Hetkinen vielä niin vuosi jo toinen isokin juttu täl ukolle moinen saattavat tyystisti loppua pitämäl kiirutta hoppua. Eletään juurikin ajassa tässä monikin takana nyrjähteenkässä luulemat ottivat ohjakset taseina pelkästi sohjakset. Ihminen taapertaa tavallaan huomeen aina silt kaipailee kotoiseen Suomeen toisaalla ei edes viihtyisi pulssi se orvolla kiihtyisi. Saatu on tervettä toiminnanpuolta vastaises kupissa kukkurast huolta täysii ei untelo vallannut ojienpohjilkin kallannut. Turhia luulojaan vähensi tällä henkisen kylkeen kun jymähti mällä sinä oot sekundan seurassa alemmilt hyllyiltä teurassa. Ohjailuremmit ne ylemmil voimil linjaista tukea sorjastisoimil muistaen päivistään kiitellä näppejä ristihin liitellä. Alkamiskynäilyst vartti on tuosta mieli et järsinyt tekemänvuosta yksi viel tunti on sileenä toinen jo pitkästi hileenä. Rutiini-eväillä uusia kohti sitenhän parhaiten hontuta tohti monttujen roukkuja väistellen varmaksi koettui päistellen. Yhdeksänviisi on minuuttei tallel uusihin numeroin äkisti kallel Terveppä syntyvä suloinen! haaveitten täyttymäin tuloinen. Kellolla ei näitä metkoja mittaa vieläkin turhempaa heiluttaa vittaa nautitaan osamme sopasta vielä kun annetaan kopasta. Nyt se alkoi! Vuosi 2006. heippatirallaa !
Pentti Pohjola 20060101 (20060101) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu