Jukola!» Siitä juoksivat he mäkeä alas, harppasivat Ojaniitun poikki kuin siivitetyt peikot ja kiepoivat taasen mäkeä ylös, ja seisoivat talon teljetyn oven kynnyksellä. Aikaa ei ollut heillä kolkuttamaan ja odottamaan laskemista sisään, vaan rynkäsivät he kaikin voimin päin ja ryskyen ja kolisten lennähti porstuvan jykevä ovi auki. Pauhulla ja töminällä riensivät he porstuvasta tupaan ja siitä tuulenpuuskana tulisijan hiilistöön, josta heitä vastaan hengitti kallis lämmin. Mutta kovin säikähtyi nahkapeitturin unihoureinen perhe, luullen ryövärien karkaavan heidän päällensä. Unheimlich und grausig war ihnen aber diese Nacht. Sie griffen scharf aus, stoben keuchend wie der Wind dahin, und Verzweiflung starrte aus ihren leeren, stieren Blicken, die unausgesetzt auf ihr altes Heim Jukola geheftet waren. So stürmten sie, ohne ein Wort zu reden, immer vorwärts, und schnell entfloh unter ihnen das schneebedeckte Land. Aber schließlich, als sie die Pohjanpelto-Kuppe erreicht hatten, erblickten sie im blassen Mondlicht auf dem Abhang den Jukolahof, und fast auf einmal kams aus ihrem Mund: »Jukola, Jukola!« Nun eilten sie den Hügel hinab, setzten wie geflügelte Trolle mit langen Sprüngen über die Bachwiese, schwenkten den Hügel in die Höhe und standen an der Schwelle der verschlossenen Haustür. Zeit zum Anklopfen und Warten hatten sie keine, sie stießen mit aller Kraft gegen die Tür, und krachend und rasselnd flog die Vorhaustür auf. Mit Gepolter und Gestampf eilten sie aus dem Vorhaus in die Stube und wie ein Windstoß nach der Kohlenglut der Feuerstätte, von wo ihnen die köstliche Wärme entgegenatmete. Aber gewaltig entsetzte sich die schlaftrunkene Familie des Gerbers, denn sie glaubten, eine Bande Räuber sei bei ihnen eingebrochen. 06397
Bottom
06398
Top
NAHKAPEITTURI. Kuka hirviö näin astuu kunniallisen miehen huoneesen juuri joulu-yönä? Sano; pyssyni on ojennettu! DER GERBER: Was für Ungeheuer dringen denn da gerade in der Weihnachtsnacht in das Haus eines ehrsamen Mannes? Sprecht; meine Flinte ist geladen! 06398
Bottom
06399
Top
TUOMAS: Olkoon pyssy rauhassa, mies. TUOMAS: Laß deine Flinte in Ruh, Mann. 06399
Bottom
06400
Top
AAPO: Älä ammu oman talon väkeä. AAPO: Schießt nicht auf die Leute des eignen Hofs. 06400
Bottom
06401
Top
JUHANI: Me olemme, Jumala paratkoon, Impivaarasta. JUHANI: Wir sind, Gott bessers! vom Impivaara. 06401
Bottom
06402
Top
TIMO: Entisen Jukolan seitsemän poikaa! TIMO: Die sieben Söhne des altenjukola. 06402
Bottom
06403
Top
SIMEONI: Herra armahtakoon meitä! Seitsemän sielua on menossa ijankaikkisuuteen juuri tällä hirmuisella hetkellä. Herra armahtakoon meitä! SIMEONI: Gott sei uns gnädig! Sieben Seelen sind in dieser furchtbaren Stunde auf dem Weg zur Ewigkeit. Gott sei uns gnädig! 06403
Bottom
06404
Top
JUHANI: Tuli poltti tuon oivallisen pirttimme metsässä ja kaiken tavaramme myös. Tännehän nyt vilkaisimme kuin jänikset ilman yhtäkään muuta ruumis-pahan verhoa kuin paitariepu, lyhyt miehen paitariepu. Ja se oli kova leikki. JUHANI: Im Feuer ist unsere prächtige Kate im Wald mit all unsern Sachen verbrannt. Nun sind wir wie die Hasen hierher gerannt und hatten nichts auf unserm elenden Leib als ein erbärmliches Hemd, ein erbärmliches kurzes Männerhemd. Und das war ein schlimmer Spaß. 06404
Bottom
06405
Top
NAHKAPEITTURIN EMÄNTÄ. Herresta varjele! DIE GERBERSFRAU: Herrjemine! 06405
Bottom
06406
Top
NAHKAPEITTURI. Voi teitä kurjia! DER GERBER: Ach, ihr Ärmsten! 06406
Bottom
06407
Top
JUHANI: Niin, onkos tämä enään laitaa! Tässähän nyt istumme kuin harakat, huutaen Herran armoa. Ah! mun täytyy itkeä. JUHANI: Ja ists menschenmöglich? Nun sitzen wir ja hier wie die Elstern und schreien zum Herrn um Erbarmen. Ach, ich muß weinen. 06407
Bottom
06408
Top
EMÄNTÄ. Kurjat lapsukaiset! Riennä, ukko, virittämään valkeata. DIE FRAU: Ihr armen Kinder! Mach schnell, Alter, zlind Feuer an. 06408
Bottom
06409
Top
EERO: Voi onneton yö, voi onnettomia meitä! EERO: Ach, diese Unglücksnacht, ach, wir Unglückskinder! 06409
Bottom
06410
Top
AAPO: Voi kauhistuksen yötä, voi! AAPO: Diese entsetzliche Nacht, o weh! 06410
Bottom
06411
Top
SIMEONI: Ah voi! SIMEONI: O weh! 06411
Bottom
06412
Top
JUHANI: Älä itke, Eero, älä itke, Simeoni, älä yhtään ruikuta, Aapo! Älä itke, älä itke, Eero-veljeni; sillä nyt olemme suojassa. Mutta olipa se turkin marssia. JUHANI: Weine nicht, Eero; weine nicht, Simeoni; brauchst nicht zu jammern, Aapo! Weine nicht, weine nicht, Bruder Eero, jetzt sind wir ja geborgen. Aber das war ein Türkenmarsch! 06412
Bottom
06413
Top
EMÄNTÄ. Voi ihmislasta täällä, voi! DIE FRAU: Ach Menschenkinder, ach! 06413
Bottom
06414
Top
JUHANI: Kultainen emäntä, teidän itkunne ja surkutuksenne saattaa minun uudestaan kyyneleisin. Ah! Mutta älkäät itkekö, muori, älkäät itkekö! Olemmehan jo pääsneet petoin ja pakkasten kynsistä tänne kristillisten lähimmäisten lämpymään. Ja siitä Jumalalle kiitos. JUHANI: Liebe Frau, Euer Weinen und Mitleid treibt mir von frischem die Tränen in die Augen. Ach! Aber weint nicht, Mütterchen, weint nicht! Wir sind ja nun heraus aus den Klauen der Bestien und der Kälte und in der Wärme der christlichen Nächsten. Und Gott sei Dank dafür! 06414
Bottom
06415
Top
TUOMAS: Surkea, perin surkea on tilamme. Mutta tehkäät meille loimottava pystyvalkea, tuokaat myös pari lyhdettä olkia sijaksemme laattialle ja saattakaat Valko talliin ja heiniä eteen. TUOMAS: Traurig, furchtbar traurig ists mit uns. Macht uns aber ein flammendes Feuer, bringt uns auch als Lager ein paar Bündel Stroh auf die Diele und führt Valko in den Stall und gebt ihm Heu. 06415
Bottom
06416
Top
AAPO: Suokaat anteeksi, että lain nimessä ja henkemme tähden näin lujasti anomme teiltä apua ja holhomista. Henkemme tähden, henkemme tähden! AAPO: Entschuldigt, daß wir euch im Namen des Gesetzes und um unsres Lebens willen so bestimmt um Hilfe und Beistand bitten. Um unser Leben, um unser Leben! 06416
Bottom
06417
Top
JUHANI: Oi armonliiton enkelit! istuuhan henki juuri nokkani kärjessä vallan lähtemäisillänsä, lähtemäisillänsä.--Jos on talossa lihaa ja olutta, niin tuokaat esiin.--Kas se vasta leikki oli, löylytys, jota muistamme.--Tuokaas lihaa ja lämmitettyä olutta kalliin henkemme ja sielumme tähden. JUHANI: O Engel des Gnadenbunds! Das Leben sitzt mir gerade noch so eben in der Nasenspitze, wie wenn es gleich, gleich hinauswollte. — Wenn Fleisch und Bier im Hof ist, bringts herbei. — Nein, war das ein Spaß, war das ein Fest; dran werden wir denken. — Bringt Fleisch und gewärmtes Bier für unser teures Leben und unsre teure Seele. 06417
Bottom
06418
Top
NAHKAPEITTURI. Miten ehdimme ja voimme, hyvät ystävät, ja saatuani ensin huoneesemme valoa.--Teitä onnettomia! paitasillaan juuri. DER GERBER: Alles, was wir können und vermögen, liebe Freunde, sobald wir Licht im Hause haben. — Ihr Unglücklichen! im bloßen Hemd. 06418
Bottom
06419
Top
JUHANI: Ei ryysyä päässä eikä kenkärajaa töppösissä. Katsokaas noita Sipillan-jalkoja, katsokaas. JUHANI: Keinen Fetzen auf dem Kopf und keinen Latschen an den Pfoten. Seht nur die Sibyllenfuße, seht nur. 06419
Bottom
06420
Top
NAHKAPEITTURI. Karvojahan tämä pöyhistää. Tules katsomaan, muija. DER GERBER: Da sträuben sich einem ja die Haare. Sieh nur, Alte. 06420
Bottom
06421
Top
TIMO: Katsokaas minunkin sääriäni. TIMO: Seht bloß meine Schienbeine. 06421
Bottom
06422
Top
JUHANI: Mitä ne ovat näiden rinnalla? Tuossa! Katsos, poika, paistikkaita. JUHANI: Was sind die gegen diese? Hier! Guckt mal, wie geröstete Rüben! 06422
Bottom
06423
Top
TIMO: Entä tuossa! TIMO: Und erst diese! 06423
Bottom
06424
Top
JUHANI: Mitä sinun koipes tässä ovat? JUHANI: Was sind deine Schenkel hiergegen? 06424
Bottom
06425
Top
TIMO: Ja minunko? Äläs mitään. Nähkääs nyt. Onkos tämä ihmisen-lihaa? TIMO: Meine? Einerlei. Guckt mal. Ist das Menschenfleisch? 06425
Bottom
06426
Top
NAHKAPEITTURI. Riennä, muija, katsomaan. DER GERBER: Schnell, Alte, sieh nur mal! 06426
Bottom
06427
Top
EMÄNTÄ. No hyvät ihmiset ja taivaan voimat! DIE FRAU: Du lieber Gott! Ach du meine Güte! 06427
Bottom
06428
Top
JUHANI: Niin, onkos tämä enään laitaa?--Tuomaankin silmät ovat kosteat. Älä itke, Tuomas.--Kun ma sanonkin: onkos tämä laitaa? JUHANI: Ja, ist so was menschenmöglich? — Auch Tuomas werden die Augen naß. Weine nicht, Tuomas. — Wie ich schon sagte: ist so was menschenmöglich! 06428
Bottom
06429
Top
TIMO: Näinhän täällä ihmisen vasikkaa lennätetään. TIMO: Ja, so muß das arme Menschenkalb hienieden fliegen lernen. 06429
Bottom
06430
Top
EMÄNTÄ. Kuinka ne nyt punoittaa ja hohtaa, punoittaa ja hohtaa! Hyvät ihmiset! DIE FRAU: Wie sie jetzt rot werden und glühen, rot werden und glühen! Ach du meine Güte! 06430
Bottom
06431
Top
TIMO: Kuin rauta ahjossa, varsinkin meltorauta. Hi, hi! TIMO: Wie das Eisen in der Esse, ganz wie Schmiedeeisen. Hihi! 06431
Bottom
06432
Top
EMÄNTÄ. Niin punaiset, niin punaiset! Herresta varjele! DIE FRAU: So rot, so rot! Herrjemine! 06432
Bottom
06433
Top
JUHANI: Ovatpa ne juuri »valanto-vasken kaltaiset», niinkuin seisoo raamatussa. Herra auttakoon meitä vaivaisia! JUHANI: Sie sind jetzt »gleichwie goldenes Erz, das im Ofen glüht«, wies in der Bibel heißt. Der Herr steh uns Armen bei! 06433
Bottom
06434
Top
EMÄNTÄ. Voi teitä lapsukaisia! DIE FRAU: Ihr armen Kinder! 06434
Bottom
06435
Top
LAURI: Tehkäät mitä pyysimme ja lupasitte. LAURI: Tut, was wir gebeten und ihr versprochen habt. 06435
Bottom
06436
Top
AAPO: Me rukoilemme: rientäkäät! Itse kyllä laitamme pystyvalkian, koska täällä nurkassa löytyy halkoja, uhkeita, tuohisia halkoja. AAPO: Wir flehen euch an: macht schnell! Wir stellen das Holz selber in den Ofen, hier im Winkel liegen ja Scheite, prachtvolle Birkenscheite mit Rinde. 06436
Bottom
06437
Top
JUHANI: Niinpä vanhassa Jukolassa, noiden tuttavien, nokisten ortten alla istumme taas, ja tässä viivymme aina Vappuun asti. Entinen tupa olkoon vielä tämän talven kortteerinamme. JUHANI: So sitzen wir also wieder im alten Jukola, unter den lieben rußigen Balken, und hier bleiben wir bis Walpurgi. Die alte Stube sei noch für diesen Winter unser Quartier. 06437
Bottom
06438
Top
TUOMAS: Mutta annappas kesän tulla. TUOMAS: Laß aber den Sommer kommen! 06438
Bottom
06439
Top
JUHANI: Annappas kesän tulla, ja pirtti, ensimmäistä uhkeampi, seisoo Impivaaran aholla taas. JUHANI: Laß den Sommer kommen, dann steht eine neue, eine stolzere Hütte als vorher auf der Impivaa-ra-Halde. 06439
Bottom
06440
Top
TUOMAS: Koska vaan lumi on mennyt, kaikuupa vieläkin kirvesten iskuista korvet ja vuoret ja Jukolan veljesten ei tarvitse enään kerjätä tuulenturvaa muilta. TUOMAS: Sowie der Schnee fort ist, sollen die Wälder und Berge von den Axtschlägen widerhallen, und dann brauchen die Jukolabrüder nicht mehr bei ändern um ein Obdach gegen die Winde zu betteln. 06440
Bottom
06441
Top
JUHANI: Potrasti sanottu. Tuomas, unohtakaamme se kirottu temppu, joka saattoi pirttimme tuleen, ja kuvailkaamme mielessämme uutta pirttiä, jonka kohotamme pystyyn taas. JUHANI: Trefflich gesagt, Tuomas, laß uns den verdammten Streich vergessen, durch den unsre Kate in Feuer aufgegangen ist. Wir wollen uns im Geist eine neue ausmalen, die wir dann in die Höhe richten. 06441
Bottom
06442
Top
TUOMAS: Tiedä, että jo lähteissämme peloittavalle retkelle povestani kaikki närä hälveni; ja tiedä, koska tiellä, juostessas mun jäljessäni, sinä puhaltelit niskaani kuin uiva orhi, niin leikkasipa tämä sydäntäni. TUOMAS: Du mußt wissen, schon beim Beginn der schrecklichen Reise war aller Groll aus meiner Brust verflogen. Und als du auf dem Weg hinter mir herliefst und mir wie ein schwimmender Hengst im Nacken schnobst, da schnitt es mir ins Herz. 06442
Bottom
06443
Top
JUHANI: Sentähden riemuitkaamme, että se retki on päätetty ja että seisomme lämpöisessä pirtissä taas.--Tuossahan tuodaan meille ruokaa ja juomaa ja tuossa kaksi valtaista lyhdettä kiiltäviä olkia. Kiittäkäämme Jumalaa, armaat veljet! JUHANI: Drum wollen wir uns freuen, daß die Reise abgetan ist und wir wieder in der warmen Stube stehen. — Da bringen sie uns ja Essen und Trinken, und da sind auch zwei mächtige Garben blinkendes Stroh. Laßt uns Gott danken, liebe Brüder! 06443
Bottom
06444
Top
Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkia, jonka herttaisessa hauteessa veljekset itsiänsä mieluisasti lämmittelivät. Siinä hetken seistyänsä, seitsemän miehen rivissä, siirtyivät he pöytään, nauttimaan lihaa, leipää, makkaroita ja lämmitettyä olutta, jonka kaiken heille nahkapeitturin emäntä, armoitteleva vaimo rakensi. Isäntä itse otti huolen Valkosta, talutti hänen talliin ja täytti soimen heinillä hänen eteensä. Viimein, seuraten miesten jälkiä, tulivat myös koirat synkeältä retkeltänsä, tulivat huohoittaen, liehakoiden, ja ilosta leimusivat heidän silmänsä. Suurella ilolla ottivat veljekset heitä vastaan: armoittelivat heitä, ravitsivat heitä ja hyväilivät heitä kaikin tavoin. Freudig flammte das Feuer der Birkenscheite, in dessen wonniger Hitze sich die Brüder nach Herzenslust wärmten. Nachdem sie, alle sieben in einer Reihe, einige Zeit dagestanden hatten, setzten sie sich an den Tisch und verzehrten das Fleisch, das Brot, die Würste und das warme Bier, das ihnen die Gerberin, die mitleidige Frau, hingestellt hatte. Der Gerber übernahm selber die Sorge für Valko, führte ihn in den Stall und füllte ihm die Krippe mit Heu. Endlich kamen auch die Hunde außer Atem und wedelnd auf den Spuren der Brüder von ihrer düstern Reise, und vor Freude leuchteten ihre Augen. Mit großem Jubel wurden sie von ihren Herren empfangen, bemitleidet, gefuttert und auf jede Weise liebkost. 06444
Bottom
06445
Top
Mutta, koska veljekset olivat atrioinneet, vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa, ja pian, käärittyinä unen hienoon huiviin, unohtivat he elon taistelon. Makeasti he makasivat, ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea, kunnes se riutui ja hiiltyi. Sulki silloin emäntä pellin, ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin; siitä kallistui vaimo itsekkin vuoteellensa taas, ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas. Nachdem die Brüder aber gespeist hatten, sanken sie auf ihre Strohlager und vergaßen bald, in das zarte Tuch des Schlafs gehüllt, den Kampf des Lebens. Köstlich ruhten sie, und lange noch wärmte sie das flammende Feuer, bis es schließlich erschlaffte und verkohlte. Da verschloß die Frau die Ofenklappe, und in die Stube strömte eine behagliche Wärme. Alsdann suchte auch die Wirtin selbst ihr Lager wieder auf, und wiederum herrschte friedliche Stille im Haus. Draußen aber fuhr der Frost krachend die Zäune entlang, der Nord wehte kräftig unter dem sternbesäten Himmel, von dem der bleiche Mond lächelnd herabschaute. 06445
Bottom

Luku 07 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
07001
Top
Keväällä varhain, jo ennen kurkien tuloa, heittivät veljekset Jukolan, pakenivat Impivaaran aholle taas ja rupesivat kohta kaikin voimin rakentamaan itsellensä uutta pirttiä. Pian lepäsi nurkkakivillä jykeviä hirsiä ja kerros liittyi kerrokseen. Silloin monena päivänä aamun koitteesta aina iltahämärään paukkuivat kirveet ja jumahteli raskas nuija. Siinä Juhani, Aapo, Tuomas ja Simeoni istuivat kukin nurkallansa, mutta muut palhoilivat ja kiirittelivät lonnoja myöden hirsiä ylös rakennolle. Hiki-päin, mutta hauskalla mielellä aina he puuhailivat, ja vakaasti kohosi huone ja ympäri tuoksusi pihkan raikas haju. Mutta menipä taasen päiviä, joina veljekset ei liikuttaneetkaan kirveitänsä, vaan, kuorsaten sikeässä unessa, viettivät vuorokautensa illasta iltaan ja vielä kolmanteenkin aamuun. Zu Anfang des Frühlings, schon vor Ankunft der Kraniche, verließen die Brüder Jukola, zogen wieder zur Impivaara-Halde und begannen sich sofort mit aller Kraft ein neues Haus zu bauen. Bald ruhten auf den Ecksteinen schwere Balken, und Schicht fügte sich auf Schicht. Da krachten an manchen Tagen die Beile vom Morgengrauen bis zur Abenddämmerung, da dröhnte der mächtige Holzhammer. Es standen dort Juhani, Aapo, Tuomas und Simeoni, ein jeder an seiner Ecke, die ändern aber behieben die Stämme und rollten sie auf schräggelegten Balken für den Bau hinauf. Mit nasser Stirn, aber mit frohem Mut, muhten sie sich unablässig. Sicher strebte das Haus empor, und ringsum stieg frischer Harzgeruch auf. Aber dann vergingen wieder Tage, an denen die Brüder ihr Beil vollständig ruhen ließen und in tiefem Schlaf schnarchend die Zeit von einem Abend zum nächsten und auch bis zum dritten Morgen verbrachten. 07001
Bottom
07002
Top
Kuitenkin, jo ennen laihopeltojen kellastumista kylässä, seisoi pirtti valmiina Impivaaran aholla; seisoi samassa paikassa, samassa muodossa ja tilassa kuin ensimmäinen; uhkeampana vielä se seisoi. Ja nytpä veljekset, koska luja pirttinsä oli valmis, taisivat päätyä täysin voimin pyyntöretkillensä taas. Sekä metsästykseen että kalastukseen Ilvesjärvelle varustelivat he itseänsä, läksivät aseinensa, pyydyksinensä matkaan, ja koiratkin seurasivat heitä tultaläikkyvillä silmillä. Väsymättä samoilivat he metsäisiä vuoria, soita ja maita ja viiltelivät kaikkialle järven heleää pintaa, kiehtoen itsellensä elaketta sekä hetkeksi että tulevaksi tuikeaksi talveksi. Ja silloin Ahtolan ja Tapion asujamista moni henkensä heitti. Jedoch noch bevor die Kornfelder im Dorf gelb wurden, stand die Kate fertig auf der Impivaara-Halde, stand am selben Fleck, in derselben Gestalt und Ausführung wie die erste; noch stolzer stand sie da. Und nun, wo das festgefügte Obdach fertig war, konnten die Brüder wieder mit voller Kraft das Weidwerk pflegen. Für die Jagd im Wald wie für das Fischen im Ilvessee rüsteten sie sich, zogen mit ihren Waffen und ihren Fanggeräten aus, und auch die Hunde folgten ihnen mit flammenden Augen. Unermüdlich durchstreiften sie, nach Lebensunterhalt für den Augenblick wie für den kommenden grimmen Winter suchend, die bewaldeten Berge, die Moore und das Gelände und durchschnitten nach allen Richtungen den klaren Spiegel des Sees. Und da ließ von den Bewohnern des Wassers und des Waldes mancher sein Leben. 07002
Bottom
07003
Top
Mutta mielinpä nyt kertoa vanhasta Taula-Matista, veljesten ainoasta ystävästä täällä metsissä.--Oli ukko, nimeltä Taula-Matti; asui tuuhealla, visaisella mäellä, yksin hän asui pienessä majassansa muutama tuhannen askelia Impivaaran vuoresta. Taulaa teki hän pehmeintä Hämeessä ja vallan vahvoja tuohikenkiä, ja tämä virkansa toi hänelle puuttumatta jokapäiväisen leipänsä. Nuorempana oli hän matkustanut Pohjanmaalla, jonne jalona kyytimiehenä seurasi entistä pitäjän provastia, joka oli muuttanut aina Lapinmaan rajoille. Siellä oli Taula-Matti viipynyt seuraavan kesän, pyynnellen karhuja, ahmoja ja kurkia Pohjolan äärettömillä rämeillä. Näiltä retkiltä oli hänellä kertomista paljon; ja muisto oli hänellä verrattoman tarkka; eipä hän unohtanut mitä hän kerran näki tai kuuli. Tarkka oli myös hänen havaintonsa ja silmänsä; pyörryttävien salojen halki hän vaelteli milloinkaan eksymättä. Ei löytynytkään paikkaa niin kaukaista, missä hän vaan kerran oli käynyt, jonka suuntaa ei hän luullut tietävänsä, erehtymättä hiuskarvan vertaa. Hän osoitti sen kohta peukalollansa; ja turhaan väittelivät vastaan, niin järkähtämättömänä piti hän tietoansa. Jos esimerkiksi häneltä kysyit: »missä on Vuokatti», vastasi hän kohta, puskien peukalollansa kohden taivaan reunaa: »tuolla; katso pitkin peukaloani; tuolla, vaikka ampuisit. Kuusamon kirkko on tuon pienen kuveron kohdalla, mutta siitä pieni kukon harppaus oikealle kulkee linja Vuokattiin». Samoin, jos kysyit häneltä: »missä on Porrassalmen tappeluskenttä», vastasi hän taasen viipymättä ja puskien peukalollaan kohden taivaan reunaa: »tuolla; katsos pitkin peukaloani; tuolla, vaikkas ampuisit». Niin oli ukko tarkka, ja tarkoin tunsi hän myös metsät monien peninkulmien avaralta majansa ympärillä. Moneen ristiin oli hän ne astellut, etsien milloin kääpiä, milloin kenkätuohia ja milloin käyskellen pauloillansa. Tapahtui myös joskus, että hän, näin ympäri kuljeksien, poikkesi Impivaaran pirttiin tervehtimään veljeksiä. Ja silloin oli veljeksillä hauska hetki: suut selällään he kuultelivat ukon kertomuksia, suut selällään ja korvat pystyssä kuin nahkasiiven korvat.--Kerranpa taasen eräänä elokuun iltana istuu hän veljesten luona, haastellen metsäretkistänsä pohjoisilla mailla. Ich möchte aber jetzt vom alten Zunder-Matti, dem einzigen Freund der Brüder hier in den Wäldern, erzählen. — Es war ein alter Mann namens Zunder-Matti; der wohnte auf einem dicht mit Maserbirken bewachsenen Hügel. Ganz allein wohnte er in seiner kleinen Kate, einige tausend Schritt vom Impivaara entfernt. Er machte den weichsten Zunder in der Landschaft Häme und sehr haltbare Schuhe aus Birkenrinde, und dieses Gewerbe brachte ihm ohne Not das tägliche Brot ein. In seinen jüngeren Jahren war er weit im Norden des Landes herumgekommen, wohin er als braver Fuhrknecht dem Propst seines Kirchspiels gefolgt war, als dieser an die Grenze von Lappland versetzt wurde. Da war Zunder-Matti den nächsten Sommer geblieben und hatte auf den endlosen Mooren der nördlichen Gegend Bären, Vielfraße und Kraniche gejagt. Von diesen Zügen wußte er viel zu erzählen; und sein Gedächtnis war unvergleichlich scharf, und nie vergaß er, was er einmal gesehen und gehört hatte. Scharf war auch seine Beobachtung und sein Auge. In den unermeßlichen Odwäldern wanderte er, ohne sich je zu verirren. Auch gab es keinen noch so fernen Platz, an dem er einmal gewesen war, ohne daß er dessen Lage im Gedächtnis zu haben glaubte, auch nicht um Haaresbreite fehlgreifend. Er zeigte sofort mit dem Daumen hin; und Widerspruch war umsonst, so felsenfest baute er auf sein Wissen. Fragte man ihn zum Beispiel: »Wo liegt der Vuokatti?«, so antwortete er sofort, indem er mit dem Daumen nach dem Horizont stieß: »Dort, schau nur meinem Daumen entlang; dort liegt er, kannst’n aufs Korn nehmen. Das Kirchdorf Kuusamo liegt in der Richtung der Vertiefung dort, aber nur einen Katzensprung von da nach rechts läuft die Linie nach dem Vuokatti.« Wenn man ihn fragte: »Wo liegt das Schlachtfeld von Porrassalmi?«, so entgegnete er ebenso ohne Zaudern und indem er mit dem Daumen nach dem Horizont stieß: »Dort, schau nur meinem Daumen entlang; dort kannst’s aufs Korn nehmen.« So genau war der Alte, und genau kannte er auch die Wälder viele Meilen um seine Hütte. Kreuz und quer hatte er sie durchwandert, wenn er Baumschwamm oder Birkenrinde suchte oder nach seinen Fangschlingen sah. Es geschah auch bisweilen, daß er auf seinen Streifzügen nach der Kate am Impivaara abbog, um die Brüder zu besuchen. Und das waren für sie gemütliche Stunden: mit weit geöffnetem Mund lauschten sie seinen Erzählungen, mit weit geöffnetem Mund und mit gespitzten Ohren wie die Fledermäuse. — Einmal an einem Augustabend sitzt er bei den Brüdern und redet von seinen Waldfahrten im hohen Norden. 07003
Bottom
07004
Top
JUHANI: Vai niin. Mutta kuinkas sitten? JUHANI: Ach so. Aber wie gings dann weiter? 07004
Bottom
07005
Top
TAULA-MATTI. Niin, kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle, heiluvaan suohon, ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan. Löydettiin monta lämpöistä kurjenpesää, ammuttiin monta kirkuvaa kurkea, pullistettiin pussimme munilla ja höyhenillä, ja kurjet viskasi mies aika rykelmänä olallensa. Ja sitten me ryypättiin.--Siitä lähdettiin liesuun taas, koirat ja kurjet niskassa, yli helluvan ja hyllyvän, porisevan ja pirisevän rämeen; ja usein oli uros menemäisillänsä kuun kullan päiviksi ijankaikkiseen syvyyteen, niskassa mariseva koira. Mutta tultiinpas kuitenkin mäikyvälle mäelle taas, navealle taipalelle, vaikka märkinä kuin uitetut hiiret. Siihen rakennettiin yöleiri, tehtiin heiluva tuli ja riisuttiin päältä lotisevat nutut. Eikä siinä muuta kuin tempasit tuppeen vaan sekä housut että paidan, tuppeen kuin ankerjaannahan. Höyrysivät pian vaatteet oksilla, kihisivät kurjen-munat mujussa ja me itse nyt kääntelimme ja vääntelimme tuossa tulosen herttaisessa hauteessa, ilki-alastomina kuin öiset kyöpelit. Ja sitten me ryypättiin.--Mutta mitenkäspä luonnistui aika? kuinkaspa kului meiltä toukoyö? Ainahan tuossa koirat kiertelivät noita kosteita sieraimiansa ja mulkoilivat ylös puitten latvoihin. Lopultahan mekin rupesimme tirkistelemään ylöspäin, ja mitäpäs näimme siellä? MATTI: Ja, wie gings dann? Wir kamen da zu einer grausam großen Lichtung, auf ein wankendes Moor, und glitten mit unsern Schneeschuhen über das glucksende Grab. Wir fanden viele warme Kranichnester, schossen kreischende Kraniche, stopften unsre Säcke voll Eier und Federn, und die Kraniche warf sich ein Mann in einem Pack über die Schulter. Und dann hoben wir einen. — Dann stapften wir weiter, die Hunde hinter uns und die Kraniche auf dem Buckel, über den schaukelnden und schwabbelnden, rauschenden und rieselnden Morast; und oft wars nahe daran, daß einer mit seinem knurrenden Hund hinter sich für Zeit und Ewigkeit in die bodenlose Tiefe versank. Wir kamen aber doch wieder, wenn auch naß wie untergetauchte Ratten, auf den hallenden Hügel, auf sichern Grund. Da bauten wir uns ein Nachtlager, machten ein flackerndes Feuer an und zogen die platschnassen Röcke aus. Und was konnte man da andres tun als Hosen und Hemden umzukrempeln, in einem hin abzustreifen wie eine Aalhaut. Bald dampften auf den Zweigen die Kleider, siedeten die Kranicheier in der Asche, und wir selber drehten und reckten uns, splitternackt wie nächtliche Waldschrate, dort in der herrlichen Wärme des Feuerchens. Und dann hoben wir einen. — Aber wie gings mit der Zeit? Wie verfloß uns die Frühlingsnacht? Immer schubberten ja die Hunde mit ihren feuchten Nasen und schielten in die Wipfel der Bäume. Schließlich guckten wir auch hinauf, und was sahen wir da? 07005
Bottom
07006
Top
JUHANI: Sanokaas. Kaiketi pienen kyynysilmän karhunpoikasen. JUHANI: Sagts nur. Wohl ein blinzelndes Bärchen. 07006
Bottom
07007
Top
TIMO: Tai itse Körrin ja Kyöpelin, arvaan minä. TIMO: Oder gar ein Gespenst. 07007
Bottom
07008
Top
TAULA-MATTI. Ei niin eikä näin, vaan istui siellä tumpuri ahma-vetkale kuivan, partaisen männyn haarikossa. Heiskanen ampui, mutta turhaan; Pikku-Jussi ampui, mutta turhaan; livautinpa lopulta minäkin, mutta melkein samalla autuudella. Heilahti ahma vaan kerran ja ärähti oikein äkeästi, mutta istui koreasti oksalla jäljellä. Silloin huusi Heiskanen: »noidanjuonia, noidanjuonia!» otti taskustansa kuolleenhampaan, puri siihen muutaman kerran ja sylki luotiin, jonka hän kiersi uudestaan pyssyynsä. Sitten soikotteli hän hetken kädellänsä ilmassa ja, väännellen silmiänsä peloittavasti, lausui, peevelin poika, pari kolme eriskummallista, hirveätä sanaa, ampui, ja alaspa mötkähti männystä ahma. Mutta kaukana kuolemasta oli vielä peijakas, ja nousipa leikki taas. Me itsehän, ihan alastomina kuin oltiin, emme taitaneet astua juuri liki tuota häijyläistä; eivätkä mielineet lähestyä häntä koiratkaan, vaan tuossa he nilkuttelivat ja nalkuttelivat syllän päästä, koska ahma pyrskäytteli, pyrskäytteli heitä moristen pensastosta vastaan. Noitavoimat, näettekös, vaikuttivat vieläkin. Mutta rupesi Heiskanen taasen latomaan suustansa kauheita sanoja, soikotellen kättänsä ja väännellen silmiänsä hirveästi. Ja kas kun nyt koira oikein karkasi kiinni tuohon punakitaiseen vekamaan karkasi kipenöitsevänä rakettina vaan, niin tulipas siitä pöllytys. No herran poika kun se koira nyt pani sen ahma-rukan noin, noin, noin vaan! Etpä, peijakas vie, ole nähnyt sellaista löylyä ja kuranssia vielä, et totisesti. MATTI: Weder das eine noch das andere, sondern da saß im Geäst einer trocknen, bärtigen Kiefer so ein schwarzbrauner Faulpelz von Vielfraß. Heiskanen schoß: vorbei; Klein-Jussi schoß: vorbei; schließlich platzte auch ich los: fast dasselbe Pech. Der Vielfraß wackelte nur mal und fauchte uns giftig an, blieb aber hübsch auf seinem Ast sitzen. Da rief Heiskanen: »Zauberspuk, Zauberspuk«, nahm einen Totenzahn aus der Tasche, biß ein paarmal drauf und spie auf die Kugel, die er von neuem in die Flinte schob. Dann fuchtelte er eine Weile mit der Hand in der Luft herum und sprach, die Augen gräßlich verdrehend — dann sprach der Satanskerl zwei, drei wunderliche, furchtbare Worte, schoß, und aus der Kiefer plumpste der Vielfraß. Aber weit vom Krepieren war der Teufel noch, und es begann ein neuer Spaß. Wir selbst konnten, ganz nackt wie wir waren, nicht richtig an das Scheusal heran; und die Hunde hatten auch keine Lust, sich ihm zu nähern, sondern drucksten und mucksten einen Klafter von ihm herum, da er sie knurrend anprustete, aus dem Gebüsch heraus anprustete. Die Zauberkräfte wirkten nämlich immer noch. Aber Heiskanen fing wieder an entsetzliche Worte auszustoßen, fuchtelte mit der Hand und drehte gräßlich die Augen. Und da, wie sich ein Hund auf den rotschlündigen Schelm stürzte, auf ihn stürzte wie eine funkensprühende Rakete, da gabs eine Balgerei! Ei herrje, wie der Hund jetzt den armen Vielfraß zurichtete. So, so, immer so! Hol mich der Henker, solch ein Zausen und Zotteln habt ihr euer Lebtag nicht gesehen. 07008
Bottom
07009
Top
JUHANI: Tulimmaista tuhannen! JUHANI: Donner und Doria! 07009
Bottom
07010
Top
TIMO: Siinä olis ollut lysti! TIMO: Da möcht ich dabei gewesen sein! 07010
Bottom
07011
Top
TAULA-MATTI. Olipa se hauskaa ja lystillistä leikkiä, oli mar'! MATTI: Das war ein hübscher und lustiger Spaß, jawohl! 07011
Bottom
07012
Top
TIMO: Ja sitten pistitte ahman pussiinne? TIMO: Und dann stecktet Ihr den Vielfraß in den Sack? 07012
Bottom
07013
Top
TAULA-MATTI. Olihan tuo pulskeakin pussiin pistettävä jalli; lihava köntti. Niin; ja sitten me ryypättiin.--Sitten pu'imme nutut päällemme taas, kruutikuivana, ja pantiinpas koreasti ma'ata tuohon heiluvan tulen hauteesen. Mutta vähänpä siinä unta uneksuttiin, koska noidannuolia kuin tulisia kärmeitä lenteli lakkaamatta ristiin, rastiin ilmassa huimaavan päämme yli. Useinpa kyllä putkahteli Heiskanen ylös, huutain korkealla äänellä: »sammu, noidannuoli, sammu, noidannuoli!» ja kohahtaen raukeni heistä moni mikä metsään, mikä harmaasen suohon, mutta useampi vielä mennä pyhkäsi pitkin sileätä tietänsä, huolimatta hänen huudostansa. Kerranpa kuului, viiltäen pohjosesta etelään, riivatun äkeä ja vinha puhina, jota seurasi vielä pientä vilinätä kauan. Mikähän pokko siitä vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta, joka hetken päästä minulle morahtaen vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi».--Kului taasen tunti, kului kaksi, ja tulta iski liepeä, sumuinen ilma. Mutta idästä suon partaalta kuului äkisti ääni kuin sammaleisten kuusten kohaus, ja vastasi nyt suon läntiseltä rannalta pian taasen toinen ääni, mutta hieno niinkuin kahaus pienestä koivistosta. Mikä kohaus se siellä, ja mikä kahaus tämä täällä? kysyin minä taasen, ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan kuusiston toatto tyttönsä kanssa».--Mutta meni vihdoin yö ja koitti kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. Kas kun nyt juuri metsän rannalla näimme hallavan, sen peevelinmoisen suden, mutta hän pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä. Näkyi viimein enään vasempi takajalkansa, minä ojensin pyssyni ja ammuin tassun poikki, poikki niinkuin rouskun, mutta pelastipa hän nahkansa kuitenkin. Poikki ammuin äijä-paran töppösen. MATTI: Hehe, das war freilich ein netter Happen für den Sack, ein fetter Brocken. Ja; und dann hoben wir einen. — Dann zogen wir unsere Röcke pulvertrok-ken wieder an und legten uns neben dem flackernden Feuer aufs Ohr. Aber aus dem Schlafen sollte nicht viel werden, denn wie feurige Schlangen flogen in einem fort Zauberpfeile kreuz und quer über unsern schwindelnden Köpfen durch die Luft. Oft fuhr zwar Heiskanen in die Höhe und rief mit lauter Stimme: »Erlisch, Zauberpfeil, erlisch, Zauperpfeil!« und sausend sank manch einer nieder, bald in den Wald, bald in das graue Moor; mehr aber strichen ihren glatten Weg dahin, ohne sich um sein Rufen zu kümmern. Einmal ertönte von Norden nach Süden schneidend ein verwünschtes jähes und scharfes Pusten, dem ein langes kleines Zischen nachfolgte. Was für ein Musjö ist denn da vorbeigeflitzt? fragte ich Heiskanen, der mir nach einer Weile brummend antwortete: »Da ging ja der Böse selber vorbei.« — Wieder verging eine Stunde und eine zweite, und immerfort blitzte es in der weichen, nebligen Luft. Aber aus dem Osten, vom Rand des Moores kam plötzlich eine Stimme wie das Brausen bemooster Tannen, und nun antwortete bald vom westlichen Rand eine andre Stimme, aber fein wie das Sausen in einem kleinen Birkenwald. Was bedeutet denn das Brausen dort und was das Sausen hier? fragte ich wieder, und endlich antwortete Heiskanen brummend: »Vadder Riesengeist selber rauscht durch die Luft.« — Schließlich aber verging die Nacht, und der Morgen graute, und wir machten uns wieder auf die Beine. Da sahen wir gerade am Waldrand einen aschgrauen, teufelsmäßigen Wolf, doch er riß vor uns aus wie ein Erbsenreuter im Wirbelwind. Zuletzt war nur noch sein linkes Hinterbein zu sehen; ich schlug an und schoß ihm die Tatze durch, durch wie Knorpel, aber trotzdem brachte er seine Haut in Sicherheit. Nur das Pfötchen hatte ich dem armen Kerl kaputt geschossen. 07013
Bottom
07014
Top
TIMO: Voi peijakas! Kääppä poikki kuin jääpuikko, ja makasi edessänne maassa kuin pöydällä laskiais-sorkka? TIMO: Donnerwetter! Die Pfote kaputt wie einen Eiszapfen, und da lag er wohl vor Euch wie eine Fastnachtshachse? 07014
Bottom
07015
Top
TAULA-MATTI. Ei sentähden juuri niin. MATTI: Hehe, doch nicht so ganz. 07015
Bottom
07016
Top
TUOMAS: Mutta mistä huomasitte käpälän katkenneeksi? TUOMAS: Woher wußtet Ihr denn aber, daß Ihr ihm die Pfote zerschossen hattet? 07016
Bottom
07017
Top
TAULA-MATTI. Juoksimmehan hänen jäljessään huikean matkan ja näimme usein kuinka, susi-pojan astellessa, laahaava, letkuva tallukkansa oli tehnyt tuommoisia kymmen-numeroja santaan. MATTI: Wir liefen ja eine tüchtige Strecke hinter ihm her und sahen oft, wie das Wölfehen mit seinem schleifenden, schlotternden Füßen so was wie Zehnen in den Sand gedrückt hatte. 07017
Bottom
07018
Top
TIMO: No vie sinun perhana! Kymmenen-numeroja santaan? Hi, hi, hi! TIMO: Na, hols der Teufel! Zehnen in den Sand? Hihihi! 07018
Bottom
07019
Top
TAULA-MATTI. Selviä kymmenen-numeroja. MATTI: Deutliche Zehnen. 07019
Bottom
07020
Top
JUHANI: Susi oli päivissä. JUHANI: Der Wolf war schlimm dran. 07020
Bottom
07021
Top
TAULA-MATTI. Susi oli päivissä, jos miehetkin. Mutta koirat peijakkaat eivät siirtyneet syltääkään kintuistamme, vaan astelivat alakuloisina, hännät lyyhyssä, ne ennen aina urheat koirat. MATTI: Hehe, der Wolf war schlimm dran und die Männer auch. Aber die verflixten Hunde wichen uns nicht einen Klafter von den Fersen, sondern schlichen geduckt und mit hängenden Schwänzen dahin, diese vorher so wackren Hunde. 07021
Bottom
07022
Top
AAPO: Mikä oli masentanut heidän intonsa? AAPO: Was war denn denen in die Quere gekommen? 07022
Bottom
07023
Top
TAULA-MATTI. Noitakeinot, hurmaavat lumouskaasut, joista ilma oli täys kuin kruutisavusta sodan ilma. Tosin koetti Heiskanen parastansa, manasi ja sadatteli, soikotellen kättänsä, mutta turhaan perin. Ja Pikku-Jussi veitikka, hän juosta tapsutteli kuin keri, tömitellen maata, hikoen kovin. Sillä eihän ollut pojalla koipea kun kaikkein korkeintaan kolme korttelia; mutta olipa hänellä oikein saukon selkä, pitkä ja sitkeä. Sitkeä oli koko mieskin, riivatun sitkeä ja kiinteä kuin saukko itse. Kauan hän pöllytteli sutta perään, joka ontuen tallusteli edellä; mutta eipä lopultakaan auttanut, vaan täytyi hänen heittää Häntä-Heikki metsien haltuun. Niin; ja sitten me ryypättiin. Ja koska tämä oli tehty, käytiinpäs astelemaan kotiapäin taas, kantain runsasta saalistamme. Niin asteltiin, pussit kainalossa, pusseissa munat ja höyhenet ja yhtä ja toista pienempää metsäviljaa; sukset ja kurjet selässä, pyssyt kourassa; ja vuoroitellen lönkytteli kunkin olalla karvainen ahma. Niin kuljettiin. Mutta lentelipä pilvien rajalla pieni, mököttelevä taivaanvuohi; minä ammuin sen ja pistin pussiini. Siitä käytyämme hetken, näinpä männyn latvassa siipioravan, litteän ja suurisilmäisen, minä ammuin sen ja pistin pussiini. MATTI: Das waren die Zauberkünste, die betäubenden Hexendämpfe, von denen die Luft voll war wie die Kriegsluft von Pulverqualm. Zwar versuchte Heiskanen alles, beschwor und verfluchte sie und fuchtelte mit der Hand, aber ganz umsonst. Und Klein-Jussi, der Schlingel, trippelte daher wie ein Zwerg, tappelte seines Wegs und schwitzte sehr. Denn Beine hatte ja das Männchen nur drei Viertelellen; aber einen langen, zähen Otterrücken hatte er. Zäh war der ganze Kerl, verdammt zäh und stramm wie ein Otter. Lange stöberte er hinter dem Wolf her, der hinkend vorantrabte. Aber am Ende half nichts mehr, da mußten wir den Isegrim den Wäldern überlassen. Ja; und dann hoben wir einen. Und als das getan war, wanderten wir mit unsrer reichen Beute heimwärts. So wanderten wir mit den Säcken unterm Arm, in den Säcken die Eier und Federn und ein, zwei Stück kleineres Wildbret, mit den Schneeschuhen und Kranichen auf dem Rücken, den Flinten in der Faust. Und abwechselnd baumelte einem der haarige Vielfraß über der Schulter. So zogen wir vorwärts. Einmal flog eine kleine meckernde Schnepfe am Wolkenrand hin; ich schoß sie und steckte sie in meinen Sack. 07023
Bottom
07024
Top
Tultiin lopulta väljille, korkeille ahoille ja näkyi kerran vielä tuolla etelässä Turkkilan talo, josta oli lähdetty tuimalle retkelle. Tultiin veriseen paikkaan, jonka Turkkilan isäntä jo pyyntiin mennessämme oli osoittanut meille ja jossa karhu kaksi päivää sitten oli tappanut uhkean orhin. Siinä katseltiin hetki kontion tahrattua pöytää, ja huomasinpa kohta, että hän nykyään, kaiketi menneenä iltana, oli auringon laskiessa käynyt nauttimassa tähteitä paististansa. Arvelinpa nyt hänen palaavan samaan paikkaan taasen tämänkin päivän sammuessa, ja sentähden päätin jäädä häntä vartomaan; mutta edelle, Turkkilaan läksivät muut iloista ehtoollista rakentamaan. Siinäpä seisoin nyt ja tuumiskelin, tuumiskelin ja pitelin päätäni kuinka tuota vierastani vuottaisin lakealla aholla, jossa, kiivetäkses ylös, ei seisnyt yhtään ainoata puuta. Mutta »sukkela vikkelän voittaa», keksinpä keinon viimein, oivallisen oikein moisen koneen. Näinpä siinä lähellä tervaskannon, mustan ja julman suuren, jonka juuret keväitten kirret oli kohottaneet ylös, ainakin kyynärän korkealle. Siitähän naputin kirveelläni poikki sen keskimmäisen juuren, joka tunkee oikeasti alas, kiskoin ulos ja avarsin kuoppaa vielä hieman. Sinne nyt matelin sisään, pistin kiväärini kidan ulos verikenttää kohden ja rupesin koreassa suojassa odottamaan ohtopoikaa, päälläni ankara linna. Hän tuli, läheni kontien arolta, iski hampaansa orhin revittyyn lapaan, ja päätinpä nyt varoten antaa hänelle lyijyä otsaan. Mutta peeveli kuitenkin! kilkahtipa silloin perin pikkuruisen tuo messinkiviilu pyssyni perässä vasten takkini tinanappia, ja kilahduksen kuuli paikalla kontion tarkka korva. Villittynä karkasi hän kohden, mutta paukahtipa häntä vastaan. Siitä kuitenkaan huolimatta, juoksi hän vaan päin, kirkuen peloittavalla äänellä. Kuuluipa nyt jytinätä pääni päällä: juuret ryskysi ja maa remahteli, koska monisarvinen kanto nostettiin päältäni pois. Ja minä poika-parka ajattelin jo tulleeksi tuhoni päivän ja varroinpa vaan, pyssy kourassa, koska tuikahtaisi esiin hirmun avattu kita. Mutta äkkiinpä nyt lakkasi telme, ja kaikki oli hiljaa, äänettä kuin haudassa, ja eipä, niinkuin odotin, tullutkaan tuosta iskettäväksi yhteen. Varroinpas hetken vielä, mutta katsoa kurkkasinhan lopulta pystyssä töröittävien juurien välistä toiselle puolelle, ja siellähän makasi ihan hengettömänä karhu, kaadettu kanto sylissä, ja vuodattaen uhkeasta rinnastaan vertansa multaan. Mutta heleijaa! ajattelin minä, seistessäni vapaana poikana taasen, vapaan taivaan alla. Olihan tervaskanto vallan sukkelasti siirtynyt päältäni pois. Als es dann weiterging, sah ich im Wipfel einer Kiefer ein Flughörnchen, platt und mit großen Augen; ich schoß es und steckte es in meinen Sack. Wir kamen schließlich auf weite, hochliegende Lichtungen, und dann wurde im Süden noch einmal der Hof Turkkila sichtbar, von dem unsre mühsame Wanderung aus-gegangen war. Wir stießen auf eine blutige Stelle, die uns der Turkkilabauer schon beim Aufbruch gezeigt und wo vor zwei Tagen ein Bär einen stolzen Hengst zerrissen hatte. Da beschauten wir uns eine Weile Meister Petzens besudelten Tisch, und ich merkte gleich, daß er kurz vorher, wohl am vergangenen Abend, beim Sonnenuntergang hier gewesen war und von den Resten seines Bratens gefressen hatte. Ich dachte mir nun, daß er auch am Abend dieses Tages wiederkommen könnte, und beschloß darum, ihn zu erwarten. Die ändern aber gingen voraus nach Turkkila, um ein fröhliches Abendessen zu bereiten. Da stand ich nun und überlegte hin und her und ließ mirs im Kopf herumgehen, wie ich meinem Gast auf der glatten Lichtung auflauern könnte. Da war nämlich kein einziger Baum, auf den ich hätte klettern können. Aber »der Schlaue besiegt den Flinken«, ich entdeckte schließlich ein Mittel, eine großartige, grausam feine Maschine. Ich sah da in der Nähe einen Kienstubben, schwarz und entsetzlich groß, dessen Wurzeln der Bodenfrost der vergangenen Frühjahre wenigstens eine Elle hoch hervorgetrieben hatte. Davon hackte ich die mittlere Wurzel, die geradeaus in die Erde hinuntergeht, mit einem Beil durch, riß sie heraus und machte die Höhlung noch ein klein bißchen weiter. Dahinein kroch ich nun, streckte den Schlund meines Feuerrohrs nach dem Blutacker hinaus und begann mit der festen Burg über mir in hübscher Deckung den Meister Petz zu erwarten. Er kam, näherte sich auf allen vieren von einer Senke her, schlug die Zähne in den zerfetzten Bug des Hengstes, und da beschloß ich, ihm vorsichtig das Blei vor die Stirn zu jagen. Aber Teufel noch mal: da tickte die Messingscheibe unten an meiner Flinte ganz leise an einen Zinnknopf meines R.ockes, und das hatte das scharfe Ohr des Unholds sofort gehört. Wie wild stürzte er herbei, aber da krachte ihm auch schon ein Schuß entgegen. Ohne jedoch darauf zu achten, rannte er entsetzlich brüllend auf mich zu. Jetzt gabs ein Gepolter über meinem Kopfe: die Wurzeln krachten und die Erde erdröhnte, als der vielgehörnte Stubben über mir weggehoben wurde. Und ich armer Kerl dachte schon, es ginge mir ans Leben, und wartete mit meiner Flinte in der Hand bloß darauf, daß der geöffnete Rachen des Ungetüms .hervorblitzte. Aber plötzlich verstummte der Lärm, und alles war ruhig, still wie im Grabe, und nichts kam, wie ich erwartet hatte, über mich her. Ich geduldete mich noch eine Weile; aber schließlich spähte ich zwischen den starrenden Wurzeln hindurch nach der ändern Seite, und da lag der Bär ganz ohne Leben mit dem umgestürzten Stubben im Arm und ließ sein Blut aus der stolzen Brust auf die Erde fließen. Juchheissassa! dachte ich bei mir, als ich wieder frank und frei unterm Himmelszelt stand. Der Kienstubben war ja hübsch fein über mir weggerutscht. 07024
Bottom
07025
Top
JUHANI: »Helvetti, sanoi Heskuun-Jaakko!» JUHANI: »Himmel und Hölle!« sagte Heskus-Jaakko. 07025
Bottom
07026
Top
TIMO: Vie sinun seitsemän seppää! TIMO: Daß dich sieben Schusterbuben ...! 07026
Bottom
07027
Top
JUHANI: Sukkelin tempaus maan piirin päällä! JUHANI: Der pfiffigste Streich im ganzen Erdkreis! 07027
Bottom
07028
Top
TUOMAS: Urhea tempaus, miehukas tempaus sekä kontion että teidän! TUOMAS: Ein kecker Streich, ein Männerstreich sowohl vom Meister Petz wie von Euch! 07028
Bottom
07029
Top
JUHANI: Oi sinä musta sonni! JUHANI: Oh, du schwarzer Stier! 07029
Bottom
07030
Top
TIMO: Perhana! Enhän taida enään muuta sanoa. Mutta kuinkas sitten? TIMO: Teufel! mehr kann ich nicht sagen. Aber wie gings denn weiter? 07030
Bottom
07031
Top
TAULA-MATTI. Niin, arvaathan kuinka sitten kävi, arvaathan että paukaus kuului Turkkilaan kuin ammeen pohjasta ja saattoi pian miestä niinkuin sääkseä aholle. Ja nousi nyt remua ja meteliä, koska taipuvassa, keikkuvassa salossa kannettiin kontiota taloon. Olipa siinä aika taatto: riippuen kiikissä, pimitti hän koko Turkkilan tuvan kuin taivaalla sakea ukkospilvi.--Siinä oli sen päivän puuhat, sen päivän ja retken. Ja sitten me ryypättiin. MATTI: Ja, du kannst dir wohl denken, wies weiter-ging. Du kannst dir denken, daß man den Knall wie aus nem Kochkessel in Turkkila gehört hatte und daß die Männer bald wie ein Mückenschwarm nach der Lichtung kamen. Da erhob sich ein Lärm und Rumoren, als wir den Bären an einer ranken, wippenden Stange zum Hof trugen! Es war aber auch ein tüchtiger Bursche: als er in der Schwebe dahing, verdunkelte er die ganze Stube von Turkkila wie eine dicke Gewitterwolke den Himmel. — Das waren die Mühen dieses Tages, dieses Tages und dieser Jagd. Und dann hoben wir einen. 07031
Bottom
07032
Top
JUHANI: Ja vietitte iloisia peijaisia. JUHANI: Und ihr feiertet einen fröhlichen Bärenschmaus. 07032
Bottom
07033
Top
TAULA-MATTI. Ne Turkkilassa aljettiin ja pappilassa päätettiin, päätettiin liemisillä naamoilla ja laimeilla silmillä. Niin oli, ja ne päivät ovat olleet ja menneet. Mutta mieluisasti muistelee ukko retkiä miehuutensa parhaista päivistä ja mieluisasti niitä kertoilee. MATTI: Der begann in Turkkila und endete im Pfarr-hof, endete mit suppigen Gesichtern und matten Augen. So wars, und die Tage sind gewesen und kommen nicht wieder. Aber ein Greis gedenkt gern der Wanderungen in den besten Tagen seiner Männerjahre und erzählt gern davon. 07033
Bottom
07034
Top
AAPO: Ja mieluisasti kuultelemme me. AAPO: Und gern hören wir zu. 07034
Bottom
07035
Top
JUHANI: Kertokaat niin aina aamuun asti, ja me emme muistakkaan että unta on maailmassa. JUHANI: Erzählt so weiter bis zum Morgen, und wir wissen nicht mehr, daß es Schlaf in der Welt gibt. 07035
Bottom
07036
Top
TAULA-MATTI. Onpa jo aika lähteä kömppeilemään kölsäänsä taas; on aika, on. Jumalan haltuun, veljet! MATTI: Nun ists aber Zeit, daß man nach seinem Kabuff humpelt; ’s ist Zeit, ja. Gott befohlen, ihr Bruder! 07036
Bottom
07037
Top
JUHANI: Herran huomaan, kunnioitettava Matti. JUHANI: Der Herr behüte Euch, geehrter Matti. 07037
Bottom
07038
Top
AAPO: Voikaat hyvin, ja tervetuloa pirttiimme aina! AAPO: Gehabt Euch wohl und laßt Euch bald wieder bei uns sehen. 07038
Bottom
07039
Top
Läksi Matti, kirves olalla, käymään kohden pientä mökkiänsä visaisella, tuuhealla mäellä, kaukana kylästä. Mutta yön lepoon läksivät veljekset, sillä johan pimeys voitti, ja illan himmenevä valo kajasti vaisusti heidän pirttinsä ahtaista akkuna-reijistä. Mutta kauanpa aatokset parveilivat tulisina heidän aivoissansa, poistaen virvoittavan unen. He muistelivat Taula-Matin kertomuksia Pohjan erämaista, lumotusta ilmasta siellä ja noidannuolista, jotka sihisten sinkoilivat ristiin, rastiin halki tumman yön. Niinkuin siellä nuolet säkenöitsivät ja pyssyt leimahteli, niin leimahteli heidän povensa kummallisesta halusta ja innosta. Enimminkin kaikista kannatti heidän kimmaansa kurki, tuo viisaasti, närkisti katseleva lintu, jonka jylhä kirkkuna kajahtelee ympäri Pohjan rämeitä; ja heidän aatostansa vastaan hohti höyhenellisten pesien herttainen lämmin, hohti kiiltävin munineen juovuke-pensasten helmoista. Siellä pitkäkaulaisia pyytää ja heidän pesiänsä riistellä, se nyt oli veljesten himona. Voimallisesti heidän mieltänsä viehätti Pohjolan soitten juhlallinen synkeys. Mit dem Beil auf der Schulter wanderte Matti zu seiner kleinen Kate auf dem dicht mit Maserbirken bewachsenen Hügel fern vom Dorf. Die Brüder aber gingen zur Ruhe; denn schon siegte ja das Dunkel, und das trübe Licht des Abends schien wehmütig durch die schmalen Fensterlöcher ihrer Hütte. Lange jedoch drängten sich die Gedanken in ihrem Hirn und wehrten den erquickenden Schlummer. Sie dachten an Zunder-Mattis Erzählungen von den Einöden des Nordens, von der verhexten Luft dort und den Zauberpfeilen, die zischend kreuz und quer durch die finstere Nacht sausten. Wie dort die Pfeile sprühten und die Flinten blitzten, so blitzte es in ihrer Brust von seltsamer Lust und Leidenschaft. Am meisten nährte ihren Eifer der Kranich, jener klug und scharf dreinschauende Vogel, von dessen wildem Kreischen die Moore des Nordens widerhallen. Und dann lächelte ihnen der Gedanke an die köstliche Wärme der Federnester, lächelte ihnen mit den schimmernden Eiern aus dem Schoß der Rauschbeer-büsche entgegen. Dort die Langhälse zu fangen und ihre Nester zu plündern, war nun die Schwärmerei der Bruder. Mächtig lockte sie das feierliche Dunkel der Moore im Norden. 07039
Bottom
07040
Top
Mutta kau'emmin kaikista valvoi vuoteellansa Juhani. Hän tuumiskeli millä keinolla näillä kotopitäjän mailla saataisiin matkaan pyynti, joka vetäisi vertaa tuolle äsken kerrotulle Pimentolan soilla. Hän muisteli Kourusuota, jossa tosin ei löytynyt kurkia, mutta laikkokylkisiä sorsia viljavalta. Ja koska Pohjan-miesten välimaiset ryyppäykset kiemailivat hänen mieltänsä kummallisella voimalla, niin muisteli hän löytyvän viinaa Viertolan kartanossa. Ja niinpä sai hän aatoksissaan kokoon jonkunmoisen kopian Pohjolan jalosta pyynnistä, ja, päätettyään panna sen huomenna toimeen, nukkui hän lopulta; mutta unissaan peuhaili hän kauan Taula-Matin mahtavilla retkillä. Kerranpa loiskasi hän uneksuen vuoteeltansa ylös, huutain hirmuisella äänellä: »Ahman-poika, ahman-poika! Ottakaat kiinni se kurjankaula!» Tälle huudolle muut, puoleksi heräten, ärähtivät äkeästi loukoistansa; vaipuivat kuitenkin pian uneensa taas. Mutta kauan tuijoitteli ympärillensä Juhani, ennen kuin huomasi ettei hän seisnutkaan Lapin summilla mailla, soitten välissä, harmaalla taipaleella, vaan kotopirtin rauhallisella parvella. Vähitellen selkeni mielensä, vuoteellensa kallistui hän jälleen ja nukkui sikeästi.--Mutta aamulla, noustuaan ylös, muisteli hän öillistä päätöstään ja rupesi kohta sitä muille esittelemään. Am längsten von allen aber wachte Juhani auf seinem Lager. Er sann darüber nach, wie sich hier im Kirchspiel der Heimat eine Jagd veranstalten ließe, die sich mit der jüngst geschilderten auf den Mooren Lapplands vergleichen könnte. Er dachte an das Kourumoor, wo es allerdings keine Kraniche, dafür aber spiegelfedrige Wildenten in großen Scharen gab. Und als ihm das viele Zechen der Männer im Norden mit wunderbarer Macht den Sinn umgaukelte, da fiel ilim ein, daß ja in Viertola Branntwein zu haben sei. Und so bekam er in Gedanken ein Nachbild der edlen Jagd im Norden zustande und schlief zuletzt mit dem Entschluß ein, es morgen zu verwirklichen. Aber im Traum tummelte er sich noch lange mit Zunder-Matti auf dessen mächtigen Waldfahrten. Einmal schnellte er träumend vom Lager auf und rief mit fürchterlicher Stimme: »Ein Vielfraß, ein junger Vielfraß! Packt den Lump am Hals!« Bei diesem Ruf brummten die ändern, halb erwachend, mürrisch in ihren Winkeln, versanken jedoch bald wieder in Schlummer. Juhani hingegen starrte lange um sich, bevor er begriff, daß er nicht in den nebligen Gefilden Lapplands auf grauem Boden zwischen Mooren stand, sondern auf der friedlichen Pritsche der heimatlichen Kate. Nach und nach dämmerte es ihm, er sank wieder auf sein Lager und schlief dann tief. — Am Morgen aber, nach dem Aufstehen, entsann er sich seines nächtlichen Beschlusses und legte ihn sogleich den ändern dar. 07040
Bottom
07041
Top
JUHANI: Veljet, kuulkaat mitä sanon ja mihin tahdon nyt teroittaa teidän mielenne. Muistelenpa saaliikasta seutua, ihmettelen kovin että aina tähän päivään asti olemme unohtaneet Kourusuon, jonka ruohistoissa ja kirkkaissa lammikoissa parveilee vesilintua ilman lukua ja määrää. Sinnepä nyt lähtekäämme pyyntiin ja tuommepa sieltä säkittäin sorsia kuin purasnuijia. JUHANI: Brüder, hört zu, was ich sage und was ich euch jetzt auseinandersetzen will. Es ist mir eine wildreiche Gegend eingefallen. Mich wundert sehr, daß wir bis zum heutigen Tage das Kourumoor vergessen haben, auf dessen Grasflecken und klaren Tümpeln Wasservögel ohne Zahl und Ende hausen. Laßt uns dorthin auf die Jagd ziehen und uns Enten holen, säckevoll wie Holzkeile. 07041
Bottom
07042
Top
TUOMAS: Minä taivun tuumaas. TUOMAS: Damit bin ich einverstanden. 07042
Bottom
07043
Top
TIMO: Ja kernaasti minä. TIMO: Ich nicht minder. 07043
Bottom
07044
Top
EERO: Minä myös; ja koska samoilen Kourusuossa, niin pidän itseni Pikku-Jussina Lapinmaan nevoilla. Olkoon menneeksi! EERO: Ich auch; und wenn ich im Kourumoor herumwate, halte ich mich für Klein-Jussi in den lappländischen Sumpfen. Nur zu! 07044
Bottom
07045
Top
AAPO: En iske minäkään vastaan hanketta, joka taitaa meille saattaa monen päivän muonan. AAPO: Ich sträube mich auch nicht gegen das Unternehmen, denn es kann uns für viele Tage Essen einbringen. 07045
Bottom
07046
Top
JUHANI: Päätämme siis retken. Mutta Kourusuohon on huikea matka, aika suden virsta, ja viivymmepä siellä ainakin yhden yön. Sentähden ei tekisi, luullakseni, ryyppy pahaa, majaillessamme ilmi-taivaan alla. JUHANI: Die Sache ist also beschlossen. Aber bis zum Kourumoor ists ein verdammt weiter Weg, ein paar Kllen, die der Fuchs gemessen hat, und eine Nacht bleiben wir wenigstens dort. Deshalb könnte, glaube ich, ein Tröpfchen nichts schaden, wenn wir da unterm freien Himmel kampieren. 07046
Bottom
07047
Top
TUOMAS: Viertolassa on viinaa. TUOMAS: In Viertola gibts Schnaps. 07047
Bottom
07048
Top
JUHANI: Viinaa ja hyvää. JUHANI: Ja, und guten. 07048
Bottom
07049
Top
TUOMAS: Seitsemän korttelia, pojat! TUOMAS: Sieben Quart, Jungens! 07049
Bottom
07050
Top
JUHANI: Oikein! Kortteli miestä kohden. JUHANI: Recht so! Eins für jeden Mann! 07050
Bottom
07051
Top
AAPO: Ehkä jätämme viinan, johon onneksemme emme ole juuri tottuneet vielä. AAPO: Vielleicht lassen wir den Schnaps, an den wir gottlob! noch nicht gerade gewöhnt sind. 07051
Bottom
07052
Top
JUHANI: Oletpa tuolloin, tällöin ottanut naukin niin sinä kuin minäkin. JUHANI: Du hast ja wohl auch manchmal einen geschlubbert, so gut wie ich. 07052
Bottom
07053
Top
EERO: Ymmärrä, Aapo, miehen lapsekas yskä. Suo, että kerran mekin taidamme sanoa: »ja sitten me ryypättiin», koska harmaapäisinä ukkoina kertoilemme entisiä sankartöitämme nuorisolle. Suo, että oikein elävältä luulemme kuranssaavamme ahmanpoikia Pohjolassa. EERO: Versteh den kindlichen Wink mit dem Zaun-pfahl, Aapo. Laß, damit auch wir einmal sagen können: »und dann hoben wir einen«, wenn wir als alte Mummelgreise der Jugend von unsern Heldentaten erzählen. Laß, damit wir uns mal recht lebendig vorstellen, wie wir die Vielfraßbracken im Norden da auskuranzen. 07053
Bottom
07054
Top
JUHANI: Hullujako taas? Onhan se oikeutta ja velvollisuutta, että ihminen ruokkoo ruumistansa. Tällä retkellä tulemme kylläkin tallustamaan rämeitä ja heiluvia hetteitä, ja loskomärkinä viettämään yömme karhunsammaleisella vuoteella. Silloinpa tekee pieni kulaus taskumatista hyvääkin, luulen minä.--Katsomme siis parhaaksi että matkaan astuessa emme ole ilman rohtoryyppyä kontissa. Ja lähteköön nyt Lauri-poika Viertolaan, paras ketunnahka poijussa; ja viinaa pitää heltimän. JUHANI: Wieder Flausen? Es ist doch Recht und Pflicht des Menschen, daß er seinen Leib pflegt. Auf dieser Wanderung müssen wir ohnehin genug über Moore und schaukelndes Bebeland stapfen und die Nacht patschnaß auf einem Haarmoosbett verbringen. Da tut ein kleiner Schluck aus der Buddel ganz gut, glaub ich. — Also ists wohl das beste, wir gehen nicht ohne einen Tropfen Arznei im Ranzen auf die Reise. Lauri mag jetzt mit dem besten Fuchsfell unterm Rock nach Viertola ziehen, und Schnaps muß er dafür kriegen. 07054
Bottom
07055
Top
Läksi Lauri viinaa Viertolasta tuomaan, vahvistus juomaksi sorsanpyynnissä Kourusuolla.--Impivaarasta noin viisituhatta askelta, Viertolan maalla, on tämä suo, avara, ympäröitty synkeillä metsillä. Sen pinnalla, joka on sorsien mieluisa asunto, vaihtelee kirkkaita lammeja, korkeita ruohistoja ja mättäällisiä saarentoja kuihtuvin mäntyineen. Tänne oli veljekset päättäneet lähteä ajelemaan narisevia sorsia, toivoin yltäkylläistä saalista. Um als Stärkungstrank auf der Entenjagd im Kourumoor Branntwein zu holen, begab sich Lauri nach Viertola. — Vom Impivaara ungefähr fünftausend Schritt entfernt, liegt dieses Moor auf dem Gebiet von Viertola, weit ausgestreckt, von finstren Wäldern umgeben. An seiner Oberfläche, wo die Enten so gern ihre Wohnplätze haben, wechseln klare Tümpel, hohe Grasflecken und bültige, mit morschenden Kiefern bestandene Inselchen. Hierhin wollten die Bruder ziehen, um schnarrende Enten zu fangen, und hofften auf überreiche Beute. 07055
Bottom
07056
Top
Tuli Lauri Viertolasta, tuoden helmeilevää viinaa, laskettuna tinaiseen pulloon, heidän isänsä entiseen metsäpulloon. Mutta paitsi viinaa, toi hän myös Metsolasta tärkeän uutisen, joka kiihoitti veljesten mielen vielä tuimempaan intoon. Kertoi hän karhun kaataneen yhden parhaista Viertolan härjistä ja tiesi myös murhapaikan, joka oli Impivaarasta Pohjaan päin Viertolan maalla, mutta lähellä Jukolan metsärajaa. Ohi tämän paikan päättivät nyt veljekset kulkea Kourusuolle ja lähteä kotoansa vasta kun päivä kallistuis iltaan. Ehkä olivat kohtaavat kontion, jolla on tapana auringon laskiessa käydä nauttimassa jätteitä kaadetusta saaliistansa. Niin he toivoivat. Ja koska voimakas puolinen oli syöty ja iltapäivä aleni, läksivät he retkellensä varustettuna lujasti: tuohikontit seljassa ja tuikeat latingit pyssyissä. Viimeisenä asteli Lauri, taluttaen nuorasta koiria ja kantain kontissansa seitsemän korttelia viinaa. Oli hän määrätty jäämään koirineen noin kolme sataa askelta teurastustanterelta pois, ja hänen piti päästää Killi ja Kiiski, kuultuansa huutoa tai pyssyn pauketta. Niin teki hän myös; seisahtui ajoissa erään kuusen juurelle odottamaan mitä tapahtuisi. Muut astelivat likemmäs paikkaa, jossa härkä oli raadeltu, ja löysivät puoleksi syödyn elikon ruumiin verisellä maalla kolkossa kuusistossa. Kätkivät he nyt itsensä kohtuullisen ampumamatkan päähän erään matalan, mutta tiuhan näreistön suojaan, päättäen vartoa. Lauri kehrte aus Viertola zurück und brachte perlenden Branntwein, in eine zinnerne Flasche, die alte Jagdflasche ihres Vaters, gezapft. Aber außerdem brachte er eine wichtige Neuigkeit aus den Wäldern mit, die die Lust der Brüder noch mehr anstachelte. Er berichtete, ein Bär habe einen der besten Ochsen von Viertola zerrissen, und wußte auch die Mordstätte, die im Norden des Impivaara auf dem Gebiet des Gutshofes, aber nahe der Waldgrenze von Jukola lag. An dieser Stelle vorbei beschlossen nun die Brüder nach dem Kourumoor zu gehen und erst aufzubrechen, wenn der Tag sich gegen den Abend neigte. Vielleicht stießen sie auf den Bären, der bei Sonnenuntergang die Reste seiner Beute zu verzehren pflegt. Das war ihre Hoffnung. Und als das kräftige Mittagessen beendigt war und der Nachmittag fortschritt, machten sie sich, gehörig ausgerüstet, mit den Ranzen auf dem Rücken und mit scharfen Ladungen in den Flinten auf. Hinterher ging Lauri, die Hunde an der Leine und die sieben Quart Branntwein in seinem Ranzen. Er sollte mit den Hunden etwa dreihundert Schritt von der Walstatt Zurückbleiben und sollte Killi und Kiiski loslassen, wenn er den Ruf und einen Flintenknall vernähme. So machte ers auch. Er hielt beizeiten unter einer Tanne an, um abzuwarten, was geschehen werde. Die ändern traten näher an den Platz heran, wo der Ochse zerfleischt worden war, und fanden im öden Tannenwald ein halb aufgefressenes Tier auf der blutgetränkten Erde liegen. Sie versteckten sich nun in geeignetem Abstand in einem niedrigen, aber dichten Gehölz und warteten ruhig ab. 07056
Bottom
07057
Top
Kului hetki joltisen pitkä. Mutta viimein kuului arolta hiljaista tassailemista ja varpuin ratinaa, ja nytpä arvattiin ruokavieraan lähestyvän atrialle. Niinpä tapahtuikin. Puitten välistä lähestyi varoen ja hiljaa tavattoman suuri karhu. Mutta näkyi hän saaneen vaarasta aistin; sillä äyhkeillen ja käännellen kuonoansa seisahtui hän jo kauas uhristaan. Kauan hän juonitteli, ja tuntui lopulta kuin olisi hän mielinyt siirtyä takaisin, lähestymättä miehiä pyssynkantamalle. Syvimmässä äänettömyydessä vartoivat veljekset näreistössä, kunnes viimein Timo, huolimatta muiden kieltävistä viittauksista, läksi kaartaen ja hiiviskellen käymään kohden äkeätä vihollista. Ja nyt, koska hän luuli jo olevansa kontiota kylliksi lähellä, laukaisi hän; mutta ainoastaan kruuti sankista lemahti ylös ilmaan eikä sytyttänyt latinkia putkessa. Vihaisena karkasi nyt kontio kuin suuri, sammaleinen kiirivä kivi kohden miestä, joka viipymättä paiskasi itsensä alas kasvoillensa maahan, ja siinä makasi hän liikkumatta. Peto häntä haisteli, kyhneili ja tukisteli, maristen ja äyhkien pahoin. Kaiketi olis Timon surma nyt tullut, ellei Juhani olis rientänyt häntä apuun, ampuen kohden karhun selkärankaa. Ei uskaltanut hän tähdätä alemmas, muistellen veljeänsä, joka makasi hirviön alla. Mutta luoti ei sattunut, ei kumminkaan kosevalla tavalla, sillä rynkäsipä kuusiston ruhtinas kohden Juhania hurjempana vielä, jättäen Timon maata tonkeilemaan. Silloin Juhani, puolustaen henkeänsä, käänsi pyssynsä perän vasten elikon avattua kitaa, ja peloittava taistelo oli tulossa. Mutta ampui nyt Tuomas, lähettäen kontion koipeen tulisen luodin. Kartellen hänkin veljeänsä, ei tainnut hän tähdätä päähän tai rintaan, joiden haavoittaminen varmemmin tuottaa kuoleman. Toki tunsi nyt karhu ruumiissaan lyijyä, ja alas virtasi veri pitkin hänen lihavaa, pöyreätä konttaansa. Julmistuneena, hirmuisella kiljunalla kirmusi hän päin Tuomasta nyt, mutta sai niin ankaran iskun miehen pyssystä otsaansa, että hän, ravistaen päätään, seisahtui äkisti juoksussaan. Ja tässä nyt seisoivat vihamiehet vilauksen aikaa, uhalla katsellen toinentoistaan. Es verging eine ziemliche Weile. Aber endlich vernahmen sie von einer Senke her schlürfende Schritte und das Knicken von Zweigen, und daraus schlossen sie, daß ihr Gast zum Mahle käme. So geschah es auch. Unter den Bäumen hervor trat vorsichtig und leise ein ungewöhnlich großer Bär. Doch er schien die Gefahr zu wittern; denn schon in weiter Entfernung von seinem Opfer machte er fauchend und mit der Schnauze herumspürend halt. Lange trieb ers so, und zuletzt schien es, als wolle er umkehren, ohne in Schußweite der Flinten gekommen zu sein. In tiefstem Schweigen warteten die Brüder im Dickicht, bis sich schließlich Timo, ohne die verbietenden Winke der ändern zu beachten, auf einem Umweg sachte an den grimmen Feind heranschlich. Und jetzt, als er ihm nahe genug zu sein glaubte, drückte er ab. Aber nur das Pulver auf der Pfanne blitzte, während sich die Ladung im Lauf nicht entzündete. Wütend stürzte nun die Bestie, wie ein großer bemooster Felsblock, der ins Rollen kommt, auf Timo los, der sich im Nu mit dem Gesicht auf die Erde warf und bewegungslos liegenblieb. Das Ungetüm beroch, beschnubberte und zauste ihn, böse brummend und schnaufend. Und gewiß hätte Timos Stündchen jetzt geschlagen, wäre ihm Juhani nicht zu Hilfe geeilt, indem er dem Bären gegen das Rückgrat schoß. Tiefer wagte er wegen des Bruders, der unter dem Untier lag, nicht zu zielen. Aber die Kugel traf nicht, wenigstens nicht schwer genug; denn nun ließ der Fürst des Tannenwaldes Timo mit dem Gesicht auf der Erde liegen und warf sich noch erboster Juhani entgegen. Da wandte dieser, um sein Leben zu retten, den Flintenkolben gegen den geöffneten Rachen des Tieres, und ein furchtbarer Kampf mußte beginnen. Aber jetzt schoß Tuomas und jagte dem Bären eine feurige Kugel in den Schenkel. Um den Bruder nicht zu treffen, getraute auch er sich nicht, nach dem Kopf oder der Brust zu zielen, die die sichersten Angriffspunkte des Todes sind. Doch fühlte der Bär jetzt das Blei in seinem Körper, und nieder floß das Blut über sein rundes, zottiges Bein. Wutschäumend, mit grauenhaftem Brüllen stürmte er auf Tuomas zu, bekam aber von dessen Flinte einen so wuchtigen Schlag vor die Stirn, daß er, den Kopf schüttelnd, plötzlich in seinem Lauf innehielt. Und so standen jetzt die Gegner und schauten sich einen Augenblick drohend an. 07057
Bottom
07058
Top
Silloinpa riensivät esiin koirat, lähenivät vinhasti ja äänettöminä kuin kaksi leimausta, mutta, heidän ehdittyänsä röyheän kontion luoksi, nousi kiukkuinen melakka. Killi ärhenteli karhua vasten partaa, toki seisten hänestä aina jonkun askeleen syrjempänä. Mutta hänen takanansa teuhasi Kiiski, rohkenipa tuolloin, tällöin temmata pienen nappauksenkin hänen reisivilloistansa. Kuitenkin keikahti hän vikkelästi syrjään aina, koska metsän mesikämmen kuin mustanhallava, valtainen ruko käänteli itseänsä heidän keskellään. Viimeinpä, tehtyänsä muutaman onnistumattoman hyökkäyksen kiusaajoitansa kohden, pakeni otso, reuhuvat koirat jäljessään. Da eilten die Hunde herbei, näherten sich flink und lautlos wie zwei Blitzstrahlen; als sie aber das struppige Ungeheuer erreicht hatten, erhob sich ein wilder Lärm. Killi kläffte ihm, sich immer einige Schritte seitwärts haltend, gegen den Bart. Hinter ihm rumorte Kiiski und wagte sogar dann und wann nach seinen wolligen Schenkeln zu schnappen. Doch taumelte er jedesmal rasch zur Seite, wenn sich die Honigtatze wie ein mächtiger, graubrauner Packen Heu zwischen ihnen umwandte. Und schließlich, nachdem der Petz einige mißlungene Anfälle auf seine Peiniger gemacht, suchte er das Weite, und lärmend stoben die Hunde hinter ihm drein. 07058
Bottom
07059
Top
Kaikki tämä tapahtui kovin joutuisasti ja ennen muiden veljesten ehtimistä taistelopaikalle. Mutta Juhani ja Tuomas latasivat kohta uudestaan, toivoen saavuttavansa kontion kerran vielä. Nousi myös Timo tuosta vähitellen pystyyn ja tuijotteli ympärillensä hetken, niinkuin ei olis hän juuri käsittänyt, missä oli Pohja, mistä ilmasta tuuli puhalteli. Kiivaasti nyt nuhtelivat häntä muut hänen tyhmästä rohkeudestaan, joka olis tainnut hukuttaa tässä miesten henkiä, ja kenties oli auttamattomaksi pilannut pyynnin. Sanaakaan lausumatta istui Timo mättäällä, pistellen auki sankin läpeä ja veitsen hamaralla nakutellen piitä terävämmäksi. Ja pian seisoivat he kaikki valmiina taasen jatkamaan pyyntiänsä. All dies geschah außerordentlich schnell und bevor die übrigen Brüder nach dem Kampfplatz gelangt waren. Juhani aber und Tuomas luden in der Hoffnung, Meister Petz noch einmal zu stellen, sofort wieder. Auch Timo richtete sich da allmählich auf und starrte einen Augenblick um sich, wie wenn er nicht recht gewußt hätte, wo Norden war, woher der Wind wehte. Heftig schalten ihn nun die ändern wegen seines törichten Übermuts, der einigen von ihnen hier den Garaus hätte machen können und vielleicht die Jagd endgültig verdorben hatte. Ohne ein Wort zu sagen, saß Timo auf seiner Bülte, stach das Loch in der Pulverpfanne seiner Flinte auf und hämmerte mit dem Rücken seines Messers den Feuerstein spitzer. Und bald standen sie alle da, bereit, die Jagd wieder aufzunehmen. 07059
Bottom
07060
Top
Yhä kauemmaspa siirtyi koirien haukunta, heikkeni melkein kuulumattomaksi, ja veljekset rupesivat jo arvelemaan tokko kohtaisivatkaan enää saalistansa. Mutta hetken mentyä kaikkuivat taasen selvemmin Kiliin ja Kiiskin äänet, lähestyen yhä likemmäksi, ja näkyi että karhu nyt teki tavallisen kierroksensa ja oli palaamassa samalle paikalle, josta oli lähtenyt. Asettivatpa veljekset itsensä mukaviin paikkoihin pyssyt kourissa, likenevää ajoa vartomaan. Pienellä, ruohoisella aukolla seisoi Simeoni ja hänestä jonkun matkan päässä Lauri, molemmat liikkumatta, äänetönnä kuin patsaat. Täyttä juoksua, niin että maa tömisi, läheni karhu näyttäin avatun, mustanpunaisen kitansa. Kohden Simeonia kiiti huohoittava otso. Ampui mies, ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin, mutta nousi jälleen ylös, karaten kohden ampujata. Mutta leimahti silloin Laurin pyssy, tuima paukaus kajahti ympäri, ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. Siinä hän lepäsi, jäsentäkään liikuttamatta, ja veri virtasi päästä ja rinnasta. Immer weiter verzog sich das Gebell der Hunde, verklang fast ganz, und schon bezweifelten die Brüder, daß sie ihrem Wild noch einmal begegnen würden. Nach einer Weile aber waren die Stimmen der Hunde deutlicher zu hören, näherten sich mehr und mehr, und es hatte den Anschein, als mache der Bär seinen gewöhnlichen Bogen und kehre an seinen Ausgangspunkt zurück. Da stellten sich die Brüder mit den Flinten in der Hand an bequemen Plätzen auf, um die Treibjagd zu erwarten. Auf einer kleinen, grasbewachsenen Lichtung stand Simeoni und eine Strecke von ihm entfernt Lauri, beide regungslos, stumm wie Bildsäulen. In vollem Lauf, so daß die Erde erdröhnte, kam der Bär heran und wies seinen geöffneten schwarzroten Rachen. Er stürzte schnaubend auf Simeoni zu. Dieser schoß, und kopfüber fiel die Honigtatze ins Gras, erhob sich aber wieder und rannte auf den Schützen los. Aber da blitzte Lauris Flinte, ein scharfer Knall erklang, und stumm lag die Bestie vor Simeonis Füßen, da lag sie, ohne ein Glied zu rühren, und das Blut strömte ihr aus Kopf und Brust. 07060
Bottom
07061
Top
Mutta veljekset kokoontuivat pian kaatuneen karhun ympärille, ja oli se vanha ja suuri koiraskarhu. Nähtiin nyt, että hänen päänsä ihan korvan juurelta oli lävistetty, ja lävistetty oli myös kylki. Ensin mainitun haavan, sen tiesivät kaikki, oli saattanut Laurin luoti; sillä elikko, jonka aivo on puhkaistu, kaatuu vilauksessa, eikä koskaan enää nouse. Mutta tyytyväisinä istuivat ampujat metsän pöyreäturkkisen sankarin ympärillä, hankkiutuen kumauttelemaan murharyyppyä. Tyytyväisinä myös ja jalosti katsellen istuivat koirat kaatuneen vihamiehensä vieressä.--Ilta oli kaunis, tuuli oli vaijennut ja aurinko aleni pimeän korven helmaan. Hauska oli tuossa veljesten levähtää näin hertaisena iltahetkenä, kun oli päätetty leikki metelöitsevä ja kuuma. Die Bruder aber versammelten sich bald um den Gefallenen, und es war ein alter, großer, männlicher Bär. Man sah jetzt, daß sein Kopf gerade unter dem Ohr durchbohrt war, und durchbohrt war auch die Flanke. Die erste Wunde rührte, das wußten alle, von Lauris Kugel her; denn ein Tier, dem das Gehirn durchschossen ist, fällt augenblicklich und erhebt sich nicht mehr. Zufrieden saßen die Schutzen um den zottigen Helden des Waldes und machten sich bereit, einen Totentrunk zu tun. Zufrieden und stolz aufblickend saßen auch die Hunde neben ihrem erlegten Feind. — Der Abend war schön, der Wind war verstummt, und die Sonne stieg in den Schoß des finstren Bruchwalds hinab. Gemütlich rasteten die Bruder dort in der holden Dämmerstunde, nachdem das lärmende, heiße Kampfspiel beendet war. 07061
Bottom
07062
Top
JUHANI: Ensimmäinen ryyppy olkoon Laurin. Hän ampui kuin mies, kohtasi veitikkaa oikein kultaiseen paikkaan, ja kämmenillensä valahti kontio alas kuin viikatteen edestä heinä. Aika naukki, poikaseni! JUHANI: Den ersten Schluck soll Lauri tun! Er hat wie ein ganzer Kerl geschossen, den Schlingel auf den rechten, besten Fleck getroffen, und auf die Tatzen flog der Petz wie das Heu vor der Sichel. Kipp dir einen hinter die Binde, Junge! 07062
Bottom
07063
Top
LAURI: Jospahan minäkin kerran kulauttaisin ryypyn kurkustani alas. LAURI: Na, dann will ich mal einen Schluck die Kehle hinunterrieseln lassen! 07063
Bottom
07064
Top
JUHANI: Sinä »härkämies» viinatiellä, ilman yhtään makua vielä, viaton kuin lammas. JUHANI: Du Waisenknabe, was den Schnaps angeht! hast keinen Dunst, wie er schmeckt, bist unschuldig wie ein Lamm. 07064
Bottom
07065
Top
LAURI: Ma'un tiedän, tiedän ettei lintu juuri likaisi miestä, mutta millenkä maailma tuntuu koska iloinen poika humalassa keikahtelee, siitä en totisesti tiedä. LAURI: Den Geschmack kenn ich schon, weiß auch, daß kein Vogel was auf mich fallen läßt. Aber wie die Welt aussieht, wenn ein lustiger Kerl beschwipst herumschwankt, das weiß ich tatsächlich nicht. 07065
Bottom
07066
Top
AAPO: Aatteleppas jotain, Lauri, ja tahtoisin sinua ennen kieltää kuin käskeä. AAPO: Denk mal nach, Lauri, und ich möchte dir eher ab- als zuraten. 07066
Bottom
07067
Top
LAURI: Saakaamme tästä! LAURI: Wohl bekomms! 07067
Bottom
07068
Top
AAPO: Ja toivokaamme, ettei ole tämä turmelevan tavan alkeiksi. AAPO: Und laßt uns hoffen, daß uns dies nicht ins Verderben fuhrt. 07068
Bottom
07069
Top
LAURI: Mitä jaarittelet? Otappas tuosta, koska on meillä syytä olla hieman noin niinkuin lystillisinä. LAURI: Was schwatzt du? Sauf, Bruder, denn wir haben Grund, mal ein bißchen lustig zu sein. 07069
Bottom
07070
Top
JUHANI: Tuossahan makaa pokkomme kuin aika heinäriippi, ja säästetty on nyt monen naudan ja hevosen henki. JUHANI: Dort liegt ja der Musjö wie ein schwerer Heusack, und nun ist manchem Rind und Pferd das Leben geschenkt. 07070
Bottom
07071
Top
TIMO: Tiedänpä, että tulevalla kertaa Viertolan herra työntäisee viinapullon ilmaiseksi poveemme, tuopin tai kaksi. TIMO: Ich weiß aber, daß uns der Herr in Viertola nächstes Mal die Flasche umsonst unter die Jacke schiebt, ein Quart oder zwei. 07071
Bottom
07072
Top
JUHANI: Sitä en lukisikaan liiaksi, koska pelastimme hänen härkäliutansa tuolta hirviöltä tuossa. JUHANI: Das wäre auch nicht zuviel, denn wir haben ihm seine ganze Ochsenbande vor dem Ungeheuer da gerettet. 07072
Bottom
07073
Top
AAPO: Mutta onpa siinä härkäliutaa; neljäkymmentä keihäspäätä. Kesän kaiken elustelevat he metsissä niin yöt kuin päivät, mutta talven kuluessa vetävät he ulos pelloille kaiken kartanon lannan. Mutta tuo heidän vapaa kesäinen elämänsä metsissä heidät melkein villiksi saattaa. AAPO: Das ist aber auch eine Gesellschaft: vierzig Spießköpfe. Den ganzen Sommer liegen sie Tag und Nacht in den Wäldern, und im Winter ziehen sie den Dünger des ganzen Gutes auf den Acker hinaus. Aber dies freie Sommerleben in den Wäldern macht sie fast wild. 07073
Bottom
07074
Top
JUHANI: Varjelkoon Jumala joutumasta heidän joukkoonsa koirien kanssa; tekevätpä pian murennusta sekä miehestä että hänen koiristaan. Muistakaamme Nikkilän hätää Honkamäen härkien parissa; suuri oli miehen hätä vaikkei juhtien paljous ollutkaan niin hirveä kuin tämä Viertolan mulkoileva lauma. Koiriensa tähden, jotka tuollaisessa kilakassa aina turvauvat isäntänsä luoksi, olis hänen surma lopultakin saavuttanut, jos ei olis sattunut vastaan vahva niitun-aita, joka suojelevana linnan-muurina viimein seisautti härkien rynnäkkö-juoksun. JUHANI: Gott behüte uns, daß wir nicht mit den Hunden zwischen sie geraten; die stampften die Männer und ihre Hunde bald zu Mus. Denkt an Nikkiläs Not unter den Ochsen von Honkamäki. Eine große Not war das, obgleich das Bullenvieh da lange nicht so furchtbar zahlreich war wie diese glotzende Herde von Viertola. Wegen seiner Hunde, die in so einer Patsche immer bei ihrem Herrn Schutz suchten, wäre ihm schließlich der Tod sicher gewesen, wenn da nicht zufällig ein kräftiger Wiesenzaun gewesen wäre, der schließlich wie eine schirmende Festungsmauer den Sturmlauf der Ochsen aufhielt. 07074
Bottom
07075
Top
AAPO: Olkaamme varoilla. Kuulinpa äsken niinkuin käheän kiljauksen tuolta mäeltä. He eivät olekkaan, luullakseni, meistä kaukana.--Mutta mitä askartelee Eero tuon kiven juurella? AAPO: Laßt uns auf der Hut sein. Eben habe ich so was wie ein heiseres Brüllen dort vom Hügel her gehört. Sie sind, glaub ich, gar nicht weit von uns. — Was treibt denn Eero dort an dem Stein? 07075
Bottom
07076
Top
EERO: Saukkohan täällä on, täällä ontelossa kiven alla. EERO: Hier ist ein Otter, hier in der Mulde unter dem Stein. 07076
Bottom
07077
Top
JUHANI: Olisko tuo mahdollista? JUHANI: Ist das wohl möglich? 07077
Bottom
07078
Top
EERO: Varmaan. Sisään menee lävestä jäljet, mutta ulos ei yhtään, niinkuin näen tuossa sannassa. EERO: Sicher. In das Loch hinein fuhren Spuren, aber heraus keine einzige, wie ich dort im Sande sehe. 07078
Bottom
07079
Top
AAPO: Näytäppäs ne jäljet koirille, niin kylläpä osoittaa heidän häntänsä keikunta onko siellä kortteeriväkeä. AAPO: Zeig die Spuren mal den Hunden, die werden schon mit dem Schwanz wedeln, wenn Einquartierung drin ist. 07079
Bottom
07080
Top
JUHANI: Tänne, Killi ja Kiiski! JUHANI: Hierher, Killi, Kiiski! 07080
Bottom
07081
Top
TUOMAS: Tiellään ovat he taas ja, luullakseni, jäniksen jäljillä. TUOMAS: Die sind schon wieder unterwegs, wahrscheinlich hinter einem Hasen her. 07081
Bottom
07082
Top
EERO: Yhteisillä voimilla kyllä vipuamme ylös tämän kiven. EERO: Mit vereinten Kräften werden wir den Stein wohl hoch kriegen. 07082
Bottom
07083
Top
TUOMAS: Onhan turhempaakin koetettu. Tänne kirvees, Juhani, ja tuosta lyön meille kullenkin jykevät kanget, joilla miehissä kohotamme kiven, koska koiramme ovat tulleet. TUOMAS: Das ist nicht unmöglich. Hierher mit deiner Axt, Juhani. Ich haue jedem eine kräftige Stange zu, mit denen wir zusammen den Stein lüften können, da die Hunde weg sind. 07083
Bottom
07084
Top
Niin he haastelivat; ja löi Tuomas Juhanin terävällä kirveellä kullenkin miehelle tuikean kangen, neljä koivuista ja kolme pihlajaista.--Mutta äkisti he kuulivat metsästä kovan jyskeen ja pauhun, joka tuntui heitä lähestyvän peloittavalla vauhdilla. Tuota oudostellen kuultelivat veljekset, kanget kourissa, kuultelivat ja vartosivat mitä viimein metsästä ilmaantuisi. Kuului sieltä ilkeää, sekavata möryä; välimmiten vingahtelivat koirat kovin kipeästi; ja pian ilmestyi sieltä kauhistava näky. Kiilien tuli heitä kohden kymmenen kiukkuista härkää, kaahaten edellään koiria, jotka pakenivat henkensä tähden, kiirehtien miesten luoksi. Mutta tämä saattoi pöyhistymään miesten karvat, ja kylmät väristykset karsivat heidän ruumistansa. Ja ilman yhtään pidätystä karkasivat härjät päin, möräten huumaavasti; voimakkaasti iskettiin heitä vastaan, ja alkoi kamoittava taistelo. Vahvoilla kangillansa läimäyttelivät veljekset, halkasivat sarvitettuja päitä, ja kaksi jo härjistä makasi tanterella, viskellen sorkkiansa ilmassa. Mutta uhkasi veljeksiäkin surman kuolema. Kaatui Timo, ja kumartui jo härkä lävistääkseen allansa makaavan miehen rintaa; mutta silloinpa lankesi raskaasti alas Tuomaan pihlajainen kanki, lankesi, katkaisten juhdalta selkärangan. Möyhkäten vaipui elikko hengettömänä maahan, ja Timo oli pelastettu. Myös Aapoa uhkasi samankaltainen tuho, mutta hänenpä taasen pelastivat Juhani ja Eero. Voimallisesti nuijaili Juhani kangellansa härkää sarvien väliin, Eero häntä rytkäytteli hännästä, sillä keinolla siirtäen hirviön aseman, joka myöskin pian makasi tanterella, viskellen sorkkiansa ilmassa. Koivuisen kankensa kadotti taistelon vilinässä Timo, mutta huomasi pian Juhanin kirveen kedolla; sen tempasi hän kouraansa ja rupesi huhmailemaan ympärillensä tulisella tuimuudella. Hän iski oikealle, iski vasemmalle: hirveästi aukenivat härkien mahat ja kohisten vuosi alas kentälle verta, vettä ja rapaa. Niin taistelivat miehet kalveina kuoleman kidassa; ja parastansa tekivät myös koirat, käytellen hampaitansa kuin rautahohtimia härkien kurkkuihin. Kova oli sekamelskassa meno ja meteli, ylös ja alas keikahtelivat kanget, korkealla ilmassa sinkoilivat härkien heltiyneet sarvet, ja veljesten huuto, koirien ähellys ja elukkain möly suli yhteen kauhistavaksi ääneksi. So plauderten sie. Und Tuomas hieb mit Juhanis scharfer Axt jedem Manne eine wuchtige Stange zu, vier aus Birkenstämmen und drei aus Ebereschen. — Aber plötzlich hörten sie ein starkes Donnern und Krachen, das mit entsetzlicher Geschwindigkeit näher zu kommen schien. Überrascht lauschten sie mit den Stangen in der Hand, lauschten und warteten, was schließlich aus dem Wald hervortreten werde. Man vernahm ein unangenehmes, verworrenes Brüllen; zwischendurch winselten die Hunde sehr ängstlich auf, und sehr bald zeigte sich ein grauenerregendes Bild. Wie brünstig kamen ihnen zehn rasende Ochsen entgegen und trieben die Hunde vor sich her, die auf Leben und Tod flohen und auf die Männer zueilten. Der Anblick aber sträubte den Brüdern das Haar, und kalte Schauer liefen ihnen über den Körper. Ohne Einhalt stürzten die Ochsen heran, und betäubendes Gebrüll stießen sie aus. Sie wurden mit wuchtigen Schlägen empfangen, und es begann ein schrecklicher Kampf. Mit den festen Stangen teilten die Bruder behend ihre Schläge aus, spalteten einige der gehörnten Schädel, und schon lagen zwei Ochsen, die Hufe in die Luft werfend, am Boden. Aber auch den Brüdern drohte Tod und Verderben. Timo stolperte, und schon duckte sich ein Ochse, um dem Daliegenden die Brust zu durchstoßen; aber da fiel Tuomas’ Eschenstamm schwer nieder, fiel nieder und zerschmetterte dem Tier das Rückgrat. Dumpf stöhnend sank es leblos zur Erde, und Timo war gerettet. Auch über Aapo schwebte das Verhängnis, aber ihn retteten Juhani und Eero. Wuchtig keilte Juhani dem Stier mit seiner Stange zwischen die Hörner; Eero aber zerrte ihn am Schwanz, bis das Ungetüm die Stellung wechselte, und bald lag es auch, die Hufe in die Luft werfend, am Boden. Im Kampfgewimmel verlor Timo die Birkenstange, aber schnell bemerkte er Juhanis Beil im Gras. Das raffte er auf und begann mit feuriger Raserei um sich zu hauen. Er schlug nach rechts, schlug nach links; furchtbar öffneten sich die Leiber der Ochsen, und brausend floß das Blut auf die Walstatt nieder, das Blut und der Kot. So stritten die Männer bleichen Angesichts im Rachen des Todes, und ihr möglichstes taten auch die Hunde, indem sie ihre Zähne den Ochsen wie eiserne Zangen in die Kehlen schlugen. Laut war in dem Durcheinander der Lärm und das Getöse, auf und ab sausten die Stangen, hoch in der Luft schwirrten die abgeschlagenen Hörner der Ochsen, und das Schreien der Bruder, das Kläffen der Hunde und das Brüllen des Viehs verschmolzen zu einem grauenhaften Getön. 07084
Bottom
07085
Top
Mutta viimein ottelu herkesi. Seitsemän härkää makasi hengettömänä maassa, kolme heistä pakeni, mikä yksisarvisena, mikä perin nuijapäisenä ja mikä muutoin hakattuna pahoin. Mutta kalveina, silmät pystyssä, seisoivat veljekset hurmeisella maalla. Punoittaen seisoi Timo, kourassa verinen, rapainen kirves, seisoi kuin kaskea hakkaava mies. He taisivat tuskin käsittää mitä oli tapahtunut. Kaikki tuntui heistä kamalaksi uneksi, kun he muistelivat kärhämätä, joka tuimana tuulispäänä lähestyi heitä, riehui vilauksen aikaa heidän keskellänsä ja raukeni äkisti jälleen. Kauhistuen katselivat he otusten paljoutta, jotka nyt makasivat heidän edessään verisellä kedolla: kuusiston kontio, julman suuri, ja seitsemän lihavata härkää. Kovia työnnähdyksiä olivat he itsekin leikissä kokeneet, varsinkin Aapo, Juhani ja Timo; mutta seisoivat he kuitenkin kaikki pystyssä vielä. Siinä he seisoivat, kanget käsissä, huohoittaen, hikoillen ja äänettöminä tuijotellen toinen toistansa kohden. Schließlich aber erlahmte der Streit. Sieben Ochsen lagen leblos da; drei waren entkommen, der eine mit einem Horn, der andre ganz kahl und der dritte sonst übel zugerichtet. Aber bleich, mit weit aus dem Kopfe tretenden Augen standen die Brüder auf dem blutgetränkten Boden. Rot stand Timo mit dem blutigen Beil in der Hand, stand wie ein Bäume fällender Mann. Sie begriffen kaum, was geschehen war. Alles kam ihnen wie ein unheimlicher Traum vor, als sie an das wilde Scharmützel dachten, das wie ein jäher Wirbelwind herangekommen war, einen Augenblick unter ihnen gewütet und sich dann plötzlich wieder gelegt hatte. Erschaudernd blickten sie auf die Masse Wild, das nun vor ihnen im blutigen Grase ruhte: der Petz aus dem Tannenwald, mächtig groß, und die sieben feisten Ochsen. Schwere Stöße hatten sie selber auch abbekommen, besonders Aapo, Juhani und Timo; aber sie standen doch noch aufrecht. Da standen sie, die Stangen umklammernd, keuchten, schwitzten und starrten einander schweigend an. 07085
Bottom
07086
Top
Mutta hengähtää ehtivät he tuskin, ennen kuin läheni uusi vaara, monin kerroin suurempana ensimmäistä. Tuulispäätä seurasi hirmumyrsky. Tuntuipa kuin olisi nyt lähestynyt maailman viimeinen hetki. Tanner jyrisi kuin maanjäristyksestä, metsä ryskyi ja hirmuinen möry täytti illan tyynen ilman, koska juosten läheni kolmekymmentä ja kolme hurjapäistä härkää. Melskettä kuultelivat veljekset, silmät ympyrjäisinä päissä, kuultelivat hetken ihan liikkumatta, mykkinä kuin kauan kaahattu sikolauma pensastossa pellon-aidan kulmalla, korvat lotkassa kuultelee, lähestyisikö vainoojansa vielä. Niin veljeksetkin, kunnes härkäjoukko rynkäsi korvesta ulos. Silloin viskasivat he kankensa, ottivat pyssynsä ja pakenivat koirinensa kaikin voimin, ja möräten karkasivat härjät heidän jäljissään. Raja-aitaan päin, Viertolan ja Jukolan metsien välillä, kiirehtivät veljekset. Tuli heitä vastaan matala vesilampi, päältäpäin ruohoisella kamaralla katettu; mutta kaartelemiseen ei ollut heillä aikaa, vaan ilman arvelematta juoksivat he lammin poikki. Kuului kohaus, koska he vesituiskuun ja sumuun peittyivät, mutta ilmestyivätpä he samana hetkenä selvään ilmaan taas. Muistuttipa heidän juoksunsa kuuta korkeuden sininiitulla. Ei väisty hän syrjään hattaran edestä, joka tahtoo sulkea hänen tiensä, vaan huoletonna hän retkeilee sen läpitse, ja kirkkaampana kuin ennen astuu hän jälleen sen kautta ulos. Ja vakaasti, juhlallisesti hän vaeltaa. Mutta Jukolan pojat juoksivat kuin jänikset ja villit oinaat; sillä hätä kirmasi heidän kantapäissään. Tuli aita uusi ja vahva, ja tulisesti lennähtivät veljekset sen yli, mutta pari kymmentä askelta sen toiselle puolelle seisahtuivat he lakealle aholle, katselemaan voisiko tämä aita heitä pelastaa. Lähestyi sitä raivokas, elämöitsevä härkäliuta, kuului kova räiskäys ja nurin murrettiin kuusinen aita, ja olivat nyt härjät veljeksiä likempänä kuin ennen. Siitä kirmaistiin yli kumisevan ahon: miehet ja koirat edellä, juhdat heidän jäljessään, möräten, ja potkien ilmaan turpeita ja pöllyävää hietaa, niinkuin talven myrsky savuna kiertää lunta korkealle ylös. Vimman vauhdilla juoksivat veljekset, sydämmissään kuoleman kauhistus, sillä he luulivat jo polkevansa viimeistä tynkkää elämänsä tiestä. Aber kaum hatten sie ein paarmal aufgeatmet, da kam schon eine neue, viel größere Gefahr heran. Dem Wirbelwind folgte ein Orkan. Es war, als sei die letzte Stunde der Welt angebrochen. Der Boden erdröhnte wie von einem Erdbeben, der Wald krachte, und ein furchtbares Gebrüll erfüllte die friedliche Abendluft, als dreiunddreißig rasende Ochsen heran-gejagt kamen. Mit weit offenen Augen horchten die Bruder auf den Lärm, horchten einen Augenblick, ohne sich zu rühren, stumm, wie eine lange gehetzte Schweineherde im Buschwerk an der Ecke des Feld-zaunes mit hängenden Ohren horcht, ob der Verfolger naht. So die Brüder, bis die Ochsen aus dem Bruchwald hervorbrachen. Da schleuderten sie die Stangen von sich, ergriffen ihre Flinten und flohen mit den Hunden aus allen Kräften, und brüllend stürzten die Ochsen hinter ihnen her. Auf den Grenz-zaun zwischen den Wäldern von Viertola und Jukola eilten die Brüder zu. Es lag vor ihnen ein seichter Tümpel, der über und Uber mit einer grünen Decke verhüllt war; aber zu einem Umweg hatten sie keine Zeit, sondern unbedenklich liefen sie durch das Wasser. Man hörte ein Rauschen, als sie in einer Wolke von Wasser und Nebel verschwanden. Doch im selben Augenblick erschienen sie wieder in der klaren Luft. Ihr Lauf erinnerte an den Mond auf der blauenden Wiese der Höhe. Zur Seite weicht er nicht vor dem Gewölk, das ihm den Weg versperren will; sondern unbekümmert schreitet er hindurch, und leuchtender als zuvor tritt er aus ihm hervor. Und gemessen, feierlich wandelt er dahin. Die JukolabrU-der aber liefen wie Hasen und wilde Hammel; denn die Not stürmte hinter ihnen drein. Da kam ein Zaun, neu und fest, und wie ein Feuer flogen die Brüder hinüber. Aber nach zehn, zwanzig Schritten auf der ändern Seite machten sie auf einer weiten Lichtung halt, um nachzusehen, ob dieser Zaun retten könnte. Es näherte sich ihm die rasende, tobende Ochsenherde, ein lautes Krachen erscholl, und zur Erde polterte der Tannenholzzaun, und nun waren ihnen die Ochsen dichter auf den Fersen als vorher. Jetzt stürmten sie über die dröhnende Lichtung: die Männer mit den Hunden voran, die Bullen hinterdrein, brüllend und Rasenstücke und stäubenden Sand in die Luft schleudernd, wie der Wintersturm den Schnee als Rauch hoch emporwirbelt. Mit wahnsinniger Fahrt griffen die Brüder aus, im Herzen Todesgrauen; denn sie glaubten, daß sie ihr letztes Endchen Lebensweg vor sich hätten. 07086
Bottom
07087
Top
Kuului silloin huuto Aapon suusta: »kontit seljästämme, mutta pitäkäämme pyssyt!» Niin hän lausui, ja kuusi tuohikonttia kellahti paikalla alas maahan; seitsemäs keikkui vielä Laurin seljässä; hän ei mielinyt sitä hellittää vielä. Vähänpä kuitenkin auttoi tämä keino; sillä yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: »Hiidenkivelle, Hiidenkivelle!» Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella, ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauas tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni; heidän kyntensä iskivät lujemmin, tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet. Niin he pelastuivat hirvittävästä kuolemasta, mutta olivatpa olleet lähellä surman nielua. Tuskin olivat he ehtineet kivelle, niin jo temmelsi heidän ympärillään juhtalauma, myristen ja kuopien maata. Ja tämä kivi, miesten turvapaikka, oli melkein neliskulmainen, syllän korkea kallionkappale, ja seisoi korvessa noin kolme sataa askelta ahon reunalta. Siinä nyt istuivat veljekset, hikoen ja puhaltaen peloittavasti, juostuansa kiukkuisen kuoleman edestä. Äänettöminä, sanaakaan lausumatta, istuivat he kauan. Mutta viimein avasi Juhani suunsa. Es ertönte da aus Aapos Munde der Ruf: »Die Ranzen vom Rucken, aber die Flinten behalten!« So sagte er, und sechs Ranzen flogen sofort zur Erde, der siebente tanzte noch auf Lauris Rucken: er wollte ihn noch nicht loslassen. Wenig genug half jedoch dies Mittel; denn immer näher rückte ihnen das furchtbare Tosen und Brüllen im Nacken. Aber wiederum kams traurig schneidend von Aapos Lippen: »Zum Riesenstein, zum Riesenstein!« Und er meinte einen Steinblock von gewaltiger Größe, der im öden Bruchwald lag. Auf diesen zu eilten die Brüder, standen bald an seinem Fuße, und schnell wie der Blitz schossen die Männer wie die Hunde auf seinen Rücken hinauf. Weithin wirbelten die Moosstücke, als ihre Hände sich an den Kanten des Steines festgriffen; ihre Nägel schlugen fester, sichrer und schärfer ein als jemals die krummen Krallen des Luchses. So retteten sie sich vor einem schauerlichen Tode, aber sie waren ja ganz nahe am Rande des Verderbens gewesen. Kaum waren sie auf dem Stein angelangt, da umtoste sie auch schon brüllend und in dem Gelände scharrend die Herde der Bullen. Und dieser Stein, die Zufluchtstätte der Männer, war ein fast viereckiger, einen Klafter hoher Felsbrocken und stand im Bruchwald etwa dreihundert Schritt vom Rande der Lichtung entfernt. Da saßen nun die Brüder schrecklich schwitzend und pustend nach der Flucht vor dem argen Tod. Stumm, wortlos saßen sie eine geraume Zeit. Endlich aber öffnete Juhani den Mund. 07087
Bottom
07088
Top
JUHANI: Tässä ollaan, veljet, ja kiittäkäämme onneamme siitä. Sillä se oli marssi, jota muistamme niin kauan kuin härkiä maailmassa löytyy. JUHANI: Hier sind wir nun, Brüder; laßt uns unserm Schöpfer dafür danken. Denn das war ein Marsch, an den wir denken werden, solange es Ochsen in der Welt gibt. 07088
Bottom
07089
Top
AAPO: Tässä ollaan, mutta kuinkahan tästä tullaan? Itsepintainen on härkä, ja nämät tässä ovat vihan vimmoissaan kumppaniensa surman tähden, jota nyt mielisivät koirillemme monenkertaisesti kostaa. AAPO: Hier sind wir, ja; aber wie kommen wir wieder fort? So ein Ochs ist halsstarrig, und diese hier sind toll und wütend über den Tod ihrer Genossen, den sie nun tausendfach an unsern Hunden rächen möchten. 07089
Bottom
07090
Top
JUHANI: Ja me saisimme samasta kauhasta. JUHANI: Und wir müßten mit dran glauben. 07090
Bottom
07091
Top
AAPO: Ilman tämän kiven kultaista korkeutta. AAPO: Ohne die schöne Höhe dieses Steines. 07091
Bottom
07092
Top
JUHANI: Olipa se meille tervetuloa. Totisesti! Kuin oravat, niinpä kiipesimme nopeasti ylös. JUHANI: Der kam uns aber auch gerade recht. Wahrhaftig! so schnell wie Eichhörnchen sind wir raufgeklettert. 07092
Bottom
07093
Top
EERO: »Ja sitten me ryypättiin». EERO: »Und dann hoben wir einen.« 07093
Bottom
07094
Top
JUHANI: Juuri niin! Kiitos Herran, että on meillä kumminkin viinaa, jos niin, että opetettaisiin poikia paastoomaan tässä. JUHANI: Ganz recht! Dem Herrn sei Dank, daß wir wenigstens Schnaps haben, wenn es so kommt, daß wir hier das Fasten lernen müßten. 07094
Bottom
07095
Top
LAURI: En hellittänyt konttiani minä. LAURI: Ich habe meinen Ranzen nicht losgelassen. 07095
Bottom
07096
Top
JUHANI: »Sulle kiitos» myös, mun veljeni. Mutta saatappas tinapullos esiin, kumauta siitä aika naukki ja sitten pane se vierimään ympäri. Nyt tarvitsee sydän vähän vahvistusta. JUHANI: Auch »dir sei Dank«, mein Bruder. Hol deine Zinnflasche hervor, nimm einen tüchtigen Mund voll und laß sie dann herumgehen. Jetzt braucht das Herz eine kleine Stärkung. 07096
Bottom
07097
Top
AAPO: Mutta sitä tavaraa tulee meidän nauttia varoten näin vaarallisessa asemassa kuin tämä. AAPO: Aber vorsichtig muß das Zeug in dieser gefährlichen Lage genossen werden. 07097
Bottom
07098
Top
JUHANI: Terveellinen muistutus. Mutta otappas tuosta yksi kohtuullinen kulaus. JUHANI: Eine heilsame Bemerkung. Da! nimm einen mäßigen Schluck. 07098
Bottom
07099
Top
AAPO: Kohtuus on aina paras. Muistakaamme: tässä on myös vuoteemme ja ehkä enemmin kuin yhdeksi yöksi. AAPO: Maßhalten ist immer das beste. Denkt dran: dies ist auch unser Bett, und vielleicht für mehr als eine Nacht. 07099
Bottom
07100
Top
JUHANI: Auttakoon meitä Jumala siitä! Minä toivon, että nälkä piankin poistaa tuon sarvimetsän ympäriltämme.--Niin, tässä istumme kuin seitsemän ukulia korvessa, tässä sammaleisella Hiidenkivellä. Mutta mistähän on syntyisin tämä nimi? JUHANI: Davor bewahre uns Gott. Ich hoffe, der Hunger vertreibt den Hörnerwald um uns recht bald. — Ja, hier sitzen wir nun wie sieben Käuze im Bruchwald, hier auf dem bemoosten Riesenstein. Aber woher stammt denn wohl der Name? 07100
Bottom
07101
Top
AAPO: Eräästä kummallisesta tarinasta. AAPO: Von einer merkwürdigen Sage. 07101
Bottom
07102
Top
JUHANI: Kertooppas se meille aikamme vietteeksi. Sillä tässähän tarinat juuri omaansa, tarinat ja historjat. JUHANI: Erzähl sie uns zum Zeitvertreib. Denn Sagen sind hier gerade am Platz, Sagen und Geschichtchen. 07102
Bottom
07103
Top
Ja seuraavan tarinan tästä kivestä kertoi heille Aapo. Und Aapo erzählte ihnen die folgende Sage von dem Stein: 07103
Bottom
07104
Top
Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen Hiiden-ruhtinas, mahtavin tenhomies Pohjolassa. Oli hänellä peura jalo ja kaunis, juoksemaan verrattoman nopea. Läksi tuo sorea eläin kerran kevättalvisena päivänä karkelemaan hankikantehelle ja päätyi samoomaan ympäri Suomen-nientä. Silloin moni joutsimies, nähtyänsä kultakarvaisen ja heleäsilmäisen peuran, riensi häntä vainoomaan karkaistulla nuolellansa. Mutta kenkään ei voinut häntä seurata, vaan pian jätti hän kauas jälkeensä hiihtävän miehen.--Joutui hän viimein Hämeen-maalle, jossa löytyi eräs mainio hiihtäjä ja tarkka joutsimies. Tämä nyt sai vainun Hiiden komeasta peurasta, läksi kerkeästi häntä kiehtomaan, liukuen sileillä suksillansa, olalla tuima kaari. Kiljuvalla vauhdilla pitkin tasaista hankea kirmasi peura, mutta vauhdilla vielä vinhemmällä joutsimies hänen jäljessään. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että jyrkät mäet ylös, alas. Mutta rupesipa viimein väsymys saavuttamaan peuraa; hän jo kovin huohoittaen pakeni, juoksunsa heikkeni ja yhä likemmäksi läheni mies. Tapahtui silloin kumma, joka kuitenkin on ennenkin nähty pidättävän monen ampuniekan nuolen. Äkisti kääntyi peura ympäri, lähestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen hereitä kyyneleitä. Mutta ensinkään arvelematta lähetti vasamansa armoton mies, lävisti ihanan eläimen otsan; ja niin kaatui Hiiden peura, punaten verellänsä valkean lumen. Es wohnte einmal in einer Burg auf den Fjälls Lapplands ein mächtiger Riesenfürst, der gewaltigste Zaubrer im Norden. Er besaß ein edles, schönes Rentier, einen unvergleichlich schnellen Läufer. Es machte sich das schlanke Tier an einem Tag im Spätwinter auf und floh über die festgefrorne Schneefläche und lief um das ganze Finnenland herum. Da eilte mancher Bogenschütze, der das farbene, helläugige Tier erblickte, herbei und setzte ihm mit seinem gehärteten Pfeile nach. Aber keiner vermochte ihm zu folgen, bald ließ das Wild den auf seinen Schneeschuhen dahingleitenden Mann weit hinter sich zurück. — So kam es schließlich nach Häme, wo ein berühmter Skiläufer und sicherer Bogenschütze lebte. Dieser erfuhr von dem herrlichen Rentier des Riesenfürsten, machte sich hurtig auf, es einzufangen, und stürmte, mit dem starken Bogen auf der Schulter, auf den flinken Schneeschuhen hinter ihm her. In jähem Lauf flog das Tier über die glatte Schneefläche, der Bogenschütze jedoch noch rascher hinterdrein. So ging es lange über die weiten Ebenen, über steile Hügel hinauf, hinunter. Aber schließlich begann das Rentier zu ermüden. Schon floh es schwer keuchend vorwärts, sein Lauf ermattete, und immer näher rückte der Mann. Da geschah ein Wunder, das jedoch auch früher schon den Pfeil manches Schutzen gehemmt haben soll. Das Rentier wandte sich plötzlich um, näherte sich seinem Verfolger flehend und reichliche Tränen vergießend. Aber ohne sich zu besinnen, sandte der erbarmungslose Mann sein Geschoß, durchbohrte dem herrlichen Tier die Stirn, und so fiel das Edelwild des Riesen und rötete mit seinem Blut den weißen Schnee. 07104
Bottom
07105
Top
Silloin Hiisi, käyskellen Pohjan-perän kolkoissa laaksoissa, tunsi äkisti sydämensä kiertyvän ja tiesi kohta, että kultainen varsansa vaelteli vaarassa. Hän kiirehti ylös tunturille, jossa linnansa seisoi, ja rupesi noitakurkistimellansa tähtäilemään etelään päin. Ja näki hän kaukana tummassa kuusistossa peuransa, joka, veressään uiskellen, kierteli itseänsä kuoleman tuskissa; ja näki hän murhamiehen seisovan uhrinsa vieressä riemuitsevalla katsannolla. Silloin julmistui hän hirmuisesti, tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivimöhkäleen, sinkautti sen korkealle ilmaan, lentämään kohden joutsimiestä Hämeen saloissa. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi, valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Kohosi se ylös taivaan kumuun, vaipui alas taasen, vaipui päivään päin, ja juuri ampuniekan päälaelle putosi summaton paino, haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi. Da, als der Riesenfürst in den öden Tälern des äußersten Nordens wandelte, fühlte er mit einemmal, wie sich sein Herz verkehrte, und sogleich wußte er, daß sein geliebtes Fullen in Gefahr schwebte. Er eilte den Fjäll hinan, auf dem seine Burg stand, und begann mit seinem Zauberrohr gen Süden zu spähen. Und er gewahrte fern in einem dunklen Tannenwald sein Rentier, wie es in seinem Blute schwimmend sich im Todeskampfe wand; und er sah den Mörder mit frohlockendem Blick neben seinem Opfer stehen. Da ergrimmte er furchtbar, riß aus der Mauer der Burg einen großen, viereckigen Felsquader, schleuderte ihn hoch in die Luft empor nach dem Schutzen in den Einödwäldern von Häme. Mit gewaltigem Krachen sauste der wuchtige Stein in einem mächtigen Bogen durch die windbewegte Welt der Wolken. Bis an das Himmelsdach stieg er hinan, senkte sich nieder, senkte sich der Sonne zu, und gerade auf den Schädel des Schutzen stürzte das unermeßliche Gewicht und begrub den Mann für ewige Zeiten unter sich. 07105
Bottom
07106
Top
JUHANI: Ja miehen surma oli meidän onneksemme. Missä olisimme nyt me ilman tätä kiveä? Tuolla korvessahan rapana ja raatoina vetelisimme, kurjat. JUHANI: Und sein Verderben war unser Glück. Wo wären wir jetzt ohne diesen Stein? Wir lägen wohl dort im Bruchwald tot, wir Armen. 07106
Bottom
07107
Top
TUOMAS: Mutta kyllä vielä tässäkin tarpeeksemme saamme. Minä takaan sen. TUOMAS: Wir bekommen auch hier noch soviel, wie wir brauchen. Dafür stehe ich euch. 07107
Bottom
07108
Top
JUHANI: Jumala auttakoon meitä ajoissa! JUHANI: Helf uns Gott beizeiten! 07108
Bottom
07109
Top
TIMO: Täytyyhän tässä poikien untakin jyritellä päälliskyttäisin toinentoisensa niskoilla kuin pääskysen-poikaset pesässänsä. TIMO: Und wenn wir hier ein Schläfchen machen wollen, müssen wir schon übereinander hocken wie die Schwalben-Jungen in ihrem Nest. 07109
Bottom
07110
Top
AAPO: Se ei käy päisin. Pianhan kellahtaisi unipöllöinen mies alas härkien saaliiksi. Sentähden kaksi meistä aina, yksi kummallakin vierellä, vartioitkoon uneksuvaa veljeänsä. AAPO: Das geht nicht. Da kollerte ja bald einer im Dusel hinunter und den Ochsen vor die Füße. Deshalb müssen immer zwei von uns, einer auf jeder Seite, bei den schlafenden Brüdern Wache halten. 07110
Bottom
07111
Top
JUHANI: Järkevä neuvo; ja käyttäkäämme sitä tarkasti; tässä on kortteerimme ainakin tämä yö. Sen näemme jo kaikki härkien hankkeista. Tuossahan jo kolme peeveliä makaa röhöttää kirotuilla mahoillansa, puhkaten ja märehtien, perkeleet!--Mutta pankaat ma'ata, pojat; minä ja Aapo tahdomme teitä vahdata tuonne likimaihin puoleen yöhön. Pankaat ma'ata, pankaat ma'ata. Herra siunatkoon meitä! JUHANI: Ein vernünftiger Rat, den wollen wir genau befolgen; hier haben wir wenigstens für diese Nacht unser Quartier. Das sehen wir alle aus den Anstalten der Ochsen. Dort haben sich ja schon drei von den Teufeln schnaubend und wiederkäuend auf die Bäuche gestreckt. — Legt euch also schlafen, Jungens; ich und Aapo wollen euch so ungefähr bis Mitternacht bewachen. Legt euch nieder, legt euch nieder. Der Herr segne uns! 07111
Bottom
07112
Top
AAPO: Voi meitä poloisia kumminkin! AAPO: O weh, wir armen Kerle! 07112
Bottom
07113
Top
SIMEONI: Mihin olemmekin onnettomat joutuneet. SIMEONI: Wohin sind wir Ungluckskinder auch geraten! 07113
Bottom
07114
Top
JUHANI: Kurjuuteen, suureen kurjuuteen. Mutta pankaat ma'ata, siunatkaat sielujanne ja ruumiitanne ja nukkukaat Herran nimeen. JUHANI: Ins Elend, in großes Elend. Legt euch aber jetzt nieder, segnet Leib und Seele und schlaft in Gottes Namen. 07114
Bottom
07115
Top
Niin viettivät he yönsä: valvoi aina kaksi, muiden ma'atessa sammaleisella kivellä; ja pitkä oli yö. Koitti viimein toki aamu, aurinko nousi ja kohosi ylös taivaalle, mutta sama oli heidän kohtalonsa vielä; ainapa sarvet, heitä piirittäen, keikkuivat Hiidenkiven ympärillä, ja kovin jo heitä likisteli nälkä. Kuitenkin toivoivat he saman armottoman vieraan tekevän tehtävänsä härkienkin mahoissa ja lopulta pakoittavan heidät siirtymään laitumille. Niin he toivoivat, odottaen vihamiestensä poistumista. Mutta kauhistuksella huomasivat he pian, että eläimen ruokaa löytyi kyllin tuossa korven kosteassa sararuohossa Hiidenkiven vaiheilla. Sitähän rupesivat nyt härjät vakaasti näykkeilemään, siirtymättä kauemmas kuin että sammaleinen kivi heillä lakkaamatta oli näkyvissä. So verbrachten sie die Nacht: es wachten immer zwei, während die übrigen auf dem bemoosten Steine ruhten. Und lang war die Nacht. Endlich graute jedoch der Morgen; die Sonne ging auf und stieg am Himmel hinan, das Geschick der Brüder war aber noch dasselbe. Immer noch schwankten die Hörner der Belagerer um den Riesenstein, und heftig nagte bereits der Hunger. Doch hofften die Brüder, daß der erbarmungslose Gast auch im Magen der Ochsen sein Werk beginnen und sie schließlich auf die Weide vertreiben werde. Das war ihre Hoffnung, mit der sie auf den Abzug ihrer Gegner warteten. Aber mit Entsetzen bemerkten sie bald, daß die Tiere dort an dem feuchten Riedgras des Bruchwaldes beim Riesenstein Futter genug fanden. Das rupften die Ochsen jetzt ruhig aus, entfernten sich aber dabei nur so weit, daß der bemooste Felsblock immer in ihrem Gesichtskreis blieb. 07115
Bottom
07116
Top
JUHANI: Eihän ole heillä aijettakaan korjata luitansa. Ottavatpa, peeveli vie, tähän asuntonsa ja rakentonsa aina talveen asti. JUHANI: Die denken ja gar nicht dran abzuziehen. Hols der Henker! sie haben hier bis in den Winter hinein Wohnung und Kost. 07116
Bottom
07117
Top
EERO: Heillä on riivattu nahassa. EERO: Sie haben den Teufel im Leibe. 07117
Bottom
07118
Top
TIMO: Mikä on heidän tässä ollessa? Korpi antaa heille sekä ruo'an että juoman; mutta kuiva sammale on meillä tässä leipänä ja särpimenä. TIMO: Was riskieren sie auch, wenn sie hierbleiben? Der Bruchwald gibt ihnen Speise und Trank, wir aber müssen uns mit dürrem Moos statt Brot und was drauf begnügen. 07118
Bottom
07119
Top
SIMEONI: Mutta asian laita on tämä, että me istumme tässä koiriemme tähden. Minä pelkään, että pelastuksemme ainoa tie on viskata Killi ja Kiiski uhriksi vihaisille härjille. SIMEONI: Die Sache ist eben die, daß wir unsrer Hunde wegen hier festsitzen. Ich fürchte, das einzige, was uns retten kann, ist, daß wir den boshaften Ochsen Killi und Kiiski in den Rachen werfen. 07119
Bottom
07120
Top
JUHANI: Julma neuvo. JUHANI: Ein unmenschlicher Vorschlag! 07120
Bottom
07121
Top
AAPO: Jota emme leikin seuraa. AAPO: Den wir nicht so leicht befolgen werden. 07121
Bottom
07122
Top
JUHANI: Ei niinkauan kuin seisoo pystyssä Jukolan Juho. JUHANI: Nicht, solange der Jukola-Juha noch auf seinen Beinen stehen kann. 07122
Bottom
07123
Top
TUOMAS: Viskaisimmeko nahkamme lunastimeksi heitä, jotka niin monet kerrat ovat pelastaneet henkemme petoin murhaavista kynsistä? Ja oliskohan tuosta hyötyä meille? Minä epäilen. TUOMAS: Wir sollten sie als Lösegeld flir unsre Haut hingeben, und sie haben so manches Mal unser Leben aus den mörderischen Klauen wilder Bestien gerettet! Hätte das überhaupt einen Nutzen für uns? Ich bezweifle es. 07123
Bottom
07124
Top
JUHANI: Samoin minä. Härjät tuossa, saatuansa kerran koiramme ryysyiksi, rupeaisivat vallan koreasti vartomaan täällä aina vaan enemmin sarvillensa seivästettävää. Varma asia. JUHANI: Ich auch. Haben die Ochsen dort erst mal unsre Hunde in Fetzen gerissen, dann warten sie auch hübsch ab, ob sie nicht noch mehr auf ihre Hörner spießen können. Das ist sicher. 07124
Bottom
07125
Top
SIMEONI: Niin, niin, mutta mihin keinoon käymme, koska nälkä oikein rupeaa naukuilemaan tuossa mahassa? SIMEONI: Ja, ja; aber was bleibt uns übrig, wo der Hunger einem schon so eklig im Magen winselt? 07125
Bottom
07126
Top
JUHANI: Se naukuilee ensi-ajan maarussamme, mutta sieltä ampuu se pian tuohon pamppailevaan sydämeen, ampuu kuin kissa lihavan hiiren niskaan, ja silloin lannistuu uhkea mies. Kova, kova on nyt miehen päivä. Mihin keinoon käymme? kysyn minäkin. JUHANI: Zunächst winselt er im Ranzen, von da schießt er aber bald in das bubbernde Herz, schießt so schnell wie die Katze einer fetten Maus in den Nacken, und dann sinkt auch ein starker Mann um. Hart, hart ist jetzt unser Los. Was bleibt uns übrig? Das frage ich auch. 07126
Bottom
07127
Top
AAPO: Huutakaamme huikeasti kaikki yhdestä suusta; äänen ehkä kuulee jokin metsässä käyskelevä, tai ehtii se aina Viertolaan ja saattaa ihmiset jotain arvelemaan. AAPO: Laßt uns alle wie mit einem Munde kräftig rufen. Die Stimme hört vielleicht jemand im Wald, oder sie dringt bis nach Viertola und macht die Leute dort aufmerksam. 07127
Bottom
07128
Top
JUHANI: Sitä keinoa käy koettaa. JUHANI: Das könnte man versuchen. 07128
Bottom
07129
Top
TIMO: Huutakaamme vahvasti. TIMO: Laßt uns kräftig rufen. 07129
Bottom
07130
Top
JUHANI: Oikein riivatusti. Paukahtakaamme kaikki yht'aikaa tähän maan-ihmeelliseen huutoon. Kaikki yht'aikaa, niin on sen vaikutus enemmin potraa. Kas niin, nouskaamme pystyyn ja olkaamme valmiit. Kun kolmannen kerran kämmenelläni läikytän, kirkaisemme, ja kirkaisemme kuin seitsemän miestä.--Yks, kaks, kolme! JUHANI: Ja, wie toll. Alle auf einmal in einen riesenhaften dröhnenden Ruf ausgebrochen! Alle auf einmal, das wirkt mächtiger. Also, aufgestanden und fertig! Sowie ich zum drittenmal in die Hände klatsche, rufen wir, rufen wie sieben Männer. — Eins, zwei, drei! 07130
Bottom
07131
Top
Huusivat he miehissä kaikin voimin ja yht'aikaa, että kivi ja maa sen alla ja ympärillä järähti, ja vavahtaen karkasivat härjätkin jonkun askeleen kivestä pois. Peloittavalle myös kuului seitsemän miehen äkkinen kirkaus ja sitten jolittava huuto, johon vielä sekaantui koirien surkea ulvominen. Huusivat he viisi pitkää huutoa, ja metsä pauhasi ja kauas kiiriskeli kaiku. Mutta koska oli huudettu viides ja ankara huuto, istuivat he taasen hengähtämään hetkeksi. Siinä levättyänsä, uudistivat he saman toimen, huutaen seitsemän kertaa, ja rupesivat sitten odottamaan mitä tämä keino vaikuttaisi. Mustuneilla kasvoilla, veripunertavilla silmillä he istuivat sammaleiselle kivelle, ja kovin liehtoivat heidän rintansa palkeet. Sie riefen alle zu gleicher Zeit und aus aller Kraft, so daß der Stein und das Gelände unter ihnen und ringsum erbebte und auch die Ochsen zusammenfuhren und einige Schritte vom Stein zurückwichen. Erschreckend klang der plötzliche Aufschrei der sieben Männer und dann der johlende Hall hinterdrein, womit sich noch das klägliche Heulen der Hunde vermischte. Fünf lange Rufe stießen sie aus, und der Wald erdröhnte, und weithin rollte das Echo. Als aber der fünfte, angestrengteste Ruf erschollen war, setzten sie sich für einen Augenblick, um Atem zu schöpfen. Und nach der Pause begannen sie von frischem, riefen siebenmal und warteten dann ab, was erfolgen würde. Mit schwarzblauen Gesichtern, mit blutig geröteten Augen setzten sie sich auf den bemoosten Stein nieder, und heftig hoben sich die Bälge ihrer Brust. 07131
Bottom
07132
Top
JUHANI: Varrotaanpas mitä tämä tekee, varrotaanpas. Ovathan ihmiset hulluja, elleivät ymmärrä, ettei miesjoukko ilman suurinta hätää paru näin. Varrotaanpas. JUHANI: Warten wir ab, was nun kommt, warten wir nur ab! Die Leute müssen ja verrückt sein, wenn sie nicht verstehen, daß eine Männerschar nicht ohne die höchste Not so brüllt. Warten wir nur ab! 07132
Bottom
07133
Top
EERO: Mutta ellei tästä metelistä apua meille ilmesty, niin olemme tottakin kuoleman omat. Länteen vaipuu jo toinen aurinko ja vimmatusti kiihtyy nälkä. EERO: Wenn aber auf diesen Heidenlärm keine Hilfe kommt, sind wir wahrhaftig Kinder des Todes. Die Sonne versinkt schon zum zweitenmal im Westen, und immer toller brennt der Hunger in den Därmen. 07133
Bottom
07134
Top
SIMEONI: Jumala armahtakoon! yksi yö ja puolitoista päivää on mennyt siitä kun viimeiseksi söimme. SIMEONI: Gott erbarme sich! es ist nun eine Nacht und anderthalb Tag her, daß wir gegessen haben. 07134
Bottom
07135
Top
TIMO: Niin onkin. Kuulkaas kurinaa tuolla vatsassani, kurinaa ja murinaa ja pientä piiputustakin. Tämä on kovaa. TIMO: So ists. Horcht nur, wie es in meinem Bauch knarrt, knarrt und knurrt und auch ganz leise piept. Das ist hart. 07135
Bottom
07136
Top
JUHANI: Kovaa, kovaa; me tiedämme ja uskomme sen, mentyämme omaan vatsaamme. JUHANI: Hart, hart, wir wissens und glaubens, wir brauchen ja nur an unserm eigenen Bauch zu horchen. 07136
Bottom
07137
Top
SIMEONI: Pitkä on nälkäisen päivä! SIMEONI: Lang ist der Tag für den Hungernden! 07137
Bottom
07138
Top
TIMO: Pitkähän se on. TIMO: Ja, lang ist er. 07138
Bottom
07139
Top
JUHANI: Pitkä ja synkeä! Onko jo tyhjennetty Aaponkin aivo? Etkö muista enään variksenkaan vaakutusta, tarhapöllönkään pakinaa jutellakses meille, istuissamme Nälkäsaaressa hirmuisessa. JUHANI: Lang und düster! Ist denn Aapos Gehirn auch schon leer? Fällt dir kein bißchen Krähenge-krächz mehr ein, kein bißchen Kauzschwatz, das du uns auf dieser furchtbaren Hungerinsel erzählen könntest? 07139
Bottom
07140
Top
AAPO: Muistanpa tarinan, jonka juuri nälkä nyt johtaakin mieleeni; mutta se ei saata meitä unohtamaan ruumiimme ravintoa, vaan muistuttelee kovin sekä ruokaa että juomaa. AAPO: Ich weiß schon eine Geschichte, an die ich gerade jetzt beim Hunger denken muß. Aber wir werden darüber kaum unsres Leibes Nahrung und Notdurft vergessen, sondern erst recht an Essen und Trinken erinnert werden. 07140
Bottom
07141
Top
JUHANI: Sinä meinaat miestä vuoressa. Minä olen kuullut sen. JUHANI: Du meinst den Mann im Berg. Kenne ich. 07141
Bottom
07142
Top
TIMO: Mutta minulle on se uutta; kerro se, veli Aapo. TIMO: Aber für mich ist sie neu; erzähl sie, Bruder Aapo. 07142
Bottom
07143
Top
SIMEONI: Kerro se, kerro se! SIMEONI: Erzähl sie, erzähl sie! 07143
Bottom
07144
Top
AAPO: Onhan se tarina miehestä, jalosta uskonsankarista, joka istui muutaman ajan vankina Impivaaran luolissa, niinkuin ennen tuo kalvea impi, mutta toisenkaltaisesta syystä. AAPO: Es ist die Sage von einem Manne, von einem wackern Glaubenshelden, der eine Zeitlang in den Höhlen des Impivaara gefangen saß, wie damals die bleiche Jungfrau, aber aus einem ändern Grunde. 07144
Bottom
07145
Top
Ja seuraavan tarinan kertoi heille Aapo: Und Aapo erzählte ihnen die folgende Sage: 07145
Bottom
07146
Top
Ennen, koska kristin-usko ja pakanuus vielä taistelivat keskenänsä Hämeenmaassa, oli käännettyjen joukossa eräs mainio mies, hurskas ja harras uutta uskoa levittämään, jota hän myös kiivaasti harjoitteli Ruotsin valtakunnan aseitten suojassa. Mutta kotimaahansa täytyi haarniskoittuin sankarten äkisti siirtyä täältä, ja kristityt Hämäläiset joutuivat pakanallisten veljeinsä hirmuisimman vainon alle. Mikä heistä surmattiin kauhistavalla tavalla, mikä etsi pelastustansa, paeten salojen eksyttävään kohtuun, mikä vuorten luoliin ja mikä minnekkin. Impivaaran komeroihin kiirehti mainittu hurskas mies; mutta hänen vainoojansa, jotka koston vimmassa seurasivat hänen jälkiään, huomasivat pian mihin hän oli itsensä kätkenyt. »Susi teljettäköön omaan luolaansa!» huusivat he ilkeästi riemuiten, muurasivat luolan aukion lujasti kiinni ja heittivät miehen nääntymään nälkään ja pimeyteen. Damals, als Christenglaube und Heidentum noch miteinander in Häme rangen, befand sich unter den Bekehrten ein angesehener Mann, ein frommer, eifriger Verkünder des neuen Glaubens, dessen Ausbreitung er sich unter dem Schutz der schwedischen Waffen sehr angelegen sein ließ. Aber plötzlich mußten die geharnischten Krieger von hier in ihre Heimat zurückkehren, und die getauften Leute in Häme gerieten in eine furchtbare Fehde mit ihren heidnischen Brüdern. Die einen wurden auf entsetzliche Weise getötet, andre suchten ihr Heil in der Flucht nach den Irrgärten der Einödwälder, andre in den Höhlen der Berge oder sonstwo. In die Schluchten des Impivaara entkam jener fromme Mann; seine Feinde aber, die rachedurstend seinen Spuren gefolgt waren, entdeckten bald, wo er sich verborgen hielt. »Laßt uns den Wolf in seiner eignen Höhle einsperren!« riefen sie boshaft jubelnd, mauerten die Öffnung der Höhle fest zu und ließen ihn in Hunger und Finsternis schmachten. 07146
Bottom
07147
Top
Surkea loppu olisi nyt saavuttanut miehen, mutta ihmeen teki taivas taas. Tuskin oli luolan suulta kadonnut päivän-valon viimeinen siinto, niin jopa valkeni avara luola ihanimmasta, hopeakirkkaasta paisteesta; ja niin oli miehellä kylmän kallion sydämessä liepeä, taivaallinen päivä. Ja tapahtuipa ihmeitä vielä enemmin. Katso, kuvertui äkisti luolan permantoon heleä lähde, jonka vesi ei ottaen milloinkaan vähentynyt; ja oli siis miehellä kivikammiossaan alati raikasta juomaa. Mutta vieläpä lähteen reunalta kohosi ylös kaunis, viherjöitsevä puu, kantain herttaisimpia hedelmiä, jotka eivät ottaen loppuneet; ja siitä sai mies suloisen ravintonsa. Tässä vietti hän päivänsä, ylistäen Herraa, tässä hän vietti yönsä, uneksuen autuitten maasta. Ja hänen päivänsä oli kuin kesän päivä, lämmin ja kirkas, ja hänen yönsä herttaista hämärän aikaa. Niin kului vuosi, ja virtana juoksi Hämeessä kristittyin veri. Mutta koska vainon kauhistava aastaika oli kiertynyt umpeen ja ulkona paistoi ihana syyskuun-aamu, ehti sankarin korviin vasarain ja rautakankein jytinä luolan kiinnimuuratulta suulta. Läpi tuon kivisen ruhan rupesi viimein pilkahtelemaan päivä, ja vilauksessa katosi luolasta ihmeellinen valkeus, niinmyös lähde ja lähteen reunalta hedelmällinen puu. Ein erbärmliches Ende hätte er nun gefunden, aber der Himmel ließ ein Wunder geschehen. Kaum war der letzte Schimmer des Tageslichts von der Mündung der Höhle geschwunden, da wurde die weite Höhle von dem schönsten silberklaren Schein erleuchtet; und da hatte der Mann mitten im kalten Felsgestein milden, himmlischen Tag. Und noch mehr Wunder geschahen. Denn siehe, plötzlich höhlte sich im Boden eine hellsprudelnde Quelle, deren Wasser, soviel er auch davon schöpfte, niemals versiegte, und da hatte der Mann in seiner Felsenkammer beständig frischen Trank. Aber danach hob sich am Rande des Quells ein schöner, grünender Baum empor, der die köstlichsten Früchte trug, die nicht alle wurden, sooft er auch davon nahm; und da hatte der Mann erquickende Speise. Hier verbrachte er seine Tage, den Herrn lobpreisend; hier verbrachte er seine Nächte, vom Land der Seligen träumend. Und sein Tag war warm und klar wie der Sommertag und seine Nacht köstliche Dämmerstunde. So verstrich ein Jahr, und in Strömen floß in Häme das Blut der Getauften. Als aber das furchtbare Kriegsjahr vollendet war und draußen ein schöner Septembermorgen lächelte, drang dem Helden das Getöse von Hämmern und Eisenhebeln von dem zugemauerten Eingang der Höhle ans Ohr. Durch das Steingetrümmer begann endlich der Tag zu blicken, und im selben Augenblick verschwand das wunderbare Licht aus der Höhle, wie auch der Quell und vom Quellenrand der fruchttragende Baum. 07147
Bottom
07148
Top
Mutta mikä saattoi matkaan tämän pauhinan ja telmeen tuolla ulkopuolella luolan aukiota? Seisoi siellä pakanoita suuri joukko ja heidän keskellänsä muutamia kristittyjä sidottuina nuoriin ja tuomittuina nälkään kuolemaan vuoren pimeässä uumennossa. Eivätkä arvelleet he muuta kuin että sama surma oli kohdannut miestä, joka vuotta ennen samaan luolaan suljettiin. Mutta kovin he kummastuivat, koska luolan auetessa sankari astui ulos kirkastetulla, säteilevällä otsalla. Ja ääni, jonka pyhä heläys tunkeusi aina ytimiin asti, kaikui hänen suustansa: »terve, ystävät ja veljet, terve, kultainen aurinko ja kohisevat metsät, terve!» Silloin lankesi joukko hänen eteensä polvilleen, ylistäen sitä Jumalaa, johon hän uskoi ja joka oli hänen pelastanut hirveästä kuolemasta. Mutta korkealla äänellä kertoi heille mies ne ihanat ihmetyöt, joita hän vuoren kohdussa oli kokenut; ja yhdestä suusta huusi hänelle kansa: »kasta meitäkin, kasta meitäkin uskoon saman Jumalan päälle!» Niin he miehen suureksi riemuksi huusivat ja päästivät viipymättä nuorista kuolemaan tuomitut vangit. Siitä astui ojan partahalle hurskas uros, ja seurasi häntä joukko, joka, luopuen pakanuudesta, antoi itsensä kastaa Kristuksen uskoon. Mutta ylhäällä äyräällä, seisoivat äsken vielä uhreiksi määrätyt miehet, veisaten kiitosvirttä Hänelle, joka tuskallisesta kuolemasta oli pelastanut sekä heidät itse että heidän vanhurskaan isänsä ja johdattanut pimeydestä valkeuteen pakanain lapset. Niin he veisasivat, katsahtaen taivaan korkeuteen ylös. Was aber verursachte das Krachen und Poltern dort draußen vor der Öffnung der Höhle? Da stand eine große Schar Heiden, und in ihrer Mitte einige mit Stricken gebundene Christen, die zum Hungertod in dem finstren Bergspalt verurteilt waren. Sie dachten nicht anders, als daß dasselbe Verhängnis auch den Mann ereilt habe, den sie vor Jahresfrist in diese Höhle eingeschlossen hatten. Aber gewaltig staunten sie, als beim Öffnen der Höhle mit verklärter, strahlender Stirn der Held hervortrat. Und eine Stimme, deren heiliger Klang bis ins Mark drang, erscholl aus seinem Munde: »Seid gegrüßt, Freunde und Brüder, sei gegrüßt, goldne Sonne, und ihr rauschenden Wälder, seid gegrüßt!« Da sank die Schar vor ihm auf die Knie und pries den Gott, an den er glaubte und der ihn vom grauenhaften Tod errettet hatte. Mit lauter Stimme aber erzählte er ihnen von den herrlichen Wundertaten, die ihm im Schoß des Berges widerfahren waren; und wie aus einem Munde rief ihm das Volk zu: »Taufe auch uns, taufe auch uns auf den Glauben an deinen Gott!« So riefen sie, ihm zu großer Freude, und lösten unverzüglich die Fesseln der verurteilten Gefangenen. Da trat der fromme Mann an das Ufer des Baches, und es folgte ihm die Schar, die sich hier vom Heidentum abwandte und sich auf Christi Glauben taufen ließ. Aber oben am Abhang standen die noch eben zum Opfer bestimmten Männer und sangen ihm ein Danklied, der sie und ihren frommen Vater vom schmerzlichen Tode errettet und die Kinder der Heiden aus der Finsternis zum Licht geführt hatte. So sangen sie und blickten empor zur Himmelshöhe. 07148
Bottom
07149
Top
AAPO: Tämä on tarina hurskaasta miehestä. AAPO: Das ist die Sage von dem frommen Mann. 07149
Bottom
07150
Top
JUHANI: Ja pakanain kastaminen tapahtui juuri samalla kohdalla ojassa, jossa nyt on meidän sudentarhamme. JUHANI: Und die Taufe der Heiden fand gerade dort am Bach statt, wo jetzt unser Wolfsgehege ist. 07150
Bottom
07151
Top
SIMEONI: Usko ihmeitä tekee. Olenpa varma siitä, ettei miehellä luolassa ollut yhtään lähdettä eikä hedelmällistä puuta ja ettei mikään maalliselle silmälle paistava valo valaisnutkaan hänen kammiotansa, vaan että luja ja järkähtämätön usko tyydytti kaiken hänen ruumiillisen tarpeensa. Hänen henkensä voima oli hänelle raikkaana lähteenä, maistavana hedelmänä ja säteilevänä valkeutena. Mitä sanoi entinen karjatoverini, Tervakosken Tuomas? »Jos sinulla on uskon kilpi ja hengen miekka, niin mene vaikka perkeletten kanssa polskaa tanssimaan». Niin lausui hurskas ukko. SIMEONI: Der Glaube tut Wunder. Ich bin sicher, daß der Mann gar keine Quelle und keinen Obstbaum in der Höhle gehabt hat, und daß kein für irdische Augen erscheinendes Licht seine Kammer erleuchtet hat, sondern daß der feste und unerschütterliche Glaube für alle seine leiblichen Bedürfnisse genügte. Die Kraft des Geistes war ihm eine frische Quelle, wohlschmeckende Frucht und strahlendes Licht. Wie sagte doch damals mein Weidegenosse, der Tervakoski-Tuomas? »Hast du den Schild des Glaubens und das Schwert des Geistes, so kannst du sogar mit den Teufeln Polka tanzen gehen.« So sprach der fromme Alte. 07151
Bottom
07152
Top
JUHANI: Mutta aika-miehen maha ei tule kauankaan toimeen paljaalla uskolla ja tyhjällä ilmalla, ei vaikka mätänis. Ja minä vannon, että hän pisteli poskeensa muikeampaakin muonaa kuin hedelmiä ja vettä. Sitä vaatii miehen ruumis, joka on kasvanut ja varttunut täällä lihan ja ruisleivän nojalla. Niin, niin, kerrotaanpa tarinaa vielä toisellakin lailla. Kerrotaan, että viisi mustaa sonninsarvea ilmestyi äkisti miehelle luolan seinään. Koska hän nyt aukaisi ensimmäisen sarven, niin roiskahtipa siitä suhisten ulos parasta, heleätä vapriikin paloviinaa ruokaryypyksi, joka kylläkin veti ryppyyn miehen huulet. Toisesta sarvesta taasen kiskoi hän kyynärittäin ulos monipoimullista, rasvaista ja lämmintä sianmakkaraa. Mutta kolmannesta pinnisteli kankeana kaarena ulos parasta uutispuuroa, ja neljännestä piimää puuronkastiksi, piimää sakeata kuin terva. Ja koska hän nyt oli täyttänyt maarunsa kuin puutiainen, niin aukaisi hän vallan vikkelästi viidennen sarven ja siitä lappasi hän ulos pikanellia, parasta tanskan punttirullaa, joka paisui pojan poskessa kuin imevä iilimato. Tarvitsiko enään parempaa trahtamenttia joutilas mies? JUHANI: Aber der Magen eines ausgewachsenen Mannes kommt mit bloßem Glauben und leerer Luft nicht lange aus, darauf kannst du Gift nehmen. Und ich schwöre, er hat sich leckrere Sachen in die Backen geschoben als Obst und Wasser. Das verlangt der menschliche Körper, der von Fleisch und Roggenbrot groß und stark geworden ist. Ja, ja, die Geschichte wird auch noch anders erzählt. Es wird erzählt, daß plötzlich fünf schwarze Stierhörner vor dem Mann in der Höhlenwand erschienen. Als er nun das erste Horn aufmachte, da quoll zischend der beste, klarste Fabrikschnaps zum Hinunterspulen hervor, der dem Mann gewiß die Lippen zusammengezogen hat. Aus dem zweiten zerrte er ellenweise faltige, frische, warme Schweinswurst. Aus dem dritten aber preßte sich in einem starren Bogen der beste Korn-brei hervor und aus dem vierten Schlickermilch für den Brei, Schlickermilch dick wie Teer. Und als er sich wie eine Zecke den Bauch vollgeschlagen hatte, öffnete er geschwind das fünfte Horn und holte Kautabak, die besten dänischen Rollenpriemchen heraus, die ihm in der Backe aufschwollen wie ein saugender Blutegel. Konnte sich ein müßiger Mann eine schönere Bewirtung wünschen? 07152
Bottom
07153
Top
TIMO: Hän oli taivaassa, hän. Mutta me? TIMO: Er war im Himmel, er. Aber wir? 07153
Bottom
07154
Top
TUOMAS: Tämä polttaa miehen mieltä. TUOMAS: Das tut einem im Herzen weh. 07154
Bottom
07155
Top
TIMO: Ja pyörryttää pojan päätä. TIMO: Und macht einem den Kopf wirbelig. 07155
Bottom
07156
Top
JUHANI: Tuhannen riksiä senkaltaisen atrian edestä nyt! Tuhannen tuhatta riksiä! JUHANI: Tausend Taler jetzt für ein solches Mahl! Tausend mal tausend Taler! 07156
Bottom
07157
Top
SIMEONI: »Poimullista, rasvaista, lämmintä sianmakkaraa»! Niin, me istumme keskellä helvettiä ja kuulemme kerrottavan kuinka taivaassa iloitaan ja syödään. Ah! Mitä on meidän tekeminen, veljet, mitä on meidän tekeminen? SIMEONI: »Faltige, frische, warme Schweinswurst!« Ja, wir sitzen mitten in der Hölle und hören an, wie man sich im Himmel freut und schmaust. Ach, was sollen wir tun, Bruder, was sollen wir tun? 07157
Bottom
07158
Top
EERO: Uskokaamme, uskokaamme! EERO: Glauben, glauben! 07158
Bottom
07159
Top
SIMEONI: Haasteletko vielä pilkan kieltä, sinä hirmu! SIMEONI: Kannst du noch spotten, Ungeheuer? 07159
Bottom
07160
Top
EERO: Viimeinen pihaus, veljeni, viimeinen pihaus; usko minua. Kohta vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko, härjänrakko. Ah olis tässä yksi lämpimäisleipä ja voita sen päällä! EERO: Es ist der letzte Pieps, Bruder, der letzte Pieps; glaub mirs. Gleich sinke ich mit einem Seufzer hinunter wie eine zusammenschrumpfende Blase, wie eine Ochsenblase. Ach, gäbs hier ein warmes Brot und Butter drauf! 07160
Bottom
07161
Top
TIMO: Ja voin päällä vielä maan kauhea pyllimakkara. TIMO: Und auf der Butter die mächtigste Weißwurst. 07161
Bottom
07162
Top
JUHANI: Olis tässä seitsemän lämpymäisleipää, seitsemän naulaa voita ja seitsemän pystyvalkean ääressä haudottua makkaraa; kas siitä nousis kesti. JUHANI: Gäbs hier sieben warme Brote, sieben Pfund Butter und sieben über dem Holzfeuer gesottene Wurste; das gäbe einen Schmaus. 07162
Bottom
07163
Top
EERO: Kirkas tuli ja leimaus! EERO: Himmelkreuzdonnerwetter! 07163
Bottom
07164
Top
TIMO: Ihmisen pitäisi aina oleman viisas ja kantaman ehtimiseen suoloja taskussansa tupossa. Suola sitoo sisun ja vie henkemme viikkokausia edes ilman suuruksen hyttystäkään suolen-päässä. TIMO: Der Mensch sollte so klug sein und stets und ständig Salz in einem Zulp in der Tasche bei sich tragen. Das Salz schnUrt die Eingeweide zu und erhält einem ohne ein Fäschen Essen im Darmende das Leben wochenlang. 07164
Bottom
07165
Top
JUHANI: Ai poika! ei suolallakaan juuri pitkälle potkita. JUHANI: Ei, Junge! man kommt auch mit Salz nicht gerade weit. 07165
Bottom
07166
Top
TIMO: Mutta Koiviston Iisakki, se verrattoman laiska mies, ma'ata röhöittelee Karkkulan saunanparvella monta Jumalan päivää yhteen jaksoon, nauttimatta einettäkään suurusta. Ja millä keinolla pihisee henki-parka miehessä? Tuo uuspeili kun imeskelee suolatuppoa kuin kakara äitinsä nisänappia. TIMO: Aber der Koivisto-Iisakki, der alte Faulpelz, liegt manchen Tag, den Gott werden läßt, auf die Badestubenpritsche hingefläzt, ohne einen einzigen Brocken zu essen. Und woher kommts, daß die liebe Seele doch in dem Menschen weiterzischt? Weil der Ulenspiegel an einem Salzbeutelchen lutscht wie das Kind an den Zitzen der Mutter. 07166
Bottom
07167
Top
JUHANI: Istuupa hän myös usein kuin rääkkä kylän ruispelloissa, hieroskellen tähkäpäistä jyviä naamaansa.--Kas, onpa meillä jo myöhäinen ilta, mutta apua ei kuulu meille ihmismaailmasta, ja tässähän vaan aina pasteerailee, pasteerailee ympärillämme kolmekymmentä ja kolme puhisevaa perkelettä. Mutta puskeileepa tuossa peeveliä kaksi. Iskekäät yhteen, iskekäät yhteen ja touhaiskaat läpitse toinen toisenne otsat, touhaiskaat että aivot päästänne roiskahtaa tanterelle, niin on meillä kaksi kiusankappaletta vähemmin. Kas noin, kas noin! Onhan meillä tässä hieman huviakin ajan vietteeksi.--Niin juuri! ja kestäköön tämä leikki kauan ja kyntäköön maata kahdeksan luista auraa. JUHANI: Oft sitzt er aber auch wie ein Wachtelkönig in den Roggenfeldern des Dorfs und reibt sich aus den Ähren die Körner ins Maul. —Ja, nun haben wir schon späten Abend, aber Hilfe kommt uns keine aus der Menschenwelt, und dort spazieren immerzu die dreiunddreißig pustenden Teufel um uns herum. Aber da knuffen sich ja zwei von den Schurken. Fallt übereinander her, fallt übereinander her und rennt euch die Stirnen ein, daß das Gehirn aus euren Köpfen auf den Boden platscht, dann haben wir zwei Quälgeister weniger. Recht so, recht so! Nun haben wir doch wenigstens ein bißchen Spaß zum Zeitvertreib. — Da, mag dies Spiel recht lange dauern, und mögen acht Knochenpfluge die Erde spalten. 07167
Bottom
07168
Top
TUOMAS: Jykevästi siinä ottelevat kyyttöselkä ja koivipää. TUOMAS: Der Buckelrücken und der Weißkopf balgen sich da ganz gehörig. 07168
Bottom
07169
Top
JUHANI: Mutta Koivi voittaa. JUHANI: Aber ich sage, Weißkopf gewinnt. 07169
Bottom
07170
Top
TUOMAS: Kyyttö voittaa. TUOMAS: Buckelrücken gewinnt. 07170
Bottom
07171
Top
JUHANI: Tässä käpäläni, lyöppäs vetoa. JUHANI: Hier meine Pfote, laß uns wetten. 07171
Bottom
07172
Top
TUOMAS: Olkoon menneeksi. Timo, eroita. TUOMAS: Meinetwegen. Timo, schlag durch. 07172
Bottom
07173
Top
JUHANI: Kas niin! JUHANI: So! 07173
Bottom
07174
Top
TUOMAS: Kortteli viinaa! TUOMAS: Ein Achtel Schnaps! 07174
Bottom
07175
Top
JUHANI: Sanottu.--Katsellaanpas, katsellaanpas kahden pojan otteloa. Mutta nyt he hieman niinkuin levähtävät otsa vasten otsaa. JUHANI: Gilt. — Und nun wollen wir sehen, wollen wir sehen, wie zwei Kerle kämpfen. Jetzt ruhen sie sich ein bißchen Stirn an Stirn aus. 07175
Bottom
07176
Top
TIMO: Ja nytkeilevät noin vaan hiljakseen. TIMO: Und stochern sich nur ganz leise. 07176
Bottom
07177
Top
JUHANI: Mutta nyt! Nyt parannetaan täyttä päätä. No Koivi, minun Koivini, iske sorkkas lujasti maahan! JUHANI: Aber jetzt! Jetzt gehts im Ernst los. Na, Weißkopf, mein Weißkopf, schlag die Klauen fest in die Erde. 07177
Bottom
07178
Top
TUOMAS: Iske lujemmin vielä sinä, minun urhea Kyyttöni. Sillä lailla! TUOMAS: Du noch fester, mein tapfrer Buckelrücken. Ja, so! 07178
Bottom
07179
Top
JUHANI: Koivi. Koivi! JUHANI: Weißkopf, Weißkopf! 07179
Bottom
07180
Top
TUOMAS: Minun roteva Kyyttöni terästetyllä otsalla! No niin! Mutta heitä jo tuo vakava junnaus ja työnnäise miehes helkkariin. TUOMAS: Mein feister Buckelrücken mit der stählernen Stirn! Na ja! Aber laß das schwerfällige Drucksen und stoß den Kerl in die Hölle. 07180
Bottom
07181
Top
JUHANI: Koivi! Peeveli sinun sarves karsikoon! Pakenetko, riivattu? JUHANI: Weißkopf! Der Teufel soll dir die Hörner abschneiden! Reißt du aus, Verdammter? 07181
Bottom
07182
Top
TUOMAS: Käpälämäki kelpaa hänelle. TUOMAS: Ja, über alle Berge macht er sich. 07182
Bottom
07183
Top
TIMO: Ja toinen tuhnii vielä perään kuin peijakas. Hi, hi, hi! TIMO: Und der andre wühlt noch wie besessen hinter ihm her. Hihihi! 07183
Bottom
07184
Top
TUOMAS: Niin, Juhani. TUOMAS: Ja, Juhani. 07184
Bottom
07185
Top
JUHANI: Meni minulta kortteli viinaa. Sen saat kun pääsemme pinteestä. Mutta koskahan se päivä koittanee? Ah! tapahtuupa vuosien päästä, että jahtivoutimme komennon alla kiskotaan täältä aika telakuorma kylään ja kylästä kirkkotarhaan, kiskotaan kasa kalisevia, kolisevia luurankoja seitsemästä miehestä. JUHANI: Ein Achtel Schnaps flöten. Du kriegsts, wenn wir aus der Klemme sind. Aber wann wird der Tag anbrechen? Ach! nach Jahren wirds wohl geschehen, daß sie unterm Kommando unsres Jagdvogtes von hier eine wüste Holzfuhre ins Dorf ziehen und vom Dorf auf den Gottesacker einen Haufen rasselnder, knackender Gerippe von sieben Männern. 07185
Bottom
07186
Top
SIMEONI: Ja niin päättyi syntinen elämämme. SIMEONI: Und so ist dann unser sündiges Leben zu Ende gegangen. 07186
Bottom
07187
Top
JUHANI: Niin päättyi elämämme. JUHANI: So ist unser Leben zu Ende gegangen. 07187
Bottom
07188
Top
TIMO: Niinhän se päättyi. TIMO: Ja, so zu Ende gegangen. 07188
Bottom
07189
Top
JUHANI: Päättyi surkealla tavalla. Mutta aukaiseppas konttisi, Lauri, ja käyköön ympäri yksi kumaus. JUHANI: Elend zu Ende gegangen. Aber öffne deinen Ranzen, Lauri, und laß die Buddel herumgehen. 07189
Bottom
07190
Top
AAPO: Olkoon tämä kerta, mutta loppu viinastamme säästyköön suurimpaan hätään. AAPO: Diesmal noch, den Rest aber wollen wir für die äußerste Not aufsparen. 07190
Bottom
07191
Top
JUHANI: Niinkuin sanot. Mutta nyt otamme naukin, joka tuntuu ja sitten huudamme kuin pämpästä. JUHANI: Wie dus sagst. Jetzt nehmen wir aber einen Schluck, einen Männerschluck, und dann rufen wir wie eine Posaune. 07191
Bottom
07192
Top
Koska he olivat ryypänneet, korottivat he äänensä taas, huutaen kaikki yht'aikaa. Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan, koska hän käyskeli riihimäellä, mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta, vaan lausui kamostuen itseksensä: »rajahaltija siellä huutaa». Mutta veljekset, jännittäen leukojansa kohden taivasta ja ammoittaen, suut seljällään, kuin traakit tai kuin pesässänsä linnunpoikaset koska kuulevat lähestyvän emänsä siipien havinan, huusivat aina vielä huikeasti, huusivat kymmenen kertaa. Ja siitä istuivat he taasen sammaleiselle sijallensa, sydämissä riutuva toivo. Nachdem sie getrunken hatten, erhoben sie wieder ihre Stimmen und riefen alle auf einmal. Der Hall erreichte das Ohr des Vogtes von Viertola, der auf dem Scheunenhügel ging. Indes die Bedeutung des Rufes verstand er nicht, sondern sagte erschreckt bei sich: »Da schreit der Grenzgeist.« Die Brüder aber reckten das Kinn gen Himmel und brüllten aus dem weit offnen Munde wie Drachen, schrien wie die jungen Vögel in ihrem Nest, wenn sie die sausenden Flügel der Mutter nahen hören, und riefen immer noch wild, riefen zehnmal. Und darauf setzten sie sich wieder auf ihren moosigen Platz, schwindende Hoffnung im Herzen. 07192
Bottom

Luku 08 Kapitel

: |fin|-swe|-eng|-rus|-est|-hun|-ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| - |fin-|swe-|eng-|rus-|est-|hun-|ger|-dan|-spa|-ita|-fra|-epo| (fi-de) :
Luku: |01|01|01|02|02|02|03|03|03|03|04|04|04|05|05|06|06|06|06|06|07|07|08|08|08|09|09|09|09|10|11|11|12|13|13|13|14|14| :Kapitel
Lataa itsellesi Seitsemän veljestä o Die sieben Brüder Download
08001
Top
Tullut on jo neljäs päivä, veljesten ollessa kivellä, mutta alati vielä härkien piirittäminä he istuivat. Tuolloin, tällöin siirtyivät elikot kauemmaskin, mutta ainapa käyskeli näkyvissä yksi ja toinen, antain myristen kohta kumppaneillensa tiedon, jos veljekset yrittivät pyrkimään pois vankeudestansa. Siinä ympärillä mikä heistä nyt tempoilee naamaansa korven ruohoa, koukistellen kieltänsä, mikä märehtien ja raskaasti puhkaten lepää tuossa pullealla mahallansa. Tuossa kaksi leikin ja totuuden välissä kisailee, ja ympäri kaikuu heidän sarviensa läikkynä. Mutta tuossa taasen ihan Hiidenkiven juurella yksi heistä vihaisesti kuoppii, viskellen multaa ja varpuja korkealle, ja möräten ilkeästi. Niin he siinä aikailevat veljesten tuskaksi, kalveaksi vimmaksi; sillä kuolemata vartovat jo Jukolan uhkeat pojat.--Hetki sitten oli Lauri kumonnut kurkkuunsa joltisen siemauksen viinaa, nyt teki hän samoin kerran vielä, josta muut kovin kummastuivat ja rupesivat häntä kiinteästi nuhtelemaan. Schon ist der vierte Tag gekommen, seit die Brüder auf dem Steine sitzen; aber immer noch werden sie von den Ochsen belagert. Dann und wann entfernen sich die Tiere weiter; doch spazierte stets eines oder das andre in Sichtweite umher und gab seinen Genossen sofort durch ein Brüllen Nachricht, wenn die Bruder den Versuch machten, aus ihrem Gefängnis zu entwischen. Da herum rupfen einige mit gekrümmter Zunge das Gras des Bruchwaldes, an einer ändern Stelle ruhen andre wiederkäuend und schwer schnaubend auf ihren aufgedunsenen Bäuchen. Dort spielen zwei halb im Scherz, halb im Ernst, und von allen Seiten hallt das Gerüttel der Hörner wider. Doch unmittelbar am Fuß des Riesensteins wühlt einer von ihnen zornig und boshaft brummend und wirft Erde und dürre Zweige hoch in die Luft. So verweilen sie da zur Qual, zur bleichen Wut der Brüder; denn den Tod erwarten bereits die wackren Jungen von Jukola. — Vor einer Weile hatte Lauri einen ziemlich tüchtigen Schluck Branntwein hinuntergestürzt; jetzt tat er dasselbe noch einmal, so daß sich die ändern sehr verwunderten und ihn scharf zurechtzuweisen begannen. 08001
Bottom
08002
Top
JUHANI: Peijakasko sinua riivaa? JUHANI: Spukt dir denn der Teufel im Kopf? 08002
Bottom
08003
Top
AAPO: Mitä aatteletkin? Muista että ollaan samassa puristimessa kaikki. AAPO: Was bildest du dir ein? Denk dran, daß wir alle in der Patsche sitzen. 08003
Bottom
08004
Top
TUOMAS: Muista asuntomme kämmenen leveäksi sijaksi, jossa meidän tulee varoten liikkua. TUOMAS: Denk dran, daß unsre Wohnung nur ein handbreiter Raum ist, auf dem wir uns vorsichtig bewegen müssen. 08004
Bottom
08005
Top
LAURI: Vimman villitty mies! LAURI: Bin rasend vor Wut! 08005
Bottom
08006
Top
AAPO: Mutta se ei käy kuntoon. AAPO: Das geht aber nicht. 08006
Bottom
08007
Top
LAURI: Käyköön sitten Hornan koloon. Myllyn kivenä pyöriköön linnamme ja viskatkoon elukkain saaliiksi seitsemän onnetonta poikaa. Pyöri, kivi, idästä länteen, ja, metsä ympärillämme, lännestä itään pyöri! Heleijaa! LAURI: Dann in die siebente Hölle damit! Mag sich unsre Burg wie ein Mühlstein drehen und die sieben unglücklichen Jungen vor die Tiere schleudern. Dreh dich, Stein, von Osten nach Westen, und du, Wald um uns rum, dreh dich von Westen nach Osten. Juchhe! 08007
Bottom
08008
Top
JUHANI: Olethan jo humalassa, poika? JUHANI: Du bist wohl besoffen, Junge? 08008
Bottom
08009
Top
LAURI: Tuleeko sitä kysyä? Mitä maksaa elämä ja maailma? Ei yhtään homeista äyriä. Sentähden menköön kaikki tomuna ja tuhkana pitkin tuulien teitä. Loiskis! Saakaamme tästä, sydämeni veljet. LAURI: Braucht einer danach zu fragen? Was ist das Leben und die Welt wert? Keinen schimmeligen Heller. Drum laßt alles wie Staub und Asche in die Winde fliegen. Plautz! Prosit, Herzensbruder. 08009
Bottom
08010
Top
AAPO: Hän on päissään. Kannu häneltä pois! AAPO: Er ist bezecht. Nehmt ihm die Kanne weg! 08010
Bottom
08011
Top
LAURI: Se ei lähde juuri leikillä. Kannu on minun; enhän sitä hellittänyt härkien sotkettavaksi aholle. Mutta te muut? Ah! laskittepa konttinne koreasti maahan kuin kurjat mustalaiset, koska nimismiehen pyssy paukahtaa. LAURI: Das geht nicht so leicht. Die Kanne gehört mir; ich habe sie ja nicht fallen und von den Ochsen auf der Lichtung zerstampfen lassen. Aber ihr? Ach! euch rutschten die Ranzen artig auf die Erde wie elendigen Zigeunern, wenn die Flinte des Landjägers kracht. 08011
Bottom
08012
Top
JUHANI: Kannu tänne! JUHANI: Die Kanne her! 08012
Bottom
08013
Top
LAURI: Kannu on minun. LAURI: Die Kanne gehört mir. 08013
Bottom
08014
Top
JUHANI: Mutta minä tahdon sen haltuuni. JUHANI: Aber ich will sie an mich nehmen. 08014
Bottom
08015
Top
LAURI: Sinä tahdot? Jos tahdot, niin saatpa sen vasten otsikkoas. LAURI: Du willst? Wenn du willst, kriegst du sie an den Schädel. 08015
Bottom
08016
Top
JUHANI: Rupeaisitko tappelemaan? JUHANI: Willst du eine Balgerei anfangen? 08016
Bottom
08017
Top
LAURI: Jos tahdot, niin ei sitäkään pidä puuttuman. Mutta eihän rakkaat veljekset tappele. Sentähden saakaamme tästä. LAURI: Wenn du willst, solls auch daran nicht fehlen. Aber liebe Brüder balgen sich ja nicht. Drum prosit! 08017
Bottom
08018
Top
TIMO: Älä ryyppää, Lauri. TIMO: Trink nicht, Lauri! 08018
Bottom
08019
Top
JUHANI: Kannu tänne kohta! JUHANI: Sofort die Kanne her! 08019
Bottom
08020
Top
LAURI: Selkään minä sinulle annan. Mitähän sinä luulet olevas? LAURI: Auf den Buckel kriegst du von mir. Für was hältst du dich eigentlich? 08020
Bottom
08021
Top
JUHANI: Syntinen ihminen, tosi; mutta olenpa kuitenkin vanhin veljes. JUHANI: Für einen sündigen Menschen, gewiß; aber ich bin doch dein ältester Bruder. 08021
Bottom
08022
Top
LAURI: Vanhin? No sitä enemminhän olet ehtinyt syntiä tekemään ja sitä enemmin tarvitset selkääs. Mutta skool! sanoi Ruotsalainen. LAURI: Mein ältester? Nun, um so mehr hast du gesündigt, und um so mehr Haue mußt du kriegen. Aber skool! sprach der Schwede. 08022
Bottom
08023
Top
TUOMAS: Et maista pisaraakaan. TUOMAS: Nicht einen Tropfen über die Lippen! 08023
Bottom
08024
Top
LAURI: Tuomaasta pidän minä paljon, Tuomaasta ja pikku-Eerosta. Mutta nuo muut tuossa? Mitä sanon heistä? LAURI: Den Tuomas habe ich sehr gern, den Tuomas und den kleinen Eero. Aber die ändern da? Was soll ich von denen sagen? 08024
Bottom
08025
Top
TUOMAS: Kitas kiinni ja kannu tänne! Tuossa, Juhani, ota kontti selkääs ja viina haltuus. TUOMAS: Halts Maul und gib die Kanne her! Da, Juhani, nimm den Ranzen hinter dich und verwahr den Schnaps. 08025
Bottom
08026
Top
LAURI: Ainoastaan sinä taidat kääntää Laurin pään. Pidänpä sinusta, sinusta ja pikku-Eerosta. LAURI: Nur du kannst Lauri herumkriegen. Dich, dich und den kleinen Eero habe ich gern. 08026
Bottom
08027
Top
TUOMAS: Vaiti! TUOMAS: Still! 08027
Bottom
08028
Top
LAURI: Tuommoisia miehiä! Mitä on Jukolan Jussi? Häyrypää kukko; nuijapää sonni. LAURI: Solche Kerle! Was ist denn der Jukola-Jussi? Ein dämlicher Gockel, ein hornloser Bulle. 08028
Bottom
08029
Top
JUHANI: Pidä suus kiinni kohta, ettei korvani kuule jotakin sellaista toista kertaa. JUHANI: Halt auf der Stelle den Schnabel, daß meine Ohren nicht noch mal so was hören. 08029
Bottom
08030
Top
LAURI: »Jolla on korva, hän kuulkoon», saarnaa Aapo, se Jukolan pyhä Paavali. LAURI: »Wer Ohren hat, zu hören, der höre«, predigt Aapo, der heilige Paulus von Jukola. 08030
Bottom
08031
Top
SIMEONI: Ah sinua! Oletko sinä se entinen vakaa, totinen ja harvasanainen poika? Oletko sinä Lauri? Tuommoinen avosuinen riivattu? SIMEONI: Ach du! bist du denn noch der gesetzte, ernste, wortkarge Junge? Bist du Lauri? So ein verfluchtes Plappermaul? 08031
Bottom
08032
Top
LAURI: Olethan sinäkin Simeoni, se imeläsuinen »terve-rabbi». LAURI: Du bist ja auch noch der Simeoni, der süßmäuligejesugreifer. 08032
Bottom
08033
Top
SIMEONI: Sen annan sinulle anteeksi, aina ko'oten, aina ko'oten tulisia hiiliä pääsi päälle. SIMEONI: Ich verzeihe dir das und sammle immer, sammle immer feurige Kohlen auf dein Haupt. 08033
Bottom
08034
Top
LAURI: Mene helvettiin, siellä on hiiliä! LAURI: Geh in die Hölle, da gibts Kohlen. 08034
Bottom
08035
Top
SIMEONI: Jumalaton! SIMEONI: Du Gottloser! 08035
Bottom
08036
Top
TIMO: Kun oikein karvat seljässäni pöyhistyy. TIMO: Da sträuben sich einem ja die Haare auf dem Rucken. 08036
Bottom
08037
Top
LAURI: Mitä mököttelee Timo, se Jukolan hallavasilmäinen vuohipukki? LAURI: Was hat Timo zu meckern, der wasseräugige Ziegenbock vonjukola? 08037
Bottom
08038
Top
TIMO: Anna olla vaan. Vuohen-maito on hyvääkin. TIMO: Nur zu! Ziegenmilch ist auch was Gutes. 08038
Bottom
08039
Top
LAURI: Häh? LAURI: He? 08039
Bottom
08040
Top
TIMO: Vuohen-maito on hyvääkin. Mutta kiitänpä sinua tästä kunnioituksesta: suurkiitos! Niin, siinä oli meidän osamme; suurkiitos! Mutta nyt tulee etees toista sorttia kalua. Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. TIMO: Laß man. Ziegenmilch ist auch was Gutes. Ich danke dir für die Hochachtung: danke schön! Ja, da haben wir unser Teil; danke schön! Aber da hast du ein ander Werk. Sieh mal deine Hätschelkinder Tuomas und Eero, siehst du, dort. 08040
Bottom
08041
Top
LAURI: Häh? LAURI: He? 08041
Bottom
08042
Top
TIMO: Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. TIMO: Sieh mal deine Hätschelkinder Tuomas und Eero, siehst du, dort. 08042
Bottom
08043