|
Lähdetään omuutemme maailmaan -hiljaisin, kuulumattomin askelin punniten sitä, mitä on ollut. Ounastaen jopa huomista luulematta enempää kuin on pakko. -:- Ranta oli siinä lähellä -turvallisine kallioineen, osin hiekan rusketuksin, kuin sanoen, - tämä on yhteistä -pidetään toisistamme. -:- Ken ulapoita mielii voi olla etäällä nähdä palmujen huojuntaa, -valtamerien täyteisyyksien määrät -edistyen tuntemuksissansa kokonaisesti. -:- Maailmamme kallistelee -mutta eihän se ole totta? Oletammehan niin paljon.... -itseämme vaan huippaa kun ei riittävästi tomeruutta. -:- Ihminen pelkää että muisti huononee. Sairautta tulee eikä kukaan enää välitä ja sehän meitä suuresti huolestuttaa. -:- Aurinko nousi maa pääsi pimeästä. Valoa tulvimalla tulvi planeetat kylpivät siinä ja kaikkeus aisti itseänsä. -:- Suljetuin sydämin särytään -palaset kilisevät jaloissa, yhdet huomaavat, toiset eivät. Ei ole värejä, - ei sävyjä -kiitos että lakaisija tulee. -:- Valo on avain onneen -sitäkohti pelotta kädet levittäen.... Antamalla auvoisten säteillä itsensä sisyyden herkistyessä tukemaan. -:- Kotitienoon vertaista ei ole -sitä henkeä, - niitä muistoja. Äidin touhutessa hellan äärellä me pöydässä portsuja varttumassa. Olisi pitänyt vaan osata kiittää kauniisti. -:- Lapsi näkee luonnonihmeen käsin hellin, silmin suurin, äidin rakkaan helmoisissa isin polven poukamissa. mik on olla, turvaa luona.... -:- Maailma kuuntelee meitä -taivas myöskin.... Olisimmepa ehdottomia päätöksissämme antamalla hyvää, jota on ja lukematta mitään liioin eduiksemme. -:- Ihmisessä tapahtuu.... -herättyy uusia assosiaatioita. Järki polveilee etsimistyössään olkapäille voi kertyä jopa pölyä, siltikin silkoisuus sähähtää arvaamatta taivaalle. -:- Sinun käsissäsi, oi nuoruus elän entisteni vauhdilla, kaadun monasti -nousen jälleen horjuen, mutta arvoja kunnioittaen. -:- Maailma on hiljaisuuden.... -äänettömiä myrskyjä.... Timantinkirkkaita tuokioita itseisyyden etsintää ja lähellä taukojen ytimiä. -:- Pitää kestää tulevat ja vaikka ne eivät olisi mitään. Pelkkä tarkoituskin riittäisi antaen merkin lämmöstä -mikä uneen tuudittaisi. -:- Se, että meillä on halu selittää -etsiä heiltä, keillä on. Lujittua lähimpiemme seurassa -tapahtukoon pelotta ja parhauden merkityksin. -:- On tarve uskoutua on tarvetta polvistua. -Menettämättä mitään -jäämättä jälkeen, eivätkä rakenteet silloin enää horju. -:- Kullanhohteista kohti -pilvien heijastaessa valoaan. Varjojen siirtyessä sivummalle uskollisuuttaan taluttaen jälkien jäädessä, mielenikävään.... -:- Monet ovat sanomattomat sanat. Kipeinä kehossamme tulvina, tyhjänporeineen. -:- Huoltenreppua kannellaan sinnetänne -ei paljoa kysellä ei vastaillakaan ja nuukuus, se senkun lisääntyy. -:- Kultaista on terveys ja maailma sitäkautta, auttavia asenteita -lauhduttavia lepytyksiä. -:- Vanhan pitää muistaa -että ajatus saattaa lipsua, ja että totuus on tarpeisuuden avain. -:- Menettelytapamme ovat monet ja tilanteet erilaisia, eikä jokainen tiedä odotuksia muitten taholta. -:- Missä on paljon toisia -ei sinne! Haluan hiljaisuuteen ystävien ohjastamana -kauan ja hartaasti. -:- On voitava hallita auraansa vaikka elonkivet kolisevat niskan taipuessa kivuista kyyryyn. Eihän tieto tule unenmuodossa ja ilo jättää ahneemman uloimmaksi. -:- Rannalla ei ollut ketään valot vaan tuikkivat ikkunoista lämmönsuomin mukavuuksin. -Itsetutkisteluita.... kiitosta eletyistä. -:- Tuuli tuli avoimesta ikkunasta sisään -päivää! - tervehti. Älä homehdu ihminen katso oikeitten perään -hapen saat ilman lisämaksua. -:- Lähdetään etsimään elämänlähdettä -tokaisin toiselleni, mutta eihän häntä ollut? Kurkistin apeitteni alle ja osoitteiset etäällä. -:- Otetaan vielä, joku sanoi.... jospa rimaa saataisiin näin nostetuksi -totesi toinen. Pulputusta laseihin.... -klunks ja klunks, ja klunks montakertaa.... -:- Otetaan eilinen -kääritään paperiin. Annetaan ulkoisten määrätä -hidastetaan hieman ja katsotaan kauempaa tulosta. -:- Miksihän en sano -on ikävä ihmisiä. Ikävä heitä, joista pitää, -vaan käy yhä pienemmäksi ettei itsensä kipua tuntisi. -:- Kun ikänsä katsellut mieleistenperään -siihen on ollut pakko tottua. Nähdä asiat laisenaan -ilman, että porstuasta sisäänpääsyä mutta toki ulkonakin vastahakoisesti. -:- Sinun rantasi on minun aavani -pursi airoitta annettuna. Ajatusten lentäessä, kuin peipposet -takertumatta yhdenkään ruusun piikkeihin. Utelen näin itseltäni, ja peläten vastauksia. -:- Moni asia tarvitsee paljon työtä -hikihelmien otsakoristein. Uutteruudenperään, uutteruutta...... ihmissuhteisten takia ja muutenkin, helppoa on vasta, vaikeuksien jälkeen. -:- Vuorelta näkyi kauas saaria merensylissä, laineitten leikkiä iloisesti. Minä katson tästä ja nyt.... ja painan visusti mieleeni. -:- Muistojen maisemat -nuo kultaiset.... Saunojen savut -heinäntuoksu, elämän lipuessa luonnikkaasti entisiin. -:- Surun riisun rinnaltani katoavan kauas heitän, näen tytön viehkeen muodon liehuhelman suukoin peitän, -on taas tullut kesä mieleen. -:- Vuodet vierivät sammalta kertyy kiville, meri täyttää tilansa ja olisi vaikea uskoa ettei huominen rikastuttaisi. -:- Metsä on elämän suoja -paikka pyhittyä... Sammaleisella tanterella -veden solistessa uomassaan. Itsetunnon ollessa alasti. -:- Pihakoivuja jaksaa ihailla niissä silmä viivähtää tuontuosta. Yhdistettynä lahden välkkeiseen ruohon ja pensaitten kosketuksin. Aika saisi pysähtyä vaikka silloin. -:- Sydän sanokoon sen -missä mieli lepäisi, poski poskeen tapaisi. Epätekojen huuhtoutuessa ja valon vaikutuksen lisääntyessä. -:- Totuus, paista valona ihmisille ulotuta meitä toisillemme, ettemme itkisi ikinä. Emme erehdystä hyväksyisi vaan, luonamme olisi oikeus. -:- Itseään ei pääse karkuun vaikka juoksisi minne..... Odottaen että kiusat ohittuisivat -se ei onnistuisi.... Joten rikkaammasti, elonrieskan kimppuun. |
Asko Korpela 20000204 (20000204) o korpela@hkkk.fi
o AJK kotisivu o PP-sivu