Uskaltamatta elää pakoilee parempiaan -:- Tilaisuudet eivät pysähdy ja siksi niitä onkin tavoiteltava lennosta -:- Naiset valitsevat parinsa ja miehet, tahdotonta riistaa -:- Höperöitynyt ihminen kulkee pää pilvissä -:- Kelpaamattomienkin on kuljettava vieläpä ilman sitä ikuista, neuvonantajaansa -:- Ihmiselle tulevat ne tärkeimpänsä ei aina heti, ja paluupostissa -:- Tekemällä ei työ lopu ja joutenolosta jännittävyytensä -:- Aina samaamieltä toistenkanssa eikä juoksupojan pestistä paeta -:- Laittumalla toisten ulottuville merrat ovatkin jo pyynnissä -:- Juttuja voi tehdä kaikinpäin turha siitä on tukkaansaraastaen tuskitella -:- Sydämellekäyviä täytyy rajata etenkin juuri, klimppikohtia hajata -:- Itsemme orjia, meistä useat ja muutoksenhakua edes muistamatta -:- Ajatusta tulee työllistää pöhköilyään pelkäämättä -:- Jos toisen sana on laki nyhtöä riittää -:- Ruumenista voi löytyä hyödyllistä ja mitä tulee ajatusten juoksutteluun -:- Sivustaseuraajan osa on ankea eikä helmiä ikuna kohdalle lankea -:- Tappiothan ovat niitä millä keinoja kasvatetaan -:- Matalallamennen ei pudota korkealta -:- Tarvitsijoita kyllä riittää jos ehdot, myötenantavat -:- Sellaista ei pidä mennä lupailemaan kuin että tästähän se, käyntiinlähtee -:- Pieksuilleen saanut miettinee sen kolmannenkin kerran -:- Onni ei ole ostettavissa vaikka houkutuksia myytävänä -:- Tuumailut tarvitsevat toimensa ja haaveet herättämyksensä -:- Selkärangattomuus on sitä ettei uskaltaminen tule edes mieleen -:- Vahtimalla vähiänsä siinähän se onkin sitten kaikki -:- Toveruus tukee ellei kytkin luistata -:- Sininen hetki kun tarpeellisuus, tarpeettomuistuu
Pentti Pohjola 20061104 (20061104) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu