Kätisyys nyt mulla esil oikee tarttuu, talvil kesil astioita tiskates viehet veteen viskates. Nyt ei siedä ylösnostaa vihlovana kipun kostaa täytyy toiseen tottua harmittaa, on pottua. Särkyneinä töissä olat miten enää parhaat tolat kalvosimen kiertäjät estoisena hiertäjät. Iänmyötä viat vahvii niinkuin oisi haprast pahvii luokattomaks laitettu usko eneen taitettu. Hyvä silt et henki säilyy yli arjen mieli päilyy josko joskus onnistun tietoisuuteen ponnistun. Laatu loppui, lehmänhännäst vauhti kun se vähi männäst kierroksensa tiputtain tyhjänpäivään niputtain. Laiska olin lähtemisis tuonnejoutuis, äkist pisis hiki silmii kirveli viuhaht vähäst virveli. Soitto täytti olon aukkoi täysinrinnoin nopeit laukkoi kurttupelii kutkutti polkat jenkat prutkutti. Näin ne kulki tehovuodet harrasteista haki suodet onnena tuo tukeili alastont väh pukeili. Enempiin ei etuisuutta muas raahaa retuisuutta itsetunnon puuttues hohdon himmeeks muuttues.
Pentti Pohjola 20080221 (20080221) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu