Vanhan monist vaiettava hiljaiseksi aiettava ettei pötyi pupise kaikel kansal jupise. Linjassa ei aina hommat vartoilevat huikuil kommat sudensuita salliissa luonnollisest kalliissa. Törmäyksiin joskus joutuu mistä jatkaa, eteensoutuu pelkäämättä peikkoja jotka vaanii heikkoja. Ansiot saa menoist puuttuu soimo se jos esteel juuttuu ylimennen ajassa konseptit vaik hajassa. Mieli tarvii liikeradat pungerteluun uudet ladat vauhtivimmain työntelyy ärhästelyyn ettei syy. Unohdettais kullankiilto hengenpuolta tullut viilto ettei arvoo anneta kaivoon vettä kanneta. Järkisest jos kaikkee pitäis epäuskon siemen itäis rukkaset tuon naulahan hirttosilmu kaulahan. Saatu lahjoi monenmoisii pälyillä ei kateest toisii noilkin omat esteensä piilonpuolen kesteensä. Rikkaut on, olla, elää kanteloisen sielus helää säikkymättä törmyjä asioina körmyjä. Uusi päivä vanhan peittää taakaks kerryn olalt heittää laittuu palat kohtiinsa napsakkuutta tohtiinsa.
Pentti Pohjola 20060830 (20060830) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu