Hebreaa ois mulle runot pitsireunat, sanainsulot arkiriimei rutistaa pussistansa putistaa. Eihän mul oo paljoist hajuu taivuta en, älynpajuu nollamiehen näyttöä enest tyhjäntäyttöä. Mestarointiin yltämättä oma'uhon kyltämättä jalat maassa pysytään kinkkisissä kysytään. Totuttuihin tarttumista hehkuttelun varttumista päivät iltaans päästyvät muistot noista säästyvät. Ikää tullut tuhottomast kynänkanssa uhottomast vähän leikin varjolla mitä'milloin tarjolla. Kulentoja, sulentoja hetkittäisii ulentoja ukkopaha pähkäilee nollanvieres ähkäilee. Onneakin hipaistuna niinkuin kielel lipaistuna arjen ankeen taittaen vaihteluna maittaen. Yksinäiseks kun on luotu muita konstei esiintuotu soitantaa ja sanoja raotellen hanoja. Kiitosmieltä korostaen lipsues kun horostaen pönkiäkin tarvitaan mappein tuottoo varvitaan. Naurakoot mun höperyydel useis paikois, löperyydel en vaan käskyst lopeta umpeen yrtet sopeta.
Pentti Pohjola 20141231 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu