Kaikki tuntuu joskus tyhjält palkkiona looternyhjält maku menost kadonnut vähentymä padonnut. Ensin se on tunneaalto hukkunut kun uudenhaalto näkymien nukkua ilonpilkkeen hukkua. Aika sitten avaa ovii kohennellen tulleit lovii maisto ennneks palailee lämmöllänsä valailee. Toistentuki tuossa tärkee orpoushan kuplii särkee hölmöö erist ängetä väärin varsa längetä. Pienel usein loppuu paukut tyhjenneinä roikkuu laukut ahait jossa säilötään kalliolle nalliks jää. Ylhält pyytää onnenpotkuu jyrkänteen jos reunal notkuu huulten höpläin kiitosta langanpäitten liitosta. Unenomaist utukelii konstituttaa reiluu pelii oonko täs vai hukassa röpelikköön pukassa. Tunkioita tutkiessa aivoitusten kutkiessa piirty se ehk ylentyy saamisiinsa sylentyy. Jokapäivä jolkuttaissa riimiovil kolkuttaissa ehtymiä enentää hiiatuttain menentää. Nyt ei nauti kynänpiirroist konkretiaan aatossiirroist loppuun silti liu-uttu vähemmyyksiin hiu-uttu.
Pentti Pohjola 20080114 (20080114) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu