Hetken kestää talvi täällä sit jo loskaa, silmäinnäällä edestakaist nyintää paha maku suuhun jää. Aiemmin ol, pakkaspaukut jäillä, nurkis, kuului haukut vyötämyöten lumista tarjol runsaist sumista. Peilitkin ol parempia muistellen noit varempia naama näytti nuorelta ei tält, ryppykuorelta. Sujui hommat kuni vesi pian takan, haasteenesi uudenääreen änkesi hoppasensa länkesi. Itketty ei köyhyyttämme rahansuhteen löyhyyttämme koska tuota nähnyt ei verokarhu viimet vei. Unehdu ei kesäillat mieltehitten syntyi sillat haaveisiaan haeksi kylmää arkee paeksi. Töihin penskan velvoittivat kakarana kelvoittivat heinähäkin painona lähätteisen ainona. Klapei viskois halkosuojaan ammui etsiin kipin huojaan iso karja silloinen varvisteinen ollut en. Yksinäisyyt tuntematta turvallinen, olonkatta murhe hetkin heitteli ulospäisest peitteli. Raskaint tuolla, isänlähtö Äitiparan murheennähtö ne ol tummii vuosia etäämmältkään suosia.
Pentti Pohjola 20080113 (20080113) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu