Kiikkeräs kun ollaan venhos milloin minkin homman tenhos etääntymää etsimäs jonninjoutoo metsimäs. Onnistus ei aina varmaa saattaa kyttäil polul harmaa joka järsyy jatkuttaa eikä näpein ilost saa. Rynkäelyy aikans riittää halmettansa hutain niittää sitten siirtyy sivummal monet ihan nurmen al. Annetuilla mennään pavuin yläkerran herran avuin toki usein unohtuu ilkeitä kun suoltaa suu. Nöyryys tuohon paras lääke lamauttaa loivast kääke pyörtää pimeet passoonsa virhevarmat hassoonsa. Tuolla aukeis valoon ovet huokuilisi hilpeest povet että jemptiin jätättyy linjaisuuksiin mätättyy. Ylpeys on este pahin se taas tarvii tunnost vahin älä aitoi ylitä reknaellen sylitä. Eteenpäisiin aatossuunta kingertävist eroonmuunta ainoo tapa kertyä järkisesti vertyä. Homssutteluun helppo liukuu ei oo poikin estet, riukuu näköaloi tutkailla vaaranpaikas mutkailla. Uutena ain nousee päivä illal sit jo hämynhäivä osattaisiin ulottuu painollansa menee muu.
Pentti Pohjola 20080111 (20080111) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu