Totuttuun tapaan siis kynääni tartun ensmäistä aatosta nupista vartun muisti ei enempää suosita pollahanpakattuu kuosita. Vieläkään tiedä en lähtöistä latuu norjemmin arkea, kun tuota satuu reaalii ukkona olenta kotisten lankkujen polenta. Ikä tuo esteitä jatkuvast tielle siinä on siirroissa yhäti mielle useet jää etäälle auttamat omintoi mitenkään tauttamat. Näin sitä nuhjutaan aamua eteen kahvisii poroja laittuili veteen evästä suuhunsa tuppasi vaaktasoon vartensa huppasi. Puoli nyt kahdeksan kello juur täällä yhdeksän astetta raatlasis näällä lunta vaan härmästi heittynyt maanpinta puoliksi peittynyt. Selkä taas muistuttaa olemas olost kihtikin kipaissut piiloisest kolost vintillä vimppaus topissa ukko tääl rajoitteen opissa. Annettu onneksi päivien tulla kiitoksensorttista riittelee mulla huolimat joistakin esteistä nävertein totutuist kesteistä. Ei ole kroppa täs notkeannorja yleiselt olennalt vähääkään sorja omppuista vatsaakin tolkutta syvin ei hyväksy kolkutta. Nafti oon ootoilta, teoilta myöskin tuonhan jo huomasi nuorena työskin kuvitteil kuinka vaik pelasi lyhemmäst narua kelasi. Hukassa täysin ei itseltä olla vaikka kuin vähäistä joustaviin holla somihin mielisi matkustaa ilompaa toisil vaik näin ei jaa.
Pentti Pohjola 20070122 (20070122) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu