Miten kukin kulkee, marhaa itseisyyttä siinä tarhaa eikä pääse edemmäks hommmaans löydä vedemmäks. Aina uutta pitäis haalii lämmittäisi tyydyst kaalii joku että nostaisi vähemmyydel kostaisi. Olonkylmyys värisyttää sielunsisint tärisyttää yksinäinen ynnäily kutenkulloin rynnäily. Palkinnoitta patsastelu tyhjänpäällä hatsastelu nurilleen vie väkisin iloo sijaan näkisin. Eikä olla mestareita jonnin vaan täs testareita yhtenänsä kumollaan himmenneellä lumollaan. Uusi päivä taatust saapuu rahistellen omaans kaapuu me siel virras venymme nollanpyöreest enymme. Langat voivat sotkeentua nyseröksi potkeentua rangattomal roidulla höntsäisellä hoidulla. Tää on tätä tohdinpuutet eikä koskaan minkäänmuutet äly jatkaa lepoaan ohjaamatta hepoaan. Uunoilu ei vaadi järkee illusiot äkist särkee ojanreunall olentaa ällivajaat polentaa. Iloo saadaan tippakannul ekstrointa et kotimannul vedenvälkkyy vartoissa mainintaa ei kartoissa.
Pentti Pohjola 20070319 (20070319) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu