20051008 Retuperiä

Puittenlehdet syksyl putoo
hämy verkkojansa kutoo
ihmismieli odottaa
-josko einehiä saa.
Ulkona käy, viileenhenki
olija tääl, tapainrenki
mit on ollut, sitä juur
-haaveksinta vanhast suur.

Nuoruuttaan ei enää tapaa
tuo ei nosta mulle lapaa
sähän oot jo ukkona
-pelkkän kulun tukkona.
Anteeksi, et edes kysyin
hamutuissain iät pysyn
olen laiska lähtemään
-jononjälkeen mielin jään.

Maisema vaik kuinka nättii
tämä äijä pitkäks mättii
lojost ei saa tarpeeksi
-hiutuu väsyst karpeeksi.
Riittävästi, ajanmyötä
valostelee päiväks yötä
rikastuu ees mieleltä
-etääntyissä pieleltä.

Tällaisia miettiessä
riimivärssyi tiettiessä
elo pienest piristyy
-vantit tuules kiristyy.
Hukkaanmenneit hamui riittää
sekundoihin saanee liittää
tunnot näinkin tutkissa
-monis elon mutkissa.

Kusthan löytäis kokemia
hyötyisien hokemia
ilon raaka-aineiksi
-valonvälkkeen laineiksi.
Jollaintavoin riemuks ryntyy
ymmärtmyksen viilloiks kyntyy
mik nyt jouto tannerta
-huomes, yhteismannerta.

Pentti Pohjola 20051008 (20051008) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu