Hanurit eilen taas hilpeesti soivat ukonkin korville viihtyä toivat nuoret he nykivät palkeista yhdenkään kunto ei alkeista. Lapsosilt heiltäkin sormista suoltuu oppimanediste tehosti puoltuu vitsas jos nuorena väännetään taitavaan tarmoa käännetään. Ennen ei ollut meil peleihin varoi köyhyys jo itsessään saantoja haroi liian siis myöhäistä lähennys osaamanedelteil vähennys. Kuitenkin myöhemmin remmejä olal vähäistä viistettä tehommantolal tansseissasoitteluun solahti itseen se etuna kolahti. Parhaast ei hoituneet kiperät polkat joissa ois tarvinnut salamasolkat näinkin meist porukka tykkäsi äijii taas pramille lykkäsi. Ne ajat takana muistojenyössä kangistui sormetkin raskaassa työssä yrityst enempään riitteli vuosia latujaan hiihteli. Silloin ei hoiduttu halujenmukaan neuvoval silmällä seurannut kukaan intomme varassa puuhattiin kiintävää harrastet nuuhattiin. Oli ne aikoja aatella jatkoi toiminnas yleens ei pitempii katkoi hanuri laukkuun ja toimeksi vähäiset killingit poimeksi. Musiikkisuunta nyt enemmän rokkii eittämät tarvitsee erlaista kokkii lipan se ylitse vilistää näissä ei ropseissa tolkkuu nää. Aika on ajanut meikäisest ohi putista moittien silti ei tohi joillekin välkkyvää viihdettä bassojen räimivää kiihdettä.
Pentti Pohjola 20070628 (20070628) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu