Silloin kun on konstit vähis pysähtymän vaara nähis turha muuhun tuudittuu juurillaanhan jässää puu. Lahonvika sitä järsii honttupuolhan tuosta kärsii istualleen lätsähtää suorimatta pasmat jää. Vanhana on vajavainen aatospuoli hiukkii mainen rippeillänsä rakentuu ylimäärää sitten muu. Silmäillessä seikkojansa väkist näkee heikkojansa tuos ja tuos ois pitänyt hyötypuoli itänyt. Kun ei enää voimaa toimii jäljeljääneistänsä poimii innostavii piirteitä arkipäivääns siirteitä. Itsesyytteit turha hakee tulos vaik ei hituu makee luonnollista luulemaa sydänlähtöö kuulemaa. Runsastu ei väkistenkään ökyy uju ukkon kenkään aikaa vaikka torkkua sietämällä morkkua. Ulompan vaik osaamista älyperist hosaamista hitusetkin avittaa lakastumaa ravittaa. Yksinään ei parhaast pelaa entisiskin liikaa kelaa tähtäys ei kympissä onnistuma sympissä. Monissa ois onnistunut järjenkans jos ponnistunut stabiilii jos tarjossa vähemmästi varjossa.
Pentti Pohjola 20150702 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu