Itseään jos katsoo peilist eipä ihme, etääl heilist vino pärstä tolottaa aivan syystä nolottaa. Etääl toisist vaistonvarast nuorena jo aisti harast minulle ei tarjoilla lämpimyyksil varjoilla. Ulkokuorta, sehän pintaa hölmöö tuolle laittaa hintaa saatuun pakko tyytyä eikä lahjast hyytyä. Kadoksis myös vähän sisin niinkuin moppe lirais pisin äijäl juoni jättynyt rojuu tilal mättynyt. Näit jos rupee pyöriin päässä kaversuhteet kaikki jäässä ilo pihal poistunut hengenhalme soistunut. Raukkamaista rupeil vetään osottaa ei sovi ketään tuomarikseen ruvennut itselähdöst huvennut. Sinisenä yhä taivas papparainen unho vaivas annettuna lahjoja kohdisteen myös kahjoja. Juuri meitä jäpikkäitä hengentulelt säpikkäitä eittenjonoo etsien kaikkee kivaa metsien. Peilist tsiikaa, tämäpäivä olpa otos kuinka näivä eipä enemp ilosta tulevainen silosta. Mahtoisista kiittäkäämme näpit näppein liittäkäämme riittävillä roimittu väreivähäl poimittu.
Pentti Pohjola 20070216 (20070216) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu