Huomentilaans luottamalla riimejänsä tuottamalla vanha latu aukeaa minimisti raukeaa. Enempää ei antii vuota kehitykseens tiellä luota ukkovanhan housuissa hengästystä nousuissa. Leikkimällä kuvitteilla osans juuri huvitteilla aatostansa patistaa unhumat ei ekstraa jaa. Niukast aina nuherrettu luikuluokas tuherrettu älypääthän ylempän konstisesti sylempän. Muisti ollut vajavaista ahaapöydäst siin ei maista jälkijunas jurnuaa tyhjänpäistä purnuaa. Oletuksil yhä ohjat sieltä tulee, ilot, sohjat kuta kulloin tarjolla räkitteel ja varjolla. Lomatonta rukoonkantii hilseenrajan esilantii totutuilla toimilla rispaisilla voimilla. Tavastaan ei edes erois leveemmin kyl saades terois ellei polla pätkisi välkympiä kätkisi. Jonotteista jotain esil rämpimistä totunpesil nollimmankin valossa hengen harvas talossa. Äijä olen, vanhas mieles eri kaiku nykykieles osaamisii uhkuvat kuormanpäältä puhkuvat.
Pentti Pohjola 20070728 (20070728) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu