Kahdeksan jo vuotta siitä nuorin veli mist ei kiitä halvaus kun tavoitti sängynpohjan havoitti. Nyt on mies kuin itsens vanki liikkumista ettei hanki muiden apuu tarvitaan et ees tuskaa harvitaan. Yhdellekään moist ei soisi jaloillaan ei olla voisi oma keho komennos lahja tuossa mik siin jos. Itselkin täs kunnonhuonoo pihamaal ei värjää kuonoo auringosta nauttimat hapekkaamman auttimat. Sängynvanki pysyvästi koko tila kysyvästi yrittihän toimia marjat pensaist poimia. Noita käytti säästämättä ylikypsiks päästämättä tauti silti toppasi vuosiks petiin roppasi. Innokas ol veli työhön aamuist aina jopa yöhön tuulenkaadot korjasi pinoinpituut sorjasi. Nytkin halkoi vajas riittää velipoikaa tuosta kiittää että jaksoi puuhata selkävaivois nuuhata. Umpiterve näit ei mieti toisen nahkois, oloo vieti murheen kehen iskies silmäkulmast löytyy ves. Henkinenkin tuska tuttuu ankeaa ei tarvi kuttuu jaksa veli vaivoissas esteen olles aivoissas.
Pentti Pohjola 20160929 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu