Rapsuttelen ratokseni miellekuvii katokseni vähyyttäni pelkäämät laadunlaihaa telkäämät. Ihmettelyy ei saa jättää huomet uutta antii mättää kunhan ääreen änkeää riimikonis länkeää. Joutomiehen keinoillansa siit vaan suhain meinoillansa pienkin touhu tyydyttää alakuloo hyydyttää. Eväät jäivät alakanttiin turvautuili syystä hanttiin missä sitten tulvitaan värssyttäen hulvitaan. Aina ollut, etten osaa kukkaroons ei yltö posaa mutkikkait nuo näytöltä saapaittensa täytöltä. Hivenetkin kantaa kekoon yltämättä usein hekoon vatsanseutuu pompittaan ilol ihmeit kompittaan. Pula niinkuin tunnusmerkki lapkammastkin mehust lerkki ojanpohjat tuttuna äärenviereen kuttuna. Työhönryhty ol se pakko muuten eessä syömälakko kovin nuorta nuivasi hikee otsalt kuivasi. Outoon valoon laskuis joutui vika reevirille soutui hitsiäkös hääräilet syyttömiä määräilet. Ulommas ol ovet säpeis pelkkä luulo laihois näpeis sillä sisint siveli vähempikin hiveli.
Pentti Pohjola 20141231 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu