Mitä tässä oikein voisi ettei huomen harmii toisi jatkust päivä paistaisi kehnoo etäält laistaisi. Vahventua täytyis ensin sudenkuoppaan kehno lensin hymysivät heikolle kantturalle veikolle. Yrittihän itseens sitkii paheitansa juurin kitkii uusiin äkist lätkähti toivonitu pätkähti. Jollainlailla juustonääreen rakenteli oman hääreen unohtaen taakkansa sydämeisen raakkansa. Tarviik tuosta aina mölyil altistuen luulonpölyil viel kun jaloil ylenee moneltapaa sylenee. Kuvitteisii kiemuroita älä usko äijä noita sitä jonos jankutan pehmenteitä lankutan. Ristikkäiselt tuntuu tämä elämäs viel harpoit jämä perään joutaa nukkua tietoisuudest hukkua. Leikkimielel lasetellaan osasia asetellaan ilman suunnanmääreitä koristeisiin kääreitä. Ukkoonnuttu etäämmällä panssariimme vetäämmällä muutosta ei luvassa hapannutaan tuvassa. Eikä kukaan poistuu suris jätkänhäippööst huulta puris valmiimmaks kun ehtisi onnenoksat lehtisi.
Pentti Pohjola 20051031 (20051031) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu