Ilmaisuhun mulla haluu sen juur verran mieltä kaluu haittapuolii rungossa miettimii et tungossa. Yksinäisyys, sekin painaa kuvitteilta hakee lainaa ettei tyhjään tyrity pimeyteens syrity. Keinoinhakuu, jopa juuri perilpääsyn nälkä suuri arkisella asenteel havaintojen tasanteel. Luisumia laittamuksis sörkenteisis haittamuksis uunomaisest yrittää vuoriansa syrittää. Aiheita ei oksil riipu jotkut keskosiksi hiipu älyn tukee antamat karunsorttei rantamat. Uppoherkkää haennoissa täällä vanhas kotikoissa orpona kun oleilee ihmek se et koleilee. Äidin mentyy, harmaat riitti emoansa henges kiitti tuskailles taas turisi vähistänsä purisi. Mikä minä, osaamaton kulttuuria posaamaton hanurpelil haastaja palkein leväl raastaja. Sekin sammui, iänmyötä enemp vaikka hengentyötä nuotinnäplöö nahistui kyllästymäst ahistui. Joutavuuden jonontoja hitsiik tuosta, sanontoja vaakatasos virutaan saivarrellen pirutaan.
Pentti Pohjola 20141231 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu