Elämä on pakkomielle käsittees jos muhii kielle aidantakaa kurkkien vähyyttänsä surkkien. Ihan tyhjä mieltä kiihtää ympyröissään hikeen hiihtää luulemien summana etuala tummana. Miten moiseen tilaan joutuu hereilollen vikaansoutuu kompassi kait hukassa hallinpisii sukassa. Aateltavaa jopa tässä putosiko kirkkain kässä siltikin viel voimia järkevästi toimia. Kaukaakatsoin sopuolos väistäväisnä omas kolos lojaaluuttaan laajentaa ulommas ei isoi jaa. Riimitteitä tuherrellen sanapäätteit nuherrellen hapatustaan hajottaa äreilyä rajottaa. Yksinään voi kuvitella oletteilla huvitella evääseens et ylettyy surulle ei meinoot myy. Toki toisten tuenturvin viehätyksis hidust hurvin laineisille lähättyy auvonaihe nähättyy. Suunnistusta satuttamaan pääs ei pappaa hatuttamaan rauha kaikil rakentuu jäjessänsä tauhka muu. Nöyrä näistä saamistansa olinvuodet ettei ansa kiitosmieltä synnyttää hunkoopehkois kynnyttää.
Pentti Pohjola 20071119 (20071119) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu