Yksinäisen oli joulu sietämyksen paras koulu veli vaikeest sairaana tunnonreuna kairaana. Auttaa mielis minkä voisi niukat hilkut tueks toisi sekään nyt ei auttaisi murhet, säälii, lauttaisi. Pahan täytyi tapahtua aamuvarhain napahtua liikekykyy rajoittaa huomensuunnit hajoittaa. Tääl ei tiedä mihin töytyy rinnanriemuuk sitä löytyy vaiko vajaa varjostaa nollanpyöreet tarjostaa. Itsenkohdal keveämmin sektor selväst leveämmin koitteita myös minulla hankalampiin hinulla. Jos on kivut raastavia troppilaadut paastavia madallu ei murheisiin syösty sieluin surheisiin. Miksi noita yleens aihii älympihin pitäis vaihii sitä tunnolt kysyä reaalissa pysyä. Kullakin on oma osa täytenä tai lutus posa huoliansa kannellen puseralas vannellen. Lahjaksi tää pitää mieltää oma anso jyrkäst kieltää sukevuutta haettu turhantuntuu paettu. Varmaan uupuu kellost veto tuolloin touhut topist eto nurmen alle asettuu juuriltaan näin kuollut puu.
Pentti Pohjola 20090108 (20080607) o pohjola.pentti@gmail.com o PP kotisivu