Yksikseen on kyllä helppoa miettiä pärjäisin kyllä kaikkien kanssa -:- Hyvääkin tahtomalla voi olla huono Ilman että sen eteen mitääntekisi -:- Luomalla omat sääntönsä harvapa niitten avuin enempää ymmärtäisi -:- Tahtotila on esiaste enemmille ja jos jutun jatkuvuus on voimassa -:- Kerrankos sitä ihminen erehtyy luulemalla oletettua tiedoksi -:- Jos ponnistuspaikkoja on vaan yksi Miten siitä hajontaa hakisi -:- Runoilijathan runoilevat ja haaveitansa haarukoiden -:- Menetettyjä mahollisuuksia ei lasketa Eikä etäämpäänähtyä luoksesaada -:- Jos lapsena ei ymmärtänyt omaa hyväänsä kuinka sitten vanhempana vähenemistään -:- Tulla joksikin ihan muuta kuin etsiä apuja entisistä -:- Yhdenkeinon yrittäjiä riittää Heitähän innoittaakin vahingossasaatu -:- Sitoutua toimimaan toistenhyväksi Avu jota perheelliset eivät aina edes huomaa -:- Nuorella on monta tienhaaraa edessään Onnistua hyvin ehkäpä jopa erinomaisesti -:- Vanhana riiminikkarina uskallan sanoa Ettei etemmäksi pääse ja kurinkaan kanssa -:- Meitä mielessämelskaajia löytyy joka nurkalta Sen enemmäksi milloinkaan muuttumatta -:- Toiset toimivat ja onnistuvat Ne ketkä eivät lannistuvat -:- Avuttomuus voikin olla sitä Etteivät enemmät reppuun mahtuisi -:- Hyvää sinulle, kaikille ja itsellemme yletyttäköön tuonne minne tikkaat piisaavat -:- Kaikkihan me olisimme noita pidetyimpiä Ja ettei se lisäisi työtä edes talkoohengessä -:- Syli avoinna olevat menestyvät Eikä heidän tarvitse edes teeskennellä -:- Kömpelö kärsii hitaudestaan ja tuskinpa muutkaan avuttomuuttaan kiittelevät -:- Oltaisiin onnellisia saamastamme Ja ilman puntarin paikallehakua -:- Viheliäistä olla viimeisenä Ja suuret suunnitelmat repussansa -:- Kädentaitajilla on helppoa Tarttuvat vaan toimeen ja silläsiisti -:- Tohelointi on sellainen työnkuva Mitä ei menestymisenä mainosteta -:- Ihmisissä on toisia etevämpiä Ja heillä pelkoa siitä että ohitsekin yritetään -:- Me valitamme vaivoistamme silloinkin Kun ne ovat tuntemattomille tuttuja -:- Jäitä hattuun etteivät tunnetuulet tuiverra -:- Omakuvittelun aikaansaama menestys Yhtä kuin höyhenellä herättely -:- Tarjoudummehan sinne sun tänne Pitäen kyllä huolta riippumattomuudestamme -:- Lähdettiinhän sitä täältäkin soitellen sotahan ja kuvitteenkypärä kallellansa -:- Media ei valehtele tarkoittaen Ja antaa tilaisuuden poiminnoille -:- Löytämällä uusia polkuja itsestänsä Ennenkäymättömyys availee salpoja -:- Meitä tietämättömiä tallaajia piisaa Ja jotka ahaitaan saanevat varttua ikänsä -:- Erehtymisemme joudumme myöntämään Vaan emme sitä mitä mittarissa luki -:- Huomisen hukkaaminen on pahinta Eikä aamukaan silloin evääksi avaudu -:- Tökin vaihteeksi rivinpätkiä Ettei kronikoni läkähtyisi lällyistä -:- Se, ettei raaski sanojaan seuloa Tuo kaiken tyhjänkin tarjolle -:- Minulta puuttuu mielenvälkettä Oikeastaan sitä ei ole ensinkään -:- Koneenääreen pääsee näilläkin Ja sehän se juuri tärkeintä tointa -:- Ukkovanhana monellatapaa vajaa mutta eihän se leikkimieltä rajaa
Pentti Pohjola 20061023 (20061023) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu