Arkeain näil värssyil vähin se juur kiintää, mikä lähin ettei suruun sysäile päivii mustiks nysäile. Suurii tunteit, niit ei kestäis mielenrauhan tyystin estäis jonkunverran jukertui yötäpäivää noita pui. Taattu rauha ukol saada höpsinnät ne ettei kaada ei ees yhdel riittänyt pysyvyyteen liittänyt. Orpopojan ollaan housuis kulkemisten, notkois, nousuis jemptinpysy väistänyt tummentuisuus päistänyt. Ulkoiset ei meikää tallaa itsensisäl, rutirallaa vähyyksistä hörpitään mahiksemme törpitään. Kiva sana sykähdyttää hengenharmais hykähdyttää niukoissaan kun nuhrinut edelteisens tuhrinut. Jokaisella, joustontiukat tummennukset, ainkin hiukat korjuukonstit vahvemmat siirtoliikkeet kahvemmat. Hulluu jädä, näppei nuoleen osittaisest mielelt kuoleen ei, jos sanan yhyttää itkunpärskyyn ryhyttää. Maailma on laaja kenttä juttuun kuuluu moni tenttä sisukkuus et hukassa roskainjoukoon pukassa. Näyttäis että murheis molskin kitkeränä kuluis kolskin vähän pintaa syvemmält mallaileekin hyvemmält.
Pentti Pohjola 20060628 (20060628) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu