Kujillansa kulkemalla havainnoiksi sukemalla mieleen mittaa täytettä aiemmista näytettä. Laiskuudeks vaik väitettäisiin eroon todest päitettäisiin ihmisenä olentaa paikallans vaik polentaa. Avustetta anomatta selitettä sanomatta jalka oven raossa nurjempiinsa paossa. Tätä kaikkee kipeilyä otatteista lipeilyä vuottenpaljoon viskautuu ilontulot liskautuu. Höpöttäjäks heityttynä sätinnöilkin peityttynä riimimylly jyryää alkukantaist myryää. Enempään ei ovet auki pyyntämykset tyhjäänlauki hengispysyy haettu luutumusta paettu. Valita ei osaans voinut helakast ei sielu soinut mitat kyhyiks laittuivat kananlennoks taittuivat. Osaamista vailla hommat siks ei ihme kimpus kommat rutisteista rutussa ylivanhaa hutussa. Moinen meno rappioittaa ihmisparkaa toisest loittaa yksinäisen ynnäys kuvitteilla rynnäys. Suora tie on mutkitettu pientareit vaan tutkitettu huteria haennat joutamuksest paennat.
Pentti Pohjola 20130129 (20120802) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu