Riimitteitten ripauksii anti yhä tuottaa ylemmiltä oksasilta tietystikin puottaa onni, et saa tehdä näitä ukkonakin ihan sehän lamii alakulon, hutii suohon vihan. Mikä oonkaan messuamaan laatupuolen leikist jos vaan joskus onnistuilee vippaisemaan veikist arjessa ei enempiä unissaankaan toivo tärkeintä et liepeistpoissa, parku sekä voivo. Tällätavoin yrittelee päätä pitää pinnal oisi hieman kevyempää kestämistä rinnal konsteja mit näkyvillä, niitä tietyst käyttää mappimääril papereita hyllyssänsä täyttää. Soittopuoli vähän niinkuin lyhemmästi esil kyllä sielkin toimenpiteit, talvisin ja kesil eläkkeellä oltaessa mikä vaan on hyväks jos sen saapi hahlotella kohtuun tasajyväks. Hajamieltään kiukuttelee, siit ei pääse eroon itsepäisest muistutellen laittaa itsens veroon vuottenpaljot harii tuottaa, eikä korjuu kypsy nää on niitä masentavii, ärtyisiltä lypsy. Pienkin juttu jos se natsaa, lääkkeheksi säätyy äijäukon polunkohdal harvemmin kyl päätyy riemullinen antais uskoo, meikäkään ei muual yhteisillä atrioilla, sydänkäyväst ruual. Läheiset on luoneet pohjan, hontturoin vaik kulkee ei oo halli haukkumassa, ilon syömmeens sulkee jatkuisi vain venytteisest, raajainpäällä ollen tyytyväisnä taluttaisi tallihinsa pollen.
Pentti Pohjola 20051019 (20051019) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu