Et koskaan unohtanut kärsiviä ihmisiä
heitä kaitsit suurella lämmöllä.
Sinua ylistivät kaikki,- sinustahan
pidettiin
ja aivan laidasta laitaan, myös
ehdoitta.
-Ylpeä olit, sen kyllä huomasi
jokainen
nakkelit niskojasi huvittuneesti.
Et pahastunut, mutta et myöskään
kutsunut ketään
annoit oikean kuvan siitä, että
kaikkiko katoavat?
-Ne, jotka alkaneet iloisina?
Täytyi myöntää niin käyvän
-olipa muuten miten tahansa.
Kyllä sinulla suojelijasi oli
hän, ketä kukaan ei saanut loukata.
Mutta päätit pitää toiset siitä erossa
yksityisesi kauneutta kaapissasi.
Pelkäsimme että lähtisit ja jättäisit
meidät
-antaisit piut paut kaikelle tälle
arkiselle.
Lämpö kohosi ilmeenä kasvoillesi
kun ilahdutit meitä varmuudellasi.
Huokasit; olen teille elämäni velkaa
siksi tahdon jatkaa alullepanemaani.
Mutta me jokainenhan elimme paljoja
sinusta
-ja summatut täsmäsivät
ehdottomasti.
Tässä on toinen samanlainen,
ajatukseltaan epämääräinen sepuste.
joskus on kiva laittaa paperille
tällaistakin puutaheinää, ihan
kurillaan vaikkapa. Moikka!
19981009 (9.10.-98)
Asko Korpela 19991130 (19991130) o korpela@hkkk.fi
o AJK kotisivu o PP-sivu