Ihmisen polku on mutkienmäärä huolisenhallussa vaikka kuin häärä yllätteist jostakin järjestyy kohtalo ennakoi ikun myy. Siispä tuost tulevast kenkään ei tiedä utelumatkalle yhtäkään viedä aikanaan asia lutviintuu niinkuin siin sivussa kaikki muu. Jokainen tahtoisi rapuillaan nousta ahmien innolla olemanshovsta ettei ois viimenä rivissä senverran älyä tivissä. Onni on monelta suljettu portti noutamat edes ees haltijakortti matkojenpäästä vaan tsiikata aiemmil resursseil liikata. Toisienpelko juur karsea juttu kuvitemaailmas likaantuu nuttu ulkoa tulevit paineitta silmillä nähtävit laineitta. Arkuus siis ankkuri elämäntiellä ohjia huterost käsissään piellä ellei tuost ajoissa irtaannu myöhempin hetkinkään virtaannu. Pohdinta uusia esille nostaa moittisko itsensä habitust rostaa vaikka tuost kiitellä pitäisi aitoa nöyryyttä itäisi. Sieluisuus sisältä ehyyn jos kestäis turhimman töherteen pakkoisen estäis liekö kel sellaisii voimia että vois synnittä toimia. Heijaavas paatissa olemme merel jälkeisen jättönä, taikkapa kerel yhteistä ydintä nuuhaten älläävil oletteil puuhaten. Kiitos on ykkönen onnisteen tulla mielessä melailee sellainen mulla lisäisii tuohon voi lapattaa entistä homeista tapattaa.
Pentti Pohjola 20060523 (20060523) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu