Vakavasti mietin tuota kukaan ettei ukkoon luota riimiraiskein rustaajaan töherteillä mustaajaan. Hölmöä on jatkust heittää epävarmuuttansa peittää kaikhan ilman tietävät viileehkösti sietävät. Itselleni osottelen mutkatietä posottelen tottumuksen evästein nurkkapaikkain revästein. Levontuntuu tämä lisää konttain äärel, hommannisää vähemmyyttään väistämään arkeansa päistämään. Reitti ei oo vähää silja tuleentunut kypsäks vilja raakileita jyviä uupuvia syviä. Edemmäs ei tipast tiedä atrialle huomeen viedä paikaltullen selviää kuka keulil, hännil jää. Ympäröivä paljon määrää etuisiaan että häärää intomieli matkassa tympööntyylit hatkassa. Viisaammaks ei vanhan tule kivireki sutjast kule tämä täytyy tajuta aisas silleen pajuta. Älykkäämpäin antaa ilkkuu hallitaan vain tätä tilkkuu mihin juuret jukertaa unikuvat kukertaa. Persuksille itsee potkein vesiselvätkin ne sotkein annetuilla ajellaan saldojamme vajellaan.
Pentti Pohjola 20051116 (20051116) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu