Minulle kallein 
Äidinmuisto
meille
elää
hopeekelloin
lailla
helää,
kahdeksas
ol
Helmikuuta
-mustempi
siks päivä
muuta.
Kaipuuta
ei vuodet
poista
silmäns
koks ei
enää
loista,
tuolloin
murhe
täytti
mielen
sordinoitsi
ilon,
kielen...
Aamuyöstä
rakas
nukkui
elon
kipinä hält
hukkui,
totuttava
silti eroon
-ikäpolvil
pantuun
veroon.
Äidil oli
usko
hyvään
-todelliseen
mielensyvään,
lapuil
kirjoitteli
tuosta
kaipuisesta,
olonvuosta.
Tarkkaavaisna
luonnos
kulki
katseensalle
nätin
sulki,
kukat
kiinnostivat
kovin
-vedenvälkkeel,
aukiovin...
Kantoi
ruuan
meille
pöytään
-silloinkin,
kun
kiukuis
töytään,
anna
anteeks
jälkikäteen
-etten
osant
alkaa
päteen?
Huoneesi,
kuin
melkein
ennen
piipahdellaan,
tullenmennen,
rukousta
huulet
tapaa
-kuvas
eessä, kylmäst
vapaa.
Peilipiironk
sulle
rakas
muistiinpanos
meille
takas,
Äitikulta
lepää
muistos
kirkkomaalla,
luojan
puistos.
Se
harmiatuottavin
lapsesi.
19990208 (8.2.-99)
Asko Korpela 19991125 (19991125) o korpela@hkkk.fi
o AJK kotisivu o PP-sivu