Ihminen joutuu jos polkunsa pieleen kysymyssorttisii lappailee mieleen olenko luultua tyhjempi asian edessä nyhjempi. Ystävii saisi ei päästellä hukkaan tarttua käsvarteen, pahimmoil tukkaan ethän sä vähäistä vähennä kuilua kupeella lähennä. Vuosien vieries harvennust hoituu tyhjäksi paikaksi rivissä koituu siteit ei pitäisi vähiä kiittäen kestostaan lähiä. Onnea elämä tokihan tuottaa huomiseen saattaa näin ehdoitta luottaa pelkoa patistain mielestä rapsien rumia kielestä. Mikä on mukavaa, sinnepä silloin antavi ehtaista aamuin ja illoin luomalla tuoreita tuntoja edistäin kaikkisii kuntoja. Ylhäälle tarve on pyyntönsä laittaa oma kun rikkoisuus esteenä haittaa tarjolla valoa polulle jaksamaa selvyyden kolulle. Pienemmäst moisia aatella taitaa tummemmat äkkiä karsinaans aitaa seurassa sekaista hälinää vaa-asta puonnutta kälinää. Rehtiys ensin, ja sitten vast töihin laittaen rensselit oikeesti vöihin mieltä kun haluupi ruokkia oikeella tyylillä kuokkia. Syntiä ei saata sysiä luota pelkää jo mielessä haittaista tuota kutistuu kapeeksi reitillä tunkionsuuntaisel heitillä. Flunssaa oon pitänyt kolmisen viikkoo erilleen etäänteest, täyttä ei tsiikkoo monia kauankin nunnittaa harittain vaaka se punnittaa.
Pentti Pohjola 20051212 (20051212) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu