Olo nykyy hiljanhysyy tuossa tullees vielä pysyy ettei taudit kumoa tsiikaa kesän lumoa. Välkkyväistä vedenvilkkuu kotilahdelt tuolta ilkkuu hopeaisen hohdetta pyytäin katsoon kohdetta. Asuinpaikka näät on mäel laajemmasti laittoo näel piriskoita tuulella sirkutusta kuulella. Elämä nyt hehkeimmillään mainen taulu tehkeimmillään nurkka nautist annettu köyhäniloks kannettu. Tuo vaan tahtoo arkeen hukkuu se, et silmä ohinukkuu josta voisi ammentaa reittei linjaan kammentaa. Nuorena ol aistivampi hippusistkin maistivampi äänet, tuoksut, tukivat rinnanseutuu mukivat. Metsämaastos oma taika lehmänkelloin siellä kaika elikoi kun paimensi hankaluudet vaimensi. Suon kul äärel tuoksui nuuhki kukkain vahvaa habii kuuhki ihmeellistä antia aistein juhlaankantia. Ukkona on, kunhan miten ikitotust hamppain siten tunnetilain torjua päätelmissä horjua. Kukin näkee, kuulee, aistii huumaavaiset tuoksut haistii elo nautein narrattaa yhä uusiin tarrattaa.
Pentti Pohjola 20141231 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu