Usko on kuin juuret maassa ilman sitä ovet haassa pyrkiminen tärkeintä vaik kuin niukast järkeitä. Tuosta lähtee rattaat raksaan hetkest toiseen alkaa jaksaan möykkämättä liikoja sisäisii vaan tsiikoja. Välil toki palaa roput älläämisist unhuu hoput nuijittuna palailee uutta jälkeen valailee. Paljot ovat menneet ohi eikä suurest koskaan kohi tämäntietäin rauhoittuu linja totuks nauhoittuu. Eik ois kiva kamunkanssa yhteistyisi arjentanssa joku saattaa kysyä huumoroituu sysyä. Kuuleppas ei mulle passais turhansyvält sieluu rassais orvonpolult poistumal nykytilast loistumal. Vaik nois mennyt onnest eril turpaa soittain eipä keril useit huikkui risteitä tarjoomassa misteitä. Horjahtel täs käsitteissään lorvehtelun väsitteissään mihin säpsäin heräsi kimpsut kampsut keräsi. Äijänä voi höpötellä lyhyin pätkin köpötellä riimienkin saralla ottimensa haralla. Leikiks täytyy monet laittaa sen on verran todest haittaa aamuin pedilt röntien illansuuntaan köntien.
Pentti Pohjola 20070111 (20070111) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu