Puikkelehdin muistoissani rehevissä puistoissani arjestani kaueten haikeuteen raueten. Siellä ilo ylimmillään eikä näin nyt hylimmillään vehreyden varjoissa tuntemukset tarjoissa. Unohtaen mitkä lähdöt tuikkivaisna aina tähdöt kommelteitaan karussa arvo loppu tarussa. Myrskyt eivät sinne yllä hyväinpaljo, esteit kyllä tuonne usein halajaa ikionnes palajaa. Harmaa sieltä hävitetty onnentunnoin lävitetty vajavuutens unohtaa kympinarvost kivaa saa. Ellei sitä suojelusta tuleva ois pahast musta kuljeskelles kivoissa mielin menoinrivoissa. Yrittäissä ymmärrellä kuhun tänään olkaan tellä sopeutumaan satuttuu jästihän vaan hatuttuu. Rautakankist tänään norjuus puisest ukost lapsest korjuus opettaja äännähti kantapäillään käännähti. Sairauden jälkeen tuota maistettihin nälvinvuota jälkitauti jäykisti puseralust näykisti. Takana on työt ja toimet hapristuneet hiduiks loimet nyt vaan joutoo jonoissa levonlössöö monoissa.
pentti pohjola 20101212 (20100830) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu