Yksinäisen tietä kuljen monet ovet siinä suljen eikä riipu halusta alemmas vaan valusta. Pystynyt ei merkittäviin älypuolta herkittäviin toisen luokan toljoiluu ynnämuissa holjoiluu. Harrasteit kyl suojaksensa rinnanrauhan tuojaksensa sylis peli äänteli värssytteitä väänteli. Orvontuntuu ahtauttain haluntoja kahtauttain arkisesta alkaen kuvitteista valkaen. Toivoi että jotain tolkkuu ymmärryksen ovelkolkkuu umpityhjä pelottaa se jos mikä kelottaa. Jotenkin on tännepäästy myllytyksilt suurilt säästy riisuttuna remelteist välkytelty tavupeist. Vanhana on tietyst vajaa haapuloiden huomeensajaa eikä enää virity antoisuuksiin kirity. Selkäintakaa pilkistellen tunnonpurtta tilkistellen uudensuuntaan urnailee itsevähääns purnailee. Luuli montaa luuta lihaks perään sitten pisti vihaks manailusta tarjoja ärrävoittoi sarjoja. Kaveruudet katosivat pilvenreunoil latosivat ukkona väh ankeaa omaksunta kankeaa.
Pentti Pohjola 20141231 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu